Muistatte varmaan Swissin ripsi- ja kulmaseerumin, jotka olin saanut Kreikan reissun aikana. Aloin testaamaan niitä heti Kreikasta palattua, ja olen nyt käyttänyt niitä säännöllisesti neljä viikkoa.

Ripsiseerumi lupaa tehdä ripsistä pidemmät, tummemmat ja vahvemmat 3-6 viikossa. Valmistajan sivuilta: "Swiss Lashes -seerumi koostuu ainutlaatuisesta yhdistelmästä vitamiineja, proteiineja ja mineraaleja, jotka pidentävät huomattavasti ripsien elinikää. Näin ollen ripsesi kasvavat pidemmiksi, paksummiksi ja vahvemmiksi. Swiss Lashes -ripsiseerumi sisältää ainoastaan luonnollisia ainesosia ja on vapaa prostaglandiineista" (<-- eli niistä lääkeaineista joilla ne huomattavia tuloksia antavat ripsiseerumit pidentävät ripsen "elinkaarta").

Seerumin inci:

Bio Enzyme “EPM”, Hair Follicle Growth Gene, Water, Natural Cellulose, Panthenol, Propylene Glycol, Honey Extract, Huge Algae Extracts, Sodium Hyaluronate, Hydrolyzed Keratin, Pure Collagen Sodium, Wheat Germ Acid, Vitamin E, Natural Plant Extracts.

Itse en osaa inciä analysoida sillä nuo ripseä "kasvattavat" ainesosat bio enzyme epm ja hair follicle growth gene (hmm, voiko kosmetiikkaan oikeasti laittaa geenejä..?) eivät ole minulle lainkaan tuttuja enkä osaa sanoa mitään niiden mahdollisesta tehokkuudesta. Linkitänkin tähän Healthberry-blogin analyysin Swiss Lashesista - vaikkei siinäkään kyllä oikeastaan mitään selviä :D.

Antakaamme siis kuvien puhua puolestaan:

Itse en näe oikeastaan minkäänlaista eroa. Näettekö te? Olen laittanut seerumia huolellisesti joka ilta ja aamu. Jälkeen-kuvassa seerumia muuten näkyykin ripsen tyvessä, aamuisin silmistä pitää huuhtoa nuo kuivuneet seeruminjämät.

Tässä vielä lähikuva. Hmm, miten minusta näyttää että ripset olisivat peräti vähän tuuheammat tuossa lähtötilanteessa... :D Tai sitten ne ovat vain klimppiintyneet yhteen sen verran että tyvi näyttää tiheämmältä.

Kulmaseerumi lupaa tuuheammat ja "raamikkaammat" kulmakarvat vain 1-4 viikossa. Valmistajan sivuilta: "Ainutlaatuisen proteiineista ja vitamiineista koostuvan koostumuksensa ansiosta Swiss Brows hoitaa ja stimuloi kulmakarvojasi, jotta niistä tulisi täyteläiset ja raamikkaat luonnollisella tavalla. Swiss Brows sopii miehille ja naisille jotka kärsivät hauraista tai iän myötä harventuneista kulmakarvoista."

Vertailukuva:

Ei, en näe eroa.

(Tuossapa muuten havainnollistava kuva niille, jotka aina välillä kauhistelevat blogissani miksi nypin kulmakarvani niin kauhean ohuiksi. Nehän ovat luonnostaan juuri niin onnettoman harvat ja ohuet kuin kuvissa näkyy. Nypin ainoastaan nuo lähtötilanne-kuvassa näkyvät muutamat hassut hajakarvat alalinjasta.)

Jatkan seerumeiden käyttöä vielä pari viikkoa, ja jos tuloksia alkaa näkyä, niin palaan asiaan. Jos ei, niin eiköhän tämä raportti riitä. :)

.

Millaisia kokemuksia teillä on ripsi/kulmaseerumeista? Onko joku saanut tuloksia tällaisilla täysin luonnollisillakin (tarkoitan lääkeaineettomilla) seerumeilla? En pysty valitettavasti ottamaan tarkemmin kantaa tähän prostaglandiiniasiaan sillä en ole siihen tarpeeksi perehtynyt. Tiedän vain, että näitä johdannaisia sisältävät seerumit todella kasvattavat ripsiä, mutta prostaglandiinianalogien käyttö kosmetiikassa on kyseenalaista. Ja niitä sisältäviä tuotteitahan on jo vedetty markkinoilta.

Vielä kerran - Gràcia.

Vaikka rakastan Kreikkaa lempikohteenani ylitse muiden, on myönnettävä, että kyllä Barcelona nousee omaan kategoriaansa kaupunkikohteena. Mieleen ei ihan heti tule toista yhtä kuvauksellista, tunnelmallista, kotoisaa, siistiä, tyylikästä, kaunista ja monipuolista kohdetta. Ateenalla on erikoisasema sydämessäni, mutta siinä on enemmän rosoisuutta ja vastakohtia kuin elegantissa Barcelonassa.

Tiedän jo nyt, ettei mene varmaan kauaakaan ennenkuin olen täällä taas.

Kuvia eiliseltä iltakävelyltäni.

Herkkuhetki. Juon hyvin harvoin kahvia enää viiden jälkeen, mutta kesken kävelyn alkoi tehdä ihan älyttömästi mieli kahvia ja tummaa suklaata. Puigmarti-kadulla silmiin osui suklaakauppa ja kuppila vierekkäin, ja pian istuin autuaana makustelemassa herkkujani...

Kuinka monta henkkamaukan perustrikoota- tai neuletta ihmisellä voi olla päällekkäin..? Monta. :) (Kuva otettu kahvilan vessassa, jossa suklaasuinen peilikuvani paljasti minulle, miksi baarimikko oli katsellut minua huvittuneena...)

Gran de Gràcia -katu vie suoraan Barcelonan sydämeen muuttuen Gràcian ja keskustan rajalla kaikkien turistien(kin) tuntemaksi Passeig de Gràciaksi.

.

Kiitos Luis, kiitos Barcelona. <3

Huomenna kohtaan ensi kertaa Brysselin. :)

Muotokuvani on valmis.

Luisilla ja minulla on erilainen näkemys minusta.

Muotokuva on tietenkin aina taiteilijan tulkinta kohteestaan, joten sinänsä asia on "väittelyn" ulkopuolella. ;)  Mutta silti taas... hätkähdin.

Kun Luis vuosi sitten maalasi ensimmäisen muotokuvani, se oli minusta surullisen näköinen. Vaikka kuva näytti minulta, en tunnistanut itseäni maalauksen naisen vakavasta olemuksesta. Luis sanoi, että hänen muotokuvissaan on aina melankoliaa. "Hymyilevät Barbie-kasvot eivät ole kiinnostavaa", hän sanoo. Ymmärrän.

Minä näen itseni "pehmeänä", iloisena. Luisin muotokuvissa olen kova, etäinen. Vakava. Kun näin maalauksen valmiina, oli ensireaktioni, "But I look so.... harsh...!" Luis kurtisti kulmiaan. "Minun persoonani on iloinen ja eloisa..!" jatkoin. Luis kohautti olkapäitään. "Totta, niin on. En yritä maalata persoonaa, maalaan muotokuvia. Sinä näytät tältä".

Tulin mietteliääksi. Hämmästyn aina valokuvissa esiintyvästä tylystä ilmeestäni, jollaista en tiedä kantavani kasvoillani. Olen toivonut, että ilmiö liittyisi vain valokuvauksen luomaan teennäiseen tilanteeseen jossa en osaa olla rento. Nyt minut on kuitenkin vangittu kahdesti muotokuvaan, joka toistaa tätä vakavuutta. Minä siis näytän tältä oikeasti. Sisäinen tunnemaailmani ei heijastu kasvoille saakka. Omituista.

Tämä muotokuvaprojektihan johtaa varsinaiseen "self-searchingiin".

Me, myself and I:

Luisin toiveesta viimeinen kuva vakavalla naamalla. No, sellaista tositylyä en kyennyt laittamaan, onhan tässä vähän hymynpoikasta...

.

Tuntuu hassulta. Miten eri lailla näemme ja koemme itsemme suhteessa muiden kokemukseen meistä. Joku saattaa ajatella olevansa ruma kun muut näkevät mitä herttaisimman olennon. Toinen suree suurta nenäänsä jota muut eivät edes huomaa. Ja joku pitää itseään iloisen pulppuavana, kun muiden edessä näyttäytyy totisen vakava henkilö.

Tunnen itseni tuon ylimmän kuvan veikeäksi naiseksi. Mielessäni näytän aina siltä. Mutta ulkoisesti kuitenkin joltain muulta.

Luis sanoi, "Jos kaipaat lohdutusta, niin itsekin hätkähdän aina kun näen kaupungilla kulkiessa heijastukseni liikkeen ikkunassa. Kuka on tuo vanha mies? En se voi olla minä...!  Mutta olenhan se minä."

Luisin taidetta: Art As Usual.

P.S. Selvennyksenä (muuan kiivaan kommentin seurauksena): tekstin tarkoituksena ei ollut tuoda esiin epäkiitollisuutta ja aliarvostusta taiteilijaa kohtaan, tämä ei voisi olla kauempana tuntemuksistani. Muotokuva on minusta hieno ja taidokkaasti maalattu ja minun näköiseni. Mutta eri tavalla minun näköiseni kuin miten itse itseni koen, ajatuksia herättävästi eri näköinen. Juuri tätä halusin kirjoituksessa pohdiskella. Ikävää, että joku tulkitsi pohdiskeluni epäkiitollisuudeksi ystävääni kohtaan.

Taas näitä kummia arjen juttuja jotka jaksavat mietityttää… Kahvin juonti. Suomalaiset ja kahvin juonti.

Kuinka moni teistä juo kahvia? Montako kuppia menee päivässä? Tuletteko koskaan ajatelleeksi, että kahvinkulutuksenne olisi jotenkin poikkeavaa?

Minä joudun tämän asian eteen lähes joka ikisellä ulkomaanmatkallani. Välillä alkaa jo olla huumori lopussa. Joka-aamuiset kaksi (Suomi-koon) kuppiani kahvia aiheuttavat lähes kaikkialla Yhdysvaltoja lukuun ottamatta suurta hämmästelyä ja suorastaan negatiivisia reaktioita. Joka paikassa saan olla selittelemässä ja puolustelemassa kahvinkulutustani.

Suomessa kaksi kahvikupillista päivässä on varmaankin sieltä maltillisemmasta päästä..! Käsitykseni mukaan ei liene millään lailla harvinaista että suomalainen perusjamppa tai –pirkko tuhoaa viisi tai jopa kymmenenkin kuppia kahvia työpäivän aikana. (Ainakin omaan lähipiiriini kuuluu tällaisia henkilöitä…)

Suomalaiset juovat eniten kahvia koko maailmassa. Tämä on kuulemma totta. Ennen pidin väitettä ihan naurettavana, mutta mitä enemmän matkustan, sitä todennäköisemmältä sen paikkansapitävyys vaikuttaa. Kahden kahvikupin rutiinini on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) johtanut jopa riitaisiin väittelyihin siitä, mikä on sopivaa kahvinkulutusta ja mikä menee jo terveysuhan puolelle.

Kerroinkos teille viime syksynä kahvifarsseistani Albaniassa? En tainnut kertoa. Albania vaikuttaisi olevan maa, jossa kahvinjuontia ymmärretään ehkä kaikkein vähiten. Siellä ei kahviloissa ensinnäkään tunneta latte-tyyppistä kahvijuomaa eli ns. isoa maitokahvia. Lähin vastine on cappuccino. Ja sekin tarjoillaan pienempänä kuin mihin muualla olen tottunut.

Eräässä kahvilassa pyysin, voisivatko he tehdä minulle korkeampaan lasiin tuplacappuccinon. Minua katsottiin kuin idioottia, tai kysymystäni ei ymmärretty. Seuraavalla kerralla tilasin kerralla kaksi cappuccinoa. Tätäkään ei ymmärretty. Sain vain yhden, ja kun toistin toiveeni toisesta kupillisesta, tarjoilija katsoi ensimmäistä cappuccinoani huolestuneena ja kysyi, mikä siinä on vialla. ”Ei mikään”, sanoin. ”Haluan vain toisen kupillisen”. Tarjoilija tarttui ensimmäiseen kupilliseeni ja yritti viedä sitä pois, ja jouduin käyttämään kaikki elekielen taitoni jotta viesti toisesta kupillisesta menisi perille. Lopulta sain toisen kupin, ja tarjoilija pysähtyi pitkään viereeni tuijottamaan mitä aioin kahdella kahvillani tehdä. Oli ehkä pikkuisen friikki olo.

Kaikkein erikoisin välikohtaus sattui Tiranan hotellillani. Siellä aamiaiseen kuuluvaa kahvia ei otettu itse, vaan se piti tilata tarjoilijalta. Luonnollisesti täälläkään ei tunnettu lattea tai ilmaisua ”iso kahvi maidolla”, enkä myöskään saanut läpi tilaustani kahdesta cappuccinosta. Huitaisin pikku-cappuccinon naamaan parilla hörppäyksellä ja vinkkasin tarjoilijan uudestaan luokseni.

”Saisinko nyt sen toisen kahvin?” pyysin. Tarjoilija katsoi minua kulmiaan kurtistaen. ”Toisen kahvin? Toisen kahvin? Et kai oikeasti halua juoda kahta kahvia peräjälkeen?” hän sanoi. ”Kyllä, haluan juoda toisen kahvin heti perään.” Hämmästyksekseni tarjoilija jatkoi toiveeni kyseenalaistamista. ”Tiedätkö yhtään, kuinka epäterveellistä se on? Oletko nyt aivan varma?” tarjoilija jatkoi. Kerroin olevani aivan varma, ja aloin lopulta jo ärtyä. Hyvänen aika, ei kai hotellin henkilökunnan kuulu alkaa kyseenalaistaa asiakkaidensa kahvinjuontitottumuksia..!

Tarjoilija toi lopulta kahvin, ja totesi vielä kuppia ojentaessaan, että ”Toivottavasti tiedät mitä teet. On todella epäterveellistä juoda näin paljon kahvia kerralla.”

Ei herran jestas! Ja juttua ei ole oikeasti yhtään liioiteltu. Enpä ole kuunaan saanut noin outoa palvelua missään.

Fast-forward nykyhetkeen. Täällä Luisin luona kahvinjuontini on myöskin suuren kummastelun aihe. Vaikka vierailen Luisin luona jo kolmatta kertaa, hän on aina yhtä sanalla sanoen järkyttynyt aamukahvistani.  Etelä-Euroopassa normaali kahviannos on pieni espressokupillinen, ja kahvi on toki myös vahvempaa kuin meidän suomalaisten nauttima perus pannu- tai filtterikahvi. Minä juon kahvini aina ”lattena” eli ison kupillisen jossa on n. 2 dl kahvia ja 1,5 dl (soija)maitoa. Ja perusaamuun kuuluu kaksi tuollaista kupillista. Täällä juon siis yhteensä 4 x espressokupillinen + maidot. Luis juo itse yhden espressokupillisen, eikä voi käsittää että jonkun vatsa voi kestää neljä samanlaista annosta.

Itse alan jo olla aika väsynyt tähän ikuiseen selittelyyn. Eikö ihminen oikeasti saa rauhassa juoda sen verran kahvia kuin itse tykkää ilman että siitä tehdään jatkuvasti numero? Olen niin hämmentynyt siitä että kahvi ylipäänsä aiheuttaa ihmisissä näin voimakkaita tunteita ja kannanottoja..!

Ollaanko me suomalaiset jotenkin extra-karaistuneita kahvimonstereita kun pystytään ”kylmän viileästi”  tällaiseen kulutukseen muiden laskiessa huolestuneena päivittäisiä kupillisiaan? Mistä tämä suhtautuminen oikein tulee? Ollaanko ME (ja mahdollisesti jenkit) niitä outoja ja muut oikeassa..?

Vaikka ei pitänyt kirjoittaa vaatteista niin ilmeisesti moni teistä halusi tietää minkä mekon sitten lopulta valitsin... Joten jos nyt tämän kerran vielä. :)

Ja sehän oli se teidän mielestänne huonoin eli numero 4, a.k.a "Nanso-yöpaita" ja "säkki". Mekko eroaa muista kandidaateista sillä, että se on paikallisen suunnittelijan tekemä ja pienestä, suunnittelijan omasta putiikista ostettu "one-of-a-kind". Muut mekot olivat perusbrändikamaa El Corte Inglésin naistenvaateosastolta.

Totta, mekko on minulle aavistuksen liian suuri tai ei istu täydellisesti ainakaan vyötärön kohdalta. Tein huomion liikkeessäkin, mihin suunnittelija vakuutteli että mekon kuuluukin olla vähän löysä, mallin ei ole tarkoitus olla tiukka. Luisin mielestä mekko oli kirkkaasti paras, ja koska itseänikin viehätti ajatus paikallisen suunnittelijan mekosta, ostin "Nanso-yökkärin". :) Vyön kanssa sain vyötärönkin mieleisekseni, ja mekko on tyylillisesti juuri sitä simppeliä meikäläistä.

Mutta joo... ennen pikkuputiikkeihin eksymistä olin jo päättänyt ostavani numero ykkösen... French Connectionin Marie Stretch Dress'in.  Se jäi roikkumaan El Corte Inglésiin varaukseen. Olin ihan varma että palaisin hakemaan sen. Mutta sitten ostin "säkin". Enkä enää palannut Inglésiin.

Sitten kysyin teidän mielipidettänne. En laskenut "ääniänne", mutta vaikutti siltä, että vaalea numero 2 vei voiton ja numero 1, Marie Stretch, oli ihan kannoilla. Vaalea oli minustakin itse asiassa se kaikkein paras, mutta siitä ei ollut minun kokoani (36). Ahtauduin kokoon 34 jonka tiukkuuden moni teistä panikin kuvassa merkille.

No, Marie ei jättänyt minua rauhaan. Tänään päätin sitten lähteä vielä katsomaan sitä. Jos nyt kuitenkin sijoittaisin vielä siihenkin... Marien hinta 175€ oli melkein tuplasti enemmän kuin ostamani paikallinen mekko ja se tietysti pikkuisen jarrutteli.

Mutta voitteko uskoa tuuriani...! Kun tänään saavuin El Corte Inglésiin - Marie-mekkoni roikkui 30% -alennusrekissä!! Melkein kiljaisin syöksyessäni rekille - jesss, kokoni 36 oli kolmen jäljellä olevan joukossa! El Corte Inglésillä on meneillään 8 päivän alennuspäivät ja joka päivä nostetaan eri vaatteita 30 prossan alennukseen. Ja juuri tänään lauantaina minun pikkumustani kuului niihin...! Uskomatonta!

Voitte uskoa että marssin Marieni kanssa samantien kassalle. Kai minun kuului saada tämä! :)

Tykkään kyllä edelleen tuosta "Nansostakin", luulen että sille tulee arkisuutensa vuoksi lopulta enemmän käyttötilaisuuksia kuin tälle FC:n "herutusmekolle". (Tuo kaula-aukko saisi tosiaan olla vähän niukempi....)

Gaalaan taitaa kuitenkin lähteä Marie! :)

P.S. Huvitti, kun Mr Karkkipäivä kaikessa hiljaisuudessa hankitulla "some-asiantuntijuudellaan" huomautti aiemmasta "Mikä mekko?" -postauksestani, että ilmaisun 'kotiuttaa' käyttö oli erinomaisen huono valinta. Ilmaisu kuulema kuuluu blogimaailman kuluneimpiin ja vihatuimpiin, eikä kukaan itseään verbaalisti kunnioittava bloggaaja käytä sitä. Okei. :) Vahvistaa siis sen, että en juurikaan lue blogeja.

Kuvakertomus perjantailta.

(Piti vaihtaa alkuperäinen otsikko kun sen pituus alkoi vaivata esteettistä silmääni ;))

Päivä alkoi kävelyllä Grácian halki lempikatuani Verdiä. (Tämä ravintoloita, kuppiloita, leipomoita ja pikkupuoteja täynnä oleva kapea, tunnelmallinen katu taitaa olla muutaman muunkin suosikki Gráciassa ;)).

Grácia on kyllä siitä mieletön kaupunginosa, ettei täällä mitään tylsiä ja rumia katuja näytä olevankaan, minne ikinä käännytkin niin aina on edessä joku kiva aukio tai kiinnostava katu. Täällä on myös teattereita, taidegallerioita, kulttuurikeskuksia, kauppahalleja... Aivan ihana paikka kertakaikkiaan, en muista että missään päin maailmaa olisin törmännyt varsinaisen keskustan ulkopuolella yhtä kivaan kaupunginosaan.

Pysähdyimme kauppahalliin katsomaan kaloja. Luis ja minä tykkäämme kummatkin kalatiskeistä visuaalisesta näkökulmasta. Jäässä tököttävät kalat kangistuneine, hämmästyneine ilmeineen ovat kuin taidetta. Niiden "kasvoja" on jotenkin synkän kiehtovaa tarkkailla... Tiedän, kuulostaa varmaan ihan pimeältä. :)

Kalataiteesta toisenlaisen taiteen pariin... Nimittäin maalaustaiteen. Menimme Luisin taidekoululle jossa Luis maalaa muotokuvaani. Hän ei ollut tyytyväinen viime vuonna maalaamansa potrettiin ja maalaa siksi uuden.

Ateljeen värit <3

Luisin opettaja Xabi kävi välillä antamassa vinkkejä.

En tajunnut vilkkaasta keskustelusta juuri mitään, ja parempi niin. :) Tuntuu kyllä hassulta istua maalattavana - joku tuijottaa sinua intensiivisesti ja yrittää vangita persoonasi kankaalle. Ja sitten vielä toinenkin tulee tuijottamaan, kääntelee päätään, kurtistelee kulmiaan, osoittelee naamaasi ja selittää miten tuon ja tuon ja tämän kohdan naamastasi voisi maalata paremmin. :)

En katsonut maalausta, haluan nähdä sen vasta valmiina. Muotokuva viimeistellään maanantaina.

Menimme kotiin lounaalle ja seuraavana ohjelmassa oli iltapäivänäytös Cinema Verdissä. Verdi-kadun elokuvateatteri on yksi niistä muutamista Barcelonassa, joissa elokuvat voi nähdä alkuperäiskielellä.

Katsoimme A Last Quartet -elokuvan, josta pidimme kovasti. Kyllä Christopher Walken on aina niin.... Christopher Walken. Jäykkine tyyleineen yksi Hollywoodin karismaattisimmista näyttelijöistä. If you ask me.

Sitten taas kotiin tekemään pikainen kynsipostaus, ja kahdeksan jälkeen suuntasimme illalliselle.

Kohteena Girona- ja Rosselló -katujen kulmassa ala-Gráciassa sijaitseva Bar Morryssom. Tässä teille jälleen ruokapaikkavinkki! :)

Itse bongasin Morryssomin ruotsalaisesta matkailulehdestä. Ahvenanmaalaisen (!), Barcelonassa asuvan toimittajan jutussa keskityttiin Gráciaan ja toimittaja listasi Morryssomin yhtenä lemppari-tapas-paikkanaan. Täällä saa niitä oikeita, runsaita tapasannoksia. Monet turistien tapaksiksi luulemat, pienemmät ja tikulla lävistetyt (ja keskustassa usein todella ylihinnoitellut) annokset ovat pintxoja, jotka tarjoillaan lähes aina leipäpalan päälle kasattuna. Itsekin vinkkasin teille viime toukokuussa virheellisesti tapasbaarista Bornissa, kun kyseessä on virallisesti pintxo-baari. ;)

Morryssom on todella suosittu ja yhdeksään mennessä kaikki pöydät olivat täynnä. Tapas-menu on laaja ja täältä löytyy kaikkea simpukoista makkaraan. Me tilasimme sinisimpukoita, grillattua seepiaa, juustoa ja savustettuja vihreitä pimientoja (mitä nuo pienet, vihreät paprikan kaltaiset on suomeksi..?). Juusto ei todellakaan sopinut muiden ruokien makumaailmaan mutta tiedättehän meikäläisen... juustoa on vain aina saatava... :D

Neljä annosta maksoi yhteensä alle 20 euroa ja lautaselliset olivat todella runsaita. Kaksi ihmistä tulee neljästä tapas-annoksesta kylläiseksi. Pikkuisen eri näköiset lautaselliset kuin keskustan turisti-tapas-paikoissa...

Masut täynnä suuntasimme takaisin ylä-Gráciaan ja kotiin.

Niin tunnelmallisia nämä kadut....

Verdi-kadulta aloitettiin ja Verdi-katuun päätetään päivä.

Olimme kotona puoli yhdeltätoista ja olin niin väsynyt että menin poikkeuksellisesti nukkumaan saman tien.

Tällainen oli päiväni Barcelonassa perjantaina kahdeksas marraskuuta. :)

Kynsimoikat!

Ajattelin käydä raportoimassa, miten viime viikon torstaina laitettu geelimanikyyrini on kestänyt (kun sitä ainakin yksi lukija kysyi :)).

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun olen kokeillut geelilakkausta, joten itsellenikin on ihan mielenkiintoista tarkkailla miten hyvin se kestää. Geelilakkauksen luvataan kestävän parhaimmillaan noin kaksi viikkoa. (Ainakin OPIn geelilakkauksen, muista merkeistä en tiedä.)

Kynnet tänään perjantaina 8.11.

Tiedän, että geelilakkaus on ihan tuttu juttu monelle teistä blogin kosmetiikka-aktiivisista lukijoista, mutta heitäkin varmasti on, joille termi ei sano mitään (kuten äitini ;)). Joten heille kerrottakoon, että kyseessä on led-lampun valossa kovetettava erikoislakkaus, joka kiinnittyy kynnelle tavallista kynsilakkaa tanakammin. Kynnelle tulee ensin pohjustava lakkakerros, sitten värilakka ja lopuksi kiinnittävä päällyslakka, ja jokainen kerros kovetetaan led-lampun alla.

Geelilakkauksen poistaminen onnistuu kotioloissa asetonipitoisella kynsilakanpoistoaineella (poistoainetta pumpuliin, pumpulit sormenpäihin ja foliot ympärille, odottele 10-15 minuuttia  ja pitäisi irrota), tai sitten lakkauksen voi käydä poistattamassa salongissa.

Minulle Magnetic Hair & Skincarella laitettu OPI-geelilakkaus on kestänyt oikein hyvin, tänään on 9 päivää manikyyristä ja vain muutaman kynnen lakkauksen alareuna on hieman "ilmoittunut". Pysyisiköhän nämä vielä siisteinä sinne Inspiration Awardseihin saakka..? No, se taitaa olla jo vähän turhan toiveikasta! ^_^ Mutta tosi kiva manikyyri kyllä kun saa siistit kynnet näinkin pitkäksi aikaa. Saa vielä nähdä miten poistamisen kanssa menee...

Onko siellä lukijoiden joukossa paljon kotigeelilakkausten tekijöitä? Miten hyvin teillä pysyy?

P.S. Eiliseen postaukseen liittyen - voivoi, teidän kommenteista päätellen taisin tehdä väärän mekkovalinnan.....

Lennolla tapaamani uusi ystäväni, kutsutaan häntä vaikka Veikoksi, halusi viedä minut eilen lounaalle. Veikko on käynyt Barcelonassa kuulema "enemmän kuin 50 mutta todennaköisesti vähemmän kuin 100 kertaa" viimeisen 20 vuoden aikana. Hän tuntee kaupungin kuin taskunsa, ja kun meillä lennon aikana tuli puhetta ruoasta (kappas, puhunko mä koskaan ruoasta? ^_^), Veikko sanoi, että hänen täytyy saada viedä minut yhteen lempiravintoloistaan.

"Siellä on ihan paras pulpo, joskus minun tekee mieli tulla Barcelonaan ihan vain syömään se pulpo. Se on vain niiiin hyvää, olen käynyt paikassa jo 20 vuotta ja otan aina saman annoksen."

Ja kukas nyt tällaisen myyntipuheen jälkeen voi kieltäytyä tarjouksesta lähteä lounaalle! :) Kaupungin paras pulpo - here I come! :)

(Tässä vaiheessa en oikein edes tiennyt mitä pulpo on, muuta kuin että jotain merenelävää. Veikko ei osannut sanoa mitä se on suomeksi.)

Toivottavasti Veikko ei nyt pahastu kun jaan hänen löytönsä teidänkin kanssa, mutta oikeasti voin sanoa että eipä jäänyt minunkaan viimeiseksi "pulpokseni" kyseisessä ravintelissa! Paikka on nimeltään Bar Villoro, ja sijaitsee Barcelonetassa osoitteessa Passeig de Joan de Borbó 72. (Yksi Barcelonetan pääkaduista.)

Kadulla on ensin pitkä rivi turistiravintoloita, ja sitten, ihan viimeisenä (tai ainakin melkein viimeisenä), ennenkuin saavut kadun päähän, tulee Bar Villoro. Paikka on ulkoisesti hyvin vaatimaton ja täynnä paikallisia. (Menu löytyy kuitenkin myös englanniksi.)

Seafood on Villoron erikoisuus, ja ruokalista sai kaltaiseni merenelävän ystävän kuolan valumaan. Olisin voinut tilata vaikka kaikki annokset! Onneksi kuitenkin päädyin ottamaan Veikon The Lautasen eli "Pulpitos a la planchan" (baby-mustekalaa grillattuna) aiolin kanssa, sillä se vei kerta kaikkiaan kielen mennessään.

(En edelleenkään muuten tiedä miten pulpo ja pulpito suomennetaan oikein... Pulpo on mustekala mutta mikä sitten on "baby octopus"? Pienempi mustekalalajike varmaan?)

Tilasin pulpiton kylkeen öljyssä ja yrteissä freesattuja sieniä jotka nekin olivat ihan tajuttoman hyviä. Kyllä vain hyvää öljyä holvaamalla saa yksinkertaiseenkin ruokaan kummasti makua! ^_^

Ja tuo aioli... Mmmmmm..! Sitä ei mainita menussa eikä sitä tarjoilla pulpiton kanssa ellei erikseen pyydä. Veikko sanoi että Villoron aioli on ihan parasta mitä hän on maistanut ja henkilökuntakin jo tietää että Veikon "special pulpito" tulee aina aiolilla. :)

Jos siis lonkeroiset ruoat, kala ja äyriäiset maistuvat, ota Barcelonan reissulla suunnaksi Villoro. Hintataso ei kuulema espanjalaisittain ole halvimmasta päästä, mutta suomalaiselle suhteellisen edullista. Kaksi annosta pulpitoa, salaatti, sienet, kaksi annosta oliiveja ja kaksi pikkupulloa cavaa maksoivat yhteensä 47€.

* * *

Sitten ruoan parista muille raiteille... Mutta älkää armaat lukijat nyt pelästykö, vaikka viikon sisällä blogissa on jo toisen kerran VAATTEITA. Vaatteista ei missään nimessä ole tulossa vakiosisältöä Karkkipäivään. Ei edes "guest starring" -sisältöä. Mutta nyt en voinut vastustaa halua kysyä teidän mielipidettänne. :)

Kuten tuli tuossa viime viikollakin todettua, en omista juhlagarderobia eikä vaatekaapissani ylipäänsä roiku mitään kovin vakuuttavaa kirjoa erilaisiin tilaisuuksiin sopivia kolttuja. Mekkotyttö kun en ole niin niiden shoppailu on minulle kaikkea muuta kuin luontevaa. Toisaalta sitten jos kutsutaan johonkin juhliksi luokiteltavaan tilaisuuteen, niin en minä sinne farkuissakaan osaa mennä...

Nyt haussa on mekko Inspiration Blog Awardseihin. Tai oli haussa... Yhden noista eilisen kandidaateista päädyin nimittäin jo ostamaan. Ja toisen perään vielä vähän haikailen ja mietin, että pitäisikö sekin kotiuttaa kun nyt harvinaisesti löytyi useampi mekko jota voisin kuvitella käyttäväni. Kyllähän sellainen toimiva, iätön pikkumusta olisi hyvä olla tällaisen trikootytönkin vaatekomerossa.

Luisin mielestä näytän 2.-kuvassa ihan kilahtaneelta Barbielta...

Eli klassisesti: Mikä näistä ois kivoin? :) Ja arvaatteko, minkä näistä lopulta (Luisin ja myyjän kärsivällisyyttä koetelleen, toodella piiiiiitkän pähkäilyn jälkeen) ostin?

Tiedän että tuo nro 3 ei ihan ole mitään Awards-gaala-kamaa, mutta tykkään sen mallista (ja hinnasta ;)) kovasti. Ja se on niin mukavan "kiltti". :)

Noniin! Löytyihän se! :) Luonnollinen versio kosteutta lukitsevasta mineraaliöljypohjaisesta voiteesta. (Viittaan Nivea Creme -postauksissa käytyyn keskusteluun aiheesta.)

Kyseessä on Alba Botanican hauskasti nimetty Un-Petroleum Multi-Purpose Jelly. Nimikin siis kertoo, että tarkoituksena on ollut luoda vaseliiniton version vaseliinin (tai yleisestikin mineraaliöljypohjaisen yleissalvan) kaltaisesta tuotteesta.

Un-Petroleum Jelly koostuu risiiniöljystä, kookosöljystä ja mehiläisvahasta. Törmäsin voiteeseen Kandee Johnsonin vanhassa videopostauksessa, jossa hän puhui ihonhoitorutiinistaan ja kertoi käyttävänsä Alba Botanican Jellya kasvovoiteensa päällä lukitsemassa kosteutta.  Kiitos, Kandee! :) Mitenkähän en ole tästäkään tuotteesta aiemmin kuullut...

Un-Petroleum Jelly on vedetön salva, eli ei sinällään koostumuksensa puolesta aivan vastaa voidemaista Nivea Cremea, mutta sitä voi käyttää samoihin tarkoituksiin. Eli kuiviin, hilseileviin ihokohtiin (ihottumat, halkeilevat kantapäät, kuivat kyynärpäät), rauhoittamaan ärtynyttä ihoa tai varsinaisen kosteus/yö/silmänympärysvoiteen päällä lukitsemassa näiden sisältämää kosteutta. Päiväkäyttöön meikin alle Un-Petroleum Jelly ei sovi sillä se on niin rasvaista että meikki liukuisi saman tien irti.

Alba Botanicaa ei tietääkseni myydä Suomessa, mutta Un-Petroleum Jellya saa ainakin ystävästämme iHerbistä. :) Luulenpa klikkaavani sen mukaan seuraavaan tilaukseen, eipä ole hinnallakaan pilattu.

* * *

On another topic, saavuin eilen Barcelonaan. Koska länsi-Suomeen luvattiin sopivasti lentoni ajankohdaksi myrskyä (en tiedä millainen myrsky siellä sitten loppujen lopuksi riehui?), päätin turbulenssipelkoisena varustautua taskuun sopivalla hermolääkkeella ettei taas tarvitsisi maksaa Ryanin kalliista punkusta. En muistanut saako käsimatkatavaraan ylipäänsä ottaa alkoholia, ja eihän sitä olisi saanut, selvisi kentällä. Mutta mun pikkuinen rommipullo meni nätisti läpi turvatarkastuksessa kosmetiikan seassa! :D "Vähän tujumpi kasvovesi"... ^_^

No, kaikeksi onneksi taivaalla ei sitten ollutkaan mitenkään erityisen tuulista ja lento oli itse asiassa tasaisin pitkiin aikoihin. Olin lennon lähtiessä silti sen verran paniikissa, että mun vieressä istuva vanhus sai pitää mua kädestä kiinni...! (Ja meistä ehti tulla lennon aikana ystävät, tänään olen lähdössä papan kanssa lounaalle :D.)

Ihanaa olla taas kotoisten maisemien keskellä Luisin luona...  Kirjoittelen teille parhaillaan tuossa sohvan nurkassa. Viikon ohjelmassa leppoisaa hengailua Gráciassa ja uusi muotokuvaprojekti... :)