Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Meidän Maisa 8 v. adoptoitiin eläinsuojeluyhdistyksestä reilu 4 vuotta sitten.
Kisun elämä oli ollut surkea niihin neljään ikävuoteen asti, kunnes meidän tiemme kohtasivat. Maisaa oli kohdeltu erittäin huonosti - oli huonolla ruoalla, silmä oli puhkaistu, häntä murrettu kahdesta kohtaa jne.
Lopulta kohtasi onni, Maisa huostaanotettiin (en tiedä sen tarkemmin historiasta, enkä haluakaan) ja paikallinen eläinsuojeluyhdistys hoiti hänet kuntoon. Maisa pääsi lääkäriin, leikattiin ja häntä hoivattiin useammankin eri sijaiskodin hoitajan toimesta - hän tervehtyi.
Meidän edellinen kissamme oli juuri jouduttu lopettamaan lähes 22-vuoden iässä ja kävimme vielä raskasta surutyötä. Ei ollut aikomustakaan ottaa heti kissaa. Mutta, sattumalta näin Maisan kodinhakuilmoituksen ja se oli siinä. Tämä on meidän tyttö! Ilmoituksesta muistan sanat: Maisa on herttainen pieni tyttö.
Niin laitoin kirjeen sijaiskotiin ja parin viikon kuluttua ajelimme Jyväskylään hakemaan Maisaa uuteen kotiin Espooseen.
Kesyyntymistä ja löydettyä luottamusta tapahtui nopeasti, tietyt asiat toki vieläkin pelottavat ikävien kokemuksien johdosta.
Nyt Maisa on onnellinen kissa, jolla on kaksi kaikkensa tekevää passaajaa. Uloskin pääsee valjaissa.
Eläinsuojeluyhdistykset tekevät erittäin hienoa ja tärkeää työtä. Monen eläinsuojeluyhdistyksen toiminta rahoitetaan vapaaehtoisten lahjoituksilla. Suosittelen osallistumaan niiden toimintaan - se on erittäin palkitsevaa!"
-Tipi
Esittelyssä Laveran uudet meikkipohjatuotteet.
Disclaimer: teen töitä sarjan parissa. Olen saanut tuotteet töistä.
Laveran solo-luomivärit, puuterimaiset meikkipohjatuotteet sekä yksi meikkivoide uudistuvat. Valikoimaan liittyy myös uusi maskara.
Käydään silmämeikkijuttuja läpi toisessa postauksessa ja tutustutaan tänään uudistuneisiin kasvomeikkituotteisiin. 🙂
Tässä yksi meikkilook Laveran uusilla meikeillä. On kyllä hassua, miten keltaiselta ihoni näyttää meikittömänä..! Aina sama juttu näissä ennen/jälkeen -kuvissa..! 😀 Heti kun kasvoille laittaa meikkivoidetta, kamera myös valottaa kuvan eri lailla, koska meikkivoiteen sisältämä titaanidioksidi heijastaa valoa.
Kuvan meikissä minulla on Laveran uutta Cream To Powder -meikkivoidetta, Rosy Peach -poskipunaa sekä silmämeikissä Laveran kultaista Sunrise Glow -highlighteria sekä lämpimän punaista Cashmere Brown -poskipunaa. Silmämeikinkin voi tehdä kasvotuotteilla :) Viimeisessä kuvassa Cashmere Brown -poskipunaa on myös poskilla.
Laveran uudet meikit ovat tällä hetkellä myynnissä vasta meidän omassa verkkokaupassa Joliessa. Muille jälleenmyyjille ne saapuvat vuodenvaihteen jälkeen. Tämän jutun hintatiedot ovat Joliesta.
CREAM TO POWDER -MEIKKIVOIDE 16,90€ / 10,5 g
Laveralla on aiemminkin ollut tuote, joka on lupaillut yhdistävänsä puuterin ja meikkivoiteen. Tuotteen nimi oli 2 in 1 Compact Foundation, ja se on ollut valikoimassa yli 10 vuotta. Käytännössä tämä meikkivoide ei kuitenkaan tuntunut iholla lainkaan puuterimaiselta, vaan oli enemmänkin Joe Blasco -tyyppinen kiinteä ja hyvin voidemainen sekä peittävä meikkivoide. Vanha koostumus ei jättänyt ihoa mattaiseksi, vaan päin vastoin aika kuultavaksi. (En koskaan ymmärtänyt, miksi tuotetiedoissa kerrottiin sen olevan meikkivoide + puuteri yhdessä....)
Uusi Cream To Powder -meikkivoide on aivan erilainen: se on ohuempaa ja koostumus oikeastikin muuttuu iholla puuterimaiseksi. Voide jättää iholle hyvin samettisen ja mattaisen pinnan, eikä päälle todellakaan tarvitse laittaa puuteria. Peittävyydeltään Cream To Powder on Laveran peittävin meikkipohja.
Vanha koostumus (musta rasia) vs. uusi koostumus (valkoinen rasia)
Vanhaan 2 in 1 Compact Foundationiin verrattuna Cream To Powderin peittävyys on ehkä hitusen kevyempi. Toisaalta uutuus on paljon helpommin kerrostettavissa kuin vanha, koska koostumus on niin superohutta eikä muutu kerrostaessa möhnäiseksi. Peittävyyttä voi näin ollen rakentaa helposti lisäkerroksilla.
Cream To Powder -meikkivoiteen mukana ei tule vippaa, toisin kuin vanhan. Uutuus onkin mielestäni paras levittää sormin, koska koostumus on niin samettinen ja peittävä. Sormilla saa parhaiten täsmälevitettyä tuotetta peittoa tarvitseviin kohtiin, kuten nenänpieliin. Halutessaan Cream To Powder -meikkivoiteen voi toki levittää myös sienellä tai napakalla siveltimellä.
Itse levitän tätä oikeastaan pelkästään kasvojen keskiosaan ja poskille, joissa on eniten tasoitettavaa.
Sävyjä on kaksi, joista tummempi 02 (kuvassa) sopii kasvoilleni kutakuinkin täydellisesti.
Kuvasta näkee myös, miten samettisen ja mattaisen pinnan meikkivoide jättää.
Jos pinta jää liian puuteriseksi, suihkauta päälle Laveran meikinkiinnityssuihketta (se on muuten alkoholiton, FYI!) ja puuterisuus sulaa pois. Minulla meni hetki oppia annostelemaan tätä riittävän vähän, sillä koostumus on niin tiivistä ja peittää todella pienellä määrällä. Tämä käyttäytyy iholla hyvin eri tavoin kuin kosteuttava hehkumeikkivoide. Ensimmäisillä testikerroilla pinta jäikin vähän liian puuteriseksi, mutta nyt olen oppinut oikean annostelun, ja levitän tätä pienelle alueelle kerrallaan.
Koostumus blurraa kivasti myös ihohuokosia.
Täytyy sanoa, että tykkään uudesta Cream To Powder -meikkivoiteesta kovasti. Vaikka olen itse hehkuvamman meikkipohjan ystävä, tässä on oikein hyvä koostumus ja peittävyys on loistava - ilman että tulos näyttää kakkumaiselta. Uutuuden myötä Laveran meikkipohjavalikoimassa on nyt myös oikeasti mattainen vaihtoehto.
SATIN COMPACT POWDER 15,50€ / 19,5 g
Kivipuuteri on myös kokenut täyden uudistuksen. Uusi Satin Compact Powder on peittävämpi kuin vanha Mineral Compact Powder ja toimii käytännössä meikkipuuterin tavoin - eli myös yksinään meikkipohjatuotteena.
Mitenkään 'voidemainen' tämä ei kuitenkaan ole, kuten jotkut meikkipuuterit, vaan tuntuu hyvin puuterimaiselta.
Jos Satin Compact -puuteria haluaa käyttää meikkipuuterin tavoin, se kannattaa levittää sienimäisellä vipalla tai tiheällä kabuki-siveltimellä. Valitse perinteinen puuterivippa tai puuterisivellin, jos haluat käyttää tätä meikin viimeistelyyn ja kiinnitykseen.
Valikoimassa on toki edelleen myös suosittu irtopuuteri. Sen pakkaus uudistuu, mutta koostumus on käsittääkseni sama kuin ennen.
VELVET BLUSH POWDER 14,90€ / 5 g
Miten ihanan näköinen trio..! 😍
Kun kuulin poskipunauudistuksesta, ehdin ensin huolestua suosikkisävyni Charming Rosen puolesta. Charming Rose on yksinkertaisesti ihan parhautta, ja se on myös eniten suosittelemani poskipuna. Hinta-laatusuhde on lyömätön ja sävy juuri sopivan neutraali sopimaan niin viileälle kuin lämpimälle iholle. Charming Rosessa toteutuu täydellinen tasapaino persikan ja vaaleanpunaisen välillä.
Kaikeksi onneksi Lavera näyttää säästäneen Charming Rosen, ja sama sävy on tuotu uuteen kokoelmaan nimellä Rosy Peach. 🙏🏻 Virallista kannanottoa Laveralta ei tähän ole annettu, mutta sävy on niin hylsyssä kuin iholla yksi yhteen Charming Rosen kanssa. Olisihan ollut hullua poistaa niin mielettömän onnistunut ja kaunis sävy, joka on ollut Laveran suosituin poskipuna 10 vuotta.
Uuden trion viileä sävy, Pink Orchid, puolestaan lainaa vanhan kokoelman Columbine Pink -sävyä. Columbine Pink oli sarjan hohtavin poskipuna, ja sitä on myös uusi Pink Orchid. Columbine Pink -duossa oli viileä roosapinkki puoli sekä kultaisella shimmerillä lämmitetty persikkaisempi puoli. Pink Orchid on nähdäkseni yhtä kuin Columbine Pinkin roosapinkki sävy.
Lämpimän punainen sävy Cashmere Brown on sekin ollut valikoimassa aikaisemminkin, ja samalla nimellä. Toisin kuin nimi antaa ymmärtää, kyseessä ei ole ruskea sävy, vaan hyvin lämmin beigellä taitettu punainen. Minusta on hienoa, että Lavera palautti valikoimaan kunnon lämpimän sävyn, sillä viimeiset vuodet valikoimassa on ollut vain pinkki-voittoisia sävyjä.
Vertailu vanhoihin sävyihin.
Charming Rosen uudelleennimitys oli oikeastaan ihan paikallaan, sillä sävy on enemmän persikkainen kuin ruusuinen. Uusi nimi sopii sävylle paremmin :)
Uuden kokoelman Rosy Peach ja Cashmere Brown ovat laadultaan satiinisia, hyvin kevyesti valoa heijastavia koostumuksia, kun taas Pink Orchid on reilusti helmiäinen.
Kasvoilla Cashmere Brown -poskipuna (ja huulilla Laveran Hazel Nude -huulikiilto)
Hieno palautus valikoimaan on myös aurinkopuuteri. Kuvassa "ruskea" poskipuna vieressä verrokkina, niin näette, kuinka epäruskea sävy Cashmere Brown lopulta on.
SOLID SUN BRONZER 14,90€ / 5,5 g
Oli monen mielestä varsin kummallinen veto Laveralta, kun brändi runsaat pari vuotta sitten jätti aurinkopuuterin pois vakiovalikoimastaan. Ehkä heillä oli ajatuksena alkaa jatkossa tuoda aurinkopuuteri aina kesäkokoelmien mukana, ja kesän 2021 kokoelmassa olikin aivan ihanat aurinkopuuterit. Mutta moni asiakas käyttää aurinkopuuteria vuoden ympäri, ja haluaa ostaa sellaisen yhtä lailla tammikuussa kuin heinäkuussa. Tämä ymmärrettiin Laveralla, ja nyt aurinkopuuteri tekee paluun normaalivalikoimaan.
Desert Sun -nimeä kantava aurinkopuuteri on mielestäni aivan fantastisen hyvä. 👏 Te jotka muistatte Laveran edelliset aurinkopuuterisävyt, saatatte muistaa, että toinen oli hyvin kellertävä ja toinen taas hyvin tumma ja punertava. Uusi Desert Sun ei ole kumpaakaan, vaan ihastuttavan neutraali kaakaobeige, joka menee monelle ihonsävylle. Ihan superhyvä sävy! Koostumus on miellyttävän satiininen: ei hehkuva, mutta ei täysin mattainenkaan. Shimmer-partikkeleita tässä ei ole, joten sävy sopii yhtä lailla varjostamiseen kuin koko kasvoille kevyesti käytettäväksi. Tälle iso peukku!
SOFT GLOW HIGHLIGHTER 14,90€ / 5,5 g
Highlighter-sävyt on laitettu ihan uusiksi. Tarjolla on edelleen lämmin ja viileä sävy, mutta sävyt ovat hyvin erilaiset kuin edelliset.
Lämmin Sunrise Glow on todella kultainen, lähes kultapronssinen sävy. Se voi olla hyvin vaalealla iholla kenties liian tumma highlighteriksi, ja sopii melkeinpä paremmin luomiväriksi. (Siinä hommassa se onkin upea!)
Viileä Ethereal Light on jännittävä, ikäänkuin beigellä kevyesti pehmennetty vaalea hopea. Todella jännä sävy, jota on vaikea kuvailla tekstin välityksellä, eikä sävy tartu kuviinkaan kovin hyvin. Vanhassa viileässä highlighter-sävyssä Rosy Shinessa oli selvästi pinkkinen vivahde, Ethereal Light -sävystä roosa taite puuttuu. Ehkäpä tätä voisi kutsua "hopeiseksi shampanjaksi"..? Joka tapauksessa, kaunis sävy.
Vertailua vanhoihin sävyihin.
Kuten näkyy, uusi lämmin highlighter on huomattavasti tummempi kuin vanha. Sunrise Glow toimii varmasti upeasti kesäisen ruskettuneella iholla. Olen testannut tätä myös luomivärinä.
Vaikka Ethereal Light on viileä, se sopii mielestäni näistä kahdesta ehdottomasti paremmin yleiseksi highlighter-sävyksi. Lämpimälle mutta hyvin vaalealle iholle suosittelen highlighteriksi solo-luomivärikokoelman sävyä Moon Shell. (Toisaalta Moon Shell sopii myös viileälle iholle, koska on neutraali.)
Instagramin puolella jo aiemmin hihkuin, että Moon Shell -sävyn myötä löytyi täydellinen dupe L'Orealin edesmenneelle, supersuositulle Golden Beige -sävylle.
Tämä erittäin helmiäishohtoinen, lähes metallinen sävy toimii yhtä upeasti niin silmämeikissä kuin kasvoilla korostustuotteena.
Tässä kuvassa meikki ennen/jälkeen Moon Shell -korostusten. Kasvoilla Rosy Peach -poskipuna (eli "uusi Charming Rose").
Jälkeen-kuvassa olen sipaissut Moon Shell'iä kulmaluulle, silmän sisänurkkaan sekä poskipäälle. Upea, eikö? 😍
*
Mitäs tykkäätte uutuuksista? :)
Kivijalkamyymälöiden puolelta näitä alkaa löytää ensi vuoden puolella, ja nyt ne ovat siis saatavilla verkossa Joliella.
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Arvasin heti pentuja katsomaan mennessäni, että tuo kauemmas ujona tuijottamaan jäänyt pentueen pienin poika oli se, joka meille olisi tulossa, samalla kun muut pennut tulivat innoissaan syömään kengännauhojani ja sormiani.
Meillä on ollut paljon vaikeuksia, sillä hän osaa olla todella haastava ja vaikea persoona, mutta sitten kun saa onnistumisia, tuntuu, että me pystytään mihin vaan. Vastapainona sieltä löytyy myös kiltti, rakastava ja lojaali puoli.
On maailman paras tunne, kun tuo pieni 34kg sylikoira kiipeää syliin, ja rojahtaa siihen nukkumaan vaikka koko sohva tai sänky olisi vapaana. Useasti olen nukahtanut siihen, kun kuuntelen sitä niin rauhoitavaa tuhinaa korvan juuressa.
En osaa sanoin kuvata miten paljon rakastan tuota suloista pientä poikaani. ❤️
Tämän 'kaverikuvasarjan' valitsin siksi, koska tätä katsoessa tulee aina jotenkin hyvä mieli."
- Suvi ja Lemmy
🇫🇮
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Tässäpä esittely meidän eläinystävistä: Suomenlapinkoirat (paimensukuinen) Myy ja Ruu.
Myy (kuvassa vasemmalla)
Myyn kanssa elämä ei ole mennyt helpoimman kautta. Myy tuli meille kodinvaihtajana 6 kk:n iässä. Se oli ollut pääasiassa ulkokoirana emänsä kanssa samassa häkissä, joten muuttaminen rivitaloon ei sujunut ongelmitta. Muutimme lopulta omakotitaloon (tämä oli ollut jo haaveissa aiemmin) ja elämä helpottui huomattavasti.
Myyllä on eroahdistusta, mutta koirakaverin kanssa se pärjää hyvin työpäivät ulkotarhassa, mutta muuten meillä koirat ovat siellä missä ihmisetkin. Myy on hurjan kiltti ja rauhallinen. Se hurmaa yleensä ihmiset, jotka eivät välttämättä niin kovin välitä koirista. Hieman reppanasta olemuksesta johtuen Myy on saanut useita tsemppipalkintoja. Myystä löytyy myös riehakkaampi puoli, joka näkyy vain kotona.
Ruu
Ruu on kaksivuotias uros. Se on luonteeltaan hyvin mutkaton ja tasapainoinen, kaikin puolin ihana ja helppo kaveri. Vaikka Ruu on ihmisystävällinen, kodin ulkopuolella se ei usein juurikaan välitä vieraista. Tämä on ihan mukava ominaisuus harrastuskoiralle.
Ruu tuli meille Myyn kaveriksi, kun nyt jo edesmennyt koiramme Tiku täytti 14-vuotta. Sen tehtävän Ruu on täyttänyt paremmin kuin hyvin. Myyn mielestä Ruu on varmasti välillä oikea kiusankappale, mutta siitä huolimatta ne riekkuvat yhdessä päivittäin. Itselle on nyt vahvistunut ajatus, että kotona pitää olla vähintään kaksi koiraa kerrallaan. Vaikka välillä joukossa tyhmyys tiivistyy, niin kyllä näiden kahden rinnakkaiseloa on ollut ilo seurata.”
-Kirsi
Myyn ja Ruun löytää Instagramista nimellä @pienipaimenlauma ☺️
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Tahvo saapui meille 13 vuotta sitten pienenä pentuna, nimenään tuolloin Keisari. Kotiin päästyämme totesimme hyvin pian, että Tahvo sopisi tälle pienelle pallerolle paremmin. Hänelle on vuosien saatossa kerääntynyt useita nimiä, kuten Rontti, Höntti, Mamman hyvä poikanen, Tahveli, sekä Sudenpentu ja Pikkutassu.
Tahvo on jo elämänsä ehtoopuolella, ja tärkeintä onkin antaa Tahvolle hyvä loppuelämä rakkaiden ihmisten ympäröimänä.
Vanhat koirat tietävät ihmisten asioista enemmän kuin ihmiset itse.
Eivätkä suostu puhumaan.
Katsovat vaan säälivästi.
-Tommy Tabermann
-Satu
⭐︎
Busan-kissa osallistuu Ahvenanmaalta, ja alkuperäinen teksti on ruotsiksi. Käännän sen kalenteriin suomeksi.
🇦🇽 "Busan oli alunperin lainakissa, josta lopulta tuli meidän kissamme viisi vuotta sitten.
Kissan alkuperäinen on Scarlett, mutta hän oli meillä hoidossa usein jo pienenä, ja aloimme jo tuolloin kutsua häntä Busaniksi, koska hän oli niin vallaton. ('Busig' = vallaton, ilkikurinen, riiviömäinen.) Nykyään nimi on lyhentynyt Bus'iksi. Busan on rodultaan norjalainen metsäkissa.
Pikku-Bus on nyt 7 vuotias. Mieheni, joka on allerginen kissoille, ei ole allerginen Busanille. :)
Busanin lempipaikkoja talvella ovat digiboksi tai kylpyhuoneen lämmin lattia."
-Tina
✧
Sannin kommentti: Tommy Tabermanin runo ja digiboksin päällä lämmittelevä kissa made my day...! ♥️
(Muutamaan luukkuun laitan useamman ystävän, kuten tänään, koska kalenteriin tuli niin paljon osallistujia enkä halunnut jättää ketään ulkopuolelle.)
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Otto tuli isovanhemmilleni huostaanotettuna, pelkäsi humalaisia (enemmän kuin normikoirat), käskyjä oli selvästi tehostettu lyömällä.
Isovanhemmilleni tullessaan Otto oli hieman arka, mutta joko hyvin sosiaalistettu aikoinaan tai sitten vain hän oli luonteeltaan vain chilli, mutta kun Otto oppi luottamaan taas ihmisiin, hän kulki kanssani kaikkialle. Hän lähti Helsingin keskustaan, lähti Kainuun pelloille, aivan kaikkialle. Hänelle ei ollut tärkeää että missä oltiin, kunhan hänen ihmisensä (minä tai isovanhempani) oltiin mukana.
Hän oli tyynynäni kun menin kesällä Suomenlinnan kallioille nukkumaan yövuorojeni jälkeen, hän oli kaverina töissä vanhainkodissa ja hellyydenkipeänä nautti rapsutuksista ja kuunteli mummoja ja pappoja.
Mutta mikä eniten merkitsi minulle oli että teininä, niinä myrkyisinä vuosina minulla oli joku joka kuunteli, lähti kanssani joka päivä ulos, minne vaan, kenellä ei ollut kiire luotani pois, vaan nautti ja tykkäsi olla kanssani. Hänen kauttaan opin koirista paljon, elekielestä, koirien välisestä kommunikaatiosta, hän johdatti minut koirien maailmaan.
Vielä vuosia myöhemmin hän pelkäsi, kun tuli iso porukka kylään, meni yleensä sängyn alle piiloon, vaikka isovanhempieni luona kävi vain rukouspiiriläisiä.
Tässä on kuvassa hän juuri kuuli minun tulleen hakemaan häntä lenkille. Menneisyyden peikoistaan huolimatta hän oli ja on elämäni koira, isovanhempieni Otto-poika."
– Jasmin
Blogimaailma sen kuin hiljenee hiljenemistään. On luonnollista, että erilaisten viihdemuotojen kulutus muuttuu ja ilmiöt tulevat ja menevät. Silti, on tässä jotain haikeaa. Blogit olivat oman aikakautensa suuri ilmiö. Nyt niiden kulta-aika on ohi.
Oletteko huomanneet, että melkein kaikki suuret blogit ovat hiljentyneet tai lopettaneet? Hämmästyin, kun huomasin, että jopa ikoninen Mungolife on kadonnut eetteristä. Siinä on todellakin yhden aikakauden loppu. (Ja entäs Ostolakossa.... 💔) Jatkaahan osa vanhoista nimekkäistä bloggaajista tietysti sosiaalisen median puolella, mutta se ei ole sama asia.
Vaikka suuret blogit sulkevat oviaan, en siltikään pidä todennäköisenä, että blogit katoavat kokonaan. Niille riittää aina oma yleisönsä, ihan kuten aikakauslehdillekin yhä riittää. Pitkään puhuttiin, että lehdet näivettyvät pois blogien noustessa mainstream-lukuviihteeksi - kuka enää maksaa lehdistä kun blogeja voi lukea ilmaiseksi? - mutta eivät lehdet mihinkään kadonneet. Valikoima on toki pienentynyt, mutta yhä lehdille riittää lukijansa. Näin uskon olevan blogienkin kohdalla.
Mutta ei blogi enää ole the juttu. 2020-luvulla se on vanhanaikaista hidasta mediaa.
Juuri tuon hitauden menetys niin monilla elämän alueilla surettaa minua eniten. Hitaat ja keskittymistä vaativat viihdemuodot korvautuvat nopeatempoisella fast food -sisällöllä. Tästä saisi laajemmankin pohdiskelevan kirjoituksen liittyen kaikenlaisten hitaiden ajanvietteiden hiipumiseen, aina kirjeiden kirjoitukseen saakka. Jotain, joka oli itselleni valtavan tärkeää. Olin hiljattain Postimuseossa, ja kirjeiden historia sai silmäni melkein kyyneltymään. Enää ei kirjoiteta kirjeitä. Miksi kirjoitettaisi, kun Whatsapp-viesti singahtaa perille sekunnin nano-osassa.
Haluan tässä kirjoituksessa heittäytyä pienelle nostalgiatripille ja muistella blogivuosia. Myös sitä, millaisen kehityskaaren bloggaus on ammattina käynyt läpi.
Aloitin itse bloggauksen juuri blogien kaupallistumisen ja suuren suosion kynnyksellä. Vuonna 2009 ei juurikaan vielä puhuttu kaupallisuudesta, ja blogiscene Suomessa oli niin pieni, että kaikki vähänkään tunnetummat blogit pystyi luettelemaan nimeltä. Muistelen, että Stella Harasek oli Suomessa ihan ensimmäisiä palkkaa bloggauksesta saaneista alan tekijöistä. (Mikä hänen ensimmäisen bloginsa nimi olikaan..? Paras Aika Vuodesta..!) Olivia-lehti osti Stellan blogin omille sivuilleen vuonna 2009, ja tästä alkoi bloggauksen ammatillistuminen Suomessa.
Muita tuon ajan suuria bloggaajanimiä olivat mm. Nelliina Vaatehuoneen Nelliina, Mou Mou -Iina, No Fashion Victims -Emmi ja mielettömään supersuosioon "kuin yhdessä yössä" ponkaisseen More To Loven Peppi ja Mimmi. More To Loven naiset olivat ensimmäisiä bloggaajia, jotka nousivat käytännössä julkkistasolle esiintyen TV-ohjelmissa ja lanseeraten oman vaatemalliston.
Kuka muistaa ajat, kun blogit saattoivat päivittyä kahdestikin päivässä..? Bloggaajilla oli vain niin paljon sanottavaa, ja lukijat ahmivat innolla kaiken.
Minulle erityisesti Mou Mou oli jonkin asteinen idoli, ihailin häntä suuresti ja luin blogia, vaikka en vaatteista ja muodista niin piitannutkaan. Tuohon aikaan suurin osa suosituista blogeista oli ns. muotiblogeja, joissa bloggaajat esittelivät päivän asujaan ja tyyliään. Tällaisena muistan Iinan, kaunis ja helposti lähestyttävän oloinen nainen seisoi kuvissa parvekkeella tiiliseinä taustanaan. ❤️ Muistan myös elävästi sen, kuinka Iinan aamubloggaukset oli ajastettu tulemaan ulos kello 5 aamulla, jotta varhain töihin lähtevät ehtivät nauttia Iinan seurasta aamukahvinsa ääressä..! Se oli jotain niin herttaista.
INDIEDAYS
Vuonna 2010 perustettu Indiedays oli merkittävä askel blogien kaupallistumisessa. Suomen ensimmäinen blogiportaali kokosi yhteen joukon suosituimpia muotiblogeja - tällä termillä mainstream-blogit tunnettiin pitkään -, ja maksoi bloggaajille palkkiota perustuen mainoksiin, joita portaalin sivuilla näytettiin.
Indiedaysin ensimmäisiin blogeihin kuuluivat mm. Mou Mou, No Fashion Victims, P.S. I Love Fashion (sittemmin Linda Juhola), Tyyliä Metsästämässä, Nelliinan Vaatehuone ja Johanna Piispan luotsaama Fashion Week. Mielestäni Indiedaysissa vaikutti hetken aikaa myös Mungolife, mutta liittyiköhän hänen lähtöönsä peräti jotain draamaa, ja Indiedays-aika jäi lyhyeksi..! Myöhempinä vuosina draamasta saattoi vastata muuan WTD-Nata - kaikella rakkaudella. 🔥
Karkkipäivän liittyessä Indiedaysiin keväällä 2010 se oli portaalin ensimmäinen kauneus-genren blogi. Muistan, miten jännitti mennä tapaamisiin ja olla se ainoa ei-muotibloggaaja joukossa, jossa kaikki muut olivat mun silmissä suuren luokan fashionistoja. En muutenkaan ollut millään lailla verkostoitunut bloggaaja enkä tuntenut oikein ketään. Tietyllä tavalla tämä ei hurjasti koskaan muuttunut. (🤷♀️) Tamperelaisena pysyin aina ulkopuolisena pääkaupunkiseudun blogipiireistä, enkä oikein sujahtanut tamperelaistenkaan alan ihmisten joukkoon. Tein blogia aina yksin omassa kuplassani, nyt kun mietin.
Indiedaysin luokkaretkellä vuonna 2013. Mukana menossa mm. Uino, naaG, MouMou, Avec Sofie, Janni Ehari ja Annika O. (Montako henkeä sinä tunnistat kuvasta..? ☺️)
TAPAHTUMIA, GAALOJA JA BLOGIEN KULTAISET VUODET
Alkuvuosina blogimaailma oli kuitenkin todella sosiaalinen ja täynnä tapahtumia, vaikka allekirjoittanut kuplassaan oleilikin. Ei edes voi puhua 'alkuvuosina', vaan tapahtumarikkaat vuodet kestivät pitkään, viimeinen suuri blogigaala oli vuonna 2018. Bloggaajien itse järjestämät miitit olivat yleisiä, ja Indiedays järkkäsi bloggaajilleen yhteisöllisiä hyvinvointipäiviä. Meistä pidettiin hyvää huolta, ja vaikka tunsin aina oloni omalla tapaa ulkopuoliseksi muotimimmien (ja myöhemmin lifestyle-kirjoittajien) keskellä, todella tykkäsin portaalin järjestämistä tapahtumista ja arvostin vaivannäköä, jota niiden eteen nähtiin. Siihen aikaan yhteisöllisyys korostui voimakkaasti. Oli tosi paljon juhlia, kekkereitä ja gaaloja. Huh, yhteen aikaan oli jopa kaksi blogeja palkinnutta Awards-tilaisuutta vuodessa...!
Blogien suosio oli arvioni mukaan korkeimmillaan vuosina 2014, 2015 ja 2016. Noina vuosina tuntui olevan eniten pöhinää blogien ympärillä, ja omassakin blogissani kävijämäärät pysyivät tasaisesti 100 000 kuukausivierailijan tasolla. Mun kävijämääräennätys on muuten maaliskuulta 2015. Olin helmikuun lopussa kirjoittanut viraaliksi menneen proteiinirahkapostaukseni, jota maaliskuun puolella jaettiin monessa mediassa lehdistö mukaanluettuna. Kuka muistaa tuon postauksen..? 😅 Kiitos "rahka-gaten", blogissani vieraili maaliskuun aikana 191 459 ihmistä. (Pidin näistä tilastoa!) En voi valitettavasti kauneusbloggaajana ylpeillä sillä, että jokin kauneus-aiheinen kirjoitus olisi vetänyt kaikkein kovimmat lukijamäärät..!
UNELMADUUNI: KUUKAUSIPALKALLA VAPAATA SISÄLTÖÄ
Näihin vuosiin liittyy myös toinen hieno muisto. Tavallaan rahka-postauskin symboloi sitä aikaa ja kiteyttää sen, kuinka vapaa olin kirjoittamaan ihan mistä vain mieleen pälkähti. Kun nyt mietin tuota aikaa, se on tavallaan kuin liian hyvää ollakseen totta. Siihen aikaan bloggauksesta maksettiin kuukausipalkkaa, eikä tuo palkka ollut riippuvainen kaupallisista yhteistöistä. Olin siis kuin oman Karkkipäivä-lehteni päätoimittaja, ja saatoin täyttää sivut millä ikinä halusin. Sama pätee toki nykyhetkeenkin, mutta tänä päivänä kukaan ei maksa sulle, kun kirjoitat lentopelosta, vaikeasti irtoavasta ripsarista tai "humpasta ja hernekeitosta". Kuukausipalkat ovat vaikuttaja-alalla kaukainen muisto (oikeastaan kuin kangastus... oliko se todella mahdollista..?) ja palkkiot tulevat suoraan yhteistöistä. Jos haluaa tehdä blogia työkseen, on tehtävä kaupallisia yhteistöitä.
Bisnes-vaistoisemmat tekivät tietysti kaupallisia yhteistöitä jo kuukausipalkkojen aikaan, koska silloinhan saattoi tienata vielä enemmän. Miksipäs ei :) Mä taas olin tyytyväinen mun kuukausipalkkaan - tai, tarkastelukulmasta riippuen, olin tyhmä ja naiivi. Välissä kuluneiden vuosien tarjoamalla viisaudella ajattelen nyt, että toimin minulle tyypillisesti, koska en ole koskaan ollut bisneshenkinen voittojen maksimoija - mutta myöhemmin olen ymmärtänyt, että oikeasti olin myös vähän naiivi. Tarjosin yrityksille ilmaista näkyvyyttä 100 000 lukijan mediassani vuosikausien ajan. Tein valtavasti töitä, josta muut hyötyivät taloudellisesti, ja minä sain sen ilon, että blogissani oli paljon tyytyväisiä lukijoita. :)
Sittemmin tilanne on alan luontaisten muutosten myötä muuttunut, ja nyt kaupalliset yhteistyöt ovat luonnollinen osa bloggaajuuttani. Jos jokin harmittaa, niin se, että enää ei ole aikaa kirjoittaa kaikista niistä hassuista random-aiheista, jotka olivat Karkkipäivässä vuosien ajan niin tyypillisiä. Toisaalta, tämä ei ole pelkästään kaupallisten tekstien "syytä", oma ajankäyttöni on myös muuttunut, ja nykyään teen blogin ohella myös muita töitä sekä opiskelen.
MEIKKIBIMBOSTA AIKUISEKSI?
Tuntuu samalla hienolta sekä hullulta, että olen kirjoittanut blogia niin pitkään, ja että meikki-intoiluna alkaneesta höpöttelystä kasvoi mulle ammatti. Karkkipäivä on ollut pääasiallinen työni vuodesta 2012. Vuosiin mahtuu aivan valtavasti kaikkea, ja kyllä tässä kohtaa on heitettävä niinkin kliseinen lause, että olen jollain tapaa kasvanut aikuiseksi Karkkipäivän myötä. Vaikka olin jo 3-kymppinen blogin perustaessani.
Blogia aloittaessa kuvailin itseäni "ikuiseksi Peter Paniksi", ja taitaapa tämä kuvaus yhä lukea mun esittelytekstissä. Olen aina kokenut olevani tosi lapsellinen ja lapsenmielinen, ja aikuisuus on tuntunut vieraalta asialta. Olen nähnyt ympärilläni nuoria, lapsia ja aikuisia - ja mä olen ollut kuin se ihme tyyppi, joka ei kuulu mihinkään ikälokeroon. Mutta nyt viime vuosina, ja etenkin kun mietin kuluneita kolmeatoista vuotta, tajuan, että olen tullut aikuiseksi. En ole enää se nuori Sanni, joka teki värikkäitä meikkitutorialeita ja jakoi autuaana VHH-reseptejä. Tunnen vihdoin konkreettisesti ajan kulun ja näen ne muutokset, joita minussa on tapahtunut. Syvemmät, kuin silmäkulmien harakanvarpaat.
Uteliaana jään seuraamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja dokumentoinko ryppyjäni vielä kymmenen tai 15 vuoden kuluttua. Miltä blogien maailma näyttää silloin...? Olemmeko minä ja Mou Mou yhä pystyssä...? 😄
Ainakin vielä nyt saan nöyrän kiitollisuuden saattelemana kirjoittaa Karkkipäivää - tämä blogi ei ole hiljentynyt, ja runsaslukuinen lukijakunta ilahduttaa aktiivisuudellaan. Jokaisen postauksen kommenttilaatikossa on elämää, mistä olen hurjan iloinen ja otettu. Kiitos siis myös teille, Karkkipäivän lukijat, kun olette mukana ja teette osaltanne Karkkipäivästä sen paikan, mikä se on.
Pidetään hitaan median lippu liehumassa! 🤗 ❤️
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Haluaisin osallistua sun joulukalenteriin, ensisijaisesti siksi, että Suomessa on meneillään kissakriisi - eläinsuojeluyhdistyksillä ympäri maan on hallussaan käsittämätön määrä kodittomia kissoja, joista monet niiden omistaja on kyllästyttyään vain hylännyt. Oheisesta linkistä voi lukea lisää:
Adoptoin itse eläinsuojeluyhdistykseltä kissan kuukausi takaperin. Kaaos on ehtinyt olla meillä vasta lyhyen aikaa ja tämä on sen vuoden mittaisen elämän aikana sen neljäs koti.
Se otettiin talteen 15.6.22 osana monikymmenpäistä kissapopulaatiota. Kaaos oli vielä meille tullessaan arka, väisti kosketusta ja livahti herkästi saunaan lauteiden alle piiloon. Sen toisessa etutassussa oli karvaton läikkä, jota se oli stressipäissään kalunnut.
Nyt kuukautta myöhemmin Kaaos on valloittanut koko talon; se roikkuu verhoissa, osallistuu joka ikiseen askareeseen saunan pesusta ruuan laittoon, leikkii matoilla, hiirillä ja omalla hännällään. Aina herätessään se tulee kiehnäämään jalkoihin, naukuu ja vaatii mahan rapsutusta. Yöt se nukkuu polvitaipeessa.
Olen tosi tyytyväinen ja jo hirveän kiintynyt tuohon retaleeseen ja surettaa ajatella, kuinka paljon vastaavia, omaa kotia etsiviä kissoja on. Haluaisin siis kehottaa jokaista kissan ottamista harkitsevaa tutustumaan oman alueensa eläinsuojeluyhdistysten adoptoitaviin lemmikkeihin ja muistamaan, että eläin otetaan sen eliniäksi ja siitä täytyy pitää huolta!"
– Nimetön
✧
Sannin terveiset: Kaaoksen tarina on valitettavan yleinen. Joulukalenteriinkin osallistuneista kissoista useammalla on samanlainen tausta. Tarinoita lukiessa kissojen hylkäämisen tosiasia palautui taas vahvasti tietoisuuteen.
Lemmikki todellakin otetaan sen eliniäksi, ja jos jokin painava syy estää lemmikin pitämisen, sille on etsittävä uusi koti. Vastuu ei lopu siihen, jos lemmikki ei syystä tai toisesta sovikaan omaan elämään. On surullista ja käsittämätöntä, että kissoja hylätään niin paljon: Suomessa vuosittain yli 20 000. Onneksi edes osa hylätyistä saa Kaaoksen tavoin uuden mahdollisuuden. ❤️
Kalenterissa lukijat kertovat eläinystävistään
♥️
"Minun koirani, Sulo ja Kauno, ovat minulle niin tärkeitä ja rakkaita, että minun on sitä vaikea sanoittaa.
Sulo on ihan ensimmäinen oma koirani, toteutunut unelmani. Pikkutyttönä, ja hieman vanhempanakin omasta koirasta haaveillessani, en olisi voinut kuvitellakaan niin ihanaa koiraa kuin Sulo. Sulo on lempeä ja paras mahdollinen ensikoira, jonka kanssa on yhdessä opeteltu kaikenlaista peruskäytöshommista jäljestykseen. Sulo on hieman itsepäinen ja tasainen ilopilleri ja Sulolta koetan oppia tuota ihanan optimistista suhtautumista elämään.
Sulo pitää kaikista ja uskoo lähtökohtaisesti kaikkien olevan hyviä, ja Sulo tekeekin mielellään tuntemattomista ihmisistä ystäviään kuitenkaan nöyristelemättä ketään. Sulo käy mielellään kylässä sekä ottaa iloisena vieraat vastaan ja lumoaa lempeällä katsellaan he, jotka Sulon lämpöisen ja hyväksyvän energian ottavat vastaan.
Sulon lohdutus kaikkiin murheisiin on se että se tuo iloisena lempilelunsa syliini, keltaisen vinkuvan rinkulan: leikitään! Se piristää! Ei tarvi murehtia.
Sulo on koirista tummempi, Kauno vaaleampi
Kauno on sielunkumppanini. Reaktiivinen ja herkkä. Kauno on opettanut minulle minusta itsestäni ihan valtavasti. Olen oppinut armollisuutta niin itseäni kuin muita kohtaan.
Ulkopuolinen maailma määrittää paljon sitä, millainen on hyväkäytöksinen koira, ja huonosti käyttäytyvä koira leimataan usein kurittomaksi, omistaja koulutustaidottomaksi, huomioimatta sitä, että käytös ei muutu napista painaen. Oli pitkä tie ensin oppia hyväksymään Kaunon reaktiivisuus ja sen jälkeen oppia olemaan välittämästä muista (päästä siis eroon "mitä tuokin meistä ajattelee"-ajattelusta ja keskittyä omaan tekemiseen), ja oppia ymmärtämään se, miksi Kauno käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Vasta tämän jälkeen voitiin tosissaan yhdessä alkaa työstää tapoja, millä elämä ehkä helpottuisi, ja nykyisin esimerkiksi jopa suurin osa koiraohituksista menee hiljaa, hienosti kontaktissa rauhassa kulkien meidän omassa kuplassa.
Olen ollut aina liian nöyrä kuuntelemaan ulkoa tulevia ohjeita enkä ole löytänyt luottoa omaan tekemiseeni. Kaunon kanssa tämäkin on ollut pakko opetella, on pitänyt oppia tuntemaan tavat toimia mitkä sopivat Kaunolle ja luottaa siihen, että loppukädessä tiedän itse, mikä Kaunon kanssa toimii. On opittu olemaan läsnä ja toimimaan yhdessä. Kaunossa ja minussa on loppujen lopuksi ihan valtavasti samankaltaisuutta, ja ymmärrän todella paljon itseni kautta Kaunon herkkyyttä, epäluuloa ja vahvaa reagointia.
Kerron koirilleni lähes joka aamu, että aamu on maailman paras, koska saan herätä koirieni kanssa. Kun meditaatiossa ohjataan menemään johonkin turvalliseen tilaan mielen sisällä, menen mielessänikin koirieni viereen. Vaikka koirani ovat kummatkin ihan erilaisia, ne ovat aivan yhtä rakkaita: ne hyväksyvät minut juuri tällaisena ja minä hyväksyn ne juuri sellaisina, kuin ne ovat. Ihan täydellisinä rakkaina.
Luovuimme lentomatkustuksesta ottaessamme koiria, mutta reissaamme lomilla koirien kanssa, ja mikä olisikaan parempaa matkaseuraa kuin parhaat kaverit!
Koirille jokainen lenkki samoissakin ympyröissä on aina uusi seikkailu, joka lenkillä on kaikkea mielenkiintoista, kun vain tarkkaavaisesti havainnoi. Tällä hetkellä koetan oppia koirilta elämään entistä enemmän hetkessä, nauttimaan juuri siitä mitä on nyt."
– Leena
