Täällä kotona on taas tuttuun tapaan ollut matkanjälkeiset "pikkujoulut", eli olen istunut pakettipinon keskellä availemassa matkan aikana tulleita promolähetyksiä.
Yhdestä paketista paljastui aivan erityisen mukava yllätys;
Carmex-huulirasvoja parin vuoden tarpeeseen! :D
Kyseessä on maahantuojan lahja osallistumisestani LivBoxin syyskuun bloggaajaboksiin.
(Tontut olivat vihdoin tuoneet sen boksinkin... jota odottelin kovasti ennen Kreikkaan lähtöä.)
Yksi lukija juuri kommentoikin bonganneensa kaupassa tämän tarran. Ihan päheetä! ^_^
Ei sitä kuusi vuotta sitten blogia aloitellessaan ihan osannut odottaa, että jonain päivänä kauppojen hyllyiltä voi bongata tarran, jossa minun kerrotaan suosittelevan jotain tuotetta :D
Paketissa oli myös kaksi kappaletta kirsikanmakuisia Carmexeja, näitä ei taida saada Suomesta..?
Myöskään noita ylimmässä kuvassa näkyviä I Love Carmex -logon purkkeja ei saa Suomesta. (En edelleenkään osaa laittaa sydäntä tekstin sekaan kuvallisena...)
*
Ajattelin, että voisin arpoa nuo limited edition -sydänlogoiset Carmexit teidän lukijoiden iloksi, eiköhän mulle riitä nuo loput 14 purkkia...! :D
I Love Carmex -purkkeja on kahdeksan, eli kahdeksalle olisi jaossa Sannin suosikkihuulirasvaa :)
Ei tarvitse kuin sanoa "Mulle Carmex" kommenttiboksissa, niin olet mukana arvonnassa.
Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 25.10. kello 24.00 saakka.
Jätäthän kommenttiin sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville.
462 comments on “Bloggaajan suosikki :)”
Mulle Carmex :D
Mulle Carmex!!
Mulle Carmex!! Talvi tekee tuloaan ja mun huulet janoaa rasvaa! ;)
Oijjoi, mulle Carmex :)))
Mulle Carmex ;)
Mulle carmex :) on noita kirsikkahuulirasvojakin ainakin joskus myyty Suomessa, mulla on ollu tuollanen
Mulle Carmex! :)
Mulle Carmex! :)
Mulle Carmex :D
Mulle Carmex :)
Mulle Carmex :)
Mulle carmex!
Carmex mulle
Mulle Carmex :)
mulle carmex!
Mulle carmex!
Mulle Carmex
Mulle Carmex
Mulle Carmex :)
Mulle Carmex! :D
Mulle Carmex!
Mulle Carmex !
Mulle Carmex
Mulle kelpais Carmex! :) En ole koskaan kokeillut kyseistä tuotetta.
Mulle Carmex! :D
Mulle carmex :D Eipä oo tullu koskaan testattua tuota, vaikka huulirasvojen ja -kiiltojen suurkuluttaja olenkin, pitäs vissii jos on kerta suosikkituotteissakin. ^^
Mulle Carmex!
Kirsikkaversiota saa kyllä Suomesta, mutta mun mielestä se ei ole yhtä hyvä ku alkuperäinen. :D En tiedä mikä siinä on, luulis että samoja ainesosia, mutta ei vaan toimi niin hyvin.
Mulle Carmex :)
Mulle carmex :-) pitäisi varmaan käydä ostamassa itselle jos en voita, kun sen verran olet noita kehunut!
Mulle Carmex :)
Mulle Carmex!
Mulle Carmex :)
Mulle Carmex :D
Mulle Carmex! Söpöjä nuo I ♥ Carmexit :-D
Mulle Carmex :)
Mulle Carmex
Mulle carmex
Mulle Carmex!
Mulle Carmex, kiitos ;)
Mulle Carmex!
Carmex on parasta huulirasvaa ikinä! Mulle siis carmex! ;)
Mulle carmex! :D oon kuullu paljon kehuja kyseisestä tuotteesta, mutta koskaan ei ole vielä kaupasta mukaan tarttunut
Mulle Carmex
Minulle carmex :) ja kyllä tota kirsikka-carmexia on ainaki joskus saanu Suomesta.
Mulle Carmex!
Mulle carmex
Mulle Carmex :)
Mulle Carmex! :)
Mullekin carmex! :)
Mulle Carmex! :)