Kasviksia kun tykkään syödä, niin meidän juhannuspöydässä nähtiin jälleen kasvisvoittoinen lisukekimara. Salaatit ovat minun juttuni, ja vaikka arkena olen jumittunut syömään saman peruspohjan salaattia kurkku-tomaatti-vihersalaattilinjalla, juhlapäivinä innostun kokeilemaan uusiakin reseptejä.
Tänä juhannuksena valitsin pöytään kaksi hedelmäistä ja kaksi vihreää salaattia. Inspiraatiota hain mm. Ulrika Hofferin Good Mood Food - ja Celia Brooks Brownin Uusi Kasviskeittiö -kirjoista - ja jostain ulkomaisesta ruokalehdestä jota satuin selailemaan Suomenlinnan ravintolassa ^_^
Aijoo - ja valmistin myös violettia kalaa ^_^ <3
Kun näin Ulrika Hofferin kirjassa reseptin; Lila fisk i paket tiesin, että tuohan on kuin mulle luotu annos :D
Keitä kvinoa ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. (En laita ohjeisiin määriä koska se riippuu ihan syöjien määrästä :)) Marinoi ohueksi suikaloitua punasipulia etikka-suola-sokeriliemessä vähintään 20 minuuttia. Käytä loppu marinadi salaatinkastikkeena yhdessä oliiviöljyn kera. Sekoita muut salaatin ainekset kuin kvinoa ja mausta pikkelikastikkeella ja oliiviöljyllä. Levitä tarjoiluastialle kvinoapeti ja kasaa päälle muu salaatti, möyhi kivan näköiseksi kokonaisuudeksi :)
Mums :) Pehmeän persikan ja kirpsakan makean sipulin liitto lempeän kvinoan seurassa oli todella onnistunut.
Rucola olisi tuonut salaattiin kivasti lisäsärmää mutta loppu mikä loppu.
Pariloi tai paista ohuiksi suikaloidut, oliiviöljyllä maustetut kesäkurpitsat. Laita paistetut kesäkurpitsat kulhoon ja valuta päälle valkoviinetikkaa (n. 4 tl kiloa kesäkurpitsaa kohden, eli ei paljon) kun kurpat ovat vielä lämpimiä. Lisää suola ja pippuri ja anna jäähtyä. Revi sekaan tuoretta minttua ja murenna päälle fetaa.
Tässä salaatissa minttu on todellakin se juttu, it makes all the difference :)
Kuutioi bataatti pieniksi lohkoiksi ja mausta oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Paista bataattia noin. 15 minuuttia 200 asteessa. Anna jäähtyä. Paahda siemenet pannulla. Kokoa tarjoiluastialle bataatti, kikherneet, revitty persilja ja kuutioidut mansikat. Sekoita yhteen oliiviöljy ja sitruunamehu ja kaada salaatin päälle. Ripottele päälle paahdettuja siemeniä.
Pilko kala annospaloiksi. Raasta appelsiinin kuori ja purista mehu, sekoita kuori ja mehu yhteen. Jaa kalapalat leivinpaperiarkeille ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Lisää päälle appelsiinimehua ja mustikoita ja nokare voita tai kookosrasvaa. Sido leivinpaperinyytit kiinni nyörilllä tai kääri nyytit folioon. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia palojen paksuudesta riippuen. Anna kalan jälkikypsyä nyyttien sisällä huoneenlämmössä vielä hetki ennen tarjoilua. Viimeistele tuoreella tillillä (jos tykkää voimakkaammasta tillin mausta, tillin voi laittaa jo nyytin sisään uuniin.)
Suikaloi kaalit ja sokeriherneet pieneksi tai aja monitoimikoneessa silpuksi. Tee kastike: sekoita 2/3 bulgarian jogurttia ja 1/3 majoneesia, sitruunamehua (maun mukaan, en osaa sanoa määrää, kunnes tulee sopiva happamuus :)), suolaa ja pippuria. Lisää halutessasi vähän makeutta.
Tämä coleslaw oli aivan erityisen rapea kiitos raa'an parsakaalin ja sokeriherneiden jotka rouskuivat hampaissa ihanasti :) Se oli juhannuksen salaateista kenties arkisin mutta nousi raikkaudessaan juhannusvieraiden suosikiksi.
Värikkäät ruoka-annokset ovat ilo silmälle :)
Mustikkakala vaikutti minusta maullisesti niin hullulta ajatukselta että se oli tosiaan pakko kokeilla - vaikka vähintään jo värinsä puolesta! ^_^ Maku oli yllättävä - ei itse asiassa juuri lainkaan makea appelsiinimehusta huolimatta. "Tyylikäs ja hienostunut", oli juhannusseurueen arvio. Tykkäsin!
Alkupaloina tarjoiltiin mm. uunipaahdettuja Roquefortilla täytettyjä suippopaprikoita jotka ovat Mr. Karkkipäivän "speciality". Misteri bongasi tämän superhelpon kahden raaka-aineen reseptin jostain aikoja sitten ja paprikoista on muodostunut illallispöytiemme vakioherkku.
Sinihomejuustoksi kannattaa valita nimenomaan Roquefort, muilla, etenkin miedommilla sinihomeilla maku ei pääse oikeuksiinsa. Roquefort + suippopaprika ovat taivaallinen liitto :)
Grillatut sienet kuuluvat nekin mökkiruokien ykkösherkkuihin. Ja kyllä, nuo pekoniin käärityt versiot näyttivät taas niin houkuttavilta... ;) Heheh. Pitäydyin totta kai tuorejuustolla maustetuissa ^_^
Tällä kertaa jälkiruokajuustot muuten jäivät syömättä, ohoh...! ;)
Äänestän itse juhannuksen suurimmaksi hitiksi bataatti-mansikka-salaattia, aivan tajuttoman hyvää :) Bataatin ja mansikan makeat maut sulavat suussa ikäänkuin toffeiseksi sinfoniaksi... Kannattaa kokeilla :)
*
Juhannusarvonnoissa Essien kynsilakat voitti nimimerkki Tiuku ja The Body Shopin seerumin nimimerkki PiiA. Onnea :) Voittajiin on otettu yhteyttä.
Tuli tuohon aiemmin päivällä kirjoittamaani liittyen mieleen, että olisi mielettömän kivaa kuulla taas esittelyjä teistä lukijoista :)
Tein kuusi vuotta sitten blogiin kyselyn otsikolla "Keitä te olette?". Postaukseen on vielä silloin tällöin tipahdellut satunnaisia vastauksia viimekin vuosina, mutta nyt voisi olla erittäin hyvä aika uusintakierrokselle. :) Kuuden vuoden aikana lukijakunta on varmaankin elänyt vaikka kuinka ja olisi tosi kiva kuulla millaisia ihmisiä siellä ruudun takana tätä nykyä nököttelee :)
Missä elämäntilanteessa olette? Onko enemmistö teistä opiskelijoita, työssäkäyviä, perheellisiä? Eläkkeellä? Alle 2-kymppisiä, yli 2-kymppisiä?
Olen saanut kommenttien kautta sen käsityksen, että lukijakuntani jakautuu yllättävän laajalle ikähaarukalle nuorimpien ollessa 12-13-vuotiaita ja varttuneimpien yli 60-vuotiaita. Se on kyllä mahtavaa :) Jos bloggaajana tai blogina voi olla iätön ja vedota monen ikäisiin, sehän on tosi hyvä juttu ^_^
Karkkipäivän lukijoita Tallinnan matkalla
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin huomaan nuorempien lukijoiden kommentteja lukiessa miettiväni, että olen jotenkin hurjan otettu siitä että 20-vuotiaskin voi samaistua juttuihini tai olla kiinnostunut siitä mitä sanottavaa täti-ihmisellä on. (En mä mielestäni ole täti mutta 2-kymppisen näkökulmasta ikäni puolesta kyllä ;))
Oikeasti ihan kipeää että voisin olla joidenkin lukijoideni äiti, vaikka sellaisten joiden kommentteja lukiessa tuntuu että luen jonkun oman ikäiseni ajatuksia. :) Kai me kaikki ollaan tosiaan lopulta iättömiä... ehkäpä ainakin sellaiset ihmiset jotka ovat syystä tai toisesta jääneet Karkkipäivän lukijoiksi. <3
Karkkipäivän lukijoita Sokosen ja Karkkipäivän kauneusillassa
Hei, olisitteko niin kivoja että haluaisitte esittäytyä? Kertoa muutamalla rivillä itsestänne, jotain mitä vain tulee mieleen :)
Olisi hurjan mielenkiintoista saada päivitetty käsitys lukijakunnastani. Ja vaikka tänään päivemmällä kerroin, että suren sitä kuinka en pysty tai ehdi vastaamaan kaikkiin kommentteihin, niin joka ikisen kommentin luen, aina. Siksi kommenttien julkaisu välillä laahaa perässä, koska julkaisen aina sitä mukaa kun ehdin lukemaan. Vastaus ja reaktio jokaiseen kommenttiin on itse asiassa olemassa, mutta ne eivät näy teille koska ne ovat reaktioita pääni sisällä ja sydämessä. (Aargh miten imelän kuuloista mutta ymmärrätte mitä haluan sanoa...) Ihan niinkuin joku mun kirjoitus huulipunamokasta tähtiravintolassa voi naurattaa jotakuta teistä vielä seuraavanakin päivänä vaikka ette olisi kommentoineet juttuun mitään, samalla lailla monet teidän kommentit ja kertomanne jäävät mun mieleen ja vaikuttavat minuun, vaikka en blogissa mitään vastakommenttia jättäisikään.
Että niin :)
Karkkipäivän lukijoita Jyväskylän Ekolo-miitissä
Lukijat - osalla on kasvot, osalla ääni, osalla ei kumpaakaan. Osalla kuvittelemani kasvot ^_^ Suurimmasta osasta en tiedä mitään.
Keitä siellä on? :)
P.S. TÄHÄN postaukseen tulleisiin kommentteihin mä haluan ja aion vastata ihan jokaiseen :) Julkaisen esittelyjä ja vastailen hiljalleen tässä viikon aikana, työpäivät (ja muuan äiti-statuksinen kesävieras) valitettavasti entisestään hidastavat mun vastaustahtia. Ihana lukea mitä olette kertoneet itsestänne, hauskoja ja kiinnostavia minielämäkertoja ^_^ Symppiksiä tyyppejä siellä ruudun takana :) Näihin on kiva palata myöhemminkin, ihan niinkuin siihen kuuden vuoden takaiseenkin esittelypostaukseen.
30.6. Tällä hetkellä 166 julkaisua odottavaa komenttia :)
5.8. Vieläkin kesken, pidin heinäkuun lomaviikot taukoa. Kerron kun saan kaikki luettua ja vastattua. :)
Olen blogannut lähestulkoon päivittäin yli seitsemän vuoden ajan. Tai oikeastaan bloggaan ihan joka päivä, sillä niinäkin päivinä jolloin en julkaise mitään postausta, puuhailen blogin parissa; kirjoitan seuraavan päivän juttua (joskus kirjoitan jotain juttua hiljalleen monta päivää), otan tuotekuvia tai vastaan kommentteihin. Karkkipäivä on todellakin ollut läsnä elämässäni joka päivä, 2509 päivää tähän saakka. Se on huima määrä.
Vuosiin on mahtunut vain yksi kuu, heinäkuu vuonna 2011, jolloin pidin tietoisesti vapaata bloggauksesta. "Lomankin" aikana olin kuitenkin näköjään julkaissut 6 postausta, mm. tämän jolle olen pitkään suunnitellut jatkoa: Meikkikuvia 90-luvun Vogue-lehdistä. Arkistoja on kyllä niin veikeä tutkia, moni postaus tuntuu edelleen niin tuoreelta että sitä ihan hätkähtää tajutessaan että välillä on hujahtanut vuosia. Ja Vogue-jutun jatkokin on edelleen tekemättä ^_^
Bloggauksesta on vaikea "lomailla" koska se on niin ihanaa ja hauskaa. Se on elämäntapa. Mutta samalla siinä on myös ikäviä puolia. Juttuja, joiden vuoksi välillä mietin, että tämä voisi jopa olla syy lopettaa.
Bloggaamisessa ihaninta on:
Asioiden jakaminen toisten kanssa. Sosiaalinen kokeminen. Bloggaamalla jostain kokemastaan sen voi kokea myös muiden näkökulmasta, kommenttien ja keskustelun kautta. Se antaa valtavan paljon. Yksinkertaisimmillaan pinnallisia tuotevinkkejä, syvällisimmillään uusia oivalluksia.
Joskus alussa ajattelin blogin olevan alusta itseni toteutukselle, kuin pieni "ateljee" jossa silmämeikkimaalari-Sanni esittelee päivän värikkäitä maalauksiaan ja välillä ajatuksiaan meikeistä ja muusta kosmetiikasta. Mutta hyvin pian huomasin, että tekee mieli kirjoittaa muustakin. Sirotella joukkoon elämän pikku juttuja. Alussa tunsin suunnilleen puolustelun tarvetta näille täysin off topic -jutuille, kunnes tajusin, että sehän on ihan bää, ei blogin tarvitse fakkiutua yksinomaan siihen teemaan jonka ympärille se on perustettu.
Kun annoin itselleni luvan kirjoittaa mistä tahansa, eikä Karkkipäivä ollut enää "pelkkä" meikkiblogi, aloin tykätä blogistani vielä enemmän. Paikkana. Juuri sellaisena kuin sivupalkin viimeisin blogikuvaus kertoo: oma hyvän mielen paikkani jossa saan yhdistää kaikki elämäni inspiroivimmat asiat.
Karkkipäivä on minulle kuin sekoitus kauneustuotepalstaa ja kirjeystävyyttä. Täällä on se "virallisempi" kauneustuotearvostelupuoli ja sitten ne kaikenkarvaiset ajatusvirtaukset joita kirjoitan kuin olisitte kavereitani. Kirjekavereille en ehkä olisi koskaan raapustellut analyysiä maskaraharjojen kaarevuudesta tai kasvojenpuhdistusgeelin vaahdonmuodostuksesta, tai intoillut täydellisen violetista luomiväristä. Mutta täällä voin sen tehdä. :)
Bloggaamisessa ihanaa on myös spontaanius. Hetkessä oleminen. En haluaisi kirjoittaa lehteen jonka jutut ovat tarkasti suunniteltuja, aikataulutettuja ja tiettyyn sanamäärään sidottuja. Ja journalistiseen tyyliin kirjoitettuja, tietenkin. Toki suunnittelen bloginkin juttuja, mutta annan aina tunteen ohjata enkä osaisi koskaan suunnitella viikon postauksia etukäteen - teemaviikot poislukien. Julkaisen useimmiten juuri sitä mikä sillä hetkellä tuntuu siltä että nyt tää haluaa ulos. Kuten tänä aamuna tämä kirjoitus :) Vaikka olin eilen ajatellut laittaa tänään jutun juhannusruoista :)
Bloggaamisen suola on tietysti vastakaiku, se palaute mitä saan teiltä lukijoilta. Se, että onnistuu jollain tekemisellään ja kirjoittamallaan tuomaan ihmisille iloa, hyvää mieltä tai ylipäänsä positiivisia tuntemuksia - tai vaikka uusia näkökulmia, se on jotain ihan mahtavaa. Se tekee minut onnelliseksi. Oli se sitten yksinkertainen silmänrajausvinkki, oivallus poskipunan käytöstä, inspiraatiota aamiaispöytään tai vinkki Kreikan kätketystä saarihelmestä. Tai jotain abstraktimpaa.
Jos jotakuta hymyilyttää tai jopa naurattaa blogiani lukiessa, olen onnistunut. On huikeaa pystyä vaikuttamaan tuntemattomaan ihmiseen niin, että hänen päivänsä saattaa alkaa hymyllä kiitos jonkun hassun havainnon josta olen kirjoittanut. Se on minulle henkilökohtaisesti blogin suurin voimavara, suurinta mitä se voi antaa. Ei niinkään se, myytiinkö jotain antioksidanttivoidetta hyllyt tyhjiksi kun satuin siitä tykkäämään.
Bloggaamisessa ikävää on...
Kun ei ehdi vastata kaikkiin sähköposteihin ja kommentit kasaantuvat. :´-(
Kun omaa empaattisen luonteen, ahdistuu, kun joutuu jättämään jonkun huomiotta. Niin kovasti kuin haluaisin vastata ihan jokaiselle, asiat täytyy priorisoida. Koneen ääressä haluaa istua vain määränsä verran ja lopun ajan tehdä jotain muuta rentouttavaa; laittaa ruokaa, lukea, lähteä kävelylle. Vaikka kuinka vastaisin mielelläni kaikille, niin vielä mieluummin käytän aikaa uusien postausten tuottamiseen.
Kummatkin ovat blogisisältöä: itse postaukset ja vastaukset kommentteihin. Niiden arvottaminen on vaikeaa. Ajattelen kommenttien jättäjiä yksilöinä ja näen asian heidän kannaltaan niin, että jos en vastaa, olen laiminlyönyt heidät. Voi hyvin olla, että monet lukijat ymmärtävät, että bloggaaja ei välttämättä ehdi vastata kaikkiin kommentteihin, eivätkä loukkaannu. Mutta itse koen jokaisen, etenkin henkilökohtaista tai kantaaottavaa, keskustelullista näkökulmaa sisältäneen kommentin vastaamatta jättämisen raskaana. Tulen surulliseksi kun ajattelen, että vaikka voin ilahduttaa sataa ihmistä postauksella, saatan samalla myös loukata kahta ihmistä kun en ehdi vastata heille. Puntarointi näiden kahden välillä: painaako sadan ihmisen ilo enemmän kuin kahden ihmisen mahdollinen mielensä pahoitus? Pitäisikö priorisoida kommentteihin ja henkilökohtaisiin lukijasähköposteihin vastaus ja julkaista vähemmän postaussisältöä...? Kummanko voi arvottaa tärkeämmäksi?
Tämä on ikuinen ristiriita joka painaa minua välillä niin pahasti että koen fyysistä pahaa oloa kun mietin "laiminlyötyjä" kommentteja.
Herkän ja ylitunteellisen persoonallisuuden haasteita. Joku sanoisi tähän että "Voi hyvää päivää, kaikkea sinäkin murehdit". Ja on sanonutkin. "Mitä sä oikein käytät energiaasi tuntemattomien ihmisten miettimiseen, mitä väliä heillä on?"
No heillä on väliä. Ilman lukijoita ei ole blogia - ainakaan sellaista blogia jota itse haluan kirjoittaa.
Bloggauksessa ikävää on myös (niin hullulta kuin se kuulostaakin, koska se on samalla myös positiivista), kokonaisvaltaisuus. Eli blogin muuttuminen elämäntavaksi jota on vaikea erottaa muusta ajasta ja olemisesta. Blogi on mukana kaiken aikaa, ihan joka ikinen hetki. Sitä ei voi sulkea pois päältä. Mitä ikinä teenkin, huomaan kohta miettiväni tilannetta blogin kannalta; saisiko tästä blogisisältöä? Kuvaanko tämän annoksen? Miten saisin ikuistettua tämän hetken ja tunteen blogiin...?
Se on mukavaa, koska asioiden jakaminen tuo minulle iloa ja haluan kirjoittaa joka päivä. Mutta samalla se on myös... jotenkin raskasta. Joskus tuntuu, että käytän ihan liikaa aikaa blogijuttuihin. Minulle tekisi hyvää pitää pari blogivapaata päivää viikossa, niin että en kirjoita tai kuvaa yhtään mitään blogia varten, vaikka en ajatuksistani blogia voi sulkeakaan. Käytännössä se ei kuitenkaan ole onnistunut. Lopulta en koskaan malta olla kirjoittamatta, kuvaamatta ja säätämättä jotain blogiin liittyvää. Ja samalla varastossa on jo valtavasti puolivalmista materiaalia jonka voisin työstää ulos, mutta en tee sitä vaan innostun joka päivä jostain uudesta. Ja kohta ahdistaakin sitten se jonossa olevien juttujen paljous, "Kun tääkin piti julkaista jo puoli vuotta sitten".
Ihan hullua. Mutta nämä on näitä juttuja jotka tekee meistä ihmisiä. Kaikki toimintamme ei aina ole järkevää ja loogista. Sitä voi vain olla kyydissä ja ihmetellä, että "Jaa, näin minä sitten teen".
Jatkan tällä kiikkulaudalla tasapainottelua, samalla nauttien jokaisesta päivästä bloggaajana, iloiten joka kerta kun sormi on taas painanut "Julkaise"-nappia. <3 Ja välillä kokien surua kommenteista tai siitä, että blogin parissa vietetty aika on pois parisuhteesta tai ystävien kanssa vietetystä ajasta. Tai vaikka siitä Taru Sormusten Herrasta -kirjan lukuprojektista.
Mukavaa sunnuntaita kaikille, saimmehan me sitten kuitenkin lämpimän, aurinkoisen juhannuksen :) (Kuvat Finströmin Tjudöstä jossa itse vietän viikonloppua.)
.
P.S. Vielä tämän päivän loppuun on aikaa osallistua juhannusarvontoihin: täällä olisi tarjolla The Body Shopin Drops Of Light -seerumi ja täällä Essien kynsilakkoja. :) Niin joo - arvonnatkin on muuten bloggauksessa ihanaa! ^_^
