Kyllä minun nyt kuitenkin teki mieli taas kirjoittaa vähän kosmetiikasta ^_^ Joten tässä tämä vihdoin on: Joik-juttu.

Joik on Viron suurimpia (ellei suurin?) luonnonkosmetiikkamerkki.

Suomesta Joikia saa rajoitetusti harvoilta jälleenmyyjiltä, tiedossani on tällä hetkellä vain Tampereen Koskikeskuksen Kimpure, saa huikkailla kommenttilaatikkoon muitakin jos teillä on tietoa. Joku taisi aiemmin vinkata jostain Helsingin liikkeestäkin..?

Tämän jutun tuotteita en ole saanut Kimpurelta vaan osan olen ostanut itse ja osan saanut Joikin edustajalta Karkkipäivän tammikuisella lukijamatkalla Tallinnassa.

Tallinnassa meille pidettiin Pillerkaar-liikkeen vierailun yhteydessä (kuvassa) mielenkiintoinen Joik-esittely, joka villitsi aikamoisen määrän ihmisiä kahmimaan Joik-herkkuja hyllyistä ja muodostamaan jonoa kassalle ^_^ Joku tuote taisi loppuakin kun siitä niin innostuttiin... :D

Kehuin jo aiemmin pystyyn Joikin superherkullisen greippi-mandariinivartalovoiteen joka tulee varmaankin päätymään Sannin Parhaat Vartalovoiteet Hall Of Fameen :) Täytyisi joskus tehdä sarja postauksia eri tuotekategorioiden lemppareistani; parhaat shampoot, parhaat hoitsikat, parhaat vartalovoiteet, kuorinnat, ripsarit jne jne. Kaikki listaukset ovat ihania ^_^

Mutta tänään siis muutama sana Joikin muutamasta tuotteesta. Ostin itse kaksi tuotetta: kaksifaasisen tyrniöljyä ja piparminttua sisältävän kasvoveden ja ruusunmarja-vehnänalkiouutekasvovoiteen. Loput postauksessa näkyvät tuotteet sain Pillerkaar-vierailun yhteydessä.

Refreshing Facial Toner with Seabuckthorn Oil and Aloe 10,90€ / 100 ml

(hinnat ovat Joikin EU-nettikaupasta, Suomen jälleenmyyjien hintoja minulla ei ole tiedossa)

Mielenkiintoinen tuote! Kaksifaasista, öljypitoista kasvovettä en muista ennen testanneeni. Tai kyllä joissain kasvovesissä on öljyjäkin mutta niin pieninä pitoisuuksina ettei neste tunnu rasvaiselta. Joikin kihelmöivässä kasvovedessä tyrniöljyä ei ole emulgoitu vesifaasin kanssa vaan se on omana kerroksenaan vesipitoisen osuuden päällä ja täytyy sekoittaa ravistamalla.

Kasvovesi tuntuu hoitavalta ja kosteuttavalta ja jättää ihon sen tuntuiseksi kuin sille olisi levittänyt jonkun kevyen seerumin. Öljyfaasin ansiosta tuote ravitsee ihoa paljon "tavallista" kasvovettä tehokkaammin ja sanoisin sen siis sopivan erityisen hyvin kuivalle iholle. Piparminttuöljy saa aikaan aistit herättävän tuoksun ja pienen kihelmöinnin iholla joka kuitenkin katoaa hyvin nopeasti. Joikin edustaja kuvailikin kasvovettä ihon aamuiseksi herättäjäksi. Näin voimakas piparmintun tuoksu ei kenties ole kaikkien mieleen mutta osa varmasti tykkää kympillä :)

Yleensä kihelmöivät ja raikasta tuntua tuovat ainesosat kuten minttuyhdisteet ovat tuttuja rasvaisen ja sekaihon tuotteista, ja sen yhdistäminen ravitsevaan tyrniöljyyn on varsin omaperäistä. Jännä ja persoonallinen tuote, kaiken kaikkiaan :) Tykkään! Inci löytyy täältä. Kasvovesi on alkoholiton, 100-prosenttisesti luonnollinen ja koostuu vain 11 ainesosasta.

Facial Daycream with Rosehip and Wheatgerm Oil

(hmm, en löydä tätä nettikaupasta joten en saa hintaa selville... itse maksoin tästä Tallinnassa muistaakseni jotain 16 euron tienoilla)

Joikin kevyin päivävoide. Jälleen mielenkiintoinen koostumus: voide tuntuu iholla ensin hyvin ohuelta ja "vesimäiseltä" ja se levittyy notkeasti, mutta hetken kuluttua, voiteen imeytyessä, paljastuukin rasvaisempi laatu. Loppujen lopuksi iholle jää itse asiassa paljon "rasvaisempi" tunne kuin monen fyysiseltä koostumukseltaan paksumman ja jähmeämmän voiteen jälkeen. Tunne ei ole epämiellyttävä tai liian rasvainen minun ihotyypilleni (normaali / sekaiho) mutta jotenkin odottamaton kun voide itsessään on niin ohuen ja vesivoittoisen tuntuista.

Jälleen täysin erityyppinen koostumus kuin kaikki muut viime kuukausina testaamani (Esse, Cîme, Havlik Apoteka).

Voiteessa on lempeä ja mieto, luonnonkosmetiikkamainen tuoksu. Ehkä vähän viljainen..? Ei yrttinen tai eteerisöljymäinen. Voiteen keltainen väri tulee porkkanaöljystä, tuotteessa ei ole käytetty erillisiä väripigmenttejä.

Tykkään tästäkin, mutta se ei kuitenkaan lukeudu ihan vuoden suosikkivoiteisiini. Rasvaisuutensa perusteella se ehkä sopii minulle kuitenkin paremmin talvikäyttöön.

Rejuvenating Beauty Elixir 36€ / 30 ml

Ihastuttavan tuntuinen, ravitseva seerumi. Oijoi, aivan ihana!

Joikin sivuilla tuotekuvauksessa puhutaan "luxurious and lightweight oil-free" -koostumuksesta, ja täytyy sanoa että yllätyin tuosta öljyttömyydestä, sen verran ravitsevalta seerumi tuntuu. Ei öljyiseltä, mutta ehdottomasti täyteläisemmältä kuin monet muut kokeilemani seerumit. Tuntuu juuri sellaiselta kosteuttajalta joka riittäisi minulle yksinään ja juuri tämän tyylisiä kosteustuotteita tykkään kasvoilla käyttää: ohuita jotka imeytyvät nopeasti mutta jättävät silti ihon pinnan pehmeäksi ja ravituksi ja hyvin vesivoittoista seerumia hoidetumman tuntuiseksi. Todella taidokkaasti formuloitu, on tämän kauneusbloggaajan näkemys. Seerumi on alkoholiton, inci löytyy täältä.

Hinta-laatu-suhde on tässä tuotteessa kyllä kohdallaan, seerumit ovat tunnetusti kalleimpia kasvojen hoitotuotteita ja kun näin ylellisen tuntuisen seerumin hinta jää alle neljään kymppiin, pidän hintaa todella fiksuna. Tuoksu ei ehkä ihan kulje käsikkäin ylellisen ihofiiliksen kanssa, vaikka makuasioitahan ovat nämäkin: seerumi tuoksuu appelsiininkukkavedeltä. Se on minulle hyvin arkinen tuoksu ja tuo vahvasti mieleen Yves Rocherin kylpyvaahdon lapsuudesta ^_^

Rejuvenating Eye Cream 25€ / 15 ml

Koostumukseltaan keskirasvainen, ravitsevan tuntuinen, miellyttävä silmänympärysvoide. Tuoksu yrttinen ja perinteisen luonnonkosmetiikkamainen.

Silky Facial Serum 19,90€ / 30 ml

Tätä en kokeillut lainkaan sillä se on öljypohjainen ja täysin vedetön, eli käytännössä siis kasvoöljy. Pelkkä öljypohjainen kosteuttaja ei imeydy iholleni kovin hyvin, jos ollenkaan, kesäaikaan, joten sen tyyppiset koostumukset jätän suosiolla talviaikaan. Ei ole reilua arvioida jotain tuotetta olosuhteissa, jotka eivät ole sille sopivat :)

*

Kokonaisuudessaan pidän Joikia oikein vetovoimaisena ja kiinnostavana sarjana. Pakkausdesign on mieleeni ja tietysti tuotteiden luonnollisuusaste ja raaka-aineet  ovat luonnonkosmetiikan ystävän "cup of tea" :) Harmillista ettei sarjaa ole Suomessa saatavilla laajemmin. Etenkin  nuo vartalovoiteet, joita on useissa törkeän houkuttelevissa tuoksuissa, ovat koostumukseltaan huippuluokkaa.

Huomenta!

Tänään vaihteeksi pieni liikuntailostus :)

Muistatteko sen superhelpon, supertehokkaan kolmen liikkeen hiit-treenin johon hurahdin kesällä?

No, se ei jäänyt ohimeneväksi jutuksi vaan olen vetänyt sitä säännöllisesti siitä saakka :) Tänäkin aamuna hikistelin menemään tuossa lattialla terassin verhon edessä, ahtaimmassakin vuokrahuoneessa on aina tilaa vetää tämä muutaman neliömetrin vaativa treeni :)

Ei vitsi että mä olen iloinen että se lehtijuttu tuosta treenistä sattui mun silmään, tämä on kyllä niin paras kunnon ylläpitäjä olosuhteissa, joissa normaalit treenit eivät ole mahdollisia :)

Reissuilusta ja liikunnasta

Säännöllisesti liikkuvat tietävät, miten pian kropassa alkaa tuntua jos ei treenaa.

Viikon tai parin matkalla voin hyvin pitää "lomaa" jumppailusta, mutta kolmannen viikon kohdalla alkaa tuntua ikävältä. Kun keho ja lihakset ovat tottuneet liikuntaan ja treenin tuomaan stimulaatioon, lihaksissa alkaa tuntua konkreettisesti sellainen "sirinä", ne ikäänkuin kerjäävät että anna nyt meille jotain ärsykettä, me halutaan tehdä töitä. :) Jos tähän vaatimukseen ei vastaa, on seurauksena velttous ja sellainen jännä voimattomuuden tunne. Ensimmäisellä pidemmällä reissullani syksyllä 2012 skippasin treenit kokonaan, ja seurauksena oli niin ikävä, tukkoinen olo kehossa että en enää halua sellaista.

Olen kertonut etten ole mikään himoliikkuja, ja sitä en ole edelleenkään :) Olen hyvän olon liikkuja. Minua eivät aja treeneihin tavoitteet fitness-kropasta tai hikijumpan tai -lenkin tuoma euforia, vaan yksinkertaisesti se, miten hyvän olon liikunnan säännöllinen harrastus tuo minuun kokonaisvaltaisesti. Jos on pitkään liikkumatta, olo menee huonoksi ja "horroksiseksi". Liikunta taas ylläpitää vireää, energistä oloa niin että kropassa ihan surraa :) Tätä minä haluan :)

Siksi en enää myöskään luovu liikunnasta reissuolosuhteissa.

Aamujumppa Haniassa rannalla

Viimeiset kolme vuotta vedin reissuissa aina tätä tunnin mittaista jumppaa, ja mukana kulki kuminen jumppanauha. Se onkin kyllä kätevä väline, ei paina juuri mitään eikä vie tilaa ja sillä saa mainiosti tehtyä lihaskuntotreenin. Mutta! Vartin hiit-treeni hakkaa sen 6-0 ^_^ Tykkään aivan hirmuisesti hiit-treenistä eikä se tunnu menettävän tehoaan yhtään vaikka olen nyt tehnyt sitä kohta viisi kuukautta. Kun treeni vie vain vartin, motivaatio pysyy yllä eikä ole mitään verukkeita miksi ei muka ehtisi sitä vetää. 15 minuuttia vs. tunti? Ja vielä tehokkaammat tulokset? Ei tarvitse miettiä kummanko valitsee :D

Olen ottanut tavaksi tehdä hiitin aina aamukahvin ja aamupalan välissä. Kofeiini kuulema buustaa liikuntasuorituksia, tämän(kin) opin vasta viime kevään FitFarm-valmennuksessa. Joka päivä en ole jumppaa tehnyt vaan joka toinen tai kolmas päivä. Ja hyvä olo kehossa ja lihaksissa on pysynyt yllä, lihaksilta ei ole tullut minkäänlaista viestiä siitä että nyt tarttis saada lisää ärsykkeitä, kiitos. :) Ei tietoakaan velttoudesta.

Ja tähän riittää vain kolme liikettä..! <3

Mites te, innostuiko joku muukin hiitistä sen mun heinäkuisen postauksen jälkeen? Oletteko saaneet tuloksia? :)

Iloinen Santorini-tyttö :)

(...joo, ei postausta ilman Santorini-maisemia tällä viikolla, pelkäänpä ^_^)

Santorini on yksi Kreikan upeimpia ja ainutlaatuisimpia saaria, ja samalla kalleimpia.

Saarella on mahdollista valita kaksi erityyppistä lomakokemusta, ja hintalappu määräytyy sen mukaan. Jos haluaa klassisen maisema-Santoriniloman calderan eli purkautuneen tulivuoren kraaterinreunan puolella, saa maksaa reilusti muiden Kreikan saarten keskihinnan yli. Jos haluaa perinteisen rantaloman saaren "lättänällä" puolella, hinnat eivät juuri poikkea muista suosituista Kreikan charterlomasaarista. Mutta ympäristökään ei ole ns. ainulaatuinen, toisin kuin calderan puolella.

Useimmat saapuvat Santorinille näkemään ja kokemaan nimenomaan calderan alueen taian. Näkymät ovat sanoinkuvaamattomat; dramaattinen, tumman harmaan ja punaisen väreissä shiftaava calderan reuna putoaa jyrkästi siniseen mereen ja erityislaatuinen valo pehmeässä autereisuudessaan on kuin jostain haltiamaailmasta. Kraaterin reunaa täplittävät kylät ovat tyylissään ja arkkitehtuurissaan uniikkeja Kreikassa, missään muualla ei näe tällaisia kyliä. Santorini on kaiken kaikkiaan niin ainutlaatuinen, että jopa kreikkalaiset itse pitävät sitä ihan omana kategorianaan. On saaria, ja on Santorini.

Pienellä budjetilla matkaavalle saarihyppelijälle Santorinin calderapuoli ei ole helposti toteutettavissa oleva kohde. Pääkaupunki Firan ja aivan saaren uloimmassa kärjessä sijaitsevan Oian väliin jäävä alue on todella arvokasta aluetta luksushuoneistoineen ja hotelleineen. Domatioita tältä alueelta löytyy hyvin vähän, jos ollenkaan. Useimmat "reppureissaajat" majoittuvatkin saaren lättänälle rantapuolelle etenkin Perissan alueelle. Siellä on myös leirintäalue. Perissan hinnat houkuttavat, mutta on hyvä ottaa huomioon, että tunnelma tällä puolella on täysin toisenlainen kuin calderalla. Jos hakee klassista Santorinia, se ei löydy tältä alueelta. Kamari on toinen suosittu lomakylä lättäpuolella, ja sopii erityisesti perhelomailuun.

On kuitenkin yksi erinomainen kohde joka mahdollistaa majoittumisen vain kilometrin päähän calderan reunasta ilman korkeaa hintalappua. Tämä kylä jää monen tietoisuuden ulkopuolelle, koska se ei kuulu matkanjärjestäjien pakettilomakohteisiin eikä siitä muutenkaan koskaan puhuta Santorinin yhteydessä, koska kylässä ei ole tyypillisen Santorini-turistin näkökulmasta mitään erityistä.

Paikan nimi on Karterados. Vain kivenheiton päässä Firasta, ja täällä saa huoneiston syys-lokakuussa 25 eurolla.

Karteradosissa et ole riippuvainen busseista toisin kuin Kamarissa tai Perissassa asuessa, mikä on sen lyömätön etu. Pääset kävellen pääkaupunkiin viidessätoista minuutissa.

Karteradosissa on paljon domatioita ja yksinkertaisempia hotelleja. Valtaosa niistä on sijoittunut kylän päätien varrelle, ja päätie puolestaan yhdistyy suoraan Firaan menevään päätiehen. Karteradosista tullessa käännyt risteyksessä oikealle Cretan Bakeryn suuntaan ja olet hetken kävelyn jälkeen Firan keskustassa. Jos kilometrin kävelymatka kuitenkin tuntuu ylivoimaiselta, Cretan Bakeryn edestä menee myös bussi ;) Samalta pysäkiltä pääset halutessasi saaren rannoille ja muihin kyliin meneviin busseihin. Sanoisin siis, että Karteradosin sijainti on aika lailla täydellinen saareen tutustumisen kannalta :)

Karterados itsessään on viehättävä perinteinen Santorinin kylä. "Perusturistia" tällainen paikka ei kiinnosta mutta aitoa kreikkalaisuutta hakeville kylä tarjoaa antoisat puitteet tutkimusmatkalle.

Värikästä ja paikoin ränsistynyttä. Charmia, joka vetoaa minuun.

Tässä paikassa asuin Karteradosissa kaksi vuotta sitten.

Pyöreäkättoiset lieriön muotoiset talot ovat calderan seinämään rakennettujen luolatalojen ohella tyypillistä Santorini-arkkitehtuuria.

Firaan johtava tie ei ole mikään kuvauksellinen katu, älä anna sen lannistaa jos saavut Santorinille ensimmäistä kertaa. Edessä odottaa jotain upeaa :)

Kun kävelee vartin verran arkista, liikkeiden ja ravintoloiden reunustamaa tietä, kohtaa pian...

...tämän klassisen maiseman.

Jos majoittuisit tässä, yön hinta vielä syksylläkin alkaa jostain 150 eurosta. Mitä lähempänä calderan reunaa ja mitä esteettömämpi merinäköala, sitä kalliimpi.

Kuten totesin kaksi vuotta sitten upeassa, historiallisessa Santorinin luolatalossa majoittuessani, tämä jos mikä on alue ja majoitustyyppi josta minäkin olen valmis maksamaan ja valmis sellaiseen elämykseen säästämään. Yleisesti en piittaa hotelleista tai luksusasutuksesta, mutta Santorinin caldera kuuluu harvoihin poikkeuksiin.

Pitkillä saarihyppelyillä budjetti on kuitenkin sellainen, ettei calderamajoitus ole mahdollista. Ja muutenkin - tämän tyyppisen über-romanttisen ympäristön tunnelmallisine majoituksineen jaan kaikkein mieluiten rakkaani kanssa, en silloin kun matkustan yksin.

Siksi valintani on Karterados. :)

.

Lähdetään pienelle kävelylle calderan reunaa pitkin. Tälläkin kävelyllä on budjettinäkökulmansa ;)

Pääkaupunki Firasta kulkee kävelyreitti kraaterin reunaa seuraten aina saaren kärkeen Oiaan saakka. Maisemat reitin varrella ovat miedosti ilmaistuna fantastiset.

Matkan varrella on kohtia, joista näkee saaren kummallekin puolelle.

Firan ja Oian väliin jää kaksi muuta kylää; Firostefani ja Imerovigli.

Myös nämä kylät ovat turistillisesti erittäin kehittyneitä ja täynnä hulppeita loma-asuntoja ja hotelleja, mutta ne ovat pienempiä ja rauhallisempia ja niillä on tietyt etunsa Firaan ja Oiaan nähden. Jos Firan vilkkaus ja räikeiden turistikrääsäkauppojen ylitarjonta väsyttää, nämä kylät tarjoavat huomattavasti krääsä-siistimmän ympäristön.

Jos Oian luksustaso Firaa hienostuneempine tunnelmineen viehättää, mutta päätön väenpaljous ei (pikkuisen ja ahtaan kylän kadut täyttyvät kirjaimellisesti ääriään myöten iltaisin auringonlaskun aikaan), voi Firostefania ja Imeroviglia suositella mitä lämpimimmin. Etenkin Imerovigli on aivan erityisen chic ja caldera-näkymät Imeroviglin kohdalla mielestäni ehkä kaikkein upeimmat ja dramaattisimmat.

Thirasia on muinoin Santoriniin kuulunut ja pääsaaresta tulivuorenpurkauksen myötä erkaantunut osa, jonne pääsee Oiasta pienellä paikallisveneellä tai Firasta osana kaupallisia caldera-risteilyjä. Thirasiassa on yksi kylä, kuvauksellinen, niinikään calderan reunalla istuva Manolas, jonne kannattaa suunnata jos haluaa kokea miltä Santorini on näyttänyt ja tuntunut ennen massaturismin saapumista.

Ja nyt seuraa taas budjettivinkki.

Calderanäköalaiset ravintolat ja baarit ovat itsestäänselvästi saaren kalleimpia paikkoja syödä tai nauttia drinkki.

Hinnat ovat todellakin poskettomia maan yleiseen hintatasoon nähden; tsatsiki 6 euroa...!!! (Muualla tsatsikia voi pitää kalliina jos hinta ylittää 3,80€.)

Mutta mitä kauemmaksi Firan keskustasta calderan reunaa kävelee, sitä halvempia hintoja kohtaa. Ei suoranaisesti halpoja muuhun Kreikkaan nähden, mutta Santorinin tasoon nähden.

Etsin eilen kävelylläni mukavaa paikkaa jossa nauttia auringonlaskusta, ja päädyin lopulta Firostefaniin ravintola Vaniliaan. Täällä sain nauttia auringonlaskusta vailla Firan ja Oian ryysistä ja päättömiä hintoja.

Viinilasi maksoi 4 euroa, melitzanosalata (savustettu munakoisodippi) 4,20 ja kreikkalainen salaatti 6,70.

Erinomaiset hinnat näillä näköaloilla, etten sanoisi :)

Esimerkiksi Naxoksella vastaavat hinnat olisivat viinilasi 2 euroa, munakoisodippi 3,50€ ja horiatiki 5€.

Minulle mahdollisuus kokea tällainen hetki ja tällainen paikka on silkkaa luksusta.

Aina siihen ei tarvita suurta budjettia. :)

Karteradosin majoitusta löytää muuten Booking.comista helpoiten kun kirjoittaa hakukenttään suoraan Karterados, ei Santorini.

Santorini sunset @ Firostefani from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

Ei tähän vain kyllästy. <3

Santorini.

Annan teille huomenna muutamia vinkkejä siihen, kuinka kokea kallis caldera-puolen Santorini budjetilla ;)

Se on mahdollista :)

...illallistreffit Naxoksella lukijani kanssa! :) <3

(...he ovat kaikkialla... Karkkipäivän lukijat :D)

...Joikin tuotearvostelu jota en vain saa valmiiksi koska koko ajan tekee mieli kirjoittaa Kreikasta. No, jos suotte sen ilon minulle vielä kahdeksi viikoksi, kohta saatte taas niin paljon kosmejuttuja että pursuaa korvista ulos :D

...pääsen tänään shoppaamaan Korresia! Uuu, pieni suuri kosmeettinen ilo <3

...Donoussa! Aah, siis voi hyvänen aika mitä helmiä pikku-Kykladeilta löytyy, en malta odottaa että pääsen jakamaan kertomukset Kykladien omista "Sottunga"-saarista :)

...kynnet on taas aivan kamalassa kunnossa! Huollosta neljättä viikkoa... Hävettää mennä tämän näköisenä kauneusbloggaajana tapaamaan lukijaa :p

...te olette ihan parhaita kun innostuitte lähtemään mukaan postikortteja Astypalealle -tempaukseen! <3

...tuo yksi paikka kahden tunnin laivamatkan päässä... en voi pysyä sieltä poissa.... en vain voi... Saari toimii kuin magneetti, turha taistella sen vetovoimaa vastaan... Ja miksi taistellakaan?

Siksi suuntaan huomenna...

Santorinille.

I'll have my fix again <3

Eiliseen postaukseen liittyen....

Tämä on nyt ehkä ihan hulluimpia päähänpistoja mutta kun se tuli mieleeni, niin jaan sen. Kun olen sellainen :)

Kun lähdin tänään aamuyöllä kello 05.15 Astypalealta, kohtasin satamassa yllättäen pappaystäväni Lefteriksen.

Vanhus tuli luokseni uurteiset kasvot hymyssä, rutisti minua ja sanoi että oli kovasti odottanut että olisin illalla tullut vielä tervehtimään häntä ylä-Choran viralliseen kohtauspaikkaan, "pappakuppilaan". Pahoittelin ja sanoin että olin kirjoittanut koko illan blogiini juttua Astypaleasta. Kerroin, että Lefteriskin oli päätynyt juttuun ja että olin kirjoittanut kafeneionista ja seinällä olevista vanhoista valokuvista.

Vanhus vaikutti ilahtuvan ja olevan ehkä vähän tohkeissaan. Kun laivan portit avattiin ja olin lähdössä, vaari tarttui minua kädestä ja sanoi, "Lähettäisitkö minulle yhden kuvan jonka otit, niin voin laittaa sen kuppilan seinälle?"

Koukeroisin kirjaimin hän kirjoitti lapulle Poste Restante -osoitteen. Monissa Kreikan pikkukylissä ei ole omia postilaatikoita vaan posti haetaan postitoimistosta. (...kuka posteljooni jaksaisi niitä labyrinttikujia edes kulkea säkkeineen... ^_^)

Ja tähän liittyy ideani. Minulle tuli mieleen, että entäpä jos ilahdutettaisiin Lefteristä ja astypalealaisia postikorteilla Suomesta?

Saari, jonka asukkaat vaikuttavat vilpittömästi surevan sitä, että ovat jääneet turismi-Kreikan takapajulaan. Saari jolle hallitus (joka vastaa julkisten laivareittien suunnittelusta) ei suo kunnollisia laivayhteyksiä että useampi jaksaisi löytää tiensä Astypalealle saakka.

Minulle tuli haikea olo lähteä Astypalealta. Domatiani isäntäkin katsoi minua vähän pettyneen näköisenä kun ilmoitin lähdöstäni, "Why you stay so short time? So soon you leave?"

Niin minulle tuli mieleen, että jos ilahdutettaisiin saarelaisia terveisillä Suomesta :) Välitettäisiin heille tunne, että jossain Pohjolan perukoilla yhdessä maassa jokunen ihminen kuuli nyt Astypaleasta :) Choran kafeneionin kuvaseinä saisi täydennystä pohjoisen eksoottisilta kulmilta ^_^ Ehkä tämä on ihan höpsö idea mutta jos joku haluaa lähteä mukaan, niin se olisi mukavaa :) Koska ilahduttaminen on mukavaa <3

Postikortin voi laittaa osoitteeseen:

LEFTERIS AGGELIS

POST OFFICE

CHORA

85900 ASTYPALEA, DODEKANISOS

GREECE

.

P.S. 2 Ootte niin parhaita kun innostuitte tästä ^_^ <3 <3

Nyt ollaan Kreikan saarten periferiassa.

Kirjoitin Amorgoksen kohdalla, että se on Pireuksesta lähtevän Keski-Kykladien linjan toisiksi viimeinen pysäkki. Astypalea on se viimeinen.

Ja siellä olen nyt.

Ihan alkuun voi vain todeta: voi Astypalea-ressua.

Kiitos sijaintinsa ja laivareitin muiden saarten korostetun tärkeyden, Astypalealle on todella hankala päästä. Laivat Pireuksesta päin saapuvat tänne aina keskellä yötä, aamu-kolmen kieppeillä tarkemmin sanottuna. Päivälauttoja ei ole. Korjaus; ainakin kesällä 2018 Astypalealle pääsee myös päiväaikaan Pireuksesta aamulla lähtevällä laivalla :) Laiva saapuu Astypalealle 16.25.

Saarella on lentokenttä, mutta lentoliput tänne ovat paikallisten mukaan niin kalliita ettei monillakaan ole niihin varaa.

Pireuksesta on Astypalealle 9 tunnin laivamatka, ja aikataulut on ajoitettu reitin turistillisesti tärkeimpien saarten, Paroksen ja Naxoksen mukaan. Koska Astypalea on pieni ja katsotaan vähemmän vetovoimaiseksi saareksi, sinne on korkeasesongillakin vain viisi laivayhteyttä viikossa. Ja vain iltalaiva.

Paikalliset eivät ole tästä lainkaan iloissaan. Tässä meillä on saari, joka toivoisi enemmän turismia.

Laiva oli Astypalealle saapuessaan lähes tyhjä

Itse hyppäsin Pireuksesta lähtevään Blue Star Ferriesin iltalaivaan Naxoksella, jossa paatti pysähtyy vielä inhimilliseen kello 23.05 aikaan. Tuulisen sään vuoksi laiva saapui lopulta päätepysäkilleen tunnin myöhässä aamuneljältä. Jos keskellä säkkipimeyttä silmät ristissä saapuminen ei jo verottaisi saarelle saapumisen miellyttävyyttä, tapahtuu ensikohtaaminen vieläpä sivistyksen ulkopuolelle rakennetussa tyhjässä Uudessa Satamassa, josta on 5 km saaren pääkaupunkiin. (Vanha satama Choran alapuolella palvelee nykyään vain purjeveneitä ja Kalymnokselle liikennöivää pientä laivaa.)

Jos et ole sopinut majapaikkasi kanssa ennakkoon noudosta, saatat jäädä pimeälle laiturille yksinäsi ihmettelemään, ainakin jos saavut korkeasesongin ulkopuolella. Minun  saapuessani paikalla oli tasan yksi taksi joka täyttyi saman tien ja kaasutti tiehensä. Olin jo hetken huolissani kun omaisiaan hakemaan tulleet autot yksi toisensa jälkeen katosivat, mutta parkkialueen viimeisestä nurkasta astui lopulta esiin mies joka esittäytyi domatiani edustajaksi. Huoh!

15 minuutin ajomatkan jälkeen minut oli jätetty hiljaiselle kadulle majapaikkani ovelle ja sain avaimen käteen. Mies toivotti hyvät yöt ja ajoi tiehensä.

Näin saavuin Astypalealle. Päätepysäkille. Asukasluku 1200.

Astypalea on siitä mielenkiintoinen saari, että se muistuttaa tyylillisesti täysin Kykladeja valkoisine sokeripalataloineen, mutta kuuluu Dodekanesiaan. Historiallisestikin Astypalea on ollut osa Kykladeja, mutta jossain jaossa se päätettiin liittää Dodekanesiaan. Yhden tarinan mukaan, kun Kreikan ja Turkin raja vedettiin vuonna 1830, Astypalea jäi epätarkan kartan vuoksi Turkin puolelle ja joutui tämän vuoksi myöhemmin osaksi Dodekanesiaa.

Oli historia tai laivayhteyksien surkeus mikä hyvänsä, on Astypalea ehdottomasti vierailun arvoinen. Ainakin jos on viehtynyt rauhallisiin kohteisiin joissa turismi on erittäin pienimuotoista ja arvostaa kuvankauniita kyliä. Astypalealla ei ole montaa kylää, mutta sen pääkaupunki, Chora, kuuluu Kreikan saariston kauneimpiin ja parhaiten säilyneisiin. Se on saaren ainoa mainittavan kokoinen asutuskeskus, muut kylät ovat lähinnä kourallinen taloja parin rannan ympärillä.

Juuri Chora tekee Astypaleasta minulle vierailun arvoisen. Se on niin täydellisen postikorttimainen ylimmällä huipulla kohoavine Kastroineen että tunsin äärimmäisen syvää tyydytystä vain päästessäni näkemään sen "livenä". Ja painamaan kameran laukaisinta lukemattomia kertoja.

On jälleen ollut todella mielenkiintoista kokea, miten erilaisia saarten tunnelmat ovatkaan. Astypalealla on paljon yhteistä Amorgoksen kanssa: kummatkin ovat suhteellisen eristyksissä, ne ovat karun vuoristoisia ja kummallakin on kauneudestaan kuulu Chora. Kummatkin tunnetaan vähemmän turistillisina paikkoina. Silti, Amorgoksen menoa voisi luonnehtia supervilkkaaksi uneliaaseen Astypaleaan verrattuna. Täällä on todella, todella, todella hiljaista.

Kun astuin aamulla ulos domatiastani ja kuvasin tyhjän, hiljaisen, rantaa seuraavan pääkadun, odotin sen täyttyvän ihmisistä myöhemmin päivällä ja viimeistään illalla. Iltaisinhan Kreikassa kaikki ovat ulkona. Vaarista vauvaan, suunnilleen. Kävellään pitkin pääkatua ja vaihdetaan kuulumisia, volta eli iltakävely on yksi Kreikan näkyvimpiä perinteitä. Olen nähnyt ihmisten pulppuavan iltaisin koloistaan ja täyttävän pienen pääaukion parin sadan ihmisen pikkukylissäkin.

Ei Astypalealla. Pääkaupunki on syyskuun lopulla hiljaisempi kuin Järvelän keskusta heinäkuussa. Ravintolat ja kahvilat ovat tyhjiä, vain muutamassa kafeneionissa (="äijäkuppila") istuu vakioporukkansa pelaamassa korttia.

Menin tänään kaupungin rannalle. Siellä ei ollut ketään muuta kuin minä.

.

Eilisellä kävelylläni Choran vanhimmassa osassa eli Kastrossa kohtasin yhden ihmisen. Mies istui maalaamassa kun kuljin ohi.

Kohtasin hänet myöhemmin uudestaan istuessani itse kuvaamassa erään kirkon edessä. Mies alkoi jutella minulle.

Kävi ilmi, että hän on Itävallasta, omistaa Astypalealla talon ja on viettänyt täällä vaimoineen kesät viimeiset 30 vuotta. Sain kuulla, että Kastron alue oli vielä 20-30 vuotta sitten käytännössä hylätty rauniokaupunki, ja pääosa choralaisista asui alhaalla satamassa.

Vanha Kastro oli sortunut pahoin maanjäristyksen seurauksena eikä paikallisilla ollut kiinnostusta elvyttää aluetta. Sitten saarella vierailleet ulkomaalaiset iskivät silmänsä kuvauksellisiin rauniotaloihin, ostivat ne pilkkahintaan ja alkoivat kunnostaa niitä. Ulkomaisen kiinnostuksen seurauksena myös paikalliset tajusivat alueen arvon ja viimeisen parinkymmenen vuoden aikana Kastro on jälleen täyttynyt elämällä ja asukkailla. Kunnostetut talot näyttävät raunioita vasten silmiinpistävän uusilta ja "kiillotetuilta". Todella kiehtova kaupunginosa kävellä.

Kuvia Kastron alueelta

Mutta vaikka täällä on asukkaita, niin hiljaista täällä silti on.

Astypalean Chora on kuvauksellisempi kuin Amorgoksen ja näyttää paljon isommalta ja jotenkin kosmopoliittisemmalta, mutta Amorgoksen Chorassa on enemmän eloa ja palveluita. Siellä on tavernoita, baareja ja pieniä söpöjä putiikkeja. Vielä syyskuun lopullakin siellä liikkui ihmisiä ja ravintolat olivat auki. Astypalealla ruokapaikan löytäminen ei ollut ihan helppoa.

Etsiessäni lounaspaikkaa törmäsin Choran keskusaukiolla papparaiseen joka kysyi voiko olla avuksi.

Kerroin ruoka-aikeeni ja pian istuinkin papan kyydissä matkalla rantakylä-Livadiaan, jossa papan serkulla kuulema oli taverna. "Melkein kaikki muut paikat ovat jo kiinni", mies, Lefteris nimeltään, kertoi. "Mutta serkun paikasta saat ruokaa".

Livadia

Ja niin sainkin. :) Lefteris jäi lounasseuraksi, ja juttelimme elämästä Astypalealla ja paljon muustakin. Papat ovat hyvää seuraa, olen matkoillani huomannut.

Ruoan jälkeen Lefteris halusi vielä näyttää minulle kantapaikkansa eli Choran keskusaukion kafeneionin. Baarin seinät on kuvitettu vanhoilla valokuvilla ja sain kuulla kellastuneiden kuvien henkilöistä monet tarinat...

.

Astypalea on vierailun arvoinen, mutta kaksi päivää täällä on tarpeeksi. Ainakin tähän aikaan sesonkia.

Niin paljon kuin antituristilliset saaret minua viehättävätkin, niin kaipaan vähän enemmän elämää ympärilleni. Sitä voi olla paljon pienemmissäkin paikoissa, koko ei ole ratkaiseva tekijä.

Verkkainen uneliaisuus kenties on juuri osa Astypalean charmia ja persoonaa.

End of the line.          

Joku kysyi kommenteissa hiljattain minun ja Mr. Karkkipäivän parisuhteesta, ja miten meillä käytännössä toimii tällainen suhde jossa vietämme niin paljon aikaa erillämme.

Olemme erillämme osin pakon (työhön liittyvien olosuhteiden) sanelemana, osin myös omasta halustamme, koska kummallakin on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita joihin toinen ei niin luontevasti sujahda mukaan. Miehellä on esimerkiksi rakkautensa vuoriin ja kiipeilyyn, minulla Kreikkaan ja saarihyppelyyn. Ja kun reissataan, toinen haluaisi luksusta, toinen vuokrahuoneita ja itse kokattuja aamiaisia.

Mun mies ei taida ylipäänsä olla saari-ihmisiä… Kyllä hän Ahvenanmaankin sijaan valitsee Lapin. On monia asioita ja paikkoja, joissa meillä on luontevaa viettää aikaa ilman toista. Sitä ei edes mitenkään erityisesti ajattele, se on aina ollut niin. Eikä se tarkoita että haluaisi yhtään vähempää olla toisen kanssa.

Lapista puheen ollen, juuri nyt, minun istuessani pienessä kellertävänsävyisessä keittiössä Naxoksen vanhassakaupungissa, mies on telttoineen jossain Kilpisjärven maisemissa. Ehkä hän on paistamassa makkaraa nuotiotulella. Tänään aamulla hän oli huiputtanut Haltin. Sain sieltä kuvaterveiset. <3

Olen kertonut täällä blogissa kuinka rakastan yksin matkustamista ja kuinka juuri se yksin oleminen on ”se juttu” ja mahdollistaa asioiden ihan erilaisen, intensiivisemmän kokemisen. Kun ei ole seuralaista viemässä osaa huomiosta, tulee tarkkailtua ja absorboitua ympäristöä eri lailla. Panee merkille asioita joita ei ehkä muuten huomaisi. Saa eri tavalla yhteyden paikallisiin.

Ja ennen kaikkea, ei tarvitse tehdä kompromisseja. Saa kävellä ympäri labyrinttikujia aamusta iltaan jos siltä tuntuu tai pysähtyä johonkin niemennokkaan kolmeksi tunniksi sanomatta sanaakaan. Juuri se on niin vapauttavaa, niin ihanaa. Saan seurata tunnettani ilman että valintani ärsyttävät ketään. Saan olla juuri niin hidas patikkapolulla kuin haluan tai jäädä Hondos Centeriin hiplaamaan huulipunia ihan niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa. Se ei pilaa kenenkään toisen lomaa.

Vapaus ja riippumattomuus. Se on äärettömän ihanaa.

Ja kuitenkin. Vaikka juuri kirjoitin kaiken tuon ja se pitää täysin paikkansa…

Kaipaus. Voimakas halu jakaa kokemuksia rakkaani kanssa. Joka päivä tulee hetkiä, jolloin tunnen suurta haikeutta siitä ettei mies ole näkemässä tätä kanssani. Haluaisin, että hänkin haluaisi olla täällä. Että hänkin jakaisi sen tunteen mikä minulla on Kreikkaa ja näitä pieniä saaria kohtaan.

Koska lopulta, onni on todellisinta kun sen saa jakaa. Jotenkin näin sanottiin elokuvassa Into The Wild.

Jouduin poikkeuksellisen tunteellisuuden valtaan saapuessani eilen Naxokselle. Viimeksi kun olin täällä, oli miehenikin täällä. Muistatteko kun kaksi vuotta sitten mieheni ja anoppini liittyivät viimeisellä viikolla saarihyppelylleni? Halusimme antaa anopille lahjaksi matkan turkoosin veden äärelle. Sitä hän oli toivonut, että joskus pääsisi uimaan turkoosinsiniseen mereen.

Nyt Naxos on leimautunut minun ja miehen saareksi. Samoin kuin Paros ja Santorini, koska niillä olemme käyneet yhdessä. Siksi minut valtaa täällä nyt erityinen haikeus… Jään katselemaan tiettyjä kaariholveja, kujia ja ravintoloita pitkään koska me olemme kulkeneet tai istuneet siellä.

Mies on sanonut aina, ettei Kreikassa ole mitään mikä erityisesti vetäisi häntä puoleensa. Hänen ”Kreikkansa” ovat vuoret.

Siinä missä minä en ole onnistunut tartuttamaan rakkaaseeni kipinää Kreikkaa tai Ahvenanmaata kohtaan, on mies saanut minutkin rakastumaan vuoriin. Ja ulkoilmaelämään. Vaeltamiseen. Siksi matkat ja retket luonnon keskelle toimivat meillä parhaiten, ei tule riitaa hotellien tasosta tai ravintoloiden hinnoista. Minäkin koen vuorilla tai metsän keskellä ääretöntä onnea ja iloa.

Olisin mielelläni tänä iltana käpertynyt miehen viereen makuupussiin Haltin juurella. Tai... hän olisi voinut etsiä halvan äkkilähdön Santorinille...

Kun katson iltaisin Egeanmereen hitaasti valuvaa pehmeäreunaista, oranssinpunaista aurinkoa, ajattelen aina mielessäni, ”Kunpa miehenikin jonain päivänä istuisi tässä vieressäni ja rakastaisi tätä.”

Ehkä se jonain päivänä tapahtuu.

Just tällaisia reissustooreja on ihan parasta jakaa :) Kun jotain sattuu täysin odottamatta ja spontaanin kohtaamisen seurauksena pääsee kokemaan jotain erityistä :)

Sattumanvaraisesti valitsemani rantabaari Egialissa ja siellä aivan ohimennen tiskillä kohtaamani mies johtivat kolmea päivää myöhemmin siihen, että sain kuulla jälleen yhden mielenkiintoisen elämäntarinan, sain uuden ystävän, pääsin kierrokselle Amorgoksen ainoaan viiden tähden hotelliin ja - - palasin illan päätteeksi kera violetin hiusvärin ^_^ Asioita, joita ei vain voi ennustaa - ne vain tapahtuvat :D

Tarinankertojamaisesti aloitan sanoilla; kaikki alkoi siitä kun... tein viime keskiviikkona päiväretken Egialin kylään.

Päivän päätteeksi päädyin istuskelemaan ja odottamaan bussia yhteen rantabaareista. Kun menin maksamaan juomiani, tiskillä seisoskellut tatuoitu, hauskan näköinen mies kommentoi jotain hiuksistani ja kysyi mistä päin olen. Puheliaalta vaikuttava brittienglantia puhuva mies olisi selvästi mielellään jatkanut juttua pidempään, mutta minulla oli kiire bussiin. Muutaman minuutin aikana ehti kuitenkin käydä selväksi, että meillä oli hyvin samanlainen hyperinnostunut persoonallisuus ja juttua riitti, itse asiassa harmitti aika lailla että bussi oli juuri lähdössä. Mies tuikkasi minulle käyntikorttinsa ja sanoi että ota yhteyttä jos olet vielä tulossa Egialiin päin. "Teen conciergen hommia tuossa Aegialis-hotellissa", hän sanoi. Mat Turner, luki käyntikortissa.

Ei kuitenkaan tullut enää tilaisuutta ottaa Matiin yhteyttä, ja viikko kului loppuun.

Eilen oli viimeinen päiväni Amorgoksella, ja olin suunnitellut tekeväni vielä pari lyhyttä patikkaretkeä Katapolan ympäristöön. Erittäin tuulinen sää kuitenkin pilasi suunnitelmani (puuskia vastaan sai suunnillen kävellä etuviistossa...), ja todettuani tilanteen jäin haahuilemaan Katapolan satamaan. Mitähän sitä nyt sitten tekisi. Yhtäkkiä läheltä kuului iloinen tervehdys, ja tunnistin puheliaan britin. Mat siellä vilkutteli minulle kuin olisimme jo vanhoja ystäviä. :)

Mat oli Katapolassa saattamassa erästä hotellin asiakasta laivalle, ja pian istuimmekin lounaalla ja puhua pälpätimme kuin vanhat kaverit. Tosi hassua :) Olin tuntenut miehen 5 minuuttia :)

"Kaverikuva" ^_^

Selvisi, että Mat oli päätynyt töihin Amorgokselle workaway.comin kautta (en ollut kuullutkaan tuosta, vinkkiä niille joita kiinnostaa lähteä työseikkailuille maailmalle ruoka- & majoituspalkalla). Kuuban ja Bulgarian jälkeen Mat kuulema tuikkasi sormen sokkona Kreikan kartalle, ja sormi osui Amorgokseen. Sinne seuraavaksi. Mat ei ollut koskaan aiemmin ollut Kreikassa.

Nyt mies on asunut Amorgoksella 6 kk ja on jo kuin yksi saarelaisista. "Täältä en halua enää muuttaa", mies hehkutti silmät tuikkien. Niin vilpittömän innostunutta oman saarensa löytänyttä Kreikka-intoilijaa en tosiaan ole ennen tavannut, ehkä itseni poislukien ^_^

Alkuperäiseltä ammatiltaan Mat on puuseppä ja aloitti Aegialis-hotellissa ns. "jokapaikan-korjailumiehenä". Hän ehti olla tässä työssä vain kuukauden, kun hotellin pomo kutsui hänet huoneeseensa. "Mat, taidat tykätä jutella enemmän kuin tehdä töitä", hotellin johtaja oli todennut. "Helkkari", Mat sanoi ajatelleensa, "nyt saan potkut". Sosiaalinen ja puhelias britti jäi jatkuvasti suustaan kiinni hotellin asiakkaiden kanssa. Potkujen sijaan Matille tarjottiin työtä conciergena. En tiedä onko tälle suomenkielistä nimikettä, mutta se on laadukkaiden hotellien asiakaspalvelukonseptiin kuuluva tyyppi joka käytännössä auttaa asiakkaita viihtymään ja pysymään tyytyväisinä, varaa heille lippuja, kertoo vinkkejä jne.

Mat sanoi ettei meinannut uskoa korviaan ja tuuriaan. Hän ei ollut koskaan ollut missään tämän suuntaisessakaan työssä, mutta tehtävä kuulosti kuin luodulta miehelle jolta ei sosiaalisia taitoja ja karismaa puuttunut ja joka rakasti puhua ihmisten kanssa Amorgoksen aarteista. Hotellin johto oli nähnyt tämän ja yhtäkkiä "ruoka- & huone" -palkalla remppamieheksi tullut Mat kohosi kunnolla palkattuun, arvostettuun ja ennen kaikkea, Matin sanoin: hemmetin upeaan ja hauskaan työtehtävään.

"En voi vieläkään käsittää onneani, elän todellista unelmaa ja herään joka päivä kiitollisuudesta ratketen", Mat kertoi.

No en ihmettele ^_^

Mat kysyi haluaisinko tulla tutustumaan hänen unelmaduuniinsa, ja totta maar halusin :) Yhtäkkiä tuulinen päivä oli saanut mitä kiinnostavinta sisältöä ^_^

Ajoimme Egialiin, ja paikka jonne minut vietiin sai tämän paatuneen esteetikon leuat loksahtamaan. Aiemmalla vierailulla olin kuvannut hotellin vastapäiseltä puolelta lahtea, tietämättä paikasta mitään.

Olin jo luullut nähneeni Egialin ja Amorgoksen, mutta en ollut nähnyt sitä näin. Aegialis Hotel & Spa'n kautta avautui aivan toisenlainen, todellakin viiden tähden näkymä ja kokemus. Valo tällä puolella lahtea oli jotenkin erilaista ja minulle tuli heti mieleen Santorinin pehmeä, autereinen, aivan tietyn lämpimän keltaisen sävyinen valo. Olinko enää edes Amorgoksella..?

Hotellin terassi on jo itsessään kuin lomakohde....

Minun seurassani matkatessa harvoin pääsee kurkistamaan mihinkään luksuspaikkoihin koska tyylini reissata on aivan erilainen. Haluan nyt viedä teidät pienelle kierrokselle toisenlaiseen Kreikan kohteeseen kuin millaisia matkakertomuksissani on totuttu näkemään. Minulla ei olisi varaa asua Aegialiksessa omilla reissuillani, mutta osaan antaa uniikeille paikoille arvoa kun niitä kohtaan. Tällaisilla maisemilla ja puitteilla on toki hintansa.

Ja voihan täällä käydä nauttimassa lasillisen tai illallista upealla terassilla auringonlaskusta nauttien, se ei paljon maksa :) Budjettimatkalainen pääsee vitosen sijoituksella (talon viini maksaa 4,50€!) hetkeksi toisenlaiseen maailmaan... Jos tulette joskus Amorgokselle, älkää missatko tätä paikkaa! Puitteidensa puolesta varmaan halvin viinilasi jonka olen missään juonut ;)

Aegialis-hotelli sijaitsee korkealla rinteellä Egialin kylän kauimmaisessa reunassa ja on ensimmäinen rakennelma joka kylästä näkyy kun lähestyy Katapolan suunnasta.

Autereinen Santorini-valo....

Kyllä kelpaa istua aamukahville....

Pääsin kurkistamaan huoneisiinkin. Nämä edustavat klassista huonetyyppiä.

Tämän taas ollessa "moderni" huone. Osassa huoneista on oma patio, no kuinkas muuten... ;)

Presidenttisvittiä en valitettavasti päässyt näkemään mutta eipä sitä varmaan moni muukaan "tavan kuolevainen" näe... :D

Aegialis-hotelli tunnetaan myös wellnes-centerinä ja on kuulema suursuosittu kohde joogaryhmien keskuudessa. Hotellilla on kaksi suurta ulkoterassia pelkästään joogakäyttöön. Tämä on maisema toisesta käsin kuvattuna.

Jooga ja luksus tuntuvat monesti kulkevan käsikkäin, mielenkiintoista.

Kylpyläosasto.

Kylpylän yläkerrasta löytyy paikka, josta muodostui minulle aivan erityisen ilahduttava vierailukohde...

Kampaamo. Sain kuulla että Aegialiksen kampaamo on niin suosittu että se oli ajanut kylän muut kampaajat out of bisnes...

Hetken mielijohteesta kysyin, olisiko kampaamossa sattumoisin violettia hiusväriä. Ajattelin, että saan seuraavaksi osakseni kummastuneen katseen (värjääkö joku pikku-Amorgoksella hiuksiaan liilaksi..? Tai joku viiden tähden hotellin asiakkaista....?), mutta sen sijaan kampaajatar kääntyi ja veti kaapista esiin violetin Directions-hiusväripurkin.

Kampaamo ei kuulema normaalisti myy värejä asiakkaille (minulle oltiin ennemminkin buukkaamassa hiustenvärjäysaikaa), mutta Mat taivutteli kampaajan myymään purkin minulle ^_^ Siitä oli jo käytetty melkein puolet mutta kyllä mä varmaan saan tuon kolmeen käsittelyyn riittämään kun sekoittaa hoitikseen :)

Huraa..! :) Pikkuisen hullua että aamupäivällä teen postauksen jossa harmittelen violetin hiusvärin loppumista ja mietin voisikohan sellaista löytää miltään saarelta - ja päivän päätteeksi mulla on violetti hiusväri ^_^ :D

Jäin Aegialiksen terassille ihailemaan auringonlaskua ja melkein sulin värien mukana mereen... Luonnon ja ympäristön kauneuteen liittyvät kokemukset tuovat minulle niin voimakkaita onnen tuntemuksia että niitä on vaikea pukea sanoiksi. Yritän silti. Meri, hiljaisuus. Kermaisena kiekkona horisonttiin laskeva pinkin, oranssin ja roosan väreissä shiftaava aurinko. Minä yksin viiden tähden terassilla.

Ja vielä se violetti hiusväri repussa.

Tällaisia hetkiä varten sitä reissaa. <3