10.06.2015

Parfyymifriikin paratiisi

Minä rakastan tuoksuja. Se ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, vaikka tuoksut ovatkin lopulta saaneet Karkkipäivässä harmillisen vähän tilaa. Ihan hämmästyttää, että tuoksu-tunnisteen alle on kuuden vuoden aikana kertynyt vain 31 postausta.

Tuoksut ovat yhdessä hiustuotteiden kanssa muodostaneet sen alkuperäisen kivijalan kosmetiikkafriikkeydelleni teini-iässä. Värikosmetiikka tuli mukaan vasta paljon myöhemmin, ja ihonhoitotuotteet ovat aina olleet kosmekiinnostuslistallani vasta nelosena.

Näillä saatesanoilla voi ymmärtää, miksi Pariisissa sijaitseva hajuvesien erikoisliike Nose oli yksi koko matkani kiinnostavimpia vierailukohteita.

Ilman Sofiéta en olisi paikasta kuullutkaan. Kiitos Sofié kun veit minut tänne! <3 Voin suositella kenelle tahansa parfyymifriikille visiittiä Nosen liikkeeseen, osoite on Rue Bachaumont 20. Rue Bachaumont päättyy suosittuun "torikatuun" Rue Montorgueiliin, joten sinne voi poiketa vaikka Montorgueil-kävelyltä. :)

Nose_IMG_8261

Liikkeessä ei saanut ottaa kuvia, mutta minä räpsin muutaman salaa. Kauneimmat pullot sijaitsivat myyjien katseen alaisuudessa ja näin ollen sain tyytyä kuvaamaan piilommassa sijaitsevia hyllyjä ^_^

Nosen valikoima koostuu ns. niche-merkeistä. Niche-tuoksut ovat parfyymimaailman aatelia, arvostetuimpien parfyyminenien ja -talojen luomuksia joiden hintalappukin on useimmiten sitä luokkaa.

Niche-tuoksut ovat myös koostumukseltaan, tai voisiko sanoa tuoksuprofiililtaan erilaisia kuin ns. mainstream-tuoksut. Mainstream-tuoksuja kehitellään pääsääntöisesti kaupallisuus mielessä. Niche-tuoksujen kehitystä ohjaa "nenän" eli tuoksun luojan taiteellinen näkemys, ne ovat kuin klassisen musiikin sävellyksiä tai gourmet-ruokaa, tarkoin harkittuja ja tähtäävät luojansa näkemyksen toteuttamiseen. Niitä valmistetaan huomattavasti pienempiä eriä kuin mainstream-tuoksuja ja niitä myydään omissa erikoisliikkeissään tai boutiqueissa.

Toki niche-tuoksujen joukossa voi olla hyvinkin helppoja ja valtavirta-asiakkaallekin sopivia tuoksuja, ja onkin, mutta yhtä lailla sieltä löytyy hyvin erikoisia tuoksukeitoksia jotka eivät löydä asiakaskuntaa Sokoksen tai Åhlensin kemppariosastolta. Niche-tuoksun ostaja valitsee tuoksun usein juuri sillä perusteella, että haluaa persoonallisen, erilaisen tuoksun.

Tunnettuja niche-tuoksumerkkejä ovat mm. Annick Goutal, diptyque ja Keiko Mercheri.

Nose_Kynttilat

Nosessa on myös kunnioitettava valikoima kynttilöitä. Niidenkin hintalaput voitte vain arvata... Diptyquen kynttilän taitaa saada kotiin peräti viidellä kympillä, se on jo aika huokea. ;)

Sofié kertoi, että Ranskassa (tai ainakin Pariisissa) kynttilöihin satsataan aivan eri tavalla kuin meillä. Pariisilaisten kotona tunnelmaa luovat laadukkaat kynttilät joihin ihmiset todella sijoittavat rahaa, kauniit kynttilät ovat samanlainen itsestäänselvyys kuin patongit ja aamuinen café au lait. Sofién ranskalaistunut avopuoliso on hänkin hurahtanut kynttilöihin - kuvitelkaa mies, joka silmää räpäyttämättä ostaa sadan euron kynttilän..! <3 <3

Nose_IMG_8275

Meiltä kysyttiin, olisimmeko kiinnostuneita olfaktorisesta analyysista. No totta kai! :) Analyysissa selvitetään, mihin tuoksunuotteihin oma tuoksumieltymys perustuu ja suositellaan sen pohjalta tuoksuja.

Analyysin voi tehdä niukempana versiona myös Nosen nettisivulla, sivut ovat myös englanniksi.

Pohjatiedoissa pyydettiin nimeämään kolme suosikkihajuvettä. Vain kolme...! Apua, oli niin vaikeaa.

Sannin_lempihajuvesia

Valitsin lopulta Diorin Hypnotic Poisonin, Guerlainin Aqua Allegoria Pamplelunen ja Lancômen Ô de L'Orangerien.

Kokosin tähän kuvaan muitakin lemppareitani, kuvan tuoksut edustavat tyypillistä tuoksuprofiiliani. Minulla on kaksi aika lailla vastakkaista lempparituoksusuuntausta; mausteiset ja puisen vaniljaiset sekä raikkaat sitrustuoksut.

Nose_ensimmaiset_valinnat

Tässä on Nose-analyysin ensimmäisen vaiheen tulos. Nämä valinnat pohjautuvat ainoastaan koneelle syöttämiini tietoihin.

Nose_analyysi

Tässä ensimmäisen vaiheen tuoksunuottiprofiilini. Näyttää hyvin minulta :)

Lopullinen diagnoosini muiden vaiheiden jälkeen oli tällainen:

alkutuoksu: appelsiininkukka, greippi, yuzu, sitrushedelmä

sydäntuoksu: neilikka, petit-grain, ylang-ylang, datura (datura-kukasta en ole ennen kuullutkaan)

pohjatuoksu: tonka, oakmoss (tätä tuoksunuottia ei käsittääkseni voi suomentaa..?), santeli, vanilja

Nose_IMG_8283

Analyysi koostui koneelle täytettyjen tietojen jälkeen kahdesta vaiheesta.

Nosen tuoksuasiantuntija toi meille sokkotuoksutettavaksi analyysiohjelman antamat viisi tuoksusuositusta. Tuoksut laitettiin tikuille joista emme nähneet tuoksujen nimiä. Saimme sijoittaa tuoksutikut miellyttävyyden perusteella puulaudalle, jossa oli astekko miinus viidestä nollan kautta plus viiteen.

idNose_IMG_8280

Tämän sijoittelun perusteella Nosen henkilökunta etsi meille viisi uutta tuoksua. Myös nämä tuoksut saimme sijoittaa puulaudan arvoasteikolle.

Ja mitä tuoksuja...! Todellakin aivan erilaisia kuin mihin esimerkiksi entisessä työpaikassani olen tottunut. Älkää ymmärtäkö väärin, arvostan myös mainstream-tuoksuja ja niiden joukosta löytyy yhtä lailla aivan ihania helmiä, mutta nämä tuoksut olivat vain.... ihan eri maailmaa. Ahh, miten kiehtovaa! Ja miten äärettömän kiinnostavaa oli seurata Nosen tuoksueksperttien työskentelyä. Liikkeessä on satoja tuoksuja ja he tuntevat niistä jokaisen. Meidän tikkusijoittelumme perusteella he pystyivät hetkessä päättelemään, minkä tyyppistä tuoksua lähteä hakemaan.

Nose_IMG_8286

Sofién Top 5 -tuoksujen ykkösenä (ja kaikki sokkotuoksuteltuina), oli Maison Martin Margielan Lazy Sunday Morning - tuoksu, jota Sofié on käynyt tuoksuttelemassa liikkeessä aiemminkin ja harkinnut pitkään sen ostoa...! Aika osuva analyysin tulos! ^_^

Minun tuloksessani neljä tuoksua jakoivat ykkössijan. Ne vastasivat tuoksuprofiililtaan täydellisesti suosikkityyppejäni, eli sitrusta ja mausteisen makeaa.

Ne ovat tässä:

Nose_suosikit

Atelier Colognen Pomeló Paradis on kuin kevyempi ja hienostuneempi versio Guerlainin Aqua Allegoria Pamplelunesta, diptyquen Oyédo on ihanan mehukas cocktail mandariinia ja sitruunaa Lancômen Ô de L'Orangerien tyyliin ja Keiko Mecherin Datura Blanche on kuin Hypnotic Poison  goes David Lynch - mystisempi ja aavistuksen raskaampi.

Liitän tähän vielä Top 3:n tarkemmat tiedot uteliaille :) Analyysin tiedot tallentuvat kätevästi omaan Nose-profiiliin, ei tarvitse kirjoitella mitään ylös.

Nose_lemppari_PomeloParadis

Tuoksun kuvaus ei voisi olla lähempänä makuani; mustaherukkaa, limeä, mandariinia, greippiä, minttua, ambraa, vetiveriä.... Voi slurps!

30 ml:n pullo tätä herkkua maksaa 60€.

Nose_lemppari_Oyedo

Nose_lemppari_DaturaBlanche

Tätä tuoksua on saatavilla vain 75-millisenä, hintaa 140€.

Vaikka tuoksuhullu olenkin, Nosen ihanuudet jäivät hyllyyn. Kotona kun on jo se, hmmmh.... 30+ tuoksua...? Joista moni korkkaamattomiakin.

Tuoksujen ostoni on sentään vähän hiljentynyt lopetettuani työt kosmetiikkaliikkeessä, hyvä niin :) Töissä tuoksuja oli aivan mahdoton vastustaa kun ne olivat siinä edessä joka päivä.... Voitte varmasti kuvitella. Jostain syystä tuoksuja on aina ollut vielä hurjan paljon vaikeampi vastustaa kuin meikkejä... Se on se tuoksuaistin voima.

En kyllä voi luvata ettenkö jonain pävänä saattaisi ajautua klikkaamaan jonkun noista Nosen suosituksista ostoskoriin..... :P

Aiheeseen liittyen, Sannin hajuvesikokoelma vuodelta 2010, Mr. Karkkipäivän sokkotuoksukommentein varustettuna:

Les Parfums de Sanni, vol 1

Les Parfums de Sanni, vol 2

.

Ovatko niche-parfyymit teille tuttuja? Suosikkeja? :)

52 kommenttia
09.06.2015

Päivän ärsytys

Kuka muu vihaa rajauskynien muovituksen irroittamista?

Kynat_IMG_1194_2

Siis aargh...

Kynat_IMG_1204

Tottakai arvostan sitä, että kynät muovitetaan hygieenisesti niin ettei niitä saa räplättyä kaupassa auki. Mutta kun niitä ei saamari meinaa saada kotonakaan irti millään...!

Sakset, veitsi... Hiki päässä repimistä ja kynsimistä. Onnistuin tällä kertaa katkaisemaan yhden kynän kärjenkin taistellessani muovikondomin kanssa.

Haava_IMG_1209

Ei ole eka kerta kun homma päättyy haavaan.

Huokaus.

No, nyt ne on kaikki auki.

Saksassa muuten lähes kaikki meikkituotteet jotka vain suinkin saa auki on testattu. Tämä tuli havaittua ainakin DM:n ja Rossmannin kosmetiikkahyllyillä. Monista tuotteista ei ole testeriä joten asiakkaat kokeilevat tuotteita kylmän viileästi myyntikappaleista. Siinä mielessä muovikuoret ovat erittäin hyvä juttu. Karstadt-tavaratalossakin, joka sentään on vähän hienompi liike, näin naisen aivan julkisesti lakkaavan kynsiään myyntikappalekynsilakalla.

Ostokset_reissu_IMG_1219

Reissun saalis. :) Mukana myös Lilianalta saadut tuliaiset.

Tässä välissä ajattelin testata Tallinnasta tuodut Natura Sibericat ja Puhas Loodukset, Saksan tuomisista suuri osa jää odottamaan korkkaamistaan loppukesään ja syksyyn. Jonossa on myös merkkejä kuten The Organic Pharmacy, Arctic Arbutin, Kicks ja uutuuksia Laveralta, sekä yksittäisiä tuotteita Korresilta, Mádaralta, Estelle & Thildiltä ja Lumenelta.

Kiinnostaako joku merkki näistä teitä erityisesti? Otetaanko ihan kronologisessa järjestyksessä vai siirretäänkö joku merkki testikärkeen..? :)

Jos joku ihmettelee mitä järkeä on ostaa lisää kun laatikot on jo ihan täynnä, niin tämä on vähän niinkuin työtäni: testaan kosmetiikkaa. Tutustun mielelläni uusiin merkkeihin ja kirjoitan niistä. En kuvittele että monikaan Saksan tuomisista jää lopulta omaan käyttööni, siskoni odottavat niitä varmasti jo kieli pitkällä kun olen saanut niitä testattua riittävästi :)

Rajauskynät kyllä jää mulle! ^_^

idMeikki0906_IMG_1232

Jotta saan testituotelaatikoihin tilaa, on edessä pian taas arvontoja teillekin. Ai samperi, munhan piti arpoa Exuvianceakin...

Meikki0906_IMG_1237

Päivän meikissä yläluomella Sephoran kynät sävyissä Sun Tan (pronssi) ja Purple Stilettos (violetti) ja alaluomella jumbokynä sävyssä Stayin' Alive.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pysyy muuten ihan sairaan hyvin sisäluomellakin :)

51 kommenttia
08.06.2015

Exuviance ja minä: not a love story

Nyt sitten niitä Exuviance-käyttökokemuksia.

Lyhyestä virsi kaunis, tai mennään suoraan asiaan: sarjan tuotteet eivät oikein toimineet yksiin ihoni kanssa. Itse asiassa ihoni ei ole aikoihin reagoinut näin huonosti mihinkään testituotteisiin. Eikä missään muussa sarjassa ole osunut kohdalle yhtä monta epämiellyttävän tuntuista tuotetta. Jos Exuviance ja minä olisimme pari, olisin pannut poikki.

Exuviance_IMG_7220

Osa tuotteista tuntui niin ikäville (ennen kaikkea tahmeille), että halusin varmistaa maahantuojalta, kuuluuko tuotteiden oikeasti tuntua tältä vai onko minulle sattunut joku pilalle mennyt erä.

Sain sarjan edustajalta tällaisen vastauksen:

"Exuviancen koostumukset ovat tosiaan täysin erilaisia kuin muiden sarjojen. Tuotteiden koostumukset tuntuvat täyteläisiltä, sillä klassisten kosmeettisten raaka-aineiden sekaan on laitettu koko kosmetiikkateollisuuden kosteuttavimpaa ainesosaa nimeltä laktobioninen happo. Tämä raaka-aine saattaa tuntua käytössä hieman tahmealta, sillä kyseessä on moniarvoinen polyhydroksihappo, joka on luonnon oma sokeriyhdiste. Tämän vuoksi on tärkeää, että Exuviance-tuotteita käytetään iholla mahdollisimman pieni määrä."

Maahantuoja otti palautteeni kuitenkin tosissaan ja halusi lähettää minulle toisen setin testituotteita, jotka sopivat paremmin normaalille ja sekaiholle. Ensimmäinen setti  sisälsi enemmän tuotteita kuivalle iholle.

Kokemuksia ensimmäisestä tuotesetistä:

Exuviance_IMG_7223

Gentle Cleansing Creme

Rasvainen, täyteläinen puhdistusvoide. Puhdistusteho tavallinen, sellainen mihin olen emulsioputsareissa tottunut. Jättää iholle rasvaisen tunteen huuhtelun jälkeen. Joutuu annostelemaan paljon ja aina vain irtoaa lisää meikkiä. Myöhemmin tajusin kosteuttaa ihon ensin ja meikki irtosi helpommin. Jotkut emulsioputsarit suositellaan levitettävän kuivalle, toiset kostealle iholle, Exuviancen Cleansing Creme kuuluu jälkimmäisiin. Emulsioputsarit eivät kuitenkaan ole minun juttuni. Makuasioita.

Soothing Toning Lotion

Jättää ihon hyvin nahkeaksi ja "tuotetuntuiseksi". Ihoa ei ala yhtään kiristää kasvoveden jälkeen joten selvästi tuote sitoo ihoon kosteutta. Tahmea tunne ei kuitenkaan ole kiva juttu, eikä katoa puolessa tunnissakaan. Toisaalta, ei tunnu tarvetta laittaa kosteusvoidetta. Kokeilin levittää mineraalipohjan suoraan kasvovesipinnan päälle, eikä ihoon jäänyt yhtään kuivia länttejä.

Exuviance_IMG_7229

Nämä samat voiteet olivat sekä ykkössetissä että kakkossetissä. Exuviancella ei ole (ainakaan Suomen markkinoilla) kuin neljä eri päivävoidetta, ja kaikki lienevät täyteläisiä.

Sheer Refining Fluid SPF 35

Voiteen kerrotaan olevan kevyttä ja "ei-rasvaista" ja sopivan rasvoittuvalle iholle. Verrattuna siihen voidetyyppiin, jota mieluiten käytän (ohut, raikas fluidi), Exuviancen Sheer Refining tuntuu täyteläisemmältä. Paksua ja rasvaista se ei ole, mutta tyypillisen silikonisen tuntuista.

Tässä voiteessa ei muuten olekaan AHA/PHA:ta, vaikka luulin sitä olevan kaikissa Exun tuotteissa. Sen sijaan voiteessa on sarjan kolmatta "avainteknologia-ainesosaa"; neoglukosamiinia. Myös tämä ainesosa kuorii ihoa kevyesti. Tuote jää iholle tahmeaksi, mutta ilmeisesti ei ainakaan PHA:n vuoksi koska sitä ei tässä ole. Syy lienee perinteisempi: korkea suojakerroin. UV-suojafiltterit tekevät koostumuksesta usein tahmeahkon.

Evening Restorative Complex

Yövoide. Täyteläisehkö, silikonisen liukas koostumus. Hyvin synteettisen tuntuinen. Setin miellyttävimpiä tuotteita koostumuksensa puolesta vaikka onkin silikoninen, iho ei jää tästä tahmaiseksi vaan pehmeäksi ja mukavan tuntuiseksi. Rasvapitoisuus on kuitenkin hiukan liian täyteläinen iholleni, tämän huomaa etenkin aamuisin ihon pinnasta ja tunteesta.

Exuviance_IMG_7236

Rejuvenating Bionic Scrub

Tiheärakeinen mikrokuorinta, todella tehokas. Tätä kun levittää kasvoille niin todella tuntee kuorivansa, ei kannata hieroa kovinkaan suurella voimalla. Iho jää pehmeäksi kuin se kuuluisa vauvan peppu, eikä tuote jätä iholle mitään tuotetuntua. Tämä oli yksi kokeilun parempia tuotteita. Rakeet tuntuvat iholla hieman liian ärtsyiltä jotta tästä voisi muodostua ihan suosikkikuorintaa, vaikka iho kieltämättä jää niin siloiseksi että se on kuin hiottu.

Naamioita en saanut aikaiseksi kokeilla. *nolo* Olen todella huono kokeilemaan naamioita, ne kun eivät kuulu säännölliseen ihonhoitorutiiniini niin en meinaa yksinkertaisesti muistaa niiden olemassaoloa ^_^

Sitten, setin kamalin tuotekokemus. Joka osoittautui sitten Exuviancen tähtituotteeksi ja koko valikoiman kalleimmaksi...!

Exuviance_VesperaSerum

(Alla suoraan fiilikseni tuotteen ensimmäisestä kokeilukerrasta, lähetin tämän tekstin sellaisenaan maahantuojalle. Edustaja oli todellakin hämmentynyt. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli kuullut tuotteista näin huonoa palautetta.)

Vespera Bionic Serum

Koostumus on niin epämiellyttävä, että mietin onko näyte kenties mennyt pilalle. Se ei kuitenkaan ainakaan tuoksu omituiselle ja koostumus on notkea eikä mitenkään kuivettuneen oloinen. Epämiellyttävyys liittyy tuotteen ihofiilikseen. Seerumi jättää ihon pinnan uskomattoman tahmeaksi ja kalvotetuksi. Iho suorastaan kiiltää tahmasta, eikä kiilto todellakaan katoa imeytymisen myötä. Jään miettimään, imeytyykö seerumi ylipäänsä - niin selkeän, jopa hieman kiristävän kalvon se jättää iholle. Tunne on selkein silmien ympärillä. Kun aamulla herään, kalvo on edelleen aistittavissa. Pesen sen pois.

Seuraavat kokemukset: kun ihon puhdistaa ensin vaahtoavalla tuotteella (eikä Exuviancen Gentle Cremellä) jolloin ihon pintaan ei jää rasvaista kalvoa, iho ei jää seerumin jäljiltä kiiltäväksi. Tunne on silti  kalvomainen eikä mitenkään miellyttävä.

On kyllä hassua. :) Tämä on tosiaan Exuviancen "ihmetippa", ja lupaa antaa iholle "parantaa solujen aineenvaihduntaa, tehdä ihosta täyteläisemmän, tasoittaa ihon rakennetta, lieventää juonteita ja ryppyjä, tasoittaa ihon väriä sekä kosteuttaa tehokkaasti".

Exuviance_IMG_7239

Hydrating Hand & Body Lotion

Makuuni hyvin epämiellyttävän tuntuinen. Ohut, mutta samalla erittäin tahmeaksi ihon jättävä koostumus. Todella synteettisen tuntuinen, voide tuntuu siltä että se vain pyörii ihon päällä imeytymättä.

Kädet jäävät mahdottoman tahmeiksi tuntumatta silti järin ravituilta, en voi käyttää voidetta käsillä päiväsaikaan tahmeuden vuoksi. Tahmapinta ei katoa vaikka kuinka odottaa, lopulta kädet on pestävä. Tuoksu ja koostumus jotenkin halvan tuntuiset.

Exuviance_IMG_7243

Heel Repair

Tämä on testisetin paras tuote! Ihanan pehmeä, todella suojaava voide. Juuri sellainen kuin koppurajalkojen hoitovoiteen mielestäni kuuluu olla. Minun sarvikuononnahkaiset päkiäni ja kantapääni vaativat todella runsaita, rasvaisia ja pehmentäviä koostumuksia. Exuviancen Heel Repair täyttää kaikki vaatimukset. Tälle peukku!

*

Toinen tuotesetti:

Exuviance_IMG_7226

Clarifying Facial Cleanser

Tuote on tarkoitettu rasvoittuvalle ja akneiholle. Väritön, hajusteeton, ohut fluidi. Hyvin apteekkimainen. Vaahtoaa vain miedosti. Käyttöelämys jotain muuta kuin ylellinen, mutta tuloksena todella miellyttävän ja pehmeän tuntuinen iho jota ei kiristä. Kuin Sebamed, mutta litkumaisemmalla koostumuksella. Tämä on testituotteista kolmossuosikkini jalkavoiteen ja kasvokuorinnan jälkeen.

Moisture Balance Toner

Tässä kasvovedessä on alkoholia, mutta iho jää edelleen tahmeaksi. Tahma imeytyy ihoon hieman paremmin kuin Soothing-kasvovedessä, mutta iholle jää silti selkeä tuotetuntu. Etuja? No, ihoa ei tosiaan ainakaan kiristä, eli Exuviancen kasvovedet enemmänkin jättävät iholle kosteutta kuin vievät sitä iholta. Mutta sitten on minun tyyppiseni kuluttajaryhmä, joka ei voi sietää tahmeaa tuotetuntua iholla, vaikka se kuinka olisi yhtä kosteutta sitovien aineiden kanssa. Ei voi mitään.

 

Exuviance_IMG_7234

Hydrating Eye Complex

(inci yllä, laitoin tästä tuotteesta niin näette vähän suuntaa Exuviancen incien tyylistä)

Tämä voide olisi sitten nelossuosikki. Miellyttävä, vaikkakin perinteiselle kosmetiikalle tyypillisesti silikonisen ja synteettisen tuntuinen (ihoni on niin tottunut luonnonkosmetiikkaan että synteettisen kosmetiikan erottaa heti vaikka sokkotestissä - haa, pitäisikin oikeasti haastaa itsensä testiin ;)). Jos minulla olisi tätä koko tuubi niin voisin vaikka kuvitella käyttäväni sen kokonaan, tämä on niin hyvän tuntuista. Juuri sopivasti iholle asettuva, napakka koostumus joka kosteuttaa hyvin. Koen silmänympärysvoiteiden koostumukset useinkin hankalina - joko ne ovat liian vetisiä ja pieni pisara leviää ohimoon saakka ja itse sy-iho jää vajaakosteutetun tuntuiseksi, tai sitten ne ovat liian paksuja ja iho jää kiiltämään.

Hydrating Eye Complexin koostumus on juuri sopivan viskoosi ja imeytyy ihoon jäämättä kiiltämään. Tällekin peukkunen!

*

Käytin Exuviancen tuotteita yhteensä noin kuusi viikkoa. Ihoni meni tänä aikana näpyille, jotka eivät poistuneet koko kokeilun aikana. Sain myös megalaajan mustapään ensimmäistä kertaa vuosikausiin - siis oikeasti :) Minulta katosivat mustapäät (niinkuin muutkin ihon pikku röhelmät) käytännössä kokonaan siirryttyäni käyttämään mineraalimeikkipohjaa.

Koskaan ei tietenkään voi lukea mitään iho-oireita täydellä varmuudella minkään yksittäisen asian, kuten vaikka kosmetiikan, piikkiin. Voi vain tehdä olettamuksia. Minun ihoni palasi normaalikuntoonsa lopetettuani Exuviance-kokeilujakson.

62 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (72)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat