16.12.2014

Yllättävä herkkuresepti - kotijuustoa mantelista!

Vegaanit, teillä on salaisuus.

Nuorin siskoni on vegaani, eikä hänkään ollut vihkiytynyt tähän salaisuuteen.

Toisen sisareni seikkaillessa myös parhaillaan vegaaniruoan maailmassa, hän oli törmännyt ruokaan nimeltä pähkinäjuustot. Ei, nyt ei ole kyse pähkinällä maustetusta juustosta. Vaan pähkinästä tehdystä juustosta.

Reseptien joukosta löytyi kuningatar; "baked almond feta"! Tällä nimellä herkku kulkee netissä - vegaanien vaihtoehto fetalle.

idMantelikotijuusto_IMG_1997

Maku muistuttaa kenties etäisesti fetaa (mantelilta se ei tosiaan ainakaan maistu..!), mutta minusta juusto tuo pikemminkin mieleen perinteisen suomalaisen kotijuuston.

Manteli"juustostakin" voi tehdä raa'an tai paistetun version, niinkuin kotijuustosta. Tässä ruoa'ssa on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja yllättävyydessään minusta jotain samaa kuin tonnikalapullissa - siinä mielessä, että muutamasta supersimppelistä raaka-aineesta valmistuu jotain aivan erilaista kuin missä muodossa on ko. raaka-aineita normaalisti tottunut näkemään ja syömään.

Mantelikotijuusto_IMG_2589

Mantelijuustoon tarvitset kuusi raaka-ainetta:

* Mantelijauhetta

(kuorettomana jauhettua autenttisimman juustomaiseen tulokseen)

* Oliiviöljyä

* Sitruunamehua

* Valkosipulia

* Suolaa

* Vettä

Mantelikotijuusto_IMG_1985

Sekoita ainekset yhteen ja laita massa yön yli valumaan juustoharsoon siivilän päälle.

Vaikka normaali feta ei tietenkään ole maustettu valkosipulilla ja sitruunalla, tuovat nimenomaan nämä ainekset ihme ja kumma juustoon fetamaista makua.

Mantelikotijuusto_IMG_1983

Mantelikotijuusto_IMG_1990

Kumoa massa aamulla uunipellille tai pieneen öljyttyyn vuokaan. Minun juustoni massa on ollut niin kiinteää etten kokenut tarvetta vuoalle vaan möykky pysyi kasassa pellilläkin.

Paista "juustoa" noin 30-40 minuuttia 180 asteessa kunnes sen pinta on rapea ja kullankeltainen.

Mantelikotijuusto_IMG_1996

Voilà, uunista tulee tämän näköinen vastustamattomasti tuoksuva paistos! Pinta on ihanan rapea ja sisusta pehmeä, tuorejuustomainen ja murustuva.

Mantelijuustoa voi syödä sellaisenaan, murentaa jäähtyneenä salaatin joukkoon niinkuin fetaa tai käyttää sisusta levitteenä leivän tai keksien päällä. Voisin kuvitella, että maistuisi myös erinomaisesti mustaherukkahillon tai -hyytelön seurana. The Vegan Version -blogissa mantelifetaa oli onnistuneesti käytetty jopa kreikkalaisessa pinaattipiirakassa..! Ei jestas että näyttää hyvältä.

Mantelikotijuusto_IMG_2584

Valmistaessa mantelijuuston kuorellisiin jauhoihin, juustosta tulee aivan eri näköinen.

Mantelikotijuusto_IMG_2613

Tällainen. Näyttää enemmänkin leivältä. :) Mutta maku on aivan samanlainen kuin vaaleassa versiossa. Tein tämän "juuston" eilen ja taisipa mennä päivän aikana jo puolet... ^_^

Mantelikotijuusto_nakkarilla

Kokeilin myös siemennäkkärin päällä levitteenä. Ei hassumpaa! Vaikka varmasti toimii paremmin esim. patongin tai muun vaalean viljaleivän kanssa, tai voileipäkeksien.

BakedAlmondFeta

 

Kuvat: Sondi Bruner, The Vegan Version, The Vegan Cookbook Aficionado.

Googlen kuvahausta löytää hakusanalla 'baked almond feta' toinen toistaan inspiroivimpia kuvia. Ommnomm...

Vaikka vhh:laiselle maitojuusto tietenkin on "karpimpi" valinta, olen silti totaalisen innostunut pähkinäjuustoista..! Aivan mieletöntä miten erilaisia juustoja eri tekstuureilla pähkinöistä voi valmistaa...! Netti on tulvillaan ihanalta kuulostavia reseptejä. :) Kaikkeen sitä törmääkin vasta tässä iässä. Aion kokeilla manteli"fetaa" myös makeana versiona, jouluna voisi kokeilla kardemummalla maustettuna...!

Kenelle pähkinäjuustot ovat tuttuja? Onko moni valmistanut niitä?

41 comments on “Yllättävä herkkuresepti - kotijuustoa mantelista!”

  1. En ole ennen kokeillut, mutta nyt kyllä lähden hakemaan mantelijauhoa ja meinaan kokeilla. Jos tulee hyvää, on uusi yllätys joulupöydässä. Kiitos reseptistä!

    Vastaa

    0
    1. Käykääs testaajat ihmeessä sitten kertomassa miltä maistui! :)

      Mun mielestä muuten tuota sitruunamehua voi laittaa vähän vähemmänkin, alkuperäisessä reseptissä on 60 ml mutta seuraavaksi aion itse kokeilla 40 millillä. Viimeksi sitruunan makua oli mielestäni ehkä hippusen dominoiva, vaikka olen joka kerta laittanut mielestäni saman verran aineksia.

      Vastaa

      0
  2. Kiitos, tämä tuli mulle juuri oikealla hetkellä! Menee testiin. :) Löytyisköhän tuollainen harso esim. Prismasta tai Cittarilta?

    Vastaa

    0
    1. Löytyisköhän tuollainen harso esim. Prismasta tai Cittarilta?

      En valitettavasti osaa yhtään sanoa. Siskollani on tuollainen ihan varsinainen juustoharso, en tiedä mistä hän on sen ostanut, mutta itse ostin harsoa kangaskaupasta.

      Edit. Eipäs ollutkaan varsinainen juustoharso, vaan kuulema Prismasta kotiviinihyllystä ostettu viinin makuaineiden oleennuttamista varten tarkoitettu pussukka :) Mutta käy mainiosti myös juustoharson duuniin :)

      Vastaa

      0
  3. Enpä ole pähkinäjuustoista kuullut, mutta herkulliselta vaikuttaa :) Juustoja voisi tuunailla myös eri yrteillä tai vaikka kuivatuilla marjoilla. Varmaan tekisin niin jos joskus kokkaisin...

    Oletko muuten koskaan miettinyt kirjan kirjoittamista? Kun sulla olisi osaamista monesta asiasta: kosmetiikasta, matkailusta, ruokavaliosta jne.

    Vastaa

    0
    1. Juustoja voisi tuunailla myös eri yrteillä tai vaikka kuivatuilla marjoilla. Varmaan tekisin niin jos joskus kokkaisin…

      Joo, moni netin vegaanibloggaajista mainitsikin yrtit vaihtoehtona - tai lisänä - juuston maustamiseen :) Aion varmasti kokeilla itsekin :)

      Oletko muuten koskaan miettinyt kirjan kirjoittamista?

      En ole, mutta kiitos kovasti kommentista :) Vaikka pidänkin kirjoittamisesta, en ole ammattikirjoittaja enkä koe kirjoitustaitojeni olevan sitä tasoa mitä kirjan toteuttaminen vaatisi. Bloggaus on eniten mun juttu, saa kirjoittaa puhekielellä eikä haittaa vaikka tulee välillä kömpelöjäkin lauserakenteita! :)

      Vastaa

      0
  4. Lukiessani sanan "manteli" olin jo vaihtaa sivua, mutta luin sittenkin postauksen loppuun. En tosiaan ole mikään mantelin ystävä, mutta jos tämä ei edes mantelilta maistu ja ohjekin on noin yksinkertainen, niin täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla! Kuvatkin näyttävät erityisen herkullisilta :)

    Vastaa

    0
  5. En ole koskaan tehnyt mutta nyt kiinnostuin! Kokeiluun heti viikonloppuna.

    Vastaa

    0
  6. Kokeilen heti, mutta kun ei ole vaakaa niin paljonkohan tuo 145 grammaa mantelijauhoa on desilitroissa suunnilleen?

    Vastaa

    0
  7. Ekaa kertaa kuulen, testiin menee välittömästi! Kiitos, kerron miltä maistuu täällä :)

    Vastaa

    0
  8. Onpas ihanan näköistä juustoa!

    Sitten yksi vähä vähemmän juustoinen kysymys: miksiköhän kaikki jalkojen sheivauksen yhteydessä esiintyvän ihoärsytyksen poistoon tarkoitetut tuotteet ovat yleensä geelejä?

    Vastaa

    0
    1. miksiköhän kaikki jalkojen sheivauksen yhteydessä esiintyvän ihoärsytyksen poistoon tarkoitetut tuotteet ovat yleensä geelejä?

      Hups, tähän unohtui aiemmin vastata.

      Hmm... voisikohan liittyä viilentävyyteen...? Geelithän ovat iholla viileämmän tuntuisia kuin voidekoostumus (en tosin osaa selittää miksi). Ja kun ihoa halutaan rauhoittaa, halutaan usein viilentävää efektiä. Tämä on ainoa joka tulee mieleen. :) Yhtä hyvinhän ne varsinaiset ihoa rauhoittavat ainesosat voitaisiin formuloida voidemaiseen tai vaikka vaahtomaiseen tuotteeseen.

      Vastaa

      0
    2. Ei tule ainakaan äkkiseltään mieleen mitään tiettyä merkkiä jolla muistaisin olevan, mutta kosmetiikkamarkkinoiden kirjon tuntien varmasti voidemaisiakin on olemassa :)

      Vastaa

      0
    3. jos jo valmiiksi tulehtuneelle ja ärtyneelle iholle laittaa paksua voidetta, on seurauksena helposti karvatupentulehdus!

      Vastaa

      0
    4. Eihän sen voiteen paksua tarvitse olla ;) Fluidit esimerkiksi ovat lähes vesimäisiä.

      Vastaa

      0
    5. Itse en voi laittaa iholle sheivauksen jälkeen juuri mitään, kun sattuu. :(

      Vastaa

      0
    6. Höh. :(

      Tulikin muuten yhtäkkiä ihan jälkijunassa mieleen, että onhan olemassa myös öljymäinen aftershave-tuote! Acorellella on sellainen:

      https://karkkipaivablogi.com/2010/11/25/luonnollista-karvanpoistoa/

      En tajua miten unohdin tuon, olen tykännyt tosi paljon tuosta. Käytän sitä vain tosi harvoin, koska poistan karvat juurineen äärimmäisen harvoin. Höylällä tai ladyshaverilla poistaessa iho ei juurikaan ärry niin en ole kokenut minkään after shave -tuotteen käyttöä tarpeellisena.

      Vastaa

      0
  9. Tarviipa kokeilla. Vois tehdä joululahjaksi sukulaiselle :) tämähän säilyy hyvin jos ei sitten syö ite :D

    Vastaa

    0
  10. Pähkinäjuustot tulevat kyllä aivan uutena tuttavuutena. Maidottomaan ruokavaliooni tuo sopisi hyvin, salaatteihin lisukkeeksi. Kiitos reseptistä!

    Vastaa

    0
  11. Näyttää erittäin hyvältä, tekis mieli kokeilla tuota!

    Mä oon tehnyt vähän pähkinäjuustoja muistuttavia siemenjuustoja kasvissyöntiaikoinani ja tykännyt tosi paljon. Maku on yllättävän juustomainen. Auringonkukansiemenistä tulee tosi hyvä juusto ja ne ovat myös edullisia,

    Noita siemenjuustoja joita olen tehnyt ei paisteta, vaan ne ovat "elävää ravintoa", niihin saadaan tuorejuustomainen maku nopeasti lisäämällä esim. Uudistavaa juomaa (mm. tällä nimellä reseptejä siihen löytyy) joka on itse jyvistä valmistettu vitamiineja ja maitohappobakteereja sisältävä juoma.

    Vastaa

    0
    1. auringonkukansiemenistä tulee tosi hyvä juusto ja ne ovat myös edullisia,

      Kiitos vinkistä, täytyy googlata ohje :)

      Siskoni on tehnyt paljon myös noita raakavegaanijuustoja, mutta niiden ohjeet olivatkin jo paljon monimutkaisempia kuin "mantelifetan" ja vaativat erikoisraaka-aineita.

      Vastaa

      0
  12. Kuulostaa tosi hyvältä, pakko kokeilla heti tänään. Ostin pari viikkoa sitten lidlistä mantelijauhoja ja oonkin miettinyt mihin käyttäisin niitä. :D Tää on tosi jännä ohje, en tosiaan pysty kuvittelemaan miltä tää saattaisi maistua. Vielä kun löytyisi ohje pähkinähalloumille :D

    Vastaa

    0
    1. en tosiaan pysty kuvittelemaan miltä tää saattaisi maistua.

      Maku on kieltämättä täysin uniikki..! :) Jos mulla sokkomaistatettaisiin tätä, en pystyisi mitenkään arvaamaan mistä aineista on kyse :) Vähän niinkuin kukkakaalitortillojen kanssa ^_^

      Vielä kun löytyisi ohje pähkinähalloumille :D

      Googlaamalla 'vegan halloumi' löytyy näköjään tofua käyttäviä reseptejä, ei pähkinää. Luulen, että pähkinämassasta ei saa tarpeeksi kiinteää halloumimaiseen rakenteeseen.

      Vastaa

      0
  13. What! Melkein jäi lukematta, kun en yleensä lue ruokapostauksia, mutta tätä täytyykin kokeilla. Tyhmiä kysymyksiä: saako juustoharsoa ihan tavallisesta kaupasta ja pannaanko tuo jääkaappiin valumaan vai pöydälle?

    Vastaa

    0
    1. Valitettavasti en osaa sanoa mistä varsinaista juustoharsoa saa (täytyykin kysyä siskoltani mistä hän on ostanut omansa), mutta mä olen ostanut kotijuustoa varten ihan tavallista harsokangasta kangaskaupasta. Ei maksa juuri mitään. :)

      Ja juusto valumaan jääkaappiin, sen olisin tosiaan voinut tekstissä tarkentaa :)

      Onnea juustokokeiluun!

      Vastaa

      0
    2. Siinä mun siskon harsossa on jopa valmiina nauhat joilla harson voi sitoa kiinni juuston ympärille, kätevää :) Mutta joo, en vieläkään ole saanut kysyttyä mistä hän on ostanut omansa. Mutta nyt sain vihdoin lähetettyä tekstarin :D

      Edit. Ja vastaus: "Mulla ei ole virallista juustoharsoa vaan ostin Prisman kotiviinihyllystä pussukan, mihin kuuluisi laittaa viinin makuaineet, esim. marjat, oleentumaan."

      OK, että se olikin sellainen "harso"! :) Mutta toimii täydellisesti juuston valmistuksessa. :)

      Vastaa

      0
  14. Nämä sinun ruokapostaukset on mielettömiä! Ja jopa todella inspiroivia vaikken VHH:lainen tai edes kasvissyöjä olekaan. Näitä on vain mahtava lukea!

    Vastaa

    0
  15. Apua! :D vesi herahti kielelle kun luki tätä! Ja heti oli alettava googlailemaan lisää tämmösiä reseptejä! ;)

    Nää ruokapostaukset on muuten aina tervetulleita!

    Vastaa

    0
  16. Hei! Aion nyt kokeilla tätä reseptiä. :) Vielä tarkennuskysymys, eli onko juustomassan tarkoitus valua yön aikana jääkaapissa?

    Vastaa

    0
  17. Kiitos paljon tästä ohjeesta! (:

    Eilen väänsin taikinamöykyn suodatinpussiin valumaan, koska en siihen hätään mitään harsoa löytänyt :D ja mitään suuria määriä nestettä se ei kyllä valuttanut.. mutta kiinteän möykyn mie sain aamulla pellille taputeltua ja mikä ihana tuoksu sieltä paistaessa tulikaan!

    Vähän piti jo maistellakkin vaikka lämmintä vielä onkin.. mutta hyvää on! Varmasti teen toistekkin (:

    Tältä näytti miun juustomöykky: http://instagram.com/p/w-6gt7Ii8O/?modal=true ^^

    Vastaa

    0
    1. Ooo, tosi hyvän näköinen! :) Mullakaan juustosta ei valu paljon nestettä, ehkä vajaa ruokalusikallinen.

      Vähän piti jo maistellakkin vaikka lämmintä vielä onkin..

      Lämpimänä se parasta onkin...! ^_^

      Hyvää joulua! :)

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat