Sitten olisi taas hiusväriasiaa :)
Pääsin testaamaan jälleen uutta violettia suoraväriä osana Biozellin Color Mask -kampanjaa. Ja kotimaisia tuotteita, peukkua peukkua! Olen iloinen, kun olen viime aikoina saanut mahdollisuuden päästä mukaan pariinkin kotimaisia kosmetiikkamerkkejä esiinnostavaan kamppikseen, kotimaisuus-teemaviikkojen jälkeen silmäni ovat auenneet Suomen kosmetiikkatarjonnalle ihan uudella tavalla ja pyrkimyksenä on aktiivisesti lisätä suomalaisen kosmetiikan osuutta Karkkipäivässä.
Tänään luupin alla klassikkomerkki Biozell jonka hiuskiinnettä ja muotovaahtoa on meikätyttönen käyttänyt jo 90-luvun alkupuolella, muistan vieläkin miltä ne tuoksuivat...
Biozellin Color Mask -valikoima koostuu sävyttävistä shampoista, hoitavista sävytteistä, suoraväreistä ja yhdellä pesulla poispeseytyvistä sävysuihkeista.
Kaikki suihkeita lukuunottamatta ovat Suomessa valmistettuja Avainlippu-tuotteita. (Suomessa ei valmisteta mitään aerosolimuotoisia kosmetiikkatuotteita.)
Color Mask -tuoteperhe:
Shampoo 7,50€ / 150 ml
Chili (ylläpitää intensiivisen punaista sävyä), Chocolate (ylläpitää suklaanruskeaa sävyä) ja Light Beige (ylläpitää vaaleanbeigeä sävyä)
(En saanut shampoota testiin koska sellaista ei ole violetin sävyisenä.)
Color Mask -hoitava sävyte 9 € / 150 ml
Mahtava sävyvalikoima, 13 sävyä!
Black (musta)
Chocolate (ruskea)
Frozen Mocha (sekoitus kullan ja tuhkan sävyjä, viileä vaaleanruskea)
Cappuccino (vaalea beige)
Soft Ice (helmiäisvaalea, voi käyttää myös vahvempien sävyjen laveeraamiseen)
Silver (vaaleille ja harmaille)
Hot Copper (kupari)
Rosewood (intensiivinen ruskea jossa häivähdys punaista)
Night Sky (intensiivinen sininen)
Plum (luumuinen violetti)
Raspberry (pinkki)
Chili Pepper (punainen)
Mandarin (intensiivinen oranssi)
.
Hoitava Color Mask -sävyte on tarkoitettu jo värjätyille hiuksille ylläpitämään niiden sävyä. (Olen tosin kuullut, että osassa näistä on niin voimakas pigmentti että ne toimivat jo itsessään kuin suoravärinä, etenkin Night Sky on todella vahvapigmenttinen.) Hiuslaadusta ja pohjaväristä riippuen Color Mask voi siis toimia myös suoravärinä.
Color Mask INK -suoraväri 12,90 € / 175 ml
Kuten kaikki suoravärit, Biozell Color Mask INK on tarkoitettu vaalennetuille hiuksille.
Valikoimassa on viisi sävyä: kirkkaan oranssi Fire Orange, punertava, syvä violetti Mystic Violet, räväkkä pinkki Bubblegum Pink, todella voimakas kirkkaansininen Laguna Blue ja sähäkkä turkoosi Caribbean Turquoise. Sävyjä voi vaalentaa Neutral Toner -sävytteellä (10,90€ / 175 ml).
Color Mask -sävytteen ja Color Mask INK -suoravärin ero on ennen kaikkea hoitavuudessa; INK-sävyt ovat nimenomaan värejä siinä missä perus- Color Mask myös hoitaa. Toinen ero on hiusten pohjakäsittelyssä; Color Mask on tarkoitettu värjätyille (tai värjäämättömille) hiuksille, INK taas vaalennetuille hiuksille. Color Mask -sävyn luvataan kestävän hiuksissa 6-8 pesua, INK-sävyn hiusten huokoisuudesta ja käytetystä sävystä riippuen 5-30.
Sävyspray 7,90€ / 100 ml
Yhdessä pesussa poishuuhtoutuva suihkutettava suoraväri.
Sävyt Soft Pink ja Lavender. Biozellin valikoimassa on vielä erikseen tyvikasvun peittoon tarkoitettuja spray-sävyjä luonnollisissa sekä kirkkaanpunaisessa sävyssä.
*
KÄYTTÖKOKEMUKSIA
Kampanjatuotepaketista löytyivät kaikki viisi INK-suoraväriä ja neutraloija. Hetken jo leikittelin ajatuksella vetää päähäni pelkästään Bubblegum Pink –sävyä mutta vielä en ole valmis siirtymään liilasta pinkkiin. Vaikka voisihan sitä olla hauska kokeilla, luultavasti paluu liilaan olisi helppo punaisten sävyjen lähtiessä hiuksista suhteellisen nopeasti.
Nyt kuitenkin miksasin liilan värin.
Mystic Violet on luumuinen, punavoittoinen violetti jossa on erittäin vahva pigmentti. Laimensin sävyn pastelliseksi Neutral Tonerilla sekoitussuhteella 1 purkki neutralisoijaa + 1/3 purkkia Mystic Violetia (vasemmanpuoleinen kuva). Taitoin sävyä siniseen päin Laguna Blue’lla, ja olin ensimmäisellä yrityksellä vähän varomaton… Laguna Blue on ihan järjettömän pigmenttinen..!
Laitoin sitä vajaan teelusikallisen sekoitukseen, jossa oli yksi purkki (175 ml) neutralisoijaa ja noin puoli desiä Mystic Violetia, ja koko seos veti tummansiniseksi…! Hups..! ^_^ Sinne meni se testisatsi :D Uusi kokeilu ja uusi purkki neutraloijaa, ja tällä kertaa tiputin joukkoon vain pisaran Blue’ta. Se riitti (oikeanpuoleinen kuva).
