En ole pitkään aikaan kirjoittanut liikunnasta. Ei ole ollut syytäkään.
Lopetin vuodenvaihteessa 2017/2018 melkeinpä kaiken liikunnan, en tehnyt yhtään mitään puoleen vuoteen. En käynyt lenkillä, en käynyt jumpassa, en katsonutkaan puntteihin päin.
Kesällä 2018 tein rauhallisen paluun salille ja pääsin taas säännölliseen treeniin kiinni, mutta liikunta ei alkanut maistua entiseen tapaan. Puolen vuoden tauko oli romahduttanut vaivalla hankkimani juoksukunnon täysin, ja turhauduin parin lenkkiyrityksen jälkeen. "Olkoon. Mä en juokse", sanoin.
Jätin aerobisen liikunnan kokonaan pois ja kävin vain suorittamassa salia. Tajusin, että siitä nimenomaan oli kyse; suorittamisesta. Liikunta ei tuntunut mukavalta ja raahauduin tutun rutiinin läpi koska pääni sanoi, että tämä on hyväksi.
"Harrastathan liikuntaa? Se edistää toipumistasi", sanoi lääkärikin viime keväänä.
"Joo, harrastan", sanoin.
Mutta edistikö minun zombie-salitreenini todella palautumistani vuosien uupumuksesta ja stressikierteestä? Ei varmastikaan.
Kaikeksi onneksi tapahtui niin iloinen asia, että sain keväällä sisareltani hänen vanhan polkupyöränsä. Aloin pyöräillä ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen. Ja ai että minä pyöräilinkin. Violettihiuksinen nainen nähtiin kiertämässä pyörineen Tammelaa, polkemassa Nekalantietä ja parkkeeraamassa Hiedanrantaan. Pyöräilin joka päivä.
Pyöräilen edelleen. ❤️
Syksyllä pysähdyin eräänä päivänä asuintaloni portaissa ja kuuntelin puuskuttavaa hengitystäni. Olin jo pitkään ollut taas tässä pisteessä; peruskunto niin pohjalukemissa että kahden kerroksen portaat saivat keuhkot anomaan armoa. Leppoisa pyöräily voi tehdä hyvää mielelle mutta tässä asiassa se ei auttanut.
Tein päätöksen; nyt lopettaisin väsyneen salisuorittamisen ja alkaisin kuntouttaa itseäni oikeasti. Tarvitsisin siihen apua. Olin toipumassa kriisistä ja pitkästä uupumuksesta eikä vanhoihin kaavoihin kangistunut liikunta"harrastukseni" selvästikään tukenut toipumistani.
Kävelin kuntosalini asiakaspalveluun ja kerroin etsiväni personal traineria palauttamaan minut lempeästi liikunnan ilon pariin. Ei muuta tavoitetta kuin voida hyvin ja tuntea taas hyvää mieltä liikkuessa. Ja joo - kävellä portaat ylös hengästymättä.
Selailin kuntosalini personal trainereiden listaa, ja joukosta erottui nainen, jonka kasvot olivat aiemmin jääneet mieleeni salillani. Hän vaikutti sympaattiselta tyypiltä, ja kun naisen CV:ssä mainittiin arjen voimavarat, mindfulness ja esikoisteos "Miksi suoritamme?", tunsin että tässä voisi olla minun valmentajani.
Marisasta tuli personal trainerini, ja olen vihdoin oikealla tiellä liikunnan kanssa.
Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen minulla ei ole varsinaista painoharjoitteluohjelmaa lainkaan, vaan teen salilla toiminnallisen lihaskuntoharjoituksen kaksi kertaa viikossa. Sen lisäksi teen kerran viikossa aerobisen harjoituksen ja kerran viikossa intervallilenkin.
Ohjelma on helppo ja hauska, ja sitä on tosi kiva tehdä! Ja vaikka se on helppo, olen sykettä nostavien liikesarjojen jälkeen ihan puhki. :) Kuntoni on huono, mutta se nousee pikkuhiljaa. Jonain päivänä en enää olekaan ihan niin puhki kyykkyhyppyjen tai punnerruskävelyn jälkeen :)
Marisa on myös pilates-ohjaaja, ja tulen tulevaisuudessa tekemään myös pilates-treenejä. Ainakin kokeilemaan!
Ne voisivat olla hyväksi avaamaan jäykkää kroppaani joka ei ole koskaan ollut innostunut venyttelystä. Harmittaa kun jätin joogan, joka oli niin hyvää kehonhuoltoa - mutta olen liikunnan harrastuspaikkojen suhteen laiska ja mukavuudenhaluinen, sitä ei voi kieltää. Kun kansalaisopiston edulliset joogatunnit siirtyivät lähikorttelista kaupungin toiseen päähän, jätin joogaharrastuksen.
Perheessäni on kaikilla "tanssijan nilkat" - vain minun nilkkani ovat jättäneet tämän fysiologisen edun hyödyntämättä ;)
Ehkä näillä jaloilla voisi joskus myös kokeilla nyt-niin-trendikästä barre'ta..?
LUONTO
Itsestään selvä vinkki on luonnossa liikkuminen. Mikään ei vähennä kierroksiani ja maadoita niinkuin luonto, erityisesti metsä.
Aina ei ole mahdollista päästä suureen metsään niinkuin kansallispuistoon, mutta lähialueilta löytyy pienempiäkin alueita joissa metsän voimaannuttava vaikutus toteutuu. Tampereella Pyynikki ja Kuopiossa Puijo ovat minun lähimetsiäni. Maarianhaminassa metsän virkaa toimittaa Västerhamnin pieni havupuinen luonnonalue. <3
ULKOILMA
Ulos meneminen rauhoittaa levottoman mielen ja kohentaa mielialaa. Ulos mennessä saa muuta ajateltavaa ja virikkeitä kuin neljän seinän sisällä. Ulkona ei tarvitse olla mitään kohdetta tai tavoitetta. Lähtee vain ja katsoo mihin päätyy. :) Se voi olla jännääkin. Olen löytänyt monia uusia kivoja paikkoja vain kävelemällä tai pyöräilemällä kaupunginosaan tai kortteliin jossa en ole ennen käynyt.
Ennen minulla piti olla aina "syy" miksi mennä ulos. Kauppaan, lenkille, salille, ravintolaan, siskon luokse, juna-asemalle... Nyt menen ulos vain ollakseni ulkona. Kuullakseni ja nähdäkseni muutakin kuin omat ajatukseni.
Tämä on minulle ihan ehdoton apu rauhoittumiseen:
YLE AREENAN LUONTODOKUMENTIT
Laitan kotona luonto-ohjelman pyörimään taustalle vaikka en varsinaisesti seuraisikaan sitä. Tiedättehän luontodokumenteille tyypillisen rauhallisen ja lempeän kertojanäänen. Linnuista, koralliriutoista ja eläimistä kertova ääni on äärimmäisen tyynnyttävä ja tuo turvallisen olon.
Joskus sitä saattaa jopa oppia jotain kuunneltuaan saman Avara Luonto -jakson viisi kertaa peräkkäin. :)
Onko teillä hyviä omia vinkkejä rauhoittumiseen, palautumiseen ja itsestä huolen pitoon?
25 comments on “Palauttavaa liikuntaa ja luontodokkareita uupuneelle”
Tämä oli todella kiva postaus! Itse olen vielä siinä pisteessä, että ulos ja luontoon meneminen on liian raskasta. Mutta ensimmäinen etappi on mennä ihan vaan viereiseen metsään vaikka seisoskelemaan, sieltä löytyy järven rantakin. Vielä keräilen tähän voimia, etenkään yksin en tähän vielä pysty. Mutta kun tämä uupumus tästä helpottaa, on luonto se paikka missä eheytyy. Ja mulle on käynyt liikunnan kanssa ihan samoin, en saanut siitä enää nautintoa, ja nyt odotan että voi alkaa vaikka kävellä pikku hiljaa. Voimia tähän pimeään vuodenaikaan ja tsemppiä kunnon kohottamiseen. <3
Juuri näin, hyvä Satu! ❤️👍 Metsässä ei tarvitse tehdä mitään, sinne voi vain pysähtyä olemaan. Kävellä puiden keskelle ja kun tuntee että on hyvä olo, voi jäädä siihen. Ja sitten jos jonain päivänä tekee mieli kävellä vähän pidemmälle, sitten voi tehdä niin :) Ja vaikka pakata eväskorin mukaan.
Rauhassa vain.
Tämä oli siitäkin syystä hyvä juttu, että tässä vaiheessa vuotta tulee joka paikasta ahditumiseen asti mainoksia, miten itseään tulisi muuttaa. Laihemmaksi tai paremmaksi. Tämä sun juttu oli tosi armollinen sulle itsellesi, ja antoi samalla samaa armollisuutta lukijallekin. "Ole tänä vuonna parempi versio itsestäsi" oli yksi mikä hyppäsi silmille. Mitäs jos kelvattaisiin itsellemme ja muille juuri näin. Ollaan ihan joka päivä paras versio, heikkouksinemme ja vahvuuksinemme.
No juuri näin 🙏🏻 Ei voisi paremmin kiteyttää.
Itse olen mm. hyväksynyt, että minusta ei koskaan tule juoksijaa, ja olen halannut minussa olevaa hölkkääjää. ❤️ Voin aina jäädä hölkkääjäksi eikä tarvitse tavoitella muuta. Se riittää.
Mun henkireikä on jo vuosia ollut lapset. Omia ei ole eikä näillä näkymin tosiaan tule, mutta kummilapsien ja muiden lähipiirin tyyppien kanssa touhuilusta saa virtaa tosi paljon :)
Viime vuonna mä päätin parin vuoden tauon jälkeen pitää synttäribileet, mutta perinteisten aikuisten juhlien sijasta pidin uimahallijuhlat lähipiirin ipanoille (ja toki myös niiden vanhemmille). Oli niin kivaa, että tarkoitus on järkätä miehen synttäreille sama setti :)
Toinen tärkeä asia on musiikki. Mä olen aina tykännyt keikoista ja festareista ja aikuisena olen löytänyt mukaan vielä baletin ja oopperan. Oopperatalo onkin Helsingissä yksi niistä paikoista, jossa koen aina olevani kotona. Vastaava paikka on Korkeasaari, jossa on myöskin aina yhtä hyvä olla.
Tämä kuulostaa ihan mahtavalta ❤️❤️ Mikä idea...!
Mullekin musiikki on tosi tärkeää, mutta olen muuttunut sen kuluttajana. Kun nuorempana oli tärkeää saada kuunnella tiettyjä lempiartistejaan ja -levyjään, nyt valitsen musiikkia genren, tunnelman ja vireen perusteella. Tietysti Spotify'n kaltaisia palveluita ei nuoruudessani ollut, ja ehkä olisin silloinkin ollut tämän tyyppinen musiikin kuluttaja jos tämä mahdollisuus olisi ollut tarjolla.
Konserteissa ja keikoilla käyn nykyään enää tosi harvoin, vaikka sekin oli nuorena äärettömän tärkeää.
(Helsingin Ooppera on mulla edelleen kokematta, muistan kun jokunen vuosi sitten kirjoitin sulle jossain kommentissa että NYT tulen sen kyllä sinä vuonna kokemaan... Still pending :))
Jos vaikka tänä vuonna pääsisit Oopperaan asti :)
Mä vein vanhimman kummitytön sinne ekaa kertaa, käytiin ennen joulua katsomassa Peppi Pitkätossu -baletti. Neiti 10v tykkäsi niin paljon, että lupasin ottaa vuosittaisen perinteen tästä. Hänellä on synttärit ikävästi joulupäivänä, mutta joulun aikaan menee yleensä kivoja klassisia baletteja. Itsellä on nyt siis kolmen kausikorttivuoden jälkeen tauko menossa ja tullut harmittavan vähän käytyä, joten tästä saa hyvän syyn :)
Kausikorttikin, wauuu...! (Kausikorteista puheen ollen, itse olin vähällä ostaa kausikortin Kuopion Puijontorniin, mutta kun en enää asu Kuopiossa niin ehkä se ei kuitenkaan olisi maksanut itseään takaisin :D ^_^)
Vinkkisi luonto-ohjelmista on superihana ja se täytyy ehdottomasti testata! Lapsena katsoin aina Avaran luonnon, ja kuten sanoit, se kertojan ääni on niin rauhoittava. Ja mikäpä olisi sympaattisempaa kuin kuin puuhailla jotain muuta ja samalla kuunnella ja vilkuilla alppimurmelien elämää<3
Hurahdin reilu viisi vuotta sitten pilatekseen ja suosittelen sitä lämmöllä. Laji on lempeä aloittaa, mutta mitä pidemmälle pääsee, sitä enemmän tulee tekniikka ja voima kuvioihin. Toki myös kierrot, avaukset ja muut kehoa (ja mieltä) huoltavat liikkeet. Vaikka työpäivän jälkeen olisi aivan veto pois, pilatekseen jaksaa mennä, kun tietää, ettei tarvitse kuormittaa korkeasykkeisellä liikunnalla itseään lisää. Stressikierrokset laskee, lihaskireys antaa periksi ja väsynyt mieli virkistyy joka kerta. Ja jos tunnille menee virkeämmällä fiiliksellä, voi keskittyä enemmän itse treeniin ja ottaa tehoja irti.
Kannattaa testata GoGon joogatunteja :) Erityisesti Karitan yin-jooga on ihana ja armollisuutta korostava!
Olen harkinnut Gogon joogatunteja aiemminkin, mutta minulla on päiväjäsenyys ja kaikki Gogon joogatunnit ovat iltaisin :/ Älyttömän harmi. Ja vähän diskriminoivaa, sillä kyllä päiväjäsenilläkin pitäisi olla mahdollisuus päästä kaikkien lajien tunneille, vaikka sitten harvemmalla aikataululla kuin kokopäiväjäsenten.
Ihana postaus!
Niin tärkeää tänä aikana tuo pois suorittamisesta ja löytää itselleen mieluisia tapoja :) Ulkomailla erityisesti nautin pyöräilystä ja koitan aina etsiä paikallisia maatiloja ja eläimiä joita ihailla 😁
Yksi hyvä bonus tietoisen metsässä oloon ja luonnossa liikkumiseen on metsämieli-menetelmä. Siitä on kirjakin mutta heidän omilta nettisivuilta ja mielenterveystalon sivuilta löytyy myös harjoitteita 😊
Aurinkoa sinne päivään!
Metsämieli-menetelmä on minulle tuttu :) Kun minulle vinkattiin siitä ensimmäisen kerran ja tutustuin siihen, tajusin jo itsenäisesti noudattavani menetelmän periaatteita ❤️
Oletko kuunnellut Minna Pyykön ohjelmia Yleltä? Niitä tykkään itse kuunnella, rauhoittavia luontoaiheisia ohjelmia, joissa jutellaan vaikka sukupuuttoon kuolleista merilehmistä, muinaiskasveista, lepakoista, puista, metsän terveysvaikutuksista. Avaran luonnon ”se yksi miesääni” puhuu kyllä niin rentouttavasti. Kaikkein rentouttavimpia luontodokkareita ovat mielestäni kaikki ne, joissa möngerretään merenpohjassa. Korallit, hait, lyhtykalat, ympyräsuiset, varsinkin kaikki sukupuuttoon kuolleet kiukkuhylkeet.
Historiadokkarit = ❤️ Silloin kun olen jo nuohonnut yle areenat läpi, menen youtubeen ja kaivelen löytyykö jotain kiinnostavaa. Siellä oli muistaakseni ainakin yksi jännä Voynichin käsikirjoituksesta kertova dokkari ja viimeksi katsoin Bronten sisaruksista kertovan dokkarin, juontajana Sheila Hancock. Lucy Worsley, olikohan sen niminen juontaja myös joka on tehnyt laatudokkareita vaikka viktoriaanisesta ajasta, niitä löytyy paljon erilaisia.
Sienestys on tosi mukavaa puuhaa tällaiselle hälinäaivolle. Ja metsät ylipäätään. Puusauna, käydään aina joskus maksullisessa moisessa järven rannalla ja polskitaan jälkikäteen. Oikein hyvä kirja ja elokuva rentouttaa myös. Museot rauhoittavat, varsinkin jos ovat sellaisia old school-luutarhoja. Täällä Turussa esim. biologinen museo, luostarinmäki, aboa vetus ja apteekkimuseo, Helsingissä luonnontieteellinen. Lienee sairasta, mutta rentoudun myös lukemalla murhamystereistä. Mitä selvittämättömämpi, sen parempi. Bodomit, zodiacit, kyllikki saaret. Ei käy järkeen, koska olen myös herkkä. Mutta niin se vain on.
Luulen, että pitäisin myös sukututkimuksesta. Vanhat paperit ja vintit ovat ihania ja rentouttavia.
Jos vain suinkin jaksat ja haluat kiinnostaa tästä sun palautumisvaiheesta, niin kaikki kiinnostaa! Halauksia.
En ole kuunnelut, kiitos vinkistä :) Hain Pyykön ohjelmia Areenasta ja ensimmäisten joukossa kerrotaan lupaavasti; "Minna Pyykön unelmana on ollut löytää ryömivä limasieni" <3 Näiden täytyy olla hyviä! Huomisaamuna aamukahvin taustalle 👍
Tiedän heti mitä tarkoitat ;) Hänen puolisollaan on kotona aina mahdollisuus saada rentouttavaa keskustelua... puhuukohan tuo mies yhtä rentouttavasti myös auton huollosta tai postin lakosta..? :)
Historiadokkarit on myös parhautta, mutta ne ei toimi mulla yhtä hyvin rauhoittavana äänimaisemana kun ne on liian kiinnostavia..! Ei sillä etteikö luonto ja eläimetkin ole kiinnostavia, mutta ne toimii sympaattisuusaspektinsa ja kertojan äänen kautta parhaiten turvallisuuden luojana ja yksinäisyyden tunteen karkottajina. <3
Tunnustus: olen käynyt elämäni aikana kerran sienessä. Ei tullut sientä.
Mä tykkään sienistä lautasella mutta jostain syystä en ole koskaan mieltynyt sienestykseen, vaikka muuten rakastankin liikkua metsässä. Ehkä minussa on ollut liian paljon perfektionistista suorittajaa että olisin tuntenut oloni rennoksi sienestämässä; olisin ahdistunut siitä etten tunne sieniä riittävän hyvin ja poimin vääriä tai myrkyllisiä... :p
Kyllä..! Old-school-museot toimivat tosi hyvin maadoittavina paikkoina, mun suosikki on ehdottomasti Kuopion Museo jonka täytetyt eläimet ja mineraalikivikokoelma oli suunnilleen mun ystäviä ala-asteiässä. Niin usein kävin niitä tapaamassa :)
Heheh :) Jäin miettimään olenko itse koskaan lukenut murhamysteereitä... Vaikka kauhu on viehättänyt teininä niin tositapahtumiin perustuvat murhajutut on jääneet lukematta.
Mä olen antanut tälle itsekin pienen ajatuksen... Voi olla etten kuitenkaan antaudu ihan sille, mutta olen kuitenkin miettinyt tämän vuoden projektiksi isäni juuriin tutustumista. :) <3
Kiitos Badis. Kyllä tästä vaiheesta varmasti tulee välillä ajatuksia kirjoiteltua, kun siltä tuntuu.
Ihanaa talven jatkoa Turkuun! Vi får hoppas att det kommer nån snö nån gång...
Itse en oikein voi katsoa luonto-ohjelmia, kun niissä on aina niitä surullisia kohtaloita (karhuemo kuolee tai jonjun poikanen syödään :,().
Piti muuten sanoa, että tuo Kivvin seerumi on tosi ihana!
Joo, mä en voi katsoa niitä kohtia myöskään tai laitan äänet pois...
👍
Hyvältä kuulostaa tuo paluu liikunnan äärelle :) Tsemppiä siihen ja palautumiseen muutenkin!
Kiitos Kukka! Hyvää vuoden jatkoa Kyprokselle! <3 Saa nähdä tuleeko sinusta vielä kyproslainen... ^_^
Itse olen selättänyt koko 2010-luvun kriisejä toisensa perään ajatellen, että tämä on varmaan se viimeinen ja nyt opin jotain uutta ja mullistavaa itsestäni kun olen näin syvältä koukannut. No, olen toki joka kerrasta jotain oppinut ja viimeisin loppuunpalaminen sisäilmasairastumisineen jne. oli kyllä sen verran syvä notkahdus, että oli pakko oppia keinot rauhoittumiseen, palautumiseen ja itsestä huolehtimiseen! :)
Itsellä tärkein asia on nukkuminen, nukun 8-9 h yössä ja jos menee pidempi pätkä etten saa nukuttua niin keho ja mieli alkaa oireileen. Ja tästä on IHAN pakko pitää kiinni, hyvä uni menee toistaiseksi kaiken edelle, jopa mukavat reissut saattaa jäädä tekemättä jos tiedossa on paljon valvomista, 42-vuotiaana ei vaan enää jaksa kukkua! Lisäksi teen TRE (tension release excercise) harjoituksia aina silloin tällöin. Ulkoilu, luonnossa oleminen (kaupunki oloissa ei aina niin helppoa, mutta moottoritien vieressä oleva ikimetsän kaistale ajaa asiaa..) joka päivä edes vähän tekee hyvää. Ja se PYÖRÄILY... se pelasti minutkin pahimman kriisin aikaan.. talvet on vaikeita, kun ei pääse pyöräilemään. Minusta ei ole talvipyöräilijäksi vaikka näin talvipyöräilykaupungissa Oulussa asunkin, mutta ei vaan pysty!
Myös olemisen sietämätön keveys kannattaa opetella eli olla tekemättä mitään ja vieläpä ahdistumatta siitä, mutta se onkin vaikeinta, varmaan opettelen lopun ikäni minäkin!
Löysin joku aika sitten vanhan rakkaan nuoruuden harrastukseni, uimisen ja olen käynyt nyt muutaman kerran uimassa, en harrastamassa tai tekemässä mitään, mutta uinut niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja sitten loppuaika saunassa, missä voi kohdata muitakin elämän kolhimia niinkuin minulle kävi. Muutenkin kun olen itseäni kaivellut esiin kerros kerrokselta ja laskenut suojamuureja alas ja kohdannut ihmisiä uudella tavalla itse avoimena ja nöyränä niin olen saanut valtavasti voimaa kaikenlaisista ihmisten kohtaamisista, toki olen myös onnistunut tätä kautta itseäni haavoittamaan, kun luotin väärään ihmiseen, mutta haavoilta ei voi välttyä elämässä.
Anna aikaa itsellesi rauhoittumiseen ja palautumiseen, sitä ei voi suorittaa muiden hommien ohella vaan se vaatii loputonta ja tylsää aikaa, paljon tekemätöntä aikaa!
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos kun kirjoitit ja jaoit omaa tarinaasi, Merja ❤️ Ehdin lukea tämän ajatuksen kanssa vasta nyt, olen keskellä tosi kiireisiä (mutta onneksi positiivisella tavalla kiireisiä) työpäiviä.
Tämä on totta, tätä minäkin yhä opettelen. En ole oikeastaan koskaan ollut "tekemättä mitään", ja tunne "nyt on tylsää, mitä tekisin?" on minulle totaalisen vieras. Mutta siinä onkin opettelemista, että ymmärtää, että tällainen tila on myös tarpeellinen ja tavoiteltava. Aina ei pidä olla tekemistä.
Kaikkea hyvää myös sinulle, Merja ❤️
P.S. Itse en ui, mutta avannossa pulahdus ja sauna = paras rentoutumiskeino mitä olemassa on. Avannon jälkeen saunassa istuessa rauhan tunne on mieletön. 🙏🏻
Mulle salillakäynti on terapiaa; hevi soimaan ja rautaa tankoon, aaahh! Mitä enemmän sarjapainot nousevat, sen parempi fiilis. Tulisin hulluksi ilman. Viikko flunssassa (kuumeettomine päivineen) ja meinasi oikeasti kaatua seinät päälle, puhumattakaan vammaisesta selästä joka alkaa kiukutella heti jos treeniväli venähtää. Noh, mulla on kyllä kroppaa leikelty sen verran (ja leikellään tulevaisuudessakin), etten pääsisi edes kävelemään ellen pitäisi lihaskunnosta huolta. Että mulla tässä on ikään kuin samassa paketissa huvi & hyöty.
👍
Yksi ehdottomasti paras keino rentoutumiseen ja palautumiseen, jonka unohdin mainita on irtipäästäminen somesta/teknologiasta/elektroniikasta jne. Käytän itse vanhaa älypuhelintani lähinnä soittamiseen ja tekstailuun ja välillä oikein mietin, että miten niillä muilla löytyy kännykästään jatkuvasti jotain katsottavaa, kun minulla ei löydy ellei joku soita minulle tai viestitä ;) En myöskään seuraa uutisia (todella ahdistavaa) ja kaikki ohjelmat katson vain tv:stä, koska siellä loppuu katsottava ohjelma jossain vaiheessa toisin kuin suoratoistopalveluissa on loputon määrä katsottavaa.. Tietokonetta joudun valitettavasti käyttämään, koska opiskelen/teen sillä töitä, mutta paljon muuten en sitä käytä, silloin tällöin luen jotain vanhoja, elämässä pitkään olleita blogeja kuten sinun blogia <3
Tämä on ehkä se mullistavin ja isoin oivallus, minkä olen itse tehnyt omassa elämässäni ja jonka ansioista palaudun ja pystyn rentoutumaan elämässäni!
Tämän allekirjoitan ihan täysin. Pidän itse nykyään säännöllisesti eri pituisia somepaastoja, ja koko kuntoutumiseni lähti lopullisesti liikkeelle kahdeksan viikon sometauolla kaksi vuotta sitten talvella.
Olen oivaltanut omalla kohdallani jo aikaa sitten että internet on yksi elämäni parhaita ja samalla pahimpia asioita.