Olin viime keväänä tekemässä entisessä työpaikassani vuoroa, kun esimieheni veti minut sivuun ja näytti vakavalta. ”Kuule, pääsisitkö töihin toukokuussa? Minna on jäänyt sairaslomalle. Häneltä löydettiin rinnasta kasvain eikä vielä tiedetä onko se hyvän- vai pahanlaatuinen.”

Se oli aivan hirveä säikähdys. Tuttavapiirissäni ei ollut aiemmin ollut ketään jolla olisi ollut kasvain. Olin aivan neuvoton ja suruissani Minnan puolesta. Minnahan oli vielä niin hurjan nuorikin...!

Nyt Minna on käynyt läpi leikkauksen ja toipuu. Ajattelin Minnaa heti kun aloin miettiä kirjoitussarjaa erilaisten naisten suhteesta rintoihinsa. Vähän emmin ennen kuin rohkenin pyytää häntä mukaan, mutta Minna suhtautui juttuun myönteisesti ja kirjoitti kokemuksistaan todella avoimesti.

Tässä on siis Minnan tarina.

Kaikki alkoi siitä, kun Minnan mielialat alkoivat heilahdella rajusti. Tunteenpurkaukset olivat niin voimakkaita, että Minna luuli olevansa tulossa hulluksi. Hän sai selittämättömiä raivokohtauksia, hakkasi välillä nyrkillä sänkyään kun ei muutakaan voinut lyödä tai itki vuolaasti keittiön lattialla.

Elettiin syksyä 2012. Minna oli 21-vuotias.

Joulun jälkeen tilanne tuntui alkavan tasaantua. Mutta sitten alkoivat säryt.

”Olin huomannut jo edelliskesänä että vasemmassa rinnassani oli jokin pieni patti,” Minna kertoo. ”Se vihlaisi aina välillä mutta ajattelin, että se oli vain jokin normaali kysta.”

Minna kävi tuolloin lääkärissä, joka tunnusteli rinnan ja totesi, että kyseessä on varmasti kysta joita esiintyy usein nuorilla naisilla. Sille ei tarvitsisi tehdä mitään. Minnaa neuvottiin rauhoittumaan ja tarkkailemaan tilannetta.

Tämän vuoden alussa, tammi-helmikuun tienoilla Minna muistaa tuskailleensa, kuinka vasen rinta pulpahti aina ulos rintaliiveistä. Hän oli jo joulun jälkeen huomannut rinnan suurentuneen. ”Halusin ajatella vielä silloinkin, että tämä on normaalia ja rintani varmaankin kehittyvät vielä, täytyy vain lähteä rintsikkaostoksille”.

Lopulta Minnan avomieskin alkoi kiinnittää asiaan huomiota. Minnan rintaa särki jatkuvasti, se oli kivikova ja kosketusarka. ”En ollut halunnut kokeilla rintaani enää aikoihin koska jo tavallaan tiesin että jotain oli pahasti pielessä. Olin todella peloissani.”

Minna varasi ajan tutkimuksiin. Lääkäri oli jälleen varma, että kyseessä oli normaali kysta joka vain oli kasvanut suureksi. Patti oli tässä vaiheessa halkaisijaltaan n. 10 cm. Lääkäri sanoi, että se painaa tervettä rintakudosta ja rinta on siksi niin kipeä. Minnalle kerrottiin, että asia hoituisi punktoimalla, ja hänelle varattiin aika rintaklinikalle.

”Muistan kun tulin kotiin kädessäni lähete rintaklinikalle. Itkin ja olin aivan poissa tolaltani. Olin tavallaan helpottunut lääkärin sanoista, mutta samalla kauhuissani edessä olevasta operaatiosta. Jossain mieleni sopukoissa tiesin, että rinnasta saattaisi paljastua jotain paljon pahempaa.”

Punktioaika olisi ollut kuukauden päästä, mutta Minnan äiti sai aikaistettua sitä. Ja onneksi sai, sillä kävi ilmi että ”rinta-asukki” kasvoi vauhdilla.

Minna kertoo saaneensa rintaklinikalla epäempaattista kohtelua. Minnaa pelotti niin, että hän olisi halunnut äitinsä mukaan tueksi operaatiohuoneeseen. Tätä ei kuitenkaan sallittu. Hoitohenkilökunta ei osoittanut Minnan kaipaamaa myötätuntoa. Minna makasi hoitopöydällä eikä pystynyt pidättelemään itkuaan. ”Siinä minä makasin yksin eriparirintojeni kanssa. Hoitaja ei sanonut mitään ja lääkäri jäi oviaukkoon rupattelemaan toisen hoitajan kanssa, ovelta oli suora näkymä käytävään”.

”Lääkäri pisti kylmää geeliä rinnoilleni ja alkoi ultraamaan. Hetken päästä hän totesi; ’Ei täällä mitään kystaa ole. Täällähän on valtava kasvain, verenkierrot ja kaikki.’”

Minna kertoo menneensä niin shokkiin että loput tutkimuksista menivät sumussa. Minnasta otettiin koepaloja ja hänelle tehtiin mammografia. ”Muistan hämärästi kun seisoin mammografialaitteen vieressä ja pyörrytti kamalasti, radiosta soi Pelle Miljoonan Tahdon rakastella sinua jota hoitaja lauleskeli. Hän käski minun seisoa suorassa ’ettei tarvitse montaa kertaa ottaa’…”

Tutkimusten lopuksi ilmeetön lääkäri toivotti Minnalle hyvää kevättä (!) ja kertoi oman lääkärin ottavan yhteyttä leikkaukseen liittyen. Minna käveli huoneesta ulos lähes lamaantuneessa tilassa. ”En tiedä olinko järkyttyneempi kasvaimesta vai saamastani tunteettomasta kohtelusta.”

(Minna ja hänen äitinsä antoivat klinikalle palautetta hoitohenkilökunnan käytöksestä. Minnaan otettiin myöhemmin yhteyttä ja hänen saamaansa kohtelua pahoiteltiin.)

Rintaklinikan ikävän kokemuksen jälkeen kaikki muuttui paremmaksi. Minna pääsi esitapaamiseen leikkaavan kirurgin kanssa ja hänelle selitettiin perin pohjin mitä leikkauksessa tulisi tapahtumaan. Minnan huojennukseksi lääkäri kertoi, että leikkauksen riskit olivat erittäin vähäiset. Koepaloista selvisi, että kasvain oli hyvänlaatuinen. Se oli valtavan kokoinen, mutta ei ollut levinnyt mihinkään.

Tässä vaiheessa Minna sai myös selityksen syksyisille raivokohtauksilleen. Kasvain oli laittanut hormonit sekaisin.

Minna kertoo, että ainoa leikkauksessa jännittänyt asia oli se, tulisiko rinta palautumaan normaaliksi kasvaimen poiston jälkeen. Minna näki pelkokuvia epämuodostuneesta möykkyrinnasta jossa nänni roikkuisi, ”vai olisikohan minulla nänniä enää ollenkaan”… Hän ei ollut myöskään aiemmin ollut leikkauksessa tai nukutuksessa, joten itse operaatiokin jännitti.

Minna naureskelee, että siinä tilassa hänen päässään ei tuntunut olevan montaakaan fiksua mietettä.  ”Olimme varanneet ystäväni kanssa jo talvella matkan Kyprokselle, ja lähtö oli heinäkuussa. Pelkäsin kuollakseni miltä rinnat tulisivat näyttämään bikineissä ja pääsisinkö edes uimaan lomallani. Kirurgini varmasti muistaa kuinka monesti kysyin että pääsenkö matkalleni…”

Leikkauspäivä koitti 15. toukokuuta. Minnan avomies saattoi Minnan sairaalaan. Avomiehen mukaan Minna oli niin sekaisin jo pelkästä esilääkkeestä, että jos hän olisi vielä saanut toisen ei nukutusta olisi tarvinnut ollenkaan. Minna itse muistaa olonsa olleen uninen ja sekainen mutta todella hyvä. Viimeinen muistikuva leikkauspöydällä oli hymyilevästä kirurgista.

Sitten Minna heräsi heräämössä hoitajan lausuessa hänen nimeään. Kipu rinnassa oli kova, mutta se vaimeni heti lääkkeillä.

Osastolla lääkäri ja hoitaja tulivat tapaamaan Minnaa. Leikkaus oli onnistunut täydellisesti. Minna sai kirurgilta kuvan kasvaimestaan – se oli painoltaan 318 grammaa ja halkaisijaltaan 14 cm. ”Voi helv****!, sanoin. Siinä oli semmoinen mötti ettei oltu ennen nähty!”

Ei ihme ettei Minnan vasen rinta ollut mahtunut 75C:n liiviin, tuollaisella ”salamatkustajalla”.

Seuraavana aamuna kirurgi tuli poistamaan suurimmat sidokset ja Minna pääsi näkemään rintansa. Huojennus oli mieletön. ”Siinä se oli, kaunis pyöreä pikku tissini hieman runnellun näköisenä mutta ennalleen palautuneena. Nyt sitä koristi vain pitkä haava vasemmassa reunassa. Sinä hetkenä olin niin onnellinen että vain itkin, kiitin kirurgia että hän oli  palauttanut takaisin rintani, minun kauniit pienet rintani.”

Minna on äärettömän kiitollinen perheeltään ja ystäviltään saamastaan tuesta, mutta haluaa nostaa esiin yhden asian.

”Tiedän, että ystäväni tarkoittivat vain hyvää, mutta pahinta mitä minulle sairauteni aikana sanottiin oli, ’Mutta onneksi se on vain rinta’, ’Eihän sitä kukaan näe, tissi sinne tänne’.  Haluan sanoa kaikille noin ajatteleville, että siltä se varmasti tuntuu jos olet terve ja haluat lohduttaa toista, mutta rinnat ovat suuri osa naisen minäkuvaa, ja on loukkaavaa vähätellä niiden tärkeyttä.”

Minna käy säännöllisesti kontrollitarkastuksissa jotta kasvaimen mahdollinen uusiutuminen huomataan ajoissa. Hän sanoo ettei aio elää pelossa, vaikka jättiläiskasvain luonnollisestikin jättää loppuelämäksi erilaisen huolen tunteen terveydestä. ”Minulla oli onnea että kasvain oli hyvälaatuinen. Mutta aivan yhtä hyvin tilanne olisi voinut olla toinen. Arpi muistuttaa minua joka päivä elämän tärkeydestä.”

Minna esiintyy jutussa nimimerkillä.

*  *  *  *  *  *  *  *  *  *

Sanni:

Minun täytyy tunnustaa, että en ole vuosikausiin tunnustellut rintojani kovinkaan säännöllisesti, vaikka jokaisen naisen pitäisi. Rinnan koskettelu on aina ollut minulle vastenmielistä. Rintani ovat - en sitten tiedä johtuuko siitä, että rasvakudosta on niin vähän -, inhottavan "muhkuraisen" tuntuiset ja kun niitä painelee, niin tuntee kaiken maailman muljahtavia juttuja... Joskus alle 2-kymppisenä luulin löytäneeni kyhmyn ja varasin huolesta suunniltani ajan lääkäriin, mutta patti olikin sitten vain luonnollinen osa rintakudosta.

Tämän jälkeen lakkasin pikkuhiljaa tunnustelemasta rintojani. Se vain jotenkin... jäi. Koin sen niin inhottavaksi puuhaksi ja rinnan luontainen muhkuraisuus aiheutti "vääriä hälytyksiä". Vasta tänä vuonna olen taas alkanut muistaa suorittaa tutkinnan, teen sen ehkä kerran kuussa. Se pitäisi varmasti tehdä vieläkin useammin. Minnan kaltaisia tarinoita lukiessa ymmärtää, että rintojen tunnustelun pitäisi kuulua jokaisen naisen itsestäänselvään arkirutiiniin.

Kuinka moni teistä tunnustelee rintansa säännöllisesti?

Tiedättekö. Joskus tapaa niin inspiroivia ihmisiä, että sitä ihan alkaa itsekin hehkua näiden henkilöiden seurassa. Ryhti kohenee, suupielet kohoavat korviin ja tulee vain sellainen läpikotaisen lämmin ja innostunut olo.

Tapasin eilen tällaisen ihmisen. Olen tavannut hänet kerran aiemminkin, 6-7 vuotta sitten. Jo silloin hänen läsnäolonsa teki lähtemättömän vaikutuksen.

Ella.

Ella on yrittäjä, majatalon emäntä, sommelier, opettaja, kolumnisti, laulaja, säveltäjä, kokki, perheenäiti. Ja kaikkea tätä ilman stressin häivää. Sanat kuten "väsymys", "ei jaksa" ja "kiirettä" eivät tunnu kuuluvan hänen sanavarastoonsa.

Kerron teille Ellasta enemmän syksyn aikana. En vain malttanut olla jakamatta näitä kuvia eiliseltä jo nyt. Hyrisen vieläkin Ellasta tarttunutta iloa. Miten jollain voikin olla noin positiivinen aura?

Kuvista voittekin jo ehkä hieman päätellä missä merkeissä Ellaa tapasin.

.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille! :)

"Äkkiä ajatellen tuntuu, että olen aina ollut aika sinut rintojeni kanssa... Vaikka eihän se ihan niin ole, teinivuosina kuuluin itsekkin ennemminkin pieni- kuin isotissisten klaaniin.”

Näin aloittaa haastattelun ystäväni, kahden lapsen äiti ”Reetta”. (Myöskään Reetta ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.) Olemme Reetan kanssa saman ikäisiä ja tunteneet ala-asteen ensimmäisestä luokasta, eli yhteistä historiaa riittää. Minun muistoissani Reetta on aina ollut se Miss Itsevarmuus, lapsesta saakka. Ja suosittu. Reetalla oli meidän kaveriporukassa ensimmäisenä poikaystävä. Muistan, että olin siitä vähän kateellinen.

”Silloin toivoin, että ne olis ollu isommat ja paremmat ja ainakin jotenkin erilaiset…” Reetta jatkaa.

Niin. Onkohan kellään ollut teininä muunlaisia ajatuksia rinnoistaan? Isotissiset ovat toivoneet pienempiä, pienirintaiset isoja, eriparirintaiset samankokoisia, ketunnenäiset pyöreämpiä… - Onko lukijoiden joukossa joku joka voi sanoa aina olleensa tyytyväinen rintoihinsa?

En ole koskaan aiemmin Reetalle oikein kertonutkaan, millaista kateutta hänen itsevarmuutensa aiheutti minussa nuorempana.

Vaikka Reettakin toivoi, että rinnat olisivat olleet erilaiset, hänen suhtautumisensa itseensä ja kehonkuvansa olivat paljon terveemmällä tolalla kuin omani.

”Luulen, etten koskaan potenut mitään todellista rintakriisiä,” Reetta kirjoittaa. ”Ongelma oli samaa luokkaa kuin vaikka se, kun toivoo hiusten olevan tummemmat tai vaaleammat, nenän pienempi tai suorempi tai jotain vastaavaa.”

”Ainoa hetki, jolloin olin hieman murheellinen tissieni suhteen, oli ensimmäisen lapseni ollessa 4-5 vuotias. Laihduin silloin reilut 10 kiloa ja sen kyllä huomasi myös tisseissä, oltiin kai lähellä sitä kuuluisaa ajokoirankorvaa :D”.

Reetta kertoo, että raskaudet ja imetys ovat luonnollisestikin jättäneet pysyvät jäljet rintoihin. Raskausarpia tuli ensimmäisessä raskaudessa jonkun verran, mutta ne ovat kuulemma haalenneet lähes huomaamattomiksi. Muutoksen ollessa tuore asia tietenkin mietitytti, mutta nyt vuosien jälkeen Reetta ei enää osaa palata samoihin fiiliksiin. Hän on sinut rintojensa kanssa.

Toinen raskaus ja imetys eivät niinkään enää saaneet dramaattisia muutoksia aikaan, vaikka Reetta imetti nuorempaa lastaan yli vuoden.

Reetta kirjoittaa painovoiman todennäköisesti näyttäneen suuremman mahdin kuin raskaudet konsanaan. ”Kuuluisassa kynätestissä kyniä mahtuisi – ja pysyisi – tissien alla varmaan useampikin. :)”

Reetan kuppikoko on tällä hetkellä B, ja hän on tyytyväinen ”luomuihinsa”. Leikkauksista Reettaa toteaa, ettei usko operaation olevan riskien arvoinen. Eikä hän tällä hetkellä tunne mitään tarvettakaan rintojen paranteluun.

Däämn, nainenhan on todellakin edelleen terveen itsekuvan perikuva..! Ihanaa, Reetta!

”En osaa sanoa tarkkaa aikaa milloin tein sinunkaupat rintojeni kanssa, luulen että se oli samoja aikoja kun suhde koko vartaloon muuttui jotenkin lempeämmäksi. Elettiin kuitenkin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeisiä aikoja.”

”Ehkä sekin vaikutti asiaan, että ajatukset lakkasivat pyörimästä oman navan ympärillä ja oli oikeasti paljon vähemmän aikaa ajatella, että ’mites ne tissit’. :D”

Kysyn, vaikuttivatko raskauden jälkeiset vartalonmuutokset jotenkin Reetan kokemukseen itsestään naisena. Kokiko hän itsensä vähemmän viehättävänä ja "kulahtaneena" vai päinvastoin jopa naisellisempana, kun rinnat olivat täyttäneet luonnollisen tehtävänsä?

”Ehkä tosiaan viehättävämpänä”, Reetta vastaa – ilokseni. ”Itsevarmuus ja itsensä arvostaminen ovat kai jotenkin sidonnaisia myös ikään ja kokemuksiin.”

Haastattelun lopuksi kysyn, onko Reetta koskaan saanut suoranaisia kommentteja miehiltä rinnoistaan. Reetta nauraa. (*Haha* - lukee sähköpostissa. ;))

”Muistan yhden kommentin samoilta ajoilta kuin tuo sinunkin ei-niin-mukava, ja se meni jotenkin näin: ”Kouran kokonen on sopivan kokonen!”

Ihan positiivissävytteistä palautetta on tullut muuten, Reetta kirjoittaa. ”Miehet ei oo ihan niin nuukia noiden tissien kanssa kuin naiset luulee..! ;)"

Tähän lauseeseen on hyvä päättää tämä haastattelu. Kiitokset Reetalle, kunpa useampi nainen olisi noin hyvää pataa itsensä kanssa.

Rintasarjan neljännessä ja viimeisessä osassa tapaamme ystäväni, jonka elämä sai viime syksynä odottamattoman käänteen kun hänen rinnastaan löydettiin suuri kasvain.