Sain Tampereen Sokokselta jälleen mielenkiintoisen yhteistyötarjouksen, jonka sisältö varmasti kiinnostaa itseni lisäksi myös Karkkipäivän lukijoita.
Aihe sopii sattumalta mitä parhaiten viikolla heränneeseen kotimaisuus-teemaan. :) (Ja kyllä - tulen toteuttamaan lukijoiden toiveesta Kotimainen kosmetiikka -teemaviikon! Loistava vinkki.)
Minulle tarjottiin mahdollisuutta tutustua suomalaiseen luonnonkosmetiikkasarja EkoPharmaan sekä samalla Sokoksen Hyvä Olo –hoitolaan, jonka merkkeihin EkoPharma lukeutuu. Hyvä Olon kampaamopuoli onkin minulle jo asiakkaana tuttu, mutta kosmetologihoidoissa en ole siellä käynyt.
Olin kuullut EkoPharmasta aikaisemmin blogini lukijan vinkkaamana, ja tokihan kotimainen, sertifioitu luonnonkosmetiikka kiinnostaa aina. Suomalaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä kun ei tunnetusti mitenkään tungeksi markkinoilla.
EkoPharma vaikuttaa lupaavalta – sen ainesosaluettelot saivat minulta heti kiitosta ja lisäksi tuotteilla on suomalainen, sitoutumaton luonnonkosmetiikan sertifikaatti (siitäkin lisää myöhemmin). EkoPharma on sattumalta myös ainoa suomalainen hoitolasarja. Aika hienoa, että ainoa kotimainen hoitolatason sarja on luonnonkosmetiikkaa.
Viime viikolla pääsin Hyvä Olo –hoitolaan hemmoteltavaksi. Kosmetologi Janica Lepistö kertoi, että Hyvä Olossa käytetään muitakin sarjoja, mutta hän on itse tykästynyt käyttämään EkoPharmaa lähes kaikissa hoidoissa. Toki konseptoidut hoidot, joihin lukeutuvat esimerkiksi Phytomer ja Reviderm, ovat asia erikseen. Hoitolassa tehdään myös Hi Brow –kulmastailauksia, ripsenpidennyksiä ja kestopigmentointia.
Hyvä Olon parturi-kampaamopuolen palveluihin kuuluvat mm. Olaplex-käsittelyt ja Kerastase-hoidot. Värjäyksissä käytetään Wellaa, ja kampaajat pitävät ammattitaitoaan ajan tasalla käymällä säännöllisesti Wellan Color Visionist -koulutuksissa. Minun viileän vaalea värini on muuten peräisin tästä kampaamosta. Kyseessä ei ollut yhteistyö vaan käyn Sokoksen kampaajalla myös ihan privaatisti. Hyvä Olon palveluihin kuuluu vielä myös kynsistudio, jossa työskentelee SM-tason kynsitaiteilija.
Nyt olin hoitolassa kasvohoidon ja EkoPharman merkeissä. Asetuin pitkäkseni Janican viihtyisään hoitohuoneeseen, jonka kaunis pyöreä ikkuna muuten kuuluu Tampereen Kauppahallin julkisivun alkuperäiseen arkkitehtuuriin. Hoitola sijaitsee aivan Kauppahallin Hämeenkadun sisäänkäynnin yläpuolella.
Janica oli valinnut minulle hemmottelevan hoidon, mikä onkin kohdallani ihanteellinen valinta, koska ihoni ei juuri hyödy järeämmistä hoitotoimenpiteistä. Janica kertoi käyttävänsä hoidon aikana tuotteita kaikista EkoPharman tuotelinjoista, jotta pääsen tutustumaan eri tuoksumaailmoihin ja koostumuksiin.
EkoPharman ihonhoitolinjat perustuvat erilaisille suomalaisille marjoille, ja linjoja on neljä: kosteuttava (perustuu vadelmaan), rauhoittava (perustuu mustaherukkaan), tasapainottava (perustuu karpaloon) ja anti-age (perustuu tyrniin). Kerron EkoPharmasta ja sen tuotevalikoimasta tarkemmin seuraavassa osassa, testattuani tuotteita itse kotona.
Hoito aloitettiin kosteuttavan linjan puhdistusgeelillä ja kasvovedellä. Sitten iho kuorittiin rauhoittavan linjan ihanan tuoksuisella entsymaattisella kuorinnalla.
Tämän jälkeen iho höyrytettiin. Janica kertoi, että hän höyrytti ihon vasta kuorinnan jälkeen eikä toisinpäin, jotta huokoset olisivat auki ja iho mahdollisimman vastaanottavainen seuraavan vaiheen hoitotuotteille eli seerumille ja hoitonaamiolle.
Iho pyyhkäistiin höyrytyksen jälkeen anti-age-linjan kasvovedellä, jonka tuoksu oli kuorinnan ohella suosikkejani. On muuten kiinnostavaa, miten eri tavalla tuoksut kokee hoidossa kuin kotikäytössä. Seikka, jonka olen pannut monesti merkille eri yhteyksissä. Esimerkiksi Laveran tuoksumaailma avautui minulle hoidon kautta aivan uudella tavalla, vaikka tuotteet ovat kotikäytössä enemmän kuin tuttuja.
Seuraavaksi iho sai tehoannoksen rauhoittavan linjan C-vitamiiniseerumia sekä anti-age-linjan ravitsevaa ja kiinteyttävää kollageeninaamiota.
Sitten oli aika piipahtaa Nukkumatin rajamailla, kun Janica suoritti rentouttavan kasvohieronnan. Nämä osuudet ovat kyllä kiistatta aina omia suosikkejani kasvohoidoissa, hemmottelusta kun on kyse.
Hoito päättyi uuteen annokseen C-vitamiiniseerumia sekä ihon kosteutukseen tasapainottavan linjan öljyttömällä hoitovoiteella ja kosteuttavan linjan silmänympärysgeelillä.
Kerrankin minusta tuntui, että iho ei jäänyt liian rasvaiseksi hoidon jäljiltä. Ihoni ei kykene imemään kovin rasvaisia tuotteita, ja useimmiten minulla onkin hoitojen superravitsevien tuotteiden jälkeen sellainen olo, että haluan pestä kasvot. Ei tällä kertaa. Janican valitsemat koostumukset olivat kevyitä ja minun ihotyypilleni sopivia.
Jään innolla odottamaan, miten kotitestijakso sujuu. :) Voin jo nyt kertoa, että merkin SK 15 -päivävoide ei ole yhtään tahmainen, huraa! :) Ja yhdestä silmänympärystuotteesta on jo muodostunut suosikki.
.
Tampereen Hyvä Olo –hoitolan yhteystiedot:
Kotisivu: hyväolotampere.fi
Facebook: facebook.com/sokoshyvaolotampere
Puh. 010 767 0896 (0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min)
14 comments on “Hyvän Olon hoitoa suomalaisella luonnonkosmetiikalla”
Mielenkiinnosta kysyn, että oletko kuullut suomalaisesta luomukosmetiikkasarjasta nimeltä Valkoinen Lanka? Itse törmäsin sarjaan muutama päivä sitten puutarhamessuilla ja sarjan esittelijä kutsui sitä täysin luomuainesosista valmistetuksi luonnonkosmetiikaksi (ei kai sertifioitua?). Tuotemerkki oli minulle siis ennestään täysin tuntematon. Tuotteet kuulostivat mielenkiintoisilta mutta yhtäkään en ainakaan toistaisaiseksi ostanut testiin. Sarjaan kuului ainaki kasvoputsari, seerumi ja kasvovoide. Mielelläni kuulisin mielipiteitäsi, mikäli sellaisia sinulla on. :)
Hei sn! En ole kuullut aiemmin Valkoisesta Langasta, kiitos vinkistä! Merkillä näkyy olevan sama FI-Natura-sertifikaatti kuin EkoPharmallakin.
Täytyykin olla Valkoiseen Lankaan yhteydessä kotimaisen teemaviikon tiimoilta :)
Hieno juttu! :)
Mahtavaa, että olet päässyt testailemaan EkoPharmaa! Itselläni on tällä hetkellä käytössä kosteuttavan sarjan päivävoide, puhdistusgeeli ja kuorinta - enkä voisi olla tyytyväisempi :) Blogisi kauttahan aloin ylipäätään kiinnostumaan enemmän luonnonkosmetiikasta ja siirtymään ihonhoidossa pääosin luonnonkosmetiikkaan :)
Heips Sanni.
Hauska yhteensattuma, juuri tänään ostin kokeillakseni EkoPharma:n tyrni kiinteyttävän silmänympärysvoiteen. Ostin paikallisesta (pienehköstä) kauneushoitolasta. En ollut ennen kuullut kyseisestä EkoPharmasta. Ja nyt sinulla on kyseinen merkki kokeilussa, innolla odottelen kotitestijaksosi "tuloksi".
Kiva kuulla tästä(kin) sarjasta. :) Kiva, että kotimaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä putkahtelee lisää ja vieläpä sertifioituja. Jään odottelemaan omia käyttökokemuksiasi sarjasta. :)
Kiitos tästä esittelystä!
Tuo C-vitamiiniseerumi alkoi heti kiinnostamaan. Onko sitä sattumoisin siinä setissä, jonka otit kokeiltavaksi kotona? :)
On kyllä :)
Odotan siis innolla arviota:)
Pakkausta katsomalla voi jo arvata yhden kritiikin aiheen ;) Ovat EkoPharmalla itsekin tietoisia siitä.
Kiinnostava sarja, voisin kokeilla! Eilen kaupungilla kävellessä huomasin että Aleksanterinkadulle oli ilmestynyt uusi luonnonkosmetiikkapuoti/kauneushoitola Keidas. Oletko huomannut? Toivottavasti pääset joskus tutustumaan ja kertomaan kokemuksista.
En ole huomannut Keidasta, täytyykin tutustua :) Kiitos vinkkauksesta :)
Pikkaisen oikaisisin, jos sallitaan. Ja varmasti sallitaankin, jos nyt Kotimainen kosmetiikka- teemaviikolla mennään. :)
Itse olen turkulainen Suomen Ekokosmetologit ry:n ekokosmetologi ja minulla itselläni on muutamien sarjojen ohella käytössä hoitolassani TOINEN kotimainen ammattihoitolasarja, kirkkonummelaisen ekokosmetologi Anu Ruohoston kehittämä Anumati Naturals. Sarja on vain kosmetologeilta saatavissa. Erittäin merkittävää sarjassa ovat tuotteiden kotimaisuusaste ja sarjan luomuprosentit (n.70-90%)! Enpä ole moisiin prosentteihin ja tuotteiden laatuun muualla törmännyt ja kattavasti olen tuotteita kokeillut. Kannattaa ehdottomasti tutustua sarjaan, sillä mm. minä, kolleegani ympäri Suomen ja asiakkaamme ovat saaneet mahtavia tuloksia sarjan tuotteilla. Itse olen hyvin kriittinen tuotteista joilla työskentelen ja tämä ammattihoitolasarja vei sydämeni. Siihen ei ole moni muu sarja vuosien varrella yltänyt. Kannattaa tutustua! http://anumatinaturals.fi
Teemaviikko on vasta tuloillaan syksyllä tai alkutalvesta :)
Mutta oikaista toki saa! :)
Ilmeisesti EkoPharmalla ei tunneta Anumati Naturalsia. Mielenkiintoista, voisi odottaa että kilpailijakenttä on selvillä minkä tahansa alan toimijalle. Mutta eipä siinä mitään, nyt ainakin tiedämme myös toisesta kotimaisesta hoitolasarjasta. :) Käytetäänkö Anumatia myös kouluissa? EkoPharma on käytössä myös kosmetologikouluissa.