Istuimme eilen Kastelholman linnan kupeessa auringossa kun puhelin soi. Kello oli vaille kuusi.
Jämijärvellä oli tippunut laskuvarjohyppääjien kone. Sydän hyppäsi lyönnin yli.
Puhelimessa oli läheiseni. Hän on ollut saman koneen kyydissä. Huoli, kauhea huoli. Ketä koneen kyydissä oli? Tiesimme – joukossa tulisi olemaan tuttuja.
Hiljaisuus. Suru. Sanattomuus.
Katsoin peltomaisemaa. Kahvi jäähtyi mukissa.
En menettänyt Jämijärven turmassa ketään omaa läheistäni, mutta onnettomuus koskettaa henkilökohtaisesti lähipiiriäni. Eikä sillä ole lopulta väliä. Menehtyneet ovat jonkun läheisiä, jonkun siskoja ja veljiä, jonkun puolisoita. Nuoria ihmisiä, siivillään.
Aamulla läheiseni soitti jälleen. Hän ei ollut nukkunut koko yönä. En osaa kuvitella miltä hänestä tuntuu. Silti minäkin olen pysähdyksissä.
Tällaiset ovat uutisia joita itse pelkään kaikkein eniten. Elämää ei pidä hukata huolehtimiseen mutta minä olen huolissani. Melkein aina.
Tämä on sanottu niin monta kertaa, mutta se ei kulu koskaan. Eläkää niin kuin jokainen päivä olisi elämä itse. Se ensimmäinen ja ehkä myös viimeinen päivä. Ei huolehtien niin kuin minä, vaan iloiten, arvostaen. Halatkaa ystäviänne aina kun tapaatte. Koskaan ei ole liikaa osoittaa läheiselleen, että hän on rakas.
Seisoin eilen kameroineni okran sävyisen maalaismaiseman keskellä. Oli niin kaunista. Samalla joku sai uutisen, jota ei koskaan haluaisi kuulla. Hetki. Tunne johon on vaikea tarttua.
Tänään paistaa aurinko, mutta päivä on harmaa.
Syvä osanottoni Jämijärven turmassa menehtyneiden omaisille ja läheisille.
11 comments on “Jämijärvi”
Kamalaa! :( Olet kyllä niin oikeassa. Pitäisi osata nauttia siitä, mitä itsellä on.
Itse join aamukahvia omalla terassilla ja murehdin, että mitä jos rahatilanne menee sellaiseksi, että tästä pitää luopua... Nyt lopetan kyllä moisen!
Jaksamisia sinulle ja läheisillesi <3
Surullinen tapaus - osanotot kaikille omaisille! <3
Elämää on välillä tosi vaikea ymmärtää, ei ehkä kannata yrittääkään. Ei kaikelle löydy ainakaan ihmisjärjellä ymmärrettävää selitystä. Sannille sanoisin, kokemuksen ja iän syvällä rintaäänellä, että se huolestuneisuus voi helpottaa iän myötä. Omalla kohdallani olen kokenut hyviksi "lääkkeiksi" luonnossa olemisen, liikunnan (jooga parantaa läsnäolemisen taitoa, mikä taas vähentää huolehtimista), rakkaiden ihmisten seuran, hyvien elämänoppaiden lukemisen... Uusien ajattelutapojen oppiminen on hidasta, mutta mahdollista. Minä treenaan joka päivä :). Jos huolestuneisuus selvästi haittaa elämää, apua löytyy lääkkeistäkin. Aivojen toiminta kun on kemiaakin. Tämä meni ehkä kauas surullisesta lentokoneturmasta, mutta liittyy juuri siihen, että elämä on arvokasta, huolehditaan itsestämme :)
"Eläkää niin kuin jokainen päivä olisi elämä itse."
Olipa kauniisti kirjoitettu, varsinkin tuo lause. Lämmin osaanotto kaikille onnettomuuden osallisille <3
Hieno kirjoitus <3
Niinpä. Minulla meni pienen ajan sisällä kaikki muut rakkaat, pojat vielä jäljellä. Huolehtiminen on turhaa koska se pilaa tämän hetken elämän. Ja jos jotain on sattuakseen, ei sen eteen pääse.
Näiden omaisten luona on mietteeni ollut... he tarvitsevat melkeinpä yliluonnollisia voimia mennääkseen tämän läpi.
Veikkaan tuolla koneessa olleen myös joku isäni tuttu. Varma en ole, mutta piirit ovat pienet.
Itse olen seurannut viikon ajan uutisia erään nuoren miehen katoamisesta Helsingissä viikko sitten lauantaina. Kyseessä on joku kaverini tuttu.
Ketään näistä en tunne, mutta ihan hirveitä tapauksia molemmat. :( Kukaan ei haluaisi saada tällaisia uutisia. Voimia myös minulta kaikille läheisille.
♥ ♥ ♥
Niin harmillista! Osanotot kaikille omaisille.
<3
Me saimme sen pahimman viestin... Tällä hetkellä tuntuu ettei tästä pääse koskaan yli. Mutta elämä pitää vetää läpi sata lasissa. Näin ei pitänyt käydä, ei todellakaan... Mutta eikös se ole kaikkien päämäärä - tehdä sitä mitä rakastaa ja olla onnellinen? <3
<3