Tuli taas mieleen tällainen mitä omituisin aihe blogattavaksi. (Alanko mä käydä tätimäiseksi..? Onko nää ihan tätiaiheita..? Varoittakaa jos siltä vaikuttaa! Mun viimeiset 15-vuotiaat lukijat nostaa kohta kytkintä :D)
Hukkaan menevä ruoka.
Kuinka paljon heitätte ruokaa pois? Jääkö teillä paljon yli ruokaa tai elintarvikkeita jotka ehtivät mennä pahaksi?
Aihe tuli mieleeni tänään kun tyhjentelin jääkaappia Maarianhaminassa. Tunnustaudun pakastus- ja ruoanjämienhyödyntäjäfriikiksi (- kaikkien muiden friikkeyksieni ohella.. mitäs niitä löytyikään, kosmetiikka-, kontrolli-, lista…).
Minun tekee pahaa heittää ruokaa pois, ja esimerkiksi tilanteessa, jossa olen lähdössä pitkälle reissulle (kuten nyt), pyrin säästämään tai hyödyntämään jääkaapin sisällön niin perusteellisesti kuin mahdollista. Myös mieheni sangen liikkuvainen työ ja elämäntyyli pitävät huolen siitä, ettei jääkaappi ehdi joka viikko tyhjentyä normaalin arkiruokailun kautta, ja ilman toimenpiteitä ruokaa ehtisi mennä pahaksi aika paljon.
Miehelle vähän korvapuustia siitä, ettei hän ole oppinut huolehtimaan pilalle menevien elintarvikkeiden hyödyntämistä…
Palatessani omilta matkoilta saa miehen jäljiltä olevaan jääkaappiin aina tehdä kiinnostavan tutkimusretken tutustuen eri asteiden kuivettumis- ja homehtumisvaiheissa oleviin vihanneksiin, juustoihin ja leikkeleisiin. Kyllä sinne minunkin jäljiltäni joskus jää vihanneksia, se myönnettäköön, mutta ei tuo mies useinkaan niitä heitä pois vaikka emäntä olisi poissa monta viikkoa :D (Kenen kotona tämä on tuttua...?)
Tänään tyhjensin Maarianhaminan jääkaapin kaikesta öljyjä ja maustetahnoja lukuun ottamatta. Kuten tuli todettua, olen Pakastaja. Heitän pakkaseen melkein kaiken jonka arvioin selviävän pakkasesta hyödyntämiskelpoisena. Luin jostain, että jopa tuoretta, raakaa omenaa voi pakastaa, ja niinpä pakastin viime syksynä sisareni tuomaa omenasatoa. Kelpasivat hyvin piirakan täytteeksi sulatettuina.
Pakastan myös kaikki maitotuotteet, avatutkin. Raejuustot, jogurtit, rahkat, kermat, soijamaidot. Soijamaito esimerkiksi ei ole pakastuksesta moksiskaan, eikä makukaan muutu. Kypsytetty juusto selviää pakastuksesta myös suhteellisen hyvin, mutta tuorejuustojen rakenne muuttuu. Ne ovat edelleen syötäviä, mutta sopivat vetistyneen rakenteensa puolesta paremmin vaikka kastikkeisiin tai sosekeittoihin kuin sellaisinaan syötäviksi. Viime kesänä pakastin netin ohjeiden mukaan jopa mozzarellaa (kaikki neste on poistettava), ja sen koostumus ja maku säilyivät lähes täydellisesti.
Mitä en pysty pakastamaan, otan mukaan tai annan esimerkiksi sisarilleni. Nyt Maarianhaminasta lähti mukaan kassillinen tuorevihanneksia kuten porkkanaa, paprikaa ja sipulia. Ehdin syömään nämä vielä toisessa kodissani ennen reissuun lähtöä. Nyt varmaan nauratte, mutta toin jopa Zürichistä mukanani vihanneksia ja yhden avokadon, joita en ehtinyt syödä majapaikassani. ”Matkaeväiksi”, ajattelin, mutta söin Sveitsistä mukana kulkeutuneen avokadon vasta viikkoa myöhemmin. :) Se oli vielä ihan kunnossa.
Kaikki ihmisten poisheittämä ruoka ei kuitenkaan ole pahentunutta. Moni, oma mieheni mukaan lukien (Sanni kurtistaa kulmiaan), heittää päiväyksensä ylittäneet, avaamattomatkin elintarvikkeet saman tien roskiin.
Ymmärrän tämän tiettyjen elintarvikkeiden, kuten tuoreen lihan ja kalan kohdalla, mutta en esimerkiksi maitotuotteiden. Tai kananmunien. Useimmat tietävätkin, että kananmunat säilyvät viikkoja, jopa kuukausiakin, päiväyksensä jälkeen. (Luin juuri jostain kanalan pitäjästä joka puhui munien säilymisestä kuukausissa.) Kananmunan kuntoisuuden voi helposti tarkistaa vesilasitestillä; jos veteen laitettu raaka muna kelluu, se on pilaantunut. Pohjaan uppoava on syömiskelpoinen. Pilaantuneen munan sisällä kehittyneet kaasut nostavat sen pintaan.
Entä maitotuotteet? Useat juovat maitoa päiväyksen jälkeen luottaen hajuaistiin (ja kahvin kanssa voi suorittaa juoksettumistestin), mutta moniko söisi kolme viikkoa vanhaa jogurttia? Tai kuukauden vanhaa rahkaa?
Hapanmaitotuotteet säilyvät huomattavan pitkään päiväyksensä jälkeen, kunhan niitä ei avaa. Puhutaan viikoista, jopa kuukaudesta. Tämä vahvistettiin Arlalta, kun viime kevään rahkahulabaloon yhteydessä kysyin heiltä maitorahkan säilyvyydestä. Rahkaa voi muuten Arlan mukaan pakastaakin, mutta kuten muissa tuorejuustoissa (rahkahan on itse asiassa tuorejuustoa), koostumus muuttuu jonkun verran.
Myös raejuusto säilyy pitkään päiväyksensä yli avaamattomana. Sekin valmistetaan maitohappokäymisen avulla, ja hapatus pidentää säilyvyyttä.
Heinäkuussa Sveitsiin lähtiessä jääkaappiin jäi pari soijajogurttia. (Ne, kuten maitojogurtit, ovat myös hapantuotteita.) Parasta ennen 10.7., eli päiväyksestä oli 6 viikkoa. Söisinkö..? Kyllä söin. Jogurtin tuoksu, koostumus ja maku olivat täysin normaalit. Toinen jogurteista jäi vielä avaamatta. Sujautin sen asunnolta lähtiessä kerman ja mantelimaidon kanssa pakkaseen…
Tiedän, että kuulostan nyt joltain Martalta, mutta ruoan hävikki Suomessa on ihan kamala. Suomalaiset heittävät ruokaa menemään 120-160 miljoonaa kiloa vuodessa (saasyoda.fi).
Täällä puhuttiin hiljattain kestävästä kulutuksesta halpisvaate-kirjoitukseni kommenteissa. "Halparättien” ostamista on helppo kritisoida, mutta moniko tulee ajatelleeksi, että myös ruoan poisheittäminen voi yhtä lailla olla epäeettistä kulutusta? Kuluttajaliiton mukaan "yksittäisen kuluttajan ruokavaliossa ympäristön kannalta suuri merkitys on poisheitetyn ruoan määrällä."
En todellakaan röyhistele täällä rintaani koska pakastan aterioita ja sullon porkkanapusseja käsilaukkuun, sillä paljon matkustelevana elämäntyylini kiistatta aiheuttaa ympäristökuormitusta. Mutta kuten kotimaisesta ruoasta kirjoittaessani, haluan tuoda esiin pikku juttuja joilla voi olla ja on merkitystä. En itsekään ollut tullut ajatelleeksi ruokahävikin merkitystä ympäristölle, ennen kuin sattumalta osuin aihetta käsittelevään uutiseen.
On epärealistista olettaa, että monikaan kulutus- ja nautintopohjaiseen kulttuuriimme tottunut muuttaisi yhtäkkiä tapansa ja lakkaisi shoppailemasta, tekemästä lentomatkoja tai ottamasta pitkiä kuumavesisuihkuja. Minusta sellaisesta on turha tuntea syyllisyyttä, me emme kaikki ole täydellisen epäitsekkäitä teoissamme. On aivan loistavaa, että joku on tiedostavampi. Mutta myös se on hyvä, jos me muut teemme vaikka niitä pieniä arkisia asioita, joilla on merkitystä pitkässä juoksussa.
Eikö ole hassua, että sen lauantaisen pyttipannun jämän pakastaminen voi olla yksi sellainen asia. :)
*
Ja nyt lupaan kirjoittaa lähiaikoina enemmän kevyitä ja viihteellisempiä (pinnallisempia?) juttuja...! ^_^ Eiköhän täältä taas parit tuotearvostelut ja meikkipostaukset irtoa. :)
98 comments on “Paljonko menee ruokaa roskiin?”
Oon koittanut skarpata tän asian kanssa, mutta just kun ei tuu aina oltua kotona viikko tolkulla, jää aina jotain mikä menee huonoksi. Itse syön myös maitotuotteita, jugurtit yms vanhoinakin, toisin kuin poikaystäväni heittää kaikki heti pois jos päiväys niin sanoo. Kyllä sen mielestäni lähes aina itse huomaa onko ruoka syöntikelpoista. Liian usein sitä tulee jotenkin hamstrattua kaikkea, vaikka pitäisi vaan tutkia kaappeja ja hyödyntää kaikki mitä voi kutsua ravinnoksi. Loppuun kerrottakoon, että lähdin keväällä viikonlopunviettoon vanhempieni luokse. Olin jostain kumman syystä ostanut illalla meloonin (kokonaisen vielä MIKSI?) ja aamulla sitten tungin sen pakastimeen. Ylpeänä kerroin kaikille miten pakastin meloonia ja se minua siellä odottaa kotona. Apua, olisi se kai toiminut jos olisin palastellut sen ja siten käyttänyt esim smoothiessa, mutta tosiaan pakastin sen kokonaisena että se siitä sitten, sunnuntai-ilta meni meloonia sulattaessa ja hävittäessä... Voi melooni parka, joskus tuntuu, että kuka kumma on antanut luvan olla aikuinen ihminen!
Niin ku ennenkin sanonut kaikki sun kirjotukset rules! :) Ja itse myös en heitä ruokaa pois useinkaan vaan pyrin käyttämään pakastamaan...
Yksin asuvana mietin tarkkaan, mitä ostan kaupasta ja pyrin sitä kautta minimoimaan pois heitettävän ruuan määrän. En myöskään tykkää heittää ruokaa pois ja minulle tulee aina siitä paha mieli ja vähän huono omatunto, jos niin käy. Yleensä joudun heittämään pois nuutuneita salaatin jämiä, joita en ole ehtinyt syömään. Myös leikkeleet ovat menevät aina välillä härskin hajuisiksi ja makuisiksi, eikä niitä voi sen jälkeen kyllä enää syödä. Kaiken kaikkiaan voin siis aika ylpeänä sanoa, että en heitä paljoakaan ruokaa roskiin.
Itse opin ainakin nimenomaan nuorena opiskelijana, ettei ruokaa voi heittää roskiin, koska rahaa oli vähän ja se oli sama kuin olisi heittänyt rahaa roskin... ;) Ja toki kotoa opin myös, ettei ruokaa heitetä roskiin!
Minulle on itsestäänselvyys varautua reissuun tai vaikka muuttoon alkamalla tyhjentää jää/ruokakaappia. Tähteiden hyödyntäminen on myös aivan arkipäiväistä ja huvitti jokunen vuosi sitten kun aihe nousi pinnalle ja julkaistiin jopa ruokaohjeita tähteille. Ruokaa tulee toki joskus heitettyä pois, jos ehtii pilaantumaan, mutta silloinkin arvioin ensin itse asian enkä tuijota päiväystä.
Ympäristönäkökohdat ovat toki totta, mutta itselle ruoka ei ole asia, jota on varaa heittää pois. Tästä johtuen myös ostan sitä sen verran, että kaikki tulee syötyä ajallaan. Meillä jääkaapin ei tarvitse olla tupaten täynnä eikä kaikkia erikoistuotteita tarvitse olla "varalla".
Mä heitän hävettävän paljon ruokaa roskiin :( Olen tiedostanut tämän jo pitkään ja välillä aina skarppaan, mutta edelleen on parantamisen varaa. Erityisesti avattu maitopurkki epäilyttää heti päiväyksen jälkeen.
Tämä oli taas tosi hyvä ja aiheellinen kirjoitus. Olen ehkä itsekin jo täti-kategoriaa. Mutta hyvä vaan että ujutat tällaista valistusta meikkihommien väliin, niin tiedonmurusia valuu niille 15-vuotiaillekin ;-)
Avattu ylipäivän maitopurkki uppoaa kätevsti pannariin!! :D Tietysti vaikka muuhunkin leivontaan, mutta pannarissa ei haittaa ollenkaan vaikka olisi jo hapattunutta (ja vaikka paakkuuntunuttakin - tekeekö sitä muutkin kuin luomumaidot?) maitoa. Mielestäni pannukakku maistuu jopa mehevämmältä ja peremmalta yilpäivänmaitoon tehtyvä, eikä meillä enää pannaria normimaitoon tehdäkään. :) Ja jos makea pannukakku ei houkuta, voi mukaan heittäää hyvin vaikkapa parakaalia, aurinkokuivattua tomaattia tms ja tehdä suolaisen version!
Mä en ole varmaan koskaan törmännyt maitopurkkiin, siis avattuunkaan, jonka sisältö olisi pilalla jo seuraavana päivänä PE-päivämäärästä. :) Omien havaintojen mukaan menee ainakin 2-3 päivää PE-päivämäärästä ennen kuin maito alkaa happamoitua. Aina voi tosiaan haistaa ja tehdä juoksettumistestin, sillähän selviää :) Ota ruokalusikkaan kahvia tai teetä ja kaada päälle tippa maitoa. Jos maito juoksettuu - heitä menemään. :)
Nostan kyllä hattua että jaksat nähdä vaivaa etkä heitä turhaan ruokaa roskiin!
Pakko myöntää että itse välillä heitän pois jotain mitä olisi ehkä vielä voinut syödä.. joskus jopa suoraa juuri syömääni ruokaa.. esim söin saaristolaisleipää graavilohella ja yhtäkkiä mua rupes ällöttämään se lohi niin paljon et en pystynyt syömään ja heitin roskiin.... toisena tuli mieleen et raejuustosta oli mennyt pari päivää sitten päiväys ja heitin pois koska oksetti vaikka normaalisti olisin syönyt sen. en tiedä mistä tämäkin johtuu sillä tää ällötys on tullut vasta hetki sitten, enkä ole raskaana tmv. :D
Tulipas avauduttua :D en yleensä kommentoi mutta olen lukenut blogiasi jo useamman vuoden. Tykkään ku tänne tultua ei ikinä tiedä mistä oot kirjotellu :) ja muhun ainakin uppoaa just tämmöset erilaiset jutut.
Mulle tuli heti mieleen kommenttiasi lukiessa että "onkohan henkilö raskaana" :D, kunnes tulin kohtaan jossa vastasitkin tähän ^_^
Kiva että postaus upposi :) Mukava kuulla ettei nämä välillä hyvinkin kirjavan skaalan aiheet karkota teitä - tai no, osan ne varmasti karkottavat, mutta toisaalta monipuolisuus on tuonut lisääkin lukijoita :)
Mä vain tykkään kirjoittaa just siitä, mikä mieleen tulee :) Suurimman osan ajasta se liittyy kauneuteen, kosmetiikkatuotteisiin tai ruokaan, mutta välillä ulos puskee ajatuksia aivan täydellisen eri piirin aiheista. Bloggaus muuttui hurjan paljon hauskemmaksi kun lakkasin miettimästä, sopiiko kaikki just tämän blogin aihepiiriin. :) Kaikki sopii, mistä haluaa kirjoittaa, I'll say!
Hyvin vähän menee ruokaa roskiin, kyllä jääkaapista syödään about kaikki, mitä ostetaankin.
Ihmettelen vaan, että miten sulla voi olla noin paljon kamaa jääkaapissa aina, että riittää ihan pakastettavaksi asti? Me ostetaan ja tehdään ruokaa sen verran, kuin sitä lähipäivinä tarvitsee. Syödään ja kulutetaan ne, jonka jälkeen tehdään uusi reissu ja ostetaan taas vain tarpeen mukaan tuotteita. Ei meillä ole jääkaapissa montaa purkkia mitään tuotteita, joista päiväykset ehtisivät paukkua ennen kuin ne tulisivat syötyä :O me tehdään ruoka, syödään se ruoka saman ja seuraavan päivän (yleensä) aikana ja sitten tehdään taas uutta. Ei jää pakastettavaa :D
Sekä minun että mieheni elämäntyyli on todella liikkuvainen, ja välillä on kausia jolloin viivyn yhdessä osoitteessa vain pari viikkoa ja sitten taas mennään. Mies ei työnsä puolesta ole juuri koskaan edes viikkoa putkeen yhdessä paikassa. Silloin kun tiedän olevani itse poissa yli kaksi viikkoa, pakastan.
Ruokaa riittää pakastettavaksi, kun taloudessa on vain kaksi henkilöä joista kumpikin syö hyvin erityyppistä ruokaa. Mieheni ei esimerkiksi syö maitotuotteista juuri muuta kuin juustoja ja lorauttaa kahviin maitoa, minulla taas on jääkaapissa koko kirjo kermoja, jogurtteja, rahkoja ja tuorejuustoja. Mies ei myöskään syö yhtä paljon vihanneksia kuin minä. Me olemme eri tyyppisiä kaupassa kävijöitä kuin te; käymme kunnon ruokaostoksilla kerran viikossa jolloin jääkaappi täytetään. Toiset tykkäävät käydä kaupassa parin päivän välein, me taas tykkäämme siitä että kaapissa on kunnolla ruokaa joka riittää koko viikoksi. :) Emme jaksaisi käydä monta kertaa viikossa kaupassa, se ei ole meidän mielestämme taloudellista. Kuten tunnettua, kauppareissulla tulee hyvin usein myös ostettua ylimääräistä. Mutta tosiaan, yksi tapa sopii yksille, toinen toisille.
Ei tilanne tietenkään ole se, että joka viikko joutuisin pakastamaan pahaksi meneviä ruokia. :) Normaaliarjessa eivät päivämäärät ehdi paukkua ainakaan omissa ruoissani, miehen makkarat on asia erikseen ;)
Tosi hyvä postaus! Asiaa ja hyviä vinkkejä. Tykkään niin näistä sun syvällispohdinnoista:)
Olen samaa mieltä! :) Olipa suloinen kananmunapakkaus ja ovat vielä vapaan kanan munia, hyvä! Itse osatan aina vain vapaan kanan munia tai luomumunia eettisyyden vuoksi. :)
Olen aivan samaa mieltä, pienet jutut painavat! Itseäni harmittaa kaikista eniten oman "epäitsekkään" ajattelun mainostaminen. On mahtavaa ihmisten ajattelevan muun luonnon tilaa, mutta siitä menee hieman maku jos alkuperäinen syy on itsensä pönkittäminen.
Voi kyllä ! Tällaisesta aiheesta voi odottaa lukevansa vain karkkipäivästä! <3
Yliopisto järjesti viime keväänä ensimmäistä kertaa yhteiskuntapolitiikan kurssin nimeltä "Ruoka". Se on tähän mennessä suorittamistani kursseista ollut ehdottomasti mielenkiintoisin!
Todellakin, suomalaisten roskiin heittämä ruuan määrä on ihan järjetön, jos en ihan väärin muista niin peräti 23 kiloa per talous vuodessa. Ja jätettä syntyy elintarvikeketjun jokaisessa osassa: Maataloudessa kyllä kylvetään mutta satoa ei korjata tai pelloille jää ravinnoksi kelpaavaa ainesta ja sitä heitetään menemään niin ruuan jatkojalostuksessa, kuljetuksissa, ruokakaupoissa, ravintoloissa, laitosruokailussa kuin kotitalouksissakin. Jos näin ei olisi, olisi elintarvikejärjestelmä paljon tehokkaampi ja voisi vastata paremmin maailman nälkäongelmaan. Ruokaa tuotetaan kyllä riittävästi koko maailman väestömäärän ruokkimiseksi, sen jakautuminen on vain täysin vääristynyt. Tuo ruuan haaskauksen vähentäminen on yksi isoimmista asioista miten yksilö voi saada omaa kulutustaan ekologisesti kestävämmäksi ravinnon osalta.
Poden itse todellakin huonoa omaatuntoa jos vaikka en jaksa ravintolassa syödä koko annosta. Haluaisin sanoa, että meillä ei kotona heitetä ruokaa roskiin, mutta eihän se aina onnistu. Lihoista ollaan tosi tarkkoja, jos joskus menevät yli päiväyksen, niin silloin menee roskiin sen kummemmin miettimättä. Lähes kaikki mistä itse tulee jo mietittyä että haluanko enää tätä syödä, kuten nopeasti huonon näköiseksi menevät salaatit ja kasvikset sekä juuston ja leikkeleiden jämät syötetään koirille :D Eniten meillä menee roskiin nimenomaan avattuja maitotaloustuotteita (isot partajugupöntöt lähinnä) jotka ovat ehtineet jo pilaantumaan. Tämän suhteen täytyisi todellakin nyt ryhdistäytyä. Täytyy myöntää että ei ole kyllä tullut mieleenkään pistää pakkaseen turkkilaisia jugurtteja tai raejuustoa! Kiitos vinkistä!
Ihanaa että jaksat nostaa esille tällaisia asioita. Jokainen voi pienillä teoilla rakentaa parempaa tulevaisuutta.
Hahah, mahtavaa ^_^
Sama, ja siksi otankin käytännössä aina loput mukaan doggy-bagissa jos annostaa jää kolmannes tai enemmän. :) Tai oikeastaan huonoa omaatuntoa emmän doggybageilyyn motivoi silkka halu hyödyntää maksettu, hyvä ateria! :D
Lihasta - mun mies on nyt pikkuhiljaa alkanut oppimaan senkin pakastusta. Kun päivämäärä jossain lihatuotteessa lähestyy, hän saattaa jopa älytä itse laittaa tuotteen pakkaseen jos tietää, ettei ehdi sitä syödä. Pakkanen on kyllä kerta kaikkiaan tehokkain väline ruokahävikin pienentämiseen.
Mä muuten leikkaan usein kylmän viileästi juustoista pahentuneet kohdat pois ja syön loput :) Samoin nahistuneista vihanneksista leikkaan vain pilaantuneet osat pois ja loput ääntä kohden :)
Erinomaisen hyvä postaus. Tämäkin:)
Mä heitän äärimmäisen vähän ruokaa roskiin. Haluaisin sanoa, että en ollenkaan, mutta se ei kai ole ihan täysin totta kuitenkaan. Hyvin lähellä totuutta kyllä.
Joidenkin esim juuri kananmunien ja maitotuotteiden kohdalla en juurikaan katso päiväyksiä. Niiden kunto on niin helppo selvittää muutenkin. Lähinnä mua kyllä huolettaisi, mitä kaikkea, sinänsä herkälle elintarvikkeelle kuten vaikka maito (jos ajattelee ihan raakamaitoa), on tarvinnut tehdä, jotta se säilyy kelvollisena viikkotolkulla...
Tuleeko sun hyödynnettyä ne pakastetut jämät, vai hilloatko niitä vaan pakastimen perukoilla? Itselle nimittäin tuppaisi melkein käymään tuo jälkimmäinen. Siksi en juurikaan pakastele mitään pikkutippoja. Enemmänkin jatkojalostan ne joksikin muuksi, kun ovat vielä syömäkelpoisia.
Varmaan vielä yksittäistä kuluttajaa paljon enemmän vaikuttaa se, paljonko tukut ja kaupat heittävät syömäkelpoista ruokaa roskiin. Tätäkään ei monikaan tule ajatelleeksi. Tämän jälkeen vielä rakennetaan roskiksille lukittavat teräshäkit tmv aitaukset, ettei kukaan pääse niitä dyykkaamaan.
Esimerkiksi Ranska juuri taannoin kielsi lailla kauppoja heittämästä ruokaa roskiin. Ihan äärimmäisen hieno muutos.
https://www.youtube.com/watch?v=i8xwLWb0lLY
Suurimman osan hyödynnän hyvin lyhyen ajan sisällä, esim. reissusta palatessa nostan pakastimeen heitetyt maitotuotteet ja mahdolliset aterioiden jämät saman tien takaisin jääkaappiin ja syön seuraavien päivien aikana pois.
Sitten taas esimerkiksi leivonnaiset asuvat pakkasessa helposti kuukausiakin, koska a) tykkään tosi paljon leipomisesta mutta b) leivonnaisia ei tee mieli syödä joka viikko. Tiedän, että tämä olisi helposti korjattavissa leipomalla yksinkertaisesti pikkiriikkisiä parin muffarin tai minikakkujen annoksia, mutta toisaalta se vie leipomisen iloa.... :P
Todellakin.
Mun tekee niin älyttömän pahaa kun ajattelen tuota kauppojen kautta roskiin päätyvää ruokaa että aivoihin alkaa koskea. Elintarviketeollisuuden ruokahävikin järkevä hyödyntäminen tuntuu (ainakin Suomessa) olevan joku rakettiedetason ongelma. On se kumma ettei kaikkea sitä ruokaa saa jaettua vähäosaisille. Vähäosaisille toki menee jonkun verran, mutta olen ymmärtänyt että puhutaan vain naurettavan pienestä murto-osasta. Toisaalta ymmärrän kyllä senkin, että asia ei ole niin yksinkertainen että vain sulkemisajan jälkeen avataan takaovet ja jaetaan elintarvikkeet jonottavien kouraan, ei se tietenkään niinkään voi mennä. Mutta joku toimiva, reilu ja kestävä systeemi tuohon pitäisi keksiä. Syömäkelpoisen ruoan poisheittäminen vain on jotain niin älytöntä että en tajua miten sellaista voi ylipäänsä tapahtua meidän "sivistys"yhteiskunnassa. *tulee vihaiseksi*
Mä ymmärrän tuon leipomisen. Ei mitään yhtä tai kahta pullaa kannata alkaa vääntämään. Mä en leivo osittain juuri siitä syystä, että jonkun pitäisi sitten myös syödä ne leipomukset. Toki valmiit tarjottavat pakkasessa ovat ihan hyvä "vierasvara".
Onneksi ruoka-apua jakavia järjestöjäkin on. Ehkä apua saisi jaettua niiden kautta, kun kerran toimiva jakeluverkosto on jo olemassa... Ehkä joskus tulevaisuudessa.
Ja jo ennen kauppoja, ruokaa menee hukkaan ihan älyttömästi. Olen ymmärtänyt, että tuottajat jättävät esim "ei-täydellisen-mallisia" hedelmiä ja vihanneksia ihan surutta mätänemään, koska ne eivät kuitenkaan menisi kaupaksi tai niistä saatava hinta olisi niin huono, ettei viitsitä käyttää resursseja niiden keräämiseen, kuljetukseen ja varastointiin. Toki tämä on ihan kuluttajien omasta asenteesta kiinni, mutta se vaikuttaa myös hintoihin, kun hävikkiä tulee paljon.
Ehkä kauppojen pitäisi lanseerata joku kokeilu, jossa vaikka kummallisen mallisia vihanneksia saisi halvemmalla:D
Suomessa voi olla vähän sekin, että yleisen asenteen mukaan kukaan muu ei saisi saada mitään enemmän tai ilmaiseksi... Mutta ei tuo Ranskan lakikaan vaadi jakamaan ruokaa ilmaiseksi. Vähintään hävitettävät elintarvikkeet tulee käyttää energiantuotantoon, mikä voisi Suomessakin olla ihan järkevä vaihtoehto.
Joo, tuokin vielä. Haluaisinpa nähdä jonkun (anteeksi taas Afrikka-veto) nälänhädässä elävän ilmeen kun hänelle kerrottaisiin tämä. "Meillä päin on varaa heittää vähän hassun mallinen ruokakin pois, kukas sitä nyt söisi." Just.
Ideaa! :)
Olisiko noissa ei-standardin-muotoisissa vihanneksissa ja hedelmissä joku kuljetukseen ja varastointiinkin liittyvä juttu, että kustannukset nousevat kun kippurakurkkuja saa pakattu laatikkoon vähemmän kuin suorempia..? Eli ne hassun muotoiset vihannekset sitten myös maksaisivat enemmän.
Edit. No huokaus Sanni, Tiiahan oli jo ottanut kommentissa esille kuljetus/varastointi-aspektin...
Oli miten oli, kyllä nämä on sellaisia asioita että ei riitä tavallisen ihmisen logiikka ja oikeudentaju käsittämään.
Oli vielä pakko tulla kertomaan tuosta ruoan jakamisesta tarvitseville. Opin nimittäin tänään aamu tv:sta, että Vantaalla on juurikin menossa tälläinen kokeilu!!!
Nimeltään yhteinen pöytä. Kaupunki ja seurakunta rahoittavat toimintaa ja järjestö kerää ruokalahjoituksia kaupoilta ja muilta toimijoilta (muistaakseni esim Arla mainittiin), hoitaa varastoinnin ja kuljetuksen. Eivät siis itse jaa ruokaa ihmisille, mutta hoitavat ruokalahjoitukset kaupoista käyttökelpoisina niille tahoille, jotka näin tekevät... Hyvä Vantaa!
Todellakin, hieno juttu Vantaalta! :)
Ja hei - tajusinpas juuri että nyt on meneillään hävikkiviikko! Sain sähköpostiin tiedotteen huomisesta viikkoon liittyvästä tempauksesta, jossa jaetaan tuhansia ilmaisia lounaita kauppojen ylijäämäkasviksista. Teen asiasta postauksen ASAP!! :)
AAMEN! Minua on aina sylettänyt, kuinka ihmiset heittävät ruokaa surutta menemään. Meillä on lapsuudenkodissani aina pyritty käyttämään kaikki ruoka jääkaapista, ja olen omaan kotiinikin tuonut asenteen, jossa ruoan poisheittäminen on syntiä. Lautanen syödään tyhjäksi, ja aika hampaita kiristellen pakon edessä heitän sapuskaa roskikseen. Joku nauroi, kun avauduin tuosta syntilausahduksesta, mutta olen ihan tosissani. Suomen ruoan poisheittämiskulttuuri on kestämätön niin monessa mielessä. Kaupoissa hyvää tavaraa paiskataan roskiin, eikä sitä hyödynnetä missään. Miksei sitä saisi esim. dyykata tai jakaa leipäjonoissa? Lihaa tuotetaan yli markkinatarpeen, hedelmiä tuodaan kaukaa vain roskiin heitettäväksi... Inhottaa valittaa "afrikan lapsista," mutta meidän asenteemme ruokaa kohtaan on todella nolo, kun seinän takana jollakulla ei ole mitään, mitä syödä. Ja jengi ostaa kotiin kauhean määrän ruokaa (johon menee kauhea määrä rahaa) ja jättää siitä puolet käyttämättä. Mikä järki?
Ja kun se jugurtti ei ole pilalla seuraavana päivänä. Jouduin kauhistelemaan entisen kämppikseni tapaa hävittää pari viikkoa vanhoja rahkoja. Huomautin hänelle asiasta, ja sainkin seuraavat kolme vuotta toimia arvioijanenänä. :D Joku roti näihin hommiin, siis.
Hyvä Sanni, olen hengenheimolaisesi! Ja ihan sama, jos joku ajattelee nihkeästi. Minähän marttailen, on edes joku asia, jossa voi sanoa toimivansa etäisen moraalisesti..;);):D
Aivan samaa mieltä. Todellakin, meidän heppoinen asenteemme ruoan haaskausta kohtaan on nolo. :/
Ja tuo kauppojen poisheittämä ruoka - kuten tuossa ylempänä kirjoitin, pää hajoaa kun sitä miettii. En väitä ymmärtäväni tällaisten asioiden monimutkaisia poliittisia aspekteja, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvän ja syömäkelpoisen ruoan poisheittäminen ei mun nupin mukaan voi olla millään lailla perusteltua. Tässä asiassa Suomen lainsäädännössä on oikeasti jotain pahan kerran vialla.
Minulla on 4 kanaa ja kukko takapihalla, jotka nauttivat miltei kaiken roskiinmenevän ruuan erittäin hyvällä halulla :) Tuon myös töistä kotkottajille ruokaa joka muuten menisi roskiin!
:) :)
Kun käyn kaupassa niin yritän ostaa useamman päivän tarpeet ja sitten täydentää pikku kaupoista. Ruokaa teen aina useaksi päiväksi enkä ikinä heitä loppuja riskiin. Viimeksi pakastin neljä päivää vanhaa makaronilaatikkoa. Sen voi myöhemmin syödä pyttipannuna tai mitä vaan keksii. Juustoköntin lopun saatan pakastaa pitsajuustoksi mutta rahkaa tai raejuustoa en pakasta. Saatan syödä vähän vanhaa avaamatonta hapanmaitotuotetta. Kauhean vanhaa tai epämääräistä en uskalla kun maha on niin kipeä usein.
Koira on myös siitä kätevä että sille voi kipata ruoan sekaan raejuustoa jos näyttää menevän pilalle. Mutta muuten kotiruokaa en anna sille. Mausteet jne. ei se kaikkea voi syödä.
Mulle on opetettu ettei saa lahmata, onko tuttu sana kellekään? Että sota-aikana oli tiukkaa ja ruokaa ei tähteeksi jätetty. Bioastiaani ei siis päädy kuin vanhaa salaattia tai kovettunutta leipää, muuten huolehdin että tulee syötyä tai pakastettua . Mä tykkäsin tästä postauksesta, ei haittaa vaikka näitä olisi enemmänkin :)
Ei ole tuttu sana ainakaan mulle.
Mä luulen että meilläkin asenne ruokaan tulee sota-ajan peruina, minun äitini on kasvatettu äärimmäiseen säästeliäisyyteen ja samat arvot ovat siirtyneet myös meihin lapsiin. Kaikki minkä vain voi hyödyntää, hyödynnetään. Ostanhan minäkin tietysti tavaraa yli tarpeen, mutta sellainen kertakäyttö/poisheittämiskulttuuri on minulle vierasta. Siksi käytän ripsarinkin viimeiseen saakka, vaikka 10 blogin kautta saatua odottaa jonossa vieressä :D
Täytyy kyllä ikäväkseni myöntää että meidän perheessä ruokaa menee ihan luvattoman paljon roskiin.. Nimimerkillä juuri heitin avaamattoman broilerifileepaketin mäkeen, eräpäivä meni jo 25.8. Tämänkin olisi voinut korjata pakastamalla ajoissa!
Tämän postauksen innoittamana yritän parantaa tapani ylijäämäruoan suhteen :)
Heippa! Oon tässä pähkäilly, voiko kaupasta valmiina ostettua, pakattua, graavilohta pakastaa? Uhkaa mennä vanhaksi, ennen kuin ehdin aukaista pakettia. Luotan sinuun... ;)
Kyllä voi pakastaa. T: ent. kalatiskimyyjä
Hyvä että asiantuntija jo tähän vastasi, minuun ei tällaisissa kannata luottaa :D Mutta olisin silti vastannut että voi pakastaa. En itse näe estettä juuri minkään pakastamiselle :)
Mä oon juuri tälläinen, että tekee pahaa heittää yhtään ruokaa roskiin. Yleensä kun teenkin ruokaa hiukan isomman satsin, eikä sitä jaksa heti syödä monena päivänä peräjälkeen, panen noin puolet pakkaseen. Riippuen toki siitä, miten mies on kotona ja syökö hän kotona vai muualla.
Mies taas heittää ihan kaiken pois. Kananmunista oli mennyt päiväys 20.8. ja munakasta tehtiin 24.8., en edes kertonut miehelle että päiväys on mennyt kun tiesin ettei se vaikuta munakkaaseen mitenkään - ainoastaan tieto siitä että se olisi päiväyksen ohittaneista munakkaista tehty saattoi vaikuttaa sen maistuvuuteen.
Leivät pakastan, leikkeleet pakastan ja maito/rahkatuotteita ostan vain niin vähän kerralla, kuin tulee syötyä (asutaan melkein supermarketin vieressä niin ei tule niin kalliiksi).
Oon oppinut jo kotona säästäväiseksi ja kierrättämään ruuan, joten on ollut hankalaa asua tuollaisen ihmisen kanssa joka käyttää tuotetta kerran ja heittää loput menemään jos paketista jää esim. puolikas jäljelle. On se jo jotakin tässä vuoden mittaan oppinut, halleluja!
hanna
http://www.hannamariav.com
Meillä kuulostaa olevan hyvin samankaltaiset miehet ruoan poisheiton suhteen. Mä olen välillä ihan raivon partaalla kun äijä kieltäytyy jyrkästi syömästä jotain pari päivää sitten päiväyksensä ohittanutta. Onneksi olen sentään jo pikkuisen saanut muutettua sen asennetta pakastusta kohtaan (mies ei ennen vanhaan halunnut pakastaa mitään "kun se ei maistu enää yhtä hyvältä pakastamisen jälkeen"). Nyt se on alkanut välillä omatoimisesti laittaa pakkaseen esim. lihatuotteita joiden pvm lähestyy ja se tietää ettei ehdi syödä ko. tuotteita ennen työreissuun lähtöä. Edistystä on hidaskin edistyminen :)
Ja toissapäivänä se suostui syömään jäädykettä jonka valmistin kuukauden vanhasta rahkasta ja viikon vanhasta kermasta! :) Enkä edes huijannut vaan kerroin totuuden raaka-aineiden iästä. :)
Mun mielestä tää on ihan tosi tärkeä aihe! Itselläni kyseinen ongelma aika hyvin hallussa, mutta vähän löytyy vielä tsempattavaa. Pitääkin ottaa itseään niskasta kiinni! :)
Mä luotan aika pitkälle aisteiheni, oon joskus käyttänyt vuoden vanhaa rahkaakin :) en tietenkään sellaisenaan, vaan paistettuna jossain piirakassa. Samoin tuorejuustoissa on ollut parasta ennen päivä kuukausia sitten. Ne käyttänyt myös kuumennettuna.
Tyhjöpakattua lihaa käytän päiväyksen jälkeen. Broileria en, sitä en koskaan osta kaupasta lähellä viim.käyttöpäivää sillä se haiskahtaa usein jo ennen. Samoin tietenkin tuore kala.
Whoa...! :D Minäkin luotan aisteihini, mutta tuo on jo extremeä :D
Lähtökohtaisesti tarkastelen ennemmin omia ruoka totumuksiani kuin kaupan hävikkiä. Sekin on iso osa toki, mutta kyllä katseen kääntäisin omiin kaappeihin. Meikä tekee ruokaa niin, että syön useita päiviä samaa ruokaa. Kaikki jämät nakkaan koirieni luppiin, siis kaiken sellaisen mitä tiedän koirieni pystyvän syömään. Mekin kuljemme jonkin verran koirat mukana niin pidän erittäin hyvänä, että koirani pystyvät syömään mitä vaan. Kaipa sekin on kierrätystä?
Pakastan myös omenat, marjat, ruuan jämät ja ostan tarjouslihaa kaupasta. Muuttaessamme pakkasesta löytyi ruokiani ja pakastettua kalan keitinvettä :D säilöin sen jos koirat sairastuvat vaikka vatsatautiin niin on helpompi saada ne nesteytettyä,kun juoma maistuu hyvälle. Olen todella tarkka ostaessani ruokia, pintynyt tapani toistaa samoja ruokia joka toinen viikko luo omaan arkeen helpoutta: pystyn väsäämään ruuan vaikka silimät kiinni. Elämä tuntuu olevan kiireistä nyt rempan ja töiden kanssa etten jaksa miettiä jotakin uutta ohjetta ruuan tekoon. Pinttyneitä tapoja on muillakin, toiset ihmettelee miten jaksan syyä samaa evästä useita päiviä. Koska se tulee halvaksi tehä iso satsi ja mun ei tartte pohtia joka päivä mitä syön.
Omista kaapeistahan tässäkin postauksessa oli kyse :) Nimenomaan. Kotitalouksien ruokahävikistä, ei kauppojen.
Olin lukevinani jonkun tuosta maininneen, mutta luin kait väärin. No elämä on :D
Ostimme isoman pakastimen uuteen kotiin, jotta kaikki tarpeellinen saadaan pakastettua ;)
Et lukenut väärin, kommenteissa on puhuttu ruokakaupankin hävikistä mutta mä tulkitsin sun kommentin vastauksena suoraan postauksen sisältöön :)
...mäkin haluaisin meille isomman pakastimen...! ^_^ Mutta asunto asettaa tälle valitettavasti rajan.
Meilläkin syödään käytännössä kaikki, mikä kaupasta kuljetetaan. Joskus pääsee joku salaatti nahistumaan, mutta ei meillä maidot, jogurtit ja lihat vanhene :)
Mietin ruokaostokset aina niin tarkkaan, että harvoin jää mitään jääkaappiin mädäntymään. Yleensä käytän yli-ikäiset tuotteet leivontaan (toimii hyvin hedelmien ja jogurtin yms. kohdalla) ja pistän ne tuotokset sitten pakkaseen. En edes tiennyt että rahkaa voi pakastaa sellaisenaan! :D
Erittäin hyvä postaus taas kerran! :)
Tämä oli kiinnostava postaus! Itsekin pakastan ahkerasti ja paasaan siitä aina läheisiäkin raivohulluuden partaalle. Ruoan poisheittäminen vaan on ihan hirveä tunne. Mulla bioroskikseen menee jonkin verran pilalle menneitä kasviksia ja leivän kantoja (ei vaan pysty syömään). Mutta kaikki ylijääneet raaka-aineet hyödynnän. Esim viime viikon leivonnoista jäi tuorejuustoa pieni nokare ja tiesin, etten sitä muuten söisi jos en jotain keksisi. Joten tänään sitten nautiskelin paahdettujen bageleiden kanssa. :D mulle ruokajämien kanssa pelaaminen on hauskaa hommaa, kun saa aina käyttää mielikuvitusta et mitäs näistä saisi tällä kertaa. :)
Sama :)
Täältä kans yks Martta-täti ilmoittautuu! :) Heitän todella vähän mitään roskiin. Päivämäärä ei kerro mitään. Järkytän työkavereita aamukahveilla kertomalla että saatan juoda viikon vanhaakin maitoa, jos se ei haise eikä maistu pahalle, ja koostumus on normaali. Ylipäätään käytän kaikki jo päivämäärän ylittäneet jos nuo aikaisemmin mainitsemat kriteerit täyttyvät.
Olen myös huomannut että en ole mikään herkkävatsainen, enkä sairastu helposti.
Hyvä ja mielenkiintoinen postaus!
Hei Sanni!
Kiitos sinulle, että julkaisit postauksen näin tärkeästä aiheesta. Koska blogiasi lukee tuhannet ihmiset, saavutit tällä kirjoituksellasi huikean määrän ihmisiä, jotka eivät normaalisti ajattele ruokaa ja sen vaikutusta ympäristöömme. Kiitos, että toit asian esille laajemmallekin yleisölle, kuin vain ns. valikoidulle kohderyhmälle.
Jos joku on sinua joskus parjannut lentämisestä tai halparättien ostamisesta (jotka mielestäni myös ovat usein yhtä eettisiä ellei jopa eettisempiä, kuin monet ns. laatutuotteet), ruokajätteen minimoimisella kyllä kompensoit paljon hiilijalanjälkesi kokoa. :) Tietenkin myös inspiroit muita!
T. Ympäristötekniikan DI, erikoistumisalana ruoka :D
Kiitos palautteesta, Katja :) Lämmittää.
"Tiedän, että kuulostan nyt joltain Martalta..."
Eihän se ole lainkaan paha asia! :) Olen kuulunut Marttoihin 23-vuotiaasta lähtien. Järjestöllä on etenkin nuorten keskuudessa edelleen ikävän konservatiivinen ja jopa "nipo" maine (luulisin - en osaa oikein asiaa arvioida, kun tarkastelen asiaa järjestön sisältä käsin), mikä ei vastaa lainkaan sitä todellisuutta, joka järjestön sisällä vallitsee. Sori pikkuasiaan takertuminen, ymmärrän että tarkoituksesi oli käyttää tätä vain kielikuvana :)
Kaikkiaan tekstisi on täyttä asiaa. Olen erittäin tarkka sen suhteen, ettei ruokaa pilaannu ja ettei syömäkelpoista ruokaa heitetä pois. Sehän on rahan, energian ja ajan tuhlausta. Energian ja ajan tuhlauksella tarkoitan sitä, ettei se ruoka kaupasta kotiin itsestään kävele eikä valmista itseään ateriaksi (jos kyse on siis valmiiksi kokatusta ruuasta). Ainakin mun resurssini ovat sen verran arvokkaita, ettei niitä liikene kompostiin heitettäviksi :)
Valitettavasti minunkin mieheni on hövelimpi tämän asian suhteen - hän heittää kompostiin jotakin pilaantunutta viikoittain. Tämä on oikeastaan se tärkein syy sille, miksi meistä kumpikin hoitaa itse oman ruokahuoltonsa. En yksinkertaisesti kestä sitä, jos minun ostamaani ja valmistamaani ruokaa päästetään pilaantumaan ja/tai heitetään roskiin. Minusta se on suorastaan loukkaavaa. Ehkä vähän ylireagointia, mutta näin minä asian koen.
Joo, olet ihan oikeassa, ei olekaan :) Tosiaan, käytin vain kielikuvana :)
Martoissa on asennetta! :) Mutta toisille Marttailu voi edelleen olla tätimäistä pölyttyneellä tavalla, edustaa jotain, no, kuten kirjoitit, konservatiivista nipoilua. Minusta Marttailu on kuitenkin ollut tekemässä ihan uudenlaista tulemista, ja koko järjestö on kokenut jonkinlaisen nuorennusleikkauksen. :)
Pyrin minimoimaan ruokajätteen. Päiväykset eivät hetkauta, jos aistinvarainen tutkimus osoittaa ruoan käyttökelpoiseksi.
Edellisessä asunnossa harmitti aivan järjettömästi, kun vihannekset homehtuivat jääkaappiin alta aikayksikön. Esimerkiksi porkkanat ja perunat saattoivat pilaantua viikossa. Lopulta en ostanut mitään tuoretuotteita, joita en uskonut varmasti kuluttavani seuraavan viikon aikana, koska ruoan poisheittämisestä tuli niin paha mieli. Epäilen, että vihanneslokerossa oli liian kylmä tai muuten vihanneksia vaurioittavat olosuhteet, vaikka kaappi oli "lämpimimmällä" asetuksella (kylmemmällä pykälällä mm. riisiin muodostui jäähilettä). Olen lapsellisen ihastuksissani nykyisestä jääkaapista ja porkkanoista, jotka ovat kolmen viikon säilytyksen jälkeen edelleen syöntikelpoisia :D
Liian kylmä lämpötila jääkaapissa on tosiaan omiaan nopeuttamaan vihannesten pilaantumista (ainakin osan vihanneksista), se on tullut huomattua. Äitini esimerkiksi on siirtynyt säilyttämään kurkkua huoneenlämmössä kun se helposti jäätyy jääkaapin vihanneslokerossa. Myös anoppilassa säilytetään kurkku ja salaatit huoneenlämmössä, anopin mukaan kylmä pilaa ne. Meillä kotona taas kaikki kasvikset säilyvät oikein hyvin jääkaapin vihanneslokerossa. Porkkanatkin vaikka kaksi kuukautta, on tullut todistettua :D Juurekset on kyllä loistavia kun ne säilyy niin pitkään.
Vaikka kurkku sun muut kuinka viihtyisivät paremmin huoneenlämmössä, en tykkää säilyttää vihanneksia jääkaapin ulkopuolella ihan vain jo hedelmäkärpästen takia...
Hyvä Sanni! Tämä on tärkeä aihe, ja jo 15-vuotiaat saavat alkaa tätä pohtimaan mielestäni :D
Itse pyrin olemaan tarkka tässä. Olen harjoitellut ostamaan kaupasta sen verran vähän, että tulee syödyksi ajallaan kaikki. Joskus tulee huteja, mutta yleisesti oon kehittynyt tässä.
Karkkipäivä on mielestäni kehittynyt koko ajan vain paremmaksi blogiksi. Tykkään kun kirjoitat niin monipuolisesti. Erityisesti ruokapostaukset luen innolla, vaikka alunperin olenkin lukenut tätä nimenomaan kosmetiikkajuttujen takia. Olen ollut mukana ekasta postauksesta lähtien. Kiva, kun jaksat kirjoittaa! Kiitos! :) Kivaa viikonloppua!
En tarkoittanut tekstini viittauksella 15-vuotiaisiin etteivät sen ikäiset ajattelisi tällaisia asioita, luulen että monikin ajattelee, vaan että yleisesti oletan tuon ikäluokan olevan kiinnostuneempi toisenlaisesta ja sisällöstä blogeissa :) Ei tietenkään pitäisi yleistää, mutta taitavat sen tilastotkin vahvistaa, että nuoret, alle parikymppiset lukijat lukevat keskimäärin hyvin erilaisia blogeja kuin 3-kymppiset.
Kiitos kovasti ihanasta palautteesta, Dis, ja mahtavaa että olet kulkenut mukana jo alusta saakka! :) <3
Oi tämä oli mun lempparipostaus sun blogissa pitkään aikaan!! Muutenkin tämäntyyliset postaukset iskee lujaa ;). Ja sanottakoon vielä että täälläkin on yksi pakastajaneitokainen. Pakastimesta löytyy kyllä ruokaa joka lähtöön erilaisissa pusseissa ja purkeissa :)
Aaaww, ihana kuulla! ^_^ Sitä taas ajatteli tätäkin postausta kirjoittaessa että mitähän ihmiset tällaisesta avautumisesta tuumaavat... Roskiin menevä ruoka ei epäilemättä ole mikään trendikkäin aihe :) Onneksi tuumasitte hyvää, kommenteista päätellen :)
Huomasin sellaisen seikan tuossa pari vuotta sitten, että meillä ruokahävikki väheni radikaalisti, kun jääkapin lämpötilaksi säädettiin 4 astetta. Etenkin liha-, leikkele- ja maitotuotteiden säilyvyys parani huomattavasti. Jos on kovat helteet, pudotan lämpötilaa vielä asteella tai parilla.
Mä oon pitkään ajatellut, että hapatetut maitotuotteet on jo valmiiksi "pilalla", joten muutama päivä, viikko tai kuukausi yliaikaa ei merkitse sitä eikä tätä, eikä ole merkinnytkään. Myös mascarpone ja ricotta säilyy helposti puolikin vuotta yli päiväyksen.
Voiko kermaa tosiaan menestyksellisesti pakastaa? Vaahtoutuuko kuohukerma pakastamisen jälkeen?
Varmasti lihat, kalat ja maitotuotteet säilyvätkin paremmin kylmässä. Vihannekset sitten taas eivät... Mutta niitä todennäköisesti syödäänkin pois nopeampaan tahtiin kuin yllämainittuja.
Heheh, mä en ole tullut ajatelleeksikaan asiaa tuolta kannalta ^_^
Kerman koostumus muuttuu vähän paakkuiseksi, mutta maku ja toimivuus ruoanlaitossa ei. En ole kokeillut vaahdottaa pakastettua kermaa, mutta jotenkin veikkaisin ettei vaahtoudu.
Oijoi :) Toivoin jo, että kerma vaahdottuisi vielä pakastamisen jälkeenkin. Mulla jää aina kuohukermaa yli kun sitä menee vaan tippa espresson päälle vaahdotettuna ja sitten vähän pakolla käytän loput pois jollain muulla tavalla. Välillä kaipaisi desin kermapurkkeja, mutta tuskin niin pienillä on menekkiä.
Tämä on aihe, josta voisin saarnata kelle vain ja missä vain. En voi sietää ruuan poisheittämistä ja vältän sitä viimeiseen asti. Kaupasta haetaan vain sen verran kun käytetään ja pakastetaan, jos jää käyttämättä. Kotona lautanen syötiin tyhjäksi eikä hetetty pois.
En hae sankarinviittaa, joskus kaappiin unohtuu jotain ja pilaantuu myös minulla :D Tämä aihe vaan saa tunteet kuumiksi.
Tosi hyvä postaus, ja petrattavaa on meikäläiselläkin! Minigrip-pusseja en kyllä ymmärrä - eivätkö ne ole hankalia ja kertakäyttöisiä kastikkeen tms. pakastamiseen? Minulla on isot varastot pieniä lasisia vauvanruokapurkkeja, jotka on just sopivia pienten kastikeannosten pakastamiseen. Valmistettuja ruokia en koskaan heitä menemään (paitsi joskus pastaa, kun kastike loppuu sitä ennen - voikohan keitettyä pastaa pakastaa?), mutta tuoreet vihannekset ovat sokea pisteeni. Haksahdan usein ostamaan niitä liikaa, jotenkin idealistisesti... Salaatti... ugh. Sen suhteen olen jo luopunut toivosta, eli en edes osta, kun en siitä yhtään tykkää.
Hyvä aihe! Mulla menee aika vähän ruokaa hukkaan kun tuunaan, jatkojalostan ja pakastan kaiken mahdollisen. Päiväyksistä en piittaa, en tosin syö lihaa enkä oikein osta kalaakaan kotiin kuin todella harvoin ja silloinkin suoraan valmistettavaksi, eli tämä koskee lähinnä kananmunia ja maitotuotteita, salaatit ja muut kasvikset ei ehdi pilaantua kun niitä kuluu koko ajan. Syön myös ihan huoletta esim sunnuntaina ruokaa, joka on valmistettu torstaina, kunhan sen kuumentaa kunnolla. Ikinä ei oo tullut mitään oireita. Jos mulla jotain ehtii pilaantua niin hedelmät - oon aika huono syömään niitä ja kuitenkin ostan aina kotiin jotain jos innostuisin. Varsinkin viime aikoina banaanit ja nektariinit tuntuu pilaantuneen alta aikayksikön, oisko syy ehkä helteiden kuumentamassa keittiössä. Pitää kyllä taas skarpata niiden kanssa.
Ai miten ihana olet! Samaistun aika paljon kaikkiin noihin sinun friikkeyksiin, itselle on tärkeää tehdä listoja ja pitää varsinkin raha-asiat järjestyksessä (excelissä budjetti jo viidettä vuotta...). En oo edes tuota pakastamista ajatellut noin pitkälle, mutta aion nohevoitua! Meille hankittiin juuri tänä kesänä toinen pakastin, koska kissojen ruuaksi tarkoitetut lihat vievät jo aika ison tilan.
Mietin vaan, että miten muistat, mitä kaikkea pakastimessasi on. Onko siitäkin olemassa lista? :D Itse varmaan siihen päädyn seuraavassa pakastimen inventaariossa. Siitäpähän olisi helppo katsoa, mitä valikoimassa on.
Ja kyllä, miehet ei osaa käyttää silmiään kun katsovat sinne jääkaappiin. Vasta kesällä olin menossa muutamaksi päiväksi pois kotoa ja mulla oli jääkaapissa kukkakaalimuussia. Kysyin vielä erikseen, että tuleeko tuo syötyä vai pakastanko ja vastaus oli "Kyllä me se syödään". Sitten viiden päivän päästä se iloisesti sieltä hajullaan tervehti... Eniten tässä harmittaa se, että se oli tosi hyvää muussia!
Ravintola-alalla työkentelevänä on pakko sanoa, että kotitaloudet eivät ole todellakaan se pahin ruokahävikin tuottaja suomessa. Suurtalouskeittiöissä joutuu lappamaan lakipykälien vuoksi välillä vuokatolkulla ruokaa roskiin, mikä tekee kyllä pahaa :/.
En nyt löydä faktatietoa nopeasti, mutta suomalaisethan heittävät vähän ruokaa roskiin per henkilö muihin maihin verrattuna. Välillä tuntuu, että nimenomaan kotitalouksia demonisoidaan ongelmasta vähän liikaa, vaikka he ovat pienin paha. En sillä, että tavallisilla ihmisillä ei kannattaisi kiinnittää asiaan huomiota jo ihan senkin takia, että rahaahan siinä heittää roskiin! Ja useimmat maito- ja muut valmisteet kyllä kestävät reippaasti yli sen päiväyksen. Ihan maalaisjärki ja aistinvaraiset havainnot käyttöön auttavat pitkälle. :)
Kiitos jälleen kerran hyvästä ja ajatuksia herättävästä postauksesta!
Nyt oli aivan älyttömän tiukkaa asiaa. Itse en heitä ruokaa juuri lainkaan pois, eikä se vaadi kuin vähän suunnittelua. Ahdistaa olla kylässä ihmisillä joilla hyvää, syömäkelpoista ruokaa lentää roskiin päivittäin!
Kyllä mua inhottaa heittää ruokaa pois ja ostetaankin aika vähän ruokaa kerralla. Lähinnä kahvimaito ehtii mennä pilalle, kun litran purkkia ei ehdi kokonaan viikossa kahviin käyttää. Lisäksi salaatinlehdet toisinaan ehtii pilaantua.
Tässä taannoin menin juomaan maitoa, jossa oli mennyt päivää aiemmin eräpäivä ja sain siitä vastan sekaisin :/ se oli ollut jo muutaman päivän auki, mutta tuntui niin pahalta laittaa paljon maitoa menemään :D Kyse ei ole siitä, että maito olisi rahallisesti arvokasta, mutta kyllä kotona on opetettu niin vahvasti se, että ruokaa helpolla heitetä roskiin.
Meilläkin miehellä jää kaappiin vanhenemaan ruoat. Viime kesänä jouduin leikkaukseen yllättäen ja olin osastolla muutaman päivän. Tällä aikaa jääkaappiin pilaantui mökkireissulle tarkoitetut lihat (noin 2 kg) ja maitotuotteet. Mies oli syönyt eineksiä ja noutoruokaa, kun ei kehdannut itselle tehdä ruokaa. Ärsyttää vieläkin >:D
Muistanko oikein, että kahvimaitoa saisi pienempänäkin purkkina?
Ja vähän yli-ikäisen maidon voi käyttää lättytaikinaan, lätyistä tulee paljon parempia! Ja tietysti pannareihin, makeisiin ja suolaisiin.
Onko kahvimaito eri tuote kuin tavallinen maito..? Siis rasvapitoisempaa kuin täysmaito..? Kun maitoahan saa kyllä pienemmissäkin kuin litran pöniköissä.
Kahvimaito on proteiinipitoisempaa kuin tavallinen maito, joten se vaahdottuu hyvin. Valion juttuja:
http://www.valio.fi/tuotteet/maidot/valio-kahvimaito-laktoositon/
Rasvaa 2 % ja laktoositon. Mä pidän tiukan makuisen kahvin kanssa maitovaahtoa enemmän kermavaahdosta, mutta kahvimaitoakin on tullut pari pikkupurkkia käytettyä.
Aa, okei. Proteiinipitoisuus ei siis ainakaan selitä soijamaidon tosi hyvää vaahtoutuvuutta, siinä on paljon vähemmän ptotskua kuin tuossa kahvimaidossa. Mielenkiintoista :)
Hyvä postaus! Voin kertoa, että kyllä nämä ainakin 17-vuotiaan mielenkiinnon nappaa. Vielä ei siis tarvitse huolestua :D
Todella hyvä aihe! Itse pyrin välttämään ruoan heittämistä roskiin, homeiset ja pilaantuneet ruoat ovat tietysti asia erikseen. Saan kyllä tyydytystä siitä, jos jääkaapin jämistä onnistuu tekemään jonkun suhteellisen hyvän ruoan! :D Itseäni hirvittää se määrä, jota ruokaa heitetään esim. kaupoissa roskiin... Räjähdysmäisesti lisääntynyt valikoima on tietysti yksi syy tähän :(
Pyrin pitämään poisheitettävän ruuan minimissä. Päivälliseltä jäänyt ruoka otetaan töihin lounasevääksi mukaan, jatkojalostan ruokia jne. Vähäiset lautaselle jääneet ruuantähteet(jos eivät ole kovin maustettuja) menee koirille, kuivuneet leivät hevosille ja kanille. Käyn jääkaapin vähintään kerran viikossa läpi, koska takaosiin saattaa jäädä jotain syömäkelpoista muuten. Meillä on iso perhe ja jos ruokaa menee roskiin, se kasvattaa ruokakuluja paljon. Näin "säästämällä" saadaan aina hyvälaatuista ja monipuolista ruokaa riittävästi.
Meillä ei myöskään heitetä ruokaa roskiin. Olen tosi tarkka siitä, että hävikki on olematon. Leivät laitetaa aina heti pakkaseen ja otetaan pari palaa kerralla sulamaan, etteivät ehdi vanhentua. Pääsiäisleivontaa varten ostettu kermaviili jäi silloin käyttämättä, niin monta kuukautta myöhemmin käytin sen marjapiirakkaan ja oli vielä ihan hyvää. Ruuan pois heittäminen vaan tuntuisi liian pahalta. Ihan kauheaa on ollut töissä katsoa, miten nuoret katsovat päivämääriä ja katsomatta edes itse tuotetta viskaavat ne roskiin :-(
Mielenkiintoinen aihe. Itse opiskelijana en tykkää yhtään heittää ruokaa roskiin koska raha on muutenkin tiukassa. Joskus kuitenkin menee roskiin esim avaamattomia jogurtteja joista on päiväys mennyt, koska muka ällöttää syödä niitä :D ja sitten mulla on paha tapa tehdä liikaa ruokaa, jota en jaksa syödä neljää päivää putkeen ja sitten loppu on roskissa.
Ruuan roskiin heittämisestä tuleee kyllä tosi paha olo hetkeksi, ei se vaan ole mitenkään oikein. Varsinkin kun se on nykyään niin kallista ja jossain ei ole sitä ollenkaan. Olen kahvilassa töissä ja pöytiä siivotessa löytyy välillä lähes kokonaisia pullia, salaattiannoksia, patonkeja jotka ovat asiakkailta jääneet. Silloin tuntuu todella pahalta laittaa ne roskiin. Mietin aina että miksi asiakas ei pyytänyt pussia/rasiaa johon olisi voinut ottaa lopun mukaan ja syödä myöhemmin, näin itse tekisin (tai yleensä syön väkisin kaikki tilatut ruuat, koska olen maksanut siitä enkä halua muutenkaan heittää hyvää pois :D)
Pakkaseen jo seuraavana päivänä...? :) Seuraavalla viikolla ehkä tekee taas mieli :D
No toki pakastus, mutta esim pakastettu jauhelihakeitto ei oikein innosta :D pitäisi opetella tekemään pienempiä määriä.
Mukaällön jogurtin voi käyttää hyvin smoothiessa. Kun sen sekoittaa muihin asioihin, niin mulla ainakin ällötys katoaa. Eri juttu tietenkin jos se on oikeasti pilaantunut.
Allekirjoitan, jugurtteja ja rahkoja ja kananmunia voi syödä viikkojen/kuukausien päästä päiväyksestä! Kananmunat säilyvät jääkaapissa moninkertaisesti pidemmän ajan kuin huoneenlämmössä, olen käyttänyt pari kuukautta vanhoja munia ihan huoleti, hajuaisti riittää jo toteamaan että onko vielä syömiskuntoinen. Rahkat ja jugurtit saattavat korkeintaan muuttua vähän happamamman makuiseksi, mutta kun kyse on maustamattomista tuotteista, ei niissä ole mitään mikä alkaisi esim. homehtua, kuten sokerijugurteille saattaa käydä samantien.
Olen myös vuosikausia pakastanut ihan kaikkea. Jos kahvimaitoa on purkissa kun lähden reissuun, nostan purkin semmoisenaan pakastimen pohjalle. Muutama vuosi sitten sain erinäisten sattumien kautta kassikaupalla monenlaista maitotuotetta, niin rohkeasti kokeilin pakastaa ihan kaiken levitteistä jugurtteihin, ja toimi erittäin hyvin! Lisäksi lapsuudesta jo muistan sen että margariinia ja voita haettiin Haaparannasta, koska ne olivat Ruotsin puolella paljon halvempia, ja niitä laitettiin kotona pakastimeen.
Kiinnostava postaus! Minullakin tulee heitettyä paljon ruokaa hukkaan, joten viime viikonloppuna jääkaappiratsiaa tehdessäni päätin yrittää parantaa tapani ja käyttää vanhentuneetkin tuotteet, jos mahdollista. Jääkaapista löytyi rahkaa (parasta ennen 19.6.), kaali-porkkanasalaattia (viimeinen käyttöpäivä 14.7.) ja munia (parasta ennen 11.4.). Tein blogisi inspiroimana niistä munapiirasta, jota olen syönyt lounaaksi koko viikon, enkä ole saanut mitään ruokamyrkytysoireita. :)
Tästä aiheesta tuli juuri eilen äidin kanssa puhetta, kun ihmettelin piimän alkuperää. Äitini äiti ei heitä juuri mitään pois: vanhaksi menevästä maidosta tehdään viiliä tai sen annetaan käydä piimäksi ja kermasta tehdään voita. Tuntuu uskomattomalta, miten oma sukupolveni kaataa maidon pois, jos sen parasta ennen -päiväys oli eilen. Itse syön kaikkea muuta, paitsi kanaa ja kalaa vielä päiväyksen jälkeenkin, uhallanikin, vaikkei ruokia pitäisi viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Jos ruoka ei haise tai maistu kummalliselta, eikä siitä kasva karvaa, sen voi syödä.
Meillä ruokahävikki on minimissään. Esim. maitotuotteissa luotan maku- ja hajuaistiin (kahvimaito saa olla useamman päivän vanhaa ja toimii ihan ok), mutta enin kunnia meillä kuuluu miehelle, jonka tekee tosi pahaa heittää ruokaa pois (joskus muinoin mun sinkkutaloudessa suunnitelmallisuus uupui ja siksi jääkaapista löytyi kaikenlaista vanhaa). Miehen ansiosta meidän biojäteastiaan menee vaan lähinnä hedelmien ja juuresten kuoria ja kahvinpuruja. Tyypillisesti syötävää ruokaa ei heitetä pois (kun pihit vanhemmat syö pois myös välillä nirsoilevan 3v. jämät). Kun tosiaan taloudesta löytyy myös tuo junnu, niin sille tarjoillaan freesiä kamaa ja vanhemmat syö sit päiväysvanhat (käyttökelpoiset) tuotteet. Pakastin on myös oiva apu. Jääkaapin lisäksi mun ruokanatsi (kaikella rakkaudella) mies pitää huolen myös ettei kuivakaapissa/pakastimessa ruuat vanhene. Ilman miestä en olisi näin pedantti, mutta olen kovin nykyolotilaan tyytyväinen :)
Kadehdin vähän ihmisiä, jotka osaavat tehdä jämistä jotain syötävää. Itse saan niistä aikaan vain jotain mössöä, jota ei oikein saa alas. Ellei niitä sitten voi laittaa kaikkia pitsan päälle:)
Oma hävikkini on yleensä suht pientä, koska ostan aina tarvikkeet tiettyä ruokaa varten ja pyrin ostamaan reseptin mukaisia määriä. Olen myös pakastaja, koska en aina jaksa olla kovin järjestelmällinen ja pakastus lisää vähän joustoa siihen, milloin tuotteet pitää käyttää. Suurin osa roskiin heittämästäni ruuasta taitaakin syntyä aina pakastinta tyhjentäessäni. Jostain syystä puolikkaat vihannespussit ja muut vastaavat päätyvät aina sinne takanurkkaan, josta niitä ei enää näe ja ostaa kaupasta vain uuden tilalle.
Tässä yksi idea (tosin vähän saman tyylinen kuin tuo pizzajuttu :))
https://karkkipaivablogi.com/2013/06/24/mita-tehda-juhannuksen-jamaruoille-heita-ne-piirakkaan/
Ihana aihe!
Itse ostan paljon tarvikkeita, joissa on kaupassa läntätty -30% lähestyvän "Parasta ennen"-päivämäärän vuoksi. Arvioin mitä syön päivän parin sisällä ja pakastan lopun.
Kerran kaivoin pakastimen pohjalta melkein vuoden siellä asustaneen kanan, sulatin ja koska ulkonäkö, haju ja rakenne oli kunnossa, niin paistoin ja hyvää tuli, eikä vatsa ilmoitellut mitään.
Maitoa käytän lähinnä teessä ja kun teehen kaadettu maito ottaa kiinteän muodon, niin se on silloin viemäritavaraa (siis jos ei haise yms. ennen teeehen kaatoa).
Monien mielestä tämä on erittäin epähygienistä ja terveydelle vaarallista, mutten itse ainakaan muista, koska viimeksi olen ollut vatsataudissa (tai muutenkaan sairas).
Toisille jos teen ruokaa/leivon yms., niin käytän suht' tuoreita tuotteita.
Ja nyt tulee se tätimäinen kommentti: miten sitä ennen elettiin ilman "Parasta ennen"-merkintää...