Olen saanut töistä kokeiltavaksi Kjaer Weisin luksusmeikkejä.
Kjaer Weis on tanskalaisen meikkitaiteilija Kirsten Kjaer Weisin luoma ylellinen luonnonkosmetiikan meikkisarja.
Mun Kjaer Weis -iho- ja huulimeikki syntyi kuvan tuotteilla; Invisible Touch -meikkivoide, poskipuna sävyssä Blossoming, korostussävy Ravishing sekä Nude, Naturally -huulipuna sävyssä Thoughtful. Meikin alle laitoin Kjaerin kauneusöljyä.
Instagramissa minulta on jo kyselty koska esittelen näitä, erityisesti uutta meikkivoidetta, mutta joudutte odottamaan perusteellisempaa esittelyä tammikuuhun. Saan testiin vielä Kjaerin alkuperäisen, kiinteän meikkivoiteen, ja haluan verrata sitä tähän uuteen nestemäiseen. Niinpä esittelen kummatkin mieluummin yhdessä.
Kun Kjaer Weisin tuotepäällikkö vielä kysyi, haluaisinko arpoa blogissa Trendi-lehden vastikään palkitseman uuden Nude-sarjan huulipunan, päätin omistaa tämän postauksen vain huulipunalle. Esittelen muut Kjaerit paremmin tammikuussa kun kiinteäkin meikkivoide on kokeiltuna.
Sen verran voin uteliaille Instagramissa kyselleille vastata, että Invisible Touch -meikkivoide ei nyt ihan ole maailmaani mullistanut, mutta huono meikkivoide se ei missään nimessä ole.
Käsittääkseni kiinteä meikkivoide on Kjaerin suosituimpia tuotteita.
Kjaer Weisin uusi Nude, Naturally Lipstick palkittiin juuri Trendissä vuoden parhaana huulipunana.
En ole aiemmin kokeillut KW:n tuotteita, joten en osaa verrata uutuus-huulipunaa Kjaerin "perus"-huulipunaan, mutta Kjaeriin perehtyneet kollegani kertovat, että Nude-punan koostumus on notkeampi kuin Kjaerin perus-lipstick.
Kummatkin laadut, sekä vanha että uusi, ovat kuitenkin erittäin kestävää huulipunalaatua, ja pysyvät huulilla tosi hyvin, opastivat kollegat. Erinomaisen kestävyyden saatoin itsekin todeta Nude-koostumuksesta.
Nude, Naturally Lipstick sävyssä Thoughtful
Koostumus on kermainen, peittävä, pigmenttinen ja kestävä, mutta rehellisyyden nimissä en suosittelisi tätä huulipunaa kuivahuuliselle. Se ei nimittäin ole voidemaisen kosteuttava ja rasvaisen tuntuinen, vaan hieman kuivakampi, mikä toisaalta on juuri se ominaisuus, joka tekee siitä kestävämmän huulilla.
Testiin saamani sävy Thoughtful sopii loistavasti sävyihini; se on lämmin persikkainen korallipinkki.
Yleisvaikutelma ja tuntuma on mattainen, mutta koostumuksessa on satiininen kuulto, joka näkyykin kuvissa. Kjaerin huulipuna on selvästi peittävämpi kuin huulipunat, joita yleensä käytän.
Itse pidän rasvaisemmista huulipunalaaduista enemmän, mutta kieltämättä mattaisemmat pysyvät paremmin.
Saan arpoa yhdelle onnekkaalle henkilölle Kjaer Weisin Nude, Naturally -huulipunan voittajan itse toivomassa sävyssä. Huulipunan arvo on 52€. (Jep, nämä on luksusta.)
Sävyihin voit tutustua Jolien sivulla täällä.
Osallistut arvontaan kertomalla, minkä sävyn haluaisit voittaa ja onko Kjaer Weis sinulle entuudestaan tuttu.
Osallistumisaikaa on maanantaihin 21.12. saakka. :)
Arvonta suoritettu, voittaja on Jonna. Onnea :)
225 comments on “Kjaer Weisin palkittu huulipuna + arvonta”
Calm
Serene sävy näyttää sopivalta tällaiselle huulipuna-aloittelijalle :)
Gracious 😍 ihana sävy. En ole kokeillut aiemmin Kjaer Weissin meikkejä.
Serene voisi olla hyvä👍
Tuo Serene on ihana!
Kjaer Weisia olen halunnut kokeilla pitkään, mutta en hinnan vuoksi ole raaskinut. Jos voittaisin arvonnan, haluaisin huulipunan sävyssä gracious.
En ole IKINÄ kuullut koko nimeä vaikka luonnonkosmetiikkaa suosinki. Ingenious sävy kiinnostaa eniten :)
Sävy Gracious :) Ja merkki on nimeltä tuttu, mutta tuotteita en ole kokeillut.
Serene lähtisi näistä testiin! Olen täysin rakastunut tuohon uuteen nestemäiseen kjaer weisin meikkivoiteeseen ja poskipunaan. Olisi ihana päästä testaamaan myös huulipunaa ❤️
Ei ole tuttu. Mieluinen sävy olisi Gracious :)
Osallistun arvontaan 🙂 Thoughtful näyttää tosi nätiltä sävyltä
Gracious voisi olla ihana! Mahtavaa, kun väriteksteissä kerrotaan onko sävy lämmin vai kylmä. Lämpimät sävyt ei oikein pue mua! 💕
En ole kokeillut tämän merkin tuotteita aiemmin. Mutta olishan se hauskaa että huulipunassa olis omat nimikirjaimet 😀Gracious olisi just mun sävy! Hyvää joulua Sanni!
No mutta niinpä...! 😀👌
Hyvää joulua KW! 😊
Olen kuullut mutten törmännyt missään. Serene näyttää hyvältä. Tai Gracious
Vaikea päättää Serenen ja Effortlessin välillä, mutta saattaisin kääntyä Effortlessin puoleen ihan siitä syystä, että sen mainitaan sopivan sinisilmäisille. :D
Kjaer Weis on nimenä tuttu, mutta en ole koskaan kokeillut merkin tuotteita.
Sanoisin että nevöhööd, mutta valitsisin genuinen kokeiltavaksi.
Metzmerize,ei ole joten olisi kiva tutustua.
Oi Genuine näyttää todella nätiltä!
Genuine
Genuine kuulostaa itselle sopivalta. En ole aikaisemmin merkistä kuullut.
Merkki on tuttu, mutta hintansa puolesta en ole raaskinut ostaa. Sävyistä eniten kiinnostaa Serene. Osuispa onni kohdalle ja pääsisi vihdoin tätä merkkiä testaamaan! :)
Kjaer Weis ei ole minulle lainkaan tuttu, joten kiva että esittelit sen blogissa :) katselin noita sävyjä ja itselle sopisi parhaiten sävy Serene, vaikka olikin melko vaikea päättää..!
Serene vois olla mun sävy!
Oon harkinnu KW-huulipunia moneen kertaan, mutten oo raaskinu ostaa ilman testausmahdollisuutta.
Tuo huulipunan sävy sopii sinulle täydellisesti!
52 euroa huulipunasta tuntuu tosiaan kreisiltä, joten olisipa mahtavaa jos arpaonni osuisi kohdalle. Minun sävyni olisi Gracious 😊
Näytät tuossa meikissä kyllä upean raikkaalta! Luin ja kuulin vasta nyt ensimmäistä kertaa tästä merkistä! Jos joku sävy pitäisi valita, niin ottaisin Glorious-sävyn.
Ei ole ennestään tuttu. Calm-sävy voisi olla minulle sopiva :)
Haluaisin kokeilla sävyä Genuine.
Merkki on nimeltä tuttu. Tämän hintaluokan kosmetiikkaa en halua netin kautta tilata. Tulee hutiostos liian kalliiksi.
Valitsisin ehkä serene-sävyn. KW on tuttu vain merkkinä. Jos joskus tänne Tampereellekin tulisi Stockalle myyntiin.
Oi miten ihana arvonta! En ole koskaan kokeillut kyseistä merkkiä (koska hinta). Valitsisin sävyn calm.
(PS. En omista tällä hetkellä yhtään huulipunaa!)
Glorious ei taida olla Nude-sarjasta, mutta se on suosikkini :) Myös Genuine on kaunis <3
Kiva olisi kokeilla itselleni ennestään tuntematonta merkkiä.Sävy Thoughtful näyttää ihan minun sävyltäni ☺️
Ei ole tuttu merkki mutta vaikuttaa kiinnostavalle! Ottaisin sävyn Gracious.
Upeita, vaikea valinta, ehkä Calm olisi mulle paras kun tarvitsisin neutraalia nudea huulipunaa räikeiden silmämeikkien rinnalle 😍 Tuo kokeilemasi sävy sopii sulle tosi hyvin!
Sincere kiinnostaisi sillä se täydellinen ruskea hakusessa 😍
Thougtful on paras. Serene olisi myös kiva, mutta valitsisin silti Thougtful: n. Voi milloin viimeksi olenkaan käyttänyt huulipunaa. Pitäisiköhän huomenna laittaa kotitoimistolle :D
Ehdottomasti :)
Villi kortti ja Ingenious! Ei ole entuudestaan tuttu merkki.
Ei ole tuttu, sävy voisi olla Serene :)
ihania sävyjä,tämä viileähkö kesän valttikorttipuna miellyttää eniten💫sarja muuten vain nimeltä tuttu-todin hehkutettuna professionellinä tuoteperheenä🌺🌟🌟🌟🌟🌟
Tuo Thoughtful on kyllä sellainen sävy joille olen hyvin perso. 😍 Eli valitsisin sen. Ihanasti tosiaan käy sävyihisi myös!
Merkki on nimenä tuttu, ja kiinnostanut pitkään. Hinta kuitenkin on kirpaissut sen verran, että en lähemmin ole vielä tutustunut. Huulipunista ensimmäisenä silmään pisti Genuine!
Testaamasi Thoughtful-sävy vaikuttaa tutustumisen arvoiselta.
Kjaer Weis on tuttu kiinnostavana brändinä, mutta itse tuotteita en ole vielä kokeillut.
Serene on tosi kaunis! Ja Kjaer Weis toki entuudestaan tuttu, laadukas luksusmerkki.
Tämä oli uusi tuotemerkki, en ollut aiemmin kuullut. Valitsisin sävyn Thoughtful :)
Glorious. Ei ole entuudestaan tuttu.
Merkki ei ole minulle entuudestaan tuttu.
Jos arpaonni suosii, valitsen sävyn Serene :)
Ei voi mitään todella kätsysitä nudeista huolimatta effortless vetää eniten puoleensa. Merkkinä kjaer weis on houkutellut jo pitkää hinta vaan jarruttelee.
Meikkisarja ei ole entuudestaan minulle tuttu, joten olisi kiva päästä kokeilemaan huulipunaa sävyssä Calm.
Klassinen punainen eli Glorious. Merkki on tuttu, mutta en ole kokeillut tuotteita itse.
Genuine on minun valintani. Toki olen sarjasta kuullu, mutta en ole päässyt vielä kokeilemaan.
Calm :) En ole ennen päässyt kokeilemaan.
Sävy Calm. Olen kyllä lukenut paljon KW tuotteista mutta vielä en ole raaskinut ostaa niitä testiin.