28.12.2013

Karkkipäivän vuosiarvonta - voita läjä kosmetiikkaa!

Vuosiarvonta_2013

Vuosiarvonta_teksti

Päätin lyödä vuoden loppuun vielä yhden arvonnan! :) Tästä lähtee helppoheikkityyliin läjä kosmetiikkaa ja kauneustuotteita; kaikki avaamattomia, käyttämättömiä tuotteita joita olen saanut lahjaksi sekä pr-tarkoituksiin. Joukossa suosikkejani kuten Cutrinin ihana Premium-hiusöljy ja Laveran Carrot-voide (jonka valmistus lopetettiin tänä vuonna - tässä päivämäärä kuitenkin vuodelle 2015! Sain näitä joululahjaksi Laveralta useamman kappaleen kun tietävät että tykkään tästä kovasti, yhden annan mieluusti arvontaankin!)

Osallistut "vuosiläjän" arvontaan kertomalla, mikä jäi tänä vuonna parhaiten mieleesi Karkkipäivän jutuista.

Osallistumisaikaa on tammikuun ensimmäiseen päivään (1.1.2014 klo 21.00) saakka. Laitathan osallistumiskommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville.

Voittopaketissa seuraavat tuotteet:

Vuosiarvontatuotteet

Vuosiarvonta_2013_2

Kiitos jälleen yhdestä vuodesta kanssani, lukijat! :)

1 198 comments on “Karkkipäivän vuosiarvonta - voita läjä kosmetiikkaa!”

  1. Parhaiten on jäänyt mieleen Mr Karkkipäivän tuote-arvostelu hevoskuvilla. Uskomattoman paljon vaivannäköä postauksen eteen :D Ihan nauroin ääneen. Lisäksi monet couch surfing-tarinat (varsinkin se negatiivinen :() ja palashampookokeilut reissun päällä!

    Vastaa

    0
  2. Hei,

    ensiksikin kiitos mahtavasta blogista :-) on mahtavaa, että blogissasi on mukana eri osa-alueita, kuten ruoka, matkailu sekä kosmetiikka ja meikit tietysti tärkeimpänä kärkenä.

    Mieleenpainuvin juttu on ollut se, kun siskosi ei halunnutkaan jäädä Suomeen vaan halusi lähteä taas kauas pois. Se oli niin herkkä ja kaunis tarina.

    Vastaa

    0
  3. Ehdottomasti kaikki mineraalimeikkipostaukset! Sinun ansiostasi rupesin käyttämään Lily Lolon meikkipohjaa ja ihoni parani aknesta! Joten kiitos:)

    Vastaa

    0
  4. Ihana Kreikka ja matkajutut ylipäätään! Kosmetiikka-aiheista kyllä minullekin jäi parhaiten mieleen surullisen kuuluisa palashampoo-kokeilu XD Oli hulvatonta lukea kokemuksistasi noinkin arkisen asian kuin shampoon parissa ja toivon että niille saadaan vielä jatkoa. Oli ainakin hieman "erilainen" kosmetiikkabloggaus. Vakavammista aiheista haluaisin kiittää erityisesti rinnat-teemasta.

    Sun blogisi on aivan mahtava, olen ollut satunnainen lukija jo useamman vuoden, mutta viime vuoden reissupostausten myötä minusta tuli Sanni-addikti. Tykkään ihan kaikista aihealueista ja odotan innolla ensi vuotta juttujesi parissa <3

    Vastaa

    0
  5. Ikuisena täydellisen ihon metsästäjänä... radiofrekvenssihoito! Haluan niin kokeilla...

    Vastaa

    0
  6. Hei! Näin vuoden lopussa on hyvä kiittää sua huippumahtavasta blogista (ja samalla toivoa hyvää arpaonnea ;) ). Mutta oikeasti tänä vuonna on tullut tehtyä muutamia hankintoja blogisi ansiosta; esim YR:n hoitoaine, hajuvesi jne.. Oon tykännyt sun mekon- ja lasienvalintapostauksista, miehesi postauksesta ja mooooonista muista!! :D

    Vastaa

    0
  7. Parhaiten jäi kyllä mieleen se palashampoon aiheuttama hiusepisodi Kreikassa :D Ei tule itsellä ihan heti sen jälkeen mieleen alkaa ostamaan shampoota tuossa muodossa :)

    Vastaa

    0
  8. Parhaiten mieleen jäi meikkikuvat. Niistä sai aina inspiraatiota ja vinkkejä omaan meikkaamiseen. Myös erilaisten voiteiden, hiustuotteiden ja kaiken kosmetiikan arvosteluja ja kokemuksia oli ihana lukea!:)

    Vastaa

    0
  9. ehdottomasti palasaippua-kokeilusi jäi mieleen. HYvänä kakkosena rintapostaukset!;D kiitoksia Sanni ihanasta blogista.

    Vastaa

    0
  10. Palashampookokeilu ehdottomasti! Malttamattomana aina odottelin uusia raportointeja.. :D

    Vastaa

    0
  11. Kaikki matkakertomukset ja erityisesti Ahvenanmaa-postaukset. :) Ahvenanmaa on sellainen paikka, mistä ei niin paljoa matkailuvinkkejä tule muualla vastaan. Tosi kiva että vähän pääsee blogisi kautta siihenkin tutustumaan. :) Jos vaikka joskus itsekin sinne tekisi reissun.

    Vastaa

    0
  12. Parhaiten mieleeni jäi alkuvuoden postaus, jossa esittelit make up storen Foxy lookkia. Siinä oli mielestäni vain niin paljon sitä alkuperäistä karkkipäivä tunnelmaa; paljon värejä ja hauskoja meikki yhistelmiä :)

    Ihanaa vuotta 2014 sulle, ja toivottavasti jaksat piristää meitä lukijoitasi ensikin vuonna yhtä hyvillä kirjoituksilla :))

    Vastaa

    0
  13. Tuotearvostelut ovat jääneet mieleen, ja niitä tykkään eniten lukea. :) Päällimmäisenä nyt tuo juttu Nudie-luomiväripaletista, jonka kävinkin heti ostamassa. :D

    Vastaa

    0
  14. saippuakokeilu!! sekä mieleenpainuvia juttuja olivat radiofrekvenssihoitoa ja matkailuasi käsittelevät postaukset :)

    Vastaa

    0
  15. Yleisesti tuotearvostelut on parhaita ja myös extrana ei-kosmetiikka jutut!

    Vastaa

    0
  16. Olen tykästynyt blogiisi ihan totallisesti! Aloin lukemaan tätä muistaakseni siinä viime kesänä:) Ja joka ikinen päivä käyn katsomassa onko uutta postausta jo tullut:) Päällimmäiseksi jäi tästä vuodesta lomapostaukset ja postaus sinun prinsessapäivästä!:) Ja totta kai tykkään tuotteiden testauksista ne ovat ihania!

    Vastaa

    0
  17. En tiedä, oliko postaus tämän vuoden postaus vai onko tämän arvonnan osallistumiset rajattu ainoastaan tänä vuonna kirjoitettuihin. Kuitenkin, loppukeväällä, ylioppilas juhlien lähestyessä, kaikki muu oli selvää juhlapäivästä, paitsi itse meikki. Eksyin lukemaan yo-juhlameikkiohjetta, joka itseasiassa lähti vastaavanlaisena toteutukseen, mukautettuna toki omiin kuteisiin sopiviksi. Juhlapäivä oli pelastettu! :-)

    Vastaa

    0
  18. Tuoreimpana mielessä on saippua-episodi. Muita mieleen jääneitä juttuja on rintoja käsitellyt postaussarja, ihanat reissukertomukset ja asumisjärjestelyjä sekä ruokavaliota käsitelleet postaukset.
    Pidän siitä että uskallat rehellisesti kertoa mielipiteesi erilaisista asioista. Kirjoitat myös paljon sellaisista asioista, joista muut bloggaajat eivät ole keksineet kirjoittaa :)

    Vastaa

    0
  19. Taideopiskelijana mieleen jäi hyvin muotokuvapostaus, sekä mielenkiinnolla seurasin myös palasaippuan kanssa taistelua.

    Vastaa

    0
  20. Blondi, eli hiustesi pesu saippualla ja etenkin ne kuvat sen kahden viikon jälkeen. Tämä eniten jäi mieleen. :)

    Vastaa

    0
  21. Ehdottomasti tämä "Roadtrip Day 2 – ruokailuetikettiä Fiskarsissa", sillä olen itsekin ärsyttävä pöytätapapoliisi :)

    Vastaa

    0
  22. Itselleni jäi parhaiten mieleen ehdottomasti palasaippuakokeilu. Oli kyllä oikein viihdyttävää luettavaa :)

    Vastaa

    0
  23. Parhaiten on jäänyt mieleen postauksesi Ella Bachén finnintappovoiteesta. Kävin sen vihdoinkin myös itselleni kotiuttamassa ja nyt yritän taistella finnejä vastaan ennen uuden vuoden bileitä! :)

    Vastaa

    0
  24. Aloin seurata blogiasi vasta hiljattain, joten en ole koko vuoden juttuja lukenut. Parhaiten jäi mieleeni postaus hiussuomuista. Kiva että herätät keskustelua ja pyrit ottamaan asioista selvää pintaa syvemmältä!

    Vastaa

    0
  25. Kyllä paras oli miehen tekemä vierailujuttu kuvissa esiintyvine hölmistyneine hevosineen! :D Aivan parasta!

    Vastaa

    0
  26. Saippuapalaepisodi jäi mieleen. Tykkäsin myös erityisen paljon tutuillesi tekemistäsi meikeistä ennen ja jälkeen -kuvineen.

    Vastaa

    0
  27. Mukavasta blogista parhaiten on mieleen jäänyt ja minua miellyttänyt/kiinnostanut ruokapostaukset :) Uusia ideoita on tarttunut mukaan tässä taistelussa kiloja vastaan...

    Vastaa

    0
  28. Matkustamiseen liittyvät jutut ovat olleet inspiroivia :) Ja tietysti saippuaooppera ;)

    Vastaa

    0
  29. Parhaiten on jäänyt mieleen "kalalle haisevan finnintappajatökötin" vähän aikaa sitten postattu esittely

    Vastaa

    0
  30. Minulle jäi mieleen Jos rakastat, päästä vapaaksi..?- postaus siskostasi ja siitä miten ristiriitaisiin tilanteisiin elämä meidät välillä ajaa.

    Vastaa

    0
  31. En tiedä miksi mutta minulle jäi päällimmäisenä mieleen postaus jossa kerroit inhottavasta sohvasurffikokemuksestasi. Onneksi sinulle tuntuu kuitenkin kertyneen myös paljon positiivisia kokemuksia surffailusta, aivan mieletön idea se onkin! Nyt kun aloin asiaa miettiä, en ole enää edes 100% varma oliko se tänä vuonnakaan..? Pidin myös siitä kun kerroit Ahvenanmaalla sijaitsevasta vhh-ravintolasta. Tekisi mieli käydä siellä joku kerta vaikka en itse hiilareita erityisemmin kartakaan :)

    Vastaa

    0
  32. Palasamppootaistosi jäi mieleen, siitä syystä, että se mitä palasamppoo sai aikaan sinun tukallesi oli joskus syy siihen, miksi itse lähdin kokeilemaan palasamppoita. Tarkoitan, että oma hiuspohjani koki varmasti jotain todella karmivaa noin vuosi takaperin, kun se alkoi reagoida normisamppoisiin samalla tavalla kuin miten sinun tukkasi reagoi palashamppoohon. Lähdin etsimään ratkaisua rasvaiseen tyveen (tukkani on hyvin paksu, karkea ja luonnonkihara noin tavallisesti, ja tukkaa pesen muutamien päivien välein, se ei rasvoitu kovin nopeasti). Löysin Lushilta jonkin rauhoittavan palasampoon ja se teki tukastani taas karhean ja rasvaisuus katosi. Palan loppuun käytettyäni siirryin taas tavallisen samppoon pariin. (:

    Vastaa

    0
  33. Palasaippua jutut. Niiden seurauksena ostin palashampoon omaan käyttöönkin ja olen käyttänyt sitä nyt reilu pari kuukautta.
    Ja löysin ansiostasi myös huipun Maybelinen peitevoiteen kun suosittelet sitä. Kiitos!

    Vastaa

    0
  34. Vaikka pääasiallisesti blogisi parasta antia minulle ovat kosmetiikkapostaukset, jotenkin silti tältä vuodelta mieleen ovat jääneet erityisesti matkapostaukset. Kreikan lisäksi etenkin elokuun Englannin reissua oli ihana seurata, itsellä on niin kova kaipuu juuri tuollaisille road trip -reissuille. Ehkä ensi kesänä... :)

    Vastaa

    0
  35. Oikeastaan kaikki Kreikkaan, matkailuun ja sen pohdiskeluun liittyvät postaukset jäivät mieleeni ja saivat minutkin pohdiskelemaan elämää, ajankulua ja matkustelua uudella tavalla. Ihailen sellaista seesteisyyttä, mitä esimerkiksi juuri Kreikka- ja Ahvenanmaa-postauksista välittyy lukijalle. Tai ainakin minulle! Kiitos Sanni :)

    Vastaa

    0
  36. Kyllä mulle on parhaiten jäänyt mieleen kirjoituksesi rinnoista. Ja Kreikan kirjoitukset, ah niin ihania saada olla mukana edes näin lukijana!

    Vastaa

    0
  37. Parhaiten jäi mieleen juttu palashampoosta. Jutusta innostuneena kävin itsekin ostamassa oman palani ja muuta shampoota en sen jälkeen ole käyttänytkään :) Samoin mies käyttää myös palaa ja päänahan iho on parempi.

    Samoin juttu Nivea voiteesta silmänympärysvoiteena jäi mieleen. Ja pitihän se oma purkkikin kotiuttaa...

    Vastaa

    0
  38. Parhaiten mielen jäi palashampoo kokeilisi. Hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle ja blogillesi!

    Vastaa

    0
  39. Kreikka- sekä muut matkustuspostaukset olivat mieleenpainuvimmat jutut :)

    Vastaa

    0
  40. Coachsurfing-postaukset ja palashampoo. Jälkimmäinen naurattaa edelleen enkä ole itse vielä uskaltautunut kokeilemaan, vaikka palashampoo kaapista löytyykin.

    Vastaa

    0

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (91)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat