Testauksessa tuote, jota vasta harkitaan Suomen markkinoille.
Sain Laveralta kokeiltavaksi sarjan uuden silmämeikinpohjustajan, joka on jo myynnissä Saksassa. Maahantuoja pohtii, olisiko tällä mahdollisesti menekkiä Suomessa ja onko tämä ylipäänsä toimiva tuote. Luonnonkosmetiikan puolella pohjustustuotteet ovat harvinaisia, sillä hyviä sellaisia on haastavaa valmistaa luonnonkosmetiikan sallimilla raaka-aineilla. Kuten lähes kaikki tiedämme, silikoni on perinteisen pohjustajan pääasiallinen raaka-aine.
No mutta d'oh! Tajusin juuri, että eihän mulla ole tämän pohjustajan inciä nyt käsillä että olisin sen voinut tähän naputella. Tuubi on parhaillaan eri osoitteessa kuin minä.
Lisään sen tähän myöhemmin.
Edit. Tässä:
Inci: aqua, aloe barbadensis leaf juice, alcohol, glycerin, lauroyl lysine, dehydroxanthan gum, parfum, hippophae rhamnoides fruit extract, argania spinosa kernel oil, shea butter, coconut oil, cocoa seed butter, olive fruit oil, rosa centifolia flower extract, tilia cordata flower extract, mallow flower extract, chicory root extract, xylitylglucoside, anhydroxylitol, xylitol, sodium hyaluronate, camelina sativa seed oil, olus oil, algae, magnesium gluconate, maltose, tocopherol, sunflower seed oil, hydrogenated lecithin, mica, titanium dioxide, tin oxide, ascorbyl palmitate, limonene, benzyl salicate, linalool, geraniol, citral, citronellol, benzyl alcohol.
Tuotteen koostumus on erikoinen - ollakseen pohjustaja. Se on hyvin ohutta, vetistä geeliä. Lähes nestemäistä. Väriltään vaaleahkon läpikuultavaa. Tuotetta on hassua annostella iholle, kun se on niin märkää. Pienen pieni pisara kostuttaa koko silmäluomen. Geeli kuivuu kuitenkin hetkessä.
Inci-ihmettely: noin pitkä raaka-aineluettelo vesimäiseen tuotteeseen...! Noita kaikkia öljyjä täytyy olla tuotteessa ihan vain prosentin murto-osa..! Pakko miettiä onko noilla kaikilla uutteilla ja öljyillä oikeasti merkitystä tuotteen koostumuksessa? Ja onko noin mittava hajustecocktail todella tarpeen luomenpohjustustuotteessa..? Itse haju on erittäin mieto, käytännössä huomaamaton.
Minulla on sen verran kirjavat luomet, että arvostan pohjustajassa aina pigmenttiä ja tasoittavuutta. Laveran Eye Shadow Base saa siis siitä miinuspisteen. Toki on varmasti käyttäjiä, joille peitto-ominaisuudella ei ole merkitystä.
Lähdetään liikkeelle. Tässä ovat luomeni luonnontilassa.
On suhteellisen selvää, miksi kaipaan omilta pohjustajiltani kykyä tasoittaa ihon sävyä. ;)
Ennen näitä varsinaisia kuvattuja testipäiviä olin jo kokeillut pohjustajaa muutamaan otteeseen. Täytyy sanoa että tulos yllätti - näinkin vetisen ja olemattoman tuntuinen pohjustaja näytti toimivan - meikki pysyi koko päivän viiruuntumatta.
Kunnes kuvauspäivät alkoivat.
Ensimmäiseksi otin vertailuun Laveran voidemaisen peiteaineen, jota olen aiemmin menestyksekkäästi käyttänyt luomen pohjustustuotteena.
Testipäivä sisälsi 65 minuutin session kuntosalin juoksumatolla. En tiedä oliko juuri sillä vaikutusta, mutta tällä kertaa meikki ei pysynyt. Muistaakseni pyrähdin vähän vesisateessakin ilman sateenvarjoa.
Seuraavana päivänä taputtelin Eye Shadow Basen päälle Laveran peitepuikkoa saadakseni luomen kirjavuuden tasoittumaan.
Peitepuikko on pysynyt silmänalusilla erinomaisesti sulamatta lainkaan juonteisiin, joten minulla oli toiveita sen kestosta myös luomilla.
No ei.... Ei pysynyt. Luomet kävivät jälleen läpi juoksumattorääkin, ja joutuivat myös ulkona räntäsateen koettelemiksi.
Kuntosaliolosuhteet ovat muuten mitä erinomaisin tapa hoocee-testata meikkien kestävyyttä... ;) Siihen kun lisää vielä vesi- tai räntäsateen niin saadaan aika ultimaattinen testitilanne... :)
Kolmantena päivänä vertasin Laveran silmämeikinpohjustajaa synteettiseen pohjustajaan, Make Up For Everin Eye Primeen joka on mielestäni yhtä hyvä kuin Urban Decayn Primer Potion. (Tuote esitelty alkujaan täällä.)
Tämä testipäivä päättyi saunailtaan. Jätin tarkoituksella meikit silmiin löylyjen ajaksi.
Ja mitäs ihmettä. MUFEn Eye Primen odotin - ja tiesinkin - kestävän, mutta tällä kertaa pysyi Laverakin moitteettomasti..!
Hämmentävää. Samaan päivään kuului muuten jälleen myös juoksumattoa ja salitreeniä. Tältä päivältä siis täydet pisteet.
.
Mitä Laveran Eye Shadow Basesta voi sitten sanoa?
Ottaen huomioon tuotteen todella olemattoman tuntuisen koostumuksen (oikeasti melkeinpä katoaa ihoon, tekee mieli laittaa toinen tai kolmaskin kerros kun aine vain... häviää...), tuote toimii yllättävän hyvin. Olen testannut pohjustajaa yhteensä noin kymmenenä päivänä, ja näistä valtaosan meikki pysyi viiruuntumatta.
Tietenkään tuotteeseen ei voi luottaa samalla lailla kuin vaikka UDPP:hen.
Kannattaisiko se ottaa Suomen valikoimaan? No mikä ettei. Onhan se erikoistuote jota ei monelta muulta luonnonkosmetiikamerkiltä löydy. Eikä tuote näytä toimivuudeltaan olevan ihan susi. Ehkäpä kuitenkin itse tykkään Laveran peiteaineesta pohjustajana vieläkin enemmän sen tasoittavuuden ansiosta. Yhdistelmä Base + Concealer olisi kenties paras..?
Olen aiemmin testannut luonnollisista pohjustajista Benecosin Natural Eyeshadow Basen (joka on enemmänkin sävytetty, voidemainen luomiväri) sekä Lily Lolon Eyelid Primerin.
Mies on parhaillaan Jenkeissä ja hänellä oli eilen shoppailupäivä. "Mitä mun pitää tuoda sulle täältä?" kuului kysymys.
Amerikan Yhdysvallat. Tuo kiistaton kosmetiikkaparatiisi. Kuka tahansa meikkifriikki innostuu, kun tulee tilaisuus saada Ameriikan tuliaisia.
Paitsi että mulla löi eilen ihan tyhjää.
Kuvat: Benefit
Olinhan tiennyt jo pitkään että äijä on menossa Jenkkilään, mutta jotenkin kosmetiikkatilauksen laadinta vain siirtyi ja siirtyi... kunnes eilen koitti deadline.
Mun päässä raksutti tyhjää. Tiesin vain, että haluan Diorin Cuir Cannagen. Nyt loppui sen edullisimman mahdollisen tarjouksen metsästys, Mykonos-välikohtauksesta jäi niin suuri, excuse my French, *itutus, että nyt se Dior tulisi mun luo. Viimein.
"Mä lähden tunnin kuluttua, onko lista valmiina?"
Tällainen viesti pälähti iMessagen ikkunaan eilen illalla juorutessani puhelimessa siskoni kanssa.
Puhelu poikki ja koneen ääreen. Tarvitsenko mä jotain? No en tietenkään. Haluanko mä jotain? Muuta kuin sen Diorin...? No joo, joo! Mutta mitä?!!
Taustatietona kerrottakoon, että nukuin edellisenä yönä kello kahdesta kello viiteen. Sekin saattoi selittää puuroutunutta päätä.
Mitä tehdään kosmetiikkainspiraatio-emergency-tilanteessa?
"Kilautetaan kaverille!" Eli näinä sosiaalisen median aikoina, kysytään apua kollegoilta. Kosmetiikkabloggaajakollegoilta. Kiitos Mark Zuckerbergin, he ovat tavoitettavissani yhdellä klikkauksella.
Ei muuta kuin Naamakirjaryhmään ja avunhuuto eetteriin.
Mies ehti tällä välillä jo lähteä ostosreissulleen. Puhelin piippasi tasaisesti väliaikatietoja.
"Hintavertailut tehty Macyllä ja Sephorassa. Dior kummassakin 60 dollaria. Menen nyt vaatekauppoihin ja teen sitten sun ostokset".
"Et sitten lähde Sephorasta ennen kuin mun tilaus on valmis...!!" mun sormet kiljuivat näppiksellä.
