Eli erään vaellusretken tarina heinäkuisessa Lapissa.
Matka Rovaniemeltä Karigasniemelle vei laskettua kauemmin, kun naiselle eivät kelvanneet matkan lounaspaikkojen tarjonnat (lihaa, lihaa ja lihaa, ja Ivalon hotellissa viimein kalakeittoa – eli yhtä kuin perunaa ja seassa muutama orpo lohisattuma).
Neljäs pysähdyspaikka Inarin Kultahovissa toi toivotun tuloksen, ja kauniisti tarjoiltu siika alkuruoaksi nautitun kermaisen savulohisalaatin kera voitti matkalla kohdattujen lounasbuffetien väsyneet laaritarjokkaat 6-0. Kultahovin lounaasta sai vielä pulittaa vaivaiset 2 euroa enemmän kuin huoltamoiden buffasta. Tällaiset pienet asiat tuovat niitä kultareunuksia arkeen. :)
MAANANTAI:
Sulaoja – Ruktajärvi – Geavvogeasláttu.
Vaellusmatka 15 km.
Saavuimme Sulaojan parkkipaikalle vihdoin viiden jälkeen, ja saimme heti ensimakua ”räkästä” avatessamme auton ovet. Pikainen vaatteidenvaihto ahnaasti inisevän ötökkäparven keskellä, Offit ja Autanit hipiään ja kohti Ruktajärveä.
Joskus sateestakin voi olla kiitollinen, ja sitä me olimme kun pisarat alkoivat ropista Luomusjärvien välistä harjua kulkiessamme. Sade piti ötökät loitolla ja toi kaivatun raikastuksen helteen hiostamaan olotilaan. En vaivautunut edes vetämään kuoritakkia päälle.
Saavuimme päivän kohteeseen Geavvogeasláttu'lle yhdeksän maissa. Teltta pystyyn ja iltaruoka tulelle. Yritin urheasti istua nuotiolla toisen Geavvolla yöpyvän porukan seurassa, mutta hyttyset eivät antaneet armoa. Mies ei vaikuttanut sen halukkaammalta antautua ötököiden iltapalaksi. Saatuamme murkinat masuun vetäydyimme telttaan, jonka onnistuimme pitämään täysin hyttysvapaana. Asetuin makuulle ja kuuntelin teltan kattoon lyövää tasaista ropinaa. ”Alkoi ilmeisesti taas sataa,” sanoin vielä ulkopuolella olevalle miehelle. ”Ei alkanut”, kuului ulkoa. ”Ropina kuuluu ötököistä.”
Hyttyssade. Miten absurdia.
Nukahdin tähän ajatukseen.
TIISTAI:
Geavvogeasláttu – Suohpásája – Fiellogahjohka.
Vaellusmatka 15 km.
Mies oli aamulla pahalla tuulella. ”Lähdetäänkö saman tien takaisin?” hän kysyi herättyään kuumuuden hiostamassa teltassa hikikarpaloiden pisaroidessa otsalla, itsepintaisen ininän odottaessa ulkopuolella.
En välittänyt miehen murinasta sillä tiesin että se menee pian ohi. Söimme aamiaisen teltassa ja suoritin hyttysmyrkky- & aurinkosuojavoitelut hiestä kiiltävälle iholle. Lähdimme matkaan auringon paahteessa. Toinen porukka tiesi kertoa, että Kevolla oli edellisenä päivänä mitattu Suomen lämpöennätys. Täällä sitä ollaan, Suomen pohjoisimmassa kolkassa, joka juuri tällä viikolla sattuu olemaan myös se maan kuumin kolkka.
Ylemmäs puuttomammille seuduille päästyä eivät öttiäiset enää niin kiusanneet, ja vaellus Suohpásájan taukopaikalle sujui miellyttävissä tunnelmissa. Miehenkin mieliala odotetusti koheni. Suohpásájalla tankattiin energiavarastot ja matka jatkui kohti reitin kohokohtia; Kevon kanjonin päästä avautuvaa näkymää ja Fiellun putousta, joka olisi sen yön leiripaikkamme.
Lähestyessämme Fiellua alkoivat allekirjoittaneen voimat siltä päivältä hiipua, ja viimeinen kilometri jyrkkää laskeutumista mäkäräparven sumentaessa näköä tuntui loputtomalta. Väsyneet nilkat nuljuivat ja askel painoi. Keskityin ajatukseen kohta edessäni höyryävästä kaakaomukillisesta.
Mies oli kulkenut päivän shortseissa - idea, jonka hän myönsi erittäin huonoksi ennakoinniksi, ja sääret olivat Fiellulle päästyä sen näköiset. Puremien keskellä erottui sentään vielä joitain alueita tervettä ihoa.
Fiellun turvetuvan viileydessä joimme kaakaota ja annoimme pulssin tasaantua. Tai minä annoin, miehelle 15 kilsan päivätahti olisi ilman hyönteisten tuomaa lisähaastetta kevyttä reippailua. En antanut tämän masentaa, en ollut tullut tunturiin todistaakseni kunnostani jotain mikä ei ole realistista.
Nilkkojen pakotuksen vähän hellitettyä ja saatuamme kroppamme ravittua uskaltauduimme ötökkäpilvien läpi pulahtamaan putoukseen. Hien ja hyönteiskarkotteiden liuetessa vilpoisaan veteen ei pari lisäpaukamaa enää tuntunut missään. Onnen tunne oli valtava kun vedin teltan vetoketjun kiinni ja vajosin retkipatjalleni. Aurinko oli jäänyt kalliorinteen taakse ja teltta viileni nopeasti. Luin muutaman sivun kirjaa kunnes silmäluomeni muuttuivat raskaiksi. Tunsin särkevien lihasteni antavan periksi, rentoutuvan. Kaikki mitä rakastin jäi rinnalleni kun nukahdin.
KESKIVIIKKO:
Fiellogahjohka – Kuivi.
Vaellusmatka: 13 km.
Päivä alkoi hengästyttävällä nousulla ylös Fiellogahjohka-joelta. Bodosroadjá-tunturin kohdalla käännyimme pois Kevon kanjonia seuraavalta reitiltä Kuiville päin. Kevon klassinen reitti kulkee Kevojokea seuraten Kenesjärvelle, mutta me tekisimme Kuivin kautta rengaslenkin joka toisi meidät takaisin autolle. Pituutta tälle reitille kertyy 78,5 km.
Aurinko porotti jälleen kuumasti mutta pieni tuulenvire helpotti oloa ja piti pahimmat ötökkähyökkäykset siedettävällä tasolla. Fiellun ja Kuivin välillä ei ole varsinaisia taukopaikkoja ja lounas valmistui varpujen keskellä. Söimme melkein joka päivä lämpimän, keitetyn ruoan sekä päivällä että illalla, ei mitään myslipatukkalounaita näille eräilijöille.
Vaikka päivän reitti kulki pääosin tasaisessa maastossa, olivat jalkani vielä tiistain jäljiltä niin puhki että 13 kilometriä oli mitä sopivin etäisyys taitettavaksi niillä voimilla. Mies olisi kovasti ollut lähdössä vielä huiputtamaan Guivin tunturin (8 km edestakaisin) mutta minulle loppupäivän ohjelmaksi sopi mainiosti chillaaminen Kuivin autiotuvalla. Emme nähneet Bodosroadjálta kääntymisen jälkeen muita ihmisiä ja saimme autiotuvan ihan itsellemme.
Minua ympäröi kaunis maisema ja voimakas hyvän olon tunne. Juuri näiden tunteiden vuoksi ihmiset kai tulevat tunturiin, Lappiin, tai luontoon ylipäänsä. Kokemus siitä, että on yksin tällaisen kauneuden keskellä, kaukana sivilisaation kohinasta. Minä pidän siitä.
Reitistä riippuen matkalla törmää tasaisin väliajoin muihin vaeltajiin, ja on mielenkiintoista tarkkailla mitä tuntemuksia tämä itsessä herättää. Muiden kohtaaminen palauttaa mielen "normielämään" turvallisine rakenteineen. Kun olet yksin jylhän luonnon keskellä, jotenkin irtaannut ja etäännyt kaikesta. Se klassinen itsensä pieneksi kokemisen tunne. Vaikka se on vain hetkellistä, se on hyvä ja erilainen tunne.
Sinä iltana nukahdin jo ennen kymmentä.
[vimeo 100647403 w=650 h=366]
TORSTAI:
Kuivi – Akukammi – Njavgoaivi.
Vaellusmatka 17,5 km.
Heräsin perusteellisen levänneenä ja uutta voimaa täynnä. Päivästä tulisi viikon helteisin, mutta kaikeksi onneksi myös tuulisin. Lähdimme painamaan tuulta vasten kohti Akukammia, ja olo oli mielettömän hyvä. Tuuli oli voimakas mutta lämmin, ja piti hien ja ötökät loitolla. Loistavaa. Tunsin hymyn kareilevan huulillani kulkiessani.
Tauko Akukammillakin oli täydellinen. Nautimme lounasta turvemajan autuaassa viileydessä ja latasimme akkuja runsaan tunnin, majan vieraskirjaa lukien.
Kuivilta lähdettyä oikeassa nivusessani oli alkanut tuntua pientä rasitusta. Matkan jatkuessa Akukammilta tunne muuttui pikkuhiljaa säryksi. Njavgoaivia lähestyessä särky oli kasvanut kivuksi ja otin kiitollisena vastaan näyn puiden välistä pilkahtavasta autiotuvasta.
Njavgoaivin leiripaikka on todellinen idylli. Varvikosta nousevat vaivaiskoivut ovat kuin omenapuita ja niiden läpi siivilöityvä valo luo paikkaan aivan erityisen tunnelman. Mies oli samaa mieltä. Olimme kuin erämaan keskelle kasvaneessa satumaisessa omenapuutarhassa.
Tuuli oli laantunut mutta jaksoi vielä puhallella innokkaimmat ötökät pois peseytyessäni läheisessä lähteessä. Kylvyn raikastamana palasin valmistamaan illallista tupaan, jonka saimme jälleen kokonaan itsellemme. Emme nähneet koko päivänä yhtäkään ihmistä.
Minulla oli hyvä olo, mutta mies vaikutti rauhattomalta. Tuvassa oli kuulemma liian kuuma ja mies olisi halunnut jatkaa patikkaa eteenpäin ja yöpyä tunturissa. Minun nivuseni kuitenkin oli toista mieltä, ja mukavuudenhaluinen osa minussa oli varsin mielellään jäämässä yöksi tupaan. Jäämistä puolsi vielä retkikeittimessä ilmennyt vajaatoiminta – tuvassa voisimme valmistaa ruokaa ja keittää vettä kaasuliedellä.
Jäimme siis Njavgoaiville.
Aamuyöllä heräsin kuumuuden sekoittaman miehen kiukkuun. Kello oli 3 ja mies oli saanut tarpeekseen. Minulle esitettiin puoliksi ehdotus, puoliksi vaatimus lähteä jatkamaan matkaa nyt heti. Kipu nivusessani oli sitä luokkaa että pystyin hädin tuskin nostamaan jalkaani. Ei, en ollut lähdössä yöhön.
Mies riuhtaisi teltan mukaansa ja lähti ovet paukkuen pihalle. Kuulin vaimeaa kiroilua ja sitten ei-niin-vaimeaa karjuntaa. Olin vajoamassa takaisin uneen kun ovet paukkuivat jälleen. Miestä oli purtu teltan pystytyksessä niin, että hän oli aika lailla sekoamassa. Yön hetket tuntuvat kuumeiselta unelta. Selvästikään kuumuuden ja hyönteisten kiusaaman miehen aggressiota ei ainakaan vähentänyt se, että toinen oli vain jatkamassa laverilla uniaan samalla kun hän itse oli hajoamassa. Lopulta mies kanavoi raivonsa tuvan vieraskirjaan, pyysi anteeksi ja poistui telttaan.
Oven avausten yhteydessä tupaan pöllähtäneen tuoreen hyttysvahvistuksen ininä piti minut valveilla aamuun saakka.
PERJANTAI:
Njavgoaivi – Ruktajärvi – Sulaoja.
Vaellusmatka 18 km.
Tunnustelin aamulla oikeaa jalkaani. Pelkän laverilta nousun osoittauduttua huomattavan kivuliaaksi totesin, ettei polulle olisi mitään asiaa ilman särkylääkelatausta. Otin Buranan ja odotin kahdeksaan, jolloin meidän oli määrä herätä. Kävin kurkkaamassa pihalle. Teltasta ei kuulunut mitään. Annetaan miesraukan nukkua, ajattelin.
Mies kuitenkin heräsi pian kahdeksan jälkeen ja ilmestyi tupaan aamuyötä lauhkeampana otuksena. Olimme kummatkin yhtä mieltä siitä, että emme enää jäisi maastoon seuraavaksi yöksi, mikäli jalkani vain sallisi etenemisen Sulaojalle ja autolle saakka. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme yöpyneet Luopmosjohkalla 2 kilometrin päässä Sulaojalta ja ajelleet Rovaniemelle lauantaina.
Buranan voimin lähdin hitaasti mutta tarmokkaasti reitille. Taival alkoi ukkosen ja miedon sadekuuron saattelemana. Tänään ei ollut tuulesta tietoakaan ja seisova ilma painoi ympärillä kuin kostea vaippa. Ötököiden määrän voitte päätellä.
Särkylääke vaimensi nivusen kivun ja reitin alkupuoli taittui olosuhteet huomioon ottaen yllättävän mukavasti ja ripeästi. Saavuimme Ruktajärvelle jo puolilta päivin. Minulla ei ollut vielä nälkä, ja päätin syödä lounas-Minihiilarini vasta reitin harju-osuudella. Tein sen virheen, että en valmistellut leipää Ruktajärven tuvassa. Kyllä kadutti tuntia myöhemmin.
Luomusjärvien kohdalla särkylääkkeen tehot olivat jääneet toiseksi nivusessa kasvavalle kivulle, ja räkkä oli saavuttanut täydet mittasuhteensa. Minun oli saatava ruokaa. Ei auttanut muu kuin pysähtyä syömään ja syötäväksi.
Mies huitoi ympärilläni kartalla minun levitellessä maahan leipiä, juustoa ja tonnikalaa. Kämmenselät verenimijöitä täynnä pilkoin retkiveitselläni Koskenlaskijaa, yrittäen jokaisella hengenvedolla olla vetämättä siipiveikkoa keuhkoihin. En tiedä voiko tunturiin osua absurdimpaa näkyä kuin minkä meidän asetelmamme tarjosi tuona perjantai-iltapäivänä. Onnettoman näköinen mies viuhtoo kartalla maassa istuvaa sadattelevaa naista joka kokoaa polulta suuhunsa tonnikalaleivän paloja naama lisääntyvillä paukamilla, yrittäen niellä enemmän evästä kuin hyttystä.
Sillä hetkellä päässäni oli tämä ajatus; jos kumppanisi rakastaa ja auttaa sinua tällaisella hetkellä, kun istut avuttomana maassa kasvot hien, kiukun ja puremien rumentamina, taistellessasi itsepäisesti typerän kerrosvoileipäidean kanssa (”mikset vain vedä sitä leipää naamaan sellaisenaan ja juustoa ja tonnikalaa pakkauksistaan??”), niin silloin sinulla on elämänkumppani joka todennäköisesti oikeasti kestää rinnallasi.
Jos olisin ollut 5 enkä 35, olisin varmasti alkanut itkeä. Silloin koin samantapaisen hulluuden napsahduksen kuin mies edellisenä yönä, ja lähdin leivästä selvittyäni eteenpäin kuntoni huomioon ottaen yli-inhimillisellä vauhdilla, jota mies jälkeenpäin kuvaili ”laukkaamiseksi”. Käsivarteni, kämmeneni, otsani, korvani, reiteni…. Täynnä hyönteistä. Hellittämätön ininä korvissa. Uskokaa pois; vaikka liioittelun tehokeinoon välillä sorrunkin, tällä kertaa kuvaus on vailla lisämausteita. Adrenaliini vaimensi jalkani kivun. Halusin vain pois siitä hetkestä.
”Laukattuani” tunnin voimani ehtyivät. Mies siirtyi edelleni. Etenimme vaitonaisina.
Pahin räkkäalue jäi taakse ja aloimme olla voiton puolella. Sitten kipu jalassa otti vallan. Olimme enää kahden kilometrin päässä Sulaojalta kun nivunen ilmoitti, ettei se aikonut enää sietää tällaista peliä. Sille ei kuitenkaan jätetty vaihtoehtoa. Otin jälleen särkylääkkeen ja toivoin, etteivät pakkotoimenpiteet johtaisi nivusen suuremman luokan tulehdukseen. Sain käyttää kävelysauvaa ja kaikkia voimiani selvitäkseni ylämäistä. Viimeiseen kahteen kilometriin meni melkein tunti.
Kello 16 saavutimme vihdoin Sulaojan parkkipaikan tummien sadepilvien kasaantuessa taivaalla ja jyrähdysten kaikuessa jossain kauempana. Kohta tulisi vettä ja kunnolla.
Pian olimme autossa ja matkalla kohti Rovaniemeä. Inarin kohdalla ukkoskuuro saavutti meidät. Katsoimme tuulilasin läpi taivasta lävistäviä salamia ja totesimme, että ajoitus Kevolta poistumiseen oli sangen hyvä.
Rovaniemelle saapui illalla hyväntuulinen pariskunta. Päivän kivut ja taistot olivat ajomatkalla sulaneet pienemmäksi harmiksi. Tokihan jo reissuun lähtiessä oli tiedossa, että edessä olisi ötökkää jos toista, ja rasitusvammatkin kuuluvat asiaan. Kilpisjärvellä se oli polvi, täällä nivunen.
Suihku, shampoo ja hyvä ruoka päättivät vaellusviikon raukean tyytyväiseen tunnelmaan. Vielä keskiyöllä herkuttelimme sisareni valmistamalla uunituoreella mustikkakukolla ja kookosjäätelöllä, vähähiilihdraattisilla tietenkin, eikä haitannut yhtään vaikka masuja pingotti ylensyönti päiden painuessa aamuyöstä tyynyyn. Se ähky oli hyvin ansaittu!
Kiitos Lappi. Me näemme varmasti jälleen.
.
P.S. Nivuseni on toipunut. ;)
Rovaniemen Kansankadulta löytyi kemppari, jonka kohdalle ei voinut olla pysähtymättä.
Voin vain todeta, että todella harmi etten ollut kaupungissa kemikalion aukioloaikana. Jouduin tyytymään liikkeen ihailuun vain ulkopuolelta. Tarkkaan harkittu look vai 80-luvun jälkeen somistukseen kyllästynyt liikkeenomistaja? Sen osaa kenties joku rovaniemeläinen kertoa. :)
Joka tapauksessa; tämä kemikalio vie sinut aikamatkalle 80-luvulle.
Mitähän kaikkia aarteita myymälä kätkee sisäänsä... Oven läpi hahmotin ainakin edesmenneen Arcancilin myyntitelineen.
Kemikaliosta voi myös ostaa piipun. Kyllä, tämä on saman liikkeen ikkunasta.
Tähän on hyvä päättää: aurinkovoidemainos 30 vuoden takaa. Tsekkaa leidin tyylikäs lannevaate..!
Ei muuta kuin mukavaa sunnuntaita kaikille! :)
Kuuluvuusalueella jälleen! :) Terveiset Rovaniemeltä. Saavuttiin myöhään eilen illalla, onnellisina vaikkakin sadoilla paukamilla! :D Utsjokelainen lukija tuossa viikko sitten varoitteli "räkästä". Minun piti tuolloin ihan googlata sana. "Keskikesään ajoittuva ihmisiä ja eläimiä pistävien ja purevien, sekä verta imevien hyönteisten joukkoesiintymä." Joo, nyt se on koettu.
Meidän piti olla reitillä vielä yksi yö, mutta jopa Mr. Karkkipäivän kaltainen karulla luonteella pinnoitettu, suhteellisen vaativissa eräoloissa keitelty mies oli menettää järkensä ötököiden jatkuvan pommituksen keskellä. Torstaiyönä kello 3, Njavgoaivin autiotuvan hikisessä kuumuudessa ja mäkäräisten pistojen sekoittamana hän julisti, että tänne ei jäädä enää yhdeksikään yöksi. :)
Paikallisten mukaan etenkin mäkäräisiä on tänä kesänä poikkeuksellisen paljon. Kuulimme, että yksi pariskunta oli jouduttu viikolla hakemaan Kevolta helikopterilla kun naisen naama oli turvonnut kauttaaltaan hyönteisten puremista. Vastaan tuli välillä niin pahasti syödyn näköistä porukkaa että sitä vain mietti miten voimakas "Lapin taian" on oltava, kun se vetää ihmisiä tunturiin kesä toisensa jälkeen vaikka kaupan päällisenä saa olla ihmisneulatyynynä.
Silti reissu oli aivan mahtava! :) Kyllä tällaiselle kerrostaluasunnossaan päivät kököttävälle kaupunkilaisihmiselle vain tekee hyvää käydä välillä vähän haastamassa itseään ötököiden keskellä, kaukana suihkusta ja puhtaista vaihtovaatteista. Kävellä niin pitkään että jalat tärisee. Voi sitä tunnetta kun saa kellahtaa illansuussa telttaan ja retkikeitin lähtee kohisemaan... Kun kroppa kertoo, että nyt on tehty jotain muutakin kuin istuttu persiillään ja keitelty soijalattea. Se on hyvä tunne, erinomaisen hyvä tunne.
Ehkäpä kevät ja syksy ovat kuitenkin minulle mieluisampaa vaellusaikaa, näin niinkuin öttiäisten kannalta ;)
Minulle tuli mieleen tällainen (ihan vain kiitos kahden aiemmin kommentoineen Lapin lukijan):
Napapiirin lukijani, missä kaikkialla teitä on? :)
Jos ette ole koskaan kommentoineet, niin ei se mitään, saa lukea äänetikin, mutta nyt olisi kiva jos jättäisitte yhden ainoan kommentin: mistä päin te olette? :) Onko teitä Sodankylässä? Enontekiöllä? Karigasniemellä?
Oli jotenkin niin sympaattista kuulla, että minulla on lukija Utsjoella ja lukija Ivalossa! :) Suomessa valtaosa blogien lukijoista on tietenkin Etelä-Suomesta, tottakai kun siellä asuu suurin osa väestöstä. Usein blogeissa näkökulmakin on hyvin "pääkaupunkiseutulainen" tai vähintään eteläsuomalainen. On rientoja Helsingissä ja kekkereitä Tampereella ja ehkäpä joskus festivaalia Joensuussa. Mutta harvemmin kuulee pohjoisemman Suomen ääntä.
Jättääkseen kommentin ei tarvitse nimimerkkiä eikä sähköpostiosoitetta, vaikka niille omat rivit tuossa kommenttiboksin yläpuolella onkin. Kommentin jättäminen ei myöskään vaadi mitään kirjautumista.
Päästäkää äänenne kuuluville, napapiiriläiset, jos teitä lukijoiden joukossa on! :) Olisi tosi kiva kuulla missä päin teitä on!
Saa muuten moikata jos minuun törmää tänään Rovaniemellä! ^_^
Ja vielä yksi kysymys:
Mikä on markkinoiden paras hyttysmyrkky? Millä te pohjoisessa asuvat selviätte kesän läpi? Jos haluaa vaikka mennä pihalle ottamaan aurinkoa - miten varustaudutte? Kestätte vain ötökät vai onko joku keino millä ulkoilmasta voi nauttia ilman loputonta taistelua itikka-armeijaa vastaan?
Mies oli aiemmin lukenut joltain eräilypalstalta että Autan-merkkinen stick olisi erityisen hyvä. No ei ole. :P Mäkäräiset vain nauroi sille. ^_^
P.S. Alan tässä pikkuhiljaa julkaista viikon aikana tulleita kommentteja. Jos siis olitte kysyneet viikolla jotain, niin päivän aikana ilmestyy vastauksia. :)
Sarjassamme vinkkejä, joita jaan muiden kuin itseni iloksi. Vinkin kohteena tänään kuivashampoo, joka puhdistaa ja jättää hiukset sileiksi ilman karheuden tai tahman tunnetta tai näkyvää jauhoisuutta.
Kuivashampoon diggailijat jakautuvat pääsääntöisesti kahteen ryhmään, joista toiset tykkäävät kuivashampoosta nimenomaan sen rakennetta tuovan ja tyveä kohottavan efektin ansiosta, ja toiset taas pelkästään puhdistavana, rasvaisen hiuspohjan pikaisesti fiksaavana apuna joka saa mielellään jättää itsestään hiuksiin niin vähän merkkejä kuin mahdollista. Näitä toiveita varten kuivashampoista kehitetäänkin erilaisia, valitettavasti pullonkylkiteksti ei aina täysin paljasta kummanlaisesta "kuiviksesta" on kyse.
Itse pidän kuivashampoista nimenomaan tuuheuttajina, ja haluan että se jättää tyveen karhean tunteen. (Ilman tätä karheuttahan ei tyvi edes kohoaisi.) Teille, jotka päinvastoin tykkäätte silottavista, pelkästään puhtaan ja raikkaan tunteen jättävistä kuivashampoista, vinkkasin aiemmin Goldwellin tosi hyvästä Dualsenses-kuivashampoosta.
Nyt löytyi edullisempi versio saman tyylisestä ja tuntuisesta tuotteesta. John Friedan Dry Shampoo on paljon halvempaa (myönnän etten tiedä tämän tarkkaa hintaa, mutta hinta on kuitenkin markettitasoa) kuin Goldwell Dualsenses, mutta hoitaa homman yhtä mallikkaasti. Tai sanotaan lähes yhtä hyvin, sillä Goldwell jättää hiukset vielä ehkä hitusen siloisemmiksi. Sain Friedan Dry Shampoon testiin blogin kautta.
Goldwellille ja Friedalle on yhteistä sekin, että hiukset eivät jää näkyvän ”jauhoisiksi”. Suihke on hyvin hienojakoista, ja vaikka tärkkelyspartikkelit tietysti ovat jonkun värisiä, ne eivät jää selkeästi näkyviin toisin kuin joissain tuotteissa (esim. supersuositut Batisten kuivashampoot jättävät minun hiuksiini erittäin selvän jauhokerroksen).
Friedalla saa siis nopeasti puhtaan näköisen ja sileän tukan ilman karhentavaa tai jauhoista vaikutusta. Tuoksu on mieto ja neutraali. Tärkkelyksenä tuotteessa on käytetty riisitärkkelystä, jota löytää usein juuri näistä ei-muotoilevista kuivashampoista.
Usein blogissa toistettu asia, mutta kerrataan taas jälleen (vaikka sitten uudemmille lukijoille), että perunatärkkelys ja silica puolestaan ovat niitä ainesosia, jotka tuovat kuivashampooseen karhentavan tunteen. Jos siis etsit enemmän muotoilevaa ja rakennetta tuovaa kuivashampoota, syynää incistä että se sisältää ”solanum tuberosum (potato) starch” ja/tai ”silica” –ainesosia. Riisi- ja maissitärkkelys taas jättävät vähemmän tahmeaa tunnetta hiukseen. Toki on vielä muitakin kuivashampoissa käytettyjä tärkkelyslaatuja, mutta nämä kolme sekä silica ovat yleisimmät.
* * Postaus on ajastettu, olen tällä viikolla vaeltamassa Kevolla * *
Arkistopostausten "Oudoimmat meikit" -sarjassa tänään lähinnä liikutusta (tai myötähäpeää, riippuen katsojasta :D) herättävä "Kultanaamio" uudelta vuodelta 2009.
On syynsä miksi minä en ole body paint -taiteilija tai maskeeraaja. :)
Postaus ilmestyi joulukuussa 2009:
Bare Mineralsin lopetettua puuterimaiset aurinkosuojansa olen yrittänyt löytää toisen merkin vastaavan tuotteen jota suositella.
Nyt sellainen on löytynyt; Jane Iredalen Powder-Me.
Sain näytekokoisen purkin Powder-Me'tä huhtikuisessa kauneusbloggaajien miitissä.
Normaalikokoisessa purkissa on tavaraa 17,5 g ja hintaa n. 70 euroa. Arvokkaasta tuotteesta on siis kyse. Grammahinta jää kuitenkin esimerkiksi BareMineralsin mineraalipohjan alle (ja sen valikoimasta poisjääneen SPF 30 -aurinkosuojan).
Rehellisyyden nimissä en itse mineraalituotteesta näin paljoa maksaisi. Sellaisiakin ihmisiä kuitenkin on, jotka maksavat (siitä kertoo jo vähintään Bare Mineralsin huima suosio Suomessa ;)), joten on mukavaa että löysin Iredalen myötä uuden suositeltavan. :) Ja onhan tuote tietysti erittäin riittoisa; 70 euroa yskäistyään saa purkin, jolla voi tupsutella nassuaan varmaan ainakin seuraavat 3-4 vuotta. (Säilyvyydeksi ilmoitetaan 12 kk purkin avaamisesta, mutta miten mineraalisuodatin voi "vanhentua"...? Kemialliset suojat laimenevat ajan myötä, mutta mitä mineraalipartikkelien heijastavuuskyvylle voisi tapahtua vuoden, kahden tai kolmenkaan aikana...?)
Powder-Me annostellaan siististi sienikorkin kautta. Purkin kannessa oleva peili helpottaa puuterin lisäämistä vaikka terassilla istuessa. :) Applikaattorin sienipään voi irrottaa ja pestä (purkin tyhjennyttyä sitä voi siis vaikka käyttää kätevänä matkapurkkina mineraalipohjalle).
Powder-Me'n suojakerroin on 30, ja se antaa suojan myös UVA-säteitä vastaan (PA++). (PA on aasialainen tapa ilmaista tuotteen suoja UVA-säteille asteikolla +, ++ ja +++). Puuteri lupaa hylkiä vettäkin 40 minuutin kosteusaltistuksen ajan. Sitä voi käyttää myös vartalolla.
Inci näyttää tältä:
mica, titanium dioxide, montmorillonite, boron nitride, aluminun hydroxide, pomegranate extract, pine bark extract (+ mineraaliväripigmentit).
Puuteria on saatavana kolmessa sävyssä; läpikuultava (jollaisen minä sain), Golden ja Tanned. Jane Iredalen jälleenmyyjät löydät täältä.
Miksi puuterimainen aurinkosuoja?
- Miellyttävä käyttää, pitää ihon mattaisena
- Fysikaalinen UV-suoja ei imeydy ja sopii herkällekin iholle
- Kevyt kantaa ja sopii reissuun mukaan käsimatkatavarallakin matkustaessa
* * *
Asia, joka pohdituttaa (ja kiitos, olen iloinen jos jolla kulla siellä ruudun toisella puolella on tästä tietoa):
- Tuoko titaanidioksidi todellakin yksinään ns. "broad spectrum" -suojan eli kattaa sekä UVA- että UVB-säteet? Näinhän sen täytyy olla, sillä esimerkiksi tota PA++ -merkkiä ei käsittääkseni ihan heppoisin perustein lätkäistä kosmetiikkapurkin kylkeen. Aasiassahan ollaan todella tarkkoja UV-suojasta.
- Mikäli näin on, että titaanidioksidi yksinään hoitaa sekä UVA- että UVB-säteet, miksi luonnonkosmetiikkamerkeille on niin haastavaa luoda aurinkosuojatuotteita? Jonkun uuden EU-säädöksen myötä (jonka mukaan esimerkiksi sinkkioksidia ei enää EU:ssa lueta viralliseksi aurinkosuoja-aineeksi) moni luonnonkosmetiikkamerkki luopui aurinkovoiteiden valmistamisesta, koska kokivat, että uusilla säännöillä riittävän suojaavan ja samalla luonnonkosmetiikan standardit täyttävän aurinkosuojatuotteen valmistus oli erittäin hankalaa ellei mahdotonta. Miksi näin?
* * Postaus on ajastettu, olen tällä viikolla vaeltamassa Kevolla * *
Lomaviikon arkistopostausten "Oudoimmat meikit" -teemalla tänään Tokio Hotel -yhtyeen levynkannesta tekemäni meikki.
Postaus toi ilmestyessään vuonna 2009 hurjan kävijävirran Tokio Hotelin fanisivuilta! ^_^ Hehheh.
Itse en siis ole yhtyeen fani enkä oikeastaan tiedä koko bändistä mitään. Levyn kannen humanoid-look vain inspiroi. :)
Kyllä voi olla karun näköinen...
Postaus ilmestyi lokakuussa 2009:
Lyhyt ja ytimekäs arvio Ella Bachén Pure Focus -peiteaineesta, jota olen käyttänyt viimeiset kaksi kuukautta.
Ei toiminut.
Olen saanut tuotteen maahantuojalta. Kyseessä on Ella Bachén Detox-linjaan kuuluva hoitava peitetuote, joka lupaa "häivyttää ja kuivattaa näpyt nopeasti ja tehokkaasti". Näin se ei kuitenkaan minun ihollani tehnyt.
Toisin kuin saman merkin Creme Intex No. 2 josta en luovu varmasti koskaan. <3
En saanut Pure Focus -tuotteen mukana sen ulkopakkausta, joten en voinut tutkia sen inciä. Olisi ollut mielenkiintoista verrata sitä Creme Intex-kakkoseen. Jotain vaikuttavaa ainesosaahan tuossa peiteaineessa on 19,3%, mutta mitä...?
Tylsää arvioida tuotetta ilman inci-listaa, pahoitteluni. Halusin kuitenkin kertoa kokemuksen tuotteesta, kun epäpuhtaalle iholle tarkoitettuja tuotteita ei blogissa kuitenkaan turhan usein nähdä ja tiedän että ne kiinnostavat lukijoita.
Putkilo muuten pursuttaa ainetta ulos itsekseen, piti sitä ylös- tai alaspäin. Aina kun tuubin avaa sieltä pulppuaa ulos ainetta. Menee hukkaan, kun kerralla sitä tarvitsee kuitenkin niin vähän.
Ei ole "The Kalavoiteen" eli Intex 2:n voittanutta. :)
Annoin Pure Focus -pikkusiskolle kahden kuukauden mahdollisuuden näyttää tehonsa, mutta sinä aikana se ei onnistunut nitistämään yhdenkään näpyn tulehdusta. "Kalavoide" sammuttaa tulehduksen yhdessä yössä.
Pure Focuksen etuna on tietysti se, että se on värinsä ja ohuen koostumuksensa vuoksi päiväkäyttöystävällinen. Aivan varmasti se jonkun iholla toimii niinkuin pitää eli kuivattaa näpyt ja nujertaa tulehduksen. (Kokemuksia lukijoilla?) Intex 2 on tehokas, mutta sitä ei rasvaisen koostumuksensa ja hajunsa vuoksi viitsi käyttää päivisin. Mutta ei ole tarvettakaan, kun se tekee työnsä niin hyvin öisin... ^_^
Tässä (huono) kuvasarja kertomaan jälleen Intexin ilosanomaa. :) Kohteena näppy, jota on hoidettu Pure Focuksella kolmen päivän ja yön ajan. Näppy ei näytä kuvassa miltään, eikä se nyt mikään kovin suuri ollutkaan, mutta kuitenkin selvästi koholla ihosta, punoittava (merkki tulehduksesta) ja hieman kipeä.
Kolmen vuorokauden käsittelyt Pure Focuksella eivät olleet tehneet sille mitään. Yhden yön käsittely Creme Intexillä johti alimman kuvan tulokseen. Aamulla näppy oli kuivunut ja kutistunut.
Pure Focuksen sävy on hyvä, eli saatan käyttää sitä jatkossakin peiteaineen ominaisuudessa päiväsaikaan jos kasvoilla on itsepintaisia näppyjä. Mutta yöllä luotan "Kalavoiteen" taikaan. :).
Lue myös: Se Mahtava Finnintappaja
** Postaus on ajastettu, olen tällä viikolla vaeltamassa Kevolla. * *
Näistä vinkeistä kaksi on pitänyt jakaa jo monesti aiemminkin, ja yksi on viimeisimmän eli Pearl Jam -reissun löytö.
1. Viinin, hyvän ruoan ja rennon tunnelman ystävälle:
19 Glas Bar & Matsal. Gamla Stan, Stora Nygatan 19.
Kuva Nelso.se (oma kamerani oli jäänyt hotellille)
Mr. Karkkipäivä löysi tämän kivan paikan niinkin perinteisesti kuin lyömällä Googleen 'best wine bar in Stockholm'. Yleensä tuollaisten hakujen kanssa ei ole mainittavasti käytännön onnea, kun valtaosa hakutuloksista on jotain mainoksia. Nyt kuitenkin tärppäsi.
Pikkuisessa 19 Glas Bar'issa on vain 19 asiakaspaikkaa ja se tunnetaan loistavasta viinivalikoimastaan. Paikka on suosittu, ja sinne kannattaa tehdä varaus etenkin jos on menossa lounas- tai illallisaikaan. Meillä kävi tuuri ja mahduimme salin perälle keskellä vilkkainta lounasaikaa.
Kuva iCity.se
Kahden ruokalajin lounasmenu vaihtuu viikottain ja maksaa vain 129 kruunua eli alle 14 euroa! Emme odottaneet tällaista hintaa Vanhan Kaupungin keskellä sijaitsevassa trendikkäässä paikassa. Pääruoan saa valita kolmesta vaihtoehdosta (joista yksi aina vege), alkuruoka on kaikille sama.
Annokset olivat runsaat ja kauniisti asetellut, raaka-aineet laadukkaat ja masut tulivat täyteen. Hinta-laatusuhde vähintäänkin kohdallaan..! (Verrokkina, edellisen kerran maksoin Gamla Stanissa nauttimastani kahden ruokalajin lounaasta viinilasillisella runsaat 50 euroa.... Tämä huomattavasti persoonattomammassa perusmestassa Västerlånggatanilla).
Netissä: 19 Glas Bar & Matsal (aika ankea kotisivu kyllä....)
* * *
2. Kaikenlaisen sisustus- ja säilytyssälän ystävälle:
Muji. Åhlens-tavaratalon -1 -kerroksessa (siis katutasosta yksi kerros alas).
Mujista olen vinkkaillut blogissa jo aiemminkin, täällä kun on ihastuttavan monipuolinen valikoima kosmetiikan säilytykseen sopivia pleksibokseja ja laatikostoja. Törmäsin Mujiin ensimmäisen kerran Italiassa Bolognassa syksyllä 2012, ja olen sen jälkeen ollut liikkeen suuri fani. Suomessa Mujia ei ole, vaan lähin liike löytyy Tukholmasta.
En tiedä miten olen aiemmin onnistunut missaamaan Mujin mittavan matkaputeli-valikoiman, mutta kesäkuun alun vierailulla juutuin varmaan puoleksi tunniksi hipelöimään kaikkia eri kokoisia ja mallisia matkapakkauksia.
Ostin "Ota 3, maksa 2" -tarjouksesta lopulta yhden pumppuvaahtopullon ja kaksi 50 millin tuubia. Etenkin nuo tuubit olivat niin mahtava löytö! Tuubi-mallisiin matkapakkauksiin en ole vielä Suomessa törmännyt, ja ne ovat mitä parhaita vartalovoiteille tai suihkugeeleille. Kovemmista pullo-mallisista pakkauksista niitä on niin hankala puristaa ulos.
Pakkausten hinnat vaihtelevat 30 kruunun kummallakin puolella, suurempi tuubikoko esimerkiksi taisi olla 25 kruunua.
Valikoimassa on todellakin ihan kaikenmallisia purkkeja, pulloja, rasioita, suihkepulloja, pumppupulloja, spaatteleita, pipettejä sun muita, mitä vain keksiä saattaa. Kannattaa todellakin käydä tsekkaamassa tämä paikka! :) Ne pleksiboksitkin on mainioita!
* * *
3. Edullisen ja laadukkaan take away -ruoan ystävälle:
Hemköp City Food Court. Åhlénsin tavaratalon -2 -kerros (eli kerros Muji-kerroksesta alaspäin)
Hemköpin salaattibuffet on ihan legendaarinen. Haen täältä ruoan joka ikinen kerta kun olen Tukholmassa, usein parikin kertaa päivässä. Saattaa näyttää himpun tylsältä kun joku vinkkaa ruokakaupan salaattibaarista, mutta kuvat eivät tee oikeutta tämän "markettibuffetin" mahtavuudelle. Missään en ole törmännyt yhtä laadukkaaseen take away -ruokabuffaan ruokakaupan yhteydessä, edes monissa ravintoloissa ei ole yhtä monipuolista, tuoretta ja hyvännäköistä valikoimaa.
Salaattibuffetissa on sellaiset vaatimattomat 40 eri ainesta.. On juustoja (kolmea-neljää erilaista!), keitettyä kananmunaa, lämminsavulohta, katkarapua, jättiravun pyrstöjä, marinoituja latva-artisokkia, kvinoaa, kuskusia, erilaisia tomaatteja (salsaa, kirsikkatomaattia, viipaloitua tomaattia, tomaatti-mozzarella-salaattia), avokadoa (en tajua miten he saavat kuutiot pysymään täysin vihreänä..!), omenaa, melonia, kaikenvärisiä paprikoita, porkkanaa, erilaisia pastasalaatteja, papuja, oliiveja, siemeniä, keitettyä ja tuoretta parsakaalia, maissia, herneitä, krutonkeja.... Ja tietty useita lihajuttujakin (ei jää mieleen kun en niitä syö :D). Nojoo, pointti varmaan selvisi. On mistä valita! :) Kaikki aineet ovat todella tuoreita ja raikkaan näköisiä ja laareja täytetään jatkuvasti päivän aikana.
Hinta on 12,90 kruunua eli noin 1,40€ / 100 g...!! Ei todellakaan hinnalla pilattu! Salaatinkastikkeen voi ostaa erikseen pienessä rasiassa, niitä on erilaisia ja purkki maksaa 5 kruunua.
Ostan täältä monesti aamiaiseksi pari keitettyä kananmunaa ja vähän tomaattia ja juustoa kylkeen, tai sitten lounassalaatin (lounasaikaan salaattibaariin on ihan jonoakin...) tai eväsrasian laivaan. Mun perussalaatti, jota yleensä en edes jaksa syödä kokonaan (täytän rasian ihan äärimmilleen vihreällä salaatilla, tomaatilla, juustolla, artisokalla, lohella ja katkaravulla), maksaa jotain 8 euroa. Talk about value for money..!
Lämminruokabuffet'kin näyttää todella hyvältä, mutta siellä on vähemmän vaihtoehtoja lihaa syömättömälle vhh-ruokailijalle.
* * Postaus on ajastettu, olen tällä viikolla vaeltamassa Kevolla. * *
