Tämän postauksen otsikko oli ensin pelkkä "Esittelyssä Smuuti Skin Peach Barrier", mutta sitten innostuin kirjoittelemaan Smuutista niin pitkät pätkät, että muutin otsikon. 😅

Sattumalta huomasin Smuutin somessa synttäripäivityksen; Smuuti Skin täyttää tässä kuussa kolme vuotta.
Tämä postaus sopiikin oikeastaan hyvin tähän saumaan, voin synttäreiden kunniaksi avata vähän sanaista arkkuani siitä, mitä Smuutista yleisesti ajattelen. ☺️

Joulukuun Miten kosmetiikkaa valmistetaan -postauksessa kerroin kolmesta päätavasta tuoda kosmetiikkaa markkinoille. Kosmetiikkasarjat pohjautuvat tyypillisesti joko kehittäjänsä omaan tuotekehitys-ideaan tai sitten markkinointi-ideaan. Toki sarja voi perustua näiden yhdistelmäänkin, ja kaupallisella sarjalla tietysti tuleekin olla markkinointi-idea. Toiset sarjat ovat kuitenkin enemmän tuotekehitys-vetoisia ja toiset markkinatrendi-vetoisia.
Smuuti edustaa jälkimmäistä, ja on erittäin taitavasti luotu. Korostan, ettei minulla ole mitään Smuutin tyyppisiä konsepteja vastaan, vaikka itseäni tuotekehitys-vetoiset ihonhoitosarjat puhuttelevat enemmän. Tarkastelen Smuutia markkinoinnista kiinnostuneen henkilön ammattilaissilmällä ja omassa genressään Smuuti ansaitsee kaikki kehut: brändi on äärimmäisen onnistunut.

Smuutin idea on yksinkertaisen nerokas: korealainen kosmetiikka on jo valmiiksi suosittua Suomessa, joten tehdäänpä suomalaisen kysynnän ja tarkasti määritellyn kohderyhmän (TikTokin käyttäjät) pohjalta räätälöity korealainen sarja Suomeen. Tuotteet ostetaan korealaiselta private/white label -tehtaalta, jossa ne valmistetaan joko tehtaan valmiin katalogin mukaan tai kustomoidaan sisältämään Smuutin toivomia erityisainesosia kuten mansikkaa, persikkaa ja vesimelonia. (Joiden rooli tyypillisesti on tukea markkinointistooria, ei niinkään olla pää-aktiiviaine.) Tuotteita ei kehitetä Suomessa, vain kaupallinen idea nimeltä "Smuuti Skin - korealaista kosmetiikkaa nuorille suomalaisille" on kehitetty Suomessa.
Smuutin markkinointi tapahtui ensialkuun ainoastaan sosiaalisessa mediassa, ymmärtääkseni enimmäkseen TikTokissa. Siellä saavutettiin tavoiteltu kohderyhmä, jota K-Beauty, edulliset hinnat ja söpöt, värikkäät pakkaukset puhuttelevat. Markkinointisuunnitelma oli menestys, ja Smuutin ensimmäiset tuotteet myytiin loppuun minuuteissa. Käsittääkseni Smuutin markkinoinnista valtaosa tapahtuu yhä somessa ilman maksettua mainontaa. Smuuti kasvoi nopeasti nuorten keskuudessa ilmiöksi ja uudet tuotteet puheenaiheeksi. Somealustojen kuten Tiktokin käyttäjät tekevät markkinoinnin Smuutin puolesta. Tehokasta! 👌

Tämä on tietysti ennen kaikkea subjektiivinen kokemus eli käyttäjästä kiinni. Mutta koska nyt ollaan Karkkipäivän sivulla, vastaan tähän omasta näkökulmastani.
Lyhyesti; moni Smuutin tuote on ihan laadukas, erityisesti kun katsoo hintaluokkaa. Eivät nämä sisällöllisesti mitään turhakkeita ole. Laadusta on ennen kaikkea kiittäminen korealaista kosmetiikkateollisuutta, joka kiistatta edustaa maailman huippua. Koreassa tehdään hyviä ja innovatiivisia kosmetiikkatuotteita. Korealainen - tai laajemmin aasialainen - asiakaskunta on keskimäärin vaativampaa kuin kosmetiikan kuluttajat muualla maailmassa, mikä sekin on vaikuttanut kosmetiikkateollisuuden kehitykseen Koreassa - ja muissakin Aasian maissa. Aasialaiset ovat paljon tiedostavampia ympäristörasitteiden vaikutuksista ihoon, kuten myös siitä, miten tärkeää on ihon nestemäinen kosteutus (kun länsimaissa vannottiin pitkään pelkkien rasvojen nimeen).
Koreassa ainesosat kuten niasiiniamidi, leväuutteet ja kansanlääkinnästä tutut rohdoskasvit (loistoesimerkkinä Centella Asiatica) ovat olleet suosittuja jo varmaan vuosikymmeniä ennen kuin länsimaissa alettiin herätä niiden hyötyihin.

En ole perehtynyt syvällisesti kaikkiin Smuutin tuotteisiin, mutta sen verran Smuutin koostumuksia tunnen, että voin kiteyttää näkemykseni näin:
Verrattuna muihin saman hintaluokan päivittäiskosmetiikka-brändeihin, jopa kalliimpiin (Garnier, Nivea, L'Oreal Paris), Smuutin tuotteet ovat huimasti laadukkaampia.
Smuutin tuotteissa on yksinkertaisesti paremmat ainesosat ja hyvä suhde hoitavien ainesosien ja teknisten ainesosien välillä. Siinä missä Nivean tai Garnierin tuotteessa on yleensä yksi selkeä markkinointiainesosa (vaikka C-vitamiini tai Q10) ja lisäksi voi olla pari muuta aidosti ihoa hoitavaa ainesosaa, korealaisissa tuotteissa, Smuuti mukaan lukien, on tyypillisesti aina useita oikein hyviä aktiiviainesosia, jopa yli puolet reseptin ainesosista voi olla hoitavia. Se on mun kirjoissa hyvä asia! 📚👏
Tavallaan korealainen kosmetiikka muistuttaa jossain määrin... luonnonkosmetiikkaa..! Korealaiselle ja luonnonkosmetiikalle yhteistä on tämä: luonnon raaka-aineiden, Koreassa erityisesti rohdoskasviuutteiden, hyödyntäminen ja hoitavien ainesosien korkea pitoisuus. ✅

Mielipiteeni Smuutista yhdessä lauseessa: tuotteet ovat omassa genressään hyviä ja idea erittäin onnistunut, mutta hyvin vahva kaupallisuus ja brändin oman kosmetiikkaosaamisen (kosmetiikan kemian) puute ei tee Smuutista kiinnostavaa juuri mun kaltaiselle kosmetiikkaintoilijalle.
*
Otetaan sitten katsaus Peach Barrier -tuotteisiin. 🙂 Moni kyseli mielipidettäni Peach Barrierista sarjan ilmestyessä syksyllä 2024, ja lopulta ostin ne - mutta vähän samaan tapaan kuin CeraVen kanssa, juttu jäi pölyttymään luonnoksiin ja sitten se unohtui. On niin paljon aiheita, joista haluan kirjoittaa! Kun Peach Barrier -linjaan ilmestyi uusi tuote, havahduin muistamaan persikkaiset, ja nyt arvioni tulee viimein ulos. Vain puolitoista vuotta myöhässä! 😄
Mä itse asiassa tykkään Peach Barrier -tuotteista. :)

13,90€ / 150 ml
Peach-puhdistusemulsio on kermaisen paksua, iholla miellyttävän tuntuista ja iholta helposti huuhtoutuvaa. Iholle ei jää rasvaista tunnetta tämän puhdistusvoiteen jäljiltä. Se on mulle aina plussaa!
Tämä putsari tuntuu aidosti hellävaraiselta ja poistaa meikin ja lian ongelmitta. (Mulla tosin harvoin on vahvaa meikkipohjaa poistettavana, ja silmämeikin poistan erillisellä silmämeikinpoistoaineella.) Peach-putsarin emulsiopohjassa on sekä synteettisiä että luonnollisia ainesosia, ja ilahdun esimerkiksi jojobaöljyn, skvalaanin ja valkohilppaöljyn läsnäolosta. Glyserolikin on kakkosena incissä.
Ainoa asia, mikä edelleen tuntuu Smuutin tuotteissa oudolta on tuoksuttomuus. Kuten ekassa Smuuti-arviossani hämmästelin, tuotteiden herkullinen ulkonäkö antaisi odottaa jotain ihan muuta kuin hajusteettomuutta..! Visuaalisesti tuotteet ovat kuin karkkia, elämyksellisesti kuin apteekkikosmetiikkaa. :)

13,90€ / 130 ml
Peach Barrier Toner on maitomainen hoitoneste, joka tuntuu iholla oikein kosteuttavalta ja miellyttävältä. (Ei kuitenkaan ihan yhtä kosteuttavalta kuin Whamisan Deep Rich Toner!)
Smuuti ilmoittaa Peach Barrier Tonerin sisältävän 2% niasiiniamidia, mikä on oikein hyvä pitoisuus vahvistamaan ihon suojakerrosta. Niasiiniamidista annettu tieto kertoo meille myös, että niasiiniamidin yläpuolella olevia ainesosia on kutakin yli 2%. Tässä hoitonesteessä näitä aineita ovat glyseroli, metyylipropanedioli, butyleeniglykoli ja 1,2-heksaanidioli. Nämä ovat kaikki liuottimia, mutta (heksaanidioli pouslukien) myös hyviä kosteuttajia, erityisesti glyseroli. Näin korkea pitoisuus humektanttisia aineita tekee tästä hoitonesteestä erittäin pätevästi kosteuttavan. Lisäksi näiden liuottimien yhdistelmä saa nesteen tuntumaan iholla pehmeän liukkaalta ja ylelliseltä. 👌
Niasiiniamidin alapuolelta löydämme mm. beeta-glukaania, persikkauutetta ja skvalaania. Nämäkin kosteuttavat. Kyllä: tässä on siis erittäin hyvin ja monipuolisesti kosteuttava hoitoneste. Mukana on sekä vesikosteuttavia että lipidikosteuttavia ainesosia.
Mukana on myös jonkin verran synteettisiä skin feel -ainesosia kuten silikonia, akryyli-polymeereja ja karbomeeria, jotka eivät edusta meikäläisen suosikkiainesosia, mutta niiden pitoisuus on maltillinen.

13,90€ / 50 ml
Keskitäyteläinen ja oikein mukavasti ihoa kosteuttava ja hoitava voide. Tässä on synteettisillä ainesosilla suurempi rooli kuin muissa Peach Barrier -tuotteissa, ja voiteen koko pohja on käytännössä synteettinen (sheaa ja valkohilppaöjyä on vain alle prosentin ripaus) mutta ihotuntuma ei kuitenkaan ole häiritsevän "muovinen" vaan päinvastoin aika miellyttävä ja neutraali.
Peach Barrier -voiteen keskeiset hyvis-ainesosat ovat niasiiniamidi, pantenoli ja keramidi. Persikkauutettakin täällä on, mutta sen funktio liittynee enemmän markkinointiin kuin ihon hoitoon.
Kaiken kaikkiaan Peach Barrier Cream on mielestäni oikein hyvä edullinen voide normaalista kuivalle ja herkälle iholle, kun halutaan vahvistaa ihon suojakerrosta. Mukana onkin oikein kiitettävä kattaus ihoidenttisiä lipidejä; keramideja (jopa kuusi erilaista), kolesterolia, lesitiiniä ja rasvahappoja. Kosteusteho ei kuitenkaan todennäköisesti riitä rutikuivalle tai atooppiselle iholle, sillä voide ei täyteläisyydestään huolimatta ole riittävän rasvainen todella kuivalle iholle. Tämän voiteen rasvat ovat pääosin "epärasvoja" eli rasva-alkoholia ja vinyylidimetikonia.

13,90€ / 30 ml
Viimeisenä linjan uusin tulokas, viime syksynä ilmestynyt Peach Barrier -seerumi. Tätä tuotetta mainostettiin minulle Smuutin taholta "öljyseerumina", mitä se ei todellakaan ole, ja ihmettelen tätä väitettä. (Öljyseerumi-ilmaisua käytti Smuutin edustaja.)
Tämä on vesipohjainen seerumi, jossa öljymäisiä ainesosia on todennäköisesti maksimissaan 3%. Tämän näkee siitä, että tuotteen öljyt (Caprylic/Capric Triglyceride, keramidit ja lesitiini) sijaitsevat incissä 1,2-heksaanidiolin alapuolella, ja heksaanidiolin hyvin tyypillinen pitoisuus on 1-2%, joskus sitä voi olla 3%. Vähärasvaisuuden tuntee toki ihotuntumassakin: seerumi ei tunnu öljyiseltä tai erityisen ravitsevalta. Se on kuitenkin pehmeämmän tuntuinen kuin tavanomainen vesi-seerumi.

Tälle tuotteelle sopiva nimi olisi Panthenol Serum. Se sisältää 5% pantenolia, mikä on jo oikein tehokas pitoisuus. 🧪 Tämä seerumi on tehokkaasti ihoa rauhoittava, kosteuttava ja vahvistava. Pantenolin seurana on glyserolia, keramideja ja markkinointiainesosana persikkauute. Persikkauutekin kyllä kosteuttaa ihoa, mutta ei ole siinä hommassa mikään supersankari. Vanha ystävämme glyserolikin on huomattavasti tehokkaampi kosteuttaja. Persikkauute kuitenkin kuulostaa kivalta markkinoinnissa. ☺️ 🍑
*
Mitä mieltä te olette Smuutin tuotteista? Oletteko löytäneet sieltä suosikkeja?

65 comments on “Mitä mieltä olen Smuuti Skin -sarjasta + Peach Barrier -tuotteet”
Olen korealaisen ihonhoidon suurkuluttaja nykyään ja Smuutilta olen käyttänyt nimenomaan persikka-sarjan tuotteista voidetta ja hoitonestettä. Ihan kelpo tuotteita kumpikin, voisin ostaa uudelleenkin. Nyt odotan mielenkiinnolla uusimman mansikka-sarjan tuotteita. Niistä erityisesti se naamio ihonhoidon päälle on erikoinen uutuus.
Smuutin pakkaukset on tosi söpöt!
Yhden tuotteen olen itselle hankkinu käyttöön, Pear -sarjasta kasvovesi,
tykkään käyttää sitä aamuisin.
Käytän ns. väärin, vanulapun kautta, mutta tuntuu jotenkin rentouttavalta kahvikuppi kädessä hieroa kasvoja jollain kostealla ja pehmeällä 😅
Oon nyt syksyllä löytänyt nämä, etsin 40 vuotiaalle iholleni kosteuttavia ja suojamuuria vahvistavia tuotteita ja näiden edullisuus todellakin puhutteli. Hajuttomuus yllätti, mutta en pidä kovinkaan paljon hajusteista joten se oli vain positiivinen yllätys. Ehkä vähän naurattaa tämä oikea kohdeyleisö kun itse on jo vähän varttuneempi, se oli ehkä ainoa huolenaihe että riittääkö nämä tuotteet tässä iässä. Mutta vähän retinolia, c-vitamiinia ja hyalaronihapposeerumia mukaaan, niin ihan ok vaikuttaisi olevan. Tykkäsin periaatteessa Medik8 tuotteista mutta niiden hinta ja voimakkaat tuoksut eivät miellyttäneet yhtään. Jos on vinkata muita korealaisen kosmetiikan sarjoja, jotka voisivat olla toimivuudeltaan Medik8 voisin kokeilla.
Valitettavasti tunnen korealaisia sarjoja aika vähän suhteessa länsimaisiin. Korealaiset eivät kuitenkaan ole yhtä innostuneita vahvoista aktiiveista kuin me länsimaiset, ja siksi Korean markkinoilta ei löydy yhtä paljon vahvoja retinoidi-, AHA- tai C-vitamiini-tuotteita kuin meillä päin.
Korealaisten ihonhoitofilosofia on toisenlainen kuin meillä: siinä missä meillä korjataan vahvoilla aktiiveilla jo tapahtuneita ikääntymismuutoksia, korealainen ihonhoito on ennaltaehkäisevää ja he pyrkivät kosteuttavilla, rauhoittavilla ja suojaavilla tuotteilla estämään, ettei iho ylipäänsä rypisty ikääntyessä yhtä paljon tai kärsi pigmenttiläiskistä. Siksi Koreassa ei ole paljon ihonhoitotuotteita, jotka on kehitetty korjaamaan jo ilmestyneitä ikääntymisen merkkejä.
Smuuti ei millään tasolla vedä puoleensa. Koen sen lähinnä "pikku tyttöjen" brändinä 🙈🙊
Koen, että tuotteissa on liikaa kaikkea turhaketta. Purkeista tulee mieleen, että näitä käyttää Hello Kittyn isosisko, Kitty itsehän käyttää omalla naamallaan bräntättyjä tuotteita 😁
😆😂
Viime talvena Peach Cleansing Cream oli käytössä. Ilman tätä postausta en olisi edes muistanut😅. Eli aika mitään sanomaton tuote ja vaikka tiesin tuoksuttomuudesta, kaipasin tuoksua. En varmaan osta toiste, mieluummin ostan kauppa reissulla saman hintaluokan luon.kos mossaa, laveraa, taikaa ja urtekramia tai "normi puolelta" beauty of joseonia. Itse vierastan trendejä (hehkutusta), valitsen tuotteet enemmän oman mielipiteen/ fiiliksen mukaan. Tai siun suosituksen mukaan😊, sinulla hyvät perustelut miksi pidät/ et pidä tuotteesta ja hyvin avaat mille ihotyypille/ iälle tuote sopii. Täältä löysin Novexpert Pro-Retinol Cleansing Balmin ja aivan timantti tuote, mieto tuoksu, riittoisa (reilu 3kk oli käytössä), edullinen ja ostan ehdottomasti uudelleen.
Tuoksuttomuus yllätti - Päärynäsarjan puhdistusbalmi haisee joltakin muovailumassalta, jota oli peruskoulun kuviksentunneilla, ei hirveän houkuttelevaa. Melonihuulivoide sen sijaan on ihanan meloni tuoksuinen ja sarjan kasvovoide testerin tuoksuttelun perusteella myös.
Kiitos AN ☺️🩷
Hei,
Mielenkiintoinen kommentti siitä, kuinka korealainen kosmetiikka muistuttaa jossain määrin luonnonkosmetiikkaa. Olen käyttänyt pelkästään luonnonkosmetiikkaa ainakin 10 vuotta, mutta viime aikoina olen ollut tosi kiinnostunut korealaisesta kosmetiikasta. En ole somessa, mutta jostain nämä trendit hiipivät ja kiinnostaisi kokeilla, kun tietäisi mistä aloittaa 😊 kivaa alkanutta vuotta!
Kiitos Leena, samoin sinulle :)
Minulla on pian esittelyssä korealaissarja, jossa hyödynnetään erityisen runsaasti kasviuutteita. :) Fanitan suuresti korealaisten luottamusta kasvikunnan terapeuttisiin vaikutuksiin. 🙏🏻
Smuuti on todella onnistunut brändi, onko se tosiaan vasta niin nuori?! Olen itse pitänyt tuotteista kovasti. Kiitos tuote-esittelyistä :) tässä oli sellaisia joita en ole testannut vielä.
Smuuti kiinnostaa, ja näistä peach-sarjan tuotteista oon ostanut tuon kasvoveden ja voiteen jo parikin kertaa. Seerumin ostin kerran ja siihen jää, se oli minusta aika mitäänsanomaton. Muut smuutin tuotesarjat eivät ole kiinnostaneet riittävästi, että olisin niitä ostanut.. PAITSI se watermelon aurinkorasva. Sen käyttelin ihan mielellään loppuun, mutta en ostanut toista.
Minua tuoksuttomuus ei haittaa, mutta ymmärrän ristiriidan purkkien ulkonäön ja tuoksuttomuuden kesken 😁
Oletko kokeillut scandyä? Sekin ehkä vähän nuoremmille brändätty kuten smuuti. Scandyn juttu on tuoksut ja ovat edullisen hintaisia. Itse intouduin scandyja testaamaan vaikken enää mikää teini olekaan ja ihan hauskoja tuotteita.
En vielä. Tuotteet ovat odottaneet mulla kotona testaamista jo tovin. Nykyään testaan uutta paljon maltillisemmin kuin ennen, koska ihoni on alkanut saamaan ärtymyskohtauksia. 😔 Siksi testaaminen kestää nykyään paljon pidempään kuin blogin "nuoruudessa".
Sarja ei "puhuttele" minua millään lailla vaikka tuskin siinä mitään vikaa on ja sopii monelle. Vältän nykyjään synteettesiä tuotteita varsinkin kasvoilla. Kiitos Sannin sivujen olen löytänyt seerumi/öljy sotkut ja iho kiittää.
💪💪
Minulla on tuota seerumia. Päädyin ostamaan testiin, kun kuulin sen olen hajusteeton ja sitä sai ihan lähialepasta. Pakkauksen perusteella olin odottanut voimakasta karkkituoksua, joten hajusteettomuus yllätti. Ihan kiva tuote mutta ei kyllä riitä itselläni talvisaikaan. Mutta tuohon hintaan voisin ostaa toistekin kesällä.
Itse en kuulu kohderyhmään, mutta 10-vuotias lapseni on hyvin kiinnostunut Smuuteista. Hän ei vielä varsinaisesti tarvitse ihonhoitotuotteita, mutta täyskieltoa on vaikea toteuttaa. 😁 Mitä mieltä olet Smuutin tuotteista lasten/nuorten iholle? Ovatko yleisesti ottaen riittävän mietoja ja hellävaraisia? Jostain Body Shopin voiteesta lapsi on saanut ihottumaa (hajusteet?), joten ainakin hajusteettomuus kiinnostaa.
Nämä ovat hellävaraisia, mutta esimerkiksi niasiiniamidi on sellainen aktiivi, jota lapsen iho ei tarvitse ollenkaan. Mielestäni melkein kaikissa Smuutin tuotteissa on niasiiniamidia (koska se on korealaisten lemppariainesosa). Näissä on myös aika pitkät incit, ja lapsen iholla käyttäisin mahdollisimman minimalistista (= lyhyet ainesosalistat) kosmetiikkaa, jos nyt lapsi välttämättä haluaa kosmetiikkaa käyttää.
Minusta on mukavaa, että kaikkeen ei aina tungeta tuoksuja, koska ne voivat allergisoida ja nykypäivänä on ennemminkin haaste löytää tuoksuttomia tuotteita. Itse kestän nykyään luonnonkosmetiikan tuoksullisiakin tuotteita, mutta pyrin valitsemaan niitä,joihin tuoksua ei olisi lisätty erikseen.
Tämä on minustakin hyvä asia, vaikka itse kuulun niihin, jotka tuoksuista tykkäävät. Fakta on kuitenkin se, että iho ei tuoksuja tarvitse.
Minua ei kiinnosta tämä sarja ollenkaan, mutta brändi on onnistunut markkinoinnissa ja selkeästi tälle on paikkansa. Ihmettelen kuitenkin tuoksuttomuutta, pakkauksista tulee mieleen ihanat tuoksut!
Olen nähnyt somessa luultavasti alakouluikäisen näitä mainostavan useampaan kertaan ja olen ymmärtänyt, että sarja trendaa etenkin nuorten parissa. Mitä mieltä olet tuotteiden koostumuksesta nuorten iholla?
Teini-ikäisellä ihan OK, mutta pienemmillä lapsilla en näe näiden olevan kovin hyvä valinta, koska sisältävät hyvin pitkät litaniat ainesosia, ja lapsen iholla kaikenlaisia kemikaalicocktaileja olisi päin vastoin hyvä välttää. Lapsen iho ei myöskään tarvitse niasiiniamidia.
Kiitos vastauksesta! Tulee negatiivinen mielikuva koko brändistä, että näitä annetaan noin nuorille somettajille pr-lahjana tai yhteistyönä (en muista miten mainokset oli merkitty). Kyseinen henkilö on tosiaan ehkä vielä alakoulussa eikä iho tarvitsisi tämän kaltaisia tuotteita; vain puhdistamista ja kosteuttamista tarpeen mukaan.
Ymmärrän, että nuoria ja esiteinejäkin kiinnostaa meikit ja ihonhoito, mutta tuotteet pitäisi valita huolella ja lasten vastuulle tätä ei tietenkään voi jättää. Tässä olisikin oiva markkinarako kehittää trendikäs, mutta mahdollisimman kevyt ihonhoitosarja nuorille!
Joo, ei hyvä juttu. Alakouluikäinen ei tarvitse ihonhoitorutiinia, ellei sitten iholla ole sairaus kuten akne tai atopia. Ja tällöin sopiva tuote on jokin muu, kuin Smuuti.
On tätä jotkin yritykset jo tehneetkin, ainakin on olemassa jokin nimenomaan lapsille ja nuorille kehitetty hedelmäinen ihonhoitosarja. En muista enää minkä niminen, mutta oletettavasti näitä on muitakin. En tosin ole noita testannut, niin en tiedä miten kevyitä ovat, tutkailin vain incejä netissä.
Mulla menossa toinen pullo toneria (koska jostain syystä se aiheutti tyttärelle punoitusta ja otin omaan käyttöön) ja pidän siitä. Käytössä myös putsari, ihan kelpo tuote kaksivaiheisessa puhdistuksessa. Mutta olin niin pettynyt tuoksuttomuudesta 😅 Tästä monelle varmasti plussaa, mutta itse pidän maltillisista tuoksuista. Joten tästä syystä en palaa sarjaan.
Ai vitsit tää postaus tuli hyvään saumaan. Oon halunnu jo pitkään kokeilla Smuutia, mutta se on jäänyt, koska mulla on ollut mielikuva et nää tuotteet on vähemmän hoitavia ja sopii paremmin mua nuoremmille (itte siis 36v.) ihoille. Mut ehkä näit kuitenki voisi testata...
Vaikuttanut siis mielenkiintoiselta tuotesarjalta, voisin ehkä kesäksi ottaa testiin.
Nämä ovat hyviä ihon kosteuttamiseen eli perushoitoon, ja Peach-sarja myös ihon suojakerroksen vahvistamiseen, mutta mitenkään erityisen antioksidanttisia nämä eivät ole, eli siinä mielessä jää uupumaan aikuisen iholla tärkeä komponentti. Vaikka ei haluaisikaan käyttää mitään varsinaisia "ryppyvoiteita", antioksidantit ovat tärkeä osa ihon puolustuslinjaa ulkoisia ärsykkeitä vastaan, ja antioksidanteilla suojattu iho ikääntyy hitaammin kuin ei-suojattu.
Olen hajusteherkkä, joten kokeilin vesimeloni kasvosuihketta, ja tykästyin. Suihke on ollut minulla käytössä jo yli kaksi vuotta. Olen välillä yrittänyt käyttää ”aikuisten” suihkeita, mutta mikään ei ole tuntunut yhtä hyvälle. Iho on pysynyt hyvänä, eikä tuoksut ärsytä.
Minna 62v.
Kasvojen kosteussuihkeet ovat tuoteryhmä, jossa harvemmin esiintyy eroja "aikuisten" tai "nuorempien" tuotteiden välillä. Niihin "aikuisten" suihkeisiin ei tyypillisesti lisätä mitään aineita, jotka hyödyttäisivät vain aikuista ihoa, vaan kasvosuihkeen funktio on tuoda ihoon kosteutta, ikään katsomatta. (Akneihon suihkeet tietysti eri asia, tai suihkeet, jotka on kehitetty pelkästään rauhoittamaan.)
Toner on best, oikeesti auttaa mun ihoon ainaki. Mut vähän kallis verrattuna siihen et se on tosi pieni pullo, ko itte kerrostan kasvovettä 3-7 kertaa 🙈😅😅 ni vois olla isompi pullo ko ei kestä kauaa.
Smuutin pakkaukset huokuu mehevyyttä, tuoksuttomuus lässäyttää fiiliksen. Jos näissä olisi edes mieto hedelmäinen tuoksu, suhtautuisin varmasti ihan eri tavalla. Nyt oma kokemus tuotteesta on kuin olisi tullut jotenkin harhaanjohdetuksi😅
Aivan samaa mieltä!!
Joku tuoksu kiitos
Olen aina katsellut Smuutia alta kulmain enkä tarkalleen tiedä että miksi.
Kun sain ensimmäisen kerran tietää, että tuotteet ovat tuoksuttomia, välitön reaktioni oli että aHA!, arvasin että jotain näissä olisi vinossa! Kyllä, tämä oli reaktioni tuoksuttomuuteen Smuutin kohdalla...ja olen jatkanut Smuutin katselua alta kulmain.
Yllätyin itsekin tuoksuttomuudesta, mutta pidän ihan hyvänä juttuna. Etenkin kun kohderyhmä on nuoret, joiden hormonitoimintaa nyt muodissa olevat vahvat tuoksut sotkevat!
Visuaalisesti kaunis sarja, tuoksuttomuus ei haittaa. Olen kokeillut watermelon ja peach-linjan tuotteita (kasvovesi,seerumi,voide,puhdistustuote) ja toistaiseksi ainoa joka pääsee jatkoon, on puhdistusbalmi. Suosin enemmän sarjoja joilla on saatavilla isoja kokoja tuotteistaan, esim. RoundLab ja Tonymoly.
Peach-sarjan kasvovesi on käytössä, toinen pullo jo menossa. Tykkään siitä että kosteuttaa hyvin, mutta ei jää tahmainen iho. Hinta iso plussa, ostan luultavasti jatkossakin.
Ei liity aiheeseen,mutta onkohan tämä kuin kuivattavaa pesuainetta,Sebamed inci:Aqua, sodium laureth sulfate, lauryl glucoside, olive oil PEG-7 esters, PEG-3 distearate, cocamidopropyl betaine, sodium lauryl glucose carboxylate, sodium PEG-7 olive oil carboxylate, panthenol, hydroxypropyl oxidized starch PG-trimonium chloride, lactic acid, PEG-120 methyl glucose dioleate, citric acid, sodium hydroxide, parfum, phenoxyethanol, sodium benzoate, sorbic acid, CI47005, CI4209?
Tämä ei ole se alkuperäinen Sebamed vaan oliivi-versio, johon on lisätty Olive oil PEG-7 esters. En ole tätä oliivi-versiota kokeillut, joten en osaa sanoa, kuinka paljon hellävaraisempi se on, kuin alkuperäinen Sebamed. Oliiviöljy-ainesosan pitoisuutta kun ei voi päätellä incistä, kuten ei myöskään sitä, onko tässä vähemmän stydi tensidi-pitoisuus. Se alkuperäinen Sebamed'han on nimittäin todella kuivattava. Ei paljon auta, että pH on ihoystävällinen, kun tuote on TODELLA voimakkaasti pesevä eikä lainkaan kosteuta ihoa.
Mikäli tässä oliiviöljy-versiossa on muuten sama reseptiikka kuin alkuperäisessä, ja tähän on vain lisätty oliiviöljy, en siltikään käyttäisi tätä, sillä koostumus on aivan liian voimakkaasti pesevä. Van kokeilemalla selviäisi, kuinka pesevä tämä on.
Noh kun ollut enemmän kotona ja pessyt käsiä juurikin tämä alkanut epäilyttämään. Mitä käsien sekä vartalonkin(tarvittaessa)pesuun sopivaa nestettä suosittelisit, useampi tärppi olisi hyvä. Pesuöljyt tai kovin voidemaiset ei kuitenkaan miellytä(pitäs miellyttää myös koululaisia). Eikä ainakaan voimakkaan tuoksuiset. Normikosmetiikka käy tätä kun kuluu litrakaupalla(toki myös luonnonkosmetiikka käy jos ei kovin hintavaa)
Uusin postaukseni antaa tähän vinkkejä:
https://karkkipaivablogi.com/2026/01/vartalon-ihon-hoito/
Käsien pesuun paras tärppini on Mossan Vitamin Clean Hand Soap ja toinen ACOn Caring Hand Wash. Mossan tuotetta myydään ilmeisesti vain K-Citymarketeissa, ja olikohan Sokoksella.
Entäs Dermosil sensitiveextra käsisaippua tai sensitive mild pesunesteet?
Kummatkin ovat incin perusteella hyviä, mutta Mild-pesuneste vieläkin parempi, kun on sulfaatiton. En ole näitä kumpaakaan testannut itse, mutta Mild-saippuan saan itse asiassa pian testiin :)
Dermosil käyttää käsisaippuoidensa pohjana samaa perusreseptiikkaa (poisluken Cream Soap, joka on aitoa saippuaa); kaikissa on korkealla glycerin ja kaikki tähän saakka testaamani ovat olleet ei-kuivattavia. :) Olen vuosien saatossa käyttänyt varmaan yli paria kymmentä eri Dermosil-käsisaippuaa.
Siis mitä, onko keramidit öljyjä 😅 Miten mulla on tämäkin mennyt ihan ohi 🙈 Erittäin tärkeä asia, koska mun iho hepuloi monestakin öljytuotteesta ja oon epäillyt, että mun keramidia sisältävä kasvosuihke on aiheuttanut ihoon näppyjä. Ja nyt kun oikein mietin, niin se on kyllä kaksifaasinen tuote, että mitenkäs en oo tätä aiemmin tajunnut.. 😂 Smuutista ei ole kokemuksia, koska petyin siihen, että näissä ei olekaan tuoksua, mikä kyllä yleensä on hyvä asia, mutta näihin se olisi niin sopinut 😁
Keramidit ovat ihmisihon öljyjen (lipidien) pääasiallinen komponentti. 🙂 Ihomme suojakerroksen lipideistä 50% on keramideja. Se on ihomme tärkein öljy.
Oletko testannut muuten yhtään Westman Atelier'n meikkituotetta?
En ole, ihan vieras sarja.
Smuutin pakkaukset ovat minusta houkuttelevia ja söpöjä, vaikka en myöskään yli 30-vuotiaana ole kohderyhmää. Itse kuulun niihin, jotka tykkäävät tuoksuttomuudesta. Puhdistusbalmia tai ehkä tuota persikkaputsaria kiinnostaisi kokeilla, mutta en ole uskaltanut ostaa, koska viime aikoina on tullut useita putsarihuteja. Tykkään Hwarangin puhdistusbalmista ja kilpailijan pitäisi olla yhtä hyvä ja halvempi, tai omata jokin muu tärkeä arvo kuten kotimaisuus, jotta ostos olisi silmissäni kannattava :D ehkä joku Smuutin seerumi voisi päästä testiin, en nimittäin tykännyt Mossan Derma-seerumista koska se haisee pahentuneelle puolukalle ja pakkaus lorauttaa helposti tuotetta niin paljon, että koko perheelle riittäisi 😂
Smuutin puhdistusbalmista on hyvä tietää, että se on aika stydiä ja kuivatti ainakin omaa ihoani. Hwarang tuntui hellävaraisemmalta.
Huomasithan, että Mossan Derma-linja on uudistettu ja on nykyään hajusteeton?
https://karkkipaivablogi.com/2025/11/mossa-derma-plus-hajusteettomat-uutuudet/
Mitä muuten on tapahtunut Estelle & Thildille? Muistan, kun sarjan tuotteita oli usein blogissasi. Nyt ei ole näkynyt pitkään aikaan.
Sarja on edelleen olemassa, mutta koska he eivät ole "pitäneet itsestään ääntä" Suomessa enää vuosikausiin, en tiedä brändin edesottamuksista oikein mitään. Viimeksi kirjoitin heidän seerumistaan, joka oli ensimmäisiä luonnonkosmetiikan retinal-seerumeita.
https://estellethild.com/products/super-bioadvanced-vitamin-a-1-power-booster-20-ml
Ostin Sokoksen poistomyynnistä Yumi-merkkisen hoitoaineen, maksoi 2,80 €. Onkohan se tehty samalla ajatuksella kuin nämä Smuutit🤔 Tuote Aasiahenkinen, paitsi tässä valmistus Puolassa.
Nopealla vilkaisulla inci näytti kivalta.
Kotona sitten tutustuin inciin tarkemmin ja hämmästyin. Se on täynnä erilaisia kasvisuutteita. Sana "Extract" esiintyy incissä 16 kertaa! Ensimmäisenä mieleen tuli, että tähän on laittettu joku jämä uutesekoitus.
Tuoksu on tässä oikeasti ihanan greippinen.
https://www.sokos.fi/tuote/110995793/yumi-tasapainottava-hoitoaine-greippi-200-ml-110995793
Minäkin olen bongannut näitä korealaisryyppisiä Puolassa valmistettuja tuotteita. Jo tuotteen ulkonäkö on brändätty muistuttamaan K-Beautya. 😅 No, mikäs siinä! Cash in on the K-Beauty trend!
Kotona sitten tutustuin inciin tarkemmin ja hämmästyin. Se on täynnä erilaisia kasvisuutteita. Sana "Extract" esiintyy incissä 16 kertaa!
Tässä on oikein malliesimerkki siitä, että myydään mielikuvilla, eikä kyseisillä markkinointiainesosilla ole mitään tekemistä tuotteen todellisten vaikutusten kanssa. On myös hyvä tietää, että monia kasviuutteita myydään valmiina cocktaileina, ja cocktailin ostanut brändi voi sitten päättää, mitä sekoituksen ainesosia he haluavat nostaa esiin mainonnassa. :) Mitä enemmän sekoituksessa on erilaisia uutteita, sitä enemmän mahdollisuuksia brändillä valita, millaista markkinointia haluavat tuotteelle tehdä! "Nostaisimmeko mansikkauutetta? Vai kenties päärynää, tai voikukkaa?" Tyypillisesti kasviuuteseosta käytetään niin pienenä pitoisuutena, ettei sillä ole iholle tai hiuksille mitään hyötyä, koko pointti on vain markkinoinnillinen. Etenkään hiuksissa aniharva kasviuute tekee yhtään mitään; hius on kuollutta, iho elävää, ja kasviuutteiden sisältämät yhdisteet voivat reagoida elävien ihosolujen kanssa. Mutta ne EIVÄT tee mitään hiuksen kuolleessa keratiinipinnassa.
Tässäkin Yumi-hoitoaineen uutecocktailissa on mm. rauhoittavaa kamomillaa ja kehäkukkaa ja mustelmiä lievittävää arnikkiuutetta. 😆 Niillähän onkin paljon vaikutusta hiuksen pituuteen..!
Entäs kun hoitoaineen hieroo päänahkaan? Pesen usein hiukset pelkällä hoitoaineella ja hieron sitä aina myös päänahkaan. Se on kuiva, mutta todella rasvoittuva. Siksi ajattelin, että tämä rasvoittumista vähentävä hoitoaine voisi olla hyvä.
Tuo uutecocktail on niin laaja, mutta tuskin kovin vaikuttava?
Nämä uutteet eivät ainakaan hllitse rasvoittumista. Sitten kun vielä katsoo, mitkä uutteet brändi on itse valinnut nostaa purkin kylkeen (auringonkukkaöljy, tamanu ja greippi, joista auringonkukkaöljy ei ylipäänsä ole uute 😅), niin yksikään niistä ei vaikuta ihon talin tuotantoon. Tamanu on antibakteerinen, tulehdusta ja haavoja parantava aine, greippiuutteen funktio puolestaa on hajuste. :) Ai joo, kyllä se myös vähän supistaa ihoa - mutta pelkkö supistaminen ei hidasta päänahan rasvoittumista.
Kaiken lisäksi tuotteen käyttöohjeissa se neuvotaan ainoastaan levittämään hiusten pituuksiin. Miten se siis ylipäänsä voisi vaikuttaa hiuspohja rasvoittumiseen? Tämä on yleinen ristiriita rasvoittuville hiuksille kehitetyissä hoitoaineissa. Yleensä tällaisten hoitoaineiden ero "normaalien" hiusten hoitiksiin on vain se, että ne ovat kevyempiä, jolloin ne eivät tee hiuksia raskaiksi.
Onpas taas tuote! 😬 Pitää käyttää kuitenkin loppuun. Sitten kokeilla jotain toista edullista, jos lopulta hyvän bongaisi.
Ostin Smuutin watermelon sorbet puhdistusbalmin kun sitä paljon kehuttiin ja hinta on houkutteleva. Muutaman viikon käytön jälkeen silmien ympärysiho meni todella pahaan kuntoon, niin kuivat ettei edes perusvoidetta kärsinyt laittaa ja kaulalle nousi ihottumaa.En ole koskaan reagoinut mihinkään kosmetiikkaan enkä vieläkään tiedä mikä siinä balmissa ärsytti. Sen jälkeen en ole uskaltanut kokeilla mitään muita Smuutin tuotteita.
Ei hämmästytä. Kyseinen tuote ON kuivattava. Balmiputsarit ovat "riskaabeli" tuoteryhmä; normikosmetiikan puolella ne voidaan formuloida yhtä lailla hellävaraisiksi ja kosteuttaviksi kuin myös todella voimakkaasti peseviksi ja nolla-hoitaviksi. Siksi pitäydyn itse luonnonkosmetiikan balmiputsareissa. Ne ovat aina hoitavia.
Kiinnostava analyysi! Täällä onkin pohdittu hyvin sitä miten brändi on suunnattu nuorille, mutta kemikaalicocktailit ja niasiiniamidit, sekä uusimman mansikka-sarjan c-vitamiini ovat mielestäni erikoinen valinta brändille jonka kohdeyleisö on nämä jopa alle lukioikäiset tiktok-nuoret. Onko sulla ollut ajatuksia tehdä tästä koskaan omaa postausta, että missä menee brändin vastuun raja siinä että markkinoidaan aktiivi-ihonhoitoa nuorille?
Tiktokissa näkyy myös että uudesta mansikka-seerumista on tehty käyttöohje-video. Nuoret käyttäjät ovat törmänneet hankaluuksiin saada tuotetta ulos pipetillä, jonka takia tämä ohjevideo on nyt smuutin toimesta postattu. Videon kommentit viittaavat siihen, että tämä video postattiin epäsuorana vastauksena nuorelle tytölle jonka video tuotteen käytön hankaluudesta saavutti jonkun verran näyttökertoja... Ehkä vähän erikoinen tapa käsitellä nuoren asiakkaan kritiikkiä tuotetta kohtaan brändin toimesta ainakin omaan makuuni.
Jos joskus päädyt testaamaan mansikka-sarjaa, olisikin kiva kuulla myös mielipiteitä seerumin pakkauksen käyttökokemuksesta 😋
Heippa Sanni! Oletko tutustunut Scandy-ihonhoitosarjaan? Se myös vetoaa lapsiin ja nuoriin, ja markkinoi itseään melko luonnollisena sarjana. Kiinnostaisi tietää, miten se vertautuu Smuutiin ja miten hyvin sopii lasten/nuorten iholle. 😊
Olen itse asiassa parhaillaan testaamassa Scandya. :) Kyseessä on aivan erilainen sarja kuin Smuuti, vaikka Scandya markkinoidaankin samalle kohderyhmälle.
Scandyn tuotteet ovat tosiaan suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikka-laatuisia, ja jo se tekee niistä erilaisia Smuutiin nähden. Toinen suuri erottava tekijä on tuoksut: Scandyn tuotteissa on hyvinkin voimakkaat karkkimaiset tuoksut, ja Smuutihan on hajusteeton. Täytyy rehellisesti sanoa, että Scandyn tuoksumaailma ei ole mulle mieleinen, vaan menee jollain tavoin liian lapselliseksi. Tykkään kyllä voimakkaista ja makeistakin tuoksuista, mutta Scandyn tuoksumaailma ei silti mielestäni puhuttele aikuista kuluttajaa.
Ainesosat Scandyn tuotteissa ovat hyvät (ja nuorille sopivat), mutta ikävä kyllä tuoksujen puolesta en voisi itse käyttää suurinta osaa sarjan tuotteista.
Kiva kuulla näitä ajatuksia! Kuvausten perusteella tuoksut eivät iskeneet myöskään nelikymppiselle itselleni, mutta esiteini taas innostui niistä todella. 😅
Moikka Sanni. Mun ongelmana on 10v tyttö ja kuiva iho. Pakkauksen pitäisi houkutella käyttöä, että siitä tulisi jotain. Mietin jo, että hankin Smuutia ja vaihdan sisällön esim Decubaliin.😅 Mitä mieltä olet, voiko tämän ikäiselle kuitenkin tarjota tuota smuutin peach barrieria? Tai olisiko sulla ehdottaa jotain muuta houkuttelevaa tuotetta tuon ikäiselle?
Voi kyllä. Peach Barrier -tuotteen ainoa kyseenalainen ainesosa lapsen iholle on niasiiniamidi, mutta pieninä pitoisuuksina sen pitäisi olla OK. En usko Peach Barrier -voiteen sisältävän yhtä prosenttia enempää niasiiniamidia.
Tässä esim. Boston Childern's Hospital -sairaalan lasten ihonhoito -artikkelista:
Niacinamide can be safe for young people to use every day in a simple skin-care routine — but they should be aware of how much is in their products. “It’s always best to start on a low percentage and work your way to a higher percentage, just to make sure your skin can adjust,” explains Dr. Tan.