Olen tänä talvena saanut silmäluomi-ihottuman ohella hoitaa myös punoittavaa ja lehahtelevaa ihoa muualla kasvoissa. Ihollani on tällä hetkellä voimakkaasti couperoottisia oireita, ja taitaa olla aika hyväksyä, että ihoni on muuttunut herkäksi.
Eli: liityn siihen joka vuosi kasvavaan osaan maapallon väestöä, joka kokee ihonsa herkistyneen. Kuten on ollut puhetta, herkästä ihosta on huolestuttavaa vauhtia tulossa maailman yleisin "ihotyyppi", ja tämän olemme osittain saaneet aikaan itse. Stressi, jatkuva kiire, saasteinen elinympäristö kuten myös ihon ylihoitamisen trendi näkyvät ihollamme herkkyysoireiluna.
En tiedä, liittyykö silmäluomien oireilu samaan ilmiöön, mutta selvästi kasvojeni ihosta on tullut reaktiivisempi. Ehkä tämä liittyy ikään, ja suurella todennäköisyydellä ammattiinikin - ja, no, stressaamistaipumuksesta puhumattakaan. Monen tekijän yhteisvaikutus.
Vaikka hoidan ihoani hellävaroin, ja pääsääntöisesti ihoni altistuu hyvin samantyyppisille kosmetiikan kemikaaleille eli luonnonkosmetiikassa käytetyille raaka-aineille (näiden joukko on huomattavasti rajallisempi kuin synteettisessä kosmetiikassa), voi hyvin olla mahdollista, että iho on alkanut hermostua jatkuvaan tuotteiden vaihteluun.
Reaktiot eivät vaikuta liittyvän tiettyyn tuotteesen tai ainesosaan, mutta kaikkein voimakkaimman punoitusreaktion sain testattuani Lumenen Oat Milk -putsaria: iho punoitti ja kihelmöi kolme päivää.
Vastaavia, mutta lyhempikestoisia lehahduksia on tullut myös muiden tuoteyhdistelmien jälkeen, esim. tuttu kasvovesi + uusi seerumi, jossa tosin tutut ainesosat. Uusi seerumi ei aiheuttanut punoitusta yksinään. En usko, että kyse on minkään yhden ainesosan vaikutuksesta.
Lähden tällä hetkellä siitä, että ihoni on yleisellä tasolla herkistynyt ja sen kynnys reagoida tuttuihinkin ainesosiin on madaltunut. Etenkin, jos iholle laittaa kerralla liian suuren määrän eri kemikaaleja, esimerkiksi monta eri tuotetta pitkillä inci-listoilla. (Muistetaan, että luonnolliset raaka-aineetkin ovat kemikaaleja: ihan kaikki muodostuu kemikaaleista. Kemikaali ei ole synonyymi 'synteettisille' yhdisteille, kuten välillä kuulee.)
Onneksi ihon saa myös rauhoittumaan kosmetiikan keinoin.
Lumenen Oat Milk -testiä seurannut lehahdus sai minut pelästymään, ja kun lyhyen ajan sisällä iho punoitteli muidenkin tuotteiden jälkeen, jätin hetkeksi kaikki uudet - sekä varmuuden vuoksi hajustetut - tuotteet syrjään.
Kokosin varastoistani arsenaalin parhaita tuntemiani rauhoittavia ihonhoitotuotteita, ja se arsenaali näyttää tältä:
Käytin kahden viikon ajan ainoastaan näitä tuotteita, ja iho rauhoittui välittömästi. Iho ei itse asiassa punoita juuri lainkaan, jos käytän pelkästään näitä. 🙏🏻
(kaikki hajusteettomia)
KASVOVEDET
PUTSARIT
SEERUMI
KOSTEUTUS/KASVOÖLJY
SILMÄNYMPÄRYSVOIDE
Essen kasvovedessä ja Sapienicin kasvoöljyssä on vaniliinia, eli ne tuoksuvat kevyesti vaniljalta, mutta vaniliini ei ole hajustemolekyyli eikä tuo iholle tavanomaisten hajusteaineiden sisältämiä herkistävyysriskejä. (Teknisesti vaniliinin funktio on 'hajua tai makua peittävä'.)
Miksi just Laponien öljyputsari? On muitakin hajusteettomia öljyputsareita.
Laponien Oil Cleanserissa on vain kaksi ainesosaa. Siksi ihoreaktiot on taatusti minimoitu.
Kun puhutaan herkän ihon hoidosta, ainesosien karsiminen on hellävaraisten koostumusten ohella avainasemassa. Ihon ollessa reaktiivisessa tilassa, kannattaa karsia niin paljon kuin mahdollista ja jättää kaikki aktivoivat ihonhoitotuotteet kuten hapot, vahvat C-vitamiinit ja retinolit. Niiden sijaan valitaan kosteuttavia, rauhoittavia ja suojamuuria vahvistavia yksinkertaisen koostumuksen tuotteita.
Kaksi ihan parasta rauhoittavaa hoitotuotetta on tässä: Essen Sensitive-kasvovesi ja Laponien Calming-seerumi.
Nämä tuotteet olen jättänyt päivittäiseen käyttöön helmi-maaliskuun tehokuurin jälkeen. Vaikka testaan jälleen uusiakin tuotteita, käytän Essen kasvovettä ja Laponien seerumia vähintään kerran päivässä, aamulla ja/tai illalla.
Laponien kasvovesi on myös erittäin hyvä, ja tuntuu itse asiassa Esseä kosteuttavammalta, mutta tässä kohtaa vaniliini vetää pidemmän korren. Essen kasvovettä on ihana käyttää, koska siinä on kevyen pehmeä vaniljan tuoksu. Mun kaltaiselle käyttäjälle tämä on suuri etu. Ja ilman muuta tuotteen rauhoittavuus on ollut avainasemassa: Essen kasvovesi ei ärsytä edes silmäluomiani. Ihottumaoireiden myötä en ole pystynyt suihkuttamaan kasvovesiä niin, että ne osuvat silmäluomiin, mutta Essen kasvovettä pystyn.
Essen Sensitive-kasvovedessä on aloe vera -pohja sekä runsaasti ihoa rauhoittavia postbiootteja. Essen Tonerit ovat muuten tänä vuonna saaneet uuden nimen: ne ovat nyt Mist'ejä. Sisältö ei ole muuttunut.
Laponien Calming-seerumissa on 11 ainesosaa:
(tämänkin tuotteen nimi on muuten muuttunut: Laponie on päivittänyt 'treatment'-tuotteiden nimen loogisemmin 'serumiksi'.)
vesi - seerumin pohja
ramnoosi - kosteuttaa
propanediol - kosteuttaa, toimii liuottimena vaikuttavilla aineille
glyseroli - kosteuttaa
madecassoside - rauhoittaa, antioksidanttinen
ektoiini - rauhoittaa, kosteuttaa, korjaa suojabarriääriä
sodium levulinate & sodium anisate - säilöntäaineet
ksantaanikumi & acacia senegal -kumi - tihentäjät
citric acid - säätää tuotteen ph:n
Essen kasvovesi ja Laponien seerumi yhdessä ovat kerrassaan superduo! Kasvoveden ja seerumin päälle kasvoöljy on toki vielä must, mutta omistamissani kasvoöljyissä ei ole yhtä rauhoittavaa ainesosakokoonpanoa kuin näissä. Sanoisin, että valtaosa tehokkaasti rauhoittavista ainesosista on vesiliukoisia, ja siksi on ylipäänsä helpompi löytää rauhoittavia kasvovesiä, seerumeita ja voiteita kuin öljyjä.
Rauhoittuneena mun iho näyttää tältä. Poskissa on näkyvissä mietoa couperosaa eli laajentuneita ja rikkoutuneita pintaverisuonia, mutta normitilassa iho ei "helota".
Tekee mieli koputtaa puuta kun sanon tämän, mutta silmäluomien tilanne on jatkunut hyvänä. 🙏🏻
Kerroin maaliskuun alussa, että teiltä saamien suositusten perusteella ostamani Avènen Soothing Eye Contour Cream oli rauhoittanut silmäluomi-ihottumani. Kehitys on tämän jälkeen vain parantunut, ja nyt silmäluomieni iho on täysin palautunut entiseen: se tuntuu ja näyttää normaalilta. Kaikki karheus ja punoitus on poistunut, ja ihottuman kohdalla paksuuntunut iho on palautunut tasaiseksi. Viimeinen ihottumaoire oli helmikuun lopulla.
Käytän Avènen voidetta aamuin illoin silmäluomilla, ennen kaikkea luomivaossa, jossa ihottuma oli voimakkainta. Kun kuivuusoireet lievittyivät, jätin Bepanthenin pois ja käytän nyt pelkästään Avènea. (Pari viikkoa käytin Bepanthenia öisin Avènen päällä, koska Avène ei kosteuttanut riittävästi.)
Normaalitilassa silmäluomet eivät ole kuivat, eivätkä edes tarvitse kosteuttavaa voidetta, joten Avène toimii nyt mainiosti yksinään. Voide ei sisällä erityisiä trendiainesosia tai hypetettyjä "superstaroja", mutta sen yksinkertainen koostumus on kyennyt korjaamaan suojabarriäärin ja pitää ihottuman loitolla. Se on hyperneutraali ja vaikutus perustuu muutamaan tarkasti valittuun rauhoittavaan aineeseen (bisabolol ja dekstraanisulfaatti) sekä ihoa kevyesti suojaaviin neutraaleihin öljyihin (parafiiniöljy ja triglyseridit).
Minusta taisi tulla tämän voiteen uskollinen käyttäjä.
Viimeisin herkän ihon tuotetuttavuuteni on Twistbe'ltä testiin saamani Föllingen Comforting Face Mist. Tämäkin vaikuttaa erittäin hyvältä, kuten koko brändi, jolla on punoittavan ihon hoitoon erikoistunut hoitolinja. Twistbe'n naisten kanssa olemme jo jutelleet herkän, couperoottisen ja ruusufinni-ihon hoitoon kohdentuvasta postauksesta.
Vielä vuosi sitten en olisi osannut odottaa, että tämäkin ilmiö on minulle pian henkilökohtainen.
P.S. Tuli mieleen lisätä vielä edullinen vaihtoehto! Erisan+. Nämä mun käyttämät tuotteet ja brändit (Esse, Laponie ja Sapienic) ovat aika arvokkaita, ja mahdollisuuksien mukaan haluan aina vinkata tuotteista kaikille budjeteille.
Erisan+ on Erisanin luonnonkosmetiikkasarja, ja kehitetty herkälle iholle. Tuotteet ovat hajusteettomia. Kun itse testasin Erisan+-sarjaa vuonna 2020, en tykästynyt tuotteisiin. Arviossani myönsinkin, että en ole normaali-ihoisena ylipäänsä oikea henkilö arvostelemaan herkän ja hajusteallergisen ihon tuotteita, mutta halusin silti esitellä sarjan. Ja onneksi esittelin, sillä postaukseen tulleet kommentit muilta käyttäjiltä kertovat aivan toisenlaisen kokemuksen kuin omani: moni herkkä- ja ongelmaihoinen on saanut Erisan+-tuotteista avun. 👍
Tämäkin sarja kannattaa siis tsekata, jos sinulla on herkistynyt, couperoottinen tai muuten vain ongelmainen ja helposti ärtyvä iho. Tänä päivänä olen itsekin Erisan+ -sarjan kohderyhmää, ja taidanpa kokeilla tuotteita uudestaan uudella vinkkelillä.
Otteita Erisan+ -postauksen kommenteista:
"Kokeilin tätä sarjaa ja viikossa olin ihan ällistynyt. Ihoni tulehdustila oli poissa ja ihoni voi paremmin kuin kahteen vuoteen.Olen kyllä samaa mieltä, että tuotteet ovat koostumukseltaan aika mitäänsanomattomia, mutta herkälle sekaiholle nämä ovat olleet pelastus. Käytössä kasvovesi + seerumi ja yövoide."
"Nyt on pakko tulla hehkuttamaan, että omalle ongelmaiholleni tämä on todella toimiva sarja! Olen voittanut iholotossa kunnon jackpotin, sillä kärsin yhtä aikaa hormonaalisesta aknesta, ruusufinnistä ja suunympärysihottumasta, ja kaikki tähän mennessä kokeilemani luonnonkosmetiikkasarjat ovat pahentaneet ihon kuntoa huomattavasti.Esim. Atopikia en pysty käyttämään ollenkaan, sillä ruusufinni villiintyy saman tien. Olen testannut tätä Erisania nyt hetken, ja ruusufinni ja suunympärysihottuma ovat osoittanut rauhoittumisen merkkejä, ja akne ei ole ainakaan pahentunut. Myös meikki levittyy kauniisti, eikä iho kiiltele ja rasvoitu päivän mittaan."
"Hyvä että kerrankin huomioidaan HAASTAVAA herkkää ihoa, eikä vain kuivaa ihoa jolloin tuotteista on tehty karsean paksuja ja sekaiholle liian raskaita. Herkkä iho ei todellakaan ole aina se kuiva koppura! Erisan+ -sarjan geeliputsari on pd-ihoiselle oikeasti tähän hetkeen todellinen helpotus. (...) Täältä kyseiselle tuotteelle vahva suositus jos iho oikeasti reagoi lähes kaikkeen."
"Pakko tulla antamaan yksi hyvä palaute sarjasta! :) Päädyin tähän postaukseen vahingossa, kun tarkastin sarjan saatavuutta lähimmässä Prismassa. Itselläni on iän myötä herkistynyt kuperoottinen iho, joka punoittaa ja pukkaa ihmeellisiä hormonaalisia näppylöitä milloin mistäkin. Erisan + seerumi on ollut ainoa oikeasti ihoani rauhoittava tuote! Aamuisin ihoni on ihanan tasainen ja punoitus on tosi vähäistä. Voin siis itse ainakin suositella vastaavasta iho-ongelmasta kärsivälle seerumia."
"Minäkin tulen hehkuttamaan tätä sarjaa! Itselläni on herkkä, ohut, couperoottinen iho, joka helposti oireilee lehauttamalla näppylöitä. Iho myös rasvoittuu helposti. Pahinta iholleni on liian tehokas puhdistus. Tämän sarjan puhdistusgeeli on paras, olen käyttänyt sitä jo toista vuotta. Kaksi kertaa pesten poistaa mineraalimeikit.
Hyvä on myös esim. kasvosuihke, kosteuttaa yllättävän hyvin! Yövoide rauhoittaa selvästi."
Kaupallinen yhteistyö: Novexpert
Esittelyssä tänään Novexpertin uutuussarja: Green Tea Polyphenols. 🌿
Tässä sarjassa on pari aivan mielettömän upeaa kaikille sopivaa tuotetta, joista voin povata tulevia bestsellereitä!
Green Tea Polyphenols-linja, tai tuttavallisemmin pelkkä Polyphenols, kohdentuu samealle "cityiholle" sekä liikapigmentaatioon taipuvaiselle iholle. Ykkösjuttu näissä tuotteissa on SUPERANTIOKSIDANTTISUUS, minkä voi jo päätellä nimestä (polyfenolit = antioksidantteja). Hipiä ilahtuu vihreän teen polyfenolien suojaavuudesta, vaikkei sinulla olisikaan ongelmia pigmenttiläiskien kanssa.
Sarjaan kuuluu kolme tuotetta: kosteuttava ja heleyttävä kasvosuihke, kosteuttava ja ihon sävyä tasoittava seerumi sekä pigmenttiläiskiä häivyttävä täsmätuote.
Polyphenols-tuotteet, erityisesti suihke ja seerumi, soveltuvat ihan kaikille ihotyypeille ja tarjoavat kosteutusta, heleyttä ja suojaa soluja vaurioittavia happiradikaaleja vastaan. Vihreällä teellä on lisäksi ihoa rauhoittava vaikutus, ja se lievittää ihon punoitusta.
Mä sanon näistä uutuuksista: what's not to love? 😍
Olen aiemmin esitellyt blogissa sarjan mainion kasvosuihkeen, ja joku saattaa muistaa, että mainitsin Targeted Dark-Spot Correctorin viime kesänä. Novexpertille tyypillisesti sarjan tuotteet ovat tipahdelleet myyntiin eri aikoihin, ja nyt kun Polyphenols-seerumi vihdoin lanseerattiin tämän vuoden alussa, sarjaa voi pitää eheänä kokonaisuutena. Näin ollen se pääsee esittelyyn myös Karkkipäivään :)
Novepertista kun on kyse, pienet pulloset kätkevät sisäänsä jälleen niin paljon tiedettä että hitaampia "hirvittää". Tuotekehityksestä ja ainesosista kiinnostuneille Novexpertin tuotekoulutukset ovat kuin molekyyligastronomiaan erikoistuneen ravintolan kuuden (tai kymmenen?) ruokalajin maistelumenuja, ja meidän sarjan kanssa työskentelevien tehtäväksi jää sulatella juhla-ateriasta kuluttajalle sopiva paketillinen tietoa.
Polyphenols-sarjan aktiiviaineista nostan tähän viisi tärkeintä:
🌿 Nimikkoainessosa vihreä tee, ja siitä eristetty EGCG-antioksidantti
🌿 Balaniittipuun siemenöljy
🌿 Hydrolysoitu vehnäuute
🌿 Ruskolevä
🌿 Merinarsissi
Avainvaikutukset ovat:
Yleisesti ihon sävyä tasoittava ja heleyttävä
Sitkeämpiä(kin) pigmenttiläiskiä vaalentava ja ehkäisevä
Ikääntymisen merkkejä hidastava
Allekirjoittanut viihtyy auringossa
Itse kuulun Polyphenols-sarjan ydinkohderyhmään. Ihoni on ikääntynyt, asun saastepartikkeleita tulvivassa kaupunkiympäristössä ja kasvoissani on melasmaa. Liikapigmentaatio on minulle toistaiseksi ongelma vain huulten ympärillä, mutta se onkin sitten jo niin häiritsevä vaiva, että kaikenlaiset pigmenttiläiskiä ehkäisevät tuotteet kiinnostavat joka vuosi enemmän.
Oleskelen paljon auringossa, enkä aio tätä oleilua vähentää pigmenttiläiskien pelossa. Onneksi on hyviä ihonhoitotuotteita, joilla pigmentaation saa pidettyä kurissa. Suojaan ihoni korkeilla suojakertoimilla ja viime kesänä otin käyttöön myös pigmentaatiota hillitsevän seerumin. Tänä kesänä tulen hardcore-testaamaan Novexpertin Polyphenols-tuotteet. 💪
Liikapigmentaatio eli pigmenttiläiskät syntyvät, kun iho tuottaa paikallisesti liikaa melaniinia. Mikä sitten aikaansaa melaniinin ylituotantoa on UV-säteily (syntipukki nro. 1), hormonaaliset tekijät, geneettiset tekijät, stressi sekä tulehdus. (Minulle tuli yllätyksenä, että myös saasteet lisäävät ihon alttiutta pigmenttimuutoksiin.)
Ikä ja auringossa vietetty aika vaikuttavat eniten pigmenttiläiskien esiintyvyyteen, mutta ikään ja aurinkoon katsomatta myös raskaus sekä ihon tulehdukselliset vauriot kuten akne tai leikkausarvet voivat aikaansaada pigmenttimuutoksia ihoon. Lisäksi iholle voi ilmaantua kellertäviä ja beigejä laikkuja glykaation sekä "ikäpigmentti" lipofuskiinin kertymisen seurauksena.
Polyphenols-tuotteet neutraloivat melaniinin liikatuotannon syitä, hillitsevät melaniinin tuotantoon liittyvien entsyymien toimintaa sekä ehkäisevät melanosomien siirtymistä keratinosyytteihin.
Aktiiviaineet, tärkeimpänä joukko äärimmäisen tehokkaita antioksidantteja, neutraloivat melaniinin ylituotannon ulkoisia sekä sisäisiä syitä. Näihin antioksidantteihin lukeutuvat vihreän teen EGCG, ruskolevä sekä kahviuute. Novexpertin kehittämä EGCG-yhdiste on jopa 200% stabiilimpaa kuin tavanomainen EGCG sekä 30 kertaa paremmin imeytyvää. Antioksidantit ehkäisevät UV-säteilyn ja saasteiden vaikutuksia, mutta vaikuttavat myös sisäisesti hilliten ihosolujen stressireaktioita sekä tulehdusta --> myös tämä vähentää melaniinin tuotantoa.
EGCG, balaniittipuun siemenöljy sekä ruskolevä estävät tyrosinaasin toimintaa, merinarsissi puolestaan estää melanosomien kulkeutumista keratinosyytteihin. Hydrolysoitu vehnäuute hillitsee TRP-1-entsyymiä, sekin melaniinin tuotantoa stimuloiva entsyymi.
Voin kertoa, että tämän sarjan koulutusmateriaali sai ammattilaisenkin lukemaan muistiinpanot pariin extrakertaan ja konsultoimaan googlea, sillä tiede avainaineteknologian takana on sen verran, no, tieteellistä..! 😅 Jo melaniinin tuotantoon vaikuttavat tekijät kutsuvat kouluun biologian tunnille....
Joka tapauksessa, kosmetiikan keinoin on täysin mahdollista hillitä melaniinin eli ruskean pigmentin muodostumista, ja jos jotain Polyphenols-sarjasta haluaa tallettaa mieleen, se on tehokkaiden tyrosinaasin hillitsijöiden joukko.
EGCG, ruskolevä sekä uudempiin ainesosainnovaatioihin lukeutuva balaniittipuun siemenöljy kaikki ehkäisevät tehokkaasti melaniinin muodostumista, ja juuri tämä on tärkein teknologia pigmenttiläiskiä vastaan - korkean UV-suojakertoimen ohella, tietenkin.
(Hintatiedot Joliesta, hinnat voivat vaihdella myyjittäin.)
TARGETED DARK-SPOT CORRECTOR 21,80€ / 2ml
Kynän muotoon pakattu tuote on tarkoitettu täsmähoidoksi pienemmille läiskille. Täydellinen esimerkiksi aknearpien, ikäläiskien tai melasmaläiskien hoitoon.
Dark-Spot Corrector sisältää 35% aktiiviaineita. Dark-Spot Correctorin erikoisainesosa muiden yllä mainittujen aktiiviaineiden lisäksi on maitohappo, jota ei ole muissa sarjan tuotteissa. Maitohappoa on tuotteessa kuorivana pitoisuutena ja se tekee Dark-Spot Correctorista kaikkein tehokkaimmin pigmenttimuutoksia kirkastavan tuotteen.
POLYPHENOLS BOOSTER SERUM 59,80€ / 30 ml
Seerumi on sarjan tähtituote. Se sisältää peräti 57% aktiiviaineita, ja hyvin poikkeuksellisesti - ollakseen seerumi - tuotteessa on enemmän aktiiviaineita kuin vettä (!). Koostumus on miellyttävän maitomainen. Seerumissa on sarjan signature-ainesosien lisäksi rauhoittavaa, antioksidanttista schizandra-uutetta sekä rauhoittavaa bisabololia. Tänä vuonna opin (Laponien kemistiltä!), että bisabolol on myös ihoa kirkastava ja pigmentaatiota vaalentava aine.
Tälle seerumille minulla on kovat odotukset! Olen vähän kahden vaiheilla ottaisinko kesällä testiin tämän vai Corrector-täsmätuotteen. Luultavimmin seerumin, sillä oletan sen olevan vielä Dark-Spot Correctoriakin tehokkaampi nimenomaan ehkäisemään läiskiä.
Tuoksussa on aistittavissa omenaisia sävyjä, tämä siis mun nenän mielipide. :)
PERFECT GLOW MIST 32,60€ / 60 ml
Kasvosuihke on sarjan kosteuttavin tuote ja siinä on ihastuttavan lyhyt ja tehokas inci:
Aqua, Glycerin, Butylene Glycol, Lactobacillus Ferment, Parfum, Epigallocatechin Gallatyl Glucoside (EGCG), Balanites Roxburghii Seed Oil (balaniitti), Dictyopteris Polypodioides Extract (ruskolevä), Hydrolyzed Wheat Flour (vehnä), Pancratium Maritimum Extract (merinarsissi), Arginine, Citric Acid, Aloe Barbadensis Leaf Juice Powder.
Aktiiviaineiden osuus on 28%, vettä on 66%.
Perfect Glow Mist kosteuttaa, heleyttää ja rauhoittaa ihoa ja tuo iholle antioksidanttista suojaa. Lactobacillus-postbiootti tasapainottaa ihon mikrobiomia. Perfect Glow Mist on mielestäni ihan mahtava lisäys Novexpertin jo hienoon kasvosuihkeiden sarjaan: sarjassa on jo kosteuttava (Hyaluronic Acid) sekä antioksidanttinen ja rauhoittava (Magnesium) suihke, Polyphenols-linjan suihke yhdistää nuo kaikki vaikutukset.
Auringon valo... niin ihana, niin tärkeä, ja silti myös ihoa vaurioittava... Mutta ulkoilusta en luovu! Enkä auringosta. ❤️☀️
Miltäs Polyphenols-uutuudet kuulostavat? :)
Onko joku jo ehtinyt testailla näitä?
Tulette kesän aikana kuulemaan lisää tuotteiden tehosta. Aloitan Polyphenols-seerumikuurin toukokuussa Kreikan matkalla, katsotaan, miten hyvin "pigmenttiviikset" pysyvät tänä kesänä poissa!
Testasin jälleen teiltä tulleen vinkin: 100% kahviöljy.
Kahviöljystä vinkattiin viime vuoden Mádaran tehotippa-postauksessani, jossa intoilin Mádaran kofeiini-konsentraatista. Lukija kertoi ihastuneensa Balmyou'n 100% Arabica-kahviöljyyn, ja laitoin vinkin korvan taakse. Tänä talvena ostin öljyn vihdoin testiin.
Tämä pullo siis sisältää vain yhden ainesosan: kylmäpuristettua Arabica-kahvipavun öljyä.
Kahviöljyn sanotaan olevan teholtaan niin vahva, että sitä suositellaan käytettävän vain hyvin pieni määrä kerrallaan. Yllätyin, kun öljyn kerrotaan sopivan myös silmänympäryksille laskemaan turvotusta! Toisaalta, miksi pitäisi yllättyä: kahviöljy sisältää runsaasti kofeiinia, jota markkinoidaan monissa tuotteissa turvotusta lievittävänä aineena. Täyttä tieteellistä tukea kofeiinin turvotusta laskevalle vaikutukselle ei ole, mutta kofeiini supistaa ihoa sekä stimuloi mikroverenkiertoa, ja tällä voi olla sekä turvotusta että silmänalustummutta lievittävä vaikutus.
Tämä on niitä juttuja, joissa ihmisten käyttökokemukset ovat puhuneet puolestaan, ja kofeiinin mainostetut anti-puffiness-vaikutukset perustuvat nykypäivän kokemusten ohella vuosisatoja vanhaan kansanviisauteen. Itsekin olen kokenut kofeiinitippojen selvästi laskeneen silmäpusseja. (Jokainen voi tahollaan todeta, toteutuuko vaikutus omalla iholla.)
Mille puolestaan ON tieteellistä näyttöä on kahvin antioksidanttisuus. Hait sitten helpotusta turvotukseen tai et, kahviöljy omaa joka tapauksessa hienoja ihohyötyjä antioksidanttien ja hyvien rasvahappojen muodossa.
Mitä kahviöljy sisältää?
☕️ Antioksidantteja kuten polyfenoleita
☕️ Terpeeneitä (joilla on mm. tasapainottavia ja tulehdusta laskevia vaikutuksia)
☕️ Rasvahappoja, erityisesti linolihappoa (noin 40%) ja palmitiinihappoa (noin 30%)
Miten kahviöljy hoitaa ihoa?
Kahviöljyn antioksidantit suojaavat ihoa mm. UV-säteilyn aikaansaamien vapaiden radikaalien haittavaikutuksilta.
Aktiiviaineidensa puolesta kahviöljyn vaikutukset iholla ovat kosteuttavia, uudistavia, rauhoittavia, tasapainottavia ja erittäin antioksidanttisia. (Ja voivat olla myös ihoa supistavia ja turvotusta lievittäviä, kiitos kofeiinin.)
Erityistä: kahviöljy tuoksuu erittäin voimakkaalle. Siis ERITTÄIN. Tuoksu on intensiivisen kahvimainen, mutta ei yhtä pehmeä, kuin kahvipavuissa. Olen vähän kahden vaiheilla, onko tuoksu minusta miellyttävä vai ei. Tykkään vahvoista tuoksuista, mutta tämä on kieltämättä vähän liiankin voimakas ja aika jyrkkä. Tuoksu ei kuitenkaan jää iholle leijumaan.
KAHVIÖLJYN RASVAHAPOT
Rasvahapot eivät kerro pelkästään öljyn vaikutuksista iholla, ne määrittelevät myös, miltä öljy tuntuu ja millaiset ovat sen fyysiset ominaisuudet.
Kahviöljy on hätkähdyttävän paksua. Se on paksuin ja sanalla sanoen siirappimaisin öljy, jota olen koskaan käyttänyt (risiiniöljy poislukien, mutta risiiniöljyä ei käytetä ihonhoidossa sellaisenaan, se ei ole kosteuttava öljy).
Kahviöljyn paksuus johtuu palmitiinihaposta, joka on tyydyttynyt rasvahappo. Mitä enemmän öljy sisältää tyydyttyneitä rasvahappoja, sitä paksumpaa ja hitaasti levittyvämpää se on. Kahviöljy sisältää jopa yli kolmanneksen palmitiinihappoa, joten ei ihmekään, että se on hyvin täyteläistä. Palmitiinihapon hyöty iholle on suojaavuus ja okklusiivinen kosteuttavuus; se ehkäisee tehokkaasti kosteuden haihtumista. Erittäin hyvä kuivalle iholle.
Tärkein kahviöljyn rasvahapoista on kuitenkin monityydyttymätön linolihappo, josta juteltiin viimeksi ruusunmarjaöljyn yhteydessä. Kahviöljy sisältää 40-46% linolihappoa. Omega-6-rasvahapponakin tunnettu linolihappo on monipuolinen kaveri: se osallistuu ihon suojamuurin vahvistamiseen, ravitsee ja kosteuttaa ihoa mutta on myös keratolyyttinen ja puhdistaa ihoa, tasapainottaen esimerkiksi rasvoittuvaa ihoa.
Kahviöljyn koostumus on erittäin mielenkiintoinen. Palmitiinihappo tekee siitä paksua ja okklusiivista, ohut linolihappo taas keventää palmitiinihapon tuomaa "raskautta". Palmitiinihappo sopii kosteuttamaan oikein kuivaa ihoa, linolihappo taas sopii normaalista rasvoittuvalle ja sekaiholle. Koska kumpaakin rasvahappoa on kahviöljyssä runsaasti, öljy soveltuu sekä kuivalle että rasvoittuvalle iholle. En kuitenkaan usko, että rasvoittuvaihoinen kovin mielellään käyttää näin paksua ja hitaasti imeytyvää öljyä.
Puhumattakaan siitä, että näin paksua öljyä tekisi mieli levittää esimerkiksi silmäpussien päälle..! Turvonneelle iholle levitetään tyypillisesti ohuita, geelimäisiä hoitotuotteita.
Mä olen levittänyt kahviöljyä myös silmänalusille, ei ongelmia. Tosin, en ole koskaan kokenut minkään kosmetiikkatuotteen turvottavan ihoani. Paksuinkaan silmänympärysvoide ei ole sitä tehnyt.
Oman kahviöljyni ostin Ruohonjuuresta. Balmyou'n kahviöljy maksaa 30,95€ / 20 ml.
Kuva: Nature In Bottle
P.S. Nörtti-corner:
Jos jonkin kasviöljyn kohdalla kiinnostaa sen koostumus ja ihofiilis (paksu / ohut / rasvainen / "kuiva"), tutustu öljyn rasvahappoprofiiliin. Kurkkaa mitä rasvahappoja öljyssä on eniten, ja voit päätellä paljon öljyn ihotuntumasta. Nature In Bottlen sivuilla rasvahappoprofiilit on merkattu aivan erityisen selkeästi. Nature In Bottle on jenkkiläinen raaka-aineverkkokauppa, ja sivuilta löytyy laaja valikoima kasviöljyjä, niitä harvinaisempiakin. Kuvassa kahviöljyn (Coffee Arabica Seed Oil) rasvahappoprofiili.
Rasvahappojen vaikutus "for dummies":
👉Mitä enemmän kaksoissidoksia, sitä juoksevampaa ja ohuempaa öljy on. Ei kaksoissidoksia = kiinteää rasvaa.
🔹Tyydyttyneet rasvahapot -> tekevät öljyistä paksuja ja rasvaisia. Päättyvät nollaan, koska niissä ei ole yhtään kaksoissidosta. Esim. palmitiinihappo: C16:0. Tyydyttyneet rasvahapot tekevät öljyistä myös kestävämpiä ja paremmin säilyviä, ne eivät hapetu yhtä herkästi kuin tyydyttymättömät.
🔹Kertatyydyttymättömät -> tekevät öljyistä kevyempiä ja nestemäisiä. Päättyvät ykköseen = yksi kaksoissidos. Vastustavat hapettumista aika hyvin. Esim. oleiinihappo: C18:1.
🔹Monityydyttymättömät -> tekevät öljyistä juoksevia ja "kuivan" tuntuisia, imeytyvät nopeasti. Päättyvät kakkoseen, kolmoseen jne = useampi kuin yksi kaksoissidos. Härskiintyvät nopeasti. Esim. alfalinoleenihappo: C18:3.