Tunnustan. En lue kovinkaan monia blogeja.
Kirjoitan blogia suositussa blogiportaalissa ja olen blogiscenen kanssa tekemisissä päivittäin – mutta lähinnä vain oman blogini kautta. Minulla on lempiblogeja joiden päivityksiä käyn lukemassa säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta sitten on blogeja joita haluaisin lukea, tai joita minun ehkä odotettaisiin seuraavan, mutta joita en siltikään käy kurkkaamassa kuin harvoin.
Miksi?
Siksi, että koen joko kateutta tai jonkinlaista alemmuudentunnetta.
En tiedä sanotaanko tätä usein ääneen. Uskoisin sitä kuitenkin olevan liikkellä muuallakin kuin ”Sannilassa”.
Aloitetaan kauneusblogeista. ”Kilpailijoistani”. Kai ne on ikään kuin niin nähtävä, tietyssä mielessä. Vaikka moni lukijahan seuraa useita – jopa kymmeniä tai satoja - bogeja, joten sinänsä kaikki saman aihealueen blogit eivät tokikaan vie lukijoita toisiltaan.
Blogosfäärissä on jonkinlaisena perusolettamuksena, että tietyn aihealueen bloggaaja pitää itsensä ajan tasalla kirjoittamastaan aiheesta lukemalla säännöllisesti myös muita saman genren blogeja. Useimmat varmasti niin tekevätkin. Toisilla on syynsä miksi he eivät niin tee. Itselläni yksi syistä on ajan käyttö – haluan viettää koneella mahdollisimman vähän aikaa päivästä. (Olen tullut oman hyvinvointini kannalta siihen tulokseen, että jos en kirjoittaisi blogia, minimoisin nettihengailun muutamaan kertaan viikossa. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin jutussa Netti tekee meistä tyhmiä?)
Toinen syy on postauksen otsikossa.
Kateus.
Kuulostaa kauhealta sanalta. Negatiiviselta. Sehän on yksi perisynneistä. Ei saa olla kateellinen.
Minä olen. Huomaan vertaavani itseäni ja taitojani jatkuvasti muihin. En luonnollisestikaan ole Suomen taitavin meikkaaja tai asiantuntevin kosmetiikka-analysti, enkä niin toivoisikaan. Guruus missä tahansa asiassa asettaa paineita. Usein on hyvä olla vain ”ihan hyvä”. Mutta jostain syystä en pysty lukemaan kilpailijoitani, koska se johtaa lähes aina paineisiin olla ”yhtä hyvä”, tai alakuloon siitä jos ei voi olla yhtä hyvä.
Yksi Suomen kiistatta taitavimpia meikkibloggaajia on esimerkiksi Jangsara. Moni ei edes tiedä, että hän on suomalainen, sillä hän kirjoittaa englanniksi. Käsittääkseni valtaosa Jangsaran lukijoista onkin ulkomailta, ja hänen nimensä tunnetaan netin kansainvälisillä meikkipalstoilla. Oli aika jolloin seurasin Jangsaran blogia. Sitten en enää kyennyt. Koin, ettei minulla meikkibloggaajana ole mitään annettavaa tällaisten lahjakkuuksien rinnalla. Miksi kukaan lukisi minun blogiani, kun kerran on mahdollista seurata myös näin upeita meikkipostauksia?
Koska minusta kuitenkin oli kivaa pitää blogiani, lopetin Jangsaran blogin seuraamisen. Kun en näe Jangsaran taidonnäytteitä, pystyn jatkamaan omien meikkijuttujeni julkaisua. Tiedän tämän olevan täysin typerää, mutta tunteeni seurauksia en voi muuttaa. Jangsara on vain yksi monista. Säilyttääkseni motivaation oman blogini pitämisessä, en voi lukea monia entisistä suosikeistani. :/ Kateus on ikävää, mutta vielä en ole kasvanut siitä ulos. Olen Salieri Mozartin maailmassa.
Lisää esimerkkejä muista blogigenreistä.
Tykkäisin hirveästi lukea ocJulian blogia, ja löydänkin itseni tutun lentosuukkobannerin edestä ainakin kerran viikossa. Mutta reaktio on joka kerta sama. En pysty. Hyvänen aika miten täydellinen ihminen. Minä en kestä miten kaunis tämä olento on ja miten upeaa elämää hän viettää. Minä en voi lukea eteenpäin. Nainen ei ole pelkästään kaunis, syö kauniita ruokia ja tee kauniita matkoja, hän on myös hauska ja taitava kirjoittaja eikä hänessä oikein tunnu olevan mitään ärsyttävää.
Kateellinen. Minä olen kateellinen ocJulialle. Samalla tiedän, ettei meistä kenenkään elämä ole pelkästään sellaista kuin blogikirjoitukset antavat ymmärtää. Ja ehkä hänellä on jossain tyyliin vasemman kantapään reunassa joku ruma kohta…?
Mutta minulle on liikaa se Kauneus joka Julian blogista säteilee. En voi sille mitään. Haluaisin kokea edes päivän tai kaksi miltä tuntuisi olla noin Upea. En pysty lukemaan ocJuliaa tarpeeksi säännöllisesti ottaakseni selvää onko Julialla koskaan huonoja päiviä.
Eeva Kolu. Kolmas esimerkkini. Kaikki mitä rakastin - ja Kauhaa ja rakkautta –blogien sekä Trendin rakastettujen kolumnien takaa. Eevasta tykkäävät kaikki. Eeva on ihana. Minäkin haluaisin olla yhtä herttainen. Eeva on kuin lämmin angoravillapaita joka osaa pukea kaikki kauniit, hauskat ja pörröiset ajatukset älykkäiksi, miellyttäviksi sanoiksi. Joita haluat lukea.
Salieri murahtaa taas jossain sisuksissani. Äpp! Äpp! Et kai voi olla kateellinen Eevallekin…? Voiko jonkun mukavuudesta olla kateellinen? Ilmeisesti voi. Ainakin vähän.
No jos ei muusta niin aseistariisuvasta hymystä ainakin. :) Olen jo kouluajoista saakka tuntenut pientä kateuden suuntaista niitä ihmisiä kohtaan, joiden kasvoille syttyy herkästi ja luonnostaan sellainen sydämellinen, koko kasvot lämmittävä, varaukseton hymy. Tiedättehän, mitä tarkoitan..? Sellainen hymy vain on tai ei ole. Sitä ei voi harjoitella. Eikä se tarkoita, ettemme me muut olisi yhtä sydämellisiä. Meidän kasvomme vain eivät näytä ihan niin hymyileviltä ja valoisilta.
.
Mr. Karkkipäivä luki tämän postauksen ennenkuin julkaisin sen. Hän puisteli hieman päätään ja sanoi, että et sinä sitä varmasti tarkoita, mutta tekstistä saa sen vaikutelman, että kerjäät "No olethan sinäkin ihan hyvä hei..!" -kommentteja ja olalletaputuksia. Niinkuin osa tulkitsi maaliskuisen avautumispostauksenikin.
Luin tekstin läpi ja niinhän se ehkä on, jutun voi lukea myös "tuhkansirottelu" -sävyllä. Höh. Älkää oikeasti lukeko tätä niin. Kyllä minä olen mielestäni ihan hauska, fiksu ja sympaattinen niin ihmisenä kuin bloggaajanakin. Vaikka tunnenkin otsikon kuvaamia tunteita. Halusin vain kertoa siitä, että kateus on outo juttu. Ja millaisia ilmentymiä sillä voi olla. Maaliskuisessa postauksessa joku kommentoi, että on ihmisiä jotka ovat minullekin kateellisia ja haluaisivat olla minä. Se sai minut mietteliääksi. Olenko minä jonkun "Eeva" tai "Julia"....? Kenties. (Ja nyt joku sanoo että "älä unta nää....!") Juuri se on elämän hassuutta. Sellaista, mitä tykkään pohdiskella.
Kuvituksena Ålands Folkhögskolanin luontokuvauslinjalla ottamiani valokuvia.
146 comments on “Kateudesta”
Ihanaa lukea näin rehellinen postaus! Kommentteja lukiessani huomasin, että monet pohtivat näitä samoja asioita (olin luullut olevani ainoa...). Itseäni on viime aikoina jotenkin ahdistanut, kun kaikissa blogeissa elämä on niin täydellistä: matkustellaan, juodaan kavereiden kanssa skumppaa muuten vaan, sisustetaan täydellistä kotia jne. Itselle tulee jotenkin syyllinen olo: muut viettävät jännittävää luksuselämää verrattuna omaan elämääni. Samaan aikaan, kun he nauttivat brunssia, minä syön muroja tai lämmitän maksalaatikkoa ja katson yksinään telkkaria.
Toisaalta taas näitä asioita pohtiessani olen tajunnut, että ehkä näitä tiettyjä blogeja pitää ajatella vähän niinkuin naistenlehtinä, joiden toimittajia bloggaajat ovat. Eihän kukaan halua nähdä naistenlehdessäkään sotkuista kotia tai lukea siitä, kun joku katsoo kotona telkkaria tai pyykkää. Mieluummin luetaan niitä "luksusjuttuja".
Pahin tympääntyminen minulle on tullut sisustusblogeista. Sisustin jonkin aikaa blogien innoittamana kotiani täydelliseen beige/valkoinen-tyyliin, mutta sitten jokin muuttui. Päätin, että sisustan kotini juuri niinkuin itse haluan, viis siitä miltä sen "kuuluisi näyttää". Päätös oli oikea, koska joka päivä muun muassa pari hassua, värikästä taulua, jotka eivät millään sovi muuhun sisustukseen, saavat minut hymyilemään. Minulla on myös muun muassa paljon erivärisiä ja kuosisia vuodevaatteita, mutta ne ovat juuri minun ja ovat ainakin persoonallisempia kuin kaapillinen valkoisia tai beigejä pellavalakanoita.
Ps. Sanni, olen kateellinen sinulle, koska olet saanut matkustella muun muassa Kreikassa ja Pariisissa. ;)
Kateus nyt sattuu olemaan näitä jokaisen perisyntejä.
Jokainen tuntee kateutta joskus,perusfiilis.Kateellinenhan voipi olla mistä tahansa ja kelle tahansa.
Mutta blogimaailmassahan kateelliseksi tuleminen on helppoa,jossain määrin väistämätöntä.Kaikki iisibiisi elämäntyyli matkoineen,jatkuvine kosme- ja vaatevirtoineen.Pelkkää skumppaa ja pikkuleivoksia..
Ja totuus on siellä takana;eihän kenenkään elämä oikeasti ole pelkkää prkeleen silkkiä ja samettia.
Se elämän harmaa arki,mieltäpainavat ongelmat ja murheet ja kryynit jätetään sujuvasti kertomatta.Hyvin moni blogi on kauniin pinnan esittelyä,kyllä se ihminen isoine ja pienine ongelmineen siellä alla on.Mutta oishan se harmillista särkeä kiillotettu kuva joka luotu ja jolle saatu paljon seuraajia.
Olen jo itse niin vanha akka että kadehtiminen on jäänyt taa,mun elämä on ihan jees,muut eläkööt tavallaan.
Itse kirjoittelen blogejani ihan silkasta harrastuksesta,se taitaisi olla aika hyvä ajatus monelle muullekkin.Harrastus muiden ohella,ei kuitenkaan elämäntyyli ja elämää itsessään ohjaava toiminto...
Arvostan rehellisyyttäsi. Harva on niin avoin, kuin sinä..
Suurin osa ihmisistä tuntee ajoittain kateutta. Kyllähän sitä itsekin myönnän kadehtivani useankin ihmisen kauneutta, elämää, lahjakkuutta, mutta kunhan siitä ei tee itselleen ongelmaa.. Paremmaksi voi aina oppia, elämäänsä voi aina kehittää ja muuttaa, mutta ulkonäkönsä on pakko hyvälsyä, sillä sinulla on vain yksi elämä, eikä tämä oma naama muuksi muutu. ;)
Olet kaunis, lahjakas, hauska, olet sinä ja sinua on vain 1 joten olet ainutlaatuinen!
Mm-m, tuttu tunne. Itsellä on vain ihan "tavisblogi", siis blogi jolla ei ole montaa seuraajaa, eikä kommenttejakaan tule kuin harvakseltaan ja hurjan usein tulee vertailtua omaansa toisten blogeihin. Usein sitä myös huomaa miettivänsä, että miksi tuolla ja tuollakin on noin monta seuraajaa, eihän tuo sen erikoisempi blogi ole kuin mullakaan. Ihan tyhmää, tiedostan sen. Pitäis vaan porskuttaa omaa tietään, eikä vertailla muihin. :)
Ihanat kuvat muuten tässä postauksessa! Ihan hurjan hienoja! :)
Kateus on hyvin tuttu tunne ja myös se on tuttua, että jättää blogeja lukematta kateudesta. Tosin eri syystä. Näin opiskelijana ei mitenkään riitä rahaa ostaa usein meikkejä tai ihonhoitotuotteita, joten kyllähän se vähän kirpaseen blogin pitäjä esittelee ilmaseksi saamiaan meikkikokoelmia tai muuta tuotteita, joiden ostamisesta voin vain haaveilla. En ole blogilahjoja vastaa, mutta täytyy sanoa että tietyt kosmetiikkatuoteblogit, joissa joka päivä esitellään vain saatua kosmetiikkaa, skippaan nykyään. Esim. Karkkipäivä-blogi ei aiheuta samaa tunnetta, koska täällä on postauksia laidasta laitaan ja huomaa, että selkeesti valikoit saamiasia tuotteita suosien esim. luonnonkosmetiikkaa. Tiedän, että tunteeni ovat typeriä, että olenko oikeasti kateellinen toiselle jostakin purnukasta. Mutta kyllä vaan olen. Hyvä postaus!
Hmm hassua, en ole ikinä ollut _oikeasti_ kateellinen kenellekään bloggaajalle vaikka luen myös juuri näitä "täydellisiä" blogeja ja tottakai olisi hienoa tehdä samoja asioita tai olla yhtä upea. Olen oikeastaan vaan innoissani hehkuttanut joillekin ystäville ja poikaystävälle, että "ei vitsi katso kuinka upeassa hotellissa toi majoittuu " ja "vähänkö on kiva asu" tms, jos näen jotain mitä pidän hienona.
En todellakaan elä kiiltokuvaelämää, vaikka todella onnellinen olenkin kaikesta mitä mulla on. Mun mielestä on outoa huomata olevani vähemmistössä täällä kommenttiboksissa, koska voin rehellisesti todeta, että en ole kadehtinut yhtään bloggaajaa, enkä voisi edes kuvitella tilannetta, että jättäisin esim. jonkun upean näköisen ihmisen mahtavat loma- tai asukuvat katsomatta kateuden takia. Minähän vaan innostun niistä ja saan lisää potkua omiin haaveisiin :D En oikeastaan tunnista tuntevani kateutta. Tietynlaista alemmuudentunnetta joissain seuroissa kyllä, mutta en kutsuisi sitä kateudeksi.
(ps. Karkkipäivän matkakuvia esittelin myös poikaystävälleni, kun laitoit niistä viimeksi koostetta. Niin kauniita ne oli)
Ooo, voi kun ihana kuulla! :)
(Ja mahtavan terve asenne sinulla! :) Mä olen joskus _yrittänyt_ katsoa kaikki Julian Etelä-Afrikka-postaukset koska rakastan sitä paikkaa, mutta vielä en ole kyennyt...)
Täällä ollaan samoilla linjoilla SJ:n kanssa. En oikeastaan muista milloin olisin oikeasti ollut jollekin kateellinen jollekin jostain. Enkä muista että olisin ollut ikinä kateellinen kenellekään bloggarille. Toki monesti tulee sellanen "mäkin haluuuun" fiilis, mutta koen sen lähinnä positiivisena, koska se tosiaan kannustaa tavoittelemaan asioita itse. Se mitä muilla on, ei yleensä ole multa pois. Poikkeuksena kuitenkin tilanteet, joissa joku kerää kunniaa/palkintoa väärin perustein esim. työelämässä. Sitä en kuitenkaan lue varsinaisesti kateudeksi, en vain voi sietää epäoikeudenmukaisuutta.
"Karkkipäivän matkakuvia esittelin myös poikaystävälleni, kun laitoit niistä viimeksi koostetta. Niin kauniita ne oli" --- Minäkin tein juuri näin. :D
Ja hassua muuten Sanni, kun luin uudestaan linkkaamasi postauksen netin tyhmistävästä vaikutuksesta, mainitset siinä lainanneesi seitsemännen Harry Potterin. Itse luen juuri nyt samaa kirjaa, joskin olen ehtinyt sivulle 179. :)
Jee <3 Hauska sattuma. :) Olen muuten edistynyt hienosti "back-to-reading" -projektissani, vaikka olenkin vielä kaukana lukuharrastukseni kulta-ajoista.
Ihanaa kuulla että tykkäätte kuvistani, ne on minulle tärkeitä muistoja ja on mukavaa että tekin tykkäätte!
miten olisi lukemisaiheinen postaus? :) itsekin yritän elvyttää lukuharrastusta, mutta raamattuakin paksummat tenttikirjat vievät mehut tutustua omin päin kaunokirjallisuuteen, joten vinkkaukset olisi tervetulleita ^^
Heh, laitetaan korvan taa..! ^_^
Kyllä, Julia on tyrmäävän kaunis ja Jangsara tekee uskomattoman upeita meikkejä.
Mutta en minä niitä lue. Minä lue paljon mieluummin Karkkipäivää.
Jangsaran blogin ulkoasu on inhottava ja Julian kirjoitustyyli alkaa sattua silmiin ja aivoihin jo muutaman kappaleen jälkeen.
Kateushan on perusinhimillinen ja eteenpäinvievä tunne! Jos näen ihanan kodin (tai whatever) jollakin, myönnän ihan avoimesti että olen kateellinen tuosta ihanasta kodista. En kuitenkaan kanavoi vihaa omistajaan tai koita alentaa häntä/kotiaan keksimällä puutteita, vaan mietin, miten itsekin saisin jotain vastaavaa. Tuskin kukaan koskaan on niin tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ettei koskaan törmäisi mihinkään mikä on paremmin. Juju on siinä, että kun törmää, näkee sen itselleen mahdollisuutena, ja tavoiteltavana asiana, eikä niin, että koitetaan vetää se toinenkin huonommaksi jotta oltaisiin samalla levelillä...
Tämä negatiivinen kateus on jotenkin tosi perisuomalaista, versus ruotsissa ja jenkeissä on enemmän sitä positiivista kateutta (tollakin on, mäkin haluan, ja hommaan sen tavalla tai toisella), joka sitten motivoi ihmisiä yrittämään, tsemppaamaan, muuttamaan omaa elämäänsä siihen ihannoimaansa suuntaan. Koita siis itsekin psyykata näkemään kateus-asiat ihaileminasi asioina - elämä on huomattavasti mukavampaa sellaisella asenteella!
olipa mielenkiintoinen postaus ja puhutteleva, tärkeä aihe. olen monesti ollut itsekin titanteessa, missä tunnen lähestulkoon musertavaa kateutta - melkein jopa tuskaa, kun on näitä upeita "muita" joiden elämät blogeissa näyttävät täydellisiltä. mutta nyt olen oppinut ottamaan senkin tunteen kiitollisuudella vastaan. monesti se on johtunut tyytymättömyydestä omaan itseen ja elämäntilanteeseen. ja kun löytää mielekkyyden ja tyytyväisyyden omaan elämään, ei mikään upeinkaan kauneus ja ihanat matkat, juhlat ja häikäisy nosta kateutta. tajuaa, että elää sitä elämää, jota haluaakin, tai on matkalla kohti sitä.
toisaalta mua ärsyttä näissä upeutta ja fantasiaa myyvissä blogeissa juuri se täydellisyys. tiedän, että moni näkee blogin formaattina, joka on vähän kuin naistenlehti - tarkoitus on tarjota kauneutta ja virikkeitä haaveiluun - eräänlaista eskapismia aikuisille naisille. en lue naistenlehtiä, sillä mielestäni ne ovat mainoksia höystettynä aivottomalla roskalla, mutta mielipide löytyy tästäkin asiasta :D nimittäin blogin ja naistenlehden ero on siinä, että naistenlehdestä ainakin tiedät, että se upea sisustuskuva on ammattilaisten tekemä. blogissa se onkin jonkun taviksen. se luo ihan eri tavalla kuvaa siitä, mitä pitäisi olla, myy jonkin ideaalielämän pintakiillotettua konseptia. osta sitä, osta tätä, tee näin niin olet häikäisevä ja onnellinen. ( kirjoitan tästä tänne näin pitkästi, sillä olet itsekin kritisoinut blogien kulutuskeskeisyyttä) blogi on tietysti vain yksi pieni, pintakiillotettu osa elämää, mutta useinkin huomaan sääliväni näiden nuorten bloggarinaisten materialistista maailmankuvaa. varmasti älykkäitä ja lahjakkaita ihmisiä, mutta monesta blogista jää kyllä tyhjäpäinen vaikutelma. on totta kai ihanaa, että tarjotaan inspiraatiota, kauneutta ja fiilistelyä, mutta mielestäni moni "lifestyle"-blogi on enemmän sellaista täydellisen elämän konseptin myymistä. olen paljon tyytyväisempi omaani :) aitous on se, mitä mä arvostan. siksi luen karkkipäivääkin, vaikka kosmetiikkaharrastukseni päivät ovat jo takana ^^
pakko vielä tarkentaa edellistä kommenttiani, ettei siitä tule väärinkäsityksiä :) (hitsi, ei pitäisi kirjoitella tajunnanvirtakommentteja väsyneenä - en ikinä osaa selittää mitä oikeasti tarkoitan :D) en siis tällä materialistisen maailmankuvan omaavan bloggarin maininnalla viitannut missän nimessä mainitsemaasi Juliaan, vaan enemmän siihen vaikutelmaan, mikä minulle on koko lifestyle-blogien skenestä syntynyt. Julian blogia en ole lukenut, äsken vähän vilkaisin :) mielestäni nyt muutenkin elämme kamalan materialistisessa kulttuurissa, jossa sillä on väliä, miltä asiat näyttää pinnalle, ja mielestäni mainitunlaiset blogit vain ruokkivat ilmiötä eivätkä tarjoa ainakaan minulle mitään aitoa sisältöä. en kuitenkaan tarkoittanut tätä negatiiviseksi kommentiksi, varsinkaan ketään yksittäistä bloggaajaa kohtaan :) mutta olenkin tällainen viherpiipertäjä joka on onnellisimmillaan nukkavierussa elämässään, vanhoissa vaatteissa teemukin kanssa - ja välillä jumitan tässä omassa ajatusmaailmassani niin paljon että kaikki tuollainen vaatteiden/matkojen/juhlien/minkä tahansa esittely vain tuntuu hervottoman höpsöltä, mutta mistäpä minä tiedän. no, nyt lähti juttu taas rönsyilemään. kirjoitat liian keskustelua provosoivasti!! :D
Ymmärrän mitä tarkoitat. Tällaiset blogit ovat todellakin vähän kuin kiiltäväkantisia naistenlehtiä, vailla roisoista tarttumapintaa. Blogien suosio perustui alunperin niiden kotikutoisuuteen ja maanläheisyyteen, bloggaajat olivat kuin ketä tahansa (ja niinhän me olemmekin :p), mutta tuollaiset täydellisen elämän konseptiblogien suosio taitaakin pohjautua siihen että niiden kuluttajat kokevat ne kuin naistenlehtenä.
(Ja ymmärrän senkin, alempaan kommenttiisi viitaten, ettet tarkoittanut tällä näitä minun mainitsemiani bloggaajia. :))
Tuollainen täydellisten pintojen esittely on johtanut siihen, että monille lukijoille viimeisen päälle hiotusta esteettisestä kauneudesta tulee normi, ja niinkin tavallisisista asioista kuin esim. jonkun vähän vinosta sormenkynnestä tulee heidän visuaalista aistiaan loukkaava herja. Kun minun kaltaiseni ihminen "kehtaa" julkaista tästä täydellisestä kauneusnormista poikkeavan kuvan kynnestäni, se aikaansaa hyvinkin voimakkaita reaktioita. Tavallista rumuutta ei enää sallita edes tavallisten ihmisten blogeissa. Jos minulla on vino kynsi, minun kuuluu pitää se omana tietonani. Ei julkaista siitä lähikuvaa, herran jumala. Kuka nyt haluaa vapaaehtoisesti näyttää, että on epätäydellinen?
Minua on myös hämmästyttänyt tämä suosikkibloggareiden tyhjäpäinen ja omanapainen maailma. Monesti kun maailmalla on tapahtunut jotain suurempaa, josta uutisoivat lähes kaikki mediat, nämä in-bloggarit kirjotittelevat samaan aikaan jostain tyhjänpäiväisestä sponsorointitilaisuudesta, jossa norkkuivat tai ostamastaan veskasta tai verhoista.
Olen miettinyt eivätkö he ollenkaan seuraa maailmaa oman elämänsä ulkopuolelle?
Pelkäänpä, etten minäkään mistään maailman uutisista kirjoittele, vaan samalla kun jossain soditaan niin minä arvostelen maskaroita tai ihastelen täydellisen sävyistä luomiväriä....
Toisaalta, en olettaisikaan että muoti/kauneus/lifestyle-blogeissa uutisoitaisiin samoista kuumista aiheista kuin esimerkiksi sanomalehti,- radio- tai tv-mediassa. Valtaosa blogeistahan on kuitenkin viihdettä. Varmasti bloggaajat seuraavat maailmaa oman elämänsä ulkopuolella. Se, mitä he blogiinsa kirjoittavat, valikoituu luonnollisestikin blogin aihealueen mukaan.
Aikaisemmissa kommenteissa on taitanutkin tulla kaikki mitä minullakin oli mielessä kun luin postauksesi aamulla. Minä olen kateellinen ihmisille joiden blogi on täynnä upeita kuvia; oli aihe mikä tahansa. Mutta jokainen osaa laittaa peräkkäin kuvan toisensa jälkeen, blogi voi muuten olla tylsä... Ainakin jos bloggaaja jää itselle vieraan tuntuiseksi.
Minä olen muita lukijoitasi vanhempi ja tulin sattumalta tänne katsomaan. En kuvitellut että jään koukkuun. Mutta niinpähän minä(kin) luen kaiken minkä kirjoitat :)) Syynä on varmaan se että otat lukijasi huomioon, kirjoitat heille, kuuntelet heitä; teet tästä blogista erittäin lämminhenkisen.
Minä kiertelen blogimaailmaa aika paljon ja tämän lisäksi Sensaisti on toinen blogi jota luen säännöllisesti kosmettiikkamaailmassa.
Ja kateus. Yleensä siitä sanasta lähtee se negatiivinen kaiku. Mutta se on myös positiivinen; kateus saa meidät parantamaan suoritustamme, yrittämään parhaamme. Itsestämme on kiinni miten kateutta käsittelemme.
Ole Sanni oma itsesi, olet silloin parhaimmillasi <3
Selasin läpi mainitsemiasi blogeja - mutta vain hetken - kauempaa en pystynyt! En halua meikata itseäni Hulkiksi tai miksikälie menninkäiseksi, en halua että kotini näyttää avotakan sivulta, enkä koe oloani kotoisaksi seurapiiritapahtumissa. Joku voisi sanoa tätä kateudeksi, mutta en vain koe saavani näistä blogeista mitään.
Karkkipäivässä sen sijaan olen vieraillut jo varmaan kolmatta vuotta. Sinulle minun ei tarvitse olla kateellinen, sinuun voin samaistua ja koen olevani ns. samalla viivalla :) Ole ylpeä siitä! (PS. Paitsi ehkä vähän kateellinen olin viime syksyn reissustasi - tai siitä, että joku pystyy ja ennenkaikkea uskaltaa tehdä sellaisen! ;))
Valitettavasti en jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta itse tekstistä tuli mieleeni, että blogi-kateus voisi olla sukua Facebook-kateudelle. http://www.hs.fi/tiede/Tutkimus+Facebook-kateus+ajaa+ihmisi%C3%A4+onnettomiksi+ja+ahdistuneiksi/a1305640557911
Suurin osa ihmisistä varmasti miettii aika ajoin, että olisi kiva olla joku toinen; ettei riitä itsenään. On hienoa ja rohkeaa, että uskallat puhua siitä omalla nimellä ja kasvoilla. Se on ainakin minusta kadehdittavaa. :)
Joo, mä muistan tuon Facebook-kateus -uutisen... Se jotenkin yllätti mut. Siis ajatus siitä, että ihmiset ovat kateellisia omien kavereidensa elämistä... No, kai sitäkin varmasti tapahtuu ilman Naamakirjaakin, mutta silti mun on vaikea kuvitella tulevani kateelliseksi jos näen jonkun ystäväni lomakuvia tai mukavia statuspäivityksiä.... Itse kohdistan kateuden helpommin minulle vieraisiin ihmisiin. Tällöin kateus kohdistuukin itse asiassa vain heistä luomiini mielikuviin.
Tässä tulee 1 turha kommentti, turha siinä mielessä, että kaikki muut ovat sanoneet jo kaiken tärkeän. Mutta kommentoinpa ihan vaan muuten vaan, vaikkapa siksi että et joskus ala ihmettelemään, että miksei se "pauliina" enää kommentoi. ;)
Pauliinahan pysyy täällä laajassa lukijakunnassasi niin kauan, kun jaksat tätä blogia pitää. Niin kuin pysyn myös OcJulian ja Eevan blogien lukijana. Koska olette kaikki ihan mahtavia naisia ja persoonia. Juliaakaan ei viitsi kadehtia, koska hän on auttavainen ja sydämellinen ihminen (blogin perusteella), muussa tapauksessa häntä joutuisikin ehkä ihan vähän vihaamaan. :)
Ja Eevasta tosiaan taitaa kaikki tykätä.
Mutta samaa lämpöä ja sydämellisyyttä löytyy roppakaupalla tästä blogista. Siskon synttärikakku siellä patikkareissussa esimerkiksi, ihana liikuttava juttu!
Kosmetiikkablogina tää on mulle ihan ykkönen ja "pelkkää" kosmetiikkablogia paljon paljon mielenkiintoisemmaksi tämän tekee se, että käsittelet täällä myös muita asioita.
Ja sun rohkeus elää oman näköistäsi elämää, se se vasta kadehdittavaa on!
Mielenkiintoinen kirjoitus (taas!), Sanni! Blogisi on minusta persoonallinen ja aivan mainio, sinulla on oma ääni, fiksua sanottavaa ja hauskoja mielenkiinnon kohteita (mm. ne ponit! ja kirjeystävät). Karkkipäivä erottuu ihanasti massasta ja lukeudut taatusti todella monen lukijan blogi-idoleihin. -- Tykkään muuten Karkkipäivän lisäksi myös ocJulian ja Eevan blogeista. Kaikki ovat ihan erilaisia ja omalla tavallaan kivoja ja kiinnostavia. Kylläpä olisi tylsää, jos ne olisivat _samalla tavalla_ kivoja!
Hmm, tästä meinaa nyt tulla juuri sellainen "mutta sinähän olet myös ihana ja kaunis" -kommentti, jota et toivonut :-) Kateutta jäin miettimään yleisesti -- eikö ole tavallaan lohduttavaa huomata, miten erilaisia asioita muilta voi kadehtia (toisen kauneutta, mukavuutta, hymyä tai matkoja maailman ääriin). Siis luultavasti meillä kaikilla on joitakin ominaisuuksia tai mahdollisuuksia, joita joku voisi kadehtia.
Varmasti on juurikin näin :) Jokaisella on jotain mitä joku muu pitää ihailtavan tai tavoiteltavan arvoisena. Oli se sitten pitkät, paksut hiukset, taito soittaa viulua tai miellyttävä puheääni. ^_^ (Puheääntäkin olen muuten joskus muilta kadehtinut.... En ole koskaan pitänyt omasta äänestäni. Pienempänä en pitänyt edes nimestäni ja harmitti että äiti olikin mennyt nimeämään minut niinkin tylsäksi kuin Sanniksi, ja suunnittelin pitkään vaihtavani toisen nimeni etunimeksi - nimittäin Juulian ;))
Pidän blogistasi, koska se on juuri meille tavallisille tehty. Sinulla on aina monta kuvaa esim jostain tuotteesta, jota olet testannut. Hyvät selvitykset koostumuksesta, miten se toimi, oliko hyvä jne. Olen huomannut että monet muut kosmetiikkabloggaajat eivät tee niin perusteellista työtä. Tuotteesta saattaa olla vain yksi kuva ja se että käytin tämän loppuun. Ja se että olet +30, niin sen huomaa kirjoituksista ja ajatuksista, monet muut ovat niin lapsellisia. Ja mistään muualta ei löydä luonnonkosmetiikasta kertovia blogeja. Sen takia olen alusta asti lukenut blogiasi. Aina silloin tällöin käyn katsomassa muitakin kosmetiikasta kertovia blogeja, mutta ne unohtuu aika nopeasti.
Olen myös itsekin kateellinen monille bloggaajille. Se että matkustellaan kuukauden välein, käydään kaiken maailman kissanristäisissä, saadaan kaikki ilmaiseksi jne eletään ylellisesti. Sellaisista tulee vain paha mieli. Lopetan sellaisten blogien lukemisen. Varmaan moni muukin tekee niin.
Olen iloinen kuullessani tämän :) Karkkipäivä, Meidän Tavallisten Kohtauspaikka! ^_^
(..ja vähän olen myös imarreltu siitä että kuulostan 3-kymppiseltä...! Jee, ilmeisesti alan vihdoin aikuistua...!)
Hmmmm..Minä en kyllä tunne kateutta vaan olen onnellinen bloggaajien puolesta ! Vauhdikasta elämää, panostusta itseensä, ystäviä, matkailua ja muutakin kun työelämää. Sinä karkkipäivä olet kyllä parhaista parhain -usko pois!
On niin helppoa olla kriittinen itselleen. Itse seuraan 7 blogia, joista 4 on tuttujen blogeja, joten tämä on yksi niistä kolmesta "tuntemattoman" blogista, joita jaksan seurata. Ja ymmärtääkseni sulla on aika paljon lukijoita muutenkin, joten eiköhän sekin kerro jo jotain oman blogisi tasosta :)
Mä ainakin tykkään tässä juuri realistisuudesta ja tähän on paljon helpompi samaistua, kuin moniin muihin blogeihin. Pakko vielä kertoa, että oon tämän kautta oikeasti innostunut uusista asioista, esimerkiksi luonnonkosmetiikasta ja vhh-resepteistä. Enkä malta odottaa, että pääsen lomalle Ahvenanmaalle!
HUOM !!! sain 13( kolmetoista) viestia sahkopostiini !!!!!!
olin yllattynyt, hammastynyt ja kylla, vahan vihainenkin,
pistaa miettimaan uskaltaako enaa kommentoida.
Karkkipäivä (notifier@indiedays.com)
Agregar a contactos
11:40
Para: xxxxxxx
Imagen de Karkkipäivä
De: Karkkipäivä (notifier@indiedays.com) Microsoft SmartScreen ha clasificado este mensaje como correo no deseado.
Enviado: martes, 28 de mayo de 2013 11:40:58
Para: xxxxxxx
Microsoft SmartScreen ha marcado este mensaje como correo no deseado y lo eliminará después de diez días.
Un momento, ¡es seguro!|No estoy seguro. Dejarme comprobarlo
Minäkin kateutta tunnen blogeja luettaessa, mutta toisaalta en ole niin kateellinen ettenkö niitä voisi aktiivisesti seurata. Eniten olen kateellinen esim. ystävistäni, tai oikeastaan mustasukkainen. :D Vähän naurettavaa mutta minkäs teet!
Ja sinullekin olen kateellinen, haluaisin kevyemmät luomet ja osata meikata yhtä hyvin kuin sinä. Ja omistaa lisää meikkisiveltimiä!
Mielenkiintoinen teksti. Kannattaa kuitenkin varmaan lähiaikoina käyttää aikaa itsetutkiskeluun ja siihen, mikä näiden varsin myrkyllisten tunteiden takana piilevä oikea syy on. Jos en olisi tiennyt, olisin arvannut, että tämän tekstin kirjoittaja on itsensä etsimisen ja epävarmuuden puuskissa kouristeleva teini-ikäinen, ei aikuinen ihminen. Tästä tekstistä sinusta saa todella epäitsevarman kuvan. Rentoudu, ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Jos olet tyytyväinen omaan elämääsi, miksi olisit kateellinen muiden elämästä? Jos et ole, niin tee jotain asian eteen. Jos mitään ei ole tehtävissä, niin turha kadehtia, eikö?
Niin. Et voi olla kukaan muu, sillä kaikki muut ovat jo varattuja. Pitää olla vain oma itsensä ja tehdä itsestään mahdollisimman paras. :)
..tassapa lisaa minulle tullutta postia... :-O
Kateudesta
Sinny kirjoitti:
Mahtavaa, että kirjoitat kateudesta. Tällänen "blogikateus" pidättelee mua vieläkin, enkä ole viitsinyt omaa blogia aloittaa.. Asia kyllä on kutkutellut...
Lue koko kommentti
Ei kiitos, en halua enää päivitysviestejä.
Laitan postia Indiedaysin it-Hannulle välittömästi.
Mä en lue yhtäkään täydellisyysblogia. Ne tuntuvat yleensä keinotekoisilta, eivätkä ole samaistuttavia. En kaipaa esikuvia luksuksempaan elämään, en tavoittele sellaista. Enemmän kiinnostaa arkinen tonnikalapullaohje, kuin loputtomat valokuvat jostain ökyhintaisista miniatyyriannoksista. Mielummin otan vinkkejä siitä, miten pienessä ja ahtaassa asuntokopperossa on ratkaistu säilytysongelmat, kuin katselen kuvia jostain pölyttömästä valkoisesta avaruudesta, jossa sen ainoan tavaran sijainti on harkittu millilleen. En kaipaa mitään Vuittonin shoppailuvinkkejä, en tule siellä shoppailemaan kuitenkaan. Enkä varmasti osaa itse toteuttaa mitään Jangsara-meikkejä, enkä silti tiedä, missä sellaisessa esiintyisinkään - ideat, vinkit ja tuotteet vähän perustumpelomman taitotasolle ja peruselämään ovat paljon hyödyllisempiä.
Ei sillä, etteikö kateudellakin olisi asian kanssa jotain tekemistä. Omat virheet tuntuvat korostuvan, kun bloggarien - eli tavallisten kanssaihmisten - täydellisyys vyöryy silmille. Miksi minä en jaksa siivota ja jumpata? Oon laiska paska! Ja epänormaalin ruma ja läski ja tyhmä!
Onneksi on teitä bloggaajia, jotka olette sekä kirjoitustaitoisia, humaaneja, hauskoja, sympaattisia, avoimia, kauniita, rohkeita, tavallisia ja virheellisiä. Sellaisia, joiden voisi kuvitella kuuluvan omiin kavereihin, ei jotain kiillotettua idolia. Tällaisien blogien parissa viihtyy ilman paineita ja alemmuutta.
Rakastan sitä, että olet niin aito ja rehellinen. Ehkä nämä "täydelliset" bloggaajatkin tuntevat tällaista, mutta he eivät vain sano? :)
Muutenkin blogisi on niin "terve". Tämä ei ole täynnä mainoksia vaan sitä AITOUTTA, kuten jo sanoin. Joten kiitos :)
Ymmärrän hyvin tunteesi! Minä taas tykkään lukea toisten blogeja vaikka omaa pikkublogiani kirjoitankin. Pitää vaan oppia olemaan vertaamatta itseään muihin.
Luen kahta blogia: Karkkipäivää ja Stella Harasekin "Paras aika vuodesta" -blogia. Ja olen sentään kohta 5-kymppinen enkä varsinaisesti meikki- tai muotifriikki. Mutta te kumpikin kirjoitatte hyvää kieltä ja mielenkiintoisella tyylillä, erittäin sympaattisesti ja myös vaikeammista asioista elämässä meikki-, muoti- ja musiikkipostausten lisäksi.
Kävin viime viikolla jalkahoidossa ja kuinka ollakaan, kosmetologin kanssa tuli puhetta Karkkipäivästä. Hän oli yllättynyt, että minäkin luen tätä. Ihan innoissamme kerroimme toisillemme, mitä Sanni oli tehnyt ja missä Sanni oli käynyt. Ja kosmetologilla ja minulla oli ikäeroa se 25 v :-)
Jatka samalla lailla!
Voi eiiii...! ^_^ Siis sellainen positiivinen "voi eiiiii...!" :D Ehkä vähän hullunkurista kun ajattelen tuota tilannetta.... :) Nämä on niitä asioita mitä bloggaaja täällä ruudun toisella puolella ei oikein meinaa edes tajuta, että jotkut tuntemattomat - vieläpä keskenään tuntemattomat - ihmiset voivat keskenään jutustella minun edesottamuksistani..! Kun niitä vain kirjoittaa ja julkaisee, mutta ei koskaan konkreettisesti NÄE että joku avaa selaimen, klikkaa itsensä sivulleni ja lukee tuotokseni. On vain olemassa ilmassa leijuva tieto siitä, että lauma ihmisiä ilmeisesti oikeasti lukee juttujani, mutta kun tätä tapahtumaa ei voi nähdä, niin sitä ei voi oikein kuvitellakaan... :D Ja tämä kuulosti varmasti aivan pimeältä!
Kiitos kommentistasi, Outi! :)
Käyn välillä kurkkimassa todella suosittuihin isoihin blogeihin, joissa kaikki on ihanaa ja täydellistä. Eniten nousee mieleen ajatuksia siitä, mitä kulissien takana tapahtuu. Onkohan se rankkaa pitää julkisivua pystyssä? Ei elämä kuitenkaan aina ole niin helppoa ja ihanaa.
Olit (Virven blogin ohella) ensimmäisiä kosmetiikkablogeja mitä aloin seuraamaan nelisen vuotta sitten. :) Vaikutat niin herttaiselta ja luontevalta, että on ollut ilo pysyä mukana nämä vuodet. Ja pidän sinua vieläkin esikuvana!
Kateus on varmasti tuttua ihan kaikille ihmisille, jopa "täydellisille", miten tämän sanan kukin sitten ymmärtääkin. Minusta on todella omituista, miten suuri tabu kateus on. Esim. keskustelussa kateuskortilla uskotaan voitavan mitätöidä hyvinkin perusteltu argumentti noin vain, vaikka oletetun kateuden aiheella ei olisi mitään tekemistä keskustelun aiheen kanssa. Oletetaan siis, että kateussyytös herättää syytetyssä niin suuren häpeän, että hän vaikenee ja hänen hankala argumenttinsa häipyy olemattomiin.
Kateus on tunne siinä missä muutkin, eikä siitä mielestäni tarvitse tuntea yhtään häpeää tai syyllisyyttä, jos tietää, että ei anna sen vaikuttaa käytökseensä kateuden kohdetta kohtaan esim. ilkeytenä. Kateuden hallitsemisesta tai oikein kanavoimisesta pitäisi pikemminkin onnitella itseään ja iloita :) Ja käyttämäsi välttelyhän on oikein toimiva tapa hallita kateutta :D Kuka siitä kärsii, jos välttelet tiettyjen blogien lukemista? Emme ainakaan me lukijat, koska välttelyn ansiosta aiheesi ovat omintakeisia. Tuskinpa nuo kadehditut blogikirjoittajatkaan kovin kärsivät.
Mainitsemasi blogit vilkaistuani hämmästyin kyllä siitä, mikä sinussa herättää kateutta. Jangsaran blogia olin joskus aiemminkin lukenut, ja taitavahan hän tosiaan on, mutta en onnistu näkemään mitään yhteyttä edes siinä, mitä sinä ja hän blogeissanne tavoittelette, vaikka meikkiblogeja molemmat kirjoitatte. Muut mainitsemasi blogit olivat minulle aivan tylsän oloisia. Joku mainitsi siitä, että blogeissa usein hehkutetaan kokonaista elämäntyyliä. Olen samaa mieltä ja minusta se on vastenmielistä ja epäkiinnostavaa - ehkä siksi, että yleensä hehkutetaan hyvin kulutuskeskeistä elämäntapaa. Tosin en ole onnistunut löytämään sellaista downshifting- tms. kulutuskriittistäkään blogia, joka ei olisi hehkutuksessaan ja tyrkytyksessään epäkiinnostavaa. Ainakin jos blogin päivitystahti on nopea, on kaiketi vaikea olla sortumatta tuohon. No, minun kritiikkiäni voisi tietysti arvostella sanomalla, että tottakai tämmöisissä ihmislähtöisissä blogeissa hehkutetaan sitä elämäntyyliä joka kirjoittajalla on ja että siirry asiakeskeisiin blogeihin :) Mutta joskus joku harva (kuten esimerkiksi sinä) osaa kirjoittaa "ihmislähtöisesti" niin, ettei kuitenkaan vaikuta asettavan kaikessa omia valintojaan ylivertaisiksi, ja jos hehkuttaakin jotakin asiaa, se ei vaikuta oman egon pönkitykseltä. Asioiden hehkutushan on ihanaa, mutta ei ollenkaan niin helppoa kuin voisi luulla :D
Jos itse kirjoittaisin blogia, olisin luultavasti juuri samanlainen omien valintojeni tyrkyttäjä, vaikka yrittäisin kirjoittaa asiallisesti, analyyttisesti, hauskasti, pohdiskelevasti... kuten sinä. Rakastan lukea koostumusanalyysejasi ja olen niiden avulla oppinut itsekin erittelemään, mitä itse haen. Aiemmin minulla on ollut kosmetiikan äärellä lähinnä lannistunut olo, kun on näennäisesti niin paljon valinnanvaraa ja kuitenkin lähes kaikki on samaa tuubaa. En tiedä toista blogia, josta olisin saanut niin paljon hyödyllistä tietoa kosmetiikasta. Rakastan pikkutarkkuuttasi. Arvostan myös todella paljon hyvää kielenkäyttöäsi.
Hih, tässähän tuli niin paljon "egonpönkitystä" että kyllä nyt pitäisi jaksaa kirjoittaa kauneusblogia vielä pari vuotta..! ^_^
Kiitos kovasti sanoistasi, on todella mukavaa kuulla että olen jutuillani ollut sinulle hyödyksi.
Minulla ja Jangsaralla tosiaan on aivan erilaiset blogit emmekä edes pyri samaan (ymmärtääkseni, Jangsaran blogi on täysin keskittynyt meikkitaiteeseen), mutta hänen virtuoosimaisuutensa lannistaa minua silti. Sitä on vaikea selittää. Ehkäpä juuri Jangsaran kaltaiset blogit alkoivat ohjata bloggaajakäyttäytymistäni ja muokata Karkkipäivän sisältöä sellaiseen suuntaan, mihin se lopulta päätyi. Eli paljon laajemmaksi kuin pelkät meikkikuvat. Jos osaisin meikata kuten Jangsara, Karkkipäivä olisi todennäköisesti pysynyt pelkkänä meikkiblogina niinkuin sen alunperin tarkoitin.
Olen kuitenkin iloinen, että moni näyttäisi tykkäävän Karkkipäivästä enemmän laajempana sillisalaattinakin. :)
Kiitos Sanni tästä aiheesta, rohkeudesta ja avoimuudesta. Itse uskaltauduin raottamaan omia tunteitani aiheesa helmikuussa:
http://livinupanotch.blogspot.fi/2013/02/vihreampi-ruoho.html
Pointtini oli se, että en koe sellaisista asioista kateutta, joissa minäkin koen pärjääväni tai olevani tyytyväinen omassa elämässäni. Tai siis eihän kukaan varmaan, mutta tarkoitan sellaisia aineellisia ja kauneus-asioita. OcJulia on yksi lempiblogeistani, ja ihailen kovasti hänen esteetikon kykyään, joka näyttää tulevan häneltä luonnostaan. Uskon, että tässä onkin monen kauniin blogin juju: jokainen meistä elää ihan tässä samassa maailmassa, niine suurine ja pienine murheineen, mutta jotkut jaksavat joka päivä nähdä (ja kuvata) ne kauniit asiat. Niinkuin sinäkin täällä blogissasi. Siitä ainakin minä inspiroidun, ja yritän ymmärtää, että blogi ei ole kenenkään ihan koko elämä.
Itselläni kateus viiltää kaikkein syvimmältä silloin kun on puhe niistä vielä isommista asioista, joita itse tavoittelen millään perille pääsemättä: perheestä, seuraavasta askeleesta uralla... Ne on niin arkoja asioita, että tekee ihan oikeasti pahaa lukea vähän väliä etenkin facebookista tuttujen askelista näillä poluilla. Ja sekös tuntuu vielä kamalammalta, että olen sellainen ihminen joka ei osaa iloita näistä asioista täysillä toisten puolesta vaan olen kateellinen. Opittava se vain on... ja puskettava eteenpäin :)
Hei OIKEESTI !!! toivoisin(lue haluan) naiden loppuvan !!!
Karkkipäivä: Uusi kommentti käyttäjältä Sanni postaukseen Kateudesta
Karkkipäivä (notifier@indiedays.com)
Agregar a contactos
28/05/2013
[Conservar este mensaje en la parte superior de la Bandeja de entrada]
Para: m....
Imagen de Karkkipäivä
Kateudesta
Sanni kirjoitti:
mielestäni moni “lifestyle”-blogi on enemmän sellaista täydellisen elämän konseptin myymistä. Ymmärrän mitä tarkoitat. Tällaiset blogit...
Lue koko kommentti
Ei kiitos, en halua enää päivitysviestejä.
It-Hannu selvittää asiaa parhaillaan.
Vielä yksi huomio. On ihan okei itsensä suojaamiseksi välttää asioita ja ihmisiä, joiden elämäntilanne / onnellisuus tuntuu olevan itselle liikaa. Se ei ole pikkusieluisuutta eikä pahantahtoista, vaan terve itsesuojelumekanismi. Aina ei ole edes kyse kateudesta, vaan oman elämäntilanteen asettamista tunnetason haasteista.
Esimerkkinä vaikka lapsettomuus, keskenmeno tai vastaava tilanne. Niistä traumoista kärsivä pariskunta / yksilö usein haluaisi vilpittönästi iloita ympärillä olevien vauvauutisista, mutta odotuksestaan nauttivat säteilevät ihmiset voivat olla liikaa silloin, kun oamssa elämässä on pelkkiä suruja ja menetyksiä. Tähän ilmiöön olen viime aikoina törmännyt usein, ja se on lohduttanut :)
'Haluan iloita onnestasi, mutta tarvitsen nyt voimia oman tilanteeni jaksamiseen, so give me some space.' ..
Tämä sopii myös parisuhteen onneen - kun katsoo sitä helppoutta, millä nuoret pariutuvat, ja omassa elämässä on ollut vain väärinkäsityksiä, niin mieli tekisi joskus hyppiä tasajalkaa :) Iloitsen parsihteesi onnesta, mutta se tila näyttäytyy itselleni niin kaukaiselta, etten osaa sitä edes kuvitella. Iloitse siitä onnisumisestasi, olet 100 % onnistuneempi ja täydellisempi kuin minä ;)
No niin, jatkanpa eilisiä höpötyksiäni. Kävin katsastamassa myös ocJulian blogin, ja... plääh. Odotin tosiaan jotain kuvankaunista seireenitärtä, mutta.. kauneus on tietysti katsojan silmässä, minun silmissäni hän ei ollut mitään erityistä.
Työskentelen Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja ihan samalla muotilla valettuja tyttöjä / naisia on tämä työpaikka pullollaan, siis ihan oikeasti! Lisäksi on liuta oikeasti luonnonkauniita ihmisiä (mm. Viivi Pumpaisen viimeinen työpaikka ennen misseyttä). Itse olen myöskin HM-trikoissa viihtyvä, nudemeikkejä suosiva perustavis, joka ei elä eikä seuraa hi-fashion tai edes low-fashion -tuulia. Joten täällä tuntee itsensä todella seinäruusuksi.
No mutta, tästäpä ei minun pitänyt avautumani. Pointti on se, että sen lisäksi ettei ocJulian ollut mielestäni poikkeuksellisen täydellinen ihminen, ei hänen bloginsakaan (sen enempää kuin Jangsaran) ole sellainen, jota minä haluan seurata. Edelleen siis Karkkipäivä pysyy ykkösenä. Kuten täällä on jo moneen kertaan mainittu, sinun blogissasi on sisältöä. Kirjaimellisesti.
Analysoin syitä, miksi pidän blogistasi niin paljon? Miksi seuraan juuri sitä enkä mitään toista meikki / muotiblogia (vaikkei se tosiaan ole pois esim. tämän blogin seuraamisesta)? Totesin, että vaikka meikkaus onkin se ykkösjuttu, niin silti ehkä kuitenkin luen suuremmalla mielenkiinnolla nämä "off-topic" -postaukset. Koska niissä on sisältöä. Oikean elämän sisältöä. Rehellisyyttä. Poissaolollaan loistaa kertakäyttöinen kulutusvimma.
Summa sumarum, hyvällä oma- ja itsetunnolla voit lukea noita kahta blogia keräämättä itsellesi mitään suorituspainetta. Blogisi on uniikki ja täydellinen juuri näin, eikä kalpene piiruakaan noiden kahden blogin rinnalla! Älä vaan muuta blogiasi ainakaan noiden suuntaan!
Kiitos Miia kommenteistasi ja analyysistäsi. En tietenkään voi olla mitään muuta kuin tosi iloinen ja otettu kuullessani tällaisia sanoja blogistani. :) Ja toki se vahvistaa tunnetta siitä, ettei ehkä ollut ihan väärä tie vähentää meikkipostauksia ja lisätä muunlaista sisältöä.
Kulutusvimmaa vastaan "taistelen" oikeasti todella mielelläni, vaikka luoja tietää että itsekin olen elämäni aikana ostanut turhan meikin jos toisenkin. Mutta mitään himoshoppaajaa ei minusta saisi tekemälläkään. En jaksa edes kiinnostua kaupoista sen vertaa että lähtisin ihan asiakseni niihin kiertelemään, siis ihan vain huvin vuoksi, "jos vaikka löytyisi jotain kivaa ostettavaa".... Minulla on toisenlaiset huvit. :) Shoppauksen itseisarvo on aina ollut totaalisen "lost on me". Samoin tämä blogeista tuttu ostamiseen yllyttävä kulttuuri. Mutta meitä on moneen junaan, eikä minulla ole mitään tarvetta nostaa itseäni joidenkin ostomaanikkojen yläpuolelle. Jokaisella on omat ilonsa, harrastuksensa ja viihteensä. Niitä ei tarvitse ymmärtää, mutta ei tuomitakaan.
Sullahan on tosi hyvä ja menestynyt blogi jota luetaan! Turhaan olet kade :)
http://katerinaalezandra.blogspot.fi/
Sanni sulla on niin paljon mielenkiintoisempi blogi kuin kummallakaan esittelemälläsi bloggaajalla.. Karkkipäivässä on niin paljon enemmän sisältöä ja hienoja oivalluksia elämästä, että oon ihan ymmälläni sun kateudesta.
Ymmärrän niiiin hyvin mistä puhut! Itse kuitenkin "pystyn" lukemaan blogeja, mutta välillä kieltämättä iskee pieni kateus. Koitan kuitenkin aina häivyttää tämän ilkikurisen ajatuksen, koska mulla on asiat ihan hyvin eikä kateuteen ole oikeasti aihetta.
Mulla ei tullut edes mieleenkään, että olisit kerjännyt jotain “No olethan sinäkin ihan hyvä hei..!” -kommentteja ja olalletaputuksia. Pidin tämän postauksen rehellisyydestä, harva pystyy myöntämään olevansa kateellinen, sillä sitä pidetään niin negatiivisena asiana. Mä ainakin voin myöntää olevani kateellinen. Se on sitä paitsi ihan inhimillistä eikä siinä ole mitään pahaa. Kunhan vain tiedostaa kateuden ja ymmärtää myös, että itsessäkin on hyviä piirteitä:)
Aloin pohtimaan, että kateus saattaa olla taustavaikuttajana siihen, miksi itse lopetin bloggaamisen vuosi sitten. Oma elämä ei vaikuttanut enää kiinnostavalta enkä ollut tyytyväinen blogiini; kuvat olivat keskinkertaisia enkä osannut kirjoittaa niin hauskasti kuin olisin halunnut. Alunperin ajattelin ettei sillä ole väliä, jos blogillani ei ole paljoa lukijoita, sillä tykkäsin itse bloggaamisesta ja oikeastaan suuri lukijakunta olisi vain ahdistanut. Kahden vuoden bloggaamisen jälkeen lukijoita ei ollut paljoa kertynyt ja homma alkoi tuntua aika mitättömältä. Olihan sitä blogeja, jotka olivat oikeasti kiinnostavia; niitä blogeja, joissa kaikki on täydellistä, juuri kuten mainitsemasi ocJulia. En nähnyt enää syitä bloggailla ja olin muutenkin tyytymätön koko blogiin.
No nyt tuli eksyttyä vähän sivuraiteille, mutta anyways pointtina oli se, että meissä kaikissa on jotain upeaa ja on turhaa verrata itseään muihin, sillä olemmehan kaikki yksilöitä ja erilaisia ihmisiä. Silti teemme sitä ja olemme kateellisia, mutta se ei haittaa, jos muistaa ettei se mitä jollain toisella on, niin ole itseltä pois. Toki jollain on paremmat lähtökohdat rakentaa upea elämä; jos on rikas, voi matkustella ja shoppailla kauniita vaatteita. Pienelläkin budjetilla voi tosin matkustella ja saada unohtumattomia kokemuksia (kuten sun reppureissumatka:)). Kannattaa keskittyä niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa ja niihin, joita itsellä jo on:)
Voi, nyt minua harmittaa se kommentti, jota EN jättänyt Porvoo-piknik-postaukseesi! Katsoin nimittäin ensimmäistä kuvaa ja mietin, miten älyttömän kaunis olet, ja jotenkin niin vielä kuulaalla ja herttaisella tavalla. Sinulla on juuri sellaiset piirteet, jonkalaisia muistan lapsena ihailleeni ja toivoneeni itselleni, pystynenän ja ruskeiden silmien sijasta. Ja miten ihailen sitä että sulla on ystäviä kaikissa maailman kolkissa - kuka osaa luoda ja säilyttää aikuisuuteen kestäviä ihmissuhteita esim. lapsuuden kirjekavereista?
Ja kuka muu pystyisi tämmöiseen rehellisyyteen julkisesti?
Itse olen elänyt erittäin kateellisen perheenjäsenen "kytättävänä" koko elämäni, ja sanonpa vaan että se on melko myrkyllistä! Ei ole eikä tule koskaan olemaan välit kunnossa, sen verran pahaa jälkeä hallitsematon kateus saa aikaan. Siksi itse pyrin olemaan tyytyväinen itseeni, ja jos tarvitsee jotain parantaa, niin yritän.Ainut mistä suostun olemaan vähän kade, on muiden hyvät unenlahjat ;) En jaksa kadehtia perhettä, taloa, autoa tai ulkonäköä. En rahaa tai sen puutetta. Pyh ja pah, mulla on oma elämä ja tahdon oppia paaaljon asioita, niin kauan kuin vielä aivot toimii edes jotenkin :D
Olen välillä ollut kateellinen elämäsi (ainakin näennäisestä) helppoudesta tai paremminkin sujuvuudesta, sympaattisuudesta, ja kaikista niistä ystävistä. Vielä kateellisempi olen kyllä muutamalle muulle bloggaajalle, jotka ovat minua esteettisesti lähempänä, esimerkiksi olisin mielelläni gootti ja graafikko ja überkaunis, niin kuin bloggaaja Mothmouth.
Olen silti pyrkinyt suhtautumaan kateuteeni kevyesti ja puhumaan siitä ääneen, kääntämään sen positiivisesti inspiroitumiseksi, vaikka se on joskus hankalampaa, jos ei muutenkaan voi hyvin. Silloin saatan olla lukematta blogeja vähän aikaa.
Muutaman kerran olen vilkaissut esim. Julian blogia, mutta kyllästyin aika pian. En pysty mitenkään samaistumaan tuollaiseen elämäntyyliin.
Minä olen 30+ toimistotäti, joka on 8-16 töissä. Ei minulla ole aikaa matkustaa. Jos tekisin vähemmän töitä, ei minulla olisi varaa matkustaa. Minulla on joka aamu kiire töihin, kun en saa itseäni ajoissa sängystä ylös. Ei ole aikaa tehdä taidokkaita meikkejä, eikä toimistoon kovin räväkässä meikissä kannattaisikaan mennä. Iltaisin olen kiinnostuneempi syömisestä, lenkkeilystä ja telkkarista, kuin kauneudenhoidosta. Siksi sinun blogisi on maailman paras, koska tavallinen, kiireinen, laiska tumpelo saa siitä mittaamattoman arvokkaita neuvoja ja vinkkejä, joita voi oikeasti hyödyntää joka päivä. Toinen lempparini on Virven blogi.
Moi Sanni!
Iso KIITOS, kun kirjoitit ajatuksesi - ja varmasti monen muunkin ajatukset - sanoiksi! Olen odottanut kauan, että joku uskaltaisi ottaa tämän asian puheeksi.
Reaktiosi on luonnollinen. Tarkoitan siis kateutta. Ymmärrän sinua täydellisesti. Minäkään en pysty seuraamaan monia blogeja hyvin samankaltaisista syistä kuin sinä.
Ajattelen, että taustalla on yksinkertaisesti se, että
ihminen hakee kaikkialta ihmisiä, joihin voi vikoineen ja virheineen SAMAISTUA. Se, että en voi samaistua jonkin kiiltokuvabloggaajan elämään lähes yhtään, on todella turhauttavaa ja vaikeuttaa sitä asiaa, jota meidän kaikkien pitäisi opetella: olemaan onnellinen niistä asioista, joita itsellä on ja tyytyä elämäänsä.
Ihailen ihmisiä, jotka tuntevat itsensä, kuten sinä. Nimittäin selvästi pohdiskelullasi sen osoitat.
Voin vain kuvitella, miten tämä postauksesi nostaa äläkän näiden kiiltokuvabloggaajien keskuudessa ja he alkavat postaamaan tyylillä "olen minäkin kotona verkkareissa ja kohdannut matkallani vaikeuksia"....
Tsemppiä Sanni sinulle ja ihanaa kesää! Voit olla varma, että olet tuhat kertaa samaistuttavampi kuin moni muu bloggaaja, joka takaa sen, että ainakin minä aion palata postaustesi ääreen yhä uudelleen ja uudelleen!
XX
Lidia
Toivottavasti olette Mr.Karkkipäivän kanssa onnellisesti yhdessä. Saan välillä kirjoituksistasi sellaisen kuvan, että hän on toisinaan ailahtelevan Sannin ankkuri todellisuuteen;)
Mä en kyllä ymmärrä blogikateutta. En ehkä lue kuin muutamaa blogia ja olen koennut pärjääväni ihan hyvin ilmankin... Muoti ymv lifestyle bloggaajia en ymmärrä lainkaan. Vähän kuin kirjoittaisit seiskapäivää omasta elämästäsi?! Ja mitä kadehdittavaa voi toisen lifestyleblogissa olla? Jokainenhan kirjoittaa omasta elämästään.
Oikeastaan on vähän surullista, että joku kadehtii esim tuota ocJuliaa (en ole seurannut, nyt selailin, kun olit blogin linkittänyt). Nuoremmat tytöt oikasti kuvittelevat, että ihmiselämä on tuollaista, shoppailua, matkustelua ja skumpan kilistelyä suihkuseurapiireissä ja täydellisesti ajoitettuja / photoshopattuja fiiliskuvia päivän tapahtumista. Kun ei se ole.
Varsinkaan niiden kohdalla, jotka eivät itse maksa matkojaan, testailemiaan tuotteita, kameroita, ravintoloita tmv. Toki on ihan ok ottaa vastaan, mitä ilmaiseksi saa ja melkein kaikki bloggarit kertovatkin saaneensa tuotteet jostain. Ei se silti luo totuudenmukaista kuvaa "netintyhmentämien" ihmisten mielissä.
Heh, herraa huvitti tämä kommentti! :) Hän kyllä välillä tykkääkin korostaa sitä kuinka itse on REALISTI ja minä olen IDEALISTI.... :D Eli ehkäpä se on hänenkin näkemyksensä mukaan "ankkurointia todellisuuteen".... :p
Mutta joo, olemme onnellisesti yhdessä. Vaikka en ottanutkaan älypuhelinta vastaan. ^_^
Moi Sanni!
Mä olen tässä nyt kovasti miettinyt, että mitäs tähän kommentoisin, ja pitää vaan sanoa, että ensinnäkin kiitos kauniista sanoistasi! Ihana kuulla, että olet saanut musta noin myönteisen kuvan.
En halua lähteä sille tielle, että "ei kannata olla kateellinen, oikeasti mun elämä on ihan paskaa", koska se ei ole totta eikä hyödytä ketään, ei vie ketään eteenpäin. Sen sijaan sanoisin, että ei missään nimessä kannata olla kateellinen, koska olen Sanni ihan varma, että sulla on kaikki se hyvä, mikä mullakin :)
Itse kateudesta - minusta jo se, että pystyy myöntämään (edes itselleen hiljaa mielessään) kärsivänsä kateudesta on valtavan iso askel parempaan. Niin moni tukahduttaa kateelliset fiiliksensä, ja sen sijaan että myöntäisi mistä on oikeasti kyse, purkaakin ne turhana ilkeilynä, juoruiluna tai muuna sellaisena.
Mun mielestä kateus on aina vahingoittavinta sille, joka kadehtii, koska kateus tukahduttaa sitä energiaa, jota tarvitaan niiden omien unelmien toteuttamiseen. Sen sijaan, että miettisi, miten itse pääsen paikkaan A, keskitynkin miettimään, miksi tuo toinen on paikassa A ja miten epäreilua se on, että minä en ole... Tiedän, koska vaikka en ole perusluonteeltani kateellinen ihminen, olin itse joskus tosi kateellinen yhdelle tutulleni. Tuntui, että hänellä vaan oli ihan kaikki, mitä minä en onnistunut saavuttamaan. Kerran tein tietoisen päätöksen, että kateuden sijaan keskityn ihan täysillä olemaan onnellinen hänen puolestaan (siis oikeasti, pakotin itseni miettimään päässäni listaa kyseisen tyypin hyvistä puolista ja sen jälkeen miettimään, miten mukavaa on, että hänellä menee hyvin ja että hän on saavuttanut paljon sellaista, mitä itse haluaisin.) Aluksi se voi tuntua väkinäiseltä, mutta tosi nopeasti ne fiilikset muuttuvat aidoiksi, ja muista ihmisistä löytää koko ajan vain lisää ja lisää hyviä puolia - ja yhtäkkiä myös itsestään...
Hassua kyllä, sen jälkeen kun opin päästämään irti tästä viimeisestä kateuden pesäkkeestäni onnellisuus myös omassa elämässäni on eksponentiaalisesti kasvanut. ("Paras tapa menestyä on iloita muiden menestyksestä.") Nykyään mä saan itse asiassa ihan hirveät kicksit siitä, että tunnen iloa muiden puolesta (ilo on iloa, ihan sama mitä kohtaan), ja yritän luottaa siihen, että vaikka mulla ei vielä olisi jotain mitä heillä on, mulle on ihan yhtä mahdollista saavuttaa se kuin heille oli.
Mun mielestä sun blogi on aivan mahtava ja ihailen sun tietämystä, taitoa ja asiantuntemusta omalla alallasi! Äläkä ajattele, että jos on jotain mitä haluaisit olla, et voisi olla sitä. Kyllä sä vaan voit, mä lupaan! Tietäisit vaan, millainen pessimisti-ihmisvihaaja itsekin olin vielä 10 vuotta sitten :)
Mahtavaa kesää ja moikataan kun törmätään!
Kiitos kun kävit kommentoimassa, Eeva! Ja eihän sitä nyt tosiaan kukaan uskoisi että sun elämä olisi "ihan paskaa" vaikka niin yrittäisit sanoa, ei niin hyvää mieltä pursuavia juttuja voi kirjoittaa "paskaa elämää" elävä ihminen. :)
Mä varmaan menisin ihan kipsiin jos tapaisin sut joskus...! ^_^
Ihanaa, kun avaudut asioista, joista itse ei uskalla :) en minäkään lue usein esim. Juliaa tai kaunis pieni elämää, mutta välillä. Niissä on jotain upeaa, mutta samalla tylsää? Aina sitä samaa. Eniten vihaan blogeja, jossa on vain mainoksia ja eilisiä asuja. Täysin mitäänsanomatonta. Viimeinen niitti yhteen blogiin oli se, kun kirjoittaja ihmetteli, miksi emme voisi ostaa nellyltä hänen linkkiensä kautta, niin hän saisi myös hyötyä. Tuossa pidetään lukijoita täysin arvottomina. Ja tämäkin yksi suosituimmista blogeista. Sinun blogiasi seuraan, koska ikinä ei tiedä, mistä seuraavaksi kirjoitat :)
Hei,
sun blogi on ainoa kauneusblogi jota seuraan, koska se on vaan paras. Tunnut niin aidolta ja rehelliseltä ja kirjoitat niin kivasti että luen läpi jokaikisen kirjoituksen, kiinnosti aihe tai ei.
Tämä oli ensimmäinen kirjoituksesi, jonka luin ja aion lukea kirjoituksiasi jatkossa. Väitän, että en ole kateellinen kenellekään. "Älä ole kateellinen kenellekään kenen huolia et tiedä" on ohjeeni. Minullekaan ei kannata olla kateellinen, tekisi mieli sanoa se aina, kun saan arvostelua osakseni. Ja ei en ole bloggari. Minun rohkeuteni ei riittäisi siihen.
Aivan loistava ja rehellinen kirjoitus. Karkkipäivä on yksi suosikkiblogeistani paitsi siksi, että se on sisällöltään loistava niin myös sen vuoksi, että sitä kirjoittaa fiksu ja AITO nainen! Olet Sanni todellinen helmi blogimaailmassa, jossa monet tuntuvat viettävän täyteenahdetun täydellistä elämää ex tempore-luksusmatkoineen ja monen tonnin käsilaukkuineen. Joskus tuollaisia blogeja lukiessa tuntuu myös, että mitä tyhjiötä bloggaajat yrittävät täyttää jatkuvalla kulutuksella ja luksuksen haalimisella. Se hengästyttää! Siksi en sellaisia blogeja aktiivisesti seuraakaan.
Olet kertonut olevasi pienituloinen, joskus jopa köyhä ja silti onnellinen. Tämähän tarkoittaa sitä, että elämässäsi on paljon muuta sisältöä kuin materia yms. pinnallinen. :) Tuo kommentti ei varmasti kateuteen auta, mutta ainakin minä arvostan kaltaisiasi viisaita ja pohdiskelevia ihmisiä todella paljon.
Tähän ei voi sanoa muuta kuin iso <3
Rehellisesti sanoen, jaksan seurata vain kahta blogia koko blogimaailmasta. Toinen niistä on Karkkipäivä. Viihdyn täällä, koska täällä koen olevani kuin ystävän luona kahvihetkellä. Tunnelma on aina kotoisa ja välittävä. En koe olevani yksin tai yksinäinen koskaan kun tulen Karkkipäivään vierailemaan, ja arvostan sitä kovasti. Kaiken lämmön keskellä täältä saa mielettömästi ajatuksia, voimaa päätöksiin ja tietoa. Internet on ehdottomasti tyhmentänyt minuakin, mutta väitän, että Karkkipäivän lukeminen on herättänyt eloon suuren määrän kupsahtaneita aivosoluja! ;)
mielenkiintoinen postaus!
siun blogissa ehkä parasta on just nämä pohdiskelevat postaukset.
ne saa itsensäkin ajattelemaan ja on tosi hienoa, että rehellisesti tuot ajatuksiasi julki.
olet tosi symppis tyyppi, lukenut olen blogiasi kauan ja tykkään edelleen :)
Älä huoli Sanni. Käväisin utelaisuudesta tuon Jangsaran sivuilla.
Jaksoin skrollata ekan sivun loppuun ja siinä se. Jonkun sortin horror makeuppia näyttäis tyttö enimmäkseen väsäilevän. Sinun postaukset käsittelevät jokapäiväistä kosmetiikkaa ja meikkijuttuja.
Ja enemmän kuin hyvä niin. Olet hyvä, innostava ja ennen kaikkea oma ainutlaatuinen itsesi kaikessa mitä teet.
OcJulia on miellyttävä ihminen. Kauniita kuvia, häkellyttäviä reissuja ja tekstiä helppo lukea. Mikäs siinä, hän erottuu tietyssä mielessa parikymppisten bloggaajien joukosta aitoudellaan. Mutta kirjoitan tämän varmasti väärään paikkaan.. Aluksi hänkin oli maanläheisempi. Nyt vilahtelevat kalliit muotilaukut ja ties mitkä blogilahjukset postauksissa niin että hirvittää.
Vaikka tämä meneekin vertailuksi, olet yksi harvoista ns. oikeista, aidoista ja todella helposti samaistuttavista ihmisistä blogimaailmassa. Kun ajattelen sinua, ajattelen My Little Poneja, Ahvenanmaata, upeita koiriasi ja ennen kaikkea henkistä antiasi vuosien aikana. Mitä voisi sanoa muista? Michael Kors, Luis Vuitton ja jättikrääsävuosi HenkkaMaukkaa :D
Se, että käsittelet kosmetiikkaa niin luontevasti ei jää taka-alalle. Sinussa on niin paljon muutakin. Mutta olet lahjakas siinä mitä teet parhaiten, annat itsestäsi enemmän kuin tiedät.
Sinun uskollinen lukijasi!
Nasu, lämmin kiitos sanoistasi. En oikein osaa muuta sanoa kuin että <3, jälleen. :)
Tämän täytyy varmasti pitää paikkansa. Ja oikein hyvä niin - siis että annan teidän mielestänne. Ainakin sinun. :)
Luin sattumalta kirjoituksesi, eksyin Indiedaysin etusivulle ja sana kateus herätti huomioni. Olen itsekin satunnainen bloggaaja, jo aikuinen laukku/vaate-genren edustaja. Lukijoita on jonkin verran, ja seuraan muutamia saman tyylin blogeja. Välillä käyn sisustusblogeissa, mutta jossain vaiheessa ärsyynnyin, kun blogeja ei enää erottanut toisistaan yhteistyökumppaneiden tavaralahjojen seasta.
Kateus ei ehkä kuvasta minun kokemustani, mutta vastikään kun luin netistä Nyt-liitteen juttua bloggareiden poikaystävistä, valkeni minulle viimeistään silloin, kuinka piinallisen pinnallista tämä bloggaaminen voi joillekin olla. Erään bloggarin poikaystävä, lahjoja puolisolleen antaessaan, joutuu erikseen miettimään,onhan lahja tarpeeksi "mahtava", jotta sen voi esitellä blogissa. En ole aikoihin kuullut pinnallisempaa toteamusta, joten se jäi mieleeni. Itsekin tuntui viime syksynä jo hassulta huomata, kuinka ostamisesta tuntui tulevan velvoite, jotta olisi jotain uutta blogiin. Katkaisin sen kierteen heti alkuunsa. Mietin, että varmasti muitakin aiheita on, tai sitten pidän taukoa.
Tällä hetkellä on kourallinen blogeja, joita seuraan, ja niistä parissa bloggaaja ostaa aika paljon ja kalliita tuotteita tasaiseen tahtiin. Voihan se toisia ärsyttää ja aiheuttaa kateutta, itse rehellisesti myönnän joskus miettiväni lähinnä, miten kyseisen bloggaaja on päässyt tuohon tilanteeseen, jossa tuhansia euroja menee helposti lyhyessä ajassa itsensä hemmotteluun ja miten nuoret lukijat sen ymmärtävät. Joillakin on vääristynyt käsitys rahan käytöstä ja sen riittävyydestä sekä siitä, kuinka sitä rahaa ansaitaan. En minäkään alle 30-vuotiaana ostanut näitä laukkuja, mitä nyt teen. Koulutus, ammatti, palkka...
Lopuksi, hyvä, kun kirjoit rehellisesti kateudesta. Ei mikään iisi aihe. Mäkin olen kateellinen, mutta ne eivät liity blogeihin, enkä tuo sitä omassa blogissani esille. Oikein hyvää jatkoa!!
Ei jessus....! :-0 Kaikkea sitä..........
Oli pakko etsiä tuo Piiperon mainitsema artikkeli (löytyi googlesta ihan "nyt bloggaajien poikaystävät"). Ei hyvä tavaton! Ovat siis saaneet jopa alennusta huonekaluista sillä ehdolla, että ne näkyvät blogissa, kun esitellään kotia. Mielestäni se on aika härskiä. Moniko tulee ajatelleeksi tuollaista. (Tosin tuokin kyseinen poikaystävä toivoi, että saisivat esim matkoja)
Olen useasti miettinyt näiden "sata kuvaa päivästäni" bloggaajien kohdalla, että kuka niitä kuvia ottaa. Ilmeisesti siis boksereissaan parvekkeella värjöttelevät, töistä myöhästyvät poikaystävät.
Mä en oikeasti ehkä kirjoituksen ensimmäistä kertaa lukiessani miettinyt, että joku voi olla jollekin toiselle oikeasti kateellinen. Niin kateellinen, että jäytää sisuskaluja. En ole ehkä itse koskaan, tai sanotaan ennemminkin pitkään aikaan, kokenut mitään sellaista. En osaa ajatella, että se olisi minulta pois, jos jollain toisella on jotain hienoa.
Olen ehkä jonkun mielestä säälittävä reppana, mutta haaveilen itse tavallistakin arkipäiväisemmistä asioista...
Vaikutat Sanni mielestäni todella mukavalta ja sydämelliseltä ihmiseltä ja blogistasi saa sellaisen kuvan, että sitä tosiaan kirjoittaa joku aikuinen, oikeata elämää elävä ihminen. Omia suosikkejani ovat aina olleet ne ei-meikkiaiheiset postaukset blogissasi. Tai ehkä juuri se, että on molempia. Kosmetiikan ja elämän kohtaaminen;)