Mitä ne purkit sisältöineen meidän iholle oikein tekee? Miksi läträämme rasvoja nassuun?
Nyt vuorossa kesän ihonhoitokyselyn tulokset.
Minua kiinnosti tietää, mitä ihonhoito teille merkitsee. Onko se lähinnä ihon kunnon ylläpitämistä vai jonkun tietyn ongelman, kuten akne, couperosa tai rypyt, hoitoa. Avasin aiheesta kesäkuussa kyselyn, johon vastasi kahden kuukauden aikana 1093 henkilöä. Lisäksi blogin sivupalkissa on ollut aiheesta pikaversio, johon vastasi 1190 henkilöä.
Kuva ei liity ihonhoitoon, mutta se jaksaa aina naurattaa minua. Toivottavasti teitäkin. :)
Ehkä jonkun kokemus kosmetiikan vaikutuksista voi olla juuri tällainen ^_^
Vastaukset jopa vähän yllättivät minua. Valtaosa teistä kokee kosmetiikan vaikuttavan ihonsa kuntoon merkittävästi ja parantavan sen kuntoa. Miksi tämä olisi niin yllättävää? Myönnän, että olen aina ollut jokseenkin sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä käyttää kosmetiikkaa alla olevista syistä 1 ja 2. Koska niin "kuuluu tehdä", se on opittu tapa. Ja se on kivaa ja tuo elämyksellisyyttä arkeen.
Hoidan ihoani kosmetiikalla, koska:
Kyselyyn vastanneista suurin osa ei lyönyt raksia olettamiini kohtiin. Elämyksellinen hyöty oli huomioitu kolmanneksessa vastauksista (vastaajat saivat valita niin monta kohtaa kuin halusivat), mutta se ei ollut suurin vaikutin ihon hoitoon. Ei myöskään tapa.
Ihonhoitotuotteet tuovat vastanneista suurimmalle osalle konkreettista, iholla näkyvää hyötyä; peräti 61% kokee ihonsa näyttävän paremmalta ihonhoitotuotteiden avulla. Nyt ei puhuta siis värikosmetiikasta eli meikeistä, vaan ihonhoidosta johon kuuluvat puhdistus-, kosteutus- ja muut hoitotuotteet.
Laajempaan kyselyyn vastanneista 52% kokee kosmetiikan näkyvästi ja tuntuvasti parantaneen ihonsa kuntoa, sivupalkin pikakyselyyn vastanneista 56%.
Noin kolmannes vastanneista kuuluu samaan ryhmään kuin minä - kosmetiikka lähinnä ylläpitää ihon peruskuntoa muuttamatta sitä merkittävästi suuntaan tai toiseen. Pienelle ryhmälle kosmetiikka on useammissa tapauksissa jopa ollut haitallista ihon kunnolle.
Minulle henkilökohtaisesti ihonhoito merkitsee eniten ihon pitämistä mukavan tuntuisena. Haen hoitotuotteilta sitä, että ihoni jää puhtaan, sileän ja miellyttävän tuntuiseksi eikä sitä kiristä. Ihon ulkonäköön hoitotuotteet vaikuttavat kohdallani vain marginaalisesti tai poikkeustilanteissa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi näppylähyökkäykset tai kovilla pakkasilla vaivaava pintakuivuus, joka sekin näkyy käytännössä vain meikin yhteydessä.
Kuva kolmen vuoden takaisesta jutustani koskien näppyjen hoitoa.
Helppohoitoisella ja normaalikuntoisella iholla varustetun ihmisen on tietysti helppo vaipua olettamukseen, että useimmilla muillakin olisi kosmetiikan suhteen sama tilanne. Varmasti kokemukseeni vaikuttaa myös se, että ystävä- ja perhepiiriin ei juuri ole kuulunut suurista iho-ongelmista kärsiviä ihmisiä jotka olisivat hehkuttaneet hoitotuotteista löytämäänsä apua.
Kasvoin siinä "kosmetiikkahengessä", että ihonhoito on opittu rutiini siinä missä hampaiden harjauskin, ja ihmiset pääosin valitsevat ihonhoitotuotteensa fiiliksen ja uteliaisuuden mukaan. Iho puhdistetaan ja kosteutetaan jollain, ja se "jokin" määräytyy oman kiinnostuksen ja tuotteen houkuttavuusarvon perusteella.
Kyselyn vastausten perusteella todellisuus ei ole ihan tällainen.
Jopa puolet vastanneista kokee ihonsa olevan hoidon suhteen keskivaikea tai vaikea ja herkästi reagoiva. Tuotteissa tärkeintä ei ole pelkkä "hyvä fiilis" (katso seuraava kysymys), vaan se, että tuote tekee mitä lupaa ja vaikuttaa konkreettisesti ihon ulkonäköön parantaen sitä.
Minulle tärkeintä ihonhoitotuotteessa on:
'Luksus' ei pärjännyt arvona tässä "skabassa" :)
Minulle tuotetuntu on ehdottomasti ensisijainen asia, eli en käyttäisi ikävän tuntuista kosteusvoidetta vaikka sillä olisikin ihooni myönteisiä vaikutuksia. Yöllä käytettävät näppyvoiteet tai muut täsmähoitotuotteet ovat asia erikseen, mutta niitä ei toki käytetäkään kosteusvoiteen tavoin. Ella Bachén kalaöljyrasvaa voi tuskin kukaan pitää kosmeettisesti erityisen ihastuttavana..! ;D
Kävimme tuotteiden ihofiiliksestä lyhyen, kiinnostavan keskustelun kosmetologin kanssa ollessani Exuviance-hoidossa. Teiltä saamani vastaukset tukevat hänen näkökantaansa. Kun kommentoin kosmetologille Exuviancen muutamien tuotteiden ikävää tunnetta iholla, nainen katsoi minua mietteliäästi. "Hmmm, minä en koskaan koskettele ihoani rasvauksen tai seerumin laiton jälkeen", hän sanoi. "Ei minua haittaa minkä tuntuiseksi iho jää, eikä sillä ole merkitystäkään. Sillä on merkitystä, että ihoni voi tuotteiden avulla hyvin."
Mielenkiintoista. Minä olen ilmeisen sensorinen ihminen, eli miltä jokin tuntuu konkreettisesti iholla tai hiuksissa on todella tärkeää. Tuotteen ihofiilis linkittyy minulla suoraan kokemukseen tuotteen toimivuudesta, vaikkei esimerkiksi tahmaisella pinnalla käytännössä olisi vaikutusta ihon vointiin. Oletteko koskaan miettineet tällaisia...?
Sopivien ihonhoitotuotteiden löytäminen ja valinta ei myöskään ole useimmille sitä helppoa "fiiliksen ja uteliaisuuden mukaan menemistä" kuin olen itse taipunut ajattelemaan.
Tuotteiden valinta on helppoa vain 20 prosentille vastaajista, loput kokevat sen vaikeaksi tai hankalaksi vähintään kausittain, väärien valintojen aiheuttaessa iholle ei-toivottuja seurauksia.
.
Seuraava kysymys vahvistaa jälleen kosmetiikan, ja etenkin yksilöllisten tuotevalintojen, merkitystä ihon kunnolle.
Vain alle 7% vastanneista kokee, etteivät tuotevalinnat vaikuta ihon kuntoon juuri lainkaan. Loput kokevat valinnoilla olevan vaikutusta, yli puolen mielestä jopa paljon tai merkittävästi.
Toisaalta vastausvaihtoehto "jonkun verran" on laajatulkintainen, ja voi käytännössä tarkoittaa vastaajasta riippuen mitä vain himmeästä ihon pinnasta näppyjen nitistämiseen. Kysymyksen asettelu ei myöskään spesifioi tuotetyyppiä, eli tottahan toki täsmähoitotuote kuten antiseptinen finnivoide vaikuttaa ihoon eri tavalla ja selkeämmin kuin tavallinen kosteuttava päivävoide.
Oma kokemukseni on se, että ehdottomasti eniten ihon kuntoon vaikuttaa puhdistus. Siitä en ole tinkinyt sen jälkeen kun aloin meikkaamaan, jolloin ylipäänsä tulin tietoiseksi ihonhoidosta. Puhdistan ihoni huolellisesti aamuin illoin, meikittöminäkin päivinä. Tuotevalinnalla ei sinänsä ole merkitystä iholleni, se puhdistuu ja näyttää samalta millä tuotteella tahansa. Tärkeintä on itse toimenpide ja sen säännöllisyys. Sekä tarpeeksi lämmin vesi, joka liuottaa lian viileää vettä paremmin. Olosuhteissa, joissa en pysty puhdistamaan ihoa yhtä huolellisesti kuin kotona, ihoni näppyyntyy hyvin nopeasti.
Lopuksi kysyin, koetteko tarvitsevanne ihonhoitotuotteiden valinnassa ammattilaisen apua.
Kenties vähän tylsä kysymys, jonka vastaukset olivat suunnilleen ennakoitavissa. "Joskus". Näinhän se on. Useimmat meistä ovat varmasti elämänsä aikana edes jonkun kerran kääntyneet ammatti-ihmisen puoleen sopivaa hoitotuotetta etsiessään.
Työssäni kosmetiikkamyymälässä tarpeen luonnollisestikin huomasi. Moni asiakas luottaa ammattilaiseen etsiessään ratkaisua ihan tuikitavallisiin perusihonhoidon asioihin. "Mikä olisi hyvä puhdistustuote?". "Suosittele tehokasta silmänympärysvoidetta". "Tarvitsisin mahdollisimman hellävaraisen kuorinta-aineen".
Itse olen asiakkaana tottunut aina etsimään tuotteet omin avuin ja kysyn vain aniharvoin jotain myyjältä. Olen kokenut tarvetta ammattilaisen apuun vain selkeissä ongelmatilanteissa kuten niinä kertoina, kun ihoni on tulehtunut ja herkistynyt. Tällöin osoitteena on ollut lääkäri, ei kosmetologi tai kempparin osasto.
Onneksi moni kuitenkin tarvitsee myyjiäkin ja saa apua kosmetologeilta. Palveluammatteja tarvitaan, ja työllisyys on vain hyvä asia :)
Ei muuta kuin hyvällä mielellä naamaa voitelemaan! :)
*
Nyt tämä lähtee jo rönsyämään, mutta tää lisäis vielä:
Kaikilla megaseerumeilla ja tuplatriplahopla-puhdistusmetodeilla ei tietenkään ole minkäänlaista ihon tarpeiden kannalta perusteltua merkitystä tuotemarkkinoilla, mutta jep - ne tuovat lisämyyntiä ja luovat lisätarpeita = työtä.
Ihonhoito ja rasvat eivät siis pelkästään tee meistä paremman näköisiä - ne tuovat työpaikkoja. :) Se itsessään on suuressa mittakaavassa merkittävä asia. Epäilemättä merkittävämpi kuin se, onko jonkun iho kosmeettisen valmisteen ansiosta tasainen tai vähemmän punoittava.
(Voiko friikkikin perustella tällä holtitonta purkkivarastoaan...? Sitä voi miettiä :D)
18 comments on “Rasvat tekevät meistä paremman näköisiä?”
En sanoisi ulkoisen hoidon merkitystä turhaksi - vaikka tärkeää sekin on - mutta rasvat todella saavat ihon näyttämään hyvältä :) Siis oikeat sellaiset. Tyydyttynyt rasva edistää kollageenintuotantoa iholla, kun taas luonnottomat kevytlevitteet ja margariinit aiheuttavat ennenpitkää harmaan ja elottoman olemuksen. Solukalvot eivät tunnista keinorasvoja ravinnoksi... Kannattaa siis käyttää luonnollisia rasvoja, sekä eläin-että kasvikunnan :)
Ulkoista hoitoa voi käyttää siihen viimeistelyyn ja loppusilaukseen..! ;)
Totta, itse asiassa mulla oli tekstiä aloittaessa mielessäkin tuoda esiin myös sisäisesti nautittujen rasvojen merkitys, mutta se unohtui...! :D Onneksi sinä hoidit asian kommenttien puolella ^_^ <3
Myös minä oletin otsikon perusteella tekstin kertovan nimenomaan sisäisesti nautittavista rasvoista, sillä ihovoiteista puhun aina vain voiteina, en rasvoina. :)
Pakko kommentoida vaikka tiedät toki asian varmaan sanomattakin, se ei vaan jutusta ihan selkeästi ainakaan mulle välittynyt. Mäkin ennen pidin tärkeimpänä sitä että kosteusvoide oli mahdollisimman ohutta ja miellyttävää, ja että naamaan ei jäänyt mitään tuntemuksia. Edelleenkin yritän etsiä sitä miellyttävältä tuntuvaa mutta superkuivalle ja superherkälle iholle sopivaa voidetta, mutta kun eihän sellaista valitettavasti ole. Kun on pakko niin kummasti sitä sietää vaikka mitä tököttiä naamassaan. Esim. toi mitä sanoit kalaöljyvoiteesta, niin ihan sama pätee kaikkiin muihin iho-ongelmiin. Kun on tilanne niin konstit sen mukaan ja täytyy vaan sietää ne tuotteet sellaisina kuin ne on. Sä oot vaan onnekas kun sulla on normaali iho, mutta jos ei olisi niin ihan varmasti oppisit sietämään vaikka mitä liistereitä naamassa.
Se tahmainen voide naamassa, tyynyliinassa ja etuhiuksissa on joo ällöttävää, mutta kuivuuttaan kirvelevä, hilseilevä, punoittava ja kutiseva naama on huomattavasti ikävämpi juttu, joten ei kauheesti tartte miettiä kumman valitsee. Ja mulla ei ole edes mitenkään vaikeasti kuiva iho, eikä mitään varsinaisia iho-ongelmia, eli tilanne pysyy kurissa ihan vaan tarpeeksi kosteuttavilla voiteilla ja hellällä käsittelyllä. Voin vaan kuvitella minkälaisia mömmöjä jotkut ihmisraukat joutuvat jatkuvasti itseensä levittämään, muuallekin kuin naamaan.
Ja tokihan ihonhoito tässä vaiheessa on jo tapa, mutta ei mikään turha sellainen, vaan erittäin tarpeellinen, ainakin meille joiden iho ei ole normaali. Mä ainakin hoidan vaikka kymmenellä purnukalla päivässä, jos se saa ihon voimaan hyvin ja tuntumaan hyvältä (eli ei oikeastaan miltään), mutta mitään "tää ehkäisee ryppyjä ja auttaa ihoa tuottamaan kollageenia" -hässäköitä en jaksa miettiä. Ihan sama montako ryppyä on, kunhan ei tartte raapia naamaa irti :)
Tottakai, totta kai :) Se on kai jotenkin niin itsestään selvää etten sitä tullut sen vuoksi erityisesti korostaneeksi tekstissä. Tilanne on luonnollisestikin aivan eri silloin kun kosmetikkatuotteella oikeasti saa apua ihon kuntoon, silloin koostumus ja tuotetuntu ovat tietysti toisarvoisia. Kun hoitotuote vain kosteuttaa ja saa ihon tuntumaan mukavalta, silloin koostumuksen miellyttävyyden merkitys ostopäätöksissä korostuu.
Puhuin omista kokemuksistani ja mieltymyksistäni, en pyrkinyt tuomaan niitä esille siinä sävyssä että se on "oikea" tapa ja muidenkin tulisi valita tuotteet mahdollisimman miellyttävän koostumuksen perusteella. Koko tekstihän on erilaisten kosmetiikkakokemusten pohdiskelua. Mitä ihonhoito on yhdelle, ja mitä se on toiselle. :)
Kuten myös minä. :) Varmasti tämän allekirjoittaa lähes jokainen.
Niin kuten sanoinkin niin toi oli itsestäänselvyys koko mun kommentti, mutta jotenkin tuntui että oli pakko kommentoida. Tuntuu niin hassulta tällaisen ihon kanssa edes miettiä mitään sellaista että "laittaisinko nyt tänään jotain naamaan vai en ja miltä se tuntuu se tuote". Vaikka toki mäkin valitsen sen miellyttävimmän niistä tahmaisista vaihtoehdoista.
Mulla on ystävä joka kuulemma laittaa kerran kuussa naamaan "vähän jotain rasvaa vaan jostain", kun jos ei laita niin sitten vähän iho kiristää. Se oli kuulemma joskus käynyt jopa kosmetiikkaosastolla kysymässä, että mikä olisi hyvä sellainen kerran-kuussa-naamarasva :D
Tuli myös mieleeni kun pesin naaman illalla (ja levittelin sen jälkeen viittä erilaista kosteuttavaa tuotetta), että vaikka onkin kuiva iho, niin allekirjoitan silti ton, että ihon puhdistus on tärkeintä. Mun tapauksessa tosin niin päin, että jos on pikkuisenkin liian puhdistava tuote, niin ei paljon naamarasvat auta kun iho on riistetty ihan korpuksi. Mun iho muuttui paljon helpommaksi sen jälkeen kun luovutin sen ihanan puhdistustuotteen metsästyksen ja tyydyin vaan käyttämään sitä tylsää hellävaraista perusputsaria. Selvä juttu tämäkin, mutta näköjään on noissa hellävaraisiksi luvatuissa putsareissakin yllättävän paljon eroja, varsinkin jos ei jaksa niiden sisältöihin kovin tarkasti paneutua. Kumma miten mä syynään ne hoitotuotteet niin tarkasti, mutta putsari on aina vähän sellainen ettei sitä edes ajattele. Oma virhe oli tosiaan se, että vuosikausia pesin millä pesin, toki niitä rasvaisen ihon putsareita välttäen, ja ihmettelin kun ei ne kymmenen erilaista voidetta, öljyä, seerumia ja tehohoitoa saaneet ihoa yhtään paremmaksi.
Vieläkin on rutiinissa parannettavaa, tavoitteena olis toi kerran-kuussa-voitelu :D
Mulla on itse asiassa kesäisin vähän sama tilanne.... :P Ihoa ei kiristä oikeastaan koskaan vaikka ei laittaisi voidetta. Päinvastoin jos laitan jotain vesimäistä seerumia rasvaisempaa voidetta, se ei oikein imeydy vaan sen voi pyyhkiä aamulla kasvojen pinnalta :D Talvisin on sitten ihan eri tilanne. Mistä voin päätellä, että kuiva sisäilma ei ole ihon ystävä.
:D :D
Tuosta putsarista - heti heräsi tietysti kiinnostus, että minkä tyyppisellä puhdistustuotteella nyt puhdistat? Emulsiomaisella? Pystytkö käyttämään vettä puhdistuksessa? Hellävaraisissa on tosiaan, kuten kirjoititkin, hurjasti eroja. Jotkut riistävät selvästi ihon hydrolipidivaippaa. Jos iho on oikein kuiva, luulen ettei mikään putsari päihitä perusvoiteita ja öljyjä ei-kuivattavuudessaan ja hellävaraisuudessaan.
Koska toisten ihonhoitorutiinit kiinnostavat minua aina, etenkin muun kuin oman ihotyyppini omaavien, niin saako vielä udella että millaisilla voiteilla hoidat ihoasi? Mikä olisi esimerkiksi sellainen sun yhden päivän perus-voidecocktail? (Ei siis perusvoide, vaan perusrutiinin voidesetti :))
Apua tästä tulee varmaan kilometrin pituinen viesti :D
Ensinnäkin mun iho oli ennen aika lailla normaali, sitä kiristi kyllä suihkun jälkeen, mutta riitti kun siihen levitti jonkun ihanan ohuen ja raikkaan fluidin, ja kaikki oli sillä hyvä. En osaa sanoa missä vaiheessa tilanne muuttui, se tapahtui varmaan niin hiljalleen, etten oo kiinnittänyt asiaan kunnolla huomiota.
Käytän puhdistuksessa vettä, mutta oon huomannut että jos pesen kasvot vedellä myös aamulla, niin iho on selvästi kireämpi. Yleensä aamulla pyyhinkin vain kasvovedellä (Clinique mild clarifying) ja sitten laitan muuten jokseenkin samat tuotteet kuin illalla plus aurinkosuojan.
Putsarina on tällä hetkellä Paulan moisture-linjan putsari, tilasin sitä sellaisen ison pullon viimeksi kun tilasin muutakin, ja se kestää varmaan aika monta kuukautta ennen kuin saan sen käytettyä pois. Voidemaisista en tykkää, vaikka ne olisi varmaan kaikista parhaita. Öljyistä tykkään iholla, mutta en kestä kun ne sotkee etenkin suihkussa. Vaahdot on liian kuivattavia.
Tällä hetkellä vakiorutiini jolla iho voi hyvin on:
meikinpoistoon tarvittaessa puhdistusmaito
vesi + PC moisture cleanser
AHA-, PHA- tai BHA-tuote (PC, Clinique tai Alpha Hydrox, just tilasin kokeiluun myös Derma E:n)
PC Resist toner (dry) tai muu kosteuttava kasvovesi
Reviva Labs Hyaluronic Acid Serum
Andalou Revitalize Serum
(tarvittaessa joku öljy)
Clinique Super Rescue (ihotyyppi 2)
Viittä viimeistä menee jokaista täysi pumpullinen tai vastaava määrä, voidettakin niin paljon että se hetken pyörii naamalla kunnes imeytyy kunnolla. Talvella pitää ottaa taas rasvaisemmat tuotteet esiin, mutta nyt täytyy sanoa etten tiedä mitä ne olisi. Tilasin kokeiluun PC:n uudehkon Resist-linjan paksumman yövoiteen, jota kokeilin muutaman testeripussukan ja se tuntui oikein sulavan iholle <3 Jostain syystä esim. toi Cliniquen Super Rescue, joka on vuosia ollut ainoa mun iholla oikeasti toimiva voide, toimii mulla vain kakkosihotyypin versiolla. Ykkösversio on niin paksua että tuntuu kuin se vain hankaisi ihoa irti kun sitä yrittää levittää. Yleensä lisään siihen pumpullisen öljyä että saan sen edes levitettyä naamaan. Ja koska voin lisätä öljyä mihin tahansa tuotteeseen, niin käytän mieluummin tota kakkosta, joka levittyy ja imeytyy oikein hyvin ja jättää ihon (noilla lisukkeilla) hyvän tuntuiseksi. Öljyä laitan joko sellaisenaan tai seerumiin/voiteeseen sekoitettuna. Joskus lisään vielä toisen pumpullisen öljyä ennen kuin meen nukkumaan, jos oon pessyt kasvot erityisen aikaisin, eli kaikki on jo ehtinyt imeytyä. Lemppariöljyä ei oikein ole, mikä vaan hajusteeton öljy käy. Tilaan aina iHerbistä jonkun uuden kokeiluun, ehkä joskus vielä löytyy joku sellainen jota voi tilata toisenkin pullon.
Mä oon käynyt vuosia samalla kosmetologilla pari kertaa vuodessa. Välillä se sanoo että mun iho on "ihan törkeen kuiva" ja välillä että se on "normaali mutta pintakuiva". Mä itse ajattelen että se on jonkin verran kuiva JA kosteusköyhä. Vuosia mä yritin vuorotellen käyttää kosteuttavia mutta ei rasvaisia tuotteita, tai sitten niitä superrasvaisia kuivan ihon tuotteita, eikä kumpikaan toimi. Mun iho näyttää tarvitsevan valtavan määrän kosteuttavia tuotteita ja sopivan määrän sopivasti rasvaisia tuotteita. Kuivan ihon tuotteet ei aiheuta näppyjä tms. vaan ne ei vaan toimi mulla. Iho tuntuu vaan entistä kuivemmalta vaikka olis millainen rasvakerros. Ja tosiaan ne on yleensä niin paksuja ja jäykkiä, että mun herkkä iho vaan ärsyyntyy siitä hinkkaamisesta kun yritän levittää tuotetta.
Jos pitäis tiivistää niin kai mä käytän mahdollisimman hellävaraisia ja kosteuttavia normaalin tai lievästi kuivan ihon tuotteita ja lisään niihin rasvaa puhtaan öljyn muodossa.
Ja vaikka iho nyt onkin melko hyvä näin, niin on esim. meikkipohja joka kerta ihan hirveä urakka. Ikinä se ei näytä nätiltä, vaan iho näyttää todella kuivalta heti kun siihen laittaa jotain missä on pigmenttiä. Riippumatta siitä millaisen kerroksen nesteitä ja voiteita lykkään sinne alle. Mutta iho tuntuu siedettävältä, eikä sitä kutita ja kiristä, eikä se punota ärsyyntyneenä, joten oon tyytyväinen. Paitsi jos joskus väsyneenä ajattelen että en nyt jaksa aamulla tehdä tälle naamalle mitään kun oon vaan kotona koko päivän, niin iltapäivällä naama "kahisee", eli jos esim. otsaan koskee sormella niin siitä kuuluu sellainen melkein paperinen kahina.
Lopuksi kerrottakoon vielä, että vartalon ihoa rasvaan noin kerran kuussa talviaikaan jollain mahdollisimman ohuella ja välittömästi imeytyvällä maitomaisella tuotteella. Käsiä kerran päivässä pahimpaan pakkasaikaan. Ja voin kertoa, että vartalo- ja käsivoiteiden kanssa oon todellakin just niin kriittinen, että niiden pitää tuntua iholla "ei miltään" :)
Johan on kunnioitusta herättävä arsenaali :) Vaikka totta kai olen iloinen helposta ihostani, niin kosmetiikkafriikki minussa on jotenkin sairaasti vähän kateellinen siitä, että joku voi ja saa käyttää noin montaa eri tuotetta. Tiedän että tämä on älytöntä ja varmasti olisin toista mieltä sitten jos ihoni oikeasti repeäisi atooppiseen kuivuuteen. Silti, en voi kieltää että tuotteet kiehtovat ja rakastan purkkeja <3
Kiva kun jaksoit näin perusteellisesti vastata, oikeasti tämä on minusta tosi kiinnostavaa :)
Mä veikkaan että kosmetologi voi olla ihan oikeassa. Ihon kunto vaihtelee vuodenajan ja elämäntilanteenkin mukaan (stressi jne), joten varmasti kuivakin iho voi olla välillä kuivempi ja "normaalimpi". :) Mitä pintakuivuuteen ja sen hoitoon tulee, kosmetologeilla vaikuttaa olevan siihen aika eri näkemyksiä mun kokemusten perusteella. Saan usein kuulla kasvohoidossa, että ihossani on selvää janoisuutta ja pintakuivuutta tulisi hoitaa "järeämmin", eli esim. kesäisin käyttämäni pelkät seerumit tai hyvin vesimäisen ohuet voiteet olisivat riittämättömiä. Kun vakuutan, että ihoni jano tuntuu oikein tyydyttyneeltä seerumin jäljiltä eikä ihoa kiristä, sanoo osa kosmetologeista ettei se kerro koko totuutta ja oikeasti ihoni tarvitsee rasvaisempaa voidetta, kun taas osa on sitä mieltä että silloin kun ihoa ei kosteustuotteen jäljiltä kiristä ja se tuntuu mukavalta, on kosteusteho riittävä. Eli ota siinä nyt selvää mikä on "oikein" :) Siksi katson parhaaksi luottaa omaan fiilikseen. Kun iho tuntuu hyvältä, en ala sille sen rasvaisempaa tököttiä syöttämään.
Jännä juttu tuon Cliniquen Super Rescue 1-voide. Mutta hyvä että toimiva cocktail 2:n kanssa on löytynyt :)
Tuli putsareista mieleen että oletko kokeillut Ceralan-pesuöljyä? Se on vaahtoavaa. Mun on pitänyt ostaa tuota kokeiluun sen jälkeen kun bongasin mainoksen joskus kesällä, on ymmärtääkseni Ceralan-linjan tämän vuoden uutuus. Mä en tykkää öljyistä kasvojen ihonhoidossa sellaisinaan, mutta vaahtoavaan putsaripohjaan sekoitettuna (ja luonnollisestikin myös osana voidepohjaa :)), ne sopivat mulle tosi hyvin. Sain työkaverilta öljymäisen vaahtoputsarin (Ruotsissa myytävä apteekkisarja, apua, en saa nyt nimeä päähäni) ja se on ollut aivan loistava. Kun näin tuon Ceralanin mainoksen niin ajattelin heti että olisikohan se saman tyyppinen kuin tuo työkaverilta saamani.
Sulla muuten kuulostaa olevan kasvojen ja kropan ihon kosteustasapainon suhteen juuri päinvastainen tilanne kuin mulla. Jos oikein ymmärsin, niin rasvaat kroppaa talvisinkin vain kerran kuussa...? Eli kuivuus vaivaa vain kasvojen ihoa. Minulla on päinvastoin; vartalon iho reagoi heti jos laiminlyön rasvausta, ja jos en voitele sitä vaikka viikkoon, ovat sääret kauttaaltaan valkoisen kuivan iho"pölyn" ja suomujen peitossa. Sääret ovat pahimmat, mutta myös vatsan ja käsivarsien pinta muuttuu kuivuudesta vaalean hileiseksi ilman rasvausta. Suihkun jälkeinen rasvaus on aivan ehdoton! :)
Kyllä mäkin normaalina päivänä tavallaan tykkään fiilistellä kaikkien pullojeni kanssa :D mutta sitten kun on todella väsynyt ja haluaisi vaan nukkumaan, niin on aika rasittavaa kun pitää levitellä tuote toisensa jälkeen, eikä kerta kaikkiaan voi jättää sitä tekemättä.
En tarkoittanut että kosmetologi olisi väärässä, vaan että on hirveän vaikea maallikkona löytää itselleen sopivat tuotteet, jos mun ihon hyvin tunteva ammattilainenkin kokee ihon erilaisena joka toinen kerta. Nykyään en enää edes kysy että mitä hän suosittelee iholle tekemään, viimeksi neuvo oli että punaista Bepanthenia naamaan joka ilta :D
En oo kokeillut Ceralania, mutta kiitos vinkistä, täytyy talvella testata josko puhdistuksen saisi vielä vähemmän kuivattavaksi. Apteekista oon käyttänyt jonkun verran Favoran tuotteita, esim. se suihkutettava kasvovesi ol ennen Paulan toneria päivittäisessä käytössä, suihkuttelin sitä joka tuotteen välissä. Paulan toner on kuitenkin niin ihanaa, ettei sen kanssa tartte enää lisäkosteutusta. Nyt suihkin Favoraa meikin päälle silloin kun meikkaan. Oon myös kokeillut Favoran seerumeita, jotka on ihan okei, mutta toi Andaloun seerumi tuntuu jotenkin paremmalta. Favoran kuivan ihon voide on olut parin pullon verran testissä, mutta ei se vaan imeydy yhtä hyvin kuin Clinique Super Rescue, ja Favoran normaalin ihon voide taas on selvästi liian kevyt. Etsin siis vähän väliä muita voiteita siksi että Clinique on niin törkeän kallista, vaikka ostan sitä aina vain silloin kun siitä saa -20%. Mutta tänä talvena otan kokeiluun sen Paulan uutuuden, katsotaan jos siitä tulisi uusi lemppari. Siinä tosin on retinolia, jota mun iho ei kauhean hyvin siedä, joten katsotaan miten käy.
Tajusin eilen kirjoitellessani, että ilmeisesti mun iho ei ota kauhean hyvin vastaan mitään tuotteita, vaikka se niitä tarvitseekin, ja sen takia toimivien tuotteiden löytäminen on vaikeaa. Ehkä siksi öljy on helpoin, kun sitä voi sormenpäillä hieroa naamaan vähän pidempäänkin ja se liukuu helposti ihon pinnalla, kun taas voiteita joutuu hankaamaan ja iho ärsyyntyy. Ja noi seerumit ja muut vesimäiset tosiaan humahtaa sinne ihoon niin vauhdilla, että niitä on pakko laittaa isompi määrä, että ehtii levitellä joka paikkaan.
Hei nyt tulikin mieleen kysymys! Oon usein miettinyt sekä naama- että varsinkin kropparasvojen kohdalla, että miksi joissain ohuemmissa on sellainen nahkea tai nitisevä tuntu? En nyt osaa sanoa yhtään tuote-esimerkkiä valitettavasti, mutta jos yksi tuote on ohut ja fluidimainen ja imeytyy hetkessä ihoon ja pinta jää pehmeäksi, niin toisessa yhtä ohuessa on levittäessä jo sellainen nahkea tuntu, ja ihon pinta tuntuu kuivuttuaan jotenkin kalvomaiselta. Vähän samantyyppinen ihofiilis kuin geeleissä, mutta ei ihan samanlainen kuitenkaan. Oon miettinyt että mun pitäisi selvittää mikä sen eron tekee, että osaisin välttää noita nahkeita tuotteita. Ennen oletin että ero johtuu siitä että nahkeissa ei oo rasvaa, mutta ei se ihan niinkään tunnu olevan. Joka tapauksessa tosi epämiellyttävän tuntuisia tollaset tuotteet, jotka tekee ihon pintaan sellaisen kiristävän ja nahkean kalvon. Nyt kun tarpeeksi montaa kertaa kirjoitin sanan kalvo, niin tuli mieleen että onko kyseessä vaan kalvonmuodostajat, joita noissa tuotteissa on enemmän kuin niissä kivoissa tuotteissa? Seuraavan kerran kun osuu sellainen nahkea voide, niin täytyy ottaa inci muistiin.
Joo rasvaan kroppaa siis talvella noin kerran kuussa, kesällä en ollenkaan. Käytän pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita ettei tartte laittaa edes aurinkosuojaa. Ja talvellakin sääret lähinnä kuivuu, muualta ei varmaan olisi silloinkaan pakko rasvata. Totta kai mun iho olisi paremmassa kunnossa jos rasvaisin säännöllisesti, mutta koska ei oo pakko niin en jaksa. Jotenkin tuntuu että siihen joka paikan rasvaamiseen menee ihan hirveästi aikaa, eikä se lyhyiden kokeilujen perusteella mitenkään merkittävästi muuta ihoa, joten en viitsi. Ehkä jos naama olisi helpompi niin jaksaisi vähän muuallekin jotain levitellä.
Vastaan tähän huomenna, tänään on ilta täynnä ohjelmaa:)
Aa, no nyt ymmärrän. :) Ja tuo on todellakin ihan totta. :)
Tiedän mitä tunnetta tarkoitat. Tuollainen jää esimerkiksi mulla parhaillaan testissä olevasta EkoPharman seerumista, joka on sellainen geelimäinen ja muistaakseni täysin tai melkein öljytön (en pääse nyt tarkistamaan kun en ole kotona). Tiedän siis tunteen, mutta en selitystä sille mikä sen aiheuttaa, olen itsekin sun tavoin ihmetellyt sitä. Pitäisikin kysyä mun kosmetiikkakemisti-yhteyksiltäni :) Esim. Lumenen kemisti kenties osaisi sanoa tuohon jotain. Ainoa mitä mä olen keksinyt on se, että tuotteessa on kalvoa muodostavia ainesosia, mutta kun se samalla on vähärasvainen eli heikosti pehmentävä, eivät pehmentävät aineet ole kumoamassa tai lieventämässä tuota kalvon tunnetta. Vesimäiset ainesosathan haihtuvat äkkiä iholta (tai imeytyvät), niin että jäljelle sitten jää tuo "kalvo", kun taas öljyt ja rasvat eivät katoa yhtä nopeasti vaan jäävät ihon pintaan jolloin kalvon tuovien ainesosien vaikutus ei tunnu yhtä selvästi. Joku kemisti saattaa nauraa tälle kippurassa, mutta jotain tällaista olen pähkäillyt omalla keltanokan maalaislogiikallani. :D Tuo nahkea ja kalvomainen tuntu yhdistyy nimenomaan ohuisiin, fluidimaisiin tai geelimäisiin tuotteisiin. Joten jotenkin sillä voisi olettaa olevan tekemistä vähärasvaisuuden ja öljyttömyyden kanssa.
Tuotteen tunnun päihittää ehdottomasti tuotteen iholle antama vaikutus. Näin ainakin kohdallani.
Uskon, että näin olisi epäilemättä myös omallakin kohdallani jos voiteilla olisi iholleni muuta hyötyä kuin kosteutus.
Voi olla, että tässä iän karttuessa pääsen siihen tilanteeseen, jossa purkkien sisällöllä alkaakin olla muita konkreettisia vaikutuksia :) Mielenkiinnolla odotan, valitsenko silloin vaikka iholla kihelmöivän ja tahmaisen päivävoiteen vain koska se häivyttää oikeasti pigmenttiläiskiäni :)
Nyt kun markkinat ovat pullollaan erilaisia seerumeita (siis tuotteita, joita tavallinen kuluttaja ei vielä kymmenen vuotta sitten edes osannut pyytää ammattilaiselta), niin niiden valinnassa koen ammattilaisen avun lähes välttämättömäksi.
Totta. Erikoistuotteiden määrä markkinoilla on varmaan triplaantunut kymmenessä vuodessa.
Mutta seerumeissa on kyllä niin ihania (= ihanasti levittyviä) ja myös aivan älyttömän tehokkaita tuotteita! Seerumista en enää luovu. :)
Mulla on kans varsinainen ongelmaiho. Todella epäpuhdas/tukkeutuva, mutta silti todella pintakuiva. Monta vuotta on mennyt ennen kuin olen oikeasti sisäistänyt sen, että epäpuhtauksiin auttaa tehokkaimmin 1) KOSTEUTUS (epäpuhtaudet ei jää kuivan pinnan alle muhimaan) ja 2) maltillinen AHA kuorinta.
Mun iholle pahimpia aineita ovat: ALKOHOLI (varsinkin kasvovedessä, talvella myös kaikissa muissa tuotteissa), BHA/salisyylihappo (ärsyttää ihoa), retinolit (iho herkistynyt niille), rakeellinen kuorinta (pahentaa pintakuivuutta), silokonipitoiset voiteet/seerumit (liian kalvomaisia) ja tosi rasvaiset voiteet/öljyt (ei imeydy, ei kosteuta).