Nyt seuraa lisää Fitfarm-valmennusjakson kokemuksia teille ravintopuolesta kiinnostuneille. :)
Tähän alkuun haluan kirjoittaa yhdestä asiasta, vastakommenttina muutamaan FitFarm-valmennuksen päätosraportti-juttuuni jätettyyn kommenttiin. Kommenteista toki näki, ettei niiden kirjoittaja ole lukenut blogini muita ravinto- ja liikuntajuttuja (tai edes kyseistä päätösraporttia, katsonut vain kuvat) eikä tunne ravitsemuksellista taustaani, mutta niistä paistoi tietty trendi johon olen kiinnittänyt huomiota muuallakin ja johon tekee mieli tarttua.
Viime aikojen fitness - ja terveysbuumi on epäilemättä virittänyt osan ihmisistä tietylle tasolle mitä tulee aiheeseen liittyviin kirjoituksiin ja niiden tulkintaan, ja tehdään herkästi tilannetta sen kummemmin tuntematta johtopäätöksiä, joilla ei ole pohjaa.
Perinteisesti kunto- ja terveysprojektit on aina liitetty ylipainoisiin tai jonkun sairauden vuoksi vajaakuntoisiin ihmisiin. Jos valmiiksi hoikka ja näennäisen terve ihminen kiinnostuu kohentamaan kuntoaan ja kiinnittämään huomiota ravintoon, sitä pidetään vähemmän perusteltuna kuin ylipainoisen tai selvästi sairaan kohdalla. Miksi ihmeessä? Onko hyvinvoinnin optimointi vain ylipainoisten tai sairastuneiden oikeus?
Ortoreksia, terveysbuumiaikojen muotisana jota nykyään heitellään herkästi siellä sun täällä, minunkin blogissani. Määritelmän mukaan ortoreksia on "syömishäiriö, jonka taustalla on pakkomielteinen halu syödä mahdollisimman terveellisesti".
Täytyy sanoa että oikeasti suututtaa se helppous, jolla ihmiset lätkivät toisille tuollaisia diagnooseja. Lehdistä, tv:stä ja blogeista tursuavat tarinat fitness-harrastuksellaan terveytensä hajottaneista nuorista naisista ja miehistä on mitä ilmeisimmin virittänyt joidenkin ihmisten vastaanottimen moodiin, joka herkästi näkee kaiken hyvinvoinnin kohentamiseen liittyvän toiminnan sairaana, etenkin kun toimijana on valmiiksi terve ihminen. Myös tavanomaista intensiivisempi kiinnostus ravintoa kohtaan on ilmeisesti oire ortoreksiasta tämän ihmisjoukon näkökulmasta.
Haluan herätellä näin ajattelevia ihmisiä vähän ravistelemaan asenteitaan. On surullista kyllä totta, että joillekin yksilöille ultimaattisen terveellisten elämäntapojen tavoittelu menee häiriintyneen puolelle ja valtaa pakkomielteisesti koko elämän. Ja moni nuori todella on pilannut terveytensä tässä tavoittelussa. Mutta että tällainen tulkinta tehdään pelkästään niillä spekseillä, että valmiiksi hoikka tai normaalipainoinen ihminen haluaa kehittyä liikuntaharrastuksessaan tai on keskivertoa kiinnostuneempi ruoasta ja ravinnon vaikutuksista, se on oikeasti hullua ja vahvistaa mielestäni sen mitä ylempänä kirjoitin: hyvinvointiprojektit ja syömisten tarkkailu nähdään perusteltuna ja "oikeutettuna" vain ylipainoisille ja sairaille. Meidän hoikkien ja perusterveiden pitäisi jotenkin olla selittelemässä ja noloilemassa omia kuntotavoitteitamme? Ei hyvänen aika, mitä se sellainen on!
Minä olen eittämättä poikkeuksellisen kiinnostunut ravinnosta ja aivan varmasti kiinnitän ruokajuttuihin enemmän huomiota kuin perusmenijä. Mutta tekeekö se minusta häiriintyneen? Minusta häiriön määritelmään kuuluu suoritukseen tai suorituksessa epäonnistumiseen liittyvä ahdistuminen, ja tällaista ahdistusta en tunnista omasta elämästäni.
Jotakuta kenties ahdistaa pelkkä ajatus tietyn ruoka-aineryhmän välttelystä, mutta tällöin ahdistus on kyseisen henkilön päässä, ei minun ;) Eikä se, että joku valitsee karkkipussin sijaan parsakaalin kun parsakaali maistuu paremmin, tee kenestäkään sairasta tai ole merkki syömishäiriöstä. Samoin kuin karkkipussilla herkuttelijat saavat herkutella ilman syyllistyksiä. Sallitaan jokaiselle omat nautintonsa ja ymmärretään, että se nautinto voi poiketa täysin omasta.
. . .
Ja nyt sitten vihdoin päivän asiaan eli FitFarmin ruokavalioon ja sen syvempään analysointiin. :)
On tarpeen vielä korostaa, valmentajani toiveesta, että ei ole olemassa mitään yhtä ja ainoaa "FitFarm-ruokavaliota", vaan jokainen yrityksen valmentaja suunnittelee ruokavaliot omalla tavallaan ja asiakkaan yksilöllisen tilanteen mukaan. Kuitenkin voidaan sanoa, että FitFarm-ruokavalioilla on se yhteinen piirre, että niissä korostuu tarkka makroravintoaineiden jako, rytmi, aikataulutus ja ravinnon näkeminen ensisijaisesti polttoaineena, ei nautinnon ja ilon lähteenä. Suhde ravintoon on kaiken kaikkiaan hyvin tunteeton.
Yllätyin siitä, että kaikille asiakkaille jaetaan tilanteeseen katsomatta sama ruokavalion yleisohjeistus, jossa mm. kastikkeiden käyttö kielletään ja sanotaan, etteivät "kastikkeet, marinadit ym. kuulu kenenkään ruokavalioon". Tämä kertoo olennaista yrityksen ruokafilosofiasta. Toimii takuuvarmasti monilla ja etenkin painonhallitsija-asiakkaat saavat nopeasti tuloksia, mutta kestäväksi ruokailutavaksi tämä ei sovi niille joille myös ravinnon sosiaalinen ja nautinnollinen merkitys on tärkeä.
Ruoasta ja ruokavalion toimivuudesta
Kuten päätösraportissa tuli todettua, FitFarm-ruokavalio laihdutti minua eli oli selkokielellä sanottuna vähempikalorinen kuin oma normaali ruokavalioni. Aiempaa alempi energian saanti ei ollut valmennuksessa tavoitteena, vaan ilmeni itsestään tulosten muodossa. Valmentajat eivät tietenkään ole selvänäkijöitä eivätkä voi tietää, miten kunkin asiakkaan yksilöllinen aineenvaihdunta toimii, eikä minunkaan valmentajani tarkoituksellisesti muokannut minulle lähtötasoa niukempienergistä ruokavaliota. FitFarmilla laadittujen ruokavalioiden kaloritaso pohjautuu yleisesti käytettyihin ja tunnustettuihin aineenvaihduntakaavoihin, minun tapauksessani Harris Benedictin. Sen mukaan energiataso vastasi kulutusta.
En ole koskaan aikaisemmin laskenut kaloreita tai muutenkaan seurannut syömäni ruoan energiapitoisuutta, joten kokeilu opetti minulle aivan valtavasti ravinnon kaloreista. Opin paljon myös proteiineista, en ole aiemmin tiedostanut miten suuria eroja eri proteiinin lähteiden proteiinipitoisuudessa on.
Tässä oman ja FitFarm-ruokavalion erot pähkinänkuoressa:
Kokeiluruokavalio erosi normaalista ruokavaliostani lisättyjen hiilihydraattien lisäksi myös rytmillisesti, niin että normaalin kolmen aterian sijaan söin päivässä neljä tai viisi ateriaa (kun palautusjuomankin laskee ateriaksi). Loppujen lopuksi rytmi oli käytännössä vaikeampi asia toteuttaa ja omaksua kuin hiilihydraatin lisääminen.
Tavallaan kaikki tämä, niin kalorit kuin makroravintoarvotkin, ovat kokonaisuuden kannalta triviaalia ja tarpeetontakin tietoa, mutta kaltaiselleni numeronisselle kuitenkin kiehtovaa "nice to know" -osaston informaatiota. Nyt tiedän esimerkiksi, että tonnikalassa ja kypsytetyssä juustossa on eniten proteiinia kaikista proteiinin lähteistä, enemmän kuin punaisessa lihassa, jonka olin jostain syystä aina kuvitellut olevan se kaikkein valkuaisainepitoisin ravintoaine. Katkaravut ja tofu ovat proteiinimääriltään häntäpäässä minun käyttämissäni lähteissä, palkokasveissa määrä on jo lähes merkityksetön. Esim. kypsennettyjä kikherneitä pitäisi syödä puoli kiloa että saisi saman määrän proteiinia kuin purkillisesta tonnikalaa.
Aamiainen
Ehkä kiinnostavin ja jopa hätkähdyttävin havainto liittyi aamiaiseen. Aamiaistani muokattiin valmennuksen aikana suuremmaksi pariinkin otteeseen, mutta vielä 500 kalorin vahvuisenakin se jätti minut selvästi vajaakylläiseksi ja nälkä kurni jo parin tunnin kuluttua. Palatessani Prahan matkan aikana normaaliin aamiaiseeni tajusin, että luontaisesti kylläisyyteen saakka syömäni aamupala on energiamäärältään jopa tuplasti FitFarm-aamiaisen kokoinen. Ei siis ihmekään, että nälkä pysyy normiaamupalallani poissa pitkälle iltapäivään saakka. :)
Sekin on ollut häkellyttävää tajuta, että kananmunista, parista juustosiivusta ja soijajogurtista koostuva aamiainen voi helposti olla kaloripitoisempi kuin lounaaksi syöty valtava lautasellinen lohisalaattia fetalla. Keholleni näyttää sopivan luonnollisimmin vahva kaloripainotus nimenomaan aamuun, myöhemmin päivällä nälkä lähtee vähäenergisemmilläkin eväillä. :)
Mitä hyvää FitFarmin ruokavaliossa oli? Mitä opin ruokavaliosta?
Ei käy kiistäminen, että treenin ympärille sijoitetut ateriat ja tietysti hiilihydraattilisä toivat lisätehoa treeniin ja paransivat tuloksia. Vaikka oma tapani syödä vain kolme ateriaa päivässä kuinka tuntuu itsestä luonnollisemmalta ja mieleisemmältä, se ei ole paras pohja liikuntaharrastuksen näkökulmasta.
Ennen valmennusta kävin treenaamassa aamiaisen ja lounaan välillä siten, että aamiaisesta oli ehtinyt kulua kolme tai neljäkin tuntia salille mennessä. Nyt ymmärrän, että noin pitkä aika edellisestä ateriasta on aika köykäinen pohja treenille ja käytännössä olen siis aina käynyt salilla vajailla energioilla. Ja tietysti minimaalisilla lihasten glykogeenivarastoilla.
Pyrin jatkossa siihen, että en anna ateriavälien venyä treenipäivinä yhtä pitkiksi kuin "normipäivinä" ja tietysti lisään treenin ympärille hiilihydraattilisukkeet. Käytännössä tämä vaatii aina vähän skarppausta, sillä tiheämpi ateriointi on itselle kuitenkin epäluonnollista ja keho pyrkii koko ajan takaisin vanhaan rytmiin.
Opin ruokavaliokokeilun aikana myös muutaman uuden tavan tuunata soijajogurttia, ja nämä tulevat ehdottomasti jäämään pysyvään käyttöön :) (Näistäkin varmaan tulee oma postaus :D ^_^)
Samoin palautusjuoma salitreenin jälkeen jää ehdottomasti käyttöön. Palkkarista ja sen tarpeellisuudesta on monia mielipiteitä enkä itse ennen koskaan juonut palautusjuomaa treenin jälkeen. Sen sijaan söin puolikkaan proteiinipatukan jos energiatasot tuntuivat selvästi alhaisilta.
Peruskuntoilijalle ei varmastikaan ole valtavan suurta merkitystä juoko treenin jälkeen heraprotskua vai ei, mutta valmennusjakson aikana kuulin ja luin sen verran paljon tietoa heraproteiinin eduista harjoituksesta palautumisessa, että vakuutuin siitä että juoma on patukkaa parempi valinta. Ellei sitten seuraavaan ateriaan ole pitkäkin aika jolloin patukka on järkevämpi = pitää pidempään nälän loitolla.
Mites hiilarit, tuliko mitään ikäviä lievevaikutuksia?
Ei, ei tullut :)
Ne ruisleipä- ja välipalakeksihimot joiden niin pelkäsin tekevän comebackin ruokavalioon palautetun viljan myötä eivät todellakaan palanneet. Puhumattakaan makeanhimosta, mutta makeaa en tosin valmennuksen aikana syönytkään hedelmiä ja marjoja lukuunottamatta. Jälkkärit eivät kuulu FitFarm-ruokavalioon. Makean mieliteot ovat yhtä kaukaisia kuin ajatus siitä, että jonain päivänä oppisin uimaan ^_^
Pelkoni hiilarihimojen palaamisesta ovat siis olleet kerrassaan, jos nyt eivät täysin perusteettomia vilja-addiktiotaustani tuntien, niin ainakin turhia. Ja nyt ne osoitettiin romukoppaan kuuluviksi. :) Olen tästä valtavan iloinen.
Hyvien, hitaiden hiilihydraattien lisäämisellä lautaselle ei loppujen lopuksi ole kannaltani mitään muuta ikäväksi tulkittavaa vaikutusta kuin se, että hiilarilisä tietenkin vie tilaa joltain muulta joka maistuisi minusta paremmalta, eli käytännössä kasviksilta.
Makuni ja mieltymykseni ovat viiden vuoden aikana muuttuneet niin totaalisesti, että vilja tai muutkaan hiilarilisät eivät enää ole erityistä herkkua - poikkeuksena KAURAPUURO <3 <3
Kasviksiin verrattuna ohrat, kvinoat, tattarit sun muut ovat auttamatta tylsän makuisia ja tuntuvat maun kannalta lautasella turhilta. Jatkan niiden syömistä treenipäivinä mutta hyvällä mielellä tiedostaen, että ne eivät vie kasvisten paikkaa eivätkä ne herättele takaisin entistä Sannia.
Paluu entiseen "elän pastalla-ja-voileivillä" -ruokailumalliin on silkka naurettava utopia. Se jos mikä oli tämän ruokavaliokokeilun tärkein opetus itselleni. :)
...ja itse asiassa kaikille muillekin ihotyypeille, etten sanoisi :) Paitsi tuoksuherkälle tai -allergiselle, putsari on nimittäin voimakkaasti hajustettu.
Tuote on vilahtanut blogissa jo kerran aiemminkin mutta siitä on yli neljä vuotta, enkä vielä tuolloin ollut ostanut sitä omaan käyttöön vaan testannut näytteen verran kaverilta. Ihastuin jo tuolloin, mutta vasta tänä keväänä tuli vihdoin tilattua oma pullo. :)
Kyseessä on Nubian Heritagen African Black Soap Body Wash.
Kyllä, body wash. Mutta tuotetta voi vallan mainiosti käyttää myös kasvoilla, pakkaustekstissäkin lukee "from head to toe". Kuten tunnettua, kasvoputsareissa, shampoissa ja suihkugeeleissä käytetään samoja puhdistavia ainesosia, eli yksi tuote voi periaatteessa sopia kaikkien kehon alueiden puhdistamiseen. Puhdistavien aineiden laatu ja pitoisuus sekä seoksen muu koostumus vaikuttavat siihen, miten hyvin tuote sopii esim. sekä iholle että hiuksiin. Nubian Heritagen suihkugeelin kohdalla koostumus on mitä ihanteellisin myös kasvoille!
Alunperin African Black Soap Body Washia minulle suositteli kaverini Ellen, jota haastattelin muinoin Karkkipäivän ensimmäiseen iHerb-juttuun. Ellenillä on epäpuhtauksiin taipuvainen sekaiho ja näppyjä tulee herkästi myös dekoltee-alueelle (tai tämä oli ainakin tilanne Nubian Heritage -suosituksen aikoihin). Black Soap -putsari oli kuulema rauhoittanut huomattavasti etenkin dekoltee-alueen näppyjä. Ja ihan ilman mitään ihon kuntoa parantaviakin vaikutuksia: tuote vain on aivan ihanan tuntuinen iholla..!
Minulla ei ole epäpuhtauksiin taipuva iho, mutta tuote sopii minullekin ja rakastan sitä! Sen pesuteho on tarpeeksi hellävarainen ja koostumus kosteuttava sopiakseen pintakuivallekin iholle. Geelin sisältämän sheavoin tuoma kermaisuus tuntuu iholla hoitavalta eikä iho jää huuhtelun jäljiltä narisevan puhtaaksi. Puhtaaksi, kyllä, mutta ilman supertehokkaiden tensidien jättämää natisevaa pintaa, joka on merkki siitä että puhdistusaine on vienyt ihon pinnalta vähän turhankin paljon ihon omia rasvoja. Toisille tällaiset superpesevät putsarit sopivat ja iho kestää niiden kuivattavuuden, mutta toisten iho tykkää hellemmästä meiningistä, kuten luonnonkosmetiikan kaikkein miedoimmista sokeri- ja aminohappopohjaisista tensideistä.
Itse tykkään eniten ns. välimuotoratkaisusta pesevyyden suhteen, ja African Black Soap Body Wash tarjoaa juuri sellaisen: se on pesevämpi kuin useimmat luonnonkosmetiikan putsarit mutta hellempi kuin stydit saippuapohjaiset vaahtoputsarit tai monet epäpuhtaan ihon geeliputsarit. (Ainakin oma ihoni vetää niillä aivan narisevaksi ja on kireä kuin pingotettu kanvas ennenkuin saa helpotuksen kosteusvoiteella.) Emulsioputsarit ovat tietenkin se kaikkein hellävaraisin ja samalla tehokas putsarimuoto, mutta kun on meitä, jotka haluaa sitä VAAHTOA! :D Ja just meille tuotteet kuten African Black Soap Body Wash ovat onnen omiaan.
Tiedätte millainen putsarihifistelijä mä olen. Aina löytyy jotain huomautettavaa, tämän kaverin kohdalla se on ainoastaan tuoksun voimakkuus. Kokonaisuudessaan African Black Soap on kirkkaasti ihanimman tuntuisia putsareita mitä olen koskaan käyttänyt, uskallan valikoida näin voimakkaat sanat :) Geeli ei ole niljaista niinkuin niin monet geeliputsarit tuppaavat etenkin huuhteluvaiheessa olemaan, sen vaahto on kermaisen liukuvaa ja vaahdonmuodostus juuri sopivaa, kohtuullista medium-tasoa.
Joko luitte tarpeeksi hehkutusta? :D No vielä meinasin latoa faktaa pöytään ^_^
African Black Soap Body Wash:
En tiedä saako Nubian Heritagea vieläkään Suomesta, käsittääkseni ei, mutta tuotteita voi tilata iHerbistä. Eikä vie vararikkoon. :) 384 ml pullo maksaa alle 10 dollaria, halvimmilla postikuluilla $13,96 eli 12,40€.
Uusi asiakas saa katettua postikulut iHerbin ensitilauskoodilla jolla saa tilauksesta 5 dollaria alennusta. Minun koodini on NIJ031, mutta koska en halua että joku kuvittelee mun vinkkailevan hyvistä iHerb-tärpeistä vain että saan itse bonuksia, neuvon, että noita koodeja löytää netistä pilvin pimein kun hakee esim. "iHerb coupon code". :) Ei siis tarvitse käyttää juuri mun koodia. Jokainen iHerbin asiakas saa tuollaisen koodin ensitilauksen yhteydessä, ja sitä voi sitten halutessaan jakaa ystäville ja tutuille.
Halvimmillaan Nubian Heritage -ihanuuden saa kahdeksalla eurolla (jos on ensitilaaja), ei ole paljon melkein 400 millin kokoisesta pullosta. :) Suosittelen tutustumaan :)
Jos tuntuu liian tuoksuvalta kasvoilla käytettäväksi niin saapahan ainakin ihanan pehmeästi vaahtoavan, antimikrobisen suihkugeelin ^_^ Jos vielä tykkää santelipuun tuoksusta niin et voi hävitä :D
Vinkki: Lumenen silmämeikinpoistoainepullot ovat kokonsa ja annostelijansa puolesta ihan parhaita geelimäisten tuotteiden pakkauksia. Olen säästänyt kaikki tyhjät Lumenen pullot ja täytän niihin suosikkituotteitani joiden oma pullo on liian iso tai kömpelö matkakäyttään. Kuten Nubian Heritagen.
*
Olen tosi iloinen että sain African Black Soap-vinkin aikoinaan Elleniltä, ja nyt jaan sen ansaitsemallaan "paatoksella" eteenpäin teille! ^_^
Mökki on mitä inspiroivin paikka. Saan siellä ollessa usein päähäni mitä ihmeellisimpiä bloggausideoita, viimeksi vappuna parikin joista yhteen liittyy liha ja tähän tämänpäiväiseen... puska.
Jotain kumman kautta (asiaan saattoi liittyä sauna) keskustelumme ohjautui jossain vaiheessa vapunaattoiltaa alapään, hmm, sanoisinko trendeihin. Siellähän vallitsee yhtä lailla mieltymyksiä ja trendejä leikkausten ja pituuden suhteen kuin yläpäässä. Puhumme siis suomen kielellä karvoista.
Haluaisin kuulla, jos rohkenette näin intiimistä (?) asiasta avautua (anonyymius on aina sallittua ;)):
kuinka moni teistä parturoi alapään osastoaan? Saako siellä rehottaa? Jos ei, miksi?
Jos ajelette, onko se ensisijaisesti omien vai kumppaninne mieltymysten vuoksi? Onko kumppani joskus huomauttanut teille että alakertaa sopisi vähän siistiä..?
Saattoi olla, että itse sain tämän suuntaisen, mutta ihan humoristisen ja velvoitteettoman ^_^ kehotuksen mökkisaunan terassilla, kun kaikessa rauhassa ja pahaa aavistamatta nautiskelin vilvoittelutauolla limellä terästettyä siideriäni. :D
Kaikkea sitä tulee blogissa kerrottua, mutta myönnän ihan reilusti, että itse kuulun aika "villiin ja luonnolliseen" suuntaukseen mitä tulee feminiinin puutarhan hoitoon. Olen laiska eikä juttu ole listoillani ykkösprioriteeteissa, mitäpä sitä asiaa kiertelemään. Yleensä pyrin kuitenkin pitämään alueen sentään perussiistinä ettei nyt ihan bikinin lahkeesta pursua "boratit" (ja valoimpulssilaite oli tässä asiassa laiskimukselle kiistatta mitä loistavin apu, harmi vain ettei sen käyttö sovi paljon matkustavan elämäntyyliin), mutta nyt hoitotoimenpiteet olivat näemmä unohtuneet vähän pidemmäksi aikaa. Kun ei ole tullut patsasteltua uikkareissa.
No, aina on hyvä kun löytyy aihetta nauruun. :) Nauru on hyväksi ^_^
Naureskeltuani ja luvattuani näyttää rikkaruohoille saksia jäin taas minulle tyypilliseen tapaan miettimään asiaa enemmänkin. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, eli ei tämä sinällään mikään uusi "hmmm" -juttu ole, mutta nyt jäin pohtimaan erityisesti alapää-osastoa, en karvojen ajelua yleisesti.
En oikeasti tiedä, miten naiset alapään trimmaukseen yleisesti suhtautuvat. No, pitäisikö tietääkään... Nyt kuitenkin tulin uteliaaksi. :) Ovatko villipuutarhanaiset vähemmistöä ja säännöllisesti kasvustonsa raivaavat muodostavat normin? Vai onko kuitenkin toisin päin, eikä suurin osa naisista välitä h*ttojakaan? Eihän koko alue näy kenellekään muulle kuin itselle ja perheenjäsenille, julkisia uikkariesiintymisiä lukuunottamatta.
Juuri tästä heräsi kiinnostukseni utsia teiltä, miten teillä suhtaudutaan Le Puskaan.
Ajeletteko? Itsenne vai kumppanin vuoksi? Kummankin? Kaikki pois vai hienostunut kiitotie?
Kuva valoimpulssilaitteen tuloksia esitelleestä postauksesta.
Yksi ystäväni totesi että meinasi vetää aamukahvit väärään kurkkuun kun näki mun laittaneen kuvan jalkovälistäni blogiin... Jännintä mitä olen tehnyt? ^_^ "Bloggaaja shokeerasi rohkealla puuvilla-alushousukuvalla.." :D
P.S. Kysely sivupalkissa :)
. . .
P.P.S. Perjantai 13.5. Kaikki kommentit on luettu mutta taitaa mennä useampi päivä että saan käytyä kaikki läpi vastausnäkökulmasta :) Eilen minulla ei ollut juuri ollenkaan aikaa blogille joten en ehtinyt vastata kuin muutamaan. Jos kommentissanne on kysymys niin siihen tulee kyllä vastaus mutta voi mennä viikonlopulle saakka. :)
Täytyy muuten sanoa että vähän yllätyin - näyttää todellakin olevan niin, ainakin tämän keskustelun perusteella, että alakerran hyvinkin tarkka parturointi ja jopa täysi karvattomuus on tällä hetkellä normi. Uskaltaisin väittää, että omassa nuoruudessani 90-luvulla asia oli toisin. En muista koskaan nähneeni tenivuosina lehdissä juttua alapään trimmauksesta eikä kaveripiirissä siitä puhuttu koskaan. Ei käynyt pienessä mielessäkään että alakertaa pitäisi sheivailla. Itsellä tosin ei silloin vielä rehottanut boratitkaan... mutta silti... Nykyihanne näyttää ehdottomasti olevan mieluummin "kaikki pois" -suuntaan kuin luonnolliseen. Monet perustelevat valintaansa mukavuudella ja hygienialla, mihin minulla ei varmastikaan oman suhteellisen heiveröisen alapuutarhani puitteissa ole paljonkaan sanomista (mitäpä tietäisin "teräsvillapöheikön" tuomasta epämukavuudesta), mutta uskon silti, että ajan suuntaukseen vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti sosiaalinen normi. Vähäkarvaisuus on tällä hetkellä the way to go.
"Ovatko villipuutarhanaiset vähemmistöä ja säännöllisesti kasvustonsa raivaavat muodostavat normin?" Vaikuttaa siltä, että vastaus on mitä vahvin kyllä. Ainakin blogeja lukevan tyypillisesti urbaanin naiskohderyhmän keskuudessa ;) Ken tietää, mitä 200 000 maalaistalon emäntää olisi asiaan tuumannut. ;D