Ahh, tätä kosmetiikkaturisteilua ^_^ Voin kertoa että on kyllä antoisaa, vaikka pää pyörällä onkin kaikista uusista merkeistä ja toinen toistaan ihanammista kosmetiikkahörhön paratiisimyymälöistä.
Olen päättänyt jättää valtaosan kosmetiikkaostoksista reissun viimeisiin päiviin koska ei ole mieltä raahata montaa kiloa purkkeja Soulista Busaniin ja sieltä Jejulle ja takaisin, mutta jotain ostoksia olen jo tehnyt. Ja totta kai tutustutan itseäni tarjontaan vierailemalla kosmeliikkeissä joka päivä. :)
Voi hyvänen aika että tällä matkalla menisi äijällä hermot, ei, tällaiselle matkalle ei voi lähteä kuin yksin tai toisen yhtä paatuneen kosmefriikin kanssa joka jaksaa hypistellä ja tuijotella purkkeja tunnista ja päivästä toiseen :)
Holika Holikan myymälässä hymyilyttää, sillä kesäkuussa laivalta ostamani Holikan naamiot viettivät kesän pölyä keräten... ^_^
Naamioiden ylivertainen suosio Koreassa ei todellakaan jää epäselväksi.
Riittää kun kurkistaa yhteen, mihin tahansa kosmetiikkaliikkeeseen, ja näkee hyllyriveittäin kangasnaamioita. Kun niitä on tarjouksessa, näkee ihmisiä mättämässä niitä koreihinsa kymmenittäin suurissa megapackeissa. Kosmetiikkaturisti katselee silmät selällään... etenkin tämä k-turisti joka ei edes ymmärrä kangasnaamioiden hypen päälle. Mutta kiinnostavaahan tämä on - mikä kumma noissa "räteissä" niin kiehtoo?
Joidenkin naamioiden mukana tulee erikseen naamioon lisättävä ampulli. Näitäkin on tietysti parit siloposkiset pojat markkinoimassa, kuinkas muuten :)
Koreassa näkee ylipäänsä paljon miehiä (naisten) kosmetiikkamainoksissa. Piristävää.
Mitä meikkien testaamiseen tulee, täällä ei olla sen "sivistyneempiä" kuin muuallakaan, itse asiassa sanoisin että jopa vähemmän hygieniatietoisia kuin ainakin meillä Suomessa. Testereistä lätkitään ihan surutta omaan naamaan, huuliin ja ripsiin eikä puhettakaan että hyllyillä olisi tarjolla vaikkapa topsipuikkoja luomivärin sävyn testaamiseen tai kleenexejä joilla pyyhkiä meikkisotkuja.
Kun olin tänään ostamassa luomiväriä ja kysyin myyjältä vanupuikkoa tai jotain millä voisin luomiväriä testata, hän katsoi minua täysin hämmentyneenä ja pyöräytti sitten muitta mutkitta oman sormensa testeriin ja siitä minun kämmenselkääni. Samoin cushion-BB-voiteita on oltu testaamassa myyjien toimesta suoraan kasvoilleni testereiden umpilikaisella sienellä. Anteeksi vain mutta yöks.... Yhdessäkään paikassa en ole nähnyt meikkiliikkeen myyjillä meikkivyötä siveltimineen joilla meikkejä testattaisiin asiakkaalle, tuotteet otetaan testereistä joko sormin tai niiden likaisilla applikaattoreilla.
Hyllyillä törmää välillä myös hassun kuuloisiin tuotteisiin... osaako joku kertoa mitä esimerkiksi on hevosöljy...? :p
Tai entäs tämä:
"Shocking smell cleansing"... tuota, meneekö kaupaksi? :D XD
Tällaisen olisin ostanut jos näissä vain olisi ollut alhaisempi suojakerroin, ihania Peppi-tuotteita..! <3 Kaikissa tietysti SPF 50 kun Aasiassa ollaan. Joissain harvoissa tuotteissa olen nähnyt niinkin alhaisen kertoimen kuin 30, mm. cushion-BB:ssä jonka ostin eilen.
Miettikää miten näppärä tuote meille jotka inhoamme aurinkorasvatahmaa; aurinkovoiteen voi lisätä siististi vipalla. :)
Huomio putsareihin liittyen: kasvoputsarifriikkinä olen tietysti vaaninut puhdistustuotteiden incejä (niiden jotka ovat englanniksi, aika monessa on vain koreaksi), ja harmikseni olen huomannut, että Koreassa suositaan saippuapohjaisia vaahtoputsareita (tunnistaa incissä potassium hydroxidesta tai muista potassium-alkuisista yhdisteistä).
Melkein kaikissa vaahtoputsareissa on pesevänä ainesosana saippua (poislukien geelit). Kasvoputsarina tämän tyyppiset putsarit ovat liian kuivattavia minun iholleni. En myöskään pidä emäksisen pesuaineen jättämästä tosi nahkeasta pinnasta. Nämä kyllä vaahtoavat usein aivan ihanan kermaisesti ja runsaasti, mutta huuhtoessa paljastuu nihkeä iho jota alkaa kiristää saman tien kun huuhteluvesi on haihtunut.
Aika ihana ponipuuteri! ^_^ Mutta en mä tällä mitään tekisi :) Söpö vaan ei käyttökelpoinen.
Tämä on japanilaista kosmetiikkaa, mutta otin kuvan kun minulle tuli voimakas tunne että olen kuullut tästä ripsarista, ihan kuin joku lukija olisi joskus hehkuttanut Dolly Winkiä. Muistelen että hehkutus liittyi jotenkin kaareuttavuuteen ja kestoon.
Onko tämä tuttu jollekulle Aasia-kosmetiikan ystävälle...? Liittyykö tähän jotain erityistä vai sekoitanko ehkä johonkin toiseen tuotteeseen..?
Tällaista olen tähän mennessä hankkinut:
(..ja pahoittelut ankeasta kuvanlaadusta, otin kuvat nyt illalla työpöydän keinovalossa...)
Tonymolyn Green Tea -kosteussuihkeen ostin heti ensimmäisenä päivänä, koska matkaan ei tullut omaa sellaista ja olenpahan meikäläinenkin aika lailla koukuttunut kosteussuihkeisiin. :) Tosin käytän tätä myös kasvovetenä puhdistuksen viimeistelyssä, vaikkei se ehkä ainesosiensa puolesta ole siinä kovin tehokas. Tässä tuotteessa on vain koreankielinen inci joten en tiedä mitä se sisältää, mutta ainakin se tuoksuu aivan ihanalle ja tuntuu iholla hyvältä :)
Täällä pitää muuten olla tarkkana alennushintojen kanssa, olen huomannut. Vaikka hyllyn reunassa olisi alennettu hinta, minulta on yritetty jo pari kertaa veloittaa normihinta. Tonymolyn suihkeen kanssa kävi vielä niin, että hyllyssä oli -30% alennuslappu, ja kun huomautin tästä kassalla, toinen myyjä kävi vaihtamassa siihen -20% lapun (!!!!). En siis saanut tuotetta sen ilmoitetulla hinnalla, ja ensin yritettiin veloittaa täysi hinta.
COSRX-etanahoitoneste oli sekin tarjouksessa, ja arvatkaa huvittiko, kun aloin siinä ostopäätöstä tehdessä googlaamaan tuotetta, niin eiköhän ensimmäisenä pomppaa esiin Ostolakossa-Virven arvostelu...! ^_^
COSRX:n tuotteissa on parhaimmat ja selkeimmät tekstit myös englanniksi, ainakin tähänastisella K-purkkihypistelykokemuksellani. Englanti vaikuttaisi myös olevan oikeasti kieltä äidinkielenään puhuvan kirjoittamaa. :)
Etanaseerumia - - anteeksi, hoitonestettä, nyt pari päivää käyttäneenä voin sanoa, että ostos miellyttää kovasti, todella kosteuttavan tuntuinen ja lyhyt ainesosaluettelokin on hyvä juttu. On muuten varmasti tuoksuttomin kosmetiikkatuote johon olen koskaan tutustunut, tässä ei ole niin minkäänlaista tuoksua.
Koska tämäkin oli tarjouksessa, niin pitihän sekin sitten ottaa koska minulla ei myöskään ole matkalla mukana kosteusvoidetta (muuta kuin se Atopikin sy-voide). Lähdin mahdollisimman vähäisillä kosmetiikkamatkatavaroilla koska tiesin että tulen tekemään täällä paljon ostoksia.
Jos pullonkylkitekstiä on uskominen, tässä on 70% koivunmahlaa mikä sekin on meikäläisen mieleen. COSRX ei ole luonnonkosmetiikkaa eli tuotteissa on myös synteettisiä ainesosia, mutta ainakin näiden kahden perusteella koostumukset tuntuvat oikein mukavilta. Birch Sap -voiteessa tosin on dimetikonia ja sen aistii, mutta voide ei ole ylisilikoninen.
Ja entäs tämä "mummo"! No eikö muka ole ihan sen näköinen että voisi löytyä isoäidin meikkipussista..? Misshan Geum Sul Vitalizing Tension Pact -BB-voide, joka muuten myytiin minulle cushionina vaikka ei teknisesti ole sitä. (Cushion-pakkausmuoto on täällä selvästi suurin trendi tällä hetkellä, ja nekin tuotteet jotka eivät ole varsinaisia "tyynyjä" halutaan nimetä näin tai sitten markkinoida asiakkaalle cushionina.)
Nyt alkaa jo väsyttää kun kello on kohta 2 aamuyöllä paikallista aikaa (mutta kun taas teki niin paljon mieli kirjoittaa...!) niin jätän pidemmät BB-voiteen-etsintästoorini toiseen postaukseen, mutta tämä tuote oli lopulta ainoa Misshan BB joka minulle sopi värinsä puolesta. Siksi "mummo". (Oikeasti, mummot on ihania mutta tämä pakkaus on minusta todella karmea.)
Kerron käyttökokemuksia myöhemmin. Tämä oli sattumoisin myös kaikkein kallein Misshan BB-voiteista (ainakin "cushioneista") mikä varmasti oli myyjien mieleen - siis että asiakkaalle ei käynyt halvempien sävyt. ^_^
Tarvitseeko tätä perustella? Ei. :) Aina mahtuu lisää kauniita violetteja. :)
Innisfree on muuten toistaiseksi ainoa bongaamani korealaismerkki jonka valikoimaan kuuluu myös pari Ecocert-sertifioitua tuotetta. Muutenhan täällä ei luonnonmukainen kosmetiikka ole millään lailla pinnalla enkä tiedä onko edes olemassa kokonaan sertifioitua korealaista kosmetiikkasarjaa.
Ostoskoriin on sujahtanut myös kuorivia jalkanaamioita :) Näitä on pitänyt kokeilla jo todella pitkään ja nyt olen vihdoin lähempänä sitä hetkeä ^_^
Ja nyt: hyvää yötä. Kosmetiikkafriikki Koreassa kuittaa. Huomenna uusi opintopäivä. :)
.
P.S. Tässä vielä videolla Myeong-dongin kosmetiikkatäyteisen ostoskadun tunnelmaa:
[vimeo 232160231 w=640 h=1138]
MyeongDong from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.
53 comments on “Kosmetiikkaturisti kertoo”
Minkälainen hintataso siellä on kosmetiikassa ja kaikessa muussakin Suomeen verrattuna?
Mun mielestä hintataso vastaa Suomea, ainakin kosmetiikassa. Ehkä hitusen edullisempaa, mutta riippuu tietysti merkistä. Vaatteiden hintoja en ole vielä niin kuikuillut, mutta esim. elintarvikkeet ovat vähintään Suomen hintatasoa ja kalliimpiakin. Hullua kyllä, hedelmät ja vihannekset ovat kalliita kaikkialla muualla paitsi toreilla. Ostin eilen kaksi persikkaa valtavasta supermarketista (ja suurissa marketeissa kuvittelisi olevan pikkukauppoja halvemmat hinnat), ja persikat maksoivat yhteensä melkein neljä euroa..! Vihreästä perussalaatista saa siitäkin maksaa 4-5 euroa ja kirsikkatomaattirasiat ovat alkaen 6 euroa. Huhhuh...
Julkinen liikenne on halvempaa, mutta niin se taitaa olla lähes kaikkialla maailmassa Pohjoismaihin verrattuna (paitsi Sveitsissä ^_^).
Ehkä tää ei tuu sulle uutena vinkkinä, mutta kannattaa käyttää Googlen Translate-appia kääntämiseen! Se osaa kuvasta tunnistaa ja kääntää (yleensä, toki erikoisimmat fontit joskus pistävät sen sekaisin, eikä tunnista ollenkaan sanoja). Toki konekäännös on aina aika käpönen, mutta voi ees vähän tarjota osviittaa. Ja kannattaa asettaa kohdekieleksi englanti, suomeksi on vielä epämääräisempiä käännöksiä.
Kiitos vinkistä :) Soulin ilmainen Public Wi-fi vain toimii niin harvoissa paikoissa (ja yhteys katkeaa melkein aina kauppojen sisällä) että online-palveluja on hankala käyttää shoppaillessa. Oli ihan poikkeus että pystyin Olive Youngissa googlaamaan COSRX-arvioita :)
Toi ei tartte aktiivista nettiyhteyttä! Kielipaketit saa ladattua wifin kautta etukäteen, jolloin sovellusta voi käyttää myös offline-tilassa. :)
OK :) Sehän kätevää :)
Olin tulossa vinkkaamaan ihan samaa. Toissakeväänä oli iso apu Pietarissa :)
Onnittelut ostoksista! COSRX on minunkin suosima merkki, tosin tuo etanajuttu sisältää muistaakseni jotain potentiaalisesti tukkivaa, joten.. toivottavasti ei tee sinulle tukkoja.
Innisfree on myös tuttu, nimenomaan öljyputsarinsa johdosta -, ja se onkin kaikkein 'ekomaisin' koreamerkki, jonka tiedän.
Virve taisi joskus tehdä oman postauksensa tuosta hevosöljystä, ja siinä käytiin keskustelua yleensä eläinperäisten raaka-aineiden eettisyydestä. Hevonihraa en ole testannut, mutta yksi aasinmaitokäsivoide on kokeiltu...!
Olipa yllättävää tuo korealaisten epähygieninen testeri- ja ostoskäyttäytyminen, olisin luullut heidän siistinä ja järjestystä rakastavana kansana pyrkivän siisteyteen ja puhtauteen tässäkin :)
Noh, siellähän on miljoonia ihmisiä, ehkä joukkoon mahtuu miljoonakaupungissa hygieniafriikkejäkin...
Kiitos matkaterveisistä so far ja voimia loppuseikkailuun!
PS: Katselussa juuri korelainen draama mistäs muusta kuin Korean sodasta, länsimaisia sotadraamoja kun onkin nähty vuosien varrella lukemattomia...
Apua, eli se siis tosiaan on hevosesta... :-0 :-( Mä kun toivoin että nimi olisi lopulta viitannut johonkin salvaan jota on alunperin käytetty hevosten hoidossa ja nämä käsivoiteet pohjautuisivat siihen.... vähän niinkuin Ardenin 8 Hour Cream pohjautuu salvaan, jota "Lissu" oli käyttänyt kotitilansa eläinten jalkoihin, näin ainakin muistan lukeneeni.
Noissa kaupoissa voisi varmaan viettää tuntikausia useana päivänä! ?Tuo cosrxn birch sap kosteusvoide on mun lemppari, tosi hyvä varsinkin omalle helposti rasvoittuvalle iholle ?
Pilkunviilaaja kommentoi. Blogisi on ihana ja K-Beuty tosi kiehtovaa! ;-) Kuitenkin - mun biokemiaa ja lääketiedettä paljonkin opiskelelleella mututuntumalla väittäisin, että Potassium hydrodide eli kaliumhydroksidi on tuossa INCI:ssä kolmen hapon jälkeen on käytössä siis happamuudensäätöaineena - muuten putsari pH jäisi liian pieneksi ja siis tuote iholle turhan happamaksi. Kaliumhydroksidia käytetään happamuudensäätöaineena elintarviketeollisuudessakin. Saippuaksi KOH (tai yleensä käytetään kyllä natrium hydroksidia eli lipeää, mutta kaliumhydroksidikin käy) muuttuu jos sen keittelee rasvaan, mutta saippuaa se ei itsessään tietenkään ole. Se ei siis mitenkään automaattisesti kerro, että jokin putsari olisi saippuapohjainen tai liian kuivattava, sen pH:ta on vain peukaloitu. :-)
Moi Niina! Varmasti tunnet tieteet minua paremmin, sitä en epäile :) Mutta jos saippua ei ole tämän putsarin pesevä ainesosa (eli potassium hydroxiden rooli ei olisikaan olla saippuoimassa rasvoja vaan ainoastaan säätämässä happamuutta), niin mikä sitten on...? En siis kuvittele että potassium hydroxide on saippuaa, vaan se on emäs jota käytetään nestemäisen saippuan valmistamiseen. Varmastikin asia on kuten sanot ja ko. ainesosalla on myös happamuutta säätävä funktio, mutta sen verran runsaasti on tullut kosmetiikkaan ja putsareihin niin harrastuksen kuin ammatinkin perusteella perehdyttyä, että kaikissa saippuapohjaisissa putsareissa joita olen käyttänyt on ollut potassium hydroxidea tai muita potassium-ainesosia. Vaikka itse en ole kemisti, niin kosmetiikan kemian tietolähteet ovat vahvistaneet, että juuri noita ainesosia käytetään nestemäisessä saippuassa emäksenä. Jos asia ei kuitenkaan olekaan näin niin I stand corrected :) Ainakin nämä saippuapohjaisina pitämäni putsarit jättävät iholle saman tunteen kuin kiinteä palasaippua, tunne on hyvin erilainen kuin sulfaateilla tai muilla tensideillä puhdistavat pesuaineet. Nihkeys on erittäin tunnistettava ja iholle jopa jää saippuan tuoksu.
Voi, Innisfree ja TonyMoly on tuttuja. TonyMolyn eläinpakkaukset on inania. <3
Olen pikkuhiljaa vaihtamassa tuotteita luonnon kosmetiikkaan, ja täytyy sanoa, että nyt olen positiivisesti yllättynyt tuotteiden koostumuksista. Yritin vaihtaa myös joskus 2010 paikkeilla, mutta eivät oikein vakuuttaneet. Joko nyt olen osunut paremmin löytöihin, tai on menty tosi paljon eteenpäin :).
Tuolta sun lempparilistalta bongasin madaran shampoon ja se on ihana. Ei juuri häviä tavalliselle kampaamoshampoolle. Miten vertaisit tätä laveroihin? Onko laverat lirumpia tai vaahtoaako huonommin?
Nyt seuraavana olis ostettava hoitoaine, onko laverassa ja madarassa suurta eroa? Mulla on melko karhea luonnonkihara, joten tarvisi olla melko hoitava ja silottava. Ja voi olla, että nämä nyt vaan vaatii vähän silikonia, mutta aattelin kuitenkin kokeilla toimisiko luonnonkosme :). Nämä on ne merkit, joita mun kaupungissa on helpoimmin saatavilla.
Moi Nipsuuh! Vastaan tähän huomenna, taas on mennyt päivä täällä niin pitkäksi (01.00...) että nyt yritän vihdoin kammeta itseni nukkumaan :)
Samoja fiiliksiä on ollut itsellänikin, ensimmäiset kokemukset vuodelta 2009 olivat ihan toisenlaiset kuin millaisia koostumuksia markkinoilta nyt löytyy. Luonnonkosmetiikan tarjonta onkin kutakuinkin räjähtänyt viimeisen kuuden-seitsemän vuoden aikana kun uusia valmistajia ilmestyy kuin sieniä sateella. Uudet tulokkaat ovat tuoneet mukanaan myös uuden, modernin koostumusmaailman ja uuden aallon luonnonkosmetiikan voikin sanoa olevan kosmeettiselta miellyttävyydeltään aivan huikeasti parempi vanhan koulukunnan paksuihin ja rasvaisempiin koostumuksiin verrattuna, vaikka toki tällä perinteisemmällä laadullakin on ystävänsä.
Hiustuotteista - pidän Mádaran tuotteista enemmän kuin Laveran, Mádarassa on hoitavampi ja selvittävämpi koostumus niin shampoissa kuin hoitoaineissakin. Tämän taustalla taas (jos haluaa mennä syvemmälle koostumusjuttuihin ^_^) on merkkien sertifikaattien asettamat kriteerit ja formulointityyli; Mádaran käyttämä Ecocert sallii ainesosia joita Laveran käyttämä NaTrue ei salli, kuten kvatteja jotka ovat merkittävässä roolissa shampoon ja hoitoaineen hoitavuuden kannalta. (Kvatit ja silikonit ovat tehokkaimmin selvittäviä ja silottavia ainesosia, ja näistä vain kvatteja voidaan valmistaa luonnon raaka-aineista, mutta prosessi vie niin paljon energiaa että tiukemmat sertifiointitahot eivät tämän vuoksi salli kvattien käyttöä. Silikoneja ei salli mikään sertifiointitaho sillä ne ovat täyssynteettisiä.)
Aloin kirjoittamaan tähän, että Laveran shampoot ovat pesevämpiä koska niissä käytetään sulfaatteja, ja muistini mukaan Mádaran shampoissa taas ei käytetty, mutta nyt kun katson shampoon inciä Mádaran sivulta näen, että niissäkin on sulfaatteja. Koska oma viimeisin kokemukseni Mádaran shampoosta on vuodelta 2013, en osaa sanoa, onko shampoo sen jälkeen uudelleenformuloitu ja vanha oli sulfaatiton. Jos vertaan Laveran shampoita noihin Mádaran vuonna 2013 testaamiini, ovat Laveran shampoot ehdottomasti pesevämpiä. Nyt en sitten tiedä, mikä on tilanne tällä hetkellä jos koostumus on Mádarallakin muutettu. Laveran shampoo on paksumpaa ja vaahtoaa oikein hyvin. Mádaran shampoon etu taas on hoitavuus.
Hoitoaineesta - tässä uskallan suoraan sanoa, että Mádaran hoitikset ovat Laveraa parempia karhealle tukalle, sillä karhea, luonnonkihara tukka hyötyy kvattien silottavuudesta. Laveran hoitoaineissa ei kvatteja ole ylempänä avatusta syystä ja ne jättävät vähemmän sileän tuloksen.
Kiitos nopeasta vastauksestasi :).
Ostan tuon Madaran hoitoaineen alkuun, siinä ei ole niin suurta riskiä. Ja noita Laveroita katselen vaikka joskus, jos on tiukempi budjetti ja kun on enemmän tottunut näihin koostumuksiis ja erilaisiin hoitotunteisiin, niin ero esim nykyiseen silikoni-Tigiin ei tunnu ehkä niin jyrkältä silloin :).
Oikein antoisaa lomaa sinulle!
Kiitos :)
COSRXilla on loistava putsari nimeltään Low pH Good Morning Gel Cleanser (sinne päin), sisältää hiukan teepuuöljyä, mutta ei mitenkään kuivata korpuksi. Siinä se sopiva happamuustasapaino on huomioitu.
Joko hommasit vaahdotusverkon? :) ei kannata jättää ostamatta niin tarpeellista ja söpöä esinettä, niitä saa joka brändiltä (hiukan vaihtelevalla menetelmällä)
Mulla on ollut vaahdotusverkko jo pari vuotta :) Ostin omani MUJIsta (japanilainen tilpehööri- ja sisustustavaraketju).
En ole muuten vielä toistaiseksi löytänyt yhtäkään paikkaa jossa olisi ollut myynnissä COSRX:n koko valikoima, ja Skin79:n tuotteita en ole nähnyt vielä missään. Myös Klairs kuuluu heikosti löytyviin, tähän mennessä olen nähnyt sitä vain Åland-myymälässä (jep, täällä on Ahvenanmaa-niminen lifestyle-myymälä... ^_^)
Siis wou, toi kuorintasukkien pakkaus. Hehe, olen ihan tyytyväinen, että Suomen markkinoilla suositaan vähemmän realistisia kuvia pakkauksissa.
Ainakin ne SPF 50 meikkituotteet, joita olen kokeillut - BB voiteita, cushion ja puutereita - ovat olleet aika paksuja, joten kerroin ei varmaan toteudu ilman pakkelinaamaa. Aasialaiset tietysti laittavat lisäksi aurinkovoiteen meikin alle. :)
Cosdnasta varmaan löytyy nopeiten ainesosat, jos vain netti toimii.
Ihanaa ollut taas lukea reissu-juttuja :) Turvallista matkan jatkoa <3
Oon varmaan aina tehnyt meikki-ostokseni vääristä paikoista, kun en juuri koskaan näe meikkivöitä enkä vanupuikkoja :o
Ole varovainen jalkanaamioiden kanssa :) Tuttavani laittoi kuorintasukat jalkaan häiden alla jotta on näteistä näteimmät jalat hääkengissään.. Sairaalareissuhan siitä seurasi ja häät vierähti muutaman nron liian suurissa tohveleissa klenkaten. Edelleenkin vissiin hoitaa kuorinnasta seurannutta oireilua, 1.5v jälkeen.
Itse asiassa mulla kävikin mielessä että uskaltaakohan näitä kokeilla vielä täällä matkalla... muistelen nimittäin kuulleeni aiemminkin epäonnistuneista kokemuksista ko. tuotteen yhteydessä... :P (Voi kamala tuota tuttavasi kokemusta.... :-0) Mieluusti kuitenkin kävelisin vielä loppumatkan... Ehkä uskallan kokeilla tuon miedomman parafiini-urea-naamion.
Sillä tuota vähän muistuttelinkin, kun reissua ja kävelyä jäljellä kuitenkin.
Olen kans kuullut, että netissä kauhutarinoita kuorintasukista :o Mutta nähtyäni kuvia tämän naisen jaloista, en ikinä ois uskonut mikä voi olla tulos. Olin vain onnellinen, että olin aina unohtanut ko. tuotteen ostaa, koska jaloissani ongelmia muutenkin(ennen tuota tapausta olin ajatellut sukkien auttavan). Toki yksilöllisiähän nuo tapaukset on.
Hui... nyt nousi kynnys.... :/ Vaikuttaakohan reaktioon oman ihon herkkyys vai mikähän noissa kauhukokemuksissa on syynä...? Kun jos naamioiden/kuorintasukkien ainesosat todella monilla aiheuttaisivat tuollaisen reaktion, niin eihän niitä varmasti myytäisi niin laajasti... Onkohan kyseessä siis vain epäonninen yhdistelmä herkkä, kuorintasukkien vaikuttavia aineita sietämätön iho + tälle iholle liian vahva pitoisuus ko. ainesosia (jotka käsittääkseni ovat ureaa, salisyylihappoa, hedelmähappoja ja/ tai joitain entsyymejä)?
No, mahdoton tietää tietysti.
Mä en oikeesti tiedä, mutta pelottavaa on. Vaikka kuinka on miljoona hyvää kokemusta muilla. Tämän mainitun tapauksen lopputulosta en tiedä, mutta ko. nainen mainitsi muutaman kerran, että edelleen näkyy sama erä olevan myynnissä. Eli en tiedä onko ollut epäilystä, että jossain tietyssä erässä olisi ollut joku vika. Sen tiedän, että moneen paikkaan hän oli ollut yhteyksissä. Ja jos oikein muistan, niin hänelle olisi myös tehty jotkut testit, että ei olisi pitänyt olla mitään yliherkkyyttä aiheuttavaa.
Sen verran vaikutti itseeni, että en uskalla kokeilla. Vaikka monella muulla on toiminut. Eikä mua hirvitä se 'yleinen' näky, että ihoa irtoaa juu, vaan se jatkokärsimys tulehduksineen. (Toki kaikissa tuotteissa on aina riskinsä, mutta..!)
Sarjassamme "jääköhän nämä nyt käyttämättä".... :/
Niiiin.. :/ Ainakin harkiten siellä kaukana kotoa.
Suosittelen käymään katsastamassa metroasemien underground kauppojen tarjonnat. Usein pääsee halvemmalla kuin Myeongdongissa, mikä on se (lähinnä kiinalaisia) turisteja täynnä oleva paikka :Dd
Ja viime vuodesta viisastuneena voin sanoa, ettei kannata tosiaankaan ostaa kaikkea kerralla. Halvemmalla saattaa päästä (ja todennäköisesti pääseekin), kun jättää viimeisille päiville ja shoppaa tax freenä. Siinä on tosin sit omat häsläämiset kentällä, mutta ensi kerralla itse taidan shopata tax freenä. Viimeksi tuhlasin Myeongdongissa 200€ parin tunnin aikana ja tavarat riittivät noin vuodeksi :D
Mä just tilasin Eleveniltä tuota COSRX OilFree Ultra Moisturising lotionia! Tykkäsin kyllä miltä tuntuu iholla, toki yhden käyttökerran jälkeen vaikea mennä arvostelemaan tuotetta :) pidin pullosta, ja mun mielestä hinta ei ollut paha noin isolle pakkauskoolle, siellä siis maksoi jotain 24€ muistaakseni. Minkä hintaisia nuo COSRX tuotteet olivat siellä?
En malta odottaa lisäpostauksia sieltä Koreasta, todella mielenkiintoista mitä kaikkea sieltä löydät! Toivottavasti postailet myös muuta kuin pelkkiä kosmetiikkajuttuja :)
Noiden ostamieni normihinta taisi olla 19 000 wonia eli noin 15 euroa, ja olivat alennuksessa 14 000 ja 16 000 wonia. Halpoja kyllä kun vielä ottaa huomioon pakkauksen koon.
Ehdottomasti :)
Ymmärsinköhän nyt ihan oikein, että tuo etanahoitoneste on tehty etanoiden limasta..?! Sarjassamme asioita, joista en ole koskaan kuullutkaan. Osaatkohan kertoa tuotteesta enemmän tai vinkata jonkin tiedonlähteen?
Kyllä :)
Etanaseerumi on ollut "kuuma" raaka-aine kosmetiikassa jo pitkään, Suomessakin etananlimatuotteita on myynnissä useita. Tunnetuin ja kenties Suomessa ensimmäisenä myyntiin tullut etanasarja on Baba de Caracol, ehkä tunnistatkin pakkauksen etanankotiloineen:
https://www.life.fi/Baba-de-Caracol
Linkin takana myös tietoa voiteen vaikutuksista.
Etananliman vaikutukset ihoon huomattiin, kun etananviljelijät huomasivat käsiin tulleiden haavojensa paranevan nopeasti ja käsien iho oli muutenkin sileämpi ja nuorekkaampi kuin muualla kehossa.
Suomessa myydään myös ainakin yhtä luonnonkosmetiikan etanaseerumisarjaa, Helixiumia:
https://miraz.fi/brandit/helixium-etanavoiteet
Moi, haluaisin itsekin käydä lähiaikoina Etelä-Koreassa, mutta itseäni mietityttää Pohjois-Korean tilanne. Näkyykö Pohjois-Korean tilanne siellä millään lailla?
Mutta asiasta toiseen, olen odottanut jo pitkään innolla milloin taas tulee matkajuttuja. Poikkean ehkä blogin suurimmasta lukijakunnasta sillä että itseäni ei niin kosmetiikka jutut kiinnosta, mutta sinun kirjoittamat matkailu jutut ovat suosikkejani.
Pakko vielä loppuun sanoa että olisi mukava lukea onko korea suuresti ulkonäkökeskeinen maa, ja jos on miten se siellä ilmenee?
Moi L! :) Tosi kiva kuulla että tykkäät matkailujutuista :) Niillä tuntuukin olevan osittain oma erillinen lukijakuntansa, näin olen kommenteista ymmärtänyt :)
Tulen kirjoittamaan erikseen aiheesta Korea ja ulkonäkökeskeisyys, se olikin yksi minua suuresti kiinnostanut teema kun päätin tänne matkustaa. Ulkonäkökeskeisyys ei välttämättä heti avaudu ulkomaiselle vierailijalle, sillä ihmiset näyttävät (trendikkäilläkin alueilla) ihan "tavallisilta", jos nyt näin voi sanoa. En voisi sanoa, että äkkiseltään kenenkään vierailijan silmään näyttäisi siltä, että täällä ihmiset laittaisivat itseään sen enempää kuin muuallakaan. (Esim. eurooppalaisissa pääkaupungeissa kohtaa mielestäni paljon "laitetumman" näköisiä ihmisiä viimeistellyine asukokonaisuuksineen ja tiptop-meikkeineen.) Mutta kun juttelee paikallisten kanssa, avautuu eri todellisuus.
Pohjois-Korean tilanteesta puhutaan täällä jopa humoristisesti, mikä yllätti. Mutta ehkäpä aihe on kuitenkin maalle niin kipeä asia, että sen arkuus verhotaan vitseihin. Näin haluaisin tulkita.
Hei! Onpa kiva seurata tätä Koreanmatkaa. Kaikki on ihan uutta ainakin minulle. :)
Tuosta ulkonäkökeskeisyydestä tuli mieleen, että itse olen jotenkin käsittänyt asian niin, että kyse ei ole niinkään laittautumisesta ja muodinmukaisuudesta, vaan ns. syvemmistä aiheista. Esimerkiksi siitä minkä painoinen ja mallinen "kuuluu" olla, millainen kasvojen muoto ja ihoväri on kaunis, millainen nenän ja silmien "tulee" olla ja niin edelleen. Eli että se on ihon pintakäsittely on vasta ns. piste i:n päälle. Ehkä, ja toivottavasti, käsitykseni on väärä.
Odotan jo nyt tuota asiaa käsittelevää postausta. Mukavaa reissunjatkoa! :)
Käsityksesi taitaa olla oikea, kyse on (myös) syvemmistä aiheista. Mutta itse kuvittelin ja odotin, että ulkonäkökeskeisyys myös näkyisi ihmisten habituksessa, ehkäpä Hesarin taannoinen provosoiva otsikko "Jos haluat tuntea itsesi rumaksi, mene Souliin", vaikutti odotuksiin :) :P Ja kun on lukenut, kuinka paljon ihmiset täällä käyttävät aikaa ja huolta 10-vaiheisiin ihonhoitorutiineihinsa ja rakastavat edistyksellistä meikkiteknologiaa, olisi odottanut, että tämä myös näkyy. Toistaiseksi en voi sanoa että se millään lailla näkyisi ihmisten ulkonäössä, meikkityyli on kaiken kaikkiaan hyvin rento ja luonnollinen eikä kirjavaa, näppyläistä ihoa ole tasoiteltu "piiloon". Paikallisten iho vaikuttaisi olevan herkästi epäpuhtauksiin taipuvainen ja tarkasti meikattujen, tasoiteltujen kasvojen sijaan kadulla tulee useammin vastaan ihan tavallisia "hikisiä", näppyläisiä kasvoja yksinkertaisella meikillä vailla pyrkimyksiä kätkeä epäpuhtauksia. Se on tuntunut melkeinpä huojentavalta odotuksiin nähden..! ^_^ Myöskään kosmetiikkaliikkeiden myyjillä ei useinkaan ole viimeisteltyä meikkiä vaan myyjät saattavat jopa olla täysin meikittä au naturel, kasvot kiiltäen. Tämä on välillä tuntunut vähän hassulta. Työnkuvaan ehkä kuitenkin liittyisi olennaisesti siisti olemus vähintään luonnollisella meikillä, kun kuitenkin ollaan meikkejä myymässä.
Pääsisipä itsekin ihastelemaan aasian kosmetiikkakauppoihin :) Näyttää aika mielenkiintoiselta.
- Laura/kosmetiikansuurkuluttaja.blogspot.fi
Tämä on kosmetiikkahörhön taivas ^_^ No, paitsi ei sellaisen joka on hurahtanut pelkästään luonnonkosmetiikkaan.
Osaisitko sanoa, onko se Avrilin BB-voide enemmän kelta- vai punapohjainen?
Ja sitten toinen, tyhmä kysymys: kun laitat Cliniquen aurinkosuojaa, niin pitääkö sen alle tulevan kosteusvoiteen antaa ensin kunnolla kuivua vai voiko Cliniquen lätätä suoraan päälle?
Kelta-, se on lämmin sävy. Ainakin siis se Medium-sävy jonka sain testiin, vaaleammasta en osaa sanoa.
Cliniquesta - lisään sen aina kasvoille vasta juuri ennen ulos lähtöä, eli yleensä siinä vaiheessa meikkikin on jo tehty tunteja aikaisemmin :) En siis koskaan laita sitä heti aamuisen puhdistus- ja kosteutusrutiinin jälkeen, koska se ei ole tarpeen, koska aniharvoin olen lähdössä aamulla saman tien ulos ovesta kun kasvot on kosteutettu. Ennen ulos lähtöä kasvoille tulee vielä meikkikin. Laitan Cliniquen DSD:n aina päällimmäiseksi iholle meikin päälle, mutta sinulle toinen tapa varmasti sopii paremmin kun laitat sitä koko kasvoille, itse laitan vain huulten ympärille. Ja joskus silmien ympärillä jos olen korkean UV-indeksin maassa ja koen tarvetta suojata sy-ihonkin vielä tavallista paremmin. Kuten täällä Koreassa :)
Kiitos vastauksesta. :)
Kyllä, koko kasvoille edelleen laitan tuota Cliniquea. Ja vielä on pullossa ainakin jonkin verran jäljellä.
Hih, tulipa kotoisa olo, koska japanifiilis ja Dolly Winkin ripsari. Tuollainen vaaleansininen volume-purtilo asustelee täällä ja itse olen ainakin ollut tyytyväinen. Mitään oikeasti merkitsevää toki en voi siitä sanoa, kun en liiemmin meikkejä harrasta tai ole kokeillut erilaisia ripsivärejä, että voisi vertailla.
Hihi, ainakin joku lukija sen tunnisti :)
Oih, tulee mieleen kevään Japanin-matkani, kävin hipsuttelemassa kaikkea ihanaa kosmetiikkaa monta kertaa. Tein monta sellaista pienempää tiedustelumatkaa ja keräsin want-listaa (ja mies oli yllättävän kärsivällinen) . Viimeisinä päivinä ostin sitten kerralla suurimman osan jutuista kun tarpeeksi ostaessa sai verot vähennettyä - onko Koreassa käytössä tämä taxfree-systeemi turisteille? Ai niin, viimeisen shoppailukliimaksin Osakassa järjestin käytännössä niin, että lähdin kaupungille muutama tuntia ennen miestä ja treffattiin vasta sen jälkeen :)
Tuo hipsuttelemassa on niin hauska ilmaisu, olikos se jopa jonkun tietyn alueen murretta...? Olen hipsutteluun joskus aiemminkin "törmännyt" mutta omassa sanastossa se on ihan vieras ilmaisu, Pohjois-Savossa ei taideta hipsutella... ^_^ Joka tapauksessa, se kuulostaa söpöltä toiminnalta, mulle tulee mieleen että joku kevyesti koskettelee ja ikäänkuin silittelee jotain... :)
Joo, Koreassa saa tuotteet tax freena jo suoraan monissa kaupoissa, kunhan vain on passi mukana.
Kuulostaa järkevältä :) Mitä sitä turhaan raahata kyllästynyttä seuralaista mukanaan joka mieluummin tekisi jotain ihan muuta kuin seisoskelisi eri kosmetiikkaliikkeiden nurkissa ^_^
Haha, olen itse kotoisin Uudeltamaalta eli en puhu mitään murretta mutta nappaan kivoja sanoja sanavarastooni ja pyrin käyttämään niitä :) Hipsuttelu kuvaa minusta juuri sitä fiilistä, mikä minulla oli kun olin kosmetiikkaliikkeissä ihastelemassa kaikkia ihanuuksia - sillälailla sormet vipattaen innosta, mutta hellästi kuitenkin :D
:D <3
Jos korealaiset hiustenhoitoaineet kiinnostavat, kokeile ihmeessä Wishtrendin myymää Jungle Botanics-sarjaa. Se shampoo-hoitoainesetti tupsahti viime syksynä kokeiltavakseni, ja vakuutuin täysin. Erityisesti hoitiksen tehot ovat mahtavat - samoin tuoksu ja koostumus kaikinpuolin miellyttävät! Shampoon ideana on olla 'cooling' - mintun ja mentolin viileydessään, mutta itse en kokenut valtavaa viileysefektiä päänahassani, mikä on hyvä juttu. PEsuteho on riittävä, mutta ei mene liiallisuuksin
Tuota komboa voin suositella, ja tilailen hoitoainetta aina lisää putkilon tyhjennyttyä. Jopa äitini, jota on hankala miellyttää, ihastui (kuten myös korealaiseen voiteeseen, Klairsin Rich Moist Soothing Creamiin)..
Mä luulen (tai pelkään), että en pysty ostamaan täältä hiustuotteita laukun painorajan puitteissa koska hiustuotteet painaa niin paljon enemmän kuin ihonhoitotuotteet (ostan vain kasvo,- en vartalotuotteita). Toisesta laukustakin voisi tietysti maksaa mutta sitten kuvaan astuu jo liikkumisongelma majapaikasta lentokentälle, en ehkä jaksa kolmen laukun kanssa seikkailla julkisessa liikenteessä... :/
Onneksi Wishtrend myy noita kaikkialle maailmaan, ja usein vielä with free shipping :)
^_^