Tiedättehän vanhan tutun Joikin? Etelän naapuristamme Virosta?
Kirjoittelin sympaattisesta Joikista esittelyn syksyllä 2016, ja saman vuoden tammikuussa olimme Karkkipäivän lukijamatkalla tutustuneet merkkiin Tallinnassa.
Paljon on tapahtunut sen jälkeen; Joik on saanut Suomessa virallisen edustuksen ja maahantuonnin, ja viime vuonna sarja sai kokonaisuudessaan Cosmos Ecocert -sertifikaatin. JA, sertifikaatin myötä sarja koki myös täydellisen ulkonäköpäivityksen, johon minä sanon vain WOW! Tyylikästä tuli ja rytinällä!
Kaikki tuotteet ovat myös vegaanisia.
Katsokaapa vaikka Joikin bestsellereihin kuuluvan tyrniöljy-kasvoveden päivitystä. Nyt Joik haastaa minkä tahansa selektiivisenkin sarjan arvokkaan näköisillä pakkauksillaan.
Uudistuksen myötä Joikin valikoima kasvoi myös uusilla tuotteilla.
Pääsin tutustumaan uudistuneeseen Joikiin House Of Organic -yhteistyön kautta.
Aloitetaan ylellisestä puhdistusöljystä.
20,90€ / 100 ml
Joikin puhdistusöljy on täyteläistä ja kerrassaan ihanan tuoksuista - tuoksusta vastaavat aromaterapeuttisen ja samalla myös antiseptisen vaikutuksen omaavat laventelin, sitruunaruohon ja teepuun eteeriset öljyt.
Varsinainen öljypohja muodostuu auringonkukka-, oliivi-, risiini- ja jojobaöljyistä.
Tämä öljyjen cocktail on mielenkiintoinen; se sopii samalla puhdistamaan hellästi kuivaa ja ikääntynyttä ihoa, mutta on öljyprofiililtaan myös syväpuhdistava (risiiniöljy) sekä tulehdusta laskeva ja antimikrobinen (eteeriset öljyt) ja voi siten sopia myös epäpuhtauksiin taipuvalle iholle.
Joikin puhdistusöljy ei emulgoidu veden kanssa, ja sen saa parhaiten poistettua iholta pakkauksessa mukana tulevalla kasvosienellä tai tekemällä kakkospuhdistuksen vaahtoavalla tuotteella.
Öljyä ei suositella silmämeikinpoistoon (oletettavasti eteeristen öljyjen takia.)
Sanni sanoo: tämän tuoksu on NIIN ihana..! Voisin hengitellä tätä joka ilta... Extravinkki: tuote sopii minusta ihanaksi hemmottelulahjaksi - hintaansa nähden tuote antaa paljon arvokkaamman vaikutelman! Arkiluksusta kahdella kympillä!
20,90€ / 100 ml
Joikin bestsellereitä (ainakin Virossa!), tämä kaksifaasinen kasvovesi on aivan ihana aamuinen herättelijä! Persoonallisessa vedenraikkaassa koostumuksessa tyrniöljy ravitsee ja hoitaa ihoa (rasvafaasi ei tunnu tuotteessa yhtään rasvaiselta) samalla kun aloe, glyseroli ja sodium pca kosteuttavat ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille.
Huomionarvoisinta tuotteessa on sen poikkeuksellisen pirteä ja vahvan raikas tuoksu joka syntyy piparmintun, greipin ja katajanmarjan vastustamattomasta yhdistelmästä. Piparminttu tuo tuotteeseen myös viilentävän tunteen.
Ihastuin tähän tuotteeseen kun Joikin edustaja esitteli sen meille 2016 lukijamatkalla, ja ostin pullon kotiin. Se on jo aikaa sitten loppunut, ja nyt - vuonna 2020 entistä ahnaampana kasvovesien suurkuluttajana - sain kätevästi uuden ^_^
Ravista pulloa kevyesti ennen käyttöä että tyrnipitoinen öljyfaasi- ja vesifaasi sekoittuvat.
26,90€ / 50 ml
Erittäin kosteuttava ja samalla erittäin ohut Joik Moisturising Day Cream on jännä tuote. Siinä on nimittäin nestemäisen ohut koostumus, mutta samalla se on erittäin kosteuttava sekä ravitseva ja sopii kuivemmallekin iholle. Nyt kun mietin, niin koostumus muistuttaa paljon Lovely Dayn voiteita, jotka myös ovat lähes nestemäisiä mutta intensiivisesti ravitsevia.
Joikin voiteessa on runsaasti kokonaisia, luomulaatuisia kasviöljyjä kuten makadamiansiemen-, argan- ja jojobaöljyä sekä sheavoita. Muita ihonhoidon universaaleja hyviksiä voiteessa ovat mm. antoksidanttinen c-vitamiinipommi tyrniöljy, a-vitamiinipitoinen ruusunmarjaöljy sekä rauhoittava ja ihon sävyä tasoittava lakritsinjuuriuute.
Moisturising Day Cream sopii valmistajan mukaan kaikille ihotyypeille, mutta itse ehdottaisin tätä normaalista kuivalle iholle. Seka- ja rasvaiselle iholle voide on mielestäni liian ravitseva.
Kokeile tätä koostumusta, jos ihosi on kuiva tai kuivuuten taipuvainen, mutta et pidä paksun voidemaisista, suojaavista kuivan ihon voiteista. Tämä on ihan eri tuntuinen! Mä tykkään, sopii minulle loistavasti talveen.
30,90€ / 30 ml
Joikin kasvoöljyseerumissa on nimensä mukaisesti silkkinen koostumus. Tämä tuote on ollut Joikin valikoimassa pitkään ja olen jonkin näytteen tästä jo muinoin testannut, ja tykkäsin silloinkin. Puhdistusöljyn tapaan tämä tuntuu ylelliseltä. (Hinta ei yhtään korreloi pakkauksen ja luksus-fiiliksen kanssa..! :) Kerrankin voi sanoa, että jonkin merkin luksus-uudelleenbrändäyksen myötä hinnat evät nousseet ihan pilviin..!)
Laadukas öljyseerumi sisältää kuuden ihoa hoitavan kasviöljyn sekoituksen; safflori-, auringonkukka-, sacha inci-, argan-, jojoba- ja kaktusviikunaöljyä sekä joukon tarkkaan valittuja kasviuutteita kuten mäkikuismaa ja lakkauutetta.
Joikin Silky Facial Oil Serumiin valitut öljyt "tekevät kaiken", mukaan on valittu niin kosteuttavia perusöljyjä kuin antioksidanttirikkaita ja anti-age-vaikutteisia öljyjä; ne pitävät ihon pehmeänä ja joustavana, silottavat hienoja juonteita ja auttavat ihoa ylläpitämään tervettä suojabarriääriä lataamalla ihoon sen tarvitsemia rasvahappoja, vitamiineja ja antioksidantteja ja ehkäisemällä kosteuden haihtumista.
Sopii normaalille ja erityisesti kuivalle ja ikääntyneelle iholle.
19,90€ / 50 ml
Ruusuvesipohjainen kasvosuihke kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja rauhoittaa ihoa. Ruusuveden ohella koostumus on rakennettu kosteuttavalle betaiinille ja rauhoittavalle lakritsinjuurelle. Kosteuttavan vaikutuksen tiimissä on vielä aina niin luotettava sodium PCA :)
Simppeli koostumus jossa ihoa ärsyttävät ainesosat on minimoitu.
Suihkeessa on miellyttävä, selkeä ruusun tuoksu.
Jos jotain huomautettavaa tulee meleen, niin meikin päälle tämä ei ihanteellisesti sovi (vaikka valmistaja niin vinkkaa), sillä suihke on aika jämäkkää eikä nimensä mukaisesti hienojakoista "mistiä".
Olen huomannut, että suurimmassa osassa kasvosuihkeita suihkemekanismi on tällainen, vähän ronskimman puoleinen, vaikka nimenä olisi 'mist'. Itseäni se ei tosin haittaa ollenkaan, sillä en kuulu niihin, jotka suihkivat kosteussuihkeita päivän aikana - minä kastelen näillä ihon joka tapauksessa märäksi kun käytän niitä aamulla ja illalla :)
Onko joku teistä jo ehtinyt kokeilla uudistuneita, ekosertifioituja Joik-tuotteita? Tai löytyikö vanhoista Joikeista jo suosikkeja?
Mitä tykkäätte brändin uudistuksesta? Vakuuttaako uusi hienostunut tyyli vai tykkäsittekö enemmän vanhasta?
Tutustu koko valikoimaan House Of Organicin sivulla.
4 comments on “Upeasti uudistunut "naapurin" Joik!”
Sain joskus Jolien boxissa Joikin keltaisen yövoiteen, olisikohan ollut revitalizing tai reviving tms. Tykkäsin siitä todella paljon enkä tiedä onko vastaavaa enää uudistuksen jälkeen? Tuote oli vähän kuin kuvailemasi päivävoide, kevyt mutta todella ravitseva, öljyinenkin mutta ei liian. Itselläni pintakuiva sekaiho (mitä se sitten milloinkin tarkoittaa) mutta sopi todella hyvin varsinkin kuivempaan talviaikaan. Joik on todellakin tehnyt kasvojenkohotuksen, uudet purkit ovat todella kauniita. Tuo kaksifaasinen kasvovesi on näppärä reissuissa, korvaa kasvoveden, seerumin ja öljyn omalla iholla, rasvaakin vaatii vain kuivimpaan aikaan.
Ainakin sen niminen voide on yhä olemassa:
https://www.houseoforganic.fi/collections/joik-organic/products/joik-organic-rejuvenating-night-cream-yovoide-50-ml
Mä voisin kysyä Joikin maahantuojalta jos he osaisivat sanoa, vastaako tämän nykyisen koostumus vanhaa. Palaan asiaan tähän alle kun saan vastauksen :)
Vanhassa pakkauksessa ollut Moisturising Day Cream oli ohuelta koostumukseltaan myös hyvin samankaltainen kuin tämä uusi, vaikuttavat aineet vain ovat osittain muuttuneet. Ehkä sama koskee myös muita Joikin voiteita..?
Moi, tässä Joikin maahantuojalta vastaus:
"Joik Organic on käynyt kaikki koostumuksensa ja incinsä läpi ja nostanut niitä uudelle tasolle aina hieman tuotteesta riippuen.
Tuo keltainen yövoide on edelleen hyvin samanlainen koostumukseltaan ja väriltään ja hoitavuudeltaan vähintään sama ellei parempi."
:)
jes, uskalsin siis tilata tämän uudistuneenkin. Kiitos selvityksestä (ja anteeksi myöhäisestä vastauksesta). Harvoja tuotteita mitä tekee mieli tilata uudestaan (eikä aina vaan etsiä uutta ja uutta) kun oli niin hyvä ja toimiva.