12.01.2020

Vuosikymmenen Parhaat Awards - värikosmetiikka

Karkkipäivän Vuosikymmenen Parhaat Awards -palkinnoissa vuorossa tänään värikosmetiikka.

Olen koonnut listalle toimivimmat, laadukkaimmat ja merkityksellisimmät meikkituotteet viimeisen 10+ vuoden varrelta.

Aloitetaan kovasta kolmikosta:

Jos pitäisi nimetä kolme ihan tärkeintä, meikkimaailmaani muuttanutta värikosmetiikan tuotetta vuosien varrelta, ne olisivat Urban Decay Eye Shadow Primer Potion, Lily Lolo -mineraalipohja ja IsaDoran sisäkajal sävyssä Blonde.

Kukin nästä on tuonut muassaan merkittävän ahaa-elämyksen ja kauaskantoisen oivalluksen meikin käyttöön ja vaikutuksiin liittyen.

Urban Decay legendaarisen silmämeikinpohjustajan myötä opin, että meikki VOI myös kestää koko päivän. Tämä tuote muutti silmämeikkauksessani kaiken, enkä voi kyllin korostaa sen vaikutusta.

Lily Lolon mineraalipohja oli yhtä mullistava kokemus. Aidon mineraalimeikin kautta tajusin, mikä vaikutus meikkipohjatuotteella voi ihoon olla, ja pääsin eroon ihon pintaepäpuhtauksista ja löysin maailman kestävimmän, oman ihoni kanssa täydellisesti toimivan meikkipohjan.

IsaDoran nudensävyinen Blonde-kajal voi näyttää vähäpätöiseltä meikiltä, mutta sen tuoma pieni ihonsävyinen viiva kohentaa ilmettä täysin ratkaisevasti.

Punertava sisäluomi luo väsyneen, valvoneen yleisvaikutelman jolle emme voi mitään, toisilla punertavuus on kroonista ja geneettistä. Paitsi että - pienen meikkikynän avulla VOIMME sille jotain! Yksi veto ihonsävyistä kynää punertavaan silmänreunukseen ja voilá - näytät hetkessä virkeämmältä, bonuksena suuremmilta vaikuttavat silmät!

MASKARAT

Ripsiväri-kategoria on erityisen vaikea maskaramarkkinan suuren elävyyden takia - maskaroita tulee ja menee joka vuosi enemmän kuin mitään muita värikosmetiikan tuotteita. Monia suosikkiripsivärejäni ei enää myydä, ja tälle listalle päätyivät ne joita edelleen on saatavilla.

MAYBELLINE LASH SENSATIONAL MASCARA - ehkä paras ripsiväri koskaan. Alkuperäinen Lash Sensational on luottotuote joka tekee JUURI sellaiset siistin tuuheat ja erotellut ripset kuin haluan, aina yhtä siististi ja paakkuuntumatta. Onneksi tämä kaveri on myös tuhansien muiden suosikki, ja säilyy Maybellinen valikoimassa vuodesta toiseen. Kosmetiikan Hall Of Fame -kamaa. 🙌

Precision-ripset

ISADORA PRECISION MASCARA - tarkka miniharja tekee älyttömän hyvää jälkeä ja jättää jälkeensä tuuhean, siistin ripsistön. Sopii täydellisesti pienille ja ahtaille silmille.

YVES ROCHER SEXY PULP MASCARA - harvinaisen typerällä nimellä varustettu maskara on kolmas luottoripsarini, voidemainen koostumus levittyy kauniisti ja tasaisesti ja jättää ripset joustaviksi. Ilmiömäinen säilyvyys; tämän ripsarin massa ei kuivahda kuukausienkaan käytön aikana ja tekee yhä vain siistiä jälkeä elinkaarensa lopputaipaleellakin.

SILMÄMEIKIN POHJUSTUS

URBAN DECAY EYESHADOW PRIMER POTION - tämä kulttiklassikko ei ehkä esittelyjä kaipaa; Urban Decayn alkuperäinen silmämeikinpohjustaja kuuluu tämän kategorian pioneereihin ja maailmalla värikosmetiikan suurimpiin menestystarinoihin. Se mullisti ilmestyessään monen meikkailijan elämän - "Hei, siis luomiväri voi tosiaan kestääkin koko päivän..?" Minä kuuluin heihin.

Tuote tuntui silkalta taikuudelta ihmiselle, joka luuli vuosien ajan että meikin nyt vain kuuluu sulaa luomivakoon iltapäivään mennessä. Ei, sen ei tarvitse. UDPP:llä meikki kestää saunankin. Jos olisi pakko nimetä vain YKSI kaikkein merkityksellisin meikkituote koko vuosikymmeneltä, se olisi tämä. 🙏🏻

MAC PAINT POT - toinen yhtä fantastinen silmämeikinpohjustaja on MACin voidemainen Paint Pot -luomiväri. Erityisesti ihonsävyiset Soft Ochre (lämmin) ja Bare Study (viileä) -sävyt. Ennenkuin Urban Decay lanseerasi sävytetyt versiot Primer Potionistaan, oli MACin peittävä Paint Pot suosikkivalinta meille, joiden silmäluomet ovat kirjavat ja punertavat. Tällä pohjustuksella luomivärit näkyvät vieläkin intensiivisemmin, kun luomen oma kirjavuus on tasoitettu alta.

Henkilökohtainen suosikkini oli vuosien ajan itse asiassa Paint Potin "halpisversio", Indelible Creme Eyeshadow -nimellä netissä myyty vastaavanlainen voidemainen luomiväri.

Indelible oli jopa kopioinut monet MACin Paint Pot -sävyt. En kuitenkaan valinnut listalle Indeliblen versiota, sillä ne eivät enää kalliine postikuluineen ole sen halvempia kuin MACitkään, joten on paljon helpompaa kävellä lähimpään MAC-pisteeseen ostamaan se alkuperäinen. ;)

ELIZABETH ARDEN EYE-FIX PRIMER - Ardenin silmämeikinpohjustaja on koostumukseltaan hyvin samankaltainen ja käytössä yhtä hyvä kuin Urban Decayn, mutta Arden hakkaa UD:n paremmin säilyvällä koostumuksellaan ja (allekirjoittaneen mielestä) paremmalla pakkauksellaan.

Arden on puristettavassa tuubissa, UD vaahtomuoviapplikaattorituubissa. UD:n applikaattorisysteemi vie tuubiin joka käyttökerralla likaa ja altistaa tuotteen myös paremmin hapelle, mikä johtaa UD-primerin nopeampaan kuivahtamiseen. Valitettavasti. (Silti valitsin UD:n ykköstuotteeksi, sillä se on se alkuperäinen game-changer. Ardenin Eye-Fix tuli markkinoille myöhemmin.)

PEITEAINEET

ESTEE LAUDER DOUBLE WEAR STAY-IN-PLACE CONCEALER - tämä tuote on Urban Decayn pohjustajan ohella suurimman vaikutuksen tehneitä meikkituotteita koko elämäni aikana.

Lauderin pitkää kestoa lupaavaan Double Wear -meikkisarjaan kuuluva peiteaine on yksinkertaisesti fantastinen ja ihan omaa laatua lajissaan. Se on todella ohut, lähes nestemäinen, ja silti todella peittävä ja erittäin kestävä. Sävy 02 Light Medium on minulle täydellinen. Tämä peiteaine täyttää kaikki tarpeeni ja toiveeni; se peittää supertummat silmänaluseni, ei kasaannu päivän aikana juonteisiin ja jättää huomaamattoman ohuen pinnan. En voi ylistää tarpeeksi.

Huomioitavaa: kuivalle iholle Double Wear -tuotteet eivät sovi, joten kuiville silmänympäryksille en voi tätä tähtituotetta suositella.

MAYBELLINE FIT ME CONCEALER - edullisen markettikosmetiikan paras peiteaine! Fit Me Concealer on myös ohutta ja peittävyydeltäänkin oikein kiitettävää, vaikka ei ihan yllä Estee Lauderin tulokseen. Kestävyydeltäänkään Fit Me ei ole yhtä hyvä kuin Lauder, mutta erittäin hyvä joka tapauksessa. Löytö markettikosmetiikan joukossa! Minun sävyni on 20 Sand.

IDUN CONCEALER - semiluonnonkosmetiikkamerkki-Idunin kiinteän voidemainen peteaine-duo sävyssä Strandgyllen on kultaa. Voidemaisena sen kestävyys ei yllä ohuiden ja iholle "imeytyvien" Lauderin ja Maybellinen suoritukseen, mutta Idunin koostumus saa minulta kiitosta loistavan peittävyytensä, miellyttävän levityvyytensä ja erinomaisen sävynsä ansiosta.

Juuri sopiva sävy on peiteaineissa yhtä tärkeää kuin toimiva koostumus - kestävin ja peittävinkään peiteaine ei tuo hyvää tulosta, jos sävy on väärä. Strandgyllen-duon lämpimähköt beiget sävyt ovat ihan nappiin meikäkäläisen sävytykselle. Kesällä menee tummempi beige, talvella sekoitus tummempaa ja vaaleampaa. Koostumus ei myöskään kuivahda - oma Idun-peteaineeni on jo X vuotta vanha ja koostumus liukuu iholle edelleen kauniisti.

MEIKKIVOITEET

Tämä kategoria oli ripsivärien ohella haastavin. Todella hyviä meikkivoiteita on paljon, ja oli vaikea miettiä mitkä niistä ansaitsisivat Vuosikymmenen Paras -tittelin. Lasken tähän kategoriaan kaikki sävyttävät, peittävät, voidemaiset meikkituotteet mukaanlukien BB- ja CC-voiteet.

LUMENE FRESH SKIN TINT - tämä tuote on vuosikymmenen yllättäjä. Ylipäänsä yllätyin, kun listaa koostaessani huomasin, kuinka moni Lumenen meikkipohjatuote oli kärkyllä Vuosikymmenen Parhaaksi. Ilmeisesti Lumene siis osaa tämän homman, ja ihoni tykkää merkin meikkivoiteista. (Samaa ei esimerkiksi voi sanoa Lumenen ripsiväreistä.)

Fresh Skin Tint on järisyttävän hyvä, ihan kaikki siinä on onnistunutta; koostumus, ihotuntu, jälki ja sävyt. Kevyen ja kosteuttavan tuntuinen, raikkaan kuohkea värivoide levittyy iholle kuin unelma.

Läpikuultava koostumus jättää luonnollisen pinnan ja tekee täydellistä jälkeä, kun haen lookkia, jossa iho näyttää kuulaalta ja tasaisen sävyiseltä näyttämättä meikatulta. Kosteuttava koostumus sulautuu ihoon todella kauniisti. Minun sävyni on Universal Medium.

Kaikki ovat kehuneet tätä, eikä ihme. Kun Fresh Skin Tint on olemassa, olen vähemmän surullinen upean Nordic Girl -CC-voiteen lopettamisesta. Vaikka Fresh Skin Tint on toki paljon kalliimpi.

Nui-taikaa iholla <3

NUI FOUNDATION - luonnonkosmetiikan paras meikkivoide. Tässä on kaikki kohdallaan; koostumus, levittyvyys, peittävyys, jälki, kesto, tuoksu... Nuin voidemainen koostumus on ylellisen kermainen ja tuntuu iholla hoitavalta, ei takerru ihon kuiviin kohtiin eikä levity läikikkäästi.

Monet luomukilpailijat on kokeiltu mutta minun ihollani ei ole Nuin voittanutta. Tästä hädin tuskin tuntee, että se on luonnonkosmetiikkaa. Sävy Intense Taiao on kuin minun iholleni tehty. Tsekkaa Nui-meikkivoidesävyt esittelevä postaukseni täältä ja löydä omasi.

* Mainoslinkki:

Nui-meikkivoidetta saa (käsittääkseni) edelleen vain verkkokaupoista, Nui'ta myyvät * House Of Organic, * Biodelly ja * Jolie.

LUMENE CC-MEIKKIVOIDE - tämä meikkivoide on siinä mielessä käänteentekevä, että ilmestyessään vuonna 2013 se sai minut viimein haluamaan käyttää mineraalipuuterien ohella säännöllisesti myös nestemäistä meikkivoidetta. Siihen saakka olin ollut koko elämäni vannoutunut puuterimaisen meikkipohjan ystävä, ja hyppyni meikkivoiteiden puolelle olivat lähinnä lyhytkestoista flirttailua tai työhöni kuuluvaa ammattitaidon ylläpitoa.

Lumene CC on nykyään tämän näköinen (omat arkistokuvani edustavat vuoden 2013 tuubia)

Lumene alkuperäinen CC on siis tuote, joka teki minustakin perinteisen meikkivoiteen käyttäjän. Huomasin käyttäväni sitä lanseerauksensa jälkeen viikkotolkulla, ja lopulta oli pakko myöntää, etten ollut enää täysin uskollinen mineraalimeikille. Pätevä haastaja oli löytynyt.

Tosin, kumpikaan ei korvaa toistaan - mineraali- ja voidemeikki ovat kokemuksena hyvin erilaiset ja käytän niitä eri syistä. Välillä haluan käyttää toista ja välillä toista - ja välillä kumpaakin yhtä aikaa :D

MINERAALIMEIKKI

LILY LOLO - ensimmäinen ja pitkäaikaisin mineraalimeikki johon hurahdin. Lily Lolo on hinta-laatusuhteeltaan edelleen ihan paras mineraalipohja; kahdella kympillä saa 10 g purkin siinä missä kilpailijoiden hinnat ovat kalliimmat ja/tai purkeissa vähemmän tavaraa.

KORENTO - kotimaisen Flow Kosmetiikan Korento-mineraalipohjasta on kuin vaivihkaa tullut ykkössuosikkini mineraalimeikissä. Korennon mineraalipartikkelit ovat lesitiinipinnoitettuja ja sopivat näin ollen paremmin kuivemmalle iholle. Oma ihoni on vuosien myötä kuivunut, ja tällainen koostumus tuntuu nyt iholla kaikkein parhaalta. Korennolta löytyy myös tällä hetkellä minulle se ihan paras sävy: Warm 03.

Kuvat: valmistajat, paitsi vasen alareuna

POSKIPUNAT

Ahh, joko tänä vuonna saan oman postauksen pelkästään tälle meikille pyhitettynä? Rrrrrakastan poskipunia!

Ystäväni lausuttua noin 25-vuotiaalle Sannille kohtalokkaat sanat; "Mutta miksi et käytä poskipunaa, saisit eloa kasvoihisi..!" olen ollut punaan mennyttä naista. ^_^ Kun kaverini vielä suti naamaani kauniin persikkaisen hehkun eräänä baari-iltana, koin aivan uuden ahaa-elämyksen joka on jatkunut tähän päivään. :)

MAC MINERALIZE BLUSH, SÄVY DAINTY - ihastuttava kultaan shiftaava persikkapinkki, kaikkien ihanien persikkapinkkien poskipunien äiti <3

Iced Lotus poskilla

CLINIQUE, SÄVY ICED LOTUS - PARAS viileä roosa/liila poskipuna, ihan parasparasPARAS. Vaikka violetti on lempivärini, ei liila todellakaan helposti pue lämpimään taittavaa ihonsävyäni poskipunan muodossa. Mutta Cliniquen satiininen, hienovaraisen liila Iced Lotus -sävy on todella ihana, raikas ja kaunis. En ole löytänyt mitään toista liilaan taittavaa poskipunaa joka sopisi minulle yhtä hyvin.

LAVERA, SÄVY CHARMING ROSE - ihana, helppo arkiposkipuna, Charming Rose on kevyesti roosaan taittava neutraali persikka vailla shimmeriä. Tällä ei voi tehdä ylilyöntejä!

LILY LOLO, SÄVY Ooh La La - klassinen roosa, todella naisellinen ja tyylikäs sävy.

LUOMIVÄRIT

Entisenä luomivärifriikkinä ja nykyisenä "pärjäisin neljällä sävyllä" -tyyppinä tämäkin oli vähän hankala osio. Oikeastaan vain kaksi sävyä kuuluvat tähän ihan nimeltä mainittuina, ja niistäkin toinen on lopetettu. Päädynkin mieluummin nimeämään kaksi suosikkimerkkiäni luomiväreissä, ja ne ovat (odotetusti) MAC ja Urban Decay.

MAC on se merkki jonka sävyjä olen käyttänyt kaikkein eniten, ja koko merkki on aina puhutellut minua aivan erityisesti mitä tulee luomiväreihin.

Nimetyt vuosikymmenen parhaat luomivärit ovat:

Tonic-silmät <3

URBAN DECAY TONIC - mielettömän upea siniturkoosiin shiftaava pinkki-liila. Kaunein luomiväri ikinä, ja laatu täysi kymppi. Tälle löytyy hitusen vaaleampi dupe Buxomilta.

MAC BEAUTIFUL IRIS - pastellinen laventeliliila. Valmistus lopetettu.

EYELINERIT JA RAJAUSKYNÄT

ISADORA INLINER KAJAL sävyssä Blonde - markkinoille on tulvinut lukuisia nudekajaleita, mutta IsaDoran alkuperäinen Blonde on edelleen se parhaan sävyinen, parhaan ja kestävimmän koostumuksen nudekajal. 🙏🏻

GEELIEYELINER - tähän on vaikea nimetä tiettyä merkkiä, sillä tämän eyeliner-genren valikoima on yhä kummallisen pieni ja suosikkisävyni on joko lopetettu tai ne ovat vaikeasti saatavilla (--> vain ulkomaisista nettikaupoista).

Geeli- eli paremminkin voidemainen eyeliner on minusta kirkkaasti paras tuote rajata silmät, sillä se KESTÄÄ, on paljon nestemäistä rajausta paremmin hallittavissa, on kynää sirompi ja mahdollistaa terävän graafisetkin rajaukset ja sopii loistavasti hieman ruttuiselle, epätasaisellekin iholle.

Voidemainen koostumus liukuu ryppyjen ja epätasaisuuksien yli, jättäen tasaisemman viivan, kun taas nestemäinen "vajoaa" ryppyihin ja pahimmillaan karkaa juonteisiin, jättäen epätasaisemman rajan.

Kynä taas tunnetusti on ruttuiselle, veltolle iholle se huonoin mahdollinen rajaustuote aina sivellintä tylpemmän päänsä ansiosta. Kynäpäällä on lähes mahdoton saada rajausta siististi aivan ripsien tyveen. Pahimmillaan kynärajaus jääkin ikään kuin ripsirajan yläpuolelle.

Elf -geelieyeliner, lopetettu violetti sävy

Ikääntynyt iho ja ryppyiset silmäluomet? Geeli on ihan paras valinta! 

MACin Fluidline on laadultaan parhaita geelieyelinereita, mutta sävyvalikoimassa ei ole tällä hetkellä yhtäkään minua puhuttelevaa sävyä. (Lue: ei mitään kauniin violettia, ainoa violetti sävy Macroviolet on "likainen luumu".)

*spontaanisti kirvonnut 5 minuutin ostoshetki*  Noniin, kirjoitettuani äskeisen vilahdin samantien nettikaupoille ja laitoin pitkästä aikaa Indelible-geelilaineritilauksen vetämään. Miksi jäädä harmittelemaan ettei kauniita sävyjä saa kivijaloista, kun verkkokauppojen mahdollisuus yhä on olemassa. :)

Indelible Gel Eyelinereita myy mm. Meow Cosmetics, joka ei näytä päivittäneen antiikkista verkkokaupan layouttiaan sitten 2000-luvun alun... XD

KULMAKARVATUOTTEET

DERMOSIL-KULMAKYNÄ sävyssä MEDIUM - kulmakynien ykkönen. Kaikkien kapeampiinkin kyniin ulottuneiden suhteiden jälkeen Dermosil hallitsee yhä kuninkaana muiden yläpuolella. Kynän sävy (Medium) ja koostumus (juuuuri sopivan kova) on yksinkertaisesti parhautta.

Myös Urban Decayn ja MACin mikrokärkiset automaattikynät (eli ei-teroitettavat) ovat olleet todella mieluisia, mutta lopulta Dermosil voittaa nekin. Vähintään sillä, että Dermosil-kynä ei ole kuivahtanut, mutta UD ja MAC ovat. Urban Decayn kynän ollessa tauolla pari kuukautta, kynä oli kuivahtanut käyttökelvottomaksi. Thumbs down.

ANASTASIA -KULMAGEELI sävyssä CLEAR - kulmageelien ykkönen. Todella vahvan pidon kulmageeli pitää kulmakarvat paikoillaan koko päivän, tehtävä, johon lopulta vain hyvin harva markkinoiden "löpsö" kulmakarvageeli pystyy. Voimakkaasta pidostaan huolimatta Anastasian geeli ei jätä kulmakarvoihin jäykän näköistä panssaripintaa. Kulttimaineensa ansainnut.

HUULIPUNAT JA -KIILLOT

DIOR ROUGE DIOR -HUULIPUNA - Klassikkohuulipuna, johon tutustuin myyjävuosina, on pitänyt kutinsa huulipunakoostumusten huippuna. Mangovoita sisältävä Rouge Dior -koostumus on kermainen ja huulilla supermiellyttävä ja kestää hyvin. Yli 60 sävyn sävyvalikoimakin on upea.

100% PURE ANTI-AGE LIPSTICK - luonnonkosmetiikan vastine Rouge Diorille. Erittäin hoitava ja äärimmäisen miellyttävän tuntuinen pigmenttinen koostumus liukuu huulille silkkisesti ja jättää kauniin pinnan. Suosikkini on pehmeä roosabeige sävy Foxglove.

Benecos Pink Honey - 100% Pure Foxglove

BENECOS-HUULIPUNAT - Benecosin koostumus ei yllä Diorin ja 100% Puren luksuksen tasoon, mutta pääsevät listalle loistavan hinta-laatusuhteensa perusteella.

Benecos-huulipunat ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja hinta vain neljänneksen 100% Puren huulipunasta. Koostumus vaihtelee eri huulipunasävyjen välillä, mutta parhaat ovat voidemaisia ja ihanan silkkisiä ja tuntuvat huulilla tosi hyviltä. Suosikkisävyjäni ovat Pink Honey ja Pink Rose.

DIOR LIP MAXIMIZER - Blogiani pitkään seuranneet tietävät, että olen heikkona huulilla kihelmöiviin, ns. huulia turvottaviin huulikiiltoihin. Alkuperäinen suosikkini oli Dermaglow'n pöyristyttävän kallis (Suomen ovh yli 70€..!!) Instant Lip Gloss Plumper, ja sen jälkeen olen löytänyt ihan kivoja haastajia halvemmastakin kosmetiikasta, kuten Avonin Mark Plump It Lip Gloss ja Kicksin Lip Plumper.

Paras on kuitenkin Diorin Lip Maximizer, jonka koostumus on Dermaglow'takin miellyttävämpi. Kun pidemmän tauon jälkeen palasin Diorin Maximizerin pariin, muistin miten älyttömän hyvä sen koostumus on. Se on samalla kiilto mutta tuntuu myös huulirasvamaisen hoitavalta. Edullisemmat merkit tuntuvat Dioriin verrattuna tahmeilta. Onhan tämä kallis mutta... joku sanoisi että "elämä on". Joskus voi sallia itselleen jotain heikommin perusteltua luksustakin.

NYX BUTTER GLOSS - pääsee listalle edullinenkin huulikiilto - NYXin legendaarinen "voikiilto" Butter Gloss. Nimensä mukaisesti ihanan rasvainen huulikiilto tuntuu huulilla ihanalta ja söpön pastellisissa sävyissä löytyy! Eniten käyttämäni huulikiilto.

IN MEMORIAM - JO LOPETETUT VUOSIKYMMENEN PARHAAT MEIKIT

L'Oreal Golden Beige -luomiväri 🙏🏻

Nordic Girl / Natural Code CC -voide 🙏🏻

L'Oreal Infallible -poskipunapaletti 🙏🏻

Yves Rocher Rose Doceur -poskipuna 🙏🏻

Lumene Intense Liner Waterproof 🙏🏻

Lumene Arctic Definition -kulmakynä sävyssä Harmaanruskea 🙏🏻

.

Karkkipäivän Vuosikymmenen Parhaat Awardsin viimeisessä osassa tulossa vielä hiustuotteet.

31 comments on “Vuosikymmenen Parhaat Awards - värikosmetiikka”

  1. Eikös Bare Study ole kuultava? Mulla on Painterly.
    Ja ostin Maybellinen fit me peittarin sävyssä 20, hirmu tumma. Sitten ostin 10, vähän parempi, kunnes menin suoraan 06 = just hyvä.

    Vastaa

    0
    1. Eikös Bare Study ole kuultava? Mulla on Painterly.

      Joo niinhän se muuten olikin, mulla menee aina päässä Bare Study mattaiseksi, kun Indeliblen mattainen Painterly-kopio on nimeltään Bare Necessity :p

      Vastaa

      0
  2. Tekisi kovasti mieli kokeilla tuota EL Double Wear peiteainetta mutta on sen verran kuiva sy-iho että ei se varmaan toimisi :/ Aivan ihana lasi-iho tuolla Nuilla, en kestä miten kadehtittavan upea iho sulla on...omassa ihossa häiritsee nuo ihohuokoset ja kiilto, tietynlainen sameuskin. Kosteuttaminen toki auttaa siihen ensiapuna :) omat vuoden suosikit tulossa kans blogiin :)

    Vastaa

    0
    1. Kiitoskiitos ^_^

      Ja hei, mullakin on vielä ne vuoden suosikit tulossa omassa postauksessaan :D

      Vastaa

      0
  3. Ei hei apua mitä, onko Infallible -poskipunapaletin valmistus lopetettu? 😨 Se on ihan mahtava, lähes poikkeuksetta päädyn käyttämään sitä, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi pilvin pimein. Nyt pitää sitten ruveta varjelemaan sitä. Minä suojelen sinua kaikelta.

    Vastaa

    0
    1. Ei hei apua mitä, onko Infallible -poskipunapaletin valmistus lopetettu?

      On :( Kyselin sitä viime kesänä Sokoksella ja L'Orealin edustaja kertoi ettei sitä enää ole. :( Firmat tekee välillä niin kummallisia päätöksiä, se Infalliblen paletti oli ihan törkeän hyvä. (Muuttaisin vain pois sen Barbie-tuoksun...)

      Vastaa

      0
  4. Olipa superkiva lukea ja fiilistellä tätä postausta! Niin monia tuotteita jo Karkkipäivän hamasta menneisyydestä..:)
    Mitä mieltä muuten olet Anastasian luomiväreistä? Minulla juuri ne ovat ehdoton vuosikymmenen hittituote!

    Vastaa

    0
    1. Mitä mieltä muuten olet Anastasian luomiväreistä?

      Kokemusta on vain sen verran, että olen swatchaillut niitä USAn reissuilla ja yhdellä reissulla jopa ostinkin yhden, mutta kotona (lue: tätini luona) kokeillessa se osoittautui niin varisevaksi että palautin sen. Jenkeissähän on tuo hyvä systeemi että käytetynkin meikkituotteen saa palauttaa jos siitä ei tykännyt ;)

      Näin pienellä kokemuksella en siis osaa sanoa Anastasian luomiväreistä oikein muuta kuin että itselle sattui huti. Nyt kun olen viimeiset vuodet ollut kiinnostunut lähes yksinomaan vain violeteista luomiväreistä, ei muun sävyisiä tule testattua kuin omien työsarjojen puitteissa. :)

      Vastaa

      0
  5. Ihana postaus! Tää pitää laittaa talteen, niin voi sit katsella vinkkejä jatkossa. :)

    Luonnonkosmetiikan meikkivoiteista kysyisin sen verran, että oletko kokeillut Zuiin Lux-sarjan meikkivoiteita? Niistä olen kuullut kehuja. Olen itse Nui:n meikkivoiteen kannattaja, mutta en löytänyt siitä itselleni sopivaa sävyä vaan kaikki muuttuivat liian punaiseksi kasvoillani :(

    Vastaa

    0
    1. Luonnonkosmetiikan meikkivoiteista kysyisin sen verran, että oletko kokeillut Zuiin Lux-sarjan meikkivoiteita?

      Olen, ja ne on edelleen mulla testiajossa. En osaa vielä kunnollista arviota sanoa, mutta tähän astisen fiiliksen voi kiteyttää näin: ovat selvästi paremmasta päästä luonnonkosmetiikan meikkivoiteissa mutta eivät ihan lyö Nui'ta. :)

      Perusteellinen arvio ja kokemuspostaus on tulossa.

      Vastaa

      0
  6. Aiaiai! Ei ole montaa päivää, kun löysin Corol appeal -napin kätköistäni, ja sun alkuperäinen postaus tuli heti mieleen! Käytössä täällä siis edelleen, välillä tauolla ja välillä ei. Tykkään myös tosi paljon saman sarjan harmaanruskeasta napista.

    Ja tuo Lily Lolon poskipuna, tilasin sen silloin muinoin, kun sitä ensimmäisen kerran suosittelit ja tadaa - käytössä on edelleen! Tää on kyllä sellainen, että varmaan käytän vielä eläkkeelläkin, kun pakkauskoko on niin iso, ja punaa kuluu niin tosi vähän. Ihan loistotuote, sellainen perushyvä joka toimii aina, mutta ei ole liian tylsä minulle.

    Monta muutakin tästä sun listasta on edelleen käytössä, mutta näistä kahdesta ilahduin erityisesti, että mainitsit ne <3

    Vastaa

    0
    1. Aiaiai! Ei ole montaa päivää, kun löysin Corol appeal -napin kätköistäni, ja sun alkuperäinen postaus tuli heti mieleen!

      ☺️☺️

      Ja tuo Lily Lolon poskipuna, tilasin sen silloin muinoin, kun sitä ensimmäisen kerran suosittelit ja tadaa – käytössä on edelleen! Tää on kyllä sellainen, että varmaan käytän vielä eläkkeelläkin, kun pakkauskoko on niin iso, ja punaa kuluu niin tosi vähän. Ihan loistotuote, sellainen perushyvä joka toimii aina, mutta ei ole liian tylsä minulle.

      Ooh La La on kyllä mahtava! Ja totta - kun tuollaisen luonnonkosmetiikan jauhemaisen poskipunan kerran ostaa, se on suunnilleen kerran elämässä -sijoitus koska se ei lopu koskaan ;)

      Monta muutakin tästä sun listasta on edelleen käytössä, mutta näistä kahdesta ilahduin erityisesti, että mainitsit ne <3

      ❤️

      Vastaa

      0
  7. Lily Lolon mineraalipohja täälläkin käytössä! Olen käyttänyt jo useamman vuoden, ihan paras. Vinkin bongasin aikoinani täältä blogista. :) Samoin nuden kajalin käytön silmän sisärajauksessa. Dr. Hauska jäänyt minulle käyttöön.

    Vastaa

    0
  8. Kiva postaus - kiitos.
    Oletko kokeillut/käyttänyt Novexpertin Hyaluronic Acid Lip’Up -täyteläistävää huulivoidetta? Sitäkin jotkut kehuvat ;)
    Entäpä Benecosin suht uutta Kulmakarvageeliä? Miten vertaisit Anastasiaan? Ainakin halvempi.
    Korennon meikkipohja on munkin suosikki!

    Vastaa

    0
    1. Moikka Lurjus!

      Olen kokeillut Novexpertin Hyaluronic Acid Lip Up -voidetta ja se on sarjassamme "ihan ok" mutta ei mitään erityistä. En koukuttunut. Sitä voi käyttää viikon ja sitten haluan palata suosikkieni pariin. Novexpert ei kihelmöi kuin ihan minimaalisesti eikä koostumus ole tarpeeksi rasvainen tai hyvällä tavalla "ravitsevan tahmea" minun mieltymyksiini. Arvioisin, että monen "normaalin" ihmisen makuun Novexpertin Lip Up on varmasti todella miellyttävä, mutta mä pidän itseäni lievästi epänormaalina huulituotteiden suhteen sillä olen niissä äärimmäisen vaativa ja huulilleni kelpaa todella harva hoitava tuote. :D

      Entäpä Benecosin suht uutta Kulmakarvageeliä? Miten vertaisit Anastasiaan?

      Mä tykkään Benecosin kulmageelistä tosi paljon, juttu löytyy täältä:

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/paras-luonnonkosmetiikan-kulmageeli-tulee-benecosilta/

      ...mutta ei se Anastasiaa hakkaa. Pito on todella hyvö, mutta Benecos Clear-geelin koostumus on valkoinen ja sitä kerrostaessa täytyy olla tarkkana ettei anna kerrosten kuivua ennen seuraavan kerroksen lisäämistä, tai lisäkerroksissa pintaan voi jäädä valkoista.

      Benecos siis kuivuu täysin läpinäkyväksi kun sen kerrostaa geelin ollessa vielä kosteaa, mutta kun se alkaa kuivua, lisäkerrokset eivät välttämättä enää jää täysin läpinäkyviksi.

      Vastaa

      0
  9. Olipa kattava ja myös aika nostalginen kooste - paljon tuttuja Karkkipäivä-suosikkeja, joista moniin olen sinun vinkkaamanasi aikoinaan tutustunut. <3

    Ja siis voi itku tota Lorkun Golden beigeä, mäkin olin sen fani ja nyyyyh kun sitä ei ole enää vuosiin saanut! :´( Tietty vastaavantyylisiä on paljon, mutta juuri siinä oli kyllä kaikki kohdallaan.

    Vastaa

    0
    1. In The Buff ja Popcorn nyt talvella :) Mun ihon sävy on tummunut pysyvästi niin paljon että nuokin alkaa jo olla siinä rajalla että ovatko hitusen liian vaaleita.

      Vastaa

      0
    1. Oli kyllä! Jo pieni määrä luomiväriä kämmenselkään testattuna teki hyvää jälkeä.
      Itsellä nyt kuitenki jäi ostamatta, sillä tiedän, että tuo olisi jäänyt multa käyttämättä, mutta halusin vinkata sulle :)

      Vastaa

      0
    2. Kiitoskiitos, vinkit violeteista luomiväreistä otetaan aina vastaan :) 💜

      Vastaa

      0
  10. Oletko tutustunut by Raili meikkeihin? Olispa kiva kuulla arvioitasi niistä.
    Nehän ovat Naviter Oy:n tallista peräisin - mahtavaa, että tarjolle tulee lisää suomalaista kosmetiikkaa.

    Vastaa

    0
    1. En ole (vielä). Voi olla, että olen Railin meikkisarjalle väärää kohderyhmää, mutta toki näiden tuotteiden kokeileminen kiinnostaa :) Kyselen Naviterilta josko näitä olisi mahdollista saada testiin.

      Vastaa

      0
  11. Sinun ansiosta tutustuin Isadoran kajaliin,tuli sillon betteboxista. En olisi ikinä uskonut ,että noin pieni tuote voi olla hyvinkin merkittävä. Ensimmäisen kerran kokeiltuani,ei ole ollut paluuta. Tämä on nyt osa jokapäiväistä meikkiäni. Vielä on vähän jäljellä,mutta ehdottomasti ostan uuden. Tämä on mielestäni kauneus blogien mahtavin juttu. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään,että tämä on must have tuote :D Kiitos Sanni. Kaiken tämän takana on upea nainen.

    Vastaa

    0
  12. Luettuani nämä 'Vuosikymmenen parhaat' - postaukset, tajusin että mun nykyiset luottotuotteet meikkauksessa on täysin sinun blogisi ansiota! UD eyeshadow Primer potionin löysin blogisi kautta ja se muutti suhteeni meikkaukseen täysin. Nyt se oli mahdollista, huolimatta rasvoittuvasta ihosta ja roikkuvista luomista! Myös Ester Lauderin Double Wear Stay-in-place peiteaine on jäänyt päivittäiseen käyttöön ja eilen kävin satsaamassa MAC:n fluid line eye-liner geliin ja vaikuttaa siltä, että miten olenkaan pärjännyt tähän asti ilman tätä? 😄 Joten isot kiitokset! Ihan paras blogi! ❤️

    Vastaa

    0
  13. Hei, luotan arvioihisi meikeissä enemmän kuin luonnonkosmetiikkablogeihin ja yritinkin etsiä vanhoista arkistoistasi hyvää luonnonkosmetiikan luomiväriä, joka ei karkaa vakoon. Muutamia olen itse jo testaillut ja se on tuhlausta. Onkohan tämä mahdoton pyyntö luonnonkosmetiikkamarkkinoilla?

    Vastaa

    0
    1. Hei Niina! Ihan ensiksi haluan kommentoida tuota "luomivakoon karkaamista". Oman kokemukseni mukaan luomivärien pysyminen liittyy ennen kaikkea silmäluomien ominaisuuksiin ja pohjustajaan, ja vasta toissijaisesti itse luomivärin laatuun. Hyvällä pohjustuksella heikkokin luomiväri pysyy "kuin tauti" - nimimerkillä Ehdotonta Kokemusta On ;D

      Jos omaa herkästi hikstyvät ja rasvoittuvat silmäluomet (kuten moni omaa), mikä tahansa luomiväri leviää ja karkaa luomivakoon. Tähän auttaa laadukas silmämeikinpohjustaja joka pitää hien ja rasvan "aisoissa" ja estää silmäluomien kiiltelyn. Hyvän meikinpohjustajan tärkein ja tehokkain ainesosa on (luonnonkosmetiikan kannalta valitettavasti) silikoni, joten luonnonkosmetiikassa ei sen vuoksi ole yhtä hyviä meikinpohjustajia kuin normikosmetiikan puolella.

      Yksi koko meikkimarkkinoiden luotettavimmista ja suosituimmista silmämeikinpohjustajista on Urban Decayn Eye Shadow Primer Potion, jonka nimeen itsekin vannon. Sillä pysyy meikki vaikka saunassa, kokeiltu on kymmenet kerrat 👍

      Luonnonkosmetiikan puolella ei sen vertaista meikinpohjustajaa ole, mutta ihan hyviä ja auttavia ovat mm. Benecosin Natural Eyeshadow Base ja Lily Lolon Eyelid Primer.

      Sitten taas, jos kysyt vinkkiä laadukkaisiin luonnonkosmetiikan luomiväreihin, niin tässä tulee omat suosikkini (tosin nämäkään, kuten ei mikään luomiväri, pysy minulla ilman hyvää silmämeikin pohjustajaa):

      * Zuii Organic, erityisesti solo-napit
      * Benecos It Pieces Refill -napit (ihan tajuttoman hyvä hintalaatu-suhde, halpoja ja erittäin pigmenttisiä ja hyvin levittyviä)
      * Boho (laatu vaihtelee mutta parhaimmat ovat erittäin laadukkaita; pigmenttisiä, pehmeitä ja kauniisti levittyviä)

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (57)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)