No niin ystäväiset, nyt on tullut taas se aika reissua kun siirrytään "hiuspornon" pariin. :)
En koskaan lakkaa ällistelemästä kuinka ihaniksi mun hiukset täällä Välimerellä muuttuu. Se on se ilman kosteus. Kotioloissa niin pörröisen kuiva tukka muuttuu lauhkean laineikkaaksi kuontaloksi. Hamppuisen hattaran sijaan latvat pysyvät nätillä kiharalla. Tässä ilmastossa mun hiusten luonnonkiharuus todella tulee esiin.
Voi, voi, kun ne aina voisivat näyttää tältä.... Mutta minä asun Pohjolassa.
.
Sitten saippua-asioihin. Matkashampooksi valikoitui sitten kuitenkin...
Lushin Godiva.
(En ymmärrä noiden kuivattujen kasvihärpäkkeiden merkitystä shampoopalassa... Estetiikkaa?)
Huomio # 1: haju on vihdoin laantunut. Matkalaukkuni sisältöineen ei ole jasmiinin "löyhkän" täyttämä. Huraa! Toki klöntti haisee edelleen voimakkaasti, mutta olen jopa alkanut hitusen tottua siihen. Päänsärky-vaaraa ei onneksi enää ole.
Huomio # 2: ette usko tätä, mutta... vaikka Godiva ei ole oikeaa saippuaa vaan sulfaattishampoo kiinteässä muodossa - - mun hiukset jää taas tahmeiksi...! Ei lähellekään siihen malliin kuin viime syksyn saippua-"tragediassa", mutta tahmeiksi kuitenkin.
"Kutripornoa" väliin.... Oih, nuo, korkkiruuvit...! Ihan kuin katselisin jonkun muun hiuksia kuin omiani..!
Godivasta kerrotaan Lushin sivuilla näin:
"Godiva cleans and conditions with a host of nut oils and butters, and then leaves a heady, lingering scent of jasmine on your newly-glossy tresses.
It's stuffed with butters and oils to condition, moisturise and soften the hair; cocoa butter, cupuacu butter, shea butter, camellia oil, organic macadamia nut oil, and extra virgin coconut oil".
Ehkä tuo selittää hiusten tahmeuden. Tykkään kyllä käyttää öljyjä hiusten hoidossa, mutta Godiva sisältää niitä ilmeisesti pikkuisen liikaa mun hiustyypille. Lisäksi uskon, että Kreikan kova vesi vaikuttaa asiaan - täällä tarvitsisi tujumman sulfaattipommin irrottamaan lian - ja myös ne liiat öljyt - hiuksista.
Tein tosiaan Godivalla kotona vielä yhden testipesun ennen reissuun lähtöä, ja silloin se tuntui toimivan hyvin. Minulla ei ollut tällä kertaa muotoilutuotteiden jäämiä hiuksissa ja tukka tuntui jäävän kiitettävän puhtaaksi ja normaalin tuntuiseksi. Niinpä se sai matkalipun Kreikkaan.
Nyt sitten tahmaillaan täällä. *huokaus*
Luulen kylläkin, että Ma Provence -palashampoolla olisi ollut näissä olosuhteissa samat ongelmat. Ehkä on vain hyväksyttävä, että kovan veden maissa kunnon pesevä shampoo, nestemäisessä muodossa, on kohdallaan. (Tai en tiedä miten olisi mennyt esim. sen teidän suositteleman, pesevämmän Lushin Seanik-palan kanssa..?)
No, hiukset kuitenkin näyttää ihanilta..! ^_^ Tahmasta huolimatta, Godivan jättämä efekti ei kuitenkaan muistuta millään lailla Blondi-saippuan luomaa megalomaanista tuuheutta.
Nämä ja monet muut kuvat viime syksyltä ovat piirtyneet ikuisesti mieleeni... Ensimmäisen saippuapesun tuoma tulos oli jotain ihan mieletöntä.
Vaikka tukka tuntui kertakaikkisen ällöttävältä, voin ainakin todeta että elämässäni on ollut kokonainen kuukausi, jolloin minulla oli oikeasti tuuheat, PAKSUT hiukset.
Uusille lukijoille kerrottakoon, että viime syksyn Kreikan reissussa testasin ensimmäistä kertaa elämässäni saippuaa hiusten pesuun.
Hius-saippualla (eri asia kuin kiinteä shampoo, kuten Lushin palat) on oma, innokas fanijoukkonsa. Ne keillä se toimii, saavatkin aivan upean tukan volyymilla vailla vertaa. Minäkin sain tuuheutta olan takaa, mutta valitettavasti myös lähmäisimmät, tahmaisimmat ja likaisimmat hiukset ever. Saippua kerrostui kerrostumistaan hiuksiin viikkojen aikana, kunnes hiukset lopulta olivat niin tahmaiset että pysyivät ylhäällä itsestään (ehkä kuvottavimmat hiuskuvat koskaan Karkkipäivässä...).
Nuo saippua-jutut olivat muuten, hassua kyllä, blogin suosituin juttusarja viime vuonna. :)
Uudemmat lukijat, jos saippuapesu herätti uteliaisuuden, tsekatkaa vaikka nämä postaukset:
Saippua hiustenpesuaineena on oikeasti yksi kiinnostavimpia kosmetiikan ilmiöitä joihin olen törmännyt. Toiset saavat täydellisen tuuhean, puhtaan tukan joka kiiltää eikä tarvitse edes hoitoainetta, toiset taas minun tavoin maailman ällöimmän lähmämopin.
Oletko sinä kokeillut..?
Tänä syksynä hiukset eivät ole tuuheat. Mutta tykkään niistä jopa likaisina Kreikan olosuhteissa. (Kuvissa likainen tukka.)
Minua ilostuttaa jopa nuo pään ympärille kertyvät haituvat. :) Kotona tukka makaa aina päätä myöten, edes haituvat eivät jaksa nousta...
It is true. Välimeri tekee sinut kauniimmaksi. ^_^
Muistatte, kun kirjoittelin hämmentyneitä ja huvittuneita fiiliksiäni Maybellinen Baby Lipseistä heinäkuun lopussa. Elokuussa alkoivat TV:ssä rullata Baby Lips -mainokset ja täytyy myöntää, että on tämä kyllä oikeasti yksi huvittavimpia mainoskampanjoita ja hypetyksiä mihin olen koskaan törmännyt.
Kuva: L'Oreal Finlandin kuvapankki
Mainoksissa korostetaan, kuinka huulet tuntuvat pehmeiltä jo viikon Baby Lips -käytön jälkeen..! Ohoh, minä saan huuleni pehmeiksi vain yhdellä kerta-annoksella Blistexiä. Ja eikös se ole huulirasvan perustehtävä - tehdä huulet pehmeiksi? Ei Baby Lips -kamppikselle voi kuin nauraa - huulirasvan itsestäänselvät perusominaisuudet saadaan kuulostamaan joltain uudelta edistyneeltä teknologialta. Wow, huulirasva joka pehmentää ja kosteuttaa - tätähän on pakko saada!
Samalla on pakko antaa iso käsi kamppiksen takana olevalle markkinointitiimille - eipä ole aikoihin nähty yhtä onnistunutta kampanjaa kosmetiikkatuotteen ympärillä. Baby Lipsit ovat todellakin kaikkialla ja nuoret keräävät koko sarjan niin kuin me 90-luvun alun teinit Date-tuoksuja ja dödöjä konsanaan. Erittäin mielenkiintoista tämä markkinointimaailman "kemia". Miten ihmeessä kolmen euron huulirasva saadaan lanseerattua vuosikymmenen supermahtavuutena? Se vaatii taitoa, jolle voi vain kumartaa.
Täällä Kreikassakaan en ole voinut välttyä Vauvahuulilta. Kaikissa yhteyksissä joku porukasta on jossain vaiheessa kaivanut laukustaan Baby Lips -puikon.
Niin myös ystäväni Marianna. Marianna on sävytettyjen huulirasvojen suurkuluttaja, ja kun huomasin hänen rullaavaan oranssia Baby Lipsiä huulilleen, tartuin heti tilaisuuteen. Nyt mä selvittäisin kaikki markkinoiden värilliset huulirasvat tuntevalta asiantuntijalta, onko Baby Lipsissä oikeasti jotain erilaista ja ainutlaatuista mikä selittäisi sen suosiota (siis muukin kuin taidokas mainoskampanja).
"On, on!" huudahti Marianna. "Oh my God, they are the best..!"
Tuijotin häntä melkein pettyneenä. (Miksi halusin kuulla jotain muuta..?)
Marianna selitti ihailtavalla verbaliikalla, kuinka Baby Lipsin koostumus, pigmentti ja "huulifiilis" ovat täydellisessä balanssissa ja kuinka tuote vain tuntuu huulilla ihan täydelliseltä ja sävy pysyy pitkään. (Nainenhan voisi aloittaa sivutoimisen uran kauneusbloggaajana, niin perusteellisesti ja havainnollistavin sanavalinnoin hän onnistui Baby Lips -rasvaa kuvailemaan..!)
Mariannan ultimate-suosikki on muuten Korresin purkki-huulirasva. Selvisi, etteivät Baby Lipsit ihan päihitä huulifiiliksessä Korresia, mutta Babyn etuna on hygieenisyys ja se voittaa myös pigmentillään. Entä Korresin puikko-versio, sehän on hygieenisempi kuin purkkirasva? Ei, Marianna sanoi. Korresin puikot eivät kuulema kosteuta yhtä hyvin kuin purkkirasvat.
Okei. Mielenkiintoista. Teidän aiempaan Baby Lips -postaukseeni jättämien kommenttien perusteella Baby Lipsien koostumuksessa ei ole mitään ihmeellistä, joten oli kiinnostavaa kuulla Mariannan, alias "Tinted Lip Balm Queenin" olevan niin tohkeissaan Vauvahuulista.
Värittömistä versioista Marianna ei niin piittaa, sillä hänelle sävyllisyys on juuri "se juttu". Sävyllisistä Cherry Me on suosikki, sanoikohan hän että jo kolmas puikko Cherryä on menossa.
Kysyin Mariannalta aamulla netissä saisinko kirjoittaa hänen Baby Lips -innostuksestaan. Vastauksena sain joukon työpöydän äärestä lähetettyjä Baby Lips -fanikuvia :D Ehta kosmetiikkafriikki <3
Eilinen oli viimeinen päiväni Skiathoksella.
Tältä se näytti.
(Aamu alkoi kynsikuvien otolla ja jumpalla kello 7.35, minkä jälkeen hain kahvin ja kirjoittelin Nail Repair -postauksen ja söin aamiaisen - joka koostui kefalotiri-juustosta, tomaatista, porkkanasta ja kreikkalaisesta jogurtista. :))
Puolen päivän aikaan olin saanut pakattua rantakassini ja lähdin kaupungille. Kävin sataman matkatoimistossa tarkistamassa seuraavan päivän laiva-aikataulut ja ostin lipun keskiviikkona kello 12.05 lähtevään laivaan Skopelokselle.
Tein pienen kävelyn Bourtzin kautta ja hain yhdestä rantakadun lukuisista tavernoista take-away-horiatikin (eli sen klassisen kreikkalaisen salaatin fetajuustolla), jonka söisin myöhemmin rannalla yhdessä laukkuun pakatun säilyketonnikalan kanssa.
Nousin yhden maissa Skiathoksen ainoan bussilinjan bussiin, joka kulkee Skiathos Townin ja Koukounariesin rannan väliä. Välimatka on yhtä suurta hotellialuetta ja toinen toistaan kauniimpia rantoja.
Päätin Koukounariesin rannan sijaan mennä tällä kertaa viereiselle, niemekkeen takana sijaitsevalle Banana Beachille. (Nää nimet on aina niin korneja... ^_^) Vaikka rannat ovat lähekkäin, on hiekka Bananalla ihan erilaista - ruskeaa ja vähemmän kimaltavaa. Ei mica-galorea täällä! :)
Rannalla oli yllättävän hiljaista ja rauhallista. Sesonki Skiathoksella on päättymässä, ja paikallisten mukaan parin viikon kuluttua on ihan kuollutta. Viivyin rannalla kuuteen saakka ja otin sitten bussin takaisin kaupunkiin.
Koukounariesin ranta, jolla olin maanantaina, on muuten kerrassaan upea. En ihmettele Skiathoksen mainetta rantaparatiisina. Vaikka en itse ole erityinen "biitsimonsteri" eikä uima-rannoilla ole minulle niin suurta merkitystä reissuillani, niin toki tulee huomioitua kuinka suuria eroja rannoilla on. 'Hieno ranta' ei tarkoita pelkästään leveää, hienohiekkaista rantakaistaletta vaan laatuun vaikuttaa myös rannan pohja ja veden puhtaus, väri ja kirkkaus. Koukounariesin ranta on ensiluokkainen - kirkas, turkoosin sävyinen vesi ja täysin puhdas, vaaleahiekkainen pohja.
Suihkun, vaatteiden vaihdon ja blogikommentteihin vastaamisen jälkeen suuntasin Skiathos Townin parhaalle näköalapaikalle, kellotornin juureen katsomaan auringonlaskua.
Kaunista. Päätin suunnata viimeisen Skiathos-iltani kunniaksi drinkeille - ensimmäisille laatuaan tällä matkalla. (Jos nyt ei sunnuntai-illan ouzo-ryyppyä lasketa..! :D)
Yksin matkustaminen on kivaa, mutta sanotaanko näin, että yksin vietetty Happy Hour baarissa ei ole hilpeintä mahdollisinta ajanvietettä. Drinkkiseurana minulla oli Kreikan saariopas (kirja, ei ihminen...) ja muistikirjani johon piirustelin mahdollisia reittivaihtoehtoja Sporadeilta eteenpäin.
Nautittuani kaksi rommikolaa (laitti-kolalla tietysti) lähdin illalliselle.
Ennen kuvan simpukkavadillista olin jo tuhonnut annoksen halloumilla täytettyjä paprikoita sekä munakoiso-saganakin, eli tomaattikastikkeen ja kahden eri juuston kanssa uunissa kypsennettyä munakoisoa.
Illallisen lasku? Kolme ruokalajia, lasi viiniä ja vesipullo: 18 euroa. Ei tarvitse miettiä miksi täällä on niin hurja houkutus syödä - ja paljon. ;)
Olin kämpillä yhdentoista maissa, vaihdoin muutaman sanan miehen kanssa chatissa (me ei edelleenkään olla niin moderneja että käytettäisiin skypeä) ja varasin Skopeloksen majoituksen kahdelle ensimmäiselle yölle.
Kalinichta eli hyvää yötä kello 01.45 tienoilla. :)
* * *
Juuri nyt istun juuri tässä mistä kuva on otettu. Söin äsken aamiaisen, kirjoittelin tämän postauksen ja join aamun toisen kupin kahvia. Ensimmäinen oli haettu lähileipomosta jo kahdeksalta.
Laivani saapuu 20 minuutin päästä. Matka Skopelokselle kestää 30 minuuttia.
Hei sitten, Skiathos! Oli hauska tutustua. :)
