Karkkipäivä täyttää tänään, 22. huhtikuuta, yksi vuotta. Niin vähän aikaa sitä on vasta tullut bloggailtua.
Kun vuosi sitten aloitin, ei Suomessa vielä ollut kovinkaan montaa pelkästään kosmetiikkaan ja meikkeihin keskittynyttä blogia. Suosituin sellainen, Narcissen kirjoittama Glowing Me Glowing You, oli hiljentynyt tammikuussa. Sceneä hallitsivat Charming Nailsin upea kynsi- ja meikkiblogi sekä Virven megasuosioon kohonnut tuotearvostelublogi Ostolakossa. Ruotsiksi kirjoittava Badbomben on hänkin Suomen kauneusblogien pioneereja. Minun lisäkseni keväällä olivat aloittaneet myös Just Blushing ja Beauty Babe. (Eikä nyt tarvitse kenenkään loukkaantua jos en mainitse kaikkia viime keväänä aloittaneita, nämä ovat vain jääneet parhaiten mieleeni...)
Aloitin blogin kirjoittamisen lähinnä uteliaisuudesta. Olen seurannut blogeja satunnaisesti vuodesta 2005 lähtien (ilman että olin jäänyt minkään lukemiseen pahemmin koukkuun), ja blogien suosion kasvaessa minua alkoi yhä enemmän kiehtoa mikä niissä niin koukuttaa. Tuntui kuin blogien lukeminen, ja melkeinpä blogin pitäminenkin, kuului jo yleissivistykseen. Halusin kokeilla miltä se tuntuisi.
Kun suomalaisia meikkiblogeja ei tosiaankaan vielä vuosi sitten ollut kuin sieniä sateella, ajattelin, että voisin tarjota jotain siihen kategoriaan sopivaa. Suunnittelin, että blogissani julkaisen vain ja ainoastaan värikkäitä meikkikuvia, ja jätän muut löpinät sikseen. Tuohon aikaan meikkikuvanikin olivat vielä aika "kilpailukykyisiä", ja pystyin pitämään blogia pelkästään niiden voimalla. Tänä päivänä en enää meikkikuvablogia aloittaisi. Suomen blogiscene on tulvillaan toinen toistaan lahjakkaampia meikkailijoita, joiden kuvat lähenevät henkeäsalpaavaa taidetta. Jos aloittaisin tänään, ei minulla olisi sillä saralla juuri mitään annettavaa.
Tämän uteliaisuutta aloittamani kokeilun myötä olen kuitenkin tajunnut, mikä blogistaniassa niin koukuttaa. Tykkään blogistani hirveästi, ja sen kirjoittamisesta on tullut rakkain harrastukseni. On ollut tosi antoisaa huomata, että jutuistani on ollut toisille ihmisille jopa hyötyä. Tykkään kirjoittaa, meikata ja valokuvata, ja blogatessa saan yhdistää nämä kaikki.
Blogin ensimmäisen vuoden luetuimmat postaukset olivat:
1. Neiti Etsivä ja voidepurkin sisällön arvoitus
3. Silmän rajaus, osa 1: Perusteet
(Myös Indien puolella julkaistut Mineraalimeikki- ja Silmän muodot -postaukset kuuluvat listalle, mutta ne lienevät tuoreessa muistissa...)
Tunnisteista eniten klikattiin tageja Tutorial, Smoky-meikki ja Silmän rajaus.
Eniten kommentteja (jos arvontoja ei lasketa) keräsivät Bloggerin puolella postaukset:
"Halpiskosmetiikan" imagopohdintaa
Nyt kun Karkkipäivä juhlii ensimmäistä vuottaan, on paikallaan tietysti juhla-arvonta. En tiedä alkavatko lukijat saada kaiken maailman arvonnoista jo tarpeekseen, kun niitä on blogeissa suunnilleen joka toinen päivä, mutta minulle kertyy työni (ja välillä alennusmyyntienkin ;)) kautta jatkuvasti pientä "sälää" jonka mielellään arvon pois.
Synttäriarvonnassa on kolme palkintosettiä. Kaikki tuotteet ovat uusia ja käyttämättömiä.

1. Estelle & Thild Neroli -setti. Minulle lähetettiin E&T:ltä nämä Neroli-tuotteet kokeiltavaksi, mutta koska minulla on jo heidän tuotteitaan, olin sitä mieltä että on jonkun lukijan vuoro päästä kokeilemaan näitä ihanuuksia. Kysyin saanko antaa tuotteet arvontaan, ja se on kuulema ok. :)
2. Meikkisetti violetti + punainen, johon kuuluu:
Kummankin meikkisetin ripsivärit puuttuvat kuvista, sillä a) sain tuplakappaleen Lancômen Precious Cells -ripsaria vasta kuvan oton jälkeen enkä jaksanut enää lavastaa uutta kuvaa, ja b) muistin Cliniquen miniripsarin olemassaolon vasta kun keksin lisätä Lancômen ripsarin palkintoihin.
3. Meikkisetti vihreä + turkoosi, johon kuuluu:
Tässä vielä tarkempi kuva Nantucket Sun -huulipunasta. Se ei ole luonnossa ihan noin tumma, ja sävy on lämpimämpi punainen, enemmän sen värinen kuin hylsyn alareunassa.
Osallistut arvontaan jättämällä blogille kommenttiboksiin 1-vuotisterveiset. Kerro, miksi luet Karkkipäivä-blogia. Kerro mistä olet tykännyt, tai mistä et ole tykännyt. Onko jokin postaus tai meikki jäänyt erityisesti mieleen? Kerro myös, haluatko osallistua vain tietyn palkintosetin arvontaan. Muuten osallistut kaikkien arvontaan.
Jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kohtaan. Se näkyy vain minulle.
Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 25.4. klo 23.59 saakka. :)

0 comments on “Karkkipäivä 1 vuotta!!”
Onnea blogisi ekan vuoden johdosta! Itse luen Karkkipäivää puhtaasti inspiraation lähteenä ja se on saanut mutkin kokeileen useampaakin ennen pelkäämääni meikkilookia, jopa onnituneinkin tuloksin! :-) Tykkään paljon siitä, kuinka kerrot todella selkeästi mitä mihinkin kohtaa meikkiä on laitettu ja miten, on helppoa soveltaa kotonakin. Huvi plus hyöty!:-)
ps. Karkkipäivästä inspiroituneena aion meikata omien tänään olevien synttäreideni kunniaksi ihan oikein sateenkaarimeikin! :-)
Tykkäsin kovasti niistä silmän muodon mukaan annetuista meikkiohjeista. :) auttoivat kovasti. Muutenkin tykkään noista arkimeikkiin sopivista vinkeistä, mutta kyllä fantasiameikitkin on varsinaista silmänruokaa.
Ja ponit = <3. Kiitos ihanasta blogista!
haluun osallistuu kaikkiin arvontoihin.
Aluksi blogisi viehätti värikkään ulkoasun takia: myöhemmin kuoren alta on paljastunut asiallista ja muista erottuvaa tekstiä. Kiitos!
Onnea 1 vuotiaalle! :)
Pidän blogissasi juurikin niistä meikkikuvista, meikkisi ovat niin ihanan värikkäitä ja taidokkaasti tehtyjä :) Myös kaikki meikkausohjeet ja -vinkit ovat tosi kivoja!
Osallistutaan nyt kaikkiin setteihin jos onni olisi parempi!
En muista mitä kautta rupesin blogiasi lukemaan, mutta ihan ekasta kerrasta jäin koukkuun. Ihanat meikit, ihanat sävyt ja todella yksinkertaiset ja helpot ohjeet ovat saaneet minutkin välillä panostamaan päivittäiseen meikkiin. Harvemmin bongaan kaduilla ihmisiä, jotka oikeasti panostavat näin paljon meikkeihin näyttämättä tyhmiltä, mutta sun meikit, vaikka useimmiten värikkäitä, sopivat hyvin myös arkikäyttöön.
Kirjoitustyyli eikä liian levoton tausta helpottavat myös blogin lukemista. Ei tule sellaista fiilistä, että käy vaan kuvat äkkiä läpi ja jatkaa matkaa, vaan oikeasti jää lukemaan tekstiä. Välillä luen samoja tekstejä useammankin kerran! Olen saanut myös inspistä sun meikeistä, ja varioinut niitä omaan pärstääni. :]
Paljon onnea yksi vuotiaalle blogille, olet päässyt todella pitkälle yhdessä vuodessa, huomaa, että sulla on taitoa!
Onnea 1-vuotiaalle! ;) Eniten blogissasi pidän värien rohkeasta käytöstä meikeissä. Lisäksi kaikki ihon hoitoon liittyvä INCI-tietous on myös hyväksi.
Osallistun kaikkien settien arvontaan.
Karkkipäivässä on niin monipuolisesti kaikkea, että tätä on kiva lukea. Tykkään kaikista silmämeikkipostauksista, esim. tämä rajauspostaus oli tosi hyödyllinen. :]
ONNEAPONNEA!!!
Täällä on parasta "varastaa" hyvät meikki-ideat, ei tarvitse itse miettiä =))
Ja My Little Ponyt...Ja Chihuahuat!
Hurjan paljon ONNEA 1-vuotiaalle!!!!!! Tämä blogi on oikeesti koukuttanut mut luomiväreihin ja kaikkeen silmämeikkiin liittyvään. Nettishoppailukin on nyt aloitettu ku pitää testata UDPP ja muut must tuotteet! Iltakaudet olen tutkinu näitä sun juttuja ja oppinu tosi paljon. Läppäri käy kuumana johdon päässä pitkälle yöhön kun en malta lopettaa! Suuri kiitos tästä blogista ja jatka samaan malliin :)
Olen vain niin kiinnostunut kosmetiikasta ja meikkaamisesta, että tottakai luen kaikkia blogeja, jotka edes vähän hipaisevat aluetta :D Eikä blogisi ole todellakaan sieltä huonoimmasta päästä.
Onnea yksivuotiaalle! Luen blogia koska käsittelemäsi asiat kiinnostavat ja sinulla on hyvä kirjoitustyyli. Meikkiblogeja on paljonkin, mutta en jaksa lukea sellaisia joissa taustat tai teksti ovat oudon värisiä tai ulkoasu on muuten sekava. Tai jutut lässynläätä kavereille tai puutaheinää.
Olen tykännyt opastuksista ja esimerkiksi silmämuodoista kertova postaus oli todella mielenkiintoinen. Sai oikein miettimään miten itse meikkaan ja voisinko tehdä jotain paremmin (varmasti voisin kun vain osaisin!). Pidän meikkikuvistasi mutta paljon myös asiapostauksista, esimerkiksi silmänmuotojutun lisäksi vaikka voidevertailusta.
Ainoa kosmetiikkablogi jonka tiedän ja jota olen lukenut alusta asti! Harvoin jaksan seurata yhtä blogia pitkään, mutta tämä on yksi niistä poikkeuksista. Pidän kirjotustyylistä ja jutuista, etkä ole sortunut itsesi toistamiseen..Joka on suurin vika kaikissa blogeissa yleensä. Niin.. ja ehkä olen blogin mukana jotakin oppinutkin :)
Synttärionnittelut yksi vuotiaalle!
ONNEA 1-VUOTIAALLE KARKKIPÄIVÄLLE!
Blogisi koukutti noin vuosi sitten positiivisella, mutta rehellisellä tyylillään ja iloisilla väreillä. Itse olen oppinut avullasi kokeilemaan rohkeasti eri meikkityylejä ja rajauksia.
Onnea 1-vuotiaalle! Olen lukenut blogiasi säännöllisesti jo noin puolen vuoden ajan ja olen pitänyt jokaisesta postauksestasi! Eniten apua minulle ovat olleet "oikein vs. väärin" kirjoituksesi sekä "silmän muodot" postaus. Nämä herättivät minut! Tunnistin itseni tuosta väärin varjostavien sarjasta, sillä olen jo pitkään varjostanut silmäni kuvailemmallasi tavalla. Mikä häpeä! Häpesin meikkaustaitojani koko päivän! Miten olinkin ollut niin sokea? Se ei soveltunut silmieni muotoihin ollenkaan, silmäni kun ovat mantelinmuotoiset, tosin aika syvällä ja kulmaluuni voimakas. Tästä lähtien olenkin harjoitellut tuota enemmän "oikeaa tapaa" ja ero on huomattava!
Kirjoitustyylistäsi ja hyvästä suomen kielen hallinnasta (oikeinkirjoitus) paljon plussapisteitä!
Moikka, ja hyvää yksivuotista!
Parasta blogissa on tällaisen tumpelonkin tajuamat vinkit. Ja tietysti ihanan värikkäät meikit! Itsellä ei riitä pokkaa meikata kovinkaan räväkästi, mutta todella nautin katsella ihanasti meikattuja ihmisiä. Ehkä tää on vähän tällaiseen "aikuisempaan makuun", ei mitään teinipiperrystä ja siitä pisteet :)
Alunperin jäin lukemaan tätä blogia sen voidepurkkipostauksen, jossa vertasit kahden voiteen sisältöä, jälkeen. Olen tykännyt lukea täältä tuotteista, esim luonnonkosmetiikkaa on melko paljon :) Ja meikitkin on yleensä tosi kivoja.
Paljon onnnea 1-vuotiaalle!!
Löysin Karkkipäivän sen Indiedays.in muuton jälkeen ja olenkin seurannut siitä lähtien ahkerasti. Ihanaa lukea juttuja meikeistä ja saada vinkkejä kun en ole itse ammattilainen ja meikkaan todella vähän.
Karkkipäivä on nimensä veroinen! <3
Kuten olen jo joskus kertonutkin, ensimmäisiä kertoja eksyin blogiisi joskus kesällä toisen blogin kautta. Tykkäsin valtavasti kauniista meikkikuvista ja yritin opetella itsekin käyttämään edes joskus silmämeikkiä. Nyt Indiedaysiin muuton jälkeen löysin blogisi ns uudestaan ja edelleen kauniit meikit ja hyvä ohjeistus lumoavat. Meikkaamaan en ole vieläkään oppinut mutta nykyään uskallan käyttää värejä meikeissäni ja yhden värin sijasta silmiini eksyy useampaa sävyä. Iso kiitos tästä! Ehkä joskus opin vielä varjostamaan ja häivyttämäänkin kunnolla :)
Eniten tykästyin siihen, että annoit baremineralsin tilalle edullisemman mineraali meikkisarjan LilyLo:n. En ollut aiemmin kuullutkaan ja pääsee ehdottomasti ostoslistalle. Ehdotinkin tätä jo siskollenikin kun hän on lähdössä piakkoin britteihin. Sävyt vielä kun saisi varmistettua itselleen hyviksi jossain.
