Suolavesisuihke ilman suolaa, sellainen on Kevin Murphyn Hair Resort Beach Look Texture Spray.
Tuotteen muita ominaisuuksia:
Mun uusi lemppari. <3
Innostuin suolavesisuihkeesta toden teolla viime kesän muotoilutuotehaasteen kautta, ja suola-spray jäikin sen jälkeen vakituiseen käyttöön. Yhdistän sen usein vakkarituotteeseeni kuivashampooseen: tämä kombo on huolettoman "en-osaa-enkä-jaksa-muotoilla-tukkaani-mutta-haluan-helppoa-ja-nopeaa-tuuheutta-kiitos" -tyypin täydellinen ratkaisu. Kaikki meistä eivät tosiaan jaksa (tai halua) föönailla tai tupeerata tukkaansa, mutta meillekin on vaihtoehto.
Kuivashampoo kohottaa tyven, mattaistaa hiusta ja tekee siitä kuohkeamman. Ei tosiaankaan hyvän tuntuisen, mutta kuohkean: kuivashampoolla (tai hiuspuuterilla) saa tyveen parhaimmillaan lähes yhtä hyvän nosteen kuin tupeerauksella.
Suolavesisuihke jatkaa tekstuurin rakentamista: se saa hiukset hyvällä tavalla karheiksi ja tahmeiksi (tai huonolla tavalla, tuotteesta riipppuen) niin että luonnostaan liukkaat, lättänät hiukset saavat väleihinsä ilmaa ja niiden kova halu maata toisiaan vasten hajotetaan päättäväisesti mutta hellävaraisesti. Tuloksena selvästi paksumpi tukka, kun hiukset vetää ponnarille on ympärysmitta käsinhavaittavasti muhkeampi.
Viime syksynä opin, että suolavesisuihkeissa käytetään erilaisia vaikuttavia aineita, siis muitakin kuin itsestäänselvää suolaa. Jotkut tuotteet ovat täysin suolattomia, mutta tuovat saman efektin. Hair Resort Spray on tällainen. Se jättää hiuksiin hyvin saman kaltaisen luonnollisen fiiliksen kuin viime kesältä käyttööni jäänyt ihana Uniquen Sea Salt Spray, mutta on vähän tehokkaampi ja muotoilevampi. Ja kookoksen tuoksu... ah! Kun hiukset harjaa, tuntuu hiuksissa sileän pinnoitettu tuntuma, tämä eroaa Uniquen jättämästä tuotetunnusta. Kalvo ei ole tahmea, karhea tai epämiellyttävä, pikemminkin sileä mutta samalla rakennetta tuovan tuntuinen.
Inci: aqua, SD alcohol 40-B, VP/VA Copolymer, propylene glycol, PEG-12, phenoxyethanol, caprylyl glycol, ethylhexylglycerin, hexylene glycol, polysorbate-20, panthenol, parfum, orange oil, tangerine oil, sodium laneth-40 maleate/styrene sulfonate, copolymer, hydrolyzed wheat protein / PVP crosspolymer, wheat amino acids, hydrolyzed silk, aloe barbadensis leaf juice, limonene, coumarin.
Ennen kaikkea koen Kevin Murphyn tarjokkaan vahvuutena miellyttävän hiustuntuman lisäksi sen, että nokka ei tukkeudu, pumppu toimii luotettavasti ja suihke tulee ulos tasaisesti. Unique ei tukkeudu, mutta sen pumppu juuttuu vähän väliä. Muissa tähän saakka kokeilemissani suolavesisuihkeissa on kaikissa ollut jotain mihin en ole ollut tyytyväinen: tulos on ollut liian jäykkä ja hiuksia kovettava tai liian tahmea.
Nyt taisi vihdoin löytyä ihan täydellisin tekstuurispray minulle <3
Sain sprayn joskus aikaa sitten PR-toimiston pressipäiviltä ja otin käyttöön vihdoin viime kuussa. Hintaa suihkeella on jälleenmyyjästä riippuen noin 27 euroa (pullon koko 150 ml).
Googlen kuvamatskusta päättelen, että sprayn pakkausta on muutettu sen jälkeen kun sain tuotteen, uusimmat kuvat eri nettikaupppojen sivuilla ovat lieriön muotoisesta Hair Resort Spraysta.
Pahoittelut kohtuullisen ankeista kuvista, tuotteen efektiä on vaikea vangita kuviin.
Normaalitilassa hiukseni ovat aina lättänät ja makaavat ohuena laattana päätä pitkin, poikkeuksena tunnit juuri hiustenpesun jälkeen jolloin luonnonkiharuuteni jaksaa hetken pysytellä näkyvissä. Viimeistään kun harjaan hiukset, kiharat katoavat ja jäljelle jää laimea lattatukka. Hiuslaatuni on hento, kuiva ja lasimainen, siihen on työn takana saada kiharaa ja muotoa edes lämpömuotoilulaitteella. Kuivashampoo ja suolavesisuihke muuttavat hiukset välittömästi kuin eri materiaaliksi, ne tuntuvat jämäköiltä ja kuohkeilta ja pysyvät tyvi-ilmavina ponnarillekin laitettuna.
Kylläpä hiukset muuten näyttävätkin kuvissa hopeisilta, lähes harmailta... En tiedä huijaako kuva vai kertooko se pikemminkin totuuden, itse en näe hiuksiani peilistä ihan noin harmaina :D Tai sitten ne tosiaan on sitä, ja siitä on kiittäminen (syyttäminen?) Fudgen shampoota. :p
Millä te tykkäätte palkita itseänne, rentoutua? Jos on ollut rankka viikko, millä te nollaatte kuorman?
Mä nollaan perinteisellä makuaistin kautta tapahtuvalla hemmottelulla. Viiniä, juustoa, suklaata.
Ja näemmä myös bloggaamalla.
Perjantai. Istuin tähän ja ajatuksena oli vain hörpätä viiniä ja katsoa ikkunasta talojen kattoja ja niiden reunoilla makaavia pilviä, ja auringon valon muutosta illan taittuessa. Vielä yhdeltätoista on valoisaa. Maisema on minulle rakas; peltikattoja, puutalojen seiniä vihreän ja roosabeigen sävyssä, viisi savupiippua. Puiden latvoja. Kun aurinko laskee tiettyyn kohtaan, vastapäisen talon ikkunat heijastavat valoa niin että ne näyttävät kultaisilta peileiltä.
Olin laittanut koneen pois, mutta otinkin sen esiin.
Tekee mieli kirjoittaa monestakin asiasta. Kai tämä on sitä toisenlaista "kirjeystävyyttä" mistä joskus kirjoitin, blogista on muodostunut minulle kuin julkinen kirjeystävä. Nuorempana kirjoitin valtavasti kirjeitä; jaoin ajatuksia, tunteita ja hetkiä lukemattomilla käsinkirjoitetuilla sivuilla Sloveniaan, Meksikoon, Japaniin ja Skotlantiin. Nyt kirjepaperin sijaan edessäni on tietokoneen ruutu ja näppäimistö. Yleisö on eri, enkä tunne teistä juuri ketään, mutta kirjoittamisen halu on tallella. Välillä haluaa jakaa muutakin kuin ajatuksia shampoon ainesosista.
Viikko on ollut täynnä itsetutkiskeluun ohjaavia asioita ja kokemuksia. On joutunut vähän tsemppaamaan, niin sanoakseni. Mikä tekee varmasti hyvääkin pääkopalle.
Arkielämäni on aika helppoa, niin voi kai sanoa. Vailla suurempia haasteita, tai no, jos nyt saisi sitä ikuista sähköpostijonoa purettua. Normaaliarkeni pysyttelee hyvin pitkälle mukavuusalueella, mitä innostavimmalla sellaisella. Nukkumaan ei meinaa päästä ennen puolta yötä mutta ei se mitään (tai kyllä se mitään, jos avopuolisolta kysyy), olen vain hyvin onnellinen siitä miten hyvää elämää saan juuri nyt elää. Aamukahvikin saa minut hymyilemään kuin idiootin. Olen siitä valtavan kiitollinen ja siksi myös pelkään, että tämä tila viedään minulta pian pois, jonkin täytyy sabotoida se kauneus ja ilo joita koen, sillä varmastikaan en ole sitä pohjimmiltaan ansainnut. Tiedätte tämän perisuomalaisen asenteen. Monessa meissä asuu tiukassa peikko nimeltä "Emmää tätä ansaitse, määhän oon vaan..."
Olen viime viikot ollut voimakkaasti mukavuus- ja varmuusalueeni ulkopuolella. Ihan omasta valinnastani, mutta kuitenkin. Stressitilanteet tuovat esiin heikon puoleni, joka ei ole niin kiva puoli, tunteita, joita minun pitäisi oppia työstämään. Teen sitä sitten vaikka näin kirjoittamalla.
Teen aina välillä hommia vanhalla työpaikallani, ja tänä kesänä minulle tarjottiin tehtäviä eri osastolta jossa olen aiemmin työskennellyt. Kilttinä tyttönä otin tarjouksen vastaan. Työtehtävät ovat huomattavasti vaativammalla tasolla osaamisalueeseeni nähden ja vaativat nopeaa ongelmanratkaisukykyä, multi-taskingia sekä erittäin sujuvaa kielitaitoa. Pähkinänkuoressa: työ vaatii ominaisuuksia, joita minulla ei ihan ole.
Eri luonteiset ihmiset kokevat tällaiset tilanteet eri lailla, kaikki eivät varmastikaan ahdistu ja ala sirotella tuhkaa päälleen kun homma ei "skulaa". Mutta minä. Voidaan puhua merkittävästä tuhkakerroksesta. Muutamana päivänä olen lähtenyt töistä itku kurkussa, koska koen pettäneeni odotukset niin pahasti. Minua pyydettiin tehtävään, koska minun uskottiin selviytyvän siitä, minuun luotettiin. Ja olen ihan surkea.
Karkkipäivänkin kautta on varmaan välittynyt luonteeni tietynlainen perfektionistisuus, en viihdy "puolivälissä" vaan ääripäissä. Haluan hallita asiat, haluan sen hallinnan tunteen. Että mä osaan ja pärjään. Täydellinen ei tarvitse olla sanan kirjaimellisessa merkityksessä, epätäydellisyys tekee meistä inhimillisiä ja helpostilähestyttäviä, mutta haluan hallita perusasiat joilla selviää. Kun joutuu tilanteeseen, jossa onkin riippuvainen toisista eikä pysty suoriutumaan itsenäisesti... no, en ole hyvä näissä tilanteissa. Minun on vaikea sietää tunnetta siitä, että olen jollekulle "taakka" tai vaiva. Tai että en täytä odotuksia. Teema, johon palaan aina uudelleen. Odotukset. Miten ne voivatkin niin hallita.
Tosiasiassa olen varmaankin pärjännyt tehtävässäni ihan ok. Liioittelen huonouttani ja aiheutan kollegoissa hämmennystä tuhkasirottimellani. Se on rehellinen kokemukseni, mutta mietin: miksi käyttäydyn näin, miksi tunnen näin? Miksi pitää niin mollata itseään? Miksi pitää pyydellä anteeksi sitä mitä ei osaa, kun voisi keskittyä vaalimaan vahvuuksiaan? Jos nyt tämä tehtävä ei ollut ihan minun ykkösosaamisaluettani, niin mitä sitten? Olen hyvä jossain muussa, eikä itsesurkuttelussa lilluminen ainakaan vie minua eteenpäin kehitysalueilla.
(Luen tekstin uudestaan aamulla. Olo on levännyt ja mieli hyvä. Levollinen. Tapani nollata kirjoittamalla auttaa selvästi. Tein aamiaiseksi vissyllä kuohkeutettua munakokkelia ja laitoin pellillisen siemennäkkäriä uuniin. Ehkä keitän vielä toisen pannullisen kahviakin. )
Työviikkojen tietty alakulo ei ole liittynyt pelkästään kokemukseen hitaasti lyövästä älystä. Tilanteeseen liittyy syvempi sosiaalinen tekijä.
Toinen työpareistani on entinen paras ystäväni, henkilö joka on ollut minulle kuin veli, niin läheinen, että olemme olleet kuin erottamattomat. Joskus kauan sitten.
Olemme puhuneet ihan kaikesta. Minä olen itkenyt hänen villapaitaansa vasten räkä poskella suhdeongelmiani, hän on kertonut omista haamuistaan ja haavoistaan. Olemme nukkuneet vieretysten, nauraneet ja itkeneet vieretysten, juopotelleet vieretysten. Puhuneet viisaita, puhuneet tyhmiä, filosofoineet valoisina kesäaamuöinä ystäväni vuokrakaksion kuluneella sohvalla ruskeiden tyynyjen välissä, kuvitellen olevamme niiiin syvällisiä. Minulla oli vahvat rajaukset ja paljon ripsväriä ja hento olemus. En tuolloin vielä tiennyt mitään asioista kuten Urban Decay ja Lily Lolo. Se oli todellakin kauan sitten.
Meillä kaikilla on piirissämme ihmisiä, jotka kuuluvat tiettyihin elämänvaiheisiin. Jotkut ihmiset jäävät, jotkut menevät. Niin kuuluu olla, emme voi pitää kaikkia. Kasvamme, elämäntilanteet muuttuvat.
En ole juurikaan ollut tekemisissä veli-ystäväni kanssa viimeiseen viiten vuoteen, ehkä pitempäänkin. Viime joulu oli ensimmäinen, kun en saanut häneltä edes korttia. Ymmärsin.
Nyt työskentelemme jälleen yhdessä. Hän on sama vanha itsensä, ihanan spontaani hessuhopo. Hessu viiltävän nopealla älyllä ja huumorilla vailla vertaa. Kaikki on tavallaan kuin ennenkin, mutta ei kuitenkaan yhtään. Välillämme on kommunikaation tahmea kuilu, me puhumme eri kieltä. Konkreettisesti. Olen puhunut sujuvaa ruotsia asuessani Ahvenanmaalla pysyvästi, mutta tämä on menneisyyttä. Osaan kieltä edelleen, mutta en pysty ilmaisemaan itseäni ruotsiksi niinkuin äidinkielelläni. Verbaalius on vahva osa persoonaani ja kun en pysty kommunikoimaan samalla tasolla kuin äidinkielelläni, jään vajaaksi. Enemmän kuin vajaaksi.
Yritykset lähestyä toista jäävät karheudeksi kurkkuun. Kömpelöiksi lauseiden raadoiksi. Emme voi enää puhua niinkuin ennen. Olen kuin haalea, lasiin jäähtynyt kaakao entiseen minääni verrattuna. Tunnelma välillämme on kirpaisevan haikea. Kaikki se mikä liitti meidät niin vahvasti yhteen aikaa sitten on edelleen jäljellä, mutta silta on ruostunut. Se ei kanna kaikkia askeleita toiselle puolelle. Miten tärkeää kieli on, miten tärkeitä sanat ovat. Kun niihin ei ylety. Se tuo minuun surua jota on ollut vaikea käsitellä.
Asia on miten on. Se on vain hyväksyttävä.
.
Jatkan vielä huonommuuden tunteesta. Kirjoitin tähän perjantaina pitkän kappaleen siitä, kuinka haluaisin myös osata kirjoittaa paremmin, kuinka ihailen bloggaajia kuten Ella Elers ja Eeva Kolu ja heidän taitoaan ilmaista itseään ja koota tunteita vahvoiksi, koskettaviksi ja älykkäiksi sanoiksi. Kirjoitin, että usein jopa lukijoiden kommentit jättävät minut ihailun ja samalla alemmuuden tunteen valtaan älykkäällä sisällöllään, wow, mitä argumentointia, miten paljon ihmiset tietävät asioista, millä verbaalilla terävyydellä he osaavat muotoilla sanottavansa. Mutta poistin kappaleen.
Kokemus: mun pitäisi olla parempi. (Vaikka oikeasti ei tarvitsisi.) Jossain tilanteessa se tarkoittaa paremmin pukeutunutta, toisessa parempaa kielitaitoa, kolmannessa laajempaa yleissivistystä tai paksumpaa pankkitiliä. Mun pitäisi olla sitä-ja-tätä jotta ihmiset ympärillä olisivat tyytyväisiä, että en vain aiheuta pettymystä. Että vaikuttaisin älykkäämmältä, taitavammalta, sivistyneemmältä, potentiaalisemmalta. Kaikki tämä aiheuttaa minussa välillä surua ja riittämättömyyden tunteita, ja samalla tiedostan, että se on ihan älytöntä.
Oikeasti olen hyvä, sydämellinen, aika hauska ja kohtuullisen fiksukin tyyppi, empaattinen ja helposti innostuva. En ehkä maailman tehokkain kaikessa toiminnassani ja välillä raivostuttavan hajamielinen ja hidas oppimaan, mutta hyvä tyyppi mä olen silti. Ja tykkään itsestäni tosi paljon. Silti tunteet vajavaisuuksista ottavat välillä ylivallan.
Haluan sanoa tällä itselleni ja muillekin jotka kokevat joskus samaa, että se on hemmetin turhaa - vaikkakin inhimillistä. Asian tiedostaminen ei muuta sitä, että ensi viikolla saatan yhtä lailla niellä kyyneleitä kun en vain osaa tai pysty vastaamaan toiveisiin, mutta yritän asettaa tunteen oikeaan mittakaavaan. Joo, me ollaan kaikki välillä ihan surkeita. Emme löydä sanoja, emme täytä odotuksia ja jokin on vain mennyttä meistä riippumatta.
Mutta ei pitäisi olla niin rankka itselleen. Entäs sitten jos et osaa kalastaa? Keskity siihen, että osaat neuloa lämpimän villapaidan. Tai sait jäyhän naapurin hymyilemään hississä.
Siinä minullakin on opettelemista.
Lupasin raportoida elämäni ensimmäisen brassi-sokeroinnin "seuraamuksista", ja tässä tulee nyt pieni väliaika-update.
Käsittelystä on nyt 16 päivää ja voin kertoa seuraavaa:
- Mieto kuumottelu käsittelyalueella jatkui kaksi päivää, punoitus hävisi jo ensimmäisen päivän aikana.
- Alue pysyi täysin sileänä viikon, 7 päivän kuluttua oli pieni sänki havaittavissa tiheimmällä puutarhaosuudella.
- Bikinirajan ulkopuolinen alue on edelleen 16 päivän jälkeen täysin karvaton.
- Lievää kutinan tunnetta oli havaittavissa päivän 7 jälkeen, kun sänki alkoi puskea esiin. Tunne oli kuitenkin hyvin lievä ja sitä kesti vain pari-kolme päivää.
- Ei karvatupentulehduksia.
- Havainnoin muutamia sisäänkasvaneita karvoja ensimmäisen viikon jälkeen, mutta ne selvittivät itsestään tiensä ulos parin päivän sisällä, mahdollisesti säännöllisen kuorinnan edesauttamina.
HOITO
Olen hoitanut aluetta tällä duolla: öljyseoksella ja omatekoisella suola-oliiviöljykuorinnalla.
Estelle & Thildin kasvoille tarkoitettu BioDefense Multi-Nutrient Youth Oil on liian täyteläistä sopiakseen minun kasvojeni iholle, mutta alakerran hoitoon se tuntuu sopivan mitä parhaimmin. Huolellinen kosteutus ja kuorinta ovat tärkeitä toimenpiteitä karvojen sisäänkasvun estämiseksi: pehmeäksi ravitun ja kuoritun ihon pinnan läpi karvat pääsevät punkemaan ulos helpommin kuin jos pinnalla on kerros kuivaa, kuollutta ihosolukkoa. (Mikä on siis ihan normaalia, mutta voi kuitenkin heikentää karvan ulospääsyä epiloidulla alueella.)
Millä muulla ihon saisi yhtä pehmeäksi kuin öljyillä? :) Siksi valitsin voiteen sijaan vedettömän öljyseoksen. Minua miellyttää myös ajatus hoitotuotteiden luonnollisuudesta, haluan käyttää herkällä intiimialueella mahdollisimman hellävaraisia tuotteita vailla pitkää litaniaa eri kemikaaleja. Olen käyttänyt öljyä joka päivä käsittelystä lähtien.
Yksinkertaisin ja luonnollisin mahdollinen kuorinta syntyy sekoittamalla ruokaöljyyn (esim. oliivi) suolaa tai sokeria.
Olen kuorinut brassikäsittelyalueen noin joka toinen tai kolmas päivä. Koska suola-öljy-kuorinta on niin hellävarainen, iho ei rasitu ja kuorinta jättää ihon vieläpä kosteutetuksi. Öljykuorinnan jälkeen en enää laita Estelle & Thildin öljyä, jos olen suorittanut kuorinnan aamulla laitan E&T:n öljyä illalla.
En tiedä kuinka yleistä ihokarvojen sisäänkasvu ja karvatupen tulehdukset lopulta ovat epiloinnin yhteydessä (ainakin moni teistä raportoi karvapostausten kommenteissa tällaisista seurauksista sokeroinnin tai muun epiloinnin jälkeen), mutta tällä hoitokombolla olen ainakin itse säästynyt ongelmilta.
Noista kotitekoisista kuorinnoista puheen ollen...
Vuoden 2016 klikatuimmat sivut Karkkipäivässä
Siis ihan uskomatonta, vuonna 2012 julkaisemani juttu kotitekoisista kuorinnoista on edelleen koko blogin luetuimpia postauksia...! Tänä vuonna peräti ykkösenä! En vain pysty ymmärtämään. Olen tämän postauksen suosiota aiemminkin blogissa ihmetellyt ja se tuntuu nousevan yhä vain luetummaksi vuosi vuodelta. Voin kertoa että tällainen ilmiö on erittäin harvinainen blogimaailmassa, julkaisuvuonnaankin törkeän suositut postaukset vajoavat kyllä vääjäämättä klikkiunholaan ajan kuluessa.
Kai tuo kotikuorintajuttu sitten sijoittuu poikkeuksellisen hyvin Googlen hakutuloksissa kun jengi hakee kotitekoisia kuorintoja, muuta syytä en keksi. Hassua kun netti on kuitenkin täynnään vastaavia postauksia, mikä tässä mun (vieläpä aika lyhyessä) kirjoituksessa tekee sen että se sijoittuu hakutuloksissa niin korkealle? :D No, kivahan se vain on tietysti ^_^ Ja edelleen liputan kahvinporokuorinnan puolesta, se on kroppanahan kuorintaan IHAN parhautta! Intiimialueelle tai kasvojen iholle kahvinporot ovat kuitenkin liian karkeita joten suosittelen niitä pelkästään vartalon iholle. Jos ette ole vielä kokeilleet niin tehkääpä se viimein nyt; ruokalusikallinen aamukahvin poroja mukaan suihkuun, sekoitatte kämmenellä suihkugeeliin ja hierotte nahkaan antaumuksella... Lupaan että iho on pehmeä kuin se kuuluisa vauvan hipiä! ^_^
