20.10.2012

Saippuan kuivattavuudesta

Oppia ikä kaikki, ja aion nyt porautua tarkemmin aiheeseen ”saippua, sen kuivattavuus ja ihon pH”.

Aiemmin julkaisin blogissa kosmetiikan kemian kurssilla saamaani tietoon pohjautuvan jutun saippuasta, jossa väitin, että aito saippua ei kuivata ihoa. Korjataan ja täydennetään tuon postauksen sisältöä nyt tällä tietopaketilla.

(On kyllä jonkin verran turhauttavaa, kun joskus tuntuu ettei lopulta mihinkään tietoon voi luottaa, ei edes siihen mitä kouluissa opetetaan…. Mitä mahdollisuuksia tällöin on omaksua oikeaa, tieteellisesti paikkansapitävää tietoa asioista..?)

Kiinnostus aiheeseen palasi, kun testailin loppukesästä Flow Kosmetiikan kasvosaippuaa. Samaten ehdin testailla töistä saamaani Cliniquen kasvosaippuaa (palaversiota). Ja kuten Flow-jutussa raportoin, saippua jätti ihoni todella nihkeäksi. Sama vaikutus oli Cliniquella. Ja kyllä ihoa myös jonkun verran kiristi pesun jälkeen, tosin enemmän Cliniquella kuin Flow’lla.

Käännyin jälleen kerran aina niin luotettavan ja auttavaisen kosmetiikan tietopankin eli Päivi Kousan puoleen. (Kousa on se johon Suomen media ottaa aina ensimmäisenä yhteyttä kun kaivataan puolueetonta asiantuntijatietoa kosmetiikasta.)

Kysyin Kousalta, mikä voisi olla selitys siihen, että kasvoille tarkoitetut, hellävaraisiksi luvatut saippuat jättävät ihon niin nihkeäksi ja usein vielä kiristävän kuiviksi. Kerroin, mitä meille oli koulussa opetettu kosmetiikan kemian tunnilla; "aito saippua jättää iholle rasvaa, sulfaatit taas poistavat iholta rasvaa".

Päivi Kousa vastasi, ettei asia ole ihan noin yksiselitteinen. Hän aloitti kertomalla, ettei ”oikealle saippualle” ylipäänsä ole virallista määritelmää, eli ilmeisesti edes aiemmin kuvittelemani SAIPPUA = rasvoja keitetään emästen kanssa, ei ole ainoa ”oikean” saippuan resepti.

Kousan mukaan saippuan teho ja vaikutukset iholle riippuvat mm. seuraavista asioista:

1. Mitä rasvoja tai öljyjä on käytetty. Öljyn ja rasvan laatu, joista saippua on tehty, vaikuttavat hoitavuuteen.

Eli kyllä, ”oikea” saippua jättää iholle rasvaa, niin kuin opin koulussa, mutta se yksinään ei riitä takaamaan saippuan hoitavuutta ja hellävaraisuutta.

2. Liian voimakkaiden emästen jäämät. Aito saippua voi sisältää liian tujuja jäämiä emäksestä (ellei valmistaja ole ollut tarkkana asian kanssa), jolloin saippuan pH voi olla liian emäksinen ja tehdä ihosta nahkean ja kuivan tuntuisen. Tällöin saippuan rasva tai öljy ei riitä kompensoimaan sitä.

Terveen ihon pH on n. välillä 5,4-5,9. Saippuan pH voi olla jopa 11.

Tieto siitä, kuinka emäksistä saippuapala on, voi olla kiinni valmistuserästäkin. Jos pakkauksessa ei lue pH:ta, ei voi kokeilematta tietää tuleeko iho nahkeaksi vai ei. (Valmistajan ei tarvitse ilmoittaa pH:ta. Apteekin nestesaippuoissa se useimmiten mainitaan mutta palasaippuoissa en ole koskaan tällaista merkintää nähnyt...)

Ihon nahkeus ei kuitenkaan aina johdu pelkästä pH:sta. Syynä voi olla sekin, että pesevät ainesosat ovat liian voimakkaita ja liuottavat ihon pintaa suojaavaa hydrolipidikalvoa.

Edellisessä saippuaa käsittelevässä postauksessani väitin, että sulfaatit ja muut synteettiset pesevät ainesosat ovat järjestään voimakkaampia ja näin ollen potentiaalisesti kuivattavampia kuin aito saippua. Tämä ei kuitenkaan pidä Kousan mukaan täysin paikkaansa.

Pinta-aktiivisten (pesevien) aineiden vaikutus on täysin määrästä kiinni, sekä siitä, mitä hoitavia ainesosia kuten rasvaa ja öljyjä, pesuaineeseen on lisätty. Eli putsarisi, jossa lukee pesevänä ainesosana vaikka ’sodium laureth sulfate’, saattaa yllättäen ollakin miedompi kuin ekokaupasta ostamasi palasaippua.  Inci-listaa lukemalla ei aina selviä, kuinka voimakkaasti pesevä ainecocktail on kyseessä.

Jos haluaa pelata varman päälle ja pestä ihoaan mahdollisimman hellävaraisesti, ovat vaihtoehtona öljy- ja voidepesut. Eli ihan vaikka Aqualan L:llä voi pestä ihonsa, niin kuin monet atoopikot tekevätkin. Voimakas meikki lähtee öljyllä. Jos tuotteessa lukee "cream wash" tai "gentle" tai "sensitive skin" tai muuta vastaavaa, ei se vielä ole tae tuotteen todellisesta hellävaraisuudesta.

Itse aion muuten ihan silkasta uteliaisuudesta ostaa apteekista pH-liuskoja ja mitata käyttämien putsareiden - etenkin niiden palasaippuoiden - emäksisyyden. Tosin noiden liuskojen tulos on kuulema vain suuntaa-antava. Mutta kertoo varmasti jotain, ja tämä on minusta erittäin mielenkiintoista! Haastattelin Kousaa juuri ennen reissuun lähtöä, ja pH-lappuprojekti jäi näin ollen odottamaan paluutani. Jouluna sitten testilabra pystyyn!

P.S. Ei kuitenkaan unohdeta, että palasaippuallahan on synteettisiin nestesaippuoihin verrattuna yksi kiistaton etu - ympäristöystävällisyys. Ei maatumattomia ainesosia tai luontoon kerääntyviä, kuormittavia pakkauksia. Tämä varmasti selittää osiltaan saippuan suosiota ja sitä, miksi sen käyttö, mahdollisesta kuivattavudestaan huolimatta, on perusteltua.

Muut kuvat kuin omani täältä, ja täältä.

Ei kommentteja
19.10.2012

Terveisiä Suomesta

Olen saanut kuvaterveisiä koti-Suomesta. <3

.

Kylläpä siellä onkin syksyistä....

.

Minulla on kyllä hassu perhe. Olemme tosi, tosi läheisiä, ja kotona olen yhteydessä siskooni ja äitiini melkein päivittäin. Mutta nyt kun olen reissussa, on välillä tuntunut siltä että olen perheelleni ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Äitini, joka normaalisti lähettelee random-sähköpostiviestejä useita kertoja viikossa, on muistanut minua yhdellä viestillä koko matkan aikana. Ei, itse asiassa kahdella. Mutta toisessa ei niinkään kysytty matkakuulumisia vaan sitä, miten penteleessä hän saa Dermosilin suihkugeelin toimimaan ”kun tässä ei ole mitään korkkia”. (”Äiti, purista sitä purkkia niin pohjasta avautuu aukko joka vapauttaa suihkugeeliä.”)

Totti ja Viivikin tuntuvat kaipaavan minua enemmän kuin emäntänsä. Kysyin mieheltäni viime viikolla mitä siskolleni oikein kuuluu kun en ole kuullut hänestä mitään. Mr Karkkipäivä kertoi, että siskoni oli havahtunut siinä vaiheessa, kun työkaverinsa olivat kommentoineet reissuani. Tosiaan, siskoni työkaverit seuraavat blogiani – hän ei.

Sitten sain häneltä yhden tekstiviestin. <3

Ei, kyllä mä tiedän että olen perheeni ajatuksissa. Yllätyin vain ehkä silti puhelimen ja sähköpostin hiljaisuudesta...  Ehkä mulle annetaan tilaa olla yksin kun kerran yksin halusin lähteä...?

Siskoista puheen ollen. Näyttää siltä, ettei matkakassani mitenkään riitä Ecuadoriin. En pääsekään tapaamaan nuorinta siskoani. :( Olin niin kovasti odottanut sitä. Mutta siinä missä Euroopassa voi suhailla alle viiden kympin lento/laiva/junalipuilla, uppoaisi Etelä-Amerikan lentoihin lähemmäs 4-numeroinen luku. :/ En ole onnistunut löytämään mitään edullista.

Mutta tapaamme jouluna....! Siskoni on viimein palaamassa kotiin. Ainakin hetkeksi.

Odotan tätä joulua enemmän kuin mitään muuta juhlaa moneen vuoteen...!

Ei kommentteja
18.10.2012

Sannin herkkucorner: Kreikkalainen ruoka

Jokunen lukija on kysellyt minulta miten ruokavalioni noudattaminen on onnistunut matkan aikana. Kiitos ihanan kreikkalaisen keittiön runsaine kasvisruokineen, ruokavalion kanssa ei ole ollut mitään ongelmia.

Harvan maan keittiöstä löytyy yhtä monipuolista kasvisruokien kirjoa. (No, Intia saattaa mahdollisesti olla poikkeus…:)) Kasvisruoat löytyvät orektika/mezedes- eli alkupala/”tapas”-listalta, ja monissa tavernoissa meze-annokset ovat niin suuria että yhdellä tai kahdella mezellä saa masun ihan täyteen. Salaateista puhumattakaan. Tosi harvoin tilaan mitään pääruokalistalta.

.

Kreikassa käytetään paljon kesäkurpitsaa ja munakoisoa, jotka kuuluvat Suomessakin lempparikasviksiini. Täkäläisiin suosikkiruokiini kuuluvat sipulilla ja tomaatilla täytetty munakoiso (imam), kesäkurpitsapyörykät (no noissa on tietysti vähän käytetty jauhoa), kermassa haudutetut sienet, juustotäytteiset paprikat ja katkaravut tomaattikastikkeessa. Mustekalaakin syön silloin tällöin. Eilen söin itse asiassa pienessä Rinan kylässä Kalymnoksella elämäni maukkainta grillattua kalmaria.

Proteiinin saanti on ikävä kyllä jäänyt vähäiselle. Kotona syön päivittäin kananmunaa, soijaproteiinia ja kalaa jossain muodossa, mutta täällä proteiiniannokseni rajoittuvat satunnaisiin omeletteihin ja seafoodiin. Kala on täällä sen verran hintavaa että sitä en syö edes kerran viikossa. Hullua kyllä jopa säilyketonnikala on kallista. Purkilla on hintaa keskimäärin 3-4 euroa..! Jostain suuremmista ruokakaupoista sitä saattaa tuurilla löytää alle kahdella eurolla.

Kala- tai seafood-annoksen saa ravintolasta yleensä alkaen 10-12 eurolla. Kasvisruoan, vaikkapa nyt jotkut pyörykät tai imamin, saa alkaen 3,50 eurolla. Ei tarvitse miettiä kumpaako tilaan. Munakkaiden hinnoittelu ravintoloissa on muuten hyvin mielenkiintoista. Omeletin voi saada kolmella eurolla tai sitten yhdeksällä. Ihan samankokoisen siis. Ja ihan yhtä ruttuisesta tavernasta.

Toivoisinpa, että voisin "ylpeillä" sillä että en ole langennut matkan aikana vääriin ruokahoukutuksiin.

En kuitenkaan voi.

(Ne jotka eivät oikein jaksa karppausjuttuja voivat lopettaa lukemisen tähän.)

Viime viikolla huomasin yllättäen olevani turvoksissa. Siis en mitenkään ”hops-tulipa-syötyä-tuhti-ateria” –turvoksissa vaan ihan kunnolla, raskausmaha-tyyliin, monta päivää kestävästi. Niin että koko ajan oli epämukava olo. Itse asiassa – sellainen olo joka oli minulle hyvinkin tuttu ennen VHH-ruokavalioon siirtymistäni.

En ole kokenut pallomahaa tarkalleen ottaen 15 kuukauteen. Aloin miettiä. Ei kai tämä voinut hiilareista johtua kun enhän mä ollut syönyt kuin ne Korresilla tarjotut piirakat…? Vai olinko…?

Hetkinen... Kun aloin ajatella asiaa, niin Santorinin-houstinihan valmisti yöllisissä bileissä sandwichejä joista en kehdannut kieltäytyä… Ja yhtenä aamuna hän oli leiponut juustopasteijoita joita myös söin kohteliaisuudesta kaksi vai olikohan kolmekin… Ei hitto ne oli hyviä. Ja enkös mä jopa ostanut ihan itse yhden pinaattipiirakan laivaevääksi….? Ja mitenkäs ne Karpathoksella nautitut jäätelöt..?

Aloin tehdä listaa (no mitäpä muutakaan ;)) syömistäni ”vääristä ruoista”, ja pian huomasin että satunnaisiksi ja harvalukuisiksi kuvittelemani hairahdukset olivat muodostaneet säännöllisen kuvion. Olen täällä - muka huomaamattani - syönyt joka viikko vähintään kolmena päivänä ruokia kuten piirakoita, jäätelöä, friteerattua kalmaria, sämpylää (!) ja suklaamakeisia.

Nyt – haluan että ymmärrätte ettei mulle varmaan tekisi yhtään pahaa saada muutama lisäkilokin. Kaloreita mä en laske. Mutta sitä hiilaripöhöturvotusta en halua takaisin. Olen ollut niin onnellinen kun pääsin siitä olotilasta eroon ruokavalion vaihdoksella. Ja täällä sitä oltiin kaikessa hiljaisuudessa ja huomaamatta taas popsimassa tuota olotilaa takaisin.

Piirakat, jäätelöt ja friteeratut ruoat saivat jäädä siihen.

Kotona on helppoa. Kun mieleni tekee jotain makeaa herkkua kuten leivonnaista, niin sen kuin uuni lämpiämään ja soija-, manteli- & kookosjauhoista ja steviasta muffinssit tai kakut kasaan. Tai jos tekee mieli leipää niin ei kuin näkkärit tai mantelisämpylät esiin. Täällä siihen ei ole mahdollisuutta. Ja näköjään tällainen tilanne paljastaa mun heikkoudet joita 15 kuukautta ei ole muuttanut lopulta miksikään.

Karkki ei ole koskaan ollut mun ongelma. Not my drug of choice (blogin nimestä huolimatta). Ei tehnyt millään lailla tiukkaa jättää pois makeisia. Mutta leivonnaiset. Kreikassa rakastetaan piirakoita. Ihania, lehteviä, filotaikinaan leivottuja juusto-, pinaatti- ja kermapiirakoita. Leipomojen tiskit pursuavat niitä aamuisin. Kyllä mä voin tunnustaa, että kun tunnen vastaleivotun tiropitan tuoksun niin olo on kuin alkoholistilla joka saa vainun vodkasta.

Huokaus. Mutta kuten sanottua, mikään addiktoiva ei ole hyvästä. Ja mieluummin pidän kevyen, miellyttävän oloni kuin vedän piirakkafiksini ja kärsin ilmapallomahasta. Ehdottomat kiellot eivät minusta ole järkeviä, ja jos syön yhden leivonnaisen vaikka pari kertaa kuussa niin eihän se nyt mitään tee. Mutta kun syön yhden, niin niitä alkaa tehdä mieli lisää…. Yhden syötyään on helppo perustella toisenkin ottaminen. Jne jne.

Ymmärrätte mitä tarkoitan.

Leipomojen ovet saavat nyt pysyä multa kiinni, ja kohteliaisuudesta en enää osallistu mihinkään keskiyön paahtoleipäbakkanaaleihin.

Turvotus on muuten nyt tipotiessään. :)

Ei kommentteja
16.10.2012

License to shop!

Nyt ollaan sitten päästy matkalla siihen potentiaalisesti ilahduttavaan pisteeseen, jossa kosmetiikka alkaa loppua ja uutta on ostettava tilalle. Aurinkovoide, vartalovoide ja suihkugeeli ovat finito. Shampoo ja hoitis loppuvat nekin ihan justiinsa. Yritän tosin budjettini takia saada ne venymään ensi maanantaihin saakka jolloin voin täydentää pullot ystävieni luona Ateenassa. ^_^

Tällä matkallahan ei ole tarkoitus - eikä oikeastaan mahdollisuuskaan - shoppailla mitään muuta kuin ne ihan välttämättömät kamat jotka loppuvat tai hajoavat reissun aikana.

Tänään pääsin erittäin pitkästä aikaa ostamaan kosmetiikkaa tarpeeseen. Toivottavasti tämä ei kuulosta kenenkään korvaan ylimieliseltä, mutta se tuntui niin kivalta! ^_^ Ei ole mikään salaisuus, ettei minun työni ja blogini takia ole tarvinnut hankkia tarpeeseen yhtäkään kosmetiikkatuotetta viimeisen kolmen vuoden aikana. Kaikki perustuotevarastot suihkugeeleistä kosteusvoiteisiin ja ripsareihin ovat täynnä vuoteen 2050 saakka. Tai siltä musta ainakin tuntuu. :)

Ja kuten olen joskus blogissa maininnutkin, niin vaikken suoranaisesti sure sitä että saan tuotteita veloituksetta, niin kyllä mä vähän haikeana muistelen niitä aikoja jolloin sai lähteä shoppailemaan kosmetiikkaa kun joku tuote oli tosiaankin lopussa.

Sanni ylpeänä esittää: pienet Kreikan kosmetiikkaostokseni. :)

Etummaisena kasvojenkuorinta (Korresin timjami-hunaja) jota en olisi tarvinnut ja jollaista minulla ei alunperinkään ollut reissussa mukana, mutta kaiken tämän hikoilun ja aurinkorasvojen holvaamisen keskellä aloin tuntea, että ei hemmetti nyt on niin "tukkoisen" tuntuinen iho naamassa että pakko päästä kuorimaan. Ja tuollainen Korresin matkakokoinen kuorinta maksoi vain 3,90 e.

Kuten kuvasta näkyy, niin täälläkin toki metsästän tarjouksia! ^_^ Pähkäilin pitkään mitkä Korresin suihkugeelin ja vartalovoiteen kotiutan, ja lopulta valinta osui Mango-suihkugeeliin ja Vanilja-Luumu-vartaloemulsioon. Hintaa noilla oli 5 ja 7 euroa, Suomessa hinnat muistaakseni vähintään tuplat ellei triplatkin....

Aurinkovoiteen osto oli kääntyä melkein farssiksi. Kamoon, nyt ollaan Kreikassa, ja täällä on (no, ainakin Kalymnoksella) ihan surkeat aurinkovoidevalikoimat! WTF? Paikallisessa Hondos Centerissä, joka siis on vähän niinkuin Kreikan oma Kicks tai Sephora, oli kaksi aurinkovoidetta. Kyllä. Kaksi kappaletta koko 3-kerroksisessa myymälässä. Ne olivat SK 30 ja SK 50. Kun juuri loppunut Nivean kymppikin on ollut aivan liian korkea (älkää sanoko mitään te UV-huolehtijat, tiedän, tiedän), niin en tosiaankaan ala voitelemaan itseäni noilla lukemilla.

Apteekeista sentään löytyi useampi kappale aurinkovoiteita. Mutta jälleen samat kertoimet. Alin SPF 30. Ei kiitos. Mun ihohan on tällä hetkellä niin tottunut aurinkoon etten palamisen pelossa tarvitsisi voidetta lainkaan (joinain päivinä tunnustan skipanneenikin...), mutta haluan kuitenkin edes jonkun suojan ihon vanhenemista vastaan. Mutta 30? Niin huolissani en vielä ole. Haluan ruskettua.

Vihdoin viimein bongasin sitten eräästä ruokakaupasta Avonin SK 6 -kuivaöljyn. En tiedä miten tuote on sinne päätynyt myyntiin, kun Avoniahan saa oikeasti vain Avonin omilta konsulenteilta, mutta sielläpä tuo kuitenkin oli. Ja vieläpä ilahduttavaan 8 euron hintaan. (Aurinkovoiteet ovat täällä paljon kalliimpia kuin Suomessa, normaalisti hinnat alkaa jostain 15 eurosta.) Tuo suihke on kyllä tosi ihanan tuoksuinen...

Näiden lisäksi olen tehnyt matkan aikana vielä yhden kosmetiikkahankinnan, joka oli turhaakin turhempi. Puuteri. Koska kerta kaikkiaan unohdin puuterin kotiin. En käytä puuteria paljonkaan, mutta olen sen verran turhamainen, että kun naama kiiltää, niin haluan että käsilaukustani löytyy jotain jolla saan sen katoamaan. Ja täällähän naama kiiltää. Lisäksi puuterin mukana kotiin jäi taskupeili, jota ilman en myöskään oikein osaa olla.

Tuntui ihan järjettömän typerältä laittaa rahaa puuteriin, ja käytin hyvän tovin löytääkseni sen kaikkein edullisimman vaihtoehdon. Joka oli loppujen lopuksi kolmen tuotteen kombo. Hassua kyllä, perusmarkettimeikit ovat Kreikassa Suomea kalliimpia, ja täältä et löydä mitään Rimmelin tyylistä kympin puuteria. Niinpä halvimmaksi tuli ostaa puuterirasian komponentit erikseen: refill-nappi, puuterivippa ja peili. Uskokaa tai älkää, mutta säästöluonne minussa on niin voimakas, että todella teen näin vaikka vain säästääkseni 2 euroa. Olisihan paljon helpompaa kaivaa laukusta yksi rasia jonka sisällä peili, vippa ja puuteri. Mutta ei. En voi itselleni mitään. Olin tyytyväinen säästettyäni sen pari euroa. ^_^

* * * * *

 

Meanwhile, aamut täällä Kalymnoksella eivät ole mitenkään kehnoja….

 

..

Ei kommentteja
14.10.2012

...ja sitten vähän meikkihömppää! :)

Jos ihmettelette miten mulla on aikaa tehdä reissussa näin tiheästi postauksia, niin syy on tällä hetkellä matkakassassa. ^_^ Olen jäljessä budjetistani enkä voi/halua mennä ulos iltaisin kun hyvä ruoka ja viini houkuttavat ja nyt täytyy hetki pitää kukkaron nyörit tiukemmalla. Niinpä olen tänäänkin (lue: lauantaina) viettänyt monta tuntia hotellissani huokaillen koneen äärellä.

(Keskellä päivää en sentään istu julkaisemassa blogijuttuja vaan tämä postaus on ajastettu ja samoilen tätä lukiessanne Kalymnoksen naapurisaarella Leroksella :)).

.

Syyskuun kastemeikki-postauksessa tutustuitte jo Jemma-lemppareihini eli voidemaiseen poskipunaan, kuultovoiteeseen ja kiiltopunaan.

Tässä vielä toisentyylinen Jemma-meikki sekä yleiskatsaus tähän minullekin aiemmin täysin tuntemattomaan sarjaan.

Jemma Kidd on brittiläinen ex-malli ja meikkitaiteilija joka, niin kuin moni muu tunnettu meikkitaiteilija, perusti nimensä ympärille oman meikkisarjan. Merkin koko nimi on Jemma Kidd Make Up School.

Maahantuojalta saamani viiden tuotteen näytesetin perusteella pidän meikkien laatua erinomaisena. Tykkään tuotteissa niiden järkevästä, yksinkertaisesta muotoilusta (pinta mm. on mattaista ”nahkeaa” muovia joka pitää tuotteet paremmin paikoillaan meikkipakissa ja hyppysissä) sekä Jemman maanläheisestä lähestymistavasta. Itse asiassa tunnistan itseäni Jemman tavassa kommunikoida asiakkailleen.

Joka tuotteen mukana seuraa pieni ”Make Up School” –lappunen, jossa Jemma kertoo hyvin tavismaisesti ja helppotajuisesti miten tuotetta kannattaa käyttää. Nimensä mukaisesti tuotteet muodostavat infoineen ”meikkikoulun”. Jemman kotisivulla on vielä lisää vinkkejä.

Eye Wardrobe Colour Quartet, sävy 01 Grey.

Tässä Jemma-meikissä olen käyttänyt Colour Quartet 01 Grey –palettia, Define Stay-Put-kynää ja Hi-Shine Hydrating Glosstick -punaa sävyssä Hibiscus.

.

Hi-Shine Glosstickit tekevät nimensä mukaisesti hyvin kiiltävää ja läpikuultavaa jälkeä. Koostumus on pehmeä ja huulirasvamainen ja puna tuoksuu tosi hyvälle. Aiemmassa dewy-meikissä taputtelin punan sormella jolloin sain vain aavistuksen sävyä, oikeastaan tykkään käyttää tätä Hibiscus-sävyä enemmän sillä tyylillä.

Tilasiko joku muuten sen Dewy Glow -highlighterin? Olisi kiva kuulla mitä olette tykänneet siitä!

Jemman meikkejä Suomessa saa CandyShop-nettikaupasta.

Ei kommentteja
13.10.2012

Hetki

Tänään aamulla oli sellainen satumainen hetki. Niitä tulee välillä. Jolloin on aivan erityisen iloinen, kevyt ja onnellinen olo.

 Istuin Symin satamassa odottamassa laivaani. Katselin ihmisiä ja kuuntelin keskustelunpätkiä. ”Jos kysyt vielä yhdenkin tyhmän kysymyksen niin äiti suuttuu”, kuulin nuoren, välillä englantia, välillä kreikkaa puhuvan naisen sanovan tyttärelleen. Lapsi vaikeni. ”Oletko sinäkin menossa Kosille?” kysyi italiaksi murtava nainen minulta. ”En. Kalymnokselle.” ”Mutta sama laiva?” Nyökkäsin.

Symi levittäytyi ympärilläni epätodellisen kauniina vielä kolmenkin päivän jälkeen. Ehkä tähän tottuisi ajan kanssa jos tänne jäisi asumaan..? Kuin heräisi joka aamu jossain maalauksessa… Pekka ja Lasse ovat asuneet täällä kymmenen vuotta. He eivät vieläkään ole kyllästyneet maisemaan. Talot ovat kuin koruja. Pieniä, maalattuja helmiä.

Laiva saapui.

Dodekanisos Pride. Yksi Dodekanesian saaristossa puikkelehtivista katamaraaneista. Tämä laiva liikennöi väliä Rhodos-Symi-Kos-Kalymnos-Leros-Lipsi-Patmos joka päivä. Saarten väliset matkat ovat lyhyitä.

Katsoin kuinka laivan portti avautui ja ulos ryöpsähti joukko Rhodokselta kotiin palavia symiläisiä, ruskettuneita, iloisen näköisiä turisteja aurinkolaseineen ja rantakasseineen sekä miehiä rahtaamassa ruokatavarakuljetuksia. Symille saapui tänään tuoretta tomaattia, persiljaa, banaania… Symillä ei viljellä mitään itse. Kaikki vesi ja ruoka paikallisia katkarapuja ja kalaa lukuun ottamatta tuodaan Rhodokselta.

Välillä Symin kauppojen hyllyt ovat tyhjiä, kuulin Lasselta. Meren ollessa levoton eivät ruokatoimitukset kulje ja sitten Symillä ei syödä tuoreita vihanneksia viikkoon. ”Mutta sellaista se on”, Lasse nauroi.

Nousin laivaan. Se lähti välittömästi. Katamaraanit ovat kuin saarten välisiä busseja, pysähdykset ovat nopeita ja tehokkaita.

Asetuin ulkokannelle aurinkoon. Hymyilin loittonevalle Symille. Ympärillä kimalsi meri ja maisemaa reunustivat aamuautereiset saarten siluetit.

Mitähän söisin Kalymnoksella lounaaksi…?

Ei kommentteja
12.10.2012

Spotlight: Symi

Olen tainnut löytää suosikkisaareni Kreikassa.

Symi.

Symi Townin satamaa Yialosta pidetään yhtenä Kreikan kauneimmista. Ja syystä. Luulen että mulla loksahti suu täällä vielä pahemmin kuin Santorinilla.

(Kaikki jutun kuvat voi muuten klikata suuremmiksi.)

Satamaa reunustavat korkeille kallioille nousevat värikkäät, uusklassiset talot ovat kuin sadusta. Ei, nämä värit eivät tule mistään kameran asetuksista. Täällä näyttää juuri tältä.

Kun nousin laivasta, minun teki mieli mennä katsomaan julkisivujen taakse olisiko kyseessä sittenkin vain teatterin kulissi.

Symi sijaitsee Dodekanesian saariryhmässä lähellä Rhodosta ja Turkkia. Rhodokselta tänne on matkaa katamaraanilla vain tunti ja tavallisella paatilla 1 h 45 minuuttia.

Symillä ei ole charter-turismia. Tänne ei siis voi ostaa suoraan pakettimatkaa. Symillä käy päiväretkeläisiä Rhodokselta, muuten saaren turistit ovat purjehtijoita tai omatoimimatkailijoita. Uudet Symin ystäväni kertoivat, että kesällä satama on täyteen pakattu jet set -porukan huvipursia, mm. Jordanian kuninkaalliset ovat täällä kesäisin tuttu näky.

Elegantti Symi ei ole perhelomakohde, vaan ehdottomasti enemmän aikuiseen makuun. Turistirihkamakaupat loistavat (ainakin nyt lokakuussa) poissaolollaan, sen sijaan satamaa reunustavat tunnelmalliset ravintolat joita löytyy joka makuun perinteisestä tavernasta hienostuneempaan fine diningiin.

Symi Townilla on toinenkin puoli - kaupungista melkein puolet koostuu toisessa maailmansodassa tuhoutuneista talonraunioista. Ne on jätetty rapistumaan.

Symi oli aikoinaan yksi Kreikan vauraimmista saarista. Tätä tarinaa kertovat Kali Strataa reunustavat upeat 1800-luvun kartanoiden rauniot. Kuvan talo on suosikkini. Todella kaunis rakennus vielä pommituksen jäljiltäkin, ja saa ajatukset lentämään aikaan jolloin se on seissyt kaupungin pääkadulla uljaana ja täynnä elämää...

Uusi ja vanha seisovat Symillä rinta rinnan. Keskustelevatkohan talot päivittäin kadun yli... Rauniolla on varmasti ollut paljon kerrottavaa keltaiselle naapurilleen...

Symillä on parhaimmillaan ollut yli 22 000 asukasta. Toisen maailmansodan jälkeen asukasluku putosi kuuteen tuhanteen. Yli puolet symiläisistä emigroitui Australiaan.

.

.

Oikeasti - eikö nuo talot näytä ihan legoilta jotka voisi vain poimia irti tuosta rinteestä..? :)

Yialoksen keskustaa linnoitukselta kuvattuna.

Symi Town on saaren ainoa mainittava asutuskeskus, kaupungin lisäksi saarella on vain pari hassua muutamista taloryppäistä koostuvaa kylää sekä suuri luostari (joka on muuten Kreikan kolmanneksi tärkein pyhiinvaelluskohde).

.

Symi Town jakautuu kahteen alueeseen, satamaan eli Yialokseen ja yläkylään eli Chorioon. Chorioon johtava 400 marmorirappusen katu on nimeltään Kali Strata. Minun majapaikkani muuten oli tämän kadun puolivälissä. Hyvää hyötyliikuntaa! ^_^ Maisemat kattoterassilta olivat vaivan arvoiset.

Chorio.

Chorio on pienten, nimettömien, kapeimmillaan miehen hartioiden levyisten pikkukatujen ihastuttava labyrintti. Täällä ei kuitenkaan tarvitse huolestua eksymisestä - kaduilla on joku kumma logiikka ja vaikka et tietäisi yhtään mihin olet menossa päädyt lopulta aina takaisin tutuille hoodeille.

Myös Chorio on täynnä talovainajia.

.

.

Jos etsit Symi Townin upeinta näköalapaikkaa, se on noiden vanhojen tuulimyllyjen alapuolella. Tuulimyllyiltä on lyömättömät näkymät sekä alas Yialokseen että toiselle puolelle Chorioon.

- - - - - - -

Ja nyt - "epilepsiavaroitus". :D Laitan nyt kuitenkin muutaman miniatyyrimoodilla otetun kuvan koska erittäin moni lukija niitä vielä toivoi. Te muut - teitä on varoitettu. Nyt silmät kiinni. ^_^

.

.

.

.

.

  

 - - - - - -

Symille pääsee Rhodokselta päivittäin useilla eri yhteyksillä, ja lippu yhteen suuntaan on halvimmillaan 8,50€. Lentokenttää Symillä ei ole. Jos olet Rhodoksella, älä missään nimessä jätä vierailematta tällä ihastuttavalla naapurisaarella.

Tai mikäli haluat palan kauneinta Kreikkaa viehättävällä tunnelmalla ilman turistimassoja - unohda muut saaret ja tule lomailemaan Symille. Et tule pettymään.

Sanni suosittelee....

...majoittumista Yialoksen rinteille ja maiseman hengittämistä sisään joka solulla

...kiireetöntä harhailua Chorion pikkukujilla

...Symi Shrimps -annoksen tilaamista Meraklis-tavernassa

...syventymistä hyvään kirjaan ja kahviin yhdessä ylä-Kali Stratan tunnelmallisista kyläkahviloista

Ei kommentteja
11.10.2012

Thru Self-Timer

 Tänään oli ihana päivä. Heräsin jo ennen kuutta ja lähdin kävelylle. Kävelin, uin, luin ja otin aurinkoa koko päivän. Aivan ihanaa. Rauhallista.

Symi on täyttänyt kaikki odotukset ja palan halusta päästä kertomaan teille enemmän tästä uskomattoman viehättävästä saaresta. Tänä iltana en kuitenkaan ehdi sitä tehdä sillä olen menossa vierailulle uusien suomalaisten ystävieni luokse. Luitte oikein - suomalaisten. ;) Tutustuin eilen tänne saavuttuani ensi töikseni saaren ainoisiin suomalaisasukkeihin.

.

Kiitos lukijani, luen parhaillaan "Eat, Pray, Lovea". :)

 

* * *  * * *  * * *

Sitten tällainen ihan erillinen osio jonka meinasin ensin julkaista omana postauksenaan mutta en taida jaksaakaan.... Menee tähän perään.

Olen harmikseni onnistunut aiheuttamaan osalle lukijoistani ikäviä oireita huimauksesta ahdistukseen ja lievään ärtymykseen käyttämällä ahkerasti lainakamerani pienoismallikuvausmoodia.

On kurjaa että kuvillani on näin kyseenalaisia haittavaikutuksia. En käytä miniatyyriefektiä vain siksi, että kuvat näyttäisivät pienoismalleilta. Tokihan itsekin väsyisin jos kaikki kuvani olisivat kuin pikku-Lassen lelukaupungista. Käytän tämän tilaisuuden hyväkseni valottaa tärkeintä syytä, miksi olen jumittunut tämän moodin käyttöön.

Se syy on värit.

Kaikkihan me toivomme, että kun otamme kuvan, sen värit näyttäisivät valmiissa printissä tai koneen ruudulla mahdollisimman eloisilta ja alkuperäiselle uskollisilta. Etenkin meikkikuvissa tämä on erinomaisen tärkeää. Mutta tokihan näen lomakuvanikin mielellään mahdollisimman kauniin ja aidon värisinä.

PowerShot G12 ei ikävä kyllä havaintojeni mukaan toista värejä kovinkaan todenmukaisesti kaikissa tilanteissa. Kuvat ovat totuutta paljon haaleampia, kuin "kivipestyjä". Kamerassa on "Erittäin elävä" -kuvausasetus, joka käytännössä tekee kuville saman kuin jos vedät Photarissa värisaturaatiot melkein maksimiin. Tuloksena on usein liian värikäs kuva, joka ei vastaa kohteen aitoa sävyintensiteettiä.

Ihan vahingossa huomasin, että Pienoismalli-asetuksella värit toistuvat todella kauniisti ja vastaavat käytännössä sitä mitä silmilläni kuvaustilanteessa näen. Haittapuolena tässä on se, että kuvaan tulee tietysti aina myös tilti/shift -efektiin kuuluvat blurrit kuvan ylä- ja alalaitaan. Minua tämä ei haittaa, sillä pidän muutenkin lyhyen syväterävyysalueen hyödyntämisestä kun kuvaan. Mutta teille tämä on aiheuttanut päänsärkyä.

En tiedä auttaako tämä selitys teitä kestämään blurrikuvia yhtään sen paremmin, mutta ajattelin kuitenkin tarjota tämän taustatiedon niin ettei jengi kuvittele että jostain syystä haluan kaikkien kuvieni näyttävän miniatyyreiltä tai muuten vain "taiteellisesti" blurratuilta. Värit ovat minulle todella tärkeitä, ja olisin kovin iloinen jos Canon olisi tehnyt pienoismallimoodin värimäärittelyn myös saataville "tavalliseen" kuvausmoodiin. Tällaisenaan, kun kuvaan perusmanuaaliasetuksilla, tekee mieli säätää jälkikäteen jokaisen kuvan värit vastaamaan paremmin todellisuutta...

 

Ja toinen esimerkki samoilla asetuksilla. Näette, että sävyt ovat selvästi parhaimmat keskimmäisessä.

Tunnustan kuitenkin olevani aika herkkänahkainen, ja koska tarpeeksi moni on kommentoinut ettei kestä tällä moodilla otettuja kuvia, niin en enää julkaise sellaisia blogissa.

Kiitos ja anteeksi.

Ei kommentteja
10.10.2012

Tapaus Rhodos

Rodos. Rhodos. Tai Roodos. Miten vain haluatte.

Myönnän, että minulla oli Rhodosta kohtaan hieman ennakkoasennetta, eikä paikka ole koskaan kuulunut niiden Kreikan saarten joukkoon, jotka erityisesti vetävät minua puoleensa. En todennäköisesti olisi tullut Rhodokselle elleivät laivayhteydet seuraaville saarille olisi sitä vaatineet.

Asenteeni oli perusteltu, ja Rhodos Town osoittautui juuri sellaiseksi Suomen etäsaarekkeeksi kuin olin arvellutkin. Vaikka on jo lokakuu ja ollaan kaukana vilkkaimmasta sesongista, on Rhodos edelleen suomalaisten turistien kansoittama. Osa saaren suomalaisista toki asuu täällä pysyvästi eikä vain pelkästään turisteile. Mutta totuus on se, että täällä saattaa unohtaa olevansa Kreikassa. Yhtään liioittelematta joka toinen vastaantulija etenkin New Townin puolella on suomalainen, ja kuulen suomea jopa hotellihuoneeseeni kadulta ja viereisen talon parvekkeilta.

Olen pahoillani, Rhodos, mutta täältä haluan  eteenpäin. Ja nopeasti.

Älkää ymmärtäkö väärin. Täällä on kaunista ja viihtyisää, ja kaupunki on sen verran suuri (40 000 asukasta) että joukkoon mahtuu toki aimo annos paikallisväestöäkin eikä tämä ole mikään pelkästään turisteja varten rakennettu lomakeskus. Ja kaltaiselleni antiikin nähtävyyksistä kiinnostuneille saarella on paljon nähtävää.

Mutta. Makuja on monia, ja minä pidän enemmän niistä vähemmän kaupallisista Kreikan saarista. Haluan pystyä kulkemaan katuja kuulematta tervehdyksiä omalla kielelläni. Ja olen iloinen, jos en joka korttelissa kompastu turistirihkamakauppoihin. Ne ovat rumia. Hyvin rumia. Etenkin kun niitä näkee jossain erityisen historiallisessa ympäristössä. Kontrasti esimerkiksi Rhodoksen kuvauksellisen vanhan kaupungin ja sen muutamat kadut vallanneen "krääsä-disneylandian" välillä on aika kamala.

Onneksi kulttuuriperintönä suojellusta vanhasta kaupungista löytyy myös rihkamavapaita alueita. Nämä kuvat ovat sieltä (lukuunottamatta Suleiman moskeijaa, se on turistikadulta päin kuvattu).

Kaunista.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

Ja kai se on lyötävä pöytään todistusaineistoa omasta autenttisesta suomituristielämyksestäni. Olihan se tämäkin vain koettava. ^_^

Dannyn keikalla oli muuten oikeasti hauskaa. Danny rokkaa! :)

.

Tänään matkani jatkuu Symin pienelle saarelle, jota pidetään yhtenä Kreikan kauneimmista. Odotukset ovat korkealla..!

Itse asiassa käytin melkein kaksi päivää sen pähkäilyyn, mille saarelle lopulta jatkaisin Rhodokselta. Täältä on niin hyvät yhteydet monille eri saarille. Olin jopa lähdössä pikkuiselle Kastelorizolle joka on Kreikan saarista kaikkein kaukaisin ja syrjäisin.

Lopulta kuitenkin näiden muiden saarten väliset yhteydet ratkaisivat reittini - noudatan alkuperäistä suunnitelmaa. Pienempien saarten välillä yhteyksiä ei ole päivittäin, ja osan välillä ei ollenkaan. Nisyros, Kastelorizo ja Astypalaia olisivat kovasti kiehtoneet minua, mutta vierailu niillä olisi venyttänyt saaristoaikaani vähintään viikolla, melkein kahdella. Ja tarkoitus olisi kuitenkin ehtiä tällä reissulla muihinkin maihin, niin ihanaa kuin täällä Kreikassa onkin.... <3

. . .

Muuten - olisi kiva kuulla teidän kokemuksianne Rhodoksesta. Luulen, että monikin lukija on täällä käynyt. Miten muuten itse suhtaudutte suomalaisuuden näkymiseen lomakohteessanne...? Osalle turisteja suomenkieliset ravintolamenut, suomea puhuvat työntekijät ja joka-aamuinen Iltalehti lähikioskissa luovat turvallisuuden tunnetta ja varmistavat viihtyvyyden. Toisille taas se on vaivaannuttavaa. Ymmärrän kyllä näitä "lihapullat-ja-muusi" -turisteja oikein hyvin enkä millään lailla väheksy tällä lailla lomaansa viettäviä, vaikka itse en heihin kuulukaan.

Mutta nyt - aamukahville! :)

Ei kommentteja

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (65)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat