Hehe. Kun ostin asunnon tammikuussa, minulla oli vaikka mitä suunnitelmia sisustuksen ja tilan käytön suhteen. Kuten myös ärsytyksiä ja juttuja, jotka vaivasivat syvästi.
No, kolme ja puoli kuukautta myöhemmin korkealentoiset suunnitelmat ja visiot ovat laantuneet ja "ei-hemmetti-aargh"-jutut feidautuneet no mikäs tässä -tasolle. Onneksi. Helpottaa monella tapaa. ;) Ei sillä, etteikö olisi kiva vihdoin elämässään panostaa sisustukseen, mutta helpottaa kummasti arkea ja olemista kun pakottava tarve johonkin hienoon ja viimeisteltyyn miedontuu sävyisäksi näinkin on ihan hyvä -tunnelmaksi. Ja mitä ärsyttäviin ulottuvuuksiin tulee - no, se nyt on aina positiivista, jos jokin lakkaa ärsyttämästä! ☺️
OLOHUONE
Ensin: "rajaan huoneen kirjahyllyllä tai kevyellä osa-liukuovella ja teen yhteen nurkkaan nukkumasopen ja huoneeseen tulee iso kulmasohva ja ihana katseita vangitseva nojatuoli jonka ylle kaartuu tyylikäs jalkalamppu."
Nyt: "huoneeseen tulee mun vanha sohva Ahvenanmaan asunnosta ja ehkä verhoilen sen jonain päivänä kun on varaa, ja sisustan huoneen pääsääntöisesti viherkasveilla. Mattokin tulee kesällä Ahvenanmaalta. Ei kiirettä nojatuolin kanssa ja mihin ihmeeseen mä olisin saanut nukkumasopin tänne mahtumaan..?"
HUKKANELIÖT KYLPYHUONEEN EDESSÄ
Ensin: "Mikä *mmetin idea arkkitehdillä on ollut jättää kylppärin eteen täysin turha minikäytävä kaappeineen, kun tämän tilan olisi voinut käyttää osaksi kylpyhuonetta? Ei mitään järkeä, ihan älytön ratkaisu, - pitäisiköhän selvittää mitä maksaa liittää tämä pätkä kylppäriin ja siirtää seinää?
Nyt: "No tila kuin tila, samalla laillahan tämä tulee hyödynnettyä tavaran säilytykseen kuin jos tila olisi kylppärin oven toisella puolella. Antaa olla."
ETEINEN
Ensin: "Tähän tulee ilman muuta pitkä liukuovellinen peilikaappi melkein olohuoneeseen asti. Ja se on valmiina talven aikana."
Nyt: "Tähän ei ehkä tule mitään kaappia vaan jätän eteiseen avonaulakon ja teetän naulakon alle säilytyslaatikon joka samalla toimii istuimena. Ja tää toteutuu ehkä ensi vuonna."
KYLPYHUONEEN SUIHKUNURKKAUS
Ensin: "Tähän on mahdollisimman pian saatava jokin ovisysteemi koska en voi sietää suihkuverhoja."
Nyt: "Olkoon verho tuossa toistaiseksi, keskityn suihkuoven mietintään myöhemmin."
Ja pyykkikone:
Ensin: "En halua pyykkikonetta näin ahtaaseen kylppäriin, se tulee keittiöön".
Nyt: "No tuossahan tuo mahtuu ihan hyvin olemaan".
MAKUUHUONE
Ensin: "Vähän liian levottomat ja tummat nuo tapetit, taitaa mennä vaihtoon".
Nyt: "Tykkään näistä tosi paljon! Kiva, että makuuhuoneessa on selvästi eri tyyli ja väri kuin muualla asunnossa!"
Sain muuten vihdoin sängyn..! ☺️ Olen nukkunut lattialla Ikean patjalla viimeiset kolme vuotta ja olin kyllä varautunut ostamaan sängyn uuteen kotiin, mutta sisareni ilmoitti olevansa vaihtamassa sänkyä ja lahjoittavansa mielellään vanhan sängyn ja (Tempur!)-patjat minulle. Nyt ne ovat viimein luonani :)
Seuraavana hankintalistalla (mutta ei korkealla prioriteetilla) ovat päiväpeite ja mahdollisesti mätsäävät pussilakanat. :)
UUSI VALAISIN
Edellisen omistajan jättämä mummo-tyylinen lamppu sai viimein väistyä, ja jaksamatta sen kummemmin miettiä lamppuasioita päädyin ostamaan olohuoneeseen tämän valaisimen Prismasta. :) Eihän tähänkään mennyt kuin 3,5 kuukautta.
Asennus vain ei mennyt ihan nätisti koska - - no, nyt tulee tunnustus: en ole koskaan itse asentanut kattolamppua 🙈🙈🙈 (joo, tiedän!) ja avuksi tullut sisareni mies ei jaksanut alkaa purkaa katossa ollutta koukkukantta. Tämän valaisimen kiinnitys/sokeripalasysteemi olisi kaiketi pitänyt asentaa katossa olevaan koloon. Ehkä opettelen jossain vaiheessa itse kiinnittämään tuon oikein - mutta siihen asti katselen lamppua tuollaisena - tai ostan koukkukanteen asennettavan valaisimen...! 😅
Koska minulla on taipumus kerätä tavaraa sinne, missä on vapaita pintoja tarjolla, päätin, että pidän olohuoneen pinnat minimissä jotta vältän epämääräisen sälän kertymisen. Edes jossain määrin. Olen aina ollut kirjahyllyihminen, ja kirjahyllyttömyys tuntuu tavallaan jopa hävyttömältä. Kyllähän mulla nyt pitäisi olla kirjahylly, kirjailijan tyttärellä...! Mutta tänne ei tule kirjahyllyä. Ainakaan nyt. (Kuka tietää, mikä on tilanne viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.)
Olohuoneen ainoa säilytyskaluste on senkki. Kun kesällä tyhjennän Maarianhaminan asunnon, tuon sieltä tänne sohvan, mattoja ja pikkuisen sohvapöydän. Luulen, että olohuone tulee jonkin aikaa pärjäämään sillä. Kaikki tammikuiset suunnitelmani ovat haihtuneet osin realiteettien (oikeasti: mihin tässä huoneessa saisi nukkumasopen...?) ja osin taloudellisten seikkojen nimissä. Nyt kun must-hankinnat eli ruokapöytä, tuolit ja senkki on hankittu, kohdennan resurssit mieluummin keittiöön. ❤️ Mulle kodin tärkein tila.
Kaupallinen yhteistyö: Mádara
Mádaran vartalotuotevalikoima on läpikäymässä päivitystä, ja tänään esittelen kaksi uutuutta. Niistä etenkin kuorinta sai minut innostumaan, sillä se edustaa tuotetyyppiä, jota ainakin luonnonkosmetiikassa on näkynyt vielä hyvin vähän. Samalla tällaiset tuotteet ovat nyt hyvin ajankohtaisia ja trendaavia.
AHA + MINERAL BODY PEEL 33,90€ / 175 ml
Uutuuskuorinta tuo AHA-hapot myös vartalon iholle. Eikä millään piskuisella pitoisuudella, vaan 10%, joka kuorii ihoa erittäin tehokkaasti. Tykkään siitä, että Mádara ilmoittaa käyttämiensä happoaktiiviaineiden pitoisuudet tuotteissaan, se luo uskottavuutta ja vahvistaa luottamusta Mádara-tuotteiden tehokkuuteen.
AHA + Mineral -vartalokuorinnan aktiiviaineina ovat maitohappo, valkoinen savi ja perliittirakeet. Perliitti on vulkaaninen mineraaliainesosa.
Koostumus on aivan ihana; kermaisen pehmeässä, vihreän sävyisessä voiteessa on pieniä rakeita väljällä tiheydellä ja tuoksu on mieto ja raikas. Tätä on tosi mukava levittää iholle, ja koska rakeet eivät ole tiheässä, voide ei satu kämmeniin. (Vaikka olen myös tiheärakeisten kuorintojen ystävä, kieltämättä niiden levitys tuntuu välillä vähän ikävältä kämmenissä.)
Rakeet eivät kuitenkaan ole tämän tuotteen pääasiallinen kuoriva aine vaan komppaavat maitohappoa, joka on voiteen tähtiainesosa. Maitohappo kuorii ihon pintaa kemiallisesti, liuottaen kuolleiden ihosolujen välistä "liimaa". Hapot kuorivat tehokkaammin kuin rakeet ja niiden vaikutuksesta iholta irtoaa myös pigmentoituneita soluja, mekanismi, josta mainitsin anti-pigmenttiseerumin yhteydessä. Siksi happokuorinnoilla on rakeisiin verrattuna selvästi kirkastavampi vaikutus ja säännöllinen käyttö pitää ihon sävyn tasaisempana.
AHA-vartalokuorintaa hierotaan kostealle iholle muutaman minuutin ajan, ja voiteen voi parhaan tuloksen saamiseksi jättää vaikuttamaan iholle noin viideksi minuutiksi. Näin hapot ehtivät parhaiten tehdä työnsä.
Ovatko hapot ärsyttäviä iholle? Jotkin hapot voivat olla, kun niiden pitoisuus on riittävän korkea ja tehokas. Siksi esimerkiksi glykoli- ja maitohappoa, jotka kuuluvat voimakkaimpiin AHA-happoihin, ei suositella herkälle iholle ainakaan kasvoille. Vartalon iho on paksumpi ja sietää happoja aivan eri tavalla kuin kasvojen iho. Iho voi joka tapauksessa hieman kihelmöidä ja punoittaa happojen vaikutuksesta, se on normaalia.
Millaiselle iholle Mádara AHA + Mineral Body Peel sopii?
Se sopii erityisen hyvin karhealle, kuivalle, ikääntyneelle sekä myös akneen taipuvaiselle iholle. Hapot ovat paras valinta ikääntyneen ihon kuorintaan, koska niillä on kokonaisvaltaisia vaikutuksia ikääntymisen merkkeihin. Pigmenttimuutokset kirkastuvat, iho pysyy sileänä ja onpa AHA-hapoilla myös ihon kosteustasapainoa vahvistava vaikutus, maitohapolla on mm. kyky stimuloida keramidien tuotantoa ihossa.
Akneiholle rasvaliukoiset BHA-hapot ovat vielä parempia kuin AHA-hapot, mutta kaikenlainen happokuorinta auttaa vähentämään epäpuhtauksia. Kun ihon pintaa säännöllisesti "siivotaan" kuolleesta ihosolukertymästä, se vähentää tukkeumia sekä ei-toivottujen bakteerien mahdollisuuksia muhia kuolleessa solumöhnässä ja aiheuttaa tulehdusta.
Ihon säännöllinen kuorinta luo myös pohjan tasaisemmalle rusketukselle - otit rusketuksen sitten auringosta tai itseruskettavista voiteista :) Vältä kuitenkin AHA-kuorinnan tekemistä juuri ennen aurinkoon menoa. Happokuorintojen suositeltava ajankohta on iltaisin.
Tykästyin Mádaran AHA-vartalokuorintaan täysillä! Se on sekä tehokas ETTÄ tosi miellyttävän tuntuinen ja tuoksuinen..! Ei mikään perus-arjen kuorinta vaan juuri sellaista hemmottelevaa osastoa, joka vetoaa meikäläiseen ihonhoidossa.
Omallakin vartalolla pigmenttimuutokset ovat alkaneet jo näkyä (toissa kesä toi mukanaan ensimmäiset kunnon läiskät masuun!), joten tulevaisuudessa pigmenttiläiskiä miedontavat ja ehkäisevät tuotteet tulevat olemaan minulla yhä vain tärkeämmässä roolissa.
HYDRA SOFT BODY LOTION 22,50€ / 250 ml
Hydra Soft Body Lotion on ensimmäinen kahdesta uudesta tuotteesta, jotka korvaavat vanhat Infusion Blanc - ja Infusion Vert -vartalovoiteet. Jos olet noiden vanhojen vartalovoiteiden fani, pidä silmällä tilannetta, niitä on vielä tällä hetkellä saatavilla mutta nykyisen varaston loputtua ne eivät enää palaa.
Hydra Soft on kevyt, tai sanotaan light/medium-koostumuksen kosteuttava ja antioksidanttinen voide. Koostumuksessa on auringonkukan siemenöljyä, antioksidanttista poimulehti-, tyrni- ja keltamatarauutetta sekä hyaluronihappoa.
Hydra Softissa on huomattavasti miedompi tuoksu kuin Mádaran aiemmissa vartalovoiteissa. Minun nenääni tuoksu on niin mieto, että melkein en aisti sitä lainkaan. Harmi, sillä tuoksun kuvaus kuulostaa niin houkuttavalta: "tender notes of white florals take you to warm summer days when the lush wild meadows are in bloom, full of life and honey bees".
*
Näissä aurinkoisissa tunnelmissa toivottelen kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja iloista vappua! :)
Tähän väliin kevyempi pläjäys purkkihöpinää! :)
Rakastan puhua ihonhoidosta, joten melkein mikä tahansa on hyvä tekosyy jutella purkeista ja ihonhoidon ihanuudesta..! :) Reissuolosuhteet ja sen mukanaan tuoma rajallisuus on ihan pätevä "tekosyy", eikö..? ☺️
Kuvassa Köpis-Sanni. :)
Kun edellinen postaus oli niin kuvien täyteinen, pidetään tämä lyhyenä ja kompaktina :)
Tässä mun ihonhoitopussi viimeisen 2,5 viikon ajalta. Matkustan lähes aina käsimatkatavaralla, joten nestemäisten tuotteiden on mahduttava litran pussiin. Se on minulle jopa mieleinen haaste, ja hykertelen aina löytäessäni yhä pienempiä ja kapeampia matkakokoisia pakkauksia. ☺️ Kun löydän tuotteen jossa on oikein hyvä minikoon pakkaus, säästän pakkauksen kun tuote on käytetty ja se siirtyy matkapakkausten reserviin :) Nyt ilahduin, kun löysin jemmoistani Kjaer Weisin todella minikokoisen öljypullon..!
KASVOJEN HOITO
PUHDISTUS
Djusie Liquid Silk -puhdistusöljy - tästä on tullut mun ultimaattinen suosikkipuhdistusöljy! Tää on paras! 🙌 Katja Kokko kehuskeli kehittäneensä ihan törkeän hyvän putsariöljykoostumuksen joka huuhtoutuu täydellisesti, eikä hän liioitellut.
Absolution Le Nettoyant Pureté -puhdistusgeeli - sain töistä minikoon tästä putsarista, kokeilin tätä nyt ensimmäistä kertaa. Sarjassamme "ihan ok" putsari, ei mitään erityistä.
Cattier Biphase -silmämeikinpoistoaine - toinen kahdesta Cattierin silmämeikinpoisto-suosikistani. Geelimäinen Pulpe Fondante on vielä parempi, mutta nestemäisenä Biphase on helpompi kaataa matkapulloon.
Kjaer Weisin näyte The Beautiful Oil -öljystä on mun pienin öljypullo - kokoa ei mainita, mutta arvelen tämän olevan noin 3 ml.
KOSTEUTUS
Cattier Rosée Florale -kasvovesi - raikas "all-round"-kasvovesisuosikki joka virkistää, kosteuttaa ja toimii myös puhdistuksen viimeistelijänä. Luottotuote.
Novexpert C-vitamiiniseerumi - aina käytössä. Laitan aamuisin.
Urang Everlasting Pink Ampoule -seerumi - toinen suursuosikki, tätä käytän useimmiten iltaisin ja tällä matkalla se toimi iltarutiiniin kuuluvan öljyseerumi-sekoituksen pohjana.
Kjaer Weis The Beautiful Oil - todella ohut ja miellyttävän tuntuinen ruusuöljypohjainen (Canina-laatu) öljysekoitus. Käytössä aamuisin C-vitamiiniseerumin päällä. Olin ihan unohtanut, että minulla on näyte tästä öljystä ja ilahduin, kun löysin sen mun työhuoneelta. Pullo riitti juuri kahdeksi viikoksi.
Sapienic Probiotic Boost - probioottinen öljyhoito. Olen kuin varkain tosi ihastunut tähän. Sheavoita sisältävä paksun kuohkea koostumus on poikkeuksellinen öljyseerumeissa ja tämä on niin ravitseva, että suunnilleen pisaran puolikas riittää kosteuttamaan koko kasvot täydellisesti (sekoitettuna Urangin vesipohjaiseen seerumiin). Olen lisännyt tätä myös tipan käsivoiteeseen öisin avittamaan kriisiytyneen ihoni eheytymistä. (Käsien ihon tilanteesta päivitys myöhemmin, mutta tilanne ei ole ikävä kyllä merkittävästi kohentunut.)
Neal's Yard Remedies Frankincense Intense Age Defying Eye Cream - ainoa silmänympärysvoide josta mulla on tällä hetkellä matkakoko, siksi valikoitui matkalle. Tässä on poikkeuksellinen, kuin vatkatun vaahtomainen koostumus joka on hyvin täyteläinen. Voide täytyy huolellisesti hieroa iholle, jotta imeytyy. Tykkään tästä, koska pidän pehmeän pinnan jättävistä runsaista silmänympärysvoiteista, mutta koostumus saisi mieluusti olla vielä kosteuttavampi.
AURINKOSUOJA
V10 Plus Day Milk Gel SPF 23 - tämä on yksi ihan kaikkein miellyttävimmistä normikosmetiikan aurinkosuojatuotteista joita olen koskaan käyttänyt. Olen käyttänyt tätä yhden täyden tuubin ja jemmassa oli vielä mini-matkakoko. Se menikin loppuun matkalla. Tuntuu kosteuttavalta emulsiogeeliltä. Kyllä aasialaiset osaa nämä jutut.
Darphin Intral Environmental Lightweight Shield SPF 50 - the one and only -tuote jota käytän hyperpigmentaatioalueilla ehkäisemään liikapigmenttiä. Eli lähinnä ylähuulen yläpuolella pitämään pigmenttiviikset kurissa. Käytössä aina kun aurinko paistaa huhtikuulta lokakuulle. Tämä tuote on identtinen markkinoilta poistuneen Cliniquen Dark Spot Defense SPF 50 -tuotteen kanssa.
HIUKSET
Bruns Jasmiini-shampoo minigrip-pussiin pakattuna (hankala annostella tietysti, mutta minigrip on vähiten tilaa vievä tapa pakata shampoo :))
Bruns Bergamotti-naamio minigrip-pussiin pakattuna
En ottanut mukaan sävyttävää hoitoainetta, jota normaalisti käytän joka toisessa tai kolmannessa pesussa, ja tulos näkyy hiusten hyvin haaleana sävynä. Mutta tykkään tosi paljon myös tästä oikein haalistuneesta pastellipersikasta :)
Am-hiusgeeli (otin tätä vaikkei se ole ihan lempparini, liian voimakasta, mutta purkki vetelee viimeisiään ja haluan saada tän loppuun :))
VARTALO
D'Alchemy Spectacular Hand Treatment -käsivoide - ihan järjettömän hyvän tuoksuinen ja muutenkin ihanan rasvainen ja hemmottelevan tuntuinen käsivoide. Valitettavasti nämä aspektit eivät kuitenkaan riitä parantamaan mun ihoa. :/
Lemon juice & Glycerin -kantapäävoide - kesä lähestyy, olen jälleen tunnollisesti aloittanut kantapäiden hoidon. 🙏🏻
Suihkugeeliä en ota mukaan, sillä sitä löytyy aina majapaikasta. Vartalovoide ei mahtunut mukaan.
*
Matkaolosuhteissa pystyy aina kaikkein parhaiten havainnoimaan, mitä tuotteita minulla kuluu eniten. Yksi tuote pysyy vuodesta toiseen mun kaikkein eniten kuluttamana: silmämeikinpoistoaine. Vaikka en enää meikkaa lähellekään yhtä voimakkaasti kuin viisi tai kymmenen vuotta sitten, silmämeikinpoistoainetta kuluu yhä hurjia määriä. Matkalle olin täyttänyt 30 ml pullon Cattierin silmämeikinpoistoaineella, ja pullo oli tyhjä 15 vuorokauden jälkeen.
Muut matkalla loppuneet tuotteet olivat Kjaer Weisin öljy, V10 Plus'n aurinkosuojageeli, Cattierin kasvovesi sekä Brunsin shampoo.
Nyt kun iho on "lomaillut" pari viikkoa tutumpien tuotteiden kanssa, on kivaa päästä kotona taas uusien testituotteiden kimppuun :) Testiin pääsee seuraavaksi mm. Dermosilin kasvoöljy - selvisi, että sekin sisältää Rubiginosa-laadun ruusunmarjaöljyä..! 😍
Ihana, ihana Kööpenhamina.
Totesin tässä jälleen kerran, miten paljon kemialla on merkitystä, myös paikkojen kanssa. Ruotsin pääkaupunki Tukholma on yhtä kaunis kuin Kööpenhamina ja kaupungeissa on paljon samaa. On kuninkaallisuutta, on kanaaleja, on palatseja, on idyllisiä kujia vanhassa kaupungissa, on komeita kirkontorneja toisensa perään. Silti.... käytyäni Tukholmassa kymmeniä kertoja lapsesta saakka, se on ja pysyy etäisenä. Se vain pysyy. En lähene millään Tukholman kanssa vaikka minulla asuu siellä sukulaisiakin.
Ja Kööpenhamina..? Ihan eri tunnelma. Kaupunki jätti pysyvästi lämpimän jäljen jo ensimmäisellä kohtaamisellamme 25 vuotta sitten ja se jälki lämpenee jokaisella vierailulla. Kööpenhamina tulee lähelle.
Olen käynyt Kööpenhaminassa yhteensä ehkä kuusi kertaa, mutta vasta tällä reissulla viivyin siellä pidempään. Aiemmat reissut ovat olleet parin-kolmen päivän luokkaa, ja muutamia kertoja olen hurahtanut kaupungin läpi vain osana interrailia.
Kööpenhamina on aikaisemmin näyttäytynyt minulle lähinnä turistillisen Strøget-kävelykatunsa, vanhankaupunkinsa sekä vieläkin turistillisemman Nyhavnin kautta. Ei turistillisuudessa vikaa, nuohan ovat upeita paikkoja ja koska ne sijaitsevat ydinkeskustassa, on selvää, miksi turistit kansoittavat niitä. Ja ovat nekin sympaattisia..!
Nyt vietin ydinkeskustassa (Indre By) yhteensä vain muutamia tunteja koko matkan aikana. Asuin Amagerissa ja vierailin sieltä käsin lähes kaikissa Indre By'tä ympäröivissä kaupunginosissa.
Amager Strand
Tykästyin tosi paljon rauhalliseen Amageriin, jossa on sieviä asuinkortteleita ja pitkä, kiva ostos/ravintolakatu, mutta tunnelma on huomattavasti rauhallisempi kuin "manner"-Kööpenhaminassa. Amager sijaitsee saarella, vaikka oikeastaan koko Kööpenhamina tuntuu hyvin merelliseltä tai saarimaiselta, koska kanaaleja ja niitä ylittäviä siltoja on kaikkialla. Amageriin tullessa ei siis mitenkään tunnu siltä, että tulet saarelle, tulet vain taas ylittäneeksi yhden sillan. Mutta tunnelma muuttuu heti verkkaisemmaksi.
Rauhallisen tunnelman lisäksi Amagerin upeus on pitkä dyynimäinen hiekkaranta. Mun koti (eli miesystäväni koti) sijaitsee vain 5 minuutin pyörämatkan päässä rannasta, ja rannalla tuli käytyä usein vaikka vain nopealla happihypyllä. Mikään ei voita merimaiseman terapeuttista vaikutusta..!
Amager Strandin ranta-alue on pari kilometriä pitkä. Aivan ihana ulkoilukohde, jossa voi viettää vaikka koko päivän. Kävelyreitti tarjoaa monenlaista ranta-maisemaa villeistä dyyneistä perinteisempään uimarantaan ja uimalaitureihin. Kastrupin päässä on venesatama. Luonnollisestikin rannalla on kahviloita joissa voi nälän iskiessä nauttia hiukopalaa. Kastrupin päässä on kunnon ravintoloita.
Islands Brygge
Tämän kertainen reissu tutustutti minut myös Kööpenhaminan modernimpaan arkkitehtuuriin ja urbaaneihin, teollisuutta henkiviin alueisiin. Vaikka olen ehdottomasti enemmän perinteisen, arvokasta historiaa huokuvan rakennustyylin ystävä, oli virkistävää ja ilahduttavaa nähdä Kööpenhaminan moderni puoli Pidin siitä!
Vahvat kontrastit kiehtovat minua ja Kööpenhaminassa niitä kohtaa usein. Barokkipalatsit seisovat uljaina taustallaan omalla tavallaan yhtä uljaat tehtaan piiput. Upein dialogi käydään Amalienborgin linnan ja uuden Oopperatalon välillä: Oopperatalo rakennettiin täsmälleen Amalienborgia vastapäätä Holmenin saarelle, ja rakennusten pääsisäänkäyntien välillä on suora linja ja esteetön näkymä. Kun seisoo uuden Oopperatalon edessä voi lähes tuntea yhteyden näiden kahden vaikuttavan rakennuksen välillä. Ne keskustelevat. Sähköistä.
Annan kuvien puhua puolestaan, tämän postauksen kuvat kertovat minun ja Kööpenhaminan tämänkertaisen tarinan.
Tässä kootut vinkkini paikoista, joihin tykästyin reissussa erityisesti:
AMAGERIN SAARI
ja siellä:
CHRISTIANSHAVN JA HOLMEN
Yhdellä pienellä alueella vieri vieressä kuvankauniita kanaaleita ja klassisia värikkäitä Kööpenhamina-taloja, vapaakaupunki Christiania hippeineen (ja käytän ilmaisua hyvässä merkityksessä, ainakin paikalliset ovat luoneet todella persoonallisen kulmakunnan!), komea uusi oopperatalo, ikoninen Vor Frelsers -kirkko spiraalitorneineen, maailman parhaisiin ravintoloihin lukeutuva Noma, idyllisiä kävelyreittejä luonnon helmassa Kööpenhaminan linnoituksen vanhoilla suojavalleilla.... Niin ihana alue jossa tyyliä laidasta laitaan!
REFSHALøEN
Entinen telakka-alue on kokenut uuden tulemisen Köpiksen trendikkäimpänä luovien yritysten häppening-paikkana; Refshaleøen on kuin yksi suuri festarialue jossa taide, musiikki, tapahtumat, urbaani puutarha ja katuruoka kohtaavat iloisen hengailun merkeissä. En ole koskaan kokenut vastaavaa paikkaa - siis muualla kuin festareilla, mutta nämä eivät ole festarit, vaan täällä on koko ajan meno päällä..! :D
Ota uikkarit mukaan ja pulahda satama-altaaseen suoraan La Banchina -ravintolan terassilta. (Refshaleøen ei ole varsinaisesti asuinkaupunginosa, mutta täällä on mm. asuntoveneitä. Näkymät niiden edustalla söpöine kukkaistutuksineen ovat parasta teollisuusromantiikkaa..!)
PUISTOT
Pakkaa picnic-kori ja suuntaa johonkin näistä:
Dragør
Lopuksi, yksi reissun kohokohtia oli Dragørin kylä Amagerin saaren kärjessä.
En ole ikinä kuullutkaan paikasta, mutta se osoittautui sellaiseksi helmeksi, että Dragørille täytyy ehkä omistaa ihan oma postaus. Todella yllättävä paikka ja ihan oma maailmansa, joka sijaitsee "piilossa" lentokentän takana.
LOUISIANA
Modernin taiteen museo Humlebaekissa Kööpenhaminan ulkopuolella on yhtä lailla ulkoilma- kuin sisätilakohde. Yksi mun mielestä parhaita museoita koko maailmassa!
Voisin tulla tänne vain istuskelemaan pihalle ja puutarhaan tai museon ravintolan terassille.
Uusi oopperatalo kiiltelee auringonlaskussa
Kööpenhamina on pyöräilijöiden kaupunki. Suosittelen ehdottomasti pyörän vuokrausta.
Pyhän Albanin kirkko Kastelletin kupeessa.
Evästauolla Islands Bryggessä - kyllä täälläkin teollisuusmaisema katoaa joissain paikoin..! :)
Kiitos Kööpenhamina! Ensi kerralla sitten Nordhavn ja Sydhavn! :)
KESTÄVÄMMÄN MATKAILUN VINKKI KÖPIKSEEN:
Jos vain matka-aikataulu sallii, Köpikseen pääsee edullisesti junalla Tukholmasta. Matka-aika kestää noin 5 tuntia ja liput ovat halvimmillaan 35€ jos varaat matkan hyvissä ajoin. Lyhyelläkin varoajalla voi kuitenkin saada 60€ lippuja jos on onnekas :)
Nyt pääsevät viimein esittelyyn Laveran Sleeping-linjan uutuudet kasvoille :) Laveralle pukkaa tällä hetkellä niin paljon uutta koko ajan, että esittelyt laahaavat vähän jäljessä.
(Jokaista uutuutta ei ole tarkoitus esitellä, mutta mielenkiintoisimmat toki! Onhan Lavera mun ammatillinen pääsarja niin mielelläni aina näistä kirjoittelen :))
Laveran supersuosittu Re-Energizing Sleeping Cream on talven aikana saanut rinnalleen kaksi sarjaa täydentävää uutuutta: silmänympärysvoiteen ja kasvoöljyn. Itse asiassa Sleeping-linja laajentui talvella myös vartalotuotteisiin (nimellä Good Night), sarjaan kuuluvat myös käsivoide sekä limited edition -pakkauksessa myytävä vartalovoide.
Tuotteet olen saanut töistä.
En itse ole ihan tämän Sleeping-nimen ystävä, jos totta puhutaan, sillä nimi lokeroi tuotteet yöhoitotuotteiksi, ja sellaisina niitä ei suinkaan tarvitse nähdä. Ei ole mitään syytä, miksi sarjan tuotteita ei voisi käyttää myös päiväsaikaan.
Palautellaanpa ensin mieleen alkuperäinen Re-Energizing Sleeping Cream.
Tämä violettiin purkkiin pakattu erittäin kosteuttava voide on Laveran myydyin voide Euroopassa ja taitaapa se kuulua Suomessakin sarjan suosituimpiin. Se on myös oma suosikkivoiteeni Laveralta, ja kuuluu niihin harvoihin voidemaisiin hoitotuotteisiin, joita yhä tykkään käyttää. (Muuten hoidan ihoani öljyillä, kasvovesillä ja seerumeilla.)
Jos Sleeping Creamin haluaa tiivistää muutamaan avainsanaan, niitä ovat kosteuttava, kosmeettisesti miellyttävä, antioksidanttinen, ravitseva ja kokonaisvaltaisesti hoitava. Voide hidastaa ikääntymisen merkkejä mutta ei ole varsinaisesti ihoa uudistava ja sopii myös nuoremmallekin aikuiselle iholle, se ei ole ns. liian aktivoiva nuoremmallekaan iholle.
Tärkeimpiä vaikuttavia aineita ovat luomusheavoi, luomu-aloe vera, luomu-viinirypäleensiemenöljy, hyaluronihappo, E-vitamiini, lesitiini sekä biosakkaridit.
Mikä tekee Sleeping-voiteesta niin valtavan suositun on sen poikkeuksellisen onnistunut koostumus: voide on suhteellisen ohutta ja kevyen tuntuista, mutta jättää iholle todella hoidetun, ravitun ja syväkosteutetun tunteen. Myös tuoksu on saanut kiitosta. Sleeping-voiteessa yhdistyvät kevyemmän voiteen helppo levittyvyys ja ravitsevamman voiteen ihotuntu. Kun kuulen ihmisten puhuvan tästä voiteesta, kommenteissa nousevat aina esiin "yllättävän kevyt ihotuntuma", "hoitavuus" ja "kosteuttavuus". Positiivista on myös hinta: voide maksaa alle 20€.
Re-Energizing Sleeping Cream on ollut vähän hassu yksinäinen kulkija Laveran valikoimassa. Mukavaa, että se vuosien jälkeen sai ympärilleen oman sarjan. :)
SILMÄNYMPÄRYSVOIDE
Tässä tuli nyt viimein se täyteläinen silmänympärysvoidekoostumus, jota olen Laveralle odottanut..! Viime vuonna ilmestynyt My Age -sarjan silmänympärysvoide lupaili jo ravitsevampaa suuntaa, ja Sleeping Eye Cream tuo valikoimaan viimein rehellisesti täyteläisen vaihtoehdon. Tämä on meille, jotka haluamme silmänympärysvoiteen tuntuvan todella pehmentävältä ja sellaiselta, ettei se heti katoa ihoon :)
Mikään jähmeän paksu ja kiiltävän rasvainen tämä ei ole, vaan jättää ihon himmeäksi ja levittyy hyvin notkeasti. Koostumus on emulsiomainen. Hoitaviin aineisiin lukeutuvat luomulaatuiset sheavoi, kaakaovoi, kookosöljy ja manteliöljy sekä glyseroli, skvalaani ja biosakkaridit. Silmänympärysvoiteen erityisaktiiviaine on antioksidanttinen ja punoitusta laskeva atlas-seetriuute.
Tästä on tullut talven aikana mun suosikkisilmänympärysvoide yökäyttöön. Ihanan pehmeä koostumus on juuri sellainen, jota haluan käyttää iltaisin. Silmänympärysihollani on sekä pintakuivuuden, aurinkoaltistuksen että kronologisten ihomuutosten aikaansaamia juonteita ja ryppyjä, ja tarvitsen silmänympärysiholle kaikkein "järeimmät" hoitotuotteet. Ikääntymiseen liittyviä ryppyjä hoidan retinoliseerumeilla ja kuivuuteen liittyviä ryppyjä Laveran Sleeping Eye Creamin kaltaisilla ravitsevilla ja pehmentävillä voiteilla. Jos haluan oikein maksimoida hoidon, sujautan väliin vielä hyaluronihapposeerumin..!
Hintaa Re-Energizing Sleeping -silmänympärysvoiteella on 19,90€.
Laveran silmänympärysvoidevalikoima näyttää tällä hetkellä tältä, kevyimmästä ravitsevimpaan:
* Illuminating Eye Cream - valoaheijastavia pigmenttejä sisältävä erittäin kevyt ja kaunistava silmänympärysvoide.
* Firming Eye Cream - raikkaan koostumuksen omaava kiinteyttävä, kosteuttava ja antioksidanttinen silmänympärysvoide, voiteessa viilentävä metalliapplikaattori. Sopii iholle, jolla juonteet alkavat näkyä.
* Basis Sensitiv Q10 Eye Cream - yleis-anti-age-silmänympärysvoide joka kosteuttaa, silottaa juonteita ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Sopii aikuiselle iholle, noin 30+.
* My Age Eye Cream - ravitseva ja pigmenttimuutoksia kirkastava voide kuivalle iholle sekä iholle, jolla on pigmenttiläiskiä.
* Sleeping Eye Cream - ravitseva, kosteuttava ja antioksidanttinen silmänympärysvoide. Sopii erityisen hyvin kuivalle iholle sekä lievittämään kuivuudesta johtuvia juonteita.
KASVOÖLJY
Laveralta on pitkään puuttunut kasvoöljy, ja nyt sellainen on taas valikoimassa. Edellinen kasvoöljy oli Cranberry & Argan -sarjassa, ja tästä on jo vuosia. Oli korkea aika saada öljy taas messiin :)
Sleeping Oil Elixir on niin sanottu kuivaöljy. Pohjan muodostaa esteriöljyillä kevennetty luomuauringonkukansiemenöljy (auringonkukkaöljy ei yksinään olisi "kuivan" tuntuinen) lisänään luomumanteliöljyä, luomuviinirypäleensiemenöljyä, luomuarganöljyä, luomuoliiviöljyä, luomu- aloe veraa sekä oliivin saippuoitumattomia yhdisteitä. Saippuoitumattomat yhdisteet ovat kasviöljyjen todellinen hoitavien aineiden sydän (avasin tätä erikoisen kuuloista ainesosaryhmää täällä). Oliiviöljyn saippuoitumaton osuus sisältää mm. runsaasti fenoleja, fytosteroleja sekä karotenoideja.
Sleeping Oil Elixir on ihoa kokonaisvaltaisesti ravitseva hoitoöljy joka tuo ihoon runsaasti tärkeitä rasvahappoja, vitamiineja ja antioksidantteja. Se sopii erityisen hyvin hoitamaan ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä tai yleisesti aikuiselle iholle silloin, kun mieltymyksenä ovat ohuet kuivaöljyt. Sleeping Oil Elixir imeytyy nopeasti ja jättää satiinisen tuntuisen, pehmeän ihon. Tuoksussa on aistittavissa samoja herkullisia tumman suklaan, appelsiinin ja mausteiden nuotteja kuin Sleeping-vartalotuotteissa. Toki tuoksu on kasvoöljyssä hyvin mieto - no, ainakin minun nenääni mieto. :) Oikein miellyttävä.
Kasvoöljyn hinta on jälleenmyyjästä riippuen noin 22€.
Onko Karkkipäivän lukijoiden joukossa Sleeping-voiteen faneja? ☺️ Entä onko joku jo ehtinyt tutustumaan Sleeping-sarjan uutuuksiin?
.
P.S. Seuraava Lavera-uutuuslanseeraus, tai itse asiassa jo olemassaolevan sarjan päivitys (Firming), tuo mukanaan bakuchiolin Laveran ainesosakartalle..! 🥳
Olen tässä kevään aikana altistunut niin suurelle määrälle Nivean Luminous 630 -sarjan mainoksia, että lopulta mainonta teki tehtävänsä ja kiinnostuin ottamaan selvää, onko tämä pigmenttiläiskien vaalennusta lupaava tuotesarja todella niin tehokas, kuin mainokset antavat ymmärtää.
Otin luupin alle sarjan seerumin, joka lupaa kaikkein tehokkaimman vaikutuksen.
Olisin voinut tietysti perehtyä tuotteeseen pelkästään nettitietojen ja Nivean sivulta löytyvän incin avulla, mutta halusin tutustua myös tuotteen ihotuntumaan ja kokonaisvaltaiseen fiilikseen, joten ostin seerumin itselleni.
Mitä tuote lupaa?
”Kirkastava seerumi kasvoille vähentää auringon, ikääntymisen, raskauden tai vaihdevuosien aiheuttamia pigmenttiläiskiä sekä ehkäisee niitä muodostumasta uudelleen”.”
”Neljässä viikossa pigmenttiläiskät ovat vaalentuneet näkyvästi ja 8 viikossa pigmenttiläiskät ovat vähentyneet jopa 50%."
Aika kovia lupauksia..! Jopa 50%..! Näin järeitä lupauksia en muista kohdanneeni ehkä missään anti-pigmentti-tuotteessa.
MITEN KOSMETIIKKA VAALENTAA PIGMENTTILÄISKIÄ?
Aloitetaan selvittämällä, millä tavoin kosmetiikan tuotteet ylipäänsä voivat vähentää tai vaalentaa pigmenttiläiskiä.
Yleisin mekanismi liittyy tyrosinaasin estämiseen, ja mitä sitten on tyrosinaasi? Tyrosinaasi on entsyymi, joka auttaa melaniinin muodostumisessa ihosoluissa ja lisää tumman pigmentin syntymistä. Kosmetiikan ihoa vaalentavat ainesosat estävät tai heikentävät tyrosinaasin toimintaa, jolloin tumman pigmentin muodostuminen vähenee. Tunnetuimpia tällaisia ainesosia ovat mm. C-vitamiini ja sen johdannaiset, arbutiini, lakritsinjuuriuute, hydrokinoni ja kojic-happo. Tähän ryhmään kuuluu valtavasti eri aineita, niin luonnollisia kuin synteettisesti valmistettuja.
Toinen yleinen kosmetiikassa käytetty tapa vähentää ihon ei-toivottua pigmenttiä on kuoria pigmentoituneita soluja hapoilla, yleisimmin käytössä ovat AHA-hapot kuten glykoli- ja maitohappo, jotka ovat hedelmähapoista voimakkaimpia. Itsestäänselviin pigmentoitumista vähentäviin keinoihin kuuluu myös UV-suoja-aineiden käyttö, tosin UV-suoja ei vähennä jo olemassaolevaa pigmenttiä.
Miten tehokkaita tällaiset aineet sitten ovat? Se vaihtelee, osan ollessa todistetusti hyvinkin tehokkaita, kuten EU:ssa rajoitettu hydrokinoni (sitä ei saa EU:ssa käyttää vaalentavalla pitoisuudella) ja osan ollessa hyvin mietoja ja pitkällä aikavälillä vaikuttavia, kuten lakritsinjuuri joka on myös ihoa rauhoittava aine. Tulokset ovat aina yksilöllisiä.
Ihoa vaalentavilla aineilla voi olla EU:n virallisessa kosmetiikkatietokannassa joko ’brightening’ tai ’bleaching’ -funktio, riippuen tehokkuudesta. Bleaching-vaikutuksen omaavat kemikaalit ovat tehokkaampia. Toisaalta, kaikilla ihoa kirkastavilla aineilla, kuten monilla C-vitamiinijohdannaisilla, ei ole lainkaan virallista kirkastavaa funktiota vaan ne luokitellaan antioksidanteiksi. Silti niillä voi olla tyrosinaasin toimintaa estävä vaikutus. Ei siis kannata päätellä jonkin tuotteen kirkastavaa potentiaalia pelkästään EU:n kosmetiikan kemikaalien tietokannan perusteella.
NIVEA LUMINOUS 630
Entä Nivea Luminous? Mihin näiden tuotteiden vaalentava vaikutus perustuu? Se perustuu ainesosaan nimeltä Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol, joka kuuluu tyrosinaasin hillitsijöihin.
Markkinointikielessä Nivea puhuu ”Luminous 630”-ainesosasta. Nivea kertoo tehneensä 10 vuotta tutkimustyötä löytääkseen tämän vallankumouksellisen ainesosan. Nivea testasi laboratorio-olosuhteissa 50 000 eri molekyylin vaikutusta tyrosinaasiin, eli yllä mainittuun entsyymiin, joka ihmisen ihossa aikaansaa tumman pigmentin syntymisen. Näiden tutkimusten kautta löytyi ”Luminous 630”, jonka oikea nimi on Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol, kauppanimeltään Thiamidol.
Ja kyllä, Thiamidol todella on Nivean valmistajan eli Beiersdorfin patentoima ainesosa, eli pitää paikkansa, että heput Nivea-brändin takana ovat tämän molekyylin löytäneet. Thiamidol ei ole pelkästään Nivealle eksklusiivinen ainesosa, vaan Beirsdorf käyttää sitä muidenkin brändiensä kuten Eucerinin tuotteissa.
Mistä numero 630 tulee? Nivean sivuilla kerrotaan, että se oli testeissä parhaiten suoriutuneen molekyylin numero, ja siksi he halusivat nimetä molekyylin sen mukaan. Ja Luminous 630 tietysti kuulostaa myyvemmältä kuin Thiamidol 630, Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol 630’stä puhumattakaan..!
Thiamidolin lisäksi Nivean Luminous-tuotteissa on askorbiinihapon eli C-vitamiinin johdannainen; sodium ascorbyl phosphate eli tuttavallisemmin SAP. Oletettavasti SAP on vastuussa tuotelupauksesta liittyen olemassaolevien pigmenttimuutosten kirkastamiseen.
ONKO THIAMIDOL OIKEASTI TEHOKAS AINE?
Vaikuttaa siltä, että on. Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol’ista löytyy useita tutkimuksia (muidenkin kuin Beiersdorfin teettämiä), ja tutkimuksissa sen on todettu vaalentavan melasmaa yhtä tehokkaasti kuin hydrokinonin (0,2% thiamidol vs. 4% hydrokinoni). Tässä yksi tutkimus. Thiamidol on kuitenkin hellävaraisempaa kuin hydrokinoni ja siksi soveltuvampi myös herkälle iholle.
EU:n tietokannassa Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol on saanut ’brightening’ -funktion.
Kun kirjoitin Nivean Luminous-seerumista aiemmin Instagramiin, sain muutamia viestejä ihmisiltä, jotka ovat jo käyttäneet Luminous-tuotteita pidempään ja kokeneet pigmenttiläiskien selvästi vaalentuneen.
Vaalenevatko läiskät jopa 50% kahdessa kuukaudessa?
No, tätä on tavallisen kuluttajan käytännössä mahdoton mitata kotiolosuhteissa, ja havainnot jäävät silmämääräisen arvion varaan. Valmistajan antamien lupausten täytyy aina perustua oikeissa tutkimuksissa mitattuihin tuloksiin, eli Beiersdorfin tutkimuksissa tällaisia tuloksia on saatu.
(On hyvä huomata, ei välttämättä juuri tämän tuotteen vaan yleisesti kaikkien vaikutuslupauksia antavien tuotteiden kohdalla, että lupaukseen riittää, että tutkimus on toteutettu vaikka vain 8 ihmisellä. Kannattaakin kiinnittää huomiota, miten suurelle joukolle ihmisiä tutkimus on tehty, se tulee painaa tuotteeseen, jos lupaukset annetaan jonkin tutkimuksen nojalla. Usein testihenkilöiden määrä voi olla vaikka 24 ihmistä, ja silloin voi miettiä, miten todennäköisiä samat vaikutukset ovat globaalisti tuhansilla ihmisillä.)
MUN FIILIS?
Kaiken haalimani tiedon perusteella Nivean Luminous-seerumi vaikuttaa potentiaalisesti toimivalta. Thiamidol varmastikin hillitsee pigmentin muodostumista, mutta onko vaikutus yhtä näkyvä jokaisen kuluttajan iholla, on tietysti toinen asia. Nivea ei myöskään kerro tuotteissaan käytettyä Thiamidol-pitoisuutta, mikä voisi auttaa tehokkuuden arvioinnissa. Todellinen teho selviää siis vasta käyttämällä tuotetta.
Itse en ole vielä pystynyt Luminous-seerumin vaikutuksia testaamaan, sillä talven jäljiltä ihollani on läiskien suhteen tasainen tilanne. Läiskät ovat hyvin mietoja ja pieniä ja niitä on niin vähän, että en pystyisi silmämääräisesti arvioimaan, vaalenevatko ne neljässä tai 8 viikossa.
After summer -naama
Aion kuitenkin testata seerumin kesällä ja katsoa, onko ihoni syksyllä vähemmän läiskäinen kuin viime kesän jälkeen. Ihoni pigmentoituu auringossa joka vuosi yhä vain voimakkaammin, enkä tunnetusti todellakaan karta auringossa oleilua – eivätkä edes korkean suojakertoimen voiteet viime kesänä estäneet naamani läiskiintymistä. Nivealla on siis oikein hyvät mahdollisuudet todistaa tehonsa..!
Entä tuotteen ihofiilis?
Seerumi on emulsiomainen ja raikkaan tuntuinen. Tuoksu on geneerinen markettikosmetiikan tuoksu, kuitenkin ihan raikas ja perus-miellyttävä. Ei mitään ihmeellistä.
Palaan Luminous-seerumikokemuksilla kesän jälkeen :)
Onko joku teistä jo testannut Nivean Luminous-tuotteita? Millaisia kokemuksia?
Kaupallinen yhteistyö: Haut-Ségala
Kuten tunnettua, rakastan ihonhoidossa kasviöljyjä (no, myös lautasella..!) ja niiden merkitys ihonhoitorutiinissani on kasvanut vuosi vuodelta. Olen myös entistä perehtyneempi eri kasviöljyjen ominaisuuksiin, ja tuntuu, että nälkä vain kasvaa syödessä: mitä enemmän öljyihin syvennyn, sitä enemmän innostun..! 🔥
Päivän postauksen aiheena on sarja, joka on todellinen kasviöljyjen kuningatar. Ranskalainen Haut-Ségala on erikoistunut korkealaatuisten kylmäpuristettujen luomukasviöljyjen tuotantoon. Sarjan kotimaassa valikoima on aivan valtava; erilaisia puhtaita kasviöljyjä on kokonaista 35, harvinaisemmista tiikerililja- ja sinapinsiemenöljyistä tunnettuihin kauneudenhoidon klassikoihin kuten ruusunmarjansiemenöljyyn ja arganöljyyn. Tähän päälle vielä vartaloöljyt ja meikinpuhdistusöljy.
Haut-Ségalan erikoistumisen tasosta kertoo mm. se, että valikoimassa on myös aloe vera -öljy eli -maseraatti, se on niin harvinainen tavanomaisilla kosmetiikkamarkkinoilla, että en ole koskaan aiemmin siihen edes törmännyt. (Aloe vera -maseraatissa aloe-kasvin öljyliukoiset fytokemikaalit saadaan hyödynnettyä uuttamalla kasvi öljypohjaan.)
Kasviöljyjen lisäksi Haut-Ségalan valikoimaan kuuluu kukkaisvesiä, vartalobalmeja, deodorantteja sekä aloe vera -ihonhoitosarja.
Suomessa Haut-Ségalalta on saatavilla pienempi harkittu valikoima. Meillä päin ei ole suurta menekkiä erikoisemmille öljyille eikä eksoottisemmille kukkaisvesille (harmi...). Suomen kuratoitu valikoima käsittää kymmenen puhdasta kasviöljyä, yhden vartaloöljyn, meikinpuhdistusöljyn, kaksi kukkaisvettä, kolme body butteria, aloe vera -geelin ja deodoranttivoiteen. Valikoimaan voi tutustua esimerkiksi Jolien sivuilla.
Sain valita valikoimasta minua kiinnostavia tuotteita esittelyyn, ja ne ovat tässä: ruusuvesi, Monoi-vartalovoi, kaktusviikunaöljy, ruusunmarjaöljy, risiiniöljy, vanilja-manteliöljy ja meikinpuhdistusöljy.
👉 Tiedättekö, mikä seikka ilahduttaa minua aivan erityisesti Haut-Ségalan öljyissä? :) En ensin edes hoksannut sitä, mietin vain, miksi näitä on ollut niin paljon miellyttävämpi testata kuin öljyjä yleensä. No, minähän en tykkää yhtään pipeteistä, olen sen täälläkin tuonut usein esiin. Haut-Ségalan öljyissä ei ole pipettejä! 🙏🏻 Olen hiljaa hyväksynyt pipettien läsnäolon seerumi- ja öljy-scenessä, ja ymmärrän, että niille on omat paikoin ihan hyvätkin perustelut, mutta en tule koskaan tykkäämään niiden käytöstä. Siksi olen todella innoisssani, kun kohtaan pipetittömän öljypullon! 😍
Toinen ilahduttava seikka on öljyjen edullinen hinta: Haut-Ségalan öljyt on ensinnäkin pakattu 50 ml pulloihin, kun kasvoöljyn tavanomainen koko on 30 ml, ja samalla hinta taas on reilusti markkinoiden muita kasvoöljyjä alhaisempi: Haut-Ségalan edullisin öljy maksaa 13,40€ ja kallein 26,50€!
(Miten näin edullinen hintataso on mahdollinen? Siten, että useimpien kosmetiikkabrändien kasvoöljyjen hinnoissa on reippaasti brändilisää minkä kaikki tiedämme, Haut-Ségala taas on matalamman profiilin brändi jolla ei ole selektiivisempien sarjojen markkinointibudjettia kasvattamassa hintaa - eikä myöskään intressiä lokeroitua arvokkaammaksi sarjaksi, mielikuva, jota luodaan yhtä paljon pakkausvalinnoilla kuin hintalapuilla. Haut-Ségalan tuotteissa on simppelit pakkaukset ja etiketit ja arvokkain osuus on itse sisältö. 💯)
Tuotteiden hintatiedot ovat Joliesta. Joliessa on vielä joissain Haut-Ségalan tuotteissa pääsiäisalehinnat, laitan ne myös tähän jos joku kiinnostuu hyödyntämään niitä. :) Kivijalkamyymälöistä Haut-Ségalan tuotteita myyvät Sokos ja Ruohonjuuri.
RUUSUVESI 18,10€ / 250 ml
(pääsiäisale Jolie 12,67€)
Ruusuvesi on klassikko, joka tuskin tarkempia esittelyjä kaipaa. Ruusuvesi on kukkaisvesistä kaikkein monipuolisin ja sopii kaikille ihotyypeille. (Poislukien tietysti, jos sinulla on hajusteallergia ruusun sisältämille citronellolille ja geraniolille.) Mitä ruusuvesi ei tekisi? Ruusuvesi kosteuttaa, rauhoittaa, uudistaa, toimii antioksidanttina, on antibakteerinen ja omaa vielä aromaterapeuttisen mieltä rentouttavan vaikutuksenkin kiitos ruusun eteerisen öljyn komponenttien.
Ruusuvettä voi todella suositella ihan kaikille, se ei syyttä ole kauneudenhoidon klassikko. Se on yhtä lailla kosteuttava, anti-age-vaikutteinen, rauhoittava kuin antiseptinen hoitotuote.
Haut-Ségalan ruusuvesi myydään poikkeuksellisen isossa 250 ml pullossa, tyypillisesti ruusuvedet myydään 100 ml pulloissa. Litrahinta on varsin miellyttävä :)
TUOKSUSTA
Ruusuvedet tuoksuvat hyvin erilaisille riippuen käytetyn ruusun lajista, maantieteellisestä sijainnista ja sadosta. Rosa Damascena eli Bulgarian ruusu on yleisin ruusuvesissä käytettävä ruusulaji, mutta myös sen tuoksu vaihtelee merkittävästi. Minusta joissain ruusuvesissä on hyvin neutraali ja "ei-makea" tuoksu, osassa jopa tunkkainen. Haut-Ségalan ruusuvedessä kohtasin pitkästä aikaa hieman makeamman ruusun tuoksun, ja pidän tästä todella paljon. Ruusuvettä käyttäessä todella huomaa aromaterapian vaikutuksen, ruusun tuoksu on niin ihana, että sen suihkuttelu ja tuoksumolekyylien tuoma hyvän olon tunne koukuttaa..!
Vielä sellainen huomio, että Haut-Ségalan suihkepullossa on tosi hyvä, hienojakoinen suihke! 👍
KAKTUSVIIKUNAÖLJY 23,80€ / 50 ml
Kaktusviikuna eli viikunaopuntia on viime aikojen trendiainesosia, ja tunnettu erityisesti antioksidanttisesta vaikutuksestaan. Kaktusviikunan ihohyötyjä voi verrata aloe veraan: kumpikin rauhoittaa, kosteuttaa ja sisältää laajan kirjon antioksidantteja. Kaktusviikunassa on kuitenkin vielä aloe veraakin enemmän ravitsevia yhdisteitä: se sisältää 40 erilaista fytokemikaalia, 18 aminohappoa, 14 eri vitamiinia sekä 12 eri mineraalia.
Kaktusviikunasta voi hyödyntää kasvin siemeniä, kukkia tai hedelmiä, niissä kaikissa on runsaasti iholle hyödyllisiä aineita. Haut-Ségalan kaktusviikunaöljy on maseraatti, jossa kaktusviikunan kukkia on uutettu auringonkukansiemenöljyyn. Näin saadaan hyödynnettyä kasvin öljyliukoiset fytokemikaalit. Uutos-tavasta riippuen kaktusviikunauutteen ihohyödyissä voi korostua antioksidanttisuus, kosteuttavuus tai ärtynyttä ihoa rauhoittava vaikutus.
Haut-Ségalan kaktusviikunaöljy on erityisen hyvä ikääntyneelle iholle. Se on erittäin antioksidanttinen ja auttaa ehkäisemään ihon ennenaikaista ikääntymistä sekä myös uudistaa ihoa.
Ihotuntuma ja tuoksu: Haut-Ségalan kaktusviikunaöljy on keskitäyteläinen ja lähes tuoksuton. Öljy imeytyy aika sukkelaan mutta ei ole kuivaöljymäinen. Tuotteeseen ei ole lisätty tuoksuaineita vaan "tuoksuton" haju tulee raaka-aineista itsestään.
Kenelle? Loistava "yleishoitoöljy" aikuiselle iholle kosteuttamaan, pehmentämään ja torjumaan vapaiden radikaalien vaikutuksia.
RUUSUNMARJAÖLJY 26,50€ / 50 ml (pääsiäisale Jolie 18,55€)
Tämä on SUPERHYVÄ!
Kuitenkin, ennen kuin menen hehkutuksiin, tuotteen esittely on aloitettava sen harhaanjohtavasta englannin- ja suomenkielisestä nimestä. Tuote on Suomessakin myynnissä nimellä "Myskiruusuöljy", joka vie ajatukset ihan muualle kuin kosmetiikassa tunnetumpaan ja vetovoimaisempaan ruusunmarja- tai ruusunmarjansiemenöljyyn. Kuitenkin, kyseessä on ruusunmarjan siemenöljy.
Nimisekaannus tulee siitä, että ruusunmarjaöljyä valmistetaan kahdesta ruusulajista, ja siinä missä muissa kielissä puhutaan geneerisesti vain "ruusunmarjaöljystä" (englanniksi rosehip seed oil), ranskan kielessä näille on omat nimet: rubiginosa/mosqueta -lajista valmistettu variantti on ranskaksi huile de rosier musqué ja canina-lajista valmistettu on nimeltään huile d'eglantier. Jostain syystä pulloon on painettu englanniksi 'rose musk oil' suorana käännöksenä ranskasta, vaikka oikeampi ja kuluttajalle selkeämpi käännös olisi rosehip seed oil. Itse asiassa 'rose oil' eli ruusuöljy on ihan eri asia kuin ruusunmarjaöljy. Ruusuöljy valmistetaan ruusun terälehdistä höyrytislaamalla, ruusunmarjaöljy ruusun hedelmästä kylmäpuristamalla tai uuttamalla. Näitä käytetään eri tarkoituksiin. Tekisi mieli lähettää Haut-Ségalalle ehdotus käännöksen muuttamisesta..! 😁
Kun kirjoitin tästä öljystä Instagramiin, sain eräältä kosmetiikkamyyjältä kommentin, ettei hänkään ollut tajunnut tämän olevan ruusunmarjaöljyä. "Mä vaan aattelin, että myskiruusu." Harmillisesti tällainen käännöskukkanen voi vaikuttaa siihen, löytävätkö kuluttajat tai ammattilaiset tuotetta lainkaan ruusunmarjaöljymarkkinoilta. Pyrin nyt omalta osaltani auttamaan asiaa, ja jos etsitte kaikkein tehokkainta ruusunmarjaöljyä, se on tässä! 💯✨
Ruusunmarjaöljy on mahdollisesti koko kasvikunnan tehokkain ihonhoidon anti-age-aine. Miksi? Ruusunmarja sisältää retinoiinihappoa, eli aktiivista a-vitamiinia muodossa, jota iho voi hyödyntää sellaisenaan. Jep, samaa ainetta, jota myös farmaseuttiset a-vitamiinivalmisteet sisältävät. A-vitamiini on tutkitusti kaikkein tehokkain ihoa uudistava ja kollageenin muodostumista lisäävä kosmeettinen ainesosa, joten ei ihme, että ruusunmarjaöljyä fanitetaan. Samalla kun a-vitamiinihappo auttaa pitämään ihon nuorekkaampana ja sileämpänä, se auttaa yhtä lailla hoitamaan aknea ja silottamaan arpia. What's not to love?
❗️Mielenkiintoisesti - puhdasta retinoiinihappoa ei saa käyttää kosmetiikkatuotteissa, mutta ruusunmarjaöljy sisältää sitä luonnostaan, joten ruusunmarjaöljyyn "paketoituna" retinoiinihapolla onkin tie kosmetiikkaan. 🤓
ROSA CANINA VS. ROSA RUBIGINOSA
Kuten ylempänä mainitsin, ruusunmarjaöljyä valmistetaan kosmetiikan käyttöön kahdesta lajista: Rosa Caninasta ja Rosa Rubiginosasta (Rubiginosa on toiselta nimeltään Rosa Mosqueta tai Moschata). Euroopassakin viljeltävä Rosa Canina on näistä yleisempi ja törmäätkin siihen lähes kaikissa ruusunmarjaöljyä sisältävissä tuotteissa. Chilen Andeilla kasvava Rosa Rubiginosa on harvinaisempi. Lajit ovat kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvin lähellä toisiaan, mutta tutkimusten mukaan Rubiginosa-laatu sisältää enemmän retinoiinihappoa. Tai, ainakin Rosa Rubiginosan sisältämä retinoiinihappopitoisuus on tutkimuksissa paremmin todistettu (lähde).
Kumpikin ruusunmarjaöljy on iholle loistovalinta, mutta jos haluat pelata varman päälle ja maksimoida ruusunmarjaöljyn ihoa uudistavan vaikutuksen, valitse Rubiginosa-laatu.
Haut-Ségalan ruusunmarjaöljy on toistaiseksi ainoa 100% Rubiginosa-öljy, jonka olen bongannut Suomen markkinoilla. Siinä on tasan yksi ainesosa: Rosa Rubiginosa seed oil. Tsekkaa siis tämä öljy, jos olet etsinyt THE ruusunmarjaöljyä silottamaan juonteita tai lievittämään arpia!
Ihotuntuma ja tuoksu: Haut-Ségalan ruusunmarjaöljy on täyteläistä ja ravitsevan tuntuista. (Ei kuitenkaan yhtä paksua kuin esimerkiksi Essen Protect Oil.) Luonnollinen ruusunmarjan tuoksu tuo minulle mieleen ruusunmarjakiisselin, jota söin lapsena..!
Kenelle? Ikääntyneelle iholle tai arpiselle ja akneiholle. Kuivalle iholle.
VANILJA-MANTELIÖLJY 22,50€ / 50 ml
Vaniljaöljy on uusimpia tulokkaita Haut-Ségalan valikoimassa. Tämä hurmaavan tuoksuinen öljy yhdistää rauhoittavan mantelin ja aidon vaniljahedelmäuutteen hoitavat vaikutukset. Vanilja on meille tuttu tuoksuainesosana, ja harva tietääkään, että sillä on myös hoitavia ominaisuuksia. Aito vaniljauute mm. suojaa ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä, silottaa ihon pintaa ja omaa antioksidanttisia sekä antibakteerisia vaikutuksia. Google Scholarista löytyy vaikka mitä tietoa vaniljasta ja sen sisältämän vaniliinin terapeuttisista vaikutuksista.
Haut-Ségalan vaniljaöljyn pohjan muodostaa luomulaatuinen kylmäpuristettu manteliöljy seuranaan vaniljauute Madagascarin vaniljahedelmästä.
Manteliöljy on erinomainen hoitoöljy kuivalle ja herkälle iholle. Runsaasti E-vitamiinia sisältävä manteliöljy kosteuttaa, pehmentää, ja vähentää ihoärsytystä. Korkea oleiinihappopitoisuus tekee siitä parhaiten soveltuvan kuivalle iholle jossa ei ole taipumusta epäpuhtauksiin. Manteliöljy soveltuu mainiosti myös kynsien hoitoon.
Ihotuntuma ja tuoksu: manteliöljy on keskitäyteläistä ja ravitsevan tuntuista. Madagascarin vaniljan tuoksu on lämmin, mausteinen ja "matala", ei imelä tai karkkimainen. Aivan ihana tuoksu, joka rauhoittaa ja maadoittaa. Tyylikäs ja miellyttävä. (Kuten ruusun tuoksua, myös vaniljaa on hyvin erilaista.)
Kenelle? Herkälle ja kuivalle iholle. Sinulle, joka pidät vaniljasta.
RISIINIÖLJY 13,40€ (pääsiäisale Jolie 9,38€)
Risiiniöljy ei sekään liiemmin esittelyjä kaipaa: risiiniöljy on erityisesti ripsienhoidosta tunnettu klassikko, jota on perinteisesti käytetty vahvistamaan kaikenlaisten ihokarvojen kasvua hiuksista ripsiin ja kulmakarvoihin. (Aina välillä mietin, onko joku tullut kokeilleeksi saako tällä myös tuuheamman karvoituksen vaikka sääriin... :D)
Risiiniöljy on suosittu ainesosa myös omatekoisissa puhdistusöljyissä, sillä se omaa erittäin tehokkaan rasvalikaa irrottavan vaikutuksen. Niin hassua, että öljy irrottaa öljyä, mutta niin se vain tekee :)
Kolmas käyttökohde on kynnet, joita risiiniöljy vahvistaa.
Risiiniöljy on todella paksua ja suorastaan tahmeaa öljyä, jota ei voi käyttää sellaisenaan iholla. Esimerkiksi hiuspohjan hoitona käytettäessä se on hyvä sekoittaa toiseen öljyyn, jolloin levittyvyys helpottuu. Myös puhdistustuotteissa risiiniöljy kannattaa yhdistää muihin öljyihin, esimerkiksi suhteessa 1 osa risiiniöljyä, 3 osaa muuta öljyä. Muut öljyt voi valita ihotyypin mukaan, kuivaihoinen voi valita esimerkiksi manteli- ja avokadoöljyä, sekaihoinen jojoba- ja viinirypäleensiemenöljyä.
Aloitin kotona pari viikkoa sitten risiiniöljykuurin ripsille ja kulmakarvoille, joka tosin keskeytyi Tanskan matkan ajaksi koska unohdin (!) risiiniöljyn sekä applikaattorin kotiin. Olin jopa laittanut risiiniöljyn valmiiksi pieneen matkapurkkiin, mutta sinne se jäi kylppäriin. Applikaattorina käytän BTB13-ripsiseerumin tosi hyvää, eyeliner-sivellintä muistuttavaa applikaattoria jolla risiiniöljyn saa kohdistettua ripsien tyveen - alue, missä se pääsee parhaiten imeytymään karvatuppiin. Vinkki: säästä nestemäisen eyelinerin applikaattori, pese huolellisesti ja käytä ripsiseerumin levitykseen! 👌Joissain ripsiseerumeissa tulee maskaraharjaa muistuttava applikaattori, jolla seerumia ei saa kohdistettua tyveen, jossa se pääsee parhaiten vaikuttamaan.
(Raportoin risiiniöljykuurin tuloksista kesällä, kun olen saanut ylläpidettyä kuuria säännöllisesti pari kuukautta.)
MEIKINPOISTOÖLJY 21,50€ / 100 ml
Haut-Ségalan meikinpoistoöljy edustaa ei-emulgoituvaa laatua, mikä tarkoittaa, että se sopii parhaiten oikein kuivalle iholle tai hyvin herkästi reagoivalle iholle.
Emulgoituvat ja veden kanssa maidoksi muuttuvat putsariöljyt ovat miellyttäviä käyttää, mutta ne eivät aina sovi todella herkälle tai kuivalle iholle, sillä niin mukava ominaisuus kuin maidoksi muuntuminen ja helppo huuhtoutuvuus onkin, efektin aikaansaavat emulgaattorit voivat myös ärsyttää ja kuivattaa ihoa. (Jep, aina näissä kolikoissa on kaksi puolta... edes putsariöljy ei välttämättä olekaan se kaikkein hellävaraisin puhdistustuote.)
Haut-Ségalan puhdistusöljy koostuu auringonkukansiemenöljystä, fraktioidusta kookosöljystä, luomukookosöljystä, luomujojobaöljystä sekä luomuaprikoosinkiviöljystä. (Fraktioitu kookosöljy tarkoittaa juoksevaksi käsiteltyä kookosöljyä.) Kun puhdistusöljy ei sisällä emulgaattoreita, se poistetaan iholta käyttäen apuna lämpimällä (tai kuumalla, jos iho sitä sietää) vedellä kostutettua puhdistusliinaa tai -sientä.
Haut-Ségalan puhdistusöljy tuoksuu sisältämälleen kookokselle.
Kenelle? Kuivalle ja herkälle iholle tai sinulle, joka suosit mahdollisimman lisäaineetonta ja ns. puhdasta kosmetiikkaa. Emulgaattorit eivät ole haitaksi suurimmalle osalle meistä, mutta ei iho niitä myöskään tarvitse, joten joku voi kokea mielekkääksi jättää ne kokonaan pois iholta.
TAHITIAN MONOI BODY BUTTER 22,50€ / 125 ml
Olen heikkona monoin tuoksuun ja trooppisen kukkaisen tuoksuiset monoi-tuotteet ovat ihana lisä ihonhoitoon erityisesti kesäaikaan.
Haut-Ségalan Monoi-vartalovoi koostuu sheavoista, kaakaovoista ja monoi-öljystä, joka on yhtä kuin kookosöljyyn uutettu gardeniankukka-maseraatti. Tuote ei ole pelkästään huumaavan tuoksuinen ja ihoa ravitseva ja kosteuttava vaan myös antioksidanttinen. Sheavoi on superantioksidanttinen, mikä usein unohtuu arkisessa sheavoi-keskustelussa. (Nörteille tiedoksi, että sheavoissa on poikkeuksellisen korkea saippuoitumattomien aineiden pitoisuus... ;) 🤓)
Vaikka valmistajan tiedoissa ei mainita, onko Haut-Ségalan käyttämä sheavoi ns. vatkattua laatua, haluan veikata, että on. Vatkattu sheavoi on notkeampaa ja helpompaa levittää iholle kuin vatkaamaton, ja Haut-Ségalan butter on todella helposti levittyvää. Minulla on ikäviä kokemuksia superjähmeistä sheavoi-tuotteista, mutta tämä on kaukana niistä.
NICE TO KNOW
Vedetön, 100% vartalovoi kannattaa aina levittää kostealle iholle, jolloin vartalovoi kosteuttaa paremmin ja imeytyykin nopeammin. On kuitenkin hyvä huomioida, että kiinteisiin kasvirasvoihin perustuva vartalovoi ei koskaan voi imeytyä iholla yhtä "kuivaksi" kuin juokseviin öljyihin perustuva vartaloöljy (emulsioista puhumattakaan). Tällä ei ole tekemistä ihotyypin kanssa (vaikka kuiva iho yleensä siemaiseekin rasvaiset rasvat normaalia ihoa paremmin), vaan imeytyvyys liittyy puhtaasti rasvahappoihin. Kiinteissä rasvoissa on runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja, ja tyydyttynyt rasvahappo ei pysty "kuivumaan" samalla lailla kuin tyydyttymätön rasvahappo. Toisaalta, tämä saa myös aikaan sen, että kiinteät rasvat säilyvät paremmin kuin juoksevat, eivätkä ole yhtä alttiita hapen vaikutuksille.
Itse levitän kaikki öljyt ja balmit vartalon iholle siten, että joko suihkutan vartalolle kasvovettä tai sekoitan jo kämmenellä yhteen kasvovettä ja öljyä tai balmia.
Kenelle? Sinulle, joka arvostat mahdollisimman lisäaineetonta ja puhdasta ihonhoitoa. Kuivalle iholle tai kaikille ihotyypeille erityisesti kesäaikaan ehkäisemään ja neutraloimaan auringon kuivattavaa vaikutusta iholla.
Kiinnostaako minimalistinen ihonhoito?
PUHDISTUS:
💦 Puhdistusöljy + kasvovesi
KASVOJEN IHON KOSTEUTUS:
🌼 Ihotyypin mukainen kasvovesi (Ruusu tai Hamamelis) + ihon tarpeen mukainen kasvoöljy
tai asteen kosteuttavampi rutiini:
🌹🌿 Ruusu-kasvovesi + Aloe vera -geeli + ihotyypin mukainen kasvoöljy
Sekoita kämmenellä aloe vera -geeli ja kasvoöljy. Levitä kasvoille kosteusvoiteen tapaan.
Jos ihosi on atooppinen ja rutikuiva, lisää päälle vielä ohut kerros Haut-Ségalan 100% Luomu-sheavoita.
Tulipahan taas pitkä postaus, mutta aihe ja brändikin ovat sen verran mielenkiintoiset :)
Suunnitteilla on myös oma, pelkästään ruusunmarjaöljyille omistettu postaus. 😍 Kasviöljyt... ah!
Onko Haut-Ségala teille entuudestaan tuttu?
Hyvää pääsiäistä Kööpenhaminasta.
Lähdin tänne vähän spontaanisti tervehtimään Kalastajaa, joka on täällä töissä. Matka on jo ehtinyt käynnistää monenlaisia ajatusprosesseja, ja oltuani ensin sitä mieltä, että enhän mä voi tänne lähteä kun en lähtenyt Kreikkaankaan, tuntuu pieni maantieteellinen etäisyys kotiin nyt lopulta ihan hyvältä.
En ole koskaan aikaisemmin elämässäni ostanut kotia, en remontoinut, en tehnyt suuria huonekaluhankintoja enkä ylipäänsä oikeastaan miettinyt, että ostan jotain joka on pysyvää. En tiedä, saatteko kiinni siitä, mitä ajan takaa. Tekemisiäni, tai sanotaan paremmin sijoituksiani on aina leimannut väliaikaisuuden, keveyden ja "kunhan nyt jotain" -henki. Minua ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut laittaa tai säästää rahaa muuhun kuin matkustamiseen. Tämä on totuus, eikä välttämättä millään lailla imarteleva. Matkustus on ollut minulle tärkeintä elämässä niin kauan kuin muistan, olen säästänyt matkustamiseen jo 15-vuotiaana kuukausirahastani.
Viime vuosina kodin merkitys alkoi kuitenkin muuttua ja vahvistua. Huomasin, että oikeasti kaipaan kunnon kotia ja jotain pysyvää. Paikkaa, johon sitoutuisin ja jonne olisi ihana aina palata. Maarianhaminan koti oli pitkään sellainen, mutta rehellisyyden nimissä, en mä siihen koskaan panostanut. Miksi olisinkaan, kun kyseessä oli vuokra-asunto ja asunto, josta koko ajan tiesin, että en tule siellä täysipäiväisesti enää asumaan muuttaessani Tampereelle. Yhtäkään sisustuselementtiä en ole siellä miettinyt vaan ollut vain iloinen, kun sain työkaverilta ilmaiset tuolit tai löysin Hobby Hallilta edullisen senkin eteiseen. Se toimi siellä.
Mutta tästä on nyt yli 15 vuotta. Yli viisitoista vuotta. Olen muuttunut ja kasvanut, ja nyt halusin viimein oman kodin, jonka laitan sen näköiseksi että viihdyn siellä vaikka loppuelämäni. Se ei tarkoita kalleinta mahdollista vaan se tarkoittaa harkittua. Se tarkoittaa sydämellä valittua.
(Nyt jos joku kysyy, enkö sisustanut mun ja entisen puolisoni kotia, niin vastaus on en, ja tämä pelkästään positiivisella nuotilla. Ex-miehelläni oli paljon tarkemmat visiot kodin sisustuksesta ja itselläni taas ei, joten mä sisustin vain omat meikkinurkkaukseni. ❤️ Tämä sopi meille mainiosti. Paitsi ihan kaikki meikkiratkaisuni eivät sopineet, kuten jo valmiiksi ahtaaseen nurkkaan ängetty Ikean Hemnes-lipasto vain, että mun purnukat mahtui jonnekin säilytykseen... 😆)
Nyt mulla on koti, ja se tuo minulle valtavasti iloa.
Kuitenkin... vaikka kerroin, että aion laittaa ja remontoida kotia todella hitaasti - koska mihin minulla olisi kiire? - asiat ovat kuin varkain päässeet karkaamaan lapasesta.
Kirjoitin jo aiemmin, että keittiön remonttiin liittyvät valinnat ovat ahdistaneet minua aika lailla. Yht'äkkiä tajusin, että olin jostain syystä onnistunut istuttamaan päähäni ajatuksen, että keittiön pitäisi olla valmis kesään mennessä. Ja juuri tämä aikataulu oli alkanut painostaa minua ja nostamaan kiireen tunnetta. Mitä pidemmälle talvi ja kevät etenivät sitä ankarammin sisäinen ääneni nuhteli minua, koska kyllä valintojen piti nyt olla jo valmiina.
Sitten menin vielä varaamaan Kreikan matkan ja soppa kiehui yli.
Pysähdyin. Mitä ihmettä olin tekemässä?
Tajusin yrittäväni mahduttaa samaan pussiin entisen elämäni, jossa saatoin vapaasti matkustaa kun siltä tuntui, sekä uuden elämän kodinomistajuuteen liittyvine vastuineen. Tai vastuineen ja vastuineen, eihän remontointi tai uuden ruokapöydän ostaminen ole kenenkään kodinomistajan velvollisuus, mutta enkö ollut halunnut sitoutua kodin laittamiseen? Kyllä olin.
Tajusin, että olin tehnyt jotain harkitsematonta ja peruin Kreikan matkan. Vedin henkeä. Mitä haluan nyt tehdä? Mitä haluan oikeasti tehdä - ja onko tässä kiire yhtään minnekään? Kiire Kreikkaan - tai uuden keittiön hellan äärelle..?
Kreikan matkan peruuntuminen laittoi liikkeelle tarpeellisen dialogin pääni sisällä, ja se dialogi tuntuu edistyneen ja tervehtyneen täällä Kööpenhaminassa. Vaikka tämäkin matka ahdisti, tunnen nyt, että oli hyvä päätös lähteä. Taloudellisesti matka ei juuri eroa kotona oleilusta, mutta tuntui väärältä lähteä, koska.... no, se keittiö.
Nyt kun olen saanut konkreettista etäisyyttä kodin asioihin mieli on selvästi rauhoittunut ja jotkin ajatukset kirkastuneet. Ensinnäkin... vaikka minulla on nyt koti jota rakennan, ei se poista syvää rakkauttani matkustukseen. Eikä siinä ole mitään väärää. Olisinko muka huonompi kodinomistaja, jos tykkään matkustaa? Mun syyllistäjä-puoli ilmeisesti yritti viestittää jotain tämän suuntaista. Se taas on totta, että en voi samaan aikaan remontoida ja matkustaa entiseen tapaan. Näitä ei voi yhdistää.
Lopulta kaikessa on tietysti kyse priorisoinnista. Mikä on tärkeää ja millaiset asiat tuovat iloa ja hyvää elämän laatua. Kodikas, just mun näköinen keittiö on minulle todellakin tärkeä asia, mutta miksi se pitäisi väkisin juntata valmiiksi tietyssä aikataulussa ja juuri nyt, jos oikeanlainen keittiö ei ole vielä edes löytynyt? Puhumattakaan siitä, oliko minulla rahaa toteuttaa keittiöremontti heti puolen vuoden sisällä asunnon ostosta..? Oikeasti vähän naurattaa tämä oivallus - mun pää oli vain päättänyt, että remontti tehdään ennen kesää *rkele, ilman että olin perusteellisesti selvittänyt, mitä uusi keittiö ylipäänsä maksaa. (Ja sehän maksaa paljon enemmän mihin olin varautunut.)
No, lainaa voi ottaa lisää, mutta ehkä olennaisempi kysymys on: pitääkö sun tehdä tämä just nyt? Ja sitten luopua muista sinulle tärkeistä ja iloa tuovista asioista kuten matkoista ja vaikka siitä, että voit ostaa ruokakaupasta joka viikko tuoreita vihanneksia ja kalaa?
Vastaus on, että ei mun tarvitse, ja kyllä mä olen ollut kiirehtimässä keittiön kanssa vailla mitään järkevää perustelua. (Vai oliko perustelu vain se, että en jaksa enää tiskata käsin..? 😂)
Kun ostin asunnon, minusta tuntui, että keittiö on niin hirveä, että haluan remontoida sen mahdollisimman pian. Tämä oli mun vilpitön tunne, keittiö oli kamala. Mutta nyt mä olen tottunut siihen. Ei se mikään ihannekeittiö edelleenkään ole, mutta se on ihan toimiva keittiö jossa ruoat valmistuvat ja kahvit keittyvät.
Nyt mä vedän henkeä ja suostun siihen, että ei ole kiire. Ja siihen, että mun koti ei katoa mihinkään eikä ole yhtään sen vähemmän tärkeä, vaikka välillä matkustan Kööpenhaminaan tai vaikka sitten Kreikkaan.
Lyhyesti Kööpenhaminasta...
Täällä on tosi kylmää - olisi pitänyt muistaa edellisestä kevätvisiitistä.
Tanska on kallis maa, mutta elintarvikkeet onneksi jopa edullisempia kuin Suomessa.
Olen ollut täällä elämäni aikana ehkä seitsemän kertaa ja tykkään kaupungista tosi paljon.
Sain lainaksi pyörän ja huristelen joka päivä tutustumaan johonkin uuteen kaupunginosaan.
Kalastaja on täällä töissä useammankin pätkän tänä vuonna joten voi olla, että pyrähtelen Köpikseen vielä kesällä ja syksylläkin.
(Kuka on Kalastaja? Hän on mun miesystävä.)
Skvaleeni ja skvalaani. Kuulutko niihin, joilla nämä kaksi kosmetiikan yleistä ainesosaa menevät jatkuvasti sekaisin, tai oletko edes miettinyt tai aiemmin selvittänyt, miten ne eroavat toisistaan?
Minä olen kuullut varmaan 100 kertaa mikä näiden ero on, mutta silti ne menevät usein sekaisin ja unohdan kumpi olikaan ns. parempi ja miksi. Ja miksi edes on kaksi näin saman kuuloista ainesosaa?? Jos sinäkin tunnistat itsessäsi skvalaani-turhautumista tai epätietoisuutta, lue tämä postaus ja tallenna vaikka kirjanmerkkeihin, niin jatkossa aanit ja eenit pysyvät paremmin muistissa :)
Skvaleeni (squalene) on lipidi, jota on luonnostaan meidän ihmisten ihotalissa eli seebumissa. Skvaleenin osuus ihotalista on 10-16% eli huomattava määrä. Se on siis ihoidenttinen ainesosa ja muodostaa osan ihomme suojamuurista.
Skvaleenia esiintyy myös eläin- ja kasvikunnassa, tunnetuimpana lähteenä hain maksa, josta skvaleenia eristettiin ensimmäisen kerran 1900-luvun alussa. Pitkään hain maksa olikin kosmetiikassa käytetyn skvaleenin pääasiallinen lähde, kunnes eettisyyskysymykset ajoivat valmistajat kääntymään kasvikunnan puoleen. Oliivi on nykyään skvaleenin yleisin lähde, mutta skvaleenia on pienempinä pitoisuuksina myös mm. riisinleseissä, maapähkinöissä, sokeriruo’ossa ja kurpitsassa.
Skvaleeni on antioksidanttinen ja sen on todettu tutkimuksissa suojaavan ihoa mm. UV-säteilyn oksidatiiviselta stressiltä. Lipidinä se myös auttaa pitämään ihon pinnan pehmeänä sekä auttaa ehkäisemään kosteuden haihtumista.
Ihoidenttinen, kosteuttava, pehmentävä ja antioksidanttinen aine – kosmetiikan tiedemiehet olivat toki innoissaan pystyessään eristämään tällaisen ainesosan kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Mutta, skvaleenilla on yksi heikkous: se on monityydyttymätön, ja sellaisena hyvin altis hapettumiselle.
Hyvin nopeasti huomattiinkin, että skvaleeni on liian epästabiili ollakseen ihanteellinen kosmetiikan raaka-aine. Se yksinkertaisesti pilaantuu liian nopeasti.
Mm. Djusien Fruit Glaze -kasvoöljy on skvalaanipohjainen
Bum – siirrytään aikakoneella 1950-luvulle, ja asiaan keksittiin ratkaisu: hydrogenointi. Hydrogenointi on kemiallinen prosessi, jossa skvaleenista poistetaan sen kaksoissidokset ja siitä tulee tyydyttynyt hiilivety: skvalAAni (squalane). Tyydyttynyt rasva on stabiilimpi kuin tyydyttymätön, ja kosmetiikkateollisuuden kielellä sillä on pidempi ”hyllyikä”.
Skvalaani on siis skvaleenin tyydyttynyt johdannainen.
Mutta! Skvalaani ei ole pelkästään parempi säilyvyytensä puolesta. Se on myös iholla kevyemmän tuntuinen kuin skvaleeni ja sopii kaikille ihotyypeille, myös rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle.
Skvaleeni ei sovi yhtä hyvin epäpuhtaalle iholle, koska sillä on hapettumisensa puolesta tällainen ikävä ominaisuus: hapettuessaan skvaleeni muuttuu haitalliseksi hydroperoksidiksi, jolla on komedogeeninen ja talirauhasta tulehduttava vaikutus. Skvaleeni voi siis aiheuttaa epäpuhtauksia ja jopa aknea.
(Kyllä: tämä on aika hullu biologian luoma ristiriita: sama aine toimii antioksidanttina ja suojaa ihoa hapettumisstressiltä, mutta samalla, hapettuessaan itse, se saakin aikaan ei-toivottuja vaikutuksia iholla…)
Antioksidanttisuudesta puheen ollen, skvalaani ei ole antioksidanttinen. Hydrogenointi poistaa tämän ominaisuuden. Sen voi nähdä skvalaanin ainoana häviönä skvaleeniin verrattuna.
Käytetäänkö skvaleenia enää lainkaan kosmetiikassa? Kyllä käytetään, vaikkakin paljon vähemmän kuin skvalaania. On olemassa keinoja parantaa skvaleenin säilyvyyttä formulassa, mutta koska skvalaani on niin paljon helpompi käyttää ja sopii kaikille ihotyypeille, useimmat kosmetiikan tuotekehittäjät valitsevat mieluummin sen.
Laveran Firming-yövoiteessa on skvaleenia
Miksi joku sitten valitsee skvaleenin..?
Esimerkiksi antioksidanttisuutensa vuoksi, tai jos kehitetään tuotetta kuivalle iholle ja halutaan optimoida kosteuttavuus jokaisessa ainesosassa. Skvaleeni on skvalaania paksumpi ja ravitsevampi öljy ja näin ollen parempi kuivalle iholle. Antioksidanttisuus ja UV-säteilyn vapaiden radikaalien vaikutuksia neutraloiva vaikutus tekee skvaleenista myös skvalaania hitusen paremman aineen ikääntyvälle iholle.
Oliivi sisältää kasvikunnasta eniten skvaleenia
Lopuksi vielä skvaleeni ja skvalaani pähkinänkuoressa
SKVALEENI
SKVALAANI
Huom! Sertifioidussa luonnonkosmetiikassa skvaleeni ja skvalaani ovat aina eettisiä ja kasviperäisiä. Luonnonkosmetiikassa et törmää hainmaksa-versioon.
Skvalaanipitoisia tuotteita:
⭐️ Bybi Bakuchiol Booster (sisältää 99% skvalaania ja 1% bakuchiolia)
⭐️ Djusie Fruit Glaze -kasvoöljy (sisältää skvalaanipohjan & muita öljyjä)
⭐️ The Ordinary 100% Plant-Derived Squalane
⭐️ The Ordinary 1% Retinol in Squalane
⭐️ The Ordinary 5% Granactive Retinoid in Squalane
Skvalaanituotteet ovat supersuosittuja hyvän siedettävyytensä, erinomaisen pehmentävyytensä sekä kosteuden haihtumista ehkäisevän vaikutuksensa vuoksi. Skvalaani on ohutta ja miellyttävän tuntuista eikä jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi. Se toimii myös upeasti kuljettimena ja pohjaöljynä aktiiviaineille kuten retinolille ja bakuchiolille.
Pelkkään puhtaaseen skvaleenipohjaan tehtyjä tuotteita ei valmisteta, koska ne säilyisivät niin huonosti.