Purkautuessani eilen Kampissa Onnibussista reppuineni, rikkikuluneine olkalaukkuineni ja eväslaukun virkaa toimittavine S-kaupan kestoruokakasseineni, aloin jostain syystä jälleen miettiä tyylikkyyttä ja sen käsitettä.

Olin menossa rapujuhliin ystäväni luokse, jolle elegantilta näyttäminen on yhtä vaivatonta kuin hampaiden harjaus aamuisin. Olen kirjoittanut blogissa aikaisemmin kateudesta, ja tässä on ystävä, jonka huoleton edustavuus herättää minussa aika ajoin näitä tuntemuksia.

Kuljin Narinkkatorin ihmisvilinän läpi ja mietiskelin omaa habitustani. Miksi kuljen aina tällaisena kassialmana? Pitääkö olla niin homssuinen? Enkö voi edes heittää rikkimennyttä laukkua menemään ja ostaa uutta tilalle?

Ajatuksen ohjaamana kävelin lähimpään tavarataloon ja ostin uuden laukun. Tekonahkaisen ja halvimman joka oli 50% alennuksessa. Sulloin ruokakassin ja vanhan laukun sisällön uuteen laukkuun ja koin kevyttä tyytyväisyyttä siitä, että tämäkin asia tuli hoidettua eikä tarvitse mennä ystävän luokse rikkinäistä olkalaukkua ja ruokakassia roikottaen. Katsoin peiliin ja muistin, että minun piti vaihtaa vaatteetkin. Oli unohtunut bussissa. Voisihan ne vaihtaa ystävänkin luona mutta ajattelin, että jos nyt vähän siistimmässä paidassa saapuisi juhliin, se on kohteliasta emäntää ja isäntää kohtaan.

Menin tavaratalon sovituskoppiin ja vaihdoin päälle reppuun pakatun siistimmän paidan. Katsoin hiuksiani. Pörrössä niinkuin aina. Tyylikäs ystäväni on ammatiltaan kampaaja. Hänen hiuksensa ovat aina moitteettomassa ojennuksessa.

Koin lyhyen hetken pientä harmia ja koitin sukia hiuksiani kuriin. Sitten se meni ohi. Ystäväni tuntee minut, mitä hän nyt välittää. Hän tykkää minusta sellaisena kuin olen, laittaa mielellään hiuksenikin kun ollaan menossa yhdessä jonnekin.

Rentouduin ja lähdin juhliin. Perillä huomasin, että repun olkahihnat olivat rutanneet kotona silitetyn siistin paitani olkapäät ihan ryppyisiksi. Hahah. Se siitä siisteydestä :)

Ilta oli mukava. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin taas ajattelevani, että olen vähän outo ja poikkeava. Naiset keskustelivat laukuista ja kengistä ja kelloista. Ajattelin eteisen lattialla seisovaa halpalaukkuani, jonka olin juuri ostanut vailla muuta motivaatiota kuin saada ehjä ja siisti laukku rikki menneen tilalle. Tunnustin, että en todennäköisesti huomaisi eroa halvan ja merkkikellon välillä. Ja että ostan uudet kengät usein siinä vaiheessa, kun edelliset ovat hajoamassa. "Vaatteet eivät kertakaikkiaan kiinnosta minua," kerroin.  Tai kiinnostavat, mutta ei niiden ostaminen. Toivoisin, että joku voisi ostaa ne puolestani eikä minun tarvitsisi koskaan kierrellä kaupoissa.

"Sehän on vain hyvä asia", yksi vieraista sanoi. "On hyvä, etteivät kaikki harrasta materialistista kulutusta".

Muut eivät pitäneet minua outona. Silti tunsin itse niin, kuunnellessani toisten rakkauden tunnustuksia kauniita kenkiä ja mekkoja kohtaan. "Tämä kahden asunnon juttu on niin hankala. Monesti on tullut tilanteita, että olen halunnut laittaa just sen mekon ja kengät, mutta sitten kun se niihin sopiva laukku tai vyö on toisella asunnolla, niin eihän niitä voikaan laittaa. Ai että ärsyttää!"

Tilanteita, joihin en osaa mitenkään samaistua.

Intohimo kenkiin ja vaatteisiin on osa naisena olemista. Vai onko? Missä niin on päätetty?

Joistain asioista on muodostunut kulttuurissa normeja.

Normi (Wikipedian mukaan): "viittaa yleensä sellaisiin vuorovaikutuksen muotoihin, joiden välityksellä yhteisö saa jäsenensä toimimaan tai ajattelemaan tietyllä yhdenmukaisella tavalla. Normi määritellään 'säännöiksi', joita ryhmä käyttää määrittämään hyväksyttävät ja sopimattomat arvot, uskomukset, asenteen ja käyttäytymismallit."

Kun ajattelen asiaa, tajuan pitäväni naisten kiinnostusta muotia ja kauneutta kohtaan normina. Siksi poikkeava suhtautuminen on automaattisesti jollain tapaa "epänormaalia" ja outoa. Itse olen mielessäni erityisen outo siksi, että olen kiinnostunut kauneudesta, mutta en muodista.

Mietiskelin aihetta kävellessäni juhlien jälkeen öisen Helsingin läpi kohti majapaikkaani. Katselin ravintoloiden edessä jonottavia ihmisiä ja tarkkailin vastaantulevien ihmisten olemusta. Täällä varmasti moni on miettinyt pitkään missä vaatteissa lähtee illalla ulos, ulkoinen olemus on viilattu ja harkittu. Mutta nyt ollaan kaupungissa. Tekevätkö maaseudun naiset niin..? Liittyykö kauneuden ja muodin normi vain kaupunkilaisuuteen...? No ei kai sentään..? Kai maalaistalossakin varttunut nainen voi aivan yhtä hyvin viehättyä kauniista kengistä ja haaveilla Vuittonista?

Vai onko kuitenkin niin, että se ympäristö, jonka kanssa eniten olemme vuorovaikutuksessa, luo normin? Olen syntynyt kaupungissa ja ollut alati tietynlaisten pinnallisten arvojen ympäröimä, pitää näyttää hyvältä, olla suosittu, käyttää tietynlaisia vaatteita - nuorempana jopa farkkujen merkki määritteli mihin porukkaan kuulut. Murrosiässä normin loivat kaveripiirit, vähän vanhempana vahvemmin media. Lue lehdestä viimeisimmät trendit. Trendikkyys on ihailtavaa.

Toisessa ympäristössä normit kenties ovatkin toiset.

Kello oli 02.20. Kävin Siwassa hakemassa aamiaistarvikkeita.

Kotiovella en ollut päässyt pohdinnassani tulokseen.

Onko epämuodikkuus outoa?

Mikä ylipäänsä tekee tyylikkyyden?

Kokisinko tarvetta sulloa ruokakaupan kestokassini piiloon Inarissa? Tai Sottungassa?

Mitä mieltä te olette?

Määritteleekö ympäristö tyylikkyyden normin?

Ja pitääkö kaikkien naisten tykätä muodista? ;D

Sain Tampereen Sokokselta jälleen mielenkiintoisen yhteistyötarjouksen, jonka sisältö varmasti kiinnostaa itseni lisäksi myös Karkkipäivän lukijoita.

Aihe sopii sattumalta mitä parhaiten viikolla heränneeseen kotimaisuus-teemaan. :) (Ja kyllä - tulen toteuttamaan lukijoiden toiveesta Kotimainen kosmetiikka -teemaviikon! Loistava vinkki.)

Minulle tarjottiin mahdollisuutta tutustua suomalaiseen luonnonkosmetiikkasarja EkoPharmaan sekä samalla Sokoksen Hyvä Olo –hoitolaan, jonka merkkeihin EkoPharma lukeutuu. Hyvä Olon kampaamopuoli onkin minulle jo asiakkaana tuttu, mutta kosmetologihoidoissa en ole siellä käynyt.

Olin kuullut EkoPharmasta aikaisemmin blogini lukijan vinkkaamana, ja tokihan kotimainen, sertifioitu luonnonkosmetiikka kiinnostaa aina. Suomalaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä kun ei tunnetusti mitenkään tungeksi markkinoilla.

EkoPharma vaikuttaa lupaavalta – sen ainesosaluettelot saivat minulta heti kiitosta ja lisäksi tuotteilla on suomalainen, sitoutumaton luonnonkosmetiikan sertifikaatti (siitäkin lisää myöhemmin). EkoPharma on sattumalta myös ainoa suomalainen hoitolasarja. Aika hienoa, että ainoa kotimainen hoitolatason sarja on luonnonkosmetiikkaa.

Viime viikolla pääsin Hyvä Olo –hoitolaan hemmoteltavaksi. Kosmetologi Janica Lepistö kertoi, että Hyvä Olossa käytetään muitakin sarjoja, mutta hän on itse tykästynyt käyttämään EkoPharmaa lähes kaikissa hoidoissa. Toki konseptoidut hoidot, joihin lukeutuvat esimerkiksi Phytomer ja Reviderm, ovat asia erikseen. Hoitolassa tehdään myös Hi Brow –kulmastailauksia, ripsenpidennyksiä ja kestopigmentointia.

Hyvä Olon parturi-kampaamopuolen palveluihin kuuluvat mm. Olaplex-käsittelyt ja Kerastase-hoidot. Värjäyksissä käytetään Wellaa, ja kampaajat pitävät ammattitaitoaan ajan tasalla käymällä säännöllisesti Wellan Color Visionist -koulutuksissa. Minun viileän vaalea värini on muuten peräisin tästä kampaamosta. Kyseessä ei ollut yhteistyö vaan käyn Sokoksen kampaajalla myös ihan privaatisti. Hyvä Olon palveluihin kuuluu vielä myös kynsistudio, jossa työskentelee SM-tason kynsitaiteilija.

Nyt olin hoitolassa kasvohoidon ja EkoPharman merkeissä. Asetuin pitkäkseni Janican viihtyisään hoitohuoneeseen, jonka kaunis pyöreä ikkuna muuten kuuluu Tampereen Kauppahallin julkisivun alkuperäiseen arkkitehtuuriin. Hoitola sijaitsee aivan Kauppahallin Hämeenkadun sisäänkäynnin yläpuolella.

Janica oli valinnut minulle hemmottelevan hoidon, mikä onkin kohdallani ihanteellinen valinta, koska ihoni ei juuri hyödy järeämmistä hoitotoimenpiteistä. Janica kertoi käyttävänsä hoidon aikana tuotteita kaikista EkoPharman tuotelinjoista, jotta pääsen tutustumaan eri tuoksumaailmoihin ja koostumuksiin.

EkoPharman ihonhoitolinjat perustuvat erilaisille suomalaisille marjoille, ja linjoja on neljä: kosteuttava (perustuu vadelmaan), rauhoittava (perustuu mustaherukkaan), tasapainottava (perustuu karpaloon) ja anti-age (perustuu tyrniin). Kerron EkoPharmasta ja sen tuotevalikoimasta tarkemmin seuraavassa osassa, testattuani tuotteita itse kotona.

Hoito aloitettiin kosteuttavan linjan puhdistusgeelillä ja kasvovedellä. Sitten iho kuorittiin rauhoittavan linjan ihanan tuoksuisella entsymaattisella kuorinnalla.

Tämän jälkeen iho höyrytettiin. Janica kertoi, että hän höyrytti ihon vasta kuorinnan jälkeen eikä toisinpäin, jotta huokoset olisivat auki ja iho mahdollisimman vastaanottavainen seuraavan vaiheen hoitotuotteille eli seerumille ja hoitonaamiolle.

Iho pyyhkäistiin höyrytyksen jälkeen anti-age-linjan kasvovedellä, jonka tuoksu oli kuorinnan ohella suosikkejani. On muuten kiinnostavaa, miten eri tavalla tuoksut kokee hoidossa kuin kotikäytössä. Seikka, jonka olen pannut monesti merkille eri yhteyksissä. Esimerkiksi Laveran tuoksumaailma avautui minulle hoidon kautta aivan uudella tavalla, vaikka tuotteet ovat kotikäytössä enemmän kuin tuttuja.

Seuraavaksi iho sai tehoannoksen rauhoittavan linjan C-vitamiiniseerumia sekä anti-age-linjan ravitsevaa ja kiinteyttävää kollageeninaamiota.

Sitten oli aika piipahtaa Nukkumatin rajamailla, kun Janica suoritti rentouttavan kasvohieronnan. Nämä osuudet ovat kyllä kiistatta aina omia suosikkejani kasvohoidoissa, hemmottelusta kun on kyse.

Hoito päättyi uuteen annokseen C-vitamiiniseerumia sekä ihon kosteutukseen tasapainottavan linjan öljyttömällä hoitovoiteella ja kosteuttavan linjan silmänympärysgeelillä.

Kerrankin minusta tuntui, että iho ei jäänyt liian rasvaiseksi hoidon jäljiltä. Ihoni ei kykene imemään kovin rasvaisia tuotteita, ja useimmiten minulla onkin hoitojen superravitsevien tuotteiden jälkeen sellainen olo, että haluan pestä kasvot. Ei tällä kertaa. Janican valitsemat koostumukset olivat kevyitä ja minun ihotyypilleni sopivia.

Jään innolla odottamaan, miten kotitestijakso sujuu. :) Voin jo nyt kertoa, että merkin SK 15 -päivävoide ei ole yhtään tahmainen, huraa! :) Ja yhdestä silmänympärystuotteesta on jo muodostunut suosikki.

.

Tampereen Hyvä Olo –hoitolan yhteystiedot:

Kotisivu: hyväolotampere.fi

Facebook: facebook.com/sokoshyvaolotampere

Puh. 010 767 0896 (0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min)

Olin eilen vierailulla Charming Nailsin luona ja pääsin vihdoin tutustumaan perheen vauvaan Hippuun. <3

Kuten traditioon kuuluu, CN-Taina teki minulle myös manikyyrin.

Hippu ei oikein olisi malttanut antaa mamille ja vieraalle lakkausrauhaa :)

Toivoin foliokynsiä, kun ne on näyttäneet mielestäni niin upeilta Tainan kuvissa, mutta en itse koskaan jaksa noita koristelujuttuja.

Kynsillä OPIn uuden Venice-kokoelman pastelliliila Purple Palazzo Pants (niin mun sävyinen!) ja päällä kultaista ja fuksiapinkkiä foliota. Foilaustekniikka näytti superhelpolta mitä se varmasti käytännössäkin on, mutta itseni tuntien ei varmasti tulisi foliointeja kotioloissa tehtyä. Sanni - wash-and-go ja polish-and-go. ;)

Foilauksessa kynnelle levitetään kuivuneen lakkauksen päälle erityistä folioliimaa, jonka annetaan kuivua hetki. Liimapinnan ollessa semikuiva, pintaa näpäytellään värifolion palalla jolloin pintaan tarttuu folion riekaleita. Lakkaus viimeistellään päällyslakalla joka estää foliokoristeita irtoamasta.

Rarity-poni sai toimia kuvan huomionsaalistajana kun töpökynnet ovat itsessään niin epäkuvaukselliset. Olisin niin mielelläni nähnyt tämän ihanan lakkauksen pitkillä kynsillä...!

Minulla oli eilen Vehmersalmi-vierailun kunniaksi pitkästä aikaa luomiväriäkin. Olen käyttänyt viimeiset neljä viikkoa pelkkää rajausta, mutta eilen luomille sipaistiin hennon liila pohja MACin Beautiful Iris - ja Seedy Pearl -luomiväreillä.

Joo - kulmakarvat on vielä lomatunnelmissa... :)

Rajauksena Sephoran violetti kynä jonka päällä Meksikosta saamiani vaaleanliilaa ja kultaista nestemäistä eyelineria. Alaluomella Essencen vaaleanpuna-kultainen hohde-eyeliner.

Sanoin tuossa eilen Tainallekin kun juteltiin meikeistä (aiheena mm. ensi viikolla Suomessa lanseerattava Urban Decay), että pastellisävyt tulee aina säilymään minulle rakkaimpana ja omimpana meikkivärimaailmana. Baby-liila, persikka, huurteinen pinkki, mintunvihreä, vaalea turkoosi... Karkkia minun makuuni! :)

Rajauksissa voi vielä irrotella räikeämmillä väreillä, mutta luomille valitsen mieluummin miedompaa.

Tämä kuva on mun suosikki. Hellyys...! <3

Viimeistään jouluna taas moikkaamaan Hippulaista. :)

Kiitos Taina, Mr. ja eläinlapset! (Kissatkin saivat huomionsa...!)

.

- - Ai kuka Taina? No tämä Taina! :)

Rakastan tilastoja.

Blogin kävijätilastot kuuluvat luonnollisestikin kannaltani kiinnostavimpiin, ja tiirailen niitä säännöllisesti. Välillä näkee poikkeuksellisia ja yllättäviäkin kävijäpiikkejä vanhoissa postauksissa, mistä voi päätellä, että postaus on linkitetty jonnekin ja siitä todennäköisesti käydään parhaillaan jossain keskustelua.

Tämän vuoden klikatuimmat Karkkipäivän sivut ja postaukset ovat tässä:

Klikatuin postaus on Proteiinirahka :) Piikki normaalissa kävijävirrassa on melkoinen:

Tulen hihittelemään tälle varmaan vielä monet vuodet. Niin hassua. Hetken mielijohteesta kauppareissun jälkeen puolessa tunnissa väännetty avautuminen muodostui koko blogin historian luetuimmaksi jutuksi :D Bloggailu on tosiaan täysin arvaamatonta hommaa. Koskaan ei voi tietää mikä herättää vastakaikua.

Tilastossa huomioni kiinnitti kaksi ja puoli vuotta sitten julkaistun Tehokkaat, kotikutoiset kuorinnat -postauksen sijoitus. Näistä kuorinnoista kaikesta päätellen jutskaillaan jossain ahkerasti. Postaus ei saanut näin paljon lukukertoja edes julkaisuaan seuranneena vuonna. Tunnustaako joku linkittäneensä Kuorinta-jutun jonnekin? :D Ihan vain uteliaisuutta olisi hauska tietää missä siitä puhutaan. :)

Joulupötsi-postaus on pysytellyt sekin julkaisustaan lähtien joka kuukauden luetuimmissa. Mielenkiintoista. Tässäkin kuussa se on kiinnostanut teitä enemmän kuin esimerkiksi mun halpis-vinkit Sveitsiin ;D No, voisin toiveikkaasti päätellä, että ihmiset ovat saaneet postauksesta ja siihen liittyneestä sarjasta hyötyä ja siksi siihen palataan uudelleen ja uudelleen.

Kun kerran kotitekoiset kuorinnat näyttävät kiinnostavan, niin alleviivaampa jälleen kerran kahvinporokuorinnan ylivertaisuutta.

Jos en saisi blogin kautta vartalokuorintoja testiin, en rehellisesti enää kaupan kuorintoja käyttäisikään. Suihkugeeliin sekoitetut kahvinporot tuovat niin supersileän ihon että en näe mitään järkeä ostaa erikseen purkkiin pakattua valmiskuorintaa. Kahvinporot etenkin ruokaöljyyn sekoitettuna ovat mitä puhtainta luonnonkosmetiikkaa ilman minkäänlaisia lisäaineita. Niillä saan paljon sileämmän ja pehmeämmän ihon kuin millään muulla tuotteella.

Kahvinporot ovat samalla tajuttoman tehokas mutta hellävarainen kuorinta-aine (kahvinporot eivät ole muodoltaan teräviä eivätkä raasta ihoa niinkuin jotkut murskattuihin siemeniin tai hedelmänkiviin pohjautuvat kuorinnat saattavat tehdä).

Jos et ole vielä kokeillut, mitä enää odotat :)

No niin jee! Nyt voin ainakin lukijani Emmin iloksi kertoa, että hankin vihdoin oikeat juoksukengät! :)

Ja pöksyt!

Tein maaliskuussa elämäni ensimmäisen kunnollisen ulkoilmalenkin. Saavutuksesta kertovassa postauksessa näkyi aika uupunut henkilö (alla :D). Ja vähän epätarkoituksenmukaisemmassa vaatetuksessa.

Tarkoituksena oli opetella tänä vuonna juoksemaan myös ulkona, hankittuani ylipäänsä jonkinlaisen aerobisen peruskunnon salin juoksumatolla. Olen hölkkäillyt menemään säännöllisen epäsäännöllisesti maaliskuusta lähtien, mutta vasta eilen sain tsempattua itseni urheiluvälineliikkeeseen ja hankittua vihdoin vähän tuoreemmat tossut.

Vanhat kun olivat vuodelta 2003 eivätkä todellakaan mitkään juoksukengät. :) Ihan hyvin niillä on kuitenkin lenkit sujuneet.

Motivaationi vaatehankintoihin on todella alhainen, siksi meni näinkin kauan saada itsensä kenkäostoksille. Halusin toisaalta myös varmistua siitä, että ulkona lenkkeilystä oikeasti tulee minulle pysyvä harrastus.

Nyt puolen vuoden jälkeen voi todeta, että on siitä tullut. Kummoinen juoksija en edelleenkään ole enkä lajiin millään lailla koukuttunut, mutta lenkille on kiva lähteä. Reissuissa huomasin jopa vähän kaipaavani sitä. Se oli mukava tunne :)

Olen aina vähän pyöritellyt silmiäni tämän hetken sateenkaaren väriselle juoksukenkätrendille (minusta kengät ovat olleet ihan karsean näköisiä :D), mutta saatuani eilen uudet violetti-neon-kirjavat ystäväni, huomasin heti pehmeneväni.

Nämähän ovat lopulta aika mylittleponymaiset :)

Ja siis mikä ero juostessa...! Nämä tuntuvat jalassa ihan sukilta vanhoihin Nike-"veneisiini" verrattuna! :D Kyllä askel kulki kevyesti!

En ymmärrä kengistä yhtään mitään, ja pyysin apua kaupan myyjältä. Olen parhaillaan Kuopiossa ja oli hauskaa, kun palvelutilanteessa huomasin yhtäkkiä vaihtavani kunnon "savvoon". Välillä unohdan, että minulla on jossain tuolla sisuksissa sekin taito. :D (Meillä ei kotona puhuttu savoa, mutta olen täällä syntynyt.) Myyjä vaikutti jotenkin hermostuneelta ja epävarmalta ja tuntui, että kommunikaatio leveää murretta haastelevan myyjän kanssa helpottui heti kun puhuimme samaa kieltä ^_^ Tunnelmakin leppoistui. Myyjä tunnustikin myöhemmin olevansa ensimmäistä päivää töissä kesäloman jälkeen ja pahoitteli hapuilevaa palvelua. Löytyihän sieltä lopulta kuitenkin se mitä tulin hakemaan eli hyvät kengät, ja alerekistä vähän juoksuvaatettakin. :)

"Missäs tiälä olis hyvää juoosta?"

"No keskustassa Valakeesella, vaekka suattaahan tuohon noppeesti kyllästyvä kun on vuan sen kiloometrin kierros. Tai Vänäärillä."

Valkeiselle, jees! :) Lempipaikkojani Kuopiossa. Ehkä tänään sitten Väinölänniemelle. :)

Miksi kirjoitin juoksukengistä? En tiedä. Tulin  iloiseksi kun sain vihdoin edettyä asiassa ja on kiva kirjoittaa sellaisesta joka ilahduttaa.

Vaikka vain itseä :)

(Ja ehkä Emmikin ilahtui ;D)

Olimme miehen kanssa viime viikolla vierailulla Laitikkalan kylässä Pälkäneellä keskellä perinteisintä suomalaista maaseutua.

Olen ystävystynyt laitikkalalaisten maitotilallisten Annikan ja Pekan kanssa viime vuotisen juustolatyöharjoitteluni jälkeen, ja olimme kylällä Annikan ja Pekan kutsumina. Äijän viimeiselle lomaviikolle oli mukava saada mahdutettua vähän kotimaan matkailuakin :)

Ferrari tai Fendt - Mr. Karkkipäivä on yhtä vaikuttunut ^_^

Laitikkala on poikkeuksellisen eloisa kokoisekseen pikkukyläksi eikä yritteliäisyydestä ole puutetta. Termin "Makukylä" on kuulema aikoinaan lanseerannut Helsingin Sanomien toimittaja jossain artikkelissaan. Lähiruoka on täällä vetonaula numero yksi.

Annika ja Pekka veivät meidät kiertoajelulle kylään ja matkalla poimimme mukaan illallispöydän grillattavat ja tuliaisia tilapuodeista.

Lihat grilliin Katajan Lihasta. (Vähemmistön edustajalle oli tarjolla lohta ;)).

Kunnon old school meininki. Katajan Lihan Kesänmaku-myymälä toimii vanhoissa kylän pankin tiloissa, ja täällä on sellaiset tosi vanhat kassatiskit jollaisia muistan lapsuudestani. (Voiko käyttää ilmaisua tosi vanha kun puhun omasta lapsuudestani...? No, viivataan tuo 'tosi' yli ;D Emmää vielä niin vanha ole ;))

Suttisen marjatilan myymälässä vierähtää helposti pitkäkin tovi. Täällä on paljon hypisteltävää ja maisteltavaa :)

Tilan omilta pelloilta tulee mansikoita, vadelmia, kurkkua, kaaleja ja maissia. Lisäksi myymälässä on muita kotimaisia elintarvike- ja lahjatuotteita.

Myymälän yläkerran vinttipuodissa on suomalaista käsintehtyä sisustus- ja lahjatavaraa sekä kosmetiikkaa. Oli ilo nähdä Flow Kosmetiikka edustettuna maaseudun tilapuodissakin :)

Myös alakerran myymälässä on Flow Kosmetiikalle omistettu nurkkaus. Uudemmille lukijoille haluan kertoa, että Flow oli muuten ihkaensimmäisen kosmetiikkatehdasvierailuni kohde. :) Tutustuin hyvinkääläisen Flow'n tuotteisiin ja valmistustiloihin kesällä 2012. Flow'n tuotteisiin perustui myös legendaariseksi muodostunut palashampookokeiluni... :D

Suosikkituotteeni Flow'lta on kuitenkin meikkituote - Lily Lolon veroinen mineraalipohja. Nyt kesällä minulla on käytössä Amber-sävy, talvella Peach.

Annika esitteli yhden lemppariherkuistaan, Tannisen Chilisen hunajaisen valkosipulihillokkeen. Makeat jutut eivät ole minun makuuni mutta misterin ostoskoriin sujahti joku noista Tannisen makeista chilisäilykkeistä.

Oma löytöni oli Hamppusnacks. Siemennäkkärin näköinen kuva veti heti puoleensa, mutta nämä snacksit eivät ole pelkistä siemenistä. Ainesosissa on maissijauhoa, vettä, hampun- auringonkukan- ja pellavansiemeniä, rypsiöljyä ja suolaa. Maissipohjaisina nämä eivät ole ihan täysin vhh:ta, mutta 23% hiilaripitoisuudellaan kuitenkin huomattavasti vähähiilarisempia kuin viljasnacksit. Sanni totesi; "Tahtoo", ja osti kaksi pakkausta.

Pussin takana lukeva teksti saa hymyilemään: "Hamppusnacks sopii hyvin kahvipöydän pikkusuolaisiin tai sohvalle murustettaviin tv:n katselu naposteltaviin". (Juuri noin kirjoitettuna :))

Misteri taisi maistaa tuollaisen limun. Makua enemmän hän saattoi tosin olla innostuneempi "siististä viiltokorkista". :) Noista tosiaan tuli helposti haava sormeen. Muistaakseni vanhoissa smurffilimuissa oli tuollaiset...

Söpöt keppihevoset odottavat Suttisen pihalla lapsivieraita.

Seuraavaksi pysähdyimme Pekan ja Annikan naapuriin Rönnvikin viinitilalle. "Teidän ei ainakaan tarvitse ottaa taksia kotiin tältä terassilta", naureskelin.

Rönnvik on yksi Suomen suurimmista viinitiloista, ja tilan tuotteita on palkittu useaan otteeseen. Se on myös suosittu kesämatkailukohde.

Otin neljän viinin maistiaistarjottimen tilan kuivimmista viineistä koostuen (näyttää paljolta mutta laseissa on yhteensä vain 16 cl). Suosikkeja olivat karviaisviini Egil (joka itse asiassa on puolikuiva) ja viherherukkaviini Rönnvik.

Anopille lähti tuliaisiksi pullo Rönnvikiä ja omaan kotiin kalaruoan kaveriksi karviaisviini.

Ystävystyminen Annikan kanssa on muuttanut suhdettani suomalaiseen ruokaan. Jokaisen olisi tietysti hyvä suosia kotimaista, se on selvää, mutta tässä(kään) asiassa en voi pitää itseäni hyvänä esimerkkinä. Kuten blogista on voinut lukea, on edullisuus useimmissa tapauksissa merkittävin valintakriteerini. Olen pyrkinyt suosimaan kotimaista tilanteissa, joissa hintaero ulkomaiseen on pieni, mutta varmasti olisin voinut elämäni aikana ostaa paljon enemmän kotimaista ilman että talouteni olisi siitä kärsinyt.

Asennettaan voi kuitenkin tarkistaa. :)

Kotimaiset tuotteet eivät aina edes tule kalliimmiksi kuin ulkomainen vaihtoehto, etenkin jos on mahdollista ostaa suoraan tiloilta ilman välikäsiä. Mahdollisuus tähän ei tietenkään ole kaikille yhtäläinen, mutta jos kohtuullisen ajomatkan päässä on maatilamyymälöitä, kannattaa niitä ehdottomasti hyödyntää.

Syön edelleen ja tulen aina syömään ulkomaisia juustoja, mutta minusta on tullut myös Annikan eli Heikkilän Juustolan asiakas.

Heikkilässä käydessäni tai Annikaa kaupungissa tavatessa ostan aina satsin Heikkilän juustoja. Niitä saa myös kotikaupunkini kauppahallista ja Stockmannilta, mutta ostan suoraan Annikalta.

Kun on omin silmin nähnyt, mistä juustot tulevat, niitä syö ihan eri fiiliksellä.

Kun tutustuu ruoan juuriin, sitä arvostaakin eri tavalla.

Heikkilän pitojuustoa Sannin tapaan chilillä ja kanelilla ("sokerina" erytritolia).

Olen aina arvostanut käsityöammatteja. On huisia ajatella, että joka viikko juustokuormat lähtevät Heikkilästä vain koska Annika herää aamuisin, hakee Pekan tai isänsä lypsämän maidon, käynnistää juustolassa separaattorin ja valmistaa juuston. Annika on tietysti ihan tottunut tähän, mutta minulle se näyttäytyy aivan mielettömänä. Kaikki on Pekasta ja Annikasta kiinni. Omat lehmät, omat kädet, oma työ.

Ja seuraavalla viikolla joku viipaloi lautaselleen Annikan pitojuustoa kotona Lauttasaaressa tai tamperelaisessa ravintolassa. Tai Finnairin lennolla. Heikkilän Nuoriherra-juustoa on tänä vuonna tarjottu Finnairin business-luokassa. Vain, koska Annika on herännyt aamuisin ja mennyt töihin :)

Kun on itse ollut työssä, jossa oma poissaolo ei juuri vaikuta töiden kulkuun suuntaan tai toiseen, hommat pyörivät joka tapauksessa, on tällainen artesaaniammatinharjoitus jotain aivan erityistä.

Heikkilän valkosipulilevitettä ja Murtolan hamppusnacksejä.

*

Näkyvästi esillä ollut Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja on sekin saanut minut miettimään. Jos jokainen meistä ostaisi kuukaudessa vain kymmenellä eurolla enemmän suomalaisia tuotteita, se merkitsisi 10 000 uutta vuosityöpaikkaa. Niin pienestä se on kiinni. Olen nyökytellyt mainokselle, mutta hakenut kaupasta edelleen sen saksalaisen maitorahkan. Miksi? Kummasti jotkut hyvät aikeet jäävät meillä usein vain ajatuksen tasolle.

Minulla on siis tässä petraamista, mutta olen jo hyvällä tiellä.

Haastan muutkin muistamaan kotimaisen vaihtoehdon siellä kaupan hyllyillä. Halpis-asenne voi olla elämäntyyli, mutta pienillä valinnoilla voi säästäväisinkin tukea kotimaista. ;)

*

Onko kotimaisuudella teille paljon merkitystä?

Kuka muu myöntää katsovansa useammin hintaa kuin suomalaisuutta?

Tänään paljastui virallisesti, että minä ja Virve kuulumme myös tämän syksyn LivBoxin Bloggaajaboxiin. Aiemmin on paljastettu Nude-blogin Erikan osallisuus.

* * *

LivBox lienee konseptina tuttu jo monelle kosmetiikkablogien lukijalle. Kyseessä on siis palvelu, jossa voi tilata itselleen kerran kuussa kotiin toimitettavan yllätyslaatikollisen pieniä kosmetiikkanamusia. Tosi moni kauneusbloggaaja tekeekin LivBoxin kanssa yhteistyötä ja boxien sisältöä odotetaan,  arvaillaan ja ruoditaan somessa antaumuksella joka kuukausi.

Itse en ole ajankäytön rajallisuuden ja testituotteiden valtavan määrän vuoksi lähtenyt mukaan LivBoxien vastaanottajaporukkaan, mutta bloggajaboxiin oli hauska ottaa osaa.

Arvaakohan kukaan mun lempparituotetta...? :) Yhtäältä se on mielestäni aika itsestäänselvä, mutta toisaalta on mahdollista, että moni lähtee veikkausten kanssa väärään suuntaan muuan toisen selkeän lempparisuuntaukseni pohjalta. :)

Edit. Heh, minähän olen pätkäissyt LivBox-kuvakaappauksen juuri siitä kohtaa, minkä jälkeen oma tuotevihjeeni lukee :D Mun vihje tuotteesta kuuluu siis näin: "Tämän tuotteen ottaisin mukaan autiolle saarelle, tai minne vain, jos mukaan saa valita vain yhden ainoan kosmetiikkatuotteen."

* * *

Me valitut bloggaajat emme ole saaneet tietää muista valituista ennen kuin nimiä nyt lähdettiin paljastamaan. En siis tiennyt ennen tätä päivää, että Virvekin on mukana. Alkoi heti kutkuttamaan, että mitähän nuo Virven suosikit on (Virve on saanut mukaan kaksi tuotetta). :) Yksi tuli heti mieleen vinkin perusteella, mutta että kaksi samalta valmistajalta.... hmmmm.... jännää :D

No, syyskuussa selviää. :)

Kesä ei todellakaan ole ollut ihanteellinen aurinkotuotteiden testaukseen, ja niinpä tämäkin kaksikko on jäänyt (tähän saakka) kokeilematta.

Sveitsiin en ottanut näitä mukaan, koska osasin jo kokemuksen pohjalta odottaa, ettei niiden koostumus ole minulle se mieleisin. (Eikä myöskään suojakerroin, en edelleenkään käytä näin korkeita kertoimia.)

Acorelle.

Merkki on tullut minulle tutuksi ensisijaisesti hurmaavien tuoksujensa kautta, ja tuoksut lienevätkin merkin vahvin alue.

Acorellen valikoima on minusta jotenkin hassu, jos suotte tällaisen aiheen ulkopuolelle rönsyilevän puheenvuoron. Merkki keskittyy tuoksuihin ja karvanpoistotuotteisiin, jotka ovat käsittääkseni alusta saakka muodostaneet Acorellen ytimen. Matkan varrella valikoima täydentyi pienellä viiden tuotteen anti-age -ihonhoitosarjalla, jota tosin ei markkinoida kovinkaan näyttävästi. Lisäksi merkillä on deodorantteja, vauvatuotteita, muutama meikinpoistoaine ja aurinkosuojatuotteita. Jokseenkin erikoinen tuotevalikoima, mutta tämä on vain minun mielipiteeni :)

Sain maahantuojalta testiin SK30-aurinkosprayn vartalolle sekä SK30-aurinkogeelin kasvoille. Kun tällä viikolla vihdoin päästiin Suomessakin nauttimaan oikeasta kesäsäästä, kaivoin kaksikon esiin ja päätin testata sen ennenkuin kalenteri kääntyy syksyn puolelle. Tokihan tuotteiden koostumukset voi testata ilman aurinkoakin, mutta olen ehkä outo ihminen tinkimättömyydessäni kun haluan testata aurinkotuotteet nimenomaan niitä vaativissa olosuhteissa :D

Olen parhaillaan maalla, ja mikä sopisikaan paremmin tuotteiden hc-testaukseen kuin marjanpoiminta porottavan auringon alla :)

Sun Spray SPF 30

Luonnonkosmetiikasta kun on kysymys, muodostuu tuotteen aurinkosuoja tietenkin mineraaleista. (Tosin nyt on eräs toinenkin ainesosa noussut viralliseksi luonnolliseksi aurinkofiltteriksi, kuten toinen testituotteista vahvistaa.) Acorellen SPF30-sprayssa aurinkosuojan tuo tuttu titaanidioksidi. Kiinnostuneet voivat käydä tsekkaamassa incin täältä. Spray on koostumukseltaan emulsiomaista ja väriltään valkoista.

Tuotekuvauksessa kerrotaan, että koostumus on miellyttävän ohut ja hyvin levittyvä, eikä tuote jätä ihoa valkoiseksi. Valitettavasti joudun olemaan tästä jonkin verran eri mieltä. Tuote on ohutta, mutta levittäessä tuntuu selvä, korkean titaanidioksipitoisuuden aikaansaama nahkeus. Ja iho kyllä jää valkoiseksi. Ja tahmeaksi. Voidetta täytyy hieroa ihoon tovi jotta valkea pinta katoaa. Emulsio on vedetön ja voidepohja muodostuu öljyistä ja rasvoista. Tuote siis jättää ihon selvästi rasvaiseksi, ja itse jouduin pesemään kädet saippualla kolmesti ennenkuin kaikki rasvaisuus huuhtoutui pois.

Vietettyäni pari tuntia auringon alla marjapuskissa, oli kyynärtaipeissani valkoiset voidekerääntymät. Halusin äkkiä suihkuun.

Olisi väärin sanoa, että en pidä juuri tästä aurinkovoiteesta. Totuus on, että luonnonkosmetiikan aurinkovoiteissa nyt vain on sallittujen raaka-aineiden sanelemana tämän tyyppinen koostumus, eikä se ole koskaan ollut minulle mieleen. Jos haluaa käyttää luonnonkosmetiikan aurinkosuojaa, on hyväksyttävä samaan pakettiin tahmeus, nahkea levittyvyys ja useimmiten vaalea pinta. Voiteet ovat varmasti tehokkaita työssään UV-säteilyä vastaan, mutta kosmeettisessa miellyttävyydessä luonnonkosmetiikan aurinkotuotteet eivät pysty kilpailemaan normikosmetiikan kanssa.

Ainoat tähän saakka testaamani, miellyttävän tuntuiset luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ovat Aubreyn SK 15-voide ja Lovean edesmennyt SK 15 Spray.

Aurinkogeeli SPF 30

Tämä tuote kiinnosti minua kovasti, sillä se on tarkoitettu nimenomaan kasvoille. Nimi geeli antoi ymmärtää, että kyseessä olisi kevyt, nopeasti imeytyvä ja rasvaton tuote.

Vaan ei.

Kyseessä on vedetön, öljyyn pohjautuva tuote. Käytännössä jämäkkä balsami. Tuote puristuu tuubista ulos geelimäisen näköisenä, mutta kun sitä alkaa levittää, paljastuu rasvainen, tahmea koostumus. Joka tosin olisi selvinnyt jo ainesosaluetteloa katsomalla.

Aurinkogeelin inci: karanja seed oil, trihydroxystearin, parfum, dicaprylyl carbonate, titanium dioxide, bisabolol, tocopherol, sunflower seed oil, aluminum hydroxide, stearic acid, polyglyceryl-3 diisostearate, healianthus annuus hybrid oil, olive fruit oil, propolis extract, pollen extract, benzyl benzoate, benzyl salicylate, eugenol, geraniol, linalool.

Tuliko flashback viime kesältä? Kuka tunnisti/muisti karanjaöljyn? Siitähän käytiin viime kesänä blogissa varsin perusteellista keskustelua, joka päättyi tähän. Eli karanjaöljy on kuin onkin sallittu, "oikea" UV-filtteri vaikkei sillä lainsäädännöllisesti ole sellaista funktiota. Acorellen "geeli" pohjautuu karanjaöljyyn, ja lisäksi UV-suojaa tuo titaanidioksidi, jota tuotteessa kuitenkin on niin vähän ettei se näy tai tunnu.

Tuote on niin rasvainen, että käsiin jää tuotteen levityksen jälkeen täysin vettä hylkivä pinta. Kuten sprayemulsionkin kohdalla, kädet sai pestä saippualla moneen kertaan jotta rasvaisuus liukeni.

Ja silti....

...tuotetiedot kertovat "ettei tuote jätä ihoa tahmeaksi". Oikeasti, tämä aiheuttaa kerta toisensa jälkeen vilpitöntä ihmetystä. Miten vedetön, rasvoihin ja öljyihin pohjautuva tuote voisi olla jättämättä iholle tahmeaa pintaa...? Samaa tahmattomuutta lupaa myös Biosoliksen öljy, joka on paksua kuin ruokaöljy. Miksi pakkaukseen on painettava tällaisia? Jotta kuluttaja tekisi sen perusteella ostopäätöksen? "Haa, ei tahmaa, otan tämän!" Mutta onko asiakas sitten tyytyväinen kun tuote paljastuukin rasvaiseksi? En ymmärrä.

Hei, ja kahvilusikallinen...! ^_^ Onko se eri kokoinen kuin teelusikka?

En muuten pystynyt laittamaan tätä kasvoille. Testasin tuotetta sääriin, jotka kiilsivät koko marjanpoiminnan kuin ne olisi valeltu margariinilla. Iho myös toimi tahmeutensa ansiosta tehokkaana kärpäspaperina ja sääriin olikin takertunut jos jonkinlaista pikku ötökkää ja heinänkortta puskista palatessani.

Acorellen aurinkotuotteet eivät olleet mieleeni, mutta kyllä maalla on mukavaa.

.

...Ja onneksi Acorelle osaa kuitenkin valmistaa niitä ihania tuoksuja ;)

Sveitsi ei todellakaan ole ykköskohde, jos haluaa matkustaa hyvin niukalla budjetilla.

Halpamatkustamisen rajan määrittelee toki jokainen itse, yhdelle se voi olla 100 euron päiväbudjetti (jolla Sveitsissä pärjääkin), toiselle 30 euroa. Viidenkymmenen euron päiväbudjetti alkaa jo olla Sveitsissä haastava. Se on mahdollista, jos pystyy majoittumaan ilmaiseksi (kaveri, Couchsurfing) tai ei juuri käytä julkista liikennettä (suuntaa vain yhteen kohteeseen tai liikkuu liftaamalla). Mutta jos suunnitelmissa on matkustaa maan sisällä useammassa kohteessa eikä majoitu sohvasurfaus-periaatteella, 50 euroa ei riitä.

Kokosin tähän muutamia vinkkejä budjettitietoisen Sveitsin matkalle.

Frangi-hinnat ovat käytännössä samat euroissa.

Matkustus

Julkinen liikenne Sveitsissä on kallista, ja melkein kaikilla sveitsiläisillä onkin jonkinlainen alennuskortti. Yleisin niistä on Half Fare Card, jota myydään myös turisteille. Turistiversio maksaa 120 frangia (noin 117 euroa) ja on voimassa kuukauden. Kuten nimi kertoo, lipulla saa kaikki julkisen liikenteen liput (niin junat, bussit, laivat kuin vuoristohissit) puoleen hintaan.

Jos matkustat vuoristokohteeseen jossa tiedät käyttäväsi paljon hissejä tai köysiratakuljetuksia, Half Fare Card maksaa itsensä hetkessä takaisin. Vuoristohissit ovat kalliita, esimerkiksi Klein Matterhornin hissi maksaa rapeat 100 frangia meno-paluu.

Budjettimatkaajan ylin ystävä Sveitsin junaliikenteessä ovat Supersaver-liput, joita on saatavilla lähes kaikille yhteyksille (lukuun ottamatta alle 30 minuutin lähijunayhteyksiä).

Lippujen sanotaan olevan sitä edullisempia mitä aikaisemmin ne varaa, mutta kolmen viikon aikana panin merkille, että lippuja on käytännössä tarjolla hyvinkin lyhyillä varoajoilla. Vielä edellisenä iltanakin saattoi varata alennuslipun tietylle välille.

Supersaver-lippujen ainoa huono puoli on se, että niitä voi ostaa vain netistä ja ne on tulostettava. (En tiedä toimiiko SBB:n mobiililippusysteemi ulkomaisissa liittymissä.) Lippujen ostaja on siis riippuvainen nettikahviloiden tai majoituspaikkojensa tulostusmahdollisuudesta. Supersaver-lippua ei voi tulostaa asemalla lipputoimistolla tai SBB:n automaatista.

Half Fare –kortilla saa vielä Supersaver-hinnankin puoleen hintaan. Tällä yhdistelmällä on mahdollista matkustaa vielä paljon halvemmalla kuin millään Sveitsin rautateiden tarjoamalla passiratkaisulla (tai VR:n One Country –reilipassilla, jota jotkut lukijat minulle suosittelivat).

Supersaver-hinnat näkyvät SBB:n sivuilla vähän miten sattuu, välillä punainen tarjouslogo näkyy jo ensimmäisellä hakutulos-sivulla, joskus vasta kun on syöttänyt matkustajatiedot ja valinnut hintaperusteen (normaali/Half Fare). Pelkkiä tarjouslähtöjä voi myös etsiä omalla hakukentällään täällä.

Flexi-passi, jota harkitsin pitkään, olisi ollut minulle kalliimpi vaihtoehto kuin Half Fare Cardilla ja Supersaver-lipuilla matkustaminen. Kolmen viikon aikana matkustin yhteensä 13 päivänä yhteensä 18 matkaa, ja kaikkien matkojen hinnaksi Half Fare Cardin kera tuli 430 euroa. Näistä vuoristohissien osuus oli 130 euroa.

15 päivän Swiss Travel Passille olisi tullut hintaa 440 frangia jonka päälle vielä vuoristohissien hinnat, joista passin haltijankin täytyy maksaa puolet. Flexi/Half Fare -combo olisi tullut vieläkin kalliimmaksi.

Ruoka

Ravintolaruoka Sveitsissä on kallista ja eväillä säästää huomattavasti. Todella niukan budjetin matkaaja varustautuukin pitämällä päivärepussa/olkalaukussa aina mukana eväsrasiaa ja aterimia.

Ruokakaupoista voi ostaa valmiiksi kootun salaattirasian (niukan kokoisia kylläkin), mutta kaikkein edullisimmin selviää ostamalla salaattiainekset erikseen ja kokoamalla salaatin mukana kulkevaan rasiaan. (Tämä on oma perussysteemini maassa kuin maassa.) Ruokakaupoissa myydään valmiiksi pestyjä salaattisekoituksia ja jopa salaatinkastikkeita kerta-annoksina. Erittäin kätevää. Ja, kuten tuli huomattua, kaupasta saa myös valmiiksi keitettyjä munia. Käteviä jos majapaikassa ei ole keittomahdollisuutta.

Extravinkkejä:

* Muoviaterimia saa ilmaiseksi ainakin Coop-myymälöistä, niitä voi ottaa mukaan ulko-ovien läheisyydessä sijaitsevista pisteistä.

* Folio sekä minigrip-pussit ovat käteviä eväiden pakkauksessa. Folion avulla jääkaappikylmät ruoat pysyvät lämpimässäkin säässä viileinä jopa tunteja. Migros-myymälöiden pähkinälaareilta voi kahmaista maksutta mukaansa kätevän kokoisia Minigrippejä. Tuli hyödynnettyä säännöllisesti ;)

Pikaruoka kuten hampurilaiset sekä leipomoiden ja kahviloiden valmiit täytetyt sämpylät ja patongit ovat klassista halpaa ruokaa. Sveitsissä täytetyt sämpylät eivät kuitenkaan ole erityisen halpoja, hinta kulkee keskimäärin 6-7 frangissa pienehköstä sämpylästä tai täytetystä patonginpalasta. Jälleen tulee huomattavasti edullisemmaksi ostaa leivät ja täytteet kaupasta.

* Vinkki vhh:laiselle: Migros- ja Manor-kaupoissa myydään Low Carb –leipää. Etenkin Manor-kaupan leipä on supervähähiilihydraattista, hakkaa Vaasan Minihiilarinkin.

Zürichin Hiltl - maailman vanhin kasvisravintola

Ravintoloissa röstit ja fonduet ovat edullisinta ruokaa. Näitä voi saada 25 frangilla. Alle 20 frangilla voi ruokailla vain pikaruokaloissa.

Salaatit maksavat keskimäärin 20-25 frangia, mutta täytteet eivät usein ole niin ruokaisia kuin mihin meillä on totuttu. Pelkkä vihreä salaattikin maksaa usein 16 frangia.

Bernissä ja Zürichissä on erinomaisia kasvisruokaravintoloita, joiden kilohintaperiaatteella hinnoitelluista noutopöydistä saa ruokaa suhteellisen edullisesti muihin ravintoloihin verrattuna. Edullisimmaksi tulee kun otat ruoan take-awayna.

Kalaruoat ovat Sveitsin ravintoloissa niin kalliita että jouduin itse jättämään ne kokonaan väliin tällä reissulla. Zermatissa, joka tosin on Sveitsin tyyreimpiä paikkoja, kalaruokien hinnat huitelivat jopa yli 50 frangissa. Ja nyt puhutaan ihan tavallisista ravintoloista, ei fine diningista. Muuallakin Sveitsissä on suoranainen ihme, jos löytää edes yksinkertaisimman lohi-peruna-annoksen alle 35 frangilla.

Söin vajaan kolmen viikon aikana ravintolassa neljä kertaa. Kaksi kertaa hain takeawayn ja kaikki loput ruokailut olivat eväsperiaatteella tai majapaikassa kokattuja.

Oma vakiokalaruokani reissussa oli kaupasta ostettu, vakuumipakattu kylmäsavulohi tai lämminsavutaimen. Tai se tuttu tonnikala.

Majoitus

Hotellien hintataso on systemaattisesti korkea ja samalla tasolla kuin Suomessa. Alle 70 euron hotellihuoneen voi löytää vain todellisella tuurilla. Myöskään hostellit eivät ole erityisen halpoja, esimerkiksi Zürichissä makuusalipaikka irtoaa alkaen n. 40 eurolla, Bernissä 36 eurolla. Yksityishuoneesta saa jo maksaa paljon enemmän.

Budjettimatkaajan vaihtoehdoiksi jäävät Couchsurfing, Airbnb tai leirintäalueet. Jos matkustaa isommalla porukalla ja on suuntaamassa alppikyliin, chaletin (mökin kaltainen huoneisto) vuokraus on varteenotettava vaihtoehto. Kalliissa Zermatissakin chaletin sai edullisesti kun kustannuksia oli jakamassa useampi henkilö.

Airbnb’kään ei ole mainittavan edullinen Sveitsissä, keskimääräisen yö-hinnan ollessa noin 50-60 euroa. Tietysti Airbnb on heti edullisempi jos kustannuksia on jakamassa matkaseuralainen. Airbnb-huoneen voi saada jopa 30 eurolla jos on tuuria, mutta näitä huoneita on tarjonnasta vain murto-osa.

Oma Sveitsin matkani mahdollistui yhdistelmällä kesätyöpalkkaa, junalippujen huolellista suunnittelua, eväitä, sukulaisen sohvalla nukkumista, Airbnb'tä ja vuokramökkiä. Kreikan matkailuun verrattuna Sveitsi budjettiversionakin on erittäin kallis.

Vietin Sveitsissä 19 vuorokautta. Koko matkaan kuluneella summalla olisin viettänyt Kreikassa makeaa elämää jokapäiväisillä ravintola-aterioilla puolitoista kuukautta.

Sveitsi on kallis. Mutta joka sentin arvoinen.