Näitä "mitä mulla on laukussa" -postauksia on mun mielestä aina hauska lukea toisten blogeista joten niitä on tullut tehtyä pari omaankin blogiin. Viimeisin on vuodelta 2013.
Istuskellessani viikonloppuna lempihuudeillani Västerhamnissa lueskelemassa, sain spontaanin idean kumota käsilaukkuni sisällön penkille ja kuvata se.
Käytän yleensä isompaa olkalaukkua, enemmänkin kassi-mallista, ja siellä kulkee vaikka sun mitä epäolennaista jota ei vain jostain syystä tule koskaan poistettua. Isossa laukussa minulla on esimerkiksi aina ihan liikaa huulikiiltoja. Edellisen laukkupostauksen sisältö näyttää epäilyttävän siistiltä, onko mulla muka joskus ollut noin "järkevä" tavarakattaus laukussa... Nykyisessä isommassa laukussani on kaikkea todella turhaa sälää viemässä tilaa ja tuomassa painoa, tyyliin kaksi tai kolme eri kauppakassia, 10 kynää, useita aloitettuja nenäliinapakkauksia, tuote-esitteitä "jotka ihan varmasti luen joku päivä vaikka bussissa" sekä kynsilakkoja. Kuinka usein tulee lakattua kynsiä kaupungilla..?
Tänä kesänä iso laukku on saanut jäädä makuuhuoneen nurkkaan ja olen käyttänyt pelkästään pienempää olkalaukkuani. Sen sisältö on tiivistetty versio isosiskostaan sisältäen vain tärkeimmät ja ehdottomasti tarpeelliset kamat, ja nyt kolmatta kuukautta sillä selvinneenä ihmettelen, miten olen koskaan jaksanut raahata isompaa kassia. (Nojoo, esim. lauantaisen Västerhamn-reissun kirja ja vesipullo olisivat tietty mahtuneet siihen... Nyt ne pakattiin kangaskassiin.)
Jalostettu versio käsilaukun antimista näyttää tältä:
Epämääräinen minigrip-pussi sisältää purkkaa, särkylääkkeitä ja näemmä tällä hetkellä Quest-patukan jämän. Hyvin usein mukana on myös pähkinä-minigrip, nyt mulla on pähkinät lopussa.
Nämä ovat kaikki aika lailla sellaisia joita käytän ja tarvitsen päivittäin. No, en ehkä muovilusikkaa ihan joka päivä, mutta se on ehdoton käsilaukkuasukki koska evästelen niin usein rahkalla ja raejuustolla eikä kaikkien mukana tule erikseen lusikkaa.
Puuterista - sitä en itse asiassa käytä enää juuri koskaan, ja pakkauksessa tärkeämpää onkin oikeastaan peili. Tuo Clarinsin meikkipuuteri on kulkenut mulla laukussa varmaan viimeiset viisi vuotta eikä se lopu varmasti koskaan. Saatan sitä silloin tällöin sipaista nenuun jos huomaan että naama kiiltää valtavasti, mutta vaihdettuani mineraalimeikkipohjaan tarve mukana kulkevalle korjailupuuterille väheni lähes olemattomiin. Samoin kuin ihon kiiltely. Ennen mineraalejahan käytin nimenomaan meikkipuuteria, mutta se ei todellakaan koskaan kestänyt hyvänä koko päivää ja vaati aina korjailua.
Tuli tuosta pankkikortista muuten mieleen (ja nyt tarjoan ihan ilmaisen mainoksen pankille :D) - kuka muistaa mun parin syksyn takaiset pankkisekoilut Kreikassa? Silloin oli kyllä huumori kaukana. Tuon selkkauksen seurauksena vaihdoin pankkia (vaikka Ahvenanmaata rakastankin niin adjö, Ålandsbanken, niin huonosti hoiditte tuon jutun) ja Suuren Pankkivertailun seurauksena päädyin Osuuspankkiin. Enkä voisi olla tyytyväisempi. Voitte kuvitella listafriikin Excel-taulukot eri pankkien palveluista ja hinnastoista... ^_^
Onko teidän käsilaukkunne sisältö mallia "Puoli elämää kulkee mukana" vai kevyempi, "Vain-se-mitä-tarvitsen"-tyylinen?
Mitä kaikkea teidän laukuista löytyy?
P.S. Ettepä arvaa missä istun bloggaamassa... Nökötän aamukahvitermareineni Maarianhaminan kirjaston edessä penkillä. :)
Mun mobiililaajakaista ei taaskaan toimi täällä Ahvenanmaalla (tai toimii sellaisella huimaavalla 30% nopeudella) enkä juuri pysty käyttämään nettiä kotona. Kirjasto aukeaa vasta kymmeneltä mutta kirjaston wi-fi freespot toimii aukioloaikojen ulkopuolellakin joten pyöräilin tähän kahveineni bloggaamaan ennen töihin lähtöä ^_^ (Ja kuten kuvasta näkyy, aamu on kylmä ;))
Tuli mieleen kirjoittaa tästä aiheesta, kun heinäkuun lomamatkalla tuli jälleen mietiskeltyä eri maiden alkoholinkäyttötapoja. Ja omiakin.
On tiedossa, että Suomessa ja esimerkiksi Venäjällä ja Isossa-Britanniassa alkoholinkäyttö on humalahakuisempaa Keski-Eurooppaan ja Välimeren maihin verrattuna. Ja että meillä alkoholia nautitaan perinteisesti tyylillä ”harvemmin ja kunnolla” kuin lasillinen päivässä pitkin viikkoa.
Keski-ja Etelä-Euroopassa, etenkin tunnetuimmissa viinimaissa kuten Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa, on yleistä että viiniä nautitaan päivittäin. Se on näissä maissa yhtä lailla juhla- kuin arkinen ruokajuomakin, ja pöytäviini voi usein olla ravintoloissa halvempaa kuin limsa.
Näissä maissa on tavallista, että lasi viiniä tai olutta kuuluu jopa työlounaalle. Sitä ei ajatella tällaisissa yhteyksissä päihteenä vaan normaalina osana ateriaa.
Satuin tuossa alkukesästä lukemaan Alkon esitettä alkoholin riskikulutuksen rajoista Suomessa.
Naisten kohdalla raja on 16 alkoholiannosta viikossa tai 5 annosta kerralla nautittuna, miesten kohdalla 24 viikkoannosta tai yli 7 annosta kerralla. Nämä ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimat rajat. Yksi annos on 0,33 l olutta tai siideriä tai 12 cl viiniä.
Täytyy tunnustaa, että loman aikana taisi riskirajat paukkua reilusti – ilman että sitä edes tajusi. Oli häitä, ravintolaillallisia, aurinkoisia terasseja... No, kyllä te tiedätte. Lomilla varmaan itse kullakin saattaa käydä näin.
Kun juominen ei ole humalahakuista ja tapahtuu ns. sivistyneesti ruoan kanssa tai tyyliin, ”Otetaas yhdet tässä terassilla”, ei käy mielessäkään että käytössä olisi jotain terveyttä uhkaavaa - ja eihän siinä välttämättä olekaan. Eivät THL:n määrittelemät rajat toki kiveen hakattuja ole ja aiheen yhteydessä korostetaan riskikäytön rajojen yksilöllisyyttä, mutta silti huomaan pidemmän ”tissuttelukauden” herättävän lieviä syyllisyyden tunteita. ”Pitäisiköhän sitä nyt edes yksi terassikäynti suorittaa pelkällä soodavedellä…”
Ja sitten tajuaa lomailevansa ympäristössä, jossa on ihan tavanomaista nauttia alkoholia tavalla, joka omassa kotimaassani määritellään terveyttä haittaavaksi.
Pakko muuten tähän väliin mainita, miten hullunkurisena ainakin minulle näyttäytyi se, miten Sveitsissä jopa patikoinnin aikana on tavallista pitää viinilasin tai oluttuopin mittaisia taukoja rinteiden ravintoloissa. Alkoholin nauttiminen on yleistä jopa tällaisen liikunnallisen harrastuksen yhteydessä.
En koe, että minulla olisi normaalin alkoholinkäyttöni puitteissa mitään syytä oikeasti huolestua loman aikaisesta päivittäisestä viinittelystäni, mutta näitä on kiinnostavaa pohtia.
Ranskalaiset esimerkiksi ovat käsittääkseni aika tervettä porukkaa eikä maassa ole korkeita alkoholistitilastoja – eikä muuten ylipainoisiakaan, vaikka viinistä, juustoista ja patongista varmaan ihan kivasti kaloreita kertyykin.
Paljonko ranskalainen saattaisi nauttia alkoholia yhden normiviikon aikana? Lasketaan. En usko että ranskalainen lasillinen juuri koskaan on vain 12 senttilitraa, normikaato lienee lähempänä 16 cl. Lounaalla yksi lasillinen, illallisella kaksi. Vuorokauden annosmäärä olisi noin 48 cl eli 4 annosta. Työviikon alkoholiannoksista kertyy jo 20. Viikonloppuna ranskalainen todennäköisesti ottaa vähän enemmän. Eli päästään reippaasti yli meidän riskirajojen.
Löysin uutisen ranskalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kohtuullinen alkoholinkäyttö on terveydelle jopa hyödyllisempää kuin täysi alkoholittomuus. Tutkimuksessa kohtuullisena alkoholinkäyttönä pidettiin 10-30 alkoholigrammaa vuorokaudessa, eli noin 1-3 lasia viiniä.
En missään nimessä kannusta ketään päivittäiseen alkoholinkäyttöön, se ei todellakaan ole tämän kirjoituksen tarkoitus. Alkoholilla on tutkitusti terveyshaittoja ja toisille se ei sovi lainkaan edes pieninä annoksina. Toivon siis, ettei kukaan tulkitse tätä kirjoitusta alkoholin juontiin kannustavana.
Minusta vain on kiinnostavaa miettiä, miten eri lailla alkoholia käytetään eri maissa, millainen asema alkoholilla on maan kulttuurissa ja miten käyttö näkyy alueen väestön terveydessä.
Onhan se jotenkin jännää, että yhdessä maassa negatiivisen sävyn saava ”tissuttelu” ja terveysviranomaisten hälyttävänä pitämä kulutustaso on toisen maan kulttuuriin luonnollisesti kuuluva normitapa käyttää alkoholia.
Olisi kiinnostavaa kuulla, ovatko terveysviranomaiset muualla Euroopassa määritelleet terveyttä vaarantavan alkoholinkäytön rajat, ja millaisia ne ovat eri maissa. Välimerenkin maissa juodaan viiniä ”kuin mehua” ja maissa elää tunnetusti maailman terveimpiin kuuluvaa kansaa. Voi olettaa, että myös kansan geeniperimään liittyvät tekijät vaikuttavat siihen, millaisina määrinä ja miten tiheästi nautittuna alkoholin kulutuksesta muodostuu terveysriski. Maallikkomaisena yleistyksenä voisi heittää, että ehkä alkoholi ylipäänsä sopii paremmin eteläisemmille kuin pohjoisemmille kansoille?
Aasialaiselle väestöryhmälle alkoholi ei muuten sovi nimenomaan geneettisistä syistä, melkein puolelta aasialaisista puuttuu maksasta entsyymi joka pilkkoo alkoholin sisältämää myrkyllistä asetaldehydiä.
Mitenkäs teillä, ja tämä kysymys on osoitettu blogin täysi-ikäisille lukijoille,
tuleeko lomien aikana ”tissuteltua” tai ylipäänsä käytettyä alkoholia eri lailla kuin normaaliarjessa?
Oletteko huomanneet ei-humalahakuisen, lasillinen-tai-kaksi-päivässä -tyylin aiheuttaneen teille terveysseuraamuksia?
Mikä ylipäänsä on suhtautumisenne alkoholiin? Kuuluuko alkoholi kohdallanne enemmän viihteelle vai myös arkeen esimerkiksi ruoan yhteyteen?
Itse saatan välillä olla juomatta lasin lasia vaikka kuukauteen jos ei satu sopivia tilanteita kuten mukavia illallisia miehen kanssa, extrarentoutusta kaipaavia päiviä tai vaikka niitä aurinkoisia terassihetkiä. Välillä on kausia jolloin viinilasillinen voi kuulua joka viikkoon, välillä taas ei tule juotua todella pitkiin aikoihin. Juon hyvin harvoin enempää kuin 2 tai 3 lasia (annosta) kerralla sillä humallun hyvin helposti, minkä vuoksi en myöskään koskaan juo alkoholia tyhjään vatsaan. Pidän viinilasillisen tuomaa rentoutusta miellyttävänä mutta juopumustilaa vastenmielisenä.
Ennen kaikkea lasillisesta hyvää, laadukasta viiniä on muodostunut minulle juustojen kaltainen herkku jota nautiskelen samalla antaumuksella kuin joku toinen suklaalevyään. :)
.
Alkoholi on kiinnostava ja monisyinen aihe niin kulttuurihistoriallisesti kuin puhtaasti gastronomisestikin, joskin samalla tietysti myös vaikea aihe siihen liittyvien tunnettujen ja vakavien ongelmien vuoksi.
Täytyy jakaa tällainen kesän teemaan sopiva karvajuttu Zürichistä :)
No, en tiedä huvittaako tämä ketään muuta mutta minua huvitti sen verran että oli pakko kuvata tämä ikkuna.
Kotireittini varrella Zürichin Wiedikonissa sijaitsee ihokarvojen poistoon erikoistunut liike, jonka tyyli ulospäin on muuten-niin-chicissä Zürichissä silmiinpistävän erilainen. Kauneusalalla kun yleensä mainostetaan hemmottelevalla elämyksellisyydellä ja salonkien näyteikkunat ovat perinteisesti vähän toisen tyyppisesti somistettuja.
Houkuttaisiko teitä pistäytyä asiakkaaksi tähän karvasalonkiin? :) Miten olisi vaikka brassi?
