Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Tässäpä meidän ihana welsh corgi cardigan Eddie.
llman Eddua minä olisin ihan sohvaperuna. Hän ulkoiluttaa miehen aamuisin ja minut alkuillasta, jotta kumpikin saadaan hieman liikettä niveliin 🤭"
– Kaisa
"Rocky on 7- vuotias sekarotuinen. Hän tykkää nukkumisesta, herkuista, lenkeistä ja koirakavereistaan. Luonteeltaan Rocky on iloinen ja kiltti, mutta haukahtelee, kun posti tulee."
-Maija
"Wanda Alwina, 2 vuotta.
Pieni pakkaus, joka antaa paljon rakkautta ja iloa päivään ♥️"
-Jaana
Lueskelin vanhoja postauksia, ja yli vuosikymmenen takaiset juttuni ihonhoidosta hymyilyttivät.
Sen aikainen tyylini ei toki tule yllätyksenä, mutta on näitä hauska katsoa ja lueskella jälkeenpäin.
Keväällä 2010 olen esitellyt kylppärin kaappini sisältöä, ja kaikki käytössäni olevat kasvojenhoitotuotteet mahtuvat yhdelle (!) hyllylle.
Ylipäänsä koko suhteeni ihonhoitoon oli tuolloin aivan erilainen, enkä sanalla sanoen ollut kovin kiinnostunut ihon hoitamisesta. (Oman ihoni, asiakkaiden iho oli asia erikseen.)
Kolmikymppinen ihoni oli tuolloin vielä äärimmäisen helppohoitoinen, eivätkä ikääntymisen merkitkään vielä vaikuttaneet tuotevalintoihin. Käytännössä vain puhdistin ihoani sekä kosteutin sitä peruskosteuttavilla, yksinkertaisilla tuotteilla. Ajatus ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisystä tai hidastamisesta ei juuri käynyt mielessäkään. Osoitus siitä, kuinka usein havahdumme asioihin vasta, kun tilanne on päällä.
Vaikka työni puolesta purkit kylppärissäni olisivat voineet vaihtua tiheään tahtiin (olin töissä kosmetiikkamyyjänä ja sain töistä runsaasti tuotenäytteitä ja koulutuslahjoja), kevään 2010 kuva edustaa tyypillistä ihonhoito"meininkiäni". Olin edellisenä kesänä tehnyt päätöksen vaihtaa ihonhoitotuotteeni asteittain luonnonkosmetiikkaan, ja pidin tästä sitoumuksesta kiinni niin tiukasti, että jätin käyttämättä 90% töistä saamistani normikosmetiikan tuotteista. Diorin ja Clarinsin voiteiden sijaan käytin Estelle & Thildiä, Weledaa ja Laveraa.
Weleda oli ensimmäinen itse ostamani luonnonkosmetiikkamerkki, ja olenkin täällä muinoin kertonut, kuinka menin ostamaan ihotyypilleni ihan väärät tuotteet, koska en vielä tuntenut luonnonkosmetiikan maailmaa - tai Weledaakaan. (Enkä pyytänyt tuotteiden ostossa apua myyjältä vaan valitsin voiteet itse - huonoin seurauksin.) Ostamani Iris-sarjan täyteläisempi päivävoide ja yövoide olivat iholleni aivan liian rasvaiset, ja suurella vastenmielisyydellä yritin silti käyttää niitä. Lopulta taisin käyttää voiteet jalkavoiteina.
Estelle & Thild oli ilahduttava löytöni töistä. Liikkeemme myi sarjaa, ja ihastuin totaalisesti Estelle & Thildin koostumuksiin, jotka edustivat modernimpaa luonnonkosmetiikan suuntausta ja olivat huomattavasti kevyempiä kuin Weledat.
Lavera-yhteistyöni oli myös alkanut noihin aikoihin, ja Laveran maahantuojalta sain aika ajoin testiin Laveran erilaisia voiteita. Myös ne edustivat modernia suuntausta ja olivat ihanan tuntuisia Weleda-shokin jälkeen. (Weledalta olisi myös löytynyt kevyempiä voiteita, mutta Iris-"katastrofi" oli valitettavasti määrittelevä suhdettani Weledaan pitkän aikaa.)
Ihonhoitorutiini tuohon aikaan oli kutakuinkin tällainen:
KASVOJEN PUHDISTUS geelimäisellä vaahtoavalla tuotteella kuten Estelle & Thildillä, tai jos iholla oli vahvempi meikki, käytin Estelle & Thildin puhdistusemulsiota. Puhdistuksen viimeistely kasvovedellä, Estelle & Thild oli suosikki siinäkin kategoriassa. En käyttänyt kasvovettä ihon kosteutukseen, tuohon aikaan kasvovedestä ei vielä puhuttu ihonkosteuttajana vaan se nähtiin osana puhdistusta. Eikä tarjolla ylipäänsä ollut sen tyyppisiä kasvovesiä, kuin tänä päivänä.
IHON KOSTEUTUS kasvovoiteella, kuten Laveran Neutral Fluid -voiteella tai Laveran Basis Sensitiv-porkkanavoiteella, nämä kuuluivat ohuen koostumuksensa puolesta ehdottomiin suosikkeihini. Silmänympärysvoiteena käytin tosi pitkään Lumenea, näin oli ollut jo teini-iästä saakka. Aloin käyttää silmänympärysvoidetta jo 16-vuotiaana.
Seerumia en käyttänyt kuin satunnaisesti testimielessä. Töistä olin saanut pienen näytteen Estee Lauderin Advanced Night Repair -seerumia, jonka koostumuksesta tykkäsin, mutta en kokenut motivaatiota käyttää sitä, koska en tuntenut ihoni siitä erityisesti hyötyvän. Kuvailin Advanced Night Repair -kokemuksiani näin:
Olen käyttänyt ANR:ia aamuisin ja joskus iltaisinkin tammikuun alusta saakka. Seerumi tuntuu iholla miellyttävältä ja ehkä aavistuksen öljyiseltä, ja imeytyy heti. Vaikutus? Ei havaittava. Iho on yhtä kosteutettu pelkällä kosteusvoiteella, enkä nyt sen ”heleytymisen” ja ”kirkastumisen” päälle niin ymmärrä. Ehkä huomaisin eron jos tupakoisin ja ihoni olisi harmaa? Tai jos olisin vaikka sairastanut pitkään ja ihoni olisi muuttunut kelmeäksi ja sameaksi? Ei voi tietää. Ihan oikeasti, on todella tylsää että näiden ihmeseerumeiden hyötyjen näkemiseksi tarvittaisiin näköjään joku selvästi ”ongelmainen” iho! Eikö normaali-ihoinen saa näistä mitään irti? Ihon pitäisi kai vähintään olla todella kuiva.
Kasvoöljyt olivat tuohon aikaan äärimmäisen kaukainen asia, enkä ikipäivänä olisi laittanut kasvoilleni öljyä.
Siinäpä se. :) Ei erityistuotteita, ei kosteuttavien tuotteiden kerrostusta. Vain simppeli puhdistus ja päälle kasvo- & silmänympärysvoide.
Elokuussa 2010 olen kirjoittanut postauksen, jossa kuvailen fiiliksiä otsikolla "Vuosi luonnonkosmetiikan käyttäjänä". Tässä postauksessa listaan omat Top 10 luonnonkosmetiikkatuotetta kyseisen vuoden ajalta:
Kuka muistaa, kun H&M:lläkin oli hetken aikaa muutama oma Ecocert-sertifioitu ihonhoitotuote..? Tuo huulirasva oli ihan huikean hyvä..!
*
Loppuun vielä todella vanhoja ihonhoitotuotekuvia blogini ensimmäiseltä vuodelta (2009). Kuvien laatu on todella huono, siitä pahoittelut, mutta ainakin niistä näkee ajan hengen. Luulen, että kuvat on itse asiassa otettu jo ennen vuotta 2009.
Mun suosikkituotteita, ennen kuin aloin käyttää luonnonkosmetiikkaa. :)
Kasvot: kosteutus, naamiot ja kuorinnat.
Yves Rocherin voiteita ilman muuta (vihreä Calmille-voide oli vuosikaudet suursuosikkini), Aqualan L, Lumenen silmänympärysvoide ja Dermosilin Vadelma-naamio. Nivean kasvokuorintaa käytin pitkään, vaikka en tykännyt sen lirusta koostumuksesta - koska en muka löytänyt kaupoista parempaa. Muistan, että tuote tuntui todella pliisulta, mutta halusin ehdottomasti käyttää kasvokuorintaa. Tuohon aikaan edullisilla brändeillä olikin paljon suppeammat valikoimat erityistuotteita kuin nykyään.
Lumenen turvenaamio oli myös pitkäaikainen suosikki.
Kasvot: puhdistus.
Dermosilin Kasvopesu ja E-Vitamiinivaahto ❤️ (vaahdosta tykkään yhä! Geelimäinen kasvopesu on nyt vähän turhan tymäkkä), Lumenen Milky Touch -kasvovesi, Anytimen legendaarinen silmämeikinpoistogeeli. Haha, mulla on jo tuohon aikaan ollut monta Anytimen geeliä samanaikaisesti, tykkäsin tuotteesta niin valtavasti, että ostin sitä aina kerralla useamman kappaleen. Sitä myös kului tosi paljon, koska tuohon aikaan tein niin vahvoja silmämeikkejä. Myöhemmin brändi vaihtoi nimensä Natural Codeksi ja geeli säilyi valikoimassa vielä pitkään - ja minä sen uskollisena käyttäjänä.
The Body Shopin E-vitamiini-kasvovesi oli myös ihan hyvä, muistan, mutta Yves Rocherin Pure Calmille -kasvovedestä en tykännyt. Tällaisenkin voi muistaa vielä yli 10 vuotta myöhemmin..! Väitän melkein muistavani jokaisen näistä tuoksunkin.
Vartalon hoito.
Onpas sinivalkoista purkkia..! :) Dermosilin tuotteet olivat suosikkeja Yves Rocherin ohella - onpa muuten jännä, ettei Rocheria näy tässä kuvassa. Lumenen suihkugeelin (vai mikähän tuo tuubi lienee, tekstistä ei näe) muistan saaneeni joululahjaksi töistä. Itse en koskaan ostanut Lumenen vartalonhoitotuotteita.
The Body Shopin Mustikka-vartalovoi oli ihan kamala! 😂
Muistan, kuinka ihmiset olivat ihan tohkeissaan TBS:n Body Buttereista ja vaikka mulla ei ollut yhtään kuiva iho, halusin minäkin sitten kerran kokeilla tätä suosittua tuotetta. Päädyin ostamaan Mustikka-version, ja se on ilman muuta kamalin vartalovoide, jota olen koskaan käyttänyt. Sen superrasvainen koostumus oli aivan liikaa mun iholle, mutta kaikkein pahinta oli järjettömän vahva, keinotekoisen hajuinen mustikan tuoksu. Kyseinen tuoksu on ainoa kosmetiikkatuotteen tuoksu, joka on ikinä aiheuttanut mulle päänsärkyä. Se jäi haisemaan ihoon siihen saakka, kunnes ihon pesi seuraavan kerran. Voidetta ei kertakaikkiaan pystynyt käyttämään.
Ja nyt yli vuosikymmen myöhemmin se päätyy tarinaksi blogiin..... ☺️
*
Näissä nostalgisissa tunnelmissa, mukavaa viikonloppua kaikille!
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään.
♥️
"Haluaisin esitellä 'Batman'-kissani Fredin, joka muutti meille löytöeläintalosta syksyllä 2021.
(Löytöeläintalo on nimeltään Vierashuone ja sijaitsee Kempeleellä. Löytöeläintalolla on Facebook-sivu nimeltä Vierashuoneen löytöeläimet, jolla on lähes 40 000 tykkääjää. Vierashuoneen Simo tekee todella upeaa työtä löytöeläinten puolesta <3)
Fredi löytyi aivan pienenä roskalavalta siskonsa kanssa, emosta ei ollut tietoa. Sisko valitettavasti menehtyi, mutta Fredi selvisi kiitos Simon hyvän hoidon ja löytöeläintalossa olleen Fiona-emokissan, joka otti Fredin siipiensä suojaan omien pentujensa joukkoon: imetti ja pesi ja opetti kissojen tavoille!
Nykyään Fredi elää hyvin äänekkään ja aktiivisen kollipojan elämää täällä minun luonani, ja olen maailman onnellisin, että sain kissakseni juuri Fredin.
Fredi on touhukas, aktiivinen ja ihmisrakas ja minulle todella, todella rakas, vaikka välillä myös todella ärsyttävä :D
Fredi on hurmannut myös kaikki hänen elämäänsä löytöeläintalossa seuranneet ihmiset ja Fredillä on myös oma instagram-tili @fredikissa , jossa jaan pienen tuholaisen edesottamuksia päivittäin.
Kun kirjoitan tätä, Fredi syö sopivasti mun kiinanruusua. Siispä taas leikittämään ja viihdyttämään! :D"
– Marita
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Minun koirakaverini oli Vilma. Hän tuli perheeseemme vuonna 2003 ja oli alusta asti melkoinen energiapakkaus, kuten norfolkinterrierit usein ovat.
Vilma oli utelias ja fiksu, juuri mitään ei tarvinnut erikseen kouluttaakaan. Monesti mietimme millainen tuuri kävi, että ensimmäinen koiramme oli niin helppo; ihmisrakas ja kiltti. Vilma tykkäsi etsintäleikeistä, temppuilusta, ja toki vinkuleluista, joista kaivoi aina ensimmäisenä pillit ulos.
Punkkien etsintäkin oli aina kesäisin helppoa, kun Vilma tuli aina istumaan eteen ja näytti raapien mistä piti hakea jo ennen kuin ehdit itse aloittaa tarkastuksen. Tämä on aina jälkikäteenkin naurattanut.
Vilman lempipuuhaa oli ehdottomasti uiminen ja talvellakin tutun uimarannan ohittaminen aiheutti aina valitusryöpyn, kun ei pysähdytty uimaan. Turha oli yrittää selittää, että pakkaskelillä ei ehkä pienen koiran ole kiva uida :)
Vilma jouduttiin terveyssyistä saattamaan ikiuneen 2016, mutta muistot onneksi elävät ikuisesti. Kyllä niin pienikin pakkaus voi olla niin kovin tärkeä perheenjäsen. Päivääkään emme vaihtaisi pois ja edelleen on suuri suru, ettei niitä päiviä ollut enempää, vaikka 13 vuotta on pitkä aika.
Edelleen Vilma tulee joskus moikkaamaan, tai näin aina naureskelemme, kun pesukoneesta tai kaapista tulee Vilman karvoja joskus vaatteisiin vielä näin kuusi vuotta myöhemminkin."
-Heidi
Sanni: Vilman karvat.... 😭❤️
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Kun aikoinaan muutin pois kotoa omilleni, tiesin että haluan kissan. Ihastuin Ragdoll-kissarotuun täysin, ja totesimme, että hyvä laumakoko meillä on kolme kissaa. Ragdollit ovat luonteeltaan leppoisia ja koiramaisia seurakissoja, en nimittäin pääse kotona minnekään ilman kissaa kantapäilläni. Syliin nostettaessa Ragdoll heittäytyy veltoksi (vähän kuin koittaisi kantaa vesisäkkiä sylissään).
Nykyään luonamme asustavat Helmi, Allu ja Manu. Tämä on kolmas trio-kokoonpano, joka meillä on 12 vuoden aikana ollut.
Helmi on 7-vuotias, väritykseltään creme-kilppari-bicolor. (Kuvassa istuu tuolilla) Hän on laumamme pomo ja prinsessa. Helmi viihtyy omissa oloissaan, mieluiten torkkuen saunassa. Välillä hän tulee hakemaan rakkautta, rapsutuksia ja kippuroimaan lattialle. Huiskalelut ovat parhainta ikinä. Muovipussit ovat erittäin pelottavia. Helmi rakastaa mönkiä peiton alle nokosille, myös sylissä on ihana istua ja puuduttaa omistajan jalat. Helmi on vähän ujo ja elää omissa maailmoissaan, mutta sitäkin rakkaampi. Helmi rakastaa myös saunan jälkilöylyissä lekottelua.
Albert eli tuttavallisemmin Allu on 1,5-vuotias suklaa-tabby bicolor. (Kuvassa vasemmalla etualalla). Hänen turkkinsa lopullinen väritys ei ole vielä kehittynyt, siihen menee vielä reilu kolme vuotta. Hänestä pitäisi tulla aikuisena melkoisen iso kolli.
Allu tuli meille, kun ensimmäinen kissani Töppönen päästettiin Sateenkaarisillalle. Allu on melkoisen terävä. Hän tykkää metsästää esimerkiksi heiluvia paidanhihoja ja hän saattaa kynnellään napata sukasta kiinni, kun hänen ohitseen kävelee. Allu on kova vahtimaan. Jos esimerkiksi naapurista kuuluu yllättävää kolinaa, Allu valpastuu ja murisee 🤣 Oikein vahti-Allu. Parasta elämässä on lelujen kantaminen ja katkaravut.
Triomme uusin lisäys on Manu, 10 kk ikäinen möllykkä (kuvassa oikealla). Väritykseltään hän on ruskea mitted. Samoin kuin Allulla, Manun väri ei ole vielä täysin kehittynyt ja hänellä on vielä melko paljon pentuturkkia. Myös Manusta pitäisi tulla kooltaan luokkaa 'aivan jäätävän kokoinen' Triomme kuopus painaa tällä hetkellä tasan 6kg ja hyvässä lykyssä hänestä kasvaa aikuisena 10 kiloinen jässikkä.
Luonteeltaan Manu on oikein ragdollin malliesimerkki. Leikkisä, seurallinen, kehräävä sylikissa. Manulla on tapana hiippailla aamuyöstä tyynyni viereen ja herään sellaiseen kehräykseen, joka melkein tärisyttää koko sänkyä. Oikeastaan sanat eivät edes riitä kertomaan kuinka herttainen luonne Manulla on. Manun lempipuuhaa on Allun kanssa rallaaminen ja ikkunasta tiirailu. Manu ja Allu ovat aivan paita ja peppu. Toki Helmikin otetaan mukaan, mutta useimmiten pojat löytyvät jostain kasassa nukkumasta♥️
Kaikenlaisia kissoja sitä on kerennyt elämässäni touhuamaan, kun 12 vuotta olen kissanomistajana ollut. On ollut ihanaa huomata kuinka erilaisia luonteita kissoilla voi olla ja millaisia kommelluksia kissat ovat saaneet aikaiseksi. Koti ei tunnu kodilta ilman kissaa."
– Tiina
Mun kotona on startannut joulu ❤️🎄
Vihdoin mulla on ikioma joulumaa.
Ja iso kuusi! 🥰
Itse asiassa... mulla on olohuoneessa kolmekin kuusta. Vain yksi niistä on aito, eikä se ole tuo iso.
Tässä kävi niin, että tunsin todella haluavani pystyttää kuusen jo nyt - ja samalla minussa oli alkanut kyteä pienoinen joulunvalmistelustressi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun emännöin joulua, ja ehkäpä tässä alkoi jonkinlainen suorituspaine poreilla mielen perukoilla. Suorituspaineita tai ei, valmisteluihin vaikuttaa myös se, että olen poissa kotoa viikon ennen jouluaattoa. Joulukuusen, tuon joulun tärkeimmän tunnelmaelementin, hankinnan jättäminen aatonaattoon tuntui oikeasti aika stressaavalta. Minulla ei ole rutiinia kuusenhankinnassa Tampereella, enkä halua missään tapauksessa ottaa riskiä, että kunnon kuusi jäisi saamatta.
Niinpä mielessä alkoi vakavasti kyteä muovikuusivaihtoehto, vaikka se on aina ollut vastoin kaikkia periaatteitani. Kuusen tulee olla aito - ja täytyyhän joulukodissa tuoksua havupuu..!
Ratkaisun toi kohtaaminen vanhan personal trainerini kanssa. Pysähdyimme vaihtamaan kuulumisia salilla, ja puheeksi tulivat joulukuuset. Pt:ni Marisa kertoi hänelläkin olevan muovikuusi, mutta sen seuraksi ostetaan aina aitoja kuusen oksia tai ruukkukuusi tuomaan kaivattua aitoutta ja havun tuoksua.
No mutta...! Tuohan kuulostaa toimivalta...!
Lähdin kartoittamaan, mistä löytyisi mahdollisimman aidon näköisiä muovikuusia. Hinta-laadultaan paras löytyi lopulta Bauhausista (kilpailevan liikkeen myyjän vinkistä..!! Siinä voi sanoa olevan joulumieltä! ❤️👏), ja samalla reissulla bongasin myös mittavan valikoiman erilaisia ruukkukuusia. (Bauhaus on mitä ilmeisimmin joulukuusi-entusiastien luvattu maa... Asioita, joita opin vasta nyt. Aidot kuuset tulevat myyntiin Bauhausiin jo marraskuun puolella.)
Pian kuusiyhdistelmäni oli sinetöity: ostin 240 cm korkean Lappi-nimisen muovikuusen ja metrin korkuisen kaukaasianpihtan ruukussa.
Pullea ja tuuhea kaukaasianpihta on NIIN söpö! 😍 Ja siinä on mieto, miellyttävä havun tuoksu.
Ruukkukuusi on mitä oivallisin valinta kotiin, jossa kuusta ei pääse kastelemaan joka päivä. Ruukkukuusen myötä pystyn nauttimaan oikeasta kuusesta jo nyt, vaikka en pääse viikkoon kastelemaan kuusta.
Kolmas kuusi on pieni valkoinen koristekuusi Prismasta. Tykkään tästäkin. 💕
Heti kun sain kuuset pystyyn ja valot päälle, minuun laskeutui aivan erityinen rauha. Nyt tuntuu joululta! Olen ollut täällä suunnilleen silmät kosteina joka ilta, kotona on juuri se tunnelma, jota toivoin.
Joulun tunnelmassa on jotain aivan taianomaisen rauhoittavaa ja tyynnyttävää. Ehkä joulun tunnelma vie lapsuuteen, jonka viattomassa ajassa on jotain sellaista tyyneyttä ja keveyttä, mikä ei enää koskaan samalla lailla toteudu ihmisen kasvettua aikuiseksi. Aikuisen vastuineen ja velvollisuuksineen.
Kerran vuodessa koittavat hetket kuusen valojen tuikkeessa ja joulutähtien ja -pallojen kimalluksessa ovat hartaasti odotettuja. Minulle vuoden tärkein juhla. ❤️ Joulu ei ole yhtään menettänyt hohtoaan vuosien saatossa, päin vastoin.
Yhden koristeen olen jo laittanut kuuseen, ja se on tietysti pöllö.
Varsinainen koristelu saa odottaa aattoon, siitä perinteestä päätin pitää vielä kiinni. Näin perheenjäseniäkin pääsee mukaan koristelemaan. 🙂
Koska olemme aina viettäneet joulua lapsuudenkodissa samalla porukalla, meille on muodostunut hyvin vahva perinne siitä, kuinka joulu vietetään. Aattona on oma aikataulu, joka toteutuu vuodesta toiseen samanlaisena. Kuusi koristellaan porukalla aamulla, viimeistään sen jälkeen, kun Lumiukko on tullut TV:stä. ☺️ (Lumiukkokin kuuluu tietysti aina katsoa porukalla, ja tuntuu, että joka joulu se itkettää yhä vain enemmän...)
Myönnän, että muovikuusen hankinta askarrutti ja suorastaan vaivasi minua. Se tuntui väärältä - senkin jälkeen, kun olin päätöksen tehnyt. Muovikuusi voi olla kaunis, mutta aina se on omalla tavallaan hengetön aitoon kuuseen verrattuna.
Kun saavuin ison kuusilaatikon kanssa kotiin Bauhausista mua hetken aikaa pelotti avata laatikko. Entä jos kadun koko hommaa. Entä jos kuusi näyttää ihan hirveältä, ja joulu menee pilalle sen takia.
(Kuusen pystyttäminen muuten olikin operaatio, johon en ollut varautunut... herranjestas mikä homma on avata kaikki supussa olevat oksat ja havut..! Kukaan ei ole kertonut, että muovikuuseen liittyy tällainen availu...! Kuusen saattaminen lopulliseen pörheään olomuotoonsa vei kolme päivää - en vain jaksanut sitä oksien vääntelyä ja taittelua pitkään kerrallaan.... Sormiin alkoi melkein koskea!)
Kun kuusi lopulta oli pystyssä ja pörhistetty, mua ei kaduttanut.
Tykkään tästä kuusesta. Se näyttää oikein nätiltä, jopa kauniimmalta kuin olin odottanut. Ja riittävän aidolta, vaikkei tietenkään mene aidosta. Mikä tärkeintä - se toi oikean joulun tunnelman.
(Aina kun lähestyn oksia, kuitenkin odotan tuntevani kuusen tuoksun.... Se on ainoa kummallisuus. En meinaa tottua siihen, että kuusi ei tuoksu.)
Nyt kaikki on koristeita vaille valmista joulun viettoon. ❤️ Jouluruoatkin olen tilannut pitopalvelusta. Löysin Instagramin ystävällisten tietäjien avulla paikan, mistä tilata vegaanisetkin jouluruoat, ja nyt on myös vegaanivieraiden murkinat varmistettu. (Papu ja Pata, tiedoksi, jos joku muukin Tamperella etsii vegaanista jouluruokaa.)
On tyytyväinen ja iloinen olo.
Paitsi että... juuri nyt en todellakaan halua ajatella sitä hetkeä, kun kuusi täytyy pakata takaisin laatikkoonsa joulun jälkeen..... 😄
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Tässä minun, meidän perheen, eläinystävä. Saksanpaimenkoirauros Hurja, joka täyttää tammikuussa 5 vuotta.
Sain lapsena päähänpinttymän mustasta saksanpaimenkoirasta tavattuani hyvin koulutetun sellaisen: iso musta koira, joka osasi käskystä hypätä ottamaan omenapuusta omenan, teki lähtemättömän vaikutuksen alakouluikäiseen minuun. "Olispa mullakin tuollainen koira!"
Ja niin vaan parin vähän helpomman rodun kautta lopulta aika oli kypsä saksanpaimenkoiran hankinnalle, ja kun löytyi hyvä kasvattaja, jolla oli pentueessa myös mustia yksilöitä, ja pentueen syntymäpäivä oli sama kuin 9-vuotiaan esikoistyttäreni, oli se menoa!
Hurjaa oli etenkin ensimmäinen vuosi, nimi on ehkä ollut koiralle enne, mutta aikuistuttuaan siitä on kasvanut mahtava paras ystävä, kodin suojelija, harrastuskaveri, ilojen ja surujen kuuntelija ❤️ Mun toteutunut unelma, joka osoitti, ettei hurjana pidetty saksanpaimenkoira ole mikään vaarallinen ja pelottava, vaan upea, älykäs ja uskollinen ystävä."
Terkuin, Jonna ja Hurja
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Tässä on pikkuinen Hattaratattara, joka muutti luokseni asumaan viime kesänä.
Kesällä kyselin eläinsuojeluyhdistyksistä kilttiä ja ystävällistä ensikissaa. Iskin jo silmäni erään lempeäkatseisen kissakaunottaren kuviin, kun minulle tarjottiinkin Hattaraa: säikkyä tyttökissaa, joka oli majaillut jo yli vuoden päivät eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskodissa.
Se oli loukutettu kissapopulaatiosta, synnyttänyt kaksi suloista pentua ja jäänyt pentujen luovutuksen jälkeen osaavaan sijaiskotiin kesyyntymään. Kesyyntyminen ei kuitenkaan edistynyt aivan odotetussa tahdissa. Ehkä Hattaralla ei ollut lainkaan aiempia kokemuksia ihmisistä tai kokemukset olivat olleet todella huonoja. Olen kuullut, että se olisi ollut alkuvaiheessa aika sähikäinen.
Kun tapasin Hattaran ensimmäistä kertaa, se piileskeli hämärässä sohvan alla. Kun kurotin kättäni sohvan alle, pörröpallo antoi minun oikein varovaisesti silittää poskesta hetken aikaa (kunnes sain mätkäisyn pikkuruisesta pumpulisesta nyrkistä). Sijaiskodissa oli myös toinen kotia etsivä kissarouva, joka heitti koko luisevan kehonsa voimalla kättäni päin ja hurisi iloisesti. Päätökseni taisi olla silti jo tehty :).
Olin varautunut siihen, että ensimmäiset kuukaudet Hattis ehkä nököttäisi piilossa eikä kissan olemassaoloa juuri huomaisi. Yllätyksekseni se on kuitenkin rohkaistunut nopeasti ja viettää päivänsä näkyvällä paikalla sohvalla torkkuen.
Herkkujen perässä pikkuinen kiipeää jo reippaasti syliin ja hyväksyy pidemmätkin rapsutustuokiot. Toki välillä on huonompiakin päiviä. Hattara järkyttyy yhä sydänjuuriaan myöten hassuista asioista (esimerkiksi avoimista sälekaihtimista tai raakalihasta ruokakupissa). Vielä en ole päässyt kuulemaan Hattaran kehräystä; sitä odotan innolla.
Välillä pohdin, millaista olisi, jos luokseni olisi sittenkin muuttanut aivan tavallinen reipas kotikissa. Ehkä sellainen olisi ollut järkevin ratkaisu ensimmäiseksi kissaksi. Enkä halua kannustaa ihmisiä adoptoimaan arkaa eläintä harkitsemattomasti. Meilläkin on onneksi taustalla sijaiskodin tuki, ja yhteiselomme on käynnistynyt ilman suurempia ongelmia. Hattara on jo lyhyessä ajassa sulattanut sydämeni.
Luulenpa, että tuimasta ilmeestään huolimatta myös Hattaratattara pitää minusta aivan pikkuriikkisen… :)"
-Anonyymi
Kaksi lähes samanlaista juhlameikkiä toteutettuna eri brändeillä. :)
Tämä on mun vakkarijuhlameikki, ja jos joku kutsuisi mut nyt pikkujouluihin, valitsisin varmaan jomman kumman näistä meikeistä. :)
(Voinhan mä laittaa tämän meikin tietysti myös isona jouluna..! ☺️)
Olen saanut meikkien tuotteet töistä.
Huulet: Colour Intense -huulipuna sävyssä Timeless Red
Meikkivoide: Cream To Powder Foundation sävyssä 02
Poskipuna: Cashmere Brown
Luomivärit: kultainen kimalleluomiväri Space Gold, tummanruskea mattaluomiväri Walnut ja luomivaon varjostus aurinkopuuterilla
Rajaus: Soft Eyeliner sävyssä Brown
Ripsiväri: Lash To Impress Mascara
Vinkki: Laveran uudet ultra glitter -laadun luomivärit kannattaa levittää kosteahkon voidemaisen pohjustajan päälle, jolloin niiden kimalle tarttuu kunnolla ihoon. Minä käytin tässä meikissä Benecosin vaalean kullan sävyistä silmämeikinpohjustajaa, joka on täydellinen pari Laveran Space Gold -luomivärille.
Kun pidän hiuksia auki, look on nuorekkaampi :)
(Muistan, kuinka nuorempana tykkäsin pitää hiuksia kiinni korkealla nutturalla, kun se sai minut näyttämään "kypsemmältä" - ja nyt taas pidän hiuksia mieluummin auki, koska se saa mut näyttämään nuoremmalta... 😅)
Huulet: Lip Gloss sävy #902
Meikkivoide: Hydra Jeunesse Foundation sävyssä 24
Poskipuna: Blush Powder sävy 53
Luomivärit: 104 Bora Bora ja 143 Chestnut
Rajaus: Kohl Eyeliner sävyssä Brown
Ripsiväri: Revolution Mascara
Osa Couleur Caramelin huulikiilloista on erittäin peittäviä, herkullisen punainen sävy 902 on yksi niistä.
(Verkkokaupoissa tämä sävy on nimellä Coral - näitä Couleur Caramelin kummallisia nimivalintoja. Kyseessä on kuitenkin viileän punainen sävy, ei korallinen.)
