06.05.2016

Olipahan päivä!

Huhhuh. Enpähän ole ennen ollut mukana tällaisessa viimeiseen saakka yllätyksen säilyttävässä jännitysnäytelmässä.

Vieläkin on ihan epätodellinen olo, tapahtuuko tällaista oikeasti? :D Heräsin aamulla Maarianhaminassa kuvitellen päätyväni Tanskaan, Tallinnaan tai eksoottisimmillaan ehkä Berliiniin, mutta 10 tuntia myöhemmin olinkin tällaisissa maisemissa:

idTorstai050516_IMG_1563_2

Iiiik!!

Juhlien isännällä ei ollut mitään sitä vastaan että raportoin matkasta blogiin (olin ihan että jos tätä en pääse jakamaan niin varmaan poksahdan..!), joten tässä kertomus torstai-päivästä 5. toukokuuta. Kaikkeen sitä pääsee elämässään mukaan..!

Torstai050516_IMG_4243_2

Kokoonnuimme aamulla kello 7 ja pakkauduimme laukkuinemme bussiin.

"Vi samlas klockan 7 och frukost äter vi ombord", oli juhlien isäntä kertonut. Ombord, kaikki meistä olivat tietysti tulkinneet sen laivaksi.

Hämmennys olikin valtava kun bussi kääntyi liikenneympyrässä ihan toiseen suuntaan kuin kohti Eckerön satamaa... Nimittäin...

Torstai050516_IMG_4256_2

Lentokentälle. Bussissa kantautui epäuskoisia huudahduksia ja muminaa siitä, että tässä vielä yritetään hämätä, kohta me käännytään takaisin Eckerön tielle. Vaan ei, lentokentällä koko joukko komennettiin ulos bussista ja sitten vain laukut check-iniin.

Mitä ihmettä.....

Vielä check-in-jonossakin moni epäili huijausta, kohta kiitotielle kurvaa bussi ja jatkamme matkaa satamaan.

Torstai050516_IMG_1487

Mutta alkoi vakavasti näyttää siltä, että lentokoneeseen tässä oltiin menossa.

Olin niin puulla päähän lyöty (enkä suinkaan ainoa) että en edes osannut hermostua lennosta ja tavallisesti minua niin piinaava lentopelko unohtui kokonaan.

Pian Maarianhaminan kentälle laskeutui vuokrattu kone. Vieraat kiljahtelivat epäuskoissaan. "Det här kan bara inte va' sant..."

Torstai050516_IMG_1493

Totta se oli jo kohta mentiin koneeseen.

Torstai050516_IMG_1495

Koneen portailla meillä oli virallinen kuvaushetki.

Lahjojen sijaan syntymäpäiväsankari oli toivonut vierailta lahjoituksia LoveNepal-järjestölle joka työskentelee lasten seksiorjuutusta vastaan. Järjestölle lähtevä lahjoitus toi lämpimän tunteen rintaan.

Torstai050516_IMG_4294

Koneessa odotimme, että kohteemme viimein paljastuu pilotin kuulutuksen muodossa. Vaan ei. Kohde paljastuisi vasta kun laskeudumme. Lentoaika: 5 tuntia 45 minuuttia.

Jouduimme yhä suuremman häkellyksen valtaan. Alkoi olla selvää että olimme menossa vähän kauemmas kuin Tanskaan...

Torstai050516_IMG_1505

Sitten vain ilmaan..!

Torstai050516_IMG_4306_2

Lennon edetessä arvailut kohteesta tiivistyivät. Marokko? Dubai? Kanaria..?

Torstai050516_IMG_4303_2

Ei, ei näytä Dubailta ainakaan... Lyhyt kiitotie sai minut viimeistään tajuamaan kohteen. :) Täällä olen ollut aiemminkin.

Torstai050516_IMG_4310

Madeira!

Torstai050516_Welcome

Kentällä meidät toivotettiin tervetulleeksi synttärijatkoille ja bussi kuljetti meidät saaren pääkaupunkiin Funchaliin. Leuat loksahtelivat jälleen auki kun bussin ovet avautuivat viiden tähden hotellin edessä.

Torstai050516_IMG_1517_2

Voiko tämä enää olla todellista... Kävelin hotellin puutarhaan ja sain lasin kuohuvaa käteeni.

Minäkö olin oikeasti nyt madeiralaisessa luksushotellissa...?

Torstai050516_IMG_1532_2

Kyllä minä olin. :)

Torstai050516_IMG_1530_2

Baltiakin olisi ollut tosi mieluinen kohde, mutta kyllä tämä ylitti kaikki odotukset.

Torstai050516_Hotelli

Aurinkokin kurkisti esiin kilistäessämme lasejamme juhlasankarin kunniaksi. :) Mikä fiilis! :)

.

Loppupäivä kului oman vapaan ajan ja juhlaohjelmaan kuuluvan  kiertoajelun ja illallisen merkeissä.

Torstai050516_yo

...ja osan kohdalla ilta jatkui pitkälle yöhön...

Skål på den saken! :)

Mikä päivä.

...ja tätä jatkuu vielä sunnuntaihin. :)

40 comments on “Olipahan päivä!”

  1. Ihan mieletöntä! Miten kukaan voi järkätä jotain tällaista ja pitää sen vielä salaisuutena:o :o Ihanaa lomaa <3

    Vastaa

    0
  2. Aivan huikeaa!! Vähän semmoinen "once-in-a-lifetime" - kokemus. En ole Madeiralla koskaan käynyt, mutta kyllä niin haluaisin - kuvien perusteella niin kaunista, että sydämeen sattuu :)

    Vastaa

    0
  3. Aivan uskomatonta! :) Tämä on sitten varmaan se kaikista eniten kengännauhabudjetilla tehty reissu (ja vielä loistohotellissta) - ei paha. :)

    Vastaa

    0
    1. Tämä on sitten varmaan se kaikista eniten kengännauhabudjetilla tehty reissu

      Niin taisi olla ^_^ :D Nostin 100 euroa käteistä ja se kutakuinkin riitti :D

      Vastaa

      0
  4. Ei hitsi mitkä synttärit! Edellisen postauksen luettuani muakin alkoi jo jännittää, joten sikäli olin utelias jatkolle mitä tuleman pitää. Kiva että ehdit ja sait luvan postailla tästä. Ikäänkuin pääsi vähän osalliseksi! :))

    Kivaa loppureissua ja onnea sankarille, joka on todella pannut parastaan juhlien järjestämisen suhteen!

    Vastaa

    0
  5. Mitä?!!! Aivan huikeaa! Ei taida Ahvenanmaan-perheelläsi olla puutetta pikkurahasta :0

    Vastaa

    0
  6. Oi, mikä mieletön yllätys on järjestetty vieraille!! Aloin itkeä tekstiä lukiessani, koska pelkkä ajatuskin on niin hieno :D Onnea juhlakalulle syntymäpäivien ja onnistuneen yllätyksen johdosta!

    Vastaa

    0
    1. Aloin itkeä tekstiä lukiessani, koska pelkkä ajatuskin on niin hieno

      Aawww ^_^ :) Mutta niin se olikin. Kyllä itsellekin nousi välillä tunteellisuuden pala kurkkuun kun olin niin otettu ja onnellinen siitä että minutkin oli kutsuttu osalliseksi tällaiseen "once-in-a-lifetime"-kokemukseen.

      Vastaa

      0
  7. Siis wau mitkä synttärit! Ihan loistavasti järjestetty tuo ettei vielä lentokoneessakaan tiedetty mihin ollaan menossa! Ei taida tulla päivänsankarille ihan halvaksi tuo lysti, mutta vieraat varmasti saavat aivan unohtumattoman kokemuksen.

    Vastaa

    0
  8. Kuulostaa ihanalta! Olen joskus miettinyt, että miten pääsisi ulkomaille niin, että mukaan saisi kaikki lähimmät ihmiset - kaikki hauska on parasta jaettuna. :)

    Vastaa

    0
    1. Mutta mihin niitä kumisaappaita tarvitaan??

      Niitä tarvittiin lauantaina luolakierroksella :)

      Vastaa

      0
  9. Eikä! Ihan mahtavaa!:) Onpas ihana juttu, että pääsit mukaan näin kutkuttavan hauskoihin juhliin; olisin itsekin ihan täpinöissäni tämmöisestä...tai no, kukapa ei?;D Mukavaa viikonloppua sinne!

    Vastaa

    0
  10. Ihana tuo sulkapaita. Mistäköhän päin tuollaisia löytää, Madeiraltako? :)

    Olen muuten tykästynyt tässä ihan viime aikoina ekohiusharjaan (Iberon). Tanglen paikka on alkanut ehdottomasti horjua, kun tuo luonnonharjasharja antaa hiuksille niin ihanna kiillon ja sileyden; jotenki myös muovin kosketus on alkanut tuntumaan vastenmieliseltä. Ehkä vaihdan kokonaan bambuharjoihin. :)

    Jos saa esittää toiveen, niin voisitko julkaista jonkun Sannin summer essential -vaatepostauksen. :) Siis esittelisit sellaisia vaatteita, joissa viihdyt kesäisin (saa olla ihan arkisiakin).

    Vastaa

    0
    1. Ihana tuo sulkapaita. Mistäköhän päin tuollaisia löytää, Madeiraltako? :)

      Viime toukokuussa ostin Henkkamaukalta, minkä jälkeen totesin että niin teki aika moni muukin ^_^ Tätä sulkaprinttiä oli kahdessa tai kolmessakin vähän eri mallisessa paidassa ja näitä näkyi viime kesänä suunnilleen "joka toisella" naisella :D

      Jos saa esittää toiveen, niin voisitko julkaista jonkun Sannin summer essential -vaatepostauksen. :) Siis esittelisit sellaisia vaatteita, joissa viihdyt kesäisin (saa olla ihan arkisiakin).

      Hmm, alkaa ihan naurattaa kun tuollaiset "essential"-vaatteet ovat tainneet tulla esitellyiksi mun Kreikan käsimatkatavarapostauksessa :D Käytän samoja vaatteita kesästä toiseen, ja jos ostan uusia niin nekin on ihan samannäköisiä kuin ne vanhat ^_^

      https://karkkipaivablogi.com/2014/09/07/kasimatkatavaralla-matkustaminen/

      Vastaa

      0
  11. Oi W-A-U! Nyt on kyllä laitettu rahaa sileäksi synttärijuhlia varten ja tyylillä! Aivan mahtavaa! Ja päivänsankari itse on kyllä varmasti eniten mielissään siitä, että yllätys tosissaan säilyi perille saakka! Upeaa.

    Nauti lomasta, vaikkei turisti Madeira ehkä ihan top teniin menisikään itse valituissa lomakohteissa:)

    Ps. Mä todella toivon, että vieraat pukeutuvat synttäri-illalliselle juhlavaatteisiin ja kumisaappaisiin!!!

    Vastaa

    0
    1. Nauti lomasta, vaikkei turisti Madeira ehkä ihan top teniin menisikään itse valituissa lomakohteissa:)

      Itse asiassa mä tykkään Madeirasta tosi paljon! :) Vaikka siellä käy älyttömästi turisteja niin tunnelma ei ole yhtään niin turistillinen kuin esim. Kanarialla. Madeira on kaiken kaikkiaan tosi elegantti paikka :) Funchal on varmaan viehättävimpiä saaripääkaupunkeja mitä tiedän, upea helmi.

      Kumisaappaita ei valitettavasti nähty juhlaillallisella ^_^ Ne "olivat ohjelmassa" lauantain luolavierailulla. :)

      Vastaa

      0
  12. Olen kateellinen, ihana seikkailu! Pyörryttää se summa mitä tuo on maksanut, varmaan puhutaan kymmenistä tuhansista..?

    Vastaa

    0
    1. Juu, ei kyllä alle sadalla tonnilla ole onnistunut. Liekö edes kahdella?

      Kuulostaa ihanalta idealta, jota on varmaan ollut hauska myös suunnitella! :-)

      Vastaa

      0
  13. Voi miten mieletön yllätys, kiitos kun jaat tämän meille lukijoille! :) Onnea synttärisankarille ja ihanaa yllärilomaa sulle!

    Vastaa

    0
  14. Mun mielestä tollaisessa hinnan spekuloinnissa aletaan mennä vähän hyvän maun rajojen yli sinne ilkeämielisen uteliaisuuden puolelle...

    Mitä sen meistä kenellekään on väliä, mitä reissu on kustantanut. Selvää lienee, että pikkusen enemmän kuin perus-synttärijuhlat. Mutta selkeästikään kekkereiden hinta ei liene ollut se järjestäjille tärkein pointti. Sellaisiakin ihmisiä vaan on, joille sillä ei ole niin paljon väliä.

    Varmaan sadoilla tuhansilla olisi jo saanut tuon koneen ostettua kokonaan omaksi... Jos vuokrahinnat kiinnostavat, niin koneen kyljessä lukee lentoyhtiön nimi ja yhtiön sivuilta löytyy myynnin yhteystiedot. Sieltä voi halutessaan kuka vaan kysyä hintaa. Ja hotellikin löytyy googlesta alle 10 sekunnissa hakemalla esim 5 tähden hotelli Funchal...

    Kannattaa myös muistaa, että matkan varaaminen kymmenille ihmisille vaikka vuotta etukäteen on hyvin eri hintaista kuin kahdelle hengelle kuukautta etukäteen.

    Vastaa

    0
  15. WAU! Rrrakastan yllätyksiä (ja etenkin sellaisten suunnittelua muille), ja tämä on kyllä upein yllätys johon olen törmännyt. Itseäni jännitti jo pelkkä lukeminen, voin vain kuvitella miltä se on ihan tositoimissa tuntunut ^_^ Olen niin innoissani puolestasi että pääsit mukaan näin upeaan kokemukseen, Ahvenanmaan-perheesi vaikuttaa kyllä huipulta!

    Vastaa

    0
    1. Kiitos Marija :) Åland-perheeni on tosiaan ihan superporukkaa :) Missasin isännän 4-kymppiset joista niistäkin puhuttiin vielä vuosia kinkereiden jälkeen (ja pikkuisen harmitti), ja kun näiden juhlien kutsu tuli niin olin vain että mitä vain tulee, perun kaikki muut menot että en enää missaa tätä tilaisuutta! ^_^ Onneksi ei ollutkaan tällä kertaa mitään menoja päällekkäin.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat