Kirjoittelin viime viikolla minulle lähetetyistä luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteista. Biosoliksen aurinkoöljyssään käyttämä UV-suoja-aine nosti esiin aiheellisia kysymyksiä siitä, millä perusteilla tuotetta saa markkinoida aurinkosuojana. Kuluneen viikon aikana aiheesta on kirjoittanut myös Kemikaalikimaran Anja Nystén, ja käyn parhaillaan mielenkiintoista sähköpostikeskustelua Biosoliksen belgialaisen valmistajan Proveran kanssa.

Kysymykset liittyvät kahteen kohtaan:

* Jos/kun titaanidioksidi on ainoa luonnonkosmetiikassa UV-filtterin funktiolla sallittu ainesosa, miten titaanidioksidia sisältämätöntä tuotetta voidaan markkinoida aurinkosuojana?

* Miten ylipäänsä voidaan markkinoida aurinkosuojana tuotetta (oli se sitten luonnonkosmetiikkaa tai ei), joka ei sisällä EU: Kosmetiikka-asetuksessa UV-filtterin funktiolla hyväksyttyä UV-suodatinta?

Kysymysten relevanttius kumpuaa (ainakin omalla kohdallani) ennenkaikkea siitä, että moni luonnonkosmetiikan valmistaja on luopunut aurinkosuojatuotteiden valmistuksesta EU:n säädösten ja ainesosarajoitusten myötä. Mikäli on mahdollista kuitenkin  käyttää ainesosia, joita EU ei ole hyväksynyt UV-suoja-aineiksi, ja markkinoida tuotetta täysin hyväksytysti aurinkotuotteena, mitä virkaa koko kosmetiikka-asetuksella sallittujen ja rajoituksin käytettävien ainesosien listoineen on?

Lista EU:ssa sallituista UV-suodattimista.

Pro Luonnonkosmetiikka Ry:n sivuilta:

"Luonnonkosmetiikassa on käytettävissä yksi raaka-aine, titaanidioksidi, jolla saadaan aikaan mineraaliaurinkosuoja. Titaanidioksidi on valkoinen pigmentti, jota käytetään esimerkiksi väriaineena meikeissä.  (...)

Raaka-aineiden käytön lisäksi kaikkia aurinkovoiteita koskevassa kemikaaliasetuksessa määritellään raja-arvot UVA/UVB suojalle. Luonnonkosmetiikka-aurinkotuotteet on testattu näiden perusteella. Testit tehdään hyväksytyissä, riippumattomissa laboratorioissa.

Titaanioksidin lisäksi luonnonkosmetiikan aurinkotuotteet sisältävät kasviöljyjä ja -uutteita, joilla ravitaan ja kosteutetaan ihoa. (...)

Aikaisemmin voitiin käyttää myös sinkkioksidia, mutta se ei ole hyväksytty virallisesti aurinkosuoja-aineeksi. Sinkkioksidin käyttö kosmetiikan ainesosana on muuten sallittu."

Anja Nystén pohtii kirjoituksessaan EU:n Aurinkosuojasuosituksen virkaa. "Kyseessä on suositus, ei ehdoton vaatimus. Tarkoittaako suositus, että UVB-merkintää voi soveltaa myös muiden kuin 'virallisten' UV-suodattimien kohdalla?"

Niinpä. Kiinnostavaa. Komission antama suositus ei siis ole "ehdoton vaatimus". Kuitenkin itse EU:n Kosmetiikka-asetus on velvoittava ja sellaisenaan voimassa olevaa lainsäädäntöä kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.

Sosiaali- ja terveysministeriön sivulta:

"Kosmetiikkaa koskeva lainsäädäntö

Euroopan unionissa kosmeettisia valmisteita säädellään 11.7.2013 alkaen sovellettavalla uudella EU-asetuksella (No. 1223/2009). EU-asetus on sellaisenaan velvoittava, ja se sisältää säännöksiä jotka koskevat kosmeettisia valmisteita valmistavia, maahantuovia, markkinoille saattavia ja myyviä yrityksiä. Suomessa on lisäksi voimassa uusi laki kosmeettisista valmisteista, jossa säädetään EU-asetuksen valvonnasta sekä kansallisista kielivaatimuksista.

(...)

EU:n kosmetiikka-asetuksen liitteissä on lueteltu kosmeettisissa valmisteissa kielletyt tai rajoituksin sallitut aineet sekä sallitut väri- ja säilöntäaineet ja UV-suodattimet. Liitteitä päivitetään jatkuvasti."

Biosoliksen valmistaja tekee selonteossaan eron "sallittujen raaka-aineiden" (= asetuksen liitteessä VI listatut ainesosat) ja "luvallisten raaka-aineiden" ("authorized raw materials") välille. Heidän mukaansa riittää, kun ainesosan tehot pystytään riippumattoman laboratorion suorittamien virallisten testien kautta todistamaan. Tällöin olisi mahdollista käyttää kosmetiikkatuotteissa tietyssä funktiossa ainesosia, joita EU kuitenkaan ei virallisesti salli kyseisessä funktiossa. Eh...? Putosiko joku muukin jo kärryiltä? :P

Koska karanjaöljy on "authorized raw material" ja viralliset laboratoriotestit ovat osoittaneet sen UV-suojatason, sitä sisältävää tuotetta saa valmistajan mukaan markkinoida aurinkosuojatuotteena.

En epäile hetkeäkään etteikö karanjaöljyn pätevyys UV-suojana ole juuri sitä mitä valmistaja kertoo. Ei siis ole kysymys siitä, että minä tai Anja Nystén kyseenalaistaisimme Biosoliksen tuotteiden turvallisuuden. Keskustelun pointti on lainsäädännöllinen.

Anja Nystén välitti kysymyksen myös Teknokemian Yhdistykselle. Yhdistys toimii Suomessa asiantuntijatahona kosmetiikan turvallisuutta ja lainsäädäntöä koskevissa asioissa ja mm. ohjeistaa valmistajia ja maahantuojia kosmetiikka-asetuksen käytännön soveltamisessa. Heiltä siis luulisi saavan luotettavaa tietoa.

Teknokemian Yhdistyksen vastaus vahvisti oman aiemman käsitykseni; "UV-suojana saa käyttää ainoastaan kosmetiikka-asetuksen liitteen VI aineita."

Lisäksi (Nysténin saaman vastauksen mukaan);

"UVB ja UVA -suojat tulee olla mitattu tietyillä testeillä. Suojakerrointa ei saa laittaa pakkaukseen, jos kyseisiä testejä ei ole tehty. Suojakerroin ilmoitetaan sekä numerolla että sanallisesti (matala, keskitason, korkea tai erittäin korkea suoja) . Lisäksi UVA-logon käyttäminen vaatii, että komission suosituksen vaatimukset huomioidaan. Komission aurinkosuojasuositus on tosiaan suositus, mutta käytännössä tätä pitäisi noudattaa."

Jälkimmäiset kohdat Biosoliksen Oil Spray täyttää. Mutta ei ensimmäistä.

Mielenkiintoinen tuo viimeinen lause.... Kosmetiikka-asetus on lainsäädäntöä, mutta vapauttaako tuo pieni konditionaali valmistajat kuitenkin käytännössä säädösten ikeestä? "PitäISI noudattaa....." Mutta ei ole ehdotonta noudattaa?

Mikäli Proveran esittämä tieto pitää paikkansa, mitä minulla ei ole mitään syytä epäillä, vie se aika lailla merkityksen kaikilta Komission laatimilta tietyn funktion piirissä käytettävien ainesosien listoilta. Nysténin tavoin jään ihmettelemään, mitä virkaa UV-filtterilistoilla sitten ylipäänsä on.

Ja se ehkä kaikkein kiinnostavin ja itseäni eniten vaivaava kysymys; miksi moni muu kosmetiikkamerkki on lopettanut luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteiden valmistuksen EU:n säädöksiin vedoten, jos kerran on mahdollista valmistaa täysin hyväksyttyjä aurinkotuotteita Proveran esittämällä tavalla?

Jos se on mahdollista Proveralle, miksi se ei olisi mahdollista muille?

Eli erään vaellusretken tarina heinäkuisessa Lapissa.

Matka Rovaniemeltä Karigasniemelle vei laskettua kauemmin, kun naiselle eivät kelvanneet matkan lounaspaikkojen tarjonnat (lihaa, lihaa ja lihaa, ja Ivalon hotellissa viimein kalakeittoa – eli yhtä kuin perunaa ja seassa muutama orpo lohisattuma).

Neljäs pysähdyspaikka Inarin Kultahovissa toi toivotun tuloksen, ja kauniisti tarjoiltu siika alkuruoaksi nautitun  kermaisen savulohisalaatin kera voitti matkalla kohdattujen lounasbuffetien väsyneet laaritarjokkaat 6-0. Kultahovin lounaasta sai vielä pulittaa vaivaiset 2 euroa enemmän kuin huoltamoiden buffasta. Tällaiset pienet asiat tuovat niitä kultareunuksia arkeen. :)

MAANANTAI:

Sulaoja – Ruktajärvi – Geavvogeasláttu.

Vaellusmatka 15 km.

Saavuimme Sulaojan parkkipaikalle vihdoin viiden jälkeen, ja saimme heti ensimakua ”räkästä” avatessamme auton ovet. Pikainen vaatteidenvaihto ahnaasti inisevän ötökkäparven keskellä, Offit ja Autanit hipiään ja kohti Ruktajärveä.

Joskus sateestakin voi olla kiitollinen, ja sitä me olimme kun pisarat alkoivat ropista Luomusjärvien välistä harjua kulkiessamme. Sade piti ötökät loitolla ja toi kaivatun raikastuksen helteen hiostamaan olotilaan. En vaivautunut edes vetämään kuoritakkia päälle.

Saavuimme päivän kohteeseen Geavvogeasláttu'lle yhdeksän maissa. Teltta pystyyn ja iltaruoka tulelle. Yritin urheasti istua nuotiolla toisen Geavvolla yöpyvän porukan seurassa, mutta hyttyset eivät antaneet armoa. Mies ei vaikuttanut sen halukkaammalta antautua ötököiden iltapalaksi. Saatuamme murkinat masuun vetäydyimme telttaan, jonka onnistuimme pitämään täysin hyttysvapaana. Asetuin makuulle ja kuuntelin teltan kattoon lyövää tasaista ropinaa. ”Alkoi ilmeisesti taas sataa,” sanoin vielä ulkopuolella olevalle miehelle. ”Ei alkanut”, kuului ulkoa. ”Ropina kuuluu ötököistä.”

Hyttyssade. Miten absurdia.

Nukahdin tähän ajatukseen.

TIISTAI:

Geavvogeasláttu – Suohpásája – Fiellogahjohka.

Vaellusmatka 15 km.

Mies oli aamulla pahalla tuulella. ”Lähdetäänkö saman tien takaisin?” hän kysyi herättyään kuumuuden hiostamassa teltassa hikikarpaloiden pisaroidessa otsalla, itsepintaisen ininän odottaessa ulkopuolella.

En välittänyt miehen murinasta sillä tiesin että se menee pian ohi. Söimme aamiaisen teltassa ja suoritin hyttysmyrkky- & aurinkosuojavoitelut hiestä kiiltävälle iholle. Lähdimme matkaan auringon paahteessa. Toinen porukka tiesi kertoa, että Kevolla oli edellisenä päivänä mitattu Suomen lämpöennätys. Täällä sitä ollaan, Suomen pohjoisimmassa kolkassa, joka juuri tällä viikolla sattuu olemaan myös se maan kuumin kolkka.

Ylemmäs puuttomammille seuduille päästyä eivät öttiäiset enää niin kiusanneet, ja vaellus Suohpásájan taukopaikalle sujui miellyttävissä tunnelmissa. Miehenkin mieliala odotetusti koheni. Suohpásájalla tankattiin energiavarastot ja matka jatkui kohti reitin kohokohtia; Kevon kanjonin päästä avautuvaa näkymää ja Fiellun putousta, joka olisi sen yön leiripaikkamme.

Lähestyessämme Fiellua alkoivat allekirjoittaneen voimat siltä päivältä hiipua, ja viimeinen kilometri jyrkkää laskeutumista mäkäräparven sumentaessa näköä tuntui loputtomalta. Väsyneet nilkat nuljuivat ja askel painoi. Keskityin ajatukseen kohta edessäni höyryävästä kaakaomukillisesta.

Mies oli kulkenut päivän shortseissa - idea, jonka hän myönsi erittäin huonoksi ennakoinniksi, ja sääret olivat Fiellulle päästyä sen näköiset. Puremien keskellä erottui sentään vielä joitain alueita tervettä ihoa.

Fiellun turvetuvan viileydessä joimme kaakaota ja annoimme pulssin tasaantua. Tai minä annoin, miehelle 15 kilsan päivätahti olisi ilman hyönteisten tuomaa lisähaastetta kevyttä reippailua. En antanut tämän masentaa, en ollut tullut tunturiin todistaakseni kunnostani jotain mikä ei ole realistista.

Nilkkojen pakotuksen vähän hellitettyä ja saatuamme kroppamme ravittua uskaltauduimme ötökkäpilvien läpi pulahtamaan putoukseen. Hien ja hyönteiskarkotteiden liuetessa vilpoisaan veteen ei pari lisäpaukamaa enää tuntunut missään. Onnen tunne oli valtava kun vedin teltan vetoketjun kiinni ja vajosin retkipatjalleni. Aurinko oli jäänyt kalliorinteen taakse ja teltta viileni nopeasti. Luin muutaman sivun kirjaa kunnes silmäluomeni muuttuivat raskaiksi. Tunsin särkevien lihasteni antavan periksi, rentoutuvan. Kaikki mitä rakastin jäi rinnalleni kun nukahdin.

KESKIVIIKKO:

Fiellogahjohka – Kuivi.

Vaellusmatka: 13 km.

Päivä alkoi hengästyttävällä nousulla ylös Fiellogahjohka-joelta. Bodosroadjá-tunturin kohdalla käännyimme pois Kevon kanjonia seuraavalta reitiltä Kuiville päin. Kevon klassinen reitti kulkee Kevojokea seuraten Kenesjärvelle, mutta me tekisimme Kuivin kautta rengaslenkin joka toisi meidät takaisin autolle. Pituutta tälle reitille kertyy 78,5 km.

Aurinko porotti jälleen kuumasti mutta pieni tuulenvire helpotti oloa ja piti pahimmat ötökkähyökkäykset siedettävällä tasolla. Fiellun ja Kuivin välillä ei ole varsinaisia taukopaikkoja ja lounas valmistui varpujen keskellä. Söimme melkein joka päivä lämpimän, keitetyn ruoan sekä päivällä että illalla, ei mitään myslipatukkalounaita näille eräilijöille.

Vaikka päivän reitti kulki pääosin tasaisessa maastossa, olivat jalkani vielä tiistain jäljiltä niin puhki että 13 kilometriä oli mitä sopivin etäisyys taitettavaksi niillä voimilla. Mies olisi kovasti ollut lähdössä vielä huiputtamaan Guivin tunturin (8 km edestakaisin) mutta minulle loppupäivän ohjelmaksi sopi mainiosti chillaaminen Kuivin autiotuvalla. Emme nähneet Bodosroadjálta kääntymisen jälkeen muita ihmisiä ja saimme autiotuvan ihan itsellemme.

Minua ympäröi kaunis maisema ja voimakas hyvän olon tunne. Juuri näiden tunteiden vuoksi ihmiset kai tulevat tunturiin, Lappiin, tai luontoon ylipäänsä. Kokemus siitä, että on yksin tällaisen kauneuden keskellä, kaukana sivilisaation kohinasta. Minä pidän siitä.

Reitistä riippuen matkalla törmää tasaisin väliajoin muihin vaeltajiin, ja on mielenkiintoista tarkkailla mitä tuntemuksia tämä itsessä herättää. Muiden kohtaaminen palauttaa mielen "normielämään" turvallisine rakenteineen. Kun olet yksin jylhän luonnon keskellä, jotenkin irtaannut ja etäännyt kaikesta. Se klassinen itsensä pieneksi kokemisen tunne. Vaikka se on vain hetkellistä, se on hyvä ja erilainen tunne.

Sinä iltana nukahdin jo ennen kymmentä.

[vimeo 100647403 w=650 h=366]

TORSTAI:

Kuivi – Akukammi – Njavgoaivi.

Vaellusmatka 17,5 km.

Heräsin perusteellisen levänneenä ja uutta voimaa täynnä. Päivästä tulisi viikon helteisin, mutta kaikeksi onneksi myös tuulisin. Lähdimme painamaan tuulta vasten kohti Akukammia, ja olo oli mielettömän hyvä. Tuuli oli voimakas mutta lämmin, ja piti hien ja ötökät loitolla. Loistavaa. Tunsin hymyn kareilevan huulillani kulkiessani.

Tauko Akukammillakin oli täydellinen. Nautimme lounasta turvemajan autuaassa viileydessä ja latasimme akkuja runsaan tunnin, majan vieraskirjaa lukien.

Kuivilta lähdettyä oikeassa nivusessani oli alkanut tuntua pientä rasitusta. Matkan jatkuessa Akukammilta tunne muuttui pikkuhiljaa säryksi. Njavgoaivia lähestyessä särky oli kasvanut kivuksi ja otin kiitollisena vastaan näyn puiden välistä pilkahtavasta autiotuvasta.

Njavgoaivin leiripaikka on todellinen idylli. Varvikosta nousevat vaivaiskoivut ovat kuin omenapuita ja niiden läpi siivilöityvä valo luo paikkaan aivan erityisen tunnelman. Mies oli samaa mieltä. Olimme kuin erämaan keskelle kasvaneessa satumaisessa omenapuutarhassa.

Tuuli oli laantunut mutta jaksoi vielä puhallella innokkaimmat ötökät pois peseytyessäni läheisessä lähteessä. Kylvyn raikastamana palasin valmistamaan illallista tupaan, jonka saimme jälleen kokonaan itsellemme. Emme nähneet koko päivänä yhtäkään ihmistä.

Minulla oli hyvä olo, mutta mies vaikutti rauhattomalta. Tuvassa oli kuulemma liian kuuma ja mies olisi halunnut jatkaa patikkaa eteenpäin ja yöpyä tunturissa. Minun nivuseni kuitenkin oli toista mieltä, ja mukavuudenhaluinen osa minussa oli varsin mielellään jäämässä yöksi tupaan. Jäämistä puolsi vielä retkikeittimessä ilmennyt vajaatoiminta – tuvassa voisimme valmistaa ruokaa ja keittää vettä kaasuliedellä.

Jäimme siis Njavgoaiville.

Aamuyöllä heräsin kuumuuden sekoittaman miehen kiukkuun. Kello oli 3 ja mies oli saanut tarpeekseen. Minulle esitettiin puoliksi ehdotus, puoliksi vaatimus lähteä jatkamaan matkaa nyt heti. Kipu nivusessani oli sitä luokkaa että pystyin hädin tuskin nostamaan jalkaani. Ei, en ollut lähdössä yöhön.

Mies riuhtaisi teltan mukaansa ja lähti ovet paukkuen pihalle. Kuulin vaimeaa kiroilua ja sitten ei-niin-vaimeaa karjuntaa. Olin vajoamassa takaisin uneen kun ovet paukkuivat jälleen. Miestä oli purtu teltan pystytyksessä niin, että hän oli aika lailla sekoamassa. Yön hetket tuntuvat kuumeiselta unelta. Selvästikään kuumuuden ja hyönteisten kiusaaman miehen aggressiota ei ainakaan vähentänyt se, että toinen oli vain jatkamassa laverilla uniaan samalla kun hän itse oli hajoamassa. Lopulta mies kanavoi raivonsa tuvan vieraskirjaan, pyysi anteeksi ja poistui telttaan.

Oven avausten yhteydessä tupaan pöllähtäneen tuoreen hyttysvahvistuksen ininä piti minut valveilla aamuun saakka.

PERJANTAI:

Njavgoaivi – Ruktajärvi – Sulaoja.

Vaellusmatka 18 km.

Tunnustelin aamulla oikeaa jalkaani. Pelkän laverilta nousun osoittauduttua huomattavan kivuliaaksi totesin, ettei polulle olisi mitään asiaa ilman särkylääkelatausta. Otin Buranan ja odotin kahdeksaan, jolloin meidän oli määrä herätä. Kävin kurkkaamassa pihalle. Teltasta ei kuulunut mitään. Annetaan miesraukan nukkua, ajattelin.

Mies kuitenkin heräsi pian kahdeksan jälkeen ja ilmestyi tupaan aamuyötä lauhkeampana otuksena. Olimme kummatkin yhtä mieltä siitä, että emme enää jäisi maastoon seuraavaksi yöksi, mikäli jalkani vain sallisi etenemisen Sulaojalle ja autolle saakka. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme yöpyneet Luopmosjohkalla 2 kilometrin päässä Sulaojalta ja ajelleet Rovaniemelle lauantaina.

Buranan voimin lähdin hitaasti mutta tarmokkaasti reitille. Taival alkoi ukkosen ja miedon sadekuuron saattelemana. Tänään ei ollut tuulesta tietoakaan ja seisova ilma painoi ympärillä kuin kostea vaippa. Ötököiden määrän voitte päätellä.

Särkylääke vaimensi nivusen kivun ja reitin alkupuoli taittui olosuhteet huomioon ottaen yllättävän mukavasti ja ripeästi. Saavuimme Ruktajärvelle jo puolilta päivin. Minulla ei ollut vielä nälkä, ja päätin syödä lounas-Minihiilarini vasta reitin harju-osuudella. Tein sen virheen, että en valmistellut leipää Ruktajärven tuvassa. Kyllä kadutti tuntia myöhemmin.

Luomusjärvien kohdalla särkylääkkeen tehot olivat jääneet toiseksi nivusessa kasvavalle kivulle, ja räkkä oli saavuttanut täydet mittasuhteensa. Minun oli saatava ruokaa. Ei auttanut muu kuin pysähtyä syömään ja syötäväksi.

Mies huitoi ympärilläni kartalla minun levitellessä maahan leipiä, juustoa ja tonnikalaa. Kämmenselät verenimijöitä täynnä pilkoin retkiveitselläni Koskenlaskijaa, yrittäen jokaisella hengenvedolla olla vetämättä siipiveikkoa keuhkoihin. En tiedä voiko tunturiin osua absurdimpaa näkyä kuin minkä meidän asetelmamme tarjosi tuona perjantai-iltapäivänä. Onnettoman näköinen mies viuhtoo kartalla maassa istuvaa sadattelevaa naista joka kokoaa polulta suuhunsa tonnikalaleivän paloja naama lisääntyvillä paukamilla, yrittäen niellä enemmän evästä kuin hyttystä.

Sillä hetkellä päässäni oli tämä ajatus; jos kumppanisi rakastaa ja auttaa sinua tällaisella hetkellä, kun istut avuttomana maassa kasvot hien, kiukun ja puremien rumentamina, taistellessasi itsepäisesti typerän kerrosvoileipäidean kanssa (”mikset vain vedä sitä leipää naamaan sellaisenaan ja juustoa ja tonnikalaa pakkauksistaan??”), niin silloin sinulla on elämänkumppani joka todennäköisesti oikeasti kestää rinnallasi.

Jos olisin ollut 5 enkä 35, olisin varmasti alkanut itkeä. Silloin koin samantapaisen hulluuden napsahduksen kuin mies edellisenä yönä, ja lähdin leivästä selvittyäni eteenpäin kuntoni huomioon ottaen yli-inhimillisellä vauhdilla, jota mies jälkeenpäin kuvaili ”laukkaamiseksi”. Käsivarteni, kämmeneni, otsani, korvani, reiteni…. Täynnä hyönteistä. Hellittämätön ininä korvissa. Uskokaa pois; vaikka liioittelun tehokeinoon välillä sorrunkin, tällä kertaa kuvaus on vailla lisämausteita. Adrenaliini vaimensi jalkani kivun. Halusin vain pois siitä hetkestä.

”Laukattuani” tunnin voimani ehtyivät. Mies siirtyi edelleni. Etenimme vaitonaisina.

Pahin räkkäalue jäi taakse ja aloimme olla voiton puolella. Sitten kipu jalassa otti vallan. Olimme enää kahden kilometrin päässä Sulaojalta kun nivunen ilmoitti, ettei se aikonut enää sietää tällaista peliä. Sille ei kuitenkaan jätetty vaihtoehtoa. Otin jälleen särkylääkkeen ja toivoin, etteivät pakkotoimenpiteet johtaisi nivusen suuremman luokan tulehdukseen. Sain käyttää kävelysauvaa ja kaikkia voimiani selvitäkseni ylämäistä. Viimeiseen kahteen kilometriin meni melkein tunti.

Kello 16 saavutimme vihdoin Sulaojan parkkipaikan tummien sadepilvien kasaantuessa taivaalla ja jyrähdysten kaikuessa jossain kauempana. Kohta tulisi vettä ja kunnolla.

Pian olimme autossa ja matkalla kohti Rovaniemeä. Inarin kohdalla ukkoskuuro saavutti meidät. Katsoimme tuulilasin läpi taivasta lävistäviä salamia ja totesimme, että ajoitus Kevolta poistumiseen oli sangen hyvä.

Rovaniemelle saapui illalla hyväntuulinen pariskunta. Päivän kivut ja taistot olivat ajomatkalla sulaneet pienemmäksi harmiksi. Tokihan jo reissuun lähtiessä oli tiedossa, että edessä olisi ötökkää jos toista, ja rasitusvammatkin kuuluvat asiaan. Kilpisjärvellä se oli polvi, täällä nivunen.

Suihku, shampoo ja hyvä ruoka päättivät vaellusviikon raukean tyytyväiseen tunnelmaan. Vielä keskiyöllä herkuttelimme sisareni valmistamalla uunituoreella mustikkakukolla ja kookosjäätelöllä, vähähiilihdraattisilla tietenkin, eikä haitannut yhtään vaikka masuja pingotti ylensyönti päiden painuessa aamuyöstä tyynyyn. Se ähky oli hyvin ansaittu!

Kiitos Lappi. Me näemme varmasti jälleen.

.

P.S. Nivuseni on toipunut. ;)

Rovaniemen Kansankadulta löytyi kemppari, jonka kohdalle ei voinut olla pysähtymättä.

Voin vain todeta, että todella harmi etten ollut kaupungissa kemikalion aukioloaikana. Jouduin tyytymään liikkeen ihailuun vain ulkopuolelta. Tarkkaan harkittu look vai 80-luvun jälkeen somistukseen kyllästynyt liikkeenomistaja? Sen osaa kenties joku rovaniemeläinen kertoa. :)

Joka tapauksessa; tämä kemikalio vie sinut aikamatkalle 80-luvulle.

Mitähän kaikkia aarteita myymälä kätkee sisäänsä... Oven läpi hahmotin ainakin edesmenneen Arcancilin myyntitelineen.

Kemikaliosta voi myös ostaa piipun. Kyllä, tämä on saman liikkeen ikkunasta.

Tähän on hyvä päättää: aurinkovoidemainos 30 vuoden takaa. Tsekkaa leidin tyylikäs lannevaate..!

Ei muuta kuin mukavaa sunnuntaita kaikille! :)