"Pysyvää ihokarvanpoistoa", mainostaa Birmendorfestrassella sijaitseva hoitola vedoten mallinukeillaan mitä ilmeisimmin vähän erilaisen huumorintajun asiakkaisiin. Tai no, mitäs minä tiedän sveitsiläisten huumorintajusta, ehkä tällaiset jutut vetoavat heihin enemmän kuin kuvat silosäärisistä, pehmeäihoisista naisista taustallaan vaaleanpunaisia kukkasia. :)
Ikkunassa pyörii, siis kirjaimellisesti pyörii alustallaan puoliksi karvaiset miehen torso ja naisen sääret. Näky oli jotenkin niin absurdi että se nauratti ja pysäytti joka kerta kun kuljin ohi.
Minulle tuli enemmänkin mieleen joku modernin taiteen ihokarvanpoistohysteriaan kantaaottava teos kuin kauneussalongin ikkuna.
"Kymmenen vuoden kokemuksella - ja hyvään hintaan."
Ja mitäs nämä sveitsiläisittäin hyvät hinnat sitten ovat?
Karvanpoisto huulten alueelta irtoaa edullisimmin - 30 frangia eli noin 28 euroa. Koko kasvoista saa pulittaa 94 euroa ja brassista 142 euroa. Takapuolen karvattomuus keventää kukkaroa 113 euron verran.
Oletettavasti tulos ei kestä lopun ikää yhdellä ainoalla käsittelyllä vaikka salonki "permanent" karvanpoistosta puhuukin. Taas voi vain miettiä, miten paljon olemme valmiita maksamaan päästäksemme lähemmäs vallitsevia kauneusihanteita... (Okeiokei, muistan kyllä että osa perusteli karvanpoistoaan myös hygienialla ja selvästi mukavammantuntuisella olotilalla, ja kyllä, voin uskoa että pikkarien haaraosan ympäri kivuliaasti kiertyvät karvat ovat jo hyvinkin perusteltu syy karvojen poistoon...)
Jotenkin tuo hinnasto vielä vahvisti mun kokemusta näyteikkunasta taideprojektina ja kannanottona ihokarvakulttuuriimme, vaikka se varmastikin on ollut kaikkea muuta kuin salongin tarkoitus. (Öh, tuntuu hassulta ylipäänsä kutsua tuon näköistä paikkaa salongiksi....)
.
Näitä mietiskellessä voin omankin pinnallisen bikiniraja"huoleni" merkeissä vielä lisätä viimeisen updaten alkukesän brassi-keissiini: eipä tarvinnut koko kesän aikana siistiä bikinirajaa. Voidaan ainakin mun kohdalla siis puhua todella pitkäkestoisesta tuloksesta. Vasta nyt, runsas 10 viikkoa sokerikäsittelystä, biksuraja-alueen ulkopuolella alkaa punkea kasvustoa. Ja sekin edelleen niin hentoista ja harvaa että kehtaisin mennä rannalle tällä "lookilla" :)
En ole koskaan voinut ylpeillä kulmakarvojenmeikkaustaidoillani. Osaan mielestäni meikata ihan kivasti ja hallitsen perustekniikat, mutta kulmakarvat eivät kuulu vahvuuksini, sen olen hyväksynyt. Etenkin harvat ja ohuet kulmakarvat, kuten omani, ovat mielestäni haastavat meikata koska ne täytyy käytännössä piirtää ja värittää esiin, ja tulos näyttää helposti epäluonnolliselta jos ei hallitse asiaa.
Tänäkin päivänä koen edelleen välillä turhautumisen hetkiä kun kulmakarvat näyttävät joskus meikkikuvissa niin huonosti meikatuilta ja huonon muotoisilta. (Tosin en sanoisi huippuammattilaisenkaan aina onnistuvan, vaikka makuasioitahan nämä toki ovat.) Jos itse onnistun joskus saamaan kulmakarvani nätin näköisiksi, pidän sitä sattumana.
Joku aika sitten selaillessani blogin vanhoja postauksia sain kuitenkin melkein kahvit väärään kurkkuun kun tajusin, millä lailla olen vielä blogin alkuaikoina meikannut kulmani, siis ei herran jestas..! Jotain kehitystä on sentään tapahtunut ^_^
Kokosin tähän vanhoja meikkikuviani 7-9 vuoden takaa, osa kuvista on siis jo ajalta ennen blogia. Kuvista voi mm. todeta, että kulmakarvageeliä ei tosiaan ole käytetty noihin aikoihin, karvat harottavat mihin sattuu ^_^ :D Nyt geeli on ihan must.
Minullahan on siis luonnostaan niin ohuet ja harvat kulmat että blogin alkutaipaleella sain useinkin kommentteja siitä, miksi nypin ne niin kamalan näköisiksi. Monelle näkyi olevan vaikea ymmärtää, että toisten kulmakarvat ovat ohuet ilman pinsettien väliinpuuttumistakin. Kysymyksiä tuli itse asiassa niin tiuhaan, että väsyin vastaamaan niihin ja jossain vaiheessa minulla oli blogin sivupalkissa kestoilmoitus kulmakarvojeni luonnollisesta ohuudesta ja epäesteettisyydestä ^_^
Vanhoja meikkikuvia katsellessa voi itse asiassa hyvinkin ymmärtää kysymysten perusteet - olen meikillä vielä korostanut kulmien ohuutta värittämällä kulmavärillä kapeamman alueen kuin mille karvat levittyvät. :-0
Näemmä perusmeikkityylini on ollut tuollainen tasaisen ohut kaarikulmakarva johon ei ole yritettykään tuoda mitään kulmaa tai siipimäistä muotoa. Tai sitten lähes ihan luonnontilaan jätetyt, todella huolimattomasti väritetyt kulmat jotka näyttävät epätasaisen värin vuoksi lyhyiltä töpöiltä.
Ikäänkuin kulmakarvat olisivat olleet minulle ihan toissijainen asia, alue joka ei liity silmämeikkiin. Olen jaksanut väkertää monivärisiä meikkejä vahvoilla rajauksilla ja irtoripsillä mutta jättänyt kulmakarvat käytännössä ihan miten sattuu! ^_^ Ihan hullua :D
Tätä nykyä kulmakarvatyylini on edes vähän järkevämpi ja siistimpi, ja meikkaan kulmat alkupäästään kevyesti paksummiksi ja yritän rikkoa niiden luonnollista, pötkylämäistä kaarimuotoa pienellä kulmikkuudella.
Siltikin tyylini on hyvin kaukana tämän hetken todella graafisesti ja vahvasti meikatuista kulmista. En itse pidä niin meikatun näköisisistä kulmakarvoista (à la Linda Hallberg, esimerkiksi) mutta toisaalta, en sellaisia osaisi meikatakaan ^_^
Tässä teille siis kokoelma vanhoja meikkikuviani vuosilta 2007-2009. Vanhimmat meikkikuvat olin aikoinaan rajannut juuri kulmakarvan kohdalta, siksi osa kuvista näyttää oudosti cropatuilta. Vahvistaa sitä mielikuvaa, että en ole tuohon aikaan mieltänyt kulmakarvoja ylipäänsä kuuluvaksi meikin kokonaisuuteen. ;p
Ihana tuo alarivin vasemmanpuolimmaisin - kunnon tumma smokey ihan meikkaamattomilla kulmilla..! XD
Alimman rivin oikeanpuolimmaisin on ihan suosikkeja, oikein huutaa geeliä tai vahaa...! Ja kaikki kuvat huutavat eri sävyä, mulla on näköjään ollut käytössä vain yksi tosi tummanruskea kulmavärisävy, aivan liian tumma minulle. Osissa kuvista on tosin myös kestovärjätyt kulmat.
Mukavaa torstai-iltaa ja meikkauksen iloa, ehkä näiden kuvien jälkeen tuli halu pinkaista peilin ääreen ja tsekata miltä ne omat kulmat näyttää ^_^ No, eivät varmastikaan näin karuilta...! :D
Useimmat blogin vakkarilukijoista tietävätkin, että olen "Yhden Huulirasvan Nainen" - tai no, oikeastaan kahden koska Blistexin ja Carmexin purkkihuulirasvat ovat lähes identtisiä. Olen käyttänyt Blistex-purkkia 13-vuotiaasta saakka eli aika kunnioitettavan määrän vuosia, ja Carmexia siitä lähtien kun sitä alkoi saada Suomesta.
Huuleni ovat hämmentävän nirsot eikä niille kelpaa yllämainittujen lisäksi juuri mikään muu rasva, etenkään puikkomallinen. Nimenomaan puikkomalliset olen vuosien varrella todennut itselleni kaikkein huonoimmiksi huultenhoitajiksi, jokin niiden koostumuksessa ei vain, kenties kirjaimellisesti, uppoa huuliini.
Yleensä en tällä taustalla jaksa edes testata puikkomallin huulirasvoja, mutta nyt päätin asiakseni antaa neljälle puikolle mahdollisuuden ja testasin niitä usean viikon ajan keväällä ja alkukesästä. (Olin ajatellut kirjoittaa tämän jutun lomamatkan aikana mutta ei sitten oikein huulirasvat jaksaneet reissussa inspiroida... ^_^)
Testikvartetti: Hurraw'n Moon Balm, Maybellinen Baby Lips, Laveran Classic Lip Balm ja Bulldogin Original Lip Balm.
Muut paitsi Baby Lips ovat luonnonkosmetiikkaa ja muut kuin Hurraw'n olen saanut blogin kautta.
Yleisesti: muutama testirasvoista vaikutti aluksi yllättävän hyviltä ja etenkin yhden kohdalla olin jo miettimässä, löytyikö vihdoin puikkomallin rasva jonka huuleni hyväksyvät. Mutta valitettavasti ei, lopulta kaikkien kohdalla saattoi todeta sen yhden ja saman pääheikkouden: ne eivät kestä huulillani ja kosteuttava tunne on joko lähes olematon tai häviää nopeasti.
Testattavista Bulldogin huulirasvakoostumus on simppelein koostuen vain 11 ainesosasta, Laveran sertifioidussa huulivoiteessa on 27 ainesosaa ja pääsääntöisesti synteettinen Baby Lips vetää pisimmän kemikaalikorren sisältäen yli 30 ainesosaa.
Hurraw Moon Balm
Ainesosat: avokadoöljy, manteliöljy, candelillavaha, kaakaovoi, kookosrasva, risiiniöljy, oliiviöljy, arganöljy, ruusunmarjansiemenöljy, valkohilpan siemenöljy, e-vitamiini, vaniljauute, Perubalsam-öljy, sininen kamomillauute.
Hurraw mainostaa Moon Balminsa sopivan erityisesti yökäyttöön, mikä menee ainakin tämän huulirasvasuurkuluttajan älyn yli sillä en ymmärrä miksi yöllä tarvitsisi erilaisen huulirasvan. "Vaniljan ja Perubalsamin tuoksu tuudittaa sinut uneen"... Okei, noh. :) Jos niin sanotte. Valmistaja lupaa tuotekuvauksessaan myös "serious staying poweria", mutta sekin jäi tältä käyttäjältä löytämättä.
Hurrawin kuubalmi on koostumukseltaan ja vaniljaiselta tuoksultaan oikein miellyttävä. Puikon pinta sulaa heti kosketuksissa huulen kanssa ja rasva levittyy notkeasti ja mukavan tuntuisesti ohuella kalvolla. Rasva tuntuu huulilla miellyttävältä, mutta tunne jää huulen pintaan, rasvaisuus ei "vajoa" huulen sisään. Kestävyydeltään Hurrawin puikko on testinelikön parhaita, mutta ei lähellekään yhtä hyvä kuin suosikkini Blistex ja Carmex. Ja ennen kaikkea - vaikka rasvainen pinta säilyy huulilla, huulet eivät pinnan alla tunnu ravituilta ja viimeistään tunnin kuluttua tulee tarve laittaa lisää rasvaa.
Lavera Classic Lip Balm
Ainesosat: castor seed oil, rhus verniciflua peel wax, carnauba wax, candelilla wax, shea butter, olive fruit oil, parfum, cocoa seed butter, squalane, polyglyceryl-3 polyricinoleate, aqua, jojoba seed oil, sweet almond oil, aloe barbadensis leaf juice, sunflower seed oil, sodium hyaluronate, calendula officinalis flower extract, soybean oil, magnesium sulfate, tocopherol, glyceryl oleate, glycerin, hydrogenated castor oil, sunflower seed oil, brassica campestris/aleurites fordii oil copolymer, ascorbyl palmitate, alcohol (en jaksanut enää suomentaa... :D)
Koostumukseltaan hitusen jähmeämpi puikko kuin Hurraw, mutta rasva levittyy oikein miellyttävästi. Puikko jättää paksumman kalvon kuin Hurraw, mutta kalvo ei ole jäykän vahamainen vaan vahat sulavat ja notkistuvat nopeasti ihokontaktissa jättäen liukkaan, miellyttävän pinnan. Tuoksu hillitty, lähes olematon (miksi onkin mielenkiintoista että parfum on incissä suhteellisen korkealla). Tuntuu hyvin suojaavalta, ehkäpä sellaiselta ideaalisesti talveen sopivalta huulirasvalta.
Voisin kuvitella monen puikkohuulirasvaleiriläisen tykkäävän Laveran tarjokkaasta. Minustakin voide on todella miellyttävän tuntuinen mutta kuten muut puikot, sekään ei kykene "tyydyttämään" (aargh, eikö oikeasti olisi vähemmän pervolta kuulostavaa ilmaisua tähän yhteyteen..?) huuliani yhtä pitkäkestoisesti kuin ylivertaiset Blistex ja Carmex.
Bulldog Original Lip Balm
Ainesosat: hydrogenated coconut oil, candelilla wax, castor seed oil, olus oil, carnauba wax, cocoa seed butter, shea butter, cornmint leaf oil, tocopherol, sunflower seed oil, limonene
Tämä on se puikko, jonka kohdalla ensin ajattelin jo löytäneeni lähes 'Exien veroisen voittajahuulirasvan. Koostumus on jännä; kun puikkoa levittää huulille, koostumus tuntuu ensin hieman rakeiselta, mutta rakeisuus sulaa ja katoaa nopeasti. Kalvofiilis on ohuehko, jossain Hurraw'n ja Laveran välillä. Bulldogin Balm tuo huulille testipuikoista kaikkein ravitsevimman tunteen ja rasva tuntuu ikäänkuin tunkeutuvan syvemmällekin huuliin eikä kalvo ole niin vahamainen.
Päättelin lopulta, että tuo "syvempi" ravittu tunne tulee todennäköisesti mintusta ja sen aiheuttamasta pienestä kihelmöinnistä, ei niinkään siitä että Bulldogin rasvakoostumus imeytyisi sen syvemmälle. Minttu tuo huulille kihelmöivää tunnetta, samaan tapaan kuin Blistexissä ja Carmexissa käytetty kamferi ja mentoli. Mentoli (sen paremmin kuin kamferi tai luonnollinen minttukaan) eivät hoida huulia mutta niiden aikaansaama kihelmöinti tuo kosmetiikkatuotteessa käyttäjälle kokemuksen siitä, että "jotain tapahtuu" ja aine vaikuttaa.
Joka tapauksessa, Bulldogin puikko on testihuulirasvoista suosikkini. Se ei lopulta yllä suosikkipurkkieni tasolle koska koostumus ei miellyttävyydestään ja minttuisuudestaan huolimatta ole yhtä täydellinen kuin legendaaristen 'Exien notkea voide. Puikkohuulirasvoissa on aina lähtökohtaisesti vahamaisempi ja täten kalvomaisempaa tunnetta luova koostumus kuin purkkirasvoissa, koska kiinteä puikkomuoto vaatii jäykkiä vahoja.
Maybelline Baby Lips
Ainesosat: polybutene, octyldodecanol, petrolatum, isopropyl myristate, polyethylene, ozokerite, diisostearyl malate, shea butter, candelilla wax, vp/hexadecene copolymer, alumina, synthetic fluorphlogpite, aroma, pentaerythrityl tetra-di-t-butyl hydroxyhydrocinnamate, tocopherol, tocopheryl acetate, calcium aluminum borosilicate, limonene, silica, benzyl alcohol, honey, centella asiatica extract, aluminum hydroxide, linalool, citral, benzyl benzoate, tin oxide, hexyl cinnamal, eugenol, calcium sodium borosilicate, bht, dimethicone, citric acid, parfum (+ väripigmentit).
Baby Lipsejä olen kokeillut satunnaisesti aiemminkin ja todennut ne huulillani erittäin ei-toimiviksi, joten tämäkään testitulos ei yllättänyt. Baby Lips jättää huulille periaatteessa ihan miellyttävän, ohuen kalvon, mutta sen kosteuttavuustunne on lähestulkoon nolla. Rasvapinta onnistuu myös jotenkin haihtumaan ennätysajassa, kestävyys on testatuista kaikkein heikoin.
Huono kosteuttavuusteho ei sinänsä tule yllätyksenä kun katsoo Baby Lipsin ainesosaluetteloa josta yli puolet ainesosista on jotain ihan muita kuin kosteuttavia ja pehmentäviä aineita, eli puikon koostumukseen, tuoksuun ja säilyvyyteen vaikuttavia. Kiinnostavia eroja kun vertaa vaikka Hurrawiin, jonka koostumuksessa hoitavia ainesosia on 80% ja hajusteita 20%. Baby Lipsiä en periaatteessa itse käyttäisi edes hätävarahuulirasvana, tällainen koostumus on minulle vähän kuin ei laittaisi huulirasvaa ollenkaan.
Mutta makuja, huulia ja käyttäjiä on monenlaisia, jokaiselle huulirasvalle löytyy omat faninsa. :) Mikä toimii yhdellä voi olla toiselle huonoin tuote koskaan.
.
Lavera, Hurraw ja Bulldog ovat löytäneet paikkansa eri takkien taskuista varamiehen ominaisuudessa. Huulirasvariippuvaisena sijoitan huulirasvoja kaikkialle välttääkseni tilanteen, jossa yhtäkkiä olen ilman huulirasvaa. En sano että on millään lailla mukavaa olla näin riippuvainen jostain kosmetiikkatuotteesta mutta minkäs teet, kun on kerran lähtenyt huulirasvatielle on todella vaikeaa totuttaa huulia pois rasvauksesta. Myönnän että en jaksaisi edes yrittää, ylimenokausi tietäisi tuskaisia hetkiä (varmaankin viikkoja) halkeilevien huulien kanssa.
Nyt täytyykin muuten kysyä uteliaisuudesta:
onko Karkkipäivän lukijoiden joukossa henkilöitä, jotka pärjäävät täysin ilman huulirasvaa?
Pahoittelut jo valmiiksi höperöstä postauksesta, ehkä tämä olisi tyhjänpäiväisyydessään sellaista nopeaa Instagram-materiaalia jos Insta-tilin omistaisin, mutta kun en ja jotenkin kierosti tykkään kuitenkin jakaa näitä arjen outouksia... niin jaan sitten täällä blogissa ;) (Aijoo, ja en nyt halua sanoa että ihmisten Insta-tilit yleisesti sisältäisivät vain tyhjänpäiväisyyksiä... ;D)
Pakastemysteeri.
Tänään reissusta palanneena kaivoin meille lounasruokaa pakastimesta kun ei jaksettu käydä kaupassa kuin vasta illemmalla. Pakkasaarteiden joukosta löytyi mm. mun huolella säästämät miehen 3 (!) kanawingsiä, paistettuja porkkana- ja bataattisuikaleita ja lohta. JA - mysteeripussukka.
Olen kunnon elämäntapapakastelija eli heittelen pakastimeen ihan kaikki ruoanjämät joita en ehdi syödä niiden säilymisaikana. Pakastan jopa sellaista jota virallisesti kai ei voisi pakastaa. Pakkasesta löytyy välillä kaikenlaisia hulluja ylläreitä, etenkin niistä syvemmistä nurkkauksista, mutta tänään löysin ensimmäistä kertaa ruoan, jota ei pysty tunnistamaan.
Minä tämän olen valmistanut, enkä varmaan edes kovin kauaa sitten päätellen sen sijainnista pakastelokeron elintarvikekerrosten päällimmäisenä.
Mutta minulla ei ole aavistustakaan mitä tämä "puuro" on. Miten olen voinut valmistaa jotain, jota ei pysty jälkeenpäin muistamaan tai edes tunnistamaan..? ^_^ Milloinhan sitä oppisi laittamaan pakasteisiin päivämäärät tai jopa etiketit joissa lukee mitä pakkaus sisältää... ei se varmaan huonokaan juttu olisi..
Mössö tuoksuu vähän juustolle, eli juustoraastetta siinä todennäköisesti on, mutta loppu on ihan tunnistamatonta. Näyttää ikäänkuin vähän klimppiintyneiltä ohranjyviltä, mutta mikä se sellainen ruoka on jossa on sekaisin juustoa ja ohranjyviä..? Ja oransseista täplistä päätellen kenties porkkanaa..? Ja mitä tuo valkoinen on..? Ei, ei tässä ole ohraa, ehkä soijarouhetta..? Mutta soijarouhe + juustoraaste + porkkana kuulostaa vielä oudommalta yhdistelmältä, en ole voinut valmistaa tällaista ainakaan täysissä sielunvoimissani...
En ajatellut maistaa mössöä, se jäänee mysteeriksi.
Oletteko te koskaan löytäneet pakkasesta tai jääkaapistanne tunnistamattomia ruokia? :D
Jei, lähtijöitä on tarpeeksi ja lukijamatka #2 toteutuu! Lähdemme ensi kuussa Riikaan ja Mádaralle! :) Kivaaaaa!!
Olettehan Helsingistä mukaan lähtevät "sinkkumatkustajat" muuten huomanneet Kuorotipun & kumppaneiden puuhaaman etukäteiskahvittelun?
Jos kiinnostaa treffata muita yksinlähtijöitä niin laittakaa viestiä Kuorotipulle :) Tai saa tuonne treffeille varmaan tulla mukaan ei-yksinlähtijöitäkin ^_^
Lauantainen lounasravintolamme Riiassa kuulema todennäköisesti vaihtuu jonkun suuren hääseuruevarauksen vuoksi, tiedotan siitä myöhemmin ja kerään ateriatoiveet (ainakin tuo aikaisempi ravintola toivoi ryhmiltä etukäteistietoa ruoista, arvelen että käytäntö on yleinen).
Itse olen tänään kotiutunut matkalta ja palailemassa "tasankomaan" ^_^ arkeen. Pöydällä on pino loman aikana tulleiden kosmetiikkapakettien saapumisilmoituksia mutta itse harmittelen vain Jenkkeihin palautettua iHerbin pähkinä- & siementilaustani jonka siskoni oli missannut hakea matkan aikana... ;)
Zermatt, alppikylä Sveitsin eteläosassa, Valaisin kantonissa. Vailla autoliikennettä. Pieni kooltaan, suuri maineeltaan.
Sijainti vaikuttavan Matterhornin juurella tekee Zermatista yhden maailman tunnetuimmista alppikylistä ja hiihtokeskuksista, mutta 29 nelitonnisen vuorenhuipun ympäröimä kylä olisi ilman kuulua Toblerone-tötteröäkin maisemiltaan yksi Sveitsin ja koko Euroopan kuvauksellisimmista. Suomalaiseen lättämaisemaan tottunut ei voi kuin keräillä täällä haaviaan.
Jo Zermatt itse sijaitsee korkeammalla (1608m) kuin Suomen korkein kohta. Massiivisten vuortenseinien vaikuttavuutta on vaikea pukea sanoiksi… Siinä ne vain nousevat ylväinä ja määrätietoisina, kuin jättiläinen olisi tarttunut kourallaan Keski-Eurooppaan ja rutistanut maat valtaville krepeille.
Minä ja Zermatt
Ensikohtaamiseni Zermatin kanssa ei kuitenkaan ollut rakkautta ensi silmäyksellä.
Vierailin kylässä ensimmäisen kerran kesällä 2011. Majoituimme miehen kanssa naapurikylässä Täschissä, camping-alueella. Täsch on lähin paikka johon pääsee autolla, siitä eteenpäin jatketaan Zermattiin junalla. Olin tuolloin vasta toista kertaa Sveitsissä ja alppimaisemissa ylipäänsä.
Nousin junasta Zermatin asemalla suurin odotuksin. Miltäs tämä nyt näyttää, tämä kuuluisa kylä kuuluisan vuoren kupeessa. En ollut lopulta hurjan vaikuttunut. Pääkatu tupaten täynnä kauppoja ja hotelleja, hurjan turistillinen.
En löytänyt erityistä tunnelmaa. Julkkisvuorikin oli pilven peitossa, hahmotin vain vilauksen rinteistä pilviharson takaa. Kävelimme kylän päähän jossa saturoituneen vihreät, rinteitä kiipeävät niityt alkavat ja hotellit vaihtuvat perinteisiin vanhoihin hirsiaittoihin. Siitä maisemasta pidin. Kävimme myös kiipeilijöiden hautausmaalla joka jätti vahvan tunnelatauksen. Muuten Zermatt ei juuri puhutellut.
Seuraavana päivänä palasimme vaelluksen merkeissä. Hapuilin henki pihisten Snickersini perään jo alle kilometrin kohdalla, polun noustessa Winkelmattenista metsän läpi kohti Riffelalpia. Katselin havupuiden läpi alas Zermatin kattoja pulssin rytmin hakatessa korvissa. Olen aina tykännyt liikkua luonnossa mutta nyt olin ekaa kertaa elämässäni vuoripatikalla. Ja ei hemmetti, tämähän olikin vähän rankempaa kuin reippailu Puijolla!
Näiden muistojen saattelemana tapasin Zermatin uudemman kerran viime kesänä. Tällä kertaa asetelma oli toisenlainen; Täschin telttakylän sijaan majoituimme Zermatin ydinkeskustassa, Matterhorn näyttäytyi kaikessa komeudessaan, ehdin samoilla kylän kaikki nurkat ja kiivetä 4164 metrin korkeuteen Breithornin huipulle. Menetin viikon ja kymmenien patikkakilometrien aikana sydämeni pienelle kylälle josta ei saa kummoista ruokaa, mutta jonka luonnonkauneus ja erityislaatuinen tunnelma ruokkii nälkäisimmänkin mielen.
Zermatt on jännä paikka. Siellä yhdistyvät vertaansa vailla olevat luontoelämykset, maanläheinen pikkukylämäisyys ja luksuslomailu. Vaeltajat pölyisissä buutseissaan kohtaavat ylellisten kylpylöiden allasalueilla kylmiä cocktailejaan siemailevat status-turistit ja vuoristomajoille köysineen ja hakkuineen suuntaavat kirkassilmäiset kiipeilyporukat. Kaikki ovat Zermattiin yhtä tervetulleita.
Ja täällä kaikki ovat samanarvoisia; ökyhotellin terassilla suoraan päivän retkiltään saapuvat hienhajuiset haikkaajat saavat yhtä hyvää palvelua kuin siistit silkkipaitatyypit.
Oikeastaan, vaikka Zermatt pullistelee neljän ja viiden tähden hotelleja ja sanalla sanoen vähän paremmin toimeentulevia matkailijoita, tunnelma on kaikkialla rento eikä luksushotellin vieras välttämättä juuri eroa habitukseltaan vuokramökin kiipeilyjannusta. Juuri siitä minä pidän Zermatissa. Zermatt ei ole olevinaan. Zermatt on kallis, Zermatt on bling, mutta Zermatt on myös meidän kaikkien tavan talliaisten kylä ja pukukoodi vaellusbuutsit & t-paita käy kaikkialla. Itse asiassa, jos Zermatissa jokin virallinen pukukoodi olisi, se olisi varmastikin juuri tuo.
Ja kyllä, Zermatt on überturistillinen, eikä vuoden 2011 kokemukseni ”Alppien Disneylandista” ole ihan kaukaa haettu. Mutta samaan tapaan kuin Santorinin kohdalla Kreikassa, hyperturismi ei onnistu pilaamaan Zermatt-viehätystäni. Santorinilla ja Zermatilla on yhteistä; niiden kauneudessa ja tunnelmassa on jotain niin ainutlaatuista etteivät turistimassat ja niiden mukanaan tuoma kaupallisuus sitä pysty varjostamaan. Paikat ovat maineensa ansainneet täysin syystä.
Minä ja Zermatt siis ystävystyimme viime vuonna, ja tämänkesäinen jälleennäkeminen oli tunteellinen - minulla on tunnetusti taipumus inhimillistää paikkojakin. Sydänalassa puristi kun juna kaartoi Vispistä Mattertalin laaksoon ja Monte Rosan vuoristomassiivi alkoi häämöttää horisontissa. Siellä, radan päässä odotti Zermatt.
Talvi on Zermatin huippusesonki, heinä-elokuun ollessa vilkkainta kesäkautta. Kevät ja syksy ovat hiljaisempia, samoin tammikuu. Patikointi- ja kiipeilykausi on lopulta aika lyhyt, vain kesäkuun lopusta syyskuulle, muina aikoina reitit ovat lumen peitossa. Talvellakin tosin on mahdollista suorittaa talvipatikointia tai lumikenkäilyä muutamilla erityisesti talvikaudelle valmisteltavilla reiteillä. Itse kun en hiihdä tai laskettele niin olen jo tässä vähän mietiskellyt milloin kävisin tsekkaamassa Zermatista talvisenkin version, vaikka lumikenkäilyn merkeissä. Olisi upeaa nähdä alue myös valkoisessa asussaan.
Majoituksesta
Ellei ole camping-ihmisiä, edullisin tapa majoittua Zermatissa on vuokrahuoneistossa tai –mökissä eli chaletissa. Kahdelle kulut eivät vielä ole mainittavan halvat mutta jos porukkaan kuuluu kolme tai enemmän, voi kylässä majoittua edullisesti ja oikein mukavasti. Meidän viime kesäinen mökkimme kustansi kolmen hengen seurueellemme noin 50 euroa per lärvi per yö, ja mökkiin olisi mahtunut vielä lisää ihmisiä. Mökkivaihtoehtoja tai huoneistoja voi etsiä mm. Zermatt Homesin kautta.
Tänä kesänä mökkivaihtoehto ei ollut järkevä miesten viettäessä enemmän aikaa ylhäällä vuoristotuvissa. Yksin majoittuvalle ns. oikeasti halpaa ratkaisua ei juuri ole, mutta onnistuin mielestäni löytämään todellisen helmen.
Minulle majapaikassa tärkeintä ovat sopivan hinnan lisäksi keskeinen sijainti ja self-catering-mahdollisuus, mutta kun en löytänyt Zermatista paikkaa jossa yhdistyivät kaikki, päädyin valitsemaan budjettiin sopivan, sijainniltaan parhaimman majoituksen jonka hintaan kuului aamiainen - eli ainakin säästäisin kalliit aamukahvimaksut ^_^ Minun aamuisella kahvinkulutuksellani kahvila-aamiaiset eivät todellakaan tule halvaksi.
Sain pikkuisen, ei juuri laivan hyttiä suuremman yhden hengen huoneen jaetulla kylpyhuoneella. Perheomisteisen, vaatimattoman mutta sitäkin kodikkaamman hotellin sijainti Zermatin keskusaukion laidassa kylän hienoimpien hotellien ympäröimänä on lyömätön, tämän keskeisempää sijaintia saa Zermatista hakea.
Ulos astuessa silmien edessä avautuu maisema elämää kuhisevan Matterhorn Plazan, Kirchplatzin ja historiallisen Monte Rosa –hotellin yli Matterhornille. Pidän siitä että saan asua keskellä tapahtumien ydintä – jopa paikassa jonne olen tullut päästäkseni vuorille vaeltamaan.
Voisin kirjoittaa tuosta pikkuisesta, oranssiverhoisesta huoneestani pienen novellin verran. Huone oli kulunut ja askeettinen ja minä viihdyin siellä. Ikkunasta avautui näkymä naapuritalon kasvimaalle, - tupaten täyteen rakennetussa Zermatin keskustassa harvinaisuus.
Aamuisin naapurin rouva kävi poimimassa kasvimaalta yrttejä. Rouva oli aikainen herääjä, niin kuin minäkin. Naisen rauhallisen puuhailun seuraamisesta kasvimaallaan, heräilevän kylän uneliaassa hiljaisuudessa muodostui joka-aamuinen, lähes meditatiivinen rituaali. Saatoin istua puoli tuntia ihan paikallani, vain katsellen naista touhuissaan. Kasvimaan takana näkymää reunustivat Hinterdorffin alueen historialliset, kylän vanhimpiin kuuluvat tummasta puusta rakennetut ladot.
Gandegghütte
Yhden yön verran kävin nukkumassa ylhäällä vuorillakin. Halusin päästä kokemaan aidon alppimajan tunnelmaa vuortenhuippujen keskellä. Se oli ikimuistoinen kokemus.
Majoitus alppimajoilla ei muuten suinkaan ole edullista, halvimmillaan vuoteen jaetusta huoneesta saattaa saada noin 50 eurolla. Matterhornin juurella sijaitsevassa Hörnlin majassa vuodepaikasta saa maksaa lähemmäs 150 euroa. Hintaan kuuluvat kuitenkin usein kolmen tai neljänkin ruokalajin illallinen sekä aamupala.
Me suuntasimme ensimmäiseksi Zermatt-yöksi Gandeggin majalle 3030 metrin korkeuteen.
Hütten sijainti on häkellyttävän kuvauksellinen; yhdellä puolella kohoavat Breithorn ja Klein Matterhorn sekä Theodulin jäätikkö, toisella puolella itse Matterhorn ja majan takana levittäytyy Gornerin jäätikkö.
Vaikka Gandegg ei ole mainittavan eristyksissä sivilisaatiosta (sinne on lähimmältä hissiasemalta vain puolen tunnin patikkamatka), on näkymä keskellä ”ei-mitään” nököttävästä majasta tunnelmallisine terasseineen alppimajakulttuuriin tottumattomalle todella mieleenpainuva.
Majojen palvelutasot vaihtelevat, ja Gandeggin tuvalla esimerkiksi ei ole suihkuja.
Ainoa peseytymismahdollisuus (kädet, kasvot) on majan taakse sijoitetulla vesisaavilla. Harvemmin on tullut pestyä hampaat yhtä kuvauksellisissa maisemissa, jäätikön levittäytyessä edessä.
Heräsin keskellä yötä käymään vessassa. Tassuttelin ulos majan taakse tähtikirkkaan taivaan valaistessa hallusinatorisen kaunista maisemaa.
Hämärän keskeltä nousi jäätikön alla virtaavan veden kumea kohina, kuin jostain syvältä maan keuhkoista nouseva murina. Ääni oli hätkähdyttävän voimakas. Päiväsaikaan siihen ei kiinnitä samalla lailla huomiota, yöllä jäätikön äänimaailma ottaa vallan ja soittaa vuorten hämärien siluettien keskellä yliluonnollista sinfoniaansa. Hetki oli äärettömän kaunis.
Näkymä Gandegg-tuvan makuuhuoneen ikkunasta
Patikoinnista
Zermatin alueella on on satoja kilometrejä merkittyjä vaellusreittejä helpoista patikkapoluista vaativiin alppihaikkaus-tason reitteihin.
Reitit on merkitty niin selvästi että täällä selviää noviisikin, eksymisvaaraa ei juuri ole. Vaikkakin vuoristosäät voivat itsessään muodostaa riskin. Sää voi muuttua yllättävän nopeasti täysin aurinkoisesta kylmän tuuliseksi tai ukkossateeksi, joten patikoille on aina syytä varautua pakkaamalla mukaan säänkestävää vaatetusta. Valtavan yleistä ukkosmyrskyn kastelemaksi joutuminen ei kuitenkaan ole.
Vaelluskarttoihin reittien vaativuustasot on merkattu vihreällä, keltaisella ja punaisella, maastossa vaativimmat alppireitit tunnistaa sinisistä kylteistä tai sinivalkoisista maastomerkeistä. Punaiset eli perusvaellusreittien vaativimmat eivät nekään ole mitään varsinaisesti vaikeita (lapsetkin niillä kulkevat), mutta sisältävät suhteessa enemmän korkeuseroja ja välillä hyvinkin jyrkkiä pudotuskohtia vailla mitään tukirakennelmia, joten ne eivät sovellu korkean paikan kammoisille.
Jyrkät ylämäkipolut 3000 metrin korkeudessa ovat raskaudeltaan ihan toista luokkaa kuin ylämäet Suomen olosuhteissa. Normaalilla peruskunnolla kuitenkin selviää mainiosti. Ja kuten todettua, pikkuiset nappulatkin vetävät reittejä kevyissä lenkkareissa, mitä oikeasti ihmettelen joka kerta täällä käydessäni. Itse vaellan kunnon tukevissa vaelluskengissä ja ilman niitä nilkkani olisivat varmasti entiset.
Kunnosta puheen ollen, alppivaellusviikko viimeistään tarjosi oivalliset olosuhteet alkuvuoden kestävyyskuntoprojektin tulosten arvioimiselle. Vaikka kesän alussa koin meneväni takapakkia ja ehdin jo hieman masentua, Zermatissa saatoin iloisena todeta, että jaksamistaso edellisvuoteen nähden oli huomattavasti parempi (kesästä 2011 puhumattakaan…).
Miesseuralaisille en toki pärjää ensinkään ja noille ”vuorikauriille” tahtini on kuin paikallaan polkemista, mutta minulle vaellus ei ole urheilusuoritus vaan luontoelämys. Koin voittajafiilistä kun viime vuonna suunnilleen kaikki voimani vienyt Hörnlin reitti (jouduin oikeasti pitämään askelten välillä taukoja) sujui tänä vuonna kevyesti vailla suurempia puuskutuksia. :)
Tuon klassisen, Matterhornin perusleiriin vievän Hörnlin reitin lisäksi suosikkireitteihini kuuluvat mm. henkeäsalpaava Wisshornweg, Gornergratille vievät Riffelseeweg ja Aussichtsweg sekä helpohkokulkuinen Mark Twain Weg Riffelalpista Riffelbergiin, jota voin suositella jokaiselle Zermatin kävijälle jos yhden ainoan patikan haluaa tehdä. Reitti on vain 2,5 km pituinen ja tarjoaa upeat, monipuoliset maisemat alas laaksoon, ympäröiville vuorille ja Matterhornille.
.
Videolla maisemia Mark Twain Wegiltä - ja kuukauden idoli ;)
10 päivää sain taas viettää satumaisessa maailmassa, eikä varmasti mene kauaa ennen kuin huikeat polut, eeppinen vuorisiluetti ja sympaattinen Zermatt alkavat taas vetää puoleensa. Täällä koen elämyksiä jonka kaltaisia en ole kokenut missään muualla, Alpit ovat todella erityinen ja erilainen kohde mittavassa ja kirjavassa matkailuhistoriassani.
Valtaosa kaikista elämäni reissuista on suuntautunut kultturelleihin kaupunkikohteisiin tai leppoisille saarille, ilman miestäni tuskin olisin koskaan päätynyt sveitsiläiseen alppikylään – en välttämättä koko Sveitsiin. Nyt on helppo todeta, että Sveitsi on minulle Kreikan ohella kirkkaasti rakkain ja palkitsevin matkailumaa. Vaikka hinnat hirvittävät ja ruoka on suunnilleen pelkkää röstiä ja fondueta, meillä on Sveitsin kanssa oikea kemia. Sen tuntee heti kun tänne saapuu.
Toivottavasti näemme jälleen pian, vien terkkuja Kreikkaan. <3
Aiempia Sveitsi-juttujani:
Solothurn, Gryuères, Murten, Neuchâtel ja Fribourg
Bern - taskukokoinen pääkaupunki
Budjettireissaajan vinkit Sveitsiin
.
P.S. Tänään on muuten Sveitsin kansallispäivä. :)
Halou! Vieläkös joukossanne olisi kiinnostuneita lähtemään syyskuun alussa Mádara-teemaiselle lukijamatkalle Riikaan?
Huhuilen, kun viimeinen ilmoittautumispäivä matkalle on maanantaina 1. elokuuta.
Tällä hetkellä mukaan kaivattaisiin vielä muutamaa lähtijää jotta matka toteutuu.
Jos siis alkusyksyinen viikonloppureissu Latvian kauniiseen pääkaupunkiin hyvässä kosmetiikkahenkisessä seurassa innostaa, ilmoittaudu ihmeessä mukaan :)
Lähdemme matkaan Helsingistä perjantaina 2. syyskuuta ja suuntaamme lauantaina bussilla Tallinnasta Pärnun kautta Riikaan.
Riiassa tutustumme Mádaran tehtaaseen ja tapaamme Mádaran perustajan Lotte Tisenkopfa-Iltneren. Tutustumme workshopissa luonnonkosmetiikan vaikuttaviin ainesosiin ja luonnollisten tuoksujen maailmaan.
Illalla on aikaa omalle ohjelmalle; rentoutua hotellilla, shoppailla, kävellä Riian tunnelmallisessa vanhassa kaupungissa. Sunnuntaina teemme Riian kiertoajelun suomalaisen oppaan johdolla ja näemme kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Kierroksen jälkeen on vielä omaa aikaa Riiassa ennenkuin bussi suuntaa takaisin Tallinnaan.
Tallinnassa on hetki aikaa ostoksille (mikäli niin haluaa :)). Laiva Helsinkiin lähtee kello 19.30.
Matkan hinta on 177 euroa.
Varaukset ja yksityiskohtainen matkaohjelma Pohjolan Matkan sivuilla.
Edellisen lukijamatkan tunnelmista voi lukea täällä :)
