Jokaisella on maailmassa lempipaikkoja, joissa mielen ja sydämen valtaa extralämpö ja rauha. Paikkoja, joihin olemme muodostaneet erityisen kiintymyksen. Pääsi näihin paikkoihin kerran 10 vuodessa tai joka ilta, aina ne kietovat vieraansa samaan maagiseen hyvän mielen vilttiin.

Tällaisia paikkoja minulle ovat Lykavittos-kukkula Ateenassa, pieni Agios Konstantinoksen kirkko Paroksella (vailla mitään uskonnollista kontekstia), mieheni perheen mökki Pirkanmaalla, Valkeisen lampi Kuopiossa ja Maarianhaminan Länsisatama.

Voisin istua Västerhamnissa ÅSS Marinan vierassataman laiturilla joka ilta. Täällä mieli tyhjenee, ja samalla täyttyy. Rauhasta ja harmoniasta. Talvellakin täällä on ihana käydä. En kyllästy näkyyn auringonlaskun kultaamista Pommern-laivan mastoista koskaan.

Västerhamn maanantai-iltana 13.6.2016.

Veden läheisyydessä on jotain erityistä... Ja laivoissa. Veneissä. Rakastan katsella purjeveneitä, moottoriveneitä, soutuveneitä...  Matkustajalaivoja, ihan vaikka sitä möhkälemäistä Ruotsin lauttaa. Ne edustavat jollain tapaa vapautta, lähdön mahdollisuutta. Eri lailla kuin autot, juna tai lentokone. Ehkä se on se veden elementti. Vedessä on jotain jota en osaa pukea sanoiksi... Aava, horisontti, loppumattomuus? Ja samalla rauhoittava kantavuus.

Suolavesisuihke ilman suolaa, sellainen on Kevin Murphyn Hair Resort Beach Look Texture Spray.

Tuotteen muita ominaisuuksia:

• Kookoksen tuoksu (mmm, just hyvä, ei liian voimakas)
• Ei tahmaa, ei koveta hiusta
• Tuntuu hiuksissa kevyeltä mutta tuo samalla tehokkaasti rakennetta
• Spraynokka ei tukkeudu

Mun uusi lemppari. <3

Innostuin suolavesisuihkeesta toden teolla viime kesän muotoilutuotehaasteen kautta, ja suola-spray jäikin sen jälkeen vakituiseen käyttöön. Yhdistän sen usein vakkarituotteeseeni kuivashampooseen: tämä kombo on huolettoman "en-osaa-enkä-jaksa-muotoilla-tukkaani-mutta-haluan-helppoa-ja-nopeaa-tuuheutta-kiitos" -tyypin täydellinen ratkaisu. Kaikki meistä eivät tosiaan jaksa (tai halua) föönailla tai tupeerata tukkaansa, mutta meillekin on vaihtoehto.

Kuivashampoo kohottaa tyven, mattaistaa hiusta ja tekee siitä kuohkeamman. Ei tosiaankaan hyvän tuntuisen, mutta kuohkean: kuivashampoolla (tai hiuspuuterilla) saa tyveen parhaimmillaan lähes yhtä hyvän nosteen kuin tupeerauksella.

Suolavesisuihke jatkaa tekstuurin rakentamista: se saa hiukset hyvällä tavalla karheiksi ja tahmeiksi (tai huonolla tavalla, tuotteesta riipppuen) niin että luonnostaan liukkaat, lättänät hiukset saavat väleihinsä ilmaa ja niiden kova halu maata toisiaan vasten hajotetaan päättäväisesti mutta hellävaraisesti. Tuloksena selvästi paksumpi tukka, kun hiukset vetää ponnarille on ympärysmitta käsinhavaittavasti muhkeampi.

Viime syksynä opin, että suolavesisuihkeissa käytetään erilaisia vaikuttavia aineita, siis muitakin kuin itsestäänselvää suolaa. Jotkut tuotteet ovat täysin suolattomia, mutta tuovat saman efektin. Hair Resort Spray on tällainen. Se jättää hiuksiin hyvin saman kaltaisen luonnollisen fiiliksen kuin viime kesältä käyttööni jäänyt ihana Uniquen Sea Salt Spray, mutta on vähän tehokkaampi ja muotoilevampi. Ja kookoksen tuoksu... ah! Kun hiukset harjaa, tuntuu hiuksissa sileän pinnoitettu tuntuma, tämä eroaa Uniquen jättämästä tuotetunnusta. Kalvo ei ole tahmea, karhea tai epämiellyttävä, pikemminkin sileä mutta samalla rakennetta tuovan tuntuinen.

Inci: aqua, SD alcohol 40-B, VP/VA Copolymer, propylene glycol, PEG-12, phenoxyethanol, caprylyl glycol, ethylhexylglycerin, hexylene glycol, polysorbate-20, panthenol, parfum, orange oil, tangerine oil, sodium laneth-40 maleate/styrene sulfonate, copolymer, hydrolyzed wheat protein / PVP crosspolymer, wheat amino acids, hydrolyzed silk, aloe barbadensis leaf juice, limonene, coumarin.

Ennen kaikkea koen Kevin Murphyn tarjokkaan vahvuutena miellyttävän hiustuntuman lisäksi sen, että nokka ei tukkeudu, pumppu toimii luotettavasti ja suihke tulee ulos tasaisesti. Unique ei tukkeudu, mutta sen pumppu juuttuu vähän väliä. Muissa tähän saakka kokeilemissani suolavesisuihkeissa on kaikissa ollut jotain mihin en ole ollut tyytyväinen: tulos on ollut liian jäykkä ja hiuksia kovettava tai liian tahmea.

Nyt taisi vihdoin löytyä ihan täydellisin tekstuurispray minulle <3

Sain sprayn joskus aikaa sitten PR-toimiston pressipäiviltä ja otin käyttöön vihdoin viime kuussa. Hintaa suihkeella on jälleenmyyjästä riippuen noin 27 euroa (pullon koko 150 ml).

Googlen kuvamatskusta päättelen, että sprayn pakkausta on muutettu sen jälkeen kun sain tuotteen, uusimmat kuvat eri nettikaupppojen sivuilla ovat lieriön muotoisesta Hair Resort Spraysta.

Pahoittelut kohtuullisen ankeista kuvista, tuotteen efektiä on vaikea vangita kuviin.

Normaalitilassa hiukseni ovat aina lättänät ja makaavat ohuena laattana päätä pitkin, poikkeuksena tunnit juuri hiustenpesun jälkeen jolloin luonnonkiharuuteni jaksaa hetken pysytellä näkyvissä. Viimeistään kun harjaan hiukset, kiharat katoavat ja jäljelle jää laimea lattatukka. Hiuslaatuni on hento, kuiva ja lasimainen, siihen on työn takana saada kiharaa ja muotoa edes lämpömuotoilulaitteella. Kuivashampoo ja suolavesisuihke muuttavat hiukset välittömästi kuin eri materiaaliksi, ne tuntuvat jämäköiltä ja kuohkeilta ja pysyvät tyvi-ilmavina ponnarillekin laitettuna.

Kylläpä hiukset muuten näyttävätkin kuvissa hopeisilta, lähes harmailta... En tiedä huijaako kuva vai kertooko se pikemminkin totuuden, itse en näe hiuksiani peilistä ihan noin harmaina :D Tai sitten ne tosiaan on sitä, ja siitä on kiittäminen (syyttäminen?) Fudgen shampoota. :p

Millä te tykkäätte palkita itseänne, rentoutua? Jos on ollut rankka viikko, millä te nollaatte kuorman?

Mä nollaan perinteisellä makuaistin kautta tapahtuvalla hemmottelulla. Viiniä, juustoa, suklaata.

Ja näemmä myös bloggaamalla.

Perjantai. Istuin tähän ja ajatuksena oli vain hörpätä viiniä ja katsoa ikkunasta talojen kattoja ja niiden reunoilla makaavia pilviä, ja auringon valon muutosta illan taittuessa. Vielä yhdeltätoista on valoisaa. Maisema on minulle rakas; peltikattoja, puutalojen seiniä vihreän ja roosabeigen sävyssä, viisi savupiippua. Puiden latvoja. Kun aurinko laskee tiettyyn kohtaan, vastapäisen talon ikkunat heijastavat valoa niin että ne näyttävät kultaisilta peileiltä.

Olin laittanut koneen pois, mutta otinkin sen esiin.

Tekee mieli kirjoittaa monestakin asiasta. Kai tämä on sitä toisenlaista "kirjeystävyyttä" mistä joskus kirjoitin, blogista on muodostunut minulle kuin julkinen kirjeystävä. Nuorempana kirjoitin valtavasti kirjeitä; jaoin ajatuksia, tunteita ja hetkiä lukemattomilla käsinkirjoitetuilla sivuilla Sloveniaan, Meksikoon, Japaniin ja Skotlantiin. Nyt kirjepaperin sijaan edessäni on tietokoneen ruutu ja näppäimistö. Yleisö on eri, enkä tunne teistä juuri ketään, mutta kirjoittamisen halu on tallella. Välillä haluaa jakaa muutakin kuin ajatuksia shampoon ainesosista.

Viikko on ollut täynnä itsetutkiskeluun ohjaavia asioita ja kokemuksia. On joutunut vähän tsemppaamaan, niin sanoakseni. Mikä tekee varmasti hyvääkin pääkopalle.

Arkielämäni on aika helppoa, niin voi kai sanoa. Vailla suurempia haasteita, tai no, jos nyt saisi sitä ikuista sähköpostijonoa purettua.  Normaaliarkeni pysyttelee hyvin pitkälle mukavuusalueella, mitä innostavimmalla sellaisella. Nukkumaan ei meinaa päästä ennen puolta yötä mutta ei se mitään (tai kyllä se mitään, jos avopuolisolta kysyy), olen vain hyvin onnellinen siitä miten hyvää elämää saan juuri nyt elää. Aamukahvikin saa minut hymyilemään kuin idiootin. Olen siitä valtavan kiitollinen ja siksi myös pelkään, että tämä tila viedään minulta pian pois, jonkin täytyy sabotoida se kauneus ja ilo joita koen, sillä varmastikaan en ole sitä pohjimmiltaan ansainnut. Tiedätte tämän perisuomalaisen asenteen. Monessa meissä asuu tiukassa peikko nimeltä "Emmää tätä ansaitse, määhän oon vaan..."

Olen viime viikot ollut voimakkaasti mukavuus- ja varmuusalueeni ulkopuolella. Ihan omasta valinnastani, mutta kuitenkin. Stressitilanteet tuovat esiin heikon puoleni, joka ei ole niin kiva puoli, tunteita, joita minun pitäisi oppia työstämään. Teen sitä sitten vaikka näin kirjoittamalla.

Teen aina välillä hommia vanhalla työpaikallani, ja tänä kesänä minulle tarjottiin tehtäviä eri osastolta jossa olen aiemmin työskennellyt. Kilttinä tyttönä otin tarjouksen vastaan. Työtehtävät ovat huomattavasti vaativammalla tasolla osaamisalueeseeni nähden ja vaativat nopeaa ongelmanratkaisukykyä, multi-taskingia sekä erittäin sujuvaa kielitaitoa. Pähkinänkuoressa: työ vaatii ominaisuuksia, joita minulla ei ihan ole.

Eri luonteiset ihmiset kokevat tällaiset tilanteet eri lailla, kaikki eivät varmastikaan ahdistu ja ala sirotella tuhkaa päälleen kun homma ei "skulaa". Mutta minä. Voidaan puhua merkittävästä tuhkakerroksesta. Muutamana päivänä olen lähtenyt töistä itku kurkussa, koska koen pettäneeni odotukset niin pahasti. Minua pyydettiin tehtävään, koska minun uskottiin selviytyvän siitä, minuun luotettiin. Ja olen ihan surkea.

Karkkipäivänkin kautta on varmaan välittynyt luonteeni tietynlainen perfektionistisuus, en viihdy "puolivälissä" vaan ääripäissä. Haluan hallita asiat, haluan sen hallinnan tunteen. Että mä osaan ja pärjään. Täydellinen ei tarvitse olla sanan kirjaimellisessa merkityksessä, epätäydellisyys tekee meistä inhimillisiä ja helpostilähestyttäviä, mutta haluan hallita perusasiat joilla selviää. Kun joutuu tilanteeseen, jossa onkin riippuvainen toisista eikä pysty suoriutumaan itsenäisesti... no, en ole hyvä näissä tilanteissa. Minun on vaikea sietää tunnetta siitä, että olen jollekulle "taakka" tai vaiva. Tai että en täytä odotuksia. Teema, johon palaan aina uudelleen. Odotukset. Miten ne voivatkin niin hallita.

Tosiasiassa olen varmaankin pärjännyt tehtävässäni ihan ok. Liioittelen huonouttani ja aiheutan kollegoissa hämmennystä tuhkasirottimellani. Se on rehellinen kokemukseni, mutta mietin: miksi käyttäydyn näin, miksi tunnen näin? Miksi pitää niin mollata itseään? Miksi pitää pyydellä anteeksi sitä mitä ei osaa, kun voisi keskittyä vaalimaan vahvuuksiaan? Jos nyt tämä tehtävä ei ollut ihan minun ykkösosaamisaluettani, niin mitä sitten? Olen hyvä jossain muussa, eikä itsesurkuttelussa lilluminen ainakaan vie minua eteenpäin kehitysalueilla.

(Luen tekstin uudestaan aamulla. Olo on levännyt ja mieli hyvä. Levollinen. Tapani nollata kirjoittamalla auttaa selvästi. Tein aamiaiseksi vissyllä kuohkeutettua munakokkelia ja laitoin pellillisen siemennäkkäriä uuniin. Ehkä keitän vielä toisen pannullisen kahviakin. )

Työviikkojen tietty alakulo ei ole liittynyt pelkästään kokemukseen hitaasti lyövästä älystä. Tilanteeseen liittyy syvempi sosiaalinen tekijä.

Toinen työpareistani on entinen paras ystäväni, henkilö joka on ollut minulle kuin veli, niin läheinen, että olemme olleet kuin erottamattomat. Joskus kauan sitten.

Olemme puhuneet ihan kaikesta. Minä olen itkenyt hänen villapaitaansa vasten räkä poskella suhdeongelmiani, hän on kertonut omista haamuistaan ja haavoistaan. Olemme nukkuneet vieretysten, nauraneet ja itkeneet vieretysten, juopotelleet vieretysten. Puhuneet viisaita, puhuneet tyhmiä, filosofoineet valoisina kesäaamuöinä ystäväni vuokrakaksion kuluneella sohvalla ruskeiden tyynyjen välissä, kuvitellen olevamme niiiin syvällisiä. Minulla oli vahvat rajaukset ja paljon ripsväriä ja hento olemus. En tuolloin vielä tiennyt mitään asioista kuten Urban Decay ja Lily Lolo. Se oli todellakin kauan sitten.

Meillä kaikilla on piirissämme ihmisiä, jotka kuuluvat tiettyihin elämänvaiheisiin. Jotkut ihmiset jäävät, jotkut menevät. Niin kuuluu olla, emme voi pitää kaikkia. Kasvamme, elämäntilanteet muuttuvat.

En ole juurikaan ollut tekemisissä veli-ystäväni kanssa viimeiseen viiten vuoteen, ehkä pitempäänkin. Viime joulu oli ensimmäinen, kun en saanut häneltä edes korttia. Ymmärsin.

Nyt työskentelemme jälleen yhdessä. Hän on sama vanha itsensä, ihanan spontaani hessuhopo. Hessu viiltävän nopealla älyllä ja huumorilla vailla vertaa. Kaikki on tavallaan kuin ennenkin, mutta ei kuitenkaan yhtään. Välillämme on kommunikaation tahmea kuilu, me puhumme eri kieltä. Konkreettisesti. Olen puhunut sujuvaa ruotsia asuessani Ahvenanmaalla pysyvästi, mutta tämä on menneisyyttä. Osaan kieltä edelleen, mutta en pysty ilmaisemaan itseäni ruotsiksi niinkuin äidinkielelläni. Verbaalius on vahva osa persoonaani ja kun en pysty kommunikoimaan samalla tasolla kuin äidinkielelläni, jään vajaaksi. Enemmän kuin vajaaksi.

Yritykset lähestyä toista jäävät karheudeksi kurkkuun. Kömpelöiksi lauseiden raadoiksi. Emme voi enää puhua niinkuin ennen. Olen kuin haalea, lasiin jäähtynyt kaakao entiseen minääni verrattuna. Tunnelma välillämme on kirpaisevan haikea. Kaikki se mikä liitti meidät niin vahvasti yhteen aikaa sitten on edelleen jäljellä, mutta silta on ruostunut. Se ei kanna kaikkia askeleita toiselle puolelle. Miten tärkeää kieli on, miten tärkeitä sanat ovat. Kun niihin ei ylety. Se tuo minuun surua jota on ollut vaikea käsitellä.

Asia on miten on. Se on vain hyväksyttävä.

.

Jatkan vielä huonommuuden tunteesta. Kirjoitin tähän perjantaina pitkän kappaleen siitä, kuinka haluaisin myös osata kirjoittaa paremmin, kuinka ihailen bloggaajia kuten Ella Elers ja Eeva Kolu ja heidän taitoaan ilmaista itseään ja koota tunteita vahvoiksi, koskettaviksi ja älykkäiksi sanoiksi. Kirjoitin, että usein jopa lukijoiden kommentit jättävät minut ihailun ja samalla alemmuuden tunteen valtaan älykkäällä sisällöllään, wow, mitä argumentointia, miten paljon ihmiset tietävät asioista, millä verbaalilla terävyydellä he osaavat muotoilla sanottavansa. Mutta poistin kappaleen.

Kokemus: mun pitäisi olla parempi. (Vaikka oikeasti ei tarvitsisi.) Jossain tilanteessa se tarkoittaa paremmin pukeutunutta, toisessa parempaa kielitaitoa, kolmannessa laajempaa yleissivistystä tai paksumpaa pankkitiliä. Mun pitäisi olla sitä-ja-tätä jotta ihmiset ympärillä olisivat tyytyväisiä, että en vain aiheuta pettymystä. Että vaikuttaisin älykkäämmältä, taitavammalta, sivistyneemmältä, potentiaalisemmalta. Kaikki tämä aiheuttaa minussa välillä surua ja riittämättömyyden tunteita, ja samalla tiedostan, että se on ihan älytöntä.

Oikeasti olen hyvä, sydämellinen, aika hauska ja kohtuullisen fiksukin tyyppi, empaattinen ja helposti innostuva. En ehkä maailman tehokkain kaikessa toiminnassani ja välillä raivostuttavan hajamielinen ja hidas oppimaan, mutta hyvä tyyppi mä olen silti. Ja tykkään itsestäni tosi paljon. Silti tunteet vajavaisuuksista ottavat välillä ylivallan.

Haluan sanoa tällä itselleni ja muillekin jotka kokevat joskus samaa, että se on hemmetin turhaa - vaikkakin inhimillistä. Asian tiedostaminen ei muuta sitä, että ensi viikolla saatan yhtä lailla niellä kyyneleitä kun en vain osaa tai pysty vastaamaan toiveisiin, mutta yritän asettaa tunteen oikeaan mittakaavaan. Joo, me ollaan kaikki välillä ihan surkeita. Emme löydä sanoja, emme täytä odotuksia ja jokin on vain mennyttä meistä riippumatta.

Mutta ei pitäisi olla niin rankka itselleen. Entäs sitten jos et osaa kalastaa? Keskity siihen, että osaat neuloa lämpimän villapaidan. Tai sait jäyhän naapurin hymyilemään hississä.

Siinä minullakin on opettelemista.

Lupasin raportoida elämäni ensimmäisen brassi-sokeroinnin "seuraamuksista", ja tässä tulee nyt pieni väliaika-update.

Käsittelystä on nyt 16 päivää ja voin kertoa seuraavaa:

- Mieto kuumottelu käsittelyalueella jatkui kaksi päivää, punoitus hävisi jo ensimmäisen päivän aikana.

- Alue pysyi täysin sileänä viikon, 7 päivän kuluttua oli pieni sänki havaittavissa tiheimmällä puutarhaosuudella.

- Bikinirajan ulkopuolinen alue on edelleen 16 päivän jälkeen täysin karvaton.

- Lievää kutinan tunnetta oli havaittavissa päivän 7 jälkeen, kun sänki alkoi puskea esiin. Tunne oli kuitenkin hyvin lievä ja sitä kesti vain pari-kolme päivää.

- Ei karvatupentulehduksia.

- Havainnoin muutamia sisäänkasvaneita karvoja ensimmäisen viikon jälkeen, mutta ne selvittivät itsestään tiensä ulos parin päivän sisällä, mahdollisesti säännöllisen kuorinnan edesauttamina.

HOITO

Olen hoitanut aluetta tällä duolla: öljyseoksella ja omatekoisella suola-oliiviöljykuorinnalla.

Estelle & Thildin kasvoille tarkoitettu BioDefense Multi-Nutrient Youth Oil on liian täyteläistä sopiakseen minun kasvojeni iholle, mutta alakerran hoitoon se tuntuu sopivan mitä parhaimmin. Huolellinen kosteutus ja kuorinta ovat tärkeitä toimenpiteitä karvojen sisäänkasvun estämiseksi: pehmeäksi ravitun ja kuoritun ihon pinnan läpi karvat pääsevät punkemaan ulos helpommin kuin jos pinnalla on kerros kuivaa, kuollutta ihosolukkoa. (Mikä on siis ihan normaalia, mutta voi kuitenkin heikentää karvan ulospääsyä epiloidulla alueella.)

Millä muulla ihon saisi yhtä pehmeäksi kuin öljyillä? :) Siksi valitsin voiteen sijaan vedettömän öljyseoksen. Minua miellyttää myös ajatus hoitotuotteiden luonnollisuudesta, haluan käyttää herkällä intiimialueella mahdollisimman hellävaraisia tuotteita vailla pitkää litaniaa eri kemikaaleja. Olen käyttänyt öljyä joka päivä käsittelystä lähtien.

Yksinkertaisin ja luonnollisin mahdollinen kuorinta syntyy sekoittamalla ruokaöljyyn (esim. oliivi) suolaa tai sokeria.

Olen kuorinut brassikäsittelyalueen noin joka toinen tai kolmas päivä. Koska suola-öljy-kuorinta on niin hellävarainen, iho ei rasitu ja kuorinta jättää ihon vieläpä kosteutetuksi. Öljykuorinnan jälkeen en enää laita Estelle & Thildin öljyä, jos olen suorittanut kuorinnan aamulla laitan E&T:n öljyä illalla.

En tiedä kuinka yleistä ihokarvojen sisäänkasvu ja karvatupen tulehdukset lopulta ovat epiloinnin yhteydessä (ainakin moni teistä raportoi karvapostausten kommenteissa tällaisista seurauksista sokeroinnin tai muun epiloinnin jälkeen), mutta tällä hoitokombolla olen ainakin itse säästynyt ongelmilta.

Noista kotitekoisista kuorinnoista puheen ollen...

Vuoden 2016 klikatuimmat sivut Karkkipäivässä

Siis ihan uskomatonta, vuonna 2012 julkaisemani juttu kotitekoisista kuorinnoista on edelleen koko blogin luetuimpia postauksia...! Tänä vuonna peräti ykkösenä! En vain pysty ymmärtämään. Olen tämän postauksen suosiota aiemminkin blogissa ihmetellyt ja se tuntuu nousevan yhä vain luetummaksi vuosi vuodelta. Voin kertoa että tällainen ilmiö on erittäin harvinainen blogimaailmassa, julkaisuvuonnaankin törkeän suositut postaukset vajoavat kyllä vääjäämättä klikkiunholaan ajan kuluessa.

Kai tuo kotikuorintajuttu sitten sijoittuu poikkeuksellisen hyvin Googlen hakutuloksissa kun jengi hakee kotitekoisia kuorintoja, muuta syytä en keksi. Hassua kun netti on kuitenkin täynnään vastaavia postauksia, mikä tässä mun (vieläpä aika lyhyessä) kirjoituksessa tekee sen että se sijoittuu hakutuloksissa niin korkealle? :D No, kivahan se vain on tietysti ^_^ Ja edelleen liputan kahvinporokuorinnan puolesta, se on kroppanahan kuorintaan IHAN parhautta! Intiimialueelle tai kasvojen iholle kahvinporot ovat kuitenkin liian karkeita joten suosittelen niitä pelkästään vartalon iholle. Jos ette ole vielä kokeilleet niin tehkääpä se viimein nyt; ruokalusikallinen aamukahvin poroja mukaan suihkuun, sekoitatte kämmenellä suihkugeeliin ja hierotte nahkaan antaumuksella... Lupaan että iho on pehmeä kuin se kuuluisa vauvan hipiä! ^_^

Tää on teille (meille) vaahtofiilistelijöille! ^_^

Nyt se on löytynyt: tihein, paksuin, kermaisin kasvojenpuhdistusvaahto johon olen koskaan saanut tehdä tuttavuutta.

(Ja samalla: meitsin L'Occitane-neitsyys meni!)

Olin viime viikonloppuna Helsingissä ja tein siellä pari targetoitua ostosvierailua. L'Occitane on ollut iät ja ajat niiden merkkien pending-listalla joita ehdottomasti haluan kokeilla, ja nyt sain vihdoin hankittua tuotteita testiin. En tiedä mikä L'Occitanessa kiehtoo, luonnonkosmetiikkaa se ei ole mutta jokin brändissä vetoaa. Myymälät ja esillepano ovat tyylikkäitä ja purkkien muotoilumaailmakin puhuttelee. Kaikki on aina kiinni kokonaisuudesta.

Ja tässä se on, TURBOvaahto:

Immortelle-linjan Intense Cleansing Foam.

L'Occitanen myyjän mukaan Immortelle-vaahto on öljyputsareiden jälkeen tai ohella L'Occitanen tehokkain kasvojen- ja meikinpuhdistaja. Pakkaustekstin taikasanat jotka vangitsivat mielenkiintoni kuuluvat näin: "Its distinctive and ultra-dense texture perfectly allows for a longer massage." Aaaah... Tämän täytyy siis olla aivan erityisen paksu ja liukas vaahto. Mulle, kiitos! :)

(Ostin muitakin tuotteita, niistä juttua myöhemmin.)

Myös tuotteen aerosoli-pakkausmuoto viestittää paksusta vaahdosta.  Aerosoliin pakattuja putsareita näkee todella harvoin.

Muistan että kauan sitten L'Orealilla oli Happyderm Mousse -niminen aerosolivaahtoputsari (puhutaan yli 10 vuotta sitten), mutta sitä en ehtinyt tuolloin koskaan kokeilemaan, se viihtyi lopulta kaupoissa aika vähän aikaa. Tuohon aikaan olin vielä uskollisia Sebamed-tyttöjä ja niin tottunut suosikkiini että oli suurenkin kynnyksen takana kokeilla muita putsareita.

Immortelle Intense Cleansing Foam on juuri niin kuohkeaa ja kermaista kuin odottaa saattoi. <3 Voi ihanuutta! Tämä jos mikä on minulle elämyksellisyyttä, kerta kaikkiaan vain rrrrrakastan hyvää, tiheää, pehmeää ja liukasta vaahtoa. :)

Taloudellista tällaisen putsarityypin käyttäminen ei tietenkään ole geeleihin tai nestemäisiin vaahtoputsareihin verrattuna. Kuten pumppuvaahdot, aerosolivaahtokin kuluu loppuun paljon nopeammin kuin nestemäiset, veden kanssa vaahtoa muodostavat tuotteet. En käyttäisi tällaista tuotetta säännöllisenä putsarina vaan pienenä hemmottelumomenttina silloin tällöin :)

Essien Bridal-kokoelman Groom Service -lakka pääsi vaahtokuvaan. :)

Vaahto on niin tiheää ettei se hajoa ja haihdu moneen minuuttiin vaikka sitä kuinka puristelisi ja nujuuttaisi kämmenellä.

Immortelle-vaahdon tuoksu on vaikeasti kuvailtava, tuoksussa on ikäänkuin jotain mausteista kukkaisuutta ja sitten sellainen tietty aerosolituotteelle ominainen tuoksu (tulisiko butaanista..?).

Puhdistavina ainesosina vaahdossa on käytetty trietanoliamiinia (jota saa käyttää kosmetiikassa vain rajoituksin) ja coco-glucosidea. Vaahto puhdistaa ihon pinnan nitisevän puhtaaksi eli kuivalle iholle tämä ei ole ihanteellisin tuote.

Iho jää vaahdon jäljiltä jännän tuntuiseksi: samalla mattaisen himmeäksi mutta kuitenkin ikäänkuin hieman (miellyttävällä, ei tahmealla tavalla) rasvamaisten aineiden pinnoittamaksi. Ihon pinnalla voi melkein nähdä kevyen vettä hylkivän pinnan kun kasvot on huuhtonut vedellä, mutta tunne ei ole lähmäinen tai muutenkaan ikävä. Vaahdossa on käytetty myös rasvamaisia aineita kuten auringonkukkaöljyä tasapainottamassa voimakkaasti puhdistavien ainesosien kuivattavaa vaikutusta.

En ole kovin perehtynyt tuohon TEAan eli trietanoliamiiniin, mutta se on näemmä (luotettavana ja yleisesti tietolähteenä käytetyn) EWG-tietokannan mukaan listattu "moderate hazard" -ainesosana, osaako joku esim. estenomi sanoa tästä aiheesta enemmän..? CosIngin mukaan TEAaa saa käyttää iholle jätettävässä kosmetiikassa max. 2,5% pitoisuudella, mutta poishuuhdottavien tuotteiden kohdalla ei ollut rajoituksia.

*

Survotaan va-va-vaahtojuttuun vielä toinenkin vaahtointoilu, koska sopii otsikon alle! :) (Mun pitäisi tosiaan Lilac Cornerin lisäksi perustaa Karkkipäivään Foam Enthusiasts' Corner :D Ihanat vaahdot ansaitsevat tulla erityishehkutetuiksi! ^_^)

Ostin Helsingin reissulla myös muutamia tuotteita tulevaa tuuheuttavien shampoiden vertailuani varten. Kicksistä ostoskoriin tipahti minulle ihan uuden merkin Marc Anthonyn sulfaatiton Volumizing Collagen Bamboo -shampoo.

Ja ai että kuulkaa mikä vaahto...! Sulfaatteja ei tosiaan tarvita kermaisimman, pehmeimmän vaahdon luomiseen (tosin korvaavat pinta-aktiiviset aineet eivät ole välttämättä sen hellävaraisempia, tätä moni sulfaatteja välttelevä kuluttaja ei tule ajatelleeksi). Marc Anthonyn shampoo on koostumukseltaan paksua hyytelömäistä geeliä ja vaahtoaa hiuksissa niiiiin ylellisesti että en muista milloin olisin näin ihanaa shampoovaahtoa kokenutkaan. Vaahto on todella tiheää, liukasta ja miellyttävästi hiuksissa liikkuvaa, ei lässähdä nopeasti vaan mahdollistaa (L'Occitanen Immortelle-vaahdon tapaan) pitkän työstämisen. Vaahtofiilistelijä nauttiiiii.... ^_^

Esittelen Collagen Bamboo -shampoon tarkemmin sitten shampoovertailun yhteydessä. Tässä vain vaahto-highlight! :) Ja voin sanoa että on shampoo kyllä kokonaisuudessaankin tosi hyvä. Hauskaa kun joku ihan random "never-heard" -tuote jonka nappaa hyllystä silkasta uteliaisuudesta osoittautuu hitiksi :)

En malta olla vielä kertomatta...

...että kävin tekemässä parit hankinnat myös Lushilta. Kiinteä, suihkussa käytettävä aurinkorasva? Kyllä, Lushilta löytyy kaikkea tällaista tosi erikoista. Ja ostin vihdoin myös kokeiluun kiinteän hoitoaineen. Rapsaa seuraa, kuten voitte arvata :)

.

Mites mun makeshift-kuvausstudio... Minulla on Maarianhaminan kämpillä ikuinen kuvausongelma kun täällä ei yksinkertaisesti ole hyvää paikkaa hyvällä valolla kuvata tuotteita. Välillä könyän parvekkeella, välillä pihalla kukkapenkissä, ettei kuvissa aina olisi pelkkä ruma ruokapöydän pinta.

Ärsyynnyin L'Occitane-kuvien kelmeän harmaaseen sävyyn ja yritin ratkaista asian leivinpaperilla. :) Parempi? ^_^ :D

.

Aijoo hintatiedot vielä:

L'Occitane Immortelle Intense Cleansing Foam: 24€ / 150 ml

Marc Anthony Volumizing Collagen Bamboo -shampoo 13,90€ / 250 ml

.

P.S. Edelleen tekee vielä mieli sanoa, vaikkei mun tarvitsisi näitä perustella, mutta kun te lukijat tavallaan tunnutte kavereilta ja kavereillekin pitää perustella jos heidän viesteihinsä ei ehdi vastaamaan :), että minulla on koko kesäkuun sellainen päiväaikataulu että blogille jää huomattavasti normaalia vähemmän aikaa. Täten esimerkiksi kommentit pakostikin kärsivät, enkä ehdi vastaamaan kaikkiin joihin haluaisin, sillä valitsen mieluummin käyttää käytettävissä olevan ajan uuden postauksen tekemiseen. Toivottavasti ymmärrätte. <3 Tuolla lihajutussa on vaikka kuinka paljon kommentteja joihin olisin halunnut vielä vastakommentoida (eläinten kohtelu maidon tuotannossa, b-vitamiinijutut) mutta en vain ehdi, ja huomaan että siitä tulee ikävä olo kun ajattelen että kommentoineet kuvittelevat etten edes lue kommentteja. Kaikki on luettu ja on mahtavaa että osallistutte keskusteluun niin aktiivisesti :)

Siis herranjestas, kaikkea ne keksiikin... Itseruskettava aurinkopuuteri..!

Sain joku aika sitten sähköpostiin tarjouksen kokeilla Vita Liberatan "uutuutta", Trystal Minerals -mineraaliaurinkopuuteria. Googlailtuani huomasin parin muun kauneusbloggaajakollegan vastaanottaneen tuotteen jo viime vuoden keväällä ja kesällä, eli ihan uutuudesta ei enää ole kysymys. Minun tietoisuuteeni tuote kuitenkin ennätti vasta nyt, olin kokonaan missannut viime kevään tuotearvostelut.

Oletteko te kuulleet Trystal Mineralsista aiemmin..?

Däämn, myöhästyin tänäkin vuonna, Virve oli juuri kirjoittanut kapistuksesta viime viikolla..! D'ough! ^_^

Kuva: Boots.com

Kyseessä on siis jauhemainen mineraaliaurinkopuuteri johon on lisätty DHA:ta eli itseruskettavaa ainesosaa. DHA vaatii kosteutta toimiakseen, joten iho olisi hyvä olla kosteutettu juuri ennen tuotteen levitystä. Puuterin voi myös levittää meikkivoiteen päälle, tällöin päivetysefekti on miedompi kuin suorassa ihokontaktissa.

Käyttöohje: "Levitetään kabukisiveltimellä kasvojen varjostusalueille aurinkopuuterin tapaan tai koko kasvoille luomaan ruskettunut look. Voidaan käyttää useana päivänä peräkkäin jolloin lopputulos syvenee asteittain."

Huomaan heti miettiväni, miten puuterin saa levitettyä kosteusvoiteesta kostealle iholle tasaisesti ja luonnollisesti..? Itseruskettavan tuotteen kanssa tasainen levittyvyys kuuluu tietenkin toivottuihin ominaisuuksiin.

Olisin toki voinut testata asian itse käytännössä mutta kieltäydyin puuterista koska itseruskettavat tuotteet eivät lopulta tuotetyyppinä niin kiinnosta minua. Käytän ainoastaan asteittain ruskettavaa kasvovoidetta silloin tällöin talvella. Vita Liberatan mineraalipuuterista teki mieli kirjoittaa sen kuriositeettiarvon vuoksi, on niin erikoinen tuote.

Kuva: Vita Liberata

Kuva: Amazon.com

Mitä kollegat tykkäsivät tuotteesta?

Nude-blogin Erikan mukaan Trystal Minerals -puuterilla "ei voi mitenkään saada rajoja aikaiseksi, jauhemainen koostumus leviää ihanasti ja häivyttämällä silmienkään alle ei saa kirveelläkään vaaleita rinkuloita".

Saara Sarvas kirjoittaa arvostelussaan, että pitää puuterin ideaa "todella kreisinä", mutta mainitsee plussina mm. sen ettei puuterilla ole itseruskettaville ominaista DHA:n hajua eikä käyttöön liity odottelua ja kuivattelua, niinkuin voidemaisen itseruskettajan kanssa.

No, löytyyhän tuotteelle joitain kivoja etuja voidemaiseen itseruskettajaan nähden, ainakin sellaisen käyttäjän näkökulmasta joka hakee nimenomaan hyvin mietoa itseruskettajaa ja pelkää rajoja. Myönnän kuitenkin, vaikka jännistä ja elämyksellisistä kauneusinnovaatioista tykkäänkin, että tuote tuntuu itsestäni aika hullulta etenkin varjostusten kannalta. Miksi joku haluaisi kasvoilleen pysyvät varjostukset..? Kuulun selvästi täysin väärään kohderyhmään kun en saa tästä kiinni :D

Kuva: FeelUnique

Hintaa Trystal Minerals -purkilla (9g) on 43,90€ ja puuteria saa kahdessa sävyssä, 01 Sunkissed (vaalealle tai keskivaalealle iholle) ja 02 Bronze (keskivaalealle tai päivettyneelle iholle). Trystal Mineralsia myyvät ainakin Sokokset.

Herättikö puuteri jonkun kiinnostuksen? Käyttäisittekö? :) "Good or dud?"

Tunnustan jotain, joka voi viime aikojen kasvissyöntiaallon valossa (joka on pelkästään positiivinen aalto!) vaikuttaa kontroversiaaliselta.

Mä himoitsen välillä liharuokia.

Erityisen outoa tästä tekee se, että en edes tiedä miltä useimmat himoitsemani ruoat maistuvat.

Lopetin lihan syönnin 14-vuotiaana eli yli puoli elämää sitten. En ole syönyt muruakaan lihaa sitten vuoden 1994 (ainakaan tietoisesti, kuka sitä tietää mitä ilkeä ravintolakokki saattaa pahana päivänään annokseen kätkeä).

Ja tiedättekö miksi mä lopetin lihan syömisen? Kyllä mukana oli eettisiäkin syitä, mutta kirkkaasti selkein syy oli se, etten ollut koskaan pitänyt lihasta. Se maistui pahalle, yksinkertaisesti. Käytännössä jopa ällötti. Lihaisat osuudet ruoista jäivät useimmiten lautaselle ja esim. kaverin luona vieraana ollessa pahin painajainen oli tulla kutsutuksi ruokapöytään jossa tarjottiin jotain liharuokaa. Muistan eräänkin kerran kun nolouden puna kasvoilla kätkin kuumeisesti lampaanpaistin paloja sylissäni olevaan serviettiin. En kerta kaikkiaan saanut niitä niellyksi. Kun äiti paistoi kotona keittiössä jauhelihaa, minua etoi niin että en voinut olla samassa huoneessa.

Kasvissyöntitrendejä tulee aina aika ajoin, jolloin uusia tulokkaita hyppää massoittain kyytiin. Yksi tuollainen aalto kulki Suomen yli juuri vuonna 1994, ja tuolloin huuhtouduin itse mukaan. Oli hassu tunne oivaltaa yhtäkkiä että hei, miksi ihmeessä edes yritän syödä lihaa kun – tadaa – voin jättää sen kokonaan pois ruokavaliosta ja lopettaa yrittämästä. Niin yksinkertainen asia eikä 14-vuotias Sanni ollut tullut edes ajatelleeksi tätä mahdollisuutta ennen kuin lihasta luovuttiin kaveripiirissä ”oikealla ja vasemmalla”.

Trendiaaltojen jälkeen osa palaa vanhaan tapaansa syödä, minä en. Olihan minulla ollut muutama hassu lemppari liharuokien joukossa, kuten lihikset (= kunnon kuopiolaiset lihapiirakat), good ol’ makaronilaatikko ja, get this: siskonmakkarakeitto. Jostain käsittämättömästä syystä olin tykännyt tästä lähes kaikkien kauhistusruoasta. Joka tapauksessa, en kesän 1994 jälkeen enää syönyt mitään näistä ruoista. Minusta tuli kala-kasvissyöjä, jota olen vielä tänäkin päivänä.

Pitkällisen detour-alustuksen jälkeen pääsemme kohti jutun varsinaista sydäntä. Minun piti kertoa teille, että himoitsen välillä lihaa. Miten tähän on päästy tilanteesta, jossa jopa äiti-kullan lihapullat etoivat?

En tiedä, mutta jotain tapahtui syksyllä 2003. Jotain muuttui, ja muistan tuon hetken aina. Olin hakemassa hoitolapsiani ahvenanmaalaisesta päiväkodista, ja heillä oli ollut sinä päivänä joku ulkoilmatapahtuma ja makkaranpaistoa tarhan pihalla. Löysin hoitolapseni pihalta natustelemassa grillattua makkaraa. Se hetki – yhtäkkiä minun teki aivan älyttömästi mieli sitä makkaraa. En ole koskaan pitänyt makkarasta, ja yhtäkkiä yhdeksän vuoden kasvissyönnin jälkeen halusin maistaa sitä. Sinapilla ja ketsupilla kuorrutettu rasvainen köriläs näyttäytyi tuona syksyisenä päivänä valtavan puoleensavetävänä, jopa tuoksu nosti veden kielelle. Mitä ihmettä..?

Soijanakit maistuvat mökkigrillattuina

En syönyt makkaraa mieliteosta huolimatta, en silloin enkä vielä tänäkään päivänä. Siis lihamakkaraa. Mutta tuo päivä muutti suhtautumiseni lihan kaltaisiin elintarvikkeisiin ja sen jälkeen aloin syödä myös kasvisproteiinipohjaisia lihankorvikkeita kuten soijapullia, -pihvejä ja -nakkeja.

Aiemmin olin kokenut nämä elintarvikkeet todella vastenmielisinä, niiden makuhan oli tehty muistuttamaan lihaa. Nyt minulla ei yhtäkkiä ollut mitään lihan makua vastaan, ja etenkin pakastealtaan soijapyörykät olivat suurta herkkuani. Tunsin itse asiassa suurtakin ylpeyttä ja voitonriemua kun olin löytänyt puuduttavan yksipuoliseen pastaruokavaliooni jonkun proteiinipitoisen raaka-aineen. Soijapullat + Oolannin aaltoranskanperunat – siinä kilpaileva vaihtoehto spagettia tomaattioliivikastikkeessa –vakkarille.

Quorn-purilaisen pihvi on vielä soijapihviäkin lihaisampi

Fast-forward tähän päivään.

Lihan houkuttavuus on hiljalleen kasvanut vuosi vuodelta. Se ei koettele minua siinä määrin että koskaan olisi käynyt edes pienessä mielessä maistaa lihaa tai luopua lihattomasta ruokavaliosta, mutta ilmiö on mielenkiintoinen ja sitä tulee ihmeteltyä ja mietittyä.

Mistä tämä johtuu? Miksi raaka-aine, josta en koskaan tykännyt ja jota en ylipäänsä ole elämässäni kovin laajakirjoisesti edes syönyt, voi alkaa vetää puoleensa vuosikymmen sen jälkeen kun sen on jättänyt pois? Miten voi tehdä mieli sellaista mitä ei ole koskaan edes maistanut - kuten ilmakuivattua kinkkua?

Liharuokia jotka saavat veden herahtamaan kielelle:

Gourmet-makkarat (eli ei HK:n sininen..)

Laadukkaat hampurilaiset

Miehen paistamat sisäfilepihvit

Ohuet, ilmakuivatut kinkut ja muut laadukkaat leikkeleet

Joskus jopa ribsit ällössä tahmamarinadissa

Mieheni rakastaa hyviä hampurilaisia, eli jotain ihan muuta kuin mitä saa pikaruokaloista. Laadukkaita pihvejä rapeapintaisella artesaanisämpylällä ja mehukkailla itsetehdyillä kastikkeilla. Ei jestas että kuola valuu kun katson kun äijä upottaa hampaansa näihin viettelevästi sulanutta juustoa, marinoitua, pehmeää sipulia (mun heikkous!) ja asiaankuuluvan röyhkeästi valuvaa kastiketta tihkuviin herkkuihin. Tuon täytyy maistua aivan sairaaaaan hyvältä! Itse en ole eläissäni maistanut hyvää (liha)hampurilaista, se kuului lihansyöjäaikoinani eniten inhoamiini liharuokiin. Harvat kokemukseni rajoittuvatkin pikaruokaravintoloihin.

Tavoitteenani on kehittää tai löytää jostain kasvishampurilainen joka vetäisi vertoja sille, miltä kuvittelen lihaisten gourmetburgereiden maistuvan. ;) Ateenan Rosebudissa nautittu kolmesta eri sienestä ja salaisesta mausteseoksesta valmistettu hampurilaispihvi on toistaiseksi herkullisin kasvispurilaiselämys jonka olen kokenut.

Kuva: Milka Alanen / Nyt.fi

Kämp Burger on Mr. Karkkipäivän mielestä Suomen Paras Hampurilainen. Ja ilmeisesti ihan muutaman muunkin mielestä, Google tiesi kertoa.

.

En halua alkaa syödä lihaa enkä tule sitä tekemään. Minusta kasvissyönti on erittäin hyvä juttu, vaikka en tuomitse lihansyöjiäkään. On kuitenkin selvää, että etenkin punaisen lihan vähentämisestä hyötyvät ihan kaikki; niin ihmiset kuin ympäristökin, eläimistä itsestään puhumattakaan. Tämä kirjoitus ei siis ollut pro-liha. Se vain oli tunnustus jostain, joka vuosi vuodelta häkellyttää minua entistä enemmän.

Miten ihmisessä voi vuosien jälkeen muodostua himo johonkin, joka on ollut lapsuudesta saakka vastenmielistä?

Olisi muuten kiinnostava kuulla muidenkin kasvis- tai kala-kasvissyöjien ajatuksia lihasta. Te jotka olette luopuneet lihasta tilanteessa, jossa olitte aina tykänneet sen mausta, onko teillä edelleen lihamielitekoja vai onko ruokavaliomuutokseen liittynyt esimerkiksi niin voimakas vakaumus että se on muuttanut lihan kokonaisuudessaan vastenmieliseksi ravinnoksi?

Tänään (tiistaina) en pääse blogin pariin ennenkuin illalla, vastailen kommentteihin heti kun ehdin.

Oi kauneutta!

Innostun tosi harvoin punaisista kynsilakkasävyistä mutta nyt kohdalle osui niin ihastuttava sävy että piti lakata sillä kaksi kertaa putkeen, ja vieläkin jaksaisin katsella sävyä :) (En normaalisti koskaan laita samaa lakkaa useasti peräkkäin.)

Essien Bridal Collection 2016 -kokoelman ruusunpunainen creme-lakka Mrs always-right.

Olen huono kuvailemaan kynsilakkasävyjä mutta Rouva aina-oikeassa on puuterinen, marjapuuroinen, murrettu ruusunpunainen. Todella kaunis. Klassinen ja naisellinen, eli ei oikeastaan yhtään sannimainen mutta aiheutti silti välittömän oih!-efektin. <3 Välillä kohtaa näitä lakkoja jotka hurmaavat astetta ja paria syvemmältä. :)

Hienot lakkauskuvat kokoelmasta löydätte vaikkapa Charming Nailsin blogista. Itse lakkailen kynsiä niin harvaan tahtiin että kaikkien kokoelman lakkojen kuvaaminen veisi koko kesän, joten ohjaan lakkakiinnostuneet lukijat suosiolla asialle omistautuneisiin blogeihin :)

Sain Bridal Collection -lakat Essien maahantuojalta.

Hempeä nude-osasto ei ole oikein minun juttuni ja kokoelman nudet jäävätkin todennäköisesti kokeilematta, vaikka kauniita omassa genressään ovatkin.

Viralliset sävykuvaukset (välillä hupaisaa luettavaa):

Between the Seats: romantic grey lilac. Peittävä creme-koostumus. Mun silmät ei näe tässä lilaa (edes CN:n swatch-kuvassa) mutta nätti vaaleanharmaa sävy.

Steal his name: cheeky sheer peach. Läpikuultava persikka, mitähän cheekyä tässä on? ^_^

Coming together: lavish pink bouquet. Läpikuultava vaalea pinkki.

Läpikuultavista sävyistä olen itse aina innostunut kaikkein vähiten, ne kun paljastavat "armotta" kynsipedin muodon. Minulla on todella epäsäännöllisen muotoinen kynsipeti ja kynsiraja (miksi sitä kohtaa oikein kutsutaan jossa kynsi irtoaa sormenpäässä nahasta?) joten läpikuultava lakkaus ei imartele kynsiäni.

Tämä kolmikko on enemmän mun "teekuppi" :)

Mrs always-right: fierce terracotta rose. Terracotta...? Fierce? Hmm :) Jonkun mielestä ^_^

Groom Serive: deeply satisfying violet. Hääh? :D Mun sanoin: suloinen creme-pastelliliila, tämä on selvää Karkkipäivän "Violet Favorites" -osastoa. Lakkasin tällä tänään (lautalla matkalla Suomenlinnaan ^_^ Mies: "Onko sun pakko lakata just täällä?" Minä: "On, tässähän nää ehtii just sopivasti kuivua kannella tuulessa") ja jälki on yhtä moitteettoman tasaista ja peittävää kuin always-rightilla.

Passport to Happiness: whispering spring green. Ihana minttu creme-lakka hopeisella shimmerillä (kiitos CN kuvauksesta :)).

.

Fiilistellään vielä vähän ruusunpunaista rouvaa:

Viilautin muuten kynnet tavallista lyhyemmiksi edellisessä kynsihuollossa ettei tänä kesänä pääsisi tapahtumaan tätä kamaluutta...

Pääsen omalle vakkarilaittajalleni seuraavan kerran vasta viiden viikon kuluttua.

Essien morsiuskokoelma 2016 nyt myynnissä, yhden lakan suositushinta on 13,90€.

Ostatteko muuten koskaan kokonaisia lakkakokoelmia..? Hankkivatko täyskokoelmia vain kunnon lakkafriikit vai ostaako ihan "tavallinenkin" asiakas joskus kokonaisen pakkauksen useita lakkoja...?

Itse pidän itseäni jonkinasteisena lakkafriikkinä vaikka en lakkoja samalla pieteetillä hifistelekään kuin true-lakkaholistit ja kynsibloggaajat, mutta en ole koskaan ostanut mitään kokonaista kokoelmaa. Kynsilakkoja löytyy silti enemmän kuin ehdin koskaan käyttää... :p

Tässä aihe, josta olen mielinyt kirjoittaa pitkään.

Kuva: Ydelays/TooFaced.com

Contouring eli varjostus/korostus, viime vuoden suurin meikkitrendi. Kaikkialla puhutaan nyt contouringista, nimenomaan englanniksi, vanha kunnon kotimaan kielinen "varjostus" on auttamatta kokenut inflaation ja nyt kasvon piirteitä kuuluu muokata lontooksi.

Jos termi/ilmiö on vielä jollekin epäselvä, niin kyseessä on kasvojen muodon muokkaus meikillä käyttämällä voidemaista tai puuterimaista tummaa ja vaaleaa sävyä. Vahvoilla varjoilla (tumma sävy) ja korostuksilla (vaalea sävy) kasvojen rakennetta voidaan "veistää" halutunlaiseksi. Esimerkiksi poskien luusto saadaan esiin, vahvoja leukaperiä häivytettyä tai leveä nenä kavennettua.

Mitäpä tässä kiertelemään, sanon suoraan miten trendi minulle näyttäytyy: look on useimmiten kamalan ylimeikatun näköinen. Ei sillä etteikö lopputulos olisi usein myös hieno ja taitava, sitä en sano, puhun vain kokonaisuudesta yleisesti akselilla luonnollinen - vahvasti meikattu. Freesit, nuoret tytötkin varjostavat kasvonsa teatraalisen maskimaiseksi, häivyttäen luonnollisen raikkaan kauneutensa.

Kuva: LouLou's Star Fashions

2000-luvun alkupuolta leimasi voimakkaasti luonnollinen meikki, nyt on siirrytty selvästi viimeistellympään trendiin jossa meikki saa todella näkyä. Voi kai siis sanoa, että luonnollisuus on sekin kokemassa inflaatiota. Some-kanavien tutorialeissa meikkigurut esittelevät kilvan varjostustaitojaan ja mitä dramaattisempi muutos lähtötilanteesta, sitä parempi (ilmeisesti).

Kuva: Wonderwardrobes

Trendi ei näy pelkästään meikkifriikkien some-kanavissa vaan kaikkialla missä kaunottaret näyttäytyvät, gaalojen ja muiden julkisten kekkereiden kuvista voi bongailla toinen toistaan contour-veistellympiä kasvoja. Juhliin sopiikin totta kai vahvempi meikki, hell yes, mutta kaunistaako kasvojen voimakas varjostus kaikkia..? Minun mielipiteeni on, että ei. Contouring-trendi on tehnyt taidokkaasta varjostuksesta itseisarvon ja kasvoihin, jotka eivät luustonsa puolesta tosiaankaan tarvitsisi mitään extra-apuja näyttääkseen upeilta, vedetään hulluna vahvat varjot ja silmiä häikäisevät korostukset. Ihan vain kun osataan. Valmiiksi kauniit kasvot muuttuvat vain... hyvin meikatun näköisiksi kauniiksi kasvoiksi.

Termi contouring tuntuukin nykyään muuttuneen synonyymiksi nimenomaan vahvan ja näyttävän varjostuksen kanssa. Entinen arkinen "varjostus" on kai sitä huomaamatonta, vaatimatonta aurinkopuuterilla kolmosen vetelyä ohimolta leukaperään. Contouring on wham, pow, zhhhhrrr! Nenä on kuin kirurgin pöydältä konsanaan ja poskipäät hohtavat kilpaa paparazzien salamavalojen kanssa.

Kuva: TooFaced.com

Meikkifriikkinä ymmärrän valtavan hyvin meikkailuun ja sen kautta luovuuden toteuttamiseen liittyvän nautinnon. Meikin ei tarvitse aina näyttää luonnolliselta ja "peruskauniilta", myös överilookkien tekeminen on aivan ihanaa. En siis millään lailla asettaudu yleisesti contouringia vastaan, ja joihinkin tilanteisiin ja tilaisuuksiin vahvasti varjostettu meikki sopii ilman muuta. Tällä kirjoituksella haluan vain todeta, kuinka outona vallalla oleva ylimeikattu look jopa arkenakin näyttäytyy - ainakin tällaiselle muumiolle.

Sokeutuvatko ihmiset omien luonnollisten piirteidensä kauneudelle jonkun muotivillityksen takia? Kenties. Meikki- ja kauneustrendit elävät, muuttuvat ja vaihtuvat, niin kuuluukin. Kyllä luonnollisuuskin taas palaa aikanaan, eikä kaikista trendeistä tarvitse tykätä.

Minä en tykkää contouring-trendistä. Tämän halusin kertoa.

Kim Kardashian tunnetaan contouringin kuningattarena. Kuva: Kim Kardashianin Instagram

Mitä sanovat karkkipäiväläiset? Tuleeko contoroitua? Onko trendi teidän mieleenne, ja kuinka vahvasti toteutatte sitä?