Kosmetiikkaa allergiselle ja erittäin herkälle iholle. Millaisia allergisen ihon tuotteet ovat koostumukseltaan?
Se selviää tänään, kun tutkitaan Allergia-, Iho- ja Astmaliiton myöntämän Allergiatunnuksen saaneita tuotteita.
Ostin juttua varten seitsemän Allergia-merkattua voidetta apteekista ja tavaratalosta. Dermosilin Hydro Gel -voiteen olen saanut aiemmin blogin kautta.
Tämän blogipostauksen inspiraationa toimi Instagramiin talvella saamani viesti:
Tämä kommentti oli reaktio Instagram Story -julkaisuuni, jossa vähän armottomasti "sätin" LV:n seerumia, jolla on Allergiatunnus.
En sättinyt seerumia siksi, että se sopii allergiselle iholle, vaan koska siinä on huonoin tuntemani ainesosakoostumus missään seerumissa. "Kosteuttavana" mainostetussa seerumissa on tasan yksi rehellisesti ja tehokkaasti kosteutta sitova ainesosa, muuten tuubi on täynnään silikoneja ja koostumusta muokkaavia aineita sekä muita ihonhoidollisesti alempiarvoisia aineita. Aijoo - onhan siellä kaksi rauhoittavaa ainesosaa.
En epäile yhtään, etteikö tuote ole iholle äärimmäisen neutraali ja hyvin siedetty eikä varmastikaan ärsytä, kysymykseni lähinnä kuuluu, miksi näin mitäänsanomaton tuote on edes kehitetty. Miksi laittaa iholleen sekoitus merkityksettömiä sileältä tuntuvia aineita, joiden sisään on paketoitu yksi kosteuttava aine - kun on olemassa myös niitä oikeastikin kosteuttavia ja kokonaisvaltaisemmin hoitavia tuotteita?
(LV-seerumin käyttäjät saavat vapaasti kommentoida seerumista saamaansa ihohyötyä, uskon toki kun kuulen 😀❤️)
Instagram-kommentista inspiroituneena ostin siis testiin joukon Allergiatunnuksella varustettua kosmetiikkaa, tarkoituksena tutustua niiden koostumuksiin ja siihen, millä lailla hyperneutraalit tuotteet ylipäänsä on rakennettu. Ostoskoriin päätyi Avènen, LV:n, Lumenen, Favoran ja La Roche-Posayn tuotteita. Dermosilin geeli minulla oli jo ennestään.
Ihonhoitotuotteissa on paljon herkistäviä, ärsyttäviä ja potentiaalisesti allergisoivia aineita, kuten hajusteita, erilaisia happoja, tiettyjä kasviuutteita (kuten mykerökukkaiset) ja säilöntäaineita. Erityisesti hajusteiden ja formaldehydiä vapauttavien säilöntäaineiden joukossa on paljon ärsyttävinä ja allergisoivina tunnettuja ainesosia. Allergiatunnuksen saaneissa tuotteissa vältetään kaikkia näitä.
MITEN "ALLERGIATESTATTU" -TEKSTILLÄ VARUSTETTU TUOTE JA ALLERGIATUNNUKSEN SAANUT TUOTE EROAVAT TOISISTAAN?
Ilmaisu ’allergiatestattu’ ei lopulta kerro yhtään mitään, sillä ei ole olemassa virallista määritelmää tai kriteerejä sille, millaisia testejä tulisi suorittaa. Kaikille kosmetiikkatuotteille tehdään joka tapauksessa ns. patch-testi. Termillä ”allergiatestattu” varustettu tuote ei siis vältämättä eroa testauksensa puolesta millään lailla normaalisti patch-testatusta tuotteesta, ja ilmaisua käytetään vain markkinoinnillisista syistä.
Allergia-, Iho- ja Astmaliiton logolla varustettuihin tuotteisiin taas voi luottaa, sillä ne ovat käyneet läpi tarkemman syynin. Allergiatunnus kertoo, että ihotautilääkärit ja muut puolueettomat asiantuntijat ovat tutkineet tuotteen ja se täyttää allergianäkökulmasta asetetut kriteerit
Huom! Vaikka on olemassa paljon allergisoivia kosmetiikan ainesosia, on hyvä muistaa, että suurin osa ihmisistä ei koskaan allergisoidu, eikä ole syytä pelätä kosmetiikan ainesosia. Väestöstä arviolta noin 10%:lla on kosmetiikka-allergiaa ja noin 2-3%:lla on hajusteallergia. (Lähde: allergia.fi) Hajusteyliherkkyys on eri asia kuin hajusteallergia.
Lähdetään liikkeelle Lumenesta. Tämän voiteen esittelin hiljattain myös osana "Halpaa kosmetiikkaa" -postaustani.
LUMENE KLASSIKKO KOSTEUTTAVA VOIDE KASVOILLE JA VARTALOLLE
💦 Miltä tuntuu? Kevyt emulsio levittyy hyvin ja tuntuu miellyttävältä sekä kohtuullisen kosteuttavaltakin. Kosteuttava tunne ei kuitenkaan säily pitkään. Voiteen koostumuksessa ei ole runsaasti humektantteja eikä paljon rasvojakaan. Siis: kaikin puolin hyvin kevyesti ihoa hoitava voide. Silti, Lumenen Klassikko-voide on sellainen, jota on mukava käyttää puhtaasti ihofiiliksensä perusteella, voiteessa ei ole mitään "häiritsevää".
👉 Muutamalla sanalla: Ihan ok kevyt ja hyvin edullinen voide iholle, joka ei kaipaa paljon kosteutusta.
🔰Ainesosat: aqua, caprylic/capric triglyceride, glyseroli, rypsiöljy, oleyl erucate, c10-18 triglycerides, acetyl alcohol, glyceryl stearate, allantoin, tupasvillauute, peg-75 stearate, phenoxyethanol, tocopherol acetate, ceteth-20, stealth-20, sodium polyacrylate, propanediol, silica, sodium gluconate, ethylhexylglycerin, peg-8, tocopherol, potassium sorbate, ascorbyl palmitate, sorbic acid, ascorbic acid, citric acid.
Ainesosa-arvio: pääosin esteriöljyistä ja -rasvoista koostuva voide, koostumuksesta näkee, että voide on edullinen. Glyseroli kosteuttaa, rypsiöljy pehmentää ja allantoiini sekä tupasvilla rauhoittavat. (Tupasvillan vaikutuksista iholla ei tosin ole ihan valtavasti osviittaa, se lienee ennen kaikkea mukavan kuuloinen kasvi markkinoinnin tueksi.)
👨💼 Kenelle? Alhaiselle budjetille, normaalille, ei-kuivalle iholle, nuorelle iholle.
LV 48 H KOSTEUTTAVA KASVOVOIDE
💦 Miltä tuntuu? Jokseenkin saman tuntuinen kuin Lumene Klassikko, yhtä ohut ja notkeasti levittyvä. Ihan miellyttävä neutraalilla tavalla, mutta jättää kuitenkin aavistuksen muovimaisen pinnan ihoon imeytyessään.
Kosteusteho ei riitä iholleni, vaikka laitan LV-voidetta hyaluronihapposeerumin päälle. Alle tunnin kuluttua ihon pinta on "kuiva", kuin mitään voidetta ei olisi levittänytkään. Sama kokemus toistuu kaikilla testikerroilla.
👉 Muutamalla sanalla: mitäänsanomaton, kevyt kosteusvoide iholle, joka ei kaipaa paljon kosteutusta.
‼️ Mielenkiintoista: LV:n virallisen tuotekuvauksen mukaan 48 H -voide on "erittäin tehokkaasti kosteuttava". Voidetta kuvataan myös "täyteläiseksi". "Hyaluronihappo ja karitevoi antavat pitkäaikaisen kosteutuksen tunteen iholle, tuloksena pehmeä ja hoidettu iho."
Markkinointitekstistä en tunnista lainkaan omaa kokemustani. Täyteläinen? Jättää pehmeän ja hoidetun ihon? Minun ihoni ei valitettavasti voinut allekirjoittaa tätä lupausta.
🔰 Ainesosat: Aqua, Isohexadecane, Caprylic/Capric Triglyceride, Glycerin, Dicaprylyl Ether, sheavoi, Dimethicone, Glyceryl Stearate, PEG-100 Stearate, C12-13 Alkyl Lactate, Saccharide Isomerate, Arachidyl alcohol, Hydrolyzed Hyaluronic Acid, Behenyl alcohol, Arachidyl glucoside, Polyacrylate Crosspolymer-6, Sodium Citrate, Phenoxyethanol, Allantoin, Methylparaben, Ethylparaben, Citric Acid, Triethanolamine.
Ainesosa-arvio: pääosin esteriöljyistä koostuva voide, jonka mainittavat hoitavat ainesosat ovat glyseroli, sheavoi, sakkaridi-yhdiste sekä hyaluronihappo. Näiden osuus kokonaisuudesta on kuitenkin niin pieni, että iholla tuntee lähinnä kevyiden esteriöljyjen ja -rasvojen tuntuman.
👨💼 Kenelle? En kyllä tiedä kenelle tällaista suosittaisin... henkilölle, joka tykkää LV:stä? Muussa tapauksessa ohjaisin parempien vaihtoehtojen äärelle.
FAVORA KOSTEUTTAVA HOITOVOIDE
💦 Miltä tuntuu? Ihan mukavan tuntuinen voide, arkinen, mutta miellyttävän ja kosteuttavankin tuntuinen. Testatuista Allergia-voiteista Favora-tuotteiden koostumus oli selvästi minua miellyttävin. Voide jättää ihon pehmeäksi ilman kalvon tunnetta.
Favorankin voide on ohut ja kevyt, mutta jättää iholle hieman pidempikestoisen kosteuttavan tunteen kuin Lumene ja LV.
👉 Muutamalla sanalla: mukava, neutraali kosteusvoide.
🔰 Ainesosat: Aqua, PEG-8 beeswax, avokadoöljy, hydrogenated polydecene, manteliöljy, propylene glycol, isopropyl palmitate, xylitylglucoside, ascorbyl palmitate, ascorbic acid, aloe barbadensis leaf, anhydroxylitol, xylitol, citrus grandis fruit extract, tocopherol, PEG-8, cetyl alcohol, carbomer, triethanolamine, phenoxyethanol, ethylhexylglycerin, citric acid.
Ainesosa-arvio: Favoran voide sisältää avokado- ja manteliöljyä, mikä meikäläisen näkökulmasta on heti plussaa. Lisäksi tuotteessa on kolmen ksylitolin yhdiste sekä aloe veraa, mitkä tuovat voiteeseen mukavasti humektanttisuutta - vaikkakaan käytetty aloe veran muoto ei ole se tehokkain. ("Juice" eli aloe vera -mehu on tehokkain!)
👨💼 Kenelle? Peruskosteusvoiteeksi ongelmattomalle, normaalille tai pintakuivalle iholle. Nuorelle iholle. Tämän alle kun yhdistää Favoran seerumin, niin varmasti pärjää kosteuttavuuden puolesta :)
FAVORA RAUHOITTAVA JA KOSTEUTTAVA SEERUMI
💦 Miltä tuntuu? Erittäin miellyttävän tuntuinen emulsioseerumi, kosteuttaa sekä pehmentää.
👉 Muutamalla sanalla: Suosikki! Tätä käyttäisin ilman muuta.
🔰 Ainesosat: Aqua, butylene glycol, coco-caprylate/caprate, betaine, glycerin, panthenol, rypsiöjy, sodium polyacrylate, phenoxyethanol, ethylhexylglycerin, tocopheryl acetate, microcrystalline cellulose, xanthan gum, allantoin, bisabolol, sodium gluconate, sodium hyaluronate, sodium lauroyl lactylate, caprylyl glycol, cellulose gum, biosaccharide gum-1, biosaccharide gum-4, pentylene glycol, ceramide NP, ceramide AP, phytosphingosine, cholesterol, carbomer, glucose, chondrus crispus (carrageenan) extract, n-prolyl palmitoyl tripeptide-56 acetate, ceramide EOP
Ainesosa-arvio: tämä pikku-pullo on syönyt vaikka mitä hyvää..! Favoran seerumissa on runsaasti kosteuttavia, pehmentäviä ja rauhoittavia ainesosia, joista nostan erityisesti keramidit sekä kolesterolin, jotka kuuluvat kaikkein tehokkaimpiin ihon suojamuurin vahvistajiin. Humektanttien leiristä mukana on hyaluronihappoa, betaiinia, glyserolia sekä sakkaridiyhdisteitä.
Toki Favoran seerumissa on myös iholle vähemmän arvokkaita koostumuksen muokkaajia ja ihon pehmentäjiä, kuten nyt vaikka sodium polyacrylate, mutta Allergia-kosmetiikan ollessa kyseessä tämä kuuluu asiaan. Sama toistuu kaikissa Allergia-tunnuksen tuotteissa. Miksi? Synteettiset pehmentäjät ovat paremmin siedettyjä sekä tasalaatuisempia kuin luonnon kasviöljyt ja -rasvat.
👨💼 Kenelle? Kenelle tahansa helpottamaan ihon kosteusköyhyyttä, erityisen hyvä myös syväkuivemmalle iholle jolta puuttuu lipidejä.
AVÈNE TOLÉRANCE EXTREME RICH CREAM
💦 Miltä tuntuu? Ohut ja miellyttävästi levittyvä voide. Ohuudestaan huolimatta selvästi täyteläisempi kuin muut tähän saakka esitellyt voiteet.
Avène on ihollani joukon kosteuttavin! Voide jättää pitkäkestoisen mukavan ja kosteutetun tunteen, ihoon jää pehmeä pinta. Todella hyvä koostumus; ohut, mutta ei tunnu rasvaiselta, paksulta tai jäykältä. Ei myöskään jätä kalvon tunnetta.
👉 Muutamalla sanalla: yllättäjä! Kun näen sanan 'rich' etenkin apteekkivoiteen nimessä, odotan automaattisesti paksua ja rasvaista voidetta. Tolérance Rich Cream ei ole lainkaan sellainen! Tätä voisin tosi mielelläni käyttää talvella päivävoiteena.
🔰 Ainesosat: Avene thermal spring water, caprylic/capric triglyceride, glycerin, sheavoi, safloriöljy, behenyl alcohol, sodium acrylates/C10-30 alkyl acrylate crosspolymer, water (aqua)
Ainesosa-arvio: no ei ihmekään että tykkään voiteen ihotuntumasta, kun mukana on ilmeisen hyvä pitoisuus sheavoita ja safloriöljyä! Inci miellyttää siinäkin mielessä, että se on erittäin lyhyt.
Mukana on vain Avènen lähdevettä, koostumusta notkistavaa esteriöljyä (caprylic/capric triglyceride), kosteutta sitovaa glyserolia, pehmentävää ja suojaavaa sheavoita, ravitsevaa ja ihon kutinaa lievittävää safloriöljyä, voidetta stabiloivaa rasva-alkoholia sekä kalvonmuodostaja, joka auttaa ehkäisemään kosteuden haihtumista.
👨💼 Kenelle? Kuivalle ja herkälle iholle. (Jälleen kerran saan huomata, miten paljon mun iho on kuivunut, kun jo voiteet kohderyhmälle "dry to very dry skin" sopivat minulle ja tuntuvat miellyttäviltä..!)
LA ROCHE-POSAY TOLERIANE ULTRA CRÈME
💦 Miltä tuntuu? Täyteläisin voide testatuista. Ohutta, mutta selvästi rasvaisempaa kuin muut. La Roche-Posayn voiteessa on selvin hajusteettoman tuotteen tuoksu; vaikka voiteessa ei ole hajusteita, siinä on silti selvästi aistittava, kenties vähän lääkemäinen tuoksu. Ei-miellyttävä.
Toleriane Ultra tuntuu oikein kosteuttavalta ja jättää ihoon pehmeän ja suojaavan pinnan, joskin myös hieman "muovisen". Tuntee heti, että koostumuksessa on paljon synteettistä, koostumus on ihan erilainen kuin esimerkiksi Avènen kasviöljypitoisessa voiteessa.
Vaikka L R-P:n voide on kaiken kaikkiaan synteettisen tuntuinen, on se lopulta kuitenkin ihan miellyttävä siinä mielessä, että se jättää iholle mukavan ja kosteutetun tunteen. Avénen ja La Roche-Posayn lipidi-rikkaammat voiteet ovat selvästi enemmän sitä, mitä ihoni kaipaa, koska nuo alkupäässä esitellyt kevyemmät voiteet vain katoavat ihoon eivätkä lopulta jätä kosteutettua ja hoidettua tunnetta.
👉 Muutamalla sanalla: peruskosteuttava voide herkälle ja kuivalle iholle. Miinusta lääkemäisestä tuoksusta - joka onneksi kuitenkin haihtuu nopeasti.
🔰 Ainesosat: La Roche-Posay thermal water, isocetyl stearate, skvalaani, sheavoi, dimethicone, glycerin, aluminum starch ocentylsuccinate, pentylene glycol, PEG-100 stearate, glyceryl stearate, cetyl alcohol, dimethiconol, sodium hydroxide, acetyl dipetide-1 cetyl ester, acrylates/C10-30 alkyl acrylate crosspolymer
Ainesosa-arvio: kappas, voiteessa on kaksi minullekin hyvää hoitavaa ainetta, skvalaani ja sheavoi. Muuten voide onkin yhtä synteettisten estereiden ja silikoniyhdisteiden riemuvoittoa (jonka pystyy tuntemaan iholla).
👨💼 Kenelle? Kuivalle, erittäin kuivalle ja herkälle iholle.
Loppuun vielä rasvattoman koostumuksen Allergia-tuote:
DERMOSIL HYDROGEELI 0%
💦 Miltä tuntuu? Kuin kosteuttavalta seerumilta...! Ohut, fluidimainen geeli ei jätä ihoa yhtään tahmeaksi ja on kaikin puolin miellyttävän tuntuinen.
Minusta Dermosilin Hydrogeeli tosiaan tuntuu seerumimaiselta, ja seerumin tavoin olen sitä käyttänytkin. :) Sokkotestissä todennäköisesti luulisin tätä hyaluronihapposeerumiksi, ohut geelifluidi muistuttaa erehdyttävästi hyaluronihapposeerumien tyypillistä koostumusta.
👉 Muutamalla sanalla: kosteuttava, raikas geelifluidi.
🔰 Ainesosat: Aqua, Glycerin, Pentylene Glycol, Acrylates/C10-30 Alkyl Acrylate Crosspolymer, Bisabolol, Allantoin, Sodium Hydroxide
Ainesosa-arvio: niin simppeli kosteuttaja kuin olla voi; kosteutuksesta vastaavat glyseroli ja miedompana peesaajana pentyleeniglykoli. Mukaan on leivottu myös klassikko-rauhoittajat bisabolol ja allantoiini.
👨💼 Kenelle? Herkälle ja rasvoittuvalle iholle, kesäaikaan toimii ainoana kosteuttajana todennäköisesti myös sekaiholla ja normaalilla iholla. Tai: käytä seerumin tavoin! Kyllä minä ennemmin tämän tuotteen sujauttaisin iholleni seerumiksi kuin LV:n seerumin..! 😆
Vinkki: tee niinkuin Sanni: sekoita Hydrogeeliin pari tippaa kasvoöljyä! Saat öljyjen hyödyn helpommin imeytyvässä muodossa ja vesikosteutuksen samaan pakettiin :)
SUMMA SUMMARUM
Allergiatunnus-tuotteiden testi osoitti, että allergiselle iholle kehitettyjen tuotteiden reseptiikka ja lähestymiskulma eroavat toisistaan suurestikin. Vaikka kaikille tuotteille on ominaista hajusteettomuus ja tietynlainen riisuttu hoitavuus (poislukien Favoran seerumi, jossa on yllättävän monipuoliset ainesosat), selkeänä erona voi nähdä etenkin kasviöljyjen hyödyntämisen tai niiden pois-jättämisen, kuten myös incin kokonaisuuden perustelluuden (mikä tämä on suomeksi...).
Etenkin halvemmissa tuotteissa käytetään runsaasti turhia ainesosia jotka eivät ole perusteltuja tuotteen funktion kannalta, ne ovat mukana todennäköisesti osana jotain halvan voidepohjan perusreseptiä. Harkitummassa incissä turhakkeet on karsittu pois - herkällä ja allergisella ihollahan halutaan nimenomaan minimoida ihon altistusta erilaisille kosmetiikan kemikaaleille.
Osa Allergia-tuotteista on todellisia "karvalakki-mallin" ihonhoitotuotteita, jotka vain kosteuttavat ja pehmentävät (kevyesti) ihon pintaa. Toisissa voiteissa taas on hienostuneempi ja useampia erilaisia hoitavia aineita hyödyntävä koostumus. Keramidit ovat yksi ainesosaryhmä, jota ehdottomasti hakisin voiteestani, jos minulla olisi herkkä ja kuiva iho. Keramideja on ihossa luonnostaan, joten ne eivät allergisoi.
SYNTEETTISET VS. KASVIÖLJYT
On tunnettua, että synteettiset rasvat ja öljyt ovat erittäin herkälle ja allergiselle iholle usein parempia kuin luonnolliset öljyt, ihan jo tasaisen laadun ja 100% tunnetun kemiallisen sisällön puolesta. Synteettisesti tuotetun öljyn kaikki komponentit ovat hallittavissa ja labrassa voidaan tuottaa tismalleen samaa öljyä vuodesta toiseen, kasviöljyt taas sisältävät vaihtelevan laadun ja pitoisuuden yhdisteitä, ja ovat erilaisia joka sadossa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö tarkoin valitut kasviöljytkin voi sopia allergiselle iholle, ja yleensä allergikko tietää itse, onko hän herkistynyt jollekin kasville.
Sheavoi, manteliöljy, jojobaöljy ja avokadoöljy ovat hyviä esimerkkejä luonnon rasvoista, jotka ovat hyvin siedettyjä herkälläkin iholla. Yhdistämällä ihonhoitotuotteessa synteettisiä sekä luonnon öljyjä saadaan monimuotoisemmin hoitava tuote, jossa esimerkiksi kasviöljyjen sisältämillä vitamiineilla voi olla iholle hyödyllinen vaikutus. Toki täysin synteettinenkin voide kosteuttaa ja pehmentää ihoa.
Noniin, maalissa 🤗
Taas tuli paljon asiaa, ja tämä oli kiva toteuttaa ja kirjoittaa. Kiitos siis sinulle, Instagram-kommentoija :)
43 comments on “Luupin alla Allergiatunnuksen ihonhoitotuotteita”
Hei, kiitos taas niin kattavasta postauksesta! Ennen lukemista veikkasin Avenen ja LRP:n vievän ykkössijat. Olen myös huomannut tuon, että jotkut voiteet tuntuvat melkeinpä kuivattavilta, tai siis että iholle jää vain sellainen kumma kalvo. Löysin herkälle iholleni joku vuosi sitten First Aid Beauty -sarjan, se rauhoitti minun PODinkin. Harmi vaan että sitä pitää tilata verkkokaupoista Suomen ulkopuolelta. Nyt otin kokeiluun CeraVen ☺️ Siinä olisi hinta alempi ja helpommin saatavilla.
Hyvin veikattu :) ☺️
CeraVe-sarjassa hyvää on sentään keramidit, muuten ei innosta meikäläistä lainkaan (mutta toisaalta ei ihmekään, en luonnonkosmetiikkaihmisenä ole brändin kohderyhmää :))
Kiitos! Olen testannut useimpia noista tuotteista ja pettynyt. Kuiva aikuisiän akneiho ei tosiaan arvostanut kokeilujani :D
Avenen tuotteet ovat olleet enemmän käytössäni joten kiva kun sekin merkki oli edustettuna. Arvostan kovasti kun jaksat avata inci-listoja ja suomentaa koostumuksia, pikkuhiljaa oppii itsekin.
:) :)
Heh, toi LV 48h on sekä mun että miehen lemppari, ostetaan aina uudelleen ja uudelleen. On muuten ihan täydellinen päivävoide Hadalabon hoitonesteen ja The ordinaryn buffet-seerumin päälle, ja toimii meikin alla. :) Yöksi laitan sitten tuhdimpaa voidetta, tällä hetkellä Lumene Arktis yövoide käytössä (joka on myös hajusteeton). Tai sitten jos guashaan niin arganöljyä.
Favoran tuotteita kokeilin joskus enkä tykännyt yhtään. Tuntui jotenkin muovisemmalta ja iho kiristeli.
LV seerumin suosio muuten saattaa johtua siitä että moni kuulemma käyttää sitä meikin alle primerina, eikä niinkään sen alkuperäiseen tarkoitukseen.
Joo, voin kuvitella että toimii hyvin meikin alla :) Jättää niin "kuivan" pinnan :D
Okei, no sitten saata ymmärtää..! :D
Pakko silti sanoa, että oikein suututtaa lukea LV:n sanailuja tuotteesta, miten he kehtaavat? "LV Kasvoseerumin aktiiviset ainesosat vahvistavat ihon omaa suojakerrosta, tasoittavat ihoa ja häivyttävät juonteita. Kosteuttaa tehokkaasti ja pitkäkestoisesti." Aktiiviset ainesosat.?! Seerumissa ei ole ensimmäistäkään aktiivista aineosaa. Häivyttävät juonteita...? Mikähän seerumin ainesosista häivyttää LV:n asiantuntemuksella juonteita..?! Silikoni? Varmaan sitten se, mutta huhhuh mitä tekstiä, harvoin törmää näin liioiteltuun viestintään markettikosmetiikan kohdalla! Yleensä tämän kategorian merkit tajuavat rajoittaa viestintänsä perusilmaisuihin kuten "kosteuttaa ja suojaa". Varmaan hyvät hykertelyt olleet LV:n copywritereilla kun ovat kynäilleet näitä tekstejä...!
No joo, tulee taas mieleen se taannoinen keskustelu Diorin hehkutetusta ja lähinnä polyvinyylipitoisesta seerumista (vai oliko se nyt Lancome..!)
Tässä sentään ei kuluttajan lompakkoa ohenneta muutamaa euroa enempää, joten taloudellista vahinkoa ei sentään synny samassa mittakaavassa.
Tuli muuten testattua nyt tuo LV 48h voide mökillä. Juu ei jatkoon yksinään. Toimii tosiaan hyvin kun alla on läjä kosteuttavia ja hoitavia järeämpiä tuotteita, mutta yksinään saunan jälkeen imeytyy puolessa sekunnissa ja saa laittaa useamman kerroksen, silti iho vielä kirvelee ja kiristelee. Pitänee ens kerralla ottaa mukaan repullinen muitakin tuotteita. On niin vaikea löytää hyvää (ja halpaa) kosteusvoidetta, on niin suppea valikoima hajusteettomia tuotteita jotka oikeasti tekisivät jotain (kasvovesistä ja hoitonesteistä puhumattakaan, siksi tilaan ebaysta Hadalaboa).
👍
Kyllä minusta olisi todella mielenkiintoista kuulla LV:n kemistien ja tuotekehittäjän perustelut sille, että näin kevyen koostumuksen voide voi kosteuttaa 48 h.... Joo, jos nyt vaikka solutasolla voidaan mitata esimerkiksi aavistuksen kohonnut vesipitoisuus epidermiksessä vielä 48 h tuotteen käytön jälkeen, se ei tosiaan ole sama asia, kuin että ihminen käytännön tasolla tuntee ihonsa olevan kosteutetun ja mukavan tuntuinen, eli pehmeä ja ei-kiristelevä. Oikeasti mua todella suututtaa tällaiset markkinointiväittämät..! Kyllähän ihmiset jo pesevätkin ihoaan kahden vuorokauden aikana, pitäisikö uskoa, että LV:n voide vaikuttaa iholla vielä kasvojen pesun jälkeenkin..? Aaargh....
Haluaisin ihan hirveästi kuulla mitä sulla on sanottavana tiktokin kautta kulttisuosikiksi nousseesta CeraVesta! Ostin merkin pesuaineen ja lotionin apteekista ja olen pitänyt niistä paljon. Iho näyttää itseasiassa todella hyvältä just nyt, mutta en oikeen silti tiedä merkistä mitään ja olisi mielenkiintoista kuulla sun näkökulmaa inciin ja kaikkeen. Varsinkin merkin spf-rasva kiinnostelee.
Moikka!
Täältä löydät CeraVe-postaukseni, esittelin viime kesänä myös CeraVen SPF 25 -kasvovoiteen. (En tykönnyt 😀):
https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/tag/cerave/
Ah, eikä 😍! Yritin etsiä sun tageista mutta taisi mennä ohi, kiitos paljon!! Nyt tiedän olla ostamatta tätä aurinkorasvaa:D
Itse asiassa mulla oli jäänyt tuo CeraVe-tägi lisäämättä Asiasanat-luetteloon, eli mun moka 🙈
Meni kommenttini Ceravesta näköjään vähän väärään paikkaan viestiketjussa, tähän oli tarkoitettu 🙂
Oikeaan ketjuun tuli :)
Mielenkiintoista lukea näistäkin tuotteista välillä! Mitä mieltä olet YA:n uuden vartalovoiteen ainesosista:
Aqua, caprylic/capric triglyceride, isopropyl myristate, glyceryl stearate SE, glycerin, cetearyl alcohol, ceteareth-20, Avena sativa (Oat) kernel oil, lactic Acid, phenoxyethanol, ethylhexylglycerin.
Kyseessä ei ole allergiamerkitty tuote, mutta ostin kokeiluun edullisen hinnan vuoksi. Plussaa tietysti siitä, että tuote tehdään Suomessa.
Moikka!
Hyvin edullisen ja koostumukseltaan kevyen näköinen perusvoide, joukossa on vain yksi arvokkaampi ja monimuotoisemmin hoitava aine (kauraöljy). Ei varmaankaan kovin täyteläinen..? Ei vaikuta myöskään erityisen kosteuttavalta, kun glyseroli on vasta viidentenä. Varmaankin iholla kevyen tuntuinen ja nopeasti imeytyvä.
Jos on rasvoittuva iho, kannattaa testata tuo Ceraven aurinkosuojallinen voide. Minulla on, ja epäilytti kun oli normaalille ja kuivalle iholle. Mutta ostin, koska voihan sen käyttää sitten muualle kroppaan, jos ei käy kasvoihin. On niin edullinen. Imeytyi hyvin, ei kiillä, ei jätä valkoista naamaa. Minun iho on niin rasvoittuva, että ei siitä kiiltoa vie päiväksi mikään tuote,mutta tää toimi ihan yhtä hyvin kuin mattapintaa lupailevat. Minulle tuoksu ja purkin ulkonäkö on aivan se ja sama, pääasia että tuote toimii.
Omistan tätä tuubin, ja olin pettynyt.. ei hoida, eikä kosteuta.. :/
Ehkä menettelee paremmin, kunhan iho ei vaadi erityishoivaa ja on jo saanut takaisin oman suojavaippansa... mutta nyt on vain kirvellyt ikävästi-
Joo ei varmaan kauhean hoitava eikä kosteuttava, mut just siksi omiaan rasvoittuvalle iholle 🙂 Harmi tietysti, et myydään harhaanjohtavasti normaalille/kuivalle 😕
Olisi mielenkiintoista kuulla kommenttisi muistakin apteekin voiteista, kuten Ceralan, Carbalan, Aqualan L jne.
Moikka!
Aqualan L on itse asiassa ollut aiheena yhdessä ihan ensimmäisistä ainesosia vertailevista postauksistani, ilmestyi vuonna 2010:
https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/inci-vertailussa-aqualan-l-vs-estelle-thild/
(Oih, nostalgiaa... ❤️)
Yksitoista vuotta sitten en vielä tuntenut termejä kuten "esteriöljyt", mutta tänä päivänä summaisin Aqualan L:n näin: kevyt esteriöljyihin ja -rasvoihin perustuva miedosti pehmentävä ja miedosti kosteuttava hyperneutraali voide. Voide on kaikilta ominaisuuksiltaan "mieto", siksi se sopiikin niin fantastisen hyvin normaalille ja suhteellisen nuorelle iholle, joka ei kaipaa kuivan tai ikääntyneen ihon tavoin hienostuneempaa lipidikoostumusta tai intensiivisempää kosteutta. Aqualan L on niin neutraali, "hajuton ja mauton" voide että ei ihme että se on yksi suomalaisten suosikkivoiteita. Ei jätä tahmaa, ei tunnu eikä tuoksu miltään. :D Itsekin käytin sitä monen monta vuotta, varmaan lähemmäs kymmenen...
Rakastin juuri sitä, kun Aqualan L ei jättänyt iholle oikein minkäänlaista tunnetta. Tämähän johtuu siitä, että se on niin kevyt sekä humektanttisesti että rasvallisesti. Täydellinen iholle, joka kaipaa vain minimaalisen määrän kosteutta ja hoitoa ylläpitääkseen kosteustasapainonsa.
Ceralania ja Carbalania en ole kokeillut, kun eivät ole tarjonneet mitään omalle iholleni. Incit vastaavat tuotteiden kuvauksia ja lupauksia. Carbalan tosin puhuu "korkeasta karbamidipitoisuudesta", mutta 5% ei ole minun mielestäni mikään erityisen korkea pitoisuus (itse käytän yli 15-prosenttisia karbamidivoiteita). Toki ihon tila ratkaisee. Carbalan Plus vaikuttaa ainesosiensa puolesta ehdottomasti paremmalta voiteelta kuin perus-Carbalan.
Kiitos😊
Mulla on kokemusta muutamasta koosteen tuotteesta, mm. LV seerumipoloinen... enpä osannut arvata sen olevan noin mitäänsanomaton, hehhee...! Mun iholla se meni ihan täydestä, mutta en mitään tehohoitoa odottanutkaan.
LV on muuten julkaissut keramidipitoisen voiteen, oletko testannut sitä?
Silmäilin kaupassa INCI-listaa, mutta en vielä napannut mukaan.. hintaa ei ole pahasti (4€ ja risat), mutta kaappitilaa ei enää juuri ole yhdellekään putkilolle...!
En ole huomannut keramidivoidetta. Luin nyt LV:n sivuilta esittelyn kaikista sarjan tämän vuoden uutuuksista, ja voi tosiaan todeta, että sarja ei kerta kaikkiaan ole meikäläisen juttu, en kuulu LV:n kohderyhmään millään tasolla. (Joten ei ihme, että tuotteet eivät ole koskaan vedonneet minuun, eivät viestinnällisesti, kosmeettisesti eivätkä ainesosallisesti).
Tulee jotenkin hämmentynyt tai vaihtoehtoisesti "liikuttunut" olo LV:n tuote-esittelyjä lukiessa, sarja kommunikoi kuluttajille kuin he olisivat kosmetiikan suhteen päiväkotilapsia. Siellä puhutaan ihan tutuista ja todella yleisistä ainesosista kuten hyaluronihaposta, ksylitolista ja keramideista kuin ne olisivat jotain tosi erityistä tai uutta, tai ainakin vähemmän tunnettuja ainesosia LV:n käyttäjille. (Niin... koska LV:n tuotteissa ei näitä ole aiemmin käytetty... Pelkästään LV:tä käyttävälle kuluttajalle ne ovat varmaan jääneetkin vieraiksi...)
Huh. Nojoo... *vetää henkeä* 😅😄 Mun ei yksinkertaisesti kannata yrittää arvioida tai edes suhtautua LV:n tuotteisiin, koska sarja on kehitetty niin erilaiselle kosmetiikan kuluttajalle jollainen itse olen. Kiteytettynä, "Deciem"-tyypin kuluttajat eivät vilkaisiskaan LV:hen, ei ole mitään syytä. Kuitenkin näitä karvalakkimallin superyksinkertaisia ihonhoitosarjojakin selvästi tarvitaan, niille on tilaus. Ymmärrän sen. On paljon kuluttajia, joiden iho on sen verran helppohoitoinen, ettei se vaadi intensiivisempää kosteutusta tai hoitoa. Joten miksi kehittää heille arvokkaampia tai ainesosateknologisesti hienostuneempia tuotteita? Jos näilläkin pärjää, niin sehän on hyvä. 👍
(Mietin koko ajan tuota "Kosteuttaa ihoasi 48 tuntia" -lupausta.... Se oli ehkä räikein... kun itsellä kosteuden tunne samalla voiteella kesti noin 45 minuuttia... Ja minullakin on sentään aika hyväkuntoinen eikä mikään rutikuiva iho....)
Noniin. Nyt! Over and out 🤓
Olen kai deciem-tyypin kuluttaja, mutta pidän LV:n seerumista. 😄 se sopii hyvin miksailuun ja aurinkovoiteen alle ja sy-alueelle. Minun on myös vaikea löytää perusvoidetta, joka ei lisäisi mustapäitä mutta ei myöskään ärsyttäisi ihoa.
Kuulen tosi usein perusvoiteiden kohdalla kommentteja mustapäistä tai näpyistä (viimeksi eilen sisareltani). Ilmeisesti on niin, että perusvoiteet ovat lähtökohtaisesti aina sen verran okklusiivisia ja niiden rasvakomponentit niin "raskaita", että niiden ihoon jättämä kalvo on omiaan aiheuttamaan epäpuhtauksien syntymistä. :/
(Vaikka perusvoide tuntuisikin iholla ohuelta, sen sisältämät rasvat saattavat silti olla "raskaita", millä tarkoitan suurta molekyylikokoa ja tietynlaista rasvahappopitoisuutta.)
Favoran seerumi yllätti, muuten arvasin miten käy. Avenea olen käyttänä vuosia.. Mutta lähinnä vaan sitä silmäynpärysvoidetta soothing eye contour creamia.. Sopii kutisevalle atooppiselle iholle.
Mutta kyllä saa herkkäihoinen olla tarkkana, kun ihan kuraa näin monet allergiatuotteet.
Oletko sattumalta lukenut siitä vastikään ilmestyneestä ruotsalaisesta "kohudokumentista", jossa vertailtiin erilaisia voiteita ja jossa Nivean sininen perusvoide "päihitti" muun muassa reinolituotteet? Käytän harvoin lainausmerkkejä, mutta nyt siihen oli tarvetta. ;)
Olisikohan tuo sama ohjelma, josta ahvenanmaalainen ystäväni kertoi... Se tosin taisi olla TV-sarja, ei yksittäinen ohjelma. Tämä:
https://www.svtplay.se/sanningen-om-hudvard
Tulisikohan tämä katsottavaksi myös YLElle..?
Minua ei mitenkään yllätä Nivean menestyminen, sehän on menestynyt vastaavissa testeissä aiemminkin :) Kun tutkitaan ihonhoitotuotteita pelkästään niiden konkreettisen kosteutus- ja pehmennystehon spekseistä käsin, Nivea Cremen kaltaiset voiteet menestyvät, koska ne todellakin kosteuttavat ja pehmentävät tehokkaasti. (Kosmeettista miellyttävyyttä sun muita ominaisuuksia kuten antioksidanttisuutta näissä testeissä ei arvioida, vain sitä, miten hyvin tuote sitoo ihoon kosteutta ja pehmentää sen pintaa.)
Nivea Creme on kosteuttavudessaan ja pehmentävyydessään erinomainen, sitä ei käy kiistäminen. Olen itsekin aiemmin lukenut testistä, jossa sen todettiin häivyttävän juonteita paremmin, kuin kallimpien anti-age-voiteiden. Tämäkään ei hämmästytä minua, sillä juonteet pehmenevät ja niiden näkyvyys miedontuu, kun ihon pinta pidetään hyvin kosteutettuna ja pehmeänä. Totesinhan Nivean tehon myös omilla auringon rypistämillä silmönympäryksilläni taannoin :)
Tuntematta tämän ruotsalaisdokumentin sisältöä ja millä tavoin siellä on Niveaa ja retinolituotteita vertailtu, uskallan silti veikata, että jos Niveaa ja laadukasta retinolituotetta verrattaisiin pitkässä käytössä, sanotaan vaikka vuoden pituisella jaksolla, olisi tulos retinolituotteen hyväksi kun mitataan juonteiden syvyyttä. Retinolihan ei kosteuta, joten toki retinolin kanssa tulee myös käyttää kosteuttavia tuotteita. (Tässäkin mielessä on vähän hölmöä verrata Niveaa ja "pelkkää" retinolia, jos siis tämä on ollut asetelma tuon dokumentin tutkimuksessa.)
Ryppyihin voi vaikuttaa useilla mekanismeilla, joista tehokas kosteuttaminen on yksi, ihoa uudistava ja kollageenin tuotantoa buustaava on toinen. Nivea ei pysty jälkimmäiseen, eikä retinoli ensimmäiseen. Jos iholle tarjotaan pelkää kosteutta, vs. jos sille tarjotaan kosteutta sekä kollageenintuotannon piiskausta, jälkimmäinen tuo varmasti vielä näkyvämpiä tuloksia.
Juuri tuo sarja kyseessä. Ja sarjan ensimmäinen osa. Siinä oli tutkittu voiteiden lyhytaikaista vaikutusta, juuri kuten kuvasit. Kolme kuukautta taisi olla se aika. Eli retinolien, peptidien tai antioksidanttien pitkän ajan vaikutusta ei voinut huomata mitenkään. Mutta näiden perusteella media saa hienot otsikot, että Nivea päihitti kalliit anti-age -tuotteet.
Ehkä tuo tulee jonkin ajan päästä myös suomen kanaville. Pitänee hamstrata Nivea-purkkeja etukäteen.. :D
👍
Tosi mielenkiintoinen ja asiapitoinen postaus! Kuten Marikin tuossa yllä jo mainitsi, niin tarkkana saa olla näiden kanssa. Ja kuten LV:n tuotteet osoittavat, ei myöskään valmistajan informaatioon ole aina luottamista, vaan olisi hyvä tietää itsekin jotain. Onneksi meillä on sinut!
Iho on aina yksilöllinen ja se mikä sopii yhdelle, voi olla katastrofi toiselle. Omasta kokemuksesta voin sanoa sen, että ei auta kuin kokeilla. Oma ihoni on kuiva ja tasaisen ärtynyt tuotteiden vaihtelusta huolimatta. Luonnonkosmetiikan ystävänä välttelen synteettisiä tuotteita ja käytössä on nyt ollut herkälle iholle soveltuvat Madara ja Atopik. Epätoivoissani olen myös kokeillut apteekin perusvoiteita tuloksetta. Uteliaisuuttani kokeilin Erisan+:n yövoidetta ja ihme tapahtui! Iho näytti jo parin päivän käytön jälkeen paremmalta. Erisan+:llahan on allergialiiton hyväksyntä toisin kuin ylempänä mainituilla. Muistelen sinun kirjoittaneen aiemmin oman postauksen Erisanplussasta.
Vinkkinä vielä tähän loppuun, että mikäli joku innostui Favoran seerumista tai muista postauksen apteekkituotteista, yliopiston apteekin nettikaupassa on viikonlopun yli -20% kaikista ihonhoitotuotteista.
Sorry lisäkommentti vielä.. Favora yllätti. En olisi osannut kuvitella sitä niin hyväksi, samasta firmasta Lumenen kanssa kun alkujaan.. ja Lumene tunnetusti ei ole mikään paras valmistaja herkälle, kuivalle iholle.
Saatan sortua joskus testaamaan sen, vaikka periaatteessa olen suosinut seerumeissa muita merkkejä (K-beauty..)
Nämä rehelliset ja asiantuntevat vertailevat postauksesi ovat ihan parhaita! 🙏🥰 Itse olen myös tykästynyt tuohon Avènen voiteeseen ja siinä on tosi kiinnostavaa myös se, että sen sanotaan olevan steriilisti pakattu, putelin mekanismi on tosiaankin aika mielenkiintoinen 😃
Niin on, siinä on jännä korkki :)
Jostain syystä tämä kommenttini meni väärään postaukseen, sen voi sieltä poistaa... Eli nyt oikeaan paikkaan: Nämä rehelliset ja asiantuntevat vertailevat postauksesi ovat ihan parhaita! 🙏🥰 Itse olen myös tykästynyt tuohon Avènen voiteeseen ja siinä on tosi kiinnostavaa myös se, että sen sanotaan olevan steriilisti pakattu, putelin mekanismi on tosiaankin aika mielenkiintoinen 😃
Tuli oikeaan postaukseen :) A-Lehtien blogipohjassa on bugi, joka saa kommentit näkymään teille lukijoille päin siten, että ne menisivät väärään postaukseen (ilmeisesti aina viimeisimpään), mutta bloginhallinnassa ne näkyvät oikein :)
Lumenen tupasvillatuote aiheutti erittäin voimakkaat ihoreaktiot. Kasvot oli kuin auringossa poltetut. Kesti monta päivää ennenkuin rauhoittu. Kyllä harmitti, kun luotin.Terv. Hajusteallergikko ja - yliherkkä.
Mitä mieltä olet LV:n uutuuksista; vahvistavasta seerumista ja kasvovoiteesta?
En ole näitä vielä ennättänyt testaamaan. Niasiiniamidi on loistava ainesosa, ja kyllä mä ilolla kohtaan sen missä tahansa tuotteessa - kun pitoisuus mahdollistaa vaikutukset. LV:n voidepohjat eivät ole suosikkejani, joten oletettavasti nämä eivät mitenkään sensorisesti vetoa minuun kun ovat niin synteettisiä, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tuote voi tehdä mitä lupaa.
Jään odottamaan, jos jossain vaiheessa ehdit tutustua tuotteisiin ja tehdä niistä postauksen. Lyhyt inci-lista ja kotimaisuus vetoaa näissä itseeni.
Lyhyen incin puolesta nämä ovat erittäin hyviä herkälle iholle. 👍
Näistä on useampikin pyytänyt minulta esittelyä, joten eiköhän se saada järjestymään :)