22.12.2021

Parhaimmat ja paskimmat Karkkipäivä-löydöt?

Hei! Tuli mieleen tällainen nopea: mitkä ovat olleet parhaimpia ja paskimpia tuotelöytöjä, joita olet tehnyt Karkkipäivän kautta? Jos siis olet joitain tuotteita ostanut tai testannut Karkkipäivän kirjoitusten perusteella?

Paskimmilla tarkoitan tuotteita, jotka ovat olleet itselle täysin epäsopivia tai muuten vain huonoja.

Teetkö ylipäätään paljon hankintoja blogien, Instagramin tai YouTuben inspiroimana?

(Tämä kuva muuten on otettu aiemmin tänä vuonna yhteen monista toteuttamatta jääneistä postauksista: "Parhaan tuoksuiset kosmetiikkatuotteet".  :))

Mä itse olen aikoinani ostanut kutakuinkin 99% värikosmetiikastani netin keskustelupalstojen vinkkien ja hehkutusten perusteella. Tämä oli siis aikaa ennen somea..! Keskustelufoorumitkin tietysti olivat omalla laillaan somea - esisomea. :)

Kun sitten aloitin työt alalla, aloin ostaa tuotteita eniten sen perusteella, mille altistuin töissä! Koska töissä sai - ja pitikin - testailla tuotteita päivät pitkät, se loi erittäin hedelmälliset olosuhteet kaikenlaisille hankintamieliteoille. (Mikä sitten odotetusti johtikin lopulta ylishoppailuun, ylisaturaatioon ja kyllästymiseen.)

Nykyään ostan kaikkein eniten heräteostoksia. Haahuilen kemppariosastoilla, silmiin osuu jotain kivaa joka puhuttelee, ja ostan sen. Aika usein taustalla on ajatus kirjoittaa tuotteesta blogiin osana vaikkapa jotain teemaa, kuten edulliset tuotteet, hajusteettomat tuotteet jne.

Enää hyvin harvoin mikään ulkopuolinen taho kuten toinen vaikuttaja, markkinointikampanja tai mainos vaikuttaa minuun siten, että kiinnostuisin jostain tuotteesta - poislukien työpaikkani uusien tuotteiden harkintatiimin palaverit, joissa kuulee välillä mahdottoman kiinnostavista ja ihan vieraista & uusista tuotteista! 😍 Ja tietysti saan välillä blogityöni kautta yhteydenottoja uusilta brändeiltä, jotka saattavat herättää kiinnostuksen.

Mutta nyt - avautukaas parhaimmista ja paskimmista tuotteista, joita olette ostaneet tai kokeilleet (tai saaneet?) kiitos Karkkipäivän! :) Olisi tosi kiinnostava kuulla!

108 kommenttia
19.12.2021

Ihonhoitohaaste: 30 päivää / 5 Essen tuotetta

Ahh - ihonhoitominimalismia tiedossa seuraavan kuukauden..! 😍

Olen lähtenyt mukaan todella mielenkiintoiseen haasteeseen: Essen Rewild-ihonhoitohaasteessa käytetään 30 päivän ajan vain Essen tuotteita, ja tarkemmin sanottuna viittä tuotetta Essen Sensitive-linjasta.

Esse on niitä sarjoja, joiden maahantuojalla teen töitä, ja haaste minulle heitettiin töistä. Teen Essen parissa jonkin verran sisällöntuotannollisia tehtäviä, mutta itse tuotteiden kanssa puuhastelu tai läträily 😀 ei kuulu työhöni, ja Essen upeat tuotteet ovat pysyneet minulle aika etäisinä. Tutustuin sarjaan vuonna 2016 jolloin testasin muutamaa tuotetta ja kirjoitin sarjaesittelyn blogiin, mutta sen jälkeen olen kokeillut vain Essen meikkivoidetta ja hyaluronihapposeerumia.

Siksipä tämä haaste oli minulle todella mieluinen ja tartuin siihen innolla! Ylipäänsä tilanne, jossa voin omistautua yhdelle ainoalle brändille kokonaiseksi kuukaudeksi, on hyvin harvinainen. Samalla myös tervetullut. Kuten olen kertonut, niin paljon kuin rakastankin työtäni purkkien "crash test dummyna", välillä kaipaan syvästi sitä, että voisin rauhoittua pidemmäksi aikaa muutaman tuotteen käyttöön. Lomilla se on mahdollista joitain viikkoja - ja nyt sain raivattua tälle projektille tilaa kokonaiseksi  kuukaudeksi. 😍

Itse asiassa kokeilu on laadultaan aivan ainutlaatuinen, sillä en ole ikinä, missään vaiheessa elämääni, käyttänyt vain yhden brändin tuotteita.

Esse pähkinänkuoressa: eteläafrikkalainen hoitolatason luonnonkosmetiikkasarja, joka on probioottisen ihonhoitofilosofian pioneeri. Esse poikkeaa monista kilpailijoistaan todella vahvalla asenteellaan ja arvomaailmallaan, joka on mielestäni virkistävää. Essellä uskotaan vakaasti, että modernit elämäntapamme (kiire, stressi, saasteinen elinympäristö, ylihygienia ja ylipuhdistaminen), ovat järkyttäneet ihomme luontaista mikrobiomia,  ja juuri mikrobiomin epätasapaino on syy moniin iho-ongelmiin sekä myös kiihdyttää ihon ikääntymistä.

Essellä tämä epätasapaino korjataan syöttämällä iholle kosmetiikan kautta hyviä probiootteja, sekä niiden ravinnoksi prebiootteja, sekä käyttämällä äärimmäisen hellävaraisia koostumuksia sekä hoitometodeja. Essen maailmassa esimerkiksi happokuorinnat ja vahvat vaahtoputsarit loistavat poissaolollaan. Ihoa hoidetaan "silkkihansikkain".

Aloitin 30 päivän haastejakson eilen. Olen tutustunut tuotteiden koostumuksiin jo muutaman viikon ajan, mutta eilen siirryin käyttämään ainoastaan tätä viisikkoa.

30 päivän tuotteet ovat:

  • Sensitive Cleanser - maitomainen putsari, johon ihastuin jo vuonna 2016.
  • Sensitive Toner - rauhoittava ja kosteuttava kasvovesi. Ihanaa, kun tämä on suihkemuodossa! 😍
  • Resurrect Serum - hellävarainen anti-age-seerumi, sisältää mm. bakuchiolia. Käytetään iltaisin.
  • Protect Oil - suojaava ja ravitseva kasvoöljy. Mitään tällaista tuotetta en ole aiemmin kokeillut; vain viiden raaka-aineen öljyseos pohjautuu äärimmäisen mielenkiintoiseen afrikkalaiseen ximeniaöljyyn, joka muodostaa iholle vapailta radikaaleilta suojaavan kerroksen. Antioksidanttinen suojamekanismi aktivoituu ihon altistuessa UV-säteilylle tai muulle voimakkaalle vapaiden radikaalien lähteelle.
  • Nourish Moisturiser - täyteläinen, ravitseva kasvovoide. Tulen käyttämään tätä myös silmänympäryksillä, sillä silmänympärysvoide on minulle aivan ehdoton!

Kokeilun aikana otetaan ennen- ja jälkeen -kuvat. Tässä on minun ennen -kuvani eiliseltä.

Kun minua pyydettiin haasteeseen mukaan, todettiin samalla, että Esse-hoidon tulokset näkyvät parhaiten herkällä ja niin sanotusti ongelmaisella iholla. Tämä pitääkin paikkansa. Haaste (joka on kansainvälinen) myös toteutetaan nimenomaan herkän ihon linjan tuotteilla, ei anti-age-tuotteilla. Minun ihollani ei todennäköisesti ole odotettavissa mitään järisyttävää muutosta. Mutta... jo tilanne, jossa ihoni altistuu näin pitkäksi ajaksi vain yhden brändin koostumuksille sekä hyvin spesifille ainesosamaailmalle (= jokainen tuote on vahvasti probioottinen), on omiaan luomaan herkulliset testiolosuhteet.

Ainakin testihenkilönä itse olen valtavan innoissani ja utelias! 🤩

Mun ihon tila:

  • Ikääntynyt
  • Hyvin kosteusköyhä
  • Ryppyjä ja juonteita
  • Pigmenttimuutoksia
  • Pikkuisen couperosaa poskilla, etenkin oikealla puolella
  • Ohentunut iho erityisesti silmien ympärillä

Tällä lähdetään siis liikenteeseen. Raportoin kokeilusta kuukauden aikana Instagramin puolella, ja lopullisen päätösraportin julkaisen blogissa helmikuussa. Miksi helmikuussa? Koska se on kampanjan virallinen kuukausi :) Ehdin siinä välissä myös pari viikkoa fiilistelemään, miltä tuntuu palata muiden tuotteiden pariin.

Jos innostutte, haasteeseen osallistujien kokemuksia voi seurata tammi-helmikuussa Instagramissa hashtagilla #esse30daychallenge.

2 kommenttia
17.12.2021

Perjantai 17.12.2021 - Venetsian tuoksu

Joulukalenteri, luukku 17.

Vanilla & Cedarwood Aromatic Mist.

Kiehl'sin Vanilja & Seetri on yksi lempituoksuistani, joka linkittyy myös yhteen tärkeimmistä ja hienoimmista matkoistani.

”Seductive fusion of Ugandan Vanilla and Cedarwood, heightened with a hint of iris, which gives way to rich amber” kuuluu tämän ihanan lämpimän, pehmeän vaniljaisen ja puuterisen puu-tuoksun kuvaus. Rakastan puu-tuoksuja ja seetri on santelin ohella tuoksunuotti, johon olen aivan heikkona.

Kiehl'sin (nyt jo edesmennyt) Vanilla & Cedarwood Aromatic Mist on pehmein ja lempein seetri-tuoksu, jonka tunnen. Se on edullinen tuoksu ja maksoi ilmestyessään vain 29€. Edullisuudestaan ja suhteellisen yksinkertaisesta kompositiostaan huolimatta tuoksu on yllättävän hienostunut ja kestää aikaa. Se tuoksuu yhä upealta. Käytän tätä talvisin, ja pienen kokonsa vuoksi se sujahtaa usein mukaan matkoille.

Vanilla & Cedarwood kuului Kiehl'sin ihastuttavaan Aromatic Blends -tuoksujen sarjaan, josta minulla on myös vihreän raikas Fig Leaf & Sage -tuoksu.

Venetsia, marraskuu 2012.

Vanilla & Cedarwood vie minut aina Venetsiaan. Oli kylmä ja kanaalit tulvivat. Ensimmäisenä päivänä kahlasimme Pyhän Markuksen aukiolla. (Mikä nykyään on ihan standardi-tilanne Venetsiassa...)

Venetsia oli vielä kauniimpi kuin osasin kuvitella. Se oli niin kaunis, että minuun melkein sattui. Kävely Venetsiassa oli kuin kävely valtavassa ulkoilmataidegalleriassa. Arkkitehtuuri ja kaupungin tunnelma kanaaleineen on jotain niin upeaa, että mikään turismin lieveilmiö ei himmentänyt sen vaikutusta minuun. Venetsia on Santorinin ohella paikkoja, jossa sydän melkein pysähtyi silkasta kauneuden kokemuksesta.

Vierailin Venetsiassa osana syksyn 2012 pitkää reppureissuani, jonka aikana matkustin kolmen kuukauden ajan Kreikasta Albanian, Italian, Espanjan ja Portugalin kautta Yhdysvaltoihin. Se on hienoin matka jonka olen koskaan tehnyt, ja irtisanouduin työstäni päästäkseni toteuttamaan sen. Se oli parhaita päätöksiä elämässäni.

Venetsia oli erityinen paikka matkalla. Silloinen mieheni lensi sinne Suomesta tapaamaan minua, ja koin Venetsian yhdessä hänen kanssaan.

Mieheni osti Vanilla & Cedarwood -tuoksun minulle Venetsiasta. Mikään omaehtoinen lahja se ei varsinaisesti ollut, sillä varsin epäromanttisesti pyysin (okei, kinusin) häntä ostamaan tuoksun minulle, koska oma kengännauhabudjettini ei sallinut 29€:n kosmetiikkahankintaa. Tämä oli yksi niitä matkoja, jotka toteutin äärimmäisen tarkalla päiväbudjetilla.

Alkuperäisen tarinan tuoksun hankinnasta voi lukea täältä. Se on ihan hauska! ☺️

Juuri siksikin tämä tuoksu on aivan erityinen. Siihen liittyy tarina. Vanilja & Seetri vie minut aina syksyyn 2012, ei pelkästään Venetsiaan, vaan koko elämäni hienoimmalle matkalle.

4 kommenttia
15.12.2021

Keskiviikko 15.12.2021 - maaginen 239

Joulukalenteri, luukku 15.

Paras meikkisivellin.

Olen kauneusfriikki ja rakastan jatkuvasti testailla uutta. Käytössä on koko ajan samanaikaisesti kymmenien eri merkkien versioita lempituotteistani, koska ne vain ovat kaikki niin ihania. Niin monta upeaa kasvovettä, seerumia, öljyä, käsivoidetta....

Vain yhden ainoan tuotteen kohdalla ei ole näin. Luomivärisivellin. Olen käyttänyt MACin #239-sivellintä vuodesta 2007 ja se on täydellisin kauneustuote jonka tunnen. En liioittele, tämä tuote on täydellinen, ja kun sen löysin, se poisti kaiken kiinnostuksen ja motivaation muiden luomivärisivellinten suhteen. Miksi enää etsiä, kun on jo löytänyt parhaan.

#239-sivellin on napakka, pienen lapion mallinen sivellin silmämeikin perustyöhön. Sen napakkuus ja muoto tekevät siitä erityisen hyvän luomivärin levitykseen ja "pakkaamiseen" liikkuvalle luomelle, mutta siveltimellä voi myös tehdä varjostuksia. Tällä siveltimellä voi tehdä koko silmämeikin alusta loppuun.

14 vuotta vuotta vanhat MAC 239-siveltimeni ovat moitteettomassa kunnossa. Ne ovat yhtä napakat kuin jos olisin ostanut ne eilen. Olen pessyt niitä satoja kertojaja käytän niitä lähes päivittäin. Laatu on aivan käsittämätön. Yhtäkään harjasta ei ole irronnut.

Vaalealla tarralla merkkaamani sivellin on vaaleiden luomivärisävyjen levitykseen, toinen tummien.

Minun omistamaani legendaarista #239-sivellintä ei kuitenkaan enää ole. Tai - on se yhä MACin valikoimassa, mutta vegaanisuustrendin myötä nykyisen 239:n harjakset ovat synteettistä karvaa. Alkuperäisen 239:n harjakset olivat ponin tai vuohen karvaa (en enää muista kummanko). Eläimet eivät kärsi(neet) siitä, että niiden karvaa on käytetty sivellinbisneksessä, mutta ymmärrän silti, että tänä päivänä kaikessa eläinperäisessä on kauneusalalla negatiivinen kaiku. Siksi lähes kaikki siveltimet ovat nykyään synteettisiä.

En ole testannut nykyistä 239:iä, mutta kokemukseni on ollut, että synteettinen karva ei liukkaampana  karvalaatuna toimi yhtä tehokkana "puuterinnappaajana" kuin aito karva. Liukkaaseen siveltimeen väri ei yksinkertaisesti tartu yhtä hyvin kuin huokoiseen. Aidossa karvassa on aina huokoisuutta ja tietynlaista (hyvää) karheutta.

Vanhat 239:ni todennäköisesti kestävät käytössäni koko loppuelämäni, joten tarvetta nykyisen version kokeiluun ei edes ole.

Tämä pieni sivellin on yksi mullistavimpia asioita meikkielämässäni. 💜 Miten monet sateenkaarimeikit, smokeyt ja kultakuparit se on silmäluomilleni vuosien aikana taikonutkaan....

10 kommenttia
13.12.2021

Luonnonkosmetiikan parhaat tuotteet

Tähän juttuun olen valinnut todella kattavan joukon luonnonkosmetiikan parhaita tuotteita ja henkilökohtaisia suosikkejani Biodellyn valikoimasta.

Postauksen voi halutessaan vaikka tallentaa "lunttilapuksi" mun suosikeista - näitä tuotteita suosittelen säännöllisesti kun minulta kysytään "mikä olisi hyvä putsari/seerumi/voide jne". Olen ottanut vinkeissä huomioon myös muut kuin oman ihotyyppini. Postauksen lopussa on erityisesti lahjakauteen sopiva hemmottelutuotteiden kategoria..!

Ihan alkuun haluan kiittää Biodellyä kaikkein pitkäaikaisimpana luonnonkosmetiikan yhteistyökumppaninani ❤️ Biodellyn tarina on alkanut samana vuonna kuin Karkkipäivän, ja se oli ensimmäinen kosmetiikan verkkokauppa, jonka kanssa aloin tehdä yhteistyötä.

Biodelly on nykyään uudessa omistuksessa, mutta 'Dellyn henki ei ole muuttunut (ei osittain henkilökuntakaan), ja yhä edelleen se edustaa verkkokauppojen kentällä sitä helpostilähestyttävää ja sympaattista ystävää, joka on aina valmis auttamaan ja jonka kanssa on aina helppo tulla juttuun..!

Joillain yrityksillä ja brändeillä on kasvot, toiset taas jäävät etäisiksi ja anonyymeiksi. Biodellyllä on kasvot. :) Monet näistä kasvoista olen tuntenut jo vuosikaudet, ja tämän ystävällisen ja sydämellisen porukan kanssa on aina ihanaa olla tekemisissä.

Biodellyn alekoodini SANNI20 on voimassa vielä joulukuun loppuun saakka. 🎅🏼

Koodilla saa kaikki normaalihintaiset tuotteet -20% alennuksella. :) Vinkkaan erityisesti sarjoista kuten Patyka, joka ei koskaan ole kokonaisuudessaa tarjouksessa, mutta SANNI20-koodia saa käyttää myös kaikkiin Patykan tuotteisiin.

Samoin lahjapakkaukset, jotka ovat jo valmiiksi hinnoiteltu edullisemmaksi kuin tuotteet yksinään, ovat hyvä kohde alekoodille. Esimerkiksi Evolvella on ihan älyttömän hyviä Discovery-settejä eri ihotyypeille, yhtenä tärppinä Skincare Bestsellers joka sisältää kolme mun omaa suosikkia Evolvelta; klassikko-hyaluronihapposeerumi, suklainen kuoriva kasvonaamio sekä täyteläinen Daily Renew -kasvovoide.

✨ Vuoden parhaat uudet tuotteet ✨

Kaikkiin uutuuksiin en harmi kyllä ehdi tutustua, joten olen varmasti tänäkin vuonna missannut joitain fantastisia uutuuslanseerauksia, mutta tässä ovat parhaat niistä, joihin olen ehtinyt tutustua :)

Vuoden hienoimpiin uutuusjuttuihin kuuluu joukko ruotsalaisen Brunsin tuotteita niin hiusten- kuin ihonhoidon puolelta. Växa-shampoo ja -naamio ovat parasta hiustenhoitoa, jota olen tähän mennessä jo muutenkin erittäin korkeaa laatua ylläpitävältä Brunsilta kokeillut, enkä saa tarpeekseni shampoon ihanasta tuoksusta ja naamion konsentroituneesta superduperhoitotehosta; teelusikallinen on jo melkein liikaa ja selvittää hiukset niin silkkisiksi kuin olla voi. Jos saa antaa enemmän kuin 10 pistettä, nämä tuotteet saavat sen! 🙌

Myös Brunsin aluevaltaus ihonhoidon puolelle Blå/Grön-tuotesarjan muodossa on erittäin onnistunut.

Kotimaisen Moi Forestin metsäpölytuotteet kirivät kakkoseksi - metsämikrobeihin perustuva hoitava uute on ihan mieletön suomalainen innovaatio, ja Moi Forestin voiteet mitä miellyttävin "kuljetin" tälle immuunipuolustustamme vahvistavalle kauneusmullalle. En ole vuosikausiin innostunut mistään kauneusinnovaatiosta yhtä paljon kuin tästä - eikä vuosiin ole mitään yhtä ainutlaatuista kehitettykään! Hyvä Suomi! 🇫🇮

Lavera lanseerasi alkuvuodesta uudet, kuivalle ja ikääntyneelle iholle kehitetyt My Age -tuotteensa, ja koko sarja vakuutti minut äärimmäisen miellyttävällä täyteläisyydellään. Ominaisuus, jota kuivuva ihoni arvostaa kasvavassa määrin. Sarja toi Laveran maailmaan vihdoin täyteläisen ja kunnolla pehmentävän silmänympärysvoiteen sekä erittäin hoitavan, emulsiomaisen ja ravitsevan seerumin.

Mádara vetää myös sijoituksia tämän vuoden uutuuksillaan; kosteuttava ja rauhoittava SOS Hydra Rose Jelly on vallan oivallinen sisar aiemmin ilmestyneelle anti-age-vaikutteisemmalle Hydra Firm -jellylle. Toinen hieno lanseeraus on loppuvuodesta ilmestynyt Deep Matter Mascara.

Viimeisenä maininnan saa Bybi kahdella tämän vuoden uutuudellaan: bakuchiolia sisältävä Eye Plump on loistava, mukavan pehmentävä ja ikääntymisen merkkejä häivyttävä silmänympärysvoide, Day Glow AHA Tonic taas on ihastuttava, paksun hoitonestemäinen maitohapolla kuoriva kasvovesi joka myös kosteuttaa.

PUHDISTUSAINEET

Kattaus luonnonkosmetiikan parhaita putsareita. Putsarit ovat minulle ykköskategoria mitä tulee ihonhoitoon. Saattaa kuulostaa oudolta, että putsari on jopa hoitotuotteita innostavampi tuote, mutta minulle se on sitä. 😍 Vaihtelen eri koostumuksellisten putsarien välillä fiiliksen mukaan ja kaikista putsarityypeistä löytyy suosikkeja, mutta suurin lempparikoostumukseni on pumpattava, kuohkea vaahto.

Cattier Soothing Micellar Gel - ihana geelimäinen misellituote, joka poistaa silmämeikin täydellisesti eikä kirvele herkissäkään silmissä. Monipuolinen geeli toimii putsarin ohella myös kosteuttavana hoitonesteenä!

Evolve Daily Detox -puhdistusgeeli - suosikkini geelimäisistä vaahtoavista putsareista. Ihana tuoksu ja helposti iholta huuhtoutuva, miedosti vaahtoava koostumus joka ei jää pyörimään iholle. Todella tiheässä käytössä!

Neal's Yard Remedies Rejuvenating Frankincense Facial Wash - uusi tuttavuus joka hurmasi välittömästi! Persoonallinen hybridikoostumus muistuttaa emulsiota, mutta sisältää vaahtoavia tensidejä ja tuntuu iholla lopulta öljymäiseltä emulsiolta, joka huuhtoutuu iholta vailla rasvaista tunnetta. Vuoden suosikkiputsari! ❤️

Mádara Purifying Foam - arkinen suosikkini. Tämä vaahto on niin arkisen tuntuinen ja tuoksuinen kuin olla voi, mutta jättää ihon supermiellyttävän tuntuiseksi. Olen käyttänyt tätä jo 12 vuotta enkä kyllästy.

Novexpert Express Radiant Cleansing Foam - jos Mádaran vaahto on arkinen lounas seisovasta pöydästä, Novexpertin vaahto on gourmet-jälkkäri a la carte -ravintolassa. Ultrakuohkea, liukas ja kermainen vaahto tuntuu iholla luksukselta ja tuoksuu makealta sitruunakreemiltä.

Mádara Melting Cleansing Oil - tämä kaveri ei ole öljyä vaan balmia, joten nimi johtaa harhaan. Kivan tuoksuinen paksu balmi muuttuu veden vaikutuksesta iholla maidoksi ja huuhtoutuu vaivatta.

Whamisa-puhdistusöljy - ohuin käyttämistäni luonnonkosmetiikan puhdistusöljyistä ja myös kaikkein helpoiten iholta poishuuhtoutuva - siksi suosikkini! 👌

Lavera Wash Scrub Mask - erikoisuus Neal'sin putsarin tapaan; myös Laveran tuote näyttää emulsiolta, mutta sisältää vaahtovia ainesosia - sekä kuorivia partikkeleita. Ihanan raikkaan tuoksuinen salisyylihappoa sisältävä putsari on kehitetty epäpuhtaalle iholle, mutta ei ole liian stydi muillekaan ihotyypeille.

KASVOVEDET

Valitsin parhaiden kasvovesien joukkoon Biodellyn valikoimasta niin suihkeita kuin iholle taputeltavia tai vanulapulla levitettäviä koostumuksia. Tiedätte, että olen kasvovesifanaatikko ja tämän kategorian listalle kertyi lopulta toista kymmentä huippukasvovettä. 🤩

Bruns nr. 101b Blåmist - kukkaisvesistä voimansa ammentava Bruns Blåmist on kosteuttava, elvyttävä, antioksidanttinen, antibakteerinen, kevyesti huokosia supistava ja tasapainottava kasvosuihke. Eli vaatimattomasti "tekee-kaiken"-ominaisuuksien suihke! Vaikka tuotteessa ei ole lisättyjä hajusteita, siinä on mieto ja mun mielestä aivan ihana kukkaisvesien tuoksu olkikukasta, laventelista ja rosmariinista.

Lavera Hydro Sensation Face Mist - jaksan hehkuttaa tämän edullisen kosteuttavan kasvoveden laatua maailman tappiin - ihanan liukas hyaluronihappopitoinen kasvovesi on yksinkertaisesti todella tehokas, miellyttävän tuntuinen ja edullinen!

Whamisan Tonerit - Whamisan kasvovedet tai koostumukseltaan paremminkin hoitonesteet ovat luokkaa "veisin autiolle saarelle". Oma suosikkini on nykyään Original, se tuntuu ihollani yhtä kosteuttavalta kuin kulttituote Deep Rich, mutta pidän Originalin tuoksusta enemmän.

Novexpert Magnesium Mist - tässä taas kosteuttava kasvovesi ihan toisesta äärilaidasta kuin yllä esitellyt; yhden raaka-aineen hajusteeton ja tuoksuton aerosoli sisältää vain Kuolleenmeren magnesium-pitoista vettä joka kosteuttaa, rauhoittaa ja toimii tehokkaana antioksidanttina erityisesti saasteita vastaan. Äärettömän suosittu (ja halpa!) tuote joka ei tunnu miltään - ja toimii!

Joik Refreshing Facial Toner - Joikin kaksifaasinen kasvovesi on raikkaan pirteyden huippu - jos tämä piparminttupommi ei herätä aamulla niin en tiedä mikä herättää..! Todella hoitava öljypitoinen koostumus kosteuttaa ihoa kuin ravitseva seerumi. Aivan ihana ja uniikki tuote - mutta tämän käyttäjän tulee todella tykätä piparmintusta! (Minä tykkään!)

Muita listalle poimimiani kasvovesiä ovat Evolven kuoriva Glycolic Toner, Bybin vastaava mutta hoitavamman tuntuinen Day Glow Tonic, Flow Cosmeticsin minimalistiset kukkaisvedet Ruusu, Kamomilla ja Laventeli, Mádaran klassinen kosteuttava Comforting Toner, Whamisan kaksifaasinen Deep Rich Mist sekä Bybin legendaarinen hyaluronihapposuihke Mega Mist.

(Iiik - mä voisin oikeasti olla töissä pelkästään kasvovesiin erikoistuneessa liikkeessä..! Ja ehkä siellä myytäisiin myös putsareita.! 😍 Ai ETTÄ rakastaisin puhua päivät pitkät näistä tuotteista..!)

SEERUMIT

Upeita seerumeitakin riittää, ja Biodellyn valikoimasta parhaiden listalle poimin yksitoista kappaletta.

Novexpert C-vitamiiniseerumi - parhaista parhain, mun "one and only". Kosteuttaa, tuo antioksidanttista suojaa koko päiväksi, heleyttää ja tuoksuu ihanalta! C-vitamiini on ihonhoidon huippusankariainesosa, ja mun valinta kosmeettisten C-vitamiinien laajalla kentällä on tämä pullo. 🙏🏻

Evolve Hyaluronic Serum - vaikka Evolven hyaluronihapposeerumi ei ehkä ole hyaluronihappopitoisuudeltaan se kaikkein tehokkain, sen koostumus ja pullo (ei pipettiä, ahh!) ovat silti kaikkein eniten mun mieleen. Rakkautta jo monta vuotta.

Flow Cosmetics Hyaluron & Probiotics -seerumi - paras kotimainen hyaluronihapposeerumi! Myös tässä on käyttäjäystävällinen pumppu-annostelu pipetin sijaan - arvostan! (Mä en tykkää pipeteistä - voitte nähdä sen myös näissä valinnoissa! :D)

Patyka Advanced Plumping Serum - paras ylellinen hyaluronihapposeerumi. Patykan ruusu- ja appelsiininkukkavesipohjainen, erittäin korkean pitoisuuden hyaluronihapposeerumi tuo luonnonkosmetiikan luksusta kylpyhuoneeseen.

Lavera Hydro Sensation Serum - ihana edullinen kosteusseerumi kaiken ikäisille! Täydellinen nuoren henkilön ensimmäinen seerumi.

Mádaran jellyt - sekä alkuperäinen Hydra Firm että uusi Hydra Intense Rose Jelly ovat fantastisen hyviä paksuja geeliseerumeita. Toimivat myös yksinään öljyttöminä kosteuttajina voiteen sijaan.

Muut listalle päässeet seerumit ovat Cattierin hävikkiaprikooseja hyödyntävä Moisturising Serum (Laveran tapaan loistava "ensimmäinen seerumi"), Urangin hienostunut anti-age-seerumi Pink Everlasting Ampoule, Novexpertin klassikko, markkinoiden järeimmän hyaluronihappopitoisuuden tarjoava Booster With Hyaluronic Acid sekä Mossan mainio Juicy Jelly, joka on nuorekkaampi versio Mádaran jellyistä.


KASVOVOITEET

Kasvovoiteisiin valikoin parhaat eri koostumusvahvuuksista.

RUNSAAN TÄYTELÄISET

Urangin Rose Ceramide Cream, Whamisan Nourishing Cream ja Laveran My Age ovat suosikkini kuivalle iholle. Ja ylellisyysjärjestyksessä :) Urang on näistä kaikkein suojaavin, Whamisa ainesosiltaan hoitavin ja Lavera hinta-laatu-suhteeltaan mainioin - markettikosmetiikkana se on ulkonäöltään arkisempi kuin korealaiset kumppanit, mutta sisältö on hintaan nähden todella hyvä.

Evolven Daily Renew Cream edustaa myös tyylikästä formulointia ja on ihana, kosteuttava ja ravitseva voide normaalista kuivahkolle iholle.

SEMITÄYTELÄISET JA KEVYET

Mádara johtaa täällä, tykkään valtavasti Mádaran koostumuksista ja voisin listata tänne melkein kaikki Mádaran voiteet.❤️  Sama juttu Whamisan kohdalla. Mádaran leiristä poimin universaalin superkosteuttajan SOS Hydra Recharge Creamin, joka on kansainvälisestikin Mádaran myydyimpiä voiteita, Smart Antioxidants -voiteen iholle, jolla näkyy väsymystä tai ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä sekä Time Miracle -voiteen iholle, jolla on jo selkeitä ikääntymisen merkkejä.

Whamisalta oma suosikkini on Double Rich Lotion, joka sopii myös kuivalle iholle, sekä Original Lotion, jonka kevyt koostumus oli ihka ensimmäinen Whamisa-lempparini kun ihoni ei vielä ollut niin kuiva.

OHUET KOOSTUMUKSET

Joik Rejuvenating Day Cream on lähes nestemäisen ohut voide ikääntyneelle iholle. Ohuudestaan huolimatta se on hämmästyttävän ravitseva. Joik Moisturising Cream on koostumukseltaan saman tyyppinen ohut emulsio kaiken ikäisille ihon peruskosteutukseen.

Evolve True Balance Lotion on suosikkini sekaiholle. Raikkaan ohut voide imeytyy hetkessä ja tuoksuu aivan ihanalta!

Neal's Yard Remedies Rehydrating Rose Daily Moisture on voide, josta kuulee pelkkää hehkutusta: se on yksinkertaisesti superhyvä ja supermiellyttävä voide normaalin ja sekaihon kosteutukseen.

SILMÄNYMPÄRYSVOITEET

Tässä kategoriassa olen itse kaikkein vaativin ja sanalla sanoen nirsoin. Hyvin moni silmänympärysvoide alisuoriutuu jollain parametrillä, yleensä koostumus on makuuni liian ohutta eikä riittävän pehmentävää papyrus-silmänympäryksilleni.

Tässä suosikkejani eri koostumuksilla:

Mádara Smart Anti-Fatigue Eye Cream - paras.❤️ Semitäyteläinen voide on miellyttävä niin ihotuntumaltaan kuin tuoksultaan ja tarjoaa hienon kattauksen antioksidantteja.

Whamisa Eye Essence - toinen suursuosikki: kirkastava ja juonteita häivyttävä silmänympärysvoide. Koostumus päivitettiin uudistuksen yhteydessä hieman täyteläisemmäksi ja on nyt entistäkin parempi!

Cattier Eclat de Rose Anti-Age -silmänympärysvoide - miellyttävä silmänympärysvoide ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin. Kevyt/semitäyteläinen koostumus levittyy moitteettomasti. Hämmästyttävän edullinen hinta ollakseen anti-age-tuote!

Lavera Illuminating Eye Cream - erikoisuus! Tämä ohut ja erittäin kauniisti levittyvä voide on kuin valokynä ja silmänympärysvoide samassa. Todellinen silmänympärysten kauneusvoide! Kosteusteho ei omalle vaativalle ja ikääntyneelle iholleni riitä, mutta laitan tätä stydimmän silmänympärysvoiteen päälle kirkastamaan ihoa.

Murumuru Hyaluronic -silmänympärysvoide - otin listalle yhden kotimaisenkin - Murumurun edullinen voide on ihana tuote vaikkapa ensimmäiseksi silmänympärysvoiteeksi. Makea tuoksu!

Listalle kuuluvat itsestäänselvästi myös Bybin Eye Plump sekä 100% Puren Coffee Bean -silmänympärysvoide. Nämä vain ovat juuri nyt lopussa varastosta.


KASVOÖLJYT

Öljyistä valintoihin pääsivät nämä mainiot moniottelijat.

Novexpert Omega Booster - ykkössuositukseni kuivalle iholle. Novexpertin kasvoöljy sisältää kaikkia viittä eri omega-rasvahappoa ja hellii ihoa todella ravitsevalla koostumuksella.

Bruns nr. 102 c Blåelixir - erittäin laadukas antioksidanttinen, ihoa kosteuttava ja uudistava öljycocktail kera ihanan aromaterapeuttisen tuoksun. Huomaan usein valitsevani kasvoöljyn kaapista tuoksun perusteella - tämä on yksi niistä, joihin tulee tartuttua usein!

Pure Papaya Glow - edullinen, minimalistinen ja monipuolisesti hoitava öljy kaikille ihotyypeille, sopii myös seka- ja rasvoittuvalle iholle. Hajusteeton.

Laponie-kasvoöljy - hajusteeton, kotimainen ja korkealaatuinen öljycocktail. Sopii myös ikääntyneelle iholle. Ykkössuositukseni kun joku kysyy hyvää kasvoöljyä joka ei saa tuoksua voimakkaasti.

Avril jojoba - ja avokadoöljyt - Avrilin yhden öljyn öljyt edustavat edullisimpia öljyvaihtoehtoja. Jojoba on kaikkien ihotyyppien, myös rasvoittuvan, epäpuhtaan ja sekaihon öljy, avokado taas kuivan ihon öljy.

Mádara Superseed-öljyt - hienostuneiden öljyjen ystäville. Mádaran elegantit Superseed-öljyt ovat sisällöiltään monipuolisia ja ihotuntumaltaan ohuita ja "kuivia".

HIUKSET

Tällä osastolla on vain yksi voittaja: Bruns. Biodellyn valikoimaan kuuluu myös oivallinen Less Is More, mutta kun pysytään parhaissa, kruunaan tittelillä nimenomaan Brunsin.

Suosikkejani ovat hyvin samantyyppiset shampoot Nr. 01 Harmonius Coconut sekä 02 Spicy Jasmine ja tämän vuoden uutuus Nr. 80a Joyful Growth (tai Växa, kuten sen napakampi ruotsinkielinen nimi kuuluu). Näiden kolmen shampoon olennaisin ero on tuoksussa, muuten kaikki ovat kosteuttavia ja sulfaatittomia. Växa sisältää lisäksi hiusten kasvua edistävää mungopavuista ja puna-apilasta valmistettua uutetta.

Hoitoaineista hyviä ovat Harmonious Coconut ja Spicy Jasmine, mutta vielä parempia ovat sarjan äärettömän tiiviit naamiot: Nr. 20 English Rose, Nr. 22 Warm Bergamot (näiden erona vain tuoksu) ja erityisesti uutuus, Nr. 80b Joyful Growth (Växa). Växa-naamion jälkeen tuli olo, että nyt ei enää ikinä tarvitse odottaa vielä parempaa hiustenhoitoainetta. 🙏🏻

Nr. 18 Exciting Tangerine -hoitosuihke on lempparini jätettävistä hoitoaineista ja kosteuttava Nr. 14 Tangy Mint -muotoilugeeli pitää kiharat kuosissa. En oikeasti tarvitsisi enää koskaan muita tuotteita kuin Brunsin, mutta kai se on työn puolesta testailtava yhä uusiakin. :D

VARTALO / HEMMOTTELU

Tähän osioon poimin tuotteita vartalolle, jotka ovat aivan erityisen ihania ja hemmottelevia. Erinomaista lahjamateriaalia! 👌

Flow Cosmetics Tourmaline ja Amethyst -vartalokuorinnat - halleluja, ei ole näiden voittanutta mitä tulee ulkonäköön, koostumukseen ja tuoksuun - eikä suorituskaan jätä toivomisen varaa! Ihan mielettömän upeat tuotteet. Himalajansuolaa, hoitavia sekä aromaterapeuttisia öljyjä sisältävät koostumukset ovat yhtä ihon hemmottelun juhlaa. Myös keltainen Cocolemon on ihana, mutta se ei kuulu Biodellyn valikoimaan.

Evolve Tropical Blossom Body Polish - Flow'n ohella kaikkein ihanin tuntemani vartalokuorinta! Koostumus on kuin pehmeää marmeladia. Öljypohjassa ihoa hoitavat kookos-, auringonkukka- ja manteliöljy ja kuorivasta tehosta vastaa sokeri. Eksoottisessa tuoksussa yhdistyvät gardenian kukka, kookos sekä trooppiset kukat. Saatavilla myös 30 ml minikoko.

Joik Pink Grapefruit-vartalokuorinta - myös tämä on niin herkullisen tuoksuista ja näköistä että tekisi melkein mieli syödä..! Joikin suolapohjainen kuorinta on koostumukseltaan hienojakoisempaa kuin Flow'n kuorinnat ja muistuttaa melkein slush-juomaa...

Mádara Infusion Blanc – ja Infusion Vert -käsisaippuat - ihanan kosteuttavat ja hienostuneen tuoksuiset käsisaippuat toimivat myös vartalolla.

Mossa Love Clean -käsisaippua - törkeän ihanan tuoksuinen saippua! Pehmeän makeassa tuoksussa on aavistus mausteisuutta, mutta iloisella ja mossamaisella otteella. Mulle ihan paras Mossa-tuoksu!

Flow Cosmeticsin koko aroma-sarja ansaitsisi tulla nostetuksi koska tuotteet ovat kerrassaan hurmaavia, mutta erityismaininnan saavat omat suosikkituoksuni Spirit Awakens, True Expression ja Solid Roots, jotka voi hankkia niin käsisaippuana kuin kiinteänä vartalovoide-palana. Ovat niin kauniita katsellakin!

Luonkos Delicious -vartalokakku - herkullisen tuoksuinen kaakaovoi-pohjainen kiinteä vartalovoide hoivaa kuivaa ihoa ja tuoksuu palmarosalle, litsea cubeballe, pehmeälle frangipanille ja viettelevälle ylang ylangille.

.

Jos kaikki vuoden kosmetiikkahankinnat eivät vielä ole tehtyinä, hyödynnä -20% alennuksen antava koodi SANNI20 vuoden loppuun (31.12.) saakka. :) Alennus koskee koko Biodellyn valikoimaa, normaalihintaisia tuotteita.

4 kommenttia
07.12.2021

Hienoja löytöjä Lidlistä: Sensitive Almond -luonnonkosmetiikkatuotteet

Vaikka olen kosmetiikan ostolakossa vuoden loppuun asti, tein yhden harkitun repsahduksen.

Silmiini osui Lidlissä Cien Nature -luonnonkosmetiikkasarjan kausituotteita, jotka eivät kuulu normaalivalikoimaan. Katselin tuotteita ja mietin, että jos en nyt osta näitä, ne ovat kohta poissa... Ja koska en ole pitkään aikaan kirjoittanut tosihalvasta kosmetiikasta, päätin rikkoa ostolakkoa. On kiinnostavaa välillä testailla ja analysoida myös näitä kaikkein halvimpia kosmetiikkatuotteita. :)

Valitsin Sensitive Almond -sarjasta ainesosiltaan kolme parasta tuotetta, ja tässä ne ovat: puhdistusvaahto, vartaloöljy ja suihkuvoide. Kaikkien hinta on 3,49€.

Sarjan muita tuotteita ovat käsivoide, kasvovoide sekä silmänympärysvoide. Eivät nekään millään tapaa huonoilta näyttäneet inciensä perusteella, mutta aika tavanomaisilta. Valitsemani kolme ovat  hinta-laatu-suhteeltaan parempia sekä lisäksi tuotteina itseäni enemmän kiinnostavia.

Sensitive Almond -sarjasta voi yleisesti ottaen todeta seikan, joka on kosmetiikan markkinoinnissa niin kovin yleistä. Valitaan nimikkoaineosa jolla tuotetta markkinoidaan ja jota korostetaan vaikutuksista puhuttaessa, mutta joka ei oikeasti ole tuotteen pääasiallinen vaikuttava aine. Sensitive Almond -linjassa tämä ainesosa on manteliöljy. Sarjan tosiasiallinen pääraaka-aine on auringonkukansiemenöljy, jota on kaikissa tuotteissa incin kärjessä - poislukien puhdistusvaahto, jossa ei ole öljyä lainkaan - vaan manteliuutetta.

SENSITIVE ALMOND 3 IN 1 CLEANSING FOAM 3,49€ / 150 ml

Rakastan pumppuvaahtoja, ja tässä vaahdossa on varsin mukavasti kosteuttava koostumus. Ennen peseviä ainesosia incissä on glyserolia ja sukroosia, jotka kosteuttavat ihoa tehokkaasti.

Pesevien aineiden (coco-glucoside ja sodium coco-sulfate) jälkeen on kolme hoitavaa ainetta: aloe vera, betaiini ja manteliuute. (Manteliuutteen hoidollinen ominaisuus tosin on epämääräinen, sillä se ei ole emollientti eikä humektanttikaan, mutta ei se mitään pahaakaan iholle tee. 😀)

Näiden jälkeen tulevat pH:n säätäjä, hajuste ja säilövät aineet. Oikein simppeli ja hyvännäköinen kokonaisuus: tämä putsari pesee hellästi ja jopa sitoo ihoon kosteutta. Muistattehan, että sanan 'sulfate' näkeminen incissä ei automaattisesti tarkoita, että kyseessä on voimakkaasti pesevä tuote. Muut ainesosat sekä reseptin kokonaisuus ratkaisevat.

Sensitive Almond -vaahdossa on löysähkö mutta mukavan liukas koostumus, joka jättää iholle hoidetun tunteen. Pehmeän makeassa tuoksussa on kenties tavoiteltu jotain mantelijälkiruokamaista. Sama tuoksu on kaikissa tuotteissa.

SENSITIVE ALMOND BODY OIL 3,49€ / 100 ml

Tässä täytyy olla Suomen edullisin vartaloöljy - joka on samalla myös oikeasti laadukas! 👌

Kuten tiedämme, esteriöljyillä saadaan öljykoostumuksista edullisempia - ja samalla "kuivemman" tuntuisia, eli toki niillä on etunsakin -, ja näin halvassa öljyssä odottaisi näkevänsä runsaasti estereitä. Sensitive Almond -öljy sisältää kuitenkin vain kokonaisia kasviöljyjä: auringonkukkaa, mantelia, avokadoa, jojobaa sekä iltahelokkia. Näiden lisäksi pullossa on pari säilyvyyttä parantavaa ainetta, hajusteita sekä rauhoittavaa bisabololia.

100 ml pullo maksaa 3,49€ - melkein kolme kertaa vähemmän kuin Suomen seuraavaksi halvin vartaloöljy, Urtekramin Laventeliöljy. Ja Urtekramin öljyssä on estereitä ;)

Käytän vartaloöljyjä samaan tapaan kuin kasvoöljyjä - eli sekoitan niitä toiseen kosteuttavaan tuotteeseen, jolloin saan öljyn hyödyt ilman öljyn rasvaista tunnetta iholla :) Useimmiten lisään öljyä pari tippaa vartalovoiteeseen, mutta joskus saatan sekoittaa myös kasvovettä ja vartaloöljyä ja tehdä ikäänkuin vartaloseerumin..!

(Olen muuten taas lähtenyt panostamaan vartalon kosteutukseen tämän vuoden laiminlyönnin jälkeen - kylmän vuodenajan edetessä iho on alkanut muistuttaa hoidon tarpeesta kuivalla ihopölykerroksella... 😬😄)

SENSITIVE ALMOND SHOWER CREAM 3,49€ / 250 ml

Ihon kosteutuksesta ja kylmästä vuoden ajasta puheen ollen - myös suihkutuotteet olisi hyvä talvella päivittää hoitavampiin. Öljypitoinen suihkuvoide on tähän mainio ratkaisu!

Sensitive Almond -suihkuvoiteessa on varmaan hoitavin vartalonpuhdistustuotteen inci jonka olen koskaan nähnyt...! * Yleensähän puhdistavat aineet ovat suihkuvaahdoissa 3-5 ensimmäisen ainesosan joukossa, mutta kuunnelkaapa tätä; vesi, glyseroli, auringonkukansiemenöljy, aloe vera -mehu, sheavoi, glyseryylistearaatti... (hetkinen, onko täällä peseviä ainesosia ollenkaan..! :D). Tuotteen ainoa puhdistava ainesosa, kookos- ja sokeripohjainen coco-glucoside, on vasta sijalla 8. (Pullon kyljessä mainostettu manteliöljy on sijalla 11..! 😅)

Jos ottaa verrokiksi vaikka Weledan öljypitoisen suihkuvoiteen (joita itse rakastin yhteen aikaan..!), Weledan inci alkaa: vesi, puhdistava aine, seesaminsiemenöljy, alkoholi.... 🤔 Ja hinta yli nelinkertainen Lidlin suihkuvoiteeseen verrattuna!

Sensitive Almond Shower Cream on mielestäni oikea löytö! 💯

*) Nohh - kyllä Evolven suihkuöljyn inci kieltämättää hakkaa tämänkin... mutta hinta? Melkein 30€ / 250 ml!

*

Sensitive Almond -sarjan tuotteet eivät kuulu Lidlin normaalivalikoimaan (miksihän..?), joten jos kiinnostuitte sarjasta ja kuljette lähiaikoina Lidlissä, luokaapa katse kausituotteiden hyllyyn. Tampereen Hallituskadun Lidlissä näitä oli vielä puolitoista viikkoa sitten.

Annan näille kolmelle vahvan suosituksen. 👌 Ja eivät sarjan muutkaan tuotteet tosiaan huonoilta vaikuttaneet, edustavat sitä reseptiikkaa, jota edullisen hintatason luonnonkosmetiikkavoiteilta odottaa. Nämä kolme taas voisivat helposti maksaa enemmänkin, etenkin öljy..! Tuotteilla on Natrue-sertifikaatti ja ne ovat vegaanisia.

18 kommenttia
29.11.2021

Mikä tarina: Ahvenanmaa ja Guerlain!

Mitä tekemistä ranskalaisella luksuskosmetiikkabrändi Guerlainilla ja Ahvenanmaalla on keskenään?

Vastaus liittyy hunajaan.

Enpähän olisi ihan heti osannut ennustaa, että jonain päivänä kosmetiikkaurallani kohtaan vielä näinkin erikoisen ja odottamattoman kumppanuuden...!

Kuulin asiasta sattuman kautta työpaikkani kosmetiikkaosaston tiimipäivässä, jossa oli mukana Guerlainin parissa työskentelevä henkilö selektiivisen kosmetiikan puolelta.

Jossain vaiheessa päivää puheeksi tuli suhteeni Ahvenanmaahan (tiimipäivien keskustelu voi todellakin olla hyvin rönsyilevää..! :)), ja yhtäkkiä Guerlainin kanssa työskentelevä tiimikaveri totesi aivan casually; "Guerlainhan muuten käyttää tuotteissaan ahvenanmaalaista hunajaa..!"

Siis, mitä..?

Pian olin saanut (lypsänyt, paremminkin...!) perinpohjaisen selostuksen aiheeseen liittyen. Guerlain ja Ahvenanmaa, miten en ylipäänsä ollut aikaisemmin kuullut tästä..!

(Myöhemmin pyysin vielä Guerlainin kouluttajalta lisätietoa - kun mä kiinnostun jostain, silloin ei jätetä kiveäkään kääntämättä..!)

Guerlain käyttää uudistuneessa Abeille Royale -sarjassaan tehoaineena ahvenanmaalaista hunajaa. Uudet, suomalaista hunajaa sisältävät tuotteet on lanseerattu tänä syksynä.

Abeille Royale on Guerlainin ylellinen hunajaan ja royal jellyyn pohjautuva anti-age-ihonhoitosarja. Sarja on ollut olemassa jo vuosikaudet, mutta sen koostumusta hiotaan aika ajoin - kuten kaikki brändit tekevät pitkän linjan tuotesarjoilleen.

Aikaisemmin sarjassa on käytetty hunajaa Ranskan Ouessant-saarelta, mutta uusimpaan koostumukseen Guerlain etsi uusia uusia korkealaatuisia hunajoita ympäri Eurooppaa.

Ahvenanmaalainen hunaja valikoitui yhdeksi kolmesta uudesta Abeille Royale -tuotteiden hunajalaadusta, kiitos puhtautensa ja poikkeuksellisen korkean laatunsa.

Wow!

Guerlain ❤️ Ahvenanmaalainen hunaja

Abeille Royale -tuotteissa käytetty hunaja tulee neljältä mehiläistarhalta ympäri Ahvenanmaata. Pääyhteistyökumppani on Kastelholmassa sijaitseva Åland Honey ja sen ranskalainen, Ahvenanmaalle viisi vuotta sitten muuttanut mehiläistarhaaja Benoit Leroux.

Leroux kertoo, että alun perin Guerlain oli kiinnostunut nimenomaan hänen hunajastaan. Kaikki alkoi vuonna 2018, kun eräänä kauniina päivänä Guerlainilta otettiin yhteyttä Ahvenanmaan mehiläistarhaajien yhdistykseen.

Yhden mehiläistarhaajan tuottama hunajamäärä Ahvenanmaalla on kuitenkin niin pientä, ettei se riitä Guerlainin tarpeisiin. Niinpä päädyttiin yhteistyöhön Lerouxin sekä kolmen muun Guerlainin hyväksymän ahvenanmaalaisen mehiläistarhaajan kanssa.

Sesongin päättyessä elokuussa Leroux sekoittaa kaikkien yhteistyötarhaajien hunajat yhteen ja toimittaa hunajan Ranskaan Guerlainille. Ranskassa hunaja päätyy ikonisen Abeille Royale -sarjan arvokkaisiin pulloihin ja Guerlain-asiakkaiden iholle.

Miksi juuri Ahvenanmaan hunaja?

Guerlain käyttää tuotteissaan ainoastaan saarihunajaa, sillä saarilla tuotettu hunaja on puhtaampaa kuin mantereella tuotettu. Saariympäristö on poikkeuksellinen, sillä monet saaret ovat täysin vapaita tuholaisista ja parasiiteista kuten varroa-loisesta, jotka mantereella sairastuttavat mehiläisiä ja vaativat tarhaajilta tuholaiskarkotteiden käyttöä. Loiset, kuten myös karkotteiden kemikaalit, vaikuttavat hunajan laatuun. Saarien tuholaisvapaassa ympäristössä tuotettu hunaja on vapaa näistä saasteista.

(Tosi mielenkiintoista - en ollut tätäkään ennen tullut ajatelleeksi..!)

Ahvenanmaalaisen hunajan toinen tärkeä ominaisuus puhtauden lisäksi on sen aminohapporikas koostumus. Guerlain etsi Abeille Royale -sarjaansa ravintoarvoltaan erilaisia hunajalaatuja, jotka täydentäisivät toisiaan, ja Ahvenanmaan hunajassa todettiin optimaalinen aminohappopitoisuus.

Hunajalaatujen erilainen koostumus liittyy ympäristön kasvillisuuteen ja siihen, mistä mehiläiset keräävät mettä. Ahvenanmaalla on suhteessa enemmän metsää kuin kukkaniittyjä. Ahvenanmaalaista hunajaa voisikin kutsua metsähunajaksi, sillä mehiläiset keräävät mettä pääosin havupuista ja muista metsäkasveista. Juuri havupuut tuovat hunajaan korkean aminohappopitoisuuden.

Ja aminohapot, kuten tunnettua, ovat tärkeä aktiiviaineiden joukko kosmetiikassa, erityisesti anti-age-tuotteissa.

Muut Abeille Royale -sarjan hunajantuottajasaaret ovat Ahvenanmaan ja alkuperäisen Ouessantin  lisäksi Kreikan Ikaria ja Ranskan Korsika. Kaikilla näillä hunajilla on erityisominaisuutensa.

Ouessantin hunajassa on erityisen paljon polyfenoleja, Korsikan hunajassa on vitamiineja ja hivenaineita ja Ikarian hunajassa runsaasti mineraaleja.

Kaikkia neljää hunajaa sekoittamalla saadaan Abeille Royale -sarjan hunajaeliksiiri. Kun katsoo ainesosalistoja, mel eli hunaja on vieläpä aika korkealla. Sitä ei siis ole ripoteltu tuotteisiin vain markkinointimielessä.

Kuriositeettina videoklippi: Guerlain Abeille Royale: The Quest For Royal Honeys.

Minusta tämä oli mielenkiintoisimpia ja ilahduttavimpia kosmetiikkatarinoita pitkään aikaan :) Minulle rakas Ahvenanmaa - ja Guerlain...! Mikä pari..!

Tämän hunaja- ja tuotekehitysoppitunnin myötä vaikutuin myös siitä, että brändit todella satsaavat tähtiainesosien laatuun. Ainakin tämän tuotesarjan ja ainesosan kohdalla. Olisi helppoa käyttää mitä tahansa hunajaa, sillä kuluttaja ei voi tietää, minkä laatuista hunajaa tuotteet sisältävät, eikä pysty laatua arvioimaan. Koska hunajalla on jo itsessään hyvä maine hoitavana ja parantavana aineena, uskon, että jo hunaja-sanan bongaaminen pullossa riittäisi monelle kuluttajalle vakuudeksi siitä, että tuote on hyvä. Tätähän hyödynnetään markkinoinnissa jatkuvasti; valitaan vetoavan kuuloinen ainesosa, lisätään sitä tuotteeseen 0,003% ja mainostetaan ko. ainesosalla isoin kirjaimin.

Jotenkin ilahduttaa saada välillä vakuuksia sille, että alalla on myös aivan toisenlaista toimintaa, jossa tärkeän aktiiviainesosan laadun takaamiseksi ollaan valmiita vaikka kiertämään ja tutkimaan kaikki Euroopan saaret ja näkemään vuosien vaiva. 🐝

.

P.S. Ainiin - nuo Guerlain-tuotteet kuvissa: tämäkin sattuma. Sain viime jouluna Transmerilta joululahjaksi Guerlain-tuotepakkauksen, mutta koska en ollut koronan vuoksi käynyt toimistolla vuoteen, sain joululahjan vasta nyt vuoden viiveellä marraskuun tiimipäivässä :) Pakkauksesta paljastui Abeille Royale -tuotesetti. Nyt ne saivat mitä sopivimman tehtävän kuvittaa tätä juttua..! Vaikka juuri näissä tuotteissa ei vielä ole Ahvenanmaan hunajaa ;) Uuden koostumuksen tuotteet tulivat myyntiin tänä syksynä.

12 kommenttia
26.11.2021

Luonnonkosmetiikan ihanimmat lahjapakkaukset

Tänään jatketaan jouluteemaa liipaten - esittelyssä luonnonkosmetiikan ihanimpia lahjapakkauksia. :)

Jutun pakkaukset sekä toiveen niiden esittelyyn olen saanut töistä. Kosmetiikan joulupakkaukset merkitsevät meille alalla työskenteleville joulun ajan alkua samalla varmalla perinteellä, kuin keskustan juhlavalaistuksen sytytys merkitsee kaupungeille..! ☺️ Myyjäajoilta mieleen on jäänyt vahvasti, miten ihanaa oli, kun joulun lahjapakkaukset saapuivat myymälään ja niitä sai alkaa laittaa esille. ❤️

Nyt laitan meidän lahjapakkauksia virtuaalisesti esille Karkkipäivän hyllyille. :) Pakkaukset ovat laajasti saatavilla tavarataloissa, luonnonkosmetiikan erikoismymälöissä, verkkokaupoissa ja edullisimpien merkkien osalta myös marketeissa ja päivittäistavarakaupoissa.

WHAMISA CACTUS KIT 65,50€

Tässä on kirkkaasti vuoden söpöin setti..! 😍 Korealaisessa kosmetiikassa ei elämyksellisyydessä säästellä, ja Whamisan kaktus-pakkaus on täydellinen osoitus siitä.

Suloisen pakkauksen välikannessa laatikon avaajaa ilahduttaa ensimmäiseksi söpö, värikäs pop-up-paperikuvio. En tiedä onko tällainen toisten mielestä lapsellinen detalji, mutta minusta ei, ja kevyesti lapsenmielinen söpöily-teema jatkuu myös pakkauksen sisällä :)

Välikannen alta paljastuu kuusi pientä pakkausta, jotka on aseteltu palapelin muotoon.

Pakkaukset pitävät sisällään kaikki Whamisan Cactus-sarjan tuotteet. Kolmessa pakkauksessa on lisäksi pieni lahjayllätys.

Setti sisältää seuraavat tuotteet:

Cactus Bouncy Serum -seerumi 33 ml (täysikokoinen)
Cactus Purifying Toner -kuoriva kasvovesi 60 ml
Cactus Prickly Pear Pack -naamio 30 g

Pakkauksen muut tuotteet ovat muistivihko, pieni kangaskassi sekä masking tape (!), josta rehellisesti en tajua, mikä se on..! :D Tämä on nyt sitten sitä lapsenmielistä osastoa. :)

Puhdistavassa kasvovedessä on minulle ihan uutta kasviperäistä kuorivaa happoa, AKA-happoa, johon täytyy perehtyä paremmin (suunnitteilla onkin pitkään ollut "mitä nää kaikki eri hapot tekee?" -postaus :)). Kasvovesi tuntuu erittäin miedolta ja kuoriva vaikutus on varmasti paljon hellävaraisempi kuin AHA/BHA/PHA-hapoilla. Kasvovedessä on kaktusviikunan lisäksi liuta erinomaisia antioksidanttisia ja antimikrobisia aineita.

Geelimäinen naamio sisältää yli 97% kaktusviikunauutetta sekä rauhoittavan tiimin lakritsiuutetta ja alfa-bisabololia. Vaikutus on hyvin samankaltainen kuin seerumilla, mutta kiitos lakritsin ja alfa-bisabololin, naamio on vieläkin rauhoittavampi.

LAVERA GOOD NIGHT -PAKKAUS 15,90€

Laveran talvikauden lahjapakkaus sisältää uuden, pysyvään valikoimaan jäävän käsivoiteen sekä vain tässä pakkauksessa myytävän limited edition -vartalovoiteen.

Good Night -käsivoide on aivan ihana! Tuoksufriikkinä aloitan kommentoimalla tuoksua, joka on herkullisen jälkiruokamainen..! Tummaa suklaata, appelsiinia ja mausteita.... Joulun aikaan sopiva tuoksu..! :)

Good Night -käsivoide on Laveran uudistetun käsivoidekokoelman täyteläisin ja tarkoitettu kuivalle ja erittäin iholle. Minusta se ei kuitenkaan ole yhtä paksua ja suojaavan tuntuista kuin vanha SOS Help Hand Balm, mutta oikein hyvän tuntuinen joka tapauksessa - hienostuneempi koostumus kuin Laveran edelliset käsivoiteet, voisi kenties sanoa.👌 Hoitavia aineita ovat mm. sheavoi, kookosöljy ja kaakaovoi, kaikki luomulaatua.

Good Night Body Lotion edustaa Laveran tuttua ja tasaisen korkealaatuista vartalovoidelaatua; voide on samettista, hyvin levittyvää ja ylellisen tuntuista. Paksuus on semitäyteläinen ja voide soveltuu normaalista kuivalle iholle. Tuoksu on hieman miedompi ja vähemmän jälkiruokamainen kuin käsivoiteessa.

LAVERA WINTER CARE -PAKKAUS 17,90€

Winter Care -pakkaus sisältää kaksi Laveran bestseller-tuotetta: Basis Sensitiv -puhdistusmaidon sekä Basis Sensitiv All-Round Cream -voiteen.

Basis-puhdistusmaito on vuodesta toiseen Laveran myydyimpiä tuotteita Suomessa; sen erittäin miellyttävä ja ihon hellästi puhdistava, täyteläinen maitokoostumus on suomalaisten mieleen.

All-Round Cream taas on Laveran universaali klassikkotuote ja yksi pisimpään Laveran valikoimassa olleita tuotteita. Kermaisen paksu yleisvoide hoitaa ihon päästä varpisiin ja vaikka se on täyteläinen, voide ei tunnu iholla rasvaiselta. Rakastettu koko perheen hoitava kosteusvoide.

TAIKA LAHJAPAKKAUS KASVOILLE 13,90€

Kun haluat tukea kotimaista: Taika 🇫🇮. Taikan suloiset pakkaukset edustavat kotimaisuuden lisäksi luonnonkosmetiikan edullisimpia lahjasettejä..!

Kasvotuotteiden pakkaus sisältää suositun, sulfaatittoman puhdistusgeelin sekä kosteuttavan päivävoiteen. Päivävoiteen kevyt koostumus sopii parhaiten normaalista pintakuivalle iholle. Helppo ja hyvä peruskosteuttava voide, kun ihosi on normaali ja vailla suurempia huolia..! :)

Taika-tuotteet ovat vegaanisia ja hiilineutraaleita ja niillä on Avainlippu-merkki.

TAIKA LAHJAPAKKAUS KÄSILLE 9,50€

Käsihygienia- ja hoitotuotteet ovat sattuneesta syystä olleet viimeiset kaksi vuotta kuuminta hottia. Taikan lahjapakkaus käsille sisältää suositun ja palkitun nestemäisen käsisaippuan sekä kosteuttavan käsivoiteen. Hellästi pesevä käsisaippua sisältää hoitavaa manteliöljyä, mutta tuotteen suurin hittiominaisuus on sen trooppista cocktailia - tai joidenkin mukaan huurteista greippilonkeroa..! :D - muistuttava tuoksu. Tuoksua rakastetaan. Ja onhan se kyllä hedelmäisessä pirteydessään aika ihana!

Kevyt ja nopeasti imeytyvä käsivoide sopii normaalille iholle ja yleiskäsivoiteeksi vaikka toimistolle - tahmaamaton koostumus jättää ihon miellyttävän tuntuiseksi eikä tee näppejä rasvaisiksi.

Kuvat: Novexpert

NOVEXPERTIN LAHJAPAKKAUKSET

Näitä en ole saanut kuvattavaksi, mutta vinkkaan pakkauksista joka tapauksessa, koska ne ovat tosi kivat ja tänä vuonna vielä normaalia edullisemmat. :)

Tavallisesti Novexpertin seerumi-lahjapakkaukset on hinnoiteltu seerumin normaalihinnan (49,90€) mukaan, mutta tänä vuonna hinta on alempi: 45€. (Hinta voi vaihdella jälleenmyyjittäin.) Tarjolla on kaksi pakkausta: C-Vitamiini ja Hyaluronihappo. Kummassakin on täysikokoinen seerumi sekä matkakokoinen bonus-tuote.

C-Vitamiini-pakkaus sisältää C-vitamiiniseerumin (30 ml) ja puhdistusvaahdon (40ml). Tämä on mun suosikkipakkaus, kummatkin tuotteet ovat mun top-Novexpert-lemppareita! 😍 Näiden tuoksu...! 🤤

Hyaluronihappo-pakkaus sisältää juuri uudistuneen hyluronihapposeerumin (jossa on kaksinkertainen määrä hyaluronihappoa edelliseen verrattuna) sekä matkakokoisen hyaluronihappo-miselliveden (50 ml).

.

Lopuksi joulukalenterivinkki:

Whamisan muhkea joulukalenteri on luonnonkosmetiikkafanin unelmien täyttymys.

Kauniiseen perinteiseen korealaiseen kankaaseen kääritty kalenteri sisältää 26 mini- ja matkakokoista Whamisa-tuotetta. Suurin koko on 33,5 ml.

Kalenteri tarjoaa niin uusille kuin vanhoille Whamisan ystäville todella kattavan esittelyn Whamisan tuotevalikoimasta. Luukut avanneena ja tuotteisiin tutustuneena uskallan sanoa, että sisältö on niin monipuolinen kuin olla voi, ja Whamisan maailma sekä laatu tulevat upeasti tutuiksi tämän pakkauksen myötä.

Kalenterissa on tuotteita kaikille ihotyypeille, kuten myös useita sellaisia Whamisa-tuotteita, joita ei normaalisti saa Suomesta.

En esittele kalenterin sisältöä täällä blogissa etten spoilaa kenenkään kalenteri-iloa. Jos kuitenkin haluat nähdä kalenterin sisällön, löydät esittelyn Instagram-tilini kohokohdista täältä. (Jos linkki ei toimi, mene kohokohtiin profiilista.)

Kalenterin suositushinta on 159,90€.

(Edelliseen postaukseeni viitaten - en halua promotoida tämän päivän - tai minkään muunkaan päivän - kulutusjuhlaa, vaan toivon jokaisen tekevän lahjahankintojakin harkiten. Oli hintalapussa aleprosentti tai ei. Mikä sertifioidun luonnonkosmetiikan lahjoissa on hyvää on se, että niissä koko tuotantoketju on kuitenkin vastuullinen ja kestävä.)

10 kommenttia
19.11.2021

Kosteutta hävikkiaprikooseista: uusi Cattier Moisturising-sarja

Kivaa uutta Cattierilta! Moisturising-tuotelinja kaiken ikäisille ihon kosteutukseen.

Disclaimer: olen töissä Cattierin maahantuojalla.

Eikö ole muuten virkistävää, kun välillä esittelen perinteisen ihonhoitorutiinin mukaisia tuotteita ihan normaalille iholle..? :D

Nykyään melkein kaikki tuote-esittelyni liittyvät anti-age-ihonhoitoon tai erityistuotteisiin, ainesosiin ja hoitorutiineihin. On suihkeita, ampulleja, happokuorintoja ja hoitonesteitä. Tänään tarjolla on kaikkien tunnistamia perusihonhoitotuotteita normaalille iholle kosteuttamaan :)

Oikeasti kivaa välillä kirjoittaa myös peruskosteutuksesta!

CATTIERIN UUDEN MOISTURISING-LINJAN SPEKSIT

⭐️ Tärkein juttu: tässä sarjassa Cattier hyödyntää ensimmäistä kertaa hävikkihedelmiä!

Moisturising-tuotteissa käytetään luomulaatuisista hävikkiaprikooseista valmistettua uutetta, joka yhdessä aloe veran kanssa korvaa tuotteiden vesipohjan. Hävikkiaprikoosit ovat ylikypsiä tai lajitteluvirheellisiä hedelmiä, joita elintarviketeollisuus ei voi käyttää, mutta kosmetiikkateollisuus voi! :)

🍑 Tuotteiden vesipohja on korvattu kosteuttavalla kasvimehulla, joka koostuu hävikkiaprikooseista ja aloe verasta

🍑 Sarjan tuotannossa säästetään 63% vettä tavanomaiseen tuotantoprosessiin verrattuna

🍑 Pääaktiiviaineet hedelmämehun ohella ovat hyaluronihappo ja kasvipohjaiset sokerit

🍑 Tuotteiden luonnollisuuspitoisuus on 99% ja luomuainesosien pitoisuus 75%-81%

🍑 Entistä ympäristöystävällisemmät sekä informatiivisemmat pakkaukset: muovipakkaukset ovat 100% kierrätettäviä ja niissä on käytetty kierrätysmuovia, samoin ulkopakkaukset ovat kierrätetystä kartongista. Pakkauksiin on painettu kätevä koostumusta avaava kuva, josta näkee yhdellä silmäyksellä millaisista hoitavista aineista ja millä suhteilla tuote koostuu. Ihan mahtava lisä mun mielestä! 👏

🍑 Kenelle? Kaikenikäisille, normaalille ja kosteusköyhälle iholle.

PÄIVÄVOIDE 23,10€ / 50 ml

(Hintatiedot Natural Goods Companylta ja voivat vaihdella jälleenmyyjittäin)

Heti alkuun tärkeä tieto meille tuoksujen ystäville: Cattierin Moisturising-sarjan tuotteet tuoksuvat ihan Kettukarkille..! Eli hedelmämarmeladille. Just Pihlaja-marmeladille...! (Todellakin vielä parempi tuoksu-match kuin Mádaran Pihlaja-voide..! )

Tykkään tuoksusta tosi paljon! Se ei ole esanssisen makea vaan pehmeä ja sopivan hillitty. No, hillitty mun tasoon..! :) Nämähän ovat hyvin yksilöllisiä juttuja.

Moisturising-voiteen koostumus on sellainen, josta on äärimmäisen helppo tykätä; kevyt, todella helposti levittyvä ja nopeasti imeytyvä. Täydellinen luonnonkosmetiikan vasta-alkajan voide.

Voiteessa on sarjan korkein luomu-pitoisuus: 81%. 👍Yllä mainittujen pääaktiiviaineiden lisäksi voiteeseen tuovat hoitavuutta babassuöljy ja safloriöljy.

YÖVOIDE 32,80€ / 50 ml

Meikäläisen nassuun sarjan yövoide on passeli päivävoiteeksi; sen verran kuivunut ihoni jo on. (Päivävoide on minulle ihan liian kevyt.)

Yövoiteessa on päivävoidetta korkeampi pitoisuus babassuöljyä. Babassuöljy on muuten tällä hetkellä trendikäs ainesosa. Jo pidempään markkinoilla ollut Amazonin sademetsästä peräisin oleva babassu nousee jälleen trendikkääksi, sillä sademetsäperäiset raaka-aineet ovat nyt kovassa nousussa. Opin tämän juuri Formula Botanican tulevat trendit 2022 -webinaarissa! ☺️ (Formula Botanica on luonnonkosmetiikan verkko-oppilaitos, jossa opiskellaan luonnonkosmetiikan tuotekehitystä.)

Ihoa mukavasti pehmentävä yövoide on sarjan päivävoidetta täyteläisempi, mutta ehdottomasti kevyimmästä päästä yövoiteita, joita olen käyttänyt. Jälleen vahva suositus erittäin miellyttävälle ja hyvin imeytyvälle koostumukselle.

SEERUMI 31,90€ / 30 ml

Tässä meillä on sarjan "Kettukarkki-kuningatar", mitä tulee tuoksuun..! :) Seerumissa tuoksu on kaikkein selkein, ja Kettukarkki-nostalgia ilahduttaa minua joka kerta, kun käytän seerumia.

Koostumukseltaan seerumi on kirkasta, ohutta geeliä. Koostumus on täysin öljytön, eli tämä tuote vain kosteuttaa ihoa, ei pehmennä. Kosteuttaviin ainesosiin lukeutuvat aprikoosi & aloe vera -mehu, erytritoli (tuttu aine vhh-leivonnasta..! :)), Fucocert® (incissä biosaccharide gum-1, kolmesta eri kavisokerista koostuva yhdiste) sekä hyaluronihappo.

Fucocert-sokerit eivät ole Moisturising-linjan ainoita kosteuttavia sokereita, sillä myös aprikoosi sisältää runsaasti kosteutta sitovaa hedelmäsokeria. Eikö ole muuten jännä - syötynä sokerit ovat ihollemme pahaksi, mutta kosmetiikan kautta iholle laitettuna hyväksi..! Kaikki sokerit ovat humektantteja, eli sitovat kosteutta.

NAAMIO 18€ / 50 ml

Sarjan kosteuttava naamio sopii poikkeuksellisesti myös silmän- ja huultenympärysalueelle. Moisturising-naamiota voi käyttää ohuesti levitettynä myös yövoiteena. Naamio-käytössä sitä laitetaan runsas kerros ja annetaan vaikuttaa 10 minuuttia.

Naamion koostumus on ihanan cocooning, tykkään tästä englannin kielen sanasta jolle on vaikea löytää suomen kielen kosmetiikkasanastosta vastinetta. Cocooning: "envelop in a protective or comforting way" = kun jotain kietoutuu ympärillesi suojelevasti ja rauhoittavasti. Miten tämän nyt sitten naamion yhteydessä sanoisi, mutta koostumus on ihanasti iholle sulava ja jättää iholle pehmeän, suojaavan mutta ei yhtään tahmean rasvaisen tunteen.

Luulen, että tulen käyttämään tätä erityisesti silmänympärysnaamiona, sillä papyrusta aika ajoin muistuttavat silmänympärykseni todella kaipaavat pehmentävää tehohoitoa...! Siinä tehtävässä eivät muuten niin ihanat öljyt valitettavasti toimi - runsas öljykerros valuu silmiin ja turvottaa ihoa.

Tässäpä oiva uutuussarja, joka pitkästä aikaa puhuttelee sitä ehkä kaikkein tavallisinta kuluttajaa; kuluttajaa, jolla ei ole ihollaan sen kummempia haasteita ja joka hakee kosteuttavia tuotteita ylläpitämään ihon luontaista kosteustasapainoa. Sellaiselle asiakkaalle on Cattierin Moisturising-linja tehty! :)

Tuli mieleeni, että jos kiinnostuitte sarjasta, siihen voi halutessaan tutustua 20% alennuksella Biodellyllä. Biodellyn alekoodi Karkkipäivän lukijoille on voimassa vuoden loppuun saakka, ja sillä saa -20% alennusta kaupan koko valikoimasta :) Koodi on SANNI20 ja sitä voi käyttää normaalihintaisiin tuotteisiin.

*

P.S. Kuka huomasi, että postauksessa on rekvisiittana persimoneja - ei aprikooseja..! :D Menin kauppaan ostamaan aprikooseja tätä juttua varten, vain tajutakseni, että nyt ei ole aprikoosien tai persikoiden sesonki. Persimoni sai luvan tuurata näitä kivellisiä hedelmiä..! ☺️ Ainakin se on samaa sävymaailmaa..! Kuvausten jälkeen persimoni päätyi lounassalaattiini. :)

8 kommenttia
1 2 3 7 8 9 10 11 12 13 206 207 208

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2026 (45)
    • 2025 (146)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat