28.12.2013

Karkkipäivän vuosiarvonta - voita läjä kosmetiikkaa!

Vuosiarvonta_2013

Vuosiarvonta_teksti

Päätin lyödä vuoden loppuun vielä yhden arvonnan! :) Tästä lähtee helppoheikkityyliin läjä kosmetiikkaa ja kauneustuotteita; kaikki avaamattomia, käyttämättömiä tuotteita joita olen saanut lahjaksi sekä pr-tarkoituksiin. Joukossa suosikkejani kuten Cutrinin ihana Premium-hiusöljy ja Laveran Carrot-voide (jonka valmistus lopetettiin tänä vuonna - tässä päivämäärä kuitenkin vuodelle 2015! Sain näitä joululahjaksi Laveralta useamman kappaleen kun tietävät että tykkään tästä kovasti, yhden annan mieluusti arvontaankin!)

Osallistut "vuosiläjän" arvontaan kertomalla, mikä jäi tänä vuonna parhaiten mieleesi Karkkipäivän jutuista.

Osallistumisaikaa on tammikuun ensimmäiseen päivään (1.1.2014 klo 21.00) saakka. Laitathan osallistumiskommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville.

Voittopaketissa seuraavat tuotteet:

Vuosiarvontatuotteet

Vuosiarvonta_2013_2

Kiitos jälleen yhdestä vuodesta kanssani, lukijat! :)

1 198 comments on “Karkkipäivän vuosiarvonta - voita läjä kosmetiikkaa!”

  1. Palasaippuakokeilut taisivat olla tämän vuoden karkkipäivän teksteistä eniten mieleenpainuvia. Itseäkin kiinnostaisi tuo palasaippua, mutten ole vielä uskaltanut lähteä kokeilemaan...

    Vastaa

    0
  2. Parhaiten jäi mieleen rf-hoidoista kerrotut jutut. Jos sitä joskus saisi aikaiseksi mentyä itsekin!

    Vastaa

    0
  3. Hiusviikosta sain paljon irti, ja se palasaippuakokeilukin...! iHerb-postauksiin palaan aina välillä, niinkuin Estelle & Thilde-kokeiluihinkin. Koska kirjoitat niin usein, en millään pysty muistamaan kaikkea, ja sen takia tuo haku-toiminto onkin kovassa käytössä!

    Vastaa

    0
  4. parhaiten jäi mieleen kosmetiikkakemistin haastattelu. se oli kovin mielenkiintoinen ja murti monta myyttiä. :)

    Vastaa

    0
  5. "Tissipostaukset" oli vuoden parasta antia, varsinkin rintasyöpää käsitellyt kirjoitus.

    Vastaa

    0
  6. Mun omia suosikkeja on ollut kaikenkaikkiaan erilaiset vinkit kosmetiikkaa kohtaan, sekä erilaiset pohdinnat esim. tuotteiden markkinoinnista. Esimerkiksi öljyjen sekoittaminen voiteeseen oli minulle ihan uutta, mutta tosi hyödyllistä! Oli mielenkiintoista myös nähdä, miten pakkaat kosmetiikan matkalle mukaan. Lisäksi matkapostaukset kiinnostavat aina, olen kiinnostunut Kreikasta ihan eri tavalla postaustesi takia, samoin Ahvenanmaasta!

    Vastaa

    0
  7. Itselleni mieleen on jäänyt ehkä parhaimmin tissi-sarja. Itsekin pienet tissit omaavana oli kiinnostavaa lukea muiden ajatuksia asiasta!

    Vastaa

    0
  8. Parhaiten mieleeni jäi ensimmäinen juttusi tuosta radiofrekvenssihoidosta! Itse olen kärsinyt aknesta jo pitkän aikaa, joten kiinnostuin kovasti jutustasi. Ehkäpä tässä olisi minullekkin apukeino iho-ongelmiin ilman jatkuvaa lääkkeiden syöntiä :)

    Vastaa

    0
  9. Ihan ykkösenä on jäänyt mieleen kreikkapostaukset ja hiusepisodit :) Niitä seurailin kyllä tarkasti ja oli kyllä hauskaa ja mielenkiintosta tietää miten se palashamppoo oikeesti käytännössä toimii.

    Vastaa

    0
  10. Vaikka periaatteessa Karkkipäivää luenkin kosmetiikkajuttujen takia, jäi tältä vuodelta parhaiten mieleen matkat Kreikkaan ja Pariisiin, sekä erityisesti kaikki köyhäilyvinkit matkusteluun. Olen nimittäin kesällä lähdössä reilaamaan kengännauhabudjetilla ja siksi vinkeistä on paljon iloa! :)

    Vastaa

    0
  11. Tältä vuodelta mieleen jäi ehdottomasti selkeiten Kreikan matkasi palashampookokeilu! :D Täällä ruudun toisella puolella nauratti kovin, siellä puolen ei varmaan niinkään...

    Vastaa

    0
  12. Paha paha paha kysymys. Tai toisaalta niin helppo. Tänä vuonna olen erityisesti tykästynyt siihen, että olet hieman raoittanut meille itseäsi ja omaa elämääsi. On tuntunut mahtavalta seurata sinua Kreikan saaristoon sekä "kotoisalle" Ahvenanmaalle. Myös se, että myönnät avoimesti olevasi tavallinen ihminen, on mahtavaa (viittaan tällä esimerkiksi siihen tumpelon kampausohjeeseen :D)

    Mutta vastaus kysymykseen: Tissisarja. Niin älyttömän rohkea, avartava ja mielenkiintoinen!

    Vastaa

    0
  13. Vaikka seuraankin blogiasi meikkijuttujen jne takia, parhaiten mieleen jäi kirjoitus siskostasi, asia kosketti niin paljon itseänikin.

    Vastaa

    0
  14. Parhaiten mieleen on jäänyt syksyn Kreikka-jutut. Oot saanut mut näkeen maan aivan uudella tavalla ja se on noussut potentiaaliseksi matkakohteeksi. :)

    Vastaa

    0
  15. Hei! Minä luen sinun blogisi koska se yhdistää kaksi niin hyvää asiaa, kosmetiikkaa ja suomen kieltä. Olen suomenruotsalainen ja suomen kielen taito ruostuu niin helposti, tämän blogin kautta pystyn harjoittamaan sekä kieli- että meikkaustaitoni.

    Tänä vuonna minua on eniten jäänyt mieleeni Kreikka. Tuntuu niin kuin olisi itse saanut matkustaa kun sai lukea sinun matkasta. Minulla on kolme lasta, enkä pääse itse helposti matkustamaan, blogisi kautta sain kuitenkin kokea ihanan syysmatkan!

    Vastaa

    0
  16. Parhaiten jäivät mieleen tissiteema, sekä yksittäisistä tapahtumista blogissa se, kun olit menossa sinne Vihreään lehmään, jossa oli just edellisenä iltana pistetty lappu luukulle! Mä niin saatoin tuntea sun tuskan!

    Vastaa

    0
  17. Parhaiten jäi mieleen, kun kerroit kokemuksistasi palashampoon kanssa nimittäin silloin aloin lukemaan blogiasi ensimmäistä kertaa. Olisi muuten kiva kuulla oletko jatkanut palashampoon käyttöä ja helpottiko siitä tullut lähmä yms. yhtään käyttökertojen lisääntyessä?

    Vastaa

    0
    1. Palashampooprojekti jatkuu tammikuussa! :) Palaan sitten uusien kokemusten kera.

      Vastaa

      0
  18. Saippuaooppera! Sitä oli niin hauska lukea ja nauratti oikein ne tuskailusi (ei varmaan sinua silloin..) mutta selvisit läpi kunnialla (ainakin minun mielestäni) sulla on ihana blogi ja saan tästä ihan sairaasti inspiraatiota ja hyviä vinkkejä, me likey!
    Ps. Myös se postaus missä kerroit siskostasi oli ihana mutta saippuaooppera vei voiton;)

    Vastaa

    0
  19. Meikkivinkit ovat parhaiten jääneet mieleen! On tullut testattua ja hyväksi todettu :)
    Jatka samaan malliin!

    Vastaa

    0
  20. Parhaiten jäi mieleen lomamatkallasi tekemä saippuakokeilu hiuksiisi. ;)

    Vastaa

    0
  21. Parhaiten mieleen jäänyt on palashampoon testailu. Ja tissi-viikko oli mielenkiintoinen ja ajatuksia&tunteita herättävä. En osannut sellaista odottaa kosmetiikkablogilta, jonka muuten viime kesänä löysin! Onkin nyt suurimpia lemppareita nettimaailmassa!

    Vastaa

    0
  22. Muhun kolahti sun viimeisin postaus niistä teiniaikojen kirjevihoista. Se postaus vei mutkin takaisin yläasteaikoihin, jolloin suurin murhe oli se, että just se sun ihastuksen kohde tykkääkin jostain toisesta.. Mullakin oli kirjevihko silloisen bestikseni kanssa. :) Ihan samoihin lukemiin ei vihkojen lukumäärässä kyllä päästy. ;) Kaiken kaikkiaan voisin kyllä sanoa, että kaikista seuraamistani blogeista Karkkipäivä on kyllä kaikista aidoin, värikkäin, monipuolisin ja antoisin. Oot ihana, Sanni. :)

    Vastaa

    0
  23. Päällimmäisenä mieleen jäi Blondi-episodi eli palasaippuan testaus. Myös mr. Karkkipäivän kosmetiikkapostaus hevosten kera oli erityisen mieleenpainuva :)

    Vastaa

    0
  24. Mulla jäi sun couchsurfing postaukset mieleen, sillä olen itsekin harkinnut meneväni, kiinnostaa sen verran. Mutta en ole uskaltanut.

    Vastaa

    0
  25. Mahtava arvonta!

    Parhaiten on jäänyt mieleen se saippuaooppera. :D Myös Mr. Karkkipäivän kosmetiikka-arviot oli hauskaa luettavaa!

    Vastaa

    0
  26. Ehdottomasti eniten mieleeni jäi Kreikka postausten ihana sarja. Oli ilo päästä lämpöisiin maisemiin kun täällä päässä jo alkoi syksy olla ovella :) ylipäätänsä erittäin inspiroiva ja kiinnostava blogi, kaikki postaukset tulee kyllä lueskeltua :)

    sallanon@gmail.com

    Vastaa

    0
  27. Parhaiten jäi ehdottomasti mieleeni hiussaippua kokeilusi Kreikassa!:D Oli hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa!

    Vastaa

    0
  28. Hyviä vaihtoehtoja olisi vaikka kuinka paljon... esimerkiksi hiusviikon arvostelut olivat hyödyllisiä (nyt uskallan ostaa Madaran hiustuotteet omaan käyttöön!).

    Jostain syystä mieleeni on kuitenkin jäänyt parhaiten muutamat tekstit Ahvenanmaan matkailuun liittyen, sillä mielessäni oli tänä vuonna siellä vierailu (ei tullut tehtyä, mutta ensi kesänä aivan varmasti menen). Eli yksittäiseksi suosikkijutukseni valitsen: 3 x Maaseudun Helmi. Minun matkani koostuvat aina hyvistä ruokakokemuksista, se on tärkeintä. ;)

    Vastaa

    0
  29. Moi ! Aloitan aamuni aina ennen töihin menoa lukemalla sinun uusimmat postaukset. Parhaiten mieleen jäi kuluneelta vuodelta reissusi maailmalla, inhoan yli kaiken "valmis" matkoja. Isäntäki kävi jo lukemassa reissupostauksia seuraavaa lomaa silmälläpitäen. Ruokajutut ovat myös hyviä, monta räsähtiä on jo testattu ja hyviksi havaittu....ja se näkkäri...aina se vaan katoaa jonnekki. Näin kosmetiikka ja ihonhoito friikin kannalta tää sinun blogi on kyllä aika paha, pikkusen on kortti vinkunu kuluneen vuoden aikana. Jatka vaan samaan malliin...Hyvät Uudet Vuodet Sinulle Ja Isännälle...

    Vastaa

    0
  30. Parhaiten jäi mieleen kehonkuvaan liittyvä postaus. Tärkeä aihe, josta kirjoitit taitavasti!

    Vastaa

    0
  31. Mieleeni jäi Karkkipäivän jutuista eniten Saippuaooppera :)

    Odotan innolla, kun jatkat testaamista ensi vuoden puolella.
    Kiitos Sanni sinullekin, koska jaksat kirjoittaa ja juttusi ovat mielenkiintoisia ja raikkaita.

    Vastaa

    0
  32. Mieleeni jäi eniten matkailukertomukset sekä hienoimmat meikki-postaukset, muistan hyvin myös Viva la Divan maikkitaiteilijan haastattelun...

    Vastaa

    0
  33. Ehdottomasti juttusi kirjeenvaihdosta oli yksi mieleenpainuvimpia tänä vuonna. Siitä jäi haikea fiilis kun omat kirjeenvaihdot vaan pikkuhiljaa hiipui kokonaan pois. Onneksi eräät pitkäaikaisimmista kirjekavereista olen löytänyt facebookista ja jatkanut ystävyyttä sitä kautta. :)
    Kosmetiikasta ehkä se palashampoo kokeilu, koska se oli vähän ennen kuin ystäväni päätti ruveta testailemaan saman sarjan palaa ja vinkkasin hänelle tästä sun blogista.

    Vastaa

    0
  34. Parhaiten jäi mieleen Mr Karkkipäivän hulvaton postaus, vieläkin nostattaa hymyn huulille... :) Parasta antia tänä vuonna oli mielestäni kaikki reissupostaukset. Ja pakko sanoa vielä että sun blogissa on ylipäänsä ihanaa se aitous joka siitä ja susta välittyy. Jatka samaan malliin :)

    Vastaa

    0
  35. Parhaiten mieleen jäivät kaikki pienet ja yksinkertaiset meikkivinkit, joilla silti saa niin paljon eroa meikkiin ja varsinkin sen siisteyteen! Olet myös ihanan järjestelmällinen bloggaaja :) jatka samaan malliin!

    Vastaa

    0
  36. Kyllä ne on nuo arvostelut! Ne on ne joita tulee aina mielenkiinnolla : )

    Vastaa

    0
  37. Kiitos itsellesi, Sanni. Blogisi on kiinnostava ja fiksu, ja kuviasi on helppo katsella. Kaikista jutuista on jääneet parhaiten mieleen ne, joista olen ottanut vinkin eli tehnyt ostoksen omaan elämääni: parfyymijuttu (luin kaikki kommentitkin) ja nyt näistä uudemmista hiusjutuista se jossa oli kuivashampoosta ja got2b:stä.

    Vastaa

    0
  38. Ekana mieleen tuli postaus, jossa Mies kertoi hyvin analyyttisesti, millaista on elämää kosmetiikkahamsterin kanssa. :>

    Vastaa

    0
  39. Rf-hoidot ja shamppoo-oppeera. Molempia kiinnostais itelläki nyt testata ihan huolella :)

    Vastaa

    0
  40. Reissupostaukset, varsinki pelkällä käsimatkatavaralla matkustaminen kohteeseen :D Sekä tietenki se kampauksia halvalla tekevä kampaamo..

    Vastaa

    0
  41. Pitkin Suomea tekemäsi reissupostaukset ja tässä muutama aika sitten sisarestasi kirjoittama postaus sai täällä pienen herkistymiskohtauksen päälle. Itsellä oli sama nk. Luopumisen tuska tärkeän ystävän kohdalla, kun hän lähti aupairiksi Italiaan. Mulla oli itselläni vaan niin varma olo siitä, että hän ei sieltä koskaan palaa takaisin. Eikä niin ole tehnytkään, hänellä on siellä uusi ihana elämä. Harvoin enään edes jutellaankaan netissä, mutta postauksesi toi itselleni taas ne tunteet pintaan kyseisestä ihmisestä. Luopumisen tuska on/oli kamalaa, mutta tiedän että hän elää siellä onnellisena<3

    Vastaa

    0
  42. Ekana mieleen tuli se valokarvanpoistolaite! Oli mielenkiintosta kuulla toimiiko sellanen oikeesti.

    Vastaa

    0
  43. Kreikan matkapostaukset oli mielenkiintoista luettavaa kauniilla kuvilla varustettuina. :-)

    Vastaa

    0

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (54)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat