16.03.2013

"These boots are made for walking"....

Pariisin kirjeenvaihtaja täällä päivää. :)

SikaPariisissa

Kuva Julia Vuori

Kaksi ja puoli päivääni Ranskan pääkaupungissa ovat olleet sangen intensiiviset, ja aika monta kilometria on tullut kulutettua Pariisin katuja. Torstaina ja perjantaina kävelin kumpanakin päivänä yli 8 tunnin lenkit.

Pariisi on samalla kompakti, ja samalla ei. Nähtävyyksien välillä tosiaankin on matkaa, eikä Eiffeliltä Sacre Coeurille heilahda ihan tunnissa. Koska kaikkialla on kuitenkin kiinnostavaa nähtävää ja ihan millä tahansa kadulla kävely on itsessään "sightseeingiä", taittuvat välimatkat kuin itsestään ja yhtäkkiä huomaakin olevansa kaupungin toisella laidalla.

Pariisi1403_13

Torstaina sain seurakseni Julia LK -blogin Julian, mikä oli todella mukavaa. Sää oli kirkastunut ja sain nauttia kaupungista auringonvalossa. Kävelimme Ile de la Citen ja Ile St. Louisin kautta latinalaiseen kortteliin ja sieltä Luxembourgin puistolle. Tässä vaiheessa Julia lähti kotiin ja minun reittini jatkui vielä Seinen rantaa Eiffel-tornille, sieltä Riemukaarelle ja Champs-Elyseelle. Auringon laskiessa nautin huikeista maisemista Printemps-tavaratalon kattoterassilla.

Pariisi1403_9X

Perjantain oli tarkoitus olla museopäivä, mutta koska keskiviikko meni lumitilanteen takia käytännössä hukkaan, jouduin tekemään valinnan. Haluanko viettää aikaa sisätiloissa taidetta katsoen vai ulkona aurinkoisesta säästä ja Pariisin romanttisista maisemista nauttien? No, kun sääkin jatkui aurinkoisena niin ulkoilma veti pidemmän korren. Kyllä minä täällä vähäisen aikani mieluummin käytän itse kaupungin kuin museoiden seinien katseluun! :)

Eilen sitten kävelyreitti vei Montmartreen ja sieltä Maraisiin ja Bastilleen.

Pariisi1403_5X

Ajattelin, että ehkäpä kuitenkin ehdin Pompidou-keskukseen palatessani Maraisista. Mutta.... Ilmoitus Pompidoun sisäänkäynnillä kertoi, että Dalí-näyttelyyn oli kahden tunnin jono. Jäädäkö jonottamaan, jolloin joudun luopumaan illallissuunnitelmistani Chartierissa? Vai lähteäkö hotellin kautta syömään jolloin minun ei puolestani tarvitsisi jonottaa ravintolaan? (Chartieriin on aina seitsemän jälkeen pitkät jonot.) Hyväksyin kohtaloni. Minun ei ollut tällä matkalla tarkoitus päästä museoon.

Pariisi1403_4X

.

Pariisi1403_12X

.

Pariisi1403_2X

.

Pariisi1403_3X

.

Pariisi1503_1X

.

Pariisi1403_6X

Julian kanssa vierailimme Pariisin art deco - & moorilaistyylisessä moskeijassa joka sijaitsee lähellä Jardin des Plantesia. Upea paikka, eikä mikään ihan perinteisin Pariisin nähtävyys. Kannattaa ehdottomasti poiketa tänne jos liikut latinalaisessa korttelissa! Sisään astuessa ei enää tunnu että on Pariisissa lainkaan.

Pariisi1403_7X

Moskeijan yhteydessä on myös perinteinen hammam, tunnelmallinen ravintola ja ihastuttava teehuone. Kuuma minttutee lämmitti ihanasti kohmeisia käsiä. Auringosta huolimatta lämpöasteet pysyttelivät nimittäin nollan tuntumassa.

Teen vielä kotiin palattua koontipostauksen muista lempparipaikoistani ja vinkeistä budjettiystävälliseen Pariisin lomailuun.

Pariisi1403_EiffelX

Olettehan muuten Pariisin kävijät käyneet laittamassa vinkkejänne tuonne Aurinkomatkojen kamppis-sivulle? :) Vinkkien jättäneiden kesken arvotaan 300 euron matkalahjakortti. Sillä pääsee jo kivasti viikonloppureissulle johonkin ihanaan Euroopan kaupunkikohteeseen..!

Ja jos joku on innostumassa varaamaan Pariisin matkaa, saa koodilla ILOVEPAR Aurinkomatkoilta 20 euron alennuksen. Matkustusaika on 31.8.2013 saakka.

Pariisi1403_10X

....muuten, vähänkö eri tyylinen "viime-hetken-impulssiostos"- laari Sephorassa. :D Siinä missä Suomessa tuollaiset laarit on täytetty jollain mahdollisimman halvalla ja pienellä "krääsällä" jonka jonottava asiakas tulee helposti ostaneeksi, pursuavat Pariisin Sephoran viime hetken tärppikorit Miss Dior -tuoksuja. Jotenkin hassu näky..! :)

"Ohhoh... kestääpä tässä jonossa... mmmh, mitäs tässä on..? Diorin uusin tuoksu..? Hmmmm, eihän tämä ole kuin 68 euroa, otetaanpas se vielä tähän päälle."

This must be Paris. ^_^

15 kommenttia
16.03.2013

"These boots are made for walking"....

Pariisin kirjeenvaihtaja täällä päivää. :)

SikaPariisissa

Kuva Julia Vuori

Kaksi ja puoli päivääni Ranskan pääkaupungissa ovat olleet sangen intensiiviset, ja aika monta kilometria on tullut kulutettua Pariisin katuja. Torstaina ja perjantaina kävelin kumpanakin päivänä yli 8 tunnin lenkit.

Pariisi on samalla kompakti, ja samalla ei. Nähtävyyksien välillä tosiaankin on matkaa, eikä Eiffeliltä Sacre Coeurille heilahda ihan tunnissa. Koska kaikkialla on kuitenkin kiinnostavaa nähtävää ja ihan millä tahansa kadulla kävely on itsessään "sightseeingiä", taittuvat välimatkat kuin itsestään ja yhtäkkiä huomaakin olevansa kaupungin toisella laidalla.

Pariisi1403_13

Torstaina sain seurakseni Julia LK -blogin Julian, mikä oli todella mukavaa. Sää oli kirkastunut ja sain nauttia kaupungista auringonvalossa. Kävelimme Ile de la Citen ja Ile St. Louisin kautta latinalaiseen kortteliin ja sieltä Luxembourgin puistolle. Tässä vaiheessa Julia lähti kotiin ja minun reittini jatkui vielä Seinen rantaa Eiffel-tornille, sieltä Riemukaarelle ja Champs-Elyseelle. Auringon laskiessa nautin huikeista maisemista Printemps-tavaratalon kattoterassilla.

Pariisi1403_9X

Perjantain oli tarkoitus olla museopäivä, mutta koska keskiviikko meni lumitilanteen takia käytännössä hukkaan, jouduin tekemään valinnan. Haluanko viettää aikaa sisätiloissa taidetta katsoen vai ulkona aurinkoisesta säästä ja Pariisin romanttisista maisemista nauttien? No, kun sääkin jatkui aurinkoisena niin ulkoilma veti pidemmän korren. Kyllä minä täällä vähäisen aikani mieluummin käytän itse kaupungin kuin museoiden seinien katseluun! :)

Eilen sitten kävelyreitti vei Montmartreen ja sieltä Maraisiin ja Bastilleen.

Pariisi1403_5X

Ajattelin, että ehkäpä kuitenkin ehdin Pompidou-keskukseen palatessani Maraisista. Mutta.... Ilmoitus Pompidoun sisäänkäynnillä kertoi, että Dalí-näyttelyyn oli kahden tunnin jono. Jäädäkö jonottamaan, jolloin joudun luopumaan illallissuunnitelmistani Chartierissa? Vai lähteäkö hotellin kautta syömään jolloin minun ei puolestani tarvitsisi jonottaa ravintolaan? (Chartieriin on aina seitsemän jälkeen pitkät jonot.) Hyväksyin kohtaloni. Minun ei ollut tällä matkalla tarkoitus päästä museoon.

Pariisi1403_4X

.

Pariisi1403_12X

.

Pariisi1403_2X

.

Pariisi1403_3X

.

Pariisi1503_1X

.

Pariisi1403_6X

Julian kanssa vierailimme Pariisin art deco - & moorilaistyylisessä moskeijassa joka sijaitsee lähellä Jardin des Plantesia. Upea paikka, eikä mikään ihan perinteisin Pariisin nähtävyys. Kannattaa ehdottomasti poiketa tänne jos liikut latinalaisessa korttelissa! Sisään astuessa ei enää tunnu että on Pariisissa lainkaan.

Pariisi1403_7X

Moskeijan yhteydessä on myös perinteinen hammam, tunnelmallinen ravintola ja ihastuttava teehuone. Kuuma minttutee lämmitti ihanasti kohmeisia käsiä. Auringosta huolimatta lämpöasteet pysyttelivät nimittäin nollan tuntumassa.

Teen vielä kotiin palattua koontipostauksen muista lempparipaikoistani ja vinkeistä budjettiystävälliseen Pariisin lomailuun.

Pariisi1403_EiffelX

Olettehan muuten Pariisin kävijät käyneet laittamassa vinkkejänne tuonne Aurinkomatkojen kamppis-sivulle? :) Vinkkien jättäneiden kesken arvotaan 300 euron matkalahjakortti. Sillä pääsee jo kivasti viikonloppureissulle johonkin ihanaan Euroopan kaupunkikohteeseen..!

Ja jos joku on innostumassa varaamaan Pariisin matkaa, saa koodilla ILOVEPAR Aurinkomatkoilta 20 euron alennuksen. Matkustusaika on 31.8.2013 saakka.

Pariisi1403_10X

....muuten, vähänkö eri tyylinen "viime-hetken-impulssiostos"- laari Sephorassa. :D Siinä missä Suomessa tuollaiset laarit on täytetty jollain mahdollisimman halvalla ja pienellä "krääsällä" jonka jonottava asiakas tulee helposti ostaneeksi, pursuavat Pariisin Sephoran viime hetken tärppikorit Miss Dior -tuoksuja. Jotenkin hassu näky..! :)

"Ohhoh... kestääpä tässä jonossa... mmmh, mitäs tässä on..? Diorin uusin tuoksu..? Hmmmm, eihän tämä ole kuin 68 euroa, otetaanpas se vielä tähän päälle."

This must be Paris. ^_^

Ei kommentteja
15.03.2013

Henkilökuvassa Liisa, maahantuoja

Oletko koskaan miettinyt, millaista olisi olla töissä kosmetiikan maahantuonnissa?

Minä olen, ja siksipä tämänkertaisessa henkilökuvassa tutustutaan Liisa Toreniukseen ja hänen yritykseensä, joka tuo maahan saksalaista luonnonkosmetiikkasarja Laveraa. Olen tutustunut sympaattiseen Liisaan Laveran kanssa tekemäni yhteistyön kautta.

Lavera__Liisa

Liisa valmistui estenomiksi Stadiasta vuonna 2004. Tuohon aikaan luonnonkosmetiikka oli Suomessa vielä aivan lapsen kengissä eikä Stadiassakaan puhuttu lainkaan luonnonkosmetiikasta. Koulusta Liisa ei siis saanut kipinää juuri luonnonkosmetiikan maahantuontiin.

Valmistuttuaan Liisa jäi töihin perheensä yritykseen NHS Oy:lle, joka toi maahan itsehoitoon tarkoitettuja terapiatuotteita. Pian Liisa löysi itsensä pohtimasta, miten voisi yhdistää perheyrityksen työnkuvaan estenomiopintojen kautta saadun ammattiosaamisen. Voisiko yrityksen valikoimaa laajentaa kosmetiikan puolelle..?

Liisa alkoi tutustua eri kosmetiikkasarjoihin ja kiinnostui luonnonkosmetiikasta. Luonnollisuus sopi myös perheyrityksen filosofiaan. Liisa löysi Laveran, jota kukaan ei vielä tuonut Suomeen vaikka se oli Keski-Euroopassa kolmanneksi myydyin luonnonkosmetiikkamerkki. Suomessa luonnonkosmetiikkabuumi ei ollut vielä syttynyt, ja tietämättään Liisa tarttui tulevaan trendikosmetiikkaan.

Lavera__Liisa2

Liisa otti yhteyttä Laveran tehtaaseen ja esitteli itsensä ja yrityksen. Tehtaalta pyydettiin Liisaa käymään ja kertomaan tarkemmin markkinointisuunnitelmasta.

Kun sopimus oli saatu aikaan, alkoi vuoden kestänyt pohjatyö. Vuoden aikana käännettiin kaikki pakkaustekstit, tehtiin kotisivut ja valmistettiin markkinointimateriaali. Laveran valikoimassa on yli 300 tuotetta, eli kääntötyö ei ollut mikään pikku homma. Saksasta käytiin myös tarkistamassa Liisan yrityksen tilat.

Varsinainen maahantuonti ja myynti käynnistyi tammikuussa 2007. Tässä vaiheessa alkoi myös jälleenmyyjien kontaktointi. Alussa Lavera työllisti NHS:n työvoimasta vain kaksi henkeä.

Lavera_HQ

Tuohon aikaan Suomessa oli vielä hyvin vähän ekokauppoja, puhumattakaan siitä että luonnonkosmetiikkaa olisi saanut tavarataloista. Ensimmäiset asiakkaat olivatkin luontaistuotekauppoja ja terapeutteja. Nykyään eko- ja luontaistuotekauppojen lisäksi myyntiä on verkkokaupoissa, tavarataloissa sekä erikoistuneissa hoitoloissa.

Millaista sitten on perusarki Liisan töissä? Mitä maahantuontiyrityksessä käytännössä tapahtuu…? Lähdin paikan päälle Hyvinkäälle katsomaan.

Lavera_varasto

Tilauskuorma päämieheltä Saksasta saapuu noin kerran kuussa, sesongista riippuen useamminkin. Paketit puretaan ja sisältö nostetaan pöydille.  Huolellisella tarkastuksella varmistetaan, vastaavatko tuotteet ja kappalemäärät tilausta.

Lavera_Jonna

Tarroittamassa harjoittelija-Jonna

Seuraavaksi pakkauksiin lisätään suomen- ja ruotsinkieliset tarroitukset, jotka kosmetiikkalainsäädäntö velvoittaa. Tässä on aikamoinen homma, ja se voi viedä useita päiviä.

Tarroituksen jälkeen tuotteet siirretään varastoon. Varastoa hoitaa Piia, joka tietää täsmälleen kaikkien yli 300 tuotteen sijainnin.

Lavera_Tuija

Tuija tilausten parissa

Laveralla on Suomessa yli 200 jälleenmyyjää ja tilauksia tulee päivittäin. Tuija kerää tilaukset koneelle ja vie keräyslistan varastoon Piialle joka kerää tilaukset kasaan. Tavoitteena on, että tilaus lähtee asiakkaalle saman päivän aikana tai viimeistään seuraavana päivänä. Hyvinkään varastolta toimitetaan myös Laveran oman nettikaupan tilaukset.

Liisan työpäivästä suuri osa kuluu erilaisiin sähköposteihin vastaamiseen. Työnkuvaan kuuluu tilausten tekoa, PR-asioita, varastokirjanpitoa ja asiakkaiden kanssa kommunikointia. Tämän lisäksi Liisa etsii uusia sarjoja joita tuoda maahan. Työkoneellaan Liisalla on laajoja incitaulukoita joissa hän vertaa kiinnostavien merkkien tuotteiden koostumuksia kilpailijoiden tuotteisiin. Sertifiointi ja erottuvuus muista merkeistä on Liisalle tärkeää.

Messut_osasto

Luonnonkaunis 2012 -messuilla

Liisa voi olla ylpeä yrityksestään. Laveran lanseerauksen jälkeen hän on sisarineen siirtynyt NHS Oy:n omistajaksi. Alkuperäinen ajatus keksiä itselleen mielekästä työtä on kasvanut työllistämään seitsemän henkeä, joista neljä täysipäiväisesti. Ei hullumpaa. :)

Ei kommentteja
14.03.2013

Pää kylmänä Pariisissa!

Ensimmäinen päiväni Pariisissa alkoi varsin, sanoisinko jännittävissä merkeissä. En nimittäin ollut päästä pois Charles De Gaullen kentältä...! Jossain vaiheessa meinasi jo itku päästä kun mikään bussi tai juna ei lähtenyt. Taksit voi tällä budjetilla unohtaa.

Keski-Euroopan lumitilanne oli saattanut CDG:n pienoiseen kaaokseen. Lento lähti jo tämän vuoksi Suomesta myöhässä, ja laskeuduttuamme saimme odottaa toista tuntia että kone pääsi ylipäänsä parkkiin. Ikkunoista avautuivat hohtavat hanget... :)

Olin etukäteen arvioinut olevani kaupungissa aamu-yhteentoista mennessä. Lopulta saavuin hotellilleni puoli neljältä. Suunnitelmat pitkästä Eiffelille ulottuvasta kävelylenkistä laitettiin uusiksi, ja vaeltelin sen sijaan pienemmän pätkän Madeleine-kirkolle, Concorde-aukiolle, Tuileriesin puiston halki Louvrelle ja sieltä Palais Royalin puutarhan kautta takaisin hotellille.

Pariisi1303_4X

Siellä se häämöttää...! :) Tuntui ihan vatsanpohjassa saakka vihdoin nähdä livenä Pariisin symboli..!

Pariisi1303_6X

Valtaosa lumesta oli jo sulanut kun pääsin hotellille, mutta tästä autosta voi päätellä miltä täällä on aikaisemmin aamulla näyttänyt...

.

Pariisi1303_7X

Madeleinen kirkko.

.

Pariisi1303_1X

Suihkulähteeseen jäätynyt tuoli Palais Royalin puistossa. Tämä kuva tiivistää erinomaisesti millainen sää täällä nyt vallitsee.... Keväinen Pariisi taitaa nyt jäädä kokematta. Onneksi otin toppatakin...! :)

.

Pariisi1303_2X

Morsiusparia kuvataan Palais Royalilla.

.

Pariisi1303_8X

Villamyssyihin verhoutuneita turisteja Tuileriesin puistossa.

.

Pariisi1303_3X

Tuileries.

.

Pariisi1303_9X

Louvre.

.

Pariisi1303_5X

.

Giraud

Illalla menin katsomaan teidän lukijoiden vinkkien perusteella tämän uskomattoman hupaisan englanninkielisen monologinäytöksen. Koomikko Olivier Giraud tiivistää tuntiin, kuinka oppia pariisilaisen töykeyden taidot...! Kun tämän olette nähneet, ette enää koskaan voi kuunnella Britney Spearsin Gimme More -biisiä ilman että pokka pettää.... ^_^ Nauroin ihan kippurassa.

Lumen aiheuttamista erikoistilanteista ja viimasta huolimatta ensimmäinen päiväni Pariisissa oli oikein onnistunut. Illalla oli ihana nauttia pieni lasillinen punaviiniä ja käpertyä kodikkaan hotellini Lautrec Operan lämpimässä huoneessa peittoihin.

Tänään ikkunasta näkyy sinistä taivasta ja aurinkoakin! :)

Ei kommentteja
13.03.2013

Matkakosmetiikka: 295 grammaa :)

Haluan matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla ja sain matkakosmetiikkani ennätyskevyeksi; koko satsi painaa alle 300 grammaa!

Matkakosme_Pariisi

Mulla pyörii nurkissa vaikka kuinka paljon pieniä yksittäispakattuja näytteitä joita en meinaa ikinä muistaa käyttää. Nyt muistin!

Matkakosme_Pariisi2

Kasvovoiteiksi lähtee Lavera-näytteitä, hiukset hoidan Lustansista aikoinaan saamillani John Masters Organics -näytteillä ja kroppa kosteutuu töistä tuomallani Korresin Basilika-Sitruuna Body Milk -näytteellä. Kasvojen yöhoidoksi lähtee Korresin Wild Rose -seerumi, yksi näyte on niin riittoisa että riittää hyvin kolmeksi yöksi.

Matkakosme_Pariisi3

Silmänympäryksille Clarinsin Eye Contour Balm -näyte, hiuksiin iiiiikivanha Casting-hoitiksen jämä (koska John Masters-hoitispussukoita oli vain yksi), deodoranttina töistä tuotu purkkinäyte Lancômen voidemaisesta deodorantista ja silmämeikinpoistoaineena minipullo MUFEn Sens'Eyesia. Läpinäkyvässä purkissa on hammastahnaa. :)

Voidemainen dödö matkakumppanina on kyllä parhautta. Tuollainen 5 millin purkki riittää moneksi päiväksi, uskokaa pois!

Matkakosme_Pariisi4

Meikkiosastolla Ardenin silmämeikinpohjustaja, L'orealin helppo Beige Taupe -trio, Estee Lauderin must-peiteaine, Lumenen kulmageeli, Lumenen kulmakynä, Rimmelin Santa Rose -poskipuna (onko joku laskenut montako kymmentä kertaa kyseinen poskipuna on blogissa vilahtanut? ^_^), The Body Shopin mineraalipohja BareMineralsin minipurkissa sekä Maybellinen uusi Rocket Volum' Express -ripsari jonka olen juuri saanut testiin. Juttua niin TBS:n mineraalipohjasta kuin Maybellinen Rocket Volumesta tulossa Pariisin matkan jälkeen! :)

Kirjoittelen tätä kello 02.19 yöllä ja flunssainen olo on hieman kohentunut maanantaista. Jouduin kyllä äsken tainnuttamaan enteilevän kurkkukivun särkylääkkeellä, mutta olen aika toiveikas kuntoni suhteen... Toivottavasti vilupöpöt jäisivät tänne Suomeen...!

Ei kommentteja
12.03.2013

Teetä, sympatiaa ja kevätkynnet

Enpähän ole aikoihin juonut niin paljon teetä kuin eilen... Heräsin pelottavan tuttuun polttelevaan tunteeseen rintakehässä, ja nyt ei kyse ole mistään matkakuumeen aiheuttamasta positiivisesta oireilusta.

Lumene_LuontoHeraa

Mr Karkkipäivä on ollut viime viikon aivan hirveässä kuumeflunssassa ja ihan pikkuisen tässä on jännittänyt että millähän todennäköisyydellä olen sairaana Pariisissa. :/ Eilen ne oireet sitten ilmestyi. Ei muuta kuin päivän suunnitelmat uusiksi, kääriytyminen viltteihin ja vedenkeitin porisemaan koko päiväksi. Mun resepti flunssapöpöjen taltuttamiseen on C-vitamiini"yliannostus", mustaherukkateetä tai -mehua ja Carmolis-yrttitippoja. Aina tämä ei tietenkään auta, mutta joskus olen onnistunut nitistämään alkavat oireet tällä kuurilla.

11032013

Päästin itseni sängystä siksi aikaa, että sain kynnet lakattua. Pariisin matkalakaksi valikoitui Lumenen kevätkokoelman ihastuttava, pehmeän murrettu vihreä  Luonto Herää. Tästä lakasta oli tarkoituskin laittaa blogiin vinkki, todella viehättävä sävy johon ihastuin heti kun näin nuo kevätkokoelman tuotteet. (Ei, en ostanut itse, ne lähetettiin minulle.)

Clipperin mustaherukkateen violetti pakkaus on niin kaunis, että tuota teetä on pakko pitää kaapissa ihan vain jo siksi että voi nostaa sen välillä esille pelkästään ihailua varten. (Ja kyllä, teen olen ostanut ihan itse! ;))

Lumene_LuontoHeraa2

Vietin loppuillan Pariisin matkaoppaita lukien ja tulostin kaikki teidän antamat vinkit. Reittisuunnitelmia on jo alkanut syntyä ja keskusta hahmottuu nyt paremmin. Lueskelin myös nautinnolla Julian ja Riinan blogeja. Muutamaan otteeseen piti pyytää Pellava-kaveriani rauhoittumaan, kun huomasin että matkasuunnitelmien teosta alkoi jo poreilla pientä stressiä... Pariisi VALTAVA - aikaa 3 päivää = et mitenkään voi nähdä kaikkea mitä haluat.

Pariisi_bw

Kuva

Tuntuu kyllä ihan hullulta että huomenna tähän aikaan talsin Pariisin kaduilla ja näen livenä noita teidän suosittelemia mestoja..! Koko tämä matkahomma tuli niin nopealla aikataululla että mieli ja keho ei ole ehtineet oikein tajutakaan että kohta ollaan Ranskassa. :)

Muuten, vinkkaamalla Pariisin suosikkikohteistasi voi osallistua Aurinkomatkojen 300 euron arvoisen lahjakortin arvontaan. Ja jos joku teistä on itsekin suunnittelemassa kevät- tai kesäreissua Pariisiin, saa koodilla ILOVEPAR 20 euroa alennusta Aurinkomatkojen Pariisin matkasta. Alennuskoodia ei voi käyttää muiden alennusten yhteydessä ja se koskee vain uusia varauksia. Koodi on voimassa 2.4.2013 asti, ja matkustusaika on 12.3.-31.8.2013.

Ei kommentteja
10.03.2013

Suddenly..... Paris!

Kun joulukuussa kotiuduin suurelta syysreissultani kaikki mehut ulos puristettuna, jäin väsyneenä mutta uteliaana odottamaan, koska olisin taas "oma itseni". Totaalinen matkauupumus on nimittäin jotain, mitä en ole koskaan aiemmin kokenut. Matkakuumeilu ja seuraavan reissun suunnittelu on minulle kuin toinen luonto, se on aina läsnä...

Palautumiseen meni kaksi kuukautta. Helmikuussa havahduin siihen, että tuttu tunne kutitteli mielen perukoilla... "Olisipa kyllä kiva lähteä jonnekin..."

Ja mitä ihmettä..! Vain muutamaa viikkoa myöhemmin sain kuulla, että olen päässyt mukaan Aurinkomatkojen ja Indiedaysin yhteistyökampanjaan, joka lennättää minut Pariisiin.....!!! Ei hyvänen aika että olin revetä liitoksistani! Voiko minulle käydä tällainen tuuri?

  Sanni_Pariisiin

Kyllä, ilmeisesti voi käydä! :) Paljon olen maailmaa nähnyt mutta Pariisin ja minun tiet eivät ole vielä kohdanneet. Vuodesta toiseen Pariisi on odottanut, ja tyynin mielin olen tiennyt, että jonain päivänä on sen vuoro. Ja se joku päivä tulee nyt, maaliskuussa 2013! Lähden reissuun jo seuraavana keskiviikkona.

Aurinkomatkat on minulle hyvinkin tuttu firma "menneisyydestäni", olenhan alunperin kouluttautunut nimenomaan matkailualalle. Matkatoimistoympäristö on minulle aluetta, jossa koen olevani kala vedessä yhtä lailla kuin kosmetiikkamyymälässä.

Aurinkomatkat

Varhaisimpiin matkakokemuksiini kuuluvat valmismatkat, joita minä suunnittelin koko perheelle. (Kyllä! Toimin perheen itseoikeutettuna "matkavirkailijana" ja puhuin äidin ympäri milloin mihinkin matkakohteeseen. Mä olen ollut aika jyräävä teini kun olen jotain oikein halunnut..! ^_^) Tykkäsin Aurinkomatkojen katalogista eniten, se kun oli paksuin kaikista. Muistan kuinka etsin aina niitä sinisellä tai oranssilla merkittujä lähtöjä joilla sai alennusta - taloudellinen ajattelu oli selkärangassa jo tuolloin..! ;)

Taisin olla 19 tai 20-vuotias, kun ensimmäisen kerran tein omatoimimatkan. Siihen saakka valmismatkat olivat tuntuneet turvallisimmalta tavalta matkustaa.

Aurinkomatkat tunnetaan valmismatkapaketeistaan, mutta viime vuosina tuotetarjonta on uudistunut myös omatoimimatkailun puolelle. Aurinkomatkojen kautta voi nykyään varata reittilentoja kaikilla lentoyhtiöillä, hotelleja ympäri maailmaa sekä Lento + Hotelli -matkoja joissa hotelli ja lennot ostetaan yhdessä. Lento + Hotelli -paketin varaajalla on etuna valmismatkalain tuoma suoja; vaikka reissu onkin täysin omatoiminen, auttaa Aurinkomatkat tarvittaessa matkalaista reissun aikana, esimerkiksi poikkeustilanteissa.

Pariisi_2

Minä olen lähdössä Pariisiin juuri tuollaisella Lento + Hotelli -matkalla. Aurinkomatkat valitsi minulle mukavan näköisen kolmen tähden hotellin kaupungin sydämestä, lähellä ovat mm. Louvre ja Opéra Garnier. Minulle ei Pariisin kartta sano vielä yhtään mitään, enkä osaa ollenkaan hahmottaa millaiset välimatkat kaupungissa on. Mieheni on käynyt Pariisissa ja sanoo, että etäisyydet eri nähtävyyksien välillä ovat valtavia....

Koska ylimääräinen tuohi ei juuri meikäläisen tiliä tällä hetkellä paina, tulee Pariisin matkaan aika mielenkiintoinen näkökulma. Pariisia kun ei suoranaisesti pidetä minään budjettimatkakohteena. Mutta!! Minä aion ottaa tämän haasteena! Aivan varmasti Pariisiinkin voi tutustua kengännauhabudjetilla, ja saada kaupungista paljon irti ilman että köyhtyy satoja euroja!

Löysinkin jo tällaisen sivun kuin Visiting Paris On A Budget johon aion tutustua huolellisesti. Kaipaisin kuitenkin myös teidän apuanne..! Kaikki vinkit budjettiystävällisestä Pariisi-ohjelmasta otetaan kiitollisena vastaan! Tunnelmasta, kauniista rakennuksista ja ihmisvilinästä nauttiminen on toki aivan ilmaista, mutta syödäkin pitää. ;) Ja taidemuseot kiinnostavat aina....

Pariisi_1

Viivyn Pariisissa keskiviikosta lauantaihin. Mitä kaupungissa kannattaa nähdä kun aikaa on kolme päivää? Mihin kaupunginosaan suunnata, jos tykkää kävelyretkistä kauniin arkkitehtuurin keskellä? Onko kellään vihiä mukavista, edullisista ravintoloista?

Aion tehdä reissubudjetista tarkan raportin ja jaan sen sitten täällä teidän kanssanne. Aivan mahtava tilaisuus päästä tutustumaan yhteen maailman klassisimmista kohteista, vaikka shoppailut Sephorassa voin unohtaa...! ^_^

Ei kommentteja
09.03.2013

Haastattelussa IsaDoran meikkitaiteilija Stephan Øien

Ihan "pieni" tovi meni kaiken haastattelumateriaalin läpikäymiseen, mutta täältä tämä paketti nyt vihdoin tulee. :) Aikaa olisi tosiaan saanut olla tuplasti enemmän jotta kaikkiin kiinnostaviin kysymyksiin olisi ehtinyt saada vastauksen, mutta taitaa tässäkin jo olla tarpeeksi luettavaa ^_^.

Valitsin ensisijaisesti niitä kysymyksiä, joita oli esittänyt useampi lukija.

Haastattelu_StephanOien2

TAUSTA

Lotta: Olisi mielenkiintoista tietää siitä, kuinka kyseinen herra on alalleen päätynyt.

Kaisa: Miten Stephan Øien päätyi juuri IsaDoran meikkitaiteilijaksi? Oliko tämä kovan työn tulosta vai ihan pelkästään sattumaa?

Stephan Øien on ehtinyt pitkälle urallaan, joka starttasi vasta neljä vuotta sitten.

Stephan ”valmistui” oslolaisesta makeup artist –koulusta 2009, mutta ei saanut todistusta. Mies naureskelee, että hänellä oli liian paljon töitä ehtiäkseen kaikille tunneille, joten itse diplomi jäi saamatta. Sitten Stephan vakavoituu. ”On tärkeää käydä koulu, jos aikoo ammattilaiseksi”, hän sanoo.” ”Koulussa oppii tärkeät perusraamit ja vasta ne hallitessaan voi improvisoida.”

Ennen meikkitaiteilijan opintoja Stephan oli kiinnostunut laulamisesta. Hän lauloi nuorena poikana oopperassa, ja varhaisin meikkeihin liittyvä muistokin on sieltä. Oopperassa Stephan oppi kasvojen varjostamisen. Monista oopperan aikoina opituista meikkiteknillisistä taidoista on Stephanille hyötyä työssään vielä tänäkin päivänä.

IsaDoralle hän päätyi niinkin perinteistä kautta, kuin bongaamalla työpaikkailmoituksen. IsaDoran Norjan toimisto haki IsaDoralle omaa paikallista make-up artistia, ja ilmoituksen nähtyään Stephan tarttui välittömästi luuriin ja sanoi, ”Tämä työ on minun!” Ja niin se olikin. Stephanin persoonallisuus ja näkemykset kohtasivat heti IsaDoran kanssa, eikä mennyt kauaakaan kun häntä jo pyydettiin merkin kansainväliseksi meikkitaiteilijaksi.

IsaDoraCappuccino

 

TYÖ ISADORAN MEIKKITAITEILIJANA

Moni teistä oli kiinnostunut kuulemaan, mitä suuren kosmetiikkabrändin meikkitaiteilijan työ käytännössä pitää sisällään. Onko se pelkkää meikkaamista?

Pääsääntöisesti kyllä, mutta työhön kuuluu myös ”toimistopäiviä”. Kansainvälinen meikkitaiteilija matkustaa luonnollisestikin paljon eri PR-tapahtumissa. Mm. maaliskuussa Stephanille kertyy 24 matkustuspäivää, ja Helsingistä hän oli pyyhältämässä seuraavaksi Kööpenhaminaan.

Tiltu Kultu: Saavatko merkin “viralliset” meikkitaitelijat vaikuttaa tuotekehittelyyn ja miten?

Annu: Kuka valitsee kunkin kauden lopulliset sävyt esim. luomiväripaletteihin?

Karoliina: Onko meikkitaiteilijalla täysin vapaat kädet lookkien luomiseen, vai antaako meikkifirma jonkinlaisia raameja/ohjeistuksia/brändin suuntaviivoja?

Stephan ei juurikaan pääse suoraan vaikuttamaan tuotekehittelyyn. Hänen tehtävänään on enemmänkin olla IsaDoran ”meikkitaiteilijakasvo” joka toteuttaa brändin taiteellista visiota.

Stephan_makeup_lips_nails

IsaDoralla on kaksi tiimiä, jotka työskentelevät tuotekehittelyn ja kokoelmien kanssa, ja päämainosten lookitkin suunnittelee toinen meikkitaiteilija. Stephan saa kuitenkin lähettää tiimille ideoita ja ehdotuksia, ja hän sanoo olevansa siinä varsin aktiivinen. Stephan voi esimerkiksi ottaa kantaa uutuustuotteiden koostumuksiin ennen niiden lanseerausta.

Mitä itse meikkilookkeihin tulee, niiden suhteen Stephanilla on vapaat kädet. Hänen ei siis tarvitse toistaa promokiertueella kaikkien kasvoille jotain tiettyä look-sabluunaa, vaan meikit syntyvät asiakkaan/mallin kasvojen mukaan. Esimerkiksi minun meikissäni oli alustavasti tarkoitus luoda kevään Bella Vita Look, mutta kasvoni nähdessäni Stephanille tuli toisenlainen visio.

Tiina: Mikä on lempparisi Isadoran-tuotteista?

Vastausta tähän kysymykseen Stephan ei emmi – ykkönen on Cover stick nro 7! ”Peittää todella hyvin ja sopii monille ihonsävyille. Ehdoton luottotuotteeni.”

Kaksi muuta suosikkia ovat Light Touch Concealer nro 82 joka sopii persikkaisen sävynsä ansiosta erityisesti sinertäville silmänalusille. (Persikka taittaa pois sinisyyttä.) Uusin suosikki on neljän sävyn Cappuccino-luomiväripaletti (ylempänä kuvassa), joka on ollut IsaDoran valikoimassa jo iät ja ajat. Stephan käyttää palettia kasvojen muotoiluun.

Stephan_makeup_class

Jonna S: Saatko käyttää työssäsi muun kuin edustamasi merkin meikkejä?

Vastaus saattaa yllättää; kyllä, tämä on sallittua. Muun merkin tuotteita saa käyttää, jos IsaDoran valikoimassa ei ole tarvittavaa tuotetta. Esimerkiksi yhdellä keikalla tarvittiin neon-sävyjä, ja niitä IsaDoralla ei ole.

Itseäni kiinnostivat myös siveltimet. Niitäkin saa vapaasti käyttää miltä merkiltä tahansa.

 

OMA MEIKKITAITEILIJUUS

Milla N: Epäiletkö ikinä itseäsi ja osaamistasi meikkitaitelijana? Oletko kriittinen työnjälkeesi?

Siiru: Oletko tehnyt urasi aikana meikkiä, johon et ole ollut tyytyväinen?

Stephan vaikuttaa huvittuneelta kuullessaan kysymykset. ”Kyllä! Kritisoin itseäni kaiken aikaa..! Olen käytännössä tyytyväinen vain 80% tuloksesta. Olen asettanut itselleni todella korkean riman ja haluan että työni näyttää jumalaiselta, meikkini pitäisi tuntua katsojan vatsassa saakka. Mutta aina on jotain mikä estää 100 prosentin onnistumisen, en ole tarpeeksi nopea tai jotain muuta. Jos olen alle 60% tyytyväinen, suutun.”

Kysyn, onko Stephan suoranaisesti mokannut jollain meikkikeikalla. ”Totally!” mies nauraa. ”Mutta eihän kukaan sellaisia CV:hensä laita”, hän jatkaa leikkisästi. ”Jos mokaan, se liittyy yleensä siihen etten ole jostain syystä valmistautunut tarpeeksi.

Stephan_makeup_swim

Annu: Kuka olisi hänen unelmiensa meikattava ja kuinka hän tämän meikkaisi? Olisiko tyyli luonnollinen vai kokeileva?

Kim Kardashian. Tyyli olisi luonnollinen.

Stella: Haluatko mielummin luoda meikkitaidetta vai tuoda meikattavan asiakkaan parhaat puolet esiin? N: pidätkö enemmän vahvasta vai luonnollisemmasta nudemeikistä?

Riippuu täysin tilanteesta ja siitä, mitä meikillä haetaan.

Loo-ta: Millaisessa tilanteessa Stephania meikkitaiteilijana jännittää eniten? Saako esimerkiksi nimekäs malli sinut jännittämään?

”Täytyy myöntää, että Euroviisut vähän jännittävät.” (Stephan on Malmön Euroviisujen virallinen meikkitaiteilija). Nimekäs malli taas ei saa Stephania hikoamaan, hän sanoo ettei koe eroa julkkis- ja tavisasiakkaan välillä.

eurovision_stephan_5551

Lumihiutale: Olen aina miettinyt, että jos meikkaaja käyttää tietyn meikkisarjan meikkivoiteita, miten voi jokaiselle meikattavalle löytyä oikean värinen meikkivoide?

Aina löytyy sopiva sävy, Stephan sanoo. Ilmeisesti siis ainakin IsaDoralla on sen verran laaja sävyvalikoima ettei Stephan ole joutunut pulaan. Sävyjä voi myös sekoittaa keskenään.

Tiia: Haluaisin kysyä, miten meikkitaiteilija suhtautuu Photoshoppiin? Kokeeko hän sen “uhkaavan” omaa työtään tai pilaavan työnsä jälkeä.

Stephan ei koe kuvankäsittelyä uhkana. Hän toteaa että elämme aikaa, jolloin kuvien muokkaus on arkea ja tietyillä aloilla itsestäänselvyys. Stephan huitaisee kädellään kun kysyn, tunnistaako hän oman kätensä jäljen kuvien retusoinnin jälkeen. ”Totta kai. Kuvankäsittely on ihan ehdoton väline mainoskuvissa, vähintään värisävyä on aina pakko korjata."

"Henkilökohtaisesti olen Photoshopista sitä mieltä, että niitä virheitä, jotka eivät ole osa kronologista ikääntymistämme, ei ole tarpeen dokumentoida kuviin. Tällaisia ovat esimerkiksi näpyt, tilapäinen punoitus silmissä tai pintakuivuuden aiheuttamat juonteet."

Haastattelu_StephanOien

En voi olla jatkamatta aiheesta kysymällä, mitä mieltä hän on IsaDoran mainoskuvista joiden tumma kaunotar on saanut ainakin suomalaisten kosmetiikkaharrastajien keskuudessa kritiikkiä voimakkaasti retusoidusta vaikutelmastaan. Saan kuulla, että nainen on amerikkalainen malli Candice Neill, näyttelijä Billy Zanen puoliso. (Ja mä kun aina luulin, että joku ruotsalainen...)

Stephan sanoo, että mainoskuvien siloiteltu pinta ei ole niin yksiselitteinen juttu. Toki kuvia käsitellään, mutta Stephan ei ole sitä mieltä että IsaDoran kuvat olisivat tavallista retusoidumpia. "Kun korkearesoluutioinen kuva pienennetään printtimainos- tai webbikuvaa varten, sen resoluutio muuttuu epätarkemmaksi ja pinta näyttää sileämmältä, pienet virheet katoavat. Efekti on sama kuin jos katsoisit jonkun meikkiä kaukaa."

Stephan_makeup_olderlady

 

YLEISESTI MEIKKAUKSESTA

Anu: Saako kaikista kasvoista kauniit meikkaamalla,vai onko olemassa ns.mahdottomia tapauksia?

Stephanin mielestä mahdottomia tapauksia ei ole. Päinvastoin, hän sanoo rakastavansa haasteita ja sitä, että joutuu vähän ”kamppailemaan”. Jokainen kasvo on kaunis. Stephan pitää esimerkiksi vanhempien naisten meikkaamisesta, koska ikääntynyt iho voi tunnetusti olla haasteellinen.

Ja tästä päästäänkin kätevästi seuraavaan kysymykseen:

Lady Of The Mess: Miten meikkaisit vanhemman naisen roikkuluomet?

(Paitsi että tajuan, että käänsin kysymyksen väärin – kysyin miten Stephan meikkaisi ryppyiset luomet. Pahoitteluni, Lady!)

Stephanin kikka on käyttää mattaa pohjaa ja levittää päälle glitteriä sisältävää luomiväriä. Ei siis helmiäistä, vaan kimalletta.

Stephan_makeup_wrinkled

Tässä esimerkki mattapohjaisesta glittersilmämeikistä.

JohannaL: mitkä ovat mielestäsi perusmeikit, jotka kaikkien pitäisi omistaa?

Sovimme, että Stephan saisi valita vain kolme tuotetta. Vastaus on huulipuna, maskara ja meikkivoide. ”Meikkivoiteella tasoitetaan ihonsävy, silmät tuodaan esiin maskaralla ja huulipunaa voi käyttää huulten lisäksi myös poskipunana ja tarvittaessa luomivärinäkin.”

Kulmakarvojen meikkaus oli aihe, josta esitettiin kaikkein eniten kysymyksiä. Melkein petyin, kun Stephanin vinkki ei lopulta liittynytkään ensisijaisesti meikkaukseen.

"Käy ensin hyvällä kulmakarvastailistilla joka muotoilee hyvän pohjan. Sen jälkeen kulmat on helppo meikata kauniisti." Nyt oli minun vuoroni hieman huvittua. Kulmakarvastailisti…? Ehkäpä Norjassa on sellaisia, mutta Suomessa en ole vielä törmännyt tällä tittelillä varustettuun ammattilaiseen. Täällä voi tietysti aina kääntyä hyvää kulmakarvanäkemystä omaavan kampaajan tai kosmetologin puoleen.

Seuraava vinkki on itsestään selvä: käytä viileitä sävyjä, ellet ole punapää. On hyvä, jos kulmatuotteessa on vähän shimmeriä, tällöin kulmat näyttävät kolmiulotteisemmilta. (Toim. huom: todella harvassa kulmatuotteessa on shimmeriä, mutta asian ajaa myös kiiltävän pinnan jättävä kulmageeli.)

Stephan_makeup_video

Tytti102: Onko sinulla vinkkejä kylmien ja lämpimien sävyjen yhdistelyyn?

Stephanin mielestä on aivan ok yhdistää meikissä lämmintä ja viileää. Suhteen täytyisi kuitenkin olla aina 50/50, muuten tulos on outo. Eli ei vaikkapa niin, että koko muu meikki on kylmä ja sitten on maalattu huulet leimuavalla oranssilla.

Meikkipohja tulee aina tehdä ihon todellisella värilämmöllä. Eli jos esimerkiksi lämminsävyinen henkilö haluaa käyttää meikissään sekä lämmintä että kylmää, tehdään meikkipohja lämpimällä sävyllä ja kylmää voi sitten käyttää huulilla, poskilla tai silmissä. 50/50-periaattella tämä tarkoittaisi sitä, että viileää laitettaisiin vaikkapa huuliin ja silmiin, lämmintä poskille.

(Itse olen niin ”rajoittunut” meikkaaja että mun on tooodella vaikea kuvitella toimivaa meikkiä, jossa olisi lämmintä poskipunaa ja kylmät huulet….)

Ja viimeinen kysymys, ennenkuin herran on lähdettävä kohti ulkona odottavaa taksia.

Minzu: Millaisia trendejä on odotettavissa meikkien suhteen lähivuosina?

Sävyt sininen, keltainen ja oranssi.

Selvä, ja kiitoksia! :) Terkkuja Köpikseen!

Edit. Tekstiä moderoitu Stephanin toiveesta 12.3.

Ei kommentteja
08.03.2013

Stephanin meikkituolissa

Kuvakatsaus eilisestä meikkisessiosta IsaDoran meikkitaiteilijan Stephan Øienin kanssa. Oli kyllä hurrrrjan mielenkiintoinen tapaaminen, voi kun aikaa olisi ollut vielä tuplasti enemmän...! Stephan oli rento ja helposti lähestyttävä heppu, mutta suhtautui työhönsä kriittisen perfektionistisesti. Niinkuin varmaan moni alansa huippu.

Stephan_Sanni2

Juttu haastattelusta tulee myöhemmin, toivottavasti ehdin sen naputella nyt viikonloppuna! Odottelen myös Stephanilta itseltään siihen muutamaa kuvaa.

Stephanin_meikki_before_after

Meikkaustilanteessa valaistus oli harmillisesti erittäin kirkkaan aurinkoinen, joten kuvat ovat osittain aika "valkopestyjä".

Meikkauksen aikana sain muuten kuulla, että silmäni eivät suinkaan ole siniset - vaan kylmän vihreät...!! Ohhoh! Niin sitä vain on elänyt yli 30 vuotta luullen itseään sinisilmäiseksi. :) Tai sitten minulla on jotkut ihme kameleonttisilmät. Olen toki huomannut, että joissain kuvissa ne tosiaan näyttävät vihertävämmiltä, mutta esimerkiksi ruskean ja oranssin sävyiset meikit saavat sinisyyden pomppaamaan.

Stephan_meikki_silmat

Stephan valitsi meikkityylin jossa silmäni tuotiin esiin erittäin intensiivisellä koko silmän kiertävällä rajauksella. Stephan ei muuten tiennyt, että violetti on lempivärini...! :) Hän sanoi valitsevansa sävyn, joka toimii silmieni värin, eli kylmän vihreän kanssa.

Meikki oli todella erilainen kuin oma vakiotyylini. Ei siivekästä rajausta, ei selkeää ulkonurkan varjostusta. Ulkonurkkaa ei ylipäänsä korostettu meikissä, vaan silmän oma, luonnollinen muoto tuotiin esiin tehokkaalla rajauksella. Stephan ei myöskään levittänyt sävyjä yhtä laajalle alueelle kuin itse teen.

StephanOien_meikki1

Stephan aloitti meikin rajauksista. Silmät rajattiin vedenkestävän Colormatic-kynän mustalla sävyllä.

StephanOien_meikki2

Stephan lisäsi kynää moneen otteeseen (tai siltä se ainakin minusta tuntui), ja voin kertoa että rajaus pysyi iltaan saakka. Etenkin yläluomen sisärajaus oli hämmästyttävän intensiivisesti paikoillaan vielä yhdeltätoista kun pesin meikin pois.

StephanOien_meikki3

Luomet pohjustettiin Light Touch Concealerilla. (Mielenkiintoista seurata työjärjestystä.... ensin rajaukset, sitten pohjustus!)

StephanOien_meikki4

Luomille käytettiin sävyjä kahdesta paletista; Treasure Island -triosta ja kevätlookin Gelato -kvartetista. Sinistä häivähdystä lisättiin Eyephoria-solonapista, sävy Poolside.

StephanOien_meikki5

En tiedä mitä tässä tapahtuu.... Ehkäpä huokosiani puuteroidaan piiloon? :) Ainakin iho oli todella peittävästi ja kestävästi meikattu. Meikkipohjaan Stephan käytti suosikkituotettaan Cover Stick no.7:aa (sitä siveltiin ainakin nenän varteen ja kyynelkanavien läheisyyteen) ja Sheer To Cover -meikkivoidetta sävy 49.

Stephan sanoi tekevänsä pohjasta normaalia peittävämmän koska hän ajatteli meikin kuvausmeikkinä, ei ns. tavallisena beauty-meikkinä.

StephanOien_meikki6

Silmäluomien sinivioletti sävymaailma oli haalea ja banaanivarjostus hillitty. Tässä vaiheessa kulmat ovat vielä laittamatta.

StephanOien_meikki7

Ripsariksi Stephan valitsi suosikkinsa Precision Mascaran, joka sattuu olemaan se minunkin lempparini. :) Kapealla harjalla on helppo laittaa maskaraa ahtaisiin silmiin.

StephanOien_meikki8

Kasvot varjostettiin luomiväripaletilla 51, Cappuccino. Tämäkin yksi Stephanin suosikkituotteita. Poskipunana muuten käytettiin myös luomiväripalettia, ja ette ikinä arvaa mitä..... Nimittäin sitä kevään pastellista Gelatoa..!! Jep, Stephan pyöräytteli sivellintä keltaisen, liilan ja vaaleanpunaisen sävyn yli ja loi niillä kasvoille kuulaan viileän, läpikuultavan roosan sävyn.

StephanOien_meikki9

Tässä on alettu hakea muotoa kulmiin.

Kulmien meikkauksesta ei valitettavasti ole detaljikuvasarjaa, mutta Stephan ei vaikuttanut olevan niihin täysin tyytyväinen. Aika oli tässä vaiheessa jo loppumassa ja maestrolla oli kiire lennolle. Stephan totesikin hieman harmistuneen näköisenä, "Olisin voinut työstää kulmiasi vielä puoli tuntia...!"

Kulmat meikattiin kulmakynän sävyllä Light Brown ja kiinnitettiin kulmageelillä. Minusta tulos oli aika meikatun näköinen (näkyy parhaiten postauksen alimmassa kuvassa). Harvassa kasvavien ja ohuiden kulmakarvojen meikkaus luonnollisen näköisiksi ei siis todellakaan ole helppo nakki ammattilaisellekaan.

StephanOien_meikki10

Last step: huulet. Huulimeikki luotiin Nude Skin-huultenrajauskynällä, Smooth'n'Shine -huulikiillon sävyllä 31 Pink Nectar ja Eyephoria-luomivärin sävyllä Golden Sand.

Ja valmista tuli!

StephanOien_meikki_valmis

Nämä kuvat on ottanut Stephan itse ja ylempi oli hänen suosikkinsa. :)

StephanOien_meikki11

Oli todella mielenkiintoista tarkastella silmämeikkiä. Jos itse meikkaan ilman "trademark"-siipirajaustani, näyttävät silmäni minusta todella pieniltä. Samoin sisärajaus pienentää aina silmiä. Stephanin meikki sai kuitenkin silmäni näyttämään aika suurilta..!

Erityisen "kade" olin yläluomen rajauksesta. Se on saatu täydellisesti ripsien tyveen sisä- ja ulkorajauksen yhdistyessä saumattomasti luoden vaikutelman tuuheammasta ripsirajasta. Vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta vaatii oikeasti taitoa.

Kiitokset Stephanille inspiroivasta tuokiosta! Pahoitteluni että joudutte vielä odottamaan haastattelun sisältöä, tiedän että odotitte jo varmaan kovasti vastauksia esittämiinne kysymyksiin. Sain mm. kuulla, kuka on IsaDoran retusoidusta ilmeestään tunnettu mainoskasvo ja mitä mieltä Stephan on Photoshopin käytöstä mainoskuvissa. Stay tuned...! :)

Ei kommentteja
1 2 3 35 36 37 38 39 40 41 43 44 45

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (55)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat