Leikitään ajatuksella, että minun olisi ihan pakko valita tämänhetkisestä meikkikokoelmastani yksi kutakin perusmeikkituotetta, jota pitäisi käyttää koko loppuelämä. Muistelen, että Virve on joskus myös toteuttanut tämäntyyppisen postauksen blogissaan.... vai koskikohan se vain pelkää luomiväriä?
Perusmeikkituotteiksi lasken seuraavat tuotteet:
No okei, luomivärinpohjustus kuuluu kyllä sekin tähän listaan, mutta kaikki varmasti tietävät itsestäänselvästi että valintani on Urban Decay Primer Potion, joten sitä on turha mainita erikseen.
Pitkällisen mietiskelyn jälkeen päädyin tähän yhdeksikköön. Oikeastaan vain luomiväri ja huulimeikit olivat pulmallisia, luomivärin valinta etenkin oli todella vaikeaa.
RIPSIVÄRI: Lancôme Hypnôse. Tämä on kyllä kerrassaan mainio maskara - massaa tulee tavallista enemmän mutta ripset eivät silti mene klimppiin. Saan Hypnôsella paksut ripset puolet vähemmällä määrällä vetoja kuin muilla maskaroilla. Erottelu ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin muovi/silikoniharjoilla, mutta se ei tämän ripsarin kanssa haittaa. Hypnôsen jälki näkyy kaikissa kesän meikkikuvissani.
KULMAVÄRI: MAC Copperplate. Tämähän on luomiväri, joten valitsemalla Copperplaten saan myös ylimääräisen luomivärin. Olen huomannut käyttäväni viime aikoina pelkästään Copperplatea kulmien laitoon. Sävy on neutraali harmaanruskea, tosin iholla paljon tummempi kuin napissa. Copperplate-meikkejä tässä ja tässä postauksessa.
MEIKKIPOHJA: Lily Lolo -mineraalimeikkipuuteri. Ei yllätyksiä tässä osiossa? ^_^ Lily Lolosta olen kertonut mm. tässä postauksessa.
PUUTERI: Laveran irtopuuteri. Ihanan hienojakoinen ja pitää kiillon erinomaisesti poissa. Tässä taannoisessa Sanni 2am -postauksessa hehkutin, kuinka Lily Lolo oli taas pitänyt ihoni mattana koko illan. Itse asiassa lipsautin pienen valheen. Kasvoilla oli Lolon lisäksi myös Laveran irtopuuteria.
POSKIPUNA: MAC Mineralize Blush Dainty. Monen suosikki, eikä ihmekään. Persikkainen, neutraali sävy joka sopii monelle ja melkein mihin tahansa meikkiin. Punassa on myös kaunista hienojakoista hohtoa. Rimmelin Santa Rose on mielestäni hyvin lähellä Daintyn sävyä (ainakin mun kasvoilla), mutta Santa Rosesta puuttuu se ihana hehku. Dainty in action näkyy mm. YO-meikkitutorial-postauksessa.
LUOMIVÄRI: Rimmel Smokey Brun. Mitäääääääääähhh?? Ruskea??! Kyllä. Jos mun pitää käyttää jotain luomiväriä koko loppuelämäni, niin kyllä mä loppujen lopuksi ruskeaan päädyn. Se vaan on ikävä kyllä niin käytännöllinen sävy. Tässä paletissa on myös todella toimiva hohtava beige ja kermanvaalea, joten se on täydellinen kokonaisuus. Smokey Brunin esittelin ihan hiljattain tässä postauksessa.
RAJAUSTUOTE: Indelible geelirajaus sävyssä Magnetism. En valitse kynää, vaan ehdottomasti mieluummin geelilainerin. Ne vaan ovat parhautta, ja niillä saa tarvittaessa sisärajauksenkin. Tällä hetkellä toivoisin, että minulla olisi täysmusta geelieyeliner, mutta koska ei ole, niin valitsen kultashimmerillä murretun mustan eli Magnetismin. Raukka alkaa kuivua purkkiinsa kun sen korkki meni kuukausi sitten rikki.
HUULIKIILTO: Lumenen jo edesmennyt Rakkauden Tunnustus. Olin niiiiin iloinen kuin keväällä löysin näitä vielä poistomyynnistä yhdestä liikkeestä, ostin kaksi jemmaan. Läpikuultava, mehumainen kiilto, tuo huulille vain aavistuksen vaaleanpunaista kuultoa. Täydellinen arkikiilto! <3 Rakkauden Tunnustus näkyy huulilla mm. tämän viikon gyaru vol.2 -postauksessa.
HUULIPUNA: Lavera Shocking Red. Käytän punaa harvoin, mutta loppuelämäkseni valitsisin kirkkaanpunaisen. Shocking Red ei nimestään huolimatta ole mitenkään shocking, vaan aika klassinen, tummahko punainen. Upea sävy. Shocking Red nähtiin Polttarilook-postauksessa.
...
Vaikka sain valita vain yhden luomivärin, haluan esitellä kaksi muuta finalistia. Jos saisin pitää kolme palettia, niin näillä kolmella pärjäisin mainiosti.
Diorin Mystic Jade on yksi ehdottomia lempipalettejani. Pidän siitä Rimmelin Smokey Bruniakin enemmän, mutta koska Mystic Jadesta puuttuu kunnollinen korostussävy (minttu kulmaluulla ei "oikein" toimi), en valitsisi sitä loppuelämän ainoaksi luomiväriksi. Mystic Jadesta olen kertonut enemmän tässä postauksessa. (Voi nyyh miten ruskea olen tuossa postauksessa..... tänä kesänä en ole ehtinyt kerätä tavanomaista rusketustani...)
IsaDoran Blooming Spring on sekin blogin vakkarilukijoille tuttu monesta aiemmasta postauksesta. Yksinkertaisen nerokas paletti; ihanan kepeät, kuultavat pastellisävyt jotka erottuvat ihollakin toisistaan ja luovat hillityn hienostuneen version värimeikistä. Parasta IsaDora-laatua. Jos tässä paletissa olisi perusvaalea korostussävy ja ruskea olisi vähän tummempi (jotta sillä saisi iltameikin), olisin valinnut tämän listalle. Blooming Springin esittelin ensimmäisen kerran tässä postauksessa.
Mitkä tuotteet te valitsisitte omasta kokoelmastanne? Vai onko liian vaikea kysymys? ^_^
Ärsytyspostauksen kommentteihin jatkan vastaamista illalla kun olen taas kotona. Joku ärtyi nyt varmaan tästäkin että käytin aamun uuden postauksen julkaisuun enkä kommentteihin vastaamiseen..... Mutta mulla oli tämä postaus käytännössä jo valmiina eilistä varten, mutta ärsytysjuttu kiilasi sen edelle ajankohtaisuudellaan.
0 comments on “Jos pitäisi valita...”
No niin, tehdääs oma lista :)
•Meikkipohja
Valitsisin joko Lumenen Double Stayn tai Maybellin Pure Liquid Mineral -meikkivoiteen.
•Puuteri
Lumenen irtopuuteri, joka minulta tällä hetkellä on loppunut, mutta Virve kertoi, että tulossa takaisin valikoimaan, joten valitsisin sen!
•Luomiväri
L'oréal Color Appeal Trio Pro sävyltään Beige Taupe. Ehdottomasti lempparipaletti.
•Ripsiväri
Max Factor FLE waterproof.
•Rajaustuote
Olen tykästynyt Lumenen Natural Code rajauskynään. Melko pehmeä, pysyy hyvin ja täysin musta väri. Joten valitsisin sen.
•Kulmaväri
En käytä kulmiini mitään. Ne ovat juuri hyvät tuollaisenaan :)
•Poskipuna
En ole vielä löytänyt poskipunaa, jota rakastaisin :( Joten tähän en osaa sanoa mitään. Etsintä jatkuu.
•Huulipuna
En käytä huulipunia, mutta valitsisin joko punaisen tai melko perus sävyn.
•Huulikiilto
Lumenen Natural Code -huulikiilto. Sävyjä en nyt muista, enkä jaksa mennä katsomaan. :) Joku perus kiva sävy.
Ostin muuten eilen L'oréalin Golden Beige -sävyn, koska olet hehkuttanut sitä kovastikin täällä blogissa (on muuten Citymarketeissa tarjouksessa, 7 euroa). Sävy on ihana, kiva hohto ja muutenkin tykkään, mutta ongelmana on se, että en saa pakkausta auki :D Kun sen viimein sain kerran auki, en uskalla enää sulkea sitä :D Eli miten se aukaistaan? En tajua, miten en saa auki. Missä pitää sormet pitää, etten vaan paina sitä koko ajan kiinni, samalla kun yritän aukaista?
Ensin nauratti kun en saanut auki, mutta loppujen lopuksi alkoi ketuttamaan älyttömästi, kunnes sain viimein auki :D Ongelma se on tämäkin :D
L'orealin uudistuneet napit ON sairaan vaikeita saada auki, olen itsekin kiroillut niiden kanssa moneen otteeseen. Pelkäänpä, ettei siihen auta muu kuin kannen edestakainen avaaminen ja sulkeminen, jotta reunan "klikkikohta" löystyy. Avaamiseen ei ole mitään erityiskikkaa, hylsyt on vain tehty tehtaalla liian tiukoiksi.
Voi ei, eli mun pitää sulkea se :( Se oli niin työn takana saada auki... No ei kai muukaan auta :D
Mulla oli joskus sama ongelma Oriflamen aurinkopuuterin kanssa. Tuote jäi lopulta käyttämättä, sillä en jaksanut yrittää sitä auki. Eipä ole tullut sen jälkeen ostettua ko. firman tuotteita.
Aloin lukea tätä postausta 100%:n varmana (vai pitäisikö se nyt sitten kirjoittaa 100 %:n varmana) siitä, että pian näytölle putkahtaa joku Diorin viisikoista. Hauska yllätys tuo ruskea Rimmel!
Sataprosenttisen varmana! :P
Jos omistaisin jonkun Diorin ruskean viisikon, niin aivan varmasti se olisikin putkahtanut näytölle...! ^_^
Omat suosikit:
- RIPSIVÄRI: Kanebo 38° Ihan siitä syystä, että on yksinkertaisesti ainoa ripsiväri, joka ei leviä silmieni alle ja tätä voi käyttää huoletta myös rannalla. Lähtee silti irti vain pelkällä lämpimällä vedellä.
- KULMAVÄRI: MSCHIC:n Brow powder blonde. Levittyy ihanasti ja myös tätä voi käyttää luomivärinä. Vaalea mattaruskea on oiva väri myös muuhun silmämeikkiin.
- MEIKKIPOHJA: Kanebon Total finish meikkipuuteri. Levittyy hyvin, ei paakkuunnu.
- PUUTERI: Guerlainin irtopuuteri. Vaikka tätä nyt ei välttämättä tarvittaisi meikkipuuterin jälkeen... Ihanan hienojakoinen ja sileästi levittyvä.
- POSKIPUNA: Guerlainin Rose plein vent n°225. Kaunis matta, vaalea roosa puna.
- LUOMIVÄRI: Urban decayn Shadow box ammo. Kaikki värit mitä itse tarvitsen, ihania ruskean ja vihreän sävyjä, valkoinen korostusväri ja lisänä herkullinen sini-turkoosi "shattered".
- RAJAUSTUOTE: MSCHIC:n Eye stain black. Ihana geelimäinen veden -ja säänkestävä rajaus. Ei petä missään olosuhteissa!
- HUULIKIILTO: Lancôme Juicy tubes Strawberry funk 98. Ihana pinkki kiilto. Pysyy hyvin ja helppo levittää. Itse en henk.koht pidä aplikaattorilla levitettävistä kiilloista.
- HUULIPUNA: Lumene Hymyhuulet. Viileä punainen huulipuna. Sopii myös blondeille. Saa hampaat näyttämään todella valkoisilta.
Mäkin harkitsin vähän tuon Ammo-paletin valintaa listalle. Loppujen lopuksi sekin kaatui sopivan perusvaalean puutteeseen, sillä Polyester Bride on mun makuun liian valkoinen ja glitterinen korostussävyksi. Muutenhan tuo paletti on aivan syötävän ihana!
Omat valintani:
MEIKKIPOHJA: Talvella Lumene Double Stay Mineral Makeup ja kesällä Natural Wear powder makeup (sokoksen oma "halpismerkki".
RIPSIVÄRI: L'Oreal Paris Extra Volume Collagene
Vaikka tämä on nopeiten pilaantuvin ja kuivuvin kaikista ripsareista mitä olen kokeillut, niin tulos on silti sen parin viikon ajan niin hyvä ettei mitään rajaa.
POSKIPUNA: Maybelline Pure Blush Mineral sävy 10 (topaz rose)
- Koska posket ovat ainoa paikka minne hennon pinkin hyväksyn, tämä saa hehkumaan!
RAJAUS: Rimmel Exaggerate (lyhyt tussimainen pää)
LUOMIVÄRI: Dior 5 Couleurs 705 Beige Massaï
Diorin luomiväreillä on paras pigmentti ja pito ja tulos mihin olen törmännyt, vaikkakin ainoastaan parin minipakkauksen verran. Ja tuosta paletista käytän vain tumminta, vaaleanruskeaa ja vaaleinta sävyä. Punertavat ovat koskemattomina.
HUULIKIILTO: Bepanthen voide/salva, loppupeleissä ainoa mihin voi luottaa.
PUUTERI: H&M n.3e puuteri. Pitää yhtä hyvin kuin kalliimmatkin.
Osaatko suositella Diorin vitosista mitään missä olisi ne täydelliset ruskeat sävyt? Tuo Rimmelin paletti taitaapi mennä seuraavaksi hankintalistalle!
Mä kokeilin just tänään töissä tuota Lorkun Extra Volume Collagenea enkä saanut aikaan kuin risuripset vailla mitään volyymia.... Harjakin on jotenkin liian suuri mun silmille.
Diorilla ei ole vakivalikoimassa kuin kolme ruskeaa palettia; perusviisikoissa nuderuskea paletti Incognito (jonka nimeen tosin monet vannoo), ja mainitsemasi Beige Massai, ja iridescent-puolella Earth Reflection. Noista valitsisin ER:n, mutta se on niin hohtava että voisin kyllästyä sen jälkeen koko loppuelämän aikana. ^_^ Kaunis paletti se kyllä on. BM:stäkin kyllä tykkään, mutta se yksi punainen on mulle vähän liikaa.
Mä käytin vajaat 10 vuotta Bepanthenia huulivoiteena, musta se oli paras mitä voi olla, mutta nykyään en enää voi, huulia alkaa poltteleen.
Tällä hetkellä ei ole oikein mitään hyvää tilalle. Välillä käytän sheavoita, mutta sekään ei ole täydellinen.
Miksi et valinnut Manly-palettia luomiväriksi? Siinähän olis ollut kuitenkin aika hyvä valikoima värejä!
Sitten tarvisin neuvoa yhteen juttuun, jos mitenkään jaksaisit vähän auttaa. Tarvisin uuden aurinkopuuterin kesän meikkiin. Puuteri ei saisi olla kovin shimmerimäinen, koska sudin aurinkopuuteria normaalin puuterin asemasta aina koko kasvoihin. Tuntuu että kaikki aurinkopuuterit ovat enemmän tai vähemmän kiiltäviä, joten en oo löytänyt hyvää uutta.
En oikein osaa sanoa miksen valinnut Manlya.... Ehkä musta ois tuntunut jotenkin "epäreilulta" valita 120 sävyn paletti, kun silloinhan koko loppuelämänä ei ois mitään ongelmaa luomivärien kanssa. ^_^
Mites ois aurinkopuuteriksi ihan joku Lumene? Sävyjä ei ole kuin kaksi, mutta ne ei ole kovin shimmerisiä. Olisiko toinen peräti ihan matta...?
L'orealin Glam Bronze -arskapuuteri (se kaksipuolinen) on minusta myös kivan neutraali ja aika vaalea niin että voi käyttää koko kasvoilla. Shimmeri on hyvin kevyt ja hienojakoinen.
Kiitos vinkeistä! :)
Pääsenkö nillittämään nyt jonnekin ja natisemaan kirjoitusvirheestä? KULMAVÄRI: MAC Copperplate. Tämähän on luomiväri, joten valitsemalla Copperplaten saan myös ylimääräisen luomivärin. Pitäiskö tuossa lukea kulmavärin vai enkö ymmärtänyt lausetta oikein?
Näin, voi että nyt ärsyttää kun ei suomen kieltä osata oikein! ( vitsailin vaan :D ) Hei mitä teet kun tuo geelirajaus kuivuu? Minä veikkaan ettet heitä sitä roskiin vaan sulla on jo suunnitelma :) ?
Mun suosikit:
1. Meikkipohja: Everyday Minerals Semi matte.
2. Puuteri: Essentia naturale puuteri
3. Luomiväri: Dior Night dust viisikko
4. Ripsiväri: MF FLE
5. Rajaustuote: UD 24/7 Zero
6. Kulmaväri: Lumenen Harmaanmusta kulmakynä
7. Poskipuna: Vähän vaikea...ehkä joku MAC
8. Huulipuna: Joku MAC, ehkä 2N
9. Huulikiilto: MAC Cultureclash
Tekstissäni lukee ihan oikein. ^_^ "Valitsemalla Copperplaten saan myös ylimääräisen luomivärin" - aivan, saan käyttöön ylimääräisen luomivärin koska listan luomivärikiintiön on varannut jo Rimmelin Smokey Brun.
Olen mikrottanut Indeliblejä vaihtelevalla menestyksellä. Joku on elpynyt, toinen ei. Magnetismia en ole vielä mikrottanut kun siitä irtoaa sävyä vielä ihan hyvin.
Ahaa, okei :) nyt tajusin ;) mulla oli joskus joku geelirajaus mutta ei se oikein elpynyt mikrotuksella niin meni vähän maku. Koin geelirajaukset niin hankaliksi käyttää että pitäydyn tutuissa rajauksissa.
Meikkipohja: Lily Lolon foundation vaaleimmassa sävyssä nimeltä Porcelain, se mukautuu omaan kalpeanaamaani niin talvella kuin kesälläkin :)
Puuteri: Lily Lolon Flawless Silk, tosin 9/10 meikkauskerroista pelkkä pohjustus riittää ja puuteria en tarvitse.
Luomiväri: Eeh, jälleen Lily Loloa. Vaalea violetti kultaisella shimmerillä nimeltä Golden Lilac.
Ripsiväri: tähän sopisi mikä tahansa musta ei-vedenkestävä, sillä itse en kaipaa taivutusta tai tuuheutta tai pituutta ripsiparkoihini, kunhan vähän väriä vaan :)
Rajaustuote: Body Shopin rajauskynä sävyssä 03 Taupe (en tiedä onko tämä enää valikoimissa)
Kulmaväri: en käytä :)
Poskipuna: en käytä, ehkä joku bronzer tyyppinen ruskea "aurinkosävy" tai vastaava voisi tulla kyseeseen, mutta naamalleni ei sovi varsinainen poskipuna (kalpeanaama, vihreät silmät, pisamia ja punaiseen taittava oma hiusväri) Tai no, en ainakaan ole koskaan onnistunut löytämään sopivaa poski_punaa_
Huulipuna: en käytä
Huulikiilto: Natural Coden Berry Sherbet tai Lily Lolon Raspberry Crush
Kiva nähdä mitkä ovat lukijoidenkin suosikkeja! :)
Mäkin oon meinannut monesti hankkia tuon Golden Lilacin! :)
Mä en tykkää noista Lumenen huulikiilloista, älyttömän tahmasia :/
Miun lista olis joteensakkin tällainen:
Meikkipohja:
Vaikea... Miulla ei vielä ole hg meikkivoidetta, koska se täydelinen ei ole vaan sattunut kohdalle.
Joku mineraalimeikki se varmaankin olisi, joten heitetään vaikka tuo lily lolo.
Poskipuna:
Nyxiltä. Sävy ehkä taupe (aka se varjostusväri).
Vai saanko valita varjostus, korostus, poskipuna ja aurinkopuutertuotteet kaikki erikseen?
Siinä tapauksessa Nyx:in taupe ,rimmelin poskipuna jonka väriä en juuri nyt muista (kaunis vanhahtavan ruusuinen kuitenkin), in2it:in korostusväri (oikeastaan kyllä helmiäisenhohtavanbeige luomiväri, mutta lasketaan korostusväriksi.) ja gurelainin aurinkopuuteri.
luomiväri:
Manly120! Kaikki värit mitä voisin koskaan loppuelämäni aikana kuvitellakaan tarvitsevani.
Ripsiväri:
Lumenen herkkien silmien ripsari. Ainoa jota voin käyttää.
Rajaustuote:
Inglotin geelirajaus mustana.
Huulipuna:
Tämä on vaikea. Diorin kuultavankiiltävä huulipunahan se olisi.(ihana kun muistan kaikkien nimet ja näin.) Niintäydellinen koostumus että mielellään käyttäisi koko elämänsä.
Värinä joku sopivan nude ja neutraali jokapäiväiseen käyttöön.
Huulikiilto:
Juicy tupes. Myös joku sopivan neutraali jokapäiväväri.
Mäkin voisin hankkia tuon Inglotin mustan geelilainerin seuraavaksi. Tod.näk. vieläkin parempi kuin Indeliblet.
Heräsi mielenkiinto että mikä Diorin huulipuna tuo kuvailemasi on...? Ei tarvitse sävyn nimeä muistaa, mutta minkä "lajinen" huulipuna, siis Addict, Rouge, Addict High Shine... kuulostaisi kyllä High Shinelta, jos on kuultavankiiltävä! ^_^
Miks mä innostuin kuin huomasin, että mulla on sama huulikiilto :-D Mä rakastan sitä! Käytän sitä aina.
Eikö olekin parhautta? Tekee huulet vain kivan mehukkaan näköisiksi ilman mitään hohdetta tai glitteriä. Lumenella on onneksi edelleen tuota samaa koostumusta nykyisissäkin huulikiilloissa, mutta ei yhtä kivaa sävyä.
Olis tosi kiva jos tekisit meikin pelkästään näillä meikeillä ja lätkäsisit tänne, ni tiedettäs miltä näyttäsit jos käyttäsit vaan noita meikkejä!
Näillä mennään täällä päin:
1. Punaisuuden poistoon meikkipohjan alle: Lumene Natural Code: shine&Redness Eliminator (näin punoittavalla naamalla pakko käyttää jotain, ettei tarvitse ihan kilokaupalla)
2. Meikkipohja: Aromaleigh Voile 2C
3. Puuteri: Aromaleigh Gothic Lolita parfait
4. Luomiväri: Maybellinen Rock Royalty (Vaikka Urban Decayn Ammo shadow:ssa onkin kaikki sävyt mitä ikinä tarvitsisin, on ne liian kimaltelevia)
5. Ripsiväri: Kanebo 38
6. Rajaus: Maybelline Line definer Liquid eyeliner, Black Brown (vaikka Urban Decayn 24/7 Zero onkin lähellä HG statusta)
7. Kulmat: Lumene Mineral eyebrow pencil, harmaanruskea
8. Poskipuna: Bare escentuals warmth, ja vaikka tämä ei virallisesti poskiväri olekaan, niin tätä tulee sudittua useammin naamaan kuin poskipunia
9. Huulipuna/kiilto: Aromaleigh color infusion fling, tämä sarja on ollut tarpeeksi kosteuttava talvisin. Harmi, että valmistaja lopettaa koko yrityksen....
Oon aina ollut Lumenen eyelinerin vannoutunut käyttäjä, mutta vähän aikaa sitten ostin makeup storen mustan nappi rajausvärin. Sillä saa tehtyä rajaukset tosi tarkasti ja takuulla kestää mun käytössä piiitkään.
Mutta. Oon alkanut huomata, että se varisee poskille ja silmät alkaa kirvelemään :/ Tiedätkö jotain muuta ainetta jolla sitä voisi levittää kuin vesi? Vai pitäisiköhän samalla vaihtaa koko tuote?
MUSilla on sellainen tuote kuin Mixing Liquid, joka sisältää alkoholia ja sen pitäisi tehdä rajauksesta vedenkestävä - ja toivon mukaan pysyvämpikin. En ole koskaan itse kokeillu, though.
http://www.makeupstore.se/fifi/products/eyes/others/mixingliquid
Arvaa mitä mä oon löytäny vielä yhen morganin! Se on sellanen samanmallinen, pinkki korkki(?) ja alaosassa vaaleanpunasta pitsiä kauttaaltaan sellasen läpinäkyvn muovin päällä, kunnollista nimeä en purkista löytänyt mutta korkissa luki my morgan, eli tää vois olla uudempi tai vaanhempi versio siitä saman-nimisestä(?), mutta mun mielestä se on kyllä kaikista rumista kaunein purkki, sen tuoksu on sellainen karkkinen joka ei kestä kyllä kovin pitkään, ( mikä taitaa olla tyypillistä näillä...) mutta jokatapauksessa tällanen on löytynyt :)
Morganeista puheen ollen -- kun eilen pyyhin töissä pölyjä hajuvesihyllyltä, tuli viereeni yhden asiakkaan arviolta 5-vuotias lapsi, osoitti Morganin vihreää Psychedelice-pulloa, katsoi minua silmiin ja sanoi "kaunis". Mua hymyilytti se ihan vietävästi! ^_^ Pullojen kohdeyleisö olikaan..............?
Aaaaaawws, ihana! :D
Nyt kun kerran kysyit, niin voisin mäkin koittaa listata muutamia tuotteita.
1. Valitsen ehdottomasti saman meikkipohjan kun sinäkin, eli Lily Lololla mennään
2. Puuteriksi Everyday Mineralsia
3. Poskipunaksi EDM sävy Nick Nack, eli ihanan persikkainen ja aika neutraali sävy
4. Ripsari on todella vaikea valita, sillä en yksinkertaisesti pärjää yhdellä! Kerrostan aina. Mutta ehkä se olis sitten NYXin doll eye volumising mascara. Jos saisin ottaa kaksi, ottaisin jonkun vedenkestävän pidentävän + FLEn.
5. Lumenen kulmakynä on ihan kelvollinen, joten kai ottaisin sen vaaleimmassa sävyssä.
6. Luomiväri on hankala, koska en oo oikeen löytäny sitä täydellistä. Ehkä ottaisin cliniquen ruskean mattaisen duon, josta tosin puuttuu korostusvalkoinen. Ei, ei sittenkään. Multa ei löydy sitä täydellistä palettia, mutta ruskea ois kuitenkin mun valinta.
7. Huulikiilloksi vaikkapa natural code sävy sweet papaya. Herkullinen sävy ja tykkään koostumuksesta kovasti.
Sweet Papaya on myös mun himotuslistalla! :)
En oikeen osaa tarkalleen sanoa mitä meikkejä käyttäisin loppuelämäni, koska olen meikannut vasta suhteellisen lyhyen aikaa, joten en ole löytänyt itselleni juuri niitä täydellisiä meikkituotteita. Minä tykkään vertailla eri tuotteita keskenään ja etsiä juuri itselleni sitä sopivaa tuotetta. Aarteenmetsästystä :D Mutta mun täytyy myös käyttää aina edellinen tuote loppuun ennen kuin voin ostaa uutta vastaavaa, joten tämä aarteenmetsästys on myös paikoitellen hidasta puuhaa :D
Mutta jos nykyisistä tuotteista pitäisi valita, olisivat ne tässä:
1. Meikkipohja: Tällä hetkellä mulla ei ole käytössä meikkipohjaa. Kesän jälkeen ajattelin viimeistään hommata uuden.
2. Puuteri: En ole sopivaa löytänyt, mutta jos tämänhetkisistä pitäisi valita olisi se Lumenen Matte Harmony sävy Kanelimaito.
3. Luomiväri: Biodroga 2000 Brush On (tosi vanha paletti, Biodroga ei edes taida enää valmistaa meikkituotteita, enemmänkin voiteita ja ihonhoitotuotteita. Korjatkaa jos olen väärässä.)
4. Ripsiväri: Maybellinen Volum' Express Turbo Boost
5. Rajaustuote: The Body Shopin Liquid Eyeliner
6. Kulmaväri: Max Factorin Kohl Pencil
7. Poskipuna: En yleensä käytä, mutta jos valita pitäisi se olisi BD:n sävy Burgundy (vanha tämäkin)
8. Huulipuna: En yleensä käytä, mutta voisin valita sellaisen violettiin menevän punaisen (kuulostipa fiksulta :D). En edes tiedä kyseisen punan merkkiä...
9. Huulikiilto: Lumenen Ollaan yhdessä
Nämä eivät ole parhaita ehdokkaita loppuelämäksi käytettäviksi, mutta tällä hetkellä pitäisi tyytyä noihin :D
Sanni muuten, kerro mulle, miksei kaikille voisi sopia punainen huulipuna?
Onpa hauska postausidea :D Pitääkin miettiä oikein urakalla...
1. Meikkipohja: Ilman muuta joko Essentia Naturalen tai BareMineralsin foundation. Ehkä kuitenkin EN.
2. Puuteri: Valitsisin ilman muuta Lumenen irtopuuterin (oletan uuden version olevan vanhan veroinen).
3. Luomiväri: Apua, tämä on selkeesti vaikein... Ruskea ei kuitenkaan ole arkimeikissäkään mun juttu, joten valitsisin jonkun hopeisen/harmaan paletin. Ehkä Sensain ES03!
4. Ripsiväri: Tähän valitsisin ehdottomasti jo lopetetun Lancômen Fatalen... Koska sen saatavuus kuitenkin on vähän niin ja näin, täytynee valita saman merkin Hypnôse Drama.
5. Rajaus: Valitsisin jonkun mustan nestemäisen eyelinerin. Esimerkiksi Goshin Eye liner pen ajaa asiansa ihan hyvin.
6. Kulmaväri: Tämäkin tuottaa ongelmia.. En ole onnistunut löytämään tuotetta, jolla saisin kulmani mieleisiksi. Kulmakynää en ainakaan valitsisi, ne tekevät tummissa sävyissä aivan liian piirrettyä jälkeä. Kai se olisi joku mattainen tumma harmaa/musta sävy, vaikkapa joku luomiväri. Vaikea :D Metsästys jatkukoon!
7. Poskipuna: Tästäkään sarjasta en ole löytänyt täysin miellyttävää sävyä, mutta valitsisin jonkun kylmän yksilön. Mieluusti sellainen paletti, jossa olisi korostus- ja varjostussävytkin :)
8. Huulipuna: En ennen osannut käyttää huulipunia lainkaan, mutta nyt olen rakastunut palavasti Natural Coden huulipuniin. NC:n puna sävyssä 1 Cristal Peach olisi varmaankin aika hyvä valinta. Tai toisaalta MUS:n Exit sopisi paremmin kaiken kanssa.
9. Huulikiilto: Natural Coden huulikiilto sävyssä 7 Icy Melon. Tämä on ehdoton.
Nuo sun valinnat oli kyllä aika onnistuneet, itse en vaan tuota punaista huulipunaa osaisi käyttää :D
1. Meikkipohja: Samat kuin sulla Lilylolo: Blondie talvella, In the Puff kesällä.
2. Puuteri: Kääk, en oo ehkä löytänyt suosikkia...
3. Luomiväri: Joku paletti ois toki kätevä, mutta sanotaan Guerlain Terracotta Fard Indien 01 Paradise Sand.
4. Ripsiväri: MaxFactorin Masterpiece Max, en saa vaan muilla yhtä hyvää jälkeä. YSL: on myöskin hyvä maskara.
5. Rajaustuote: Mulle kohtalaisen uus tuttavuus, mutta jo nyt suosikki: Guerlain Terracotta Khôl Kajal Black Fakhir. Loistava ja kaunis tuote!
6. Kulmaväri: Lumenen kulmakynä, sävy harmaanmusta.
7. Poskipuna: Aika monta suosikkia. Joko Lilylolon Ooh la la tai L'Oréalin True Match Blush Sandalwood Pink. (Kesällä Too Facedin Chocolate Soleil, joka ei tee nassusta yhtään oranssia, vaan ihanan aidon aurigonsävyn!)
8. Huulipuna: Ehdottomasti Cliniquen Butter Shine Lipstick, joko Rosalita tai Berry Blush.
9. Huulikiilto: Tykkään DiorKissistä, mutta olen näissä aika kaikkiruokainen.
Tämä ei nyt liity aiheeseen, mutta miksi sä et ole tossa Indiedays-bloggaajien yhteiskuvassa? :o
Tänhetkinen yhteiskuva on otettu joskus viime joulukuussa, ennenkuin Indiedays aloitti toimintansa, ja siinä on mukana alkuperäinen Indiedays-jengi. Itse liityin joukkoon vasta huhtikuussa, eikä kukaan meistä huhtikuussa aloittaneista (Char, Madame Pigalle, Tuukka, Matti ja minä) ole kuvassa. Meistä otettiin keväällä uusi ryhmäkuva, jota ei jostain syystä ole edelleenkään päivitetty etusivulle. Ehkä me uudet ei olla niin edustavia että meitä halutaan esitellä ryhmäkuvassa? En tiedä.
en tiedä onko tämä nyt oikea paikka kysyä asiaa, mutta tiedätkö mistä saisi "luomu" hiusvärejä? oma hipiäni ei kestä normaaleja hiusvärejä vaan saa aikaan todella ikävän ihottuman. Ja kampaamot jossa luomuvärejä käytettäisiin ovat satojen kilometrien päässä. Joten olisko tietoa saisko jostain tällaisia tilattua?
Mä en tiedä muita luonnonkosmetiikan hiusvärejä kuin Sante ja Logona, niitä saa ostettua luontaistuotekaupoista tai tilattua vaikka Hyvinvoinnin Tavaratalosta:
https://www.hyvinvoinnin.fi/ryhma/1109/Luonnonkosmetiikka-hiusvarit/1
Paha kysymys, mutta listarakkaana tässä omani:
•Meikkipohja: Meow pampered puss
•Puuteri: Meow top cat
•Luomiväri: palettina Diorin Night Butterfly ja kaveriksi Macin Vanilla.
•Ripsiväri: Rimmel Glam Eyes
•Rajaustuote: Mad Mineralsin Black Out tai Scuba Dive
•Kulmaväri: käyttänyt olen vain yhtä, Maybellinen ruskea kulmakynä
•Poskipuna: Macin BlushBaby
•Huulipuna: YSL rouge volupte nro 9
•Huulikiilto: Macin Nice Kitty jos sitä vielä saisi.
Oikeastaan kaikki loput määräytyy ihan luomiväripaletin mukaan, koska ei huulille valitse oranssia jos silmämeikissä on violettia.
Hei, Osaisitko suositella jotain luonnonkosmetiikka huulipunaa. Olen yrittänyt katsella Santen ja esimerkiksi Dr.Hauschkan huulipunia, mutta en ole löytänyt oikeaa sävyä. Eli siis en ole ikinä käyttänyt huulipunia ja haluaisin jonkun punaisen, mutta se ei saisi olla järjettömän räikyvä. Merkeiltä ei tuntunut löytyvän mitään esim. korallisia tai haalean punaisia sävyjä? Oli vaan sellasia tosi kirkkaita ja enemmänkin rusehtavan punaisia :(
Haalean punainen.....hmmm..... Oletko katsonut Laveran huulipunia? Mulle tuli mieleen mm. sellaiset sävyt kuin nro 16, Pale Red ja nro 22, Pastel Orange (ei todellakaan mikään oranssi, vaan ehkä juurikin vähän koralliin päin). Sitten on vielä sellainen oikein kaunis arkipunainen kuin nro 24, Orange Brown, joka on nimetty todella oudosti sillä mikään "oranssinruskea" se ei tosiaankaan ole. Tämä puna on nähtävissä mm. mun YO-juhlameikkitutorialissa.
Laveran vanhan linjan punat on muuten edelleen nettikaupassa puoleen hintaan, jos kiinnostuit. Tsekkaas:
http://www.lavera.fi/tuotteet/product_catalog.php?c=36
Oi kiitos paljon! Todella hyviä nuo kaikki ehdotukset:) Ja etenkin kun vielä alessa!
Tässä sen huomaa miten vähän niitä HG-tuotteita on löytynyt. :'(
1. Meikkipohja - Lumene Natural Coden mattameikkivoiteella on menty, mutta se ei kestä eikä peitä riittävästi minun makuuni. Etsintä jatkuu.
2. Puuteri - Maybelline Dream Matte Powder, ne ovat aika jees. Tosin voisi kokeilla Lumene NC:n puuteriakin, olen kuullut pelkkää hyvää. :)
3. Luomiväri - Hyviä luomivärejä kyllä löytyy, mutta ei sellaista palettikokonaisuutta jolla loppuelämän pärjäisi. Esim. Lorkun Marine Sunrise -trio on oikein mukava, mutta en juuri ikinä käytä sen värejä samassa meikissä. (Todella ärsyttävä se triojen uudistus! Mutta toisaalta, muuten en olisi ehkä saanut ikinä tekosyytä hankkia Golden Green ja Platinum Rose -paletteja, nyt hankin ne vanhoine pakkauksineen. :D)
4. Ripsiväri - Maybelline Colossal Volume WP. Pitää taivutukset ja kerrostamalla saa sitä voluumiakin.
5. Rajaustuote - Käytössä on ollut Lorkun Superliner, ihan jees mutta vedenkestävä olisi must, enkä ole siitä sellaista versiota nähnyt. Onko hyviä vinkkejä vedenkestäviin eyelinereihin?
6. Kulmaväri - Lumenen kulmavaha, vaikka joku kynä sen kaveriksi olisi ihan kiva löytää.
7. Poskipuna - Maybelline Pure Mineral sävyssä Topaz Rose! Aivan täydellinen vaaleanpunainen sävy, joka häivyttyy ihanasti.
8. Huulipuna - Ei kertakaikkiaan ole tullut vielä sellaista vastaan.
9. Huulikiilto - Varmaan joku Natural Coden.
Olipas kyllä pelottavan markettimeikkipainotteinen. O_o No, mikäs siinä jos halvalla löytyy hyvääkin. On vain niin hassua kun selemeikeistä tulee jatkuvasti luettua blogeissa ja muissa, ja ne tuntuvat jo niin "tutuilta", vaikkei niitä ole vielä juuri lainkaan kotiutunut meikkipussiin. :D
Äääää tää on kyllä niiiiin vanha, mutta listaan silti omat tuotteeni (jos joku muukin "myöhännäisherännäinen" tämän blogin on vasta hiljattain löytänyt ja lueskelee vanhoja postauksia läpi):
MEIKKIPOHJA: Sekoitus BareMineralsin Lightia ja EveryDayMineralsin Light Matte basea
RIPSIVÄRI: Jokuverio Maybellinen vedenkestävä Volume Express- ripsareista mustana
POSKIPUNA: Ei ole vielä löytynyt parasta, mutta Isadoran Cool Pink -poskari
RAJAUS: EveryDayMineralsin Smokey eyeshadow, jota voi käyttää myös silmänrajauksessa. Musta on jotenkin tosi kovan näköinen mulla, joten oikein tummanharmaa on parempi.
LUOMIVÄRI: Hmmmm kallistuisin myös turvalliseen ruskeaan
HUULIKIILTO: En käytä, mutta olen huulirasvariippuvainen, joten Blistexin sininen purnukka.
PUUTERI: EveryDayMinerals Finishing Dust
KULMAVÄRI: Body Shopin kulmaväripaletti. Nyt aloin epäillä Isadoraa luomivärinä, koska tuosta kulmapaletistahan saa myös luomaria. Sitten valkkaisin yhden Urban Decayn luomiväripaletin, jota en ole löytänyt Nykin reissun jälkeen enää mistään. Vähän näyttävämpää menoa siis.