Itsekin tykkäisin että välillä silmämeikkiä esittelevissä kuvissa näkyisi myös koko kasvot. Niistä huomaa selkeästi ettei se värikäskään meikki välttämättä hypi silmille. Tämän tajuamiseen auttoi myös silmän muoto-postaus jossa esittelit eri bloggaajien ja julkkisten silmiä.
Onnea 1-vuotiaalle ja kiitos mahtavasta karkkipäivästä :)
Onnea hienolle blogille!
Tämä blogi on inspiroinut minua värikkäisiin meikkeihin ja olen hakenut apua tutoriaaleista monta kertaa! Värien käyttö täällä on todella mahtavaa.
Onnea synttärien johdosta!
Olen lukenut blogiasi koko sen olemassaolon ajan ja erityisesti minua siinä kiinnostavat meikkikuvat ja arvostelut! Olen meikkifriikki ja saan omaa ostomaniaani hillittyä ihailemalla sinun meikkejäsi, niin ei tarvitse ostaa omia;) osallistun meikkisettien arvontaan.
Onnea! Olen suhteellisen uusi lukija ja luen blogiasi tuotevinkkien ja meikkiohjeiden takia. Itse en pidä räikeistä ja värikkäistä meikeistä, vaan olen luonnollisemman linjan kannattaja. Silti minusta on kiva katsoa sinun upeita luomiväritaiteilujasi! Blogistasi on saanut paljon vinkkejä meikkaamiseen, kuten viimeisimpänä eri silmätyyppien meikkauksesta. Koska en itse käytä paljon luomivärejä, tahtoisin osallistua vain 1. setin arvontaan, sillä olen halunnut jo kauan kokeilla Estelle & Thildin tuotteita.
Voisin samalla toivoa juttutoiveena erilaisten vappusilmämeikkien tekemistä. Jotain räväkkää, hauskaa ja kaunista. Raskasluomisia, pieniä silmiä on minusta niin vaikeaa meikata räväkästi, kun luomiväri ei kuitenkaan näy minnekään. Olisiko olemassa jonkinlaista silmiä suurentavaa, räväkkää meikkaustapaa pienille silmille?
Onnea blogisynttäreiden johdosta! :)
Blogissasi on parasta kaikki violetit meikkilookit! Olen itsekin kova violettien silmämeikkien käyttäjä ja on aina yhtä mukavaa inspiroitua uusisa värikomboista sekä saada vinkkejä kauniista luomiväristä joita en ole itse huomannut.
Minun täytyy esittää synttärionnittelujen lisäksi myös ihmetykseni, onko tämä blogi muka vasta vuoden ikäinen? Olin kuvitellut, että tämä olisi vanhempikin blogi vaikka eihän sillä iällä tietysti väliä ole. Usein blogit vain hakevat sitä omaa muotoaan ja bloggaajat omaa ilmaisuaan jonkin aikaa, mutta tässä en ole kyllä ollut sellaista havaitsevinani ja siksi kai kuvittelin lukevani vanhempaakin blogia.
Joka tapauksessa pidä lippu korkealla ja blogisi aktiivisena jatkossakin! Tämä on todellakin Ostolakossa-blogin lisäksi AINOA kosmetiikkablogi jota luen, nyt kun Polishaholic on jokseenkin epäaktiivinen (eikä se ole minusta toistaiseksi yltänyt näiden kahden tasolle).
Aloin seuraamaan blogiasi vasta IndieDaysin kautta, mutta olen jo ehtinyt lukea postauksiasi reippaasti taaksepäinkin. Tykkään kuvistasi ja asenteestasi todella paljon! Onnea! :)
Onnea yksivuotiaalle! :)
Löysin blogisi vasta hiljattain, mutta siitä tuli hetkessä suosikkini. Kosmetiikka ja meikkaus kiinnostaa itseäkin ja ihanaa seurata miten todella paneudut asiaan! Yhdyn edelliseen kommentoijaan, eli hienoa että on tällainen blogi ns. "aikuisempaan makuun"! T: kolmekymppinen
Onnea 1-vuotiaalle blogille!:)
Täältä löytyy oivallisia vinkkejä erilaisten meikkien tekemiseen. Itsellä tulee tehtyä useimmiten vain "arkinen" perusmeikki, joten myös värikkäitä lopputuloksia on mukava katsella valokuvista. Saa itselle innostusta kokeilla ja löytää niitä ahaa-elämyksiä, millaisia meikkejä voi luoda oikeilla sävyillä ja erilaisilla tekniikoilla. Jatka samaan malliin:)
Moi. Olen ihka uusi lukijasi, bongasin nimittäin blogisi toissapäivänä! Mutta tuhlasin saman tein puolet työpäivästäni selailemalla ihastuttavia postauksiasi läpi. Oikein paljon onnea blogisi synttäripäivänä! Vai pitäisikö sanoa vuosipäivänä...?
Aiemmin seurailin lähinnä Ostolakossa-Virven kosmetiikka toilailuja ja syytänkin täysin hänen "vaarallista" esimerkkiään ennakkoluulottomasta ja välillä vähän lapasesta lähtevästä kosmetiikka-intoiluista, ja nyt olen itsekin hurahtanut ties mihin. Ennen en edes kuvitellut tarvitsevani nudea kajalia, nyt en ehkä voisi elää ilman sitä!
Eli tahtoisin vain sanoa, että te bloggarit olette maailman paras puskaradio! Tällainen tavallinen talliainen ei pärjäisi millään markkinatalouden syytämää tuotetulvaa vastaan ilman rehellisiä ja asiallisia mielipiteitänne uusista ja vanhoistakin tuotteista (vai pitäisiköhän tosiaan uskoa kaikkea mitä netin keskustelupalstoilla jauhetaan..).
Sinun blogistasi sain todella paljon inspiraatiota ja hyviä vinkkejä ihan perusmeikkaamiseen. Joten kiitos näistä ja odotan mielenkiinnolla uusia.
Hei. Olen blogisi uusi lukija, tutustuin tähän vasta indiedaysin kautta. Eli ei ole vielä mitään syvällistä sanottavaa. Juttu silmien muodosta ja meikistä oli hyvä. Muutenkin arvostan selkeitä vaihe vaiheelta -postauksia. Oma tyylisi on myös kiinnostavan värikäs. Osallistun vain settien 1 ja 2 arvontaan.
Onnea 1 vuotiaalle =)
Aloin lukea blogiasi syksyllä kun etsin juttuja My Little Ponyista ja "eksyinkin" sitten sinun blogisivuille suureen ponipostaukseen =) Samalla löytyi meikkipostaukset ja sen jälkeen onkin pitänyt käydä joka päivä =) Toivottavasti tulee vielä vuosia lisää =)
Onnea yksivuotiaalle! <:)
Löysin blogiisi, kun olit juuri aloittanut, eli aika tarkkaan vuosi sitten. Ihastuin ja koukutuin, rakastan värikkäitä meikkejäsi! Olen itse kuitenkin todella väritön meikkaaja, ruskeaa ja jos oikein villiinnyn niin tummaa violettia tai luumua. Muutaman kerran olen räväyttänyt ja kokeillut ohjeillasi jotain hieman näyttävämpää..Ja aina, kun näin teen ja lähden ihmisten ilmoille, saan hyväksyvää kommenttia, kiitos mahtavien ohjeidesi:)
Oi, tykkään todella paljon blogistasi! Harmitti kovasti silloin reilu vuosi sitten Glowing me glowing youn lopettaminen, kunnes Karkkipäivä paikkasi aukon täydellisesti. Olen aina tykännyt meikata värikkäästi ja upeista meikkikuvistasi on ollut niin apua kuin inspiraatiotakin. Kiitän ja kumarran, sekä toivon että Karkkipäivällä on vielä pitkä tulevaisuus edessä!
Ps. Ai niin, onnea 1-vuotiaalle! :)
Hyvää yksivuotista!
Blogissasi on parasta rohkeat meikit (joista voikin itse inspiroitua) ja tietenkin neuvot,jotka jokaisen ainaki pitäisi tajuta. Tuon twilight-postauksen muistan hyvin, koska sain siitä hyvät naurut (ala-aste tytöt meikkaamassa itseään bellan näköiseksi, toiveenaan iskeä edward..) silmän muodot ja meikkaus opetti ehkä eniten kaikista postauksista, tai ainakin sai itseni heräämään, että tosiaan kaikki meikit eivät sovi omaan naamaan. :)
Pyrin itse käyttämään ainoastaan luonnonkosmetiikkaa ja mineraalimeikkejä. Jäin koukkuun blogiisi, koska olen saanut sinulta paljon vinkkejä hyvistä, ekologisesti kestävämmistä tuotteista. Luonnonkosmetiikka- ja mineraalimeikkipostaukset ovatkin suosikkejani, mutta olen saanut Karkkipäivästä apua myös oikeaoppiseen silmämeikkaukseen :) Olen lukenut blogiasi noin puolen vuoden ajan ja pidän neutraalista kirjoitustyylistäsi. Jatka samaan malliin!
Hyvää 1-vuotis synttäriä!
Löysin blogisi vasta eilen, kun etsin inspiraatiota vappumeikkiin. "Hetken" selailtuani tajusin katsoa kelloa ja huomasin, että siinähän olikin vierähtänyt jo useampi tunti ! Koukuttavaa siis, sanoisin. Ja ykkössuosikin paikka oli ehdottomasti nyt Karkkipäivän! :)
Rakastuin värikkäisiin meikkeihisi ja tapaasi kirjoittaa asiallisesti, mutta kuitenkin rennosti. Hyvälaatuiset kuvat ovat plussaa! Ja jo eilisen selailun aikana sain paljon hyviä vinkkejä meikkailuun.
Minulla on sopivasti tänään vapaapäivä ja mikä sen parempaa kuin ottaa kuppi kahvia ja alkaa tutustumaan Karkkipäivään paremmin :)
Jatka samaan malliin! =)
Onnea 1-vuotiaalle Karkkipäivälle!
Onko siitä jo tosiaan vuosi? :O Piti oikein katsoa mikä oli sun eka postaus Karkkipäivään ja UD:n violettia meikkiä katsoessani muistin heti miksi koukutuin blogiin samantien (ja hankin Deluxe boxin) :D
Oon sanonut ennenkin että sulla on tosi hyvä silmä väriyhdistelmille joten aloitin blogisi lukemisen saadakseni vinkkejä omaan silmämeikkiin. Myös luonnonkosmetiikka-esittelyt ja INCI-salaisuuksien paljastukset ovat kiinnostavia. Edelleen ehdoton ja kiistaton ykkösasema kaikista postauksista on kuitenkin My Little Pony-meikillä!
Vakilukija osallistuu onnitteluihin. Karkkipäivä on yksi niistä muutamasta blogista, joka tulee luettua päivittäin. Mielenkiintoisia postauksia ja sujuvaa suomea, siitä tämä lukija pitää. :D
Moikku! Olen lukenut blogiasi aivan alusta asti. On mahtavaa, että jotkut osaavat käyttää värejä ja silmän muotoa noin hienosti hyväksi.
Erityisesti jäi mieleen postauksesi huokosten piilottamisesta. Unohdin silloin taannoin kommentoida, että ostin sen postauksen jälkeen (vähiten tykkäämäsi) Biopur Pore Reducerin, ja nyt korkkasin sitä toisen kipaleen! Perfect mattapinnan tuoja mulle :D!
Olen myös pitänyt kovasti siitä, että esittelet blogissa luonnonkosmetiikka (putsarit, voiteet), ja myös INCI-postaukset, kallis tuote vs. halvempi tuote, ovat jääneet mieleen.
Haluaisin osallistua vain noihin kahteen meikkisettiin :)
Tykkään lukea blogia, koska täältä saa hyviä vinkkejä meikkaamiseen, joitakin vinkkejä täytyy vaan päästä heti kokeilemaan! :D Ja kun itse ei ole mikään meikkaajaguru, niin kyllä tästä blogista on paljon apua, joten kiitos :)
Onnea 1-vuotiaalle! Olen lukenut blogiasi vasta vähän aikaa, mutta tykkään kovasti, kirjoitat hauskasti ja sinulla on tosi hyödyllisiä vinkkejä. Erityisen hyviä esimerkkikuvia myös!
Koukutuin blogiisi sen olemassaolon alkuvaiheessa. Tämä täytti hyvin Narcissen blogin jättämän tyhjiön ja pidän todella paljon meikkaustyylistäsi. Olen saanut paljon inspiraatiota ja hyviä vinkkejä ja upeita meikkikuvia on aina ilo katsella. Onnea 1-vuotissynttärien johdosta!
Sitten minulla olisi vielä toive. Olen ajatellut tehdä ylioppilasjuhliin tummansinisen smoky-meikin ja minulla on mielikuvia tulevasta meikistä. Olisi kuitenkin kiva nähdä sinun näkemyksesi ja saisin varmasti lisää vinkkejä meikkiä ajatellen. Jos vain ehdit, niin olisin todella kiitollinen jonkinlaisesta tutorialista tai vaikka pelkästään lopputulosta esittelevästä kuvasta!
Olen lukenut blogiasi vasta pienen hetken, löysin sen oikeastaan vahingossa ja päätin kurkata millainen on meikkiblogi..
Löysinkin heti hyviä ja käyttökelpoisia vinkkejä miten kannattaa meikata (esim.tuo silmänmuodot juttu oli tosi kiva)
Itse olen aina ollut tosi huono tekemään mitään silmämeikkiä ja nyt sain ideoita mitä kannattaa kokeilla.
Tulen jatkossakin seurailemaan blogiasi ja ei muuta kuin onnea 1-vuotiaaalle blogille!
Niin ja noille kaikille palkinnoille olis kyllä käyttöä, eli osallistun kaikkiin arvontoihin. ;)
Oikein hyvää vuosipäivää!
Luen blogia siksi, että tykkään susta (kuulostipa alakoululaisten hiljaa kuiskatulta tunnustukselta.. :D)
Mun mielestä on kivaa katsoa, kun aikuinen nainen uskaltaa käyttää värikästä meikkiä, jotenkin oon aina ennen blogiasi elänyt harhaluulossa, että pinkit luomivärit on jätettävä taakseen, kun täyttää 17v.
Lisäksi oon tykännyt lukea noita katsauksia sävyttäviin päivävoiteisiin tai luonnonkosmetiikkavertailuja.
Kiitos tästä!
Moi ja onneksi olkoon!
Mä löysin sun blogin Ostolakossa tai Charming Nailsin kautta (en muista kumman) ja ihastuin hienoihin meikkeihin. Ja my little pony -kampaus oli niin loistava idea, että mun oli pakko saada matkia sitä. Toinen sykähdyttävä kokemus oli Halloween-meikit. Ne on jääneet hyvin mieleen.
Mutta luen sun blogia siksi, koska sulta olen oppinut irroittelemaa värien kanssa ja haluan edelleen lisää ideoita ja oppia uusia tekniikoita.
Onnea 1-vuotiaalle!
Löysin blogisi vasta noin kuukausi sitten ja heti ensimäisestä käyntikerrasta lähtien jäin koukkuun. Luen muita blogeja epäsäännöllisesti, mutta karkkipäivä on käytävä tsekkaamassa useamman kerran viikossa! Olen seurannut blogiasi sen verran vähän aikaa, etten osaa vielä sanoa minkä tyylisistä jutuista pidän eniten. Meikkausvinkkejä sisältävät jutut ovat olleet mielenkiintoisia, mutta niin ovat myös ne postaukset, joissa olet meikannut silmäsi niin taidokkaasti, että ei voi kuin ihailla! Olen pitänyt itseäni kohtalaisen hyvänä meikkaajana, mutta silti täältä löytyy uusia vinkkejä ja inspiraatiota omaan meikkaukseen! Ehkä sitä itsekin uskaltaa useammin tarttua muihinkin, kuin niihin ruskeita sävyjä sisältäviin paletteihin :)
Onnittelut übersuperhyperloistoblogista ja kiitos maininnasta, johan tässä liikuttuu kun pioneeriksi kutsutaan!:) Olen muuten viikon verran kirjoittanut suomeksi myös, pyrin jatkossa kaksikieliseen blogiin ;)
Luen blogiasi koska olet a) normaali, aikuinen, nätti nainen joka kirjoittaa superinnostuneesti ja osaavasti kosmetiikasta. b) Pidän myös siitä että olet jollain tavalla välimaastossa: norminainen vs avantgardekosmetiikkahullu: tarkoitan sitä että lookisi ovat usein edgyjä mutta silti sellaisia että ne voisi itsekin toteuttaa.
c) postaat usein ja laadukkaasti, hyvä kombo
Loppukaneettina: luen monta kosmetiikkablogia ja jos pitäisi valita ihan pari jota saisin jatkossa lukea niin olisit kevyesti niiden joukossa. Hurraa karkkipäivälle, namutätien ruhtinattarelle! :D
heips, olen löytänyt blogisi vasta sen muutettua indiedaysiin. seurasin aikoinani glowing me/you:tä intensiivisesti ja harmitti kun en oikein ole löytänyt mitään vastaavaa sen hiljennyttyä..mutta nyt olen viime viikkoina seurannut ihastuneena sun blogia ja selaillut vanhojakin postauksia. ihanaa, että jaksat kirjoittaa tätä! toivottavasti jaksat vielä monta vuotta lisää!(; täytyy lähettää vielä poikaystävältäkin terveiset. se pysähtyi tässä yks ilta näytön viereen katsomaan kun selailin sun postausta turkoosista silmämeikistä ja sano "wau, mikset sä koskaan meikkaa noin?" täytyy siis varmaan yrittää kopioida sitä lauantain juhliin.(:
Hyvää synttäriä :)
Olen seurannut blogiasi viime kesästä lähtien. Ihanat ja värikkäät silmämeikit piristävät, vaikka itse en sellaisia (ainakaa vielä ;) uskalla tehdä. Täältä saa myös hyviä neuvoja ja vinkkejä. Ja nekin jutut, joissa on kerrottu muusta kuin kosmetiikasta, ovat olleet mukavaa luettavaa ja vähän vaihtelua.
Jatka samaan malliin!
Ihania karkkipäiväkuvia! Tykkään tosi paljon vaihekuvista ja erityisesti tuo "väärä" silmämeikki-postaus oli huippu! Onnea 1-vuotiaalle :)
Onnea ykkösille! Hyviä vinkkejä olen saanut.
Olen kiinnostunut kosmetiikasta, mutta harvemmin alan säännöllisesti lukea aiheesta kertovia blogeja. Kuitenkin, kun aikoinaan törmäsin tähän blogiin, aloin seurata sitä :) Kuvia on mukavan paljon, ja aiheet monipuolisia. Opin myös paljon uutta lukemalla postauksiasi. Erityisesti mieleeni on jäänyt eräs postaus, jossa luettelit erilaisia luomivärinlevitys-tyylejä. Olen kyllä meikannut jo ihan teini-ikäisestä asti, mutta nyt vasta ymmärsin, että eri tavoilla meikata on myös eri nimet :)
Onnittelut yksivuotiaalle! :)
Aloitin lukemaan blogiasi meikkikuvien takia, tykkään värikkäistä meikeistä ja sinulla oli aina jotain uutta ja pirteää luomillasi!
Mieleen on jäänyt ponipostaus, koska itsekin pikkutyttönä poneja ihailin ja hauskaa, että aikuinen nainenkin voi olla vieläkin niin hullaantunut niihin.
Mitään risuja en keksi, jatka samaan malliin! Ja lisää tutorialkuvia ja muita väripläjäyksiä :)
Hei!
Olen 25-vuotias kosmetologi ja jatkuvasti koukussa kosmetiikka-alaan. Mahtavaa tässä blogissa on se, että "uutuudet" saa luettua täältä jo ennen mitään lehtiä. On ihanaa olla tietoinen trendeistä,väreistä, uutuuksista yms, ja vielä paljon ennen muita, jotka lukevat lehdistä nämä asiat.
Haaveilen itse myös töistä kosmetiikkamyymälässä, tähän ikään asti olen tehnyt hoitotyötä omassa hoitolassani. Kiva on myös lukea sinun työpaikkasi tuotteista yms.
Varmaan puolisen vuotta olen tätä blogia seurannut ja kieltämättä koukussa ;)
Tykästyin blogiin erinlaisuuden takia, en ollut törmännyt ennen pelkästään meikkeihin keskittyvää blogia. Mutta heti koukkuun jäin, koska postauksista saa niin paljon itelle höydyllistä tietoa ja ne ymmärtää vähän helpommalla!
Mut kuiteski oon ihan pari kk vast seurannu ja silti ihan koukussa eli hyvin oot onnistunu! :)
Ja hyvää 1-vuotis syntymäpäivää =)
Blogisi värit miellyttävät esteettistä silmääni, tulee hyvä mieli simämeikkikuvia katsellessa. Pidän myös selkeästä, mutta persoonallisesta tyylistäsi kirjoittaa. Minä <3 oikeinkirjoitus
Kakkossetti innostaa eniten. :)
Onnea blogille!
EHDOTTOMASTI parasta sun blogissa on kuvien määrä. Sä et laita vaan yhtä kuvaa meikista, vaan monta ja erilaista. Jaksat kokeilla monia ja perusimmeinenkin tajuaa vinkit ja ohjeet :)
Aloin seuraamaan blogiasi ihastuttuani juurikin niihin värikkäisiin meikkikuviin. Plussaa on aina tietenkin selvät ohjeet meikkien tekoon! Monet kerrat olen meikkailut tietokoneen äärellä ohjeitasi seuraillen! :D
Ihanaa kevättä! :)
Heippa,
Luen blogiasi koska se nyt vaan sattuu olemaan paras suomalainen meikkiblogi! :)
Heissan ja paljon, paljon onnea 1-vuotiaalle!
Olen lukenut blogiasi alusta asti ja viihtynyt hyvin kuviesi ja löpinöittesi parissa. Paljon kuvia, joita on aamukahvia juodessa mukava katselle. Tykkään myös muista löpinöistäsi kuten Maarianhamina ja ponijutuista. Onnea jatkoonkin!
Onnittelut 1-vuotissynttäreiden johdosta!
Jäin seurailemaan blogiasi, koska siinä on vaihtelevasti meikki-ja tuotevinkkejä. Alun perin taisin eksyä tänne kun etsin jotain tutorialia tietyille väreille...
Jatka samaan malliin! :)
Onnea!! =)
Löysin Karkkipäivän aika vastikään, Indiedaysin myötä. Täällä on muutama blogi, joita seurailen ja sinun blogistasi tuli heti yksi niistä. Olen pitänyt kovasti erilaisista tuotekokeiluista, tutorialeista ja meikkilookkien esittelyistä. Oikeastaan kaikesta :D
Ihana blogi siis kaikenkaikkiaan!
Onnea synttäripäivänä! Olen lukenut blogiasi n. puoli vuotta, ja olen saanut monia vinkkejä meikkailuun. Pidän eristuisesti siitä, että meikkisi ovat rohkeita ja värikkäitä, ja olen itsekin rohkaistunut kokeilemaan kirkkaampia värejä. Hyvä postaus oli tuo melko tuore mineraalimeikkipohjaa koskeva postaus, se sai minut innostumaan ja etsimään mineraalimeikkejä myös itselleni!
Paljon onnea yksivuotiaalle! Luen blogiasi ihanien värien ja hyvän tunnelman takia! :o)
Ihanaa yksvuotis synttäriä
Aloitin seurailemaan blogiasi vasta tässä jokin aikaa sitten, päivään piristystä. Tykkään tästä koska meikkisi on todella upeita, käytät hyvin värejä ja värejä joita muut ei uskaltaisi käyttää.
Täältä löydän helposti myös vinkkejä omaan meikkiin, ja olen myös itse uskaltautunut kokeilemaan värejä. (tämän harmaan,violettin,mustan-kauden jälkeen, joka on vaan kestänyt :)) ) Kiitoksia siitä :))
Luen blogiasi,koska olen koulutukseltani meikkaaja amskeeraaja,joten kaikki aihetta koskevat jutut kiinnostavat.Jatka vain samaan malliin!:)
Heippa :)
Mikäs naisena sen mukavampaa turhuutta ja hemmottelua kuin meikkaaminen. Muotiblogit ei oikein vedä puoleensa, mutta sinun meikkijutut ovat vertaansa vailla, ja olen jopa inspiroitunut itsekin kokeilemaan rohkeampia ratkaisuja ainaisen oman nude-tyylin mausteeksi. Toivottavasti jatkat vielä piiiitkään! :D Onnea yksivuotiaalle blogille!
Onnittelut 1w synttareiden johdosta!
Toivottavasti vuosia blogille tulee viela paaaaaaljon lisaa.
Tykkaan blogistasi koska se on monipuolinen, suomenkielinen, ja sie ihan oikeasti tiedat mista puhut ja osaat todellakin meikata.
Eika ne meikkikuvatkaan hullummilta nayta... :P
Onnittelut 1-vuotiaalle blogille! Minustakin tuntuu, että olet jatkanut jo pidempään kuin tuon :)
Minä kiinnostuin aluksi blogistasi sellaisen värienkäytön takia, mitä ei ihan joka päivä tule vastaan kaupungilla. Lopulta sun jutut ohjas minut takas luomien meikkaamisen pariin :) Manly 120 -paletilla tehdyt värikkäät meikit tulevat aina ekana mieleen, viimeaikaisista ne tietyn merkin meikeillä tehdyt meikit.
Hyvät synttärit!
Blogisi löysin vasta muutama kuukautta sitten ja sen jälkeen olenkin säännöllisesti sitä lukenut. Hyvät kuvat ja monipuoliset juttuaiheet pitävät mielenkiinnon yllä, postausta lukiessa ei tule olo "hei, mähän olen lukenut tän jo aijemmin..."
Onnea 1-vuotiaan loistavan blogin johdosta! :) Oon tykänny kaikista meikkipostauksista ja erityisesti Meikkimokia-postaus oli ihan loistava! Sun blogisi on myös kivan erilainen niihin mitä yleensä luen: ei ainaisia kuvia päivän kanasalaatista, trendi-lehdestä ja Ben&Jerry's-jätskistä. Keep up the good work!
Jos satun voittamaan jotain niin tuotepaketti 1 eli estelle&thild olisi mieluinen :)
Onnea 1-vuotiaalle! Luen blogiasi, koska teet mielenkiintoisia värikkäitä meikkejä ja haluaisin itsekin oppia meikkaamaan paremmin ja käyttämään enemmän värejä meikissä. Myös tuotevinkit ja -arvostelut kiinnostavat. Yritän painaa muistiin mitkä tuotteet voisivat olla minulle hyviä.
Hypermahtavaa synttäriä parhaalle meikkiblogille! :) Luen blogiasi, koska se yksinkertaisesti on tosi hyvä ja jokainen merkintä on mielenkiintoinen!! :) Sinulla on hauska tapa kirjoittaa ja uskallat sanoa asioista omat mielipiteesi. Meikkikuvat ovat upeita ja ihailen taitojasi meikkaajana. Olen itse harjoitellut tekemään esittelemäsiä meikkejä ja minun oli pakko myös tilata esittelemääsi ihanaa mintunvihreää kynsilakkaa. ;) Kiitos tästä blogista, se piristää jokaista päivää. :) P.S: Lempparimerkintöjäni ovat olleet mm. silmän muoto-merkintä ja meikkimoka-merkintä. Ponipostaukset on myös niiiiin huippuja!<3
Pakko kommentoida, kun olen halunnut päästä kokeilemaan noita Estelle&Thildin tuotteita! Toki muutkin palkinnot kelpaa ;)
Eniten blogissasi olen tykännyt tuotearvosteluista sekä erilaisista tutorialeista, niistä on apua oman meikkiarsenaalin täydennykseen.
Synttärionnea!
Monesti onnea! Mä aloin lukemaan blogiasi varmaan aikalailla silloin kun aloititkin. Mua on eniten kiinnostanut meikkipostaukset joissa on kuvat meikin teosta. Tosi ihana arvonta muuten.
Luomivärin käyttäminen ja laittaminen on aina ollut jotenkin "hankalaa". Täältä olen saanut vinkkejä siihen, että voi sitä muutakin luomiväriä käyttää kuin aina sitä valkoista.
Löysin blogisi jonkin Ostolakon Virven maininnan perusteella.
Pidän huolellisista silmämeikkikuvistasi, vaikka itselleni aikoinaan esittelemäsi ruskea perusmeikkikin on arkena liikaa. Pidän myös eri tuotteiden esittelystä, erityisesti siitä, että olet tuonut myös luonnonmukaiset sarjat esille. Osallistuisinkin vain Estelle & Thild Neroli -setin arvontaan ja jätän meikeissä muille suuremman mahdollisuuden.
Onnea ensimmäisestä vuodesta ja pitkää ikää blogille.
Parasta blogissasi on kaikki se, mikä muotilehdistä ja naistenlehdistä puuttuu: kriittiset tuotearviot ja -vertailut, tieto tuotteiden sisällösta ja vaikutuksista, selkeät lähikuvat meikeistä (tarvittaessa vaihe vaiheelta) ja rautalangasta väännetyt ohjeet.
Postaukset eivät ikinä jää ylimalkaisiksi pintasilauksiksi tai löysäksi jutusteluksi (kuten naistenlehtien "tänä keväänä oikeastaan kaikki on muotia"), vaan ote on napakan asiallinen unohtamatta kuitenkaan meikkauksen iloa ja luovuutta!
Kuten arvata saattaa, minua kiinnostavat nimenomaan tuotteisiin ja meikkeihin liittyvät postaukset, eivät niinkään Ahvenanmaa ja chihuahuat - vaikka Ahvenanmaa toki on kaunis paikka ja koirat söpöjä! :-)
Ai niin, lisäpisteitä kauniista ja huolitellusta kielenkäytöstä ja teknisesti onnistuneista kuvista.
Paljon onnea 1-vuotiaalle!En tykännyt kauheesti sun my little pony-postauksesta,mutta tykkäsin sun värikkäsitä meikkikuvista :)
Olen lukenut tätä blogia suunnilleen puolisen vuotta tai vähän yli. Tykkään hirmuisesti sun kirjoitustyylistä ja selkeistä kuvista + ohjeista! Oon ihan koukussa Karkkipäivään ja käyn täällä päivittäin tsekkailemassa uudet postaukset. Olen suositellut tätä blogia myös mun kavereille ja muutama onkin jäänyt koukkuun, hihih.
Parhaiten postauksista ovat jääneet mieleen tutorials joita olen suunnilleen kaikkia koittanut itsekin! Sä ja Ostolakossa-Virve olette molemmat saaneet istutettua muhun harvinaisen kalliiksi tulevan, rakkaan meikki- ja kosmetiikkaharrastuksen. Manly 120:nkin tilasin sun takia, mur. Ei vaan, kiitos ihanasta blogista ja onnea yksivuotiaalle! <3
Onnittelut yksvuotiaalle karkkipäivälle :) blogi on todella omaperäinen ja siksi sen lukemisesta pidän - aina uuden postauksen ilmestyessä luen sen tarkkaan läpi :D tuo turkoosi-vihreä setti olisi aika mukava (vaikka koskaan näissä arvonnoissa mitään en voitakkaan, mutta onhan se ihan kiva silti vaikka vaan terveisiä tähän kirjoittaa) :)
Onnea !
Parasta blogissasi on ehdottomasti tapasi käyttää värejä. Yhdistelet värejä toisiinsa rohkeasti, ja olen monesti löytänyt blogistasi sellaisia väriyhdistelmiä, joita en olisi itse välttämättä tullut ajatelleeksi. Silti olet saanut sellaisetkin toimimaan. Jatka samaan malliin, blogiasi on ilo seurata =)
Onnittelut vuosipäivänä!
Aloittelevana meikkaajana seuraan mielenkiinnolla blogiasi. Mieleenpainuvin postaus on ollut rajaus-tutorial, siitä on todella ollut apua tumpelolle. :)
Osallistuisin mieluusti meikkisetin nro kaksi arvontaan.
Onnea 1veelle! :) Taidan muuten olla ekaa kertaa jättämässä kommenttia vaikka olen lukenut blogiasi ihan alusta saakka, jännää..
Aluksi blogissasi kiinnitti huomioni juuri värikkäät meikkikuvat, joista sain inspiraatiota omiin meikkeihini. Nykyäänkin tykkään hurjasti kaikista meikkikuvista, mutta luen mielenkiinnolla myös tuotearvosteluja, INCI-listojen lukemisneuvoja, jne. Ja kuten moni muukin, myös minä meikkaan nykyään todella usein tietokoneen ääressä ihan tutorialiesi ansiosta :D
luen blogiasi koska saan täältä mielenkiintoista faktaa tuotteista, ja siitä miten korostaa parhaita puoliaan meikissä. erityisesti tykkään kaikista meikkineuvoista joissa kerrotaan kuinka meikata oman silmän mallin mukaan. meikkien vaihtelevuus on myös mukavaa katseltavaa.
en keksi mitään moitteita, ehkä en aina jaksa lukea kaikkia tuoteselostuksia mutta se on oma mokani! :D hyvää synttäriä!!
Paljon onnea yksivuotiaalle! :D
Aloin seuraamaan blogiasi noin puolisen vuotta sitten ja ihastuin kovasti meikkityyliisi ja siihen miten kirjoitat. Itse en teinivuosien jälkeen ole harrastanut värikkäitä silmämeikkejä (smaragdinvihreää ja pinkkiä, joo-o..)mutta sun luomuksia on aina kiva katsoa. Parhaiten mieleen jääneitä postauksia ovat nettiostamisen abc, tutoriaalit ja kaikki voidevertailut. Myös halpiskosmetiikan imagopohdinta oli tosi hyvä juttu. Niin ja se neon meikit postaus myös! Kaikki nuo postaukset ovat olleet hyödyllisiä ja pistäneet ajattelemaan, mikä on musta aina positiivista.
Keep up the good work! :)
Onnea syntymäpäivän johdosta!;)
Mun täytyy myöntää, että olen lukenut blogiasi vasta vähän aikaa, löysin sen kun siirryit Indiedaysiin. Mutta jäin heti koukkuun ja luin kaikki kirjoittamasi postaukset. Taisin istua tämän äärellä silloin aika monta tuntia, mutta en vain saanut silmiäni millään irti. Sen jälkeen blogisi on ollut meikkieni suuri innoittaja, ensimmäistä kertaa uskalsin heittää naamaani muutakin kuin vain sen tylsän perusarkimeikin. Uskallan ottaa riskejä ja riskejä ottamalla olen saanut selville mikä minulle parhaiten sopii.
Blogisi on ehdottoman inspiroiva ja KAUNIS. Sitä on mielenkiintoista lukea. Mutta parasta siinä on kuitenkin sinun suhteesi lukijoihin; et tunnu läheskään yhtä kylmältä ja kuivalta kosmetiikkakuningattarelta, vaan kunnioitat kaikenlaisia kasvoja antamalla kaikille sopivia toimivia meikkiniksejä. Lisäksi kuvien suuri määrä on ehdoton plussa.
Meikkaaminen tosiaan on kuin karkkipäivä, mutta ilman kaloreja.
Kiitos vielä paljon sinulle kun jaksat tätä kirjoitella!:)
Congratulations! Olen pitkään lukenut blogiasi johtuen kuvien, tekstin ja idean laadukkuudesta ja olen saanut hyviä vinkkejä eri tuotteisiin :)
Hyvää yksi-vuotispäivää!!!
Luen Karkkipäivä-blogia, koska se inspiroi minua kokeilemaan värikkäitä meikkejä. Olenkin blogin myötä enemmän panostanut luomivärien käyttöön ja olen jo paljon parempi kuin aluksi. Parhaiten minulle on jäänyt mieleen meikit, joissa käytät isadoralta viime kesäksi tullutta värikästä palettia, jolla olet tehnyt sateenkaarimeikkejä. Kuinka ihanasti se sopiikaan kesään! Olen ollut myös iloinen, kun olet vastaillut ihmisten, myös minun, esittämiin kysymyksiin ja ollut avuksi ongelmissa :)
Hyvää jatkoa sinulle Karkkipäivä-blogin parissa :) !
Onnea yksivuotiaalle! Hyviä kosmetiikka-aiheisia blogeja ei tosiaankaan ole liikaa, Karkkipäivä on mun topkolmosessa Sensaistin ja Ostolakossa-blogin kanssa. Sun blogissa tykkään erityisesti hyvistä kuvista ja mielenkiintoisista aiheista sekä sun tavasta kirjoittaa. Olen myös löytänyt täältä monenmonta hyvää tuotevinkkiä.
Bloggailuintoa jatkossakin!
ps. Osallistuisin muuten vain tuon Estelle&Thild-setin arvontaan.
Löysin tän joskus ja jäin sit seuraamaan :) olis kiva osata meikata yhtä hyvin, näytän lähinnä turpaan saaneelta hutsulta jos yritän laittaa luokivärejä.. ootko muuten tehnyt postausta kulmakarvojen laitosta?
Olen vasta uudempaa lukija -sukupolvea mutta olen tykännyt kovasti postauksistasi jo tässä vaiheessa! Ihanaa saada kuulla totuuksia eri tuotteista ja saada kivoja meikkivinkkejä. Mielestäni ns. "tavisten" tyyli- ja tuotevinkit ovat paljon parempaa luettavaa kun lehtien. Melko uusi merkintä "Mineraalimeikkipohja" jäi erityisesti mieleen, kiitos siitä!
Osallistun mielelläni kaikkien tuotteiden arvontaan.
onnea 1 vuotiaalle blogille! (:
Tykkään blogistasi, ja luen sitä, koska saan täältä hyviä meikkivinkkejä ;)
Luen blogiasi satunnaisesti, mutta aina selaan läpi kaikki väliin jääneet postaukset. Kiva blogi, ei sen kummempaa syytä. Onnittelut vuosipäivän johdosta.
Hyvää synttäriä! Niin se aika vaan kuluu. Itse koukutuin ystävättäreni kautta blogien lukemiseen ja sinun blogisi oli niitä ensimmäisiä, joita jäin seurailemaan. Tykästyin kauheasti meikkikuviin ja väreillä leikittelyyn ja sitten huomasin, että täällähän on ihan asiaakin. :)Jatka ihmeessä samaan malliin. Tuo turkoosi meikkisetti vei sydämmeni, mutta en nyt ihan varma tuosta systeemistäsi ole, voisin osallistua silti koko arvontaan.
Ihanaa, kaunista ja loistavaa 1-vuotispäivää! <33
Minä luen blogiasi ihanien meikkikuvien ja postauksien takia, sekä myös sun kivan kirjotustyylin. (eihän se nyt ole mitenkään erikoinen, mutta tulee mieleen tosi kiva tyyppi joka siellä toisella koneella kirjottelee, eli siis kirjotukses antaa jotain pieniä vaikutuksia susta itestäs) : D
Mä taisin löytää sun blogis charming nailsin kautta (muistaakseni) ja heti rupesin kunnolla seurailemaan, ihanat värit meikeissä on aivan upeat, ja minusta osaat hyvin meikata : D
osallistuisin vain tuohon kolmanteen palkintosettiiin, siis tuohon vihreä+turkoosi-pakettiin : D
Luen blogiasi, 1.) koska silmämeikeistä saan inspiraatiota, ja ne ovat karkkimaisen herkullisia. 2.) koska testailet myös meikituotteita, saan tietää, mitkä oikeasti toimii ;)
3.) koska kirjoitat hyvin ja taitavasti; tekstejäsi on mieluista lukea.
4.) myös blogin ulkoasu miellyttää, joten Karkkipäivää on vieläkin mieluisempaa lukea! :)
Erityisesti mieleen on jäänyt 27.tammikuuta julkaistu Syntymäpäivämeikki-postaus, sillä värit ovat vaan niin u-p-e-a-t postauksen meikissä! Myös 23.helmikuuta julkaistu Sunrise-meikki postaus on jäänyt vahvasti mieleen, sen takia, että kyseisen postauksen meikki on niin ihanan lämminsävyinen.
Osallistun kaikkien tuotteiden arvontaan :)
Onnittelut 1-vuotis synttäreiden johdosta ! :)
Täytyy sanoa, että kun tulin tänne blogiisi tänään ensimmäistä kertaa "Rakastuin heti- se oli rakkautta ensisilmäyksellä" <3 Sinulla on magea tyyli kirjoittaa postauksia, kuvat ovat hyviä havainnollistamiskeinoja ja tässä selaillessani olen jo huomannut saaneeni monta hyvää vinkkiä :) Sait minusta nyt blogiisi uuden lukijan, joka odottaa innolla makeita postauksia.
Tykästyin My Little Pony kampaukseen, sellaista voisi joskus yrittää kokeilla omalle kummitytölle :)
Vielä kerran Onnea, upealle meikkiblogille!
Oikein paljon ONNEVA 1v karkkipäivä!!!!!!
Mie henk.koht tykkään ihan kaikista eniten kuvista. Teet niin hienoja ja värikkäitä silmämeikkejä että niitä on ilo katsella. :) Osaisinpä ite tehdä samanlaisia ..
Onnea onnea!
Blogia olen jo lukenut pidemmän aikaan ja edelleen tykkään kovasti. Itselle juuri nuo meikkausvinkit ovat suureksi avuksi, kun tykkään meikata ja paljon, mutta taidot eivät todellakaan lähelläkään sinun taitojasi.
Erityisesti tuo varjostus- ja rajausopastukset tulivat tarpeeseen. Taisivat molemmat olla noissa suosituimmissa kirjoituksissasi. Kaikki todella värikkäät ja sopivan "överit" meikit ovat jääneet mieleen :)
opiskelen meikkausta sivuillasi suoritan kohta
rajaus-ja varjostustieteen maisterin tunkinnon;
kiitos hyvistä kuvasarjoista ja hyödyllisistä
meikkivinkeistä!
Onnittelut! :) Tykkään blogin selkeästi kirjoitetuista tuotekuvauksista ja vinkeistä ihan teoreettisessa mielessä, vaikka itse olenkin hirvittävän ahdasmielinen meikkaaja :D
Jos satun arvonnassa voittamaan, ottaisin mieluiten tuon Estelle&Thild-setin, merkin tuotteet kiinnostavat kovasti!