Kirjoittelin tuossa kuukausi sitten siitä, kuinka tämän kesän helleaalto sai minut huolestumaan kosmetiikan - etenkin luonnonkosmetiikan säilyvyydestä. Kosmetiikkaa neuvotaan yleisesti säilyttämään huoneenlämmössä ja suojaamaan niin kuumuudelta kuin suoralta valoltakin. Ns. synteettinen kosmetiikka selviää kuumista olosuhteista paremmin, mutta omakohtaiset kokemukseni ovat kertoneet luonnonkosmetiikan pilaantuvan hyvinkin nopeasti huoneenlämpöä korkeammissa säilytyslämpötiloissa.
Aiheesta kiinnostuneena lähestyin neljää luonnonkosmetiikan ja yhtä synteettisen kosmetiikan valmistajaa ja maahantuojaa selvittääkseni faktoja. Missä lämpötiloissa eri kosmetiikkamerkkien tuotteet heidän omien testiensä mukaan säilyvät ja millaisia ohjeita he antava kuluttajille?
Entä miltä tilanne näyttää kesän jäljiltä oman kosmetiikkani kohdalla? Olen nyt palannut Tampereelle jossa massiivinen kosmetiikkavarastoni on kypsynyt kesän ajan useita viikkoja, todennäköisesti yhteensä parikin kuukautta yli 30 asteen lämpötilassa. Kaikkia pulloja en tietenkään ole aukaissut mutta muutamia helteen uhreja on jo löytynyt.
Urtekramin Kookos leave-in hoitosuihkeen öljy- ja vesifaasi ovat erottuneet. Tämä tuote itse asiassa on Ahvenanmaan asunnon "uhreja". Tuote oli kunnossa vielä kesäkuussa ja heinäkuun alussakin, jolloin käytin sitä. Elokuun alussa, vain pari päivää helle & kosmetiikka -postaukseni jälkeen, huomasin Urtekram-suihkeen luovuttaneen taistelun kuumuutta vastaan.
Myös Joikin yövoiteen öljyfaasi on erottunut. Tuotteen päiväystä on jäljellä vielä vuosi joten ikänsä puolesta tuotteen pitäisi vielä olla stabiili. Sitä ei myökään ole avattu.
Klairsin c-vitamiiniseerumi oli vielä toukokuussa kirkas - silloin käytin sitä edellisen kerran. En ottanut Klairsia mukaan kesänviettoon Ahvenanmaalle ja tällä välin sen koostumus on pilaantunut. Kun c-vitamiinituote muutuu keltaiseksi, se on merkki siitä että sen sisältämä c-vitamiini ei ole enää kunnossa.
Klairsin pakkaustietojen mukaan se säilyy avaamisen jälkeen vähintään 12 kk. Avasin sen viime lokakuussa, joten 12 kk ei ehtinyt vielä tulla täyteen.
Näiden lisäksi olen havainnoinut Ekopharman vadelmansiemenöljyn värin muuttuneen tummemmaksi, Lumenen silmämeikinpoistoaineeni (jota tosin enää vajaa pakkaus jäljellä) paksuuntuneen hyytelömäiseksi ja Vangeliksen kukkaisveden tuoksun muuttuneen hieman yskänlääkemäiseksi.
Odotan, että syksyn aikana todennäköisesti tulee lisää helleuhreja vastaan sitä mukaa kun etenen testituotteiden parissa.
Alla tiivistelmä haastattelemieni kosmetiikkamerkkien säilyvyyssuosituksista. Tiivistelmän jälkeen on kunkin merkin edustajan pidempi seikkaperäinen vastaus - teille, jotka jaksatte lukea pidemmän postauksen ja hamuatte syvempää informaatiota :) Mielenkiintoisesti luonnonkosmetiikan ja normikosmetiikan valmistajalla oli erilaiset näkemykset jääkaappisäilytyksen turvallisuudesta. - Ja Mádara yllättää poikkeuksellisen korkealla lämpötilan siedollaan muihin luonnonkosmetiikkamerkkeihin verrattuna.
LAVERA: suositeltava säilytyslämpötila 7-25°C.
FLOW KOSMETIIKKA: säilytyslämpötila normaali huoneenlämpö, jääkaapissa säilytys on hyvä idea jos asunnossa alkaa olla yli 30 astetta lämpöä.
MÁDARA: tuotteet säilyvät max. 40°C lämpötilassa ainakin 3 kk.
DR. HAUSCHKA: suositeltava säilytyslämpötila huoneenlämpö, alle 25°C. Tuotteet selviävät "kohtuullisen ajan" eli noin 2-3 viikkoa 30°C lämmössä, minkä jälkeen korkean lämpötilan jatkuessa suositellaan jääkaappisäilytystä.
NAVITER (valmistaa merkkejä Ekopharma, Atopik ja BTB13): suositeltava säilytyslämpötila 10-25°C. Jos koko asunnossa on 30°C, voi tuotteet siirtää jääkaappiin.
L'OREAL: L'Orealilta ei otettu kantaa säilytyslämpötiloihin, vaan kerrotaan, että tuotteet säilyvät PAO (period after opening) -merkinnän mukaan. Tästä päättelen, arkihavaintojen tukemana, että normikosmetiikka kuten L'Oreal todella kestää myös yli 30 asteen lämpötiloja vähintään PAO-aikansa puitteissa (pakkauksessa oleva tiimalasi + kk-merkintä.)
LAVERA / Liisa Torenius
Jokaiselle Lavera-tuotteelle on product pass, jossa kerrotaan tuotteen tiedot, myös säilytyslämpötila. Useimmiten se on 7-25 C. Sellaista tietoa, missä lämpötilassa mikin tuote lähtee pilaantumaan, meillä ei ole. Siihen vaikuttaa niin moni asia, kuten missä tuote on säilytetty (kosteutta tms), onko se avattu, kuinka sitä on käsitelty jne.
Yleisesti ottaen neuvomme asiakkaita käyttämään edelliset tuotteet ennen uusien avaamista.
FLOW KOSMETIIKKA / Suvi Kunnari
Osa tuotteistamme on lämpöherkkiä, kuten shea- ja vartalovoit. Niissä herkkyys perustuu öljyjen ja rasvojen sulamispisteeseen. Varsinaisesti tuote ei ole pilalla vaikka se pääsisi sulamaan. Rakenne voi muuttua rakeiseksi ja kuohkeus lässähtää, eli ulkonäkö kyllä kärsii.
Myös mustikka-puhdistusvoide ja applesiini-suklaa -kuorinta ovat lämpöherkkiä. Niissä ongelmana on sokeripohjainen pinta-aktiivinen aine joka on herkkä lämpötilan vaihteluille. Öljy alkaa erottua. Näidenkin tuotteiden kohdalla kyseessä on vain rakenteen kärsiminen, eli itse tuote ei muutu öljyn erottuessa käyttökelvottomaksi.
Otamme mikrobiologisia näytteitä tuotteista itse, sekä tarpeen tullen käytämme talon ulkopuolista laboratoriota.
On selvää, että korkeampi lämpotila lisää tuotteen riskiä pilaantua. Mikrobit kasvavat paremmin lämmössä ja öljyt härskiintyvät helpommin. Meillä vesipohjaiset tuotteet on kaikki pakattu niin, että niihin ei pääse koskemaan sormin, se auttaa parantamaan säilyvyyttä vaikka tuote olisi kuumassa paikassa. Jääkaapissa säilytys on mielestäni hyvä idea jos asunnossa alkaa olla yli 30 astetta lämpöä.
Suosittelemme säilyttämään shea- ja vartalovoit jääkaapissa aina jos on hellettä.
Pakkanen on yleensä haitallinen vesipohjaisille tuotteille. Esimerkiksi kasvovesi voi halkaista pullon jos se pääsee jäätymään. Emulsio voi alkaa erottumaan. Öljyt ja saippuat taas eivät ole meidän kokemuksen mukaan kärsineet pakkasesta.
MÁDARA / Anu Brown
Testeissä Madaran tuotteita on säilytetty +5C, +20C ja +40C lämpötiloissa 3 kuukauden ajan, ja tuotteet testienkin jälkeen läpäisivät laatukriteerit. Eli testeihin perustuen voidaan sanoa, että tuotteet kestävät korkeassa max +40C lämpötilassa ainakin 3 kuukautta.
Mádaran tuotekehitysosasto kertoo Mádaran säilyvyystesteistä:
Stability testing involves accelerated ageing which is product aging at various temperatures for particular period of time. There are guidelines for cosmetic product stability testing written by Cosmetics Europe which we are using. Tests are often performed at +40°C or +50°C during 1, 2, 3… months. Depending on the type of product, additional temperatures or conditions for evaluating quality of products (cyclic cold tests, etc.) are used. During accelerated aging test the quality control and organoleptic parameters of product are evaluated against retention sample.
For MÁDARA products the stability tests are performed in three different temperatures (+5 ⁰C, +20 ⁰C, +40 ⁰C) for 3 months.
Additionally testing of the product stored at room temperature during full product shelf life is performed.
Emulsion stability is evaluated by test using centrifugation.
DR. HAUSCHKA / Katrin Schumann (WALA)
We are testing the product stability during long term tests at elevated temperatures. Temperatures more than 30°C are possible for a reasonable period of time, but a permanent exposure of extreme temperatures shouldn’t be the rule to guarantee a faultless quality of the products. A storage at cool temperatures, for example in a fridge or in a cool cellar, can take into consideration at prolonged and extreme high temperatures (more than 30°C) over weeks or months.
Normally, the Dr. Hauschka products should be stored at a room temperature of less than 25°C. Additionally some products show the symbol “keep away from sunlight and heat sources”. This usage information must be taken into account. If the products cannot be stored under appropriate conditions, they should be used up within 1-2 months.
NAVITER / Taru Laitinen:
Lähtökohtaisesti suosittelemme kaikille tuotteille säilytystä +10-+24°C lämpötilassa. Mikäli tämä on mahdotonta esim. koko lämpötilan asunnon ollessa +30°C, voi esim. voiteet siirtää jääkaappiin odottamaan huonelämpötilan laskua
Lämpö katalysoi monia reaktioita, jotka koetaan usein aistinvaraisesti tuotteen pilaantumisena. Lämmön nopeuttamia aistinvaraisia muutoksia tuotteessa ovat esim. tuoksu- ja värimuutokset, nämä ovat myös yleisimmät muutokset etenkin luonnonkosmetiikassa. Jos kosmetiikkaa säilyttää huoneenlämpöä korkeammassa lämpötilassa, voi tuote tosiaan ”pilaantua” normaalia nopeammin. Tuotteen valmistaja on vastuussa tuotteen säilyvyydestä, kun sitä säilytetään asianmukaisessa lämpötilassa (huoneenlämpö, 20-25°C).
Naviterilla jokainen tuote käy ennen lanseeraustaan läpi stabiilisuustestit, joiden aikana tuotetta säilytetään eri lämpötiloissa ja seurataan mahdollisia muutoksia. Ennen markkinoille pääsyä tuotetta testataan 40-45°C lämpötilassa useita kuukausia. Tällä tavoin nähdään mahdolliset muutokset nopeammin kuin huoneenlämmössä ja voidaan sitä kautta ennakoida tuotteen säilyvyyttä todenmukaisesti.
Korotettu lämpötila voi siis ehdottomasti nopeuttaa tuotteen pilaantumista. Lisäksi jotkut tuotteet, kuten monet balmit, ovat erityisen herkkiä lämpötilan nousuille ja voivat kirjaimellisesti sulaa lämpötilan noustessa.
Suurinta osaa kosmetiikkatuotteista (pl. esim. monet tensidejä sisältävät tuotteet) voi huoletta säilyttää jääkaapissa, ja jääkaappisäilytys saa useimmat kosmetiikkatuotteet säilymään hyvänä pidempään (siinä missä lämpö nopeuttaa monia pilaantumiseen johtavia reaktioita, viileys hidastaa niitä). Säilytyslämpötila ei saa kuitenkaan laskea pakkasen puolelle. Lisäksi on tärkeää, ettei tuote joudu sietämään toistuvia kovia lämpötilanvaihteluita, esim. jääkaappi-huoneenlämpö-jääkaappi.
Sanni: miksi tensidipitoisia tuotteita ei ole hyvä säilyttää jääkaapissa?
Taru: Useimmilla tensideillä on tietty lämpötila, jonka alapuolella misellejä ei muodostu ja tensidin olomuoto muuttuu kiinteämmäksi. Tämä näkyy tuotteen, esim. suihkugeelin, paksuuntumisena ja ”sakkaantumisena”, kirkas suihkugeeli muuttuu valkeaksi, paksuksi tahnaksi. Yleensä tuote palautuu normaaliksi lämpötilan noustessa, mutta joskus tuotteen koostumus saattaa kärsiä pysyvästi. Tämän takia tensidejä sisältäviä tuotteita ei lähtökohtaisesti kannata säilyttää kylmässä.
L'OREAL / Tarja Kuusela:
Tuotteissamme on säilyvyydestä kertova PAO (period after opening) merkintä joka kertoo kuinka monta kuukautta avattu pakkaus säilyy varmasti hyvänä. Shampoissa se esimerkiksi on yleensä 12kk. Avaamattomana tuotteet säilyvät ainakin 30kk.
Myymälöissä ja tuotteiden kuljetuksissa lämpötilat pystytään pitämään hallinnassa, talvien kovissa pakkasissa lastausvaiheet pieniin yrityksiin pyritään tekemään mahdollisimman tehokkaasti, etteivät tuotteet pääse kylmettymään. Suomen vuodenajoissa talvi on yleensä se joka tuottaa hankaluuksia, kuumat kesät ovat viimeaikoina olleet harvemmassa. Jos tuotteet pääsevät jäätymään niiden rakenne kärsii ja tuotteen faasit ja ainesosat voivat erottua. Turvallisuusriskiä tästä ei yleensä seuraa, mutta jäätyneitä hiusvärejä ei tule käyttää. Jäätyneet aurinkotuotteet eivät toimi enää niin hyvin kuin pitäisi ja voivat sitä kautta toimimattomuudella aiheuttaa riskin. Muuten tuotteiden kanssa voi käyttää maalaisjärkeä.
Tämän kesän helteissä myös kosmetiikan säilyvyys pitää ottaa huomioon. Onneksi kodeissa lämpötilat eivät nouse kovin korkeiksi, vaikka kuumalta tuntuvatkin. Vaikka lämpötila korkea niin se lasketaan yleensä vielä ”normaaliksi huoneenlämpötilaksi” kosmetiikan näkökulmasta.
Kosmetiikkaa on hyvä säilyttää kodin vilpoisimmassa nurkassa. Tärkeää on että kosmetiikkatuotteet eivät pääse altistumaan aurinkonpaisteelle ja paahteelle esimerkiksi ikkunalaudalla tai liikaa esimerkiksi rantakassissa.
Jos koostumukset pääsevät sulamaan tai niiden koostumus muuttuu tai haisee kummalliselle on hyvä hankkia uusi tuote. Kuivat puuterimaiset tuotteet eivät lämpötiloista paljoa hätkähdä, mutta ikkunalaudalla säilytetyt meikit kärsivät ja voivat vaihtaa jopa sävyä. Jääkaappiin tuotteita ei kannata laittaa koska se voi aiheuttaa koostumusten erottumista. Kun ainesosat erottuvat, säilöntäaineet eivät pääse vaikuttamaan tarkoituksenmukaisesti ja kokonaisvaltaisesti koostumuksessa.
*
Kiitokset asiantuntijoille, tämä oli oikein mielenkiintoista ja taas sai oppia jotain uuttakin, kuten misellien kriittisestä muodostumislämpötilasta :) Nörtti on tyytyväinen.
Pitäisiköhän tehdä ensi kesänä - jos helteitä on taas luvassa - oma testilaboratorio kotiin ja verrata muutaman verrokkituotteen selviämistä jääkaapissa vs. kylppärin kaapissa? :)
Mikä se on..? No korealainen BB-iho, "chok chok"..! <3 Nyt myös luonnonkosmetiikan versiona à la Whamisa!
Ennen / jälkeen Whamisan BB:n
Katsokaa tätä - jos tämä ei ole kasteisen kuulaan, meikittömän näköisen ihon perfektiota niin en tiedä mikä on. Ihan mieletön. <3 Korealaiset sen osaavat, hehän ovat koko kasteiho-trendin "äiti".
Chok chok, kuten korealaiset lookkia nimittävät, tarkoittaa hehkuvaa, kostean ja meikittömän näköistä raikasta ihoa. Lähestulkoon kaikki korealaiset meikkipohjatuotteet palvelevat tämän lookin saavuttamista, jossa avainasemassa on myös ihon kosteutus. Chok chok -ihanne on yksi syistä siihen, miksi korealaiset kantavat kaikkialle mukanaan kosteussuihkeita - iho saa mieluusti näyttää ja tuntua kirjaimellisesti siltä kuin se hehkuisi kosteuspisaroiden jäljiltä.
Olin eilen Whamisan maahantuojan pressitilaisuudessa ja innostuin Whamisan BB-uutuudesta niin, että melkein lensin tänään koneen ääreen postaamaan siitä :)
Whamisan BB on "pumping pact" -tyyppinen, eli BB-voide painetaan esiin välikannen rei'istä. Mukana tulee cushion-meikkivoiteista tuttu napakka vippa jolla voide taputellaan iholle.
Organic Flowers BB levittyy iholle ohuesti ja tasaisesti taikoen ihon eteerisen kuulaaksi, samalla tasoittaen ihon punoitusta ja epätasaisuuksia. Peittävyys on keskivahva. Tämän jutun kuvissa olen levittänyt Whamisa-BB:tä kolme kerrosta. Koostumus ei kökköönny eikä tästä varmaan ihan hevillä saa pakkelin näköistä pintaa, voide on ihastuttavan notkeaa ja ikäänkuin sulaa ihoon. Koostumus muistuttaa siis enemmän ohuenohuita cushion-meikkivoiteita kuin perinteisiä BB-voiteita.
Voiteessa on suojakerroin 50. Taas voi vain hämmästellä: millä nuo aasialaiset sen tekevät..? Miten he saavat leivottua korkeita suojakertoimia superohuisiin, notkeasti levittyviin koostumuksiin?
Kaiken lisäksi BB-voiteessa on Whamisalle tuttuun tapaan korkealuokkaisia fermentoituja ainesosia, eli Organic Flowers BB on myös erittäin hoitava. Ja sen tuntee iholla. Se on niin kosteuttava että kun jätin swatch-kuvaa varten vetämäni voideviirun kämmeneen tunniksi, se ei kuivunut vaan pysyi kosteana.
Sävyjä on kolme, jotka kaikki ovat korealaiseen tapaan aika vaaleita. Tummin, 23 NB eli Natural Beige sopii minulle ja on varmasti täydellisimmillään loppusyksystä kun kesän päivetys tästä vielä vähän hiipuu.
Vaaleammat sävyt 21 Pink Beige ja 21 Light Beige ovat sävysyvyydeltään yhtä vaaleita, mutta Pink Beige taittaa pinkkiin ja Light Beige on neutraali. 23 Natural Beige on sekin neutraali. En valitettavasti pystynyt swatchaamaan kaikkia sävyjä rinnakkain sillä sain mukaani vain tuon 23-sävyn. 21:t vaikuttivat hyvin vaaleilta, mutta eivät ihan lumikkisen vaaleilta. Oletettavasti sopivat hyvin Lily Lolon Blondie -sävysyvyyden iholle.
Pinta todellakin kuultaa, ja näin hehkuva finish ei kenties ole ihan kaikkien, ainakaan rasvoittuvaihoisten mieleen. Minä taas rakastan tällaista meikkipohjaa..! :-*
Kuultoa saa myös feidattua puuterilla jos niikseen tulee ja haluaa hieman mattaisemman pinnan. Kuten alla:
Tässä olen levittänyt kasvoille Innisfreen väritöntä No Sebum -irtopuuteria. Se on niin henkäyksen ohutta että ei sammuta kuultoa kokonaan eikä peitä yhtään, mutta säätää hehkun vähän maltillisemmaksi - ja tekee hyvän pinnan jolle levittää poskipuna.
Kasvoilla:
*
Whamisan BB:n ainoa miinus on korkeahko hinta - sen ovh on 42,90€ (16 g). Tsekkailin mistä tämän saisi halvimmalla, ja halvin hinta näyttäisi olevan Biodellyllä; 39,90€. Muut jälleenmyyjät käyttävät ovh-hintaa.
Ja Biodellyllähän on muuten vielä 16.9. saakka voimassa alennuskoodi blogini lukijoille :) Kaikki tuotteet -15%.
Mainoslinkki (ja varmaan tässä tapauksessa ihan mieluinen, jos haluaa tuotteeseen tutustua hieman edullisempaan hintaan :):
Biodellyltä Whamisan BB:n saa karkkipäivä-koodilla hintaan 33,92€. Tarjous on voimassa sekä verkkokaupassa että Turun myymälässä.
Whamisan BB:tä myyvät myös Sokos, Stocka, Ruohonjuuri, Jolie ja maahantuojan oma verkkokauppa, Natural Goods Company.
P.S. Sain pressitilaisuudesta mukaan myös läjän muita minulle uusia Whamisa-tuotteita, mm. uudet kasvoaurinkovoiteet...! Ihanaa päästä kokeilemaan lisää Whamisaa!
Näyttääkö teillä koskaan miehen kosmetiikka"hyllyssä" tältä:
Tarkoitan purkkien kuntoa... :D :D
En tiedä mitä Mr. Karkkipäivä puteleilleen tekee että ne päätyvät tähän kuntoon, mutta ainakin hän mitä ilmeisimmin käyttää niitä - tai vähintään kuljettaa ahkerasti mukanaan.
En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään "mieskosmetiikasta", ja pelkästään näky tästä kolmikosta meidän kylppärissä kirvoitti minut tarttumaan aiheeseen. Samalla voin jakaa muuan lähes-kasvovoide-neitseellisen miehen kokemukset parista voiteesta. Olen aina vilpittömän innoissani kun joku mies aidosti ilmaisee olevansa kiinnostunut kosmeettisesta avusta ihovaivaansa. :)
Mutta ensin muutama sana kuvan tuotteista.
PAULA'S CHOICE SKIN PERFECTING 2% BHA LIQUID on niitä harvoja tuotteita joista olen saanut oman mieheni innostumaan, ja tämä on viimeisin hänelle hankkimani Skin Perfecting -pullo. (Itse mies ei näitä sentään osta kun "joutuisi" tilaamaan - normikaupasta saatavaa Garnierin silmänympärys-BB-voidetta hän taas ostaa omatoimisesti! <3)
BHA-neste rauhoittaa ihoa, laskee punoitusta parranajon jälkeen ja ehkäisee parranajon aikaansaamia punaisia näppylöitä. Suosittelin tätä Paula's Choicen kulttituotetta hiljattain myös työkaverilleni, jonka parikymppisellä pojalla on näppylöitä ja herkästi ärtyvä iho. Tilattuaan ensin 30 millin näytekoon työkaverini kertoi juuri poikansa olleen niin tyytyväinen että nyt he tilasivat täyden koon. Kiitos muuten tuhannesti niille lukijoille jotka vinkkasivat ruotsalaisesta, ja nyt myös Suomeen tulleesta Skin Cityn verkkokaupasta - sieltä saa Paula's Choicea halvemmalla kuin Paulan EU-nettikaupasta ja tilaukset toimitetaan aina postikuluitta :)
Ekopharman miesten tuotteet on laitettu meille muinoin lähetteellä "Kokeilkaa jos kiinnostaa", ja pullojen rutuista päätellen mies on niitä käyttänytkin. Kuitenkin, kysyessäni onko hänellä niistä mielipidettä, vastaus kuuluu: "Ei". Eikä enempää heru. Tällä kertaa ei runosuoni sykkinyt - kuka muistaa legendaarisen hevosten sävyttämän vieraskynätekstin ACOn tuotteista... ^_^
(Nyt kun kokeilen Ekopharma-pullojen painoa, on selvää että after shavea on käytetty jopa reilusti, kasvovoiteen paino taas kielii että se ei ole viihtynyt miehen iholla. Mikä ei yllätä, sillä voiteita tämä mies ei tosiaan käytä.)
Oma arvioni kasvovoiteen koostumuksesta on oikein positiivinen, se on ekopharmamaisen miellyttävä, sileä, raikas ja nopeasti imeytyvä. Voisin itse käyttää tätä oikein hyvin. Tuoksukin on niin neutraali että menee täysin unisex-voiteesta, tähän ei ole ympätty mitään geneeristä "axe"-hajua. Pelastan pullon ja annan vaikka ohuista kasvovoiteista tykkäävälle sisarelleni :)
Juuri kun sanoin että "voiteita tämä mies ei käytä", joudun itse asiassa pyörtämään puheeni ja toteamaan että on yksi poikkeus (- tai kaksi, käyttäähän hän myös Ella Bachén legendaarista "kalaöljyvoidetta" näppyjen hoitoon).
Kosmetiikkamaailman klassikko, Eight Hour Cream. Tämä aavistuksen navetan tuoksuinen (kiitos lanoliinin), tahma-deluxe monitoimivoide on kuuleman mukaan ulkoilmalajien harrastajien luottotuote jolla hoidetaan niin auringonpolttamat kuin pakkasenpuremat ja ahavoituneet huulet ja nenänpielet. Voiteen käyttö rajoittuu vain tilanteisiin jossa iho altistuu äärisääolosuhteille, mutta yhtä kaikki tämä on miehelle must-kosmetiikkatuote.
Kuva: Unsplash
*
On myös miehiä, jotka käyttävät voiteita päivittäin. Sisareni poikaystävä kuuluu heihin, mutta vielä vuosi sitten hän ei ollut oivaltanut että purkin sisään kätkeytyvä kosteuttava tökötti voi tuoda avun kiristelevään naamaan. Luulen, ettei kosmetiikka ole miehille se ihan ensimmäinen juttu mitä he miettivät vaikka iho joskus oireilisikin eri tavoilla.
Kiitos sisareni, mies oli lopulta päätynyt kokeilemaan kosteusvoidetta jopa hilseilevän kuivaksi äityvälle iholleen, ja eron huomattuaan hän oli mitä ilmeisimmin jäänyt koukkuun. "Hei, tämä tekee jotain..!"
Tämän jälkeen olenkin päässyt lahjoittamaan ylimääräisiä purkkejani myös kiitolliselle mieskohteelle. Viimeksi annoin hänelle samanaikaisesti sekä luonnonkosmetiikan että normikosmetiikan voiteen, ja pyysin kertomaan kokemuksista. Olin utelias kuulemaan, millä lailla vasta hiljattain kosteusvoiteiden maailmaan vihkiytynyt mies kokee kahden ihan eri laatuisen kosmetiikan koostumukset.
Lahjoittamani voiteet olivat Laveran Basis Sensitiv Protection Cream sekä LV:n Men-kasvovoide. Tuuppasin mukaan myös LV:n After shaven, kun minulla sellainenkin sattui olemaan. (Saatu pr-tilaisuudesta.)
Tuotekuvaukset:
Lavera: "Täyteläinen voide, jolla on luomusheavoin ja luomujojoban ansiosta lipidejä täydentäviä ominaisuuksia. Tarjoaa intensiivistä hoivaa hyvin kuivalle ja herkälle iholle. Hoitava koostumus vähentää kireyden tunnetta ihossa ja tekee ihosta pehmeän ja kimmoisan."
LV Men-voide: "Hajusteeton ja väriaineeton LV Men Kasvovoide on täyteläinen, tehokkaasti kosteuttava kasvovoide, joka jättää iholle raikkaan tunteen. Kosteuttavaa glyserolia sisältävä voide ei jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi, ja sopii sekä päivä- että yövoiteeksi. Tehokasta, pitkäkestoista antioksidanttia sisältävä voide suojaa ihoa muun muassa stressin ja ilmansaasteiden aiheuttamilta haittavaikutuksilta ja tasapainottaa ihoa."
LV Men After Shave Balm: "Hajusteeton ja väriaineeton LV Men After Shave Balm on kevyt, nopeasti imeytyvä geelivoide joka rauhoittaa ja pehmentää ihoa ja kosteuttaa sitä pitkäkestoisesti. Herkälle iholle sopiva geelivoide ei jätä iholle tahmeaa tunnetta. Voide sopii hyvin käytettäväksi parranajon jälkeen, sillä se sisältää allantoiinia ja bisabololia, jotka rauhoittavat ja pehmentävät ihoa parranajon jälkeen."
(Hmmm... suomen kieli...? "Tehokasta, pitkäkestoista antioksidanttia...?" Teksti on LV:n sivulta.)
Sisaren poikaystävän ihon kuivuudesta kertoo jotain se, että annoin voiteet kesäkuun lopussa, ja nyt kahta kuukautta myöhemmin ne ovat lopussa. Tämä mies selvästi tarvitsee voiteensa! :)
Kuva: Unsplash
Tässä herran kokemus:
"Kasvojeni iho on ollut teini-iän pitkittyneen kukintavaiheen jäljiltä vuosikausia tyyppiä 'kuiva kuin voileipäkeksi'. En ole juuri käyttänyt aiemmin voiteita. Tässä muutama huomio viimeisistä Sannilta saamistani tuotteista.
Laveran Basis sensitiv protection cream on tämän ummikon tuntumalla melko rasvaista. Se sopii hyvin illalla kasvoihin laitettavaksi, ja onkin näin auttanut kuivaan ihooni oivallisesti, mutta on hiukan hitaasti levitettävä sekä imeytyvä ja takertuu näkyvästi esimerkiksi parransänkeen. Se on hyvin riittoisaa. Käytän sitä mielelläni kotioloissa, mutta lähtiessäni ihmisten ilmoille sopii paremmin LV Men kasvovoide. Se on kevyen tuntuinen, helppo levittää ja sen kaveriksi sopii etenkin parranajon jälkeen ja lyhyelle sängelle saman sarjan LV Men after shave balm.
Tämä parranajon jälkeen tarkoitettu voide tuntuu samaan aikaan melko huomaamattomalta sekä virkistävältä iholla. Kun sitä levittää kasvoille (etenkin sänkialueelle), se helpottaa juoksevampana myös vähän rasvaisemman kasvovoiteen leviämistä iholle heti perään. Kaikkien edellä mainittujen tuotteiden tuoksun ja tuntuman olen kokenut erittäin miellyttäviksi. Olenkin käyttänyt keskenään yhdessä vaihdellen näitä tuotteita ja ihoni voi paremmin kuin ennen."
Kuva: Unsplash
Minusta after shave balmiin liittyvä huomio oli erityisen kiinnostava. After shave balmin voi nähdä hieman seerumin kaltaisena esikosteuttavana tuotteena (moni after shave -tuote myös kosteuttaa), ja oli kiinnostavaa lukea kuinka siskon poikaystävä oli kokenut sen myös helpottavan päälle levitettävän, paksumman kasvovoiteen levittämistä. Sillä juuri tätähän seerumit (sekä kosteuttavat kasvovedet, suihkeet ja hoitonesteet) tekevät; kosteuttamisen lisäksi ne ne valmistelevat ihon muille hoitotuotteille. Kun ihon pinta on kosteuden kautta "avattu" vastaanottavaisemmaksi rasvaisemmillekin tuotteille, ne levittyvät ja imeytyvät paremmin. :) Tämän saattoi siis todeta kosmetiikan keltanokka-mieskin ^_^
Tällaisia mies-juttuja tänään. Terveisiä blogin harvoille mieslukijoille! :) (Jukka - oletko ainoa..? ;) Kuka uskaltaa kertoa omia kosmetiikkakokemuksiaan? :D
Vielä yksi pyrähdys menneisyyteen... Tästä on vain yhdeksän vuotta, mutta kyllä se tuntuu kaukaiselta. Ainakin niin kaukaiselta, että olin jo unohtanut tehneeni tällaisenkin..!
Jemmoista löytyneitä aarteita: pieni meikkikuvakirjanen jonka olin tehnyt Ifolorilla omista meikkikuvistani..! :) Liikuttavaa...!
Osa kirjan meikkikuvista oli mukana myös blogin ensimmäisen vuoden postauksissa. Se oli sitä värikkäiden meikkien aikaa, kun Karkkipäivän ydin oli meikki-ilottelussa ja erilaisten sävy-yhdistelmien kokeilussa. Vähemmästäkin tulee nostalginen olo...! :´-) Vaikka kirjan olin jo unohtanut, sitä joka-aamuista mahanpohjassa asti poreilevaa, lapsenomaista intoa en ole unohtanut (eye love mornings..!) - - jess, mitä tänään laitetaan? Toiselle ne ovat vaatteet, toiselle meikit. <3 (Ja kolmannelle kummatkin :))
Kirjan kannen meikkikuvassa vain heti pistää silmään.. nohh, nuo kulmakarvat. Voi herranjestas. Vanhojen meikkikuvien kulmakarvoille on omistettu oma postauksensakin: Kauhukulmakarvagalleria.
Vieraillaan tänään vuodessa 2009 ja Karkkipäivän juurilla. Tätä kirjaa en heitä pois..!
Turkoosi ja pastellinsininen oli ihana yhdistelmä, tämä oli lemppareitani.
Rajauksia tein tuohon aikaan vielä pääsääntöisesti kynällä tai kynä/luomiväriyhdistelmällä. Nestemäinen ja etenkin geelimäinen eyeliner veivät voiton muutamaa vuotta myöhemmin.
Suosikkityylini ennen eyeliner-aikakautta oli tehdä rajaus ensin kynällä ja pehmentää jälki päälle levitettävällä samansävyisellä luomivärillä. Suosin tummia sisärajauksia jotka olivat käytössä lähes päivittäin. Ne sopivat silloiseen voimakkaiden värien meikkityyliini ja loivat napakat "raamit" silmille.
Muuten - ensimmäinen Silmänrajauksen perusteet -tutorialini on yhä edelleen, kaikkien vuosien jälkeen blogini suosituimpia postauksia. :) Sympaattista. (Etenkin kun katsoo tämän hetken huippututorialeita Tubessa.)
Smokey-meikkityyli, kuten kuvan ruskeassa meikissä, oli myös erittäin vahvasti läsnä tuohon aikaan. Se oli minulle ihan tavallinen meikkityyli arkenakin. Nyt en suoraan sanottuna voisi kuvitellakaan lähteväni ulos vahvassa, tummassa smokey'ssa keskellä viikkoa..! Hassua. Mutta käyttämäänsä tyyliin tottuu ja "marinoituu".
Oikeanpuoleisen kuvan kullan-liila Sephora-luomiväri ja MACin räväkkä Creme de Violet olivat suurimpia suosikkisävyjäni. Creme de Violet oli laadultaan kuivakka eikä levittynyt kovin kauniisti, mutta itse sävy oli niin ihanan "shokkiliila" että käytin sitä onnellisena laatuongelmistaan huolimatta.
Näiden meikkien siipimäinen, alareunastaan tarkkarajainen varjostus on tehty teippitekniikalla. Tekniikka, jota en ole käyttänyt enää "herran vuosiin" sillä tämäkin tyyli on nyky-Sannille aivan liian näyttävä.
Kertoilinkin tämän hetken jumittuneesta, kiltistä tyylistäni pari viikkoa sitten. Pastelliliila, klassinen eyeliner-rajaus yläluomella ja paljas alaluomi on jo pari vuotta ollut signature-lookkini. Vain ilta- ja juhlameikkiin teen myös kunnon alarajaukset.
Tämän kuvan myötä muistin miten hillittömästi diggasin L'Orealin trio-luomivärejä tuohon aikaan. Silloin Color Appeal -kausisävyt olivat jotain mitä oikein odotettiin, tai olinko se vain minä joka oli niin ihastunut niihin...! ^_^ Ylipäänsä L'Orealin luomivärit olivat todella hyvälaatuisia tuohon aikaan ja arvostin ne korkealle edullisessa markettikosmetiikassa.
Persian Opulence -trio oli yksi jännimpiä kausisävyjä, ja yhdisti likaista, tummaa kultaa violettiin ja viininpunaiseen. Tosi makea..!
Miksi en innostu luomiväreistä enää samaan tapaan... Tai innostunhan minä, koska luomiväri kuuluu itsestäänselvästi jokapäiväiseen meikkiini ja rakastan lempparisävyjäni ja olen aina liekeissä löytäessäni oikein laadukkaasti levittyvän yksilön - mutta ei into enää ole samanlaista kuin 9 vuotta sitten. En pysty muistamaan koska jokin markettiluomiväri olisi saanut minut ihan pähkinöiksi. Tai olenko enää edes seurannut uusia kokoelmia ja kausisävyjä..? Ne menevät yhdestä korvasta - tai silmästä - sisään ja toisesta ulos.
Oikeastaan, tiedän kyllä yhden merkittävän syyn joka on vaikuttanut silmämeikkifiilikseeni. Kun katsoo vaikka näitä kuvia tässä yllä, ja sitten alla olevaa kuvaa, saattaa hoksata mistä on kysymys. Ehkäpä ainakin oman ikäluokkani lukijat saattavat sen tuntea jo omakohtaisestikin.
Silmäluomeni eivät enää ole saman ikäiset kuin blogia aloittaessani. Yhdeksässä vuodessa ihoni on luonnollisesti ikääntynyt ja muuttunut. Meikkitaiteilujen kanvas on nyt jotain muuta kuin 2-kymppisenä ja varhais-kolmekymppisenä.
Ennen niin napakka iho on löystynyt ja ohentunut. Juonteet ja poimut ovat lisääntyneet. Silmän ollessa rentona koko liikkuva luomi katoaa löysän poimun alle. Silmän ulkonurkka, jonka ihon rakenne on erityisen merkittävä varjostusten ja rajausten kannalta, on nykyään pehmeä, löysä ja pysyvästi "vekkiytynyt".
Yllä olevassa kuvassa jännitän kulmakarvalihasta voimakkaasti ylöspäin, toimi, jolla luomi vielä nuorempana suoristui ja silottui. Ei enää.
Kuvittele maalari, joka kiinteän ja napakaksi pingotetun kankaan sijaan maalaa nyt aaltoilevalle, jokaisen siveltimen vedolla venyvälle pinnalle. Värit asettuvat vekkeihin. Maali kasaantuu ruttuun. Monisävyhäivytykset katoavat poimujen alle.
Siltä minusta nykyään tuntuu kun meikkaan.
Ylempänä linkittämässäni Kauhukulmakarva-postauksessa näkyy rumia kulmakarvoja, mutta siellä näkyy myös gallerian verran avonaisempia, ei-vekittömiä silmäluomia... En kiellä etteikö niitä katsoessa tule hieman haikeaksi.
Onneksi rypyillä on myös positiivinen puolensa. ;) Voi tavallaan ajatella, että kiinnostukseni painoalue on muuttunut meikkitaiteesta ihonhoitotaiteeseen, heh. Ennen kiinnostivat liukuvarjostukset, nyt kiinnostaa varjostusten alle jäävien juonteiden häivytys ^_^ :) En näe ryppyjä vain masentavana juttuna vaan ikääntyminen on myös kiehtovaa. Kosmetiikan anti-age-keinojen tarkkailu oman ihonsa kautta on äärettömän kiinnostavaa. :) Siitä voivat varmaan kaikki kauneudenhoidosta kiinnostuneet olla samaa mieltä :)
Ja voihan meikilläkin lopulta vaikuttaa niihin vekkeihin ja poimuihin ;)
Ylla kuva Raidalle, 66, tekemästäni makeoverista: aikuisen naisen meikki ja kuinka häivyttää poimuluomet.
Täytyy kaivaa omat "opit" esiin ja alkaa soveltaa :D
Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille :)
* Sis. mainoslinkkejä
Mádaran hullu 24 tunnin alennusjippo on täällä taas! Tiistaina 28.8. kaikki Mádaran tuotteet -40% alennuksella (poislukien tuotesetit) Mádara Suomen verkkokaupassa. Tarkemmin sanottuna ale starttaa tänä yönä kello 00.01 ja loppuu seuraavana iltana kello 23.59.
Viimeksi huhtikuussa osa teistä oli ollut haukkana jo puolen yön aikaan klikkaamassa suosikkinsa ostoskoriin..! :D
Yli 50€ tilaukset toimitetaan ilman postikuluja.
Koska itsekin rakastan Mádaraa, halusin esitellä nyt alennuspäivän aattona muutamia suosikkejani, yhden uutuuden ja hyviä tärppejä erityisesti syksyyn ja talveen. Olen ostanut esitellyt tuotteet itse (aina ei tarvitse laittaa "saatu blogin kautta" ^_^).
Olin jo aiemmin ostanut kesällä alesta kummatkin DD-voiteet, joista Pihlajaan olen jo retkahtanut aiemmin. Nyt halusin kokeilla myös hajusteettoman version, koska mielelläni suosittelen blogissa kosmetiikkaa myös hajusteherkille. Ostoskoriin sujahti myös uusi Smart-sarjan hiili-mutanaamio (no ainakin minulle uusi :D - ilmestyi ehkä viime vuonna..?)
Koska alkuperäinen Pihlaja-voide on ihana mutta minun ihotyypilleni liian raskas kasvoille (käytän sitä talvella hemmottelukäsivoiteena ja kynsinauhojen elvyttäjänä - ja ylipäänsä tuoksukarkkina koska rakastan sen tuoksua :D), kiinnostuin myös kasvoille kehitetystä, ohuemmasta versiosta. Lisäksi ostin lukijan kommentista inspiroituneena matkakoon Pihlaja-sarjan Glow Booster -kasvoöljystä. Alla seuraa tarkempaa esittelyä näistä kaikista.
Mitäpä voi taas muuta sanoa kuin että Sanni ❤ Mádara. Suurin suosikkini kaikista luonnonkosmetiikkasarjoista (lue suosikkisarjoistani täältä - miksi tykkään juuri näistä sarjoista :). (Mádaralta puuttuu enää vain meikit... siinä Lavera hakkaa vielä latvialaiskilpailijan ;))
Täyteläiset Daily Defence -voiteet sopivat erinomaisesti talveen. Kun alkuperäinen Pihlaja DD-voide ilmestyi, siitä tuli välittömästi yksi Suomen myydyimpiä Mádara-tuotteita. Kuivaihoiset suomalaisasiakkaat rakastuivat pehmeän runsaaseen, makean kettu-karkin tuoksuiseen voiteeseen eikä ollut ihme, että yhteistyössä Noora Shinglerin kanssa kehitetty voide sai pian jatkoa. Seuraavaksi sarjaan lanseerattiin hajusteettomat Nokkos-tuotteet.
DD Ultra Rich -monitoimivoiteet sopivat niin kasvoille kuin vartalolle. Ne ovat loistavia talviajan ulkoiluvoiteita ja suojaavat pakkaselta ja viimalta. Normaali-ihoiselle nämä sopivat nimenomaan talveen, kuivaihoisen iho rakastaa näitä vuoden ympäri.
DD-voiteissa on mielestäni ihan mielettömän onnistunut koostumus, ne ovat täyteläisiä mutta eivät kiiltävän rasvaisia. Olenpa kuullut joidenkin Karkkipäivän lukijoiden käyttävän Pihlaja-DD:tä meikin allakin.
Voiteiden rasvakoostumus on samanlainen, mutta hajusteeton ja ihoärsytyksiä rauhoittava Nokkonen sopii ihanteellisesti herkälle iholle.
Kasvoille kehitetty Pihlajavoide on kevyempi kuin odotin - luulin tämänkin olevan hieman runsaampi mutta se on emulsiomaisen kevyt ja helposti imeytyvä. Olen levittänyt sitä myös Pihlaja-öljytippojen päälle ja kumpikin kerros on imeytynyt jättäen samettisen pehmeän, ei-yhtään-tahmean ihon pinnan. Vaalean persikkaisen värisessä voiteessa on sama, tuttu koukuttava tuoksu kuin alkuperäisessä DD-voiteessa, mutta miedompana.
Antioksidanttista, kosteuttavaa Pihlaja-voidetta voisin suositella kaiken ikäisille ihon päivittäiseen hoitoon ja suojaamiseen. Tätä voi kutsua sellaiseksi helpoksi yleisvoiteeksi joka sopii monelle! :) Jos esimerkiksi nuori henkilö vailla erityisiä iho-ongelmia miettii, ottaisiko Mádaralta Deep Moisture -linjan kasvovoiteen vai Pihlaja-kasvovoiteen, sanoisin, että ota Pihlaja! :) Se on monipuolisempi, sillä Deep Moisture -linjan tuotteet vain kosteuttavat, kun taas Pihlaja-kasvovoide tuo myös antioksidanttista suojaa mikä on tärkeää kaikkien iholle, ja lisäksi se sisältää arvokasta ja kasviöljyissä harvinaista gammalinoleenihappoa jolla on rauhoittava vaikutus. Joo, ja Pihlaja on halvempi kuin Deep Moisture -voiteet :)
Pihlaja-kasvovoide 50 ml, norm. 24,90€, nyt 14,94€ *
Olen viime vuosina lipunut kasvoöljyjen faniksi ja kuluneen vuoden aikana öljystä on tullut yöhoitotuotteeni #1. Tässä vähän aikaaa sitten muuan lukija mainitsi kommentissaan Mádaran Pihlaja Drops -öljyn, ja havahduin siihen että tämähän minun onkin pitänyt kokeilla. Tässä on nimittäin hieman edullisempi vaihtoehto Mádaran Superseed-öljyille, jotka maksavat 54,95€ / 30 ml. Pihlaja Glow Booster tosin myydään vähän pienemmässä 20 millin pullossa, mutta litrahinta on silti edullisempi.
Kivijalkakaupoissa on myynnissä myös kuvan 3 ml kokoinen Glow Booster -matkakoko, joka maksaa 5,90€. Verkkokaupoissa en ole sitä nähnyt.
Ja niin se vain ihoni tykkää tästäkin Mádara-tuotteesta! Aprikoosi- ja jojobaöljyille pohjautuva, esteriöljyillä kevennetty (juuri juteltiin näistä, Elli A ;)) öljy on täyteläisyydeltään light medium -tasoa ja imeytyy minun syysiholleni vallan erinomaisesti (kesän ilmankosteudessa oli millä tahansa öljyllä hommaa imeytyä...) Pihlaja-öljysekoituksessa on myös tomaattiuutetta, jonka sisältämä lykopeeni muuttuu ihmisen elimistössä (oletettavasti myös ihossa) a-vitamiiniksi. E-vitamiini, helokkiöljy ja purasruohon gammalinoleenihappo ovat muita hehkutippojen hoitavia ainesosia.
Erittäin miellyttävän tuntuinen öljy, näin voin summata kokemukseni. Vinkkini on korvata yövoide kasvoöljyllä (erityisesti normaali- ja sekaihoiset) tai käyttää voiteen alla seerumin tapaan lisähoitona (kuivaihoiset). Toki öljyn voi myös mainiosti sekoittaa suoraan kasvovoiteeseen ja miksata vuodenajan ja ilman mukaan juuri itselle sopiva, täyteläisempi voidekoostumus :)
Pihlaja Drops Glow Booster -öljy 20 ml, norm 29€, nyt 17,40€ *
Sitten tämä uutuus, tai uutuus ainakin minulle :)
Noin 30-kymppisille suunnattuun Smart-sarjaan on liittynyt viimeisimmän anti-saaste-trendin myötä myös syväpuhdistava hiili-mutanaamio. Olen mutanaamioiden suurkuluttaja joten nämä kiinnostavat minua aina. Nyt kun fantastisia Sosar-mutanaamioita ei enää saa Suomesta, ovat Mádaran mutanaamiot mielestäni markkinoiden parhaat Suomessa - ainakin minun tuntemistani tuotteista.
Anti-Pollution Charcoal & Mud Repair Mask lupaa poistaa iholta epäpuhtauksia, raskasmetalleja, haitallisia bakteereita ja vapaita radikaaleja. Se sisältää myös korkean pitoisuuden anti-age-vaikutteista a-vitamiinia ja B3-vitamiinia sekä 17 eri aminohappoa.
Hiili & muta yhdessä ovat loisto-duo vetämään ihosta epäpuhtauksia, siitä ei ole epäilystä. Ne ovat incissä korkealla, joten pitoisuudetkin ovat kohdallaan.
Naamio jättää ihon todella heleäksi ja sileäksi ja huokoset suppuun nipistyneiksi, juuri kuten laadukkaalta mutanaamiolta odotan. Sanni-approved, ehdottomasti.
Smart Anti-pollution hiili-mutanaamio 60 ml, norm. 24,95€, nyt 14,97€ *
Miten Smart-naamio eroaa Mádaran aiemmasta, vihreään tuubiin pakatusta Detox-mutanaamiosta? Kumpikin lupaa 'detox'-vaikutusta. Onko tässä nyt pakattu sama tuote uudelleen mustaan tuubiin? Ei ole, vaan Smart-naamio on ainesosiltaan ja vaikutuksiltaan hieman hienostuneempi ja laajavaikutteisempi kuin simppeli Detox Mud Mask.
Erot:
Detox ja Smart tuovat ihollesi viikottaisen "siivouspäivän" :)
Smart-naamio sopii paremmin aikuiselle iholle, Detox nuorelle iholle. Kumpaakin voivat kuitenkin käyttää kaikenikäiset. Detox-naamio on hitusen halvempi.
Detox-mutanaamio 60 ml, norm. 23,50€, nyt 14,10€ *
Tähän loppuun liitän vielä kimaran tuttuja tärppejäni, nämä kuuluvat henkilökohtaisiin lemppareihini ja ovat kestosuosituksiani Mádaralta.
City CC-voide. ❤ Tarvitseeko tätä enää edes esitellä? ^_^ Kaikkien huulilla - tai pitäisikö sanoa iholla, tänä vuonna.
Nyt sain swatchattua CC-voiteen kummatkin sävyt :)
Raikasta peruskosteutusta kaikenikäisille:
Tehokkaampaa syväkosteutusta kaikille ihotyypeille, erityisesti stressaantuneelle ja kiristävälle iholle, sopii myös rasvoittuvan ihon pintakuivuuden hoitoon:
Kosteutusta ja antioksidanttista suojaa iholle, jolla alkaa näkyä ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä, kevyempi fluid on oma suosikkini, kuivemmalle iholle sopii cream:
Ihoa uudistavaa, juonteita häivyttävää ja antioksidanttista kosteutusta ikääntyneelle iholle:
Silkkinen kuivaöljy lataa ihoon antioksidantteja, pehmentää, kosteuttaa ja kirkastaa ihoa:
Heleyttä AHA-hapoilla:
Hoitava, kosteuttava misellivesi:
Parhaisiin kuuluvat luonnonkosmetiikan shampoot ja hoitoaineet:
Koukuttavan tuoksuinen, syväkosteuttava ja ei-tahmaava käsivoide:
P.S. Nämä huulirasvat eivät nousseet omiin lemppareihini mutta tiedän monen muun hehkuttaneen nämä huulirasvojen VIP-hyllylle, mukaanlukien onnellinen ystäväni jolle lahjoitin omani (mulle kun kelpaa vain Carmex :p ) Huulirasvoiksi nämä ovat normihinnallaan kalliita, nyt saa edes vähän vähemmän kipeään hintaan:
Kaupallinen yhteistyö: Biodelly. *Sis. mainoslinkkejä.
Ihana, saksalainen Lovely Day -sarja on täydentynyt kasvovoiteilla.
Lovely Day on yksi niitä sarjoja jotka ovat viime vuosina tehneet minuun suurimman vaikutuksen; tuotteissa on käytetty erittäin laadukkaita, tehokkaita ainesosia kuten niasiiniamidia, PHA-happoa ja hyaluronihappoa sekä korkeita pitoisuuksia kylmäpuristettuja kasviöljyjä. Tuotteet on formuloitu vailla kuivattavaa etyylialkoholia ja eteerisiä öljyjä, välttäen herkistävinä tunnettuja kasviuutteita. Vegaaniset Lovely Day -tuotteet valmistetaan pienissä erissä käsityönä Berliinissä.
Suloiset, ei-tieteellisen näköiset (vrt. Novexpert!) pakkaukset kätkevät sisäänsä huolellisesti mietittyjä raaka-aineyhdistelmiä, pastellinen imago ei kenties antaisi odottaa niin tehokkaita sisältöjä.Lovely Day on kuin luonnonkosmetiikan "Tehotytöt" - ulospäin viattoman söpön näköisiä, ja sisällä "supersankarin" tehot ^_^
Kun paketin viimeistelee eläinrakkaudella (5% Lovely Dayn voitoista menee eläinten rescue-työhön), on koossa minun silmissäni vastustamaton konsepti. Hienoa työtä, Josephine Förster! <3
Lovely Dayn valikoimassa ei aiemmin ollut kasvovoiteita, ja tässä perheenlisäys nyt viimein on: heleyttävä Glow Juice -päivävoide ja rauhoittava Mellow Mallow -voide. Voiteista voi yhteisesti todeta, että ne edustavat hieman harvinaisempaa koostumustyyppiä, joka on samalla erittäin ohut mutta ravitseva. Glow Juice on vielä hieman ravitsevampi kuin Mellow Mallow ja sopii siksi kuivemmalle iholle.
Hih - niille kellarin jemmoista löytyneille My Little Pony -leikkisetin osillekin keksittiin sitten käyttöä... ^_^
Glow Juice Instant Radiance Cream
26,50€ / 30 ml
Ravitseva Glow Juice -päivävoide sisältää mineraalipigmenttejä ja hienojakoista micaa jotka heleyttävät ihoa. Millään lailla keltaiseen taittavaa sävyä voide ei jätä, pigmentti ei käytännössä näy iholla millään lailla.
Tämä on ihana voide vähän kuivemmalle iholle tai normaalille iholle kylmempään vuodenaikaan, kuten myös ikääntyvälle iholle. Koostumus on erittäin ohut, lähes fluidimainen, mutta kuitenkin erittäin ravitseva. Sammuttaa todellakin kiristävän ihon pinnan janon - ja pitkäkestoisesti.
Mehuvoide sisältää korkean pitoisuuden kylmäpuristettuja öljyjä kuten persikan- auringonkukan, kamelian ja kaktusviikunan siemenöljä sekä skvalaania. Akaasiakumi napakoittaa ihon pintaa, soijaproteiini ja hyaluronihappo sitovat kosteutta, niasiiniamidi auttaa tasoittamaan ihon sävyä, silottamaan juonteita ja "kiristämään" huokosia (tämä on muuten yksi luotetuimpia - ja tutkituimpia - anti-age-ainesosia myös "normikosmetiikan" puolella!). Glow Juice sisältää myös pienen pitoisuuden PHA-happoa. Tuote on lisäksi hajusteeton. What's not to love? <3
Löydät Glow Juice -voiteen täältä *. Tarjoushinta 22,52€ koodilla karkkipäivä.
Mellow Mallow Calming Everyday Moisturiser
26,50€ / 30 ml
Mellow Mallow on kaikille ihotyypeille ja kaikenikäisille sopiva rauhoittava, erittäin kosteuttava voide.
Rauhoittavaan kamomillavesipohjaan on leivottu kylmäpuristettuja luumu-, kamellia- ja manteliöljyjä sekä skvalaania ravitsemaan ja pehmentämään, pantenolia ja hyaluronihappoa sitomaan kosteutta sekä niasiiniamidia ja PHA-happoa tekemään taikojaan niin epäpuhtaalle kuin ikääntyvällekin iholle (nämä ainesosat lievittävät niin epäpuhtauksia kuin juonteitakin ;)) Nimikkoainesosa rohtosalkoruusu (englanniksi marsh-mallow) kosteuttaa, suojaa ja vähentää ihon tulehdusta. Onpahan "keittoon" heitetty vielä ihon mikrobiomia tasapainottavaa probioottia, lactobacillus-fermentaattia.
Myös Mellow Mallow -voide on hajusteeton. Raaka-aineiden oma tuoksu on miellyttävä; pehmeän puuterinen ja mieto, mitään kasvimaista ei ole aistittavissa. (Tämäkin on kyllä niin jännää tiedettä - millä kasviraaka-aineiden ominaistuoksuista saadaan kuluttajan nenää miellyttävä vailla hajusteita tai ominaishajua peittäviä kemikaaleja..!)
Löydät Mellow Mallow -voiteen täältä. * Tarjoushinta 22,52€ koodilla karkkipäivä.
*
Lue myös aiempi Lovely Day -juttuni jossa esittelen laajemmin sarjan ihania tuotteita. Erityisvinkkinä PHA-kasvovesi josta juuri oli puhetta Suuressa kasvovesipostauksessani! :) Nappaa tästä * hintaan 16,06€ :)
Kampanja Karkkipäivän lukijoille:
Koodilla karkkipäivä saa 15% alennusta koko Biodellyn * valikoimasta 26.8 - 16.9. niin verkkokaupassa kuin myymälässäkin. Myymälän löydät Turusta osoitteesta Rauhankatu 10.
Vuosi sitten olin näihin aikoihin pakkaamassa Etelä-Korean matkaani varten, elämäni ensimmäinen vierailuni Aasiaan. Olin vain kolmea viikkoa aiemmin hetken mielijohteesta päättänyt varata Ateenan sijaan lennot Souliin.
Reissusta palatessa en ollut ihan varma, oliko Soulista ja minusta kuitenkaan tullut mitään soul mateseja. Matka oli hurjan mielenkiintoinen, mutta minulla ja Korealla ei klikannut samalla lailla kuin joidenkin muiden matkakohteiden kanssa.
En kokenut Etelä-Korean vierailulla kiintymystä. Tunne, joka minut valtaa tietyissä kohteissa, toriaukioista puistoihin ja kokonaisista kaupungeista vuokrahuoneiden keittiöihin.
Mutta nyt. Haluaisin ihan kamalasti palata uudestaan Etelä-Koreaan. (En ole nyt kuitenkaan ihan lähikuukausina palaamassa, tämä juttu ei kerro siitä.)
On sellaisia matkailun harrastajia, jotka mieluusti menevät joka matkallaan uuteen kohteeseen. Lisää maita ja kohteita listalle, check, "olen jo käynyt 25 maassa...!" Sitten on niitä, jotka uskollisesti palaavat vuodesta toiseen samoihin paikkoihin, jopa yhteen ja samaan. Tuttu, mukava hotelli Kanarian saarilla. Se ihana ranta Thaimaassa. Lontoo teattereineen ja shoppailuineen.
Minulla on se ongelma, että tekisin mielelläni tätä kumpaakin, mutta sehän on mahdotonta. Vaikka uudetkin kohteet ovat aina aivan erityisen jänniä, olen todennut, että minulle kaikkein mieluisin matka on paluumatka kohteeseen, jossa olen jo käynyt. Etenkin toinen kerta. Toinen kerta toden sanoo, niin kuuluu kulunut lause, ja se pitää aika hyvin paikkansa. Edit. Öhmmm, joo, sehän on kolmas kerta joka toden sanoo :D No, pointti ehkä välittyy väärälläkin sanonnalla... :D *facepalm*
Oikeastaan kaikissa lomakohteissa pitäisi käydä minimissään kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta on vain maistelua, sampler tour, tutustut alueen infrastruktuuriin, tunnelmaan ja klassisiin nähtävyyksiin, saat fiiliksen paikallisten mentaliteetista. Kokemus on kuin piirroksen ääriviivat. Vasta toisella kerralla alat värittää sitä ja saat enemmän esiin.
Kun palaat, tiedät jo paremmin mikä kyseisessä kohteessa oli kiinnostavaa ja mihin juttuihin haluat pureutua lähemmin. Ensimmäisen matkan maut ovat kypsyneet ja suodattuneet. Ahmivan haahuilun ja itsestäänselvien nähtävyyksien bongailun sijaan osaat käyttää aikaa syvempään tutustumiseen ja keskittyä kohteen vahvuuksiin. Koska ääriviivat ovat jo esillä, hahmotat kokonaisuuden paremmin
Minä olen lopulta halunnut palata kaikkiin paikkoihin joissa olen käynyt. Ja toinen matka on lähes poikkeuksetta ollut aina ensimmäistä parempi. Joissain kohteissa seuraa sitten vielä kolmas, neljäs, viides kerta. Kymmenes +.
Juuri nyt haluan myös palata Alaskaan. Ihan hirveästi <3
Olen todella iloinen että päätin vuosi sitten lähteä ex tempore Etelä-Koreaan. Kulttuuri- ja ruokamatkan ohella se oli myös kuin pikakurssi korealaiseen kauneuden maailmaan. On selvää, että en ole missään päin maailmaa ollut yhtä hengästyttävän kiinnostavassa kosmetiikkaympäristössä. USAn suurimmat Sephoratkin jäävät kauas taakse. Pulssi nousee kun näkee pelkän kuvan Myeong-dongista tai Hongdaen ihanista kaduista, Garosu-gil'istä puhumattakaan. Tietysti kauneuteen liittyy Etelä-Koreassa myös traaginen puoli, mikä jätti minut ihastuksen ohella surulliseksi ja voimakkaiden ristiriidan tunteiden valtaan.
Jos Korea kulttuureineen on saanut kypsyä kokemusaltaassani nyt vuoden päivät, niin niin on myös suhteeni korealaiseen kosmetiikkaan. Yksitoista kuukautta on hurahtanut kuin huomaamatta, enkä ole juurikaan kirjoitellut matkalta ostamastani matkalaukullisesta kosmetiikkaa. Siihen on ei-dramaattiset syynsä, kuten se, että K-Beauty ei ole muuttanut minun ihoani, eikä sitä myöten johtanut hurmiolliseen tuotteiden esittelyyn, mutta tokihan olisin voinut tuotteista enemmän kirjoitella. Täytyy korjata asia lähitulevaisuudessa.
Mutta tänään, muistoissa Soul. <3
Kaikki Korean matkan seikkailuni kosmetiikkayltäkylläisyydestä ruokaongelmiin ja taifuunivaroituksista maailman tylsimpään saareen voi lukea täältä. ... ja oliko se saari nyt kuitenkaan maailman tylsin? ^_^ Ainakin antoi aihetta mielenkiintoiselle itsetutkiskelulle :D Snobi.
.
Tähän vielä special-featurena lempikauppoihini lukeutuva, dinosaurus- ja kananmunakosmetiikastaan tunnettu Too Cool For School.
Too Cool For School -myymälöiden sisustus on kuin Edward Scissorhands -maailmasta.
Hongdaen myymälä on Too Coolin lippulaivamyymälä ja täällä järjestetään myös meikkikursseja liikkeen omassa meikkistudiossa.
Hyllyn tyypit ovat dinosauruksia <3
Palkittu Dinoplatz-kokoelma on tehty yhteistyössä newyorkilaisen arkkitehdin ja taidemaalarin Hatori Sandon kanssa. Meinasin ratketa kun näin dino-kosmetiikat ja tässä on oiva esimerkki pakkaus-designista, jonka perusteella olisin valmis ostamaan koko sarjan. Koko. sarjan.
Rakastan dinosauruksia.
Toinen tunnettu tuotelinja ovat Egg-tuotteet. Näistäkin ostin monia ja muutama on tainnut ehtiä blogissa vilahtaakin. Olen tykännyt kaikista, paitsi emäksisestä putsarista.
K-Beauty ei ole tunnettu juuri värikosmetiikastaan BB-voiteita ja cushioneita lukuunottamatta, mutta Too Cool For School on todella omaa laatuaan, ja merkki joka kannattaa tsekata. Too Coolin tuotteita myydään myös joissain valituissa Sephora-liikkeissä USAssa (tietääkö joku Euroopan liikkeiden tilannetta..?).
Söpöimmät kosmetiikkatuotteet jotka omistan. Hands down.
Voi Korea.
Sitä toista tapaamista innokkaana odotellessa <3
* Sis. mainoslinkkejä
Tilasin vihdoin kokeiluun monen kehuman Yves Rocherin puhdistusöljyn, ja samalla vaivalla klikkasin ostoskoriin myös Rocherin toisen öljyputsarin.
YR:n vesimäisen ohuesta, tosihyväksi hehkutetusta Pure Calmille -öljyputsarista on ollut puhetta aiempien edullisia öljyputsareita käsittelevien juttujeni yhteydessä, ja YR ohittaakin (jatkuvalla ;)) alehinnallaan jopa Dermosilin tosiedullisen Puolukkaöljyn.
Vierustoveriin, Riche Crème Ultra Rich -puhdistusöljyyn sain myös vinkin blogin lukijalta.
(edit. kevät 2020 - tuotteen nimi ja pakkaus on päivitetty: putsari on nyt nimeltään Sensitive Camomille, mutta sisältö on ihan sama.)
Hinnanpäivitys kevät 2020: 8,95€ (norm. 17,90€, mutta Rocherin tyyliin jatkuvasti tarjouksessa) / 150 ml
Rocherin puhdistusöljy todella osoittautui juuri niin ohueksi ja kevyen tuntuiseksi kuin erinäiset tahot olivat intoilleet, tämä on koostumuksensa puolesta jo aika lähellä korealaisen Misshan ihanaa Super Aqua Watery Cleansing Oilia. Calmille-öljy emulgoituu veden kanssa ja huuhtoutuu iholta erittäin hyvin - tosin ehkäpä korealaiset huuhtoutuvat iholta vielä ihan inasen täydellisemmin ;) Mutta ei todellakaan mitään valittamista. Ja puhdasta tulee.
Öljy sopii myös silmämeikinpoistoon ja toimi hommassa hyvin myös minun superherkissä silmissäni, ei kirvele piiruakaan ja irrottaa meikin todella nopsaan.
Yksinkertainen inci noudattaa emulgoituvan öljyn perusreseptiä; pullossa on seos erilaisia öljyjä (mm. auringonkukansiemenöljyä, seesamiöljyä ja makadamiaöljy) ja emulgaattori (peg-20 glyceryl triisostearate), sekä nimikko-ainesosaa kamomillaa. Kamomilla ei tietysti vaikuta puhdistavuuteen ;)
Kuuden euron hinnallaan tämä hakkaa tosiaan vielä Dermosilin 7,50€ maksavan Puolukkaöljyn, ja Rocherin silkkisen öljyn koostumus on Dermosilin Puolukkaa hienostuneempi. Voisi hyvin olla jonkin selektiivisen merkin puhdistusöljy. Vain tuoksu, joka tosin on ihan neutraali ja miellyttävä, vihjaa edullisemman kosmetiikan maailmasta.
Tälle isoa peukkua! Todella hyvä "dupe" korealaisille, vesimäisen ohuille puhdistusöljyille - ja irtoaa vielä korealaisiakin halvemmalla. Luonnollisten aineiden osuus on muuten 91%.
Löydät Pure Calmille -puhdistusöljyn täältä *.
9,90€ (norm 19,90€) / 125 ml
Tämä putsari sopii erityisen hyvin kuivalle iholle; vaikka se sisältää myös vettä, se on täyteläisempi kuin Pure Calmille -öljy ja erittäin hoitava. Aine ei ole nimensä mukaisesti "cream" vaan geelimäistä balmia joka muuttuu ihon lämmön vaikutuksesta silkkiseksi öljyksi, ja emulgoituu lopulta maidoksi kun kasvot huuhtelee vedellä. Tämä on siis kuin "köyhän miehen" Clarins Pure Melt Cleansing Gel (Pure Melt on todella pitkään markkinoilla ollut emulgoituvien öljyputsareiden pioneereihin kuuluva klassikkotuote, ehkä tuttu joillekin teistä).
Riche Crème -putsari tuntuu iholla aivan ihanalta, se sulaa kasvoille hieroessa todella silkkiseksi, liukuvaksi öljyksi jota on helppo työstää. Ihan eri tuntuinen kuin esimerkiksi Lumenen Pure Glow -balmi, jonka esittelin heinäkuussa - vaikka Lumenekin on kyllä ihana :-* Lumenen balmi tuntuu iholla hieman jäykähköltä, kun taas Rocherin balmi sulaa lähes täysin nestemäiseksi. Balmi jättää emulgoiduttuaankin iholle rasvaa, mikä tekee siitä erinomaisen nimenomaan kuivalle iholle.
Riche Crème -balmin hoitava koostumus on 100% luonnollinen ja sisältää mielettömän liudan kuivaa ihoa helliviä kasviöljyjä ja -rasvoja, mm. kookosöljyä, jojobaöljyä, sheavoita, makadamian siemenöljyä, oliiviöljyä, hasselpähkinäöljyä, arganöljyä, avokadoöljyä... Vaikuttaa fantastisen laadukkaalta puhdistustuotteelta. - Ja myös tällä lähtee silmämeikki helposti ja kirvelemättä..!
Tätä voi todellakin suositella kuivaihoiselle, tai miksi ei muillekin ihotyypeille jos tykkää täyteläisistä puhdistustuotteista. Esimerkiksi talviputsariksi :) Halutessaan balmin voi poistaa myös kasvopyyhkeellä tai vanulapulla, mikäli haluaa välttää ihon huuhtelua vedellä. Tuote on hajusteeton.
Löydät Riche Crème -puhdistusbalmin täältä *.
Jos joku intoutuu tilaamaan Rocherilta, niin kannattaa nakata ostoskoriin myös maailman parhaimpiin kuuluva hoitoaine - tämä on UDPP:n ohella yksi eniten hehkuttamiani tuotteita koko blogin historiassa: Repair-hoitoaine *, hintaa 7,50€. Ihan törkeän hyvä, 99% luonnollinen hoitoaine vaurioituneille hiuksille, vailla silikoneja, en voi hehkuttaa tätä kylliksi (ensiesittely löytyy täältä, ja lisää ylistystä täällä...)
Myös saman sarjan kuiville hiuksille tarkoitettu Nourishing-hoitoaine * on älyttömän hyvä, samoin kuin värjättyjen hiusten, hiukan noita kahta muuta kevyempi Colour-hoitoaine *.
Välillä käy tosi hauskoja sattumia, ja tänä kesänä sellainen kävi lukemisprojektini suhteen.
Olen kertonut blogissa taustastani entisenä kirjapöllönä ja kuinka olen surrut rakkaan lukuharrastukseni hiipumista internet-sisällön ottaessa vallan vapaa-ajallani. Olen viime vuosina palauttanut kirjoja elämääni pikkuhiljaa, ja yhden aihetta sivunneen postaukseni yhteydessä sain lukijoilta vinkkejä kokeilla äänikirjoja. Onpa minulle myös vinkattu e-kirjoista, osana tavaranvähennysprojektiani.
Kun kesän alussa myös työkaverini intoili minulle äänikirjapalvelusta johon hän on ihan koukkuuntunut, päätin vihdoin että nyt on minunkin tätä kokeiltava. Työkaverini käyttämä sovellus on ruotsalainen, joten sen kyytiin en lähtenyt.
Ihan samoihin aikoihin sähköpostiini tupsahti kysely, olisinko kiinnostunut kokeilemaan ja esittelemään blogissani Bookbeat-sovellusta. Olin ihan että "ette ole tosissanne, luetteko ajatuksiani?! :D" (Välillä kyllä tuntuu että esim. Google lukee ihmisten ajatuksia, eikö.... :p)
Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdenkö kokeilemaan, totta kai lähdin. :) Ja tämähän on ihan minun juttuni! Äänikirjat kulkevat mukanani kaikkialle kännykässä, ja voin kuunnella kirjoja työmatkoilla, kuntosalilla ja lenkillä. Enää voi vain kysyä, miten tässä meni niin kauan ennenkuin sain aikaiseksi vihkiytyä äänikirjapalvelun nerokkuuteen. (Tai no, tiedänhän minä miksi minulla menee aikaa... moni juttu jää puolitiehen tässä kaoottisessa päässä.)
Bookbeat on äänikirjapalvelu, jossa voi 16,90€ kuukausimaksulla kuunnella rajattomasti äänikirjoja. Palvelu toimii kännykkään ladattavalla sovelluksella. Kirjoja löytyy niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksi. Valikoimasta löytyy myös e-kirjoja.
Uutuutena on Perhetili, jossa omaan tiliin voi lisätä uuden käyttäjän, kuten vaikka puolison, hintaan 4,90€ / kk. Perhetilillä voi olla maksimissaan viisi käyttäjää.
Bookbeat on kuin kirjojen Netflix :)
Valikoima on älyttömän laaja. Kirjoja voi selata aihepiireittäin kuten jännitys, klassikot, elämäkerrat ja hyvinvointi, tai lukuinspiraatiota voi löytää luetuimpien tai uutuuksien listoilta. Tietysti kirjoja voi hakea myös kirjailijan tai teoksen nimen mukaan.
Itse tsekkasin heti nuoruusvuosieni suosikin Stephen Kingin kirjat, joita löytyy Bookbeatista 37. Mukana mm. yksi kaikkien aikojen suosikkikirjasarjoistani; Musta Torni.
Seuraavaksi selasin ruoka- ja juomaosastoa, josta liitin omiin kirjoihin heti A Guide to Wine -kirjan ja Ruokapyramidihuijauksen. Meinasi lähteä mopo käsistä heti kättelyssä, koska kiinnostavaa kuunneltavaa ja luettavaa on niin paljon, joten lopulta päätin että saan lisätä uusia kirjoja vasta kun edellisiä on kuunneltu alta pois ^_^ :D
Ensimmäinen ahmimani kirja ei kuitenkaan ollut viiniä, Kingiä tai ruokaa, vaan The Handmaid's Tale, Margaret Atwoodin romaani vuodelta 1985 joka nyt on kaikkien huulilla HBO'n suositun TV-sarjan kautta.
Kuuntelin kirjaa samaan aikaan kun katsoin ykköskauden jaksoja, ja välillä piti malttaa pitää vähän taukoa kirjan kanssa etten olisi spoilannut itseltäni TV-sarjan tapahtumista :D
Viimeisin aloittamani äänikirja on Aki Hintsan Voittamisen Anatomia - kirja jonka Mr. Karkkipäivä juuri luki ja joka sai häneltä vahvan suosituksen. Mies on jo soveltamassa joitain Akin hyvinvointiohjeita elämäänsä, ja kun jokin kirja tekee "karkkiäijään" tällaisen vaikutuksen niin kiinnostun jo minäkin.
On kätevää, kun monista kirjoista on sekä ääni- että e-kirjaversio, jolloin voi valita haluaako lukea vai kuunnella sen. Äänikirja on vaivattomin ja sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja erityisesti tykkään kuunnella niitä kuntosalilla. Perinteisellä tekstikirjallakin on kuitenkin oma tunnelmansa ja joskus on mukavampi lukea.
Olen tosi innoissani äänikirjojen löytämisestä, ja voi vain todeta että "parempi myöhään kuin ei milloinkaan". Lukuprojektini on edennyt viime vuosina aika hyvin tietokirjojen kannalta, mutta kertovaa kirjallisuutta minun on ollut vaikea palauttaa elämääni. Novellien ja romaanien lukeminen - tai kuunteleminen - on tosi hyvää aivojumppaa ja rentouttaa päätä paremmin kuin tietokirjallisuus. Juju on etenevään juoneen keskittyminen, se auttaa parantamaan heikentynyttä tarkkaavaisuuskykyä. Romaanit ovat kuin "lääke" jota voisi määrätä nykyisen ärsyketäyteisen kiireyhteiskunnan aikaansaamien stressi- ja keskittymisongelmien hoitoon - ainakin se on hoitomuoto joka on itselleni valtavan mieleinen :)
Äänikirjan kuuntelu on valtavan rentouttavaa ja kirjaa kuunnellessa en hypi muihin asioihin. Saan olla hetken äänen ja tarinan sisällä. Ihanaa.
Äänikirjaan on myös helpompi keskittyä kuin perinteiseen tekstikirjaan, se on meille kirjaharrastuksesta pois eksyneille alemman kynnyksen keino palata kertovan kirjallisuuden pariin. <3 Juuri sitä mitä tarvitsin.
Saan yhteistyön myötä jakaa blogin lukijoille alekoodin, jolla Bookbeat-palvelua voi testata ilmaiseksi yhden kuukauden. (Yleensä ilmainen testijakso on vain kaksi viikkoa.)
Tutustumiskoodi koskee uusia käyttäjiä ja on voimassa 31.10. asti. Kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu normaalisti hintaan 16,90e. Tilauksen voi lopettaa koska vain.