Hiukset ensimmäisessä kuvassa ennen Biozell Color Mask INK –väriä ja seuraavissa sen jälkeen, kahdessa eri valaistuksessa. (Mun hiukset näyttää tältä kun niitä ei ole harjattu... pahoittelut pörröistä, olen niin luonnontyylinen hiusteni suhteen etten aina muista asetella niitä kuviin :D)
Kuten näkyy, yllättävästi, hiuksista ei tullut lainkaan niin luumuiset kuin sävyseos antaisi odottaa. Tosi kiva sävy!
Hiuksiin tuli hauska liukuvärjäys tyven värjäytyessä odotetusti punertavammaksi. Kuten tuloksesta näkee, INK-väri on todella pigmenttinen; vaikka olin laimentanut väriä reippaasti, väri tarttui hiuksiin voimakkaasti. Laitoin värin kosteisiin hiuksiin. Kuiviin laitettuna tulos olisi vielä tuplasti vahvempi.
Kaunis väri, vaikka itse sanonkin..!
Totesin, että taisi löytyä hinta-laatusuhteeltaan uusi voittaja suoravärien markkinoilta; Biozell on litrahinnaltaan edullisin kaikista tähän saakka testaamistani suoraväreistä, ja voimakas pigmentti mahdollistaa purkin riittoisuuden viikkokausiksi, riippuen siitä haluaako värjätä vai ylläpitää väriä.
Otin Mystic Violetia mukaan myös tänne Kreikan matkalle (tuo aiemmassa matkatavarapostauksessa näkynyt minigrippiin pakattu sävy), ja käytin viimeiset pisarat puolen desin minigrip-pussista eilen.
Mystic Violet -tyvi
Olen käyttänyt väriä joka toisessa pesussa lantraamattomana pelkästään tyveen, ja joka toisessa pesussa hoitoaineeseen lantrattuna koko hiuksiin (saadakseni määrän riittämään koko matkalle, muistatte mun käsimatkatavaramatkustuksen asettamat rajat nesteille…). Yhteen käsittelyyn on riittänyt teelusikallinen..!
Tämä menettely on toiminut loistavasti, ja hiusteni sävy on säilynyt Kreikan auringon alla paljon violetimpana kuin viime syksyn reissulla.
Olen tykästynyt tosi paljon moniväriseen liukuväritukkaan, jonka saan tyvikäsittelyllä. Persoonalliset..! Aniliinisesta violetista sinertävän harmaanliilan kautta lähes hopeisiin latvoihin ^_^
Yllättävästi, Mystic Violet ei lopulta tee hiuksistani niin luumuisia kuin purkin väri antaa odottaa. Toisaalta hiusteni pohjavärikin varmasti vaikuttaa siihen.
Eilen sekoitin loput Mystic Violetista hoitonaamioon ja levitin koko tukkaan. Kuvassa hiukseni tänä aamuna. Oikein keijumainen liila...! Hyvin poni..! <3
Biozell-kokeilu on tuonut minulle sellaisen havainnon, että ehkäpä punaiseen taittavat liilat ovat kuitenkin minulle parempi valinta kuin sinivoittoiset. Paljon sinistä pigmenttiä sisältävä violetti sävy voi johtaa epätoivottuun Marge Simpson -väriin, joka on kaikkea muuta kuin se poniliila jota tavoittelen, kun taas punertavammat sävyt jättävätkin juuri sopivan pastellisen liilaisuuden.
Lopuksi vielä pari sanaa suihkeväristä.
No tämä todellakin värjää! - Toisin kuin kilpailijan vastaava tuote, johon en nyt viitsi Biozell-kampanjapostauksessa linkata, mutta ehkä muistatte kyseisen testin tuloksen (= ei niin minkäänlaista havaittavaa väriä, testasin kaksi eri sävyä).
Odotin Lavender-sävyn olevan hempeän vaalea liila, mutta se onkin yllättävän intensiivinen. Ja todellakin pigmenttinen. (Kuvassa Lavenderia raitoina.)
Sävy on tummempi juuri suihkutettuna ja vaalenee vähän kuivuessaan, mutta jää kuitenkin selvästi violetiksi. Tuntuma on aavistuksen kuivashampoomainen eli jos väriä suihkuttaa paljon, hiuksiin jää ”jauhoinen” fiilis. Itse kuulun niihin kuluttajiin jotka kuitenkin jopa tykkäävät tästä tunteesta hiuksissa sillä se tuo myös rakennetta.
Color Mask Spray Lavender tyvikäsittely
Väri peseytyy pois kauttaaltaan seuraavassa pesussa.
Hauska idea vaikka vappuhiuksiin..!
*
Biozellin Color Mask -perhe on kaiken kaikkiaan oikein vakuuttava tuttavuus, ja sävyjä riittää. Sanni ja ponitukkansa antavat Biozellille lämpimän peukutuksen ja iloitsevat näin edullisesta, kotimaisesta vaihtoehdosta. :)
Lisätietoa Biozellin Color Mask -valikoimasta saa täältä. Biozellia myydään päivittäistavarakaupoissa kuten marketeissa ja tavaratalojen kemppariosastoilla.
Taas vähän värikuulumisia, tällä kertaa sinisestä punertavampaan. Olen luopunut toiveesta päästä takaisin pastelliseen laventeliliilaan, sen ylläpito tuntuu olevan "mission impossible". Luumuinen tumma liila, punertava aniliiniiliila tai todella sininen violetti ovat helppo nakki mutta haalea, pastellinen laventeli... Forget it, Sanni. Pastellisävyt ylipäänsä ovat kampaajanikin mukaan haasteellisempi juttu kuin vahvemmat, räiskyvät värit.
No, ei se mitään. Kyllä minulle kelpaa punertavampikin liila, se sopii sävytykseeni huomattavasti paremmin kuin tummat luumut tai tummat siniset. Sinisestä puheen ollen, Crazy Colorin Violette-sävyn tuoma "homeensininen" on hiuksissa edelleen, se paljastuu aina alta taittovärin haalistuessa. Se tarttui jäädäkseen. Onneksi sen sentään saa aina piiloon punertavilla sävyillä.
Nyt mun tukka näyttää tältä. Se on vähän niinkuin kömpelösti liukuvärjätyn näköinen, tyven ollessa huomattavasti punertavampi kuin pituudet.
Tästä...
...tähän.
Tyvikasvua olin keräillyt syyskuun alusta saakka. Rajasta voi todeta kuinka hitaasti mun tukka kasvaa; viiden kuukauden tyvikasvu on nippa nappa 4cm (mittasin ihan mittanauhalla ;D).
Olin varustautunut värjäykseen vaalennusaineella ja uudella värillä: Crestolin Fantasy Color Gloss (teidän suosituslistalta).Color Glossien värivalikoimasta ei löytynyt yhtäkään ihan juuri minun sävyistä violettia (ainakaan Prisman valikoimasta), mutta halusin kuitenkin testata merkin ja päädyin sinertävään Midnight Purple -sävyyn.
Loppujen lopuksi väriseos syntyi kolmesta sävystä; taitoin Midnight Purplen sinisyyttä Star Gazerin Shocking Pinkillä ja lisäsin lopuksi pari tippaa Color Mask Paintin superpigmenttistä Deep Purplea kun värimestari eli sisareni totesi, ettei Color Gloss/Star Gazer -seos tarttunut kunnolla tyveen.
Tuo Deep Purple on todellakin ihan hervottoman pigmenttinen. Sitä voi käyttää vain muutaman pisaran per desilitra tai seos vetää liian tummaksi. Se on myöskin paljon punaisempi mitä pulloon painettu väri antaa ymmärtää, siksi minunkin tyvestäni tuli niin punertava.
Väriseoksessa noin puolet hoitoainetta, puolet väriä.
Kanankeltainen tyvi odottaa liilaa kuorrutusta.
"Ai niin, meikitkin olisi voinut pestä ennen värjäysoperaatiota."
Värimössö versio 1 vaikuttamassa. Kuvassa näkyvät siniset raidat ovat Crazy Colorin takertunutta sinistä. Tässä vaiheessa sisareni totesi, että vaalennettu tyvi kuulsi voimakkaasti läpi monessakin kohtaa eikä Color Gloss & Star Gazer -seos ollut riittävän pigmenttinen. Luultavasti laimensin liikaa hoitoaineella, tai sitten Color Gloss vain on mietopigmenttistä.
Tämän kuvan jälkeen lisäsin jäljellä olevaan väriseokseen Deep Purplea ja tyveen levitettiin uusi satsi väriä. Vaaleina kuultavat kohdat peittyvät heti.
Valmiina tyvi näytti tältä:
Ihan kiva aniliiniliila. :)
.
Näemmä punertava liila tarttuu vaalennettuun tyveen selvästi paremmin kuin sinertävä. Syyskuun värjäyssessiossahan kampaajani kummasteli, kun liila ei juuri lainkaan tarttunut juuri blondattuun tyveen joka jäi ihan harmaaksi.
Like this.
Juuri tämä olisi se liila, jossa pysyisin mieluiten. Mutta omilla cocktaileilla en ole vielä tätä sävyä onnistunut luomaan (niin että se tosiaan tarttuisi hiukseen) ja valmiita, aika lailla täydellisiä laventeliliiloja kuten Hermansin Vickyä, ei ole varaa käyttää sellaisenaan joka pesun yhteydessä.
Ajattelin, että punertava tyvi näyttää hassulta ja hiukset kauttaaltaan tosi epätasaisilta, mutta uusi väri sai yllättäen paljon kehuja ja huomiota kun olin eilen Sokoksen työkeikalla. Luulisi että ihmiset ovat jo tottuneet "shokki"värisiin hiuksiin kun niitä on nyt kaikilla, mutta silti tällainenkin kesy tukka onnistuu vielä herättämään huomiota. :)
Kehujat eivät kyllä tainneet kurkata hiuksia takaa päin...
Loven eli hapertuneen hiusalueen kohdalla hiukset ovat harmahtavat, väri ei tartu kunnolla siihen kohtaan. Ei ole tarttunut koko liilakautena. (Canon-kamerani selvästi edelleen on sen verran pahoillaan mun hiusten sävystä, että pyrkii aina tasoittamaan ja "parantamaan" sen kuviin, livenä harmaat osiot erottuvat todella selvästi ja tukka on muutenkin reippaasti kirjavampi.)
Odotan taas kommenttia: miksi et leikkaa hiuksiasi tuohon lovikohdan pituuteen. Vastaus: koska en halua sen pituisia hiuksia. Haluan pitkät hiukset :)
.
Keunen, Star Gazerin ja Coloristan värit olen saanut blogin kautta.
Keunen Color Craving. Tosi ihanan näköiset pakkaukset! Valitettavasti sisältö ei sopinut minun hiuksilleni ollenkaan.
Passionate Pink on todella voimakaspigmenttinen sävy, kuvassa sitä on sekoitettu ehkä pari teelusikallista purkilliseen hoitoainetta ja tuloksena on näin punainen mömmö.
Testasin sävyä joulukuussa taitellessani ei-toivottua likaisen sinistä hiuksistani. Tarkoituksena oli siis vain muuttaa sävyä liilaksi, ei punaiseksi. Passionate Pink oli siihen hommaan liian voimakas, tai en tiedä miten lilliputtimaisen pienellä määrällä olisin saanut tarpeeksi vienon pinkin. Ehkä se olisi onnistunut, mutta koeraidan perusteella (tuloksena viininpunainen, kuva täällä) säikyin tekemästä lisäkokeiluja. Plussaa tietysti vahvasta pigmentistä, joku saa tällä varmasti päheän aniliini-viininpunaisen, mutta minun tilanteeseeni se ei sopinut.
Velvet Violetin kanssa ei mennyt sen paremmin. Tämä seos ei päätynyt edes päähän saakka todettuani sävyn kaikkea muuta kuin "samettiseksi violetiksi". Velvet Magenta tai Raspberry sopisi paremmin.
Color Craving -sarjaan kuuluu myös pastellinen Lovely Lavender -sävy, mutta sitä en saanut testiin. Ehkä se olisi ollut liian vaalea, enemmänkin hyvä sekoituspohja tyyliin Color Mask Paintin Lavender joka oli ihan täydellinen siihen The Ponitukkaan.
Myös toinen tosivaalea pastellisävy Color Mask Paintilta osoittautui yllättävän tehokkaaksi - Pinkadelic-sävyllä sain erinomaisesti taitettua pois likaista sinistä.
Tässä aika ihana pastelliliila Pinkadelic-käsittelyllä. Yllätyin miten paljon se muutti hiusten sävyä hempeään pigmenttiinsä nähden, Pinkadelic on tosiaan ihan vaalean mansikkamaidon väristä.
Tulos ei kylläkään ole kestävä vaan Pinkadelic huuhtoutuu seuraavassa pesussa pois jos ei tee uutta käsittelyä. Minun Pinkadelic-tuubini oli tyhjä parin käsittelyn jälkeen.
Sen loputtua ja Keunen Passionate Pinkin "diskattuani" kokeilin Star Gazerin Shocking Pink'iä.
Sävy näyttää pullossa ihan joltain muulta kuin pinkiltä, mutta siitä tuli hoitoaineeseen sekoitettuna loistava sinisen taittaja niin että tulos oli pastellinen ja liila, ei punainen niinkuin Keunella. Tuote on riittoisaa; pari tippaa riittää tarvitsemaani efektiin. Keunen Passionate Pinkkiin verrattuna Star Gazerin pinkki on heleämpi.
Testaamista odottavat vielä Star Gazerin Soft Cerise (näyttää pullon sävyn perusteella todella lupaavalta) ja Violet (näyttää saman tyyppiseltä kuin Color Mask Paintin Deep Purple eli vain pari tippaa miksaukseen).
L'Orealin juuri Suomeen saapuneesta Colorista-sarjasta kiinnostavin on Washout-linjan #PurpleHair. Sen testaan seuraavaksi.
Hiuksiin suihkutettava Colorista Spray sävyssä #LavenderHair ei tehnyt mun tukalle mitään, ei yhtään mitään. Kyseessä on yhdellä shampoopesulla poishuuhtoutuva efektiväri, mutta minulla efekti ei ylipäänsä toteutunut. Laitoin sprayn Giveaway-miittiin, onko sen kotiuttanut henkilö mahdollisesti onnistunut saamaan pullosta väriä päähänsä..?
Mahtavaa jos joku jaksoi taas tänne saakka lukea :)
Palaillaan taas uusien värikokemusten myötä kun on muutama uusi puteli testiajettu.
Savi on tämän hetken trendikkäimpiä ainesosia. Suunnilleen jokainen merkki tarjoaa meille nyt savinaamioita - vanha kunnon syväpuhdistaja on kokenut uuden tulemisen ja nyt sitä tarjoillaan 2010-luvulle pimpattuna entistä fläshimpien lupausten kera monissa eri väreissä, useiden savien cocktaileina ja rakeiden kera.
Myös hiuksille.
Elvital-sarjaan lanseerattiin viime syksynä Extraordinary Clay -linja jonka tuotteet sisältävät kolmea eri savea: kaoliinia, montmorilloniittia ja - - no, kolmas ei itse asiassa ole puhdasta savea vaan savesta saatavaa mageniusmalumiinisilikaattia. Sillä ei ole kahden muun saven hoitavia ominaisuuksia ja sitä käytetään kosmetiikassa lähinnä koostumuksen paksuntajana ja paakkuuntumisenestoaineena.
Sain Extraordinary Clay -tuotteet L'Orealilta jo elokuussa niiden ilmestyessä ja nyt viimein ehdin testata ne.
Tuotteet lupaavat hiuksille 72 tunnin puhtautta ja ultra-kevyttä tunnetta. Sarja on jostain syystä kohdennettu normaaleille, ei erityisesti rasvoittuville hiuksille, naamiota lukuunottamatta.
Beautifying Shampoo 2,90€ / 250 ml
Toisen vuoden sisällä tapahtuvan Elvital-shampookokeiluni perusteella tekee mieli todeta, että merkin shampoot ovat muuttuneet koostumukseltaan paljon ylellisemmiksi kuin mitä omat muistikuvani 90-luvulta kertovat. (Jep, en ole käyttänyt Elvitalia sitten 90-luvun). En tiedä onko kaksi shampoota riittävän laaja pohja tekemään tällainen johtopäätös, mutta ainakin Extraordinary Clay ja viime syksynä testaamani Fibralogy-shampoo ovat koostumukseltaan ja pesufiilikseltään minulle kuin salonkituotteita. Ainoastaan tuoksu viestii päivittäistavarabrändistä, tässäkin on se tuttu Elvital-tuoksu; hyvin tyypillinen markettikosmetiikan "pesuaine"tuoksu.
Lupauksiaan tavanomaista puhtaamman ja kevyemmän tuntuisista hiuksista tai hiuspohjasta Extraordinary Clay -shampoo ei kohdallani täytä. (Keveyden tunteeseen vaikuttavat ylipäänsä enemmänkin shampoon jälkeen käytetyt tuotteet, ei shampoo.) Se pesee hiukset kermaisen paksulla, liukkaalla ja nopeasti muodostuvalla vaahdolla ja huuhteluvaiheen tunne on jostain normi- ja hoitavan shampoon välimaastosta. Kokemus: miellyttävävaahtoinen, kevyesti hoitava perusshampoo. Saven vaikutuksista ei tietoakaan.
Beautifying Conditioner 2,90€ / 250 ml
Hoitiksen kohdalla voisi sanoa laadun ja kokemuksen suhteen aika lailla samat sanat kuin shampoon, vaikkakin shampoo tuntuu mielestäni "salonkimaisemmalta". Hoitis on toimivaa, ei-tunteita-herättävää peruskamaa. Selvittää hiukset kiitettävästi, that's it. Tyypillinen koostumus, tyypillinen tuoksu. Ei muita tuntemuksia.
Jotta saavutettaisiin savituotteiden lupaama hiusten puhtaampaan tunteeseen liittyvä vaikutus, täytyy saven tietysti vaikuttaa hiuspohjassa, josta tali hiuksiin erittyy. Mitä saven voi olettaa tekevän hiusten pituuksissa? Ei yhtään mitään, tietenkään. Mutta koska sarjasta on haluttu kokonainen (shampoo-hoitis-naamio), on mukana myös savihoitsikka. (Se neuvotaan levittämään hiuksiin, ei hiuspohjaan.) Savi kiehtoo nyt kuluttajia joten sillä on hyvä markkinoida myös tuotteita joissa se ei varsinaisesti tee mitään ;)
Dry Shampoo Clay-in-spray 5,60€ / 150 ml
Tässä lupaus pitää: pakkaus sanoo suihkeen tekevän hiuksista "raikkaan ja uskomattoman kevyen tuntuiset". No, tuo uskomattomuuden taso jää tietysti jokaisen itse määriteltäväksi, mutta kevyiksi ja raikkaiksi suihke todellakin hiukset jättää.
Kuten on monesti aiemmin juteltu, kuivashampoita on kahta perustyyppiä: sellaisia, jotka jättävät hiuksiin selvästi jauhoisen, karhean ja jopa tahmean tunteen (-->tuo rakennetta ja lisää hiusten volyymia samalla kun imee rasvaa) ja sellaisia, jotka tekevät hiuksista päin vastoin todella sileät ja puhtaan tuntuiset (--> silottaa, vie sähköisyyttä ja jopa latistaa tukkaa samalla kun imee rasvaa). Ostaessaan 'dry shampoo' -nimisen tuotteen voi siis saada sisällöstä riippuen hyvin erilaisen tuloksen tuovan tuotteen, yhteistä kaikille on vain talia hiuksista imevä ominaisuus.
Extraordinary Clay -kuivashampoo on tätä jälkimmäistä, silottavaa tyyppiä joka ei tuo hiuksiin yhtään rakennetta. Se vain puhdistaa. Pääasiallisena talia imevänä ainesosana on tärkkelys, kuten kaikissa kuivashampoissa, ja savipartikkelit peesaavat. Miellyttävä tuote tämän kuivashampootyypin ystäville. Jauhe on hienojakoista eikä jää näkyviin ainakaan minun hiuksissani.
Clay-in-mask Pre-shampoo Treatment 4,80€ / 150 ml
Satsin paras tuote! Clay-in-mask on savipitoinen naamio joka levitetään hiuspohjaan ennen pesua (hiuksia ei tarvitse kastella). Naamio jätetään vaikuttamaan viideksi minuutiksi ja huuhdellaan pois hiuspohjaa kevyesti hieroen. Sitten shampoopesu + hoitoaine normaalisti.
Koska savi vaikuttaa puhdistavasti nimenomaan iholla, ei hiuksissa, ja tämä tuote pääsee vaikuttamaan iholla (--> päänahassa), se tehoaa. Se myös sisältää reilusti savea sarjan muihin tuotteisiin verrattuna - kaoliini on incissä heti toisena. Se on siis ihan "oikea" savinaamio. :)
Naamion vaikutuksen tunsi selvästi - hiuspohja oli todella syväpuhtaan tuntuinen. Hiukset, joihin savea tietysti väkisinkin menee jonkun verran, tuntuivat hieman karkeilta pikahoitoaineen käytöstä huolimatta. Hiukset nousivat tyvestä tavallista pontevammin ja kyllä, puhtauden tunne säilyi tällä kertaa oikeasti pidempään.
Hienon värinen savitukka :)
Eli tälle tuotteelle Sannilta peukku! Saman vaikutuksen saa varmasti aikaan myös levittämällä hiuspohjaan mitä tahansa savinaamiota, mutta kasvoille tai vartalolle tarkoitetuissa savituotteissa on paljon korkeampi litrahinta. Elvitalin naamio on niihin verrattuna todella edullinen.
Ainoa hankalaksi kokemani asia oli naamion levitys kauttaaltaan hiuspohjaan. Pitkät hiukset vaikeuttavat naamion levitystä etenkin taaempana päälaella, savi jäi hiusten päälle enkä saanut sitä ujutettua kunnolla tyveen. Siitäkin huolimatta vaikutus oli todella selvästi havaittava.
Oikein hyvä tuote rasvoittuvalle hiuspohjalle! :)
*
Onko joku teistä kokeillut näitä tuotteita?
Saksalainen kosmetiikkasuosikki ja todennäköisesti ainakin Euroopan markkinoiden laajimman tuotevalikoiman omaava luonnonkosmetiikkamerkki Lavera päivitti tänä vuonna hiustuotteidensa koostumukset ja pakkaukset. Suomeen päivitetyt versiot tulivat myyntiin syksyllä.
Edellinen uudistus vuodelta 2013 ei ollut ihan mieleeni (...ei mennyt niinkuin Strömsössä...). Edellisen uudistuksen yhteydessä vanhat lirut ja hyytelökoostumukset saatiin päivitettyä erittäin hyviksi mutta toiminnallisuudeltaan tuotteet jättivät toivomisen varaa. Nyt minulla on parempaa sanottavaa :)
Uudistuneen shampoo- ja hoitoaineperheen vahvuudet tiivistyvät vieläkin hiotumpiin, miellyttävämpiin koostumuksiin, erinomaiseen pesevyyteen, ihastuttavaan tuoksumaailmaan ja suloisiin pakkauksiin.
Jos minulla on aiemmin ollut mitään huomautettavaa Laveran shampoiden koostumuksista (ja luonnonkosmetiikan shampoiden kohdalla huomautettavaa tunnetusti riittää), niin ei enää. Koostumukset on todellakin saatu kohdilleen ja nämä veijarit eivät valu kämmeneltä lattialle. Ne ovat myöskin keskimääräistä pesevämpiä eli shampoota ei tarvitse holvata päähän kämmenkaupalla. Monet luonnonkosmetiikan shampoot ovat onnettoman epätaloudellisia koska niistä valuu puolet jonnekin ihan muualle kuin hiuksiin ja niitä täytyy lisätä useampi kourallinen että saa kunnolla puhtaan tuloksen. Laveran kohdalla ei ole tätä ongelmaa.
Shampoovalikoima koostuu seitsemästä shampoosta. Sain testiin kaikki paitsi edullisempaan ns. koko perheen Basis Sensitiv -linjaan kuuluvan Moisture & Care -shampoon. Tuotekuvauksen perusteella Moisture & Care kuulostaisi edesmenneen suosikkini Almond Milk -shampoon reinkarnaatiolta, täytyy joskus testata onko koostumus edelleen yhtä hellävarainen ja superhoitava.
Laveran sivulta nappaamani hoitavuustaulukon mukaan Moisture & Care tosin sijoittuu hoitavuudessaan vasta viidenneksi, joten ehkä koostumus on muutettu.
Tämänhetkinen Laveran shampoo- & hoitoainevalikoima Suomessa on tämännäköinen:
Repair & Care -shampoo ja -hoitoaine kuiville ja vaurioituneille hiuksille
Color & Shine -shampoo ja -hoitoaine värjätyille hiuksille
Gloss & Bounce -shampoo ja -hoitoaine kiillottomille, elottomille hiuksille
Moisture & Care -shampoo ja -hoitoaine kuiville hiuksille ja herkälle päänahalle
Volume & Strength -shampoo hennoille ja hauraille hiuksille
Freshness & Balance -shampoo rasvoittuville hiuksille
Deep Care & Repair 2 in 1 -shampoo erittäin kuiville ja vaurioituneille hiuksille
Yleisesti voin todeta, että kaikki Laveran uudistuneet hoitoaineet ja melkein kaikki shampoot tuntuvat hiuksissani lähes samanlaisilta. Eniten vaihteleva ominaisuus on tuoksu, ja kahden shampoon kohdalla myös koostumus.
Shampoon koostumus on paksun geelimäistä, jopa paksumpaa kuin monet normikosmetiikan shampoot. Shampoo vaahtoaa hyvin ja vaahdossa on miellyttävä, pehmeä rakenne jota on helppo työstää, sormet liukuvat hiuksissa vaivatta. Huuhdellessa tyvi jää natisevan puhtaaksi.
Päätoimisena pesevänä ainesosana on natrium-kookossulfaatti, jonka yhtäläisyyksistä ärsyttävänä tunnettuun, synteettisistä shampoista ja puhdistustuotteista tuttuun natriumlauryylisulfaattiin (SLS) näkee netissä paljon keskustelua.
Itse kun käytän ihan tyytyväisenä sulfaattipitoisia shampoita eikä minun päänahkani niistä ärry niin en osaa lähteä ottamaan kantaa kysymykseen niiden tarpeellisuudesta vs. tarpeettomuudesta luonnonkosmetiikassa. Natrium-kookossulfaatti on kasvipohjainen ainesosa ja se sallitaan NaTrue-sertifioidussa kosmetiikassa. Juuri kiitos sen ainesosan, nämä ovat paljon pesevämpiä kuin useimmat muut luonnonkosmetiikan shampoot.
Voisin muotoilla kannanottoni aiheeseen siten, että kaikille riittää shampookoostumuksia luonnonosmetiikkamarkkinoilla. Minun puolestani sulfaattipitoisetkin ovat tervetulleita. Ne, joiden päänahkaa sulfaatit ärsyttävät, voivat valita shampoon sulfaatittomasta sarjasta kun taas pesevämpää tulosta hakevat vailla sulfaattiherkkyyttä voivat valita esimerkiksi tällaisen kookossulfaattipitoisen shampoon.
Paksu, voidemainen koostumus. Kuin kuohkeaa vartalovoidetta, eri tuntuinen kuin paksut normikosmetiikan hoitoaineet.
Tuntuma hiuksiin levittäessä on tuttu sertifioiduista hoitoaineista; voide ei tunnu erityisen liukkaalta ja ikäänkuin katoaa hiuksiin sen sijaan että jäisi pyörimään hiusten "pinnalle". Myöskään huuhdellessa tunne ei ole samalla lailla silkkinen kuin kvatteja tai silikoneja sisältäviä hoitoaineita käyttäessä. Hoitoaineen sisältämät kasviöljyt kuten avokado ja arganöljy pitävät kuitenkin huolen siitä, että hiukset ovat kuivuttuuan pehmeät ja taipuisat. Helmiuute tuo kiiltoa.
Erittäin hyvä, paksu koostumus, jopa aavistuksen napakampi kuin Gloss & Bouncessa. Käyttäytyy hiuksissa yhtä hyvin; vaahtoaa kiitettävästi, on helppo työstää ja vaahdon rakenne on säilyvä ja hyvä. Voimakkaampi, hedelmäinen ja jopa vähän itämainen tuoksu.
Paksu, voidemainen koostumus. Tuntuu vähän kermaisemmalta kuin Gloss & Bounce mutta ei sen liukkaammalta huuhdellessa. Hiukset ovat kuivuttuaan pehmeät ja siloiset.
Joukon ohuin koostumukseltaan mutta ei kuitenkaan lirun nestemäistä niinkuin niin monet luonnonkosmetiikan shampoot. Mieto, pehmeä tuoksu, suosikkini tähän astisista. Pesee ihanan pehmeällä vaahdolla joka antaisi odottaa hoitavampaa tunnetta kun shampoon pesee hiuksista. Hiukset jäävät kuitenkin nitisevän puhtaiksi niinkuin muidenkin sarjan shampoiden jälkeen.
Kuivuttuaan hiukset ovat ihanan ilmavat ja tyvi tuntuu erinomaisen hyvin puhdistuneelta, samaa voi käytännössä sanoa kaikista nyt testatuista shampoista. Ilmavat. Se on näiden shampoiden pesutuloksen avainsana.
Samanlainen voidemainen koostumus kuin kahdessa muussakin hoitoaineessa. Hoitotuntuma myös samanlainen, ei tee hiuksia mainittavan liukkaiksi huuhdellessa mutta kuivuttuaan hiukset ovat ilmavat ja pehmeät.
Tuntee, että Laveran hoitoaineet eivät ainakaan lätsäytä hiusta. Tätä voikin odottaa koostumukselta, jossa ei ole voimakkaasti kalvoa muodostavia silikoneja tai kvatteja (myös osa kvateista tarrautuu ja jopa kerrostuu hiukseen).
Kuva: Lavera.de
En ihmettele, että hoitoaineet tuntuvat hiuksissa niin samanlaisilta, sillä niiden incitkin ovat pitkälle samanlaiset. Kyseessä on samoihin, tehokkaasti pehmentäviin ja kosteuttaviin ainesosiin (mm. soijaöljy, avokadoöljy, arganöljy, hernepeptidit) perustuva hoitoainepohja johon on lisätty eri aktiiviaineita kuten Gloss & Bouncessa helmiäisuutetta, Color & Shinessa karpalouutetta ja Repair & Caressa ruusuvettä.
Lavera olisi hyvin voinut kehittää vain yhden ainoan, kaikille hiustyypeille osoitetun yleishoitoaineen. Kuluttajien mieltymykset ovat kuitenkin sellaiset, että moni tykkää ostaa shampoon kanssa samaa sarjaa olevan hoitoaineen ja eri vaihtoehdot shampooseen mätsäävillä pakkauksilla palvelevat kuluttajien odotuksia ja toiveita.
Näille shampoille ei kuitenkaan ole tehty omaa hoitoainekaveria:
Ihana tuoksu <3 !
Rasvoittuvien hiusten sitruunamelissaa ja minttua sisältävä shampoo on yhtä miellyttävän tuntuinen kuin sarjan muutkin shampoot. Tämä alkaa jo olla toistoa: paksu, napakan geelimäinen koostumus joka vaahtoaa mukavan runsaasti ja pehmeästi ja pesee hiukset putipuhtaaksi. Ei näistä shampoista kerrassaan ole mitään huonoa sanottavaa.
Ainahan se on plussaa jo shampookin vielä jättää pituudet huuhdellessa selviksi, mutta koska sen homman hoitoon on joka tapauksessa hoitis, niin mieluummin otan shampoon joka ennen kaikkea pesee tehokkaasti takuttamatta jättäen hiukset ilmaviksi. Lättätukalle tärkeä ominaisuus. Laveran shampoilla myös monen päivän hiuspuuteri-, suolavesisuihke- ja kiinnekerrostumat ovat peseytyneet vaivatta.
Vielä ihanampi tuoksu! Lempparini koko sarjasta.
Jo tutuksi käynyt paksu koostumus ja erinomainen vaahtoavuus ihanan mehukkaalla appelsiinin tuoksulla. Kaiken kaikkiaan hyvin miellyttävä pesukokemus. Huuhdellessa hiukset jäävät narskuviksi mutta eivät takkuisiksi.
Volyymiefektiä en voi sanoa havaitsevani, minun hiuksissani kaikki testishampoot ovat jättäneet samanlaisen jälkifiiliksen. Incit kuitenkin ovat shampoissa huomattavasti toisistaan poikkeavammat kuin hoitoaineissa, joten en osaa keksiä miten ne silti tuntuvat hiuksissa samalta. Mysteeri. Esimerkiksi tämän appelsiinishampoon pitäisi incinsä perusteella olla paljon vähemmän hoitava kuin vaikka Repair & Caren.
Tässä shampoossa on täysin erilainen koostumus kuin muissa: se on kirjaimellisesti kuin voidemaisen hoitoaineen ja geelimäisen shampoon sekoitus. Täyteläinen koostumus vaahtoaa hiuksissa ihanan pehmeästi pähkinäisen tuoksun peesatessa. Manteli- ja makadamiaöljyt pehmentävät rasittunutta hiusta ja tämän shampoon ainakin odottaisi jättävän hoidetumman ja sanalla sanoen raskaamman tunteen hiuksiin. Vaan ei. Myös Deep Care & Repair jättää hiukset ilmaviksi. Ilman muuta tämä shampoo on joukon hoitavin, mutta ei onnistu lätsäyttämään tukkaa niinkuin superhoitavat shampoot yleensä. Mielenkiintoista.
En käyttäisi tätä yksinään vaan hoitoaineen kanssa, ei mielestäni aja hoitoaineen asiaa vaikka onkin hoitavampi shampoo.
*
Summa summarum: uudistuneiden shampoiden tasalaatuinen käytös ja jälkitunne hiuksissa yllätti mutta oli myös erittäin positiivinen kokemus. Ylellisen kermaisten hoitoaineiden hoitoteho tulee parhaiten esiin vasta hiusten kuivuttua; kvatittomat (ja silikonittomat) hoitoaineet eivät anna kosteaan hiukseen yhtä selkeää kammattavuutta kuin kvatilliset, mutta kuivuttuaan hius tuntuu mielettömän pehmeältä ja taipuisalta. Sen saavat aikaan kasviöljyt.
Kaikkein parasta on shampoiden napakka koostumus ja erinomainen pesevyys, siitä valtavan suuri peukku tältä kymmenet luonnonkosmetiikan shampoot kokeilleelta, ja useimpiin pettyneeltä kosmetiikan testaajalta.
Toivottavasti pääsen muuten tulevan vuoden aikana vihdoin viisastumaan aiheessa "luonnonosmetiikan hoitoaineet ja niissä sallitut ainesosat". Tämä "kvatteja vai ei" -aihe on kutkuttanut ja vaivannut uteliaisuuttani jo vuosia. Haluaisin päästä haastattelemaan sellaista kosmetiikkakemistiä joka on tekemisissä sertifioidun luonnonkosmetiikan kanssa ja osaisi valottaa asiaa.
Olen kotona ja yritän pitää silmiä suunnilleen tikuilla auki. Blogin kirjoitus toimii yhtenä tikkuna. :) Mun kropan mielestä kello on nyt aamu-kahdeksan eikä se oikein tykkää siitä että en ole päästänyt sitä tänään nukkumaan.
Aina kun on ollut pidempään matkoilla tekee kotiin palattua heti mieli pureutua kosmetiikkajuttuihin. Tässä tulee taas tällainen jo tutuksi käynyt kosmetiikka-aiheinen reissustapaluupostaus jossa vain lähinnä ihastellaan purkkeja. :)
Kosmetiikkapostia oli tällä kertaa kertynyt matkan aikana aika maltillisesti. Mikä on ihan hyväkin juttu.
Ainakin Lily Lolon luomiväripaleteista saatte varmasti lukea lähempää infoa lähiaikoina. :)
Lumenen Sisu-tuotteet oli pakattu havun oksiin..! <3 Nuohan olisivat kelvanneet melkein maljakkoon ja joulukoristeet kyytiin :)
Minulla oli muuten kova aikomus aloittaa joulukoristelu heti tänään, mutta arvatkaa vain olenko jaksanut...
Saapuneista PR-tuotteista välittömään testiin päätyi kaksi kynsilakkaa: Essien talvikokoelman Oh Behave ja IsaDoran joulukauden kokoelman Vintage Gold.
Kimaltavan roosapersikkaisen Oh Behaven ikuistus kuviin ei onnistunut (näyttää kuvissa ihan cremeltä eikä niin roosaiselta kuin livenä).
Kuvasin sitten vain Vintage Goldin - mutta ei senkään kaunis, vienon pinkki shiftaus erotu kuvissa. Kuten todettua, minusta ei tulisi kynsibloggaajaa. ;)
Tänään ihkaensimmäinen ohjelmanumeroni Tampereelle päästyä oli muuten kynsihuolto. Ahhh. Tällä kertaa ehti vierähtää melkein 7 viikkoa huoltojen välillä...
Ilokseni löysin PR-pakettien joukosta myös joulukalenterin. Kiitos L'Oreal :) Niin nätin näköinen :) En ole itse ehtinyt hankkia tänä vuonna lainkaan joulukalenteria joten tämä oli iloinen ylläri. Kyllä luukkujen availu vain kuuluu joulukauteen :)
Reissussa oli ihanaa saada käyttää koko kuukausi samoja tuotteita, mukaan lähti setti eri merkkien suosikkejani kuten EkoPharmaa ja Estelle & Thildiä. Vaikka kosmetiikan testailu on tosi kivaa hommaa, niin on ihana "saada" välillä käyttää myös useampi viikko lemppareitaan :)
Tänä iltana aloitan seuraavan testisarjan läpikäymisen: kuvan kauniissa lahjapaketissa loikova Neal's Yard Remedies.
Ja muuta tänään testiin lähtevää:
Elektroninen Foreo Luna -kasvoharja. Jep, vihdoin ja viimein testaan jotain näistä viime vuosien kasvoharjahiteistä. En tiedä mikseivät ne oikein ole jaksaneet minua kiinnostaa, kun muuten rakastan fiilistellä erilaisia puhdistustuotteita.
Kai se on se minun perustavanlaatuinen anti-innostukseni sähköisiä kauneudenhoitolaitteita kohtaan. Minulla ei ole säännöllisessä käytössä mitään muuta elektronista kauneudenhoitovimpainta kuin Schollin jalkaraspi, siihen myönnän ihastuneeni mutta sekin vei aikaa. Lämpenen näille tosi hitaasti.
Saa nähdä miten minun ja Foreon käy. :)
Pakko vielä jakaa yksi viime hetken nostalgiahankinta USAssa. (Ja ostin mä yhden voidemaisen violetin luomivärinkin... ;))
En tiedä kuinka monelle teistä Nexxus sanoo mitään, merkkiä kun ei myydä Suomessa, mutta minulle se merkitsee hiustuotteiden aatelia ja liittyy vahvasti nettikauneushörhöilyni alkuaikoihin. Hurahdin Nexxukseen vuosia sitten (tarkalleen ottaen 10 vuotta sitten) lukiessani siitä suitsutuksia Juurikasvu-keskustelupalstalla.
Koska Nexxusta ei saanut tilattua Suomeen kovinkaan halvalla, pyysin USAlaisystäviäni ostamaan minulle pieniä matkakokoisia pulloja ja lähettämään niitä minulle. Niin palavasti halusin päästä tutustumaan merkkiin. Kun sitten talvella 2007 teimme misterin kanssa reissun New Yorkiin, ostin laukun kirjaimellisesti puolilleen Nexxusta ^_^ :D (..toinen puoli täyttyi My Little Poneista :)) Tein tuohon aikaan ostoslistoja Juurikasvun suositusten perusteella ja olin niiiiin onnellinen kun pääsin toteuttamaan hankintoja :)
Yksi suosikkishampoistani oli kosteuttava Therappe. Kun törmäsin tällä reissulla Nexxukseen Walgreensin hyllyllä, en voinut vastustaa 90-millisen pikku-Therappen ostamista ihan vain nostalgiasyistä. Se tuoksuu vieläkin ihan samalle..!
Tällaiset mitättömät jutut ilahduttavat kosmetiikkafriikkiä ja nostalgistia valtavasti :)
.
P.S. Näyttääkö nuo kuvalliset hymiöt teistä ihan hassuilta..? Otanko hymiöt pois päältä..? Mä en ole vielä ihan varma tykkäänkö niistä tuollaisina kuvina vai en... ehkä se on vain tottumiskysymys..?