05.01.2021

Anti-stress-kosmetiikkaa herkälle iholle

Herkkä iho. Minulla ei ole sellaista, mutta monella on.

Ja koska olen ihastunut ranskalaiseen Novexpert-luonnonkosmetiikkasarjaan, tulen esittelemään tämän suhteellisessa hiljaisuudessa vaeltavan helmi-merkin eri tuotteita sarja kerrallaan. 😙 Tänään esittelen hoitosarjan herkälle iholle.

Sen avainsana on magnesium.

Disclaimer: olen töissä Novexpertin maahantuojalla.

Tämän postauksen linkit vievät Natural Goods Companyn verkkokauppaan, jossa Magnesium-sarja on tällä viikolla -25% tarjouksessa.

Magnesium on kivennäisaine, joka osallistuu elimistössä satoihin aineenvaihduntareaktioihin. Se on tärkeä aine hermojen, lihasten ja sydämen toiminnalle.

Magnesium on tuttu aine lihaksia rentouttavissa hyvinvointivalmisteissa. Magnesium on klassinen apu esimerkiksi kramppeihin, nimimerkillä "pohkeeni tietävät, mistä puhun".

Mitä pohkeeni ja minä emme tienneet vielä jokin aika sitten on se, että magnesium toimii myös ihon herkkyysoireiden rentouttajana ja rauhoittajana: magnesiumia voi kutsua ihon anti-stress-aineeksi.

MITÄ ON HERKKÄ IHO?

Herkkä iho ei ole ihotyyppi, vaan ihon tila, jota voi esiintyä millä ihotyypillä tahansa. Toisilla herkkyys on tilapäistä, toisilla se voi olla jatkuvaa, minkä vuoksi herkkää ihoa usein saatetaan myös kutsua ihotyypiksi. Usein herkkä iho linkittyy kuivaan ihoon, näin on erityisesti länsimaissa, kun taas Aasiassa herkyysoireita esiintyy useammin rasvoittuvalla iholla.

Ihon herkkyys ei ole välttämättä asia, jonka kanssa synnytään. Siihen vaikuttavat elintavalliset tekijät. Ihon herkistymisen syitä ovat ihon hydrolipidikalvon heikentyminen sekä ihon oman hyvän bakteeriston, mikrobiomin, häiriöt. Näihin asioihin vaikutamme omilla toimillamme.

Hämmästyin, kun kuulin Novexpertin koulutuksessa, että kosmetiikkavalintamme ovat yksi hyvin suuri tekijä ihon herkistymisen taustalla. Erityisesti liian voimakkaiden puhdistustuotteiden käyttö vaurioittaa sekä ihon hydrolipidikalvoa että mikrobiomia.

Kun jatkuvasti pesemme ihon oman suojavaipan pois, iho kuivuu, ja sen omat suojakeinot ulkoisia ärsykkeitä kuten kylmää, kuumaa ja tuulta vastaan heikentyvät. Terve ja monimuotoinen mikrobiomi puolestaan suojaa ihoa allergeeneiltä ja tulehdusta aiheuttavilta bakteereilta, mutta ylihygieeniset elämäntapamme ovat saattaneet mikrobiomin epätasapainoon.

Seuraus: iho herkistyy ja sillä ilmenee oireita kuten punoitusta, kihelmöintiä, kuumotusta, kutinaa, kuivuutta tai näppyjä.

Kolmas, minulle ennestään tuntematon ihon herkkyyden taustatekijä liittyy ihon ja aivojen väliseen hermoviestintään. (Kyllä kosmetiikkasarjojen koulutuksissa oppii mielenkiintoisia asioita..!)

Joillain ihmisillä ihon ja aivojen välinen hermoverkosto on ylivirittynyt, ja aivot "ylitulkitsevat" hermosolujen iholta välittämiä signaaleja. Tällaiset ihmiset kokevat ihon kautta välittyvät tuntemukset voimakkaammin kuin muut; kuuma tuntuu kuumemmalta, kylmä kylmemmältä ja jopa kosmetiikan ainesosat saattavat aikaansaada "vääriä" hälytyksiä; esimerkiksi voide aiheuttaa kihelmöintiä, vaikkei kyseessä olisi allerginen reaktio.

Iho tuntuu herkältä, koska aivot ylireagoivat ihon kautta välittyviin ärsykkeisiin.

Novexpertin tutkijat halusivat kehittää herkkää ihoa hoitavan ja vahvistavan sarjan, jonka vaikutukset kohdistuisivat kaikkiin yllä mainittuihin herkkyyttä aiheuttaviin tekijöihin.

Perinteinen lähestymistapa herkän ihon kosmetiikassa on laittaa tuotteisiin rauhoittavia ja viilentäviä ainesosia, mutta Novexpertin "resepti" ottaa huomioon myös ihon hydrolipidikalvon säilyttämisen ja mikrobiomin vaalimisen.

"RESEPTI" 🙂 Magnesium-linjan tuotteet sisältävät:

Antioksidantteja, kosteuttavia ja ravitsevia ainesosia, jotka auttavat ylläpitämään ihon suojakelmua (uskaltaako tässä enää käyttää sanaa 'barriääri' kun siitä niin toruttiin edellisen kerran....).

Prebiootteja ja probiootteja, jotka auttavat vahvistamaan monimuotoista ja tervettä mikrobiomia.

Ihoa rauhoittavia ainesosia, jotka laskevat tulehdusta ja punoitusta, vähentävät kihelmöinnin tuntemuksia ja rauhoittavat ylivirittyneitä hermosyitä, vähentäen ihoärsytyksen voimakkuutta.

Sarjan tuotteissa on Novexpertille ominainen pehmeänmakea tuoksu, joskin mielestäni paljon miedompana kuin monissa muissa merkin tuotteissa. Tuoksussa ei ole käytetty eteerisiä öljyjä ja se on ns. hypo-tuoksu.

Tutustutaan sitten itse tuotteisiin. (Rakastan Novexpertin maailmaa, koska siellä ollaan kaikessa niin perusteellisia. Koulutuksetkin vetää kemisti, ja jokaiseen oudoimpaankin ainesosakysymykseen saa tyhjentävän vastauksen ❤️)

Magnesium-linjassa on kuusi tuotetta; puhdistusmaito, kosteuttava ja rauhoittava suihke, kaksi kasvovoidetta, kasvokuorinta ja naamio.

Kuten kaikissa Novexpertin sarjoissa, kasvovoiteesta on kaksi koostumusta. Vaikuttavat aineet ovat samat.

Hydro-Biotic Cream (16,46€, norm. 21,95€) on rauhoittava ja kosteuttava voide normaalille ja kuivalle iholle, Hydro-Biotic Fluid (16,46€, norm. 21,95€) on kevyempi emulsio normaalista sekaiholle.

Voiteiden hoitava koostumus sisältää aloe veraa, hyaluronihappoa, magnesiumia (hyvin imeytyvää magnesium pca -muotoa), Novexpertin omaa, antioksidanttista ruskeasta levästä ja sokerista koostuvaa Novaxyline-yhdistettä, kamelina-öljyä ja helokkiöljyä. Täyteläisemmässä Cream-voiteessa on lisäksi sheavoita, skvalaania ja makadamiansiemenöljyä.

Vinkki kuivaihoisille: Novexpertin voidekoostumukset ovat kautta linjan kevyehköjä, ja jos ihosi on oikein kuiva, voiteeseen kannattaa sekoittaa muutama tippa Omega-boosteria.

(Tämä ei liity Magnesium-sarjaan, mutta oma suosikkikomboni Novexpertilta on Hyaluronic Acid -sarjan kosteuttava geeli sekoitettuna Omega-boosteriin 😙 Urangin suositus yhdistää (öljytöntä) seerumia ja öljyä sai minut löytämään tämän yhdistelmän ihanteellisuuden omalla ihollani 🙏🏻)

Magnesium Mist (5,93€, norm. 7,90€) on linjan tehokkain rauhoittava tuote. Se sisältää magnesiumin ohella myös muita iholle hyödyllisiä mineraaleja kuten kalsiumia, piitä ja natriumia.

Suihkeen koostumus on superyksinkertainen: se on käytännössä Kuolleenmeren vettä, ja ihoa hellivät mineraalit ovat peräisin Kuolleenmeren suolasta.

Elektrolyyttisenä mineraalina magnesium auttaa tehokkaasti sitomaan kosteutta soluväliaineessa. Suihke kosteuttaa, rauhoittaa ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta ja ilmansaasteilta. Sitä voi käyttää kasvoilla kasvoveden tapaan, meikinkiinnittäjänä tai päivän mittaan extra-kosteuttajana. Suihke sopii myös vartalolle. Se ei jätä iholle minkäänlaista tuotetuntua.

Magnesium Mistin vesi on isotonista, mikä tarkoittaa, että sen mineraalipitoisuus on sama kuin ihosolujen. Tämä puolestaan luo parhaat mahdolliset olosuhteet imeytymiselle ja kosteuttavalle vaikutukselle.

Hypoallergeeninen suihke on lisäksi täysin tuoksuton.

Sarjan putsari on maitomainen, ja minunkin ihoni tykkää tästä! En normaalisti ole puhdistusmaitojen ykköskäyttäjä (koska, ehmmm, "rääkkään" ihoani vaahtoavilla putsareilla....), mutta silloin kun puhdistusmaito ei jätä iholle rasvaista tuntua, olemme ystävät :)

Näin kävi Novexpertin Milky Cleanserin (14,93€, norm. 19,90€) kanssa. Sen koostumus on erittäin kermainen, mutta se huuhtoutuu iholta vaivatta ja jättää jopa raikkaan tunteen..! Tämä on varmasti miellyttävimmän tuntuinen (ja tuoksuinen) puhdistusmaito, jota olen kokeillut vuosiin. Olen huomannut jopa haluavani käyttää tätä vaahtoputsareiden sijaan, erityisesti meikittöminä päivinä.

Kosteuttava, pehmentävä ja rauhoittava koostumus sisältää mm. aloe veraa, magnesium pca:ta ja auringonkukansiemenöljyä ja pre- ja probiootteja (alfa-glukaani-ogligosakkaridi + lactobacillus ferment). Milky Cleanser on ensisijaisesti kehitetty ihon puhdistukseen, ei meikin. Se poistaa kevyen meikin, kuten puuterin ja ripsivärin, mutta vahvemman meikin poistoon kannattaa valita Omega-linjan öljyputsari.

Yritän opetella hieman hellävaraistamaan kasvojenpuhdistustani, ja välillä korvaamaan vaahdon maidolla tai öljyllä :) Mia Johansson muuten kehui juuri myös Novexpertin Magnesium-putsaria.

Voiko herkkää ihoa kuoria? Onko se ylipäänsä hyvä asia?

Kuorintaa ei suositella kaikkein herkimmälle iholle, ja omaa ihoaan on hyvä kuunnella. Jos ihosi on vain miedosti herkkä, eikä esimerkiksi jatkuvasti kihelmöi ja punoita, voit hyvin kokeilla kuorintaa. Kuorinnasta on ilman muuta hyötyä iholle, silloin kun se ei ole todella herkkä.

Novexpertin Velvety Scrub Hydro-Biotic (10,88€, norm. 14,50€) on superhellävarainen rakeellinen voidekuorinta. Rakeet eivät ole tiheässä, ja täyteläinen voide tuntuu enemmänkin kosteuttavalta naamiolta. :) Kuorinnassa on käytetty sekä jauhettua bambua että pehmeää jojobavaharaetta.

Testasin Velvety Scrubia kesällä, ja silloin koin sen liian miedoksi omalle, todella järeisiin kuorintoihin tottuneelle iholleni. Nyt otin scrubin uudelleen käyttöön tätä kirjoitusta varten, ja hieman hämmentyneenä totesin, että iho jää raekoostumuksen hellävaraisuudesta huolimatta oikeastaan ihan yhtä sileäksi, kuin tiheämpienkin kuorintojen jälkeen. (Tai sitten vain hieron tätä ihoon niin pitkään, että  sileys tulee jo antaumuksellisesta ajankäytöstä..! Se on todennäköistä... :D)

Lopuksi: sarjan Detox Mask (12,71€, norm. 16,95€) yhdistää miellyttävällä tavalla Cattierin supersuositusta Pink Clay -naamiosta tutun vaaleanpunaisen saven hyödyt kosteuttavaan voidepohjaan.

Vaaleanpunaisen saven mineraalikoostmus tekee siitä erityisesti herkälle iholle sopivan. Se rauhoittaa ihoa tehokkaasti ja laskee punoitusta, samalla kun se myös syväpuhdistaa ihohuokosia ja imee itseensä mikrolikaa. Vinkki: oikein herkkäihoinen voi käyttää savinaamiota kuorinnan sijaan syväpuhdistamaan ihoaan.

Vaaleanpunaista savea näkee ihme kyllä käytettävän aika harvoin, ja ilahduin, kun huomasin Novexpertin naamion sisältävän juuri sitä..!

Novexpertin savinaamio on siitä erilainen, että se ei kuivu iholla. Sen kosteuttava, mm. aloe veraa ja auringonkukansiemenöljyä sekä helokkiuutetta sisältävä voidepohja pitää naamion voidemaisena. Se on siis samalla kosteuttava, rauhoittava sekä syväpuhdistava naamio.

*

Aiemmat Novexpert-sarjaesittelyni löydät täältä:

C-Vitamiini-linja - heleyttä ja antioksidantteja.

Trio Zinc -linja - aikuiselle epäpuhtaalle iholle; innovatiivinen linja hoitaa sekä epäpuhtauksia että ikääntymisen merkkejä.

Novexpert-sarjaa saa monien verkkokauppojen lisäksi myös Sokokselta, Ruohonjuuresta ja Stockmannilta. 🙂

Loppuun haluan jakaa jotain itselleni merkityksellistä ja söpöä. Kuvasin tämän postauksen tuotteet kuopiolaisessa puistossa, joka on ollut minulle lapsuudessa rakkain leikkipaikkani.

Erityisesti käytin kuvissa taustana kuvassa näkyvää pensasta. Oikeastaan pensaita on kaksi ihan vierekkäin, ja niiden keskelle muodostuu pieni sopukka. Liikutun aina, kun kuljen tästä ohi ja näen, että pensas on yhä paikoillaan yli 30 vuoden jälkeen. Minä ja paras ystäväni teimme näiden pensaiden juurelle majan. Annoimme sille nimeksi "Kukka-SOS-9". Se oli meille hyvin tärkeä paikka ja leikimme täällä monia jänniä leikkejä.

Majan nimi naurattaa yhä. Äitini kysyi juuri, mitä nimi oikein tarkoitti, ja mistä se tuli. "Mistä numero yhdeksän..?"

En tiedä. Ei aavistustakaan. Lapset ovat lapsia, ei kaikella ole tarkoitusta. ❤️

Yli 30 vuotta myöhemmin Kukka-SOS-9 pääsee blogiin kuvittamaan herkän ihon tuotteista kertovaa kirjoitusta. Aika söpöä. 

29 comments on “Anti-stress-kosmetiikkaa herkälle iholle”

  1. Itseäni vähän vaivaa se että tuotteet on tarkoitettu herkkäihoisille, mutta mistiä lukuunottamatta ne ovat ilmeisesti kaikki hajustettuja, ja parfum näyttäisi olevan incissä vieläpä melko korkealla. Ei tosin ole läheskään ainoa herkän ihon sarja jossa näin on.

    Vastaa

    0
    1. Ymmärrän ihmetyksen. Meillä päin on totuttu hajusteettomiin tuotteisiin herkkäihoisille, mutta Pohjoismaiden, etenkin Suomen ulkopuolella, hajusteettomuus on selvästi vähemmän yleinen ominaisuus herkän ihon sarjoissa. Näissä sarjoissa hajusteet ovat yleensä kuitenkin hypo-hajusteita, eli eivät sisällä allergisoivimmiksi tunnettuja hajusteita eivätkä eteeristen öljyjen komponentteja.

      Täysi hajusteettomuus olisi tietysti hajusteherkän kannalta paras asia. Tuoksuvalinta on todennäköisesti kuitenkin tehty kohderyhmän enemmistön toiveiden perusteella, ja Keski-Euroopassa, etenkin Ranskassa, kosmetiikan tuoksut ovat kuluttajille tärkeämmässä roolissa kuin meillä pohjolassa. Oma oletukseni on, että siellä päin herkkäihoiselle kuluttajalle riittää, että tuoksut ovat hypo-tuoksuja, ja he valitsevat mieluummin tuoksuvan kuin tuoksuttoman tuotteen.

      Vastaa

      0
  2. Vaikka magnesiumia lihaskramppeihin usein tunnutaankin suosittelevan, sen tehoa ei olla pystytty todistamaan. Erilaisia artikkeleita siitä löytynee suomeksikin pilvin pimein, mä ite uskon Terveyskirjaston antiin tässä. Käsittääkseni sama koskee myös magnesiumin käyttöä ihonhoidossa: sen vaikutus iholla ulkoisesti käytettynä on edelleen kysymysmerkki.

    Ja tästä päästäänkin asiaan, joka mulle tästä postauksesta (ja aiheeseen liittyvästä insta-stoorista) tuli päällimmäisenä mieleen: kosmetiikkayritykset ja leivissään työskentelevät tyypit ovat tosi hyviä kertomaan vakuuttavia ja tieteellisen kuuloisia juttuja, joita on maallikkona ihan mahdoton perkaa ja täysin ymmärtää. En siis menis niin pitkälle että väittäisin yritysten suoraan valehtelevan, mutta tutkimuksia voidaan tehdä ja raportoida itselle mieluisista lähtökohdista. Ja esimerkiks vaikkapa just tuon magnesiumin käytöstä (olipa kyse sisäisestä tai ulkoisesta) on lukuisia tutkimuksia, eikä niissä kaikissa ole sama johtopäätös tai tutkimuskysymys, jolloin on entistä helpompaa valikoida omaan käyttöön sopiva materiaali. Puhumattakaan siitä, että tutkimusta tehdään alunperinkin yrityksen toiveesta. Tutkimusongelman muodostaminen kun myös voi ohjata prosessia tiettyyn suuntaan. Asiaa ei helpota myöskään se, että harvoin tutkimukset ovat julkaistu avoimesti netissä, eli niitä varten täytyy olla pääsy tieteellisiin tietokantoihin - ja tietty kykyä ymmärtää tutkimuksen antia. Voin itse humanistina sanoa, että etenkin jälkimmäisen kanssa saa kyllä kipuilla. :D

    Musta ainakin tuntuu että jo useamman vuoden ajan on ollut kovaa polarisoitumista ihonhoidon trendeissä: toisaalla puhutaan "puhtaudesta" ja luonnollisuudesta, toisaalla nojataan tieteeseen, aktiiviaineisiin ja kemiaan. Yhtä lailla kumpikin ääripää käyttää runsaasti mielikuvamarkkinointia, koska noi asiat on todellisuudessa aivan älyttömän monimutkaisia ja vaikeita, ja kuluttajan tars tehdä isosti töitä, jotta vois pysyä tiedon perässä.

    ps. Sarjan mist ja paksumpi voide ovat tarjouksessa nyt myös Sokoksella!

    Vastaa

    0
    1. Hyvää asiaa, Julia! Paljon pointteja, joita itsekin usein mietin ja punnitsen.

      Mulla on tähän paljon kommentoitavaa, mutta koska just nyt en ehdi sitä kirjoittaa, palaan tähän heti kun ehdin :)

      Vastaa

      0
    2. Noniin, nyt aikaa vastata :)

      Vaikka magnesiumia lihaskramppeihin usein tunnutaankin suosittelevan, sen tehoa ei olla pystytty todistamaan. Erilaisia artikkeleita siitä löytynee suomeksikin pilvin pimein, mä ite uskon Terveyskirjaston antiin tässä. Käsittääkseni sama koskee myös magnesiumin käyttöä ihonhoidossa: sen vaikutus iholla ulkoisesti käytettynä on edelleen kysymysmerkki.

      Magnesiumin teho lihasjännityksiin on jotain, mitä en ole koskaan kyseenalaistanut, koska olen itsekin saanut magnesiumista aikoinaan apua pahoihin yöllisiin pohjekramppeihini. Äitini kuuluu myös magnesiumin käyttäjiin juuri kramppien lievityksessä.

      En löytänyt tuota Terveyskirjaston artikkelia magnesiumista (epä)tehosta lihasjumien hoitoon, mutta en yhtään epäile, ettetkö olisi asiaan perehtynyt ja tiedät varmasti, mistä puhut. Ehkä magnesiumin teholle lihasjumeissa ei ole aukotonta tieteellistä tutkimusdataa. Nämä ovat näitä asioita, joissa ihminen aukottoman tiedon puutteessa päätyy yleensä luottamaan omaan kokemukseensa, ja siksi minullakaan ei ole käynyt mielessäkään, etteikö magnesium voisi auttaa esimerkiksi juuri kramppeihin.

      Mitä tulee magnesiumiin ihonhoidossa, kosteuttavalle vaikutukselle löytyy referenssejä tieteellisissä julkaisuissa ainakin Paula's Choicen sivulla, jossa aina mainitaan ainesosatietojen lähteet, mutta rauhoittaville vaikutuksille ei tosiaan Google löydä backuppia. Eli niitä ei ole julkaistu netissä. Koska Novexpert tällaisiin tutkimuksiin viittaa, aion pyytää heiltä referenssit - itsekin kiinnostuin sellaiset näkemään.

      Tämä, mitä kirjoitit, on ihan totta, prikulleen:

      kosmetiikkayritykset ja leivissään työskentelevät tyypit ovat tosi hyviä kertomaan vakuuttavia ja tieteellisen kuuloisia juttuja, joita on maallikkona ihan mahdoton perkaa ja täysin ymmärtää. En siis menis niin pitkälle että väittäisin yritysten suoraan valehtelevan, mutta tutkimuksia voidaan tehdä ja raportoida itselle mieluisista lähtökohdista.

      Juuri näinhän se on. Maallikko ei voi useimmissa tapauksissa mitenkään arvioida, miten uskottava jokin tieteellinen selitys tai peruste on, liittyi asia sitten kosmetiikkaan, fysiologiaan tai ravintotieteeseen.

      Novexpertin kohdallakin tätä voisi hyvin miettiä. Mistä tiedämme, kuinka tiede-peräisiä heidän ainesosa- ja koostumusvalintansa todella ovat, vai onko tässäkin kyse vain tarkkaan harkitusta markkinoinnista, jossa tavallinen ihonhoitotuote saadaan kuulostamaan hienommalta ja "tieteellisemmältä" kuin onkaan? Varmasti pohtisinkin tätä vaihtoehtoa, jos en olisi saanut yrityksen arvomaailmasta sellaista kuvaa, jonka olen saanut. Jonkin tuotteen rakennus kyseenalaisen "hölynpölyn" pohjalta ei vain mitenkään istu heidän filosofiaansa yrityksenä.

      Tietenkään en tunne Novexpertin tohtoreita ja tuotekehitystiimiä henkilökohtaisesti, enkä ole voinut muodostaa kokemustani henkilökohtaisten keskustelujen perusteella (Katja Kokko taas on..!), mutta mainitsen muutaman esimerkin, joka minulle puhuu yrityksen uskottavuuden puolesta "kaupallisuus vs. kompromissiton tuotekehitys" -akselilla. Kuluttajien vakuuttaminen jostain hölynpölystä kertoo mun mielestä siitä, että voiton maksimointi on tärkein motivaattori tuotekehitykselle, kun taas Novexpert-porukkaa vaikuttaa motivoivan oikeasti tehokkaiden (ja turvallisten), pitkälle hiottujen tuotteiden kehitys.

      Esimerkki 1: BHA eli salisyylihappo on trendikäs ja tunnettu ainesosa, jolla on lähes samanlainen maine oikeasti tehokkaana kosmetiikan ainesosana kuin hyaluronihapolla. BHA myy, ja sillä markknoidaan monia tuotteita. Kun Novexpert kehitti Trio Zinc -linjaansa, se kehitettiin alun perin sisältämään salisyylihappoa. BHA:n piti olla yksi sarjan "the" ainesosia. Trio Zinc oli jo labrassa tuotannossa, kun Tanskassa julkaistiin tutkimus, jonka mukaan BHA on hormonihäiritsijä. Novexpert keskeytti sarjan tuotannon eikä koskaan julkaissut BHA-versiota, vaan aloitti tuotekehityksen uudestaan ja julkaisi Trio Zincin PHA-happo-versiona, joka on turvallisempi - mutta ei läheskään yhtä kaupallisesti kiinnostava, kuin salisyylihapolla markkinoitava sarja.

      Esimerkki 2: Novexpertilla ei ole C-vitamiini-sarjassa päivävoidetta, mitä voi pitää aika kummallisena, kun kaikissa muissa sarjoissa on päivävoide, ja päivävoidehan on yleensä se perustuote, jonka ympärille ihonhoitosarjat rakentuvat. Ihmettelin tätä, ja sain vastauksen: C-vitamiini-sarjassa ei ole päivävoidetta, koska Novexpert ei ole toistaiseksi löytänyt kriteereitään vastaavaa, toimivaa koostumusta sillä C-vitamiinimuodolla ja sillä teholla, jonka he voiteeseen haluavat. He jatkavat kehitystä niin pitkään, että haluttu koostumus on mahdollinen. Kaupallisesta näkökulmasta heidän toki kannattaisi laittaa sarjaan päivävoide jollain toisella C-vitamiini-muodolla, joka toimii meikin alla sopivassa voidekoostumuksessa, mutta he eivät lanseeraa tuotetta, joka ei vastaa heidän omia kunnianhimoisia kriteerejään.

      Musta ainakin tuntuu että jo useamman vuoden ajan on ollut kovaa polarisoitumista ihonhoidon trendeissä: toisaalla puhutaan ”puhtaudesta” ja luonnollisuudesta, toisaalla nojataan tieteeseen, aktiiviaineisiin ja kemiaan. Yhtä lailla kumpikin ääripää käyttää runsaasti mielikuvamarkkinointia, koska noi asiat on todellisuudessa aivan älyttömän monimutkaisia ja vaikeita, ja kuluttajan tars tehdä isosti töitä, jotta vois pysyä tiedon perässä.

      Tämäkin oli oikein hyvä pointti. Asia on juuri näin.
      Tästä vinkkelistä voisi halutessaan nähdä Novexpertinkin valinnat (esimerkiksi BHA:n ja C-vitamiinivoiteen suhteen) tieteellistä uskottavuutta tukevana mielikuvamarkkinointina. (Jota tosin ei harjoiteta julkisissa yhteyksissä.) Mutta... no, sen arviointi jää jokaisen yksilön omaksi.

      Nämä on valtavan monimutkaisia ja monisyisiä asioita. (Ja mielenkiintoisia 🙏🏻) Jos jokin, niin se on varmaa.

      Kuten myös se, että loppupeleissä iho kertoo aina ultimaattisen totuuden kosmetiikan lupauksista. Toimiiko tuote niinkuin se lupaa? Sen kertoo iho paremmin kuin mikään tieteellisten julkaisujen kirjasto.

      Vastaa

      0
    3. Kiitos tosi seikkaperäisestä vastauksesta, ja sun mainitsemat esimerkit on kyllä todella kiinnostavia! Etenkin tuota BHA-asiaa täytyy pitää silmällä. PHA on sen korvaajaksi veikattu jo aiemmin, ja nyt vielä todennäköisemmin.
      Lisäks mun on ainakin välillä pessimististä puoltani topuuteltava, ja muistuteltava että kosmetiikkayritystenkään perimmäinen tarkoitus tuskin on kuluttajan jekuttaminen - eihän niitä tuotteita sitten kukaan osta toistamiseen tai lainkaan, jos jää tunne että hienot markkinointipuheet piilottavat alleen huonot tuotteet.

      Vika pointtisi on tärkee ja myös siitä syystä että ihonhoito ja kosmetiikka on käyttäjälleen usein myös elämys: tuote voi tieteen valossa olla kuinka hyvä tahansa, ja silti tuntua mälsältä käyttää. Ja kun me kaikki ollaan niin erilaisia, joku tutkitusti ja todistetusti iholle hyvää tekevä ainesosa ei hyödytä välttämättä kaikkia, eikä jokaista "tärkeää" ainesosaa voi aina rutiiniin sisällyttää. Tää nykyinen aktiiveihin keskittyvä trendi voi musta pahimmillaan luoda sen fiiliksen, että omaan ihonhoitorutiiniin pitäis saada sisällytettyä tosi montaa eri vaihetta ja ainesosaa: on retinolia ja c-vitamiinia, on kosteutta sitovaa HA-happoa ja kuorivaa happoa, auringoltakin pitäis suojautua mut siihen paras on oma tuote, ja niin edelleen. The Ordinary on tuonut paljon näitä erilaisia aktiiviainesosia ihmisten tietoisuuteen, ja edullinen hinta on edesauttanut kokeilua, mut veikkaan et yhä enemmän tulee yleistymään monitoimituotteet eivätkä TO:n kaltaiset "yhden tempun" ihmeet.

      Vastaa

      0
    4. Vika pointtisi on tärkee ja myös siitä syystä että ihonhoito ja kosmetiikka on käyttäjälleen usein myös elämys: tuote voi tieteen valossa olla kuinka hyvä tahansa, ja silti tuntua mälsältä käyttää. Ja kun me kaikki ollaan niin erilaisia, joku tutkitusti ja todistetusti iholle hyvää tekevä ainesosa ei hyödytä välttämättä kaikkia

      Jeps, juurikin näin.

      On oikeastaan tuskastuttavaa (ja turhauttavaa) ajatella, että vaikka jollain ainesosalla on tutkimustenkin valossa tieteellisesti pätevä ja uskottava mekanismi toimia, se ei tarkoita, että ko. ainesosa siltikään toimii juuri minun ihollani sillä tavoin. Lopulta kosmetiikan vaikutukset, etenkin ne solujen toimintaa stimuloivat, ovat niin monimutkaisista asioista ja olosuhteista riippuvia, että kyllä mä välillä ihmettelen, miten ryppyvoiteet toimivat oikeasti kellään 😂 Silti, pakko sanoa, että kyllä mä ihan jo valokuvallisen evidenssin perusteella näen "ryppyaineiden" vaikutuksia omallakin ihollani. :) Eli osalla ne olosuhteet kyllä toteutuvat.

      tää nykyinen aktiiveihin keskittyvä trendi voi musta pahimmillaan luoda sen fiiliksen, että omaan ihonhoitorutiiniin pitäis saada sisällytettyä tosi montaa eri vaihetta ja ainesosaa

      Olen ajatellut samaa paljon, ja saan itseni välillä kiinni tuntemasta lähes syyllisyyttä, että olen löytänyt ne itsellä toimivat muutamat aktiivit, eikä ole tarvetta käyttää muita. Nykyinen trendi todella kannustaa siihen, että iholle pitäisi laittaa mahdollisimman paljon eri tehoaineita. Ja eihän se ole ollenkaan niin. Silti - ammattilaisenakin jään kiinni perustelemasta itselleni, miksi en käytä niasiiniamidia, esimerkiksi :D 😅

      Vastaa

      0
  3. Puhdistusmaidoista, -voiteista ja -öljyistä: On hyvin erikoista miten joihinkin tuotteisiin saadaan just se oikea koostumus ja joihinkin taas ei. Olen kokeillut tosi monia noista kategorioista, mutta nykyään en enää kokeile vaan ostan aina samat tuotteet. Tulee paljon halvemmaksi niin. Jotkut tuotteet vaan poistavat meikin täydellisesti ja eivät jätä rasvaista tuntua ja toiset (hyvinkin samanlaisilla ainesosilla) eivät poista meikkiä ja jättävät rasvaisen tai tahmaisen pinnan.

    Varmasti nämäkin ovat henkilön ihosta riippuvaisia? Tuskin muuten moni kehuisi tuotetta, joka ei toisen mielestä toimi ollenkaan.

    Itselläni on ihan parhaat tuotteet ovat Pain puhdistusöljy ja puhdistusvoide. Puhdistusöljy poistaa meikin ja emulgoituu sekä huuhtoutuu vedellä täysin. Puhdistusvoide taas on aamuisin ihana. Raikas ja täydellinen. Siitä tulee yhtä raikas tunne kuin Cattierin miselligeelistä, mutta se tuntuu hellävaraisemmalta. Ainoa miinus on kummankin hinnat, jotka ovat tosi korkeat. Onneksi on tarjouksia. :)

    Tuo Novexpertin Magnesium Mist on muuten kiva kesäisin. Suihke on tosi hienojakoinen ja jos sitä säilyttää viileässä, niin sitä on ihanan raikasta suihkia kasvoille ja vartalolle. Kuten olen maininnut, niin Novexpert ei sarjana oikein toimi itselleni, mutta olin unohtanut että tuo Mist on kiva.

    Ymmärrän myös tuon, että myös herkkäihoiset kaipaavat kivalta tuoksuvaa kosmetiikkaa. Lähes kaikki herkälle iholle suunnatut sarjat ovat hajusteettomia. Eli plussaa, että sille on vaihtoehto! :)

    Vastaa

    0
    1. Julialle vastaamisessa meni niin pitkään, että vastaan sulle huomenna Elli ☺️ (...ja @marimikh -kysymyskin odottaa vielä vastaustaan... jätin sen hautumaan, kun en heti keksinyt vinkkiä :), ja @marimikihn kuvissa filtteri varmaan tosiaan vaikuttaa meikkien sävyyn).

      Vastaa

      0
    2. On hyvin erikoista miten joihinkin tuotteisiin saadaan just se oikea koostumus ja joihinkin taas ei. Jotkut tuotteet vaan poistavat meikin täydellisesti ja eivät jätä rasvaista tuntua ja toiset (hyvinkin samanlaisilla ainesosilla) eivät poista meikkiä ja jättävät rasvaisen tai tahmaisen pinnan.

      Jep, sama kokemus.

      Muuten, tajusin juuri, että en maininnut postauksessa Magnesium-putsarin puhdistustehosta; Novexpert suosittelee sitä ihon puhdistukseen, ja meikin puhdistukseen paras tuote herkälle iholle on Omega-öljyputsari.

      Varmasti nämäkin ovat henkilön ihosta riippuvaisia? Tuskin muuten moni kehuisi tuotetta, joka ei toisen mielestä toimi ollenkaan.

      Mä olen huomannut muutoksen puhdistustuotteiden vaikutuksessa jo omalla ihollani. Samat putsarit, jotka 15 vuotta sitten jättivät ihon ihan puhtaaksi, eivät enää irrotakaan kaikkea likaa. Ihan kummallista. Mun iholla on tapahtunut jotain, joka vaikuttaa putsarien tehoon tai sitten siihen, millä lailla meikki mun ihon ylipäänsä tarttuu.

      Tämän vuoksi käytän nykyään aina kaksoispuhdistusta vaikka olisi vain kevyestikin meikkiä naamassa.

      Putsarien vaikutus ei ole ainoa asia, joka on muuttunut mun iholla. (Rypyistä ei tietenkään tarvitse erikseen mainita... ;D) Mulla ei ennen koskaan levinneet ripsarit, eivät siis ikinä, oli ripsari minkä merkkinen tai minkä hintainen hyvänsä. Mulle oli aivan vieras ilmiö, että ripsiväri tarttuisi ihoon silmien ympärillä ja jättäisi "pandareunat". Eipä ole enää vieras ilmiö. Nyt maskarat "sulaa" mun ihoon tuon tuostakin, aivan erityisesti Essence, jota olen nyt urakalla testaillut.

      Tämä ilmiö on hyvin uusi, ja aloin havainnoida sitä ehkä puolitoista - kaksi vuotta sitten.

      Koska yksi ja sama ripsari leviää toisilla ihmisillä helposti, ja toisilla ei koskaan, asian täytyy liittyä ihon (tai ripsien) ominaisuuksiin. On kyllä tosi kiinnostavaa. Vaikuttaako tähän ihon pH, lämpötila, rasvoittuvuus, seebumin laatu... sen kun saisi tietää.

      Itselläni on ihan parhaat tuotteet ovat Pain puhdistusöljy ja puhdistusvoide.

      ...ja jälleen havahduin siihen, että en ole vieläkään kokeillut Pain tuotteita... Onkohan se jäänyt pois Suomesta? Joliellakin on enää vain yksi Pai-tuote, josta päättelen, että sarja on jäänyt Jolielta pois. Mistä ostat Paita? Ulkomailta?

      Ymmärrän myös tuon, että myös herkkäihoiset kaipaavat kivalta tuoksuvaa kosmetiikkaa. Lähes kaikki herkälle iholle suunnatut sarjat ovat hajusteettomia. Eli plussaa, että sille on vaihtoehto! :)

      🙂👍 Näin mäkin ajattelen. Vaikka hajusteet voivat aiheuttaa ärsytystä, kaikki herkkäihoiset eivät kuitenkaan ole hajusteherkkiä. Heillekin on hyvä olla vaihtoehtoja.

      Vastaa

      0
    3. En tiennytkään, että sarja on jäänyt pois Joliesta. Onpa harmi. Ostan itse Pain tuotteet suoraan heidän omilta sivuiltaan nykyään. Tosin en tiedä mitä nyt tapahtuu, kun tuli Brexit.. Luulin itse vielä pari vuotta sitten, että sarja oli ranskalainen, sillä se on jotenkin ranskalaisen elegantti ulkoasultaan. Sivuilla on loistava asiakaspalvelu ja heillä on tyytyväisyystakuu. Tuotteen saa vaihtaa ilmaiseksi toiseen, jos se ei miellytä.

      Tuo ripsiväriasia on mielenkiintoinen. Olen nimittäin huomannut itse saman, mutta olen ajatellut, että se johtuu ikääntymisestä. Esimerkiksi silmäluomien muodon muutoksesta tai silmien kosteudesta tai siitä että ilmeet (nauru ym) aiheuttavat eri tavalla ryppyjä kuin ennen.

      Käytän itse nykyään vain Elizabeth Ardenin 38-ripsiväriä, joka ei leviä vedellä tai ihon tai silmäluomien mahdollisesta rasvaisuudesta (kuten jotkut vedenkestävät ripsivärit tekevät), joten tuota leviämisongelmaa ei ole. Mutta huomasin sen kun kokeilin erästä saamaani eri merkin ei-vedenkestävää ripsiväriä, jonka onnistuin levittämään yläluomelle. :D Siis oikeasti yläluomen liikkuvalle osalle. En edes ymmärrä, miten se on mahdollista, mutta niin kävi kummallakin kokeilukerralla. Harmi sinänsä, sillä ripsiväri itsessään oli tosi kivan näköistä. Sellaista mattaisen todella syvän mustaa.

      Tuo vedenkestävien tuotteiden leviäminen on muuten ärsyttävä juttu. Olen yrittänyt pitkään löytää pehmeää rajauskynää, joka ei leviäisi alaluomella. Clarinsin 3-dot-liner on sellainen, mutta se on tussimainen tuote. Jos käyttää vedenkestävää rajauskynää, niin se leviää päivän mittaan aina itselläni alaluomilla. Vesiliukoisen saa sentään pyyhittyä paperilla pois, mutta vedenkestävä vain leviää entisestään.

      Vastaa

      0
    4. Joo, vähän harmi että Pai näyttäisi kadonneen kokonaan Suomesta. En tosin tiedä kuinka monessa paikassa se on ylipäänsä ollut meillä myynnissä, mutta tylsää, että Jolie päätti luopua siitä. Todennäköisesti se ei vain ole myynyt Suomessa tarpeeksi hyvin. Mikähän taho sitä on maahantuonut...

      Tuo ripsiväriasia on mielenkiintoinen. Olen nimittäin huomannut itse saman, mutta olen ajatellut, että se johtuu ikääntymisestä. Esimerkiksi silmäluomien muodon muutoksesta tai silmien kosteudesta tai siitä että ilmeet (nauru ym) aiheuttavat eri tavalla ryppyjä kuin ennen.

      Tällä on varmasti osansa. Hmmm, ehkä mä en ole halunnut myöntää, kuinka veltostunut mun iho silmien ympärillä jo on... :D Ehkä mullakin on jossain vaiheessa edessä 38-maskaroihin siirtyminen. Toivottavasti mun ripsien kemia on siihen mennessä muuttunut myös sillä tavalla, että 38-maskarat myös lähtevät mun ripsistä...

      Tuo vedenkestävien tuotteiden leviäminen on muuten ärsyttävä juttu. Olen yrittänyt pitkään löytää pehmeää rajauskynää, joka ei leviäisi alaluomella.

      Mulla on sama juttu; wp-kynät leviävät (tämäkin ilmiö, jota ei ollut nuorempana havaittavissa).

      Ostin työpaikan henkilökunnan shopista Chanelin rajauskyniä, ja Stylo Yeux Waterproof ei ole toistaiseksi levinnyt kertaakaan 🙏🏻

      Automaattikynänä tämä ei tosin ole niin pehmeä kuin terotettavat. Mutta tosi hyvälaatuinen, levittyy hyvin ja pysyy.

      Vastaa

      0
    5. Ai että, oli pakko googlettaa tuo Chanelin kynä ja sävy Brun Agape näytti tosi kivalta. Näinköhän tuo pysyisi alaluomella? :)

      Mutta mistä Chanelia voi ostaa Suomesta netin kautta? Stocka myy ainakin, mutta ei nettikaupassa. Sokoksella sama juttu. Notino näköjään toimittaa Suomeen, mutta tuo kauppa on itselleni täysin vieras.

      Vastaa

      0
    6. Mulla on juuri tuo Brun Agape...! 😍 (...mutta saan olla siitä nyt erossa ainakin kuukauden, sillä se on meikkipussissa, joka unohtui joululomalla Kuopioon.... 🙈)

      Mutta mistä Chanelia voi ostaa Suomesta netin kautta?

      En tiedä kuulitko jo tämän hämmentävän uutisen, mutta Tokmanni (!!) on alkanut myydä selektiivisiä sarjoja, mm. Chanelia, verkkokaupassaan. Yritin hakea, mutta en löytänyt noita Chanelin automaattikyniä sieltä. Muita Chanelin kyniä siellä kyllä on.

      Vastaa

      0
    7. En ollut kuullut Tokmannista, mutta kävin katsomassa heidän sivujaan ja siellähän sitä Chanelia myydään isoilla punaisilla hintatiedoilla. Erikoista on se, että tuotteissa ei ole mitään kuvausta. Ilmeisesti kuluttajan täytyy tietää etukäteen mitä etsii tai katsoa tarvittava tieto Chanelin nettisivuilta.

      Noita kyniä ei kieltämättä ollut myynnissä.

      Vastaa

      0
    8. En ollut kuullut Tokmannista, mutta kävin katsomassa heidän sivujaan ja siellähän sitä Chanelia myydään isoilla punaisilla hintatiedoilla. Erikoista on se, että tuotteissa ei ole mitään kuvausta. Ilmeisesti kuluttajan täytyy tietää etukäteen mitä etsii tai katsoa tarvittava tieto Chanelin nettisivuilta.

      Tästä Tokmanni-keissistä saa lisätietoa ja valaistusta Virve Fredmanin kirjoittamasta jutusta:

      https://www.virvefredman.com/ostolakossa/tokmanni-myy-selektiivista-kosmetiikkaa-taman-vuoksi-se-on-ongelma/

      Tokmannilta selektiivisiä tuotteita ostaessa kuluttaja ei valitettavasti saa mitään turvaa, eli jos tuotteessa on jotain vikaa, ei ole mitään tahoa, mihin reklamoida, koska tuotteet myydään virallisen maahantuonnin ohi.

      (Laitoin sulle muuten pari päivää sitten vihdoin viimein pari huulipunavinkkiä liittyen siihen @marimikh-kysymykseen, jonka jätit Whamisan ihonhoitorutiini -postaukseen aikaa sitten... 😀)

      Vastaa

      0
  4. Ihana Kukka-SOS-9 <3 Kiitos, kun jaoit :) Lapsuuden majat oli kyllä erityisiä paikkoja.

    Ootko koskaan kokeillut poistaa 38 ripsaria muuten kuin vedellä? Mä poistan puhdistusaineella, esim. Lumenen silmämeikinpoistoaine (tavallinen, ei vedenkestävän) ja Yves Rocherin öljyputsarit poistaa sen mulla kätevästi. En oo vuosiin koittanut puhdistaa vedellä, kun mun mielestä siinä joutui hinkkaamaan silmiä liikaa.

    Vastaa

    0
    1. Ootko koskaan kokeillut poistaa 38 ripsaria muuten kuin vedellä?

      Jep, joka kerta. Pelkällä vedellä se ei missään tapuksessa lähde. :( Pakko käyttää wp-silmämeikin poistoainetta, mutta 38-ripsari lähtee lopullisesti irti vasta kun odottaa pari päivää ja puhdistaa useamman kerran.

      Vastaa

      0
    2. Olet varmasti kokeillut, mutta kysyn silti. :) Eli oletko kokeillut nimenomaan Elizabeth Ardenin Smudge Proof (Ns. 38) ripsiväriä? Se on suunniteltu niin, että lähtee lämpimällä vedellä sekä sen lisäksi silmämeikinpoistoaineella (ei tarvitse olla lämmin olosuhde). Se eroaa mielestäni muista vastaavista ripsiväreistä, sillä ne lähtevät tosi huonosti silmämeikinpoistoaineella ja vedelläkin ne lähtevät sellaisina riekaleina. Tuntuu, että värin joutuu jotenkin repimään tai hankaamaan rispsistä. Mutta tuo EA:n rispsiväri on erilainen, sillä se sulaa silmämeikinpoistoaineella tai lämpimällä vedellä, mutta ei liiku mihinkään alle ihonlämpöisellä vedellä.

      Ainoa miinus tuossa ripsivärissä on se, että siitä tulee tosi luonnollinen ja monen mielestä ehkä tylsä jälki.

      Vastaa

      0
    3. Eli oletko kokeillut nimenomaan Elizabeth Ardenin Smudge Proof (Ns. 38) ripsiväriä?

      En ole juuri tuota 38:ia kokeillut. Olen testannut Lauderin, Cliniquen, L'Orealin, Fiberwigin ja Sensain 38:t, mutta meidän liikkeessä ei ollut Ardenin meikeistä muuta kuin silmämeikinpohjustaja, niin Ardenin meikit ovat tehokkaasti jääneet testaamatta.

      Tuntuu, että värin joutuu jotenkin repimään tai hankaamaan rispsistä.

      No nimenomaan.

      Mutta tuo EA:n rispsiväri on erilainen, sillä se sulaa silmämeikinpoistoaineella tai lämpimällä vedellä, mutta ei liiku mihinkään alle ihonlämpöisellä vedellä.

      Kuulostaa lupaavalta. Sille voisi kyllä antaa mahdollisuuden..! Paitsi että mä haen ripsarilta ehdottomasti volyymia... hmm... no, jos ripsarin leviäminen alkaa tulevaisuudessa olla yhä suurempi ongelma, niin toki lopulta valitsen mieluummin kestävän kuin näyttävän ripsarin 👍

      Vastaa

      0
    4. Ardenin ripsiväri ei ole volyymiripsiväri. Se erottelee, mutta ei juurikaan tuuheuta. No, jos sattumalta sattuu kohdalle, niin kokeile sitten. :)

      Vastaa

      0
  5. Hei dear! Laitan kommentin tänne tämän jutun yhteyteen, huomasin juuri tämän Magnesium-linjan esittelyn. Mullapa on ollut tuota päivävoidetta pari vuotta sitten, ja tosiaan, aika voimakas oli tuoksu... ei siitä minkäänlaista reaktiota tullut. Viisaasti tehty, että valittiin hypo-tuoksu (eikä mitään sitrusmaista limonene-eugeniol-kombinaatiota...).
    Kiintoisa seikka, että tämä brändi on valinnut BHA:n tilalle huomattavasti vähemmän tunnetun PHA:n - Aasian tuotteissa sitä usein näkee, ja on kiinnostanut päästä sitä joskus testaamaan..

    Kiinnitin huomiota tuohon hämmästykseesi, ja itse hämmästyin puolestani aika lailla - olethan kuitenkin ollut vuosia ihonhoidon kanssa tekemisissä, myyjänä ja asiantuntijana (::!), joten kuinka sulle Sanni-muru voi tulla yllätyksenä, että ihon kovakourainen tai liiallinen puhdistaminen voi aiheuttaa herkistymistä ja kuivumista? Tämä on jotenkin niiiin käsittämätön seikka.. :) Nykyäänhän tämä on niin yleisesti esillä kaikessa ihonhoitoon liittyvässä, aina YouTuben gurujen esittelyvideoita ja blogeja myöten.. Putsarien pH-arvo ja ihon happovaipan suojaaminen on olleet kauneudenhoidon keskiössä iät ja ajat.
    En tarkoita tätä kritiikkinä, vaan olen vilpittömästi ymmälläni .. :) Ehkä vahvaihoisena olet niin saanut nauttia omasta 'etuoikeutetusta' asemasta, että meidän herkkäihipiäisten todellisuus on ollut tähän asti etäinen maailma. No, nyt olet tullut sieltä kuplasta pois ;)

    Vastaa

    0
    1. joten kuinka sulle Sanni-muru voi tulla yllätyksenä, että ihon kovakourainen tai liiallinen puhdistaminen voi aiheuttaa herkistymistä ja kuivumista?

      Tuosta mun kahden peräkkäisen lauseen kokonaisuudesta voi tosiaan saada tämän kuvan. Hämmästyin sitä, että kosmetiikkavalintamme ylipäänsä ovat suuri tekijä ihon herkistymisessä, mutta se, että ihon voimakas puhdistaminen vaurioittaa ihomme hydrolipikalvoa, ei tule/tullut yllätyksenä.

      Mä olen kyllä kauneusalan ammattilainen, mutta on hyvä pitää mielessä, että en ole kosmetologi enkä liioin dermatologi ;) Saman alan sisään mahtuu monenlaista erityisosaamista. Mä en työskentele ihon kanssa, vaan tuotteiden.

      Vastaa

      0
    2. "Mä en työskentele ihon kanssa, vaan tuotteiden."

      Juu. Tuotteiden testailua, niiden aiheuttamien tuntemusten ja vaikutusten perinpohjaista analysointia, vertailua ja tutkistelua... :) varmasti tiedät enemmän ihosta ja sen funktioista, kuin moni 'ammattilainen' (kosmetologit ym). Olethan jakanut tietämystäsi vuosien ajan muille niin täällä blogissa kuin muissakin ympyröissä..

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (45)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)