Tänä kesänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun vaihdoin ruokavalioni vähähiilihydraattiseen.
Muutin ruokavalioni ja ruokailutottumukseni täysin päälaelleen: siihen saakka päivittäinen ruokani oli koostunut jopa 90% hiilihydraateista.
Tarkoitus oli kesällä 2011 tehdä kokeilujakso, jonka avulla vieroittaisin itseni pahimmasta pasta- ja leipäaddiktiosta ja jatkaisin ns. fiksummalla ja terveellisemmällä lautasmallilla. Uusi ruokavalio tuntuikin niin hyvältä, että paluuta pastan tai muun tyhjäenergisen höttöhiilarin pariin, edes kohtuudella, ei enää tullut. Koska niitä ei kerta kaikkiaan tee enää mieli. Tällä on nyt menty kymmenen vuotta :)
Ensimmäisen kirjoitukseni ruokavalioremontista kirjoitin otsikolla: Hyvä ruoka, parempi mieli.
Vähähiilarisuuden sisällä ruokailutottumukseni ovat eläneet vuosien aikana. Välillä olen ollut tiukemmalla vhh:lla, eli lähellä tällä hetkellä niin trendikästä ketogeenista ruokavaliota, välillä taas rennommalla vhh:lla, johon kuuluvat hedelmät, juurekset ja maitotuotteet sekä hitaat viljat.
Nyt ruokailutapani on vakiintunut ja noudatan rentoa, hiilihydraattitietoista ruokavaliota jossa lautanen täytetään ravinnerikkailla kasviksilla ja proteiinin lähteellä, mutta viljaakin syödään kohtuudella. Kaikki vehnä- ja sokeripitoinen loistaa täysin poissaolollaan, ja vältän yleisesti tyhjää energiaa sisältäviä ruokia.
Tyypillinen lounas #1: parsakaalia ja kalapihvejä
Kymmenen vuoden aikana olen oppinut seuraavaa minusta ja hiilihydraateista:
🥐 Nopeat hiilihydraatit kuten sokeri ja raffinoidut viljat ( = vehnä) aiheuttavat minussa erittäin voimakkaan addiktion.
🥐 Hiilihydraattipitoiset ruoat, edes ne terveelliset, eivät sovi minulle suurina määrinä. Ne johtavat aina väsymykseen, turvotukseen ja raskaaseen oloon.
🥐 Erittäin vähähiilihydraattinen ruoka (keto-ruoka) pitää oloni kaikkein virkeimpänä ja energisimpänä.
🥐 Erittäin vähähiilihydraattinen ruoka on kuitenkin pitkässä juoksussa tylsää, koska se karsii lautaselta monia terveellistenkin lähteiden hyviä makuja kuten hedelmät, juurekset ja jogurtit (maustamattomatkin). Olen kulinaristi ja rakastan hyviä makuja. Siksi keto-ruokavalio ei ole minun elämäntapavalintani.
🥐 Kokonaisuuden kannalta minulle sopii parhaiten ei-ketogeeninen, ns. hiilihydraattitietoinen ruokavalio, jossa syödään kohtuudella myös hedelmiä, juureksia, hyviä viljoja ja maitotuotteita.
Tyypillinen lounas #2: tonnikalasalaatti
Ennen kesää 2011 söin tavalla, jota nyt tuntuu vaikealta uskoa todeksi. Mutta niin vahvoja voivat addiktiot olla. Söin 90-prosenttisesti pastaa ja voileipiä. En pystynyt kuvittelemaankaan syöväni muuta.
Halusin joka ikinen päivä syödä pastaa, ja saatoin syödä sitä sekä lounaaksi että päivälliseksi. Annokset olivat hervottoman kokoisia. Pastan ainoa seuralainen oli purkista suoraan kylmänä päälle kaadettu Barillan oliivi-tomaattikastike. Päälle vähän juustoraastetta.
Salaatteja en syönyt juuri koskaan, en myöskään lämpimiä vihanneksia, poislukien silloin tällöin vaatimaton annos wok-vihanneksia riisiröykkiöiden kera. Leipienkään päälle en juuri laittanut kasviksia.
Proteiinia söin todella huonosti, koska pääruokaani oli vilja. Proteiini tuntui lähes turhalta lisältä pasta- ja riisilautasillani, koska vilja oli se, jota minun teki mieli. Välillä tsemppasin lisäämällä pastaan tonnikalaa, tai söin ranskalaisten perunoiden kyljessä muutaman Hälsan's Kökin soijapullan..!
Makeat ruoat ja jälkkärit kuuluivat jokaiseen päivääni. Söin aina jälkiruoaksi keksejä tai vohveleita, tai korvasin koko aterian rahka- ja voipullilla. Rakastin leivonnaisia ja kaikkea vehnäistä yli kaiken.
(Karkki ei kumma kyllä ole koskaan koukuttanut minua, aikuisiässä karkista tuli nopeasti paha olo ja sokeriöverit. Leivonnaisia taas saattoi syödä enemmän ilman makeusövereitä.... sitten vain kärsittiin kroonisesta turvotuksesta ja ilmavaivoista....)
Klassinen Sanni-aamiainen
Syön kaikkein eniten kasviksia. Syön niitä ihan valtavia määriä, jopa kilon päivässä. (<- siitäkin olen kirjoittanut jutun!)
Lautasmallikseni on vakiintunut 2/3 kasviksia, 1/3 proteiinia kuten kalaa, juustoa tai tofua. Hiilarin lähdekin on silloin tällöin mukana, mutta ei välttämättä edes viikottain. Minulle mieluisimmat hiilarin lähteet ovat juurekset kuten porkkana ja bataatti, hedelmät kuten omena ja päärynä sekä viljoista kaura. Hedelmiä yhdistän aina suolaiseen ruokaan kuten juustoihin ja salaatteihin. En syö hedelmiä yksinään, koska pelkän makean syöminen ei enää ole mieliteko, jota ikinä tuntisin.
Hyvin tyypillinen ruokapäiväni näyttää tältä:
AAMIAINEN: kananmunaa, juustoa ja kasviksia. Tai: kaurapuuro raejuustolla, kananmunalla ja siemenillä.
LOUNAS (päivän pääateria): salaattia tai höyrytettyjä vihanneksia kera lohen tai tonnikalan.
ILLALLINEN: fetasalaatti tai juustolautanen kera pilkottujen vihannesten. Tai: siemennäkkäri tuorejuustolla ja kylmäsavulohella + raikas salaatti.
Tyypillinen lounas #3: parsakaalia, lohta ja raastettua emmentalia
Välipaloja syön äärimmäisen harvoin. Joskus treenin jälkeen tulee välipalan tarve, ja silloin se voi olla pala kauraleipää juustolla ja paprikaviipaleilla, tai sekoitus raejuustoa ja luonnonjogurttia.
Juurekset kuuluvat minulle eniten talviruokaan. Bataatti, porkkana ja palsternakka ovat hervottoman hyviä erityisesti paahdettuina..! Kesäisin suosin raikkaampia salaatteja sekä suursuosikkiani höyrytettyä parsakaalia, joka on kenties omalla laillaan nykyinen "pastani" - minun tekee sitä mieli joka viikko..! :D (Joskus joka päivä....!)
Lähtiessäni kymmenen vuotta sitten opettelemaan ihan uutta tapaa syödä, minulla oli pitkään luova ja hyvin kokeilullinen kokkailukausi. Tein mitä mielikuvituksellisempia ruokia ja näin valtavasti vaivaa. Oli hurjan hauskaa kokeilla mm. täysin viljattomia pizzan, pastan ja sämpylän korvikkeita. Pitkään harrastin myös viljatonta ja sokeritonta leivontaa.
Makean mielitekojen pikku hiljaa kadotessa hiipui leivontaharrastuksenikin. Nykyään syön hyvinkin rutinoituneesti, ja samat salaatit, kasvikset, kalat ja juustot löytyvät lautaseltani päivittäin.
Tinoksen Marathia-ravintolassa nautittu harvinaisuus: jälkiruoka
Ravintolat ovat ainoa ympäristö, joissa saatan tehdä välillä poikkeuksia ruokavaliooni. Useimmiten vaihdan perus-hiilarilisukkeet kasviksiin, se onnistuu jokaisessa ravintolassa, mutta jos olen nauttimassa useamman ruokalajin fine dining -makumatkaa, maistan kaikkia annoksiin kuuluvia komponentteja. Jopa makeita jälkiruokia. (Tosin en pysty syömään niitä kokonaan, mutta yleensä seuralainen on vain iloinen, kun saa enemmän jälkkäriä..! :D)
On vaikea selittää "tavallisesti" syövälle, miten kiinnostus makeaa kohtaan voi oikeasti kadota aivan kokonaan. Välillä ihmiset eivät halua uskoa sitä, vaan ajattelevat, että välttelen makeaa esimerkiksi kalorien takia. Ja että makean välttely on minulle jonkinlaista taistelua ja itsensä kiusaamista. Sitä se ei ole. Ainoastaan hedelmien luonnollinen makeus on jotain, josta yhä rehellisesti pidän. Lisätyn sokerin maku taas on lähes vastenmielinen.
Liha on ainoa ruoka, jota en missään tapauksessa syö. Lopetin lihan ja kanan syömisen 14-vuotiaana, eikä ole aikomuksia tai syytäkään palata niiden pariin.
Siemenet, maapähkinävoi ja usein myös kaneli maustavat puurojani <3
Ravinteikkaita, hitaasti imeytyviä viljoja on monia, mutta minä käytän melkein pelkästään kauraa. Viljapitoisilla lisukkeilla ei edelleenkään ole luontaisesti paikkaa lautasellani, sillä täytän sen mieluummin kasviksilla, mutta aamupuuro maistuu, sekä välipalana tai iltapana kaurapitoiset näkkärit tai 100% kauraleipä.
Kaura on minulle hyvä vilja. Vaikka se(kin) aiheuttaa muiden viljojen tavoin selvästi voimakkaita mielitekoja jos syön sitä liian tiheästi, se ei kuitenkaan turvota, väsytä tai tee raskasta oloa. Se on vatsaystävällinen vilja. :)
Nykyään on ilokseni saatavilla paljon erilaisia 100% kauratuotteita sekä kauraa ja siemeniä yhdistäviä leipiä ja näkkäreitä. Nämä ovat aivan erityisen mieluisia, sillä siemenistä saa energiaa ja proteiinia. :) Lisäksi ne sopivat erinomaisesti hiilihydraattitietoiseen ruokailuun, sillä siemenet vähentävät leivän hiilaripitoisuutta ja tekevät siitä ravinteikkaamman.
Säilytän kauraleipätuotteitani pakkasessa, sillä en syö niitä päivittäin. Myönnän, että olen kuitenkin sen verran kiinnostunut uusista kaura- & siementuotteista, että niitä tulee ostettua vähän yli tarpeenkin..! :D Onneksi on pakkanen...
Lopuksi:
Tekee mieli lisätä tämä kohta, kun eilen julkaisemani oliiviöljy-story Instagramissa on aikaansaanut viestiryöpyn inboxiini 😅 "Mihin kaikkeen sä tätä käytät...?"
Käytän siis ihan valtavia määriä oliiviöljyä. Kerroin eilen Instagramissa, että aina kun menen jonkun luokse useamman päivän vierailulle, ostan mukaan oman oliiviöljyn, koska mun kulutuksella käyttäisin muuten pahimmassa tapauksessa kaikki talon öljyt. Käytän oliiviöljyä vain ruokaan, en ihonhoitoon. (Mutta eilen sitä oli pakko lorauttaa myös suihkugeelin sekaan, koska Ceralan-öljyputsarini on lopussa, ja jollain täytyi saada mineraaliaurinkovoiteet irti ihosta..!)
Olen parhaillaan sisareni luona Helsingissä, ja eilisiltaan mennessä olin käyttänyt ruoanlaittoon yli puolet torstai-iltana ostamastani 250 millin oliiviöljystä.
Kysyin IG:ssä, käyttääkö moni muukin näin paljon oliiviöljyä. Tähän saakka 45 ihmistä on vastannut 'kyllä', 356 ihmistä 'ei'. :D Epäilemättä valtaosa Pohjoismaiden ihmisistä kuuluukin ei-kategoriaan, runsas kasviöljyn käyttö ei yksinkertaisesti kuulu pohjoisen Euroopan kulttuuriin, eikä varsinkaan suomalaiseen keittiöön.
Minun nykyinen kulutustottumukseni on muotoutunut varmaankin yhdistelmästä vähähiilihydraattinen ruokavalio sekä kreikkalainen (Välimeren) ruokavalio. Vhh-ruokailussa öljyjen ja rasvojen osuus ravinnossa korostuu, ja öljyjä käytetään runsaasti maustamaan ruokaa sekä tuomaan energiaa. Välimeren maiden keittiössä oliiviöljy on täysin olennaisessa roolissa, ja sitä hulautellaan mittoja katsomatta melkein ruokaan kuin ruokaan. Ainakin kasvisruokiin. :)
Luulen, että mieltymykseni oliiviöljyyn on peräisin ennen kaikkea Kreikasta, ja kun kerran tottuu maustamaan ruokansa sillä, ei osaa enää olla ilman. 😋
Laadukas oliiviöljy itsessään voi toimia koko ruoan mausteena. 👌 Käytän oliiviöljyä jokaisella aterialla, myös aamiaisella.
Pirkan oliiviöljy ei muuten mitenkään erityisesti kuulu suosikkeihini..! :D Se on ihan hyvän perusöljy, mutta salaateissa suosin laadukkaampia oliiviölyjä kuten Terra Cretaa.
*
Tällaisia ruoanmakuisia ajatuksia ja pohdintoja tänä lämpimänä sunnuntaipäivänä :) Minä lähden tästä pakkaamaan eväskoria pyöräretkelle...! 😊
”Epätietoista on, milloin Punkaharju on ihanimmillaan. Muutamista se on verraton silloin, kun aurinko kohoaa Puruveden takaa ja ulapat kimaltelevat ja koivujen lehdet näyttävät läpikuultavilta aamuruskossa. Toiset pitävät sitä ihanimpana silloin, kun kuu paistaa Pihlajaveteen ja harjun vastakkainen sivu on synkässä varjossa.
Varmaa vain on, että olkoonpa ilta tahi aamu, kesäyö tai auringonpaiste, maassamme ei ole kauniimpaa huvipuistoa.” (Zacharias Topelius, 1851).
Minulla on ollut tänä vuonna suuri ilo ja etuoikeus saada viettää runsaasti aikaa nämä sanat kirvoittaneessa Suomen kansallismaisemassa.
Instagramiani seuraavat ovat saaneet kenties väsymykseen saakka katsella Puruveden välkehtivää pintaa milloin auringonnousun, milloin keskikesän valon, syksyisen sateen, sumun, kalaverkkojen noston tai violetinkirjavan auringonlaskun tunnelmassa.
Rakastan vettä.
Olen syntynyt veden äärellä Kallaveden rannalla Kuopiossa, asunut vuosikaudet saaristomeren keskellä Ahvenanmaalla ja lenkkeillyt viimeiset kymmenen vuotta Näsijärven ja Pyhäjärven maastoissa Tampereella.
Minun täytyy saada olla veden lähellä. Välilla matkustan tapaamaan kaukaisempiakin vesiä Kreikan Egeanmerelle. Rakkaimmat vedet ja maisemat ovat silti Suomessa.
Oi Saimaa, oi Punkaharju. Topelius ei ole ainoa kirjailijamme, joka on herkistynyt sanailemaan näiden maisemien äärellä. 2020-luvulla bloggaajatkin yrittävät tavoittaa jotain paikan herkästä kauneudesta..! Topeliuksen, Runebergin ja Lampenin runollisiin ilmaisuihin en pysty, mutta puhun omilla sanoillani. :)
Miesystäväni mökille kun en voi teitä lukijoita kutsua lomailemaan, esittelen alueen matkailupalveluita. :)
Kesällä vierailin Saimi Hoyerin emännöimässä historiallisessa Hotelli Punkaharjussa, jossa Punkaharju-elämyksen voi nauttia luontoa ja luksusta yhdistävällä konseptilla.
Syksyllä pääsin vierailemaan Hotelli Kruunupuistossa, jossa Punkaharju-lomaa voi viettää hieman edullisemmin, mutta yhtä upeissa maisemissa. Sekä majoituksessa, joka ei yhtään kalpene Hotelli Punkaharjun luksukselle..! Hintalappu vain on huokeampi.
Tänään vien teidät mukanani tutustumaan Kruunupuistoon. :) Vierailun oheispalveluineen minulle tarjosi ystävällisesti Hotelli Kruunupuisto.
Kruunupuisto on hotelli, ravintola, kuntoutuskeskus, kylpylä, hoitola ja luontoelämysten keskus.
Moni tuntee Kruunupuiston kuntoutuskeskuksena, mutta paikka on itse asiassa täyden palvelun hyvinvointikeskus: saman katon alta saa kaiken majoituksesta hierontaan, fysioterapiaan, kampaamopalveluihin, kosmetologin hoitoihin, á la carte -illallisiin, polkupyörän vuokraukseen ja muihin aktiviteetteihin. Kruunupuiston omat elämysoppaat räätälöivät sinulle toiveidesi mukaisen luonnonläheisen ja rentouttavan ohjelman (jos niin haluat).
Voit varata tunnelmallisen saunaillan Inkeritalon saunarakennuksessa, lähteä samoilemaan harjualueen poluille suoraan hotellin pihasta tai pulahtaa uimaan Pihlajaveteen tai hotellin kylpylän uima-altaaseen. Tai kokeilisitko suosittua "hallimakuu"-rentoutusta hotellin parvekkeella tai ulkona makuupussissa..?
Mikä hallimakuu..? Se selviää, kun kurkataan Kruunupuiston historiaa.
Kruunupuisto on alkujaan valmistunut vuonna 1903 Takaharjun parantolaksi, joka oli yksi Suomen ensimmäisistä keuhkotauti-parantoloista.
Koska keuhkotuberkuloosiin ei ollut tuohon aikaan lääkehoitoa, hoito perustui lepoon, ravitsevaan ruokaan ja kevyeen liikuntaan. Keskeinen osa päivittäistä hoitoa oli hallimakuu ulkona terveellisessä ilmassa kaikkina vuodenaikoina – talvella turkiksiin ja peittoihin kääriytyneenä.
Parvekkeet, joilla potilaat 1900-luvun alussa makoilivat, on säilytetty paikoillaan muuttumattomina. Tänä päivänä hotellin ja kuntoutuskeskuksen vieraat voivat kokeilla, miltä tuntuu maata samalla parvekkeella makuupussiin kääriytyneenä, raikkaan mäntymetsän tuoksua hengitellen ja kaunista järvimaisemaa ihaillen.
Hallimakuu 1900-luvun alkupuolelta on yhä suosittua ajanvietettä Kruunupuistossa. Se on uskomattoman rentouttavaa..!
Sain kuulla, että keuhkoparantolat on mahdollisuuksien mukaan rakennettu aina mäntymetsien ja järvien läheisyyteen. Mäntymetsän ilma on erityisen terveellistä hengittää, ja järven läheisyys parantaa ilmankosteutta.
Taas se nähtiin, metsissä todella on parantavaa voimaa...
Parantolan yksityishuone 1910-luvulla.
Kruunupuisto koostuu nykyään useasta eri rakennuksesta. Alkuperäinen parantolan rakennus ei ole paljon muuttunut ulkoisesti 120 vuodessa.
Toisen maailmansodan aikana parantola toimi sotilassairaalana, ja sotavuosien jälkeen puolustusvoimien keuhkotuberkuloosihoitolaitoksena. Vuodesta 1969 lähtien Takaharjun parantolan kiinteistössä on kuntoutettu asiakkaita, yksi suurimmista kuntoutettavista ryhmistä ovat sotaveteraanit. Nimi Kruunupuisto otettiin käyttöön vuonna 2003.
Historiallisissa rakennuksissa on aina jotain erityisen kiehtovaa ja omintakeinen tunnelma, siksi huomaan mieluiten majoittuvani sellaisissa kun vain mahdollista. :)
Kruunupuiston tunnelmallisin majoitus löytyy Villa Urholasta, joka on hotelliksi restauroitu vanha ylikääkärin talo. Täällä minä majoituin omalla vierailullani.
Kun laitoin Urholasta videoita Instagramiin, joku kommentoi osuvasti, että talon upeasta aulasta ja portaikosta tuli mieleen "mini-Tylypahka". :)
Urholassa on yksitoista kahden hengen huonetta ja yksi yhden hengen huone. Yhden huoneen voi yhdistää tilavaan olohuoneeseen, jolloin saa sviitin. Alakerrassa on sali yleistä oleskelua tai vaikka kokouksia varten, sekä pieni keittiö. Pohjakerroksessa on sauna ja saunakabinetti.
Urholan voi vuokrata halutessaan kokonaan omaan käyttöönsä.
Sain käyttööni sen huoneen, joka on mahdollista laajentaa sviitiksi ❤️
Jo makuuhuone oli aivan ihana. Niin elegantti ja tunnelmallinen..!
Kyllä kelpasi....
Tällä huoneella (kuten kaikilla Urholan kahden hengen huoneilla) on hintaa 121€ viikonloppuisin ja 168€ maanantaista perjantaihin. Kruunupuistossa viikonloput ovat edullisempia kuin viikonpäivät...! (Koska viikolla hotelli täytyy kuntoutusasiakkaista.)
Jos haluaa käyttöönsä myös viereisen olohuoneen, sviitti-kokonaisuus maksaa viikonloppuisin 199€, viikolla 250€.
Olohuoneen puoli sai minut toivomaan, että mukana olisi ollut kööri ystäviä joiden kanssa olisi voinut fiilistellä täällä vaikka tyttöjen illan merkeissä... <3
Minulle oli laadittu Kruunupuistoon kahden päivän hyvinvointiohjelma.
Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli lounas, majoittuminen ja hotelliin tutustuminen, hieronta ja illallinen.
Kirmailtuani ympäri pihaa ja Urholaa kamerani kanssa, lähdin päärakennukseen hierontaan.
Hierojani Marja sattui olemaan erikoistunut voice massage -hierontaan, ja innostuin kovasti tästä ensimmäistä kertaa kokeilemastani hierontamuodosta. :) Voice massagessa käsitellään ylävartalon, rintakehän, kaulan ja kasvojen alueen lihaksia. Vaikka voice massage sopii kenties kaikkein parhaiten puhe- ja laulutyötä tekeville tai purentaongelmista kärsiville, se auttaa tosi hyvin myös koneen äärellä nököttävän työläisen ylävartalon ja kaulan alueen jumi-tiloja.
Hieronnan jälkeen tein pienen iltakävelyn Kruunupuiston hämärtyvässä illassa.
Kävelin Pihlajaveden rantaa seuraavaa polkua ja vastaan tuli monia pyöräilijöitä. Alue on tosi suosittua pyöräilymaastoa. Seuraavana päivänä pääsisin itsekin kokeilemaan ensimmäistä kertaa maastopyöräilyä..!
Kävelyltä palatessa alkoi ja ramaista. Hieronta ja ulkoilma olivat tehneet tehtävänsä.
Vielä oli ohjelmassa illallinen hotellin ravintolassa. Kyllä sitä nyt aina hyvän ruoan verran hereillä pysyy...!
Nautin alkuruoaksi suppilovahverokeittoa ja pääruoaksi kuhaa ja paahdettuja juureksia beurre blanc -kastikkeessa. Erittäin hyvää 👌
Jälkiruokaa ei olisi enää mahtunut, vaikka tarjolla olisi ollut parhaimpia juustoja...
Seuraavana päivänä ohjelmassa oli luontoretki harjualueelle fatbikeilla ❤️
Sain koko päiväksi mukaani Kruunupuiston Monan, joka tuntee Punkaharjun "kalliot ja kukkulat" kuin omat taskunsa. Mona on ammatiltaan eräopas ja vetää Kruunupuiston asiakkaille luontoaktiviteetteja, rentoutusta sekä muuta ohjelmaa. Löytääpä hänet usein myös tiskin takaa vastaanotosta :)
Kirjoitin tuosta upeasta luontoretkipäivästä oman jutun jo lokakuussa, olin niin fiiliksissä Punkaharjun taikametsistä. :)
Pyöräilimme harjualueella ja Laukansaaressa, jossa tutustuin Punkaharjun puulajipuistoon. Pysähdyimme syömään eväitä Laukansaaren Karjalankallion laavulle.
Mahtuipa päivään myös taidepysähdys; kävimme Lustossa Aseman Taidelaiturilla. Todella mielenkiintoinen paikka; Punkaharjun vanha, vuonna 1908 rakennettu juna-asema (myöhemmin Luston seisake) on nyt taidetta ja antiikkia keräävän pariskunnan kesäkoti ja samalla yleisölle avoin museo :) Pihalla seisoo pariskunnan ystävän Miina Äkkijyrkän lehmä-taideteoksia.
Maastopyöräily oli tosi mukavaa ja fatbikella oli niin helppo mennä..! Sähköavustus vauhditti mukavasti jyrkkiä harjunousuja ja säästi voimia.
Kruunupuisto vuokraa monenlaisia välineitä luontoharrastuksiin; talvella voi vuokrata lumikenkiä, kickspark-potkukelkkoja, retkiluistimia ja kävelysauvoja. Kesällä vuokrattavana on kirkkovene, soutuvene, polkupyöriä, kick bike -pyöriä, kävelysauvoja, frisbee golf -kiekkoja, jättikanootti sekä kajakkeja. Fatbikeja voi vuokrata sähköavustuksella tai ilman vuoden ympäri.
Luontoretken jälkeen oli hallimakuu-rentoutuksen aika.
Se oli ihana kokemus..! Kuuntelin makuupussin lämpimässä "kohdussa" mäntyjen huminaa ja pääni tyhjeni totaalisesti.
Makuurentoutusta voi tehdä myös riippumatossa..! (Kuva on Monan ottama aiemmassa yhteydessä.)
Sää oli minun vierailuni aikaan liian tuulinen riippumattoiluun ja myös hieman sateinen, joten makoilin perinteiseen tapaan parvekkeella.
Päivän päätteeksi ohjelmassa oli vielä vierailu Inkeritalossa (punainen talo kuvassa) sekä iltapala ja -sauna Inkeritalon tunnelmallisessa saunarakennuksessa (oranssi talo).
Idyllinen Inkeritalo toimii kesäisin kahvilana ja ympäri vuoden kokoustilana ja tilausravintolana. Inkeritalon viehättävät, vanhan ajan tunnelmaa henkivät huoneet ovat juuri sellainen ympäristö, jollaisessa olen haaveillut jonain kauniina päivänä järjestäväni hyvinvointiin liittyviä teemaviikonloppuja... 😍 Jatkan asiasta haaveilua...
Inkeritalon saunailta päätti vierailuni ikimuistoisella tunnelmalla ja vieraanvaraisuudella.
Ohjelmassa luki, "saunalle toimitetaan iltapalaa", ja kuvittelin tämän olevan jotain tyyppiä voileipiä ja keksejä.
Takkahuoneeseen järjestetty "iltapala" osoittautui mielettömäksi (ruokavalioni mukaiseksi) herkkupöydäksi, joka notkui Puruveden marinoiduista muikuista, täytetyistä kananmunista ja värikkäistä vihanneksista ja kasviksista kera maukkaiden kermaisten dippien. 🙏🏻
Seurakseni herkkupöydän ääreen sain päivän emäntäni Monan, johon oli ilo tutustua - ja saattaapa olla, ettei maastopyöräilyretki jäänyt viimeiseksi yhteiseksi ulkoiluretkeksemme..! :)
(Näin kauneusalan ihmisenä mainittakoon, että iltapalapöydässä keskusteltiin myös ihonhoidosta..! 😊)
Kiitos, Hotelli Kruunupuisto, Mona, Nina, Marja ja koko muu Kruunupuiston henkilökunta. ❤️
Taas voi vain todeta: mitä mielettömiä tuntemattomia helmiä Suomen pienet kunnat kätkevätkään sisäänsä..!
Täällä Punkaharjun "helmassa" on huikea hyvinvointikeskus, joka yhdistää sydämellisellä ja omistautuneella tavalla hyvän mielen, hyvinvoinnin, luonto- ja majoituselämykset sekä tunnelmalliset kokous- ja ravintolapalvelut saman katon alle. Puitteinaan historiallinen vanha parantola, jonka käytävät ja parvekkeet yhä henkivät muistoja yli 100 vuoden takaa..!
Ai että miten ihana paikka!
Hintaesimerkkejä;
Hotelli Kruunupuiston päärakennuksen tai Huvila Urholan 2 hengen Superior-huone: viikonloppuisin 121€, viikolla 168€.
Päärakennuksen Standard-huone viikonloppuisin 104€, viikolla 135€.
Hintaan kuuluu aamiainen sekä kylpyläosaston, saunan ja kuntosalin käyttö.
VINKKI: Kruunupuistolla on verkkokaupassaan 27.-29.11. Black Friday -tarjouksena superedullisia majoituslahjakortteja. Hintoja ei saa vielä julkistaa, mutta 1-2 yön viikonloppuhinnat ovat todella houkuttavia. Lahjakortit ovat voimassa 20.6.2021 saakka. Vie vaikka kultasi Punkaharjulle talven tai kevään romanttiselle viikonloppu-getawaylle..! 🌹Lumikenkäilyä harjumaisemissa, söpöilyä ja saunomista.... :)
Kosmetiikasta kasvomaskeihin...
Edit. Vaikka et osallistuisi arvontaan, suosittelen lukemaan tämän postauksen kommentteja. ❤️ Niistä saa valtavasti hyvää mieltä, vaikka aihe on surullinenkin. Vuosi on ollut vaikea. En arvannut, että kilpailukysymykseni poikisi näin koskettavia tiivistelmiä ihmisten koronavuodesta. Kiitos kun jaatte teidän vuotenne.
Kommenteissa nousee lämpimällä tavalla esiin ihmisyyden ydin; läheiset, perhe ja ystävät tekevät meidät. On myös ollut ihana lukea, miten luonto, lähellä tapahtuvat elämykset ja pienet asiat ovat kasvattaneet merkitystään hyvinvoinnin avaimina. Lopulta tarvitsemme hyvin vähän mielekkääseen elämään.
Kiitos näistä kertomuksista, ja yhdessä jatketaan edelleen koettelemuksen läpi.
Maskit kuvattuna Kuopion urbaanissa sydämessä <3
Kreikkalainen ystäväperheeni valmistaa laadukkaita kangasmaskeja, joista olen kertonutkin blogissa aiemmin.
Sain heiltä syksyllä sen verran ison satsin maskeja, että päätin arpoa osan teille :) Näitä maskeja en ole avannut pakkauksistaan.
Maskien tarina:
Ystäväperheeni omistaa hotellin pienellä Amorgoksen saarella Kreikassa. Koronan hiljentäessä saaren turismin ja monen saarelaisen menettäessä työnsä, perheen miehet keksivät perustaa hotelliin kangasnaamio"tehtaan". He tilasivat laadukkasta kangasmateriaalia ja ompelukoneet, ja työllistivät maskien valmistukseen erityisesti saaren nuoria sekä naisia.
Maskit ovat pestäviä ja uudelleenkäytettäviä, ja niissä on nenän kohdalla ohut rautalanka jolla maskin saa myötäilemään kasvoja. Maskeissa on kolme kerrosta, uloin on puuvillaa ja kaksi sisempää musliinia. Maskeista on myös eri kokoja.
Maskeja toimitetaan kaikkialle maailmaan ja sellaisen voi tilata täältä. Toimitus Suomeen kestää noin 2-3 viikkoa.
Olen käyttänyt omia maskejani syyskuun alusta saakka ja ne ovat todella hyvälaatuisia ja miellyttäviä käyttää, itse asiassa huomattavasti miellyttävämpiä kuin paperiset kertakäyttömaskit. Maski istuu todella hyvin ja sen läpi on helppo hengittää. Olen käyttänyt eniten M-kokoa, mutta myös L-koko toimii kasvoillani hyvin eikä ole liian suuri.
Olen puhdistanut omat maskini keittämällä niitä kiehuvassa vedessä pari minuuttia, jättäen maskin kuminauhat veden ulkopuolelle sillä kuminauha ei kestä keittämistä. Pujotan kuminauhat veitsen varteen ja asetan veitsen kattilan päälle; maski on vedessä ja kuminauhat jäävät vedenpinnan yläpuolelle :)
Osallistu kilpailuun, jossa voit voittaa nämä viisi laadukasta, käsin ommeltua kasvonaamiota. Naamioiden arvo on noin 50€. Naamiot arvotaan yhdelle voittajalle.
BONUSPALKINTO! 😍 Sain viikonloppuna yhteydenoton Kreikasta: ystäväperheeni oli somessa nähnyt järjestämäni kilpailun, ja tarjosi arvontapalkinnoksi vielä tällaisen söpön setin, johon kuuluu kasvomaski, pussukka maskille, kännykkäpussi ja hiusdonitsi..! 🤗
Eli nyt kilpailussa on kaksi palkintoa ja arvon kaksi voittajaa :)
Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikossa, mitä koronavuodesta on tähän saakka jäänyt parhaiten mieleen. Mikä on muuttunut elämässäsi eniten? Onko mikään muuttunut? Onko koronavuodessa ollut myös jotain hyvää?
Edit. Voittajat on arvottu. Palkinnon 1 eli viisi kasvomaskia voitti Venla. Palkinnon 2 eli kasvomaski/pussukka/hiusdonitsi-setin voitti JaanaKoo. Onnea :) Voittajiin on otettu yhteyttä.
*
KILPAILUN SÄÄNNÖT
Kerroin elokuussa kreikkalaisesta tuttavaperheestäni, joka aloitti kasvomaskien valmistuksen työllistääkseen kotisaarensa naisia ja nuoria koronakriisin keskellä. (Jutun voi lukea täältä.)
Korona. Olisin tänään viettänyt viimeistä lomapäivääni Ateenassa, mutta istuin Tampereella ja kuvasin maskeja. Sellaiset ovat ajat nyt.
Ainakin voin ajatella, että näitä maskeja käyttäessäni ja niistä kertoessani tuen kreikkalaisia ystäviäni ja Amorgoksen saarelaisia. Olen saanut saarelta paljon, ja olen iloinen, kun saatan blogini kautta antaa heille jotain takaisinkin. Irene kertoi, että he olivat saaneet paljon tilauksia Suomesta blogikirjoitukseni jälkeen. ❤️
Tutustu naamioihin täällä.
Tilasin laamakuvioisen, M-kokoisen maskin, joka osoittautui kooltaan ja istuvuudeltaan aivan täydelliseksi.
Vain laaman pää olisi saanut olla mukana maskissa, heheh... :D ^_^
Amorgoksen A-Mask-naamiot valmistetaan puuvillasta ja musliinista, niissä on kolme kerrosta sekä nenän kohdalla säädettävä rautalanka. Naamion uloin kerros on puuvillaa ja kaksi sisempää musliinia.
Pohdin naamiota tilatessani, onkohan sen läpi vaikea hengittää, kun kerroksia on kolme. Ilahtuneena totesin, että hengittäminen on ihan vaivatonta eikä materiaali tunnu paksulta. Naamio on kasvoilla miellyttävämmän tuntuinen kuin uskoinkaan, istuvuus ja mukavuus on huomattavasti parempi kuin apteekista ostamissani kertakäyttömaskeissa.
Tilasin vain yhden naamion, mutta kiitoksena siitä, että olin kertonut naamioista suomalaisille Kreikan ystäville, sain eilen toisen lähetyksen, jossa oli useita erilaisia ja eri kokoisia maskeja. Nyt kelpaa..!
Naamioita on saatavilla S, M, L ja XL -koossa ja hinnat ovat alkaen 4,90€. Postikulut Suomeen ovat 8,50€, ja toimitus kestää noin kaksi viikkoa. Jokaisesta myydystä naamiosta lahjoitetaan 50 senttiä hyväntekeväisyyteen.
Naamion korvalenksut saa sitoa itse omiin kasvoihin sopivalle kireydelle.
Edellisen kirjoitukseni jälkeen A-Mask on alkanut valmistaa myös naamiopussukoita - suloinen idea sekin..! Hintaa pussukoilla on 4,90€.
Tässä kasvoillani on suurin maskikoko XL. (Oli muuten vaikea ottaa kuvia kun aurinko paistoi niin kirkkaasti ja häikäisi, siksi olen kuvissa silmät kiinni :))
Onpa suloinen kuvio, harmi että tämä on minulle liian suuri.
Naamiot ommellaan käsin Egialin kylässä Aegialis-hotellin tiloissa, jotka on osittain muutettu naamiotehtaaksi matkailubisneksen saadessa nyt odottaa.
Yritysten on mahdollista tilata naamioita myös omilla logoillaan. A-Mask on valmistanut nimikkomaskeja lukuisille kreikkalaisille yrityksille. Naamiot ovat niin laadukkaita, että niitä käyttää mm. Blue Star Ferries -laivayhtiön henkilökunta.
Tässä vielä suloinen valas-maski, L-koko. M on minulle ilman muuta sopivin, mutta L:ääkin voisi käyttää. Ja tätä valasta aion kyllä käyttää..!
Pidän edelleen ongelmallisena maskien pesusuositusta (koneessa ja vähintään 60 astetta, mielellään 90), sillä monessa pienessä 1-2 hengen taloudessa pyykkikone ei pyöri päivittäin, ja ymmärrettävästi pesuohjelman pyöritys vain parin maskin takia ei ole millään tasolla järkevää.
Olen itse tehnyt niin, että olen käytön jälkeen pessyt maskin käsin kuumalla vedellä ja saippualla, ja ollut sitten käyttämättä sitä vähintään viikon. Joka päivä ei edes ole tarvetta naamiolle. Jos olen tarvinnut naamiota laamamaskin ollessa "hyllyllä" (kuten junassa), olen käyttänyt kertakäyttöisiä.
Nyt kun sain lisää pestäviä kangasmaskeja, homma helpottui. :)
Miten te muut pestävien maskien käyttäjät olette hoitaneet puhdistuksen?
Kreikasta haaveillen... Mutta siellä se Kreikka on ja odottaa, se ei katoa eikä etäänny. Se on mielessäni yhtä läheisenä kuin jos kävelisin parhaillaan maan hiekassa.
Olen "tehnyt rauhan" Kreikan menetyksen suhteen tänä vuonna, asia ei vaivaa minua enää. Nyt on näin, ja voimme vain toivoa että ei mene ihan valtavan kauan aikaa siihen, että pandemia on ohi.
Kävin kolme viikkoa sitten ayurveda-konsultaatiossa. Syyt: puhtaasta mielenkiinnosta ja selvittääkseni, olisiko tässä yksi mahdollinen työkalu stressin hallintaan sekä lievittämään rauhattomuuttani ja huoliin taipuvaista mieltäni.
MITÄ AYURVEDA ON?
Ayurveda on vuosituhansia vanha perinteinen intialainen terveydenhoitojärjestelmä ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin filosofia. Intiassa sillä on lääketieteen asema, ja ayurvedaa voi opiskella yliopistossa siinä missä modernia lääketiedettäkin. Ayurveda tarkoittaa ’elämäntietoa’, viisautta tai -taitoa.
Ayurvedassa tavoitellaan mielen ja kehon tasapainoa – ja kukapa tätä ei tavoittelisi. Keinot tasapainoon ovat hyvinkin maanläheisiä ja helposti samaistuttavia – ainakin minun mielestäni.
Ayurvedassa tasapaino ja hyvinvointi rakentuu oikean ruokavalion, itselle sopivan uni- ja valverytmin, riittävän liikunnan ja doshaa eli kehotyyppiä tasapainottavien harjoitusten pilareille.
Mikä on dosha? Näkemyksen doshasta ja sen vaikutuksesta hyvinvointiin voikin nähdä juttuna, joka ratkaisevasti tekee ayurvedasta erilaisen länsimaiseen hyvinvointiajatteluun verrattuna.
Ayurvedan mukaan jokaisessa ihmisessä on koko universumi, ja universumi koostuu viidestä elementistä: tuli, ilma, vesi, maa ja eetteri (eli tila). Kahden elementin yhdistelmästä muodostuu kehotyyppi eli dosha, joita on kolme: vata (ilma ja eetteri), pitta (tuli ja vesi) sekä kapha (maa ja vesi). Kehotyyppi voi olla myös kahden doshan yhdistelmä – harvinaisissa tapauksissa myös kaikkien kolmen.
Elämäntapojen rakentaminen oman doshansa mukaan on ayurvedassa kaiken a ja o. Ei ole vain yhtä, kaikille hyväksi ja terveelliseksi nähtyä tapaa syödä, liikkua ja harrastaa, vaan yhdelle doshalle terveellinen asia voi olla toiselle haitallinen.
Esimerkiksi superantioksidanttinen tomaatti, hyviä rasvahappoja pursuavat pähkinät tai vitamiinipommi-appelsiini eivät olekaan ayurvedisessa ajattelussa kaikille hyvää ravintoa.
Voihan tässä näkemyksessä olla sulattelua – ja sulatus muuten liittyykin ayurvedan ravinto-oppiin olennaisesti.
Kehotyyppi määrittelee ravitsemuksen tarpeet, ja ruoansulatus puolestaan määrittelee, miten eri ruoka-aineita yhdistellään, jotta ravinto parhaiten tukee suolen ja aineenvaihdunnan toimintaa.
Suoliston tasapaino ja ruoansulatuksen hyvä toimiminen ovat perusta, jolle kaikki muu rakentuu.
Suoliston toiminta on edellytys hyvinvoinnille, ja myös länsimaisessa hyvinvointiajattelussa on alettu nähdä suoliston mikrobiston merkitys niin fyysiselle kuin psyykkiselle terveydelle aiempaa kokonaisvaltaisemmin. Suolistosta puhutaan nyky-ymmärryksen valossa jo elimistön toisina aivoina. On alettu ymmärtää, että esimerkiksi mielen epätasapainotilat kuten stressi, masennus ja ahdistus linkittyvät suoliston mikrobistoon.
Kävin konsultaatiossa Helsingissä Surya Ayurveda Hyvinvointikeskuksessa. Ennen konsultaatioon hakeutumista tein taustatyötä ja löysin Suryan, jonka ayurveda-asiantuntija Pardaman Sharma on suorittanut Intiassa ayurveda-lääketieteen tutkinnon ja harjoittaa ayurvedaa kolmannessa sukupolvessa. Luin Suryasta ja Pardamanista paljon hyviä kokemuksia, joten varasin ajan Suryaan. (Muutenkin tuntui luonnollisemmalta hakeutua intialaiselle kuin suomalaiselle ayurveda-asiantuntijalle, vaikka en epäile, etteikö suomalaisillakin olisi pätevyyttä.)
Elämäntapa-konsultaatio kestää puolitoista tuntia, mutta tarjolla on myös lyhyempi tunnin ayurveda-konsultaatio, jossa määritellään kehotyyppi ja asiakas saa ohjeita ruokavaliosta, liikunnasta ja päivärytmistä.
Yleisesti konsultaatioon hakeutuu ihmisiä, joilla on erinäisiä elämää kuormittavia tekijöitä, joihin he eivät ole löytäneet hallintakeinoja. Pardaman kertoo, että monilla heidän asiakkaistaan on jo (länsimaisen näkemyksen mukaan) terveellisten elämäntapojen perusta kunnossa, eli he harrastavat liikuntaa ja syövät terveellisesti. Kuten minä.
Konsultaatio alkaa haastattelulla ja pulssiluennalla. Haastattelussa ayurveda-asiantuntija kysyy elämäntavoista ja selvittää, mihin asioihin asiakas toivoo saavansa ayurvedasta apua. Kehotyyppi määritellään pulssiluennan, haastattelun sekä ulkoisen arvion perusteella; ulkoiset tekijät kuten ihotyyppi, hampaat (!), kynnet ja kehon muoto liittyvät myös olennaisesti doshaan.
Ayurvedassa nähdään peruskehotyyppi, joka pysyy muuttumattomana läpi elämän, sekä epätasapainokehotyyppi, joka vaihtelee elämäntilanteen ja esimerkiksi vuodenajan mukaan.
Minun peruskehotyyppini on yhdistelmä vataa ja pittaa, pittan ollessa hallitseva. Myös epätasapainokehotyyppi on sama; sekä vata että pitta ovat huomattavassa epätasapainossa.
Pitta, eli tuli-vesi-elementti, on vataakin suuremmassa epätasapainossa; tuli roihuaa minussa aivan liian suurena. Tämä ilmenee mm. suorittamisena, perfektionismina, impulsiivisuutena ja takertumisena ongelmiin. Sekä ylianalysointina (oh, really..?, moni läheiseni toteaisi). Vatan epätasapaino taas ilmenee levottomuutena, keskittymisvaikeuksina ja huolestuneisuutena.
Eri kehotyypeillä on totta kai myös vahvuutensa, kun dosha on tasapainossa. Tasapainoinen pitta esimerkiksi on rohkea, intohimoinen, päättäväinen, uskollinen ja rehellinen, mutta muuttuu epätasapainossa suorittavaksi, kärsimättömäksi ja vaativaksi. Epätasapainossa pitta on ikäänkuin jatkuvassa kilpailutilanteessa itsensä kanssa ja vaatii itseltään jatkuvasti parempia suorituksia.
Pardaman kuvaa kolmen eri kehotyypin ominaisuuksia eläin-esimerkeillä;
Vata on kuin jänis; nopea ja kevytrakenteinen, pomppii siellä täällä. Vata tekee jatkuvasti jotain tai on vähintään suunnittelemassa jotain, hänen on vaikea olla aloillaan ja keskittyä. Kuten jänis, vata on "säikky" ja hermostuu, pelästyy ja huolestuu helposti. (Tunnistan tässä niin paljon itseäni.)
Pitta on kuin leijona; rohkea ja vahva sekä voimakas myös ruumiinrakenteeltaan. Suuttuessaan pitta on tulinen ja hyökkäävä, "karjuu" kuin leijona.
Kapha on kuin elefantti; hidas, vakaa ja kärsivällinen, sekä ruumiinrakenteeltaan raskas. Kapha sopeutuu huonosti muutoksiin ja voi olla toiminnassaan ja ajattelussaan jähmeä.
Kuten ayurveda-ruokavalio-postauksessani kerroin, kaikki lähtee oikeanlaisesta ruokavaliosta, ja ruokavalio taas määräytyy kehotyypin mukaan. Jos syö kehotyypilleen väärin, ei ayurvedan mukaan ole mahdollista saavuttaa tasapainoa.
Yksinkertaistettuna mun kohdalla: koska syön esimerkiksi runsaasti kananmunia, juustoa ja tomaattia (ja viinikin maistuu…), ei minulla ayurvedan näkemyksen mukaan ole ylipäänsä ollut mahdollisuutta päästä levottomuudestani ja huolistani. Aika mielenkiintoista. Hyvin erikoista ja samalla mielenkiintoista.
Ravinnolla pyritään ayurvedassa tasapainottamaan elementit, ja ravintoa valitessa sovelletaan ”vastakkainen tasapainottaa, samankaltainen taas lisää epätasainoa” -periaatetta. Näin ollen tulisen pittan tulee välttää tulisia, voimakkaan ja happaman makuisia ja lämmittäviä ruokia, ja suosia viilentäviä, vihreitä ja makeita, mietoja ruokia.
Ihan näin yksinkertaista homma ei kuitenkaan ole, sillä ayurvedassa ruoka-aineiden maut ja ominaisuudet luokitellaan omalla tavallaan, jota ei meillä päin totutuin perustein ole suoraan helppo ymmärtää.
Useimmat meistä eivät varmasti ajattele esimerkiksi pähkinöitä tulisina tai voimakkaan makuisina, mutta ayurvedan maailmassa ne ovat kehoa lämmittävä ruoka, ja siksi pittan on hyvä välttää niitä. Siemenet taas eivät lämmitä, ja siksi niitä saa syödä. Myös kananmuna ja erityisesti keltuainen on ayurvedisesti kehoa lämmittävä, eikä hyväksi pittalle.
Kaikki suolainen, voimakkaan ja pistävän makuinen sekä hapan ovat minulle ayurvedan periaattein haitallisia. Jogurtti, tomaatti, porkkana, useimmat hedelmät ja marjat (liian happamia), paprika, sipuli, maissi, hirssi, kananmunat, kikherne, kypsytetyt juustot… ei hyviä.
Konsultaatiosta saa mukaansa oman kehotyypin ruoka-ainelistan, jossa on lueteltu suositeltavia ja vältettäviä ruoka-aineita.
On hyvä korostaa, että mitään ei kielletä, vaan omaa doshaa tasapainottavien tai sille haitallisten ruoka-aineiden valinnat riippuvat täysin lähtötilanteesta, eli epätasapainosta. Mitä parempi tasapaino, sitä vähemmän haitallista on (kohtuudella) syödä myös ”vääriä” ruoka-aineita. Jos epätasapaino on suuri, olisi hyvä pyrkiä syömään tiukemmin ja puhtaammin vain doshalle suotuisia ruokia.
ESIMERKKI PITTA-RUOKAVALION MUKAISESTA RUOKAPÄIVÄSTÄ
Aamupala: kaurapuuro chiansiemenillä ja voisilmällä (mieluiten ghee’tä, eli suolatonta, kirkastettua voita)
Lounas: kalaa, bataattia ja vihreää salaattia
(lautasmalli pittalla on 1/3 proteiinia, 1/3 viljaa tai perunaa ja 1/3 kasviksia tai hedelmiä)
Illallinen: tofua, riisiä ja paistettuja kasviksia.
Iltapala: iltamaito (lämmintä maitoa tai kasvipohjaista maitojuomaa maustettuna esimerkiksi kardemummalla, fenkolilla tai kurkumalla).
Ayurvedassa suositeltu päivärytmi on hyvin lähellä omaani; aikainen herääminen, kolme säännölliseen aikaan nautittua ateriaa (aterioiden määrä riippuu kehotyypistä) sekä nukkumaanmeno noin kymmenen aikaan. Itse menen nukkumaan enimmäkseen 22-23 välillä, mutta kymmeneltä minua alkaa jo väsyttää. Usein liian kiinnostava tekeminen (tai, krhm, päivän aikana kertyneen tiskin tiskaus) venyttävät sänkyyn vetäytymistä liian pitkälle, vaikka jo nukuttaisi.
Iltapala ei kuulu omaan ruokarytmiini, ja iltamaidon juominen ennen nukkumaanmenoa on tuntunut epämukavalta. Iltamaidon nauttiminen on ayurvedassa tärkeää kaikille kehotyypeille. Maidon on tarkoitus rauhoittaa, minkä ymmärrän, mutta minun vatsani tulkitsee lämpimän, täyteläisen juoman ateriana, ja se luo vatsaan täyden olon. Ei ole kiva mennä nukkumaan täyden tuntuisella vatsalla.
Suosikkiliikuntalajini eli salilla käynti ei valitettavasti kuulu pittalle suositeltuihin liikuntalajeihin. Painojen nosto on sopiva laji, jos sitä tekee kevyesti, mutta mikään voimallinen harjoittelu ei ole ayurvedan mukaan pittalle hyväksi.
Kuten saatatte arvata, tuliselle pittalle suositellaan rauhoittavia liikuntamuotoja kuten joogaa, luonnossa kävelyä ja uintia. Näistä luonnossa liikkuminen toteutuu hyvin kohdallani.
Painoharjoittelusta en luopuisi, ja oikeastaan olen viime syksystä lähtien mennytkin jo kevyemmällä tahdilla. Kun koronakin ”ajoi” minut pois salilta, olen treenannut kotona omalla painolla sekä 4 kg ja 8 kg kahvakuulilla.
Kaikille kehotyypeille suositellaan ayurvedassa päivittäisiä hengitys- ja joogaharjoituksia, sekä vartalon öljyhierontaa.
Jos ruokavalio on tuntunut vähän haasteelliselta, niin tämä osuus on minulle vielä vaikeampi.
Mutta! Kuten Pardaman korosti, stressittömyys ja suorittamisen välttäminen on ayurvedassa äärimmäisen tärkeää, eikä mitään suositelluista asioista tule tehdä ”väkisin” eikä aloittaa kaikkea yhtä aikaa. Tekemisessä, kuten syömisessäkin, tulee aina olla mukana ilo. Jos jokin tuntuu suorittamiselta, sitä ei pidä tehdä.
Ayurveda-elämäntavan suosituksia voi integroida elämäänsä pikkuhiljaa, niin ne (parhaassa tapauksessa) muodostuvat oikeasti tavaksi, eivätkä vain ohjeen mukaan harjoittamiseksi. Suuret muutokset tuovat aina stressiä, mutta kun uusia asioita lisää yhden kerrallaan, keholla ja mielellä on aikaa fiilistellä niitä ja todeta, onko tämä hyväksi vai ei.
Ayurvedan mukaan alamme tasapainottuessamme luontaisesti suosimaan meille hyvää tekeviä asioita ja rutiineita. Tämä voi ilmetä mm. siten, että entinen ”kahvisieppo” huomaa yhtäkkiä, ettei kahvia enää teekään mieli.
Minulle suositellaan viilentävää hengitysharjoitusta aamuin illoin sekä kaari- tai kobra-asanaa (joogaharjoitus) aamuisin. Nämä eivät vie paljon aikaa, mutta juupeli, että minun on vaikea a) keskittyä niihin ja b) ylipäänsä muistaa niitä. Minulla on niin kiire (!) aamulla hypätä suoraan kahvin keittoon ja töiden pariin.
Kaikkein vaikeimmin toteutettavaksi olen todennut koko kehon öljyhieronnan. Samalla se olisi myös päivän rauhoittavista rutiineista tärkein.
Öljyhieronnassa koko keho päästä varpaisiin (kyllä, myös hiuspohja..!) hierotaan oman kehotyypin mukaisella öljyllä (minulle se on kookosöljy). Rituaali lisää myötätuntoa ja yhteyttä omaan kehoon, ja tietysti myös rauhoittaa tehokkaasti. Hieronnan jälkeen tulisi rauhoittua 15 minuutiksi, jolloin öljy imeytyy ihoon. Sitten öljy pestään pois suihkussa.
Öljyhieronta tulisi mieluiten tehdä joka päivä, mutta Pardaman sanoi, että suomalaisilla harvoin on siihen aikaa, jolloin tulisi pyrkiä edes muutamaan kertaan viikossa. Minulle jopa se on vaikeaa..!
Öljyhieronta vie aikaa, kyllä (noin 20-45 minuuttia väliaikoineen ja suihkuineen), mutta suurin haaste minulle on ylipäänsä rauhoittua rituaalin tekemiseen. En vain tunnu pystyvän siihen…! Aina on muka muuta tekemistä. Tämä kertoo paljon levottomuuteni syvyydestä ja miten vaikea minun on todella pysähtyä ja omistautua pelkästään rauhalliselle olemiselle itsen kanssa. Hetkelle, jossa ei kirjoiteta, ei kuulla, ei nähdä, ei välitetä tunnelmia muille, ollaan vain itselleen.
(Täytyy myöntää, että hiusten ja hiuspohjan käsittely öljyllä ja sitä seuraava hiusten shampoopesu useampana kertana viikossa tuntuu myös epämiellyttävältä…)
MUUTA MIELENKIINTOISTA
Ihonhoidosta kiinnostuneita lukijoita saattaa kiinnostaa se, että ihoni määritellään ayurvedisesti kuivaksi ja hyvin ohueksi. Tämä ominaisuus liittyy vata-elementtiin. Ylipäänsä minusta puuttuu ”pehmeyttä” ja ”rasvaisuutta”, mikä kertoo plasman epätasapainosta. Plasma on yksi ayurvedan seitsemästä kudoksesta, mutta ei mennä niin syvälle ayurvedaan tässä jutussa.
Plasma on kuitenkin asia, jota minun tulisi lisätä kehossani, ja se tapahtuu mm. hyvien rasvojen sekä hiilihydraattien kuten viljan ja juuresten syömisellä. Tässä on yksi peruste sille, miksi minun ei Pardamanin mukaan olisi mielekästä toteuttaa ayurveda-ruokavaliota vähähiilihydraattisena. Plasma myös edistää ilon, rauhan ja kärsivällisyyden tuntemuksia.
Hyvien rasvojen käyttö niin sisäisesti kuin ulkoisestikin lisää plasmaa, joka tuo ihooni siitä puuttuvaa kosteutta ja pehmeyttä. Öljyhieronta on tärkeä osa plasman tasapainottamista.
ENTÄ NYT?
Tällä hetkellä ayurveda-kokeiluni on vielä aivan alussa, enkä rehellisesti tiedä, miten "puhtaasti" onnistuisin koskaan suositeltua ruokavaliota tai päivittäisiä rauhoittumista tukevia harjoituksia noudattamaan. Tietysti yrittämättä ei koskaan tiedä.
On tavallaan hullua, kun suositellut asiat eivät sinällään ole vaikeita, mutta omaa rutiiniaan on niin älyttömän vaikea rikkoa. On hassua, että minulla on jopa liian "kiire" hemmottelemaan itseäni hieronnalla.
Pardamanin sanat kuulostivat tyynnyttäviltä ja loivat luottamusta. "Usko pois, kun alat syödä oikealla tavalla ja noudatat päivärytmiä, huomaat, että keskittymiskykysi kyllä palaa ja pystyt rauhoittumaan ja rentoutumaan. Niin vain tapahtuu." Äänessä ei ollut paatosta tai vakuuttamaan pyrkivää sävyä. Se oli vain rauhallinen, luottavainen toteamus asiasta, joka on totta Pardamanin maailmassa.
Se kuulosti niin hyvältä. Lähdin vastaanotolta ja ajattelin; "Voi, kun tämä voisikin toimia...!"
Ostin uusia ruokia ja ayurveda-kirjan. Satutin selkäni jooga-asennossa. Otin tunnollisesti ayurveda-yrttivalmisteeni. Kirjoitin puurosta.
Nyt kolmea viikkoa myöhemmin myönnän, että ayurveda-elämäntapaan on paljon vaikeampi päästä sisään kuin kuvittelinkaan.
Katsotaan, miten edistyn. Vai edistynkö ollenkaan..?
Lupaan raportoida, kun olen saanut tehtyä kookosöljyhieronnan kolme kertaa.
Tänään on saavuttu Aputassu-joulukalenterin viimeiseen luukkuun. Huomenna jouluaattona minulla on teille erilainen yllätys.
Aatonaaton luukkuun säästin kenties huikeimman aputassutarinan; tänään tapaamme hengenpelastaja-avustajakoira Callen.
Calle on Suomen ensimmäinen avustajakoira jolle on myönnetty sankarikoiran arvonimi.
Lue koskettava tarina Callesta ja Arja-emännästä. Tämän tarinan myötä on hyvä rauhoittua joulun viettoon. ❤️
Kuva: Satu Nyström / @animalphotographer_satu
66-vuotias Arja Alho sairastaa keuhkovaltimoiden ylipainetautia eli PAH:ta sekä systeemistä skleroosia.
Kun Arja sairastui, hänelle annettiin vain vuosi elinaikaa. Näiden kahden harvinaisen sairauden yhdistelmään sairastuvat eivät sen hetkisen tiedon mukaan parane.
Arjan tuomiosta on nyt 19 vuotta. Hän sanoo, että pelastus on ollut ilman muuta koira.
”Calle on pelastanut henkeni itse asiassa kahdesti”, Arja kertoo. Ensimmäisen kerran Calle teki tämän tietämättään, jo ennen kuin se edes oli tavannut tulevaa emäntäänsä.
Kun Arja oli saanut sairausdiagnoosinsa, hänelle ei myönnetty kuntoutustukea, sillä siitä ei koettu olevan hyötyä. Arja vietti päivät kotonaan sairastaen masentuneena.
Eräänä päivänä hän näki TV:ssä ohjelman avustajakoirista, koki toivonpilkahduksen ja sai idean. Hän hakisi itselleen avustajakoiraa!
Mutta jotta Invalidiliitto hyväksyy koiran hakijan, on hakijan oltava riittävän hyvässä fyysisessä kunnossa, että voi pitää huolta koirasta. Arja päätti alkaa jumppaamaan ja kuntouttamaan itseään vuoteestaan käsin, kohottaakseen kuntoaan edes sen verran, että hänet hyväksyttäisiin hakijaksi.
Oman nelijalkaisen aputassun mahdollisuus antoi Arjalle motivaation lähteä kuntouttamaan itseään vaikka hammasta purren ja yksin. Näin Calle pelasti Arjan ensimmäisen kerran. :)
Saatuaan hakemuksen läpi Arja ei joutunut odottamaan Callea pitkään. Toisilla käy hyvä onni, Arja kuului heihin.
Arja meni esittäytymään Axxell Brusabyn koululle ja puhumaan kouluttajien kanssa. Arjan poikkeuksellisen vaikea terveystilanne ja sisukkuus kuntoutumiseen vauhdittivat koiran saamista, ja tuona vuonna koiria valmistui Axxellista ennätysmäärä. Niiden joukosta löytyi Calle, jonka ominaisuudet sopivat juuri Arjan tilanteeseen.
Kuva: Veli-Matti Saukkonen
Callen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu kantaa Arjan happilaitetta, jota Arja tarvitsee jatkuvasti keuhkovaltimoiden ylipainetaudin takia. Calle tekee Arjalle mahdolliseksi esimerkiksi käydä uimassa; se kantaa happilaitetta Arjan vierellä altaan reunalla.
Calle myös reagoi, kun happilaite kaipaa täydennystä. Mikä mieletön taito jälleen kerran – koira aistii, kun hapen puutteesta käyttäjänsä hengitys muuttu liian hiilidioksidipitoiseksi.
Calle pelasti Arjan hengen toisen kerran, kun se oli ollut Arjalla kaksi vuotta.
Arjaa alkoi kotona huimata voimakkaasti ja hän lyyhistyi lattialle. Kun kaikki mustui jo silmissä, Arja komensi Callea hakemaan Jaffaa, tehtävä, jonka Arja oli opettanut Callelle huimauskohtausten varalle. (Jaffa kohottaa nopeasti verensokeria.)
Arja ihmetteli, kun Calle viipyi limsan haussa normaalia kauemmin. Lopulta Calle palasi, mutta sillä ei ollut mukanaan Jaffaa; se oli hakenut Arjan ison, yöllä käytettävän happilaitteen.
Calle signaloi Arjalle, että emäntä tarvitsi nyt lisähappea, millään appelsiinijuomalla ei nyt pärjätty! Voimakkaissa kivuissaan Arja ei ollut huomannut, että käytössä olleesta happilaitteesta happi oli loppunut. Tajuntansa menettämisen viime hetkillä Arja sai kytkettyä Callen tuoman suuremman happilaitteen päälle.
Arja sai lattialla voimakkaan kipuhorkan ja Calle asettui Arjan kylkeä vasten lämmittämään emäntäänsä.
"Happi-express" Calle
Hengiteltyään happea jonkin aikaa Arjan vointi alkoi toeta ja hän kykeni kohottautumaan. Vasta tässä vaiheessa Calle kipaisi hakemaan emännälleen Jaffapullon…! Arjan muistikuvan mukaan hän oli maannut lattialla noin kaksi tuntia. Vielä tämänkin ajan jälkeen Calle siis muisti, mitä siltä oli alun perin pyydetty.
Calle oli valinnut olla tottelematon, sillä se ymmärsi, että emännän sairaskohtaus johtui happivajeesta.
Arjan pienempi, päivällä käytettävä happilaite, oli kohtauksen alkaessa tyhjä. Niinpä Calle tiesi lähteä hakemaan yöpöydän vieressä olevaa isompaa yöhappilaitetta ja irroitti yöpöydän nuppiin kiedotut happilaitteeseen kuuluvat happiletkut. Tehtävä oli vaativa mutta niin vain Calle suoriutui siitä, ja vielä ripeästi.
Calle on Meilahden sairaalassa tuttu vieras emäntä-Arjan kanssa
Sairaalassa Arjalle kerrottiin, että sairaskohtaus oli sen laatuinen, että ilman lisähappea hän olisi tajuntansa menettäneenä todennäköisesti kuollut. Arjan mies oli vielä tuona viikonloppuna matkalla, ja olisi löytänyt Arjan lattialta vasta kahden päivän päästä. Calle oli Arjan ainoa apu.
Arjalle ehdotettiin, että Callelle haettaisiin Kennelliitolta sankarikoiran arvon. Sankarikoiran arvonimen voi saada koira, joka on toiminnallaan pelastanut yhden tai useamman ihmisen hengen.
Callelle myönnettiin Sankarikoiran arvo vuonna 2012, ensimmäisenä avustajakoirana Suomessa.
Kuva: Satu Nyström / @animalphotographer_satu
Arja puhuu lämmöllä Callen kouluttajista ja Axxell Brusabyn koulusta, ja haluaa välittää arvostuksensa ja kiitoksensa Callen kouluttaneille Leena Rajalalle ja Reetta Räsäselle.
”Nämä naiset kouluttivat Callen niin motivoituneeksi avustajakoiraksi, että Calle auttaa minua silloinkin, kun se on itse sairaana”, Arja kertoo.
"Lisäksi Callen peruskoulutus oli laadittu niin varmaksi, että minun oli helppo lähteä jatkokouluttamaan Callea omiin erikoistarpeisiini." Arja on esimerkiksi itse opettanut Callen kantamaan happilaitetta.
Arjan puheessa korostuu myös koiran vaikutus psyykkiseen puoleen. Hyvä mieli on yksi parhaista lääkkeistä. Kuntoutuksena koira on yksi kokonaisvaltaisimmista avuista, sillä se tarjoaa sekä psykologisen että fyysisen puolen.
Eikä Callen vaikutus rajoitu vain Arjaan.
Missä ikinä Calle ja Arja liikkuvat, Arja saa kuulla Callen tuovan hyvää mieltä. Arja käy usein Meilahden sairaalassa, ja siellä hän saa välillä extrahyvää palvelua, kun Calle ilahduttaa sekä henkilökuntaa että muita potilaita.
Calle kävi vierailulla eduskunnassa ja luovuttamassa kansanedustaja Veera Ruoholalle lisäselvityksen avustajakoirien tilanteesta
Arja haluaa tuoda esiin, kuinka tärkeää olisi saada avustajakoirat yhdenvertaisiksi opaskoirien kanssa. Myös avustajakoiratoiminnan tulisi olla säännöllisen valtionavun piirissä.
Arja myöntää suivaantuvansa, kun Sosiaali- ja Terveysministeriössä puhutaan avustajakoirista vain arjen sujuvoittajina, Arjan mielestä se on avustajakoiran arvon alentamista. ”Koira on paljon enemmän, se säästää yhteiskunnan varoja."
”Sanotaan, että opaskoira on käyttäjänsä silmät, mutta omalla kohdallani, hätätilanteessa avustajakoira on jopa käyttäjänsä keuhkot."
Kuva: Satu Nyström / @animalphotographer_satu
Arja myös peräänkuuluttaa ammattikoulutetun avustajakoiran tärkeyttä. Itsekoulutusprojektista puhutaan paljon ja se on erinomainen vaihtoehto niille, joilla on resursseja ja motivaatiota kouluttaa koira itse, mutta moni hakija on vaikeasti vammainen eikä voi kouluttaa avustajaa itse. Heidän ei pitäisi joutua odottamaan jonossa vuosikausia.
Calle on nyt 12-vuotias ja eläkeikä on lähellä. Arja toivoo, että hänkin voisi vaikuttaa koiransa kouluttamiseen jo pennusta alkaen, jos vain hänen terveydentilansa sen sallisi.
Kuva: Veli-Matti Saukkonen
Tässä on nainen, jonka piti 19 vuotta sitten elää enää vuosi. Ja tässä hän on yhä, käy uimassa koiran ja happilaitteen kanssa ja kotikuntoisuutensa säilyttäneenä osallistuu aktiivisesti elämään. Kiitos ammattinsa huippuedustajan, Calle avustajakoiran.
Elämä on ihmeitä täynnä.
Hyvää joulua kaikille!
Kuva: Satu Nyström / @animalphotographer_satu
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
Kiitos kun lahjoitat. ❤️
"Koira muutti elämäni totaalisesti". Tänään tapaamme yli 10 vuotta avustajakoiraa käyttäneen Heidin ja aputassu-Zetan.
Heidin tarina:
Lievä CP-vamma ei estänyt Heidi Huttusta kouluttautumasta lähihoitajaksi ja liikuntaneuvojaksi. Heidi oli vuosia työelämässä, kunnes tilanne muuttui dramaattisesti vuonna 2007; Heidille alkoi tulla kovia kipuja ja jalkoihin spastisia kramppeja.
Heidi kuvaili sairastumistaan YLEn Ajankohtaisessa kakkosessa vuonna 2012:
"En selvinnyt enää edes perustason toiminnoista ja aloin tarvita apua jotta sain sukat jalkaan ja vaatteet päälle. Kaikki oli älyttömän paljon aikaa vievää ja voimia kuluttavaa ja olin todella kipeä ja väsynyt. Aiemmin työssäkäyvästä, aktiivisesta ja ulospäinsuuntautuneesta ihmisestä tuli kokopäivätoiminen sairastaja joka eli vain kotona neljän seinän sisällä. Mä jouduin käyttämään kaikki mun voimat pelkästään siihen että mä elän, ja ajattelin, että oliko mun elämä nyt sitten tässä."
Vuotta myöhemmin kaikki muuttui jälleen dramaattisesti: Heidin ensimmäinen aputassu Aukusti ("Kusti") tuli taloon.
"Koira muutti elämäni totaalisesti. Se antoi osan sairauden viemästä itsenäisyydestä takaisin.
Kusti teki vammaisuudestani muille ihmisille helpommin lähestyttävän asian. Ja minunkin oli helpompi pyytää myös ihmisapua, kun olin tottunut pyytämään apua koiralta", kertoo Heidi YLEn haastattelussa.
Kusti jäi eläkkeelle 10-vuotiaana. Sen seuraaja Zeta on ollut Heidillä nyt kolme vuotta.
Zetan työpäiviin kuuluu aputassuille tyypillisiä tehtäviä kuten valokatkaisinten painamista, kenkien ja vaatteiden riisumista, pyykkikoneen tyhjennystä ja pyörätuolin vetämistä. Zeta on myös mukana Heidin töissä.
"Avustajakoira mahdollistaa itsenäisen elämän, se auttaa ympäri vuorokauden", Heidi sanoo. "Koira ei korvaa täysin ihmisavustajaa mutta voi vähentää sen tarvetta."
Koira-avun ilmeisin etu on jatkuva tuki; ihmisavustajalla on työajat, koiralla ei. Lisäksi koira antaa enemmän yksityisyyttä.
Juttutuokiomme aikana Zeta ei ole hetkeksikään irrottanut silmiään emännästään. Se odottaa pientäkin elettä, jolla emäntä osoittaa haluavansa sen tekevän jotain. Työtehtävät ovat koiralle leikkiä ja jotain, jota ne oikein odottavat. Työ on niille palkitsevaa hauskuutta.
Tässäkin piilee koira-muotoisen avustajan hienous. Vaikka ihmisavustajakin tekee työtään varmasti rakkaudella ja siitä nauttien, on kahden ihmisen välinen sosiaalinen vuorovaikutus aina erilainen kuin ihmisen ja eläimen. Ihmisten välillä vallitsee herkästi tunne siitä, että on avuntarpeineen toiselle vaivaksi ja jää toisen palveluksista velkaa.
"Koiralle ei ole kiitollisuudenvelassa, niiltä on helpompi pyytää apua", Heidi summaa lopuksi.
Heidi ja Kusti YLEn Ajankohtaisessa Kakkosessa.
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
Tänään tapaamme tuplatutkinnon suorittaneen aputassun. Heitä on Suomessa tiettävästi vain kaksi! :)
Keltaturkkisesta Jade-labbiksesta piti alun perin tulla opaskoira. Se kävi opaskoirien 20-viikkoisen peruskoulutuksen, mutta puolentoista vuoden iässä tehdyn tarkastuksen jälkeen todettiin, että se sopiikin ominaisuuksiltaan paremmin avustajakoiraksi. Niin se päätettiin laittaa aputassun jatkokoulutukseen.
Jade ja toinen alun perin opaskoiraksi koulutettu Omppu-koira ovat Invalidiliiton ja Opaskoirakoulun yhteisen pilottihankkeen tulos, ja ensimmäiset Opaskoirakoulussa koulutetut aputassut. Perinteisesti Invalidiliiton avustajakoirat koulutetaan Kemiössä Axxell Brusabyn koulussa.
"Aivan kaikki pennut eivät sovi opaskoiriksi mutta niistä voi silti tulla hyviä avustajakoiria", kertoo Opaskoirakoulun kouluttaja Hannele Rontu.
Jade on emännälleen Nooralle hänen ensimmäinen koiransa.
Noora haki Invalidiliiton avustajakoiraa vuonna 2016 ja sai jonottaa 3,5 vuotta. Viime kesänä odotus oli viimein ohi, kun keltaturkkinen nappisilmä saapui Nooran elämään. Yhteispeli löytyi kuulema helposti ja nopeasti. :)
Noora kertoo, että päivät Jaden kanssa vaihtelevat paljon. Noora liikkuu pyörätuolilla osa-aikaisesti, ja hänen kuntonsa ja avun tarpeensa vaihtelevat. Jonain päivänä on esimerkiksi paljon vaatteiden riisumista ja kotiaskareita, toisina päivinä kaupassa käymistä ja kävelyssä tukemista.
Kun Jade auttaa Nooraa kävelemään, sillä on yllään erityiset metallivaljaat. Noora saa koirasta tukea tasapainon ylläpitoon ja voi tarpeen vaatiessa vaikka nojata taaksepäin, Jade pitää hänet pystyssä.
Noora kertoo käyttävänsä aktiivisesti peesareiden apua.
Peesari on vapaaehtoistyötä tekevä tukihenkilö, joka auttaa koirakkoa mahdollisissa ongelmatilanteissa. Avustajakoira voi olla monelle käyttäjälleen ensimmäinen koira, kuten Noorallekin, ja moni asia voi askarruttaa. Peesari voi auttaa niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin punkin poistossa, tai antaa vinkkejä ruokintaan tai tulla mukaan koiran lääkärikäynnille.
Mikä on parasta Jadessa?
"Jade tekee minusta vahvemman, se säästää huomattavasti voimavarojani", Noora vastaa.
*
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
Tänään meitä ilahduttaa terveisillään jälleen pieni, tomera aputassuoppilas!
Heippa kaikille!
Olen 9 kuukauden ikäinen avustajakoiraoppilas Duuni Keski-Suomesta.
Minulle on kerrottu, että olen erittäin oppivainen ja reipas koululainen. Treenaaminen tähän tehtävään on aloitettu jo kahdeksan viikon ikäisenä.
Olen kuullut puhetta, että aputassun työ vaatii elinikäistä oppimista. Riittävästä levosta ja rentoutumisesta osaan myös huolehtia hyvin. Säkkituoli on mun mielestä paras paikka huilata ja tallentaa oppimaani tuonne mun kovalevylle.
Ote Duunin oppimispäiväkirjasta:
Tänään oli tuiki tavallinen päivä. Aamulla tavalliset aamutoimet ja ulkoilut. Täällä maalla pääsen ulko-ovelta suoraan metsään. Ensin minun kuitenkin täytyy istua ja malttaa odottaa omaa vuoroa ja omalla nimellä ja ”ole hyvä” -sanalla saa mennä.
Aamu-ulkoilun jälkeen saan aamiaisen ja siinä minun on myös istuttava aloillani ja vain luvan saatuani saan aloittaa syömään.
Sitten odottelen rauhallisena keittiön kynnyksellä. Sillä meillä on sellaiset säännöt, että keittiöön ei saa mennä, kun ihmiset syö.
Pääsen lähes joka paikkaan ihmisten mukana ja tuiki tavalliseen päivään kuuluu kauppareissut ja jäähallilla treenien tai pelien seuraaminen.
Tänään siis kauppareissua ja jäähallilla hengailua. Illalla metsälenkin jälkeen vielä treenattiin valojen sytyttämistä ja sammuttamista, laatikon avaamista ja sulkemista sekä kännykän tuontia ja etsimistä sekä erilaisten esineiden nostamista.
Uni maistuu toiminnallisen päivän päätteeksi.
Tämä on tämmöistä pienen koulutuksessa olevan avustajakoiraoppilaan elämään. Elinikäinen oppiminen pätee tässäkin touhussa.
Ihanaa joulun odotusta kaikille!
-Duuni-
Kuvat: Duunin kouluttaja Tiina Lehtomäki
Duunin ja kahden muun oppilaan, Jussin ja Taikan, edistymistä kohti aputassun ammattiaan voi seurata myös Facebookissa. Tällä videolla Duuni näyttää, miten selvitään niinkin kinkkisen esineen nostamisesta, kuin pankkikortin! "Aina ei oo helppoa, mutta sitkeydellä vaan eteenpäin!" Duuni sanoo. :)
LAHJOITA AVUSTAJAKOIRATOIMINTAAN.
Lahjoita Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle täällä.
Lahjoita Avustajakoirayhdistyksen itsekoulutusprojektiin täällä.
