Noniin, nyt tulisi sitten vihdoin viimein katsausta Lumenen Natural Coden uudistettuihin luomiväreihin. :) "Uusi" sanan voi hyvin laittaa lainusmerkkeihin, sillä uudistetut versiot lanseerattiin jo vuosi sitten. ^_^

Esittelin alkuperäiset Natural Code -triot blogissa omalla teemaviikollaan syksyllä 2011, ja nyt teen vähän samanlaisen läpikäynnin näistä uusista luomiväreistä. Ihan viikon mittaiseksi en teemaa nyt venytä mutta parin-kolmen postauksen verran olisi Natural Codea tarkoitus katsastaa.

Totean muuten nyt samantien, että minusta nuo vanhat NC-luomivärit olivat kivempia. Sävyvalikoima oli persoonallisempi ja ehkäpä jopa laatu tuntui hitusen paremmalta. Näissä uusissa on mielestäni kauttaaltaan hieman hennompi pigmentti muutamaa yksilöä lukuunottamatta, ja meikkaustulos on mieto ja "turvallinen". Sopivat siis hyvin ihmisille, jotka eivät halua selkeän värikkäita meikkejä, mutta kokeilevat mielellään muitakin sävyjä kuin ruskeaa ja beigeä.

Trio nro 9, Divine. Vaalea roosa - koralli - hento vaaleanruskea.

Todella nätti kokonaisuus, mutta ruskea olisi saanut makuuni olla edes vähän tummempi. Triolla ei saa oikein minkäänlaista kontrastia aikaiseksi. Sopii loistavasti sinisilmíselle, ja miksei vihreillekin silmille.

Trio nro 1, Roxy. Vaalea hammastahnan sävy - sinivihreä - tummempi sinivihreä.

Harmoninen trio jossa kaikki sävyt sulautuvat luomella lähes yhdeksi. Klassinen kesäluomivärisävy joka toimii upeasti ruskettuneella iholla. Roxyn sävyt kannattaa asetella paikoilleen vaahtomuoviapplikaattorilla, siveltimellä ei pigmenttiä oikein irtoa.

Trio nro. 7, Lulu. Hento vaaleanpunainen - pastelliliila - violetti.

Kauniit violetit sävyt mutta pigmenttiä niin vähän että true-violetin ystävä pettyy. Pastelliliila muistuttaa MACin Beautiful Iris'ta joka on kautta aikain lemppariliilojani, mutta NC-version pigmentti on siitä vain kalpea aavistus.

Trio nro. 4, Indie. Vaalea omenanvihreä - kullanvihreä - oliivinvihreä.

Yksi lempparipalettejani tästä Natural Code -kattauksesta. Sävyharmonia muistuttaa L'orealin edesmennyttä Golden Green -trioa joka myös on suosikkejani. Indiessä on suhteellisen kiitettävästi pigmenttiä (mutta suosittelen silti vaahtomuoviapplikaattorin käyttöä) ja sillä saa tosi kauniin vihreän kokonaisuuden jossa on pikkuisen kontrastiakin ja sävyt erottuvat toisistaan.

Millaisia kokemuksia teillä on Natural Coden uudistetuista luomiväreistä? Jäikö joku kaipaamaan vanhoja? Itse tykkäsin hurjasti vanhan linjan pinkki-turkoosi-ruskeasta Jollysta ja kellanvihreä - turkoosi - ruskeasta Daringista.

Käydessäni läpi kaappejani Kosmetiikkahuutajaisia varten, löysin eräästä laatikosta tuotekolmikon, joka sai minut huudahtamaan, ”Ai niin nämäkin…!”

Kyseessä on laatuaan ensimmäinen suomalainen ekosertifioitu sarja, Vivisanté, joka lanseerattiin syksyllä 2010.

Tuotteiden parasta ennen -päivämäärät ovat jo paukkuneet ohi, koska sain ne lanseeraamisensa aikoihin. Minun oli ehdottomasti tarkoitus kirjoittaa näistä, mutta tällaista se on kun tuotteita  ja kirjoitettavaa on niin paljon. :D Ainoastaan sarjan vartaloemulsion olen käyttänyt ja arvioinut blogissa.

Otin tuotteet nyt sitten pikaisesti käyttöön eivätkä ne vaikuta pilaantuneilta. Ainakaan tuoksu ja koostumus ei kieli mitään sellaista, lukuun ottamatta voidetta joka on saattanut vähän kuivahtaa.

Pakkauksista haluan sanoa, että kartonkiset ulkokuoret ovat todella tyylikkäät ja kauniit, mutta nuo itse purkit ei kolahda meikäläisen design-silmään. Valittu vihreä sävy on mun mielestä jotenkin tosi outo, ja graafisesta kokonaisuudesta tulee muutenkin mieleen enemmän joku kodinpuhdistussarja kuin ihonhoitosarja.

Toinen Vivisanté-sarjaan liittyvä seikka on se, että se on alusta saakka tuntunut minusta vähän sellaiselta Estelle & Thildin ”dupe”-sarjalta. (Dupe: englanninkielinen ilmaisu jolla viitataan tuotteeseen, joka on hyvin samankaltainen kuin joku aiemmin julkaistu toinen tuote, ikään kuin sen ”duplicate” eli toisennus.) Pakkausten muoto on häviävän pieniä detaljeja lukuun ottamatta yksi yhteen Estelle & Thildin kanssa, samoin tuotteiden koostumus ja ”pohjatuoksu” on hyvin samankaltainen. Jos esimerkiksi olisin saanut sokkotestata näitä tuotteita, olisin heti tunnistanut ”Estellemäisyyden” ja varmaankin luullut että kyseessä on E&T:n uutuussarja.

(Eri sarjoilla on omat tunnistettavat koostumuksensa ja tuoksumaailmansa; esimerkiksi Dr. Hauschkan, Laveran, Weledan ja Mádaran omat tunnistaisin myös vaivatta sokkona.)

Incit eivät sentään kuitenkaan ole yksi yhteen, eli IHAN SAMOJA tuotteita nämä eivät tokikaan ole. Vivisantéssa on haluttu nostaa esiin vaikuttavana aineena mustaherukka, jota ei E&T:n tuotteista löydy. Mutta reseptipohja vaikuttaa  hyvin samankaltaiselta. ELI: näin tiivistäen voikin todeta, että jos pidät Estelle & Thildistä, pidät aivan varmasti myös Vivisantésta!

Vivisantén puhdistusgeeli tuntuisi vaahtoavan hitusen paremmin kuin E&T:n, mutta toisaalta on jo niin kauan siitä kun käytin E&T:n geelin että voin olla väärässäkin. Joka tapauksessa tykkään tästä kovasti, enemmän kuin E&T:stä. Tuoksu on ihanan raikas ja jälkitunne iholla erittäin mukava.

Kasvovesi tuntuu aivan samalta kuin E&T:n, eli ihan parhaita kasvovesiä mitä olen koskaan käyttänyt. Tuoksu ja ihofiilis täydellisesti omaan makuuni.

Kasvovoide tuntuu hitusen paksummalta kuin E&T:n, mikä saattaa johtua myös siitä että se on parasta ennen päiväyksensä –jälkeen hieman kuivahtanut purkissa (vaikka purkki onkin ollut sinetöity). Tai sitten koostumus voi luonnollisestikin olla jo alun alkujaan paksumpi. Muuten voide tuntuu yhtä miellyttävältä kuin E&T: kermainen –mutta ei yhtään Weledan/Hauschkamaisen rasvainen- koostumus joka levittyy notkeasti ja tuntuu suojaavalta. Ei siis hulahda ihoon samalla lailla kuin kevyet emulsiot, eli jättää hitusen ”pintaa”, mutta iho ei jää kiiltäväksi. Käytän tämän koostumuksensa puolesta yövoiteena.

Hahhah! Lähdin googlettamaan että mistäs kaupoista Vivisantéa nykyään saakaan, ja Lazy Dynamite -blogista sitten luin että sarja ollaankin lopetettu viime talven aikana. Tuotteita saa vielä muutamista nettikaupoista, esim. Terveysmarketista.

Tulipa siis hyvään aikaan tämä mun postaus :P

Ehtikö joku lukija käyttämään Vivisantén ihonhoitotuotteita  niiden lyhyen elinkaaren aikana?

Sain tänä aamuna kommentin lukijalta, joka oli pahoittanut mielensä siitä että "aina väistän hänen jättämänsä kysymykset". Hän ei enää blogiani jatkossa lue koska "on mennyt into koko blogista kun aina sama juttu".

Ensin hätkähdin kommentista ja melkein suivaannuin - enhän toki millään logiikalla jätä vastaamatta jonkun tietyn henkilön täysin asiallisiin kommentteihin. Sitten tulin vähän surulliseksi. Henkilö oli kuitenkin näin kokenut ja loukkaantunut.

Siksi päätin nyt omistaa kommentteihin vastaamiselle tämän pienen puheenvuoron. Rakkaat lukijat, teen parhaani kommenttilaatikossa esitettyihin kysymyksiin vastaamisessa ja pyrkimykseni on ehdottomasti vastata kaikkiin (aikani puitteissa), mutta on mielestäni täysin inhimillistä että välillä kysymyksiä jää väliin. Usein käyn koneella vain hyvin  nopeasti hyväksymässä kommenttejanne (saatan olla tekemässä jotain ihan muuta, esim. olla ruokakaupassa jossa hyväksyn kommentteja mieheni puhelimella), eikä minulla ole aikaa jäädä varsinaisesti vastaamaan. Tai saatan vastata yhteen ja jättää seuraavan odottamaan. Kun myöhemmin palaan kommentteihin paremmalla ajalla, on sillä välillä saattanut jo tulla lisää kommentteja ja ne muutamat aiemmin bongaamani kysymykset saattavat vieriä ohjausnäkymässä niin monen sivun taa että ne vain unohtuvat. En luonnollisestikaan tarkoita loukata ketään jättämällä jonkun kysymyksen väliin, mutta sitä vain tapahtuu ja toivoisin ettei kukaan ottaisi siitä itseensä.

Jos huomaat, että olen unohtanut vastata jättämääsi kysymykseen, oletko kiltti ja muistuta minua asiasta. Varmasti viimeistään tässä vaiheessa vastaan. :)

Minusta on tosi ikävää että joku oikeasti loukkaantuu ja ajattelee minun tarkoituksella välttelevän omia kysymyksiään. Tulee ihan kauhea olo kun alkaa miettiä että pitäisikö minun käydä kaikki päivän aikana tulleet kommentit kamman kanssa moneen kertaan läpi ettei vain ole kysymys jäänyt vastaamatta ja joku ottaa sen sitten henkilökohtaisena dissauksena. Vaikka näin haluaisinkin tehdä, ei minulla ikävä kyllä ole siihen aikaa. Siispä; olen iloinen jos muistutatte minua unohdetun kysymyksen kohdalla ja annatte minulle uuden tilaisuuden reagoida kommenttiinne. :)

Sanni

Tänä vuonna (ja juuri tässä kuussa, itse asiassa :)) tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun muutin Maarianhaminaan. Ajattelin juhlistaa merkkipaalua kirjoittamalla blogiin kesän aikana pienen "Minun Maarianhaminani" -sarjan, jossa esittelen kivoja, minulle tärkeitä tai muuten vain kiinnostavia juttuja tästä pikkuisesta, monille vain picnic-risteilyjen vaihtosatamana tunnetusta saaristokaupungista.

Sarjan aloittaa ruokajuttu. Tuntuu hassulta, että en 10 vuoden aikana ole käynyt kertaakaan edes pistäytymässä Ahvenanmaan parhaassa ravintolassa - ennen eilistä. Restaurang Nauticalin maine ei rajoitu pelkästään Ahvenanmaalle, sillä ravintola löytyy myös Suomen Top 50 parhaat ravintolat -listalta.

Kun Mr. Karkkipäiväkin saapui pitkästä aikaa kunnioittamaan saarta läsnäolollaan, tuntui sopivalta hetkeltä mennä vihdoin kokeilemaan miltä Nauticalin kiitelty ruoka maistuu.

Nautical sijaitsee Maarianhaminan läntisen vierassataman (ÅSS) kupeessa samassa rakennuksessa kuin Merenkulkumuseo.

Ravintolasta on kaunis merinäköala Sviby-lahdelle ja museolaiva Pommernille.

.

Otimme kuuden ruokalajin  "Avsmakningsmenyn". Minun menuni sovitettiin kala-kasvissyöjälle sopivaksi ja toisen jälkiruoan vaihdoin juustoon.

Menussa listattujen ruokalajien lisäksi saimme kolme keittiön tervehdystä; alkuun perunapurjotryffelikeiton ja teriyakimarinoitua lohta, ja jälkiruokien alkuun viinimarjaraparperisorbettia.

Herra Karkkipäivä otti myös juomapaketin. Minä olen kolmesti ottanut ravintolassa tuollaisen pitkän kaavan juomapaketin, mutta en mä vain jaksa juoda sitä läpi...! ^_^ Lasit kasaantuvat pöydälle ja viimeistään jälkkäriviinien kohdalla olen joutunut ujuttamaan lasit pöydän vastakkaiselle puolelle.

Päätin tilata yhden viinilasin alkuruoalle, yhden pääruoalle ja yhden jälkiruoalle. Ihan riittävää minulle. :)

Alkuruoan kanssa tarjoiltu viini, hedelmäinen Tacon Alto chardonnay Chilestä, olikin sitten niin hyvää että join sitä kaksi lasia ja jälkkäriviini jäi pois. :) Viini maistui ihan persikalle ja banaanille.

Oikeanpuoleisessa kuvassa keittiön tervehdys numero 2: teriyakimarinoitua lohta, wasabitahnaa ja inkivääriä.

Oletteko koskaan miettineet miten uskomattoman hyvältä pelkkä voikin maistuu hyvässä ravintolassa...?

Confitoitu kirjolohi. Hyvää oli, mutta nyt pitäisi enää tietää mitä tarkoittaa "confitoitu". :D

Parsaa ja kartiohuhtasienimuhennosta. Miehen annoksessa oli myös vasikkaa.

Pääruoka numero 1 oli meidän kummankin suosikki koko menusta: voissa paistettua ahvenfilettä, rapuvaahtoa, hernepyreetä ja marinoitua fenkolia. Oijoijoi miten hyvää.....

Kiehtovaa, kuinka ruokaan voidaan saada uskomattoman paljon makua pelkällä voilla, kermalla ja suolalla. Kiinnitän hyvissä ravintoloissa huomioni aina siihen, kuinka hienovaraisesti - tai mahdollisimman vähän - ruokia on maustettu (riippuen tietysti ruokalajista, mutta jos nyt puhutaan ei-mausteisesta keittiötyypistä). Ihan mieletöntä miten joku kalan maku voi tulla niin puhtaan aromikkaana suuhun, kotona en saisi ikinä aikaiseksi vastaavanmakuista ahventa vaikka kuinka holvaisin voita ja suolaa. Tuloksena olisi varmasti vain.... hyvin suolainen kala. :D

Pääruoka numero 2: suolapaahdettuja puna- ja keltajuuria, fenkolia ja porkkanaa.

...ja pilkistääköhän tuolla mun versiossa myös suikaloitua retiisiä..? :) Miehen versiossa oli häränposkea.

Annos oli erittäin maukas, mutta ehkä kasvisruokailijan menu-version olisi voinut hoitaa mielikuvituksellisemminkin kuin vain jättämällä annoksista lihan pois...? Verrokkina esimerkiksi Helsingin Postresissa minulle oli valmistettu lihapääruoan tilalle oma eri ruokalaji.

Menun ainoa lievä floppi oli tässä; karhunvatukkaclafoutiksen tilalle vaihtamani juustolautanen. Juustojen kanssa tarjoiltu pähkinä-hedelmäleipä oli kuivaa ja mautonta eikä mielestäni millään lailla korostanut juustojen makua. Lakka- ja viikunahillojen maku taas oli liian voimakas ja peitti juuston maun alleen. Itse juustot olivat kyllä hyviä, mutta tämä ei ollut missään tapauksessa parhaita nauttimiani juustolautasia.

Miehen karhunvatukkaclafoutis marjoilla ja vaniljajäätelöllä oli kuulema "ihan ok".

Jälkiruoka numero 2: tummasuklaajäätelöä, kermaviilipannacottaa (tai POTTAA, niinkuin menussa lukee ;)), tyrnikastiketta ja suolapaahdettuja pähkinöitä. Tämä oli kyllä oikein hyvä ja herkullinen päätös aterialle.

Yhdeksän ruokalajin (6 + keittiön tervehdykset) illalliseen kului aikaa runsas neljä tuntia. Ruokien tarjoilutahti olisi meidän kummankin mielestä saanut olla ihan pikkuisen ripeämpi, annosten välillä ehti muutamaan otteeseen tulla jo nälkä. :D Tämän tasoisessa ravintolassa ei minusta asiakkaan kuulu tuntea että vatsa alkaa murista näin pitkän menun aikana.

Pientä miinusta myös siitä, että saatuamme kahvit klo 23:n aikoihin meidät käytännössä unohdettiin eikä tarjoilijaamme näkynyt enää missään. Kaksi muuta tarjoilijaa kiertelivät siistimässä tyhjentyneitä pöytiä mutta kumpikaan ei tullut kysymään oliko meillä kaikki ok tai haluaisimmeko maksaa. Viimein puoli kahdeltatoista vinkkasin itse toisen tarjoilijoista luoksemme. Oma tarjoilijamme ilmestyi paikalle vasta kun olimme lähdössä ovesta.

Mutta kaiken kaikkiaan erittäin hyvä kokemus, pidin kovasti ruoasta sekä miljööstä ja palvelu oli viimeistä puolituntista lukuunottamatta oikein hyvää. Mieheni sai koko illan palvelua suomeksi, asia huomioitiin sen enempää kyselemättä kun pyysimme hänelle suomenkielisen menun.

Lasku oli omalta kohdaltani 122 euroa, eli hyvin harvinaista herkkua minulle. Oliko kokemus laskun loppusumman arvoinen? Sanoisin että melkein,  100 euroa olisin voinut tosi hyvillä mielin maksaa. :)

Jospa seuraavaan vierailuun ei enää menisi kymmentä vuotta...?

...huomaatte että puran tässä ihan olan takaa talven ja kevään aikana kertyneitä tuotearvosteluja... ^_^

Minähän tunnetusti rakastan päivettynyttä ihoa, mutta purkkirusketuksesta ja minusta ei koskaan oikein tullut vakavasti otettavaa paria. Purkit eivät vain pysty hakkaamaan Herra Auringon viehätysvoimaa! <3 Uskollisuuteni kuuluu hyville, pahoille auringonsäteille... :)

(Ainoa säännöllisesti käyttämäni itseruskettava tuote on asteittain päivettävä kasvovoide.)

Sain aiemmin talvella testiin itseruskettavan, josta kiinnostuin kun kuulin sen olevan 80-prosenttisesti ekosertifioiduista ainesosista. Kyseessä on irlantilainen,  kulttiaseman saavuttanut koti- ja ammattikäyttöön suunniteltu sarja Vita Liberata.

Sarjaan kuuluu sekä sävytettyjä että sävyttämättömiä itseruskettajia kolmella eri vahvuudella. Kasvoille ja vartalolle on omat tuotteensa. Tuotteet on jaoteltu geeli- ja moussepohjaisiin koostumuksiin, joista geelikoostumus on kosteuttavampi, ja moussella taas saa hieman tummemman rusketustuloksen. Aktiiviaineina toimivat luonnolliset uutteet ja orgaanisesti tuotettu DHA lupaa kullanhohtoisen sävyn 4-6 tunnissa.

Sain kokeiltavaksi "kahden tähden" eli medium-sävyn mousse-version. (Yksi tähti kertoo miedosta tuloksesta, kolme tähteä lupaa voimakkaan rusketuksen.) Sain mukana myös levityskintaan, mikä oli kiva juttu. Kinnasta ovat minulle kaikki suositelleet kun olen aiemmin ärissyt läikikkäästä tuloksesta tai kämmenselkä/ranne -alueen dilemmasta.

Kokemuksia:

- Kinnas tuntui kömpelöltä ja pyöri kädessä, vaahtoa oli myös vaikea saada puristeltua tasaisesti kintaaseen - toisaalta itse lopputulos oli tästä huolimatta  kaikkina testikertoina tasainen

 - Tuotteita mainostetaan täysin hajuttomina (sarja on siitä ilmeisen tunnettukin), mutta kyllä tässä iiiihan mieto tuoksu on. DHA ei kuitenkaan tuoksu levitysvaiheessa eikä heti sen jälkeen, mutta rusketuksen lähtiessä kehittymään tuttu makea tuoksu pöllähtää lopulta esiin.

- Sävytetty vaahto ei ole kovin tummaa ja koin paikoin vaikeaksi havaita mihin kohtiin olin moussea jo levittänyt

- Kuivuu hetkessä

- Sävy alkoi mielestäni kehittyä tuotetiedoissa mainittua 4-6 tuntia nopeammin, ja jo parin tunnin kuluttua ekasta kokeilukerrasta ihailin kuntosalin peilistä tasaista rusketustani - mutta tässä vaiheessa dha oli jo alkanut haista. (Yleensä levitän itseruskettavat aina illalla hajun vuoksi, ja näin tein jatkossa myös Vita Liberatan kanssa.)

- Sävy on hyvin luonnollinen ja kaunis, ja mielestäni enemmänkin mieto kuin medium. Tulos näyttää tummemmalta suihkuun saakka - eli kunnes peset moussen jättämän sävyn pois iholta.

Kysymys: onko kellään suositella jotain napakkaa itseruskettajahanskaa joka pysyisi kädessä? Katselin erimerkkisiä kintaita netissä ja kaikki näyttivät olevan tuollaisia "muodottomia" malleja. En tiedä miksi olin kuvitellut kintaan olevan hieman muotoon ommeltu tai että siinä olisi edes paikka peukalolle. Miten te hanskan käyttäjät saatte sen pysymään kädessä? :D

Vita Liberataa saa mm. seuraavilta jälleenmyyjiltä: Biodelly, KatriinaSpa ja Eve. Suositushinnat 21,70-27,90€.

Olen viime päivinä havahtunut miettimästä kerran jos toisenkin viime syksyn reissuani. Nyt kun etäisyyttä on kertynyt puolisen vuotta, muistot elävät mielessä ihan eri tavalla. Olen selaillut tuhansia kuvia ja hymyillyt itsekseni. Ei hitto miten mahtava viime syksy olikaan! Vähänkö olen iloinen että lähdin!

....eikä kuvien katselu mitenkään auta hillitsemään matkakuumetta joka nostelee päätään vimmatusti....

Varmaan ehkä lempikuvani koko matkalta. Seesteisyyttä Albanian Gjirokastrassa.

Toisenlaista harmoniaa New Yorkissa.

Vetistä kauneutta Venetsiassa.

Barceloneta, Barcelona.

Aamu valkenee Karpathoksella....

.....ja aurinko laskee Sardiniassa.

Rossio-aukio, Lissabon.

Naxoksen saarikierroksella saksalaisen Alexandran kanssa.

Rhodoksen vanhassa kaupungissa. - Ja PowerShotin vahvasti mielipiteitä jakanut "miniatyyrikuvausmoodi" ^_^

Auringonlasku Oiassa.

Bosa by night.

Minulla on oma katu Algherossa!

Madridissa sain syödä tapaksia blogini lukijan Sarin seurassa. Terkkuja Madridiin! :)

Muistatteko kamalan "Sergion" Sardiniasta...? Huhhuh, vieläkin nousee pulssi kun ajattelen tapausta....!

Pyysitte postauksen kommenteissa minua kertomaan, mitä päädyn tekemään Couchsurfing-palautteen kanssa. En sitten koskaan palannut aiheeseen, mutta hommassahan kävi niin, että ennenkuin ehdin edes päättää jätänkö palautteen vai en, oli "Sergio" poistanut profiilinsa Couchsurfingista. Kertoo varmaan aika paljon miehen kunniallisuudesta.

Koko Sergio-episodi jäi läppärin pöllimisen ohella kolmen kuukauden ainoaksi todella ikäväksi muistoksi. Harmi että sellainen piti mukaan mahtua, mutta toisaalta Couchsurfingia harjoittaessa on vain varauduttava siihen että tällaistakin voi sattua....

Kenen luona majailikaan Jack The One Eyed Cat...? :)

Naxos Beach.

Portara, Naxos.

Filoti, Naxos.

Grácia, Barcelona.

Chinatown, San Francisco.

Bologna kylpee auringonvalossa.

Pothia, Kalymnos.

Aamukahvi Patmoksella.

World Trade Center, New York.

Gondoliasema Venetsiassa.

Lissabon.

Värikkäät legotalot Symillä.

Ilta-auringon lämmössä Astrosissa....

Yialos, Symi.

Kaikki kunnia Italian ruokakulttuurille, mutta kyllä reissun paras ruoka nautittiin Kreikassa....

Ihanin ruokamuisto; kun monen viikon ravintolaruokailun jälkeen pääsin vihdoin taas tekemään itse ruokaa ja löysin kaupasta suosikkiani RUUSUKAALIA...! (Ei todellakaan yleinen vihannes Kreikassa.) Leijuin pilvissä kun valkosipulin kanssa freesatun ruusukaalin tuttu maku levisi suuhun.....

Delikatessen-kaupassa Bolognassa.

Portaat mereen Santorinilla.

Tuhkan värjäämä ranta Santorinilla.

Yialos, Symi.

 Matkalla Lissabonin linnoitukselle on viehättävä katu, jonka varrella rakennusten seiniin on muurattu valokuvia alueen vanhoista asukkaista.

San Francisco.

Sheila ja unettoman yön aiheuttanut "de-caff" chai latte.

Kolmen kuukauden matkatavarani.

Entä muistatteko taidemaalari Luisin Barcelonasta...?

Luisin kodikas kattohuoneisto Gráciassa oli minulle kuin "home away from home", ja olen kaipaillut sinne sen verran että sunnuntaina hyppään Ryanairin koneeseen ja lennähdän pienelle uusintasohvasurffailulle Luisin luokse! :)

Pigadian aamut pysäyttivät kauneudellaan.

Entering San Fran.

Oian aasit.

Pilvissä Gjirokastrassa......

Kyllä nyt on niin että toivon erittäin kovasti pääseväni syksyllä taas edes kuukauden mittaiselle reissulle..! Kreikan saaret siintävät silmissäni.... Ja mielessäni teen jo ruokamatkaa Albaniaan...! :D

Jos mä voittaisin lotossa, laittaisin rahaa ruokaan ja matkusteluun. En tiedä kummassa järjestyksessä. Mutta mikään ei olisi niin ihanaa ylellisyyttä kuin voida ostaa mitä tahansa ruoka-aineita ja voida piipahtaa mihin tahansa ravintolaan... ja voida matkustaa junalla ja laivalla eikä pelkästään Ryanilla! ^_^

Sopivan värisen kulmakynän löytäminen voi tunnetusti olla kinkkistä. Harmillisesti useimmat markkinoilla olevat keskiruskeat kulmakynät ovat punertavia, kun suomalaiseen perusvaaleaan väritykseen sopii useimmiten neutraali, harmaaseen taittava ruskea. Lumenen kulmakynä numero 2 on juuri sellainen, ja siksi se onkin (vahvistamattomien tietojen mukaan) Suomen myydyin kulmakynä. :) Itsekin olen sitä käyttänyt monta kappaletta.

Kuva Dermoshopin sivulta

Nyt olen kuitenkin löytänyt melkeinpä vielä paremman yksilön; Dermosilin kulmakynä, sävy Medium. Sävy on hyvin lähellä Lumenen 2-kynää, sillä erotuksella että koostumus on enemmän mieleeni. Lumenehan muutti kyniensä koostumusta viime vuoden uudistuksen yhteydessä, ja ne ovat nyt pehmeämpiä ----> jättävät enemmän pigmenttiä ja helposti tummemman tuloksen. Itse pidän enemmän sellaisesta perinteisen kovasta ja "kuivahkosta" kulmakynän koostumuksesta, ja Dermosil tarjoaa juuri sellaisen. Näin väriä ei tule helposti liikaa.

Kulmakarva ennen ja jälkeen Dermosil Mediumin.

.

Dermosilin kynillä on hintaa 5,30€ ja niitä saa Dermoshopin nettikaupasta.

Oman kynäni sain kun vierailin viime kesänä Dermoshopin tuotantotiloissa.

Googletellessani muiden kokemuksia Dermosilin kulmakynistä, törmäsin KosmetiikkaKaaoksen postaukseen, jossa Johis vertaa nimenomaan Lumenen kynää  numero 2 ja Dermosilin Medium-kynää. Postauksessa on myös swatch-kuva kynien sävyistä.

Hahaa - meitsi yritti tehdä itselleen viimeisimpien trendien mukaiset "kaviaarikynnet". :)

No, en oikein saanut siroteltua helmiä tasaisesti ja tuloksesta tuli vähintäänkin epämääräinen.

Lakkaukseen käytin Laylan Caviar Effect -helmiä (saatu blogin kautta) ja Viva La Divan kromin sävyistä kynsilakkaa.

Helmet siis sirotellaan tuoreen lakkauksen päälle. Helmet pysyivät paikoillaan noin puoli vuorokautta - 24 tuntia myöhemmin kaikki olivat irronneet. Kaviaarikoristelu lieneekin tarkoitettu vain yhden illan jutuksi.

Ajattelin ensin että päälle tulisi levittää vielä päällyslakka pitämään helmiä paremmin paikoillaan, mutta näin tehdessä pinnasta tulee todella paksu ja ruma. Samoin helmien kolmiulotteinen vaikutelma kärsii.

Ihan hauskan näköiset mutta ei oikein mun juttu. Minua alkoi itse asiassa vähän ällöttämään tuo röpelöinen pinta...... :D (Ja hiuksiahan ei kannata kaviaarikynsien kanssa pestä.... Tukka takertuu helmiin aiiiikas tehokkaasti! ^_^)

Luonnonkosmetiikan puolella ei BB-buumiin ole lähdetty mukaan yhtä innokkaasti kuin perinteisessä kosmetiikassa, ja syykin on toki selvä. Meikkivoiteet ja muut meikkipohjatuotteet ovat luonnonkosmetiikan kehittelijöille niitä haastavimpia tuotteita, eikä millään tuntemallani sarjalla ole edelleenkään tarjota yhtä moitteettomasti toimivaa (peittävää, tasaisesti levittyvää) meikkivoidetta kuin mitä normikosmetiikan keinoin pystytään valmistamaan.

BB-voiteissa suojakerroin on myös ollut hyvin tärkeä elementti, ja luonnonkosmetiikassa pystytään vain hyvin harvoin sisällyttämään tuotteeseen riittävä aurinkosuoja (varsinaiset aurinkosuojatuotteet poislukien). Titaanidioksidi on ainoa UV-filtterinä sallittu ainesosa jota luonnonkosmetiikka käyttää (sinkkioksidia ei enää saa kutsua aurinkosuoja-aineeksi vaikka se UV-säteitä pois heijastaakin), ja riittävään SPF-kertoimeen tarvittava määrä titaanidioksidia tekee voiteesta helposti kuivan, tönkösti levittyvän ja valkoisen pinnan jättävän. Itse tiedän vain yhden luonnonkosmetiikan merkin jolla on suojakertoimellinen päivävoide.

Ja tämän alustuksen jälkeen pääsemmekin Laveran BB-voiteeseen. Kyseessä on siis sävyttävä päivävoide ilman suojakerrointa. Koostumus on miellyttävän pehmeä ja notkea, melkeinpä kuohkea. Kosteusteho on hyvä, en tarvitse tämän alle toista kosteusvoidetta. Sävyjä on vain yksi ja se on aika tumma, ei sovi ihan vaalealle hipiälle. Voide ei juurikaan peitä mutta tasoittaa ihon sävyä jonkun verran ja blurraa huokosia mukavasti. Iho jää samettisen tuntuiseksi, ei nahkeaksi.

Laveran Beauty Balm on käyttäytynyt ihollani vaihtelevasti. Välillä se levittyy kuin unelma - aivan tasaisesti ja jälkiä jättämättä, toisina päivinä taas mineraalipigmentit "takertuvat" (etenkin leuan tienoon) ihokarvoihin ja jättävät hieman epätasaisen pinnan. Kostutetuilla sormilla levittäminen on auttanut hieman.

Toisaalta olen myös pannut merkille, että epätasaiseksi jääneet kohdat ovat parin tunnin kuluttua jotenkin "sulaneet" ja häivyttyneet itsestään. Hassua. :) Lisäys 21.5.13 - Tulin tulokseen, että Lavera-BB:n ajoittainen "takertuva" levittyminen liittyi talvi-ihon pintakuivuuteen. Aloitin voiteen testauksen jo tammikuussa, pidin jonkun aikaa taukoa, ja nyt keväällä pakkassäiden aiheuttaman pintakuivuuden poistuttua Lavera-BB levittyy joka kerta aivan moitteettomasti takertumatta mihinkään. Näin ollen voisin vetää johtopäätöksen, että Laveran Beauty Balm toimii ihanteellisesti nimenomaan normaalilla tai sekaiholla, ei kuivuuteen taipuvaisella.

Tässä esimerkkikuvassa Lavera BB on asettunut iholle tosi nätisti ja tasaisesti. Ihon oma sävy kuultaa läpi mutta pinta on himmeä, huokoset häivyttyneet ja lopputulos meikittömästä vaikutelmasta huolimatta mukavan "viimeistellyn" näköinen.

Lähikuva huokosista. :)

En itse saanut Laveran Beauty Balmista peittävämpää edes kerrostuksella (minusta voide lähtee helposti rullaamaan jos sitä kerrostaa), mutta toisenkinlaisia arvioita löytyy: esimerkiksi Pumpulipupu koki Laveran BB:n "melko peittävänä".

Onko kellään lukijalla antaa omaa kokemustaan voiteen toimivuudesta?