08.06.2023

Majoitus matkalla: Chalki ja Tilos

Toukokuun Kreikan reissuni majoituskatsaukset jatkuvat tänään Chalkin ja Tiloksen tunnelmissa.

MISTÄ VARATA MAJOITUS?

Tähän alkuun sopii myös pieni "tietoisku" siitä, mitä kautta varaan majoitukseni. Tästä on tullut paljon kyselyitä etenkin Instagramissa. Ajat ovat muuttuneet siitä, kun kahdeksan vuotta sitten kirjoitin perusoppaani Kreikan saarihyppelyyn, ja kerroin domatia-majoituksesta. (Domatia = yksityinen vuokrahuone.) Tuohon aikaan majoituksen sai vielä kätevimmin suoraan satamassa, jossa huoneiden vuokraajat olivat armeijana vastassa laivalta saapuvia. Nyt heitä ei enää näy, vaan domatiatkin ovat siirtyneet nettiin, ennen kaikkea Booking.comiin. Airbnb'stäkin niitä löytää. Itse varaan aina Bookingin kautta.

Domatiat tunnistaa Bookingissa termeistä "Rooms" tai joskus "Studios". Domatia-majoitus ei käytännössä eroa yksinkertaisesta huoneistohotellimajoituksesta millään muulla tavoin, kuin että domatiassa ei ole respaa eikä aamiaista. Ja domatia on edullisempi.

Jos haluaa parhaan diilin, suosittelen tekemään näin: etsi Bookingista sinua kiinnostava majapaikka, ja jos matkaan on vielä aikaa, etsi majapaikan yhteystiedot netistä ja laita heille suoraan tarjouskysely huoneen hinnasta. Saat käytännössä aina paremman hinnan. Tai, jos olet varaamassa majoitusta vasta edellisenä iltana, kuten mä usein teen, varaa Bookingin kautta yksi yö ja kysy sitten paikan päällä parempi diili pidemmälle oleskelulle, jos haluat viipyä useamman yön.

MITÄ MAKSAA?

Ajat ovat myös muuttuneet hintojen suhteen, ja vielä kahdeksan vuotta sitten vallinnut hintataso tuntuu tänä päivänä päiväunelta. Kahdeksan vuotta ei edes ole pitkä aika, mutta sen jälkeen on tapahtunut pandemia ja muuan sota. Siinä missä ennen vuokrahuoneen sai helposti off- tai shoulder-sesongilla 20 eurolla, hinta tänään on tyypillisesti tuplat tai ylikin. 40-50€ on aika standardi, ja tällä hinnalla saa hyvin perustason huoneen. Ilahduttavia poikkeuksiakin on - Tilokselta löytyi toukokuussa 20€ hintainen huone. (Itse tosin valitsin kalliimman, koska halusin näköalan. 🙏🏻 Ja oli hintansa arvoinen!)

Hotellihuoneesta saa maksaa mitä vain noin 45€ ylöspäin. Jos hakee majoitukseltaan korkeampaa tasoa tai vaikkapa erityisen kaunista maisemaa, alkaen-hinnat nousevat 80€ tuntumaan. Saarilla majoitus on onneksi vielä kohtuuhintaista, mutta Ateenassa hinnat ovat riistäytyneet käsistä ja hotellit ovat yhtä kalliita tai kalliimpia kuin Suomessa.

Sitten tämän päivän kohteisiimme. :)

Värikkäiden talojen Chalki & valkoisten talojen Tilos

TILOS JA CHALKI

Kumpikin saari oli minulle uusi tuttavuus. Tilokselle yritin päästä ensimmäisen kerran keväällä 2018, mutta tuolloin myrsky esti suunnitelmat ja jäin jumiin Lerokselle. (Ihan miellyttävä jumi kyllä, ei siinä mitään.) Chalkille puolestaan olin menossa viime syksynä, mutta tuolloinkin sää esti suunnitelman.

Nyt oli viimein näiden saarten vuoro, ja miten antoisia saaria ne ovatkaan! 😍 Chalki ja Tilos kuuluvat Dodekanesian saariryhmään, sijaitsevat lähellä Rhodosta ja lähellä toisiaan, ja ovat aivan erilaiset. Muutamaan lauseeseen tiivistettynä: Chalki on äärimmäisen kuvauksellinen ja todella rauhallinen, ja sen ainoassa kylässä yhdistyy neoklassisen kylän eleganssi perinteisen kalastajakylän tunnelmaan. Tilos on vaeltajan paratiisi, erittäin luonnonkaunis ja ilmapiiriltään poikkeuksellisen lämmin ja ystävällinen. Tiloksen arkiset kylät ja moderni satama ovat esteettinen vastakohta Chalkin upealle arkkitehtuurille, mutta missä Tilos häviää estetiikassa, se voittaa vastustamattomassa tunnelmassa.

Chalkilla asuu ympärivuotisesti noin 200 ihmistä, Tiloksella 800. Tilos on näistä turistillisempi ja saarelle järjestetään jonkin verran myös pakettimatkoja. Tiloksesta puhutaan hiljaisena ja uneliaana paikkana, mutta Chalkiin verrattuna Tiloksen satamakylä Livadia suorastaan sykkii urbaania elämää. Jos taas referenssinä ovat Rhodoksen, Kreetan ja Santorinin kaltaiset paikat, niin silloin Tiloskin on hiljainen. :)

CHALKI

Chalkin ainoa kylä Nimborio on niin pieni, että täällä et ole koskaan kaukana satamasta ja rantakadusta, jonne kylän elämä keskittyy. Missä tahansa täällä majoittuu, olet parin askeleen päässä postikorttimaisemista - tai ikkunastasi avautuu sellainen.

Majoitus Chalkilla on yllättävän kallista, ja valitsin oman majapaikkani Villa Klytian hinta-perusteisesti. Paikan kuvatkin kyllä vakuuttivat, ja toinen samanhintainen vuokrahuoneisto hävisi Klytialle tunnelmansa puolesta. Villa Klytian sijainti on erinomainen: se sijaitsee aivan Agios Nikolaoksen kuvankauniin kirkon tornin vieressä, ja torni puolestaan on kylän tunnetuin maamerkki.

Ei ainakaan vaikea muistaa, missä asuu, kun maamerkkinä on tällainen..! 😍

Näkymä Villa Klytialta satamaan päin.

Ah, tämä oli niin viehättävä näkymä aina kun astui ulos asunnosta.

Villa Klytian sisäänkäynti.

Vuokraamani huone oli kaksikerroksinen ja siellä oli vuoteet kolmelle (tarvittaessa neljälle) hengelle. Kaikki Villa Klytian huoneet ovat aika suuria. Kokoonsa nähden hinta (60€, jonka sain neuvoteltua seuraaville öille viiteen kymppiin) ei ollut paha. Jos täällä yöpyisi isompi porukka, kulu olisi mitätön.

Ylhäällä on parvi, jossa yksi parivuode ja yksi yhden hengen vuode. Näköjään en ottanut ollenkaan kuvaa parvesta.

Tykkäsin valtavasti asunnon pastellinvihreästä väriteemasta ja vaaleasta puusta. Huoneisto oli todella freesi ja kodikas ja edustaa ihan toisenlaista tyyppiä, kuin perinteiset domatiat. Kuten aiemmassa Chalki-postauksessani kirjoitin, sain vaikutelman, että huoneistomajoitus Chalkilla on kautta linjan keskimääräistä tasokkaampaa.

Autenttinen Sanni-näkymä: mihin tahansa menenkin, kohta on vaate- ja tavarakasoja sekä kosmetiikkaröykkiöitä leviteltynä erinäisillä tasoilla. Olen todella sotkuinen ihminen, siitä ei pääse mihinkään.

Mulla on joku neuroosi (?) vaatekaappien suhteen matkoilla, en halua laittaa vaatteitani hotellien tai vuokrahuoneistojen kaappeihin tai piironkien laatikoihin. Ne tuntuvat epämääräisiltä ja tunkkaisilta. Takit voin sentään ripustaa kaappiin, mutta muut vaatteet pinoan (tai levittelen )🙈 sängylle, sohvalle tai muille avoimille pinnoille.

Tykkäsin Villa Klytiasta niin paljon, että jäin Chalkille neljäksi yöksi. Voisin mielelläni palata Klytiaan ihan vain jo keskeisen sijainnin puolesta, mutta toisaalta merinäköalatkin houkuttavat.

Se ainakin on varmaa, että palaan Chalkille. ❤️

Poikkeuksellinen majoitus: Tiloksella asuin klassisessa lomahotellissa

TILOS

Tilos oli minulle suuri kuriositeetti. Tein paljon taustatyötä ennen matkaa, ennen kaikkea perheviikon takia, kun halusin löytää meille kivat perhekohteet. Tilos oli pitkään yksi potentiaalinen perhekohde, mutta saari ei kerta kaikkiaan tuntunut tulevan netin kuvissa edukseen.

Kirjoituksissa Tiloksesta puhutaan pelkkää hyvää (poislukien kreikkalaisen ystäväni Mariannan kommentti), mutta kun saaren suurin kylä ja turismin keskus Livadia näytti kuvissa niin tylsältä, - ja Mariannakin totesi Livadian olevan suorastaan ruma - en lopulta halunnut viedä perhettäni Tilokselle. Menisin itse selvittämään, mikä saari oli saariaan! :)

Nyt Tiloksella käytyäni todellakin veisin perheeni ja ystäväni tänne! ☺️

Majapaikan ratkaisi tämä maisema. Se avautuu hotellista nimeltä Ilidi Rock, joka on myös pakettimatkafirmojen suosiossa. Suomessa toimivista matkanjärjestäjistä ainakin Apollo vie asiakkaitaan tänne.

Ilidi Rock on klassinen lomahotelli, jonka puitteisiin on kiinnitetty paljon huomiota: kalliolle porrasmaisesti rakennetun hotellin miljöö on todella kaunis ja pelkästään eri tasojen välillä kävely tai useilla eri terasseilla bougainvilleoiden alla istuskelu on nautinto. Hotellilla on oma yksityinen uimaranta palveluineen ja snack-baarista voi tilata juotavaa ja simppeleitä ruoka-annoksia. (Kunnon ravintolaa ehkä vielä kaipaisin sinne...)

Ilidi Rock sijaitsee omassa rauhassaan pari sataa metriä Livadian kylän keskustasta. Pientä meren rantaa seuraavaa polkua pitkin pääsee parissa minuutissa satamaan ja kylän keskustaan.

Taisin jo aiemmin kirjoitella, että minulle tuli Ilidi Rockista mieleen "arkisempi" versio Amorgoksen hätkähdyttävän upeasta Aegialis Hotel & Spa'sta. Ilidin sijainti ja näköalat eivät ihan peittoa Amorgoksen helmeä, mutta tunnelmassa on paljon samaa. Ilidi Rock on myös selvästi haluttu rakentaa kykladiseen tyyliin, joten ei ihmekään, että se vie ajatukset Kykladeille.

Romanttiseksikin tätä hotellia voi kutsua..!

Ylellinen se ei kuitenkaan ole, vaan huoneet ja yleiset tilat henkivät rakennusvuotensa (1998) hieman patinoitunutta tunnelmaa.

Ei ysäristä niin pitkä aika ole, mutta huoneet ovat jo hieman kuluneet ja tyyli kevyesti vanhanaikainen. Se ei kuitenkaan millään lailla vähennä hotellin charmia, ja viihdyin huoneessani valtavan hyvin.

Siirsin pöydän ikkunan äärelle, jotta saatoin töitä tehdessä katsella ikonista maisemaa.

Auringonnousut parvekkeellani olivat runollista juhlaa. ❤️

Viimeisenä päivänä hotellin siivoojat olivat jättäneet huoneeseeni kukkia. 🙏🏻

Ilidi Rock on perheomisteinen hotelli ja tunnelma poikkeuksellisen lämmin ja henkilökohtainen, ollakseen näin suuri hotelli. Ero ketjuhotellin ja tällaisen paikan välillä on kuin päivä ja yö.

Sekin Ilidi Rockissa on yhteistä Amorgoksen Aegialis-hotellin kanssa, että tämä on sellainen majapaikka, jonne tulisi vain majapaikan tähden. Rakastan näköaloja ja rakastan aivan erityisesti olla jossain korkealla - tai ainakin lähiympäristöä korkeammalla, josta avautuu esteetön näkymä ympäristöön. Hyvin harva majapaikka on sellainen, jossa viihdyn ihan vain oleilemassa, mutta kun näköala on riittävän upea, olen jo perillä maisemassa.

Ilidissä voisin helposti viettää päivän vain rentoilemassa hyvän kirjan kanssa terassilla tai rannalla aurinkotuolissa. Ilidin ranta oli muuten ainoa, jossa kävin uimassa koko matkalla!

Tilos saarenakin osoittautui todella mukavaksi - eikä Livadiakaan lopulta ollut ruma tai tylsä..!

Seuraavassa osassa majoitukset Ikarialla ja Fournilla.

Ei kommentteja
05.06.2023

Kokemus keskittymisvalmennuksesta

Olen nyt käynyt loppuun Silta Educationin keskittymisvalmennuksen. Se oli erittäin hyvä.

Kuulin valmennuksesta Hesarin artikkelissa aiemmin keväällä ja totesin, että tämähän oli kuin tilauksesta mulle tehty ohjelma. Valmennus on suunnattu nykypäivän ylistimuloivassa ympäristössä kuormittuville ja sitä kautta keskittymis-, tarkkaavaisuus- ja muistihäiriöistä kärsiville. Check. ✔️

Olen ihminen, joka todennäköisesti saattaisi kuormittaa itsensä ylivirikkeellisyyteen ilman nettiä ja älylaitteitakin, siitä pitää huolen erityisherkkyyteni sekä ylikiinnostuneisuuteni. En ole eläissäni ollut tylsistynyt enkä tiedä, mitä sellainen tila olisi. Minulla on koko ajan tekemistä. Mulle on jo pienestä pitäen aiheuttanut enemmän harmia kaiken kiinnostavan tekemisen välillä valitseminen kuin se, että ei keksisi tekemistä.

Olen ennen kaikkea tietofriikki sekä äärimmäisen kiinnostunut vuorovaikutuksesta muiden kanssa. Tykkään jutella muiden kanssa, oppia heiltä, jakaa kokemuksia, tutustua ihmisiin.

Kun tällaisen ihmisen käsiin antaa asian nimeltä Internet, seuraukset ovat ne, joita kannan tänä päivänä. Monet puhuvat some- ja älypuhelinaddiktiosta, mutta mä olen puhdas Internet-addikti. Olen ollut jo toistakymmentä vuotta ennen ensimmäistä älypuhelintani tai Instagramia. Jälkimmäiset ovat toki yhä vain syventäneet tiedon ahmimiseen sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvää netin käyttöäni.

Olen tiennyt tasan tarkkaan, mistä keskittymisvaikeuteni ja muut kognitiiviset haasteeni johtuvat, ja Sillan valmennus käytännössä vahvisti sen. Toisaalta, opin jotain uuttakin. Erityisesti dopamiinin merkityksestä.

Asia on niin, että meitä jatkuvasti ympäröivä stimulaatio uuvuttaa aivomme.

Kuvaa hyvin paljon tätä päivää, että Silta Educationin kaltaiselle yritykselle ja heidän tarjoamilleen valmennuksille on tarvetta. Älyteknologian haittavaikutuksista puhutaan paljon, mutta ei edelleenkään riittävästi. Fakta on, että älyteknologia on kaiken hyödyn ja tehokkuuden ohella tuonut meille myös paljon vaikeuksia. Älyaika on yhä niin uutta, että ongelmien laajuus tulee selviämään kunnolla vasta vuosikymmenten kuluttua.

(En yllättyisi, vaikka tulevaisuudessa someapplikaatioiden kylkeen tulisi pakolliseksi disclaimer: "aiheuttaa riippuvuutta ja voi johtaa kognitiivisiin haittoihin.")

On ironista, että meillä on kaikki tämä älykkyys ja taito kehittää hienoja älylaitteita, mutta samalla, puhtaasti evolutiivisesti, aivomme eivät ole kehittyneet vastaanottamaan sitä virikkeiden määrää, jonka nyky-ympäristö ja älyteknologia tarjoavat. Onhan se hassua, että kehitämme älylaitteita avuksemme helpottamaan elämäämme, ja sitten käykin näin. Kun koko ajan on tarjolla uutta viihdyttävää ja nautinnollista virikettä, aivomme tilttaavat. Aivomme eivät ole kehittyneet siihen multi-havainnointiin ja ärsyketulvaan, jota älylaiteympäristö tarjoaa ja edellyttää.

Aivot väsyvät siitä, että jatkuvasti siirretään huomio paikasta toiseen. Sitä on multitaskaus yksinkertaisimmillaan. Multitasking ei ole pelkästään sitä, että osallistut Teams-palaveriin ja chattaat kaverin kanssa samalla kun viimeistelet projektilausuntoa, vaan myös sitä, että katsot Netflixiä ja selaat samaan aikaan Instagramia. Kuvittelemme, että rentoudumme ja viihdytämme itseämme tällaisella toiminnalla, mutta aivot eivät rentoudu – ne väsyvät. Jo se, että tietokoneen selaimella on auki monta välilehteä ja hypit niiden välillä lukien yhden jutun Hesarista ja kohta toisen aiheen jutun Tiede-palstalta, kuormittaa päätä.

Allekirjoittanut viittaa ja tunnustaa.

Tämä on sitä, mitä olen tehnyt omalle päälleni viimeiset runsaat 15 vuotta.

Sillan valmennuksessa lähestytään keskittymisvaikeuksia tieteen näkökulmasta, selittäen, millä mekanismeilla nyky-ympäristön ärsyketulva tekee meistä levottomia ja luo keskittymisvaikeuksia. Kaikki avataan helppotajuisesti, kiinnostavasti ja havainnollisesti tieteen kautta. Myös biologiaa sivuten, evoluutio kun liittyy aivojemme kehitykseen.

Vaikka valmennuksessa nousee ongelmien juurisyissä keskeisenä esiin älylaitteiden kulutus, valmennus ei syyllistä ja ohjelma pyrkii päinvastoin tarjoamaan fiksuja tapoja käyttää älylaitteita. Valmennuksen sanoma ei siis ole: lopeta somen käyttö äläkä katso Netflixiä. Valmennus haluaa pikemminkin tehdä osallistujan tietoiseksi omasta suhteestaan ympäristön virikkeisiin, älylaitteet mukaan luettuna, ja antaa työkaluja tämän ympäristön hallitsemiseen ja omien tapojen muuttamiseen siten, että keskittymiskyky palaa ja vaelteleva mieli rauhoittuu. Että osaisimme olla kunnolla läsnä, yhdessä asiassa ja hetkessä kerrallaan.

Kuten sanottua, pidin valmennuksesta todella paljon. Se toi tiedon ohella lohtua, koska pystyn nyt vielä paremmin ymmärtämään, kuinka nyky-ympäristön virikkeellisyys aiheuttaa meille lähes väkisin uupumusta.

On lohdullista tajuta, että aivot eivät oikeasti ole kehittyneet jaksamaan tällaista tykitystä. (Ja kyllä, ihan itse olen valinnut aivojani tykittää tarjolla olevin keinoin.) Kunkin resilienssi on yksilöllinen ja toiset kestävät ärsyketulvaa paremmin kuin toiset. Tosiasia on kuitenkin se, että uupumus- ja ahdistusoireet sekä keskittymisvaikeudet ovat lisääntyneet merkittävästi käsi kädessä älyteknologian myötä. Tämä näkyy niin kouluissa kuin työpaikoilla.

Sillan kaltaiset valmennukset alkavat varmaan tulevaisuudessa olla yhtä yleisiä kuin salilla käynti tai psykoterapia.

Sillan perusvalmennus kestää neljä viikkoa ja kullekin viikolle on oma teema. Teemat ovat Dopamiini ja aivot, Ympäristö, Tavat ja motivaatio sekä Stressi ja tunteet. Kullakin viikolla käydään teeman kautta perusteellisesti läpi, mitkä asiat vaikuttavat keskittymiseen ja annetaan konkreettisia, helppoja työkaluja, joilla voi parantaa keskittymiskykyä – ja koko elämänlaatua, yleisesti.

Minulle oli uutta, miten laajasti dopamiini vaikuttaa. Tiesin, että se vaikuttaa motivaatioon mielihyvän kokemusten kautta, mutta en ollut aiemmin ymmärtänyt, että se on avainroolissa myös oppimisessa ja keskittymisessä.

Tällaisia asioita opin itsestäni ja ongelmistani valmennuksessa:

1. Multitasking ja ylivirikkeellisyys on tärkein syy hajonneeseen keskittymiskykyyni. Ilman muuta. Pompitutan aivojani hullun lailla, koska olen tieto-junkie. Jollekulle toiselle some voi olla ongelma, minulle jo pelkkä netti on ongelma. Rakastan ahmia netissä tietoa. Ja samalla minulla olisi myös töitä, koti ja ihmissuhteita hoidettavana. Valitettavasti hyvin usein netti vetää mut magneetin lailla puoleensa vaikka pitäisi olla tekemässä muuta. Voin rynnätä tarkistamaan jotain random-asiaa netistä vaikka kesken imuroinnin. Ja kun tarkistan yhtä asiaa, yhtäkkiä olen jo viidennellä uudella sivulla - ja tekemässä kolmesta asiasta muistiinpanoja.

2. Laskenut dopamiinitaso on toinen tärkeä vaikuttava tekijä. Normaali dopamiinitaso auttaa meitä pysymään motivoituneina ja parantaa keskittymistä, mutta jatkuvat netistä (ja somesta) haetut dopamiinipiikit laskevat pitkään jatkuessaan dopamiinin normaalitason alapuolelle. Tämä johtaa keskittymisvaikeuksiin ja pahimmillaan masennukseen, kun dopamiini on laskenut riittävän alas.

Minusta tuntuu, että dopamiinitasoni on pysyvästi laskenut alle normaalitason. Tämä voisi selittää myös taipumustani ahdistukseen ja huolen tunteisiin.

3. Ymmärsin (vielä aiempaa paremmin), miksi liikunta on mulle niin suuri henkireikä. Miksi koen liikunnan niin auttavana. Käyn salilla aina keskellä päivää, se on paras aika mulle. Toki on tunnettua, että fyysinen aktiivisuus lievittää ahdistuksen ja levottomuuden tunteita, mutta nyt opin, että liikunta myös parantaa keskittymistä ja oppimiskykyä. Tämäkin liittyy dopamiiniin. Liikunta lisää aivoissa dopamiinia, ja dopamiini tehostaa kognitiivisia toimintoja. Simppelisti: kun vedät puolen tunnin treenin, omaksut sen jälkeen asioita paremmin ja pystyt paremmin tekemään tietotyötä. Ja myös muistat oppimasi asiat paremmin! 💎

Liikunta on mulle se lääke, jota ilman mun pää olisi kai muusautunut totaalisesti jo aikoja sitten.

Tämäkin rutiineihin liittyvä asia oli hauska oivallus. Rutiinien suoritus vie meiltä vähemmän energiaa eikä kuormita meitä juuri lainkaan, ja siksi totutut tavat ovat niin helppoja ja mukavia. Uudet asiat taas vaativat paljon energiaa ja niitä käsitellään eri osassa aivoja. Tajusin tämän valossa paremmin, miksi viihdyn nykyään niin paljon rutiineissa ja miksi ne rentouttavat. Kreikka on yksi tällainen rutiini.

Voisin mennä uuteenkin maahan, mutta uuden asian haltuunottoon liittyvä stressi, vaikka positiivinen, on vähemmän mieluisaa kuin tutun ja turvallisen rutiinin toistaminen. Kreikka on turvallinen rutiini. 

Koenko saaneeni valmennuksesta apua?

Kyllä, sanoisin näin. Vaikka moni asia oli tuttua, sain niille nyt tieteellisen selityksen. Ja se on todella lohdullista.

Sain myös paljon hyviä konkreettisia työkaluja. Mainitsen yhden suosikeistani: vaeltavien ajatusten parkkipaikka. Tietokoneen viereen asetetaan kynä ja paperia. Kun ajatukset vaeltavat työtehtävää tehdessä muihin asioihin, tulee vaikka jokin idea mistä haluan kirjoittaa tai halu tarkistaa työtehtävään liittymätön asia, nämä kirjoitetaan eli parkkeerataan paperille. Kun työtehtävä on saatu loppuun, tai kun on seuraava tauko, parkkeeratut asiat saa käydä läpi. (Valmennuksessa suositellaan taukoa työnteosta kerran tunnissa, vähintään 90 minuutin välein.)

Valmennus oli rakennettu taitavasti ja kunkin teemaviikon aiheesta oli sopivasti toistoa niin, että käsiteltävä asia todella ”meni jakeluun”. Videot olivat sopivan mittaisia (tyypillisesti noin 3-5 minuuttia) ja kaiken kaikkiaan asiat esitettiin selkeästi, kiinnostavasti ja kannustavasti. Aivan erityisen paljon tykkäsin aivotutkija ja psykologian tohtori Mona Moisalan haastatteluista. Monan kertoma multitaskingista ja aivoista sai minut näkemään multitaskingin vielä hieman eri silmin ja todella sisäistämään huomion pompottelun haitallisuuden.

Sillan perustajat ja valmentajat, Johanna ja Veera

Kritiikkiä valmennus saa englannin kielestä, josta ei ollut mainintaa Silta Educationin kotisivulla. Yritys ja valmentajat ovat suomalaisia, ja vaikka kotisivun kieli on englanti, odotin silti saavani suomalaiselta valmennusyritykseltä suomenkielisen materiaalin. Kaikki materiaali on kuitenkin englanniksi. Itselläni on ihan sujuva englannin kielen taito, mutta kaikilla valmennuksesta kiinnostuneilla välttämättä ei.

Annoin tästä Sillan valmentajille, Veera Virintielle ja Johanna Vilmille, palautetta. He kertoivat, että yrityksen kieli on englanti, mutta materiaali on saatavilla myös suomeksi. Vastaisuudessa kielivaihtoehto tullaan lisäämään ilmoittautumiskaavakkeeseen. Valmennus on vielä pilottivaiheessa ja jotkin asiat hioutuvat vielä.

Kysyn Veeralta ja Johannalta, eikö heitä aiheensa asiantuntijoina turhauta se yhä vain enemmän älysovelluksia ja erilaisia laitteita pursuava ympäristö, jossa elämme. Heidän työnsä voi varmaan jossain määrin joskus tuntua taistelulta tuulimyllyjä vastaan.

Naiset toteavat, että turhauttaahan se vähän, mutta eivät vaikuta lannistuneilta. He esimerkiksi itse eivät vaikuta paljon somessa, vaikka yrityksellä somekanava onkin.

”Pitäisi saada enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun sitä, mitä some ja digilaitteet tekevät meille”, naiset sanovat.

Itselleni jäi mieleen tohtori Moisalan repliikki: älylaitteista ja jatkuvasta viihdyttämisestä on tullut sosiaalinen normi, jota pitäisi uskaltaa kyseenalaistaa.

Olen täsmälleen samaa mieltä.

(Ja mun pitäisi vähentää netin käyttöä. Aamen.)

Seuraava Focus-keskittymisvalmennus alkaa 30.8.

5 kommenttia
03.06.2023

Anti-age-tuotetestaajat on valittu

Tässä meni paljon kauemmin kun olin kaavaillut, mutta huhtikuussa etsimäni anti-age-tuotetestaajat on vihdoin valittu, ja heille on tänään lähetetty sähköpostia. :)

Hain kolmea henkilöä leikkimieliseen testiin kokeilemaan kolmen eri luonnollisen anti-age-tehoaineen vaikutusta: bakuchiol, spilanthol (parakrassiuute) sekä kastepapu-uute. Sain enemmän hakemuksia kuin osasin odottaa, enkä ehtinyt käydä kaikkia läpi ennen Kreikan matkaa - taisin rehellisesti laittaa haun päälle vähän huonosti harkittuun aikaan, vain kaksi viikkoa ennen reissuun lähtöä.

Kiitän kaikkia hakemuksen lähettäneitä ja on surku, että en voi lähettää kaikille testituotetta. Oli paljon ihania ja kiinnostavia hakemuksia! Kiitos mielenkiinnostanne testimahdollisuutta kohtaan, ehkä joskus tulee toinenkin tilaisuus.

Lisäksi testin aloitusta viivästytti huomioni Santen Smooth Operator -seerumin väristä. Googlaillessani taustatietoa kyseisestä seerumista huomasin, että netin kuvissa seerumi on kirkas, ja mun Saksasta ostama seerumi on punertavaa, ja pullo vieläpä aavistuksen vajaa. Huolestuin, josko ostamani kappale olikin viallinen tai hapettunut pilalle, ja tilasin hädissäni uuden kappaleen Ecco Verdeltä. En halunnut lähettää testaajalle mahdollisesti pilaantunutta seerumia.

Seerumitilaus ei ehtinyt saapua ennen Kreikkaan lähtöäni ja paketti odotti minua täällä kun palasin. No, myös tämä Smooth Operator on väriltään punertava ja pullo samalla lailla hieman vajaa, eli kai sen kuuluu olla tällainen.

Valitsin sitten kaksi testaajaa Smooth Operatorille.

Palataan testaajien kokemuksiin loppukesästä tai todennäköisesti syksyllä. Toiveena on vähintään 30 päivän sitoutuminen tuotteen käyttöön, mutta toki tuotetta saa käyttää pidempäänkin ennen raportointia tuloksista.

Kiitos vielä kerran kaikille osallistuneille! ❤️

4 kommenttia
02.06.2023

Ihonhoito matkalla - miten iho voi nyt?

Katsaus ihon vointiin.

Ajankohtaista nyt, kun ihoni on kuluneen puolen vuoden aikana "seonnut" ja on viime syksystä saakka ollut enemmän tai vähemmän hankala silmäluomi-ihottuman, punoituksen, kuumotuksen ja yleisesti kaikenlaisten herkkyysoireiden muodossa.

No, mun iho voi Kreikan matkalla ja sen jälkeen oikein hyvin! 😍

Ihan ensimmäisellä viikolla minusta näytti siltä, että iho jälleen  punoitteli - ja tämä ei johtunut siitä, että olisin polttanut ihoni auringossa, sillä olin erittäin huolellinen aurinkovoiteen suhteen eikä iho palanut kertaakaan. Luulen, että iho reagoi Kreikan erilaiseen veteen sekä aurinkovoiteeseen, ja ihan varmasti ylipäänsä voimistuneeseen UV-säteilyyn, vaikkei palanutkaan.

Ekan viikon jälkeen iho rauhoittui ja tuntui, että viikko viikolta ihon sävy tasoittui ja olemus jotenkin rauhoittui. Auringollahan on tunnetusti myös ihon kremppoja parantava vaikutus, ja eikös atopiakin yleensä jonkin verran rauhoitu auringossa...?

Iho maaliskuun lopulla.

Iho Kreikan matkan viimeisellä viikolla. Iho on kuvassa meikkaamaton.

Aloitetaan ihonhoitokatsaus tärkeimmistä: aurinkovoiteet.

Matkakosmetiikkapostauksessa kerroin ottavani mukaan ACOn kasvoaurinkovoiteen, mutta viime tingassa ujutin mukaan myös Korresin, kun tajusin, että voin menomatkan lennolla hyödyntää seurueen 4-vuotiaan nestekiintiön. (😊)

Ja onneksi Korres tuli mukaan..!

Kun ACOn Ultra Light Sun Face Fluid pääsi tehokäyttöön, kävi ilmi, että en oikein tykkääkään siitä.

Kotona olin ehtinyt testata koostumusta 2-3 kertaa ja se oli tuntunut ihanan ohuelta ja iholla "olemattomalta". No, Kreikan olosuhteet osoittivat voiteen todellisen luonteen. Kotona en tietenkään lisäillyt voidetta enää pitkin päivää, sillä huhtikuun UV-indeksi ei tällaisia vaadi. Kreikassa lisään kasvoaurinkovoidetta päivän aikana 2-3 kertaa, ja laitan sitä aamuisinkin kaksi kunnon kerrosta.

Osoittautui, että ACOn koostumus toimii hyvin yhdellä kerroksella, mutta kerrostaminen tuo esiin ongelmia. Heti kun ACOn Fluidia alkaa kerrostaa, se alkaa muuttua iholla vaaleaksi ja levittyvyys on notkean sijaan nahkeaa. Ihoon alkaa ilmestyä vaaleita läikkiä ja viiruja, ihan niinkuin korkean suojakertoimen mineraaliaurinkovoiteilla. Mitäs ihmettä, eihän tämä ole mineraaliaurinkovoide?

Ei olekaan, mutta myös jotkin kemialliset UV-suojafiltterit käyttäytyvät näin, erityisesti Tinosorb-perheen M- ja A2B-filtterit. ACOssa on Tinosorb A2B-UV-suodatin Enpähän tiennyt, että efekti voi olla näin voimakas, mutta nyt tiedän. (Instagramissa eräs farmaseutti vahvisti asian ja kertoi ohjeistavansa asiakkaita aina vaalean efektin suhteen.)

Kaiken lisäksi ACOn koostumus oli iholleni liian kuiva. Toisaalta, ei kai sitä pitäisi ihmetellä - koostumus on "Mattifying" ja minulla taas on kuivuuteen taipuvainen kosteusköyhä iho. ACO ei siis saanut minulta rakkautta ensi-innostuksen jälkeen.

Korresin Yoghurt-linjan Tinted-kasvoaurinkovoide sen sijaan on täydellisyyttä iholleni. 💖

Hehkutin voidetta jo sen ilmestyessä pari vuotta sitten, ja nyt kun se viimein pääsi kuukauden mittaiseen tehokäyttöön, voin vain todeta sen olevan iholleni kutakuinkin täydellinen aurinkovoide. Sävyttämätönkin koostumus on ihan hyvä, mutta mä tykkään enemmän sävytetystä. Sen lämmin beige, läpikuultava sävy on iholleni täydellinen ja vaikka se ei juuri peitä, se kaunistaa ihon.

Yoghurt Tinted Sunscreen tuntuu iholla kosteuttavalta ja sen koostumus on sopivan emollienttinen eli pehmentävä. Iho jää tosi mukavan tuntuiseksi ja kauniin näköiseksi. UV-filtteriteknologia on erinomainen ja kaikki tässä voiteessa on "törkeän hyvää".

Korresin voiteessa on myös Tinosorb A2B-filtteri (ja todellakin haluat nähdä Tinosorb-filttereitä aurinkovoiteessasi, sillä ne ovat suoritukseltaan todella hyviä), mutta koska voide on sävytetty, mahdollinen vaalea kajo ei näy iholla.

Harmillisesti, sävytetty versio on ollut pitkään lopussa Suomen Korresilta. Jos olette kesällä reissaamassa Kreikkaan, käykää ihmeessä tsekkaamassa tämä paikallisessa apteekissa! :)

Vartalolla käytin Dermosilin tänä keväänä uudistuneita Sensitive-aurinkovoiteita. Kyllä, käytin myös tuota kasvoaurinkovoidetta vartalolla. Mulla on niin älyttömästi aurinkovoiteita, että osa kasvoauringoista menee vartalokäyttöön. :)

Kummatkin näistä ovat oikein hyviä, mutta yllättävää kyllä, korkeamman suojakertoimen vartaloaurinkovoide SPF 30 (Go-pussissa) on näistä kahdesta vielä miellyttävämmän tuntuinen. Yleensä alemmat suojakertoimet ovat ohuemman tuntuisia ja paremmin levittyviä, mutta jostain syystä Dermosilin SPF 30 levittyy vielä notkeammin kuin SPF 25. Ainakin mun iholla.

Myös näissä on hyvät UV-filtterit ja suorituksensa perusteella käyttäisin toisen ja kolmannenkin tuubin tuota kroppa-aurinkorasvaa koska vain. Todella miellyttävän tuntuinen, ja suojasi ihoa ensiluokkaisesti. Teho tuli testattua hyvin mm. Lindos-päivänä, jolloin oli reissun eka kunnolla aurinkoinen ja kuuma päivä. Käppäilin Lindoksen Akropolilla monta tuntia keskipäivän kuumimmassa porotuksessa hartiat paljastavassa narutopissa (ja tällä kertaa en lisännyt voidetta 🙈), ja iho ei illalla edes punoittanut. 👏

Entäs anti-pigmenttiseerumi?

Mulla oli mukana Novexpertin uutta Polyphenols-seerumia, joka mainostaa olevansa luonnonkosmetiikan tehokkain apu kaikkiin mahdollisiin pigmenttimuutoksiin. Koska alkuperäinen pakkaus vie liikaa tilaa käsimatkatavaran nestekiintiöstä, laitoin seerumia pieneen matkapurkkiin.

No, tajusin hyvin nopeasti, että tämä oli oikeastaan tyhmä idea. Polyphenols-seerumin teho perustuu ennen kaikkea antioksidantteihin, ja nehän hapettuvat vähäsen joka kerta, kun avaa kannellisen purkin. Kuten on tullut monesti todettua, purkki ei ole hyvä pakkaus antioksidanttiselle ihonhoitotuotteelle.

Huomasin jo viikon kuluttua, että Polyphenols-seerumin koostumus oli muuttunut purkissa paksummaksi kuin se on omassa pumppupullossaan. Siitä siis haihtui myös vettä. Tuli olo, että onkohan matkapurkin seerumista enää mitään hyötyä viikon availun jälkeen.

Joka tapauksessa, käytin seerumia tunnollisesti aamuin illoin. Epäilemättä teho oli matkan viimeisellä viikolla kaukana tuoreen ja hapettoman pullon sisällöstä.

Kuitenkin:

Mun iho on pysynyt hyvin tasaisen sävyisenä, eivätkä pigmenttiläiskät ole "ryöpsähdelleet".

Jopa huulten viiksialue on tasaisen sävyinen.

Olettaisin Polyphenols-seerumin siis tehneen jotain..? Totta kai käytin päivittäin myös Darphinin SPF 50 -voidetta ylähuulen hyperpigmentaatioalueella.

Nyt kun kotona käytän taas alkuperäisen pullon seerumia niin kylläpä tuntuu raikkaalta ja erilaiselta... Lesson learned: älä laita seerumia kannelliseen matkapurkkiin. MUJIssa on pikkuisia pumppupulloja, täytyy ostaa sellainen.

Putsarina matkassa oli Taigan öljyputsari. Tuttu tuote hoitaa hommansa aina hyvin, mutta Kreikassa huomasin, että öljy ei huuhtoutunutkaan iholta ihan yhtä hyvin kuin Suomessa. Olen käyttänyt Taigan putsaria jo vuoden ja se oli mulla mm. viime kesänä lomareissuputsarina, tunnen koostumuksen erittäin hyvin. Siksi huomasin Kreikassa niin selvästi erilaisen huuhtoutuvuuden.

En keksi tälle muuta syytä kuin Kreikan kovan, mineraalipitoisen veden. Kreikassahan vesijohtovesi on todella kovaa. Jos siis huomaatte esim. shampoon ja hoitoaineen käyttäytyvän hiuksissa eri lailla Kreikan lomalla, se johtuu vedestä.

Koska öljyputsari ei täysin tuntunut jättävän ihoa puhtaaksi, ostin Rhodoksen Sephorasta kakkosputsarin: jauhemaisen Super Glow Cleansing Powder -vaahtoputsarin.

En ensin tullut oikein kaveriksi tämän kanssa: tuntui, että vaahto oli todella pliisua eikä lopulta edes huuhtoutunut iholta kunnolla. Ihoon jäi outo tunne. Sitten tajusin alkaa annostella jauhetta enemmän, ja johan alkoi toimia. Tuli kunnolla vaahtoa ja se huuhtoutui hyvin. Tämä osoittautui lopulta oikein hyväksi reissuputsariksi - vedetön koostumus säästää vieläpä nestekiintiötä :)

KASVOVESI

Mulla oli mukana Essen Sensitive -kasvovettä Juice Beautyn pulloon pakattuna. (Erinomaisia matkapakkauksia tuollaiset kapeat!) Heti ekalla viikolla selvisi, ettei 30 ml pullo riittäisi kuukaudeksi ensinkään, ja mun oli ostettava Esselle kaveri. Sephorasta mukaan tarttui Mario Badescun Aloe, Herbs & Rosewater -kasvovesi.

Esse on ollut mulle ihan ehdoton sen jälkeen, kun iho alkoi punoittaa ja tuli herkkyysoireita, enkä ole uskaltanut lopettaa sen käyttöä kun se tuntuu rauhoittavan ihoa paremmin kuin mikään toinen kasvovesi. Reissussa venytin sen kestoa käyttämällä sitä lopulta vain iltaisin ja Mario Badescua aamuisin.

Marion kasvovesi on ihan OK ja kosteuttavuudeltaan kieltämättä jopa erinomainen, mutta vedessä on jo niin paljon humektantteja, että iho jää vähän tahmeaksi. Hyvä tietysti kosteuttavuuden kannalta, mutta ei välttämättä kosmeettisesti niin miellyttävää.

Keksinkin Marion kasvovedelle lopulta toisenkin käyttökohteen, jossa se toimi loistavasti!

Kun mun matkavartalovoide, seuraavana esiteltävä c/o Gerdin Blueberry Vanilla Fudge, loppui, tuunasin vartalolle sopivan kosteusvoiteen sekoittamalla kämmenellä Marion kasvovettä ja Kreikasta ostamaani erittäin tuhtia Echo-käsivoidetta. Echon voide olisi ollut liian paksua vartalolle, mutta kun sen ohensi kasvovedellä, näistä syntyi vallan mainio vartalon kosteusemulsio! 😍

C/o Gerdin Blueberry Vanilla Fudge Body Lotion hämärtää luonnonkosmetiikan ja normikosmetiikan rajan. Sokkotestissä tätä voisi erehdyttävästi luulla tuoksuvista tuotteistaan tunnetun Bath & Body Worksin kroppavoiteeksi! Voiteen makean karkkimainen tuoksu on hyvin poikkeuksellinen luonnonkosmetiikassa, ja olisikin kiinnostava tietää, millä ruotsalainen c/o Gerd on tuoksun luonut (incissä lukee vain 'parfum', mutta onko se todella luonnollinen).

En tykkäisi kaiken aikaa käyttää näin makeita ja karamellimaisia tuoksuja ihonhoidossa, mutta silloin tällöin käytettynä, just vaikka matkalla, tämä on aika ihana! ☺️

Viimeisenä - heitän vielä kommentin silmänympärysvoiteesta.

Olen nyt käyttänyt Medik8'n arvokasta R-Retinoate-silmänympärysvoidetta aamuin illoin kolme kuukautta, eli nyt pitäisi jo jotain vaikutusta näkyä, jos sellaisia olisi odotettavissa.

En kuitenkaan voi sanoa huomaavani ihossani mitään muutosta. Juonteet silmien ympärillä ovat muuttumattomat.

Toisaalta - tätä voidetta koskee sama "moka" kuin Novexpertin Polyphenols-seerumia. Retinoidit ovat hyvin herkästi hapettuvia, ja tämäkin voide oli reissussa pakattu kannelliseen matkapurkkiin. Oletettavasti voiteen teho heikkeni matkan aikana viikko viikolta.

En nyt siis tiedä, voidaanko minun laskea käyttäneen tuotetta täydet kolme kuukautta.

Joka tapauksessa - en osta toiste. Tulipahan testattua tämä retinoidien "Rolls Royce". Minulla odottaa kaapissa muita Medik8'n retinoidi-perheen tuotteita, jatketaan niillä :) (Niissä on eri A-vitamiinijohdannaiset kuin tässä.)

11 kommenttia
31.05.2023

Majoituskokemuksia matkalla: perheviikko

Haluan kirjoittaa toukokuun Kreikan reissusta myös majapaikkojen näkökulmasta.

Majoituksesta on muodostunut minulle viime vuosina paljon tärkeämpi elementti kuin se oli aikaisemmin. Siinä missä majoitus oli ennen vain kämppä jossa yöpyä, se voi nykyään olla myös paikka, jossa vietän aikaa. Hitaan matkailun filosofian mukaisesti maisemassa voi olla jo perillä ja majapaikan maisemallisuus on minulle tärkeää. Kuten myös majapaikan kodikkuus ja mukavuus. Teen nykyään yhä enemmän töitä reissussa, ja rehellisesti, on mukavampi tehdä töitä mukavassa huoneessa. Kaikkein parasta on, jos "työhuoneen" ikkunasta vielä avautuu kaunis maisema, jota katsellessa on jo matkoilla. :)

Tällä matkalla kaikissa majapaikoissani eivät toteutuneet mukavuus sekä näköala, sillä joskus hinta ja tarjontakin sanelee pitkälle sen, mihin päädyn.

Ensimmäisessä osassa esittelen perhelomaviikolle varaamani majoitukset. Näistä kummassakin oli erilainen ja aivan ihana näköala, ja jälkimmäiseen voisin palata koska vain! 🙏🏻

Niriides

SYMI

Niriides Hotel & Apartments

Valitsin tämän hotellin puhtaasti matkaseurueen lapsijäsenen ehdoilla. Lapsen äiti eli sisareni oli kertonut, että uima-altaalla varustettu tai uimarannan välittömässä läheisyydessä oleva hotelli olisi ehdoton, sillä lapsi kuulema tylsistyy täysin jos ei pääse uimaleikkeihin. Oletus perustui aiempiin lapsen kanssa tehtyihin reissuihin. Perillä selvisi, että lapsi oli kasvanut ohi tästä vaiheestaan eikä tylsistynyt lainkaan ilman uimamahdollisuuksia..! ☺️

Olin joka tapauksessa etsinyt meille lapsiystävällisen rannan lähellä olevan kivan hotellin. Symistä kun on kyse, uimarannat ovat lähes olemattomat ja ne rannat joita löytyy, ovat hyvin vaatimattomia. (Miksi sitten ylipäänsä menimme Symille? Koska Symin pääkylän kauneus on ainutlaatuinen koko Kreikan mittakaavassa, ja halusin perheeni saavan kokea tämän. ❤️)

Nimborion (toiselta nimeltään Emborios) kylässä sijaitseva Niriides-hotelli on aivan pikkuisen uimarannan äärellä. Niriides vaikutti muutenkin todella viehättävältä majoituspalvelulta ja uskoin löytäneeni meille täydellisen paikan. Ainoa haitta on Nimborion sijainti 3 km pääkylän ulkopuolella. Hotellilla on onneksi tarjolla edullinen minibussikuljetus kaupunkiin.

Nimborio on muinoin ollut oikea kylä ja jopa kauppasatama, mutta entinen vilkas kylä on nykyään vain joukko taloja, jotka ovat paikallisten kesäkäytössä tai joita vuokrataan turisteille. Nimboriossa ei ole palveluita eikä kauppoja. Kesäisin Nimboriossa on Niriides-hotellin ravintolan lisäksi yksi taverna, mutta meidän vierailumme aikaan taverna ei ollut vielä auki.

Kokemuksemme: 

Niriidesin ulkoiset tilat, ympäristö ja maisemat olivat upeat. Huoneet taas jättivät toivomisen varaa.

Niriides on rauhaa rakastavalle täydellinen ympäristö Symillä. Saaren pääkaupunki on pienestä koostaan huolimatta hyvin vilkas, ja pääkylän kuhinaan verrattuna Nimborion alue on kuin unelias kalastajakylä. Tämä on hyvin erityyppinen Symi-kokemus kuin Gialos ja Horio.

Yhteisenä oleilualueena toimiva Niriidesin ulkoterassi on yksi mukavimpia terasseja, joihin olen hotelleissa törmännyt. Suuren puun varjostamalta terassilta on äärettömän kaunis maisema Emborioksen lahdelle, ja puun oksista roikkuvat olkilamput tekevät tunnelmasta iltaisin vastustamattoman hyggen. 

Harmillisesti toukokuun alku osoittautui liian aikaiseksi ajankohdaksi majoittua tässä muuten niin mukavassa hotellissa. Meidän lisäksemme hotellissa oli yksi ainoa asiakas, ja kun hotellin henkilökuntakin poistui paikalta iltaa kohden, tunnelma oli autiudessaan paikoin vähän aavemainen.

Hotellin ravintolakaan ei ollut auki. Ottaen huomioon, ettei Nimborion kylässä ole palveluja, olimme ruokailun suhteen käytännössä hotellin ravintolan varassa. Toukokuun alussa hotellissa oli tarjolla vain aamiainen, ja aamiaisenkin kanssa oli ongelmia, joiden tulkitsin liittyvän kauden alkuun.

Olisin toivonut, että hotelli olisi etukäteen ilmoittanut ravintolan tilanteesta, jotta asiakkaat osaavat varata ruokaa mukaan huoneeseen. Saavuimme Symille illalla, ja havahduttuamme hotellin - ja koko Nimborion alueen - ruokatilanteeseen, oli jo liian myöhäistä lähteä kävelemään edestakaisin pääkaupunkiin ruokaostoksille.

Huoneiston olohuone ja kakkos-"makuuhuone"

Maisema huoneemme parvekkeelta

Olimme varanneet Superior Apartmentin, jota mainostetaan hotellin sivuilla luksuksena. "Perfect for those who demand the best in luxury apartment living." 

Huoneiston makuuhuone ja parvekkeelta avautuva maisema saavat kiitosta, mutta huoneiston toinen huone, jossa oli keittiö sekä vuoteet kahdelle muulle majoittujalle, oli kolkko ja hämärä. Kokonaisuudessaan huoneisto oli kaukana luksuksesta.

Vuoteet olohuoneen puolella olivat ala-arvoiset ja niiden tasosta olen suorastaan sanaton. Ne eivät olleet vuoteita, joita odottaisi kohtaavansa hotellihuoneessa. Patjat olivat kovat, mutta erikoisinta oli vuoteiden pituus: ne olivat vain noin 170-180 cm pitkät, eli monet ihmiset eivät voisi edes nukkua niissä. Itse olen 160-senttinen ja kyllä mun varpaat oli sängyn ulkopuolella. Olisin tietysti voinut hivuttaa pääni kiinni seinään, mutta sekään ei tuntunut järin miellyttävältä nukkumaratkaisulta.

Huoneistoa myydään neljän hengen huoneistona jossa on perusvarustuksena neljä vuodetta, joten mitään viime hetkellä jostain etsittyjä lisävuoteita nämä sängyt eivät olleet.

Lisäksi huoneistossa oli astiat ja aterimet vain kahdelle ihmiselle. Vedenkeitin ei toiminut eikä keittiössä ollut yhtäkään kattilaa tai pannua.

Kun ilmoitin puutteista, niihin suhtauduttiin asiallisesti mutta lainkaan pahoittelematta. Ylipäänsä hotellissa ei pahoiteltu mitään puutteita aamiaiseen tai ravintolan kiinnioloon liittyen. (Ravintolan olisi pitänyt olla auki, mutta kokki oli kuulema ottanut loparit.)

Tuli tunne, kuin paikalla olisi ihka uusi henkilökunta vasta opettelemassa, kuinka majoitusalalla työskennellään. Tai että he olisivat verryttelemässä oikeaa kautta varten, kuin muistelemassa, että mitenkäs tämä nyt menikään.

Netin keskustelupalstoilta luin myöhemmin, että Niriides on aikaisemmin ollut perheomisteinen hotelli, mutta siirtynyt kolme vuotta sitten isomman majoitusketjun omistukseen. Ehkä tämän muutoksen myötä myös henkilökunta vaihtuu sesongeittain, kuka tietää.

Hotellin minibussin kuljettaja, Ateenasta Symille töihin muuttanut mies (joka oli Symillä vasta kolmatta päiväänsä!) pelasti henkilökuntakokemuksen sympaattisuudellaan ja välittömällä ystävällisyydellään. ❤️

Voin kuvitella, miten eri meininki ja tunnelma täällä on heinä-elokuussa, kun paikka on täynnä vieraita. Huomasin, että Niriides-hotelli on Apollomatkojenkin valikoimassa.

Vaikka en itse ole ihan sen vilkkaimman korkeasesongin ystävä, tietyissä paikoissa tunnelma on parhaimmillaan vasta sitten, kun paikka täyttyy ihmisistä. Nimborion kohdalla alue oli toukokuun alussa todellakin kuin aavekylä. Kyllä kohteessa haluaa nähdä muitakin ihmisiä, ihmiset ovat yhtä lailla osa tunnelmaa.

Niriides on varmasti kivempi kokemus kesällä. Ja hotellin terassille voisin kyllä palata rentoilemaan ja katsomaan maisemaa. <3

Kävimme tietysti joka päivä Symin pääkaupungissa ihailemassa kuuluisan kauniita taloja ja vaeltelemassa tunnelmallisilla porraskaduilla, ja kyllä seurue oli yhtä mieltä siitä, että Symi oli vierailun arvoinen. Ensi kerralla majoitumme pääkaupungissa.

Niin, ja se Nimborion pieni ranta - se jäi kaiken lisäksi vielä täysin hyödyntämättä, koska säät olivat viileät. 😄 Onneksi nelivuotias viihtyi mainiosti ilman rantaleikkejä. ❤️

Vinkki: Gialoksen (Symin satamakylä) keskusaukion kupeessa on fantastisen hyvä lasten leikkipuisto, jossa on niin hieno merirosvolaiva-teemainen kiipeilyteline, että paikka on innostavuudessaan suunnilleen varmaan Symin versio Hoplopista..! Lapsi olisi viihtynyt leikkipuistossa tuntitolkulla.

RHODOS

HARAKI BEACH

Rhodoksella majoituimme Charakin kylässä aivan ihanassa vuokrahuoneistossa nimeltä Haraki Beach. Charaki (tai Haraki, kumpaakin kirjoitusasua käytetään) on pieni ja ei-kovin-turistillinen kylä vähän Lindoksesta eteenpäin. Kylässä ei ole lainkaan hotelleja vaan majoitus tapahtuu yksityisissä vuokrahuoneissa.

Charakin kylä sekä majapaikkamme olivat niin ihanat, että päätimme jo koko porukka palata tänne uudestaan. 😍 Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, Charakista löysin nyt sen Rhodoksen, johon saatoin ihastua. (Toki löysin muitakin oikein kivoja paikkoja, mutta tästä kylästä tuli suosikkini!)

Yksi kylän parhaita ravintoloita, Costas & Elena, on suoraan Haraki Beach -huoneistojen edessä.

Vaikka Charaki ei ole samalla lailla postikorttimaisen idyllinen kuin monet perinteisemmät kylät pienillä Kreikan saarilla, se on mielestäni todella viehättävä.

Uimarantaa reunustava rantakatu tavernoineen edustaa hyvin ehtaa Kreikka-tunnelmaa, ja kukkulan laella kohoava Ferakloksen linnoitus viimeistelee klassisen Kreikka-näkymän. Rantakatu, meren läheisyys, tavernat, hyvä ruoka, historialliset rauniot.... Siinä on mulle Kreikka in a nutshell. 

Vuokrahuoneiston kattoterassi

Vuokrahuoneistomme sydämellinen, täydellistä amerikan englantia puhuva emäntä kertoi meidän olevan kauden ensimmäiset vieraat. Charakin ravintolat olivat kuulema avautuneet vasta viikkoa aiemmin, talviaikaan täällä on auki vain yksi taverna. Rouva on asunut Yhdysvalloissa, siitä aksentti. Talvet hän asuu Rhodoksen pääkaupungissa ja tulee Charakiin kesäksi ylläpitämään vuokrahuoneistoa.

Talon katolla oleva terassi on kaikkien vieraiden käytössä. Hiippailin tänne aina aamukahveineni, oli niin ihanaa istua aamun rauhassa ja katsella merta sekä alhaalla levittyvää, vielä hiljaista rantakatua.

Huoneisto oli varustettu erillisellä makuuhuoneella sekä olohuone-keittiöllä, jossa oli vuoteet kahdelle lisämajoittujalle. Toisin kuin Niriidesissä, täällä extrasängyt olivat normaalin kokoiset ja erittäin mukavat.

Huoneisto oli todella kotoisa, siisti ja tyyliltään kevyesti modernikin verrattuna klassisiin kreikkalaisiin domatia-tyyppisiin vuokrahuoneisiin.

Merelle päin oleva olohuone kylpi ihanan lämpimässä valossa ja täällä oli niin hyvä ja lämmin tunnelma. (Tietysti seurakin vaikutti!) Voisin palata koska vain!

Keittiö oli viimeisen päälle varusteltu, täältä ei puuttunut mitään.

Perhelomaviikkomme oli Symin Nimborion hiljaisuutta lukuunottamatta kaiken kaikkiaan niin onnistunut kuin olla voi. Hieman viileämmät säätkään eivät haitanneet, kun seurueen jäsenistä puolet ei voi sietää hellettä. Sisareni totesi sään olleen hänelle paras mahdollinen lomasää, ja että hän haluaa jatkossa aina matkustaa tähän aikaan. :)

Rannallekin sitten päästiin perheviikon toiseksi viimeisenä päivänä. 4-vuotias pääsi vihdoin kirmaamaan vedessä. Kovasti hän siitä nautti ja riemuitsi, vaikka ei ollut biitsiä kaipaillutkaan siihen saakka. Tuli hyvä mieli, kun pikkuinen pääsi kuin pääsikin edes yhtenä päivänä rantaleikkeihin.

❤️

Yksi parhaita asioita perhelomaviikossa oli se, että nyt suhteeni Rhodokseen muuttui positiiviseksi. Tästä eteenpäin assosaatio on lämmin ja sympaattinen, koska sain kokea erilaisen ja mulle uudenlaisen Rhodoksen, ja vielä rakkaassa seurassa. Ihana juttu! 🥰

4 kommenttia
28.05.2023

Joutilaisuuden lahja

Niin kuin Kreikan saarihyppelyilläni usein käy, päädyn ihan muualle kuin olin ajatellut. Tarkkoja suunnitelmia minulla ei ole, mutta jokin hahmotelma saarialueesta. Tällä matkalla se oli Dodekanesia.

Löysin itseni kuitenkin Koillis-Egean saarilta ja lopulta Samokselta.

Olen ollut Samoksella kerran aiemmin ja tästä on pian 23 vuotta. Kreikkalainen ystäväni Milton oli suorittamassa Samoksella varusmiespalvelusta, ja hänellä oli käytössään isovanhempiensa asunto saaren pääkaupungissa. Teimme sisareni kanssa spontaanin syyslomamatkan Miltonin ”mummolaan”.

Matkalta jäi lähinnä mieleen pääkaupungin kaunis keskusaukio sekä viileä ja tuulinen sää, joka melkein esti paluu-laivamatkamme Ateenaan. (Se oli ensimmäinen kerta kun tajusin, ettei laivayhteyksiin Kreikassa voi tai pidä luottaa sääolosuhteiden takia, ja seikka voi aiheuttaa lennolta myöhästymisen).

Nyt tupsahdin Samokselle varoittamatta vähän sellaisella ”käydäänpä kääntymässä, kun Fournilta on sopiva laivayhteys” -asenteella. Ajatuksena oli tehdä nopea parin päivän pysähdys ja jatkaa sitten Dodekanesian pienille saarille.

Kuusi päivää myöhemmin olin yhä saarella ja tunsin, että en haluaisi lähteä.

Samoksesta paljastui yksi mun saaria. 23 vuotta sitten itämään jäänyt Samos-suhde jalostui tänä keväänä vahvaksi kemiaksi. ❤️

Toivon, että minulla on joskus aikaa kirjoittaa Samoksesta laajempikin postaus, mutta tänään haluan kirjoittaa kokemuksestani Ano Vathyssa. Postauksen kuvitus on sieltä.

Ano Vathy, tai pelkkä Vathy, on Samoksen pääkaupungin alkuperäinen vanha kylä. Se sijaitsee satamakaupungin yläpuolella rinteessä.

Vathyn kanssa yhteen kasvanut moderni alakaupunki on nimeltään Samos Town, mutta kaikki kutsuvat pääkaupungin taajamaa Vathyksi. ’Ano Vathy' tarkoittaa Ylä-Vathya.

En edellisellä Samoksen vierailullani käynyt Ano Vathyssa. Kylään on lyhyt 15 minuutin kävelymatka alakaupungista, mutta tämän 15 minuutin aikana tuntuu, kuin nousisi aikakoneella toiseen aikakauteen.

Olen käynyt sadoissa kreikkalaisissa kylissä, mutta en koskaan Ano Vathyn kaltaisessa. Arkkitehtuurisesti ja tunnelmallisesti kylä oli minulle ainutlaatuinen kokemus. Ano Vathy lumosi minut täydellisesti.

Kun ohittaa Ano Vathyn arkkitehtuurisiin nähtävyyksiin lukeutuvan koulurakennuksen vuodelta 1901, alkaa pienten, autottomien kujien labyrintti. - Mutta tämä on aivan erilainen labyrintti, kuin kykladeille tunnusomaiset vitivalkoisten sokerikuutiotalojen muodostamat vanhat kylät.

Minusta tuntui, kuin olisin yhtäkkiä lipunut esiripun takaa johonkin keskieurooppalaiseen kylään tai Hans Christian Andersenin satukylään. Näkymät eivät muistuta millään lailla muita Samoksen kyliä. Tai - ne eivät muistuta mitään toista tuntemaani kreikkalaista kylää.

Ano Vathyn historia ulottuu ainakin 1500-luvulle, mutta nykyinen kylä rakennuksineen on valtaosin 1800-luvulta.

Ano Vathyn ydin on niin tiheää labyrinttia, etteivät alueen kadut ja kujat näy Google Mapsissa, vaan tällä kohtaa näkyy vain rykelmä taloja. Eksymisen vaaraa ei ole, sillä takaisin alakaupunkiin löytää aina palaamalla alaspäin; lopulta päädyt isommalle tielle.

Suosittelen kuitenkin tarkoituksella vähän ”eksymään” tänne, sillä päämäärätön vaeltelu Ano Vathyssa palkitsee. Yhä uudet ja uudet rappuset johdattavat kulkijan aina vain ylemmäs, toinen toistaan kiehtovammille kujille, portaille, kirkoille ja pikku-aukioille. Välillä talojen lomasta pilkahtaa panoraamanäkymä alakaupunkiin.

Minulla menee melkein iho kananlihalle, kun ajattelen Ano Vathya. Ihmisiä ei näkynyt juuri missään, ei myöskään kauppoja – eikä turismi ole läsnä yhdenkään matkamuistomyymälän tai edes postikorttitelineen verran. Ano Vathyssa voi vaeltaa tuntien olevansa autenttisessa 1800-luvun Kreikassa.

Voi melkein kokonaan unohtaa modernin ajan, sillä kylässä ei näe autojakaan. Kiireisen alakaupungin syke ei yllä ylös Ano Vathyyn, ja vilkkainta mitä täällä kohtaa, on puoliksi torkkuvia kissoja jotka seuraavat laiskasti katseellaan, kun kuljet ohi.

Käveltyäni ajattomalta tuntuvan ajan Ano Vathyn hiljaisilla kaduilla, kuulin ylempää yhtäkkiä ääniä. Nousin jyrkkää katua ääniä kohti, ja yhtäkkiä edessäni oli pikkiriikkinen aukion tapainen reunallaan siro kirkko sekä pikkuinen rustiikkinen taverna.

Tavernan edustalla istui joukko ihmisiä; keski-ikäinen pariskunta, iäkäs slipoveripaitainen mies, nuorempi mies ja kouluikäinen poika värikkään muovisen reppunsa kanssa. Hämmästyksekseni poika oli pukeutunut kevyttoppatakkiin tuona 27-asteisena päivänä. Raidalliseen, vähän liian ahtaan näköiseen puseroon sonnustautunut pönäkkä isäntä nojasi tavernan oviaukkoon.

Pienen kirkon viereiseltä kadulta käveli nainen vaaleanpunaiseen hilkkaan puetun koiran kanssa. Myös nainen ja koira liittyivät tavernassa istuvien seuraan.

Väki rupatteli keskenään pehmeästi ja tuttavallisesti. He selvästi tunsivat toisensa. Kyläläisiä.

Näky oli kaiken nukkuvan hiljaisuuden jälkeen odottamaton ja jollain lämpimällä tavalla liikuttava. Ihmisiä. Anovathylaisia.

Kiersin terassimaisista tasoista koostuvan aukion ja kuvasin antaumuksella kauniita rakennuksia. Tunsin tavernan asiakkaiden katselevan minua. Heidän iltapäivänsä keskelle ilmestyi muukalainen kameroineen.

Katsoin kelloa, se oli 17. Lounas oli jälleen jäänyt väliin ja minullahan oli nälkä.

Menin tavernaan ja tilasin vakioannokseni eli horiatikin. Olin ainoa ruokailija – kanta-asiakkaat siemailivat frappejaan ja limsojaan.

Tavernan vakavailmeinen isäntä toi minulle korkean lasillisen retsinaa sekä horiatikin, joka oli kuin suoraan vanhan ajan Kreikasta; valtava family-size-kulhollinen ronskisti pilkottua kurkkua, tomaattia, sipulia ja paprikaa kruununaan parin-kolmensadan gramman järkäle fetaa.

(Olin tilannut valkoviiniä, mutta mitäpä pienistä. Vaaleaahan retsinakin on..! :) )

Siinä aterioidessani katselin tavernan ihmisiä. Siinä he istuivat, kuin olohuoneessaan perheen kesken. Tupakoiden, siemaillen hitaasti juomiaan. Aikuiset ehkä työpäivänsä, poika koulupäivänsä jälkeen. Nainen koiransa kanssa oli istahtanut tavernaan kesken koiran ulkoilutuslenkin.

Tavernassa kokoontuneita yhdisti elementti, joka tänä päivänä on yhä vähemmän arvostettu: joutilaisuus. Sitä suorastaan vältellään. Samalla se on jotain, mitä moni meistä ei enää edes osaa. Koko ajan pitää tehdä jotain, olla produktiivinen, olla hyödyllinen. Tai sitten viihdytämme itseämme Netflixillä ja somella.

Katsoin itseäni. En osannut syödä salaattianikaan ilman, että vilkuilin koko ajan puhelintani. Tätäkin hetkeä piti jotenkin suorittaa: miettiä, minkä kuvan kohta jakaisi somessa. Tunsin melkein punan nousevan kasvoilleni. Nyt en avaisi Instagramia vaan olisin tässä ja täällä, sekä mieli että ruumis.

Kyläläiset istuivat ja antoivat ajan kulua. Kellään ei vaikuttanut varsinaisesti olevan tärkeää asiaa, he vain istuivat siinä kiireettöminä, vaihtaen välillä sanan tai kaksi. Kukaan ei katsonut puhelintaan. Paitsi nuorempi mies muutaman kerran.

Miehen seurassa ollut poika otti välillä esiin leluautonsa ja asettui maahan leikkimään. Hän vaikutti ehkä aavistuksen tylsistyneeltä. Mietin, oliko nuori mies pojan isä vai kenties isoveli. Pojan puheesta tunnistin sanan ’spiti’, koti. Se toistui monta kertaa. Vastauksen äänensävystä tulkitsin, ettei miehellä ollut vielä kiire kotiin. Tavernan isäntä kantoi pöytään uuden frappen ja antoi pojalle vesipullon.

Jossain vaiheessa paikalle juoksi kaksi isompaa koiraa. En tiedä olivatko ne katukoiria vai jonkun omistamia, mutta tavernan väki tunsi ne ja koiria tervehdittiin. Vaaleanpunahilkkainen koira ei ollut moksiskaan, sillekin isommat haukut olivat selvästi tuttuja.

Koirat pyörivät hetken tavernan pöytien välissä kuin nelijalkaiset kanta-asiakkaat konsanaan ja asettautuivat sitten viereiselle kujalle makaamaan. Poika meni niiden luokse juttelemaan. Ohi kulki kaksi vanhempaa kouluikäistä poikaa. Taas tervehdittiin puolin ja toisin, myös koirakantikset.

Istuin. Minunkin aikani kului.

Salaattini oli niin iso, että en lopulta saanut sitä loppuun. Kun pyysin laskun, se oli 5€. Iso salaatti ja viinilasi.

Kyllä, nyt oltiin todella menneen ajan Kreikassa.

Lähtiessäni laskeutumaan takaisin alakaupunkiin minun teki mieli viipyillä. Puhelimestani oli akku loppu enkä ilokseni voinut enää räplätä sitäkään.

Kiersin vielä muutaman kujan ja ohitin pari aiemmin näkemääni – ja valokuvaamaani – kissaa, jotka olivat samoilla sijoillaan kuin kaksi tuntia sitten.

Joutilaisuuden lahja. Kun sitä joskus osaisi vielä hyödyntää. Me kaikki tarvitsisimme joskus ripauksen Ano Vathya elämäämme.

22 kommenttia
27.05.2023

Mádaran uusi Skinonym -meikkivoide + voita Mádaran meikkivoide

Kaupallinen yhteistyö: Mádara

Täältä tulisi viimein esittely Mádaran uudesta Skinonym-meikkivoiteesta :) Voit myös voittaa itsellesi toivomasi Mádaran meikkivoiteen.

SKINONYM SEMI-MATTE PEPTIDE FOUNDATION (39,90€ / 30 ml) on Mádaran värikosmetiikka-perheen uusi jäsen.

Iloisia uutisia mattaisempien meikkivoiteiden ystäville: kuten nimi kertoo, Skinonym on puolimattainen meikkivoide. Mikäli olet kokenut Mádaran Skin Equal -meikkivoiteen liian hehkuvana, kokeilepa Skinonymia. Skinonym ei ole klassisen mattainen, mutta selvästi himmeämpi sekä paljon vähemmän "öljyinen" kuin Skin Equal.

Ihastuttavan kevyt ja miellyttävän tuntuinen koostumus on aloe vera -pohjainen ja sisältää mm. antioksidanttisia pioninjuuri- ja mustikkauutteita sekä ihoa kiinteyttävän luonnollisen peptidiyhdisteen. (Lue lisää Mádaran käyttämistä peptideistä täällä.) Mattaisuutta tuovat kaoliini, riisitärkkelys sekä silica. Skinonym sisältää myös mehiläisvahaa, eli tämä meikkivoide ei ole vegaaninen.

Skinonym-meikkivoiteesta on alkuun saatavilla kuusi sävyä. Sävykartalle on saatu myös uusi välisävy: neutraali beige #35 True Beige. Ehkä tämä sävy pian liittyy täydentämään myös Skin Equalia..?

True Beige sopii sinulle, jonka ihon sävy on lämmin tai neutraali keskivaalea. Aiempi ainoa keskivaalea sävy #30 Ivory Beige on viileä, eikä Mádaralla oikein ollut kunnon vaihtoehtoa lämpimälle keskivaalealle sävylle (on pitänyt sekoittaa yhteen sävyjä 20 ja 40). True Beige on odotettu ja todella hyvä lisäys! 🙏🏻

Minun ihoni on niin lämmin, että sävy #40 Sand on yhä kaikkein paras, - ja itse asiassa Skinonymin Sand on iholleni vieläkin täydellisempi match kuin Skin Equalin Sand. Vaikka sävyt Skinonym- ja Skin Equal -meikkivoiteissa ovat samannimiset ja niiden on tarkoitus vastata toisiaan, niissä on koostumuseroista johtuen pieniä nyanssieroja. Skinonymin sävy 40 on hitusen Skin Equalin Sand-sävyä vaaleampi, ja kun testasin Skinonym-Sandia huhtikuiselle, vielä talven "kalpealle" iholleni, match ei olisi voinut olla täydellisempi! 😍

(Skin Equalin #40 menee paremmin kesäruskettuneella iholla.)

Katsokaa, eikö ole ihan mun sävy! :)

Tässä kasvoilla Skinonymin sävy #40 Sand. Huulilla sekä poskilla Mádaran Velvet Wear -huulipuna sävyssä #34 Whisper. Whisper on todella kaunis ja wearable, aavistuksen persikkainen nudebeige.

Pyysin tätä postausta varten myös nämä kolme Velvet Wear -huulipunan sävyä, jotka ovat ilmestyneet sen jälkeen, kun Velvet Wear -kokoelman ensimmäiset sävyt lanseerattiin.

Mun mielestä Mádaran huulipunakoostumus on niin loistava, että halusin esitellä nämä kolme uudempaakin sävyä! Tutustu Velvet Wear -huulipunaan lähemmin täällä. Kyseessä on satiininen, erittäin ohut, ei-yhtään-kuivattava "barely there" -huulipunakoostumus kauniilla, luonnollisilla nudehenkisillä sävyillä. Annoin Velvet Wearin koostumukselle arvosanan 10+ 😍

Sassy - Whisper - Aura

Mun kokemus Skinonymista?

Odotin Skinonymin olevan peittävämpi kuin Skin Equal, koska mattaiset koostumukset usein formuloidaan peittäviksi. Skinonym osoittautuikin läpikuultavammaksi kuin Skin Equal, ainakin minun ihollani. Ja tykkään siitä! 👌 Vaikka rakastan Skin Equalin hehkua, Skinonym tekee mielestäni luonnollisemman näköisen ihon. Koska pinta ei ole täysin mattainen vaan pikemminkin satiininen, jälki on äärimmäisen kaunis ja luonnollinen, luoden "my skin but better" -vaikutelman. Iho heijastaa luonnostaan valoa, eikä täysmattainen iho näytä luonnolliselta. Skinonymin satiininen pinta vastaa ihon luonnollista himmeää kuultoa.

Koska Skinonymissä on suhteessa vähemmän öljyjä ja rasvoja kuin Skin Equalissa, koostumus tuntuu myös ohuemmalta. Se levittyy napakammin kuin Skin Equal, mutta vähempiöljyisyys ei millään lailla verota Skinonymin työstöaikaa.

Luonnonkosmetiikan meikkivoiteiden ongelmanahan oli pitkään niiden nopea jymähtäminen ihoon sekä epätasainen levittyvyys, kun pigmentit eivät ehtineet kunnolla levittyä iholle ennen kuin meikkivoide jo "kuivui " ihoon. 2020-luvun luonnolliset meikkivoiteet ovat kuin toisesta maailmasta, ja Mádaran luomukset kuuluvat parhaimmistoon. Levittyvyys on niin täydellisen miellyttävä, että enää ei voida puhua puolella sanallakaan erosta normikosmetiikan meikkivoiteiden liukuvuuteen.

Luonnonkosmetiikassa ei tietenkään käytetä silikoneja, jotka aikaansaavat synteettisen meikkivoiteen liukuvuuden, mutta uuden teknologian luonnolliset esteriöljyt mahdollistavat luonnonkosmetiikassa saman suorituksen - ilman silikoneja. 👏

Mádara-look

Meikkivoide: Skinonym, sävy #35 True Beige

Peiteaine: Luminous Concealer, sävy #33 Sand

Poskilla: Guilty Shades-monitoimiväri, sävy #63 Seduction

Huulilla: Velvet Wear -huulipuna, sävy #37 Sassy

Kulmakarvat: Grow & Fix -kulmakarvageeli, sävy 02 Smoky Blonde

Ripset: Come Closer Infinite Lash Mascara

💜 VOITA JUST SUN MÁDARA-MEIKKIVOIDE 💜

Saan arpoa kolmelle teistä Mádara-meikkivoiteen. 🙂

Osallistut arvontaan kertomalla, kumpi Mádaran meikkivoiteista olisi sun meikkivoide. Voit voittaa valitsemasi meikkivoiteen.

🌔 Puolimattainen ja superluonnollinen Skinonym

vai

☀️ Valoaheijastava ja kosteuttava Skin Equal

Osallistumisaikaa on kuun loppuun, 31.5.2023 saakka.

Edit. Arvonta suoritettu. Voittajat ovat: Aud, Unkki ja Ansu.

Säännöt:

Arvonnan järjestää Karkkipäivä &  Mádara Suomi
Arvontaan voi osallistua 27.-31.5.2023
Osallistua voi vastaamalla arvontakysymykseen
Osallistuneiden kesken arvotaan 3 kpl Mádaran meikkivoiteita, arvo à 39,90€
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Osallistumalla arvontaan hyväksyt säännöt.

315 kommenttia
25.05.2023

Tapaus Pserimos: eli miten vaikeita tietyt asiat ovat Kreikassa

Tapaus Pserimos.

Täydellinen esimerkki siitä, miten vaikeaa matkayhteyksien selvittely ja suunnittelu voi Kreikassa joskus olla. Ilmiö on tullut minulle hyvin tutuksi viimeisen 10 vuoden aikana, ja vaikka olen tottunut asiaan ja hyväksynyt, että Kreikassa vain on näin, yhä se hämmästyttää.

Oman sekavan ja monimutkaisen keissinsä muodostavat Kreikan kaupunkien ja provinssien väliset bussiyhteydet, joita on lähestulkoon mahdoton selvittää etukäteen. Tämän kirjoitukseni aiheena ovat kuitenkin laivayhteydet, ja tarkemmin sanottuna virallisen liikenteen ulkopuolella olevien pienten saarten yhteydet.

 

Pserimos on pieni saari Kosin ja Kalymnoksen välissä. Asukkaita saarella on noin 80 ja se on niin pieni, ettei saarella käsittääkseni ole edes kunnollista kylää. Silti - Pserimokselle voi varata pakettimatkan (!) ja saarella on charterlomahotelleja.

Johtuen tästä(kin), olen ollut Pserimoksen suhteen todella utelias. Mikä tekee 80 ihmisen saaresta sellaisen, että sinne on kehittynyt järjestäytynyttä turismia..? Pserimoksella on jopa all-inclusive-hotelli! Tällä matkalla halusin vihdoin ottaa selvää, mikä Pserimos on oikein laatuaan.

Tämä pieni saari on nimeltään Kastellorizo

Apollomatkojen sivulta:

"Tekemistä Pserimoksella
Pserimoksella ei ole ajoneuvoja eikä katuja, vaan matka taittuu täällä jalkaisin. Voit vaeltaa oliivilehtojen läpi kukkuloilla, nähden pieniä kirkkoja. Matkan päätteeksi on mukava pulahtaa kirkkaaseen mereen. Ilmassa tuoksuu timjami ja hiljaisuudessa arjen huolet unohtuvat."

Yritykset googlata ennakkoon laivayhteyksiä Pserimokselle eivät tuottaneet mitään tulosta, eikä sähköposteihini vastattu, kun lähetin pserimoslaisille hotelleille kyselyjä. "Hei, miten teille pääsee omatoimisesti?"

Netistä löytyy sivuja, jotka ohjaavat Pserimokselle liikennöivien laivayhtiöiden sivuille, mutta kun menet laivayhtiön sivulle ilmeneekin, ettei mitään yhteyttä ole.

Tiesin, ettei Pserimokselle ole ns. virallisia laivayhteyksiä. Kaikki Kreikan viralliset ja säännöllisen aikataulun mukaan vuoden ympäri tai sesongeittain kulkevat reittiliikenteen aikataulut löytyvät verkosta, esimerkiksi kreikkalaisten matkatoimistojenkin käyttämältä Openseas-sivustolta.

Silloin kun laivayhteys ei löydy Opeanseas'ista (tai muulta luotettavalta laivaliikennesivustolta), voi päätellä, että liikenne kyseiselle saarelle hoituu joko taksiveneellä tai paikallisen pienen yhtiön toimesta. Tällaisia pikkuisia saaria vailla virallista yhteyttä on Kreikan saaristossa valtavasti.

Koska Pserimos sijaitsee Kosin ja Kalymnoksen välissä, oli selvää, että yhteys kulkee jommalta kummalta saarelta. Apollomatkojen pakettimatkalla yhteys kulkee Kosin kautta, ja Apollo järjestää itse lomalaisilleen kuljetuksen kohteeseen.

Okei. Selvittäisin yhteydet Kosilla.

Kosin päiväristeilyillä on vahva piraattiteema

Kosin matkatoimistoissa selvisi, ettei asia ollutkaan selvä edes Kosilla - vaikka yhteys Pserimokselle todella on olemassa Kosin Mastiharin satamasta.

Ensimmäisessä matkatoimistossa ei osattu sanoa muuta kuin vinkata Kolmen saaren huviristeilyistä, joita tehdään Kosin kaupungista Pserimokselle ja kahdelle muulle saarelle. Mutta en halunnut millekään piraattiristeilylle Jack Sparrow'n ja kumppanien seurassa (pysähdys Pserimoksella vain tunti), minä olin menossa Pserimokselle yhdeksi tai kahdeksi päiväksi.

Toisessakaan toimistossa ei osattu auttaa, mutta vinkattiin toimistosta, jossa ehkä osattaisiin.

No, sinne sitten.

Tässä toimistossa virkailija ilokseni vastasi myöntävästi kysymykseeni, "Do you have information about boats from Mastihari to Pserimos?"

Mutta.... en saanut virkailijalta laivan aikataulua. Sen sijaan virkailija soitti puhelun ja kertoi; "Huomenna olisi yksi yhteys ja seuraava on sunnuntaina. Kummanko haluat varata?"

Sanoin, että en halunnut varata juuri nyt kumpaakaan. Halusin vain tietää, milloin laiva kulkee, jotta voin suunnitella matkaani. Virkailija vastasi: "Okei, tule sitten uudestaan kun tiedät, milloin pääset lähtemään, niin varataan sinulle lippu.

Toistin, että olisin vain halunnut saada laivan aikataulun. Mutta virkailija katsoi minua hymyillen silmiin ja sanoi, "Tule uudestaan kun pääset lähtemään, niin varaan sinulle lipun."

Olin niin häkeltynyt, että en osannut enää jatkaa keskustelua. Rouva ei selvästikään aikonut antaa minulle Mastiharin laivan aikataulua. Päättelin, että hän halusi varmistaa saavansa varauksesta tulevan komission omalle toimistolleen, eikä siksi halunnut antaa minulle avaimia omatoimiseen etenemiseen.

Kimpaantuneena päätin lähteä itse Mastiharin kylään selvittämään aikatauluja. Johan nyt on kumma!

Ylipäänsä tuntuu käsittämättömältä, ettei Kosin kaltaisen hyvin matkailullisen saaren pääkaupungissa muka yleisesti tiedettäisi saaren toisesta satamasta lähtevien laivojen aikatauluja.

Mutta – Kreikassa jotkin asiat toimivat juuri näin. Siinä missä meillä Pohjoismaissa on totuttu yleishyödyllisen informaation laajaan saatavuuteen, ja että käytännössä ihan kaiken liikenneyhteyksiin ja matkailuun liityyvän tiedon löytää netistä, Kreikassa informaatio on usein hyvin paikallista. Jopa niin paikallista, että 20 kilometrin säteellä toisistaan sijaitsevien paikkakuntien välillä ei välttämättä tiedetä toisen kylän bussi- tai laivaliikenteestä. Kreikassa saa hyvin tyypillisesti vastauksen; ”En tiedä, kysy paikan päällä”. Hyvin yleistä on myös se, että tieto ei ole netissä vaan asianomaisille täytyy soittaa tai kysyä suoraan henkilökohtaisesti.

Selvä, kysytään sitten paikan päällä.

Hurautin bussilla puolen tunnin matkan Mastiharin kylään.

Ihan bussipysäkin vieressä oli laivayhtiön pömpeli. Information – Tickets.

Menin kioskille. Se oli kiinni ja ikkunassa kyltti: ”Ticket Sales at the Issue Ticket Booth in the Port”. Ikkunassa oli myös kaksi aikataulua, toinen kreikaksi, toinen englanniksi.

Ticket sales -lapun nuoli osoitti kadun toisella puolella olevan tavernan suuntaan, ja tavernan sisäänkäynnin yläpuolella olikin kyltti ”Speed Boat To Kalymnos, Info here”. Kalymnokselle menevä alus varmastkin pysähtyy myös Pserimoksella, ajattelin. Kysyn sieltä, niin asia selviää kaikkein nopeiten.

Kävelin tavernaan. Erittäin ynseän näköinen baarimikko heitti minuun katseen ja sanoi, ”Just a moment, I’m making coffee”.

Miehellä oli ilmeisesti huono aamu meneillään kun oli jo tähän aikaan päivästä huonotuulinen. Kello ei ollut edes yhtätoista.

Odotin. Miehen palatessa tiskin taakse kysyin Pserimoksen laivasta.

Mies vastasi:

”Look, my job is to make coffee, I don’t know about boats. You have to ask at the port”.

Katsoin miestä ja vilkaisin sitten oven yläpuolella olevaa ”Speed boats – Info here” -kylttiä. Osoitin kylttiä varovasti. ”Tuossa lukee, että täältä saisi tietoa Kalymnoksen laivoista”.

Mies menetti vähänkin kärsivällisyytensä. Hän näytti silminnähden ärtyneeltä.

”Look, I know about coffee, not boats. Go ask at the port”.

Jahas, asia selvä.

Mutta sataman lippukioskit olivat kiinni. Ne oletettavasti avautuisivat vasta hetkeä ennen päivän ensimmäisen laivan lähtöä.

Palasin isommalle lipputoimistolle tutkimaan aikatauluja. Kreikan kielinen osoittautui Pserimoksen aikatauluksi.

Yritin muistella mitä olivatkaan viikonpäivät kreikaksi, kiriaki ainakin oli sunnuntai mutta mikä olikaan tetarti… Lopulta kävelin takaisin epäystävällisen baarimikon tavernaan ja kysyin apua eräältä asiakkaalta.

Varmistui, että Pserimoksen laivayhteys kulki keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Mikäli ei halunnut yöpyä saarella, sunnuntai oli ainoa vaihtoehto; vain sunnuntaina kulki sekä aamu- että iltavuoro Pserimokselle.

Noniin. Vihdoin selvitetty!

Selvisi myös, että Mastiharista liikennöi kaksi laivayhtiötä, Anek ja Anem, joista Pserimoksella pysähtyy vain Anem.

Aikataulusta löysin osoitteen Anem-yhtiön nettisivulle. Kävin uteliaisuuttani katsomassa, mitä tietoa sivu antoi Pserimoksesta.  Ihmettelin, ettei Google-haku ollut löytänyt Anem-yhtiön aikatauluja.

No: Anemin sivulla ei mainita Pserimosta sanallakaan. Yhtiön aikataulun mukaan alus liikennöi vain Kosin ja Kalymnoksen väliä.

Case closed.

Pserimoksen aikataulu oli kirjaimellisesti mahdollista saada selville vain hankkiutumalla henkilökohtaisesti Mastiharin satamaan. Tätä on Kreikka.

14 kommenttia
23.05.2023

Romanttinen Fourni pursuaa kukkia, lämpöä ja kauneutta

Mikä vastakohta.

Romanttinen Fourni, Kreikka

Saapuessani Ikarian jälkeen naapurisaari-Fournille tuntui, kuin olisin tullut toiseen maailmaan. Uskomatonta, miten suuri ero voi olla kahden saaren tunnelmassa.

Romanttinen Fourni, Kreikka

Fournin pääkatu lumoaa tunnelmallaan

Perinteistä kreikkalaista elämää vaaliva Fournin saaren pääkylä Fourni Korseon on suunnilleen kaikkea, mitä Ikarian Agios Kirykos ei ollut. Fourni on eloisa, idyllinen, avara, valoisa, ystävällinen ja upeana yllätysbonuksena kylästä löytyy koko Kreikan romanttisin katu. 😍

Fournilla näkee välittömästi, että kylästä pidetään huolta ja täällä ymmärretään estetiikan ja viihtyvyyden päälle. Kadut ovat puhtaita ja siistejä, talot hyvin kunnostettuja, kahvilat kutsuvia ja kaikkialla pursuaa kukkia.

Fourni, Kreikka

Paikalliset vaikuttavat myös paljon ulospäinsuuntautuneemmilta ja sosiaalisemmilta kuin naapurisaarella. Ikarian pääkapungissa kahvilat olivat hiljaisia ja ulkona näki hyvin vähän ihmisiä. Fournilla kuppilat ovat täynnä kyläläisiä ja kaikkialta kuuluu naurua ja rupattelua.

Miniatyyrimaisella, itkettävän suloisella keskusaukiolla lapset leikkivät ja aikuiset juovat kahvia paikallisen leipomon puisissa pöydissä.

Kaiken lisäksi majapaikkani osoittautui ihanimmaksi, missä olen koskaan Kreikassa yöpynyt.

Voisin omistaa oman postauksen pelkästään tuolle vuokrahuoneistolle, herranjestas, miten viihtyisä ja upeasti laitettu paikka - jo pelkästään kämpän valaistukseen oli epäilemättä käytetty valaistus- ja sisustussuunnittelijaa. Mullekin kelpais kyseinen tyyppi tekemään valot mun kotiin! 🤩

Fourni, Kreikka

Ikarian spookyn tunnelman jälkeen tuntui, kuin olisin Fournilla päässyt johonkin värejä, valoa ja positiivisuutta tulvivaan puutarhamaisen kylän muotoiseen parantolaan.

Tunsin täyttyväni ilosta ja hyvästä olosta. Apua miten ihana paikka!

Fourni, Kreikka

Uudelle saarelle saapuessa ei koskaan voi ennalta tietää, miltä siellä tuntuu. Vaikka olisi katsonut kuinka paljon kuvia netistä. Fourni on minulle yksi upeimpia yllätyksiä, joita olen ikinä Kreikassa kohdannut.

Ja: saari ei ole yhtään turistillinen.

Joskus katsellessani turistillisemmilla saarilla kaikkia kauniita värejä, vastamaalattuja ikkunan karmeja ja strategisesti sijoitettuja kukkaruukkuja mietin, luodaankohan tämä "näyttämö" yksityiskohtineen lopulta suureksi osaksi turistien takia, jotta turistit saisivat täällä kauneuden elämyksiä ja haluaisivat palata. (Santorinin Oia on yksi kylän kokoinen esimerkki tällaisesta kehityksestä.)

Se mitä näin Ikarialla oli omiaan vahvistamaan tätä fiilistä; Agios Kirykos ja Therma ovat molemmat aika rapistuneita ja ränsistyneitä kyliä, eikä siellä millään tapaa tule tunnetta, että ympäristöstä haluttaisiin huolehtia viihtyvyyden näkökulmasta. Nämä paikat eivät ole turistillisia, joten ehkä paikalliset on vain, ”why bother”.

Fourni, Kreikka

Fourni osoitti, ettei ajatukseni pitänyt paikkaansa. Fourni on Ikariaakin epäturistillisempi ja paljon pienempi, mutta täällä paikalliset pitävät huolta kotikylästään ja pitävät sen kauniina - itseään varten. ❤️

Harvassa kylässä olen nähnyt näin paljon istutuksia, kukkaruukkuja, kukkivia pensaita ja bougainvilleoita ryöpsähtelemässä joka kulmalla. Toki kevätkauden vehreyskin vielä toi lisänsä kasvillisuuden väriloistoon.

Ja entäs kylän pääkatu...! Se on romanttisuudessaan aivan ällistyttävä. Kaariksi taivutetut puut ovat silkkiäis- eli mulperipuita (- niistä muuten saa ihoa vaalentavaa kosmetiikan raaka-ainetta..! ;))

Kyllä vain mieli ja sielu lämpenee tällaisessa paikassa kävellessä. Tulee niin hyvä olo kun näkee ihmisten olevan ylpeitä kotiympäristönsä idyllistä ja vaalivan sitä.

MIKÄ FOURNI?

Fourni on usean pienen saaren muodostama saariryhmä Samoksen ja Ikarian välissä. Isoimmat saaret ovat Thymena, Agios Minas ja pääsaari Fourni. Vain Thymena ja Fourni ovat asuttuja, ja kyliä on yhteensä kolme. Koko Fournin saarilla asuu 1320 asukasta, joista 1200 pääkylässä Fourni Korseonissa (puhekielessä vain Fourni).

Fournin pääelinkeino on kalastus, ja kesäisin tuloja tulee jonkin verran matkailusta. Saarella ei ole järjestäytynyttä turismia, mutta Fourni Korseonista löytyy useita vuokrahuoneistoja ja yksinkertaisia hotelleja.

MITEN FOURNILLE PÄÄSEE?

Fournille pääsee Suomesta helpoiten ottamalla lomalennon Samokselle. Samoksen Karlovasista on useita viikottaisia laivayhteyksiä Fournille, matka kestää kaksi tuntia.

Toinen tapa on lentää Ateenaan ja ottaa Pireuksesta Pohjois-Egean saarille suuntaava lautta. Yhteyksiä on 2-3 viikossa ja matka Pireuksesta Fourniin kestää välietapeista riippuen 7-9 tuntia.

Kolmas vaihtoehto on lentää Rhodokselle. Rhodokselta on kesäkaudella yksi suora laivayhteys viikossa Fournille, tai sitten voi hankkiutua Rhodokselta Kosille, josta yhteyksiä on kesäisin 2-3 viikossa.

Tätä kirjoittaessani mun matka on jo jatkunut Samokselle.

Mutta Fournin vierailu ei todellakaan jäänyt viimeiseksi saarella. 🙏🏻❤️

*

P.S. Tuo keltainen ovi kuului yhdelle Fournin "naapureistani". Kuljin aina tästä ohi matkalla kylään ja ihastelin söpöjä kissoja; emo ja kaksi pentua. Erään kerran palatessani kylältä keltaovisen asunnon asukas, suunnilleen minun ikäiseni nainen, istui terassillaan. Tervehdimme toisiamme, niinkuin täällä Fournilla moni tervehtii vaikkei tuntisikaan vastaantulijaa, ja pysähdyin juttelemaan naiselle.

Kävi ilmi, että nainen on kotoisin Kreetalta ja muuttanut Fournille töiden perässä. Hän on ammatiltaan matematiikan opettaja. Nainen kutsui minut sisään kahville ja keitti meille vahvat kreikkalaiset kahvit - tiedättekö, sellaiset, jossa purut jäävät paksuna tahnana kupin pohjalle. (Hyvää, mutta erikoista!)

Juttelin kreetalaisen opettajan kanssa toista tuntia siinä kahvien ääressä. Nainen kertoi halunneensa töihin pienelle saarelle ja pieneen kouluun, ja niin hän päätyi Fournille. "Olen ikionnellinen, että Fournista tuli kotini", nainen sanoi. "Aina palatessani muilta saarilta ajattelen, olen onnekas, kun asun täällä!"

Juttelimme Kreikan kulttuurista, saarista, Fournin historiasta, Suomen hintatasosta ja kissoista. Kävi ilmi, että oven edessä asuva emokissa on katukissa, joka oli päättänyt tuoda pentunsa naisen luokse. Eräänä päivänä se vain oli naisen ovella juuri synnyttämiensä pentujen kanssa. Nainen on pitänyt kissoista siitä saakka huolta. Hän kertoi, että Samoksen ja Ikarian eläinsuojeluihmiset käyvät pari kertaa vuodessa steriloimassa kissoja Fournilla, mutta se ei tietenkään riitä estämään katukissapopulaatioiden lisääntymistä.

Kun tein lähtöä ja kerroin olevani menossa vielä kauppaan ostamaan aamiaistarvikkeita, nainen tarjosi minulle omia ruokiaan. "Mitä tarvitset? Leipää, munia? Minä voin antaa, niin ei tarvitse enää sen takia mennä kauppaan."

Kieltäydyin eleestä liikuttuneena.

Kreetalainen matematiikanopettaja kahveineen ja pelastamine kissoineen jää yhdeksi Fournin lämpimistä muistoista.

 

16 kommenttia
1 2 3 7 8 9 10 11 12 13 15 16 17

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (78)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat