Taas yksi näitä asioita, missä olen jonkin sortin vastarannan kiiski tai en vain osaa mukautua nykyaikaan. Jälkimmäinen on mieheni mielipide.

Sosiaalinen media.  Kaikissa sen eri muodoissaan.

Kuva täältä.

Bloggaajana edustan myös tuota mediaa, ja siksi saattaakin kuulostaa oudolta ja ristiriitaiselta että minulla on ”someen” tietyssä ulottuvuudessa kaikkea muuta kuin positiivinen näkemys.

Blogia perustaessani minulle riitti vallan mainiosti se, että blogini näkyy ja ”elää” juuri tällä alustalla millä se on, alussa Bloggerissa ja myöhemmin täällä Indiedaysissa. Ja näinhän oli muidenkin blogien kohdalla – missäpä ne nyt muualla rönsyilisivät kuin omalla sivullaan?

Sitten blogeille alettiin luoda omia Facebook-sivuja. En ymmärtänyt ollenkaan mitä ideaa siinä oli. Tuohon aikaan Facebookiin blogisivut olivat ns. ”fanisivuja”, eli tykätäkseen blogista täytyi klikata ”Become A Fan”. Häh, ei mun blogi ole mikään ”julkkis”, ei tätä tarvitse fanittaa, ajattelin.

Kuva täältä.

Sittemmin fanitus vaihdettiin viisaasti Facebookin taholta neutraalimpaan ja yleispätevämpään ilmaisuun ”Tykkää”, ja ennen pitkää ihan joka ikisellä firmalla ja asialla aikakauslehdistä leivänpaahdinten valmistajaan oli oma FB-sivu. Itse vierastin edelleen todella pitkään Facebook-sivun luomista Karkkipäivälle, koska en käsittänyt miksi blogin tulisi näkyä muissakin medioissa.

Lopulta tajusin FB-sivun idean ja annoin vähän periksi ”ajan hengelle”; monet ihmiset seuraavat blogeja nykyään lähes pelkästään Facebookin kautta.  FB on heille "lukutyökalu", sama asia kuin jollekin toiselle Bloglovin’ tai muu blogien seurantaa helpottava lista.

Viime aikoina silmiini on tarttunut blogeissa uusi kasvava buumi – Instagram. Kyllä, Instagram on ollut olemassa jo vuosia ja useilla blogeillakin on ollut Insta-tilit pitkään, mutta vasta nyt tuntuu että ilmiö on todella räjähtämässä. Vastaavalla tavalla kuin FB-sivut aikoinaan, nyt kaikilla ikään kuin ”kuuluu” olla Instagram-tili.

Taas on Sanni-dinosaurus ihan ihmeissään ja kurtistelee kulmiaan. Monet blogipostaukset tuntuvat nykyään alkavan lauseilla ”Hei näittehän jo Instassa kun viikonloppuna tein sitä-ja-tätä” ja ”Insta-seuraajani tietävätkin jo mitä söin lounaaksi sunnuntaina, ommnomm!”

Siis mitä ihmettä? Bloggaajalla on jo blogi johon hän päivittelee kuulumisiaan tai aiheesta riippuen muita juttuja. Miksi lukijoiden täytyisi kiinnostua seuraamaan vielä bloggaajan kuvavirtaakin…? Onko bloggaajan elämä niin älyttömän mielenkiintoista, että lukijan voidaan olettaa olevan utelias näkemään mitä kaikkea bloggaaja söi, joi, osti, missä hän bailasi, otti aurinkoa, nosti punttia jne blogipostausten ulkopuolellakin?

Kuva täältä.

Minulle tulee jotenkin kiusaantunut olo kun luen tuollaisia. Ymmärrän, että jonkun suuren julkkiksen kuvavirralle löytyy seuraajia, mutta miksi bloggaajan…? Herranen aika, kuinka kiinnostavina ihmiset nykyään oikeasti pitävät kaikkia tekemisiään…?

Some – itsensä tärkeäksi tekemisen ihmemaa. Alun perin ideana oli kai helpottaa yhteyden pitoa ystävien ja tuttujen kanssa, nyt somessa tuntuu olevan pääpointtina tehdä itsestään mahdollisimman kiinnostava. Facebook, Twitter, Instagram, YouTube, Vimeo – seuratkaa minua, minun kuviani, minun ajatuksiani, minun oivaltavia kommenttejani päivän polttavista aiheista… Minä-minä-minä. Kommentoikaa, tykätkää, minä käyn aina 15 minuutin välein älypuhelimellani tarkistamassa kuinka paljon olette minusta tykänneet. Enkö olekin fiksu ja kiinnostava! Viikonloppuisin teen blogiini yhteenvedon tykätyimmistä kuvistani.

Tämä oli kirjoitettu kärjistäen, mutta ymmärsitte ehkä mitä halusin sanoa. Minä saatan olla ihan pölyinen muumio joka ei tajua nykypäivää ja on jäänyt jonnekin ikuiselle 90-luvulle jossa sosiaalinen kanssakäynti ei ollut loputonta virtuaaliavaruudessa tapahtuvaa tykkäilyä, kommentointia ja vastatykkäilyä. Mutta näin minä ajattelen, ja ehkä meitä on muitakin..?

Kuva täältä.

Kysyin mieheltäni yksi aamu, miksi sisustusbloggaaja kokee tärkeäksi päivittää aamupuurojaan Instagramiin. Miehellä, joka seuraa aikaansa, oli odotetusti  järkevä vastaus.

”Bloggaajien Instagram-tilithän ovat mitä nerokkainta markkinointia, ihmisiä nyt vain kiinnostaa kenen tahansa arki, ihan taviksenkin. Ihmiset ovat tirkistelynhaluisia.”

Okei. Hyväksyn asian. Olen tässä asiassa muumio.

.

Oma bloggaamisenikin herättää välillä ristiriitaisia tunteita samoista syistä. Vaikka tämäkin postaus. Onko tämä mielipiteeni nyt niin hiton tärkeä että koen tarpeelliseksi nostaa sen esiin? Hmmmhhh....

Tästä aiheesta saisin jo aikaan ihan oman postauksen…

...kaikilla olisi tällainen iho.

Kuvan nainen on 35-vuotias. Hänellä ei ole kasvoillaan meikin häivääkään.

Hän on ystäväni Anna.

Tapasin Annan viimeksi marraskuussa vieraillessani hänen luonaan Brysselissä. Olen jo aikaisemminkin pannut merkille Annan huomattavan kauniin ihon, mutta vasta nyt aloimme kunnolla keskustella ihonhoidosta. Olin luonnollisestikin kiinnostunut kuulemaan, millä tuotteilla Anna hoitaa ihoaan.

Hämmästykseni olikin suuri kun vastaus oli;

"En oikeastaan millään."

Kävi ilmi, että Annan ainoat ihonhoitotuotteet ovat kasvojenpesuaine sekä kevyt kosteusvoide, jota hän laittaa vain kerran viikossa tai kahdessa - silloin kun iho tuntuu kuivalta. Näin hän on tehnyt koko elämänsä.

Silmänympärysvoidetta, meikkivoidetta, peiteainetta, puuteria tai muunkaanlaista meikkipohjaa hän ei ole koskaan käyttänyt. Ainoa meikki on ripsiväri ja huulipuna joita Anna käyttää juhlatilaisuuksissa.

Huokoset...? Onko tällä iholla edes huokosia...? :D

Uskomatonta että jonkun iho näyttää luonnostaan tältä..!

Kerrottakoon myös että Anna on jossain vaiheessa elämäänsä tupakoinutkin eikä neiti kaihda juhlimistakaan.

Jutun pointti?

Tuoda jälleen kerran esiin geenien vaikutus ihon kuntoon ja kumota kosmetiikkafirmojen väitteet siitä, että ihoa kannattaa aina kaikissa tapauksissa hoitaa kosmetiikalla.  Meidät halutaan saada uskomaan, että lotraaminen päivä-, yö- antioksidantti-, ulkoilu-, silmänympärys,- anti age- jne voiteilla on suunnilleen jokaisen naisen velvollisuus ja että ilman kosmetiikkaa iho vääjäämättä ikääntyy nopeammin tai näyttää ylipäänsä huonommalta.

Lopulta kuitenkin iho itse kertoo meille, miten se voi ja mitä se kaipaa. Tähän uskon ainakin minä. Jos iho on kuiva, janon tarpeen kyllä tuntee. Jos se on rasvainen, talineritystä voi hillitä kosmetiikalla. Jos se on samea, voiteella voi taikoa siihen kuulautta. Ja niin edelleen.

Mutta kaikki eivät kosmetiikkaa tarvitse. On täysin mahdollista omistaa upea iho ilman purkin purkkia.

Minullakin on aika hyvä iho. Se kertoo minulle, että esimerkiksi kesäisin se pärjää hyvin pitkälle ilman voidetta (poislukien tietysti aurinkosuojavoide ulkoillessa). Enkä silloin rasvoja sille tarjoa, vaikka joku asiantuntija kuinka väittää vastaan. Monen "asiantuntijan" tehtävä on myydä, sitä ei kannata unohtaa.

Kuunnelkaa siis ihmiset ihoanne. Jos se näyttää luonnostaan siltä kuin Annan, ei monen sadan euron purkkiarsenaali varmastikaan tuo mitään muuta kuin esteettisen hyödyn kylpyhuoneen hyllyysi. :)

Karppaajan ruokakomerossa näyttää sangen erilaiselta kuin tavallisessa kuiva-ainekaapissa. Vehnäjauhot, riisit, makaronit ja puurohiutaleet loistavat poissaolollaan. Niiden tilalla on pussia jos monenmoista niinkin eksoottisilla nimillä kuin Bake Pro, Pofiber, Psyllium ja Fibrex.

Mitä kaikkea löytyy viljan ja sokerin välttelijän leivontaosastolta...?

Vhh-jauho numero 1: mantelijauhe. Tätä käyttävät varmasti kaikki vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavat. Sopii kaikkien vhh-leipomusten taikinapohjaan sämpylöistä kakkuihin ja lettuihin = "karppaajan vehnäjauho". Hh-pitoisuus 6 g / 100 g.

Pofiber eli perunakuitu. Käytetään korppujauhon tavoin esimerkiksi pyörykkätaikinoissa, kakkuvuoan leivitykseen tai vaikka kalan panerointiin. Hh-pitoisuus 12 g / 100 g.

Fibrex eli sokerijuurikaskuitu. Samankaltainen tuote käyttötarkoitukseltaan kuin perunakuitu, mutta Fibrex myydään hiutalemuodossa. Muistuttaa ulkomuodoltaan viljahiutaleita ja sopii esimerkiksi vhh-myslin ainesosaksi. Hh-pitoisuus vain 5,5 g / 100 g.

Minusta Pofiber sopii jauhoisen muotonsa vuoksi paremmin pyörykkätaikinaan ja leivitykseen. Käytän Fibrexiä joko mysliin tai osana sämpylä- ja leipätaikinoita.

Kookosjauho. Käytän lähinnä jälkiruokaleivonnassa kuten muffineissa tai kakuissa, tai kookospuurossa. Imee itseensä erittäin runsaasti nestettä minkä vuoksi kookosjauhopohjaisesta taikinasta tulee kuivempaa kuin vaikkapa mantelijauhopohjaisesta.

Hh-pitoisuus vaihtelee huomattavasti, valmistajasta riippuen se voi olla välillä 6,4g - yli 30 g / 100 g.

Psyllium eli Plantago ovata-ratamokasvin siemenistä valmistettua jauhetta. Käytetään leivonnassa hyvin pieniä määriä tuomaan taikinaan gluteenin tapaista sitkoa. Hh-pitoisuus valmistajasta riippuen 0 - < 1 g / 100 g.

Toimii myös jauhona supersimppelissä lettutaikinassa, kastikkeen suurustajana sekä "Philadelphia-pastan" raaka-aineena.

Erytritoli eli "karppaajan sokeri". Erytritoli on sokerialkoholi jota esiintyy luonnostaan mm. meloneissa, viinirypäleissä ja sienissä. Sitä valmistetaan käymisteitse rypälesokerista. Imeytyvän hiilihydraatin pitoisuus 0 g (sokerialkoholi on hiilihydraattia mutta ei imeydy = ei nosta verensokeria).

Erytritoli on kaloritonta ja makeudeltaan n. 80% pöytäsokerin makeudesta. Se on rakenteeltaan kiteistä ja muistuttaa tavallista sokeria. Käytän leivonnassa ja kookospuuron päällä kanelin kanssa.

Bake Pro eli kuumennusta kestävä heraproteiinijauhe eli "leivontaproteiini". Tätä käytän jostain syystä todella harvoin, vaikka sillä voi mainiosti korvata osan jauhoista leivonnassa saaden hyvän proteiinilisän. Bake Pro'ssa on proteiinia 78 g, rasvaa 7 g ja  hiilihydraattia 7 g / 100 g.

Minulle on jäänyt hieman epäselväksi poikkeaako tämä oikeasti "tavallisesta" heraproteiinijauheesta. Eikö tavallinen heraprotsku kestä kuumennusta...?

Vhh-perusjauho nro 2: soijajauho. Vähän huonommat ravintoarvot kuin Bake Pro'lla (proteiinia 40 g, rasvaa 22 g ja hiilihydraattia 13 g / 100 g. Soijajauhoa on kuitenkin helpommin saatavilla kuin Bake Pro'ta ja se on edullisempaa, siksi sitä varmaan käytetään yleisemmin. Korvatessani soijajauhon reseptissä Bake Pro'lla en ole huomannut tuloksessa mitään eroa.

Käytän osana sämpylä-, piirakka- ja pizzapohjataikinoita sekä pinaatti/porkkanaletuissa.

Vehnägluteenijauho eli vehnän proteiinia. Useimmille tuttu vegaanikinkun eli seitanin aineksena. Tuo taikinoihin voimakasta sitkoa. Ravintoarvot samankaltaiset Bake Pro'n kanssa (vaikka vaihtelevat hieman valmistajittain);  proteiinia 76 g, rasvaa 6 g ja hiilihydraattia 8 g / 100 g.

Käytän aika harvoin osana sämpylätaikinaa tai jos teen karppipullaa (ja sitäkin on tullut tehtyä ruhtinaalliset kaksi kertaa kahden ja puolen vuoden aikana). Käyttämällä vhh-leipätaikinassa runsaasti gluteenia saa leipään sen "oikean" leivän kimmoisan rakenteen. Vehnägluteeni on kaikkien kaupallisten karppileipien perusraaka-aine.

Kappas, tämä ei ole kuiva-aine mutta odottaa jauhokaapissa vuoroaan. Sokeroimaton sinappi. Käytän normaalisti dijonspinappia mutta tilasin tämän purkin kokeilumielessä iHerbistä, tiedä vaikka olisi maukkaampaa kuin dijon. :)

Käytän sinappia eniten kermaviilikastikkeiden ja uunikalan kuorrutuksen maustamiseen - ja tietysti soijanakin kaverina! (Dijonsinapista saa muuten ihan "tavallisen" makean sinapin makuista kun makeuttaa sen itse vaikka erytritolilla.)

Auringonkukansiemeniä käytän näkkäritaikinassa ja salaatin päällä, pellavansiemenrouhetta niinikään näkkärissä, pizzapohjassa ja minuuttisämpylässä sekä rahkajogurttiseosten päälle ripoteltuna.

Saksanpähkinää (hh 3,2 g / 100 g)...

Parapähkinää (hh 2,6 g / 100 g)...

...pistaasipähkinää. No, näitä en itse asiassa syö itse juuri koskaan, pistaasipähkinässä on aika korkea hh-pitoisuus (16,7 g / 100 g). Mutta mies tykkää.

Jännä miten pähkinöiden ravintoarvot muuten vaihtelevat huomattavasti lähteestä riippuen. Pistaasien imeytyvä hh-pitoisuus on Finelin mukaan tuo 16,7 g, mutta Now Foodsin pakkausselosteen mukaan vain 7,14 g / 100 g.

Suursuosikkini hasselpähkinöiden hh-arvo heittelee sekin ihan hulluna, olen bongaillut sitä välillä 3 g ja yli 17 g. Mistä tämä oikein johtuu, osaako joku sanoa? Kasvihan on aina sama kasvi eikä mikään teollisesti eri resepteillä valmistettu ruoka-aine, miten sen ravintoarvot voivat vaihdella pakkaajan mukaan?

Edit. Tähän saatiin vastaus: kasvien ravintoarvot vaihtelevat maantieteellisen alueen mukaan. Eri alueilla on erilainen ilmasto ja maaperä, ja nämä yhdessä vaikuttavat kasvin ravintoaineisiin.

Pähkinäboksista löytyy vielä hasselpähkinää, makadamiapähkinää, mantelilastuja, kookoshiutaleita ja cashew-pähkinöitä. Casheweita käytän itse aniharvoin kun ovat niin hh-pitoisia, joskus tulee johonkin wokkiin heitettyä.

Pidän pähkinöistä eniten paahdettuna (ja joistain pähkinöistä, etenkin makadamiasta, en "raakana" lainkaan), joten paahdan niitä pieniä satseja aika ajoin ja laitan paahdetut yksilöt omaan purkkiinsa. Täältä aina täydennän käsilaukkuni snack-pussia. :)

Tänään oli muuten paahtopäivä. Paahdan myös siemeniä, tänään pannuun pääsi auringokukansiementä, seesamia ja kurpitsansiementä. Myös mantelilastut saavat ihanaa makua paahtamisesta.

Ja demonstroidakseni mihin jauhokaapin sisältöä käytetään....

Tänään oli myös pitkästä aikaa leivontapäivä! Leivoin mantelisämpyläreseptillä feta-oliivimuffineita ja uudella, ruotsalaisesta lehdestä bongaamallani ohjeella ihanan mureita ja karkearakenteisia sämpylöitä.

Jälkimmäiset ovat niin raskasrakenteisia että eivät kohoa yhtä hyvin kuin mantelisämpylät, mutta huomattavasti maukkaampia, mantelijauhohan ei juuri maistu miltään. Ruotsalaislehden "Grova Frallor" -sämpylöihin tulee mantelijauhon lisäksi kookosjauhoa, pellavansiemeniä, pofiberiä ja fibrexiä. Lisäsin joukkoon vielä kuivattua nokkosta kun sitäkin sattui kaapista löytymään ja raastoin päälle Pecorino-juustoa jonka suolaisuus viimeisteli leipästen maun täydellisesti...! Mums!

(...näitä ei voi kyllä leipoa kovin usein ettei leivänhimot palaa... :D)

 P.S. Eilisiin kommentteihin vastaaminen jäi kesken enkä ole ollut koneella tänään juuri lainkaan, julkaisen & vastaan tässä illan aikana. :)