Olisikohan vihdoin aika kirjoittaa tästäkin shampoosta :)

Oikeasti, mun "Tulevat tuotearvostelut" -kuvakansio on mielenkiintoista selailtavaa. Kokoan sinne joka kuukausi kuvia uusista tuotteista joista minun on joko ehdottomasti tai mahdollisesti (riippuen ajasta ja muista aiheista) tarkoitus kirjoittaa blogiin arvostelu.

Kansio on valtava. Siellä on niin paljon tuotteita, että osan olen ehtinyt jo unohtaa - siis suunnitelman, että kirjoittaisin niistä. Tai sitten en koskaan ylipäänsä ehtinyt testaamaan tuotetta - innostuin tuotteet vastaanotettuani ja otin kuvat heti kättelyssä, mutta lopulta syystä tai toisesta en koskaan päätynyt konkreettisesti kokeilemaan tuotteita.

Tämän päivän aiheena oleva tuote ei kuitenkaan ole sellainen, vaan olen käyttänyt shampoota jo kaksi pulloa ja tiennyt koko ajan, että tulen jonain päivänä jakamaan blogissa ihastukseni kyseiseen vaahdottareen.

John Friedan Sheer Blonde.

Tai itse asiassa, koska olen kavereilta ja töiden kautta testannut muitakin Friedan shampoita kuin Sheer Blonde -linjaa, niin sanoisin, että diggaan John Friedan shampoita ylipäänsä. Herralla on onnistunut resepti. :)

Tänään mun tekee mieli kirjoittaa kosmetiikasta! ^_^ Ei munakoisohöpinöitä tai Lefkadan "vanhan-kaupungin-kujat"-läppää. ;)

Jutussa näkyvät Friedan tuotteet olen saanut blogin kautta.

Friedan shampoot ovat ns. tavallista markettihintatason normikosmetiikkaa, eivät luonnonkosmetiikkaa eivätkä salonkituotteita. Hintavampia kuin Elvitalit ja Herbinat, mutta löytyvät ihan sieltä peruspäivittäistavarakauppamerkkien joukosta. (Ahh, näitä suomen pitkiä sanoja...)

Pesevinä ainesosina Friedassa on sulfaatteja. Tosiaan, ei siis mitään ihmeellisyyksiä perusreseptiikaltaan. Mutta, kuten me kosmetiikkafriikit tiedämme, tuotteen koostumukseen ja tehoon vaikuttaa niin moni asia ainesosacocktailissa. Yhden valmistajan hoitavaksi mainostettu sulfaattishampoo vaahtoaa runsaammin ja jättää hiukset takkuisemmiksi, samalla kun toisen taas on pesuteholtaan mieto ja tuntuu hiuksissa lähmäiseltä. Vaikka incit näyttäisivät koostuvan kutakuinkin samantyyppisistä ainesosista. (Shampoiden perusreseptiikkahan on lopulta todella yksinkertainen, ja shampoista jopa 90% on vettä...)

Osa pitkän linjan lukijoistani ehkä muistaa, että kosmetiikkafriikkeyteni on ylipäänsä aikoinaan lähtenyt, noin 11-12-vuotiaan Sannin elämässä, nimenomaan shampoista ja hoitoaineista. Niin oudolta kuin se voi kuulostaakin, minulle hiusten peseminen on samalla lailla kosmeettisesti inspiroiva ja innostava kokemus kuin vaikka meikkaaminen. Toiset vain pesevät tukkansa, minä Pesen. Vaikea selittää miten perustavanlaatuista tyydytystä oikein hyväkoostumuksellinen shampoo tai silkkisen liukkauden muodostava hoitoaine tuovat. Se on sitä friikkeyttä. :)

Friedan shampoot ovat mielestäni sairaan hyviä, koska niissä on

mitä miellyttävin vaahto.

Vaahtotyyppejä ja vaahtoavuusherkkyyttähän on monenlaista. Tämän tietävät vähemmän friikitkin hiustenpesijät ;D

Friedan shampoot vaahtoavat runsaasti jo pienellä määrällä ja vaahto on pehmeää ja kermaista. Vaahto liukuu mukavasti hiuksissa eikä takuta tyveä, sormet pääsevät liikkumaan hiuspohjassa vaivatta. (Toiset shampoot tekevät hiuksista niin karheat että sormet suunnilleen lukittuvat tyveen ja pesukokemus on kaikkea muuta kuin miellyttävä.)

Friedassa on myös kutakuinkin

täydellinen koostumus viskositeetin kannalta.

Koostumus voi viitata reseptin ainesosiin tai shampoon fyysiseen olemukseen, eli minkä näköisenä se tulee ulos purkista. Nyt puhun jälkimmäisestä. Luonnonkosmetiikan shampoiden kohdalla valitan aina lirumaisuudesta ja epätaloudellisuudesta, kun puolet aineesta valuu samantien kämmeneltä lattialle. Friedassa tämä homma on kunnossa. Shampoo on juuri sopivan paksua olematta kuitenkaan tönkköä.

Myös

pesevyys on mitä parhain.

Kokeilemani Friedan shampoot eivät mainosta itseään hoitavina, mutta niissä on erittäin toimiva pitoisuus/kombo ainesosia (mm. silikonia) jotka vähentävät pesevien ainesosien karhentavaa vaikutusta. Hiukset eivät jää syväpesevän shampoon tavoin karheiksi, eivätkä myöskään hoitavan shampoon tavoin selviksi. Balanssi on juuri sopiva, kun haluaa hyvän shampoon ilman extroja joka pesee ja jättää hiukset mukavan tuntuisiksi.

Friedan Sheer Blonde -shampoon piti muuten ensimmäisen kerran päästä mukaan Karkkipäivään joulukuussa 2013. Tuolloin vilautin Hiustuote-teemaviikollani tätä kuvaa:

Kuvassa on Mr. Karkkipäivän nesessääri. Lupasin tuolloin kertoa, mitä ihmettä Sheer Blonde -shampoo tekee tummanruskeahiuksisen mieheni kosmetiikkapussukassa, mutta en koskaan päässyt "paljastukseen". :)

Kerrotaan nyt:

Myös mieheni on tykästynyt John Friedan shampoisiin. Hänessä on ehkä jonkinlaista shampoo"friikkiä" itsessäänkin, ainakin näin olen mielessäni päätellyt miehen kuvaillessa eri merkkien vaahtojen laatuja :D (No, hänhän on kouluttautunut...) Mies tykkää napakasta, runsaasta ja pehmeästä shampoovaahdosta. John Friedassa on juuri sellainen. Tämän todettuaan mies siirsi Friedan shampoon omaan nesessääriinsä. Vaikka kyseinen shampoo on tarkoitettu vaaleille hiuksille.

Sillä tuo vaaleita hiuksia kirkastava ominaisuus...?

Ei, sitä en voi sanoa havainneeni. Eikä miehenkään hiuksissa tietenkään näkynyt Sheer Blonde -vaikutus millään lailla.

Yleisestikin joudun kokemukseni puitteissa olemaan sitä mieltä, että vaaleita hiuksia kirkastavat shampoot (pigmenttiä sisältäviä hopeashampoita lukuunottamatta) ovat ihan höpöhöpöä. Kamomilla, sitruuna, mitä ainesosia niissä nyt onkaan. Minun hiuksissani vaikutukset ovat aina olleet nolla. Ei tule kiiltoa, ei tule kirkkautta. En tiedä mitä hiuksissa lopulta pitäisi näkyä..? Koska shampoot eivät pysty varsinaisesti vaalentamaan hiuksen omaa pigmenttiä, miten jonkun sitruunauutteen tuoman 0,001% sävynkirkastuksen voisi edes silmillä havaita..?

John Friedan Sheer Blonde Go Blonder -shampoo lupaa kirjaimellisesti vaalentaa hiusta kamomillan ja sitruunan avulla: "Gradually lighten blonde hair for a brighter, sun-kissed look" "Lighten blonde hair by up to 2 shades" (!!!). Ei ole mahdollista, Mr. Frieda. Incistä kiinnostuneet löytävät ainesosaluettelon täältä.

Sheer Blonde Highlight Activating Shampoo taas lupaa "amplify golden tones for nourished highlighted blonde hair". Eli ei käytännössä oikeastaan mitään? Vahvistaa kultaista sävyä vaaleissa hiuksissa?

Hightlight Activating Shampoo on kehitetty tummemmille vaaleille hiuksille kuin Go Blonder. Inci löytyy täältä. Ainoa ainesosa, joka edes etäisesti voisi liittyä kultaisen sävyn buustaukseen, on reseptissä käytetty kosmetiikan väriaine caramel. Mutta se ei ole väriaine, joka voisi tarttua hiukseen hopeashampoon sinisen pigmentin tavoin. Caramel-väriä käytetään kosmetiikassa tai elintarvikkeissa värjäämään itse tuotetta.

Eli hiusten sävyyn liittyvät lupaukset voimme heittää romukoppaan, mutta eipä niillä väliäkään.

Shampoona tuotteet ovat loistokamaa. :)

Ja vain sillähän on loppupeleissä eniten merkitystä kun haluamme pestä hiuksia :) Väriä voi buustata sitten ihan omilla aineillaan.

*

Ahh, olipas muuten tosi kivaa pitkästä aikaa höpistä kosmetiikasta ihan kunnolla :)

Nyt löytyi reissun paras kämppä!

Samalla haluan kertoa teille Joonian saarten vuokrahuoneisiin liittyvästä poikkeuksesta muihin saariin verrattuna.

Kreikan saarihyppely -oppassaani kirjoitin, että domatian eli yksityisten vuokrahuoneiden tarjoajat ovat (vähintään kesäsesongin aikaan) aina satamissa vastassa laivoja, ja huoneen "shoppaus" suoraan satamassa on helppoa. Joillain saarilla domatiaisäntiä näkyy myös suurilla bussiasemilla asiakkaita kalastelemassa.

Joonian saarilla on toisin. Täällä domatian omistajat eivät ole vastassa laivoja tai busseja. Eivät missään.

Kysyin asiasta Dimitrikseltä. Liittyykö tämä siihen että on jo hiljaisempi sesonki..? "Oh, no, no. They never go to the port to find customers, they are too proud. This is the local character. We are not merchants, we don't push to sell our rooms".

Dimitriksen mukaan domatia-omistajat jaksavat ylipäänsä tehdä hyvin vähän markkinoidakseen huoneitaan. "They just wait for you to find them".  Mielenkiintoinen bisnesajattelumalli... (Itsekin muuten löysin Dimitriksen vuokrahuoneen googlella ja laittamalla suoraan meiliä.)

Okei. Tiedänpä nyt tämän - ja nyt tiedätte tekin. :)

Jos siis suunnittelette saarihyppelyä Joonialle, kannattaa huone varata netissä etukäteen. Zakynthos Townia lukuunottamatta huoneita onneksi löytyykin Joonian saarten eri kylistä ja kaupungeista runsaasti Booking.comista. (En pyri mainostamaan Bookingia mutta se on ainoa tähän mennessä löytämäni majoitusvarauspalvelu jonka valikoimassa on myös domatioita.)

Jos ette syystä tai toisesta halua etsiä majapaikkaa netistä, löytyy vuokrahuoneita etenkin kylistä aivan mielettömästi, sen kuin vain bongailemaan "Enoikiazomena domatia / Rooms To Let" -kylttejä ja koputtamaan ovelle. Kaupungeissa domatioita on vähemmän.

Kuten todettua, mitä pidemmälle syksyyn sesonki etenee, sitä halvemmat hinnat. Talvella huoneen voi varmaan saada kympilläkin.

Löysin Lefkada Townista huoneen, joka edustaa domatia-majoitusta luksuksemmillaan. Tämän huoneen, tai huoneiston, hinta on kesällä varmaan tripla.

Keittiö on tilava ja täysin varusteltu, siellä on jopa uuni.

Hei - violetti makuuhuone..!! ;)

Täällä on niin viihtyisää että vaarana voi olla juuttua sisälle turhankin mielellään... :) Nytkin sitä istutaan koneella tekemässä postausta keskellä päivää :D

Sijainti on aivan ydinkeskustassa, ei tarvitse kuin astua ovesta ja kävellä 30 metriä niin olen kaupungin pääostoskadulla.

Näin hienoa kylppäriä en ole nähnyt missään vuokrahuoneessa koskaan.

Tästä komeudesta maksan 30 euroa yöltä. Normaalisti 25 euroa on maksimi mitä suostun maksamaan, mutta olen päässyt matkabudjetissa edelle ja päätin hemmotella itseäni luksushuoneella. :)

Tällaisissa huoneissa olen yöpynyt matkalla tähän saakka:

Hehheh, en ole kaikkein siistein ihminen, kuten näkyy... :D No, ylimmässä kuvassa olen pakkaamassa ja kaikki tavarat ovat siksi levällään.

Tuo ylin huone muuten maksoi sekin 30 euroa, oli pakko maksaa kun se oli ainoa vaihtoehto Zakynthos Townissa.

Nyt on hyvä fiilis.

Lefkada Town vaikuttaa heti ensisilmäyksellä kaikkein viehättävimmältä Etelä-Joonian suurten saarten pääkaupungeista. Kaupungin rakenne on aivan erilainen kuin Zakynthos Townin ja Argostolin ja viihtyisä, asteen verran naapureitaan chicimpi keskusta kävelykatuineen tarjoaa todella miellyttävät puitteet vaeltelulle.

Nidri sikseen, mutta sori vaan Marianna, ei tämä ole ruma saari! ;)

Sain eilen illlalla kuulla, että Karkkipäivä on palkittu A-Lehtien The Blog Awards Finland -gaalassa tuomariston valintana Suomen Parhaana Kauneusblogina.

Olen luonnollisestikin uutisesta erittäin iloinen ja otettu. :)

Tunnustus Parhaana Kauneusblogina on Karkkipäivälle ensimmäinen laatuaan.

Kun Saara Sarvas lopetti, muillekin jäi mahdollisuus ;D

Ja olipa muuten hauska yllätys saada kuulla voitosta "ihan puskista" tänne Kreikkaan.

Suunnilleen samaan aikaan tuli kännykkään tekstari Indiedaysin henkilökunnalta jossa onniteltiin, ja Naamakirjaan lyhyt ja ytimekäs viesti:

Näin siis jatketaan Kreikassa Parhaan Kauneusbloggaajan tittelillä ;)

Eilen tuli päätettyä vihdoin paluupäiväkin - kauneuslukijoille siis tiedoksi, että matkapostauksia jatkuu vielä kolmisen viikkoa. Voitte halutessanne merkata kalenteriin 22.10., siitä eteenpäin Karkkipäivä palaa taas normaaliin kosmetiikkapainotteiseen päiväjärjestykseensä. :)

.

Mutta nyt viihdytään vielä Kreikassa.

Olen siirtynyt Joonian saaristossa jälleen pykälän pohjoisemmaksi, Lefkadalle.

Yleensä tykkään majoittua kaikkialla aina suurimmassa kylässä tai kaupungissa, mutta Lefkadalla halusin tutustua myös saaren turistikohde numero ykköseen - Nidriin. Tämäkään ei ole mikään ihan pienin kylä, mutta ei kaupunkikaan, asukkaita noin 2000.

Minulla on ollut Nidriin saapumisesta saakka outo olo. Täällä on hyvin kummallinen tunnelma. Jo eilisen perusteella oli selvää, että minun ja Nidrin kemiat eivät kohdanneet. Ei tämä vastenmielinenkään paikka ole missään nimessä, mutta... outo. Hyvin oudot energiat.

Juttelin asiasta aamulla FB-chatissa kreikkalaistäväni Mariannan kanssa, joka suoraan tyyliinsä ruttasi Lefkada-raukan toteamalla, "Aside from beaches, Lefkada is a very ugly island".

No ei nyt sentään ruma. Ei ainakaan suomalaisen silmään! (Mutta Mariannalla on tosiaan hyvin vahvoja mielipiteitä kotimaansa saarista... olemme mm. aivan eri mieltä Karpathoksesta :D)

Lefkada tunnetaan ennen kaikkea länsirannikkonsa upeista rannoista, jotka ovat tyylillisesti samaa perhettä Zakynthoksen ja Kefalonian maailmankuulujen valkohiekkaisten postikorttibiitsien kanssa. Kenties kylät eivät ole saaren vahvuus, vähän samaan tyyliin kuin Zakynthoksella..? Ei, ei ole reilua tehdä mitään tämän tyylisiä olettamuksia tässä vaiheessa kun on vasta nähnyt yhden kylän ja kuullut yhden ystävänsä mielipiteen. ;)

Nidrin rakenne on simppeli: täällä on kaksi katua, satama ja uimaranta.

Kuvassa pääkatu eli "ostoskatu". Asun sen toisessa päässä.

Samansuuntainen, rantaa myötäilevä "tavernakatu" näyttää tältä.

Siinä vaihtoehdot jos kaupungissa haluaa käveleskellä :) Näiden katujen tuolla puolen on vain asutusaluetta.

Nidri on todella, todella suosittu turistikohde. Makuja on totta kai monia, mutta kyllä nämä jutut välillä laittavat ihmisen mietteliääksi. Kun tietää, että Kreikka on täynnään myös niitä picture-perfect-kyliä.

Olen ollut Nidrissä kaksi päivää ja kävellyt sen kaksi katua päästä päähän niin monta kertaa että osaan kohta tavernojen nimet ja kauppojen sijainnit ulkoa.

Jooei, ei ole minun juttuni. Huomenna eteenpäin Lefkadan pääkaupunkiin. On muuten taas luvattu ukkossadetta.

Ranta on mielestäni Nidrin viehättävintä aluetta, etenkin uloin kärki on todella soma. Horisontissa kohoava vuoristo kruunaa rannan kuvauksellisuuden.

Hiekkarantana biitsi on kuitenkin keskiverto; hyvin kapea ja pikkukivinen. Epäilemättä saarelle saapuvat biitsihirmut suuntaavat sinne länsipuolen kuuluisille rannoille kuten Porto Katsikiin, Egremniin ja Kathismaan.

Jäljelle jääkin kysymys - mitä lomailijat lopulta tekevät Nidrissä...?

Olisin voinut kysyä sitä Aurinkomatkalaisilta :)

Tänään oli kauden viimeinen lomalento takaisin Suomeen päin Joonialta (eipäs muuten ollutkaan, tänään tuli vielä yksi porukka ja ensi lauantaina viimeinen paluu), ja törmäsin sattumalta kadulla Aurinkomatkojen bussiin joka oli poimimassa kyytiin sesongin viimeisiä Lefkadan lomalaisia matkalla kentälle.

He palaavat sitten taas toukokuussa kun kesäsesonki 2016 starttaa :)

.

"This weekend is the end of season," tarjoilija kertoi minulle eilen ravintolassa. "Next week, everyone will be gone. Nidri will be dead".

Katselin ympärilleni illallispöydässä. Vielä eilen ravintolat olivat aivan täynnä, hyvä jos sekaan mahtui. Silti tunnelma oli jotenkin kolkko. Jos täällä nyt tuntuu tältä ja ensi viikolla on sitten oikeasti kuollutta, niin taitaa todella olla parasta vaihtaa maisemaa.

Maisema vuokrahuoneeni parvekkeelta.

Juuri tällaiset kokemukset ovat matkailun suola. Koskaan ei tiedä, millaisia ihmisiä kohtaa. Jotkut kohtaamiset jäävät ikimuistoisiksi vähemmän positiivisella tavalla, jotkut johtavat pysyvään ystävyyteen.

Ithaka antoi minulle yhden mieleenpainuvimmista Kreikka-elämyksistäni niin maisemallisesti, tunnelmallisesti kuin sosiaalisesti. Lähdin sieltä uutta ystävyyttä rikkaampana.

Majapaikkani netittömyys jäi lopulta mitättömän vähäiseksi harmiksi.

Tilalle sain jotain paljon enemmän – 50 vuotta merillä viettäneen, kiinnostavia tarinoita täynnään olevan isännän, Dimitriksen. Meistä tuli viiden päivän aikana hyvät ystävät, ja oli haikeaa lähteä aamulla Dimitriksen talosta.

Joku kysyi aiemmin, tuleeko vuokrahuoneiden omistajien kanssa yleensäkin oltua paljon tekemisissä ja vaatiiko domatiassa majoittuminen sosiaalista kanssakäyntiä. Ei vaadi missään nimessä, omistajien kanssa ei tarvitse viettää aikaa eikä ole tarkoituskaan. Henkilökemioista riippuen toisten kanssa tulee tietenkin juteltua enemmän ja jopa kaverustuttua.

Merikapteenin kanssa kävi mitä luontevimmin näin.

En muista milloin olisin viimeksi käynyt näin mielenkiintoisia keskusteluja kenenkään kanssa ja kuullut niin kiehtovia tarinoita.

Dimitris myös tarjoutui näyttämään minulle saarta autollaan ja pääsin näkemään kaikki Ithakan upeimmat paikat. Koska saarella ei ole julkista liikennettä, ilman Dimitristä olisin jäänyt paitsi makeimmista maisemista mitä olen Kreikassa kuunaan kohdannut Santorinin jälkeen.

Saa heittää arvauksia - kumpi kuvan naisista on entinen huippumalli. ;)

Pääsinpähän myös viettämään päivän jet set –seurassa, harvemmin sitä syö frittimuikkuja Armanin ja Putinin kanssa kaveeraavien tyyppien kanssa. :) Dimitriksen venäläinen ystäväpariskunta Dimitri (kyllä, hänkin Dimitri) ja Anastasia ovat niin sanotusti vähän paremmin toimeentulevia ihmisiä. Heillä on huvila Ithakalla.

Eilen menimme porukalla Stavroksen kylän kalastajien järjestämään vuotuiseen kalajuhlaan.

There really is such a thing as a free lunch ;D

Dimitris on paljasjalkainen ithakalainen, mutta viettää perheineen nykyään puolet vuodesta Ateenassa, niin kuin monet saarilla asuvat. Osa matkailun parissa työskentelevistä tekee Ateenassa muita töitä talvisin, toiset (kuten eläkkeellä olevat) pitävät muuten vain mielekkäämpänä asua talvet kaupungissa. Dimitriksen tytär käy koulua Ateenassa ja vaimo ja tytär olivat juuri palanneet Ateenaan koulujen alettua.

Dimitriksen kuvankaunis vaimo on entinen huippuluokan balettitanssija. Hän tekee edelleen töitä tanssin parissa toimien opettajana ja koreografina. Jo tästä aiheesta meillä riitti keskustelunjuurta tunneiksi – onhan baletti ja tanssin maailma vahva osa omaakin perhettäni. (Oma ballerinan urani tosin jäi satubaletin tasolle. ;))

Dimitris nuorena miehenä

Miettikää elämää merillä… Ei me maakravut toisaalta voida sitä kuvitella, vaikka yrittäisimme. Dimitris oli työvuorossa parhaimmillaan kaksi vuotta putkeen – siis 24 kuukautta ilman yhtäkään vapaapäivää. En meinannut uskoa. Lakisääteinen vapaa, hei…? Dimitris nauroi, ”Voi kuule, teillä on asiat vähän eri lailla siellä Pohjoisessa”. Dimitris on merikapteeni kolmannessa sukupolvessa, myös isä ja isoisä ovat viettäneet elämänsä merillä. ”Isäni pisin yhtämittainen työrupeama oli seitsemän vuotta”, Dimitris kertoi. ”Ei kaksi vuotta ole mitään siihen verrattuna”.

Nojoo. Ei varmaan.

Dimitris oli kahden vuoden ikäinen kun isä lähti seitsemän vuoden komennukselleen. Hän kertoi, kuinka jännittävältä ja pelottavaltakin isän paluu tuntui 9-vuotiaasta pojasta. Isä oli aina ollut vain valokuva ja äidin kertomia tarinoita. Yhtäkkiä isä sai ruumiillisen hahmon ja oli olemassa ”oikeasti”.

Kun Joonian saaristoa kohtasi vuonna 1953 tuhoisa maanjäristys, Dimitris oli kolmen vanha. Hän ei muista tapahtumasta mitään. Äiti vei Dimitriksen ja tämän siskon turvaan mantereelle ensimmäisen järistyksen jälkeen (järistyksia oli kolme, viimeinen tuhoisin) eivätkä he olleet Ithakalla todistamassa kotitalon sortumista.

Dimitris on käynyt kaikilla mantereilla Australiaa lukuun ottamatta. Hän on nähnyt niin paljon että se täyttäisi helposti paksun romaanin. Kävi ilmi, että Dimitris onkin eläkepäivillään ryhtynyt kirjoittamaan muistelmiaan. Hän kertoo pitäneensä kapteenivuosinaan erityislaatuisimmista tapahtumista muistikirjaa, joka palvelee nyt korvaamattomana lähteenä muistelmille.

Vuonna 1992 Dimitris pääsi tutustumaan Roman Polanskiin palvellessaan kapteenina Odysseia-laivalla. Odysseialla kuvattiin kahden kuukauden ajan Polanskin Katkera Kuu –elokuvaa – sattuu muuten olemaan yksi suosikkielokuviani ja voitte uskoa että olin ihan ”Whaaah” kun kuulin Polanski-tarinan.

Laivan henkilökunta oli paikalla kuvausten ajan koska heitä tarvittiin toimittamaan milloin mitäkin asioita, ja Dimitris sai seurata useiden kohtausten valmistelua ja kuvausta. Siellä sitä pyörittiin näyttelijöiden kuten Hugh Grant, Emmanuelle Seigner ja Kristin Scott-Thomas seurassa.

Mutta Dimitris oli työssään tähti itsekin. ”You don’t know how fabulous it is to be captain at a cruise ship, it must be the best job in the world”, hän sanoi hymyn kareillessa kasvoilla. ”I miss it everyday. Every single day”.

Minulle avattiin eroa rahtialuksen ja risteilyaluksen kapteeniuden välillä. Risteilyaluksen kapteeni on kuin julkkis, tähti, jota matkustajat ihailevat ja jonka seuraan halutaan – paikasta kapteenin illallispöydässä ollaan valmiita maksamaan. Cargo-laivan kapteenilla ei ole tällaista asemaa. Hän on työssään yhtä arvostettu, mutta ei stara.

Naismatkustajat yrittivät välillä kaikkensa saavuttaakseen kapteenin huomion. Ei ollutkaan yllätys kuulla, että Dimitris on tavannut vaimonsa Margaritan laivalla.

Margarita saapui laivalle venäläisen balettiryhmän kanssa.

”Vaimoni kertoi, että jo matkalla ryhmän naiset taistelivat siitä, kuka saa itselleen kapteenin”, Dimitris kertoi.

Margarita voitti. :)

.

Dimitriksen uran tärkein saavutus roikkuu hänen olohuoneensa seinällä. Vuonna 2006 YK palkitsi Dimitriksen hänen rohkeasta osallistumisestaan pakolaisten pelastusoperaatioon Libanonin sodan aikana. 15 päivän ajan Dimitris haki Serenade-laivalla pakolaisia Beirutista Larnakaan Kyprokselle. Tehtävä, josta moni kapteeni kieltäytyi.

”Saimme kuljetettua Serenadella yhteensä 15 000 pakolaista turvaan”, Dimitris kertoi.

Kuuntelin silmät selälläni. Raketit sujahtelivat ja räjähdykset soivat korvissa laivan seisoessa Beirutin satamassa, kun pakolaisia tuotiin kyytiin pienemmillä laivoilla. "Räjähdysten voimaa ei voi kukaan ymmärtää ellei ole sitä kokenut, Dimitris sanoi mietteliäänä. ”Se paine… rintakehässä tuntui joka kerta kuin sydän olisi räjähtänyt mukana.”

Monet myrskytkin on jokainen kapteeni kokenut, myös Dimitris. Kysyin, onko häntä koskaan pelottanut. ”Ei, ei oikeastaan,” kuului vastaus. ”Kapteenina ja kokeneena merenkävijänä sitä tietää, että lopulta laiva ei uppoa ihan helposti. Tarvitaan todella paljon, että laiva kaatuu”.

Hetken mietittyään hän kuitenkin lisäsi:

”Yhden kerran olin huolissani. Vaimoni ja tyttäreni olivat mukana laivalla Japanissa kun satuimme todella pahaan myrskyyn. En saanut poistua komentosillalta, mutta kävin kuitenkin hytissä sillä minun oli saatava vielä nähdä perheeni. Käskin vaimoni ja tyttäreni laittamaan pelastusliivit päälle ja sanoin heille, että kyllä tästä selvitään, mutta tiedätte, että rakastan teitä aina. Lähtiessäni hytistä en tiennyt näenkö heitä enää.”

Mielettömiä tarinoita. Mitä elämää.

Olen itsekin aina kokenut meren äärettömän kiehtovana. Samoin laivat. Ne herättävät minussa samalla ihailua, samalla jonkinlaista pelkoa. Kun ajattelee meren aavaa, voimaa ja syvyyttä, ja sitä että ihminen kelluu siinä päällä pienillä rakennelmillaan, tulee ihan kummallinen olo. Alkaa huimata.

Yksi unelmistani on ollut ylittää joskus Atlantti risteilyaluksella. Samalla haluan kokea sen, samalla tiedän, että minua pelottaisi aivan tajuttomasti.

Kokisin oloni ehkä turvalliseksi Dimitriksen kaltaisen kapteenin paatissa.

Osa minusta halusi niin kovasti jäädä Ithakalle, mutta tänä aamuna lähdin kuitenkin eteenpäin seuraavalle saarelle.

Ithaka yritti kyllä kaikkensa että olisin jäänyt - Dimitri ja Anastasia jopa tarjosivat minulle huonetta huvilansa vierasrakennuksesta. Vai haluaisinko kenties lähteä heidän veneellään purjehtimaan..?

Aaah. Ithaka. Mitä annoit minulle <3

Ja Dimitris tarinoineen… ”I have so many more stories to share." Ja sen kyllä uskon.

Tarinat jäävät odottamaan paluutani.

Tai sitten opettelen vihdoin kreikan kielen ja luen kapteenin muistelmat kun ne ilmestyvät :)

.

Dimitriksen kotialbumin kuvat ovat hänen luvallaan julkaistuja.

Hassua.

Tänään puhuimme isäntäni Dimitriksen kanssa blogeista (häntä kiinnostaa mitä ihmettä puuhailen koneellani ja miksi olen vähän naama nutturalla kun majapaikassa ei ole tarjolla nettiä :)).

Kerroin Dimitrikselle blogeista ja mistä kirjoitan.

Dimitris oli innoissaan Kreikan ja rakkaan kotisaarensa Ithakan saamasta näkyvyydestä. Kerroin hänelle, että blogimaailmassa ei voi kirjoittaa samasta aiheesta kahta tai useampaa kertaa peräkkäin, tai mielellään edes viikon sisällä. Se vain menee niin - jos haluaa säilyttää lukijoiden mielenkiinnon. Siksi en tänään julkaissut kuvia eiliseltä saarikierrokseltamme.

Öh, paitsi että julkaisinhan mä. Nyt. :)

Oli aihe mikä hyvänsä, vaikka yleisesti kaikkia kiinnostavat tissit, niin jos kirjoitat niistä useamman jutun lyhyen ajan sisällä, se ei jaksa kiinnostaa lukijoita. Balanssi on herkkä. Jos kirjoittaa samasta aiheesta ja toivoo jutuille tasaista lukijavirtaa, on hyvä pitää kirjoitusten välillä vähintään kaksi viikkoa, mielellään kuukausikin. Mitä pitempi aika, sen parempi.

Matkalla ollessa tämä blogimaailman ilmiö luo lieviä paineita. Matkailujutut kiinnostavat lukijoita, se on ilmeistä palautteen perusteella. Ihmiset tykkäävät Kreikasta ja Kreikka-jutuista. Minulla on jopa ihan erillinen "kreikkalukijakunta" joka palaa blogiin vain syksyisin lukeakseen saariseikkailuistani. Mutta.

Kiinnostivat jutut miten paljon tahansa, Kreikastakaan ei ole mielekästä kirjoittaa montaa juttua putkeen. Ei vain toimi. Sitten sitä miettii domatiassaan että mistähän sitä nyt kirjoittaisi etteivät lukijat kyllästy. En kirjoita Karkkipäivää koska haluan miellyttää kaikkia, mutta tokihan jokainen bloggaaja haluaa että lukijoiden kiinnostus säilyy. Olisi vale jos joku väittäisi muuta.

Aiheita minulla onneksi riittää varastoksi asti, mutta, kun täällä reissussa luonnollisestikin itse jakaisi kaikkein mieluiten niitä matkakokemuksia. Niitä haluaisi kirjoitta joka päivä. Ja tietää että se ei kannata. Se mikä saa minun sydämeni pamppailemaan täällä, saa jonkun lukijan klikkaamaan itsensä ulos lukijakunnasta.

Vaikeita juttuja. Tasapainoilua. Mitä sitä nyt tekisi - kirjoittaisi siitä mikä pulppuaa itsestä luonnostaan, vai sen "kaavan" mukaan mikä pitää lukijat kutakuinkin tyytyväisinä. Eli mahdollisimman vaihtelevia aiheita.

Kosmetiikkalukijat odottavat matkan aikana harvoin ilmestyviä kosmejuttuja ja tylsistyvät saari-gloriaan. Mutta jos kirjoittaisin viisi kosmetiikka-arvostelua peräjälkeen, sekin olisi supertylsää. Kävijätilastot kertovat karun totuuden. Kirjoitit mistä hyvänsä, jos pitäydyt samassa aiheessa, lukijoiden kiinnostus ei pysy yllä. Kaksi tuotearvostelua peräjälkeen, tai Heaven forbid, kolme, niin jo tippuvat lukukerrat ja kävijämäärät laskuun.

Eikö ole jännä juttu? Tuletteko te lukijat tietoisesti ajatelleeksi tätä?

Katsotteko te otsikkoa ja mietitte, "Nääh, taas jotain ah-kun-täällä-auringossa-on-niin-ihanaa" ja jätätte väliin. Tai, "justhan se kirjoitti naamarasvasta, ei jaksa taas lukee".

Aihe tuli mieleeni tämänpäiväisen vahvistamana. Mietin, että en jatkaisi miesten ulkonäköpaine-juttua näin lyhyen ajan sisällä. Mutta jatkoin kuitenkin. Eikä kiinnosta ketään, vaikka kolme päivää sitten kiinnosti ihan sairaana. :) Blogimaailman näkymätön, mystinen laki.

*milloinkahan uskallan taas kertoa teille Ithakan maagisuudesta*

_ja kyllä, kerron varmasti aika pian, tykkäsitte tai ette ;)_

Miesten ulkonäköpaineita käsittelevän jutun kakkososassa miehet kertovat, mistä ulkonäköön liittyvät paineet kumpuavat.

Varmasti sisältö on paljolti itsestäänselvyyksiä, mutta uskon, että monia (ainakin  naisia) kiinnostaa kurkata asiassa miesten pään sisään.

Kuva: Asos

Naisena minua kiinnosti tietää, kuinka vahvasti paineet liittyvät meidän naisten kuviteltuihin (ja osin varmasti paikkansapitäviinkin, myönsivät naiset sitä tai ei) odotuksiin, ja kuinka suuri osa taas muihin ulkoisiin tekijöihin tai omaan sisäiseen tyytymättömyyteen.

Suurin osa haastatteluun osallistuneista 20 miehestä kirjoitti, että naisten odotuksilla on merkitystä, vähintään jonkun verran tai jopa ratkaisevasti. Vain muutaman vastauksissa naisilla ei ollut osuutta.

Vastauksista kävi myös ilmi, ja tämäkin tietysti odotettua, että ulkonäköpaineet karisevat iän ja etenkin vakiintuneen parisuhteen myötä.

Kuva: Ellos

Miehet nimesivät paineiden ja ulkonäöllisen epävarmuuden liittyvän kaiken kaikkiaan eniten ulkoisiin tekijöihin ja vähemmän omaan sisäiseen kokemukseen. Tai no, tässä päästään taas siihen mitä jo edellisessä osassa sivuttiin – voivatko ulkonäköön liittyvät kokemukset lopulta koskaan olla muuta, kuin jotain kautta ulkoisten tekijöiden synnyttämiä?

Mutta puhumme nyt siitä, kuinka vastaajat itse asian määrittelevät.

Valtaosa haastatelluista siis laittoi painoarvoa naisten odotusten merkitykselle. Neljäsosa vastanneista kirjoitti, että ulkonäköpaineet kiteytyvät eniten siihen, että haluaa viehättää naisia.

”Paineet joita joskus on ollut, liittyivät siihen etten oikein itse tiennyt millainen tyyli minulle sopii. Pohjimmiltaan varmaan kuitenkin sen vuoksi, että pyrkimys on ollut näyttää naisten silmissä mahdollisimman vetävältä.

(Sori Anna ja Tanja - mä laitoin meidät tähän edustamaan naisia :))

”Uskon, että toive miltä haluaisi näyttää perustuu pitkälti vastakkaisen sukupuolen odotuksiin.”

”Vaikka seurustelen, en pistä pahakseni jos pystyn näyttämään siedettävältä yleisestikin naisten mielestä. Toisaalta paras tunne on se, kun ulos lähtiessä olo on mahdollisimman luonteva.”

”Kun oikein mietin asiaa, on myönnettävä, että suurimmat epävarmuuteni ulkonäössäni liittyvät loppupeleissä siihen, millaisia odotuksia kuvittelen naisilla olevan.”

Naisten vaikutuksesta todettiin myös:

”Naisten odotuksista en niinkään ota paineita, mutta joskus ne kyllä harmittavat kun tuntuu ettei enää ns. tavallinen mies herätä mitään huomiota.”

”Jos muutosta hakee, itsestä se lähtee ja pitääkin lähteä. Kertoo enemmän huonosta itsetunnosta jos muuttaa tyyliään kaiken aikaa naisten oletettujen odotusten pohjalta.

.

Suuressa osassa vastauksista oltiin sekä -että -kannalla, mikä varmasti on realistista suurimman osan yksilöistä kohdalla, sukupuoleen katsomatta. On luonnollista, että meissä on halu miellyttää ja viehättää toisia, etenkin romanttisessa mielessä, vaikka moni meistä kuinka haluaisi julistaa itsensä anti-pinnalliseksi näissä asioissa. Samalla myös kulttuuriin rakentuneet tekijät sekä media vaikuttavat.

Miesten omin sanoin:

”Sekä että. Toisaalta haluan olla naiselle sellaista mitä hän toivoo, mutta samalla kuitenkin olen minä. En voi tai halua esimerkiksi naisen toiveiden mukaan lihottaa tai laihduttaa itseäni, sillä minulla on kuitenkin oma näkemys millainen tahdon olla.”

”Tunnen, että eniten haluan vain viihtyä omassa nahassani, mutta olisi vale väittää, etten välitä yhtään ympäristön odotuksista. Ihmisinä olemme jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, ja se joka sanoo ettei muiden mielipiteellä ole merkitystä, ei ole täysin rehellinen itselleen”.

”Pienet epävarmuudet, joita olen joskus kokenut, ovat liittyneet siihen, mitä olen luullut, että kulttuurimme odottaa minulta.”

Kuva: Wasabifashioncult

”Media ja länsimainen ihannekuva muokkaavat tietysti väkisinkin omia tuntemuksia miltä pitäisi näyttää, ja noista ärsykkeistä voikin ottaa viitteitä ja inspiraatioita omiin tavoitteisiin. Ihmisen ulkonäkö on kuin käyntikortti, siitä pystyy lukemaan monia asioita.”

Kyllä, tästä aiheesta liittyen omiin kokemuksiini kirjoittelin itsekin hiljattain.

Yksilö on ulkoisen olemuksensa kanssa jatkuvassa kulttuuris-sosiaalisessa ristiaallokossa; toteuttaako omaa persoonallisuuttaan (eli omalla kohdallani esimerkiksi sitä lentävää homssuisuutta), vai panostaako ”käyntikortti”-puoleen. Kummallakin on tärkeä merkitys. Oman itsensä toteuttamista ei pidä tukahduttaa, mutta toisaalta hyvän vaikutuksen tekemisen tärkeyttä ei myöskään voi väheksyä. Kulttuurimme on ulkonäkökeskeinen, ja halusimme tai emme, on olemassa tiettyjä standardeja, joiden mukaan yksilön olemusta tulkitaan. Stereotyyppisesti; lävistyksin varustettu rastatukka ei yleisesti herätä yhtä vahvaa luottamusta kuin siististi kammattu jakkupukuleidi.

Toiset ovat tietysti siinä onnekkaassa tilanteessa, että itselle luontainen ja mielekäs tyyli vastaa myös kulttuurimme näkemystä ”itsestään huolta pitävästä, kiinnostavasta ja luottamusta herättävästä” yksilöstä.

Rönsy poikki ja palataan miehiin.

Eräs mies kirjoittaa:

”Käsitykseni siitä mitä pitäisi olla on vain ’tullut jostain’. Absorboitu mediasta ja siitä, mistä ominaisuuksista ja asioista olen pitänyt muissa ihmisissä elämäni varrella.

Yleensä eniten muutoshalua aiheuttaa jonkin luonteenpiirteen näkeminen muissa ihmisissä sellaisella tavalla, joka on mielestäni ihailtavaa, eikä teon tekijän sukupuolella ole sinänsä mitään väliä.”

Kiinnostavaa.

Kuva: Ellos

Osa miehistä korosti myös oman hyvän olon merkitystä ulkonäössä.

”Jos en olisi naimisissa, niin luultavasti olisin miellyttämisenhaluisempi naisia kohtaan, mutta toisaalta uskon, että tyytyväisyys itseen on se mistä viehättävyys kumpuaa ylipäätään.

Tämän voivat toivon mukaan kaikki allekirjoittaa.

Pahoittelen sortumista klisheen alleviivaukseen, mutta viehätysvoimasta todellakin suuri(n) osa on itsevarmuutta ja hyvää itsetuntoa = tyytyväisyyttä itseensä. Se on energiaa, joka luo puoleensavetävän auran. Itsensä kanssa viihtyvät ihmiset luovat ympärilleen positiivisuutta, jossa toisetkin viihtyvät. Hyvä itsetunto on ikään kuin meikki – se häivyttää kauneusihanteeseen sopimattomia ”virheitä”. Hörökorvat? Paljon näppylöitä? Liian vähän senttejä? Kun sinusta huokuu hyvä fiilis itseesi, toisilta menevät finnisi ja korviesi muoto ihan ohi. Jos taas surkuttelet itseäsi ja korostat epävarmuuttasi, olet toisten silmissä varmasti ”pieni”.

Hyvä itsetunto ei tietenkään ole kuin maitotölkki jonka voi ostaa kaupasta, ominaisuus jonka voi pumpata itseensä salilla. Toisilla sitä on luonnostaan, ihan niillä hörökorvillakin (joiden korvat sitten jäävätkin huomaamatta), toiset onnistuvat saavuttamaan sen harjoittelemalla – toisilla vaikuttavat ihmissuhteet.

Esimerkiksi parisuhde voi kasvattaa enemmän kuin 100 sessiota life coachilla.

Sitten on tietenkin sellainen juttu kuin ”liika itsevarmuus”, joka taas muuttuu negatiiviseksi ominaisuudeksi. Yli-itsevarmuus koetaan pöyhkeänä ja itsekeskeisyyden merkkinä. Aikamoista tasapainoilua siis tämäkin asia…

Sosiaalisia olentoja kun olemme, toisten antama palaute on ensisijaisen tärkeässä asemassa minäkuvamme rakentamisessa. Naimisissa ja vakiintuneessa parisuhteessa olevien miesten vastaukset luonnollisesti tukevat tätä. Kun vierellä on henkilö joka on hyväksynyt sinut, ulkoisista seikoista stressaaminen hiipuu luonnostaan. Ei tarvitse enää miettiä, millainen pitäisi olla jotta toinen tykkäisi.

Tässä kommentissa oli hyvää asiaa:

”Yläasteteininä ja sinkkuna ollessani muistan ajatelleeni toisinaan naisten kautta omaa ulkonäköäni, mutta se karisi jo lukioaikoina pois. Vuodet  vakaassa parisuhteessa ovat vieneet viimeisetkin rippeet tällaisesta pois, enkä tosiaankaan mieti uusia vaatteita ostaessani tai treeniohjelmaani muokatessani sitä mitenköhän naiset siihen suhtautuisivat.

Ajatusmallihan on sitä paitsi täysin absurdi, ei naisilla (sen puoleen kuin miehilläkään) ole mitään yksipuolista makua, vaan kaikille löytyy varmasti diggaajia, olit sitten minkä näköinen tahansa”.

Juuri näin. On naisia jotka tykkäävät miehekkäistä miehistä, miehiä jotka tykkäävät miehekkäistä naisista (varmasti :D), naisia jotka tykkäävät laihoista rentuista, resuisista rastahepuista, viimeisen päälle laitetuista metroseksuaaleista tai pehmeistä pullapojista.

Tästäkin huolimatta miehet ovat valmiita näkemään vaivaa ja suorittamaan toimenpiteitä näyttääkseen odotusten mukaisilta tai buustatakseen itsevarmuuttaan.

Kysyin miehiltä, mitä toimenpiteitä he tekevät saavuttaakseen paremman ulkonäköön tai miehisyyteen liittyvän varmuuden. Koska jutulla on jälleen kiitettävästi pituutta, taitaa olla järkevää jättää aihe kolmanteen osaan. :)

Kukaan ei varmaan arvaa, mitä miehet eniten tekevät. ;)

Vähän niinkuin "ryöstin" inspiksen tähän aiheeseen Mustaa Kajalia -blogin Heidiltä, joka kauneusbloggaajien Facebook-ryhmässä kyseli, tietääkö kukaan sellaista pumppupulloon pakattua silmänympärysvoidetta, joka annostelisi voidetta sopivan määrän.

Tämä on ihan validi ihmettelyn aihe. Pumppupulloissa ulos sylkeytyvän voiteen määrää on yleensä hyvin vaikea kontrolloida, ja pullot tööttäävät pihalle tyypillisesti aivan liian suuren määrän voidetta silmänympärysihon tarpeisiin. Sy-ihollehan suositellaan laitettavaksi noin nuppineulan pään kokoinen pallura voidetta.

Pumppupullot ovat hygieenisyytensä puolesta erinomainen pakkausvalinta mille tahansa kosmetiikkatuotteelle. Mutta juuri sy-iholle tarkoitetuissa tuotteissa ne ovat epätaloudellisia.

...valmistajan kannalta kenties kivakin juttu - voide loppuun nopeasti - uusi tilalle nopeasti ;D

Minulla on ollut käytössä tosi vähän pumppupulloon pakattuja sy-voiteita. Täällä Kreikassa minulla on mukana yksi - se ihkuttamani EkoPharman Tyrni-silmänympärysvoide. Kuten aiemmin kerroin, päädyin alunperinkin läträämään sitä kasvoille, kun pumppumekanismi annostelee voidetta aivan liikaa pelkän sy-ihon tarpeeseen. Yksi pumppaus riittää enemmän kuin hyvin koko kasvoille.

Voide on nyt ollut minulla päivittäisessä käytössä kuukauden. Ja se on kohta lopussa. :(

EkoPharmalle ei arvostelussani paljoa huomautettavaa löytynyt C-vitamiiniseerumin pakkausta lukuunottamatta, olen ollut tuotteisiin niin tyytyväinen, mutta nyt tekee mieli vähän ärähtää silmänympärysvoiteen epätaloudellisuudesta. Kuuluuko 15 ml voiteen todellakin kulua loppuun runsaassa kuukaudessa? Arvioin, että tämän hetkinen jämä riittää enää viikoksi. Käytän voidetta yhden pumppauksen päivässä, joskus kaksi.

Jos voide olisi pakattu tuubiin, se epäilemättä riittäisi huomattavasti pidempään. Ei tietenkään kokokasvokäytössä, jolloin sitä puristaisi ulos koko kasvoille menevän määrän kerrallaan, mutta puhun nyt pakkauksen "väkisin" tarjoamasta kerta-annoksesta. EkoPharman silmänympärysvoiteen pakkaus ei juuri jätä käyttäjälleen mahdollisuutta kuluttaa sitä hitaammin.

Onko teillä ollut samanlaisia kokemuksia kosmetiikkapakkausten kanssa? Onko kohdalle sattunut pakkauksia, jotka väkisin tuuttaavat ulos tarpeettoman suuren määrän?

Kauneusbloggaajien Facebook-ryhmässä käytiin Heidin aloitteesta pitkä keskustelu sy-voiteista ja pumppupakkauksista. Keyword:Love -blogin Jonna mainitsi Patykan pumppupullon esimerkkinä niistä harvoista pumppupakkauksista, joissa annostelun säätely on mahdollista. Totta, Jonna on oikeassa. Patykan sy-voide on ainoa minunkin mieleeni tuleva säätelyherkkä pumppupakkaus, korkin joustomekanismi mahdollistaa myös hellän painamisen. :)

Myös Bernard Cassiere ja L300 mainittiin muiden kaubeusbloggaajien taholta järkevästi toimivina pumppukorkkeina.

Off topic, myös matkasilmämeikinpoistoaineeni on loppumassa. (Cliniquen pulloon pakattu) Garnierin misellivesi osoittautui siis sekin epäriittoisaksi. En olisi mitenkään uskonut että 50 ml voisi loppua kuukaudessa - kun poistettavana on vain helposti liukeneva ripsari ja rajaus. Böö.

*

P.S. Tuliko kukaan hyödyntäneeksi syyskuun EkoPharma-tarjousta Treen Sokoksella...? Olen utelias :)

Ihan alkuun "tiedote"; nykyisessä majapaikassani ei ole nettiyhteyttä, joten pääsen nettiin seuraavien päivien aikana vain hyvin harvakseltaan, todennäköisesti vain kerran päivässä. Joudun tulemaan koneineni kahvilaan tai tavernaan - kommenttien julkaisu ja niihin vastaaminen siis viivästyy. Tänäänkään en netittömyyden vuoksi pystynyt vastaamaan miesjutun kommentteihin.

Tässä pikaiset terveiset tältä päivältä.

Veikkaan, että olen saapunut saarelle, josta on tuleva suosikkini Joonian saarista. :)

Myyttinen Ithaka, Homeroksen Odysseiasta tuttu kuningas Odysseuksen kotisaari.

Nyt puhutaan taas kunnon saaritunnelmasta. Kun taksi kaartoi alas kohti Ithakan pääkaupunkia Vathya, olin vain että "No NIIN, now we're talking. Kai avainsana lopulta todella on suhteellinen pienuus. Pienemmillä saarilla vain on erilainen tunnelma jota ei pysty pukemaan sanoiksi. Pienyhteisöllisyys, jotain. "Kefalonia, it's very different, it's like cities," taksikuskini sanoi kun yritin kuvailla saarivaihdoksen tunnelmia. "Here, more small, more pretty!"

Ithakan pääkaupunki on kuin Kefalonian kauneimmaksi tituleerattu kylä Fiskardo potenssiin 10. Sijainti syvän lahden pohjukassa on yksi Joonian kuvauksellisimpia.

Domatiani on aivan ihana ja sain isännältä lainaan polkupyöränkin. Siellä vain ei ole nettiä. Ennen netittömyys oli itsestäänselvää domatia-tyyppisessä majoituksessa, nykyään taas harvinaista.

Mutta nyt, päivän kuvasatoa:

Ithaka on ihan "isoveli"-Kefalonian kyljessä. Lauttamatka Samista kestää vain 30 minuuttia.

Meri oli taas kauneimmillaan.

Kun hyppäsin bussista Samin satamakadulla, perjantaisen lounasravintolani henkilökunta huusi terveisiä, "Hey, it's the rain girl!" ^_^

Ithakalla asuu noin 3000 ihmistä eikä täällä ole pakettiturismia. Valtaosa saarella vierailevista on purjehtijoita tai naapurisaarilta saapuvia päiväretkeilijöitä. Vähän niinkuin Symillä. Pääkaupunki Vathyssa onkin jotain symimäistä uusklassisine rakennuksineen.

Kuten Kefalonia ja Zakynthos, myös Ithaka kärsi suuret tuhot vuoden 1953 maanjäristyksessä ja kaikki kylät on rakennettu uudelleen.

Tämä muuten selittää Zakynthoksen ja Kefalonian modernia fiilistä - perinteisiä kyliä ja arkkitehtuuria ei juurikaan ole (Fiskardo ja Assos ovat harvojen säilyneiden joukossa), koska kaikki meni maan tasalle vuonna 1953.

Domatiani isäntä kertoi, että Vathyn kaupungin aivan erityislaatuinen tunnelma on haluttu säilyttää tarkkojen arkkitehtonisten säädösten kautta, ja täällä uudelleenrakennus on tapahtunut eri tyyliin kuin muualla Joonian alueella. Jopa ikkunoiden ja ovien materiaalit ja muodot on säädetty Vathyssa tarkkaan, jotta yleisilme säilyy arkkitehtonisesti yhtenäisenä ja uskollisena kaupungin ilmeelle ennen järistystä.

Seuraavien päivien kaverini :)

Ajattelin viipyväni täällä kaksi yötä, mutta nyt tuntuu jo siltä että saatan viipyä perjantaihinkin.

Polli orea (hyvin kaunista.)

Vathyn kaupunki satamaan vievältä tieltä päin.

Ithakan pääsatama on saaren toisella puolella Piso Aetoksen kylässä. Vathyn satama oli ennen pääsatama, mutta sinne ei tällä hetkellä liikennöidä - todennäköisesti taloudellisista syistä, kuten Argostolinkin kohdalla. Laivojen pitää kiertää Vathyyn ja Argostoliin, mikä tuo lisää polttoainekustannuksia, mikä ei ihan natsaa Kreikan nykytilanteeseen. Siksi Kefalonian pääsatama on nyt pikkuinen Poros ja Ithakan Piso Aetos, joiden sijainti on helpommin tavoitettavissa Kyllinistä, Patraksesta ja Samista tulevien lauttojen kannalta.

Pyöräilin Vathyn läpi kulkevan tien päästä päähän. Kaupungin ulkopuolella havupuiden reunustaman kauniin tien pää kapeni kapenemistaan.

Värit <3

Tie päättyi lopulta pikkuiselle rannalle.

Sieltä tapasin yksinäisen uimarin.

Jäin rannalle katselemaan laskevaa aurinkoa.

Zakynthos oli jees, Kefalonia upea myrskyineenkin, mutta Ithaka... täällä on se tunnelma, jota olen kaivannut ja odottanut.

Olen saarella.

(Tätä julkaistessani tavernan valot sammuivat. Aika lähteä kotiin :))

Lue myös Ithaka-kertomuksen jatko-osa: Merikapteenin talossa

Miesten ulkonäköpaineet.

Sain juttuehdotuksen tähän mielenkiintoiseen aiheeseen miespuoliselta tutultani. Hän lähestyi minua sähköpostitse ja kirjoitti aiheesta näin;

”Yleensä ulkonäölliset ongelmat mielletään naisten ongelmaksi, mutta kyllä siitä miehetkin kärsivät. Aihe vain on aika vaiettu, koska miehet ovat länsimaisessa kulttuurissa sen tapaisessa asemassa jossa heikkouksia joko ei ole, tai niistä vaietaan iäksi."

"Miesten ulkonäköpaineet eivät aina edes ole pelkästään ulkonäöllisiä. Verrattuna naiseen, näin yleistäen, miehen täytyy olla tietynlaisessa menestyvässä asemassa, erittäin kunnianhimoinen, kaiken taitava karski karju, mutta samalla myös sopivassa määrin herkkä ja älykäs tunneihminen. Melkoisia vaatimuksia?"

Kuva: Markus Paukkula Photography

Päätin tarttua aiheeseen. Hain kaveripiiristä ja blogin kautta juttuun haastateltavia miehiä, joita osallistui lopulta 20 kappaletta. Ensin mietin, että otanta on aika pieni, mutta kymmenien sivujen vastausmateriaalia läpikäydessäni tajusin, että vielä laajemman aineiston perkaaminen "vain" blogipostausta varten olisi jo ollut vähän turhan kunnianhimoinen projekti ;D. Juttua odoteltaisiin varmaan vielä vuonna 2020...

Haastatelluista miehistä 18 oli haastattelun aikana parisuhteessa (seurustelusuhteessa tai naimisissa), kaksi sinkkuja. Kolme miehistä oli ulkomaalaisia. Ikää en tullut kysyneeksi (rehellisesti unohtui), mutta kaveripiirini haastateltavat ovat ikäluokkaa 27-39. Blogin lukijaprofiilin ikäjakauman perusteella arvioin, että blogin kautta haastatteluun osallistuneet miehet ovat iältään väliltä 20-35. Haastattelut tehtiin sähköpostitse touko-kesäkuussa 2014.

Miehet kokevat ulkonäköön liittyviä paineita siinä missä naisetkin, se on selvää. Näistä paineista vain ei puhuta yhtä paljon kuin naisten, varmasti osaltaan juttua ehdottaneen tuttuni mainitsemista syistä; miesten kuuluu olla taffeja, heikkouksia ei näytetä.

Ei ole miehistä valittaa liian pienistä hauiksista tai pituudesta, siinä missä naisten marina isoista takamuksistaan tai ”alleistaan” on ihan arkipäivää, tietyllä tavalla jopa viihteellistä. Naisten keskeisessä kommunikaatiossa ulkonäköongelmista puhuminen on yleistä ja lehdissä jaetaan ratkaisuja näihin ongelmiin yhtä luontevasti kuin piirakkareseptejä ja takkahuoneen sisustusvinkkejä.

Kuva: Asos

Nyt on miesten vuoro puhua. Aiheuttavatko ulkonäköön ja miehisyyteen liitetyt odotukset paineita? Pitääkö näyttää jonkun mittapuun mukaan paremmalta? Mitä se paremmuus on? Mitä on miehisyys?

En pyri tällä kirjoituksella mihinkään syväluotaavaan analyyttiseen lähestymiseen (heh, sitä tuskin kukaan odottikaan :)), vaan antamaan miehille yksinkertaisesti äänen asiassa, joka yleensä liitetään naisiin. Kirjoitus sisältää myös omaa paikoin rönsyilevää pohdiskeluani aiheen ympäriltä.

Sallittehan muuten tekstissä käytetyn yleistyksen sujuvan lukemisen kannalta. Kun kirjoitan, ”Miehet sitä, naiset tätä”, olen luonnollisestikin tietoinen siitä, etteivät kaikki yksilöt kuulu ko. käytöksen tai ominaisuuden piiriin. Jatkuvat rajaavat ilmaisut kuten ”useimmat miehet/naiset, tyypillisesti…, perinteisesti moni..” jne tekevät tekstistä raskasta lukea, ja kaikki toivon mukaan ymmärtävät yleistyksen käytön tässä yhteydessä.

Osassa 1 puhutaan konkreettisista ulkonäköongelmista ja miehekkyyden määritelmästä

Haastatteluissa eniten esiinnousseet huolenaiheet liittyivät odotetusti ruumiinrakenteeseen kuten pituuteen, lihavuuteen ja laihuuteen. Toisin kuin naiset (jep, juuri tällaisia yleistyksiä tarkoitin, ottakaa hellästi), mies voi usein kokea ongelmana myös liiallisen hoikkuuden – laihuutta ei koeta miehekkäänä eikä miehen kohdalla puoleensavetävänä ominaisuutena.

”Etenkin yläasteella sain sekä pituudestani että aknesta jatkuvasti  ikäviä kommentteja,” kirjoittaa yksi haastatelluista. ”Tunnen, ettei minua oteta tosissaan ja kohdellaan kuin pientä poikaa.”

”Tunnen katkeruutta pituudestani, koska se on asia johon en voi itse mitenkään vaikuttaa. Minun on vaikea välillä kokea itsekkään että olen kunnolla mies.”

Toinen mies kertoo pituuteen ja hentoon ruumiinrakenteeseen liittyvästä kiusaamisesta näin:

”Nuorena siitä sai kuulla paljonkin. Kun haukkua tai alistaa pitää, niin ulkoisista jutuista siinä liikkeelle lähdetään. Aikuisenakin voi vielä toisinaan kuulla siitä, ei tietenkään suoraan sillä tavalla kuin nuoruudessa, mutta joistain sivulauseista toisinaan välittyy joidenkin henkilöiden käsitys siitä, millaista miehekäs miehekkyys on: isoa”.

Niinpä: isoa. Muodokkuus ja kapea vyötärö yhdistetään naisellisuuteen, miehillä avainsana on ”kookkaus”. Ei lihavuus, mutta pituus, harteikkuus, lihaksikkuus. Biologisesta näkökulmasta tämän saattaa ymmärtää, onhan kookkaampi vastustaja todennäköisesti luonnossa vahvemmilla.

Sama biologinen peruste vaikuttaa naisten kohdalla; muodot = hedelmällisyys, vauvan imettäminen = naisen tehtävä. Selviytymisen kannalta on lisäännyttävä. Vahva uros ja hedelmällinen naaras takaavat lisääntymisen.

Selviytyminen. Emme ole enää tuhansiin vuosiin asuneet puissa, mutta tuo evoluution sanelema selviytymisen koodi määrittää pohjimmiltaan edelleen sitä, mikä nähdään yksilössä vahvuutena ja ihailtavana.

Kauneusihanteet vaihtelevat kulttuurista, maanosasta ja aikakaudesta toiseen, mutta yksi asia säilyy punaisena lankana: mikä edesauttaa yksilön selviytymistä, koetaan tavoiteltavana ja ihailtavana ominaisuutena. Hedelmälliset ja vahvat yksilöt ovat aina selviytyneet parhaiten. Niin yksinkertainen on lopulta menestyksen ”kaava”.

Mutta palataanpa sitten haastatteluun. Aihe on niin mielenkiintoinen kaikkine sivupolkuineen että rönsyillä voisi helposti 20 sivua eikä alkaisi edes hengästyttää. :)

Kaikki miehet eivät murehdi ulkonäköään. Yksi mies kirjoittaa:

”Vaikka en ole kulmakunnan komein mies, en koe sen haittaavan. Millä useimpien naisten mielestä vaikuttaisi olevan eniten merkitystä on se, että miehen seurassa on hauskaa ja mukava olla, se on sitten minun vahvuuteni.”

Naisena voisin kyllä myös olla allekirjoittamassa tämän merkitystä.

Kuva: Asos

Toinen eniten esiinnoussut ulkonäköpaineiden lähde on pukeutuminen. Vaatteet tuovat itsevarmuutta miehelle siinä missä naisellekin.

Vaikka shoppailu ja kiinnostus muotia kohtaan tuntuu olevan lähinnä naisille ”varattu” harrastus, vaikuttaa vaatteilla olevan miehille vähintään yhtä tärkeä rooli.

Vaatteet eivät kuulu miesten tyypillisiin keskustelunaiheisiin, shoppailusta puhumattakaan, ”Ooo, Cheap Mondaylle oli tullut uusi farkkumallisto, joko näit?”, mutta vaatteiden merkitys tyylin rakentajana ja itsevarmuuden vahvistajana on heille yhtä olennaista kuin naisillekin.

Yksi miehistä kirjoittaa: ”Pahimmillaan päällä on pidetty vaatteita, jotka eivät todellakaan ole miellyttäneet, vain siksi, että näyttäisi muodikkaalta.”

Kuva: Asos

Kiinnostavasti, miehet eivät juurikaan mainitse mitään kasvoihin liittyvää, aknea ja yhdessä sivulauseessa heitettyä nenän muotoa lukuun ottamatta. Naiset ovat ilmeisesti paljon kasvotietoisempia – Karkkipäivästäkin näkee, että täällä analysoidaan jopa kulmakarvojen kaarevuusastetta ja sen esteettistä vaikutusta.

Voisikohan olla, että me naiset kiinnitämme enemmän huomiota kasvojen ”ongelmiin”, koska meillä on miehiä luontevampi keino häivyttää näitä ongelmia – meikki? Jos miehellä on mielestään liian pienet silmät, mitä hän sille voisi tehdä? Nainen tarttuu maskaraan.

Koska (tavallisen*) miehen mahdollisuudet muokata kasvonpiirteitään ilman kirurgiaa ovat hyvin rajalliset, he eivät kenties jaksa stressatakaan asiasta. Tämä on vain minun pohdintaani – jos joku mies lukee tätä niin saa mielellään kertoa onko asia näin.

* Keskiverto heteromies ei yleensä meikkaa.

Kuva: Asos

Muita vastauksissa esiintuotuja itsetuntoon liittyviä ulkoisia huolenaiheita olivat mm. hygienia (hien haju) ja hiukset. Miehet kiinnittävät paljon huomiota hiuksiin – seikka, joka ei varmastikaan tule yllätyksenä.

Meillä kotona hiusten ulkonäkö on jopa tärkeämpää miehelle kuin talouden naisedustajalle. ”Älä koske niihin, just laitoin tukka-ainetta!!” on hyvin yleinen älähdys kun Mr. Karkkipäivän päätä yrittää paijata. Tukan on oltava just eikä melkein. (Emäntää naurattaa, koska tukkaa on 2-3 senttiä eikä emännän silmiin niihin saa "kampausta" sitten millään…) Vuosien yhteiselon jälkeenkään en ole vielä oppinut, että geelattuun tukkaan ei kosketa :D :D

Yksi mies kirjoittaa ulkonäköpaineistaan näin:

”Jännittää, näyttääkö sitä muille tarpeeksi hyvältä. Siitä se sitten kohdistuu yksityiskohtiin, kuten nenän muotoon, liian pieniin lihaksiin tms. Sitä sitten parhaimmillaan yrittää manipuloida miettimällä mitä kuvakulmaa itsestään tarjoaa :D”

Kaikki eivät koe paineiden olevan ympäristön asettamia:

”Tänä päivänä asetan selkeästi itse itselleni eniten paineita; hyvä yleiskunto, lihaksikkuus ja miehinen ulkonäkö ovat kaikki asioita joilla on merkitystä minulle. En ole kuitenkaan pitkiin aikoihin heijastellut ominaisuuksiani muiden vastaaviin, vaan motivaationi tulee puhtaasti sisältäpäin.”

Tämä on asia, josta olemme jutelleet paljonkin parin ystävän kanssa. Onko ulkoisissa asioissa ylipäänsä olemassa mitään, mikä ei tavalla tai toisella liittyisi ympäristöön ja niihin odotuksiin, joita koemme muiden itseemme kohdistavan? Sitä ei välttämättä edes tiedosta.

Kuva: Asos

Jos ajattelen, että kauniisti meikatuilla silmillä on merkitystä vain minulle itselleni (eli siitä tulee minulle hyvä olo), niin lopulta tuo hyvän olon tunne kuitenkin liittyy ympäristöön. Mehän peilaamme kaikkea ympäristön kautta.

Jos olisin yksin maailmassa, en voisi verrata itseäni kehenkään tai mihinkään, jolloin minulle ei voisi syntyä kuvaa siitä, mikä on kaunista tai vähemmän kaunista, ihailtavaa tai vähemmän ihailtavaa. Tai mikä ulkoinen seikka vaikuttaisi suoraan selviytymiseeni. Miten minulla tällöin voisi olla parempi olo maalattujen silmien kanssa?

Tiedän meikattujen silmien vaikutuksen, kiitos ympäristön antaman referenssin. Luulen, että kaikki ulkoisesti toivomamme asiat liittyvät loppujen lopuksi vuorovaikutukseen ympäristömme kanssa. Emme ehkä suoraan ajattele, että haluamme vahvat lihakset ja kiiltävät hiukset miellyttääksemme toisia, mutta näillä ominaisuuksilla varustettuna olemme kuitenkin lähempänä yhteisön määrittelemiä vahvan ja menestyvän yksilön tunnusmerkkejä. Niin fyysinen kuin psyykkinen kauneus, voimakkuus, ”tilan ottaminen” – siinä ominaisuuksia, jotka jo biologisesti antavat yksilölle paremmat eväät selviytyä.

Selviytyä, kaikki palaa aina tähän.

Eräs mies tiivistää asian näin:

”Yhteiskunta ihailee miehiä, joilla on tilanne hallussa ja sutjakka heitto tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja itsetunnon pitää näkyä ulospäin ryhdistä, ilmeestä, ja vaatetuksesta.”

Miehisyys? Mitä se on?

Yksi selkeä paineiden aiheuttaja tällä alueella on seksi.

Etenkin nuorempana moni mies voi kokea, että taidot vällyjen välissä kertovat suoraan miehekkyydestä ja miehisyydestä. Moni kokee, että onnistuminen on nimenomaan miehen vastuulla. Nämä tunteet hälvenevät iän ja elämänkokemuksen karttuessa, mutta nuorelle ne ovat useimmiten mitä määrittelevin miehisyyden mitta.

Yksi miehistä kuvailee aiheeseen liittyviä tuntemuksiaan näin:

”Seksuaalisuuteen liittyen paineet ovat ehkä korkeimmat, koska jostain kulttuurisesta tai tuntemattomasta kolkasta tulee käsitys siitä, että seksissä onnistumisen avaimet ovat miehen vastuulla, eikä kukaan kerro koulussa, että asia ei ole ihan näin yksioikoinen.”

Toinen mies kirjoittaa:

”Oli jonkinlaisia paineita suoriuduinko riittävän hyvin, mutta aikuistuessani tajusin, ettei siinä ole kyse yhden ihmisen suorituksesta, vaan ihan muusta”.

Mistähän ylipäänsä on lähtöisin tuo idea siitä, että miehen kuuluu ns. "hoitaa hommat", ja onnistunut seksi olisi yhtä kuin taitava mies? (Jätetään nyt sitten naisten välinen seksi tämän ulkopuolelle...) Media ei mielestäni buustaa tätä myyttiä, kyllä "Cosmo-maailmassa" puhutaan yhtä paljon kummankin osapuolen roolista. Tulisikohan sitten tämäkin jostain historiallisesta asetelmasta, jonka mukaan nainen on yhteiskunnassa passiivinen, mies aktiivinen?

(Myönnän, että välillä mietin millaista seksi on ollut kautta aikojen... Ja millaista seksi esimerkiksi on todella uskonnollisten ihmisten välillä. Saavatko naiset nauttia täysin peittelemättä? Tai edes miehet..? Vai onko seksi joissain uskonnoissa pelkästään lisääntymiseen liittyvä toimitus johon tunteet ja tuntemukset eivät kuulu...? Tämäkin olisi jo ihan oman postauksensa aihe....)

Haastatteluvastauksissa nousi esiin miehisyyden mittoja ja määritteitä laidasta laitaan. Puhuttiin lihaksista, parransängen oikeasta pituudesta, urheilullisuudesta, tyypillisesti miehisiksi mielletyistä taidoista kuten talon rakennuksesta. Vain yksi mies liitti miehisyyteen myös materialistiset määritteet kuten omaisuuden; auton, kellot, vaatteet.

Jotkut kommentit olivat hyvinkin stereotypian mukaisia:

"Kokemukset, osaako vääntää kättä, miten pärjää naisrintamalla jne. ovat hyvinkin äijäporukassa roolia määrittävä asia.”

(Tähän saattaa vaikuttaa ikä vahvastikin.)

Toiset kuvasivat miehisyyttä roolimallien kautta:

”Omalla kohdallani miehisyyden rooli on tullut lapsuudesta, omalta papaltani. Ihan kuin pappani olisi ollut supermies. Mikäli metsässä olisi tullut vastaan karhu, koin, että pappani olisi omilla voimillaan sen päihittänyt. Lapsen mieli totta kai värittää asioita, mutta papastani on miehisyyden kuva lähtenyt.”

Lopuksi, erään miehen sanoin:

”Miehisyys on vähän kuin raakaa voimaa, hennon ja hellän naisen vastapuoli. Miehisyyteen kuuluu mielestäni, näin kärjistettynä, osata tehdä talo, suojella omaa perhettä ja kaikki perimiehiset asiat.”

.

Onko näin teidän mielestänne arvon naiset? :) (Ja saavat miehetkin tähän osallistua, heitä vain ei liene lukijoissa edes prosentiksi asti ;)) Täytyykö miehisen miehen osata käyttää vasaraa ja kirvestä, suojella, vääntää kättä - kaataa karhu, kuvaannollisesti..? Vai kokevatko miehet tästä turhaan paineita?

Voiko pieni ja hoikka runoja kirjoittava mies olla myös miehekäs? Onko Woody Allen miehekäs...?

Tähän on hyvä päättää osa 1.

Osassa 2 paneudutaan lähemmin siihen, mistä miesten ulkonäköpaineet tulevat; liittyvätkö ne enemmän naisten asettamiin odotuksiin, vai onko muun ympäristön merkitys suurempi; työpaikan, aseman, kaveripiiirin vai kenties median. Puhumme myös siitä, mitä toimenpiteitä miehet tekevät saavuttaakseen paremman ulkonäköön tai miehisyyteen liittyvän varmuuden.