Nopea ja helppo metallisen hohtoinen iltameikki Urban Decayn Naked Smoky -paletilla.

Näyttävä, mutta samalla "kiltti" meikki kiitos voimakkaasti valoaheijastavien sävyjen. Meikkiin käytettiin yhtä mattaista ja kolmea hohtavaa sävyä.

Marianna ennen ja jälkeen meikin.

Ennen-kuva on aika sähäkkä sekin, kiitos Urban Decayn Matte Revolution Bittersweet-huulipunan, jota Marianna on käyttänyt päivittäin saatuaan Urban Decay -paketin. Neito rakastui punaan sen verran lujaa että annoin hänen pitää sen - sopii Mariannalle ehdottomasti paremmin kuin minulle :)

Käytin meikkiin sävyjä Whiskey (matta tummanruskea), Radar (hohtava kaakaonsävyinen keskiruskea), Dirtysweet (pronssinen toffee) ja High (hohtava shampanja).

Marianna oli oikeassa - Smoky-paletin sävyt häivyttyvät toisiinsa kuin itsestään. Uskon, että jopa vasta-alkaja saa näillä sävyillä kauniin tuloksen aikaiseksi. :) Ainakin kun pysyttelee hohtavissa sävyissä joiden kanssa ei juuri ole vaaraa liian terävistä varjojen kulmista.

Mistä tunnistaa laadukkaan luomivärin? 1. Se on pigmenttinen. 2. Sen koostumus levittyy kauniisti. 3. Se tarttuu ihoon. (On tosiaan olemassa huippupigmenttisiä sävyjä, jotka eivät kuitenkaan kunnolla tartu kiinni ihoon, jolloin luomiväri lähtee kävelemään siveltimen mukana kun yrität häivyttää. Erittäin turhauttavaa.)

Koostumuksen "fiilis" on makuasia, mutta itseäni miellyttävät eniten lähes voidemaisilta tuntuvat, erittäin pehmeästi levittyvät laadut. Urban Decaylla on paljon tällaisia luomivärejä, ja tähän mennessä testaamistani Smoky-paletin sävyistä valtaosa kuuluu tähän kategoriaan ja täyttää kaikki laadukkaan luomivärin kriteerit. On niin fantastista, kun alat huiskia luomiväriä iholle, ja se vain pysyy siinä, häivyttyen kauniin utuiseksi, kuin sulaen naapurisävyyn...

Mariannalla oli pohjustuksena MACin voidemainen Paint Pot -luomiväri sävyssä Bare Study.

Levitin luomivakoon banaanivarjostuksen Smoky-paletin mattaisella tummanruskealla Whiskey-sävyllä. Se näyttää hieman hohtavalta johtuen hohtavasta Bare Study -pohjustuksesta.

Seuraavaksi levitin luomen ulkonurkkaan viistovarjon keskiruskealla, kimalteisella Radar-sävyllä.Sipaisin sävyä myös kevyesti luomivakoon Whiskeyn päälle.

Yleensä teen toisinpäin, eli levitän keskitumman sävyn luomivakoon ja tummimman sävyn luomen ulkonurkkaan. Nyt halusin kuitenkin piirtää Mariannan luomivaon selkeästi esiin, ja mattainen (tummempi) sävy toimii tehtävässä paremmin kuin valoaheijastava.

Kolmantena vaiheena levitin lopulle liikkuvalle luomelle pronssista Dirtysweet-sävyä. Sävy näyttää luomella vaaleammalta kuin paletissa, tai ehkä se johtuu vain kontrastista Mariannan syvänruskeisiin silmiin.

Dirtysweet on erittäin hohtava, metallinen sävy. Mariannan suosikki. Ei ihme, juuri tällaisia sävyjä on niin helppo vain sipaista koko luomelle ja ne näyttävät upeilta yksinään ilman mitään varjostuksia. "Meikkitumpelon" luottosävyjä :)

Seuraavaksi sipaisin ihan luomen sisänurkkaan aavistuksen shampanjan sävyistä High-sävyä, joka on toiseksi vaalein paletin sävyistä.

Tykkään lähes kaikissa meikeissä lisätä vaalean korostuksen luomen sisänurkkaan. Smoky-paletin vaalein sävy Thirteen on mattainen, eikä olisi sopinut tähän meikkiin. Mattainen korostus muuten hohtavassa meikissä näyttäisi oudolta eikä oikein toimisi.

Seuraavaksi häivytin varjostuksen reunat. Parhaiten tähän olisi sopinut lähes ihonvärinen, vain kevyesti valoaheijastava sävy, mutta sellaista ei Smoky-paletissa ole. Niinpä sekoitin High'ta ja Dirtysweetia ja häivytin niillä. Jälleen, Thirteen olisi toiminut huonosti sen ollessa mattainen. Se olisi "katkaissut" meikin metallisen hohtavan kokonaisuuden.

Nyt meikki näytti tältä.

Sävykartta.

Joo tuo mun geelikynnen kasvuraja on karsee! :D Mä niin tiedän. No, nyt se on fiksattu ;)

Taivuttelin kädellä Mariannan päätä oikeaan kulmaan katoavan valon suhteen - meikkasimme ja kuvasimme kilpaa laskevan auringon kanssa :).

Jännästi, viileä Bittersweet-huulipuna näyttää kuvissa sopivan lämpimän silmämeikin pariksi. Livenä ne näyttivät aika kamalalta yhdistelmältä.

Seuraavaksi Marianna putsasi huulimeikin ja tein hänelle superpikaisen meikkipohjan (aurinkolaskeeaurinkolaskee-täytyy-vielä-ehtiä-ottaa-luonnonvalossa-kuva-koko-meikistä-apuaaa).

Meikkipohjaan käytin jotain Mariannan meikkipuuteria (olisiko ollut Clarinsin) ja poskipunaa (Avonin?), jota Marianna ei kuulema itse osaa koskaan käyttää koska pitää sävyä outona. Minusta se sopii hänelle aivan mahtavasti! Kuten alta voi todeta :)

Huulipuna on sekin Avonin.

Halusin meikkiin jonkun nuden punan, mutta sellaista ei tullut Urban Decayn lähetyksen mukana. Kummatkin Smokyn mukana tulleet punat ovat kirkkaita ja räväköitä.

Sellainen meikki siitä tuli :)

.

Kuinkas moni on jo leikkinyt kotona omalla Naked Smokyllaan? :)

.

* * Minun palettini on saatu blogin kautta * *

Historiallinen päivä on koittanut.

Tätä päivää en odottanut näkeväni.

Sanni + designer-kengät. Ja kengille omistettu postaus Karkkipäivässä.

<3

Muistatteko, kun viime talvena hihkuin innosta luettuani uutisen Minna Parikan syksyllä ilmestyvästä My Little Pony -teemaisesta kenkäkokoelmasta?

Kirjoitin silloin, että tässä olisi nyt mahdollisesti elämäni ensimmäinen design-tuote, johon olisin valmis sijoittamaan.

Nyt kokoelma on ilmestynyt.

Ja minulle koitti aikainen jouluaatto, kun misteri veti yllätyskortin hihastaan autossa matkalla Helsinkiin; "Saat joululahjasi jo tänä viikonloppuna".

"Mitä tarkoitat?"

"No ne ponikengät".

Iiiiiii!!!!!

Eilen sitten astuin elämässäni ensimmäistä kertaa Minna Parikan liikkeeseen.

"Saako täällä vetää jotkut pussit omien raihnaisten kenkiensä päälle?" kysyin, tietoisena Totti-chihuahuan pureskelemien Dinsko-saappaideni kontrastista liikkeen maailmaan.

Onneksi liikkeessä ymmärretään huumoria eikä piitata siitä missä kuosissa asiakas sisään saapuu :)

Poni-teemainen kokoelma käsittää neljät kengät (kahdet korkkarit, biker-buutsit ja tuollaiset, öö, miksi noita oikeanpuoleisia tolppakorkoja kutsutaan? :D) sekä laukkuja.

Minulle oli selvää, mitä halusin: ne lakeriset Celestia-piikkikorkkarit.

Celestia-korkkareita on kolmessa värissä: pinkki Berry-Pastel, liila Purple-Green ja musta Black-Rainbow.

Viime talvena julkaistujen kuvien perusteella olin varma, että ottaisin itsestäänselvästi liilat. Onhan se lempivärini.

On nätit <3

...mutta...

...pinkit osoittautuivat vieläkin söpömmiksi ja kokonaisuudeltaan harmonisemmiksi.

Nämä kiitos! :)

Sujahtivat jalkaan aivan täydellisesti....

Olin suunnitellut sijoittavani kenkiin veronpalautuksistani, mutta Joulupukki ennätti ensin :)

Hotellilla ihailin kenkälaatikkoa lapsenomaisen ilon vallassa.

Minulla... tällaiset kengät...!

...mutta uskaltaako näillä koskaan kävellä...?

My precious.

Ateenassa sijaitsee yksi parhaita kasvisruokaravintoloita joissa olen koskaan käynyt: Rosebud.  Olen syönyt siellä Ateenassa käydessäni neljä tai viisikin kertaa, saaden aina erinomaista palvelua - viime viikon maanantain tehdessä mieleenpainuvan poikkeuksen.

Kirjoitin ravintolasta kaksi vuotta sitten blogiinkin, kehuen heidän taivaallista mustaa makkaraansa. Missään, toistan: missään en ole saanut näin hyvää kasvismakkaraa. En edes Zürichin maailmankuulussa Hiltlissä.

Halusin tarjota Mariannalle illallisen kiitoksena hänen vaivannäöstään Urban Decay -meikkijutun kanssa.

Marianna halusi Rosebudiin. Hän kertoi, että kahden vuoden takainen Rosebudissa jakamamme kikhernepizza oli edelleen muistoissa yhtenä erikoisimmista ja herkullisimmista ruokakokemuksista. Marianna ei ole kasvissyöjä, eikä hän normaalisti käy vegeravintoloissa. Siksi Rosebud edustaa hänelle hyvin erityistä ravintolaelämystä.

Eli osoitteeksi Rosebud, Kolonaki siis. :) Kolonaki muuten on Ateenan keskustan rikkaiden kaupunginosa, ns. mini-Beverly Hills. ("Todellinen" Beverly Hills on Kifissian lähiö keskustan ulkopuolella.) Kolonakista et juurikaan löydä perinteisiä halpoja tavernoita vaan valkopöytäliinaisia, kalliimman tason ja lähtökohtaisesti myös paremman palvelutason ravintoloita, ovathan alueen asukkaat jotain ihan muuta kuin perusduunareita.

Mukava illanviettomme sai hämmentävän käänteen, kiitos kuvassa näkyvän pizzan.

Tilasimme alkuruoaksi punajuuri-vuohenjuustosalaatin. Nam. Rosebudin hintataso on kreikkalaisittain korkeampi, mutta suomalaiselle ei mitenkään erityisen kallis; punajuurisalaatti esimerkiksi maksoi 9,50€.

Minä tilasin pääruoaksi samantyylisen kustomoidun setin kuin aiemminkin, eli kasvismakkaraa ja grillattuja kasviksia. Tällä kertaa pyysin mukaan myös hampurilaispihvin (lautasen ylälaidassa näkyvä köntti), sitä kun en ole aiemmin maistanut. Normaalisti kasvismakkara ja hampparipihvi kuuluvat hot dog - ja hampurilaisannoksiin, mutta ravintolalle ei ole koskaan ollut ongelma tuunata minulle special-lautasta jossa saan nautiskella näistä herkuista ilman leipää ja ranskalaisia perunoita.

Sillä nämä ovat oikeasti jotain NIIN hyvää. N-i-i-n  hyvää. Rosebudin kasvismakkara valmistetaan sienestä ja fava-pavuista, hampurilaispihvi taas kolmesta eri sienestä ja salaisesta mausteseoksesta. En kertakaikkiaan voi tarpeeksi ylistää näiden herkullisuutta. Olen syönyt elämäni aikana hemmetin monta versiota kasvisnakeista ja -pihveistä, mutta nämä ovat aivan eri levelillä. Kasvisruoan gourmet-tasoa, todellista artesaaniruokaa.

Marianna halusi myös maistaa kuuluisaa hot dogia, ja tilasi omansa normaaliversiona.

"Taivaallista!" kuului kommentti. "En ole koskaan syönyt yhtä hyvää hodaria, vaihtaisin normaalihodarin tähän koska tahansa!"

.

Mutta sitten se pizza.

Ennen tilausta varmistimme, että pizza todellakin oli se sama jonka olimme syöneet aiemmin. Kyseessä on siis raaka-vegaanipizza, jonka pohja tehdään vehnän sijaan kikhernejauhosta, eikä pizzaa kypsennetä uunissa. Osoitin sormella pizzaa menun sivulla, ja kysyin, tehdäänkö pohja edelleen kikherneistä. "Kyllä", kuului vastaus.

Kun pizza tuotiin pöytään, huomasimme heti, että se oli perinteinen paistettu, vehnäpohjaan tehty pizza. Marianna kysyi tarjoilijalta, oliko keittiössä sattunut joku erhe, sillä tilasimme kikhernepizzan. Keskustelu käytiin kreikaksi, mutta kielimuurinkin yli pystyi havaitsemaan, kuinka tarjoilija närkästyi. Seurasi Mariannan ja tarjoilijan välinen keskustelu, joka nopeasti sai väittelyn sävyn. Tässä vaiheessa Marianna kääntyi puoleeni ja kysyi, emmekö todellakin olleet syöneet kikherneestä tehdyn pizzan täällä aikaisemmin.

Tottakai olimme syöneet, minullahan oli siitä kuviakin. Sanoin tämän tarjoilijalle englanniksi, joka flippasi täysin.

"It is impossible!" tarjoilija sanoi, ja äänenvoimakkuus vain kohosi hänen jatkaessaan, "Rosebud has never, ever had a pizza made out of chick peas! It is impossible that you order such pizza because we don't have one! I bring you the only pizza we have on the menu!"

Huomauttessani tarjoilijalle, että olin varta vasten ennen tilausta kysynyt, valmistetaanko pizza edelleen kikhernejauhosta, tarjoilija hermostui yhä enemmän. Hän kiisti että olimme ikinä pizzan raaka-aineista keskustelleetkaan, ja väitti luulleensa, että olin puhunut kasvisnakeista. (Häh? Nehän tehdään ihan muusta kuin kikherneistä...)

Olimme Mariannan kanssa hyvin hämmentyneitä. Tiesimme kummatkin, miten tilanne oli mennyt, ja tässä tarjoilija seisoi inttämässä vastaan raivon partaalla, vieläpä väittäen että olimme keksineet aiemman kikhernepizzan päästämme.

Sanoin tarjoilijalle, että voisimme näyttää blogista kuvan kikhernepizzasta. Tällöin tarjoilija menetti loputkin itsehillinnästään. Hän huusi: "You are making me crazy! There has never ever been a chick pea pizza in this restaurant, never!"

Sitten hän syöksyi keittiöön. Jäimme istumaan järkyttyneinä.

No, ainakin pizzan täyte näytti hemmetin hyvältä.

Hetken kuluttua tarjoilija palasi. Hän oli mitä ilmeisimmin keskustellut asiasta keittiöhenkilökunnan kanssa.

"Okay. So there has been a chick pea pizza here before."

Saatoin vain arvata miten vaikeaa oli tunnustaa tappionsa.

"But so what? There isn't one anymore, so there you have it, the only pizza we offer right now."

Sitten  mies poistui, eikä palannut ennen kuin halusimme maksaa illan päätteeksi. Mies ei pyytänyt anteeksi käytöstään emmekä luonnollisestikaan saaneet laskuun mitään hyvitystä miehen väärinkäsityksestä.

Sanomattakin on selvää, että loppuiltamme oli osittain pilalla pizzavälikohtauksen jälkeen. Herranjestas - joutua nyt tarjoilijan riehunnan kohteeksi kun hän ymmärtää väärin..!

Suomessa mies olisi todennäköisesti saanut käytöksestään vähintään varoituksen. Itsekin asiakaspalvelualalla työskennelleenä tiedän, ettei vastaan väittäminen, äänen korottaminen ja asiakkaalle inttäminen ole millään muotoa sopivaa tai hyväksyttävää käytöstä, totaalisesta itsehillinnän menetyksestä puhumattakaan. Miehen olisi pitänyt mennä välillä keittiön puolelle vetämään henkeä ja laskemaan kymmeneen. Uskomatonta, ettei hän pyytänyt anteeksi edes siinä vaiheessa, kun myönsi olleensa väärässä pizzan suhteen.

Illasta jäi paha mieli.

Mutta - siitäkin huolimatta, ja melkein harmittaa edelleen suositella paikkaa jossa voi joutua tällaisen asiakaspalvelukokemuksen kohteeksi:

Rosebudissa saa maailman parasta kasvisruokaa mitä olen maistanut.

Jopa se pizzan täyte; sientä, jotain kermaista tuorejuustoa, kasvis"bolognese"kastiketta, yrttejä... en edes tunnistanut mitä kaikkea herkullista siinä oli mutta se oli käsittämättömän hyvää. Voisin tilata mokoman vehnäplätyn uudestaan ja maksaa koko hinnan pelkästä täytteestä.

Ja ymmärrän, ettei yksi tarjoilija ja hänen huono päivänsä kerro mitään koko ravintolan henkilökunnasta tai asenteesta. Meillä vain kävi huono tuuri juuri tuona iltana.

Mutta mielenkiintoisesti - Rosebudista ei ole vastattu mitään, kun laitoin sinne palautetta miehen epäasiallisesta käytöksestä. Se tietysti kertoo jotain.

P.S. Oletteko te koskaan joutuneet tarjoilijan kiukun kohteeksi?

Täällä kotona on taas tuttuun tapaan ollut matkanjälkeiset "pikkujoulut", eli olen istunut pakettipinon keskellä availemassa matkan aikana tulleita promolähetyksiä.

Yhdestä paketista paljastui aivan erityisen mukava yllätys;

Carmex-huulirasvoja parin vuoden tarpeeseen! :D

Kyseessä on maahantuojan lahja osallistumisestani LivBoxin syyskuun bloggaajaboksiin.

(Tontut olivat vihdoin tuoneet sen boksinkin... jota odottelin kovasti ennen Kreikkaan lähtöä.)

Yksi lukija juuri kommentoikin bonganneensa kaupassa tämän tarran. Ihan päheetä! ^_^

Ei sitä kuusi vuotta sitten blogia aloitellessaan ihan osannut odottaa, että jonain päivänä kauppojen hyllyiltä voi bongata tarran, jossa minun kerrotaan suosittelevan jotain tuotetta :D

Paketissa oli myös kaksi kappaletta kirsikanmakuisia Carmexeja, näitä ei taida saada Suomesta..?

Myöskään noita ylimmässä kuvassa näkyviä I Love Carmex -logon purkkeja ei saa Suomesta. (En edelleenkään osaa laittaa sydäntä tekstin sekaan kuvallisena...)

*

Ajattelin, että voisin arpoa nuo limited edition -sydänlogoiset Carmexit teidän lukijoiden iloksi, eiköhän mulle riitä nuo loput 14 purkkia...! :D

I Love Carmex -purkkeja on kahdeksan, eli kahdeksalle olisi jaossa Sannin suosikkihuulirasvaa :)

Ei tarvitse kuin sanoa "Mulle Carmex" kommenttiboksissa, niin olet mukana arvonnassa.

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 25.10. kello 24.00 saakka.

Jätäthän kommenttiin sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville.

Kotona.

(Postauksen lopussa on meikkikuva ^_^ Ihan vain niille, jotka odottavat meikkipostauksia :D)

Minun mies ei tavallisesti paljon hempeile, mutta nyt se oli ihan herkistynyt ostamaan kukkia kotiinpaluuni kunniaksi <3

Täällä on kylmää, harmaata ja sateista, mutta mitkä olisivatkaan paremmat puitteet kynttilöille...

Vaikka La Meloise maistuikin viimeiset kaksi kuukautta, niin ah sitä hetkeä kun sai taas käteensä mukillisen kunnon tummapaahtoa...

.

Mitä teen yleensä ensimmäisenä kun saavun reissusta kotiin, niin lyhemmältä tai pidemmältä?

Tsekkaan siemennäkkäritilanteen. Taikina kasaan ja satsi uuniin saman tien jos näkkäriboksi on tyhjä.

Edit. Ohje siemennäkkäriin täällä. Toinen, erittäin niukkahiilarinen versio täällä.

Malttamattomana odottelin toista tuntia että näkkärit valmistuivat...

Mr. Karkkipäivä on kultainen ja varaa aina jääkaappiin suosikkiruokiani kun olen ollut pidempään poissa. Nytkin sieltä löytyi savulohta peräti kolmena eri versiona.

Aamiaiseksi kylmäsavulohta,

lounaaksi lämminsavua. Ja tietysti parsakaalilla! :)

.

Oletteko muuten huomanneet, ettei muualla maailmalla juuri tunneta lämminsavulohta? Aina kun ruokalistassa lukee "smoked salmon", se on kylmäsavuversio. Itse en ole ikinä saanut lämminsavustettua ulkomailla. Hassua. Se on yksi niitä ruokia joita kaipaan kovasti reissussa ollessa.

Raejuusto-rahka-soijamaito-osasto oli sekin kunnossa :) Misteri on hyvin koulutettu.

Tämä on niin hassua: mies ei koskaan täytä pippurimyllyä. Siis ei koskaan. Olen jonkun sanattoman sopimuksen kautta saanut taloudessamme pippurimyllyntäyttövastuun. Totuuden nimissä en tiedä, eikö mies oikeasti osaa täyttää myllyä, vai onko hän vain liian laiska kurottaakseen täyttöpakkausta kaapin ylimmältä hyllyltä.

Kun olen ollut poissa näin pitkään, on mylly tietysti ollut tyhjä viimeisen kuukauden.

Tässä toinen merkki siitä, että emäntä on ollut poissa. Jääkaapista voi löytää erinäisiä homehtumaan jääneitä ruokia.

Tämä jogurtti näyttää jo melkein taiteelta. En muista koskaan aiemmin nähneeni kirsikanpunaista hometta...

Tänään vedin vihdoin meikit naamaan; mun ensimmäinen Urban Decay Smoky-meikki.

Johan oli pakkeloitu olo! :D Huhhuh... Pelkkä rajaus + ripsari viimeiset 2 kk niin ei ihmekään.

Itse asiassa, tämä on mun toinen UD Smoky -meikki, eilen meikkasin paletilla Mariannan. Kuvamatskua tulossa pian. :)

Mutta hei... eikö vain meikki vanhenna... Vähän hätkähdin kun katsoin kuvaa ja näin omani ikäisen eli 36-vuotiaan naisen. Voisi olla vanhempikin.

Edit. Kääk, matkalla kynsihuoltoon tajusin, että varmaan kirjoitin jotain joka kuulosti ihan väärältä :D Ei ollut siis tarkoitus sanoa, etten halua näyttää omani ikäiseltä tai että 36-vuotiaalta näyttäminen  ylipäänsä on huono asia. Vähemmällä meikillä näytän vain yleensä nuoremmalta, ja olen tottunut tähän baby-faceisempaan lookkiin.

Tiistaina näytin vielä näin nuorelta ^_^

Ja nyt mä kiidän kynsihuoltoon, olen jo myöhässä...

Lähdön tunnelmissa.

Halusin päättää Kreikan matkani Ateenan sydämeen, ja valitsin ystävieni "lähiösohvien" (niin mukavia kuin ne ovatkin <3) sijaan Airbnb'n aivan kaupungin keskustassa Plakassa. Kolme huonetta ja keittiö, kotoisa kuin mikä. 27 euroa yö.

Tajusin maanantaina jotain. Kävellessäni Plakan katuja, ymmärsin, että en enää koe olevani ulkomailla. Ateenasta on todellakin tullut kuin koti.

Yksi niistä monista. :)

Haikeana teen lähtöä ja pakkaan syksyä kasaan. Mutta yhtä totta kuin haikeuteni on se, että seuraava syksy on pian taas  edessä. Ja miksi en tulisi Kreikkaan joskus keskellä talvea? Sehän voisi olla mitä kiinnostavin kokemus, hyytävä Ateena! :)

Matkan ensimmäinen kuva. 5. syyskuuta kello 06.14 Helsinki-Vantaa.

Tunnelmia tältä aamulta. Pakkausta ja kahvia, ja tietysti suomalainen radio taustalla.

Kreikka-kassi on saanut syksyn aikana uutta sisältöä, nyt sinne jäävät myös rantasandaalit ja keittiö-"survival-kit" :)

Uskollinen matkakumppanini La Meloise -pikakahvikin loppui juuri sopivasti tänä aamuna.

Ai niin se NG:n idea La Meloise -kahvin arpomisesta lukijoiden kesken...! :D Vieläkö pitäisi siis kipaista kauppaan kahviostoksille... ^_^

Käytän blogia myös muistiinpanovälineenä :) Laitan sinne joskus ylös asioita, jotka tiedän muuten hukkaavani tai unohtavani.

Nyt kirjoitin listan Kreikka-kassin sisällöstä, että en enää ensi vuonna tuo turhaan Suomesta juttuja jotka jo odottavat minua täällä kassissa. Kuten tänä vuonna höylän, hammastahnaa ja deodoranttia.

Nähdään ensi syksynä, kamat!

Traveller-kynnet ;)

Huomenna on edessä kynsihuolto. On laittajallani taas hupia. :)

8 viikon aikajana. :)

Matkalaukun pohjalta löytyi merikapteeni-Dimitrikseltä muistoksi saamani kivi. "Kun syöt niin paljon kananmunia...!" :)

Kun minulla ei ole älypuhelinta ja online-karttapalvelua, piirrän majapaikkojeni kartan usein muistikirjaani. :)

Sain muistikirjan viime syksyn reissulla Korres-liikkeestä ja se on täynnään bussi- ja laiva-aikatauluja, uusien ystävien puhelinnumeroita ja meiliosoitteita, ravintolavinkkejä, kävelyehdotuksia ja vaikka mitä. :) Oli hauska lueskella viime syksyn muistiinpanoja joista jotkut olivat hyvinkin kryptisiä numero- ja kirjainsarjoja...

Kotiovella.

Illallisella Plakassa Tiinan kanssa.

Tiina on ainoa suomalainen ystäväni, joka jakaa rakkauteni Ateenaa kohtaan - ja ymmärtää täysin mitä tässä likaisessa, ränsistyneessä kaupungissa näen.

Olemme tunteneet toisemme yli 20 vuotta, ja muistan, kuinka Tiina fanitti Kreikkaa jo ollessamme teinejä.

Välillä kadotimme yhteyden elämän kierteissä niin kuin lapsuuden ystäville usein käy, mutta löysimme toisemme uudestaan joitain vuosia sitten. Ateenassa, kaikista mahdollisista paikoista.

Tiina - yamas ystävyydelle ja Ateenalle! :)

Ja Marianna <3 On jo nyt ihan kamala ikävä, vaikka näemme vielä tänään illalla.

Kuvassa muuten jälleen uusi kattoterassituttavuus, Ateenan New Hotel Filelinon-kadulla.

Syksyn uusi perheenjäsen: Miltonin ja Saivan Izabel-tyttären marsu Kanelicza <3

.

Tiedättekö. Jos en olisi parisuhteessa rakkaan mieheni kanssa, harkitsisin todennäköisesti muuttoa Kreikkaan. Ainakin joksikin aikaa.

Aiemmin olen aina sanonut, että en voisi kuvitella asuvani Kreikassa vaikka täällä niin tykkään käydä. Nyt on alkanut tuntua toisenlaiselta.

Täällä on vain mielellä niin hyvä olla.

. . .

. . .

P.S. Koska Kreikka-materiaalia on ihan hurjasti, ajattelin, että jospa tekisin niin, että julkaisisin joitain Kreikka-juttuja syksyn ja talven aikana ikään kuin pieninä aurinkomuistoina pimeän ajan keskellä. :) Miltäs kuulostaa? Tai no, en kai minä keneltäkään lupaa kysy :D

Kirjoitin aiemmin, kuinka tällä matkalla on tullut tavattua aivan erityisen kiinnostavia ihmisiä, ja suurin osa ihan mielettömien sattumien kautta.

Haluan jakaa vielä yhden tällaisen tarinan.

Ai että, olin tästä niin superinnoissani että olin lähellä purkaa intoni blogipostaukseen jo samana iltana tavattuani ihmiset. Lopulta oli ihan hyvä, että en sitten tehnytkään niin.

Tapaus sattui Lefkadalla toiseksi viimeisenä iltanani.

Olin menossa illalliselle jo ennalta valkkaamaani paikkaan satamakadulla, mutta päädyin kävelemään vielä vanhaan kaupunkiin aikeena ottaa jotain kivan hämyisiä iltakuvia.

(Voi, Lefkadan vanha kaupunki... niin paljon materiaalia matkan varrelta josta oli vielä tarkoitus kirjoittaa.... huokaus...  on hyväksyttävä, että kaikkea ei vain ehdi...)

Kuljeskelin pääkadulta lähteviä koukeroisia sivukatuja. Yhdellä kapealla kujalla osuin kiinnostavalle sisäänkäynnille; ovi avautui pienelle, tunnelmalliselle sisäpihalle jossa oli pöytiä ja tuoleja. Mavros Lagos Café & Wine Bar, luki kyltissä.

Paikka oli melkein tyhjä muutamaa pöytää lukuunottamatta, ja pujahdin sisään ottaakseni kuvia.

Ihastuin täysin paikan tunnelmaan ja ajattelin, että jos täällä vain tarjotaan ruokaa, niin jään syömään. Lähestyin yhtä paikan työntekijöistä kysyäkseni menusta. Ruokatarjonta rajoittui voileipä-tyyppisiin snack-annoksiin, mutta aloimme sitten jutella enemmänkin, ja kävi ilmi, että viinibaari oli osa luksusvuokrahuonekompleksia nimeltään Aigli. Kiinnostuin yhä vain lisää, ja keskustelu laajeni koskemaan Lefkadaa matkakohteena ja Kreikan saaria ylipäänsä ja lopulta blogiani.

Tässä vaiheessa läheisessä pöydässä istuva pariskunta liittyi keskusteluun. He olivat Aiglin omistajaperheen ystäviä ja asuivat Aiglissa aina Lefkadalla käydessään. He halusivat kuulla lisää blogistani ja Kreikan matkoistani ja pyysivät minua liittymään seuraansa.

Pian vatsani murina oli vaimentunut taka-alalle, ja olin keskellä mitä mielenkiintoisinta illanviettoa.

Pariskunta, George ja Andrea, osoittautuivat laajasti matkustelleiksi kosmopoliiteiksi ja useiden ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen heillä oli tavallista laajempi perspektiivi Kreikkaan ja maan nykytilanteeseen. Lasiani täytettiin viinillä talon tarjoamana ja pöytään kannettiin juustoa, hilloa, leikkeleitä ja viinirypäleitä.

Puhuimme eri saarista, niiden tunnelmista ja siitä, mikä tekee jostain paikasta "Laganasin" ja jostain "Ithakan" tai "Santorinin". Keskustelu oli äärimmäisen antoisaa ja seuralaiseni niin kiinnostavia ja inspiroivia, että saatoin jälleen vain kiittää uskomatonta tuuriani joka niin usein johdattaa minut täysin odottamatta tällaisiin tilanteisiin.

Ja ette edes usko seuraavaa askelta; jossain vaiheessa iltaa selvisi, että Andrea on töissä Apivitalla. En meinannut uskoa korviani, tämäkin vielä! Ei ole todellista.

Apivita on Kreikan suosituin kosmetiikkamerkki, Korresin tavoin kasvipohjainen ja lähes 100-prosenttisesti luonnollinen. Apivita oli syy, miksi Andrea ja  George ylipäänsä olivat Lefkadalla, Andrea oli saarella työasioissa.

Voitte uskoa, että keskustelu kääntyi aivan uusille urille. Kerroin vierailustani Apivitan kilpailijalla Korresilla ja viime syksynä kirjoittamastani Apivita-blogijutusta. Seuraavan tunnin puhuimmekin vain Apivitan raaka-aineista ja filosofiasta ja Apivitan ja Korresin eroista. :)

Andrea vaikutti niin innostuneelta, että ei meinannut pysyä aloillaan. Hän juoksikin pari kertaa keskustelun lomassa pariskunnan huoneeseen hakemaan minulle Apivita-näytteitä.

Andrea sanoi, että voisi järjestää minulle tehdasvierailun Apivitalle, ja sanoi lähettävänsä minulle mielellään täysikokoisia tuotteita testattavaksi. Hän kertoi Apivitan erityisestä Experience Store -konseptiliikkeestä Ateenan Kolonakissa, ja sanoi järjestävänsä minulle vierailun myös sinne kera spa-hoitojen. Olin vain että wow, tämän tapaamisen oli pakko olla tarkoitettu tapahtuvan..!

Sovimme, että tapaamme seuraavana iltana uudestaan illallisen merkeissä. Vaihdoimme yhteystietoja ja aloin tehdä lähtöä. Oli jo myöhä, mutta nälkä muistutteli edelleen olemassaolostaan. (Olin syönyt pöydän antimista vain vähän juustoa.) Sanoin, että lähden tästä vielä johonkin tavernaan syömään.

Tässä vaiheessa George, joka arvioni mukaan alkoi olla jonkin verran päihtynyt kaikesta illan aikana nautitusta viinistä, nousi myös ja sanoi, että lähtisi saattamaan minua pääaukiolle ja näyttämään jonkun hyvän ravintolan. Yritin kohteliaasti torjua ehdotuksen, olimmehan ihan pääaukion lähellä ja tunsin Lefkadan kadut jo varsin hyvin. George ei ottanut tätä kuullakseen, vaan ilmoitti lähtevänsä saattamaan. Minusta se oli tarpeetonta, mutta eihän miestä voinut alkaa estämäänkään. Andrea jäi istumaan pöytään Aiglin omistajapariskunnan kanssa.

Lähdimme, ja George näytti minulle suosimansa ravintolan pääkadulla. Itse en niin innostunut lihapitoisesta menusta, ja sanoin meneväni mieluusti alkuperäisen suunnitelmani paikkaan.

George halusi kuitenkin vielä lähteä näyttämään jotain toista ravintolaa, ja lähdimme kävelemään katua takaisin Aiglin suuntaan. Kun tulimme pääaukiolle, päätin päättäväisesti hyvästellä Georgen, koska halusin todellakin jo ruokaa ja mennä juuri siihen paikkaan, jonka olin aiemmin tsekannut. Tartuin Georgea kädestä ja puristin sitä kaksin käsin, kiittäen mukavasta illanvietosta ja loistavasta seurasta.

Tässä vaiheessa tarinaa on tarpeen painottaa, että George ei koko illan aikana ollut osoittanut minua kohtaan mitään sellaista käytöstä, jonka voisi tulkita sisältävän minkäänlaista romanttista virettä, ei edes lähtiessään saattamaan. Päinvastoin, pariskunta vaikutti hyvin rakastuneelta ja illan aikana he kertoivat myös tarinansa; kuinka olivat tavanneet, löytäneet sielunkumppanuuden ja menneet naimisiin.

Siksi seuraava tilanne oli varsin odottamaton.

Juuri kätellessäni Georgea, Andrea ilmestyi aukiolle. Ja se katse. Nainen tietää heti, mitä tuo katse tarkoittaa. Hetki kesti vain sekunnin tai kaksi, mutta ehdin tuntea voimakkaan latauksen.

Andrea käveli reippaasti luoksemme ja tarttui Georgea kädestä, kuin signaloiden, että käsi kuuluu hänelle. Ymmärsin heti, että Andrea oli lähtenyt katsomaan, mihin hänen miehensä oikein oli jäänyt saattoretkellään.

"Thank you for a wonderful evening, it was absolutely great meeting you", Andrea sanoi, mutta jokin äänensävyssä oli muuttunut. Pehmeä, hymyilevä ilme Mavros Lagosin pöydästä oli muuttunut huolestuneeksi.

"Soita minulle huomenna niin sovimme illallisesta", Andrea sanoi. "See you tomorrow!"

Halasin molempia, mutta jotain oli särkynyt.

Lähdin kävelemään poispäin.

Ei hemmetti, ajattelin. Miksi Georgen piti lähteä saattamaan minua..?

Menin syömään ja hetki aukiolla pyöri hitaasti päässäni. Olinkohan kuitenkin tehnyt ylitulkintoja...?

Kotiin päästyäni harkitsin postaavani tapaamisesta saman tien. Into voitti epäilyksen, ja olin vain ratkeamaisillani halusta päästä kertomaan teille uusista tuttavuuksistani ja mahdollisuudesta päästä Apivitan tehtaalle. Postaus jäi kuitenkin tekemättä.

Seuraavana päivänä laitoin Andrealle sähköpostilla hänen pyytämänsä linkit blogiini ja Apivita-juttuuni. Iltapäivällä lähetin tekstiviestin, jossa kysyin, mihin aikaan ja missä ravintolassa tapaisimme.

Päivä kääntyi iltaa kohti ja aavistukseni voimistuivat. Ei vastausta kumpaankaan viestiin.

Kahdeksan aikaan sain viimein tekstiviestin jota osasin jo odottaa; "So sorry but we have to cancel the dinner, I have a late meeting with a customer".

No niin, niin se sitten meni.

"Myöhäinen tapaaminen", niin varmaan.

Seuraavana aamuna Andrea oli vastannut lyhyesti myös sähköpostiini, viittaamatta millään lailla blogilinkkeihin joista hän oli ollut niin kovasti kiinnostunut. Viestissä luki, "Ota yhteyttä jos tarvitset tietoa Apivitasta". Kirjoitin takaisin, vaikka osasin jo arvata jatkon. "Olen edelleen kovasti kiinnostunut vierailemaan Apivitalla", oli viestini sisältö.

En ole kuullut Andreasta sen koommin.

.

Sellainen kohtaaminen.

En voi väittää, etteikö olisi jäänyt harmittamaan. Että Georgen pitikin lähteä saattamaan minua.

Mustasukkaisuus - mikä ikävä voima.

*

P.S. ...mutta eihän kukaan estä minua vierailemasta Apivitalla omatoimisesti...! ;)

Eilen sitten kävimmekin Mariannan kanssa Kolonakin Apivita Experience Storessa, ja wow mikä paikka! Tulette lukemaan tästäkin vielä jutun! ^_^

.

P.P.S. Kysyin Mavros Lagosissa Georgelta ja Andrealta, saisinko kirjoittaa tapaamisesta blogiini ja ottaa heistä kuvia. Heillä ei ollut mitään sitä vastaan. Päätin kuitenkin vaihtaa nimet (en tiedä onko siinä mitään logiikkaa..), koska tapaaminen päättyi miten päättyi ja halusin jättää heidät osittain anonyymeiksi.

Hieman haikeana jätin eilen illalla saariston taakseni, vaikka melkein yhtä suurella ilolla kohtasin aamulla Pireuksen sataman ja Ateenan.

Reissun viimeinen rantapäivä Santorin Red Beachilla

Jaoin muuten laivalla hytin kiinalaisnaisen kanssa - hän pesi hytissä kaikki vaatteensa alusvaatteita myöten ja ripusti ne kuivumaan ympäri hyttiä :) Mielenkiintoinen kokemus tämäkin... etenkin kun mikään ei todellakaan kuivu hytin kosteahkossa ilmassa. :)

Syksyn Kreikka-turneeni alkaa lähennellä loppuaan, ja on aika pikkuhiljaa palailla arkeen kauneuspainotteisena bloggaajana.

Yhdistelmään matkailu + kauneus sopii hyvin vinkata MeNaiset-lehdessä tällä viikolla ilmestyvästä jutusta (edit. juttu ilmestyykin vasta 29.10., mun väärinymmärrys ;D), johon minua haastateltiin aiheesta "Budjettimatkailu, Kreikan kohdevinkit ja matkakosmetiikka". Voisikohan olla enempää minulle sopiva alue? ^_^

Jutusta ilmestyi pieni versio MeNaisten nettisivuilla jo viikonloppuna, sen voi käydä lukemassa täällä.

Hahah - "huippubloggari" ^_^

On muuten jotenkin hauskaa, että vaikka Karkkipäivä on jo vuosia kuulunut Suomen luetuimpiin kauneusblogeihin (ja huomaan, että vaatimattomana pohjoismaalaisena on vaikea kirjoittaa tällaista "ääneen"), niin vasta nyt, kun Karkkipäivä palkittiin Suomen parhaana kauneusblogina, minua tituleerataan "huippubloggarina" ja alan saada onnittelevia yhteydenottoja ja tuotetarjouksia firmoilta, joista en ole koskaan aiemmin kuullutkaan. Tuntuu, etteivät monet alan tahot oikein seuraa kauneusblogeja ja tunne sceneä, ja vasta virallisella "pränikällä" on merkitystä.

*

Haluan muuten jakaa teille yhden ehkä vähän erikoisen kosmetiikkavinkin, joka tosin liittyy enemmän lääketuotteisiin. Mutta lääkevoidekin on kosmetiikkaa :)

Kerroin teille reissun alussa matkakosmetiikastani, ja mukana pilkahti pikkuinen purkki johon olin kaapinut Kuopion torimarkkinoilta ostettua pihkavoidetta.

Tuo voide on osoittautunut aivan mielettömäksi haavojen parantajaksi!!

Ja miksi tykkään siitä niin paljon? Sehän on mitä puhtainta luonnonkosmetiikkaa, täysin luonnollinen tuote!

Olen aika haava-altis ihminen, ja joku kohta ihossa on auki harva se viikko. Kuumissa olosuhteissa haavat ja nirhaumat voivat helposti tulehtua ja alkaa märkiä, ja haluankin reissussa pitää huolen, ettei näin pääse tapahtumaan. Pelkkä desinfiointi ei riitä.

Minun piti kirjoittaa pihkavoiteesta jo aikaisemmin, sen osoitettua vaikuttavan tehonsa jo reissun ensimmäisellä viikolla.

Olin onnistunut muutamaa päivää ennen reissuun lähtöä höyläämään juustoraastimella oikein mukavan viipaleen irti vasemman käteni pikkurillistä - en voinut edes katsoa haavaa kun se oli niin syvä ja ällön näköinen. Sisareni oli hiljattain ostanut markkinoilta pihkavoidetta, ja ehdotti, että kokeilisin sitä haavan hoitoon.

Otinkin tahnaa mukaan pikku purkkiin. Jo ensimmäisen käsittelyn jälkeen tulehdus laski ja haavan verestävä pinta oli kuivunut (oltuaan auki 3-4 päivää). Iho sulkeutui kokonaan seuraavien parin päivän aikana ja viikon kuluttua en tarvinnut enää laastariakaan suojaamaan "kuoppaa".

Eilen sattui sitten oikein tyypillinen hiekkarantaonnettomuus, eli astuin terävään kiveen niin että yhden varpaan pää viiltyi nätisti auki.

Huuhtelin haavan, ja vaikka ihoon oli tullut kunnon palkeenkieli, ei haavaan koskenut yhtään ja olin rannalta palattua jo unohtanut koko haavan. En laittanut laastaria enkä desinfioinut. Kyllähän tuollaiset sulkeutuvat nopeasti itsestään.

Haava antoi kuulua itsestään sitten aamuyöllä. Heräsin laivan hytissä kuumottavaan kipuun oikeassa nimettömässä varpaassani, ja kun sytytin valot, näin verta vuotavan, palloksi turvonneen varpaan. Siihen koski ihan tajuttomasti. Okei, oli sittenkin päässyt tulehtumaan.

Kiinalaisnainen alapunkassa ihmetteli varmasti, mitä kummaa vaalea hyttikumppani puuhaa aamuyöllä kello 03.00 sytyttäessäni valot ja alkaessani kaivaa matkalaukun uumenista kosmetiikkapussia. Huuhtelin haavan ja odotin että se lakkasi vuotamasta. Sitten levitin päälle paksun kerroksen pihkavoidetta, hieroin sitä palkeenkielen sisäänkin, ja laitoin päälle laastarin.

Kun kolme tuntia myöhemmin heräsin laivan saapuessa Pireukseen, oli varpaan turvotus laskenut ja kipu tyystin poissa.

Siis niin mahtava aine tämä pihka!!

Kirjoittelen juttua AthenStyle-hostellin aulassa odotellessa, että pääsen varsinaiseen majapaikkaani.

Mukava paikka, antoivat mun keittää omat kahvitkin hostellin keittiössä vaikka en ole paikan asiakas :)

Olen kyllä ollut tietoinen pihkan antimikrobisista vaikutuksista, mutta aiemmin voide on ollut minulle tuttu ainoastaan Viivi-koiran suupielen ihottuman hoitajana.

Jos etsitte hyvää luonnonmukaista vaihtoehtoa apteekin antibakteerisille haavavoiteille, se on tässä: pihkavoide.

Merkkejä on markkinoilla useita, omaanikaan en muista, mutta pihkavoiteita löytää luontaistuotekaupoista tai verkkokaupoista kuten Luontaistuotteet.net.

Löysin netistä kauneusblogikollegani Glitz & Glam -Minnan kirjoittaman tosi hyvän jutun pihkavoiteista, jos lisätieto kiinnostaa, käykää lukemassa juttu täällä.

Minna kirjoittaa, että lääketiedekin tunnustaa pihkavoiteen tehokkaat vaikutukset, ja lääkärit käyttävät sitä jopa tulehtuneiden leikkaushaavojen hoitoon. Pihkaa on käytetty iho-ongelmien hoitoon jo vuosisatoja, mutta en tiennyt, että myös virallinen lääketiede käyttää sitä.

Haavojen ja ihottumien lisäksi pihkavoiteella voi hoitaa mm. aknea, paiseita, hiertymiä, arpia, herpestä, palovammoja ja hyönteisten puremia. Jälkimmäisiin olen itsekin käyttänyt pihkavoidetta matkalla - ne penteleen aggressiiviset kreikkalaishyttyset...

Tällainen vähän erilainen vinkki tänään :) Mutta varmasti yleishyödyllinen - nirhaumia saa joskus meistä jokainen. Tulehtuneista sellaisista on minulla monet, arpien vahvistamat muistot... Esim. joka kerta oikeaa polvea katsoessani muistan, kuinka kaaduin Prahassa kesällä 1995... Ei ollut haavavoiteita tuolloin plakkarissa. ;)

Sanon vain yhden asian.

Älkää missatko Santorinia.

Jos teillä ikinä on mahdollisuus tulla Kreikkaan.

Vaikka olen saarella jo viidettä kertaa, vaikutus on joka kerta yhtä mykistävä. Ympärillä levittäytyvää harmoniaa ja kauneutta on vaikea uskoa todeksi.

Valo - missään muualla Kreikassa ei ole tätä pehmeää, utuista valoa. Joka käärii maiseman unenomaiseen hattaraan.

Sanat eivät tee Santorinille oikeutta. Jätetään yritykset.

Katjan ja Drew'n koti Imeroviglin kylässä calderan reunalla.

En ollut pahoillani, kun saavuimme luolatalolle.

Kaukana saaren kärjessä näkyy Oia, kylä, jossa olen asunut kahdella aiemmalla Santorinin vierailullani.

Calderan reunaa kulkee polku (välillä leventyen kaduksi), jota voi kävellä 2,5 tunnin reitin aina pääkaupunki Firasta Oiaan saakka.

Tässä reitti Imeroviglin kylän kohdalla.

Drew'n ja Katjan majapaikan aamiaisterassi.

Drew ja Katja ovat intohimoisia valokuvaajia. He ovat parhaillaan 12 kuukauden maailmanympärimatkalla jonka aikana toteuttavat Wanderborn-valokuvausprojektia. Drew'n ja Katjan upeaa kuvamatkaa voi seurata Wanderbornin sivuilla Facebookissa tai Instagramissa.

Kuvassa Drew (ja muutama muu :D) ikuistamassa eilistä auringonlaskua.

Sunset girls

Olen niin kiitollinen, että pääsin jälleen osaksi tätä kauneutta.

Kiitos, Drew ja Katja. <3