Noin kahta tuntia ja kuuttakymmentäyhtä Facebook-"helpdesk" viestiä myöhemmin mies poistui Atlantin toisella puolen Sephoran kassalta parin sadan dollarin ostosten kera.
Tuli ehkä ihan 4 sekunnin minimorkkis - mitämänytmenintekemään - emmä noita tarvii... Ne on ihania mutta mulla on jo kaikkea...
No herranjestas Sanni, et sinä voi noin ajatella. Skärp dig! niinkuin ahvenanmaalainen ystäväni sanoisi. Totuus on, että omistat niin paljon kosmetiikkaa, ettet saisi kaikkea kulumaan edes kahden elämän aikana. Ei tällaisessa tilanteessa ole enää vuosiin voinut ajatella kosmetiikkaostoksia jotenkin järkevinä.
Ei niissä ole järkeä. Ne ovat harrastus. Intohimo. Ja nyt sallit itsellesi nuo tuliaiset! Ne ON turhia mutta ihania!
Niin joo - mieshän ei siis noita minulle omasta pussistaan tuo. Lasku seuraa herkkukassien myötä. ;)
Tällainen jouluaatto minulla on parin päivän päästä tiedossa:
Benefit Feelin' Dandy Kit.
Pakkaus sisältää muutaman Benefitin kulttituotteen kuten Dandelion-poskipunan, nestemäisen Posie Tint- huuli- ja poskipunan sekä High Beam -korostusvoiteen.
Kat Von D Chrysalis -paletti.
Olen jo pitkään kuolannut Kat Von D -meikkejä Charming Nailsin blogissa, ja nyt koitti vihdoin mun aika päästä Kat-kinkereille.
Siispä, yksi paletti ei riittänyt, vaan ostoskoriin sujahti myös lämpimänsävyinen....
Monarch.
Kummatkin paletit ovat saaneet netissä tosi hyviä arvosteluja ja swatch- & meikkikuvat olivat vähintäänkin vakuuttavia.
Viimeistään huipputaitavan Ilonan Chrysalis/Monarch -hehkutukset saivat mut lankeamaan.
Hylsytkin ovat makeat.
Tuo violetti.... <3 Värien psykologia on oikeasti mielenkiintoista. Olin jo päättänyt ottavani vain Monarchin, mutta kun näin tuon Chrysaliksen hylsyn.... Se vain allekirjoitti tiensä luokseni.
Kuva: Tarte
Tarte Amazonian Clay 12-Hour Blush. Blogikollegat vakuuttivat minut siitä, että tähän merkkiin kannattaa tutustua.
Ja seuraanko nyt helkkari edes aikaani, kun en ole jo tutustunut.
Yritin henkihieverissä valita sävyä kellon juostessa kilpaa kanssani, ja päädyin lopulta 15 herkun sävyn joukosta kaikkein neutraaleimpaan, nudepinkkiin Exposed'iin.
Kiitos Mustaa Kajalia -Heidin. ;)
Tarten poskipuna oli viimeinen tuote jonka sain lisättyä tekstariin. Mies oli tässä vaiheessa jo Sephorassa Cuir Cannage kourassaan ja matkalla kassalle.
Niin. Tämä upeus.
It will be mine at last. Oh yes, you will be mine. :)
Kuva: AllCosmeticsWholesale
Ostoslistalle löysi tiensä vielä MACin Dipdown-geelirajaus. Indeliblen samansävyinen Chocolate Mousse -geelirajaukseni on jo aika kuivahtanut ja minun on pitkään pitänyt hankkia uusi. MACin versio USAsta ostettuna ei ole niin paljon kalliimpi kuin Indeliblen purkki netistä tilattuna.
Yhtä en saanut.....
Katsokaa tätä kaunotarta..! Ihan mieletön...!
Make Up For Ever limited edition Artist Palette.
Loppuunmyyty.
Siamese Lipstickin Kaisuli ehti shopata omansa syksyn Jenkki-reissullaan.
Yritän unohtaa, että koskaan edes näin tämän paletin. Ehkä houkuttavin meikki-herkku vuosikausiin.... JUST mun sävyt.
*
Tällaista pre-joulun odotusta täällä. :)
Tänään vastasin muuten kaikkiin eilisen postauksen kommentteihin. ^_^ No - melkein kaikkiin. Nyt vastaan niihin loppuihin.
Benefit Feelin' Dandy, Kat Von D ja Tarten poskipuna -kuvat: Sephora.com.
En tiedä kuinka paljon te kommentteja jättävät lukijat mietitte sitä, jäättekö te jollain lailla bloggaajan mieleen tai onko vakituisella kommentoinnilla bloggaajalle merkitystä yksittäisiin kommentteihin verrattuna. Yksittäisillä kommenteilla viittaan anonyymeihin tai vaihtelevilla nimimerkeillä jätettyihin kommentteihin, joita ei yhdistä tiettyyn lukijaan.
Kaikki kommentit ovat bloggaajalle tietysti mieluisia - kuka tahansa ympäristöstä riippumatta ilahtuu luonnollisestikin jos hänen esiintuomansa asia herättää vastakaikua. Oli kyse blogista tai mistä tahansa kontekstista. Varmasti on siis suhteellisen itsestäänselvää, että bloggaajat ilahtuvat saadessaan kommentin. Kritisoivatkin palautteet (asialliset sellaiset) ovat hyvä asia, nekin kertovat että kirjoittaja onnistui herättämään lukijassa halun osallistua blogiin. Kommentin jättäminen rakentaa yhtä lailla blogia kuin bloggaajan itsensä kirjoittama teksti. Kun kommenttilaatikossa herää keskustelua, koen onnistuneeni. :)
Lukijoiden pehmoleluja
Toiset kokevat, että kommenttien merkityksellisyys bloggaajalle ilmenee lähes yksinomaan hänen vastausalttiutensa kautta. On joukko ihmisiä, jotka kokevat bloggaajan velvollisuudeksi vastata jokaiseen kommenttiin. Karkkipäivässäkin on keskusteltu siitä pariinkin otteeseen. Tämä lukijaryhmä kokee vastarepliikin jättämättömyyden niin, että bloggaaja ei huomannut heitä, eikä kenties edes lukenut kommenttia. Pienikin vastausrepla, vaikkapa liukuhihnamaisesti toistettu "Kiitos!", ":)" merkitsevät tälle ryhmälle, että heidät on huomattu.
Ymmärrän psykologian suhtautumisen takana, mutta itselleni ei ole luontevaa heittää vastakommenttia jokaiseen kommenttiin. (Vastaan, kun kommentti herättää minussa välittömän spontaanin ajatuksen tai tunnetilan, tai kun kommentti sisältää kysymyksen.) Ehkäpä siksi ruudun takaa löytyy joukko, en tiedä kuinka suuri, joka kokee Karkkipäivä-Sannin lukijoita ignooraavana bloggaajana joka vaivautuu vastaamaan vain harvoille ja valituille. (Tällaisiakin keskustelunpätkiä on kantautunut korviini…)
Totuus ei voisi olla tästä kauempana.
Sitä ei varmastikaan tarvitse korostaa, että luen joka ikisen blogiin jätetyn kommentin.
Anonyymitkin kommentit ovat tervetulleita, kaikki otetaan samalla ilolla vastaan. Sellainenkin kommentti, johon en vastaa mitään, on voinut nostaa hymyn korviin ruudun tällä puolella. Olen hyvin vahvasti läsnä kommenttilaatikossa - vaikka minua ei siellä näykään kuittaamassa joka ikiseen kommenttiin.
On ryhmä, joka on erityisasemassa. Vakiokommentoijat. Säännöllisesti samalla nimimerkillä kommentin jättävät henkilöt.
Heihin kiintyy. Heidän kirjoitustyylinsä oppii tunnistamaan ja heidän kommenttiensa kautta alkaa, kuin pienten palapelin palojen summana, syntyä kuva ihmisestä. En ole nähnyt heidän kasvojaan, mutta näen edessäni jonkinlaisen hahmon vakiolukijan kommenttia lukiessani. Yksi on mielessäni vaaleahiuksinen, toinen brunetti. Kirjoitustyylin perusteella mieleen alkaa myös kehkeytyä mielikuvia temperamentista ja persoonallisuudesta. Joku on sähäkkä kannanottaja, toinen lempeästi kannustava luonne. Ja tokihan löytyy myös niitä vähemmän lempeästi kantaaottavia vakkareita, vaikka heitä ei Karkkipäivän lukijakuntaan kuulu kovin montaa.
Säännöllisyyden ei tarvitse olla sitä, että jättää kommentin kerran päivässä tai viikossa. Kerran kolmessa kuussakin tai vielä harvemmin kommentoiva voi jäädä mieleen. Kyllä te monet vakkarit siellä varmasti tiedätte keitä te olette. :)
Kun joku tutuksi tullut vakkari hiljenee normaalirytmistään pidemmäksi aikaa, reagoin. Kyllä minä huomaan, kun vakkari "katoaa". Ja sitten minä huolestun.
Joku vanha lukija saattaa muistaa, kun keväällä 2011 kirjoittelin vakilukijani Mohnin nettihiljaisuudesta ja sen herättämästä huolestani. (Sittemmin olen jo tullut Mohnin kanssa vähän tutuksi netin ulkopuolellakin…! :))
Nyt minua mietityttää jälleen erään vakkarin hiljaisuus. Ehkä tämä kuulostaa teistä jopa vähän pimeältä… joltain stalkkaukselta..? Voiko tällaista huolta tuntematonta ihmistä kohtaan ymmärtää..? 'Huoli' on ehkä liian voimakas sana, mutta jonkinlainen tunne siitä, että "toivottavasti hänellä on kaikki hyvin" kuitenkin herää.
Etsintäkuulutuksen kohteena on lukijani Jonttu. Jonttu on kommentoinut Karkkipäivään melkein jokainen päivä koko kuluneen vuoden. Väistämättäkin siinä tulee nimimerkki tutuksi. :)
Kun on tottunut lukemaan Jontun kommentin lähes päivittäin niin monen kuukauden ajan, niin tietysti alkaa miettimään, mitä hänelle kuuluu, kun kommentit loppuivat. En ole kuullut Jontusta syyskuun 26. päivän jälkeen. Mikäli Jontun viesteissä olisi ollut mukana s-postiosoite, olisin varmaankin jo ottanut vapauden lähettää hänelle sähköpostia.
Jonttu, jos luet tätä niin hihkaise jotain. :)
Ymmärrettävästi elämäntilanteet vaihtelevat, eikä lukijoiden "katoamisiin" varmasti juuri koskaan liity mitään dramaattista. En silti voi välttyä toiveelta, että kuulisin pidempään hiljaisina olleilta tutuilta lukijoilta jonkun "elonmerkin".
Kun heihin on kiintynyt.
Tuossa toukokuun 2011 postauksessa huhuilemani, ja vielä silloin vastannut Mirri, kuuluu kadonneisiin. Vaikka hänen viimeisestä kommentistaan on jo kaksi vuotta, on hän edelleen aika ajoin mielessäni. Toivon, että ehkä hän joskus vielä palaa moikkaamaan Karkkipäivään. Muistan jopa Mirrin viimeisen kommentin - se oli marraskuun 2012 Tirana-postauksen kommenteissa, joissa virisi keskustelu albanialaisen Ansin karkotuksesta Ruotsista.
En edes osaa selittää miksi tällä on merkitystä. En tiedä Mirristä mitään. Toiset lukijat vain jäävät niin vahvasti mieleen, että heihin jotenkin huomaamattaan luo epätavallisen, näkymättömän ystävyyssuhteen.
Blogissa kommentoi myös toinen vakkari-Mirri, mutta ip- ja sähköpostiosoitteen perusteella hän ei ole sama Mirri. - Terkut tällekin Mirrille, sinäkin olet tärkeä! <3
Lukijan ei välttämättä tarvitse olla vakkarikaan, jotta hän jää mieleen. Olen saanut kommentteja, joiden sisältö, usein elämäntilanteeseen liittyvä, on jäänyt mietityttämään minua pitkäksi aikaa. Tulee tunne, että haluaisi kuulla, että henkilön asiat lopulta menivät parhain päin. Saattaa tulla paha mieli, tai päin vastoin hurjan onnellinen ja iloinen olo ventovieraan puolesta.
Kommenttiboksissa todella liikkuu suuriakin tunnetiloja, jotka eivät näy mihinkään.
Jyväskylä-miitissä uskaltauduin ensi kertaa tapaamaan lukijoita livenä :)
Tulipas tästä nyt pitkä teksti... Aikamoista ajatusvirtaa... :) Tarkoitus oli alkujaan vain heittää Jontulle signaali, mutta sormista valui enemmänkin.
Muuten - minullahan on täällä blogissa postaus, jossa lukijat voivat käydä esittäytymässä. :) Tämä:
Tein postauksen yli neljä vuotta sitten, ja yhä sinne tulee silloin tällöin uusia esittäytymisiä. Niitä on aina tosi kiva lukea. :) Ilahtuisin, jos joku uusi "karkkipäivisti" kävisi heittämässä sinne terkut, moni lukija tuskin edes tietää tuon "esittäytymisketjun" olemassaolosta. Pitäisi ehkä linkittää se pysyvästi tuohon sivupalkkiin.
Mutta nyt mä lähden kananmunaostoksille. Munatilanne jääkaapissa on huolestuttavan heikko. ;)
.
P.S. Veppe - huolestuin mä vähän sinunkin keväisestä hiljaisuudesta... Ja ilahduin niin kun palasit taas. :)
