07.11.2025

Väliraportti & kokemuksia reseptivahvuuden A-vitamiinivoiteesta

Aloin syyskuun lopulla käyttää reseptivahvuuden A-vitamiinivoidetta tutustuakseni sen vaikutuksiin ikääntymisen merkkien hoidossa. Tässä fiiliksiä kuuden viikon käytön jälkeen.

Vaikuttava aine on tretinoiini, joka on A-vitamiinin biologisesti aktiivinen muoto.

Tretinoiinia käytetään maailmanlaajuisesti aknen sekä valovaurioiden hoitoon, mutta jonkin verran myös ikääntymismuutosten kuten ryppyjen hoitoon. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa dermatologikäynnit ovat paljon yleisempiä kuin meillä (ja ihotautilääkärin pakeilla käydään myös puhtaasti kosmeettisista syistä), tretinoiinin käyttö ”anti-age”-tarkoitukseen on hyvinkin yleistä.

Sain Fimealta ohjeistuksen, että en saa aiheesta kirjoittaessani spesifioida, mistä tuotteesta on kyse, koska se voitaisiin tulkita lääkeaineen mainostukseksi off-label-käyttöön, joten kerron kokemuksistani ilman valmisteen nimeä. Tretinoiinin määrääminen ryppyihin on kuitenkin sallittua ja Suomessakin etenkin lääkäripiireissä erittäin yleistä, sitä ei vain saa mainostaa. Tavallaan ymmärrän sen. (Lääkäritkin kyllä tekevät tässä virheitä - eräs ihotautilääkäri suositteli käyttämääni valmistetta ryppyvoiteeksi kesällä ilmestyneen hyvinvointi-lehden "kysy asiantuntijalta" -palstalla.)

Tretinoiinin potentiaaliset haittavaikutukset ovat samat kuin aknen hoidossa, eli ihon ärsytys – ja tietenkään A-vitamiinia ei saa käyttää raskauden aikana, koska sillä on teratogeeninen vaikutus.

Oma ihoni on hyvin tottunut retinoideihin eli A-vitamiiniyhdisteisiin, mutta odotin, että näin vahva A-vitamiinituote aiheuttaisi ainakin alussa jonkinlaista ärsytystä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Olin tuntevinani ensimmäisellä käyttökerralla hieman kihelmöintiä, mutta se kerta jäi ainoaksi.

Aloitin käytön ohjeiden mukaan hitaasti, ensin 1 x viikossa, ja nostin siitä määrää pikkuhiljaa 2-3 x viikossa, ja nyt käytän voidetta joka toinen ilta. Voide ei ole ärsyttänyt tai kuivattanut ihoani lainkaan. Ihollani ei ole näkynyt edes pienen pientä punoitusta voiteen käytön yhteydessä.

Mutta – voide kylläkin TUNTUU kuivalta, ja vaatii aivan ehdottomasti päälleen todella kosteuttavan hoitotuotteen. Itse asiassa tuote on oikein malliesimerkki "epävoiteesta", joka on voidemainen, mutta ei kosteuta. Koostumus näyttää ja tuntuu rasvaiselta, mutta ei ole sitä.

Katsotaanpa ainesosaluettelo

tretinoiini, a-tokoferoliasetaatti, setyylialkoholi, stearyylialkoholi, setyylipalmitaatti, propyleeniglykoli, natriumlauryylisulfaatti, metyyliparahydroksibentsoaatti, propyyliparahydroksibentsoaatti, vesi

Voidepohja on rakennettu säilyttämään ja kuljettamaan tretinoiini ihoon. Rasva-alkoholit setyyli- ja stearyylialkoholi rakentavat voiteen kermaisen paksun koostumuksen, mutta koska ne eivät sisällä triglyseridejä eli ”oikeita” rasvoja, ne eivät kosteuta tai ravitse ihoa.

Voiteen kolmas rasvamainen aine on setyylipalmitaatti, joka on vahaesteri. Sillä on hyvä okklusiivinen vaikutus, eli se lukitsee kosteutta. Mutta – koska voide sisältää itsessään vain hyvin vähän vettä, ja se tulee levittää kuivalle iholle, setyylipalmitaatilla ei ole kosteutta, mitä lukita. Ihotuntumaltaan setyylipalmitaatti on epärasvainen ja ”kuiva”.

Näin saadaan rasvaisen näköinen voide, joka tuntuukin iholla kuivalta. Voide kuivuu ihoon hetkessä ja jättää kiristävän, ”mattaisen” kalvon tunteen.

Tällä kokemuksella totean, että jo silkan kosmeettisen epämiellyttävyyden puitteissa en usko, että reseptivahvuuden tretinoiini tulisi koskaan kilpailemaan käsikauppatavarana myytävien A-vitamiini-ihonhoitotuotteiden kanssa.

Okei, rypyt tällä voiteella saattavat silottua paremmin kuin retinolilla ja kumppaneilla, mutta koska ihonhoito on monelle meistä myös elämyksellisyyttä ja itsensä hemmottelua, en näe monenkaan valitsevan näin ikävän tuntuista tuotetta ohi kosteuttavan, silkkisen ja hyväntuoksuisen seerumin tai voiteen.

Joka tapauksessa tuotetta ja sen potentiaalista vaikutusta on mielenkiintoista testata.

Palaan asiaan 3-6 kuukauden kuluttua, kun iholla pitäisi alkaa näkyä vaikutuksia – jos niitä on siis tullakseen.

P.S. Jos haluat kokeilla kosmetiikka-vahvuista A-vitamiinia, tässä muutama tärppituote:

🧴Miedoin: retinyylipalmitaatti - L300 Pro-Retinol-tuotesarja

🧴Keskivahvasta vahvaan: retinoli - The Ordinary Retinol in Squalane (saatavilla vahvuudet 0,2%, 0,5% ja 1% - tosin jälkimmäiset tulevat pian katoamaan myynnistä EU:n uuden asetuksen myötä, kipaise siis pian ostoksille jos yli 0,3% retinolivahvuus kiinnostaa.)

🧴Keskivahvasta vahvaan, paremmin siedetty kuin retinoli: HPR-retinoidi - The Ordinary Granactive Retinoid (saatavilla vahvuudet 2% ja 5%) - ja luksusversiona Leahlanin Aqua A Retinoid Renewing Serum, joka on oma ultimaattinen suosikkini.

🧴Erittäin vahva: retinaldehydi - The Ordinary Retinal 0,2% Emulsion tai hienostuneempana versiona Medik8 Crystal Retinal -linja.

38 comments on “Väliraportti & kokemuksia reseptivahvuuden A-vitamiinivoiteesta”

  1. Minulta löytyy tätä reseptillä saatavaa aknen takia kahdessa vahvuudessa ja ennen tätä viime maaliskuussa puhjennutta ruusufinniä (!) , käytin voidetta säännöllisesti kerran kaksi viikossa. Ihoni oli silloin selkeästi kuulas ja hyvä. Nyt en ole kertaakaan uskaltanut voidetta enää laittaa, koska ihoni tuntuu hermostuvan jo BHA hapoistakin 😭 Hoitovoiteista Skinoren on ainoa Soolantran lisäksi mitä nyt pystyn käyttämään. Harmittaa tämä ruusufinni kyllä kovasti.

    Vastaa

    2
  2. Hei,
    itse aloittelin iherbin retinolivoiteella 10 vuotta sitten. Vahvuus taisi olla 1% ja hintaa 50 ml purkilla 15€.
    En silloin tiennyt muusta ja se oli hyvä totutteluvoide. Kihelmöi sekin alussa.
    Myöhemmin sitten sain reseptin tähän anonyymiin .025% ja .05%.
    Ehkä se pitkä historia oli syy, että alempi teho ei ollut juuri minkään tuntuista. Siirryin siis suoraan .05%
    Tuntuma ei ole elämyksellinen, mutta se hinta vaan on niin paljon huokeampi lääkevoiteessa. Siksi sitä käytän.
    Jopa minun ihotautilääkäri korosti asiaa.
    Elämykset tulee sitten öljyistä, mitä todellakin tarvitsee lisäksi.
    Eipä tiedä pieni ihminen, miltä sitä näyttäsi, jos en olisi tretinoin-rasvaa käyttänyt.
    Arpiin ja pigmenttiin sekään ei auta.
    Ehkä jopa lisää niiden näkyvyyttä samalla kun kuorii.

    Vastaa

    3
    1. Hei,
      Oletko ajatellut koskaan laserhoitoja..? Monilla on auttanut arpiin. Hintaa tietenkin on..

      Vastaa

      1
  3. Olen pitkään ihmetellyt, miten sen saaminen käytännössä Suomessa toteutuu. Itse pysyttelen ilman reseptiä saatavissa. Medik 8 tällä hetkellä kokeilussa. 😊

    Vastaa

    2
    1. Olen pitkään ihmetellyt, miten sen saaminen käytännössä Suomessa toteutuu.

      Sen saa, kun varaa ajan ihotautilääkärille ja jos olosuhteet ovat lääkkeelle sopivat (eli et ole raskaana tai suunnittele raskautta, etkä saa jo valmiiksi liikaa A-vitamiinia muista lähteistä, tämänkin lääkäri tarkistaa, sillä A-vitamiinin liikasaanti voi olla terveydelle haitallista).

      Medik 8 tällä hetkellä kokeilussa. 😊

      🙂👍

      Vastaa

      1
    2. Voiko lääkäri siis kirjoittaa reseptin voiteelle, vaikkei olisi mitään sairautta, johon sitä käyttää? 🤔

      Vastaa

      2
    3. Voi. Reseptissä on kohta: "Muu käyttö". Tämä raksitaan silloin, kun kyseessä ei ole sairauden hoito, eikä lääkkeelle tuolloin saa myöskään Kela-korvausta.

      Vastaa

      1
  4. Mihin kaikkiin iho-ongelmiin tätä anonyymiä lääkevoidetta siis käytetään?

    Vastaa

    1
    1. Akneen, kroonisiin valovaurioihin sekä ikääntymismuutoksiin eli ryppyihin ja ihon veltostumiseen. Joillain ihmisillä tämä auttaa myös hyperpigmentaatioon.

      Vastaa

      2
  5. Ei liity tähän aiheeseen, mutta voisitko joskus tehdä postauksen/analyysin Sopon kosmetiikkatuotteista? 😊

    Vastaa

    1
    1. voisitko joskus tehdä postauksen/analyysin Sopon kosmetiikkatuotteista? 😊

      Miksipä en ☺️ Saippuahan ei ole mun juttu ihonhoidossa, joten en tiedä onko mun enää mielekästä analysoida saippuoita, koska ne ovat kaikki emäksisyytensä puolesta iholle vähemmän hyvä valinta kuin happaman pH:n tuotteet, mutta muita kuin Sopon saippua-tuotteita voisin hyvinkin joskus testata ja analysoida. Öljyissä ja balmeissa on oikein hyvät ainesosat, en epäile, etteivätkö ne ole hyviä tuotteita.

      Vastaa

      1
    2. Kiva kuulla! Varsinkin metsäbiomituotteiden, kuten kauneusöljyn, syväanalyysi kiinnostaa.

      Vastaa

      1
  6. Loppuuko Medik8 crystal retinal - voiteidenkin saanti Suomeen uuden lain myötä?
    Olisi kyllä kiva jos Suomessakin saisi jenkkityyliin tretinoiinia muutenkin kuin ihotautilääkäriltä.

    Vastaa

    1
    1. Loppuuko Medik8 crystal retinal - voiteidenkin saanti Suomeen uuden lain myötä?

      Ei, sillä uusi asetus ei koske retinaldehydiä. Minkä oletan liittyvän siihen, että retinaldehydi on niin vahvaa, että sitä käytetään muutenkin paljon alhaisempina pitoisuuksina kuin muita kosmetiikka-laatuisia retinoideja, joten EU ei ole siksi yhtä "huolestunut" A-vitamiinin ylisaannista retinal-tuotteiden kautta.

      Vastaa

      1
    2. Ei kai tretinoiinia jenkeissäkään ilman lääkärin määräystä saa...? Kyllä se käsittääkseni sielläkin on reseptitavaraa.

      Vastaa

      1
    3. Minusta siellä on mahdollisuus tilata jostain "nettilääkäriltä" ilman varsinaista lääkärin vastaanottoa ja live-diagnoosia, olen nähnyt muinoin tällaisia reseptivahvuisten, ihonhoitoon soveltuvien lääkeaineiden nettikauppoja. Näitä aineitahan on muitakin kuin tretinoiiini.

      Vastaa

      2
  7. Jatkan vielä että järkeeni ei mene miksi retinoli kielletään (esim. Medik8 retinol-sarja) mutta ilmeisesti medik8 crystal retinal- sarjaa ei, vaikka minun logiikallani retinoli on alempana a-vitamiiniportaikolla kuin retinaldehydi jota on crystal retinal-sarjassa. Varmasti Sanni osaat tämän selittää :)

    Vastaa

    1
  8. Minullakin on kaapissa tätä reseptillä saatavaa voidetta kahdessakin vahvuudessa, sitä määrättiin tyttären akneen, johon se ei toiminut. Aion ottaa tämän käyttöön, kunhan saan silmäluomi-ihottuman rauhoittumaan ja paranemaan taas tältä erää. Ihottuma puhkesi taas jostain ihan mystisestä syystä, ensin toisen silmän alapuolelle ja kun siitä parani, ihottuma alkoi pian toisen silmän yläluomella. Avenen sy-voide auttaa, mutta hitaan puoleisesti, ehkä siksi, etten voi täysin luopua silmämeikistä ja sen myötä meikinpoistoaineesta. Kun sinulla oli vastaavaa ihottuma, saitko mitään parempaa apua kuin Avenen soothing sy-voiteesta?

    Tuon retinolivoiteen kanssa, laitatko sen alle mitän kosmetiikkaa. Kasvovettä tms? Kosteusvoide sitten päälle tietenkin.

    Innolla odotan tuloksia tästä kokeilustasi.

    Vastaa

    1
    1. Kun sinulla oli vastaavaa ihottuma, saitko mitään parempaa apua kuin Avenen soothing sy-voiteesta?

      Avenen voide paransi mun ihottuman, joten en tarvinnut enää muita tuotteita. Nykyään käytän Avenea ehkäisevänä tuotteena; jos silmäluomilla alkaa tuntua karheutta, voitelen heti Avenella, ettei ihottuma edes pääse puhkeamaan.

      Apteekissa on muitakin hyviä voiteita silmäluomien ihottumaan. Juuri juttelin aiheesta kynsiteknikkoni kanssa tällä viikolla. Hänellä oli viime vuonna todella voimakas silmäluomi-ihottuma, vielä paljon vakavammin oireileva kuin mun, ja hänellä Avene ei auttanut. Sen sijaan hän oli saanut apua jostain toisen apteekkibrändin tuotteesta. Nyt en ikävä kyllä enää muista mikä tämä voide oli, mutta jokin näistä suurimmista apteekkibrändeistä, ehkä La Roche-Posay..? Tuo toinen voide oli poistanut hänen oireensa. Kannattaa kysyä apteekissa henkilökunnalta silmäluomi-ihottuman hoitovoiteista, he osaavat varmasti esitellä muitakin vaihtoehtoja kuin Avenen.

      Tuon retinolivoiteen kanssa, laitatko sen alle mitän kosmetiikkaa. Kasvovettä tms? Kosteusvoide sitten päälle tietenkin.

      Nyt olen alkanut laittaa kasvovettä alle. Aluksi en laittanut, sillä halusin toimia täsmällisesti ohjeiden mukaan, jotta voidaan minimoida tretinoiinin ärsyttävyys. Täysin kuivalla iholla voide imeytyy heikommin, mikä vähentää ärsytyspotentiaalia. Nyt aloin viimein laittaa alle kasvoveden, kun arvelin ihoni tottuneen riittävästi tretinoiiniin. Kiitos kasvoveden, tretinoiinivoide levittyykin nyt paljon mukavammin eikä "jumahda" ihon pintaan saman tien. 🙏🏻 Iho ei myöskään ole osoittanut ärtymisen merkkejä tämän paremman imeytymisen seurauksena.

      En kuitenkaan laita alle mitään muuta kuin neutraalin kasvoveden (Laponie), koska monimutkainen tai kalvonmuodostajia sisältävä ihonhoitotuote voisi vaikuttaa A-vitamiinin imeytymiseen.

      A-vitamiinivoiteen päälle levitän tavanomaisen ihonhoitococktailini eli sekoituksen hyaluronihapposeerumia ja kasvoöljyä. 👌 Nämähän korvaavat minulla kosteuttavan kasvovoiteen = ovat käytännössä yhtä kuin voide vailla emulgaattoreita.

      Vastaa

      1
    2. Olen luullut että hyaluronihappo pitää laittaa kostealle iholle ettei ime kosteutta ihosta, eli voi laittaa suoraan tretinoidin päälle hyaluronihapon.

      Vastaa

      1
    3. HA-tuote ilman muuta toimii ihanteellisesti silloin, kun iholla - tai ilmassa - on kosteutta, jota se saa imeä. Mutta se ei suinkaan aina ala imeä vettä ihosta, jos iholla ei ole vesimäistä tuotetta alle-levitettynä. HA:n käytös riippuu täysin ihosta sekä ilmankosteudesta.

      HA voi alkaa imeä ihosta vettä itseensä, jos:

      *Ilmankosteus on erittäin kuiva, eli esimerkiksi aavikko-olosuhteissa tai Suomen talvessa, ja / tai:
      *Iho on valmiiksi hyvin kosteusköyhä.

      Mutta jos iho ei ole kosteustasapainoltaan erittäin kuiva, eikä ympäröivä ilmankosteus ole matala, HA:lle riittää mainiosti sitä sisältävän ihonhoitotuotteen vesi. Eli: se sitoo itseensä HA-seerumin tai HA-kasvoveden sisältämää vettä.

      Vastaa

      2
    4. Kiitos vastauksista!
      Olen ihottumaan joskus kokeillut La Rochen sy-voidetta, jota tähän suositeltiin. Se ei minun kohdallani ollut Avenea parempi ja taisi kirvelläkin, joten Avenella olen mennyt. Täytyy käydä apteekista kyselemässä kun tämä viheliäinen vaiva taitaa olla taas tämän talven juttu.

      Vastaa

      1
    5. SVR Palpebral -silmänympärysvoide on apteekin kosmetiikan puolelta hyvä vaihtoehto. Tätä ovat useammat asiakkaat kiitelleet. Tuubi 15 ml, eli Avenea isompi ja ovat samaa hintaluokkaa, joten SVR useimmiten edullisempaa. Valmistajan tietojen mukaan käy 3-vuotiaasta alkaen, joten sopii avuksi myös esim. atooppisen ihon omaaville lapsille, jos tulee ärsytystä silmien seudun ihoon talvella (tai muulloin). Avenesta valmistaja sanoo, että aikuisille, mutta en tiedä mihin liittyy tämä ikäraja, ainesosiin tai muuhun.

      Vastaa

      1
    6. Mitä hyaluroniseerumia ja öljyä sekoitat,siis mitkä tuotteet? Muistan lukeneeni että kaikkia ei kannata sekoittaa öljyn kanssa.
      Myös kysyn mikä tuote ihan yksinään olisi todella kosteuttava ja hoitava juuri retinolien jne aiheuttamaan kuivuuteen,tyrnikasvovesi?Seerumi?Ostin led-naamion ja nyt todella tarve saada kunnolla kosteutta ja peptidejä iholle myös sen käytön takia,ikää 55 v retinoli tms toimii ja naamio todella toimii mutta järkky pintakuivuus taas kuten retinolit aloittaessa.Vinkki myös kaulan paperimaiseen ryppyihoon sen oikeaan kosteuttamiseen ja mielipiteesi risiiniöljystä ihonhoidossa?
      Kiitos tästä blogista,ihan paras.Ihoni paksu sekaiho,tod ryppymäinen pinta nyt ihmetyttää,siis sen hoito

      Vastaa

      0
    7. Mitä hyaluroniseerumia ja öljyä sekoitat,siis mitkä tuotteet? Muistan lukeneeni että kaikkia ei kannata sekoittaa öljyn kanssa.

      Mun vakkarit ovat Mádaran Hydra Jelly (nykyiseltä nimeltään Age Pro Hydra Firm Hyaluron Jelly) ja Evolven Hyaluronic 200 Serum. Näissä on neutraalit ja erittäin kosteuttavat sekä mukavan geelimäiset, ei nestemäiset koostumukset. Öljy on helpoin sekoittaa napakan geelimäiseen koostumukseen kuin nestemäiseen HA-seerumiin.

      Öljyksi sopii mikä tahansa kasviöljyjen seos, ja mulla on suosikkeja kymmenittäin. Valitsen öljyn aina fiiliksen mukaan. Lemppareitani ovat mm. Yin Your Skin Sileä, Novexpertin Omega-öljy, Frantsilan Kehäkukka & Porkkana ja Laponie Softening Face Oil.

      Myös kysyn mikä tuote ihan yksinään olisi todella kosteuttava ja hoitava juuri retinolien jne aiheuttamaan kuivuuteen,tyrnikasvovesi?Seerumi?

      Jos haet vain yhtä kosteuttavaa tuotetta, silloin sen on oltava voide, joka on 2 in 1 (vesi + öljykosteus) -tuote. Iho tarvitsee aina sekä vesi- että öljykosteutta.

      Parhaita tuntemiani kosteuttavia voiteita ovat esimerkiksi Djusien Sleep Tight -yövoide, Antipodesin Avocado Pear -yövoide ja Frantsilan Nourishing Face Cream.

      Vinkki myös kaulan paperimaiseen ryppyihoon sen oikeaan kosteuttamiseen ja mielipiteesi risiiniöljystä ihonhoidossa?

      Kaulan ryppyjä hoitaa parhaiten sama tehoaine kuin kasvojenkin ryppyjä, eli retinoidit. Kaulalle voi siis kokeilla samaa retinoidivoidetta kuin kasvoille. Kaulan iho voi kuitenkin olla herkempi kuin kasvojen, joten jos kaulan iho tuntuu reagoivan huonosti retinoideihin, kokeile kevyempää peptidivoidetta, kuten Earth Harborin Azure Neck & Face Creamia.

      Risiiniöljy ei ole mikään paras kasviöljy ihonhoitoon, sen ensisijainen hyöty on kahdessa asiassa:

      1) Se parantaa karvan kasvua, eli sitä voi käyttää mm. ripsi- ja kulmakarvaseerumina tuuheuttamaan, tai hiuspohjan hoitoöljynä aktivoimaan hiusten kasvua.

      2) Se on puhdistava öljy, eli sitä voi käyttää osana DIY-öljypuhdistusta, jos tällaisesta puhdistusmuodosta tykkää.

      Toisin kuin monet muut kasviöljyt, risiiniöljy ei ole ihanteellinen öljy ihon kosteutukseen ja ravitsemiseen, koska se on koostumukseltaan erittäin paksua ja tahmeaa. Se on siis kosmeettisesti ns. epämiellyttävä. Sen ykköshyöty on karvan kasvun stimuloiminen.

      Vastaa

      0
  9. Itselläni myös tämä voide ja on jäänyt vähälle käytölle juuri kosmeettisen epämiellyttävyyden vuoksi. Ymmärsinkö oikein että kasvojenpesun jälkeen odotetaan että iho on kuiva ja sitten suoraan tämä voide ja sen päälle kosteuttava voide, imeytyykö kovin kostea voide tämän läpi? Iho parka kuivuu kun ei saa kasvovettä..

    Vastaa

    1
    1. Ymmärsinkö oikein että kasvojenpesun jälkeen odotetaan että iho on kuiva ja sitten suoraan tämä voide ja sen päälle kosteuttava voide, imeytyykö kovin kostea voide tämän läpi?

      Kyllä. Ainakin alussa kannattaa levittää täysin kuivalle iholle, jotta minimoidaan ärsytysriski. Kun olet käyttänyt A-vitamiinivoidetta jonkin aikaa vailla ihoärtymystä, voit kokeilla levittää sen kasvovedellä kostutetulle iholle. Jos iho ei osoita ärtymisen merkkejä, voit jatkaa käyttöä kasvoveden kanssa. On ihan totta, että iho kyllä "huutaa kuivuuttaan" kun ei saa kasvovettä, ja on ihon kosteustasapainon kannalta parempi, jos A-vitamiinin pystyy laittamaan kasvoveden päälle. Valitse A-vitamiini-voiteen alle kuitenkin mahdollisimman neutraali kosteuttava kasvovesi vailla aktiiviaineita kuten vitamiineja tai hydroksihappoja.

      Kosteuttava kasvovoide tai muu kosteuttava hoitotuote kyllä imeytyy A-vitamiinivoiteen läpi, sillä A-vitamiinivoide (ainakin tämä, josta nyt puhumme), ei muodosta ihon pintaan paksua kalvoa, joka estäisi hoitavien aineiden imeytymisen. A-vitamiinivoidetta kuuluu muutenkin käyttää niin pieni määrä, vain herneen kokoinen pallero koko kasvoille, että se ei edes "pysty" muodostamaan ihon pintaan paksua kalvoa.

      Iloa ihonhoitoon. :) Toivottavasti löydät mieluisan tavan käyttää tretinoiinivoidetta.

      Vastaa

      3
  10. Kiinnostavaa uutta tietoa (jotenkin olen luullut, että näitä valmisteita ei Suomessa saa kuin ihosairauksiin). Käytetäänkö tätä voidetta myös kaulan iholla? Tai soveltuuko voide kaulan iholle tai leuan alle käytettäväksi?

    Vastaa

    1
    1. jotenkin olen luullut, että näitä valmisteita ei Suomessa saa kuin ihosairauksiin

      Julkisella puolella saa vain ihosairauksiin, mutta yksityisellä puolella myös ihonhoitoon.

      Käytetäänkö tätä voidetta myös kaulan iholla? Tai soveltuuko voide kaulan iholle tai leuan alle käytettäväksi?

      Tämä on yksilöllistä. Kaulan iho on herkempi kuin kasvojen, joten voi olla, että vaikka kasvojen iho sietäisi tretinoiinia, kaulan iho ei välttämättä siedä. Kokeilemalla selviää. Voi siis ilman muuta käyttää myös kaulalla ja dekolteella, jos iho sen sietää. Kaulalla ja dekolteella voi käyttää sandwich-metodia, eli levittää A-vitamiini-voiteen alle ja päälle kosteuttava (neutraali) voide, tai lantrausta, eli sekoittaa tretinoiinivoiteen toiseen (neutraaliin) voiteeseen, jolloin se miedontuu.

      Vastaa

      1
  11. Oletko kokeillut näitä uudehkoja silmänympärysvoiteita, joita 3vahvuutta,MEDIK8 CRYSTAL RETINAL CERAMIDE EYE? Mitä mieltä näistä?

    Vastaa

    1
    1. En ole kokeillut.

      Jään kaipaamaan Medik8'lta tarkempaa selvitystä, missä muodossa keramidit noissa tuotteissa ovat. Incissä kun ei ole eristettyjä keramideja, niin keramidit tulevat ilmeisesti toisen uutteen tai öljyn sisällä. Olisi kiinnostava kuulla, missä nuo keramidit tarkalleen ottaen ovat. Joka tapauksessa eristetty keramidi on aina parempi kuin öljyn sisällä tuleva.

      Vastaa

      2
  12. "Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa dermatologikäynnit ovat paljon yleisempiä kuin meillä (ja ihotautilääkärin pakeilla käydään myös puhtaasti kosmeettisista syistä), tretinoiinin käyttö ”anti-age”-tarkoitukseen on hyvinkin yleistä."

    Tää on kyllä suuntaus, joka mua jotenkin surettaa. Että varataan aika lääkärille vain, koska on ryppyjä. Ja jollain toisella on ihosairaus, johon jonottaa apua julkiselle puolelle kuukausitolkulla. Jokainen saa toki tehdä omilla kasvoillaan mitä haluaa, ja bisnes on bisnestä lääkäreillekin. On kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää, että ihokin voi hyvin. Ihon puunaaminen on kivaa, koska siinä konkreettisesti kokee tekevänsä hyvää itselleen. Mutta mikä meitä ihmisinä rypyissä ja veltossa ihossa ahdistaa? Lähestyvä kuolema? Nuoren ja vanhan puunkin pinta näyttää erilaiselta. Milloin ihmisen rypyt saisi ihan vaan olla? Ne silmäkulmien harakanvarpaat kertoo, että hymy on ollut siellä. Se on musta ajatuksena kauniimpi kuin toive rypyttömästä ihosta. Ehkä oon yksin. Ethän Sanni ota tätä kritiikkinä blogillesi, se on ihana. Toivoisin vaan kaikille enemmän myötätuntoa omia ja muiden ryppyjä kohtaan.

    Vastaa

    10
    1. Mutta mikä meitä ihmisinä rypyissä ja veltossa ihossa ahdistaa? Lähestyvä kuolema? Nuoren ja vanhan puunkin pinta näyttää erilaiselta. Milloin ihmisen rypyt saisi ihan vaan olla?

      Hyvää pohdintaa, ja aivan samoja asioita mietin itsekin. Myös omien ryppyjeni kohdalla.

      Uskon, että nuoruuden tavoittelussa on pohjimmiltaan todellakin kyse tiedostamattomasta kuoleman lähestymisen pelosta - tai siis toisin sanoin ilmaistuna nuoruuden loppumisesta. Ihmisen mieli ja kokemus itsestään voi säilyä iättömänä ainiaan, mutta keho ei. Uskon, että juuri tämä ristiriita oman sisäisen kokemuksen sekä ulkoisen todellisuuden kanssa saa ihmisen tarttumaan toimiin, jotka lievittävät ristiriidan tunnetta ja ylläpitävät kokemusta tietynlaisesta iättömyydestä.

      Olen oman, pian 80-vuotiaan äitinikin kanssa puhunut paljon siitä ristiriidan kokemuksesta, jonka oma peilikuva synnyttää suhteessa sisäiseen kokemukseen. Äitini tosin ei pyri ihonhoitotuotteilla tai muillakaan keinoilla silottelemaan ihoaan tai näyttämään nuoremmalta, mutta hän on kuvaillut sitä outouden tunnetta, jonka hän kokee katsoessaan peilikuvaansa. Peilikuvassa kun näkyy ikä, mutta mielessä ei. Hän ei tavallaan tunnista ikääntyneen näköistä ihmistä siksi ihmiseksi, joka hän on sisällään.

      Uskon, että tästä tuntemuksesta, monelle ehkä tiedostamattomasta, kumpuaa halu hidastaa ulkoisia ikääntymisen merkkejä. Näen tämän hyvin inhimillisenä. Elämän lyhyys voi tuntua haikealta. Sileämpi iho voi saada aikaan kokemuksen, että voi vielä hiukan pidempään pitää kiinni ajasta, jolloin oli kauempana elämän päättymisestä.

      Vastaa

      12
  13. Mielenkiintoista kuulla tuleeko voiteen käytöllä jotain tuloksia. Olen käyttänyt tätä kyseistä tretinoiinivoidetta vuosien varrella monta kertaa pitkiäkin jaksoja, mutta se on kyllä niin hirvittävän epämiellyttävän tuntuista, että en jaksa enää. Se muovisuus voiteessa on kamalaa! Jotenkin tuntuu, että se myös tukki akneihoani.

    Vastaa

    1
    1. Tämä on kieltämättä epämiellyttävimmän tuntuinen aine, mitä olen iholleni laittanut. Ennen kaikkea se tunne, mikä iholle jää. Tuntuu niin nurinkuriselta laittaa voidetta, joka tekee ihosta kuivan ja kiristävän tuntuisen.

      Vastaa

      1
  14. Ainakin adapaleenia on saatavilla myös todella paljon mukavammassa geeliformaatissa. Siellä rapakon takana adapaleeni on siirretty myös käsikauppavalmisteeksi, eikä siis siellä vaadi reseptiä, toisin kuin täällä. Ilmeisesti adapaleeni ei kuitenkaan ole yhtä tehokas, mutta kosmeettisen miellyttävyyden takia sen kokonaishyöty voisi olla enemmän plussan puolella.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (145)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat