Luukku 21 saa vieläkin sanattomaksi.
Perheessäni harrastetaan tanssia ja kaikki (minua lukuunottamatta) ovat lahjakkaita ja luovia tanssijoita. Kummatkin nuoremmat sisareni ovat harrastaneet tanssia koko ikänsä, samoin äitini.
Tämä taustaksi sille mistä nyt kerron. Asiaan liittyy myös yhtye nimeltä Mr. Bungle, jonka Mike Pattonin ystävät ainakin tuntevat. Mr. Bunglen toisella pitkäsoitolla Disco Volantella on instrumentaalinen yli 10 minuuttia kestävä biisi The Bends, josta olin aina ajatellut, että se on kuin luotu johonkin nykytanssiesitykseen.
Eräänä vuonna keksin pyytää erikoista ja persoonallista joululahjaa; esitin toiselle sisarelleni toiveen, että hän ja silloinen miesystävänsä (niinikään lahjakas tanssija) tekisivät koreografian Mr. Bunglen The Bendsiin ja tanssisivat sen minulle. Jep, aika vaatimattomia toiveita minulla...
Aikaa kului ja sisareni pahoitteli ettei hän ehtinyt paneutua toiveeseeni. Hän ja tanssija-mies ehtivät erotakin. Unohdin toiveeni.
Kesä 2013. Sisareni soittaa minulle ja kysyy, oliko minulla mitään sovittua sille illalle. Ei ollut. "Hyvä. Tavataan Hatanpään Arboretumissa".
Saavuin Arboretumiin ja parkkipaikalla näin sisareni ja hänen entisen poikaystävänsä. "Meillä on sinulle jotain", sisareni sanoi. Sillä hetkellä taisin jo aavistaa. Sydämeni tuntui pysähtyvän hetkeksi ja pala nousi kurkkuun.
Sisareni ja hänen exänsä johdattivat minut keskelle Arboretumin ruusutarhaa. Ruohikolle asetettiin pieni kovaääninen.
Ilta-auringon valaisemassa ruusutarhassa alkoi soida Mr. Bunglen tummasävyinen Violenza Domestica. Kontrasti sai ihon kananlihalle. Ymmärsin heti biisivalinnan The Bendsin sijaan - Violenza Domestica on tango, ja lajilla oli erityinen merkitys sisarelleni ja hänen tanssikumppanilleen.
Esityksen latausta ei voi sanoin kuvailla. Se oli upea mutta raastava. Se, että he olivat yhdessä vielä toteuttaneet tämän toiveeni, ei varmasti ollut helpoin asia. Silti he olivat sen tehneet. Minulle.
Kävelimme esityksen jälkeen Ruusutarhan läpi Pyhäjärven rantaan. Emme sanoneet paljonkaan. Olin valtavassa tunnekuohussa enkä tainnut olla seurueen ainoa. Se oli erikoinen hetki ja tunne. Siinä oli samalla kiitollisuutta, iloa ja haikeutta.
Muisto illasta itkettää vieläkin.
Kuvat ovat tuolta illalta.
107 comments on “Joulukalenteri - luukku 21”
Wow on ollut varmasti upea kokemus!
Annan luvan yhteistietojen käyttöön!
Ihana tarina!
Osallistun arvontaan ja tietojani saa käyttää arvonnan tuloksesta tiedottamiseen.
Mukana arvonnassa. Yhteystietoja saa käyttää yhteydenottoon
Mukana.
Yhteystietojani saa käyttää arvonnasta tiedottamiseen.
Ihan huikea lahja! Mukana arvonnassa ja yhteystietoja saa käyttää.
Mukana ja saa käyttää tietoja.
<3 Sannin maailman ihanin, hauskin ja samalla itkettävin joulukalenteri <3
Kaikkia tunteita tarvitaan, kiitos!! <3
(mukana, yhteystietoja saa käyttää)
Mukana ja yhteystietoja saa käyttää
Kuulostaa aivan upealta lahjalta! Mukana ja yhteystietoja saa käyttää.
Wow, nyt en sanoja osaa tähän laittaa, varmasti oli upea fiilis!
Mukana arvonnassa, yhteystietoja saa käyttää.
Mukana arvonnassa ja yhteystietojani saa käyttää.
Aivan ihana, persoonallinen lahja. Hyvät muistot ja tässä etenkin henkilökohtaisuus ovat niin paljon parempia lahjoja kuin materia.
Yhteystietojani saa käyttää.
Koskettavaa taas jälleen! Taisi itselläkin tulla lukiessa tippa linssiin..
Osallistun arvontaan ja jätän suostumukseni yhteystietojeni käyttöön.
Aivan ihana! Saa käyttää.
Mieletön yllätys!
Yhteystietoja saa käyttää
Tango. Tiedän sen tunteen, jonka vain tango voi tuoda. <3
(yhteystietojani saa käyttää)
Mukana ja saa käyttää yhteystietoja!
Ihania kuvia,kesä tulee mieleen näin talven keskellä.
Yllätys on varmasti ollut henkeäsalpaavaa kun siskosi on toteuttanut tämän muiston.
Ihanaa ja leppoisaa joulun odotusta vielä muutama päivä.
Yhteystietojani saa käyttää
Ihania muistoja sinulla, niitä on mukava lukea :)
Mukana arvonnassa ja yhteystietojani saa käyttää.
Mukana, suostun yhteystietojeni käyttöön
Mukaan ja saa käyttää
Mukana:-)
Saat käyttää tietojani!
Muutama yö jouluun, joten toivotaan, että monen toiveet toteutuu pian!
Mukana arvonnassa ja tietojen käyttö sallittu.
Ihana luukku, silmäkulmat kostuivat täälläkin;)
Mukana arvonnassa ja tietojani saa käyttää.
Koskettava tarina :')
Mukana arvonnassa, yhteystietoja saa käyttää arvontaan liittyen
Mieletön lahja. Voi vain kuvitella miltä katselijasta on tuntunut.
Yhteystietoja saa käyttää. :)
Mukana arvonnassa ja tietojani saa käyttää.
Ihana muisto, mukana ja yhteystietojani saa käyttää
Mua alko itkettään jo se, että luin tän. Mikä lahja! <3
Mukana arvonnassa, yhteystietoja saa käyttää :)
Mukana arvonnassa! Yhteystietojani saa käyttää.
Tosi kiva lahja :) Musta on aina ihana katsoa kun muut tanssivat, varsinkin kun en itse osaa.
Yhteystietojani saa käyttää arvonnasta tiedottamiseen.
Huh ja vau mikä lahja :O Erittäin kekseliäs pyyntö ja koskettavaa, miten he sen toteuttivat.
Osallistun, tietoja saa käyttää.
Mukana ja yhteystietoja saa käyttää.
osallistun .saa käyttää.
Mukana :) yhteystietojani saa käyttää arvonnasta ilmoittamiseen.
Täällä melkein itkeä tihrustan. Ihana lahja!
Osallistun arvontaan ja yhteystietoja saa käyttää.
Mä en kestä! Taasen sanon sen... Olet saanut lahjaksi upeita ja ajattelevaisia ihmisiä ympärillesi.
Woooow.
Mietin nuorimman tyttöni 5v tanssiesityksiä.. Hihhii.. Ne on aika koomisiakin, mutta olen kyllä iloinen, että joku tanssii myös vain minulle <3. (..ja kyllä vähän jokaiselle :D )
Niin olen. <3 Sitä suurempaa lahjaa ei voi ollakaan.
Oi oi, ihana tarina :)
Mukana arvonnassa ja yhtehstietojani saa käyttää.
Ainutkertainen lahja.
Mukana arvonnassa ja yhteystietojani saa käyttää.
Ihan huippua! Mukavia nämä sinun tarinasi, kiitos niiden jakamisesta! :)
Yhteystietojani saa käyttää.
Mukana ja yhteystietojani saa käyttää.
Tää sun joulukalenteris on kylla paras ikinä! Niin ihania, liikuttavia ja mielenkiintoisia kertomuksia. Jokainen joulukalenteripostaus pistänyt miettimään, muistelemaan tai haaveilemaan (itse tehty kotijuusto!! Pitää kokeilla joskus :D ) Kommentoimaan en ole kerinnyt, joten tässä tällainen kollektiivinen kiitoskommentti :D Osallistun myös arvontaan, yhteystietojani saa käyttää.
Kiitos Cerp <3 :)
Kun saa hyvää, se kannattaa minusta laittaa eteenpäin. Vaikkka joukukalenterissa <3
Upea, ainutlaatuinen lahja
Mukana ja yhteystietoja saa käyttää
Mukana arvonnassa, saa käyttää.
Vau, mikä lahja.
Yhteystietoja saa käyttää.
Vau! Melkein nousi omakin iho kananlihalle jo tarinan lukemisesta.
Annan suostumukseni yhteystietojeni käyttämiseen.
Mukaan arvontaan ja yhteystietoja saat käyttää arvonnasta ilmoitukseen.kivoja juttuja sinun kalenterissa ollut.
mukana arvonnassa :)
Hienoa! Annan luvan yhteystietono julkaisemiseen